|
Post by Mila on Aug 5, 2014 9:54:07 GMT 2
Catherinen touhuilut Wandan ja Pilgrimin kanssa.
|
|
|
Post by Catherine on Aug 5, 2014 10:11:01 GMT 2
Ensimmäinen kerta ponin selässä 5.8.2014Catherine & Wanda, 1HM
|
|
|
Post by Catherine on Aug 15, 2014 19:47:28 GMT 2
Märkä maasto 15.8.2014
"Täällä taitaa alkaa sataa.", sanoin samalla kun kypäränilippaani tipahti muutama vesipisara. "No ei se haittaa, ei me sokerista olla tehty!", Satu huudahti. Olin siis lähtenyt Satun ja Ninnin kaveriksi maastoon ilman satulaa. Onneksi minulla oli ruskea tuulitakki päällä, joten en kastuisi ihan läpimäräksi jos alkaisi satamaan kunnolla. Aloimme pikkuhiljaa saavuttamaan metsään johtavaa polkua, ja samoihin aikoihin sade alkoi yltymään. Parin metrin kävelyn jälkeen vettä tuli taivaalta niin kovaa, ettemme meinannut kuulla toistemme puhetta. "Menääks takasi!?", huusin niin kovaa kuin kurkusta lähti. "Joo, mennää vaa!", Satu vastasi, vähintään yhtä kovaa kuin minä. Reilun viiden minuutin jälkeen olimme saapuneet kentän edustalle, jossa aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. "Jaa... Täällä sitten paistaa aurinko...", Satu mumisi hiljaa. Catherine & Wanda, 2HM Säälittävän lyhyt, mutta menkööt nyt
|
|
|
Post by Catherine on Sept 8, 2014 17:44:40 GMT 2
"Pidä yläkroppa hallinnassa!" 8.9.2014
Romppu piipahti Vaahterapolussa nähdäkseen Catherinen ja tammansa.
Catherine & Wanda, 3HM
|
|
|
Post by Catherine on Oct 11, 2014 19:27:48 GMT 2
Pienille tytöille tapahtuu 11.10.2014
Pyörittelin Muumi-mukissa lojuvaa lusikkaa edestakaisin saadakseni sokerin sekoittumaan teeveteen. Mukin kyljessä oli kuva talvimaisemasta, jossa Muumipeikko oli kaatunut lumihankeen. Käänsin katseeni taukohuoneen ikkunaan, ja ikkunan toisella puolella oli sysipimeä näky. Edes lähellä olevat puut eivät näkyneet kunnolla, vaan silmiä piti siristää oikein kunnolla jos tahtoi nähdä jotain. Ulkopuolelta ikkuna oli jo vähän jäässä. Syksy. Ja sitten talvi. Mieltäni ei lohduttanut kylmän, pimeän ja kylmän lisäksi se, että Wanda oli päättänyt liukastua tarhassa saaden melko suuren haavan takajalkaansa. Olin jo kerran putsannut sen, oikein Petran ja Juuson avustuksella, mutta koska tamma on ennenkin muodostanut imppareita, pelkäsin sen muodostumista jatkuvasti. Wanda seisoi paraikaa karsinassa side jalassaan, ja pian minun pitikin mennä kävelyttämään sitä, jotta se saisi edes vähän liikuntaa. Nostin pöydällä höyryävän mukin käsiini ja join pienen kulauksen laimean makeaa teetä. Kello oli jo aika paljon, varmaankin yli puoli yhdeksän. Minä saavuin tallille jo kahden aikaan, odottaen taas hyviä treenejä tamman kanssa, sillä viimeiset päivät se oli ollut ihan super. Muutaman viikon ajan se oli ollut todella hankala, pelkäsi kaikkea, sekoili ratsastuksen aikana ja lähti karkuun aina kun hain sitä. Tai kuten minä sanoin "sillä on se aika kuukaudesta". Mutta viimeinkin viikon alussa siitä kuoriutui toinen poni, ja oli täysi vastakohta aikaisemmasta. Treenit sujuivat todella hyvin, ei tietoakaan mistään pölkkypäisyydestä tai vastaavasta. Joka päivä oli ihanaa tulla tallille, kun tiesi, että jossain siellä se kermanvärinen lehmä odottaisi kärsimättömänä. Olin myös huomannut Wandan herkkupurkin hupenevan, mutta toisaalta se oli ansainnut ne. Tamma oli aina kävellyt mutaisen tarhan poikki luokseni, jottei minun tarvinnut kävellä sen luo ja mennä sitten takaisin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Elämä tapahtui. Se olikin liian hyvää ollakseen totta. Toisaalta voisin ratsastaa Wandalla ilman huolen häivää, mutta koska tamma haluaa olla todellinen dramaqeen, pienienkin haavojen kohdalla se muuttuu ärtyisäksi ja usein jopa ontuu. Huokaisin syvään ja join toisen kulauksen teetä. Mutta tätä se hevoselämä on, aina sattuu ja tapahtuu. Join mukin typötyhjäksi ja tiskasin sen pikaisesti. Tämän jälkeen jätin taukohuoneen, ja kävin hakemassa Wandan, jotta saisin kävelytettyä sen vielä tämän päivän puolella. Catherine & Wanda, 4HM
|
|
|
Post by Catherine on Nov 9, 2014 19:18:23 GMT 2
Sunday-Funday 9.11.2014
Pikkuruinen tamma päästi kimeän hörähdyksen aidan toiselta puolen, vinksallaan oleva loimi näytti märältä ja taisi siinä olla muutama mutainen tahra. Lamppu valaisi hiukan sysipimeää iltaa, kuten myös talon ja tallin huuruisista ikkunoista kantautuvat valot. Koirien häkistä kuului matalaa haukuntaa, eikä aikaakaan kun joku avasi talon ulko-oven ja käski elukoiden olla hiljaa. Maneesistakin kuului ääniä, yhtä napakka äänesävy kuin talosta koirille huutanut, mutta sanavalinnat olivat erilaiset. Puhelimessa oli vajaa 30% akkua jäljellä, ja pikkupakkanen tulisi syömään kaiken tunnin sisällä. Ah, tavallinen sunnuntai ilta. Tallustelin hymysuin vaaleanpunaiset kumisaappaat jalassa Wandan tarhalle hakeakseni sen sisälle. Koko päivä oli mennyt omalta osaltani todella hyvin, heräsin melko aikaisin, kävin koiran kanssa reilun tunnin juoksulenkillä jo aamutuimaan, kävimme kaveriporukalla leffassa ja sitten syömässä, ja lopuksi sain ilmoitettua meidät todennäköisesti kauden viimeisiin kisoihin. Kirpakka syystuuli tuntui pehmeältä ja lämpimältä vasten kasvoja, jalkojeni alla oli ohut lumikerros, joka narskui joka askeleella. Wandakin oli päättänyt tulla puolitiehen, ja seisoikin parhaillaan portin luona pää kallellaan minua tuijotellen. Tarrasin maassa lojuvaan keltaiseen riimunnaruun, joka kyllä muistutti väriltään pitkälti kermaa, ja pujahdin sähkölankojen välistä tarhan sisäpuolelle. Tamma seurasi liikkeitäni uteliaasti ja kun sain pyörimisen ohella riimunnarun kiinni itse poniin ja avattua portin apposen auki, lähti Wanda kävelemään reippaasti tallia kohti minä perässä roikkuen. Hölkkäsin saadakseni Wandan kiinni ja naurahdin taputellessa sen kaulaa. Onhan se nyt ilmiselvää, ettei kukaan halua olla ulkona kylmässä märkä takki päällään. Vein ponin omaan karsinaansa ja riisuin märän loimen pois. Yritin saada loimen pois koskematta siihen itse, ja sain kuin sainkin raahattua sen kuivaushuoneeseen kastumatta itse kokonaan. Samalla matkalla nappasin mukaani upouuden estesatulan ja tutut ja turvalliset suitset, otin myös kypärän ja raipan mukaan. Romppu oli tosiaan viikkoa takaperin käynyt läpiratsastamassa Wandan, oikeastaan hän meni sileällä puoli tuntia ja loput puolituntia hyppäsi paria rakentamaani estettä ja todennut, että tämänhetkinen estesatula ei ole tammalle ollenkaan hyvä. Vanha estesatula tuli Wandan mukana vanhasta kodista, jossa sillä ei ollut kunnolla lihasmassaa edessä, joten nyt kyseinen satula oli jäänyt liian kapeaksi. Parin päivän jälkeen Romppu tuli takaisin kera kolmen erilaisen estesatulan. Kokeilimme joka ikista sinä päivänä ja päädyimme kolmanteen satulaan, sillä se istui parhaiten ponin selkään ja sillä oli miellyttävintä ratsastaa. Tänään se olisi toisen kerran kunnolla Wandan selässä, hyppäsin muutamia päiviä sitten rataa ja kyllähän tamma oli ihan erilainen kuin aikaisemmin. Odotin siis tämänpäiväisestä kavalettitreenistä yhtä hyvää ellei jopa parempaa kuin viime hyppykerrasta. Asetin satulan karsinan viereen ja suitset taas karsinan oven