|
Post by Mila on Feb 15, 2014 21:14:35 GMT 2
Satu omistaa welsh-tamma Ninnin ja kirjoittaa tänne touhuistaan poninsa kanssa.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Feb 24, 2014 18:22:36 GMT 2
Suin Ninnin pehmeää kylkeä karsinassaan pölyharjalla. Ninni vaikutti tänään kovin väsyneeltä, eikä tammalla ollut kiire mihinkään. -Olikin siis hyvä idea siirtää sinut tänne, sanoin ja hymyilin leveästi. Huomasin tosiaan, että Ninni on rauhoittunut hieman tallipaikan vaihtuessa. Ninni leputti vasenta takajalkaansa. Siirryin kyljestä vatsaan. Siihenkään Ninni ei reagoinut kummallisemmin, tavalliseen tapaansa. Satulävyön kohdalta tamman karva oli hieman sekaisin, mutta muuten sain Ninnin siistiksi nopeasti. Pujahdin karsinasta ulos ja viskasin harjan tummansiniseen harjalaatikkoon, joka nökötti karsinan seinän edessä. Ninni nosti katsettaan hieman nähdäkseen, mitä puuhasin. Nappasin harjaboxista kaviokoukun ja astelin taas sisälle karsinaan. Hivutin kättäni pitkin Ninnin jalkaa ja pyysin tammaa nostamaan sen. Ninni nosti jalkansa kiltisti. Tuuppasin tallin ulko-oven auki. Talutin Ninnin ulos ja suljin oven perässämme. Lähdin kävelemään kohti kenttää raahaten samalla Ninniä perässäni. Tamman kaviot kopsuivat tiellä, kun Ninni askelsi takanani rauhalliseen tahtiin. Koska kenttä ei sijaitse hirmuisen kaukana tallista, pääsimme määränpäähämme nopeasti, vaikkakin myös Ninnin hitaamman puoleinen kävelyvauhti varmasti hieman vaikutti asiaan. Itsekin olin kieltämättä hieman väsynyt, joten meikäläistä ei lainkaan haitannut tammuskan rauhalliseen tahtiin köpöttely. Avasin edessämme tönöttävän, puusta tehdyn portin ja astelin sisään. Pysähdyin ja jäin odottamaan, että myös pikkutammani pääsisi kentälle. Sulkiessani porttia, Ninni jäi katselemaan viereeni kentän toisessa päässä työskentelevää ratsukkoa. Hevoseksi tunnistin Suomenhevosorin Hukkiksen, josta olin aikaisemmin kuullut paljon juttua tallilaisten keskuudessa. Ohjasin Ninnin kauemmas ja lähdin hipsuttamaan kenttää ympäri. -On se kyllä komea, kieltämättä! naurahdin hengästyneelle Petralle, joka taputteli ratsuaan vieressäni. Sain tosiaan selville, että Hukkis on Ninnin tavoin Vaahterapolussa yksityisenä ja Petra on oriin omistaja. Hukkis vaikutti olevan kiinnostunut suloisesta tammastani vierellään, joten annoin Petran jatkaa suoraa uraa ja itse käänsin Ninnin ympyrälle. Ninni otti vielä yhden lyhyen katseen kohti Hukkista, mutta luovutti sitten ja kääntyi mukanani keskiympyrälle. -Voi neiti, huokaisin virne kasvoillani. -Oletkos tainnut taas löytää elämäsi rakkauden? Tällä kertaa sentään kunnon Suomenhevonen, eikä mikään pieni ruipelo poni joka ei mitään osaa, nauroin ja muistelin Ninnin edellistä "ihastusta". Jarruttelin Ninniä hieman, ja muutaman askeleen jälkeen pyysin Ninniä pysähtymään kokonaan, joka luonnistui tammalta ihan hyvin. Silitin Ninnin päätä ja siirsin neitokaisen takaisin käyntiin. Kun olimmekin jo ehtineet olla kentällä jonkin aikaa, suuntasin katseeni porttiin. -Me tullaan myös, jätä portti auki! kuulin huudahduksen takaatani. Vastasin myöntävästi ja ohjasin Ninnin portille. Kiskaistuani portin auki, talutin tammani ulos ja jatkoin matkaamme suoraan kohti tallia. Samassa tunsin, että kädelleni tipahti jotain. Katsoessani kättä, huomasin, että kyseessä oli pahainen vesipisara. Taivaalle oli kuin olikin kertynyt muutama tummempi pilvi, joten kiihdytin vauhtia ja astelin tallin ulko-ovesta sisään. Jätin myös sen auki, sillä Petra ja Hukkis köpöttelivät takanamme ja olivat myös matkalla talliin. Työnsin Ninnin karsinaansa. Tamma yritti kovasti napata suuhunsa karsinaansa tuotua heinää. Riisuin Ninniltä tämän tummansinisen riimun ja annoin tamman ruveta nautiskelemaan välipalastaan. Satu & Ninni 1HM? ..Lyhkänen pikkuraapustus, inspiraatio loppui kesken!