|
Post by Mila on Apr 7, 2015 12:45:14 GMT 2
Yläkokon Tuisku "Tuisku"
Suomenhevonen, ruuna Hoitaja: Aaron (toukokuu 2017 ->)
Hoitajahistoria Emmi (kesäkuu - heinäkuu 2016) Heidi (tammikuu 2017)
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 20, 2016 21:58:01 GMT 2
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jul 11, 2016 13:17:52 GMT 2
11.7.2016 LAITUMELLA
Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, kun huristelin Vaahterapolkuun. Jätin skootterin parkkikselle ja lähdin kohti tallia. Yhtäkkiä nurkan takaa juoksi innoissaan haukkuen Bordercollie narttu, Wienna. ”Heii! Sinä taisitkin olla Wienna?” kyykistyin rapsuttamaan jaloissani hyörivää ja pyörivää koiraa. Kun jatkoin matkaani, koira seurasi perässäni kuin hai laivaa ilmeisesti huomion toivossa. Tallissa oli aikahiljaista, mikä ei ollut ihmekään kun puolet hevosista oli tarhassa ja loput ilmeisesti laitumella. Muistelin, että Tuisku olisi nyt Heinäkuun laitumella, joten voisin lähteä sitä sinne moikkaamaan. Otin mukaani harjan ja kaviokoukun, jos hoitohevoseni vaikka suostuisikin harjattavaksi. Ennen kuin lähdin talsimaan kohti laitumia, tarkistin vielä ilmoitustaululta että millä laitumella Tuisku oli. Laitumen portilta katsottuna hevoset olivat melkein toisessa laidassa, joten lähdin kävelemään kohti hevosia. Tuiskun lisäksi tunnistin Sammyn ja Hutun, kahta muuta hevosta en tunnistanut vaikka nekin näyttivät hyvin tutuilta. Tuiskua ei pahemmin kiinnostanut se, että harjasin sitä ja puhdistin kaviot, lopuksi vielä rapsuttelin sitä jonkin aikaa ja annoin sille muutaman taskunpohjalla olleen herkun. Samalla sitten katsoin muutkin hevoset, ettei kellekään ollut vaan sattunut mitään. Katsoin kelloa, se oli jo neljä! olin kuluttanut melkein tunnin laitumella istuskellessa ja rapsutellessa heppoja. Päätin lähteä, sillä minulla oli vielä illaksi muuta menoa, ja voisin kyllä taas tulla katsomaan Tuiskua. Lähtiessäni täytin laitumen ison vesiastian täyteen, sillä oli kuuma päivä ja vesi alkoi olla loppumassa. Tallilla jätin vain harjan ja kaviokoukun hajalaatikkoon ja rapsuttelin taas hetken aikaa Wiennaa, joka minut hoksatessaan taas innoissaan juoksi luokseni rapsutuksien toivossa. Lopuksi lakaisin vielä huvikseni varustehuoneen ja tallin käytävän, kun kello olikin jo varttia vaille viisi, lähdin taas huristelemaan skootterillani kohti kotia.
Toi kuva esittää siis snapchatissa sitä näkymää kun ottaa kuvan ja se vähän levis :/
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 12, 2017 21:32:44 GMT 2
Ensimmäinen tallipäivä
Vihdoin eräänä hieman hämäränä iltapäivänä tallustelin Vaahterapolun pihaan ensimmäistä kertaa ihka oikeana hoitajana. Kannoin käsissäni yhtä suurta kassia, johon olin pakannut kaiken tarpeelisen, ainakin toivottavasti. Astuin tallin ovista sisään ja kuuntelin pari ensimmäistä sekuntia hevosten hörähtelyä. Ainakin olin oikeassa paikassa. Parin karsinan kohdalla seisoi kaksi tyttöä. He esittelivät itsensä Julieksi ja Sesiliaksi. Enempää juttua emme saaneet tällä kertaa aikaan, mutta vaikuttivat he ainakin ihan ystävällisiltä ihmisiltä. Kiersin tallin hartaasti katsellen