|
Post by Mila on Oct 26, 2013 17:06:47 GMT 2
Mister Haddock " Harri "
Newforest, ruuna Ikä: 10v Säkäkorkeus: 138cm
Hoitaja: Clara (lokakuu 2014 ->)
Hoitajahistoria Disa (lokakuu 2013 - maaliskuu 2014) Veera (maaliskuu 2014 -kesäkuu 2014)
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 1, 2013 18:09:07 GMT 2
#Mister Haddok#
Ruunikon päistärikkö poniruuna nosti päänsä ylös minut huomatessaan. Musta, takkuinen harja heilahti ponin kaulalla. Koko poni oli jännittynyt, valmiina pakenemaan hetkenä minä hyvänsä. Tummat silmät tarkastelivat minua herkeämättä.
Otin askeleen kohti tarhan porttia. Hevonen jännittyi entisestään. Ojensin käteni kohti aitaa. Vielä yksi askel. Silloin ruuna sai tarpeekseen ja käännähti ympäri. Salamana se rynnisti laukkaan. Kaviot tömistivät maata, lihaksikkaat jalat nielivät maata metri toisensa jälkeen. Musta häntä helahti kiukkuisesti. Poni katosi pölypilven taa tarhan peränurkkaan.
Huokaisin. Olihan Mila varoittanut, että Harri oli vaikea tapaus. Mutta yritin silti. Kumarruin ja pujahdin aidan raosta tarhan puolelle. Astelin hitaasti eteenpäin kohti Harria. Poni oli jähmettynyt paikoilleen ja seurasi tarkasti jokaista liikettäni. Lähestyessäni ponia, se alkoi liikehtiä levottomasti. Siispä pysähdyin ja annoin katseeni hakeutua jonnekkin kauas. Käänsin ruunalle selkäni ja istahdin maahan. Painoin pääni alas ja aloin leikittelemään sormillani.
Istuin ja odotin. Ruuna pysyi hiljaa. Mun teki mieli katsoa taakseni, mutta maltoin mieleni. Vielä ei ollut aika. Siispä jatkoin pientä sormijumppaani ja aloin kaivella taskuani. Kyllä, kevyt rapina kertoi karkkipaperin unohtuneen taskun uumeniin. Pyörittelin sitä sormieni välissä, leikkien olevani muissa maailmoissa. Oikeasti olin valppaana, toivoen, että Harri kiinnostuisi puuhistani.
Hiljalleen mulle alkoi tulla kylmä. Mutta Harrilla kesti ja kesti. Maltoin silti odottaa. Vielä hetki. Kohta hevonen varmasti toimisi.
Ja samassa kuulin askelia. Ne lähestyivät hitaasti, varoen. Kuulin ponin jännittyneen hengityksen. Yritin pysytellä rentona. Nyt mikään ei saisi mennä vikaan. Piti pysyä paikoillaan, vaikka oli kylmä ja vaatteet kastuneet märässä tarhassa istumisesta. Odotin sydän pamppailen. Lopulta ruuna pysähtyi. Se oli aivan lähellä, takanani. Hymyilin mielessäni. Hevonen oli niin lähellä, että olisin voinut koskettaa sitä. Aloin kääntymään hitaasti. Poni jännittyi. Pysähdyin, pidin katseeni maassa. Tunsin hevosen nuuhkivan minua varovasti. Kohotin katseeni. Silloin poni säpsähti, kääntyi ja laukkasi pois. Kaikki oli turhaa. Olin sittenkin ollut liian kärsimätön. Dina&Harri #1 01/11/13
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Dec 1, 2013 16:21:10 GMT 2
#Temppuilua#Dina&Harri #201/12/13
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 12, 2014 18:47:19 GMT 2
#Pitkästä aikaa#
Pitkästä aikaa seisoin Vaahterapolun pihassa. Pitkästä aikaa katselin punaista tallia ja tarhoissa ulkoilevia hevosia. Pitkästä aikaa astelin tallin käytävää pitkin ja nautin sieraimiini leijailevasta hevosen ja heinän tuoksusta. Jep, en ollut pitkiin aikoihin ollut tallilla. Joulun välitodistus ei ollut ollut parhaimmasta päästä, ja äiti oli laittanut minut joululoman ajaksi treenaamaan matikkaa. Hevostelu oli saanut jäädä.
Nyt oli ensimmäinen kouluviikko takana, ja olin päässyt livahtamaan tallille. Astelin käytävää pitkin vilkuillen lukuisia tuntemattomia kasvoja, kuunnellen ihmisten puheita ja miettien, tunsiko oma hoitohevoseni minut vielä, yli kuukauden tauon jälkeen. Vedin mustaa puuvilla pipoa syvemmälle päähäni ja kuljin mahdollisimman huomaamattomasti Harrin karsinalle, sillä minua ei juuri nyt huvittanut sen kummemmin jutella muiden kanssa. - Harri? kuiskasin päästyäni ruunan karsinalle. - Muistatko vielä mut Dinan, sun hoitajan? En tosin oo käyttäytyny kovin hyvän hoitajan tavoin, olenhan mä sua hoitanut jo muutaman kuukauden, ja vaan kerran pari kuussa ehtinyt käydä katsomassa. Mutta tiesitkö, että tänä vuonna se muuttuu? Mun pitää toki keskittyä nyt kouluun, että saan hyvän päättötodistuksen, mutta tästä lähtien koulu ja hevoset kulkee käsikädessä, puhelin ystävällisesti kirjavalle ponille, joka mulkoili minua karsinan perältä. Ei selvästikään tuntenut, mietin pettyneesti. Mutta ihmekös tuo.
Käännyin nopeasti ympäri kuullessani kavioiden kopinaa käytävältä. Näin pienen, rautiaan suomenhevosen köpöttelevän hoitajansa kanssa meitä kohti. Hymyilin ruunan otsan halkaisevalle, vinolle, valkealle piirrolle. Hevosen taluttaja taisi huomata ilmeeni koska pysähtyi utelias ilme kasvoillaan Harrin karsinan kohdalle. - Moi, mä oon Tessa, sua en olekaan tainut ennen nähdä, tyttö sanoi reippaasti. - Oon Dina ja hoidan Harria, selitin jurosti. - Ahaa, sitä känkkäränkkä-ponia, Tessa nauroi. - Mä hoidan Vikaa, tämä lisäsi nyökäten suomenhevosta kohti. Mulkaisin tyttöä kiukkuisesti. Vai känkkäränkkä poni... Kätkin ilmeeni kuitenkin hiusteni taa piiloon ja siirryin lähemmäs Vikaa. - Söpö, totesin vain. - Lähtisitkö Harrin kanssa maastoon jalan? Tessa ehdotti hymyillen. Tuhahdin. - En taida tällä kertaa, vastasin kohteliaasti ja käännyin Harrin karsinalle. - Okei, joskus myöhemmin sitten! kuulin Tessan iloisen äänen takaani. En vaivautunut vastaamaan, joten tyttö nykäisi Vikan liikkeelle ja jatkoi matkaansa käytävällä. Huokaisin ja astuin Harrin karsinaan. - En mä halua seuraa tänään. Haluun olla ihan kahden vaan sun kaa, hymyilin lempeästi ponille. - Vaikka on se kiva tuntea edes joku täältä, jatkoin kurottaen käteni silittääkseni Harrin turpaa.
Dina&Harri #3 - 12/01/14
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Feb 10, 2014 12:28:01 GMT 2
#Ratsastuskoulun elämää
- Moikka! Mikäs sun nimi nyt olikaan? kuulen jonkun kysyvän. Käännyn ympäri ja kurkistan Harrin karsinan kaltereiden välistä käytävälle, jossa seisoo tutunnäköinen tyttö. - Dina, muistutan Tessalle. - Ai niin, tyttö hymyilee. - Muistaakseni puhuttiin joskus muutama viikko sitten, että voitaisiin mennä maastoon? tämä jatkaa. Kohautan harteitani. - Mutta Harrilla on tänään tunti, huomautan. - No, Vika menee samalla tunnilla, Tessa hymyilee. - Joku toinen kerta sitten. Mutta haittaako, jos tuun tähän harjaa Vikan? Tyttö jatkaa. - Mikäs siinä, tokaisen, vaikka totta puhuen olisin mielummin yksin.