+ ps. Ninnille voisi tehdä myös hoitajahaun? Olisi kiva saada tähän joku muukin pyörimään // Tervetuloa! Minäpäs teen sille Ninnille sen hoitajahaun. Tosiaan saat sitten itse päättää kenet siihen hommaat ja säännöt miten tulee toimia. - Mila -
|
|
|
Post by Luna on Mar 4, 2014 16:49:59 GMT 2
Uusi alku
Sydän hakkasi, päässä pyöri. Mitä olin tehnyt? Tietenkin tiesin mitä olin tehnyt mutta oikeasti olisinko valmis? Olin nähnyt Didin, ponista oli tullut yksäri ja se oli onnellinen. Se helpotti ikävää mutta kaipasin Didiä, se oli minulle tärkein mutta voisiko joku paikata Didin jättämän aukon, ehkä, pian sen näkee. Painoin roskakkorin kuvaa, yksi kerrallaan kuvat poistuivat kännykältäni. Itkin, vaikka kaikki kuvat olivat tietokoneen muistissa, nyt voisin aloittaa alusta, Ninnin kanssa. Vedin ratsastushousut jalkaan. Tuttu, sininen tallitakki päälle ja saappaat jalkaan, pipo ja hanskat. Puhelin ja avaimet taskuun. Sitten pihalle. Suljin oven, huokasin. "Yritä, se menee hyvin" hymisin itselleni. Sää oli sopiva, 0 astetta mutta kylläkin puolipilvistä. Jännitin ennen kuulumattomalla tavalla. Parahtaisinko itkuun nähdessäni jonkun muun Didin karsinassa, en voisi vältellä sitä koska karsinan oli ensimmäinen kun tultiin sisälle. Hengitin syvään, olin valmis. Avain hitaasti oven, suljin silmät ja kuvittelin miltä kaikki näyttäisi, avasin silmäni hitaasti. Kaikki täsmäsi,suloinen pilkkuponi ensimäisessä karsinassa, MITÄH?!? En voinut kun mennä ja kietoa kädet tämän ihanan ponin kaulaan. "Didi" Mumisin hiljaa, kyyneleet silmissä, hetkinen oliko Didi kasvanut vai olinko minä lyhennyt. Katsoin ponia, se ei ollut Didi. Hiivin pikaisesti ulos karsinasta ja hymyilin, ylisuuri Didi. "olet kyllä söpö...Brenda" huokaisin hiljaa ponille. Mutta miksi olen täällä? Ninni vuoksi ja en ole nähnyt koko ponia, olen kyllä mestari syrjäytyjä. Lampsin yksäreiden puolelle. En nähnyt Welsh ponia missään. "Hei, Hannako siellä?" kuului ääni perimäisestä karsinasta. "Joo, minä täällä" vastasin varovaisesti. Silloin esille astui pienehkö nainen, kaikesta päätellen Satu. "Tule tänne Ninnin luo" Satu kehoitti. Minua ei tarvinut kahdesti käskeä ja hetkessä olinkin jo Ninniä taputtamassa. Ninni tutki olisiko taskuissani jotain, neiti ei löytänyt ruokaa joten Ninni tyytyi seisomiseen. Satu harjasi pirteää Ninniä ja minä tyydyin taputtelemaan welshiä. "Haluatkos sinäkin harjata?" Satu kysyi minulta iloisesti. "Joo, tietty" hihkaisin ja nappasin kovan harjan pakista. Kyykistyin Ninnin vierelle ja harjailin neidin jalkoja. Valkea poni oli saanut mutaiset jalat, vaikka Ninnin jaloilla tavallisestikin oli tumma nyanssi olivat jalat nyt kuivan kuran peitossa. Raaputin kuran pois. Satu puhdisti Ninni kavioita minun vääntäessä ponin otsaharjaan kalanruoto lettiä. Satu kyseli olisko minulla lystiä varustaa Ninniä. Suostuin ja naikkonen kiiruhti laittamaan