|
Post by Mila on Dec 11, 2016 21:48:26 GMT 2
Nella omistaa welsh C-ori Metkun
|
|
|
Post by Nella on Dec 13, 2016 0:43:15 GMT 2
"Sen kanssa on ollut välillä vähän ongelmia koppiin menon kanssa. Treenattu sitä on mutta toisena päivänä sitä ei saa kirveelläkään sinne, ja toisena menee ihan kiltisti!" Julia hieman panikoi kantaessani viimeisiä tavaroita autoon. Musta Welsh ori ei näyttänyt minkäänlaista kiinnostusta traileria kohtaan, vaan mutusti lastaussillalle tuotua pientä heinäkasaa. Metkuksi kutsuttu ori oli aikalailla päinvastainen siitä mitä olin hevosmarkkinoilla etsinyt, mutta eihän nyt näin kivaa ponia voinut jättää välistä! Piirtopäinen poni oli sitäpaitsi ollut koeratsastuksella todella kiva nuoreen ikäänsä katsottuna.
Onneksemme poni päätti mennä tänään vain pienen taistelun jälkeen kipittää traileriin ihan kiltisti. Kiinnitän poniorin etupuomiin, ja Julia hoitaa takapuomin sekä lastaussillan noston. Nappaan traikun etuoven vieressä olevan pienehkön heinäsäkin ja kiinnitän sen sille tarkoitettuun koukkuun. Metku on heti järsimässä heiniä, joten joudun työntämään orin päätä pois tieltä. "Onko kaikki kunnossa siellä? Mä olisin valmiina lähtöön!" Julian pää ilmestyy taakseni. "Eiköhän, Metku näyttää ihan rauhalliselta niin voidaan lähteä. Haluatko sä ajaa vai ajanko minä?" vastaan nopeasti rapsuttaen poniani. Lopulta Julia istahtaa kuskin paikalle, kun ahtaudun muutaman tavarasäkin kanssa pelkääjän paikalle.
Matka Vaahterapolkuun ei kestänyt kauaa, ja Metkukin vaikutti rauhalliseslta koko matkan ajan. Muutamissa risteyksissä trailerista kuului (ja tuntui) rivakka potku, joka selkeästi kertoi että nyt halutaan jo perille. "Se on tosiaan vähän vinkura sina välillä, emältään perittyä.." Julia rikkoo hiljaisuuden. "Kuulostaapa hyvältä, onneksi säkin pääset näkemään oria usein", vastaan hiljaa. Mieluusti olisin itsekkin jo Vaahterapolussa viemässä uutta karvakorvaani uuteen kotiinsa.
Vaahterapolkuun päästessämme huokaan jo helpotuksesta ja avaan turvavyön. Hyppään autosta ja suuntaan suoraan katsomaan ponin kunnon. Eihän se matka ollut vienyt kuin kolmisen varttia, mutta kannattaa ottaa kaikki varman päälle.. Julian laskiessa lastaussiltaa irrotan ponin etupuomista. "Valmis?" Nyökkään samalla kun ilmoitan olevani valmis, ja pian saankin jo taluttaa Metkun pois trailerista. Tallipihalle on kokoontunut muutamia tallilaisia, jotka katselevat uutta tulokasta kiinnostuneesti. Pieni puheensorina käy ihmisten välillä. "Onko se tuntiratsu?" Jannica kysyy ihmeissään katsoen mustaa ponia. "Ei! Se tuli Nellalle päänvaivaksi", Julia ilmoittaa kun en itse saa sanaa suustani. "Mä vien tän nyt talliin.. Tuun sitten ottamaan tavaroita", mutisen ja lähden taluttamaan Metkua karsinaansa.
Ori vaikuttaa olevan erittäin rauhallinen koko sen ajan kun häärään tavaroiden kimpussa. Vaikka kukapa ei olisi rauhallinen kun ruokaa on naaman edessä vaikka millä mitalla. Asettelen tavaroitamme hieman kaappiin, sekä vien suitset ja satulat niille osoitetulle paikalleen.