koukkuun. Olin ostanut uuden pienemmän harjalaukun Wandalle, se olisi hiukan kätevämpi kisoissa kuin iso ja kömpelö, aika rumankin värinen harjalaukku. Nappasin harjalaukusta kovan harjan ja kerrankin harjasin tamman tarkasti, irrottaen kuivuneimmatkin mudanrippeet jaloista ja harjaamalla suurimmatkin takut hännästä. Wanda seisoi rennosti lepuuttaen vasenta takajalkaansa, mutta heräsi unelmistaan huomatessaan satulan. Tamma katseli korvat tötteröllä mikä ihme ja kumma oli tuo esine käsissäni. Yllättäen se ei liikkunut senttiäkään suuntaan jos toiseen, vaan antoi minun asettaa satulan selkään helposti ilman kohtauksia. Suitsetkin sain päähän ilman pään heittelyä, ja tuota pikaa pääsimmekin maneesiin. Kävelin alkukäynnit maastakäsin, jottai saisin rakennettua pari kavalettia sinne tänne. Idea esteiden raahaamisesta kuulosti sillä hetkellä todella raskaalta, joten hetken mielijohteesta vein vain pari puomia ympäri maneesia. Kun puomit oli paikoillaan, kiristin satulavyötä ja pomppasin kyytiin. Päätin vaikeuttaa treeniä menemällä ilman jalustimia koko tunnin. Miksi ihmeessä sitten laitoin koko satulan ponille? Noh, pikkuvikoja. Catherine & Wanda, 5HM töks loppu
|
|
|
Post by Catherine on Dec 4, 2014 23:01:55 GMT 2
Hiukopalaa 4.12.2014
Catherine:Tälläisinä päivinä tunsin olevani tyhmä ja spontaani samaan aikaan. Ja ne yhdistettynä ei todennäköisesti synny mitään kovinkaan fiksua. "Arvatkaapas mitä, nyt lähetää mäkkii!" huudahdin taukohuoneessa maleksiville Innalle, Petralle ja Julialle. "Auto rikki", Inna sanoi lähes samantien. "Ei autolla, vaan... Hevosilla!" nostin kädet ilmaan ja vedin suun hammashymyyn. Kuvittelin jo, että jokainen vetäisi facepalmin naamasta läpi, mutta yllätyksekseni koko porukka sanoi että no mikäs siinä. Julia:Ensin luulin tytön pelleilevän, mutta muidenkin myöntyessä en voinut kieltäytyä itsekään. Tosin ehdotin ensin satulatonta reissua, mutta kukaan ei tuntunut haluavan lumipesua ennen määränpäähän saapumista.. Ryntäsimme yksäripuolelle pistämään kaakkeja kuntoon, jossa ei kauan nokka tuhissut. Ensimmäisenä valmiusasemissa talutin ilosta nyrpeän russponini tallipihalle selkäännousua varten. “Ootteks te nyt ihan varmoi tästä?” Inna sanoi hopeanhohtoisen tammansa selästä, joka jo heti ennen reissun alkamista meinasi heittäytyä hankalaksi. “No joojoo, ja se joka tippuu, tarjoo ruuat”, Catherine nauroi ja kapusi nuoren poninsa selkään. Eli mitä luultavammin se olin minä.. Petra:“No mä en sitte ees ota kukkaroo mukaan...” murisin teutaroivan Tuuven viereltä, vaikka kukkaro tosiaan löytyi taskuni pohjalta, mutta tiesin putoilevani sekopäähevoseni-selästä, joten miksi en vetäytyisi leikistä jo nyt... Piensuokki pörhisteli itsekseen ja steppaili paikallaan. Ori oli jo valmiiksi äärettömän energinen, sillä ei ollut saanut vielä nauttia minun paiskomisestani pitkin kenttää tänään, joten pelkäsin jo valmiiksi, mitä tulisi käymään. Tuuven pikaisesti harjattua selkää koristi estesatula, jonka vyöhön oli kiinnitetty martingaali - ihan varmuuden vuoksi… Julia oli liian kiireinen pitäessään poninretalettaan kurissa, joten jouduin kiipeämään pienikokoisen suomipullan selkään omin neuvoin, melkein pudoten heti alkuun, kun Tuuve lähti kävelemään minun roikkuessani satulan takakaaressa, vasta toinen jalka pujotettuna jalustimeen. Päästyäni Tuuven selkän huomasin, että kaikki muut olivat jo päässeet selkään ja odottelivat minua. “Missä järjestyksessä mennään?” kysyin kolmikolta, kohottaen kulmiani. Inna:“Ööö… me ei ainakaan mennä ensin”, sanoin Ullan selästä. Lopulta matkaan lähdettiin niin, että Catherine johti Wandan kanssa, joka oli ehkä “järkevin” hevossukuinen olio joukossamme. Heidän perässään ratsastivat Julia ja Kelmi. Petra ja Tuuve olivat minun ja Ullan edessä, kun pidimme perää. Tästä reissusta ei todellakaan tulisi kuin ruumiita. Onneksi oli sentään valoisaa, kun neljän hevosen possujonomme lähti liikkeelle. Nopein reitti lähimpään Mäkin Drive Iniin johti tietä pitkin, joten rohkeina suomalaisina suuntasimme tietä pitkin. Koko kössi tuntui olevan hermona ohiajavista autoista. “Kenen idea oli mennä tietä pitkin?” Petra murahteli Tuuven selästä, joka pomppi pystyyn. “Innan”, Julia ja Catherine sanoivat. Jeee, hyvä mie! Catherine:Wanda tuntui olevan tavallista rennommalla päällä, yleensä varsinkin punertavat autot ja rekat aiheuttavat ponille hermoromahduksen. Ohi oli kuitenkin mennyt jo yksi mielettömän rumasti teipattu vaaleanpunainen lada, eikä Wanda sanonut siitä mitään. Matka tien vieressä sujui (Tuuvea lukuunottamatta) aika hyvin, turhaa hölmöilyä ei tapahtunut. “KELTANE AUTO!”, huudahdin ja yritin koskettaa raipallani Kelmin päätä. Kelmi nosti päänsä samantien pilviin, ja siltä seisomalta lähti ravaamaan, mutta Julia sai pikkuponin heti takaisin käyntiin. “Joo seuraavan auton kohalla älä tee noin…”, Julia tuhahti. Hihittelin kuin mikäkin pikkutyttö. Hetken päästä ohitsemme singahti toinen keltainen auto, tällä kertaa minä en ollut se, joka yritti koskea jotakuta, vaan Petra. Petra saikin muksittuaan Kelmin perää koko lauman villiksi ja, jokainen otti laukalle. Yritin hiljentää Wandan vauhtia, mutta tammahan ei missään nimessä viitsinyt rauhoittua, ja pian huomasinkin muiden ohittavan minut. Yhtäkkiä kuulin jonkun huutavan apua, sitten kuului tumps ja hevonen laukkasi ilman ratsastajaa. Julia:Keltaiset fucking autot olivat saaneet koko konilauman sekoamaan. Wanda laukkasi pikkulaukkaansa viimeisenä. Kelmin johtaessa joukkoja tikitysravilla ja pukkisarjoilla, Ulla laukaten perässään sekä Petra hangessa voivoitellen. Oho! Kunhan oma joukkiomme pysähtyi, jäi Tuuvekin lähistölle ihmettelemään, miten onnistuikaan saamaan liimaperse-Petranratsastajansa selästään. “Tarviitko tekohengitystä!!” ratsastin lähemmäksi lumia itsestään karistelevaa Petraa, joka oli liian kiltti kiroamaan ääneen, ja pysyikin hiljaisena, kunnes sai taas itsensä liimattua oriinsa selkään. Ja tämän kierroksen tarjosi tänään, Petra! Matka jatkuikin hieman rauhallisimmissa merkeissä, eikä keltaisiakaan autoja, onneksi, tullut enää yhtäkään vastaan. Kaupunkiin ei ollut enää kuin muutaman sadan metrin matka, jonka takia siirryimme tieltä kävelytielle liikennettä sekoittamasta. “Ravataanko kaupunkiin asti?” Inna huusi takapäästä, pidätellen innosta piukeana olevaa tammaansa. Kukaan ei uskaltanut kieltäytyäkään, joten pidimme ohjat tiukasti käsissä, vahinkojen välttämiseksi. Kohta vastaantulijoiden päät kääntyivät tiuhaan tahtiin tuijottamaan ravaavaa hevosletkaa, jonka määränpää oli aivan eri, mitä ihmiset osasivat odottaa. Petra:Vaikka lumi suli vaatteideni sisällä ikävästi ja sai minut hytisemään, mie lähinnä nauratti ohikulkijoiden pitkät katseet letkaamme. Onneksi mäkkäri oli aikalailla kaupungin laitamilla, joten jo kun näimme pienen keskustan läpi ja käännyimme kävelytieltä, näkyi mäkkärin ämmä melko lähellä. “Kävellään loput!” kiljaisin, hiljentäen Tuuven temmokasta ravia. Ori hiljensi käyntiin nopeasti, sillä orilla oli liian kiire kytätä kaupungin vilskettä. Päivä ei ollut vielä kovin pitkällä, joten liikennettä ei