omia ratsastus kampeita. Kävelin satulahuoneeseen ja etsin Ninnin kampeet. "Mitä se Satu sanoi..." mumisin itsekseni. Sitten mustin naisen puhuneen jotain pinteleistä. Nappasin pintelit mukaani. "Mikäs huopa sitten" ihmettelin puoli ääneen. No otin sitten sinisen ilman pinkkiä ristiä. Rahtasin kamat Ninnin karsinalle. "Moikka Ninni" sanoin hiljaan hymyn levitessä huulille, oli kaikki sen arvoista. Nostin satulahuovan ponin selälle, "lisäsin" satulan ja kiristin satulavyötä. "Hyvä Ninni" huokaisin ja kiedoin kädet Ninnin, uuden hoitoponini kaulaan. Tästä se sitten alkaa. Hanzu ja Ninni first time
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 4, 2014 21:14:26 GMT 2
Voi ei miten ihana tarina :3 En huomannut kirjoitusvirheitä, oikein sujuvaa! - Satu
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 16, 2014 22:52:54 GMT 2
Painoin pohkeeni kiinni Ninnin kylkiin. Tamma nosti nykivän ravin, joka tuntui todella omituiselta. Hetken ehdin jo miettiä, ontuisiko tammani, mutta unohdin senkin ajattelun muutaman minuutin kuluttua, kun Ninni sai hieman vauhtia alleen. Perjantai-ilta oli jo pitkällä, eikä kentällä ollut muita. Suuri, lähes täysinäinen kuu möllötti kentän yläpuolelle valaisten kauniisti. Ilma oli tyyni, ja oloni oli mukava.
siinä ravasimme,
sinä lumenvalkoisena hohdit,
minun oma pikkutamma,
meitä ei mikään erota
Ninni katsahti äkkiä metsikköön. Siellä ilmeisesti hyppelehti jonkinlainen jänis, ellen aivan väärässä ole. Ainakaan muiden tallilaisten mukaan ei tällä seudulla kovin paljon muitakaan sen suurempia metsäneläimiä liiku. Taivutin Ninniä vasemmalle kevyesti. Tamma liikkui kuin unelma. Tällä ei ollut mikään kiire.
voiko tämä edes olla totta?
vain muilla tällaisia hevosia on,
Ninni kun nyt on hieman sotta,
näky on mahdoton...
-M-mi-mitä ihmettä?! karjaisin ja nostin pääni ylös maneesin hiekasta. Katselin ympärilleni. Näin vain vaaleahiuksisen Essin seisovan pienen matkan päässä minusta pidellen kiinni omaa hoidokkiaan Ullaa. Samalla tyttö yritti metsästää mamman kilttiä pikku palleroa, Ninniä, joka ninjaili keskellä maneesia. -Jooh, kyllä tämä tästä, Essi huokaisi. Ja seuraavaksi tajusin. Äkkiä yritin ponkaista itseni ylös. -Auuutsh! parkaisin yht'äkkiä. Essi sai juuri sopivasti Ninnin napattua kiinni ja pomppi luokseni tammakaksikon ravatessa vierellä. -Tarvitsetko kenties apua? Essi kysyi rohkeasti. Nyökytin vain päätäni, sillä toinen jalkani oli todella kipeä. Viimeisillä voimillani ponkaisin Ninnin selkään, Essin avustuksella kuitenkin. Tyttö talutti meidät pikaisesti maneesista ulos ja suuntasi tallille. Ulkona oli hyytävä tuuli. Niimpä Essi riuhtaisi tallin oven auki ja vaivalloisten tavoin tunki itsensä hevosineen sisälle. Tyttö sulki oven perässämme ja talutti minut oleskeluhuoneen oven eteen, jossa pomppasin alas tammani selästä. -Laitan nämä nopsaan pois. Pidätkö Ullaa ihan hetken tässä? Essi hihkaisi. Jo ennen kuin ehdin edes vastata, pidin Ullan ohjista kiinni samalla, kun Essi heitti Ninnin karsinaansa ja nappasi tammalta varusteet pois. Ennen kuin tajusinkaan, Essi oli jo laittanut myös Ullan pois. Tyttö auttoi minut oleskeluhuoneen sohvalle. -Voin laittaa Ninnin tavarat pois. Soita sinä nyt heti äitilles, ok? Essi sanoi. -Joo, kiitos, sanoin lähes kyyneleet silmissä. Essi taputti minua kevyesti selkään ja siirtyi tallin puolelle.