läpi. Sisällä oli kaunista. Kävin myös ihailemassa nahkaisia varusteita varustehuoneessa. Tuiskun suitset ja satula olivat tummia, kun taas muut tavarat, kuten loimet ja harjat kantoivat päällään lempiväriäni, sinistä. Seuraavaksi kurkkasin päivän tuntilistaan. Nyt oli torstai, joten näemmä Tuisku olisi menossa klo. 17.00 yleistunnille. Siihen olisi aikaa siis vielä tunti. Kävelin hevosten ulkotarhoille avaten kännykästäni Snapchattiä. Tullessani tarhan luo, nappasin aika hienon kuvan muutamasta hevosesta ja lähetin sen kavereilleni. Sujauttaessani kännykkää takaisin oikeaan takin taskuuni näin punarautiaan hevosen takaosan ja hännän. Olikohan se Tuisku? Hevonen käänsi päänsä ja katsahti minuun heilauttaen päätään heinää suussa. No, olihan se Tuisku. Jätin hevosen vielä ulkoilemaan ja menin siksi aikaa siivoamaan talliin. Putsasin Tuiskun karsinasta enimmät lannat pois ja samalla myös muutamasta muusta karsinasta, jotka näyttivät kaipaavan pientä puunausta. Hommassa tulikin jopa vähän kuuma, sillä en ollut karsinoita taas vähän aikaan päässyt siivoilemaan. Lannat lantalaan vietyäni kävin varustehuoneessa tarkastamassa ruunan varusteet. Huoneessa oli Julie putsaamassa jonkin ratsun satulaa. - Hei olisikko sää tarttennu apua tällee aluks, ku ekkös sää oo se uus Tuiskun hoitaja, Julie kysyi ja puristi sienestä kosteutta pois. - Öö, no en mä oikeestaan tartte, vastasin hieman punastuen. - Okei, no mut siis kysy jos et löydä jotain, tai niin, Tuisku onkin muuten kello viiden tunnilla, hän vielä lisäsi. - Joo niin mäki katoin, meen putsaamaan sen harjoja nytten, sanoin ja nakkasin Tuiskun harjasangon hyllyltä. - Juu, kuulin Julien sanovan perääni. Menin ulos siistimään harjoja. Eipä niissä nyt kauheasti mitään sotkuja ollut, mutta hyvähän sekin on aina tehdä. Kuulin samalla parin auton kaartavan tallin parkkipaikalle. Kurkistin sinne ja näin suuren maasturin, vieressään punainen henkilöauto. Autoista tuli kaksi tyttöä, jotka olivat pukeutuneet ratsastusvaatteisiin. Kokosin harjat sankoon ja menin talliin. - Moi, tytöt sanoivat astuessaan talliin ja riensivät heti katsomaan tuntilistaa. - Hei vähän kivaa mä meen Riemulla, toinen tytöistä hihkaisi. - Oke, mä meen... Tuiskulla, toinen tyttö hihkaisi ja lähti tarhoille päin. Lähdin oitis tyttöjen kanssa hakemaan hevosia talliin. Tein pikaisen esittelyn heille itsestäni ja aukaisin tarhojen portit heille. Tytöt taluttivat hevoset karsinoihinsa ja alkoivat harjata niitä. Hihkaisin heille, että huutakaa vain ”Heidiii”, niin tulisin auttamaan. Tytöt pärjäsivät hienosti itsekseen ja muutkin ratsastajat ilmaantuivat paikalle hyvissä ajoin. Sain auttaa vain parilla tytöllä satulan laitossa selkään, joka oli ihan ymmärrettävää hevosen suuren koon takia. Pian ratsastuksenopettaja hihkaisi oppilat mukaansa maneesiin. Ulkona tuuli niin paljon, että oli fiksumpaa ratsastaa sisätiloissa, kuin ulkokentällä. Katselin ratsastajien tuntia noin puolisen tuntia, kunnes sain viestin äidiltä ”Tule kotiin syömään!!” Olisin tahtonut vielä jäädä, mutta en halunnut suututtaa äitiäni, joten lähdin kotiin. Jätin Tuiskun ruokakippoon porkkananpalan odottamaan.