Saatuani kaikki tavarat roudattua autosta, alkaa kello olemaan jo niin paljon että tuntihevoset pitää hakea sisälle. Varmistan Metkulla olevan kaiken ok, jonka jälkeen suuntaan tarhoille.
|
|
|
Post by Nella on Jan 6, 2017 0:59:59 GMT 2
6.1
Nella Kipitän nopeasti maneesiin kaivaen samalla toppaliivini taskusta puhelintani. Jopa 5 minuuttia myöhässä, ehkä Sara on jo kerennyt hieman alkuverkkailla ruunikkoa puoliveristäni. Saavun maneesiin, jossa kuuluukin ratsastuksen ääniä. Tai pikemminkin hermoromahduksen.
Sara Ärhentelen Nellan KWPN-ruunalle, kun se ei millään suostu kulkemaan niinkuin minä tahtoisin. Samalla kuulen kun maneesin ovi vedetään auki ja tämän kopukan omistaja saapuu paikalle pahoitellen myöhästymistään. - Ootko kauankin ehtinyt sitä verkata? Nella kysäisee tullessaan lähemmäs. - Oon ehtinyt käynnit ja ravit ottaa, vastaan naiselle.
Nella "Joojoo..", vastaan ja suuntaan kohti maneesin keskikohtaa. Samalla katselen sivusilmällä ruunani ja Saran matkaamista. "Rentouta hartiat, ja hengitä syvään. Se osaa olla yksi kusipää, mutta sitä pitää vaan osata ratsastaa hänen ylhäisyytensä tavalla. Ehkä se siksi ei ollut niin suosittu tuntihevonen", korotan ääntäni jotta Hyrrän selässä istuva naisenalku kuulee kunnolla. Heti kun nainen rentouttaa hartiansa, pehmenee ruuna hieman. Kehun paria, ja muutaman hyvän käyntipätkän jälkeen käsken heidän aloittaa kahdeksikkotehtävän.
Sara Nostan ravin ja yritän pitää itseni rentona, mutta samaan aikaan sopivan jämäkkänä. Hyrrä alkaa tuntua pikkuhiljaa paremmalta ja paremmalta, kun saan korjattua virheitä ratsastuksestani Nellan ansiosta. Naisen määräämä kahdeksikkotehtävä sujuu ihan hyvin, tosin ruunikko ruuna tahtoisi edelleen luistaa hommistaan. Mutta kun hetkittäin osaan antaa sille oikeat avut oikeaan aikaan, alkaa tehtävän ratsastus sujua. Siirrän hevosherran takaisin käyntiin ja jään odottamaan seuraavaa tehtävänantoa.
Nella "Hei! Annoinko luvan lopettaa!" naurahdan muka suuttuneena. "Vaikka mulla ei vielä sitä ratsastuksenohjaajan tutkintoa ole, niin ei niitä tehviä lopeteta kesken.. Jatka ravissa, ja tee joka nurkkaan voltti. Se pehmeni aika hyvin jo hetkittäin kahdeksikolla, joten koitetaan jumpata sitä oikeasti kunnolla. Tee tätä muutaman kerran tähän suuntaan, sitten kun se susta tuntuu hyvältä, vaihda suunta ja sama homma", ohjeistan. Lähes 170cm korkeudessa keikkuva nainen näyttää siltä kuin pyörtyisi kohta. Heh, Hyrrällä on muutama vapaa ollut, joten se on vähän hankalalla tuulella..
Sara - Perhanan Nella ja perhanan kopukka, mutisen hiljaa, mutta tottelen kuitenkin kiltisti naista ja siirrän Hyrrän takaisin raviin. Ensimmäinen voltti menee täysin pyllylleen, muoto muistuttaa lähinnä jotain kolmiota ja Nella muistuttaa minua voltin oikeasta muodosta minun ratsastaessa hänen laiskaa hevostaan hikihatussa. Pitkällä sivulla kannustan ruunaa vähän reippaampaan raviin, sillä sitä ennen se lönkötteli kuin täi tervassa. Hyrrä ihan syöksähtää eteenpäin ja saan sitä taas hitusen parempaan asentoon ennen seuraavaa volttia, joka alkoikin jo näyttää enemmän siltä, miltä sen pitäisikin. Mutta voltilta takaisin uralle päästyäni Hyrrä on taas hiljentänyt vauhtiaan ja saan toistamiseen kannustaa herraa liikkumaan eteenpäin.