-Kätesi on tosiaan murtunut. Pidät muutaman viikon ratsastustauon, ja tulet sitten käymään uudelleen. Jotain tuollaista se lääkäri sanoi, kerroin äidilleni. Istuin autossamme. Samalla hyräillessäni radiosta tulevaa tahdikasta biisiä, pitelin kättäni. Siihen oli laitettu oikein nätti, harmaa kipsi. -Mites ajattelit hoitaa sen tammasi? äitini kysyi hieman naurahtaen. -No, hoitajan lisäksi minulta löytyy pieniä serkkuja ja oikein reipas äiti, vinkkasin silmää.
Satu&Mamma 2HM ?
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 17, 2014 23:57:52 GMT 2
-Joo, eli pidä toisella kädellä Ninnin pään alta ja toisella sitten tunget ne kuolaimet suuhun, selostin 8-vuotiaalle serkulleni Annelle. Tyttö väänsi kasvoilleen mietiskelevän ilmeen ja yritti kaikin tavoin saada nivelkuolaimet ujutettua Ninnin suuhun, mutta kuolaimet eivät milläään tahtoneet pysyä tamman suussa. Myös itse ratsu oli mukana touhussa, mutta siltikin Annella oli vaikeuksia. -Jos minä laitan nämä, niin sinä voit laittaa Ninnille suojat? Niitähän sinä olet ennenkin asetellut, tokaisin. Anne nyökkäsi päätään ja lähti hakemaan suojia harjapakista, joka möllötti karsinan ulkopuolella. Itse laitoin kuolaimet reippaasti Ninnin suuhun. Saatuani suitset kunnolla päähän ja jokaisen soljen kiinnitettyä, kehotin Annea ottamaan kypärän ylös purun keskeltä ja laittamalla sen päähänsä. Anne hymyili ja tunki mustan ratsastuskypärän päähänsä. Hän kiskaisi pitkän ranskanletin kaulaliinansa välistä. -Nyt oon valmis! tyttö hihkaisi. Ojensin Ninnin tummansinisen riimunnarun hänelle, ja aukaisin karsinan oven kunnolla.
Ninni nosti reippaan ravin. Anne keventeli rennosti ja yritti parhaansa mukaan pitää Ninnin suurella ympyrällä, vaikka tamma pistikin kovasti vastaan. -Just noin, älä anna sille periksi! sanoin ja pudotin yhden sinivihreän puomin maahan. Ninni katsahti kohti minua, muttei kuitenkaan säpsähtänyt sen enempää. Annoin Annen ratsastaa vielä hetken itsenäisesti, ja sitten opettaisin hälle muutamia hyviä niksejä ratsastuksen suhteen, ja yleisestikin katsoisin hänen peräänsä. Kentällä oli mukavasti vain yksi ratsukko meidän lisäksi, joka sekin oli piakkoin lopettelemassa, nimittäin Eerika, hoidokkinsa Nukin kanssa. Minulla oli kova työ saada kannettua muutamia maapuomeja kentälle, sillä periaatteessa käytössäni oli vain yksi käsi. Pienen pohtimisen tuloksena keksin, että saatoin raahata puomia maata pitkin. Hetken kuluttua sain pitkän sivun keskelle tehtyä pienen pätkän ravipuomeja. -Antaa tulla sitten! huudahdin iloisesti ja jäin itse kyttäämään viereen. Päädyn jälkeen Anne käänsi Ninnin oikealle hieman uraa ennen ja ratsasti kohti puomijonoa. Ninni kohotti katsettaan maasta nähdäkseen, mitä edessä odotti. Samalla tamma hieman kiihdytti askeleitaan. -Teepäs muutama puolipidäte, jottei tamma innostu liikaa, naurahdin, kun Ninni alkoi näyttää suurelta oriilta konsanaan. Anne nousi kevyeeseen istuntaan ja antoi Ninnin astua puomien yli. -Hyvä! sanoin tyytyväisenä.