|
|
|
Post by Aaron on May 15, 2017 7:58:52 GMT 2
1. Tyypillinen talliapuri Miten kahvi voikaan maistua niin hyvälle aina aamuisin? Tänään se oli ainakin maistunut erityisen hyvälle. Olin löytänyt taukotilan jääkaapista maitoakin, jota olin lorauttanut hieman mustan nesteen sekaan. Taukohuoneessa oli mukavan hiljaista, jos lattialla tuhisevaa Wiennaa ei laskettu. Se oli seurannut minua taukotilaan, ilmeisesti haistoi aamupalani. Kerjättyään hetken olin heltynyt antamaan sille pienen kulman ruisleivästäni. Mila oli laittamassa yksityispuolen hevosia ulos, joten menin auttamaan Stinaa tuntiponien kanssa. Ja niin kuin tapoihini viimepäivinä oli kuulunut, olin taas myöhässä. Stina oli ehtinyt jo tarhata osan päätallin hevosista, mutta oli onneksi jättänyt minullekin tekemistä. Olin päättänyt herätä aikaisin auttamaan aamutallissa ja tutustua samalla Tuiskuun, sekä tallin muihin hevosiin. Olin kuvitellut, että Ginny olisi ollut isompi. Mutta kaunis se oli, siitä ei päässyt mihinkään. Tamman musta karva kiilteli keinovalossa, vaikka se olikin hieman nuhruinen yön jäljiltä. Poni osoittautui mukavaksi tapaukseksi, joten päätin harjata sen vapaana. Valtaosa puruista pois ja poni talutukseen. Stina otti Iipan ja Bodyn talutukseen ja suuntasimme tarhoille yhdessä. Keväinen auringonpaiste tuntui jo melkein kesältä. Olin jo tehnyt sen virheen, että heitin takin pois ja heiluin pelkällä t-paidalla ulkona. Enää en tee sitä virhettä ja pidin tuulitakin tiukasti ylläni. Tuuli oli kuitenkin vielä kylmä. Hevoset kiiruhtivat kilpaa heinäkasoille ja luimivat toisilleen samalla ahmien kuivaa heinää suuhunsa. Kohta ne pääsisivät kirmailemaan laitumille, jos vain heinä alkaisi kasvamaan ja vihertää. Kylmän kevään johdosta laitumet näyttivät vielä aika harmailta. Vein vielä Vennan ja Jaskan tarhoihin. Venna oli mukavan oloinen söötti ponitamma, kun taas Jaska korskea oripoika. Erityisesti pidin tuosta suomipojasta. Harmi etteivät Tuisku ja Jaska tarhanneet yhdessä, voisin käydä lahjomassa molempia porkkanoilla samalla kertaa. Olimme jättäneet Tuiskun karsinaan, missä se onnettomana vilkuili, kun kaikki sen kaverit vietiin ulos, mutta kukaan ei tullut hakemaan sitä. Suoritin sille samanlaisen nopean harjauksen, kuin olin kaikille muillekin suorittanut ja otin myös Tuiskun talutukseen. Tarhojen sijaan, suuntasinkin metsäpolulle. Mikään ei voi olla parempi tapa tutustua hevoseen, kuin rento kävelylenkki metsässä. Tein ennen aina lenkin maastossa, jos sain ratsutettavaksi minulle tuntemattoman hevosen. Ei siinä hevosta opi tuntemaan, mutta ainakin hevonen tottui seuraani. Tuisku tuli mielellään mukaani käppäilemään hiekkatietä pitkin. Ruuna käveli reippaana vierelläni ja pyöritteli päätään joka suuntaan, kuin katsellen maisemia. Tuiskusta huomasi, että se oli ennenkin kävellyt näitä samoja metsälenkkejä. Käveltyämme hetken käännyimme takaisin päin, jolloin ruunan vauhti kasvoi entisestään. Ensi kerralla muistan ottaa mukaan suitset, ettei tarvitse raahautua perässä kantapäät mullassa. Tarhaan päästyään, Tuisku kävi heti tervehtimässä tarhakaveriaan Siriusta. Musta ori näytti hassulta. Se oli selkeästi ruunaa pienempi ja vielä ihan lapsen näköinen. Seuraavaksi se kiiruhti tervehtimään minua. Olinhan sille täysin tuntematon. Ori haisteli ensin otsaani ja laskeutui hiljalleen taskujeni kohdalle, joita se alkoi hamuta. Työnsin sen pään pois, ennen kuin taskuni repeytyisivät ja pettyneenä se palasi ajamaan Tuiskun pois heinäkasaltaan.