ollut paljon eikä kävelijöitäkään ollut kuin muutamia mummoja ja koirank*settajia. Sekä tietenkin koko kylän tuntema kylähullu, joka nukkui tienvarren penkillä. Inna:McDonald’s kyltit erottuivat jo ja näky oli varmasti omituinen, kun neljä hevosta pysähtyi kylän ainoisiin liikennevaloihin odottamaan. Ulla tepasteli hermostuneena ja ajatuksissani toivoin valojen jo pikkuhiljaa muuttuvan vihreiksi. Viimein ne tekivät sen ja tepastelimme jonossamme tien ylitse. Oli näkemisen arvoisia ilmeitä autoilijoilla, jotka odottivat vihreitä valoja. Drive In kaista oli viimein edessämme. Catherinen edellä kävelimme Drive In pömpelin luokse. “Tervetuloa McDonald’siin. Saisinko tilauksenne?” naisääni pyysi. “Big Mac -ateria kokiksella ja ilman sipulia”, huutelin ensimmäisenä. Catherine:“Elikkä Bic Mac kokiksella ja ilman sipulia, happymeal kokiksella, juustoateria fantalla ja toinen juustoateria ilman mausteita kokiksella”, selitin mustaan tolppaan. Myyjä toisti samat asiat mitkä minäkin, ja saimme luvan mennä maksamaan. “No Petra, tuutkos sä maksumieheks?” käännyin satulassa ja katsoin naista. Petra huokaisi syvään ja käänsi Tuuven jonosta pois. Annoin Wandalle pohkeita jotta Petra saisi tilaa maksaa. “Elikkä se tekee…” lippiksessä oleva nainen sai sanottua kunnes huomasi menopelimme. Hän ryhtyi nauramaan ja sanoi samalla yhteissumman. “Heetkonen…” Petra sanoi hiljaa “Onkos siinä Larissa?” Naurunpuuskassa nainen vastasi myöntävästi. ”Ja onko sulla uus hevonen?” “Joo, Tuuve, 7 vee suokkiori”, Petra jaaritteli. Hetken aikaa Larissa ja Petra jäivät suustaan kiinni, kunnes rikoin keskustelun. “Onks Tuuve ori?!” Jokainen katsoi minua kummastuneena. Olin hämmentynyt, olin koko ajan luullut, että Tuuve on tamma, Tuuvehan on niin tammamainen nimi. Petra nyökkäsi hitaasti. Julia:“Et voi olla tosissas, Catherine..” totesin oman ruunani selästä, muidenkin pudistellessa päitänsä, ennenkuin oli aika lähteä tyytyväisin mielin takaisin tallille. Larissa lähetti terkkuja Vaahterapolkuun ja varsinkin Markukselle, mutta taisivat jäädä erikoisterveiset miehelle kertomatta.. Matka meni minulla varoen tippumista ja keltaisia autoja. Petra löysi tiensä takaisin hankeen viimeisillä metreillä. Tuuvetäti oli tuhmana tänään! Ruoat selvisivät turvallisesti tallille, josta kiitin hienoa ratsuani antamalla tälle hampurilasestani mausteettoman kannen. “Siis missä te ootte oikeen käyneet?” Mila taivasteli taukohuoneessa, jossa tapansa mukaan ryysti kahvia kintut työpöydällään. “Mäkkärissä!” Catherine tokaisi ja iski pussit pöytään, jotta pääsisimme syömään. Muutama tallityttö sohvalla ihmetteli touhujamme. “Ainiin, ja Larissalta terkkuja. Se on nykyään mäkkärin kassalla”, Petra muistutti nauruaan pidätellen. Catherine & Wanda (ja muut), 6HM // MIKSI MINUA EI PYYDETTY MUKAAN!? HÄH!? *mököttää* Ps. keltaisen auton kohdalla EI kosketa toista, silloin LYÖDÄÄN toista - Mila -
|
|
|
Post by Catherine on Dec 6, 2014 20:14:56 GMT 2
Pakkaspäivä 6.12.2014miten piirretään hevonen
|
|
|
Post by Catherine on Jan 5, 2015 19:51:08 GMT 2
Wandan ilme tehtyään pahuuksia 5.1.2015
Catherine & Wanda, 8HM
// HAAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHAHHA :DDD - Mila -
|
|
|
Post by Catherine on Mar 7, 2015 20:24:16 GMT 2
Cause every inch of you is perfect from the bottom to the top 7.3.2015
Tämä taustalle! Because you know I'm all about that Wanda 'Bout that Wanda, no Brenda I'm all about that Wanda 'Bout that Wanda, no Wilma I'm all about that Wanda 'Bout that Wanda, no Bambi I'm all about that Wanda 'Bout that Wanda Yeah, it's pretty clear, she is a size too small But she can jump it, jump it And she can jump that too 'Cause she got the talent that all the trainers chase And all the right jumps in all the right places We see the magazines repping the Perfect Horse We can't afford that shit So get one off the track Oh yes shes good at jumping, we race her up 'Cause every hole that we go higher Helps to get her to the top Yeah, my trainer she told me don't worry about her size She says "girls like horses who can jump their own height" You know she won't be no Oldenberg, Holstein or Selle Français So if that's what you're into then go ahead and move along Because you know I'm All about that Wanda 'Bout that Wanda, no Koda I'm all about that Wanda 'Bout that Wanda, no Sammy I'm all about that Wanda 'Bout that Wanda, no Rita I'm all about that Wanda 'Bout that Wanda Idea siis tästä videosta peräisin, suuri osa sanoista on lainattu sieltä vaikka yritin olla edes vähän omaperäinen Kirjoitin kiireessä joten pahoittelut kielioppivirheistä. Catherine & Wanda, 9HM
|
|
|
Post by Catherine on Mar 8, 2015 9:56:53 GMT 2
Melkein kouluratsukko 8.3.2015
Catherine & Wanda, 10HM
|
|
|
Post by Catherine on Apr 20, 2015 14:56:05 GMT 2
Ponien poni 20.4.2015
Tuijotin laikukasta tammaa nyrpeä ilme naamallani. Wanda seisoi suorassa linjassa minua kohti, ja tuijotti minua vähintään yhtä nyrpeällä ilmeellä takaisin. "Jos vaan mitenkään voisit, viitsisit, kykenisit, pystyisit ja haluaisit, sä kyllä voisit juosta tätä kenttää ympäri, jotta mun ei tarvitsisi raahautua sun selkään. Enkä todellakaan jaksaisi tapella sun kanssa tästä asiasta." selitin hitaasti ja mahdollisimman selkokielisesti Wandalle, vaikka eihän se todellisuudessa mitään ymmärtäisi. Olen varmaan viettänyt liikaa aikaa tallilla. Minusta on alkanut tulemaan no-lifer-heppatyttö, jonka elämään kuuluu hevosten lisäksi hevosia, sitten vielä vähän lisää hevosia ja lopuksi vielä vähän hevosia. Wandasta on tullut minulle kuin läheinen ystävä, jolle voi vuodattaa kaikki murheensa. Eihän siitä mitään vastakaikua saa, mutta ainakaan se ei ole tuomitsemassa. Olen myös huomannut käyttäväni tallia tekosyynä, jos en ole esimerkiksi halunnut tavata tiettyjä ihmisiä. Koko sosiaalinen elämäni on pikkuhiljaa kallistunut tallikavereihin. Arkipäivät menee Wandaa passatessa, viikonloppuna minulla saattaisi olla aikaa koulukavereille, mutta enhän minä nyt viikonloppuna jaksa raahautua ihmisten luokse. Sittenhän minun pitäisi olla sosiaalinen ja kiinnostunut ihmisten asioista. Yh, pelkkä ajatuskin äklöttää. Takaisin nykyaikaan, tänään en millään olisi jaksanut kivuta Wandan selkään ja ratsastaa sen läpi kaikissa askellajeissa, Romppu tulee huomenna joten hän saa tapella tamman kanssa. Nyt neiti saisi juosta itsensä väsyksiin irtona - helppoa liikutusta, vähän vaivaa. Jos siis Wanda viitsisi olla yhteistyöhaluinen. Maiskutin ja heiluttelin juoksutusraippaa minkä ehdin, mutta tamma ei silti viitsinyt liikuttaa edes toista takajalkaansa. Vasta kun itse nousin penkiltä ja lähdin käsiä taputtaen härnäämään Wandaa, siihen alkoi tulla liiketta. Mutta heti kun käänsin selkäni, oli Wanda palannut vakiopaikalleen. Jaahas, näyttäisi siltä että viettäisimme tovin tässä näin. Catherine & Wanda, 11HM Ei kirjottaminen oikee onnistu nyt
|
|
|
Post by Catherine on May 28, 2015 17:08:06 GMT 2
Extreme makeover: Stable edition 25.5.2015
Tänään teen sen viimeinkin. Vaikka ollaan kisattu paljon keväällä, vasta juuri ennen kesälomaa pistän ponin kuntoon. On aika.