Nella Naurahdan hieman volttitehtävän alussa, kun voltit muistuttavat muodoltaan enemmän natsimerkkiä. Selkeää vihjailua. Nappaan katsomossa olevan kouluraipan kätösiini. "Jätä seuraavalta pitkältä sivulta voltit, ja valmistaudu nostamaan laukka, tuun vähän auttamaan!" hihkaisen. Sara näyttää hieman kauhistuneelta ideasta. "EIKAI SE PUKITA..!" Sara kerkeää kiljaisemaan, kun annan jo maastakäsin ruunalleni laukka-avut.
Sara Hyrrä hypähtää laukkaan rivakasti ja heilahdan satulassa yrittäen samalla pitää kontrollin hevoseen. Ruuna heiluttelee päätään innoissaan ja vaikka kuinka yritän pitää laukan rauhallisena, Hyrrä vain lisää vauhtia ja sen peräkin alkaa uhkaavasti kevenemään. - Prrrrrr prr, raaauhassa Hyrrä, rauhassa, Nella rauhoittelee korskuvaa ruunaa sillä aikaa kun minä keikun sen selässä ja yritän hillitä sen suuria menohaluja. Tästäkin Jesse olisi saanut hyvää kuvausmateriaalia, mutta jos mies olisi maneesiin kuvaamaan pelmahtanut, niin olisin omin pikku kätösin heittänyt hänet heti ulos koko ratsastushallista.
Nella Jos Sara vielä tämän jälkeen väittäisi ruunanrupsukkani olevan laiska, soittaisin Jesselle että tämä tulisi ikuistamaan tilanteen. Hyrrälle nimittäin riitti tuohon vauhtiin napakka käsky maasta, ja se että minulla oli raippa kädessä. "Vieläkö se on muka laiska?" kysyn ivallisesti virnuillen Saralta, joka on saanut ruunan hallintaan. "Ai, ja käytä niitä vatsalihaksia, siellä laukassa ei tarvitse hölskyä noin paljoa!"
Sara - Hyvä sun on sieltä maantasalta sanoa, tossa nopeassa tilanteessa en hirveesti ehtinyt mitään vatsalihaksiani ajatella, puuskahdan Nellalle v*ttuilevaan sävyyn. Nainen pyytää nostamaan laukan uudestaan pienen hengähdystauon jälkeen, mutta tällä kertaa minun pitäisi pyrkiä nostamaan se ihan itse. Hevosenomistaja oli kuitenkin valmiina raipan kanssa maneesin keskellä seuraamassa meitä arvostelevalla katseellaan.
Nella Seuraava laukka meneekin jo paremmin, ja Sarakin selkeästi osaa ratsastaa ruunaani paremmin laukassa kuin ravissa. Annan luvan vaihtaa suuntaa, ja aloittaa loppuverryttelyn. "Nooh, oliko se niin kamalaa? Vaikka mä semi-natsi olenkin?" keljuilen paloauton punaiselle naiselle.