|
|
|
Post by Aaron on Jun 25, 2017 9:25:26 GMT 2
2. Maastoretki miesten kesken Nousin innoissaan olevan ruunan selkään tallipihalla. Tuisku tiesi jo pääsevänsä maastoon ja oli päättänyt, ettei pysyisi paikoillaan edes hetkeä kun yritin kavuta sen kyytiin. Ruuna nyppi päätään aina kun koitin pidättää ohjasta ja jos en pidättänyt se aloitti hiippailun jo kohti maastoja. Jollain ihmeen kaupalla sain kuitenkin satulavyön kiristettyä ja jalustimet mielekkään pituisiksi. Jessekin oli valmis jo Husun kanssa. Olimme päättäneet lähteä näin miesten kesken maastoon. Itse kun en vielä kovin hyvin tuntenut maastoja, annoin Jessen johtaa. Tuisku tuntui olevan heti alusta alkaen virtaa täynnä. Se kävi minulle hyvin, en pitänytkään laiskoista ratsuista. En kuitenkaan voinut kuvitellakaan kävelyä pitkin ohjin sen kanssa. Alkukäyntien jälkeen saavuimme pehmeälle hiekkatielle, jossa otimme ravia. Husun lähtiessä Tuiskun edellä raviin, ruunalta ei tarvinnut edes kysyä, kun se jo reippaasti tepasteli Husun perässä. Tuisku pärskähteli tyytyväisenä ja yritti vain pysyä ison puoliverisen perässä. Maisemat vaihtuivat äkkiä, kun ratsuina oli kaksi reipasta maastoilijaa. Siirsimme hevosemme käyntiin, kun käännyimme kapealle metsäpolulle. Se oli joku peurojen reitti, jota pitkin pääsi harjulle. Äkkiä maasto lähtikin nousemaan ylöspäin, paikoin jyrkästikin. Pieni kiipeily teki hyvää näin kesken laidunkauden. Tuisku oli oikeastaan aika ketterä kapealla ja jyrkälläkin polulla. Ylös päästyämme täytyi vielä tulla alas. Senkin Tuisku osasi hyvin, vaikkakin vauhti meinasi nousta näin alamäkeen ja jouduin tukemaan sen menoa hieman. Metsä avartui hieman matkan aikana ja polkukin leveni. Päätimme ottaa pätkän laukkaa, kun maastokin näytti tasaiselta. Ja niin kuin arvata saattaa, Tuiskua ei tarvinnut taaskaan käskeä. Husukin vaikutti reippaalta, Jessen pidättelyistä päätellen. Tämä maastolenkki ei kuitenkaan ollut kovinkaan pitkä ja pian jouduimme siirtymään taas käyntiin, koska olisimme pian jo tallilla. Tallipihaan saavuttaessa hyppäsin alas Tuiskun selästä, joka tällä kertaa odotti kärsivällisesti, kun nostin jalustimet ja löysäsin vyötä. Kiitin Jesseä vielä seurasta ja menin purkamaan Tuiskua talliin.
|
|
|
Post by Aaron on Jul 6, 2017 19:04:14 GMT 2
3. Kouluvääntöä Tottakai jokaisen on toteutettava ainakin kerran kesässä helteellä, kuumalla ja pölyisellä kentällä armoton kouluratsastusrupeama. Meidän vuoromme oli nyt. Tuisku oli tottakai lihonut laitumella olon aikana ja siitä löytyi pinttynyttä likaa mitä ihmeellisimmistä paikoista. Sain hangata kuraa ja kaikkea muuta mönjää sen turkista tovin, ennen kuin uskalsin laittaa satulaa sen selkään. Ilman satulaa humputtelu olisi ollut viisaampaa, sillä vyön kanssa oli pieniä vaikeuksia. Miten hevonen voikaan lihoa muutamassa viikossa niin paljon? Alkuvaikeuksien jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin kentälle asti. Jouduin kiristämään ruunan satulavyötä vielä ennen selkään nousua, ettei satula kippaisi minun polkaistessa jalustimesta vauhtia selkään nousussa. Olin ottanut avukseni kuitenkin jakkaran, että ihan kuiviltaan en ajatellut tuon tankkerin selkään kiivetä. Kauaa en kävelyttänyt Tuiskua, sillä metsästäessäni sitä laitumella, se oli yrittänyt juosta karkuun. Siis kunnes olin vilauttanut sille taskussani olevaa porkkanaa. Ruuna oli siis hoitanut alkulämmittelyt jo itse. Keräsin ohjat ja aloin pikkuhiljaa hakea jonkinlaista tuntumaa ja etsiä apuja. Onneksi se leiri oli tulossa, että Tuiskukin saisi vähän liikuntaa, eikä jatkaisi lihomista laitumella. Tai sitten olisi pitänyt käydä liikuttamassa sitä useammin. Pitkän tauon jälkeen päätin aloitella taivuttamisella ja suoraan ratsastuksella. Pyrin siihen, että hevonen oli suora niin suorilla, kaarteissa, sekä asettaessa. Aluksi Tuisku oli hieman häslä, eikä keskittynyt tehtävään juurikaan. Kun sitä sai hidastettua tarpeeksi, niin sen sai vihdoin kuulolle ja ruuna alkoi tuntua suoralta. En kuitenkaan halunnut väsyttää Tuiskua turhan yksinkertaisella ja tylsällä tehtävällä, vaikka se joutuikin laittamaan kaiken keskittymiskykynsä likoon pysyäkseen suorana, joten vaihdoin askellajin raviin. Jatkoin kuitenkin samalla idealla. Jälleen ruuna alkoi mennä väkkyrälle, ja ravista tuli tikittävän reipasta. Sain jälleen hidastaa vauhtia melkein käyntiin asti, että Tuisku alkoi hyväksyä antamiani käskyjä ja suoristua. Oli oikeastaan ihan hyvä, että menimme hitaasti, sillä huomasin ruunan hikoavan jo runsaasti ja se alkoi tuntua jo vetelältä. Ympärivuorokautinen laiduntaminen ja kuuma sää taisivat tehdä tehtävänsä ja väsyttää reippaan ratsuni ja päätin jättää tämänpäiväiset treenit tähän.