Kaivoin kaapista kaikki mahdolliset välineet, millä saisin ponin ulkomuodon kuntoon: sakset, nyppimisharja, kavioöljy, jaahas toiset sakset, pesusieni, shampoo... Survoin kaikki tavarat harjoja täynnä olevaan harjapakkiin, ja jätin varmaan kymmenkiloisen pakin käytävälle odottamaan. Lähdin itse ulos aurinkoon hakemaan uhrilammastani, joka seisoskelikin tarhassansa nauttien loppukevään lämmöstä. Wanda antoi hyvin kiinni ja seurasi kiltisti talliin asti, poloinen tamma kun ei tiennyt mikä sitä odotti - vaikka Wanda onkin todellinen diiva, se näyttää mieluummin luolassa kasvaneelta puliukolta kuin viimeisen päälle hiotulta timantilta. Talutin rennon oloisen Wandan suoraan pesariin ja kiinnitin sen seinän naruista kiinni. Laitoin vesihanan päälle ja yritin saada sopivan lämpöistä vettä, hanasta tuntui tulevan joko polttavan kuumaa tai hypotermian aiheuttavan kylmää. Tovin leikittyäni hanalla sain kuin sainkin sopivan lämmintä vettä, ja aloin suihkuttelemaan tammaa läpikotaisin. Minun onnekseni Wanda ei pelännyt vettä ollenkaan, joten suihkuttaminen sujui helposti, samoin shampoolla pesu ja hikiviilalla kuivaaminen. Talutin kostean ponin käytävälle jatko-operaatioihin, pesuhan oli vasta alkua. Ensimmäiseksi harjasin tamman harjan ja hännän kutakuinkin selväksi. Wanda ei vielä hetkauttanut evääkään, mutta kaivaessani saksia pakista tamman kiinnostus alkoi heräämään. Lähestyessäni Wandan päätä se veti korvat tiukasti luimuun ja veti päätänsä koko ajan pois minun luota. Pari kertaa yritin saksia harjaa, mutta turhauduttuani päätin käydä hakemassa lisäapua. "Te kaksi, juuri te, mun mukaan, nyt heti." huikkasin taukohuoneen ovelta. "Mitä varten? Löysin just hyvän asennon." sohvalla makoileva Petra valitti. "Tarviin jonkun - tai no jaa, itseasiassa jotkut - pitämään Wandan pään alhaalla et saan leikattuu sen harjan." selitin. "Noni, tulkaa nyt." jatkoin ja katosin käytävälle olettaen, että kaksikko tuli perästä. Odotukseni osui oikeaan, ja niimpä Petra ja Luna talsivat minun ja kakarani luo. Luna silitteli Wandaa, joka näytti jo rauhoittuneen äskeisestä traumatisoivasta kokemuksesta. "Noniin, elikkä pitäkää sen riimusta kiinni, ettei se saa heiteltyä sen päätä minne sattuu. Oikeastaan voisitte hakea kasan leipää ja syötellä niitä sille sillä aikaa kun mä parturoin. Capish?" Molemmat nyökkäsivät ymmärtääkseen, ja Luna kävikin samantien hakemassa kasan kuivattuja ruisleipiä. Kaksikko alkoi syöttämään tammaa, joten uskalsin lähestyä ponin harjaa saksien kanssa. Onneksi pikku possuni oli niin syvällä makumaailmassansa, ettei se edes huomannut minun napsivan ylipitkiä ja epätasaisia latvoja pois. Tovin jälkeen harja oli kunnossa, ja Wanda ihmetteli minne kaikki leivät olivat hävinneet. Otsaharja ja häntä sujui mutkitta - jokin ongelma sillä on kuitenkin itse harjaan, muttei muualle. Kyllä tuo poni aina yllättää, tosin tähän mennessä lähes yksikään asioista ei ole ollut miellyttävä, päinvastoin. Kiittelin kaksikkoa avusta, ja annoinkin heille luvan jatkaa omia puuhiaan. Itse taas siirryin vuohiskarvojen leikkuuseen. Noin vartin ajan käytävältä kuului liuta pehmennettyjä ärräpäitä ja ties mitä turhautumisen merkkejä, todennäköisesti ähkimiseni kuului maneesiin asti. Wanda nosteli koko ajan jalkojaan ja liikkui jatkuvasti puolelta toiselle - vaikka kuinka siirsin sen aina paikoilleen, joko kiltisti tai ei ihan niin kiltisti, se jatkuvasti siirtyi ja heitteli jalkojaan. Mutta viimeinkin ylimääräiset jalkakarvat oli poissa! Vielä jonkin aikaa puunaiilin ponia kaikin mahdollisin tavoin, tosin harjan nyppimisen jätin myöhemmälle. Ja myöhemmällä tarkoitan en koskaan. Catherine & Wanda, 12HM
|
|
|
Post by Catherine on Aug 4, 2015 14:33:46 GMT 2
Vuosi vuodelta 4.8.2015
"Eiks teil oo huomenna eka vuosipäivä Wandan kaa?" Jonna hihkaisi hiljaisen hetken jälkeen. Aivan. Niimpäs muuten onkin. Tuijotin tyttöä hetken aikaa ja pohdin mikä päivä se olikaan, kun ensimmäistä kertaa tamman selkään nousin. Lopulta nyökkäsin, hurjaa ajatella että siitä on jo vuosi. Muistan sen tunteen niin elävästi, kun ihan ensimmäistä kertaa menin Rompun kyydissä Rivelleriin katsomaan tulevaa ylläpitoponiani. Olinhan minä sen aikaisemmin nähnyt, vaikka kuinka ja monta kertaa, kisa-avustajana sitä oppi nopeasti tuntemaan kisaajan hevoset. Sinä automatkan aikana oli kuitenkin erilainen fiilis kuin normaalisti jonain kisapäivänä - en ollut väsynyt ja näyttänyt kadulla eläneeltä pummilta, olin saanut syötyä kunnolla ja minua oikeasti jännitti. Ihan kunnolla. Hoitaessa Wanda ei tosiaan ollut mikään neiti päivänsäde, se seurasi liikkeitäni korvat luimussa ja olin satavarma, että kohta se nappaa minut hupparin hupusta ja heittää seinään. Onneksi selvisimme kentälle asti ehjin nahoin. Ratsastus meni ihan metsään, ellei jopa viidakkoon, jos niin voisi sanoa. En osannut mitään, eikä ponikaan muuttunut miksikään vaikka Romppu neuvoikin aidan laidalta. Jokin siinä silti oli, jonka vuoksi tahdoin juuri sen kyseisen ponin minulle ylläpitoon. Ja näin vuotta myöhemmin voin vakuuttaa, etten parempaa ponia olisi voinut saada. Toki on ollut niitä hetkiä kun itkin, olin vihainen, olin turhautunut, olin lopeensa kyllästynyt, olin uupunut, olin vittuuntunut, olin ärsyyntynyt, olin väsynyt, olin hermostunut, olisin voinut heittää hanskat tiskiin ja tokaista "juu ei kiitos", mutta näiden tunteiden vastapainoksi sain ihan mielettömästi toivoa niistä päivistä, kun se laukka nousikin juuri eikä melkein oikeasta kohdasta, kun poni ravasikin mutaisen tarhan toisesta päädystä luokseni, kun se päättikin hellittää ja toimia edes hetken aikaa oikein, kun se ei kieltänytkään sille muurille, joka oli aikaisemmin ollut ylitsepääsemätön, kun traileriin päästiinkin jopa kymmenennellä kerralla, kun olin surullinen niin se tunki päänsä syliini ja kökötti siinä niin pitkään kunnes mieleni paranisi. Tie on ollut lyhyt ja kivinen, mutta vielä ollaan hengissä ja porskutetaan täydellä teholla eteenpäin. Toivottavasti vielä mahdollisimman pitkään. Catherine & Wanda, 13HM
|
|
|
Post by Catherine on Sept 27, 2015 10:13:48 GMT 2
Kuinka ärsyttää omistajaa by Wanda 27.9.2015