Sara - No ei se nyt niiiiin paha ollut, voisin mä joskus uudestaankin sitä kokeilla. Ja tulehan hei säkin ihmeessä joku päivä ratsastamaan noita mun ylläpitohevosia! Ja vaikka Goljattiakin, ehdotan naiselle hymyillen posket punaisina. - Ja et sä nyt mikään natsi ollut, on sitä paljon pahempiakin nähty ja koettu, nauran ja taputan samalla kiitokset ratsastuksesta Hyrrälle. Ruuna kävelee onnellisesti tietäen kohta pääsevänsä takaisin karsinaansa laiskottelemaan.
|
|
|
Post by Nella on Apr 25, 2017 22:24:24 GMT 2
25.04.2017
Suuntaan kohti tallia, jossa olen viettänyt laittoman vähän aikaa siihen nähden että työskentelen kyseisellä tallilla, sekä asun sen pihapiirissä. Niin ja toki myös se että minulla on kyseisellä tallilla kaksi omaakin hevosta. Ja kolmas tulossa. Hyrrälle olin bongannut puoliylläpitäjän, joka oli ruunan kanssa hoitanut treenaamisen, itse olin muutaman kerran tuntilaisten kaveriksi lähtenyt maastoon köpöttelemään, ja muutaman kerran hollantilaisen läpiratsastanut. Olen kyllä ikuisesti kiitollinen tälle 16 vuotiaalle kouluratsastajatytölle, joka on tunnollisesti käynyt parhaillaan joka arkipäivä, jolloin itse olen käynyt ehkä kerran viikossa hevoseni selässä..
Metkukin on saanut hieman lomaa ponimamman naamasta, mutta Julia on oripoikaa käynyt liikuttelemassa muutaman kerran omien kiireidensä lomassa. Hieman kiitän onneani kun olimme saaneet asiat sovittua, tai siis kerrottua mitä kumpikin itse edes muistaa. Naistakaan en tosin kovin usein kerkeä tallilla näkemään, sillä itselläni menee suurimmaksi osaksi kaikki aika kouluun, sekä työhöni mäkkärissä. Onneksi kuitenkin kouluni loppuu ensi kuun alussa, sillä olen saanut opiskelut suoritettua nopeammin kuin olin suunnitellut.
Avaan taukohuoneen oven rauhalliseen tahtiin, ja odotan suurta puheensorinaa tähän aikaan päivästä. Toisin kuitenkin käy, sillä taukohuoneessa ei ole ketään muuta kuin Mila ja Catherine. "Mitäpä tuleva varsarouva?" keljuilen Catherinelle. Nainen vilkaisee minua ja näyttää kieltä. "Siitä varsasta me itseasiassa puhuttiinkin.." vilkaisen Catherinea nopeasti, hieman kysyvällä ilmeellä. "Rauhoittelin tyttöraukkaa vaan siitä, että kyllä kaikki menee ihan hyvin, täällä on kuitenkin paljon kokeneita hevosihmisiä niin varsojenkin osalta", Mila sanoo ennenkuin kerkeän järkyttymään sen enempää. "Ei sun nyt siitä pidä ottaa stressiä, ilmoita mulle ja Milalle heti kun näät jotain normaalista poikkeavaa", vastaan vielä kaataessani kahvia.
Hörpittyäni kupin kahvia, suuntaan hakemaan Hyrrää tarhasta. tarkoituksenani on suunnata maastoilemaan, ruunalla on nimittäin eilen ollut estevalmennus. Harjaan ruunanrupsukan nopeasti, ja heitän sille suitset päähän. Päätän lähteä reissuun ilman satulaa, ja pain olenkin ilmoittanut Milalle minne suuntaan. Nousen tallipihalla selkään, ja suunnistan kohti tuttuja maastolenkkejä. Suuntaan käynnissä kohti metsäpolkuja noin muutamisen kilometriä, jonka jälkeen saavun tutulle raviosuudelle. Pyydän ruunan raviin, ja ravailen tovin. Hyrrä tuntuu energiseltä, mutta ei kuitenkaan kyttäile mitään, joten olen rauhallisin mielin liikenteessä. Siirrän Hyrrän takaisin käyntiin kun saavun ison tien risteykseen, josta jatkan hiekkatielle.