|
|
|
Post by Aaron on Aug 6, 2017 22:19:39 GMT 2
4. Lentävä lihapulla Tuisku könötti keskellä käytävää jalat harallaan ja näytti siltä, kuin olisi kohta nukahtamassa. Harjasin ruunan pölyistä karvaa ja koitin saada sitä edes jollain tavalla puhtaaksi. Se olisi pakko pestä, mutta ei tänään. Laitoin tällä kertaa sen takajalkoihinkin suojat, sillä olin päättänyt lähteä hyppäämään. Tämä saattoi olla ensimmäinen hyppykerta molemmille pitkään aikaan. Tuisku oli ottanut rennosti laitumilla ja minä – noh - olin vain pitänyt taukoa. Nostin satulan tuon laitumella pyöristyneen hevosen selkään ja aloin kiristää satulavyötä. Vyö ei ylettänyt edes ensimmäisiin reikiin, joten kävin löysäämässä sitä toiselta puolelta, jotta sain sen jotenkuten kiinni. Suitsien laitossa Tuisku yritti nostaa päätään ylös, mutta koppasin turvasta kiinni ja laskin sen takaisin alas, jotta saisin kuolaimen sujautettua sen suuhun. Kun ratsuni oli kerta valmis, päätin hakea vielä itselleni kypärän ja lähteä kentälle Tuisku laahustaen perässäni. Aamupäivällä oli satanut, joten kenttä oli vielä märkä. Ainakaan se ei pöllynnyt. Taluttelin hetken Tuiskua ympäri kenttää, kunnes päätin nousta satulaan ja säästää kenkiäni kuralta. Olin kasannut kentälle muutaman pystyn ja kavaletti tehtävän ympyrälle. Ennen hyppäämiseen siirtymistä lämmittelin hevostani ravilla tehden loivia kulmia ja paljon voltteja. Kiemurtelin myös jonkin verran pitkin kenttää vailla päämäärää ja vaihtelin tempoa samalla kääntäen Tuiskua loivasti johonkin suuntaan. Ruuna oli aika reippaalla tuulella kulkemaan eteen, joten päätin vaihtaa lämmittelytapaani ja tehdä siirtymisiä käyntiin ja välillä tehdä pysähtymisiä kaarelle ja tarvittaessa ottaa pienen peruutuksen. Vaikka ruuna olikin reipas, se vastasi hyvin apuihin eikä singonnut jokaiseen suuntaa. Laukkaa en viitsinyt ottaa, ettei se kummuttaisi Tuiskua liikaa. Jatkoin lämmittelyäni, tai oikeastaan tuntuman hakemista hevoseen ympyrällä olevalla kavaletti tehtävällä. Olin kasannut ympyrän kaarelle puomin, jonka jälkeen oli yhden laukan väli kavaletille ja tämän jälkeen vielä puomi yhden laukan päässä. Niin kuin osasin jo arvella, niin laukka nousi sähäkästi ja sain ratsastaa muutaman voltin, että pystyin edes kuvittelemaan mahtuvani Tuiskulla puomi-kavaletti-puomi väleille. Kun sitä sai ratsastettua tarpeeksi kootuksi ja rauhoiteltua niin Tuisku suoriutui oikein näppärästi pienestä puomitehtävästä. Sain ruunan jopa odotettua nopeammin kuuntelemaan apujani haluamallani tavalla kuitenkin niin, etten syönyt sen menohaluja, mikä oli yksi tärkeimmistä ominaisuuksista kilpahevosella. Ja siihenhän minä kaikkien hevosten kanssa pyrin, vaikkeivat ne kilpahevosia olisikaan. Olimme valmiita aloittamaan oikean harjoituksen, jonka olin meille suunnitellut. Suoraan laitumen jäljiltä Tuisku ei välttämättä olisi ihan terävimmillään, joten päätin pitää esteet matalina, noin 50cm korkeuksissa ja tehtävän helppona. Ideana oli ratsastaa pysty, johon olin laittanut eteen apupuomin helpottamaan paikan hakua. Tämän jälkeen ratsastaisin pitkän tien uraa pitkin ja kääntäisin askeleen sarjalle. Tuisku