|
Post by Mila on Jul 27, 2016 20:41:17 GMT 2
Syksy ja sen myötä talvi hiipivät jo ihan nurkan takana, yöt pimenevät ja vain kuutamo valaisee synkkiä metsikköjä.... Sen vuoksi jätetään torstaina 18.8. yöunet välistä ja lähdetään yömaastoilemaan täysikuun valaisemana! Matkaan lähdetään klo 23:00 ja tallille palaillaan joskus kahden kieppeillä. Mukaan mahtuu kaikki halukkaat. Osallistuminen tuttuun tapaan alle! Maastolenkin maksamalla voi myös kuitata elokuun vuokran/hoitotarinan. Maaston maksamalla myös saa itselleen Kuutamomaasto-merkin: OsallistujatMila - Anna Jesse - Salli Samu - Vanil Rosanna - Diva €Veera - Reetu €Julia - Kiara Inna - Hazel Emily - Hera €Catherine - Pilgrim €Jannica - Villa €Maja - Eetu Sara - Bambi Lauri - Ässä
|
|
|
Post by jannica on Aug 19, 2016 21:18:47 GMT 2
Jännityksellä talutimme ratsun yhdentoista kieppeillä pihalle. Jo tallille tullessamme kymmenen maissa oli aivan pimeää, joten montaa ensikertalaista maasto jännitti tosi paljon. Olimme Villan kanssa aiemminkin käyneet tallin yömaastossa viime kesänä, joten tiesin tamman olevan itse rauhallisuus. - Voi kauheeta, mikä toi ääni oli? kuulin Jessen kysyvän Sallin selästä. - Jos se oli pöllö.. ehdotin pojalle hihittäen ja yrittäen samalla kiristää huonosti valaistulla tallipihalla tammani vyötä. - Ei se mikään pöllö oo. Ettekö te tiedä, että se on Vaahterapolun entinen tallimestari, joka kummittelee täälä aina iltasin? Emily kuiskasi karmivalla miesäänellä saaden osan porukasta hihittämään hermostuneesti. Vihdoinkin päästiin matkaan. Satulat narisivat (paitsi niillä muutamalla hullulla, jotka olivat ne jättäneet kotiin viisaina..) ja koko kööri marssi juhlallisesti pitkin tallitietä. Hevoset olivat selkeästi varauksellisempia kuin normaalimaastossa, mutta sehän kai oli osa jännitystä, eikös?
Maasto sujui hyvin siihen asti, kun piti ottaa kuunloisteessa huonolla katuvalon valaistuksella pätkä ravia. Ennenkö ehdimme edes siihen asti takajoukoista kuului jo narinaa, ettei mennä sitten liian lujaa. Nostin kysyvästi kulmiani, mutta aloimme ravaamaan yleisön pyynnöstä rauhallista ravia, Villa lähes kävellen joukon keskivaiheilla. - Booooring.. totesi Maja takanani. - No tällasta tää nyt vähän on.. koetin sanoa ja huomautin ystävällisesti, että hänelläkin oli kyllä outo poni alla ja oli hyvä hieman edetä rauhallisemmin, vaikka Eetu varma olikin yömaastoissa. Tyttö ei sanonut enää mitään ja jatkoimme rentoa ravia koko suoran. Sen päässä Mila kysyi haluttaisiko laukata, mutta arvasin jo porukan reaktion. Eihän me koskaan laukattu yömaastoissa. Sama vastaus kantautui nytkin monesta suusta (jopa ihmetyksekseni Majan), niinpä ravasimme vielä loivan ylämäen ja siirryimme sitten käyntiin.
Kävimme lammella juottamassa hevoset. - Eiks me voitasiin mennä uimaan? Sara kysyi Bambin laskiessa päänsä veteen. - Ei kyllä valitettavasti, koska vedessä ei näe mitään ja ranta on kuitenkin hieman epätasainen, arvatenkin Mila sanoi. Pettyneenä tyttö tyytyi nyökkäämään ja hevosten juotua, sekä meidän otettua satulalaukusta mehut jatkoimme matkaa kohti tallia. Siellä hoidimme hevoset, olin tyytyväinen Villan panostukseen maastossa, se oli ollut todella kiltti, kuten aina. Halasin onnellisena tammaa ja tarjosin sille vielä porkkanan iltaheinien kyytipojaksi, ennen kuin laitoimme yksissä tuumin aamuruoat turpoamaan ja lähdimme sitten hiljakseen kohti kotejamme kellon tullessa kaksi yöllä. Mila oli luvannut kuljettaa kaikki kotiinsa, ettei vanhempien tarvinnut tulla meitä tähän aikaan hakemaan. Se oli kyllä todella ajattelevaista naiselta.
|
|
|
Post by Veera Ruusula on Aug 20, 2016 16:21:11 GMT 2
Meitä oli ilmoittautunut mukava määrä Vaahteralaisia elokuun yömaastoon ja minäkin uskaltauduin mukaan Reetuni kanssa, vaikka edellisen päivän maastoretki oli ollut hieman fiasko tallilaisten kanssa. Samu ja Jannica olivat selvästi jo päässeet järkytyksestään yli sillä kaksikko istuituivat eilisien ratsujensa selkiin. Reetu tanssahteli tallipihalla ja minulla oli orissa hieman pitelemistä. Ehkä pitäisi jatkossa ilmoittautua hoitohevoseni kanssa näille maastoretkille, kuin duracell oriini kanssa.
