Odottelin kahvikuppi kädessä talon terassilla, että Linnea saapuisi. Nainen oli lähettänyt minulle viestin vain viisi minuuttia sitten, että olisi pian perillä. Olimme yhdessä käyneet katsomassa erästä hevosta tunnin matkan päässä ja olimme molemmat ihastuneet tapaukseen. Aikaisemmin jo olimme puhuneet sivussa yhteisestä hevosesta ja löysimmekin molemmille mieleisen tapauksen. Tuleva ratsumme oli eestiläinen urheiluhevonen, 7-vuotias hevonen. Bangladesh niminen tamma, jolle olimme päättäneet antaa lempinimeksi Pinkie. Ennen kaikkea Pinkie oli hyvin kaunis dominanttivalkoinen.
Näin Linnean auton ajotiellä, joten kittasin nopeasti loput kahvit kurkustani alas ja lähdin naista vastaan. Linnea ei ollut vielä oikein käynyt Vaahterapolussa. Viitoin Linnealle mihin hän voisi auton kanssa kurvata, jonka jälkeen menin suoraan kopin taakse. Linnea tuli auttamaan rampin kanssa.
”Moi”, tervehdin naista. ”Löysit hyvin perille.”
”No, joo… eksyin pari kertaa”, Linnea tunnusti.
Rampin takana boksissa seisoi rauhallisesti valkoinen hevonen, jolla ei ollut minkäänlaisia varusteita päällä riimua lukuun ottamatta. Edellinen omistaja oli ollut sen verran pihi, ettei ollut antanut mitään mukaan. Linnea meni taluttamaan hepan ulos, kun otin takapuomin pois ja siirryin sivummalle. Pinkie peruutti rauhallisesti pihalle, eikä tuntunut edes välittävän uusista maisemista. Taputin sitä kaulalle ja silmämääräisesti tarkistin sen nopeasti.
”Viedäänkö se heti tarhaan?” ehdotin. ”Kello ei ole vielä mitään ja voin sen illalla ottaa sisälle, kun otan Hazelinkin.”
”Joo, kuulostaa hyvältä”, Linnea sanoi.
Opastin Linnean tarhoille ja näytin tamman tarhan, jossa Hazel jo mutusteli päiväheiniä. Hazelin vanha tarhakaveri oli muuttanut jo Veeran hevosen kanssa oritarhaan. Hazel kohotti hieman päätään heinäkasasta, mutta ei vielä sen kummemmin ilmaissut mielipidettään. Tamma ei muutenkaan tahtonut välittää muista hevosista, joten olin varma sen ja Pinkien tulevan loistavasti toimeen. Avasin tarhan portin ja annoin Linnea taluttaa tamman sisään. Linnea irrotti Pinkieltä narun ja Hazelkin heräsi siihen, että hänen tarhassaan oli tunkeilija.
Pinkietä kiinnosti lähinnä heinät, joten se siirtyi niitä syömään. Hazel katsoi uutta tuttavuutta korvat luimussa kuin kysyen, että miksi perkeleessä kosket minun ruokaan! Ruumiita ei kuitenkaan tullut, joten uskalsimme Linnean kanssa jättää kaksikon tarhaan. Lähdimme kävelemään kohti tallia, jossa lupasin näyttää Linnealle nopeasti paikkoja. Suuntasimme ensin yksityispuolelle, jossa näytin tamman karsinan.
”Siitä puuttuu vielä kyltti”, sanoin. ”Tilauksemme ei ole vielä tullut.”
Karsinan jälkeen johdatin Linnean varustehuoneeseen.
”Tuossa on koulupenkki ja tuossa estepenkki. Järjestin kaikki muut varusteet tuonne Hazelin varusteiden viereen. Hazelilta voi tarvittaessa lainata mitä vain”, selitin.
Linnea oli antanut minulle vapauden ostaa Pinkien varusteet, koska mitään ei tullut mukaan. Tietysti olin päässyt kunnolla vauhtiin ja ostanut pelkkää pinkkiä. Tietysti täysin valkoinen heppa tarvitsi pinkit varusteet, kun vielä sattui onneksi olemaan tamma!
”Okei”, Linnea sanoi. ”Ja tuolla voi vissiin pestä?”
Linnea osoitti pesukonetta.
”Juu”, sanoin. ”Tästä pääse tuntsaripuolelle ja tuosta ovesta heinien sekä muiden sapuskojen joukkoon.”
Avasin oven, joka johdatti heinien tuoksuun. Toinen seinusta oli täynnä heinää ja toisella oli looria, joissa oli eri hevosten sapuskoita. Näytin Linnealle mihin olin laittanut Pinkien ruoat. Nekin olivat samassa paikassa Hazelin sapuskoiden luona. Tammat söivät suhteellisen paljon samoja, joten olin kirjoittanut niihin ruokasäiliöihin myös Pinkien nimen.
Esittelin Linnealle myös loput paikoista, jonka jälkeen menimme katsomaan miten tammoilla meni tarhoilla. Hyvin näytti menevän. Hazel nyt seisoi tarhan nurkassa, kun Pinkie etsi mahdollisia heinänkorsia tarhan pohjalta.
”Minun pitää mennä katsomaan Haittaa ja Kisua”, Linnea sanoi. ”Pärjäät varmaan.”
”Joo, mene vain. Otan sen sisälle illemmalla ja katson ruoat valmiiksi. Helppoa, kun asuu aivan vieressä”, naurahdin.
Saatoin Linnean autolle ja tämän kursailtua pois, suuntasin talolle hakemaan jotain syötävää.
Kello puoli seitsemän, kun suuntasin tarhoille hakemaan tammoja. Eljas talutti vielä viimeisiä tuntihevosia lauantaipäivältään sisälle. Tervehdin miestä ja menin tammojeni luokse. Nappasin molempien narut portilta ja pujahdin sisään. Hazel tepasteli jo luokseni ja annoin sille porkkanan taskustani. Pinkie sen sijaan ei olisi tahtonut tulla tuntemattoman ihmisen mukaan. Porkkanoiden voimalla – jotka Hazel yritti syödä – sain tamman kuitenkin narun päähän. Kumpikaan ei nahistellut keskenään, kun talutin ne ulos tarhasta ja jätin portin auki. Pinkietä pidin riimusta kiinni, mutta Hazelin annoin kulkea löysällä narulla.
Tallissa molemmat mahtuivat käytävälle, vaikka juuri ja juuri. Hazelin karsinan kohdalla työnsin oven auki ja päästin Hazelin irti narusta. Tamma käpsytteli karsinaansa ja työnsin oven kiinni. Pinkien talutin itse sisälle karsinaan ja irrotin siltä riimun pois. Taputin sitä kaulalle ja päästin tutkimaan uutta karsinaa. Lukitsin karsinan oven, jonka jälkeen kävin riisumassa Hazelilta myös riimun ja laittamassa oven salvan kiinni.
Etsin tallista vielä Eljaksen käsiini ja selitin tälle ummet ja lammet Pinkien ruokinnasta. Mies näyttikin siltä, että eikö voisi jo siirtyä jatkamaan töitään. Ehei, minähän sepittäisin niin kauan kuin vain halusin. Varmaan kymmenen minuutin kuluttua päästin miehen hoitamaan työnsä loppuun ja lähdin sitten kohti taloa hakemaan koirien hihnat. Löysin Milan roikkumasta sohvalla Jessen kanssa, joten raahasin molemmat mukaani koirien kanssa lenkille. Vaihdettuani lenkkivaatteet, lähdimme matkaan. Pidimme yllä reipasta tahtia koko lenkin ajan.