|
Post by Petra on Jun 3, 2013 10:54:34 GMT 2
Olin kuolla kuumuuteen bussin körötellessä eteenpäin pölyävää tietä pitkin. Olin hypännyt heti aamun ensimmäisellä bussilla kyytiin ja kello näyttikin vasta kahdeksaa; ilma oli silti päälle +25C ja tuulesta ei tietoakaan. Ajatuksenani oli käydä uiskentelemassa ainakin Hukkiksen kanssa - ja jos Samu suostuisi yhteistyöhön, saisi pikkujäbäkin tulla mukaan; ainakin sitten liinan päässä, kun ei nuorikolla ollut yleensäkään sen suurempia menohaluja minnekkään ja oripojat tulivat erinomaisesti toimeen. Saapuessani viimein tallille hiki valui otsaltani, kun pääsin viimein tallin viileyteen. Taukohuoneessa pyöri vain Valentine, jota moikkasin pirteästi, kadoten kuitenkin pian yksityistallin puolelle, jossa nappasin riimunnarut mukaani, suunnaten sitten Hukkiksen tarhalle, jossa Hukkis seisoi lähes apaattisena kuumuudesta. Seuraavaksi mukaan lähti lahnamaisena varjossa köllöttänyt Samu ja ei aikaakaan kun orit olivat nenätysten yksityistallin käytävällä. Harjailin molemmat orit ja hain sitten yhteisen juoksutusliinan varustehuoneesta. Valentine pamahti juuri näköpiiriini kun käväisin taukohuoneessa jättämässä lapun, että menin Hukkiksen ja Samun kanssa maastoon - ja mikäli ei kuuluisi takaisin niin menisin uittamaan suokkini. Jokatapuksessa, Valentine oli juuri hakenut hoitohevosensa Villan sisälle ja kysyikin ripeästi, mihin menin; Sari oli saanut jo karsinat siivottua eikä hänellä ollut muuta tekemistä kuin ratsastaa Villan kanssa, joten kysäisin, jos punapää haluaisi lähteä seurakseni maastoon. Valentine lähtikin mielellään mukaani ja kävi laittamassa Villalle suitset samalla kun itse taluttelin Hukkiksen ja Samun pihaan. Hukkiksella oli vain riimu päässään, mutta koska olin ajatellut vain kävellä tai mahdollisessti ravata, ilman suitsia ja satulaa meneminen olisi helppoa - Samu saisi kulkea vieressä ja totutella maastoon. Olimme Samun kanssa pari kertaa maastossa vierailleet ja ori oli todella rauhallinen, joten siitä ei pitäisi koitua huolta. Sari oli sopivasti pihalla ja tuli punnaamaan minut Hukkiksen selkään, kun otin Samun liinan käteeni ja kävelin hetken kentällä, odotellen Valentinea. Kun Villa ja Valentinekin olivat valmiita, lähdimme kävelemään kohti lampea. Matka sujui, kun pölisimme ja ottaen pieniä ravipätkiä silloin tällöin - Samu kulki upeasti vieressä tai hieman edellä, välillä jääden jälkeen kun pikkuorii haisteli jotakin. Hiukseni liimautuivat kiharaisina kypärän alla päänahkaani ja tuntui, että kolitsit, lenkkarit ja löysä t-paitakin olivat aivan liikaa vatteita. Metsässä tuuli hieman ja oli varjoisaa, joka helpotti kaikkien oloa hieman. Viimein vesi välkkyi edesämme kirkkaana ja laskeuduin Hukkiksen mustasta selästä. Samu lähti ravaamaan kohti lampea ja polskuttelikin rannassa, juoden samalla kun pidin yhä kiinni pitkästä liinasta. Yritin saada Hukkiksenkin veteen, mutta ori uskaltautui sinne vain vuohisia myöten - Samu polskutteli vieressä onnessaan viileästä vedestä, mutten päästänyt nuorukaista kauemmas - Villa ja Valentine rämpivät vedessä siten, että Villan vatsa hipoi juuri ja juuri vedenpintaa. Hetken maaniteltuani Hukkista veteen ori uskaltautuikin veteen uimaan ja polskimme hetken viileässä vedessä; Samu oli saanut jo tarpeekseen vedestä ja olin käynyt sitaisemassa varsan puiden varjoon tukevasti. Uskaltauduimme Hukkiksen kanssa ihan uimaankin ja jaksoimmekin Valentinen kanssa roiskia vedessä vaikka kuinka ja kauan. Pian aloimme kuitenkin valmistautua lähtöön; kiipesin rantakalliolta Hukkiksen selkään puntattuani Valentinen selkään. Samukin orikkui jälleen matkassa. Hukkiksen selkä oli märkä ja en pystynyt kuin hymyilemään komealle orille; vuohisiaan myöten vedessä seisonut musta suokki oli lähestulkoon kiiltänyt ja heijastanut hämmästyttävän sinistä vettä kiiltävästä, samettisesta karvastaan. Palailimme tallille samoissa tunnelmissa, jutellen kaikesta hevosiin liittyvästä - tuli siinä sivussa puitua myös kouluasioita sun muita Valentinen kanssa. // Tälläinen lyhykäinen tällä kertaa (:
|
|