Maastoretkemme olikin todella verkkainen ja moni säpsähteli pieniäkin ääniä. Minä taas sain alkumatkasta keskittyä täysin Reetun pidättelemiseen ennen kuin pääsin nauttimaan hieman erilaisesta maastoympäristöstä. Elokuinen kuu möllötti kirkkaana taivalla ja valaisi ihanasti puiden yläpuolella. Metsä näytti ympärillämme mystiseltä ja samalla kiehtovalta. Minua ei häirinnyt vaikka puiden lomasta ei näkynyt mitään, vaikka tietysti minullakin oli pieni jännitys. Reetukin alkoi rannalle päästyään olemaan rauhallisempi, kun huomasi ettei tänään olisikaan kyseessä mikään vauhtimaasto. Loppumatka meni meidän osalta siis oikein mallikkaasti ja tallipihassa ori saikin oikein kunnon rapsutukset. Reetu vastasi tähän vain heiluttelemalla pientä päätänsä ja koittamalla työntää turpansa ruohotupsuun.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 21, 2016 22:34:56 GMT 2
Synkkä metsä otti meidät syleilyynsä, kun ratsukko toisen perään asteli täysikuun valaisemaa polkua pitkin. Ympärillä kohosi hiljaisuus - lukuu nottamatta sitä, kun hevosen kaviot tömisivät sateen pehmittämää maata vasten. Näky oli suorastaan aavemainen ja pieni jännityksen tunne valtasi sisälläni. Me ei oltu käyty ennen Heran kanssa yömaastossa, jonka vuoksi Herakin oli hieman levoton ja jännittynyt. Tamma alkoi kuitenkin matkan edetessä rentoutumaan, jolloin minäkin rentouduin. Kun silmät olivat tottuneet pimeyteen, niin ympäristöä alkoi hahmottumaan enemmän ja sitä myötä myös mielikuvitus alkoi laukkaamaan. Entä jos tuolla on joku? Toistui mielessä, mutta lähinnä vain nauroin omille ajatuksille. Eihän siellä mitään voinut olla, vai voiko?
"Shhh!", joku suhahti äkkiä ja letka pysähtyi. Kaikki kääntyivät katsomaan hyssyttelijän suuntaan, joka osoitti sormella pimeää metsää. "Näyttekö?", hän kuiskasi hiljaa. "En mä mitään nähnyt", joku vastasi. "Mitä siellä oli?", toinen taas kysyi melko hätääntyneenä. "Mulle riitti, nyt mä lähen", joku sanoi päättäväisenä ja oli valmiina lähtöön, mutta ei sitten lähtenytkään. "Hahah, laskin vain leikkiä", joku hekotti hevosensa selästä. "Idiootti", jotkut mutisivat itsekseen.
Ja letka taas lähti liikkeelle. Loppumatka taittui melko rennoissa merkeissä. Suurin osa näytti olevan omissa ajatuksissaan, mutta aina välillä jotkut puhelivat. Rannalle päästyämme ihailimme täysikuuta, joka näkyi nyt selvästi järven yllä - valaisten koko järven. Siinä samalla juotimme hevoset ennen kuin lähdimme takaisin tallille. Tallipihalle saavuttuamme kaikki lähtivät hoitamaan hevosensa pois. Mä rapsuttelin hetken aikaa Heraa kiitokseksi. Se oli mennyt loistavasti koko matkan!
|
|
|
Post by Catherine on Aug 29, 2016 16:30:26 GMT 2
:DD taiteilua parhaimmillaa
|
|
|
Post by Rosanna on Aug 31, 2016 16:40:32 GMT 2
Kellon lyödessä yksitoista, oli aika suunnata kohti metsien syleilyä, ja päästä toteamaan kenen ratsut todella on niitä pomminvarmoja maastomopoja. Hieman itse ehkä jännitän, sillä olin päättänyt napata ratsukseni kokemattomamman Divan. Tallipihalla nousemme ratsujemme selkään, ja järjestäydymme maastojonoksi. Itse pääsen hyvin lähelle kärkijoukkoa, jossa Mila ja Anna suunnistavat. Tiedä sitten onko kyseessä pelastustoimi. "Kaikki valmiina?" Mila kailottaa ja vastauksen saatuamme lähdemmekin matkaan. Diva on selkeästi jännittynyt, mutta kulkee kiltisti Samun ja Vanilin, sekä Milan ja Annan takana. Taputan tammaa nopeasti, ja suuntaamme syvemmälle metsään käynnissä. "MIKÄ tuo oli!?" Jesse kailottaa joukon perästä Sallin satulassa. Joukosta kuuluukin pelästyneitä hihkumisia, ja jotkut veikkaavat pöllöä äänen aiheuttajaksi.
Loivan mutkan jälkeen käännymme suoralle, jossa normaalisti otetaan ravia tai laukkaa. "Haluaako kaikki ravata?" Mila kysyy, ja toiset laittavat kysymystä eteenpäin niille, jotka eivät sitä Milalta kuullut. Hieman ehkä vastahakoisesti porukka myöntyy raviin, ja ravaamme pätkän loppuun, jonka jälkeen siirryimme takaisin käyntiin. Hyvän matkaa kävelimme maastoreittejä, kunnes pimeys alkoi vallata todellakin porukkaa, joten Mila, sekä Jesse ja osa maastoporukasta joille otsalamput oltiin jaettu, laittavat lamput päälle, jotta loppumatkastakin näkisimme jotain, muutakin kuin hahmoja sekä mustaa.
|
|