Tarkistamme vielä päivän tuntilistat ilmoitustaululta, ja toden totta, Vika ja Harri menevät kuuden tunnilla jatkoryhmässä. Haemme Tessan kanssa hevosten harjat ja syvennymme harjaamaan nelijalkaisia. Sidon Harrin karsinaan molemmin puolin kiinni niin, että sen pää osoittaa nurkkaan. Näin toivon sen pysyvän paremmin paikoillaan. Tessa harjaa Vikaa käytävällä, ja Harri tuijottaa herkeämättä ruunaa. Se helpottaa minun työtäni, sillä nyt Harri ei huomaa temppuilla.
Kun olemme saaneet ruunat harjattua, niiden ratsastajat saapuvat. Harrin karsinaan tupsahtaa lyhyet, ruskeat hiukset omaava tyttö. - Moikka, mä oon Mari, onks tää Harri? tyttö pälättää. - Joo, oon Dina, Harrin hoitaja, tokaisen. - Oikea onnentyttö! Mari huudahtaa kateellisena. - Harri on niiiin söpö! hän kehuu innoissaan. Hymähdän itsekseni. Niin, onnentyttö.
#3 10.2.14.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 3, 2014 21:23:13 GMT 2
#Jäähyväiset#
- En mä halua muuttaa kaupunkiin! huusin turhautuneena. - Mutta sinähän halusit opiskelemaan sinne hevosopistoon, äiti muistutti. - Mutta en mä halua jättää Harria mutisin taistellen kyyneleitä vastaan. En itkisi. En varmasti. EN! - Yritä nyt ymmärtää, äiti sanoi rauhallisesti. - Haluat opiskelemaan lukion yhteydessä hevosopistoon, ja sitä varten meidän täytyy muuttaa kaupunkiin. Eikä se käy noin vain, ei tarvitsemme rahaa. Isäsi ja minun on siis lähdettävä työmatkalle nyt keväällä, emmekä voi jättää sinua kotiin. Saat mennä setäsi luo, äiti selitti. - Mutta Harri... aloitin. - Saat hevostella ihan tarpeeksi setäsi luona, äiti sanoi tiukasti. - Samoin syksyllä hevosopistossa, ei sinulla ole valittamista, hän jatkoi. - Mutta ei se ole sama asia kuin Harri! kiljuin ja ryntäsin ulos huoneesta, kiskoin kengät jalkaani ja repäisin takin naulakosta. - Mutta Dina, minne sinä nyt menet? äiti huudahti. - Tallille, tiuskaisin ja ryntäsin ulos pamauttaen oven äänekkäästi kiinni perässäni.
Jep, olin vihainen. Minun täytyi jättää Harri - juuri kun se oli alkanut luottaa minuun - ja lähteä sedän luo koko kevääksi. Toki tykkäsin olla sedän luona ja hoitaa hänen hevosiaan - siellähän olin oppinut ratsastamaan - mutta minun tulisi ikävä Harria. Ja nyt oli aika jättää jäähyväiset.
Saavuin Vaahterapolkuun ja astelin nopeasti tallipihan yli. Vetäisin tuntihevosten puolen oven auki ja vedin syvään henkeä. Kiukkuni oli jo laantunut, kun astelin nopeasti Harrin karsinalle. Päivän tunnit olivat menneet jo, joten ruuna seisoi kiltisti karsinassaan. Tai niin kiltisti kuin osasi. Hain ponin harjat ja kiinnitin sen karsinaan. Harri irvisteli tuttuuun tapaansa ja yritti pari kertaa näykkiä, kun harjasin sitä hiljaisena. Puhdistettuani kaviot, hain ruunan varusteet ja palautin harjat paikoilleen. Varustaminen sujui hyvin, vaikka Harri ei ollutkaan yhteistyöhaluinen ja nosteli päätään välttääkseen suitset. Tyyneesti tartuin sitä otsaharjasta, vedin pään alas ja pujotin suitset paikoilleen. Sitten talutin hevosen ulos pihan poikki maneesiin, ja vein sen keskelle autiota kenttää. Aioin ratsastaa, ihan kevyesti vain - nyt oli viimeinen mahdollisuus. Laskin jalustimet ja ponnistin Harrin kapeaan selkään. Ruuna käyttäytyi kiltisti käynnissä ja ravissa, joten uskaltauduin nostamaan laukan. Painoin pohkeita ja Harri nosti keinuvan, tasaisen laukan. Lämmin onnentunne valtasi sydämeni mukautuessani ponin liikkeeseen sen tummien jouhien piiskatessa kasvojani. Tätä tunnetta en unohtaisi koskaan.
Dina&Harri 03/03/2014 Viimeisen kerran
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 13, 2014 19:43:37 GMT 2
Ensitapaaminen?
- Moi! Oota hetki, lisään tähän Lispenkin, sanoin Kapelle puhelimessa. - No niin, kuuleeko kaikki nyt? kysyin tytöiltä lisättyäni Lispen puheluun. - Kuullaan, kuullaan! vastasi Kape ärtyneenä. - Kape, mikä sulla on? Lispe kysäisi. Kape vastasi: - Ääh, jännitän sitä vauvaa niin paljon. Mitä jos se onkin oikeasti vammainen? - Ai niin! Joko se syntyi? Kysyin innoissani. - Ei vieläkään. Siitä on jo viis tuntii kun äiti lähti sairaalaan! Kape vastasi kärsimättömänä. Kello oli siis nyt kymmenen ja olin saanut juuri syötyä aamupalan. Opettajilla oli kahden päivän mittainen koulutus, joka oli alkanut tänään. Sen takia emme joutuneet istumaan koulun penkillä. Kysyin vielä Kapelta ja Lispeltä: - No mutta, haluuttekos tulla mun kanssa tallille? Kun mua niin himottais käydä kattomassa Harria! Kape vastasi: - Mulla on vähän kipeä olo, enkä saanut nukuttua kunnolla viime yönä. Sori, mut en pääse nyt. - Mä tuun mielelläni! Mutta pääsen vasta kahden tunnin päästä… Kertoi Lispe. Olin itse ajatellut mennä jo vähän vajaan tunnin päästä tallille ja sanoin Lispelle: - Joo, no mä meen jo tunnin päästä, tuutko sä vaikka sitten kun joudat? - Joo, tietty! Jos vaan jaksat odottaa, vastasi Lispe.
Menin suihkuun, katsoin TV:tä ja kuivasin hiukset. Sitten puin ratsi vaatteet päälle ja lähdin pyöräilemään tallille. Ulkona oli yllättävän kuivaa verraten siihen, että oli maaliskuu. Matka tallille tuntui todella pitkäveteiseltä, koska jännitin Harrin näkemistä niin paljon. Varsinkin viimeiset 500m olivat kaikkein kärsimättömimmät ja poljin niin nopeasti kun vain pääsin. Vihdoin olin tallin pihassa. Kaikki näytti niin...taianomaiselta. Mila tuli minua tallin pihalla vastaan ja toivotti lämpimästi tervetulleeksi. Hän näytti minulle tallia hieman sisältäpäin. Kysyin Milalta missä tuntilistat olivat, mutta hän olikin jo hävinnyt. Sitten huomasin ne suoraan nenäni edessä. Harri näytti menevän tänään kello kahden tunnilla. No, minulla oli vielä 2 tuntia aikaa tutustua Harriin ja hoitaa sitä. Nappasin riimunnarun ja lähdin etsiskelemään Harria tarhasta. Siellä se oli ihka elävänä, ihana Harri! Kumma kyllä, kun menin tarhaan hakemaan Harria se ei edes luiminut minulle. Otin askeleen ponia lähemmäksi ja se katsoi minua...Se katsoi minua suoraan silmiin. Tunsin oloni varmemmaksi kuin koskaan ja uskalsin ottaa muutaman askeleen lisää kohti Harria. Se ei hievahtanutkaan ja pian olin jo sen luona. Sain napattua ponin kiinni ja minusta tuntui ensimmäistä kertaa viikkoon, että olin onnistunut jossain. Lähdin taluttamaan Harria pitäen melkein riimusta kiinni. Sitten se yhtäkkiä nousi pystyyn ja säikähdin sitä. Se hirnahti kimeällä äänellä ja sen katse oli kuin naulittu pusikkoon päin. Nousin maasta ja katsoin itsekin pusikkoa. Siellä ei kuitenkaan näkynyt mitään ja päätin jatkaa matkaa kohti tallia.