-Kas niiin, se olis siinä, huokaisin ja vilkaisin Annea kohti. Sain juuri, viimeistenkin voimieni avulla ponnistettua sen verran, että sain kentän reunalle pystyyn pienen ristikon. Olihan siinä nyt hyppäämistä. Anne keräsi Ninnin kaulalla roikkuvat ohjat käsiinsä ja painoi pohkeensa kiinni tamman kylkiin, jotta tämä nostaisi laukan. Näinhän siinä kävikin, ja Ninni lähti energiseen laukkaan oikein pompahduksen avulla. Anne hieman hölskähti satulassa, mutta keräsi itsensä päättäväisesti kokoon ja ohjasi tamman esteelle. Mietin hieman, innostuisiko estetykkini tästä liikaa, mutta ennen kuin huomasinkaan, Ninni ponnisti esteelle juuri sopivassa kohdassa. Anne pysyi hyvin mukana ja hyppy näytti oikein mallikkaalta. -Tosi hyvä! Sinustahan tulee oikea mestari tuota menoa, kannustin Annea, joka juuri siirsi Ninnin ravin kautta käyntiin. Tyttö taputti Ninniä iloisena. Anne käänsi Ninnin kohti minua, ja pysähtyi suoraan eteeni. Silitin Ninnin päätä. -Mitäs tykkäsit tästä? kysäisin innokkaalta ratsastajalta. -Ninni on paras! Anne hihkaisi ja kumartui Ninnin kaulalle halatakseen tätä.
Satu&Mamma 3HM ?
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Apr 3, 2014 22:29:44 GMT 2
Ninni on kantavana Llanllwch Arian Rhyfeddod-nimisestä ponioriista. Tammaa saa kuitenkin pyörittää tunneilla vielä tämän kuun, jonka jälkeen jää sitten mammalomalle Varsa varmaankin saa asustella täällä jonkin aikaa maminsa vierellä, ja kun tulee aika vieroittamiseen niin viskaan varsulin jonnekkin muualle? /tai ellei juuri silloin ole vapaata tallipaikkaa ... // Totta kai varsa saa äiskänsä kainalossa olla täällä meillä siihen asti että vieroitus tulee, ellei oo meillä vapaita paikkoja. Tällä hetkellä ainakin on täyttä, mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin paikkoja vapautuu! - Mila -
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Apr 18, 2014 21:59:18 GMT 2
..Tylsyyttäni tein myöskin jonkinlaisen kannen meillekin piristämään, sellaisia kun niin kovasti löytyy Tosiaan tuon voisi sitten lisätä kanneksi! /Kai yksäreillekin sai tällasia väsätä? XD
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 15, 2014 15:41:16 GMT 2
Harjasin Ninnin takkukarvaa reippaasti. Olin sitonut tamman käytävälle. Ulkona oli ihana ilma, ja siksi päätinkin lähteä pienelle talutusmaastolenkille Ninspan kanssa ennen kuin menin liikuttamaan Huhua, niinkuin olimme Lispen kanssa sopineet. Ninni hieman venkuroi, mutta kaipa sen ymmärsi, kun hetken kuluttua odottaisi päiväheinät. Harjasin tamman jalat läpi. -Onneksi sulla ei ole semmoisia kamalia paisejalkoja, ainakaan vielä, naurahdin ja kummastelin ihmeissäni tamman suurta vaavimasua. Se oli jo aika pullea. Laitoin käteni Ninnin kylkeen ja odotin, jospa olisin tuntenut jotain liikettä. Muutamien minuuttien jälkeen totesin, että varsa taitaa olla jo yöpuulla, kun ei mitään tuntunut. Äkkiä kuulin ovelta kolahduksen, ja joku astui sisään. -Moikka! ovesta sisään talliin astunut Mila hehkutti. -Terve! vastasin iloisesti. Mila asteli suoraa päätä taukohuoneeseen, jossa taisi olla muutama muukin viettelemässä torstai-päivää. Ninni alkoi olla jo puhdas, pahimmat takut oli selvitetty. Niimpä irrotin tamman naruista ja nappasin