ei saisi kaahottaa yhtään, sillä sarjan väli oli lyhyt, eikä antanut anteeksi, jos sarjan ensimmäinen este ei onnistuisi. Ensimmäisellä yrittämällä sain ratsastaa aina muutaman voltin ennen estettä ja istua tiiviisti satulassa, ettei ruuna olisi lähtenyt esteelle liian aikaisin. Sain kuitenkin ratsastettua sarjan puhtaasti, vaikkei puomi ollut kaukana. Muutaman toiston jälkeen Tuisku tajusi idean ja lopulta suoritimme tehtävän täysin ilman voltteja. Päätin jättää ratsastelun onnistuneeseen suoritukseen, jotta Tuiskulle tulisi hyvä mieli ja se olisi hyvin mukana seuraavallakin kerralla. Niinpä ratsastin loppuun ravia hakien ruunaa eteen-alas molempiin kierroksiin. Kun ratsuni tuntui hyvältä, otin sen käyntiin ja annoin tuttuun tapaan ohjien valahtaa pitkiksi. Ratsastuksen päätteeksi purin Tuiskun varusteista ja kiikutin hevosen pesukarsinaan, jossa huuhtasin satulan kohdan, mahan ja kylmäsin jalat. Ruuna tuntui oikein virkeältä ja pieni hyppelö taisi vain virkistää sitä entisestään. Hyvä niin. Vein Tuiskun karsinaan ja heitin sille hieman hyvän mielen heinää, jotta se pysyisi hiljaa iltaheiniin asti.
|
|
|
Post by Aaron on Sept 9, 2017 19:25:57 GMT 2
5. Tuntiratsastaja Alisa En tiedä miten olin saanut raahattua itseni tallille. Olin kuitenkin päättänyt kammeta itseni ylös sohvan syöväreistä, olin myös saanut puettua vaatteet päälle ja ajanut Vaahterapolkuun. Ja mikä yllättävintä, olin vahingossa piilottanut porkkanan taskuuni käveltyäni jääkaapin ohi. Olikohan tähän melankoliseen mielentilaan vihdoin tulossa muutos? Estetunti oli parhaillaan alkanut ja huomasin Tuiskun joutuneen töihin. Hyvää se sille vain teki. Palkitsisin sen sillä porkkanalla tunnin jälkeen. Istuin kentän laidalla olevaan valkoiseen muovituoliin ja vedin kännykkäni esiin. Selasin hetken saamiani viestejä, kunnes kuulin jonkun sanovan nimeni ja katsahdin ylös kännykkäni näytöstä. Helena oli huomannut läsnäoloni ja päätti laittaa minut hommiin puominnostajaksi, kerran kun Tuiskukin oli tunnilla, enkä voinut sitä juuri nyt hoitaa. Asetuin kahden esteen väliin odottamaan, jos joku ratsukoista vaikka sattuisi kolauttamaan puomin alas. Tuiskulla ratsasti nuori, ehkä juuri ja juuri täysi-ikäinen pitkätukkainen nuori nainen. Pidin hänen tyylistään ratsastaa, hieman irti satulasta, mutta hevonen silti täysin kontrollissa. Helena olisi halunnut, että tyttö, tai siis Alisa, olisi istunut tiiviimmin satulaan, niin kuin esteratsastuksessa kuuluisi. Tuo olisi kyllä hyvä asento maastoradalle. Tuisku oli oikeastaan ainut hevonen, joka antoi puomeille tilaa, eikä edes hipaissut niitä kertaakaan. Paukun ratsastaja taas rysäytti suoraan päin vieressäni olevaa estettä, joten sain rakentaa esteen täysin uudelleen. Nyt ymmärsin, miksi Helena halusi minut palvelemaan tänne keskelle pöllyävää kenttää ja istui itse aitojen ulkopuolella tuolilla ja selosti, kuinka Paukulle pitää antaa enemmän tilaa edestä ennen estettä. ”Aaron hei oota, Alisa on uus tuntilainen täällä, niin auttaisitko sä vähän sitä hoitamaan Tuiskun pois?” Helena juoksi perääni juuri, kun olin poistumassa tunnin jälkeen takavasemmalle. ”Juu