Sidoin Harrin karsinassa kiinni ja lähdin hakemaan harjapakkia. Tulin takaisin Harrin luokse ja rupesin harjaamaan sitä. Se olikin aika likainen ja aloitin harjaamisen piikkisualla. Harri yritti potkaista minua, kun kuljin sen takaa. Poni ei malttanut pysyä yhtään paikallaan. Ärähdin sille ja hetkeksi se lopettikin pyörimisen, mutta kun siirryin pölyharjalla harjaamiseen, pyöriminen alkoi uudestaan. Koetin rauhoitella Harria, mutta turhaan. Kun rapsutin sitä sään alueelta, se vain yritti näykkäistä minua. Sain Harrin kuitenkin harjattua pölyharjalla loppuun asti. Sitten siirryin pehmeään harjaan, josta Harri näytti tykkäävän. Harri alkoi hermostua ja hirnahtaa vähän väliä. Ihmettelin mikä sillä oli hätänä, kunnes sain vastauksen kysymykseeni. Lispe hiippaili tallin käytävällä ja kysyin häneltä: - Hei Lispe! Mitä sä siellä hiippailet? Tuu kattomaan Harria, se on NIIN söpö! - Ööh, tota nii juu…. Onhan se ihan kivan näkönen, vastasi Lispe hermostuneena. Ihmettelin vähän Lispen käytöstä, mutta en välittänyt siitä. Puhdistin kavioita ja sitten luokseni tupsahti blondi tyttö, joka kysyi minulta: - Moikka! Onko tämä se pahamaineinen Harri? Ja sä varmaan oot sen hoitaja, vai? - Joo tää se on ja kyllä, olen Harrin hoitaja. Aloitin vasta, vastasin tytölle. Tyttö sanoi: - Ok, tulin ridaamaan sillä, haluisitko auttaa sen varustamisessa? Meinaan, se on kuulemma aika pahis… - Joo tietty! ilmoittauduin heti avuksi. Haimme yhdessä Harrin varusteet ja Lispe odotti meitä kuuliaisesti karsinan lähellä. Lispe sanoi menevänsä taukohuoneeseen Petran kanssa juttelemaan Hukkiksesta. Kun laitoin satulan Harrin selkään, se potkaisi seinää. Ja kun yritin kiristää satulavyötä, se vain pullisteli pullistelemistaan. Kun vihdoin olin saanut vyön kiinni, oli suitsien vuoro. Tyttö oli itse yrittänyt laittaa niitä, mutta ei siitä ollut tullut yhtikäs mitään. Harri otti kuolaimet yllättävän hyvin suuhun, mutta en millään meinannut saada niskahihnaa korvien taakse. Vihdoin Harri laski päänsä alas ja sain suitset laitettua loppuun asti päähän. Tyttö kiitteli kovasti avusta ja mietin, että mitenkähän hän pärjää Harrin kanssa maneesissa.
Lähdin kävelemään taukohuoneeseen etsiäkseni Lispen sieltä, mutta ei hän ollutkaan siellä. Tutkin koko tallin läpikotaisin, mutta en löytänyt Lispeä siltikään. Pian Lispe soitti minulle ja sanoi, että on Huhun tarhassa hakemassa Huhua sisälle harjattavaksi. Menin odottamaan Lispeä Huhun karsinaan ja pian Lispe jo tallustelikin laahaavin askelin tamman kanssa sisälle. Harjasimme Huhun nopeasti ja kävimme taluttelemassa tammuskaa hieman maastossa.
Lähdimme pyöräilemään meille, sillä Lispe tulisi meille yöksi. Kävimme matkan varrella ostamassa kaupasta pepsiä ja suklaata. Pysähdyimme hetkeksi, sillä puhelimeni värisi taskussani. Katsoin puhelimen näyttöä ja siinä luki: “Kape soittaa”. Vastasin puheluun ja laitoin kajarille, jotta Lispekin kuulisi. - Moi! Arvaa mitä!?! Kape intoili. - No mitä? Lännes on itä! vastasin vitsaillen. - Ööh, Veera, toi on jo vanha juttu… Mut niin, mä sain pikkusiskon! Kape tiedotti meille. - Voi kun ihanaa! Minä ja Lispe huusimme yhteen ääneen. Kape kysyi vielä: - Voinko minäkin tulla teille yöksi? Mulla olis sipsii ja dippii! Vastasin Kapelle: - Joo, tietty voit tulla!
Veera&Harri #1 Pisteet: 1
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Apr 23, 2014 18:59:40 GMT 2
Juoksutusta
Pyöräilin koulusta kotiin tuhatta ja sataa. Kotiin päästyäni päätin käydä suihkussa, koska meillä oli ollut viimeiset 2h liikuntaa. Laitoin hiukset ylös ponnarille ja puin ratsastusvaatteet päälleni. Hiippailin hiljaa portaita alas, jotta en herättäisi yövuoroa varten nukkuvaa äitiäni. Raapustin muistilappuun seuraavat sanat “Lähdin tallille, tulen 7 aikoihin. -Veera” ja nappasin banaanin jääkaapista. Join vielä hiukan vettä lähtiessäni. Aurinko paistoi lämpimästi suoraan silmääni, mutta en antanut sen haitata. Laitoin kuulokkeet korvilleni ja lähdin polkemaan kohti Vaahterapolkua. Saavuin tallin pihaan ja nousin pois pyöräni satulasta.
Kun astuin talliin sisälle, MiCo hyppäsi syliini. Komensin koirulin alas ja putsasin housuihin tulleen hiekan pois. Kävelin taukohuoneeseen, jossa Petra hihitteli Lispen kanssa. Minua ei edes huomattu joten päätin mennä heti armaani luokse. Harri hirnahti iloisesti minut nähdessään, mikä ei todellakaan ollut ponin tapaista. Käppäilin itsevarmasti kohti Harria, enkä osannut aavistaa mitään. Harri oli aivan rauhallisen oloinen, mutta kun otin ponin kiinni ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohti, niin tunsin luissani asti Harrin terävät hampaat. ”Ai v*ttu Harri!!” kajahti suustani ilmoille. Jatkoin kuitenkin taluttamista, mutta Harrilla oli vielä muutama temppu käyttämättä. Pian se tyrkkäsi turvallaan minut kumoon ja teki iloisesti pukin. Nousin ylös ja otin ponia riimusta kiinni. Nyt se ei pääsisi tekemään typeryyksiä.