meidän oman, tummansinisen riimunnarun käytävän reunalta. Saatuani Ninnin kiinni naruun, lähdin taluttamaan Ninniä ulos. Kuitenkin matkani keskeytti soiva puhelin, jonka nappasin taskustani. -Joo? äkäisin puhelimeen. -Voitko tulla käymään kotona? Gwen tarvii hetkeksi hoitajaa, pitää mennä. Moikka sitten! kuulin veljeni selittävän hyvin nopeasti, ja siinä se olikin. Mies sammutti puhelun. Tuhahdin hankalasti ja totesin, että pakko oli sitten. Lähdin jälleen liikkeelle ja aselin tallin ovesta ulos. Ovi sulkeutui perässäni, kun lähdin viemään Ninniä tarhaan. -Sori neito, joudut sittenkin mennä syömään. Palaan illalla! tuikkasin Ninspan tarhan portista sisään. Otin juoksulle ja kipitin kohti parkkipaikkaa. Satu repi kiiltävää karvaani jollain omituisella, kovalla harjalla. En oikeastaan edes tykännyt siitä, se oli niin jumalattoman kova... Koska olen kaikesta huolimatta näinkin hienostunut ja hyväkäytöksinen neiti, seisoin käytävällä niin mallikkaasti kuin vain osasin, eli tietenkin paikoillani. Ja toki tarkkaillen ympäristöä, eihän sitä koskaan tiedä mitä hulluja sieltä puskista hyppää naamalle... Yht'äkkiä Satu asetti käpälänsä vatsalleni. Ei kyllä todellakaan olisi tarvinnut, sillä varsa pomppi siellä jo aivan tarpeeksi ilmankin ylimääräisiä hiplailuja! Kai Satu huomasi, että varsa oli tänään harvinaisen villillä tuulella? Varo vaan, siitä tulee oikea kauhukakara, toki perinyt sellaiset geenit isältään, ei minulta. Meikäläiseltä irtoaa vain lumoavaa ulkonäköä sekä kultaista sydäntä... Noniin, seuraavaksi Satu tuli taas järkiinsä ja lepuutti otteensa mahaltani. Joku kovin tutun näköinen, ruskeat hiukset omistava nainen, joka karkasi heti, astui talliin. Ymmärrän sen periaatteessa, sillä ei hän varmastikaan tahdo pilata koreaa ulkonäköäni koskemalla... Toisin kuin eräät. Ja viimein, viimein Satu irrotti minut painavista naruista, jotka roikkuivat riimuni varassa. Seuraavaksi hän kuitenkin kiskoi minut ulos viileästä tallista ulos. Juuri, kun olimme päässeet ulko-ovelle, Satu alkoi piipittää jotain ja pysähtyi. Ensinnäkin, se sattui korviini. Ja toiseksi, heinät odottivat ulkona. Valtakuntani tarvitsi minua! Odotin kuitenkin hienostuneesti palvelijaani, kunnes hän lähti yht'äkkiä kamalalla kiireellä ovesta ulos ja juoksi tarhalleni, hinaten minua perässään. No, pääsimpähän ainakin tarhaan!15.5.2014 TORSTAI Kävin harjailemassa tammaa aamupäivällä, ja hieman myöhemmin kävin vielä pitämässä Lispelle tunnin. Se saikin olla tämän kevään viimeinen ratsastuskerta! Meni tosi kivasti, hyvä tytöt! -Satu
|
|
|
Post by Luna on May 17, 2014 9:17:21 GMT 2
Ninnin hoito ja Sadun kiireet
Sateinen sää tuntui ehdottoman ikävältä ja minä halusin päästä kotiin ja loikoa siellä sängyn pohjalla koko pitkän päivän ilman häiriötä. Tunsin taskussa värinän joka lähti puhelimesta tekstiviestin merkiksi. Kaivoin taskusta valkoisen älypuhelimen ja näppäilin koodin. Näytöllä luki: yksi uusi viesti, Satu. Oliko Ninni kunnossa, oliko minut erotettu hoitajan tehtävistä epäaktiivisuuteni vuoksi. Varovasti painoin näyttöä ja viesti tuli esille. "Moi Hanna, mulla on vähän kiirettä niin viitsitkö tuoda Ninnin varustettuna maneesiin/kentälle klo. 15.30 T. Satu". Luin