käyhän se”, vastaan hieman välinpitämättömästi. Olisin mielummin vaikka pessyt ruunan sadeloimen, se nimittäin oli yhden kurapäivän jälkeen aivan kamalan näköinen. ”Alisa, Aaron voi auttaa sua Tuiskun pois laitossa ja se voi varmaan kans vähän esitellä tallia ja muuta”, Helena huikkaa Tuiskun ratsastajalle, joka taluttaa hoitohevoseni luokseni. Lähden kävelemään edeltä tallille päin. ”Moi, mä oon Alisa”, vaaleatukkainen tyttö kävelee ripeästi rinnalleni raahaten Tuiskua perässään. ”Moi, Aaron”, minun on pakko esitellä myös itseni, vaikka tyttö tiesikin jo, kuka olin. ”Ootko sä siis alottamassa tunnit täällä Vaahtiksessa?” päätin avata suuni. Tuntui oudolta kutsua Vaahterapolkua Vaahtikseksi. ”Joo niin mä aattelin, toi ryhmä oli ainaki mulle hyvän tasonen”, tyttö vastaa selkeästi innoissaan ottaessani asian puheeksi. ”Hienoa”, sanon ja kävelen Tuiskun karsinan viereen. Tyttö taluttaa ruunan karsinaan ja alkaa ottaa satulaa pois. Nappaan itse suojat Tuiskun jaloista ja lähden kävelemään edeltä varustehuoneeseen, jonne jätimme Tuiskun satulan. Pesupisteellä neuvoin Alisaa suihkuttamaan suojat ja viemään kuivaushuoneeseen kuivumaan. Tämä oli päivän viimeisin tunti, joten suojat ehtisivät kuivua huomiseen. Seuraavaksi ohjeistin tyttöä, missä pestä kuolain. Lopuksi vielä harjasimme Tuiskua yhteistuumin ja veimme sen pesukarsinaan, kunhan se vapautui hetkellisestä ruuhkasta ja huuhtelimme ruunan jalat. Näin syksyisillä vesikeleillä oli tärkeää pitää hevosten jalat puhtaina, ettei tulisi rivejä tai muita inhottavia sairauksia. ”Jääkö tää talliin, vai vienkö tarhaan?” Alisa kysyi kuivatessa Tuiskun jalkoja. Oli kerrankin mukavaa vaan katsella, kun toinen hoiti työt puolestasi. ”No kello on jo niin paljon, ettei se ulkona enää ehtis olla kauaa”, sanoin ja Alisa irroittaa Tuiskun ja lähtee taluttamaan tätä karsinaan. ”Ainiin, se tärkein”, sanoin muistaessani taskussani olevan porkkanan. Tiputin sen ruunan ruokakuppiin, jonne se säntäsi välittömästi etsimään makupalaa.
|
|
|
Post by Aaron on Nov 5, 2017 11:57:47 GMT 2
6. Aamuinen maastoretki Yllättävät pakkaset ja ensilumen sulaminen oli saanut kentän kovaksi ja kokkareiseksi, minkä vuoksi sillä ratsastaminen oli täysin mahdotonta, eikä pölyinen maneesikaan houkutellut. Tämän vuoksi olin lähtenyt Tuiskun vapaapäivän ansiosta maastoilemaan. Tietenkin tietkin olivat kivikovia, enkä voinut mennä käyntiä reippaampaa. Tämä ei kuitenkaan Tuiskua tuntunut haittaavan. Ruuna käpytteli eteenpäin kaula pitkänä ja katseli maisemia. Välillä se pärskähteli ja tuntui kuin olisi huokaillut syvään, kuin sanoen "Kiitos kun veit mut vähän maastoilemaan". Ei tainnut sen hommat tuntiheppana olla yhtä helppoja. Oli varmasti mukavaa hengittää raikasta ilmaa. Maneesin pöly kun ei minustakaan tuntunut mukavalta. Ja vaikka pakkasella maneesi ei pölynnytkään yhtä rankasti, kuin kesällä, oli siellä silti tunkkaista. Päivän lämmetessä öisen pakkasen kylmyys haihtui pelloilta sumuna ilmaan. Se loi taianomaisen tunnelman aamuiselle maastoratsastuksellemme puiden vielä kimmeltäessä aamuauringossa. Kyllä tälläisinä hetkinä sielu saa levätä.