"Noniin, laukka!" sanon Hyrrälle ja annan sille laukka-avut. Ruuna singahtaa innokkaasti laukkaan, ja myötään sen askeleissa laukan tahtiin. Siinä pienessä paratiisissani havahdun seuraavaksi siihen, kuinka olen sen hiekkatien pohjalla tarkastamassa tien kuntoa. Hyrrän häntä, sekä takakaviot vain vilkkuvat kun saan katseeni nostettua tarpeeksi korkealle. Alan kaivamaan puhelintani taskustani, etsien Milan numeroa. "Haloo? Mila?" ääni vapisten puhun puhelimeen. "Nella? Kaikki hyvin?" nainen vastaa. "E-ei, Hyrrä säikähti jotain, ja pääsi irti. Mulla ei ole mitään tietoa mihin se juoksee.. En kerennyt näkemään tippuiko ohjat jalkoihin.. Oon tässä Naavunkujan ja tän hiekkatien risteyksessä, tulossa tallillepäin jo tulossa." Mila ilmoittaa nappaavansa pari tallilaista mukaansa, ja tulevansa hakemaan minut tiensivusta, ja määräävänsä muutaman tallissa olevan etsimään Hyrrää. Pian Mila saapuukin Julian kanssa tarkastamaan vointiani. Naisten kysellessä oloani, kerron että hieman päätä särkee, ja on huono-olo. Mila ilmoittaa Julialle, että tämä lähtee viemään minua lääkäriin, ja lähtevänsä itse etsimään ruunaani
|
|
|
Post by Nella on Apr 27, 2017 11:17:39 GMT 2
27.04.2017
Hyrrän karkaamisesta on nyt muutama päivä. Julian kanssa lääkärissä minulle räsähti kahden viikon ratsastuskielto, nilkkani nimittäin otti hieman enemmän osumaa kuten myös tuo pääkoppa. Ruuna oli löytynyt muutama tunti sen jälkeen kun muut hevoset oltiin haettu jo sisälle. Ruuna oli päällisin puolin vaikuttanut ihan kunnossa olevalta, mitänyt ohjat olivat poikenneet, ja ruuna oli yltäpäältä märkä.
"Voi helk***i.. Nyt tää jalka on turvonnut, eikä se varaa enää yhtään painoa sille", mutisen tehdessäni aamutarkastusta Hyrrälle. Olin jo aijemmin puhunut eläinlääkärin kanssa, ja ohjeeksi oli tullut soittaa uudestaan heti kun jotain poikkeavaa jalassa esiintyy. Toiveet olivat olleet jo korkealla, ettei Hyrrä mitään kolahduksia olisi reissusta saanut.
"Nella Pekkinen tässä taas. Soittelin jo aijemmin tästä mun Hollanninpuoliverisestä.. Joo, Wederhymn '66. Tahtoisin päästä kuvauttamaan tuon vasemman takajalan, se on nyt alkanut oireilemaan." selostan jo tutuksi tulleelle lääkärille. "Joo, onnistuu. Nähdään." Sain kuin sainkin varattua kuvausajan vielä tälle päivälle, ja pian laitankin ruunaa matkustuskuntoon.
Hyrrän ollessa todella helppo ja kiltti matkustaa, sekä muutenkin hoitaa myös uusissa paikoissa, lähden matkaan yksin. Klinikan pihalla avaan takaluukun, sekä otan takapuomin paikoiltaan, ja lähden ottamaan puoliveristä trailerista. Hyrrä hyppiikin klinikan pihalla kolmella jalalla, eikä mene kauaa kun pääsemme toimenpidehuoneeseen. "Se näyttää kyllä pahalta ihan jo paljaallakin silmällä.. Kannattaa varautua siihen, että siellä on jotain vähän isompaa rikki", lääkäri sanoo hyöriessään jalan ympärillä.
Kuvat otettiin nopeasti, Hyrrä sai tilanteeseen miedon rauhoiteen. Lääkärin käskystä en lähde viemään ruunaa traileriin, vaan jään käytävälle odottamaan. Nappaan kahviautomaatista kahvikupin, ja juuri saatuani sen juotua, huomaan ellin suuntaavan luokseni kuvat kädessään.