viestin hymyssä suin ja vastasin nopeasti. Tietenkin menisin! Vaalenapunaiset hai-saappat jalassa ja päälläni punainen sadetakki sekä normaalit farkut, matkaan. Onneksi sateesta piti kärsiä vain sen viisi minuuttia joka minulle meni matkaan. Pian häämötti jo vaahtiksen punainen talli ja tarhatkin näkyivät olevan täynnä poneja, lähes kaikilla loimet päällä. Talsin siälle talliin ja ensimmäinen poni joka hörisi minulle oli Brenda, Didin muisto sai kyyneleen vierähtämään poskelleni. "Minulla on nyt Ninni" muistutin itseäni. En kuitenkaan voinut unohtaa pientä ensihoitsuani. Kuljin hiljaa yksärien puolelle ja matkalta poimin mukaan Ninnin harjapakin. Ponitamma oleili karsinassa ja pureskeli jotain heinän jäänteitä. "Moi poni" huhuilin pilkukasta ponieläintä. Ninni nosti päätä, ihmeissään tamma katsoi kun tulia ei ollut Satu. Hymyilin pilkukaalle tammalle ja nappasin sen kiinni. Sidoin tamman tallisolmulla ja avasin käytävälle jätetyn pakin. Puhdasta ponia ei tarvinut paljon hajata mutta tarpeellisen harjauksen jälkeen kello näytti 15:07 joten aikaa oli. Poimin pakista harjakamman ja aloitin welsh-neidin harjan selvityksen. Pian oli valkoharmaat jouhetkin ojenuksessa ja saatoin aloittaa letin laatimisen. Koko harjan sain yhteen jatkuvaan lettiin ja tyytyväisenä siiryin otsaharjaan. Otsiksen jaoin kahtia ja letitin molemmille puolille. Häntäänkin yritin vääntää lettiä mutta siitä tuli auttamattoman ruma joten purin koko homman ja vilkaisin kelloa. "Laitetaan jo pintelit, eiks jeh?" kysäisin ponilta joka ei oikeen välittänyt asiasta. Pupesin pintelöimään mutta ekaksi annoin Ninnille ison halin. Ninni oli kiltti pintelöidessä mutta jälki ei ollut nyt mitään kauneinta. Vähän etuajassa marssin Ninnin kanssa tallista ulos. Talutin ponin kentälle, kenttä oli huonossa kunossa sateen jäljiltä mutta onneksi sade oli lakannut. Hetken päästä Satu tuli ja kiipusti Ninnin selkään. Autoin naista säätämään jalustimet ja sitten Satu alkoi puuhata Ninnin kanssa. Hetkeksi jäin katsomaan mutta sitten palasin taliin, omien puuhien pariin. Hanna ja Ninni 2HM
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 18, 2014 11:21:48 GMT 2
Kiitos avusta! :-D Kiva tarina, käytetty hyvin erilaisia synonyymejä tavallisimmille sanoille ja eteni sujuvasti.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 19, 2014 20:10:08 GMT 2
18.5.2014 Valtakunnassa uusi kuningatar..?Ninni synnytti eilen, toukokuun kahdeksastoistapäivä varsan. Varsalla oli kummallinen väritys, ja se todettiin tammaksi. Neito kastettiin Amtraumiksi, ja lempinimenä toimii Lakki. Vikkelän oloinen kaveri kyseessä! Synnytys meni hienosti ja Ninnistä tulee varmasti hyvä mamma. Ainakin jonkin aikaa nuorukainen saa emänsä vierellä oleskella, ja Mila päättäköön loput tamman tulevaisuudesta Vaahtiksessa... Mukana vielä säälittävä kuva johon panostin erittäin paljon.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 17, 2014 21:26:57 GMT 2