- Kun näät omistajan laahustavan reviiriäsi kohti, mene iloisesti korvat hörössä ukkelia vastaan. - Kun näät omistajan naamassa iloisen hymyn, lähde kenties jopa ravaamaan häntä kohti. - Kun omistaja pääsee aitauksen sisäpuolelle, tee täyskäännös. - Juokse pois päin omistajasta. - Juokse. - Juokse. - Sitten vähän juokset lisää. - Pysähdy toiselle puolelle aitausta. - Tuijottele vihaista omistajaa joka mutisee jotain, missä mainitaan ainakin sinun nimesi ja pari epäsopivaa sanaa. - Kun omistaja alkaa olla lähellä, juokse. - Kun omistaja lähtee takaisin talliin ja tuo leipää mukana, sitten voit antaa omistajan ottaa sinut kiinni. Catherine & Wanda, 14HM
|
|
|
Post by Catherine on Nov 1, 2015 16:49:12 GMT 2
Tilannekatsaus 1.11.2015
Mun heppailu on ollut tänä syksynä aika tylsää ja köyhää. Toki ollaan Wandan kanssa muutamilla tunneilla pyörähdetty ja onhan Romppukin käynyt meitä katsomassa ja läpiratsastamassa itse pirulaista, mutta muuten ei olla tehty mitään. Muutaman kerran hypätty, muutama kerta vedetty pidempi tai sitäkin pidempi lenkki maastossa ja sitten tavallista kouluilua. Jotenkin tavoitteet ja treenaaminen veren maku suussa on jäänyt, ja sen kyllä huomaa tammassakin. Wanda painaa nykyään kädelle enemmän kuin ennen, sillä se on oppinut että sillä tavoin se saa luistaa töistä. Minä, suoraansanottuna saamattomana ihmisenä, en ole siitä sen enempää välittänyt, joten alaspäin sen kunto ja ulkomuoto ylipäänsä on mennyt. Vain maastossa se ei yritä luistaa töistä, joten ollaan maastoiltu oikein urakalla - tässä kohdassa on hyvä tietää se fakta, että minähän vihaan maastoilua. Se on kauheinta mitä ratsastaessa voi tehdä. Olafin kanssa ollaan sitten enemmän treenattu, siihen olen yrittänyt pitää jonkinlaisen mielenkiinnon yllä. Onneksi vaaveli on tullut järkiinsä ja on jopa kiva ratsastaa nykyään, pian se palaa takaisin omistajalleen ja he voivat tämän talven etsiä yhteistä säveltä ja sitten ruveta kisaamaan. En malta odottaa nähdä ratsukkoa kisakentillä. Catherine & Wanda, 15HM jee moi olipas pitkä
|
|
|
Post by Catherine on Jan 31, 2016 15:38:18 GMT 2
Onnellinen 31.1.2016
"Sit raviin. Pidä vähä kiinni ettei se heitä tota päätä heti ylös ku vaihat askellajii. Joo hyvä, nyt liikuta sormia ettet roiku suussa." "Ulko-ohjan tuki, sit nosto, hop. Oijoi, nyt oli nätti nosto! Sisäpohje vähä edemmäs et saat sitä vähä taipumaan paremmin." "Sit taivuta kulmassa ja kato, hei Catherine KATSO minne oot menossa, noin! Pidä asetus sisällä ja jatka vastalaukkaa." "Pikkasen energisempi lauk... Ai sä korjasitki jo, hyvä! Nyt menee hienosti." "Tosi nätti ravi, ota pikkasen ulko-ohjaa lyhyemmäks ni saat sen paremmin kontrolliin." "Onpas se nätisti pyöreenä. Onhan se kevyt? Okei hyvä, se näyttää ulospäin nimittäin tosi kevyeltä." "Hieno väistö, hyvä!" "Tosi hyvä, jes!" "Iha mieletön!" "Vau!" "Miks mä edes oon täällä valmentamassa? Tehä ootte iha ku joku oppikirjan ratsukko." Heitin ohjat Wandan kaulalle ja taputin sitä kaksin käsin tosi tyytyväisenä. Kirjava tamma oli ihan hikinen ja pärski minkä ehti taapertaessaan eteenpäin kaviouralla. Tällaisten ratsastusten takia sitä jaksaa aina kiivetä hevosen selkään kerta toisensa jälkeen, vaikkei yhtään tekisi mieli. On se yksi tunne, milloin kaikki loksahtaa paikoilleen. Milloin kaikki tuntuu niin helpolta. Ennen näitä hetkiä tuli todella harvoin, ei miltei koskaan. Mutta nyt viime aikoina kaikki on sujunut aika hyvin, ja hyviä ratsastuskertoja on ollut enemmän kuin huonoja. Yhtäkkiä Rompun toteamus herätti minut ajatuskuplastani: "Wanda alkaa olemaan liian helppo sulle." Tuijotin naista hämmentyneenä. Mulla ei ollut ikinä käynyt edes mielessä että Wandan kaltainen hullu poni olisi liian helppo mulle, tai kenelle vaan. "Miten niin?" kysyin lopulta. "No siis toi menee vaa helppoa aa:ta ja hyppää metrikymppiä. Jos sä haluut päästä kehittymään, niin tarviit uuden ratsun alle." Olin edelleen hieman ihmeissäni koko tilanteesta. Tottakai olin tiedostanut ettei Wanda ole mikään kaikista osaavin poni, vaikka paljon se osaakin. Ajatus minusta jonkun toisen ponin selässä kuitenkin tuntui todella vieraalta ja ehkä jopa hieman pelottavalta. "Toi poni ei kyllä koskaan lopeta opettamista, koska sen luonne on tollanen millanen on", Romppu tokaisi naurahtaen. "Mut tasoa nähden sillä alkaa olla annettavat vähissä, eikä sitä saa vietyä eteenpäin", hän jatkoi hieman vakavemmalla äänensävyllä. Ikuisuuden tuntuisen hiljaisuuden jälkeen Romppu sanoi että jutellaan kunhan saan Wandan laitettua pois. Sen sanottuaan nainen lähti maneesista ja jäin yksikseni Wandan kanssa. En malttanut olla kuulematta lisää Rompun ideasta, vaikka olinkin edelleen hieman skeptinen. Kävelin pari kierrosta ja suorastaan juoksin Wanda perässäni talliin. Tuttuun tapaani, eli nopeasti, riisuin tammalta varusteet ja hoidin sen yökuntoon. Heitettyäni tallitoppiksen ponin selkään kävin etsimässä Rompun käsiini. Taukohuoneessa maleksiva nainen litki kahvia vaaleansinisestä kupista ja jutteli samalla joidenkin minulle tuntemattomien kanssa. Tuntilaisten, olettaisin. Suljin oven varovasti ja moikkasin porukkaa. Vastatervehdyksen jälkeen kävelin suoraan vedenkeittimelle tekemään itselleni teetä, jonka jälkeen kurvasin sohvalle. "Siis kerroppa mulle alusta asti, kädestä kiinni pitäen, rautalangasta vääntäen, että mitä sä olit suunitellu", sanoin puhuen samalla käsilläni. "Joo. Elikkäs, Wandalla ei oo oikee enää mitää uutta tarjottavaa, joten osaavampi heppa olis sulle parempi kehityksen kannalta. Ootko vielä kärryillä?" Romppu kysyi hihitellen. "Mut siis mul olis yks sellai aika jees hevosvaihtoehto, joka menee tällä hetkellä vaativaa beetä, mut sil on potentiaalia myös korkeemmalle. Hyppypuolella kans." "Hevosvaihtoehto?" katsoin naista nostaen kulmiani. "Oon mun mielestä maininnu varsin selkeesti et ei hevosia." jatkoin sarkastisesti. "Haha, mut ihan hevonen se on. Aika pieni kuitenkin." "Ja siro?" "Niin no, sovitaan vaikka niin." Catherine & Wanda, 16HM
|
|
|
Post by Catherine on Apr 1, 2016 20:00:48 GMT 2
Kavioliitossa 1.4.2016
"Se sun uus poni on ihan sika sulone, mää varastan sen sulta vielä joku päivä." "Nii se kyl onki, harmi vaa et aika pieni toisaalt." "No mut voi herranjestas, katoppa itteäs - oot just ja just 160 senttiä! Oot tosi hyvän kokone sille, varsinki ku jäät tommoseks kääpiöks." "Kiitti hei!" "Haha, no emmä nyt pahalla tarkottanu! Mut puhutaa myöhemmi, mun täytyy nyt lähtee menee." "Jees, moro." Painoin punaista luuria lopettaakseni minun ja Rosannan puhelun. Vilkaisin vielä nopeasti kuinka pitkään keskustelu oli kestäny - oho, reilu puoli tuntia. Noh, näin siinä käy kun on paljon asiaa kerrottavana. Laitoin puhelimeni taskuuni, ja katsahdin nappisilmäistä ponia. Se söi kaikessa rauhassa iltaruokaansa. Ei Wanda, se monsteri oli imuroinut ruokansa nassuun alta aikayksikön. Vaan joku ihan uusi. Tosiaan, omistukseeni oli siirtynyt ruunikko ponipoika nimeltä Pilgrim. Mainio esteponin alku, jolla kyllä hyppykapasiteettia riittää. Ulkonäöltään ehkä vähän mitäänsanomaton, mutta luonteeltaan todella omalaatuinen persoona. Ei siitä vielä osannut muuta sanoa, se nimittäin saapui Vaahtikseen muutama päivä sitten. Mutta uskon että siitä tulee minulle Wandan veroinen heppakamu. Catherine, Wanda & Pilgrim, 17HM