Pääsin kuin pääsinkin Harrin karsinaan ilman sen isompia ongelmia. Sidoin rakkaani karsinaan kiinni ja lähdin hakemaan harjoja. Kävelin varustehuoneeseen, jossa näin Milan. - Hei kuule, voisinkos tänään juoksuttaa Harria? kysäisin omissa ajatuksissaan olevalta naiselta. Kun vastausta ei kuulunut, koputin Milaa olkapäähän. - Niin? hän vastasi ehkä jopa hieman ärtyneenä. - Sitä, että saisinko juoksuttaa Harria tänään? kysyin uudelleen. Mila vastasi varoittavasti - Joo, mutta ole varuillasi se Harri on kyllä aikamoinen temppuilija! - Huomasin, se nimittäin puraisi äsken ja pukitti kun olin taluttamassa sitä sisään. Mutta ei sattunut! vastasin hänelle. - No hyvä! Se osaa olla pirullinen halutessaan. Mutta nyt minun on mentävä, Mila kertoi - Okei, moikka! Lähdin kävelemään harjapakki sylissäni kohti Harrin karsinaa. Avasin karsinan oven ja rupesin harjailemaan Harria. Harjaaminen ei sujunut sen paremmin kun viimeksikään ja minulla meni 20min harjaamisessa. Vihdoin viimein Harri oli putipuhdas ja lähdin hakemaan suitsia ja liinaa. Irrotin suitsista ohjat ja menin takaisin Harrin luokse. Laitoin riimun kaulalle ja otin Harrin haliotteeseen. Harri nosti päätänsä ylös vähän väliä, eikä suitsien laitosta meinannut tulla mitään. Vihdoin Harri väsyi temppuilemiseen ja sain suitset laitettua. Otin riimun kokonaan pois ja lähdin taluttamaan Harria kentälle.
Ulkona Lispe käveli minua vastaan pää maassa ja kysyin ystävältäni: - Mikä sulla on? Haluutko tulla mun kanssa juoksuttamaan Harria? - E-ei mikään. Joo voinhan mä tullakin, vastasi Lispe. Kuulin Lispestä, että kaikki ei ollut hyvin ja sanoin: - Lispe! Mä nään ja kuulen susta, että kaikki ei ole hyvin. Lispe vastasi: - Mmm.. Mä en jaksakaan tulla. Meen kotiin, moikka! Ihmettelin vähän ystäväni käytöstä, mutta jatkoin matkaani kenttää kohti sanottuani heipat Lispelle.
Harri lähti kävelemään rauhallisen oloisena vasempaan kierrokseen. Käskin ponia siirtymään raviin ja yllätyksekseni se totteli. Mutkitta juoksutus ei kuitenkaan sujunut, nimittäin Harri ei hetken päästä suostunut ravaamaan enää. Nyt juoksutusraippa puuttui peliin ja sai virtaa Harriin. Vaihtelin suunnan oikeaan kierrokseen. Kun Harri oli ravannut mielestäni tarpeeksi kauan, sanoin “laukka” ja hipaisin Harria juoksutusraipalla. Muutaman ilopukin Harri siinä teki ja loppuaika juoksutuksesta meni (aika) hyvin. Annoin sen kävellä vielä hetken kentällä loppukäyntejä.
Talutin Harrin karsinaan, jossa otin suitset ja liinan pois. Rupesin harjaamaan ponia ja Lispe tuli karsinan ovelle. Kysyin: - Etkö lähtenytkään kotiin? Lispe vastasi: - Ööh... En, koska minulla oli Petralle vielä asiaa. - Okei. Mitä sinä yleensä teet tallilla, jos sinulla on ylimääräistä aikaa? Kysäisin Lispeltä. - No tuotaah, putsaan varusteet, olen taukohuoneessa, vietän aikaa hoitsujeni kanssa, siivoan harjapakin… Ääh, en jaksa kertoa enempää, koska nyt minun on oikeasti lähdettävä, vastasi Lispe. Ehdotin Lispelle: - Entä jos mennään yhtä matkaa kotiin? - Eikä, kun nyt minun on mentävä! Uskoisit hyvällä, Lispe vastasi suuttuneen oloisena. En oikeasti käsittänyt enää ystävääni hänen täytettyään 14 vuotta. Ikähän on vain pelkkä numero, vai onko?
Annoin hoitsulleni halin ja lähdin karsinasta. Katsahdin kelloa, joka näytti puoli seitsemää. Minun täytyisi lähteä kohta, mutta ensin halusin käydä vielä taukohuoneessa. Siellä oli tilanne päällä, kun Inna oli kaatanut kaakaon syliinsä ja Juuso oli auttamassa häntä. Inna näytti hieman kärsimättömältä ja päätin lähteä paikalta.
Hyppäsin pyörän satulaan ja lähdin polkemaan kotia kohti. Ajattelin jo seuraavaa kertaa, kun kävisin Vaahterapolussa. Saisin ehkä jo ratsastaa, mutta nyt minun oli keskityttävä pyöräilemiseen sillä tie oli kuoppainen.
Veera&Harri #2 Pisteet: 1
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 15, 2014 14:15:14 GMT 2
Ensimmäistä kertaa satulassa
“Millon oot täällä?” tekstasin Eemilille kävellessäni kohti tallia. Sain vastaukseksi “Ihan just, enää muutama minuutti ni oon siellä.”
Olin suostutellut Eemilin mukaani tallille. Hän ei paljoa hevosista piitannut, mutta saisin hänen päänsä varmasti käännettyä. Lähdin hakemaan Harria tarhasta talliin harjattavaksi ja varustettavaksi. Tänään pääsisin ratsastamaan ja mikä parasta, Eemil olisi mukanani. Yhtäkkiä tunsin olkapäälläni hennon kosketuksen, se oli Eemil. Hymy nousi kasvoilleni ja tervehdin ystävääni. Sidoin Harrin karsinaan kiinni ja lähdin hakemaan harjoja. Eemil seurasi kuuliaasti perässäni. Otin Harrin punaisen harjapakin ja sysäsin sen Eemilin syliin. “Kanna tämä, kyllä sinä sen verran osaat” sanoin. Poika rapsutteli päätänsä ja viimein kysyi “Tuota..Minne päin mennään?” Naurahdin Eemilin ilmeelle ja menin näyttämään hänelle tietä.
“Tule tule nyt sieltä, ei tämä niin pelottavaa ole.” huikkasin karsinasta Eemilille, joka pysyi ponista mahdollisimman kaukana. “E-en kai minä nyt sinne. Voin ihan hyvin odotella sinua tässä.” Hän vastasi hiukan peloissaan. Kävin kiskaisemassa Eemilin karsinaan ja tyrkkäsin harjan pojan kouraan. Neuvoin kuinka hevosta harjataan ja Eemil oppikin nopeasti. Harri yritti näykkiä Eemiliä, mutta kielsin sitä tekemästä sillä tavalla. Jätin pojat keskenään karsinaan ja lähdin hakemaan varusteita. Kun palasin, näin Eemelin silittelemässä Harrin turpaa. Huomattuaan minut Eemil otti käden nopeasti pois ja suuntasi katseensa maahan, aivan kuin olisi katunut. Sanoin “Kiva että sinäkin tykkäät Harrista” Eemilin suusta kuului vain pieni hymähdys, mutta hän hymyili.
Nostin satulan selkään ja laitoin satulavyön kiinni. Harri ei meinannut ottaa kuolaimia millään suuhunsa ja niin päätin tunkea sormeni ponin suuhun. Laitoin kaikki mahdolliset remmit kiinni ja sitten vielä suojat jalkoihin. Näytin Eemilille kuinka suojat laitettiin ja selitin mikä suojien tarkoitus oli. Poika ei millään meinannut ymmärtää sanojani. Hain vielä kypärän, hanskat ja raipan. Sitten olin valmis.
Kiristin vielä satulavyön ennen kuin nousin selkään. Pyydin Eemiliä pitelemään Harria paikoillaan, koska Harri luikerteli kuin käärme. Ärähdin Harrille ja pian olinkin jo selässä. Poni pukitti heti, kun pääsin istumaan satulaan. Säädin vielä jalustimet oikean mittaisiksi ja lähdin vasempaan kierrokseen kävelemään. Harri tuntui jäykältä ja kiireiseltä. Muutaman käynnissä mennyn kierroksen jälkeen siirsin ponin raville ja se olisi voinut suoraan laukata. Yritin saada jotain tolkkua menoomme, mutta ei, poni vain viskeli päätänsä.