"Jos nyt aivan rehellisiä ollaan, niin jos kyseessä olisi minun hevonen, olisi tämä sen viimeinen matka. Jalassa on pahahko murtuma, jonka paranemisprosentti on todella pieni. Ja vaikka murtuma itsessään paranisi, ei olisi takeita kestäisikö jalka siltikään rasitusta. Edes harrastehevosena."
Kyyneleet valuen suuntaan kohti tallia. Puhelimeeni kilahtaa muutama viesti, joista yksi on Milalta. Jätän viestin lukematta, ja koetan osoittaa kaiken keskittymiseni ajamiseen. Matka sujuu onneksi nopeasti, eikä sen aikana tule suurempia ongelmia. "Nella?" kuulen kysyvän äänen takanani kun irroitan trailerin autoni perästä. "Nella, missä Hyrrä on?" Käännyn ympäri, ja näen Milan, Julian sekä Saran pelokkaat ilmeet. "Se täytyi lopettaa. Jalkaan oli tullut paha murtuma, eikä siitä olisi ollut varmaa olisiko ruuna koskaan parantunut siitä, saati sitten kestänyt käyttöä vaikka olisikin parantunut", kerron tilanteen lyhyesti, ja juuri kun saan sanottavani sanottua, purkautuvat kyyneleet. Julia hyökkää halaamaan minua. "Ihan kamalaa."
|
|
|
Post by Nella on May 2, 2017 16:35:42 GMT 2
02.05.2017
"On se kyllä söpö! Julia henkäisee kahvikuppi vapaana olevassa kädessään. Naisen toinen käsi onkin omassani, riimunnaru niskani takana. "Niinhän se on, toivotaan vaan että siitä tulee laadukas ratsastettavakin", vastaan Julialle. Vilkaisen nopeasti vaaleanverikköä vieressäni. Wanda tuleekin sairastarhan portille kerjäämään rapsutuksia. Muutaman päivän ikäinen ruunivoikonkirjava varsa juoksentelee pitkin pienehköä tarhaa. Pieniä pukkirodeoita esittelevä tammavarsa syntyi vapunaaton yönä, ja saikin heti kutsumanimekseen Karkin. "Saisikohan Kiara tästä uuden parhaan kaverin, kun se sekosi siitä Hyrrän lähdöstä aika pahasti.." Julia huokaa, ja puristaa kättäni hiukan. Huokaan hieman syvemmin. Eniten minua ehkä harmittaa, Hyrrä oli nimittäin todella kultaisen luonteen omaava ruuna, joka olisi varmasti vienyt minua paljon eteenpäin. Lisäksi minua kuitenkin harmittaa myös Julian sekä Kiaran puolesta. Ruunan tarhakavereina olivat olleet juurikin Kiara ja Kakru, joista Kakrua ei pahemmin kiinnotanut kaverin puuttuminen.
"No, mites aijot tuon varsan kanssa tehdä?" Mila kysyy kun saavumme taukohuoneeseen. "Ajattelin, kun mullahan on tämän kuun tallivuokra maksettu jo valmiiksi, että jos tuo Karkki jäisi Hyrrän vanhaan karsinaan?" kysyn hieman ujosti. Mila nostaa katseensa tietokoneestaan hetkeksi. "Eiköhän tuo passaa. Kun sulla tosiaan on se toukokuukin maksettu", Mila naurahtaa. Vilkaisen Juliaa nopeasti, jonka ilme kirkastuu kuin naantalin aukinko. "Mä haluan sitten olla mukana sen varsan elämässä!" vaaleaverikkö innostuu, ja lähtee viemään tyhjäksi kulauttamaansa kahvikuppia tiskiin. Kiitän Milaa nopeasti, ja suuntaan takaisin yksityisten puolelle. Vilkaisen vielä tyhjillään olevaa karsinaa, jossa Hyrrä oli vielä muutama päivä sitten ollut ja vilkuillut jokaista käytävällä olevaa tallilaista uteliailla silmillään, ja työnsi silkkistä turpaansa aina naamalleni. Kunhan Karkki saataisiin erotettua Wandasta, tulisi minua vastaan toisenlainen silkkiturpa. Onneksi sentään vielä vastakkaisessa karsinassa on elämää. Metkusta olikin tullut tuplaten tärkeämpi heti kun olin todennut sen, että mikään ei ole ikuista, ja että jokin korjaamattomissa oleva asia voi tapahtua milloin vain. Nappaan Metkun riimunnarun karsinanovesta, ja suuntaan hakemaa oria. Metku ja Nubbi ovatkin syömässä viimeisiä heinänkorsia kylki kyljessä.