|
|
|
Post by Aaron on Nov 15, 2017 9:19:51 GMT 2
7. Kengittäjä Pesukarsinassa seisoi uteliaan oloinen suomenhevosruuna, joka kurkki käytävän molempiin suuntiin seuraillen tallissa tapahtuvaa tuntiratsujen ja ratsastajien vaihtoa. Itse kävin Tuiskun karvaa läpi huolellisesti kumisualla ja sen jälkeen pölyharjalla yrittäen saada ruunan ylipitkäksi kasvaneen turkin edes jollain tavalla kuriin. Tuisku oli nimittäin kasvattanut itselleen sellaisen pehkon, ettei siinä ollut enää mitään järkeä. Jalat ja kaviot päätin vain suihkuttaa vedellä ja kuivata sen jälkeen pyyhkeellä. Näin pääsin huomattavasti helpommalla, kuin jos lähtisin hinkkaamaan jollain harjalla sitä kuraa. Lopuksi kävin vielä pöllimässtä joltain kaviorasvan, jolla sipaisin vähän kavioita, jotta ne olisivat joustavat ja kiiltävät. Aloin jo ihastelemaan lopputulosta, kunnes älysin, etten ollut vielä suoristanut Tuiskun jouhia. Tuiskun tavaroista löytyi surkea harja, jolla yritin suoristella hännä ja harjan takkuja aluksi tuloksetta, kunnes Jannica huomasi ongelmani ja kertoi pullosta varustehuoneessa, jonka kyljessä luki ”harjanselvitysaine”. Se tosiaankin helpotti urakkaani ja samalla teki jouhista kiiltäviä ja liukkaita. Viimeinkin hoitohevoseni ei näyttänyt enää talviuniltaan heränneeltä karhulta, vaan alkoi muistuttamaan jopa hevosta. Kengittäjäkin saapui sopivasti juuri, kun Tuiskun kauneushoito oli saatu valmiiksi. Hän tulisi laittamaan ruunalle hokkikenkiä, jotta pääsisin sen kanssa taas kunnolla maastoilemaan ja ettei Milan tarvitsisi pelätä, että se liukastelee tarhassaan. Jäin istumaan Tuiskun harjapakin päälle ja katselemaan, kun kengittäjä aloitti urakkaansa. Mila tai varmaankin joku Milan käskytettävä oli tuonut aamulla Tuiskulle jo kengät, hokit ja tilsat valmiiksi, jottei minun tarvitsisi niitä etsiä. Kengittäjä aloitti etujalasta, josta hän irroitti ensin vanhan kengän, viilaili ja hioi kaviota tasaisemmaksi ja lopuksi naputteli uuden kengän kiinni kavioon. Homma näytti aika helpolta, mutta neljän kavion jälkeen huomasin kengittäjän pyyhkivän hikeä otsaltaan. Ehkä tunnin kyykkiminen ei ollutkaan niin helppoa, kuin se ulkopuoliselle näytti.
|
|
|
Post by oxqizucof on May 16, 2019 0:19:27 GMT 2
|
|
|
Post by acekeju on May 16, 2019 2:30:29 GMT 2
|
|
|
Post by ibeyareyo on Jun 1, 2019 7:34:07 GMT 2
23 <a href="http://mewkid.net/buy-prednisone/">Prednisone Without Prescription</a> eet.mgkd.vaahterapolun.proboards.com.bgl.nr mewkid.net/buy-prednisone/
|
|
|
Post by unaoqsog on Jun 5, 2019 23:30:42 GMT 2
|
|
|
Post by avuasijo on Jun 6, 2019 1:25:36 GMT 2
|
|
|
Post by ouwoexferiz on Jun 9, 2019 3:10:19 GMT 2
|
|
|
Post by egoxuciji on Jun 9, 2019 4:57:53 GMT 2
|
|
|
Post by iduzbokob on Nov 16, 2019 3:57:03 GMT 2
|
|