Vihdoin Harri rauhoittui edes vähän ja päätin kokeilla laukkaa. Yllätyin suuresti, kun sain asetettua ponia sisäänpäin ja laukka rullasi hyvin. “Nyt teillä näyttää menevän hyvin!” Eemilkin huuteli kentän laidalta. Muutama ilopukkikin joukkoon mahtui, mutta se ei menoamme haitannut. Tunsin kuinka onnistumisen tunne valtasi koko kroppani ja taputin kiitoksena Harria hyvästä laukkapätkästä. Teimme ravissa muutaman voltin ja päätin siirtää ponin hetkeksi käyntiin. Löysäsin vähän ohjaa ja taputtelin sekä kehuin Harria. Käskin Eemiliä ottamaan hänen puhelimellansa videoita minusta ja Harrista, jotta voisin näyttää Milalle, kuinka hyvin Harri oli mennyt. Mutta se oli turhaa, sillä Mila sattui juuri kulkemaan ohi ja huikkasin Milalle “Tuu tänne kattomaan, kuinka hyvin tää ponin kaakkimus menee!” Hän vastasi “No tuota lausetta en ennen olekaan Harrin ratsastajan suusta kuullut. Pakko kai se on tulla kun näin spesiaali keissi on.”
Siirsin Harrin raviin ja se heitti muutaman pukin. Teimme voltin ja seuraavan voltin keskellä nostin laukan. Harri kulki uskomattoman hyvin ja hymy valtasi kasvoni. Hiljentelin ponin käyntiin ja ohjasin sen Milan luokse. “Mitäs ihmettä?” nainen sanoi hämmästyneenä ja jatkoi “Miten tuollainen pieni tyttö saa tuon kaakin kulkemaan noin nätisti? Oletko lahjonut sen porkkanoilla?” Naurahdin ja vastasin “Hämmästyin itsekin, kuinka nätisti tämä poni meni. Teidän pelotteluidenne takia olin saanut aivan eri kuvan Harrista.” Mila vastasi “Jatkakaa vaan samaa rataa! Jutellaan taukohuoneessa lisää.” Hän lähti takaisin tallille päin ja minä annoin Harrin kävellä uraa pitkin löysillä ohjilla.
Taputtelin vielä hikistä ponia ja tein maailmanympärysmatkan satulassa. Kun istuin väärinpäin satulassa, Harri teki pienen pukin, mutta ei jaksanut oikutella sen enempää. Hyppäsin alas selästä ja nostin jalustimet ylös. Eemil tuli viivana luokseni ja uskalsi myös taputtaa Harria. Annoin Harrin ohjat Eemilille ja sanoin “Taluttappas sinä nyt se talliin, olen tässä aivan vierellä.” Eemil vastasi “No okei, tän kerran. Mutta vaan jos saan purkaa tän.” Hymyilin ja myönnyin pojan pyyntöön. Hän lähti taluttamaan ponia hieman epävarmasti kohti tallia, mutta selviytyi kuin selviytyikin talliin asti. Neuvoin karsinassa Eemiliä tekemään vetosolmun ja hän oppi tekemään sen heti ensimmäisellä kerralla. Käskin Eemiliä ottamaan satulan pois ja minä otin suitset ja suojat. Harjailimme vielä Harria yhdessä hetken aikaa. Otin Harrilta riimun pois ja halasin sitä.
Lähdimme Eemilin kanssa kohti taukohuonetta, jos vaikka löytäisimme vielä Milan sieltä. Mila ja Petra juttelivat keskenään kun astuimme sisään. “Terve taas!” Huikkasi Mila iloisena meille. “Kukas tämä Eemil nyt sitten on? Tuleva poikaystävä vai?” Petra vihjaili. Poskeni muuttuivat tulipunaisiksi ja vastasin “Petra lopeta” enkä pystynyt pidättelemään enää nauruani ja hyökkäsin kutittamaan Petraa. Petra kosti tämän minulle ja Mila tuli väliimme. Puhelimeni värisi taskussa ja otin sen esiin. “Tulettekos te jo kotia päin Eemilin kanssa?” Luin puhelimeni näytöltä. Viesti oli tullut äidiltäni ja nykäisin Eemiliä hihasta. Näytin viestin hänelle ja sanoimme heipat Milalle sekä Petralle. Eemil asui aivan naapurissamme, mutta olimme sopineet että Eemil tulisi yöksi meille. Tällä kertaa olimme tulleet kävellen, joten kävellen me kotiinkin menisimme. Lähdimme löntystellen kotiin päin kuunnellen musiikkia. Ajattelin koko kotimatkan ajan Harria ja seuraavaa kertaa kun pääsisin tallille. Kokeilisin mennä esteitä Harrilla ja raahaisin Lispenkin mukaani.
Veera&Harri #3 Pisteet: 1
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 30, 2014 22:32:25 GMT 2
Sadepäivän talleilut
"Tuutkos mun kaa tallille? Ajattelin hypätä Harrilla, jos voisit auttaa esteiden rakentamisessa ja vähän muussakin." Kysyin puhelimessa Lispeltä. "Een mä nytte ku oon kuumeessa ja oksensin äsken", Lispe vastasi. "Okei, no kysäisen sitten vaikkapa Katria ja parane pian!", selittelin. Lopetin puhelun ja soitin Katrille. "Moi !Haluaisitko sää lähtee tallille auttelemaan esteiden rakentamisessa ja niin edelleen?", kysäisin. Katri vastasi: "Juu tottakai! Vaihdan vaatteet ja lähden tulemaan teille. Mennään sitten yhtä matkaa." Kysyin vielä: "Eihän sua haittaa jos viedään samalla Eemilille läksyt kun se on kuumeessa?" Katri myöntyi ja lopetti puhelun. Rupesin vaihtamaan vaatteita ja syömään välipalaa.
"Moikka äiti, meen oottaa Katria ulos!" huikkasin ovelta äitille. "Juu moi!" vastasi äiti. Kerkesin hakea pyörän varastosta, kun Katri kurvasi pihaan läähättäen ja kertoi: "Mä näin tuolla ilveksen! Se katto mua suoraan silmiin, vähä mä pelästyin. Onkohan meidän ihan turvallista lähteä heti, jos se vaikka onkin siellä vielä." Rauhoittelin tärisevää ystävääni samalla kun laitoin hiuksiani ponnarille. "Ilveksethän pelkää ihmisiä. Mennään vaan, ei se siellä enää oo", sanoin. "No ok, jos oot ihan varma", Katri vastasi. Lähdimme ajamaan kohti Vaahterapolkua ja heitimme samalla matkalla Eemilille läksyt. Matkalla saimme niskaamme varmaan 10 000 sangollista vettä.
Jätimme pyörät nojaamaan tallin seinää vasten ja lähdimme kävelemään tallin sisälle. Lampsimme suorinta tietä taukohuoneeseen, jossa Mila kirosi päällensä kaatunutta kahvia. "Ihan itekkö kaadoit ton kahvin päälles? Vai oliko Tohelo avustamassa? Meinaan näyttää aika katuvaiselta toi kissa sun vieressäs" Katri kysäisi. "Näkeehän suaki täällä joskus. Ja Tohelo oli kyllä asialla, hyppäs mun päälle ja läikytin kahvit housuille" vastasi Mila Katrille. "Aattelin mennä pomppimaan esteitä Harrilla kentälle. Haluaisitko tulla kattomaan? Katri lupautu mun orjaks kantamaan esteitä kentälle" selitin naiselle. "Juu no voinhan mä jossain vaiheessa paikalle ilmaantua, mutta ensin mun täytyy käydä vaihtamassa housut" naureskeli Mila. Siivosimme nopsaan Harrin karsinan ja huomasimme vesikupin menneen rikki. Lähdin suosiolla hakemaan Milaa taukohuoneesta, jossa se toivon mukaan vielä oleskeli. “Mila! Harrin vesikuppi meni rikki. Ehtisitkös korjata sen jossakin välissä?” kysyin naiselta joka oli juuri lähdössä vaihtamaan vaatteitansa. “Sanon Markukselle että korjaa sen myöhemmin päivällä. Mene sinä nyt vain sen hoitsusi luokse ihan rauhassa.” hän vastasi. “Okei” vastasin ja lähdimme Katrin kanssa hakemaan Harria tarhasta.