"Metkuu!" hihkaisen portilta. Molemmat ponit nostavat katseensa, Nubbi tosin laskee päänsä pian jo takaisin. Metku hieman vastahakoisesti lähtee kuitenkin hiihtelemään kohti porttia. Ei taida ori tietää pääsevänsä tänään helpolla liikutuksen suhteen, sillä ajattelin yllättää Julian ja tunkaista tämän kyytiin.
Talutan poniorin karsinaansa, ja alan harjaamaan ponin mustaa karvapeitettä joka kovaa vauhtia on vaihtumassa kesäkarvaan. Puhdistan Metkun kaviot, sekä laitan joka jalkaan suojan. Asettelen Metkun ruskean nahkasatulan myös tämän selkään. "Jotenkin omituinen nähdä ruskeat varusteet jollain hevosella, aikalailla kaikilla on ollut mustat", Sesilia ilmaantuu yksityiskäytävälle. Syystä että en tiedä, mutta olkoot. "Näin oon vähän kuullut. Mulla on kuitenkin ollut se lähtökohtana että jos on musta hevonen niin ruskeat varusteet", vastaan samalla kiristäessäni satulavyötä. Jatkamme jutustelua hieman kiusallisissa merkeissä, mutta piakkoin Julia saapuukin pelastamaan minut. Kiinnittelen juuri viimeisiä remmejä suitsissa, kun pamautan naiselle ohjat käteen. "Vietko tän jo kentälle?" kysyn naiselta, jolla tosin vielälään ei ole tietoa joutuvansa treenaamaan. Tällä onneksi on vielä ratsastushousut sekä -kengät. Julian ottaessa ponin, suuntaan kaapeille, ja vasten normaalia rutiiniani menenkin Julian kaapille, josta nappaan tämän hanskat ja kypärän. "Ole hyvä! Varustaudu hyppää selkään", ilmoitan päässessäni kentälle asti. Julian ilme kirkastuu silmissä, kun tämä kipuaa mustan Welshin selkään.
|
|
|
Post by Nella on Dec 26, 2017 3:29:53 GMT 2
26.12
Joulun jälkeen oli taas koettu täydellinen ruokaähky, onneksi tosin vain ihmisten kohdalla. Metku oli saanut parikin vapaata putkeen, ja Karkki oli päässyt uuteen kotiin jouluksi. Olimme ulkopuolisen valmentajani kanssa joulukuun alussa olleet katselemassa hevosia, jossa eräällä myyntitallilla minua oli saattanut onnistaa.
Ennen isompia muutoksia, aijon antaa kaikkeni Metkulle.Ori oli jäänyt hieman taka-alalle kun olin keskittynyt Karkin kouluttamiseen ja treenaamiseen. Molemmat ponit olivat kuitenkin olleet hyviä ratsastaa, eikä Metku vaikuttanut ottavan kierroksia vaikka joutuikin hieman kevyemmälle liikutukselle. Tänään suunnitelmissani oli kuitenkin lähteä lammen rannalle Metkun kanssa. Haluaisin aloittaa liikutuksen palauttamisen normaaliin mahdollisimman rennosti, ettemme joutuisi taas ottamaan takapakkia. Notkun hetken tarhannurkalla, katsellen oria. Se oli selkeästi 'masentunut' kun Aura oli lähettänyt Siriuksen Vänrikinmäelle. Pian musta ori huomaa minut ja lähtee korvat höröllään kulkemaan luokseni. Lässytän ponille hetken rapsuttelun ohella, ennenkuin nappaan tämän riimuun. Annan Metkun löntystellä vierelläni omaa vauhtiaan. Onneksi olin hyvissä ajoin pyytänyt kengittäjän paikalle laittamaan Metkulle hokit ja tilsakumit. Varustan orin nopeasti, ja suuntaan tallipihalle nousemaan selkään. Olin huikannut Helenalle lähteväni maastoon jo hieman aijemmin kun olin naiseen törmännyt.