|
|
|
Post by Catherine on Jun 9, 2016 11:46:02 GMT 2
|
|
|
Post by Catherine on Jul 2, 2016 10:35:04 GMT 2
Kesäfiilistelyä 2.7.2016
Tallilla ei ollut ketään. Vain minä, mä ja meitsi, sekä tietysti hevoset tarhoissa ja laitumilla. Harjailin Pilgrimiä puomilla kaikessa rauhassa, nauttien lämpimästä kesäpäivästä ja auringonpaisteesta. Siristelin jatkuvasti silmiäni auringon takia, mutta se ei haitannut koska oli kesä, oikeasti kesä. Olin ollut koko kesäkuun töissä ja lomani alkoi vasta juhannuksen jälkeen. Kesäkuu oli ponikaksikolle todella rentoa, irtojuoksutin molempia aika paljon ja hömppäilin ilman satulaa molempien kanssa. Pilgrimin kanssa oltiin kuitenkin tehty jotain fiksuakin - kävimme pellolla useampaan otteeseen, sillä se on siellä vielä raaka eikä oikein kuuntele ratsastajaa. Monta kertaa olin saanut maistella pellon pohjaa, mutta pikkuhiljaa se alkoi keskittymään oleelliseen, eli ratsastajaan. Tänään suuntana olisi juurikin pelto. Kesäkuu oli Wandalle todella, siis todella rentoa. Kaikki vähäinen aikani oli suunnattu Pilgrimille, joten Wanda jäi kakkoseksi. Mutta ei se ponia näyttänyt haittaavan - se sai syödä tuplasti enemmän vihreää ja sai tuplasti vähemmän liikuntaa. Nyt voin sanoa että omistan jo aika hyvällä mallilla olevan kilpaponin ja rahtilaivan kokoisen lehmän, siis ponin. Catherine, Wanda & Pilgrim, 19HM
|
|
|
Post by Catherine on Aug 15, 2016 12:47:53 GMT 2
Tätivanhus 15.8.2016
Tänään havahduin yhteen asiaan. Wanda, pieni ja hullu ylläpitotammani on jo 17- vuotias.
Poni seisoskeli tarhassansa kaikessa rauhassa märkä sadeloimi päällä. Sitä ei näyttänyt haittaavan mikään, se nautti. Harmaa taivas ja kostea ilma ei saanut sen mielialaa alas, vaan kenties jopa ylöspäin. Wandan toinen takanen retkotti löysänä, ja näytti kuin koko poni olisi vinksallaan. Pieni tuulenvire sai sen harjan heilumaan hieman. Tamman silmät lipsuivat koko ajan kiinnemmäksi. Ja sillä hetkellä puhelimeni värisi takkini taskussa. Catherine, Wanda & Pilgrim, 20 HM
|
|
|
Post by Catherine on Aug 28, 2016 8:03:01 GMT 2
Pomppufiilis 28.8.2016
Catherine, Wanda & Pilgrim, 21 HM
|
|
|
Post by Catherine on Nov 13, 2016 12:53:21 GMT 2
Pakkas-aamu 13.11.2016
Koska olen aina pitänyt enemmän kylmästä kuin lämpimästä, otin tämän sunnuntaiaamun pakkasesta kaiken ilon irti. Lämpömittari keikkui miinus kymmenen puolin & toisin ja viime päivinä satanut lumi oli täydellistä puuterilunta. Taivas oli avoin ja aurinko lämmitti hieman, vaikka ilma oli muuten todella kirpakka. Hautasin nenäni ja poskeni huivini taakse, sillä ne alkoivat hehkua kylmästä punaisena. Nautin lumen narskunnasta jalkojeni alla, se on sellainen ääni joka on aina saanut minut hyvälle tuulelle. Toinen asia mistä nautin oli se, että jäätä ei ollut lainkaan ja pystyin kävelemään lentämättä turvalleni joka toisella askeleella. Kolmas asia oli se, että olin kerrankin pukeutunut oikein Suomen ilmastoon ja minulla ei ollut ollenkaan kylmä. Yh, mistä tämä positiivisuuden multihuipentuma johtui? Tallilla oli suhteellisen paljon vilinää, mutten nähnyt hirveästi tuttuja. Tuntui että Vaahterapolun väkiluku oli kasvanut, ja koska itse olen suhteellisen ujo, en uskaltanut lähestyä ketään muuten kuin moikkaamalla. Onneksi tallilla ei ole pakottavaa tarvetta ryhtyä rupattelemaan. Puikkelehdin ihmisjoukon läpi hakemaan ponikaksikkoni harjat ja varusteet satulahuoneesta, jonka jälkeen läksin ulos tallista itse ponien luokse. En edes muistanut kuinka hieno sää oli ja se nosti samantien mielialaani, joka oli suhteellisen korkealla jo valmiiksi. Wanda ja Pilgrim olivat molemmat tarhoissansa, molemmat mussuttamassa heiniään. Jalkani veivät minut automaattisesti Wandan tarhan luo, minulla on ollut tapana hoitaa se ensimmäisenä. Wanda tepasteli portille ihan itse ja venytti päätänsä minua kohti. Avasin portin kokonaan ja menin tammaa kohti. Kirjava poni seisoi paikallaan ja yritti tutkia että kukas häntä tuli hakemaan - vaikka todellisuudessa se tiesi tasantarkkaan, että kuka hakija oli. "Ootsä vähän dementikko?" kysyin Wandalta, joka siirsi turpansa oikeaan käteeni. Hymähdin hymyillen, ja nostin käteni rapsuttaakseni tamman päätä. Päätin tuuppailla Wandan kanssa ilman satulaa ja Pilgrimillä taas suunnata maastoon. Wandalla oli päällään sen keltainen kaulakappaleellinen fleece ja riimu. Olin viime aikoina mennyt paljon riimulla ja lainannut muiden hackamoreja, jolla poni oli liikkunut paljon rennommin ja paremmin. Suunitelmissani oli ostaa sille ihan omat hackamoret, mutta vielä en ollut saanut sitä aikaiseksi. Hyppäsin Wandan selkään penkin kautta ja aloin kiertämään kenttää uraa pitkin. Noin 40 minuutin jälkeen siirsin tamman ravista käyntiin ja taputin sitä kaulalle. "Hyvä Wanda, menit tosi hienosti", sanoin tammalle, joka pärski minkä jaksoi. Wanda sai jäädä sisälle selänlämmittimen kanssa sen aikaa kun menisin Pilgrimillä. Tamman hoidettuani kävin hakemassa Pilgrimin ja hoidin sen kuntoon nopeasti. Sitten lähdin kohti maastoja. Pilgrim oli todella innoissaan maastoilusta, se ei ole pitkään aikaan päässyt kunnolla maastoon ja pellolle. Kävin ensin maastossa ravailemassa ja laukkaamassa, sen jälkeen siirryin pellolle päästelemään. Ruuna oli onnesta soikeana ja kuumui todella herkästi, mutta pysyi silti käsissä. Minäkin nautin todella paljon, lumen pöllytessä takanamme. Catherine, Wanda & Pilgrim, 22 HM
|
|
|
Post by Catherine on Dec 31, 2016 12:10:43 GMT 2
Hyvää uutta vuotta! 31.12.2016
"Siiis..." "Joo kerro pois." "Millä logiikalla sun ponimummo, se joka on tallannu tämän maan päällä kohta kakskyt vuotta, pelkää ilotulitusten ääniä enemmän kun toi sun neljävee ponivauva?" Catherine, Wanda & Pilgrim, 23 HM
|
|
|
Post by Catherine on Feb 22, 2017 11:10:46 GMT 2
Hyppypomppu, koikkaloikka 22.2.2017
Tänään oli mainio estepäivä. Tunsin sen.