"Tule nyt, kiltti poju. Muistathan sä vielä mut?" sanelin hoitsulleni. Se vain painoi korvansa luimuun ja nosteli takajalkaansa uhkaavasti. Lähestyin varovasti Harria riimu ja riimunnaru selkäni takana. Olin metrin päässä ponista ja annoin käteni sille haisteltavaksi. Harri lähti laukkaamaan tarhan perimpään nurkkaan. "Mikä sitä vaivaa, toissapäivänä se ei ollut noin yhteistyöhaluton" valitin Katrille. "No saanks mä yrittää?" Katri kysyi. "Siitä vaan, vaikka tuskin siitä apua on" vastasin. Katri lähestyi ponia vielä hiljemmin kuin minä ja rauhoitteli sitä. Poni lähti karkuun jo kun Katri oli kolmen metrin päässä siitä. Tällä kertaa se onneksi juoksi porttia kohti ja siellä ollessani nappasin ponin kiinni. Katri juoksi takaani ja Harri hermostui sekä nousi pienesti pystyyn. Otin sitä riimusta kiinni ja lähdin taluttamaan talliin. Harjailimme Katrin kanssa Harrin nopeasti ja lähdin hakemaan varusteita. Katri meni jo rakentamaan esteitä maneesiin.
Kiristelin satulavyön ja nousin selkään. Katri oli rakentanut okserin 45cm, ristikon 60cm, pystyn 40cm ja toisen pystyn 50cm. "Nostan esteitä kunhan olet verkannut näillä", kertoi Katri kävellessään viereemme. Säädin vielä jalustimet oikean mittaisiksi ja lähdin kävelemään uraa pitkin löysillä ohjilla. Pyörittelin muutaman voltin ravissa ja nostin laukan. Suoristin Harrin ristikolle ja poni innostui nähtyään esteen. Se taisi tykätä esteistä. Hyppy oli kömpelö ja yli selvittiin juuri ja juuri. Harri lähti esteen jälkeen kaahottamaan uraa pitkin ja Katri pomppasi meidän eteemme. Harri teki äkkijarrutuksen Katrin eteen ja Katri meni rauhoittelemaan sitä. "Varo senkin hullu! Se oli juosta päältäsi!" Huusin Katrille. "Älä rage, mee toi uudestaa ettei kummallekkaa jääny mitää rimakauhuu" Katri käskytti. Siirsin ponin raville ja seuraavassa kulmassa nostin laukan. Kohdistin katseeni samaiselle ristikolle, jonka olimme äsken hypännyt. Tällä kertaa Harri teki muutaman ilopukin esteen jälkeen.
Muut esteet sujuivat ihan hyvin, joten Katri päätti nostaa esteiden korkeutta. "Mitenkäs täällä sujuu?" kyseli Mila puhtaat housut jalassaan. “Viimeksi meni paremmin, mutta en aio masentua!” vastasin vitsaillen ja siirsin Harrin raville. Mila jäi vielä stalkkaamaan menoamme. Hyppäsimme Harrin kanssa maksimissaan 60cm ja yhteistyömme alkoi sujua. “Hyvin se Harri minulla ja sinulla näyttää toimivan.” naureskeli Mila. “Saattaapi olla, tai sitten Harri ei ole vielä päässyt näyttämään todellista persoonaansa.” vastasin hieman epäröiden.
Kun Mila oli lähtenyt, menin vielä loppuravit- ja käynnit sekä pyörittelin muutamia voltteja. Kävelin hetken löysillä ohjilla ja jalustimet poissa jaloista. Kaarsin ponin keskelle maneesia ja taputtelin sitä. Tulin alas ja Katri säntäsi heti luoksemme. “Teillä meni hyvin! Saanko mä purkaa Harrin? Edes puoliksi?” Viskasin ohjat intoilevan tytön käteen ja sanoin: “Ilomielin”.
Riisuin kypärän päästäni ja vaihdoin saappaat tennareihin. Riisuin märän takin päältäni ja keikkuroin Harrin karsinaan huppari päälläni. “Tää alkais olla kunnossa” kertoi Katri. “Joo, kiitti ku purit sen. Mites teillä suju?” kyselin. “Harri luimii ja näykkii ihan sikana, en tajuu miten oot saanu sen sydämen sulatettuu.” Katri vastasi. Naurahdin tälle ja sanoin: “En mä tiiä, mut laitetaan Harrille sadeloimi niskaan, viedään poni tarhaan ja lähdetään taukohuoneeseen.”
“MITÄ SÄ TÄÄLLÄ TEET?” puolihuusin sohvalla makoilevalle Lispelle. Lispe nousi nopeasti seisomaan säikähtäneen näköisenä ja vastasi: “Ööh.. Veera anna mun selittää” vastasin ärsyyntyneenä: “Miks vitussa oot täällä kun sunhan piti olla kipee. Mitä helkuttia Lispe?” tyttö vastasi hätääntyneenä: “No kun en mä enää…” kerroin Lispelle: ”Okei, me häivytään nyt Katrin kaa. Moi vaa sullekki”. Lähdimme kävelemään ulos tallista.
“Moikkuli moikkuulii!” huuteli Mila pihalla katsoen meitä. “Tarkottikse meitä?” kysyin Katrilta niin hiljaa, etten ollut itsekkään kuulla. Katri kuitenkin kuuli tämän ja sanoi: “Joo kyl se varmaan.” Mila hiipparoi luoksemme ja kysyi: “Mitäs täällä supatellaan?” Vastasin: “Ei mitään. Olisko sulla jotain hommia meille kun meillä on sikatylsää.” Nainen kertoi: “Eihän se Harrin karsinan puhdistaminen pahitteeksi olisi.” Vastasin: “Siivottiin jo. No me päästetään sut nyt tekemään omia juttujasi. Moikka!” Mila huikkasi “Juu mooi!”. Päätimme lisätä puruja Harrin karsinaan, joten lähdimme tepastelemaan rehuvarastoon.
Kun purut oli lisätty, menimme katsomaan mitä Lispe tekee. Tämä lojui taukohuoneessa ryystämässä kaakaota ja me päätimme liittyä seuraan. “Lähettäiskö joku päivä kolmistaan maastoon?” ehdotteli Katri. “Joo, mut otetaan Eemilkin mukaan!” suunnittelin. “Jos Eemilkin änkää mukaan, on Antonionkin päästävä.” tinki Lispe. Katri nauroi ja sanoi “Eemil ja Antonio taitavat olla teille päähänpinttymä. Ajattelin lähinnä että oltaisiin tyttöporukalla liikenteeseen lähdetty.” Katri hiippaili vaivihkaa vessaan ja me jäimme naureskelemaan sohvalle. Sekoittelin itselleni kaakaota ja vastasin: “Mun on ihan pakko kertoo sulle Lispe jotain.” jatkoin: “Katri taitaa olla ihastunu Joonaan.” Lispe uteli: “Ai siihen meidän luokan Joonaanko?” kerroin: “No niin niin, juuri siihen.” Katri tuli takaisin ja Lispe rupesi heti kyselemään Joonasta: “Tuo Joona joku päivä tallille. Sehän tykkää hevosista?” Katri kysyi: “VEERA! Menitkö sä kertomaan tolle?” vastasin: “No joo, mutta ei sitä voi olla huomaamatta.” Lispe kysyi: “Eli et tykkää Roopesta enää?” vastaus tuli Katrin suusta salamana: “NO EN!” Meidän täytyi lopettaa jutustelu, sillä Lispen piti lähteä kotiin.
Kävimme sanomassa Milalle heipat ja lähdimme kävelemään dösärille jutustellen kaikesta mahdollisesta.
Veera&Harri #4 Pisteet: 1,5
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 24, 2014 19:58:05 GMT 2
Maastossa with Lispe-Hopi hopi nyt, joudutin Harria joka löntysteli vieressäni matkalla talliin. Ulkona oli about 10 astetta lämmintä, mutta tuntui kuin olisi ollut 5 astetta. Sidoin Harrin karsinassa kiinni ja lähdin hakemaan harjoja.