Ruskea, pienikokoinen söpöliini köpötteli takanani, yrittäen aina silloin tällöin ohitella meikäläistä. Ninni käveli tasaisin askelin narun päässä, lähellä kylkeäni. Tamman vatsa näytti edelleen yhtä pyöreältä, vaikka varsomisesta olikin jo kuukausi - Ninniä on syötelty sen verran tahdikkaasti näin kesäkuussa, että ei ole ylimääräiset läskit todellakaan päässeet livahtamaan. Tallin ulko-ovi oli jätetty auki näin aurinkoisena kesäpäivänä, jotenka astelin suoraan sisälle talliin. Mukavan viileä ilma pöllähti kasvoilleni, kun nostin jalkaani kynnyksen yli. Tammakaksikko seurasi minua aina Ninnin karsinalle asti, joka kuitenkin oli sen verran lähellä ettei Lakkikaan viitsinyt ottaa pikaspurttia käytävän toiseen päähän tai kääntynyt avonaisesta karsinanovesta napostelemaan vierustoverin heiniä. Revin sinisen riimun pois kimon päästä ja jätin sen seinämässä olevaan koukkuun. Suljin oven rauhallisesti ja otin suunnan kohti taukohuonetta, jossa vastaan tulikin Lispe ja Catherine, jotka möllöttivät sohvalla puhelimet naamojensa edessä. -Päivää tytöt! huudahdin ja naurahdin hieman itsekseni. "Nykynuorisoa"! -Ai, moi! Lispe nosti katseensa kännykästään ja teki muutaman vilauksen minua kohti. Catherine tyytyi hymyyn ja vilkutukseen. Nappasin kaapista kertakäyttömukin, jonka olin sinne joskus kauan sitten varastoinut. Mielessäni toivoin vain, ettei kukaan muu olisi siitä hörppinyt. Avasin vesihanan ja täytin mukin lähes täyteen. Kiskasin kylmän veden kurkustani niin nopeasti kuin vain mahdollista, tungin märän mukin taas kaappiin ja astelin ovesta ulos. Varustehuoneesta metsästin Ninnin kaapin, nappasin mukaani tummansinisen harjaboxin ja taisin jättää kaapin ovenkin auki, kun jo käännyin ympäri ja pompin ulos, aina Ninnin karsinalle saakka.
Talutin tammakaksikkoani ympäri kenttää. Olin virittänyt Lakin kiinni juoksutusnaruun, kun taas suurempi neitokainen kipitti perinteisen riimunnarun päässä. Ninni laahusti kuin olisi aavikolla, jotenka sain kokoajan olla äänessä kimonkin suhteen. Pikkutamma taas pomppi ja tanssahteli kuin viimeistä päivää, ja tuollekin sain jonkinverran korottaa ääntäni jottei olisi pian autotiellä sekoilemassa. Sillon tällöin purskahdin täyteen nauruun, kun Lakki esitteli ihan uusia liikkeitä tanssimaailmassa. Kenttä oli tyhjä, vain minä kauhukaksikkoni kanssa siellä oltiin. Ainakin tähän mennessä. -Heips, kuulin reippaan äänen kentän portilta. Petra talutti kiiltävän mustansa sisään kentälle, laahaten perässään mustahiuksista, kameraa kantavaa tyttöä, jonka tunnistin Lindaksi. -No hei! vastasin leveän hymyn kera. Petra ja Linda rupesivat heti keskustelemaan keskenään, joten en sen enempää kysellyt kuulumisia tai mitään muutakaan. Ninniä ei tytöt kiinnostaneet, vaikka Lakki olisi enemmän kuin mielellään juossut täyttä vauhtia kaksikon syliin. Tänään ajattelin pitää päivän ihan vain kävelypäivänä, enkä muuta tehnytkään kuin vain köpöttelin suurta hiekkakenttää ympäriinsä. Noin kahdenkymmenen minuutin jälkeen otin suunnan jälleen kohti porttia. Avatessani portin ja kulkiessani ulos pikkuponit perässäni, kuulin räiskyviä ääniä takaatani. Kasvoilleni nousi pakosta pieni virne. Ninnin huomatessa, että olimme menossa talliin, se nosti pienen päänsä maasta ja kulki eteenpäin tikittävin askelin. -Noniin, viimein! lausuin ja tein pikaisen vilauksen kohti kimoa tammaa. Hupsunen.
En ole itsekään ihan varma näistä mun hoitomerkinnöistä, kuinkas verran niitä on kasassa mutta antaa mennä
|
|