Ensin raahasin itseni tallille aamutuimaan, sitten raahasin maneesiin radanpätkän. Siinä oli melko paljon kääntymistä sekä muutama kaareva linja, sillä nopeat kääntymiset ovat Wandalle vaikeat ja kaarevat linjat taas Pilgrimille. Wanda osaa kääntyä ihan ookoosti, mutta erityisesti nopeat käännökset sekoittavat sen päänuppia eikä se tahdo kääntyä sopivasti. Pilgrimin kaarevat linjat ovat aina varsin mielenkiintoisia, koska se muuttuu kuin sormien napsautuksesta kouluhevoseksi vaihdellessaan laukkoja linjalla. Sen kanssa pitää siis treenata tasaista lähestymistä ja laukan säilyttämistä. Kun tolpat olivat saaneet puomit kannateltavikseen, lähdin hakemaan ensimmäistä uhria päivän koitokseen. Wanda sai kunnian olla ensimmäinen, sillä vihaan treenata käännöksiä sen kanssa. Näin saan ärsyttävämmän asia pois alta ensin, hehe. Wanda ei ollut saanut edes kaikkia aamuheiniään syötyä, kun se jo joutui töihin. Näin sen ilmeestä, että tätä hänen korkeutensa ei arvostanut ollenkaan. Kuitenkin se käveli talliin kiltisti, vaikka matelikin koko matkan. Tätä Wanda harjoittaa aina kun sitä ärsyttää. Nopean hoitosession jälkeen lähdimme alkukäynneille maastoon. Olen huomannut Wandan keskittyvän paremmin ratsastukseen, jos se saa säikkyä ensin maastossa. Okei, ei se nyt enää säiky kuin maksimissaan sen pari kertaa, mutta auta armias kun aloitimme ensimmäisen kerran kävelemään alkukäynnit maastossa. Säikkymistä oli enemmän kuin eteenpäin kulkemista. Rennon lenkin jälkeen palasimme tallille ja kurvasimme pihan poikki maneesiin. Pyysin Wandan samantien raviin ja aloimme tulemaan muutamaa puomia, jotka olin asettanut pitkälle sivulle. Tulin ne pari kertaa ravissa löysin ohjin, jonka jälkeen otin ohjat käsiini. Jatkoin edelleen ravissa, mutta puomien jälkeen nostin laukan ja tulin yhden pikkupystyn joka sijaitsi toisella pitkällä sivulla. Tein tehtävää molempiin suuntiin, otin nopeat välikäynnit ja aloin sitten tulemaan päätehtävää, rataa. Wanda on hyppinyt elämässään sen verran paljon, että minun ei tarvinnut enää miettiä lähestymisiä oikeastaan yhtään. Laukan säätäminenkin on helpottunut kummasti näiden vuosien aikana, nimittäin kun aloitimme hyppäämisen Wanda kirjaimellisesti kiiti esteiden yli. Varmaan jopa talliin asti kuului semmoinen 'nyooooooomm' ääni mennessämme ratoja. Nykyään kuitenkin hallitseminen on helpompaa, luojan kiitos. En muistele lämmöllä niitä kiitämisaikoja, sillä maistelin maneesin hiekkaa silloin harvinaisen usein. Käännökset varsinkin alussa olivat todella tökeröt. Tamman kylkien jäykkyys näkyi todella selkeästi. Päätin mennä radan pari kertaa, jonka jälkeen ylitaivuttelin tammaa ympyrällä ja aktivoin muutenkin sitä, jonka jälkeen tulin radan uudestaan. Tein näin muutamia kertoja, sillä Wanda alkoi hikoilla todella nopeasti tässä tehtävässä. Eikä ihme, olihan tämä todella rankkaa. Mutta tämä toimi yllättävän hyvin, sillä Wandan kyljet alkoivat hieman pehmetä. Ei kovin paljoa, mutta huomasin pienen eron kuitenkin selässä asti. Tamma teki tehtävää loppuun asti todella hyvin, vaikka se alkoikin väsyä. Annoin Wandalle kunnolla ohjaa ja siirsin sen raviin, jossa se pärski oikein tyytyväisenä. Muutaman kierroksen jälkeen hidastin Wandan käyntiin ja tulin alas taluttamaan sitä maasta. Löysin takin taskustani leivänmurikan, joten tarjosin sen hienolle ponirouvalle hyvästä työstä. Sitten oli Pilgrimin vuoro. Myös Pilgrim pääsi kävelemään alkukäynnit maastoon, sillä se tykkäsi maastoilusta todella paljon. Joka kerta minua hämmentää, miten tämä nuori pikkuponi on enemmän sujut maailman kanssa kuin Wanda. Pilgrim ei säiky oikeastaan mitään ja se on todella utelias. Wanda taas säikkyy kaikkea mahdollista. Toisaalta se on ihan mukavaa kun on kaksi erilaista ponia ratsastettavana. Alkukäynnit sujuivat hyvin, kuten oletettavasti, joten saavuimme maneesiin melko nopeasti. Aloitin verryttelyn samalla tehtävällä kuin Wandalla. Pilgrim tuntui alusta asti hyvältä, mutta alkoi kuumua nopeasti. Täten minulla oli hieman vaikeuksia vauhdin säätämisen kanssa, sillä varsinkin kaarevilla linjoilla on todella tärkeää että poni on kunnolla hanskassa. Tulin ensin kaarevia linjoja, mitkä menivät päin honkia. Tämä ei toisaalta tullut minään yllätyksenä, joten tulin niitä useamman kerran ja lisäsin väliin muutamia vauhdinsäädöksiä. Kun olin tullut linjaa sekä pari rataa, olin satavarma, että tämän päivän treeni ei tule olemaan mitään muuta kuin katastrofi. Pilgrim ei kuunnellut yhtään ja meni miten tahtoi. Yleensä saan sen vauhtia tasaisemmaksi, mutta tänään sekään ei luonnistunut mitenkään. Lievästi kettuuntuneena tulin radan vielä yhden kerran siedettävästi, jonka jälkeen siirsin ruunan raviin ja tuuppailin sitä vielä vähän. Loppuravit eivät esteiden tavoin mennyt haluamallani tavalla, joten tyydyin yhteen ihan ok ravipätkään, jonka jälkeen hidastin Pilgrimin käyntiin. Catherine, Wanda & Pilgrim, 24 HM
|
|
|
Post by Catherine on Mar 16, 2017 17:35:04 GMT 2
Joskus mä mietin 16.3.2017
Nää on nää mukavat ja rauhalliset kevätmaastoilut. Nope. Catherine, Wanda & Pilgrim, 25 HM
|
|
|
Post by Catherine on Apr 4, 2017 13:37:25 GMT 2
Päivää t otsikko 4.4.2017