Harjaaminen sujui hyvin ja päätin käydä vielä vilkaisemassa tuntilistoja. “Hyvä, Harrilla ei ole tänään tunteja” ajattelin mielessäni. Tekisin kunnon hikijumpan Harrin kanssa, todellakin tekisin. Hain varusteet ja rupesin varustamaan hoitsuani, kunnes Lispe ilmestyi paikalle. - Haluaisitko sä lähteä Harrilla mun ja Hukkiksen kanssa maastoon? Hän kysyi. - Joo tottakai… Jos vaan saan pidettyä tän hallinnassa, kerroin Lispelle. Tyttö irvisti minulle ja varustin Harrin loppuun asti.
“Ainiin se hikijumppa. No äh, jääköön ensi kertaan.” ajattelin itsekseni. Nyt minulla oli tilaisuus lähteä maastoon kaverin kanssa, enkä aikonut hukata sitä. Lispe huomasi epävarmuuteni ja kysyi: - Onks kaikki hyvin? Nyökkäsin vastaukseksi, mutta Lispe ei näyttänyt uskovan. Lähdimme kuitenkin kentälle noustaksemme selkään.
Harri vaikutti hieman hermostuneelta. Ehkä olin itse liian hermostuksissani, niin se varmaan oli. Lähdimme rauhallisesti liikkeelle Lispe ja Hukkis edellä. Hukkis oli leppoisa ja löntysteli hitain askelin tietä pitkin. Harri taas sipsutteli kuin mikäkin prinssi ja viskeli päätänsä vähän väliä. - Tällä olis kiire jo päästä revittelemään, kerroin Lispelle. Hän vain hymähti ja sanaakaan sanomatta olimme siirtyneet raviin. Aurinko paistoi pilvien seasta ja linnut visersivät iloisesti lennellessään taivaalla. Ravissa liikuimme paljon sujuvammin Harrin kanssa ja ponin ravatessa minun oli helppo istua syvälle satulaan. Lispe oli jo nostamassa Hukkiksella laukkaa, mutta minä jäin jumittamaan vielä paikoilleni kun Harri teki ksontaläjän tielle. Kun Harri kadotti ystävänsä näköpiiristä, sille tuli hätä ja se lähti laukkaamaan hurjaa vauhtia mutkaan.
- Lispe! LISPE! huutelin samalla kun yritin pysyä satulassa jotenkuten. Olin hävittänyt Lispen ja Hukkiksen näköpiiristäni, mutta onnekseni olin saanut Harrin rauhoittumaan. Päätin jatkaa matkaa ravissa etsiskellen samalla ystävääni. Kuulin huutoa metsästä. Pysäytin ponin ja jäin kuuntelemaan. Hetken aikaa oli hiljaista ja sitten kuulin jonkun huutavan hädissään. Tunnistin heti äänestä, että kyseessä oli ystäväni Lispe. Tulin alas Harrin selästä ja suuntasin ääntä kohden metsään.
Yhtäkkiä Lispe pomppasi Hukkiksen kanssa eteeni ja kertoi pudonneensa. Hän oli kuitenkin päässyt takaisin selkään, eikä ollut satuttanut itseään. Iso kivi vierähti sydämeltäni ja lähdimme kömpimään pois metsästä. Matka jatkui rauhallisesti ravissa ja juttelimme(ennemminkin juoruilimme) niitä näitä. Lispellä näytti olevan vaikeuksia Hukkiksen kanssa, mutta meillä meni Harrin kanssa yllättävän hyvin. Eteemme avautui pitkä suora ja huutelin Lispelle että nyt laukataan. Kun näin Harri näki Hukkiksen laukkaavan, ei sitä tarvinnut paljoa kannustaa menemään vauhdikkaammin. Annoin ponin laukata niin kovaa kuin se vain pääsi ottaakseen edessämme olevan ratsukon kiinni. Lispe hidasteli Hukkista laukkasuoran jälkeen ja minäkin tein niin Harrin kanssa. Taputtelin ponia ja löysäsin ohjaa. Jatkoimme matkaa käynnissä rauhalliseen tahtiin.
- Kato, mitä noi pojat tuolla tekee? kysyin Lispeltä. - En mä tiiä, ne näyttää eksyneiltä, vastasi Lispe. - Mennään kysymään, tokaisin ja lähdin Lispe perässäni kävelemään poikien luokse. - Moi! Oottekste eksyny? kysyin pojilta. Toinen pojista vastasi kaljapulloa heilutellen: - Ei, me tehään tutkimusretkee. Yhtäkkiä molemmat pojat rupesivat heittelemään meitä kepeillä ja kivillä. Lähdimme Lispen kanssa nopeasti pois paikalta, ennen kuin sattuisi jotain vakavaa. - Keitähän noi oikeen oli? Kysyin hämmästyneeltä ystävältäni. - En mä vaan tiiä. No onneks ne ei lähteny meidän perään, hän vastasi. Sanoin: - Nii-i, onneks.
Pikkukivet pomppivat ratsujemme jaloissa ja aurinko oli kadonnut pilvien taakse. “Lauluni laulan sulle, kun kesäyön aurinko laskee. Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu. Läpi yön lauluni sulle, se kaikuu järveltä kaskeen. Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu. En tiedä oonko enään sun” Lauloimme Lispen kanssa ääneen. Puheenaihe vaihtui nopeasti leiristä poikiin, pojista puhelimiin, puhelimista elokuviin ja sitä rataa. Harri ja Hukkis käyttäytyivät molemmat tosi hyvin kotimatkalla.
- Jänis! huusin yhtäkkiä. - Missä? Lispe kysyi. - No tuolla metässä, kato ny se tulee tännne, vastasin. En kerennyt tehdä mitän kun Harri oli jo tehnyt pukkeja ja täydessä laukassa säikähdettyänn jänistä. Lispe ravasi Hukkiksella meidän perässä. Sain rauhoiteltua ja jarruteltua Harria sen verran, että Lispe sai meidät kiinni.
- No on ollut aikamoinen maasto meillä, tokaisi Lispe. - Niin on, vastasin naurahtaen. Jatkoin: - Nyt jos vielä käy jotain, kuolen. Lispe nauroi ja huomasi: - Mutta hei! Mehän ollaan kohta jo tallilla. Huh. Ravasimme loppumatkan.
Taputtelin Harria tyytyväisenä ja huokaisin: - No oli se tämäkin aikamoista hikijumppaa kanssasi. Tulin alas selästä, nostin jalustimet ylös ja lähdin taluttamaan Harria talliin. - Hei nolis! Lispe huuteli perääni. Ajattelin hänen tarkoittavan minua joten käänsin pääni tyttöä kohti. - Haha katoit! Oot siis nolis, hän kertoi. - Jaa-a, vastasin huokaisten.
Purin Harrin ja heitin sen niskaan fleeceloimen. Talutin ponin tarhaan ja lähdin Lispen kanssa taukohuoneeseen. Ylätykseksemme siellä ei ketään kuitenkaan ollut, joten päätimme hörpätä hieman vettä ja lähteä kotiin. Ensi kerralla muistan sen hikijumpan. Veera&Harri #5 Pisteet: 1
// Huhu kylläkin on tällä hetkellä laitumella, joten Lispellä ei olisi ollut lupaa ratsastaa sillä
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 2, 2014 13:48:32 GMT 2
Ensimmäinen päivä!
Kävelin usvaista soratietä pitkin kohti tallia, vatsassa lenteli perhosia, kohta näkisin Harrin! Kun tulin hiljaiseen tallipihaan aloin kuuntelemaan hevosten lempeitä hörähdyksiä sekä kavioiden kopinaa. Hymyilin ja peitin suuni oranssiin kaula-huiviini. Ulkona lumi oli jo sulanut ja nyt maata peitti punaiset ja keltaiset vaahteranlehdet jotka makasivat maassa vaihtaen paikkaa tuulen mukana. Nyt oli se hetki jota olin odotellut kaksi viikkoa, nyt se tapahtuisi!