Lähdemme matkaan pitkin ohjin, ja Metku ottaa kyllä kaiken ilon irti heti kun pääsee taas liikkumaan. Ori pärskähtelee muutaman kerran heti päästessämme metsän siimekseen, ja painaudun satulaan vielä paremmin. Kuuntelen hetken lumen kirskuntaa ponin kavioiden alla, satulan narinaa sekä lintujen laulua. Muutama hassu lumihiutale tipahtelee maahan liikkuessamme tuttua maastoreittiä kohti lampea. Ravailen ja laukkailen matkalla muutamia pätkiä pidemmällä ohjalla. Metku rentoutuu hyvin, eikä tarvitse kahdesti istunnallakaan käskeä, kun ori jo siirtyy askellajien välillä. Lammelle päästyäni kuljen tällä hetkellä olematonta rantaviivaa ensin käynnissä, myöhemmin myös ravissa ja laukassa. Viimeisellä laukkaosuudella annan Metkun päättää laukan tahdin, ja nousen kevyeeseen istuntaan. Kylmä viima saa silmäni hieman vuotamaan, mutten anna sen vaikuttaa.
|
|
|
Post by Nella on Dec 27, 2017 2:48:12 GMT 2
27.12
Koko aamu oli ollut yhtä kaaosta. Olin meinannut nukkua pommiin töistä, olin kirjaimellisesti törmännyt Juliaan kiirehtiessäni autolle. Töissä oli lisäksi ollut aivan järkyttävä kiire koko päivän, ja olin joutunut jättämään ruokatauonkin väliin. Onnekseni illaksi olin sopinut jo menoa, joten jouduin kohteliaasti kieltäytymään kun minua kysyttiin vielä ylitöihin. Onnekseni saan nyt nojata karsinaan ja katsella rautiasta puoliveritammaa. Olin saapunut töistä juuri sopivasti ottamaan tamman vastaan. Tottumusten mukaan pihamaalla oli taas puolet tallilaisista, kun joku oli kerennyt tajuamaan trailerissa olevan uusi asukas. Meille oli myös siunattu Jouluksi muutakin uutuutta asukkaisiin, kun Jessen tamma Salli oli vihdoin päättänyt pyöräyttää varsansa. Orivarsa on ainakin tähän asti vaikuttanut oikein mukavalta ja rohkealta veijarilta. Rautias läsipää notkuu karsinaansa kiinnitetyn heinäverkon kimpussa. Tietyn ajan sisällä tamma potkii karsinan seinää muutamaankin kertaan. Tammalle ostamani talliloimi on toiselta puolelta täysin purun peitossa, sillä tamma oli hetkeä aijemmin piehtaroinut. "Heei.. Haluaisitko sä mennä käymään tuossa kentällä kävelemässä?", huhuilen tammalle joka työntää turpaansa karsinan kaltereiden välistä luokseni. Avaan karsinan oven otettuani riimunnarun mukaani. Kiinnitän sen tamman riimuun, ja talutan tamman tallin käytävälle. Kentälle asti päästyäni päätänkin päästää tamman irti. Se ihmettelee ensin hetken minua, mutta lähteekin pian juoksemaan häntä tötteröllä pitkin kenttää. Lumi pöllyää perässä ja kavioiden kopse sekä tamman korskunta täyttävät ilman. Katsellessani tamman ilakointia, myönnän itselleni omistavani tulevaisuuden lupauksen, nimeltään Talgoed Forlana.
|
|