Kaippa se minunkin pitää kokea. Ikioma varsa. En ole koskaan innostunut kyseisestä ideasta, sillä kärsivällisyyteni ei välttämättä riittäisi varsan koulutukseen. Täten olen pysynyt jo valmiiksi koulutetuissa - tai ainakin peruskoulutetuissa - kavioeläimissä. Joillekin se juttu on nimenomaan kasvattaminen ja vauvahevosten kanssa touhuaminen. Minä taas kuulun nimenomaan siihen päinvastaiseen kastiin, joka haluaa valmiin hevosen suoraan kilparadoille. Hyvä esimerkki tästä on Wanda ja lievästi myös Pilgrim, heh. Mutta tässä minä nyt olen. Liikkuvassa autossa, traileri notkuu perässä. Klinikalle on enää joku kymmenisen kilometriä. "Jännittääks jo?" ajajan paikalla istuva Romppu kysyi, rikkoen samalla hiljaisuuden, joka oli vallinnut automatkalla alusta lähtien. Tiedän varsin hyvin, että hän haluaa Wandasta varsan ja hän mielellään myös auttaa varsan kanssa, mutta jokin hänen äänessään antoi minulle toisenlaisen kuvan. Hän kuulosti tosi epäilevältä. "Eipä nyt oikeestaa", vastasin lyhyesti. Sanoissani tosin piili pieni valkoinen valhe, sillä todellisuudessa olin jännityksestä kankea. En kuulu jännittävään tai stressaavaan ihmistyyppiin, joten tämä oli todella omituista. "Melkeen voisin sanoa et valehtelet päin naamaa", Romppu sanoi naurahtaen. Kuten aina, Romppu näki suoraan lävitseni ja tiesi etten ollut täysin rehellinen. "Sä et ikinä jännitä mitää ni tää on tosi hauskaa", hän jatkoi hymyillen. "Tieks mä aattelin just samaa. En oikeesti jännitä mitää, mut tää jotenki... Emmä tiiä", yritin pukea ajatukseni sanoiksi, tosin melko huonolla menestyksellä. "Hyvin se menee. Sul on monta osaavaa tyyppiä auttamassa", Romppu aloitti ja jatkoi saman tien: "ja Nellahan sen kouluttaa joten sun ei tarvi tehää mitää", nainen vinkkasi silmäänsä ja käänsi sitten katseensa takaisin tien päälle. Hymähdin vastaukseksi. Catherine, Wanda & Pilgrim, 26 HM
|
|
|
Post by Catherine on May 2, 2017 14:45:04 GMT 2
Haikaran pikavisiitti 2.5.2017
"Joko sen saa viedä?" "Oota nyt ees hetki!" "Emmä pysty odottaa!" "Yritä." "En!" "No ole hyvä ja vie!" Hymysuin Nella tarrasi Wandan riimunnarusta ja vei sen tahraan, varsan pomppien perässä. 29. päivä viime kuuta Wandalle syntyi pieni ja suloinen tyttövaavi. Karkiksi ristitty poni pääsi tänään ensimmäistä kertaa kunnolla ulos ja ottikin tilaisuudesta kaiken ilon irti. Catherine, Wanda & Pilgrim, 27 HM
|
|
|
Post by Catherine on Jun 21, 2017 9:59:43 GMT 2
Tilannekatsaus vol. 2 21.6.2017
Meidän poppoon kesäkuu oli alkanut ihan hyvin. Valmennukset ovat olleet osa päiväjärjestystä molempien ponien osalta, mutta kisoihin asti emme ole päässeet Pilgrimin kanssa. Ruuna ontui kuun alussa syystä x, joten liikutus oli sen mukaista. Onneksi ontuminen kesti vain pari päivää, jonka jälkeen se katosi kuin tuhka tuuleen. Pessimistinä odottelin ontumisen palaavan, mutta onneksi sitä ei ole näkynyt nyt pariin viikkoon. En uskaltanut hyppiä ruunan kanssa, joten meidän kesäkuu tähän asti on sisältänyt paljon kevyttä tuuppailua, peltoharjoituksia, vapaapäiviä ja löysäilyä ylipäänsä. Kesälomalla otetaan rennosti. Wanda on tuttuun tapaan toiminut ruohonleikkurina laitumella kesäkuun alusta asti. Vaikka se onkin saanut löhöillä ihan tarpeeksi, ollaan silti käyty paljon kouluvalmennuksissa. Wanda oli kevään aikana menettänyt paljon lihasta oman laiskuuteni vuoksi, sillä olin keväällä keskittynyt paljon enemmän Pilgrimin treenaamiseen. Kun Pilgrim sitten kuun alussa näytti minulle keskaria koipensa kanssa, päätin, että tämä kuu on omistettu supermummolle. Nyt Wanda on alkanut saada lihakset takaisin. Lihakset eivät kuitenkaan ole ainoa massa mitä tamma on kerännyt kesän aikana. Catherine, Wanda & Pilgrim, 28 HM
|
|
|
Post by Catherine on Sept 30, 2017 8:49:51 GMT 2
Krooninen kiire 30.9.2017
Huomenna on luvassa estekilpailut molempien ponien kanssa. Wanda pääsee menemään hyvän mielen ristikkoluokan ja Pilgrimin kanssa startataan metrin luokka. Tämän päivän suunitelmiin kuului siis varusteiden raivopuhdistusta ja ponien kevyt liikutus. Kello oli noin kymmenen aamulla, eikä tallilla pyörinyt vielä kauheasti porukkaa. Istuin taukohuoneessa saappaat ja puhdistusaine käsissäni, vieressäni oli vuoristo muita puhdistettavia tavaroita. Sähisevän radion kautta kuului musiikkia ja puolillaan oleva kahvikuppini odotti kahvipöydällä. Ulkona oli tasaisen harmaa sää, mutta onneksi sateesta ei ollut ainakaan vielä tietoakaan. Yhtäkkiä taukohuoneen ovi kävi. Pääni kääntyi salamannopeasti oven suuntaan, josta sisään astuutui Milla. Heilautin tassuani ja tervehdin sisään astelevaa naikkosta, joka vastasi tervehdykseeni vähintään yhtä iloisesti kuin minä. "Mitäs kuuluu?" kysäisin naiselta, joka parhaillaan teki tietä kahvinkeittimen luo. "Mitäs tässä! Ei mitään ihmeellistä, kohta täytyy mennä hakemaan heppa sisälle ja mennä ratsastamaan. Mitä suunitelmia sulla on?" Milla vastasi iloisesti, hamuillen samalla yläkaapista kahvimukia. "Mulla on tämmönen kasa puhdistettavaa tavaraa, ollaan menos huomen kisoihin nimittäin", vastasin hieman naurahdellen. Milla jäi hetkeksi juttuseurakseni, jonka jälkeen sisään alkoi valua lisää väkeä. Aaron, Julia ja Jannica astelivat peräkanaa sisään. He moikkasivat yhteen kuoroon ja tulivat seuraksemme sohvalle. Minusta oli mukavaa jutella pitkästä aikaa talliporukan kanssa, sillä syksyni on ollut mahdottoman kiireinen koulun ja ihmissuhteiden takia. Tallipäiväni ovat nimittäin jo jonkun aikaa koostuneet siitä, että olen pää kolmantena jalkana mennyt tallille, ratsastanut, ja juossut takaisin kotiin. Luppoaikaa ei ole löytynyt oikeastaan yhtään. Onneksi tällaisina aikoina oppii arvostamaan pieniä asioita ja hetkiä. Catherine, Wanda & Pilgrim, 29 HM
|
|