Suuni vääntyi hymyyn nähdessäni Harrin. Se potki kaviollaan karsinan ovea ja näytti juuri siltä kuin olin kuvitellutkin: Tempperamenttiselta, vilkkaalta, söpöltä ja energiseltä! Vähän aikaa en pystynyt tekemään muuta kuin hymyilemään ja tuijjottamaan Harria kunnes tallinovelta alkoi kuulua iloisia ääniä.
-Taidat olla Harrin uusi hoitaja? Sissään astuva tyttö kysyi ja hymyili leveästi minulle. Vastasin iloisesti hymyyn ja nyökkäsin innokkaasti. -Ahaa, olen Tessa! Hoidin joskus Harria mutten enää.. Tyttö mutisi virnistäen. -Aijaa, olen Clara! Onko sinulla tietoa missä Mila oikein on? Yskähdin nolona tiedottomuudestani. -Tuolla päin. Tessa sanoi ja huitoi käsillään huonetta kohti.
Astuin toimistoon jossa parhaillaan istuskeli kaunis nuori nainen tietokoneellaan. -Huomenta! Taidat olla Mila vai? Olen Clara! Ennätin sanomaan ennen naisen lausahdusta. -Joo, olen Mila. Nainen kertoi ja ojensi ystävällisesti kättään. Kättelimme hymyillen toisillemme jonka jälkeen istahdin mukavalle tuolille ja aloimme rupattelemaan Milan kanssa.
Palasin Harrin karsinan luo riimun-naru käsissäni. Harri mulkoili minua paha enteisesti mutta ei tehnyt mitään vaan tallusteli perässäni tarhaan. Tarhassa oleskeli Zombi jolle Harri hörähti ja yritti päästä lähemmäksi mutta minä nykäisin narusta ja parin kerran jälkeen Harri luovutti ja pysähtyi. Jätin sille riimun päähän toivoen että se tekisi kiinniotosta helpompaa ja suljin portin perässäni.
Lapoin lantaa kottikärryihin karsinassa. Karsinan likaisuus oli yllättänyt minut ja tennarini olivat muuttuneet ruskeiksi homman aikana, mutta minäpä en siitä tietenkään piitannut! Pian koko karsina oli puhdas joten hain lisää kuiviketta ja työnsin kottikärryt sekä talikon takaisin paikoilleen.
Kun Harri oli puhtaassa karsinassaan, hain sen harjapakin harjaamis aikeissa.. Kun palasin Harri seisoi vapaana tallikäytävällä ja virnisteli ilkikurisesti. Purskahdin nauruun ja yritin saada sitä kiinni mutta se ei ollutkaan ihan niin helppoa..
Juoksin ympäri tallia Harrin perässä. Pian kulkueeseemme liittyi Mila ja Tessakin. Viidentoista minuutin päästä olimme saaneet ruunan kiinni, isolla vaivalla. Tälläkertaa sidoin sen paremmin kiinni karsinaan ettei tämä juoksu lenkki enää toistuisi meidän osalat
Harri oli harjattu kunnes eräs tyttö ilmestyi karsinan ovelle. -Moi! Tervehdin häntä iloisesti. -Ai ooksä se Harrin uus hoitaja? Tyttö ihmetteli. -Joo, olen Clara! Kerroin kummastelijalle. Sitten hän heilautti ruskeaa tukkaansa ja mutisi nimensä mutten kuullut sitä. Tämän jälkeen tyttö lähti. Ihmettelin hetken outoa olemusta mutta päätin unohtaa asian sillä karsinan ovelle saapui uusi ihmetteliä.
-Voisin näyttää sulle vähän tän paikan maastoja! Mila ehdotti hymyillen. -Selvä, ehditkö lähtemään mun kanssa jo heti? Kysyin naiselta. -Enköhän.. -Hyvä! Talutan Harrin tohon ulos niin lähetään!
-Laukataan! Mila hudahti ja sitten olinkin jo laukkaamassa Harrin rinnalla. Harri heitti hirveän pukki sarjan ja minä nauroin. Kun olimme laukanneet niin paljon että kaukana häämötti tallin katto, siirryimme käynttiin ja kävelimme loppu matkan. Aurinko oli jo vähän laskenut ja ilta oli tulossa. Hymyilin miettien maasto lenkin tapahtumia. Harri oli kyllä osoittunut hankalaksi tapaukseksi mutta siitä huolimatta pidin Harrista. -Sinulla meni tosi hyvin, Harri ei yleensä ole noin kiltti, teillä näytttää synkkaavan! Mila totesi iloisesti. Punastuin ja hieroin punaista tukkaani. -No.. Enpä tiedä.. Mutisin hymyillen.
Halasin Harria ja painoin sen turvalle suukon ennenkuin lähdin kävelemään vahteroita reunustavaa tietä kohti kotiani...
Clara & Harri
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 7, 2014 11:56:53 GMT 2
Kännykkä tarina..
Kävelin vaahteroita ympäröivää tietä pitkin kohti tallia. Kun pieni talli tuli taas tuttuun tapaan näkyviin puitten lomasta aloin juoksemaan. Näitä vapaapäiviä keskellä viikkoa pitäisi pitää enemmän! Talli oli harvinaisen hiljainen, kaikki ketkä kävivät vielä lukiota (niinkuin minäkin) olivat koulussa. Meidän luokka saikin vapaapäivän, hah!
-Au! Tuo sattui! Kiljaisin kun Harri näykkäisi minua käsi varresta. Harri mulkoili minua mutta lopetti kuitenkin näykinnän. Jatkoin harjausta mutta Harri yritti taas näykkiä. Tajusin että näykkiminen olikin minun syy, olin harjannut liian kovalla harjalla, voi poika parkaa! Vaidoin heti pehmeämpään harjaan ja sen jälkeen Harri ei enää näykkinyt. -Sullahan on vaan yks pehmee harja.. Älä huoli, ostan sulle lisää! Mutisin sen korvaan hymyillen. Muistin jättäneeni tallikassini kaappiini joten kipaisin nopeasti hakemassa sen ja palasin takaisin. Kaivoin tallikassista ostamani kaviokoukun sillä vanha oli alkanut lohkeilemaan. -Noniin, vanha kaviokoukku vekeen! Totesin ja vaihdoin koukut jonka jälkeen putsasin Harrin kaviot. Harri heilutteli välillä jalkojaan mutta muuten kaikki sujui ongelmitta. -Moi! Mitäs sä täällä koulupäivänä? Mila tuli ihmettelemään. -Meidän luokka sai jostain syystä tänään vapaata. Irvistin iloisesti. -Elä kerro muille, ne tulee vihreiks kateudesta! Mila naurahti ja lisäsi hetken päästä: -Minkä ikäinen siis oletkaan? Nauroin Milan kysymykselle, hän kai luuli että olen joku 10-vuotias kakara! -16-vuotta! Sanoin juhlalisesti ja lähdin viemään harjapakkia paikoilleen. Palatessani Mila irvisti ja lähti jonnekkin. -Noniin takkuharja, ulos siitä! Naurahdin Harrille ja avasin vetosolmun. Harri tallusteli laiskasti perässäni joten sain vähän maiskuttaa että se edes liikkui.
Kun Harri oli tarhassa, Mila palasi taas luokseni. -Viititkö sä haravoida tosta rappusilta noit lehtii pois? Mila pyysi. -Joo! Missäköhän on haravat? Kysyin vilkuillen ympärilleni. Ennenkuin Mila ehti sanoa mitään näin haravan nojaamassa tallin seinään. -Ahaa! Löysin jo! Sanoin ja riensin hakemaan sitä. Kun olin saanut sen urakan tehtyä, puhelimeni alkoi piristä. -Clara tässä. Aa, moi! Joo, siishäh? Et ole tosissasi! Löysitkö! Paljon? Wow! Miltä tallilta? Hetikö? Tuun heti! Moi! Sitten pinkaisin juoksu jalkaa kohti bussi pysäkkiä.
Jatko osassa kerron mistä tuossa puhelussa puhuttiin, ellet jo arvannut?
|
|