|
Post by Petra on Jun 11, 2013 21:23:09 GMT 2
Harjailin Hukkistä käytävällä, mieleni pyörien aiemmassa; hevoset olivat kesälomalla eikä tunteja ollut, mutta eräs tyttö oli minulta kysynyt muutamaa päivää aiemmin, voisiko hän joku päivä koittaa ratsastaa Hukkiksella; tyttö oli kuulemma nähnyt minun ratsastavan suurikokoisella suokilla ja halusi itse satulaan ja lupasi maksaa minulle yksityistunnin hintaa, jos opastaisin häntä ja antaisin Hukkiksen lainaksi. Toki se minulle sopi, tavallaan iloitsin, että Hukkis saisi koittaa muitakin ratsastajia ja saisin itse päivän tauon; olin pari päivää aiemmin onnistunut ottamaan Samun kanssa yhteen, kun nuori orii oli pistänyt hanttiin ja lytännyt minut tarhan aitaan, kun oli rynnännyt Tohvelin seuraksi, jolloin loukkasin käteni, tietenkin silloin hain Samun takaisin ja kävelytin orin nätisti tarhaansa, jotta ori oppisi kunnon tavoille, mutta sama toistui vielä kolmesti, kunnes Samu älysi kulkea nätisti päästäkseen tarhaan kiusaamaan risteytystä. Olin saanut Hukkiksen juuri harjattua loppuun, kun ovesta ilmestyi tyttö, joka oli halunnut Hukkista koetella. En ollut aiemmin kiinnittänyt likkaan mitään huomiota, mutta nyt katsoessani Mariksi itseään aiemmin esittäytynyttä tyttöä, huomasin merkkivaatteet, joiden varjossa häpesin omia kolitsejani ja reikäistä, suurta t-paitaa ja kauhtuneita ratsastuskenkiä. Marin kengissä kimalsivat kannukset ja toisessa kädessä oli samettipäällysteinen kypärä mustine hanskoineen ja toisessa kädessä oli esteraippa, todellinen kermapeppu siis kaikin tavoin - jotenkin Mari toikin mieleeni Ilonan ... Kuitenkin, hetken juteltuamme kyselin, mitä Mari haluaisi tehdä, sain ilmoituksen toiveesta hyppiä esteitä; suostuin tähän, huomauttaen samalla, että Hukkiksen kanssa ei kannattaisi ainakaan kannuksia käyttää, raippakin saattaisi olla aiheeton, mutta Mari ilmoitti jossain määrin ylimielisesti, että hän kyllä tiesi, miten hevosia ratsastetaan ja pyysi sitten hieman nöyremmin lupaa käyttää ainakin alkutunnista kannuksia - raipastakin tyttö lupasi luopua mikäli tarvetta ei olisi. Varustimme sulassa sovussa Hukkiksen, jonka jälkeen hän riensi hakemaan minulle kurttuisen setelin kypärästään; otin sen ilolla vastaan, suunnitellen jo shoppailua hevostarvikeliikkeessä; olin jo aiemmin viikolla käynyt hakemassa Hukkikselle estesatulan joka pääsisi tänmään käyttöön, uuden satulahuovan ja Samulle perushoitotarvikkeet. Kun tyttö ilmoitti olevansa valmis, hymyilin tytölle pirteästi. Suojia en kokenut Hukkiksen tarvitsevan tällä erää, sillä Hukkis inhosi hikisiä suojia eikä ori muutenkaan ollut erityisen kova kolauttelemaan jalkojaan ja liikkeetkin olivat kouluratsulla senverta hyvät, ettei ori kihnannut jalkojaan yhteen. Mari teki vielä hetken tuttavuutta Hukkiksen kanssa ennen kuin suuntasimme kentälle joka oli tyhjillään. Kokosin muutaman puomin kentälle, ynnä kuudenkymmenen sentin pystyesteen ja kaksi nelikymmentäsenttistä okseria. Alkukäyntien jälkeen Mari otti pieniä laukka- ja ravipätkiä ja pysäytteli ja peruutteli ahkerasti Hukkista; musta orin kanssa tuli käytyä myös taivutukset läpi molempiin suuntiin. Istuin kentän reunalla muovituolilla ja huutelin Marille, mitä hän korjaisi istunnassaan ja uusia tehtäviä. Hukkis vänkyröin hieman, sillä Mari ratsasti kovalla kädellä ja oli melko raisu ratsastaja, himosi vain vauhtia ja nopeita käännöksiä, kun itse olin rauhallisen köpöttelyn ja hienovaraisten koulukiemuroiden perään. Kun Hukkis oli mukavan vetreä ja kuulolla, oli raipan ja kannusten poisotto jo unohtunut ja ratsukko lähti puomeille, myöskin okserit ylittyivät kepeästi. Loppujen lopuksi Hukkiksen kanssa oli menty kaikkia esteitä ja Mari kysyi, ratsastaisiko hän koko radan kerralla läpi; annoinkin tällöin esteiden järjestyksen ja Mari ohjasi Hukkiksen puomeille. Liitävässä laukassa puomit ja okserit ylittyivät, mutta sitten tuli eteen pystyeste, jossa Hukkis sekosi askelissaan ja kompuroi hieman, jarrutellen vauhtia siten, että Mari tulkkasi sen kieltoaikomuksiksi ja iski kannukset suomenhevosen kylkiin. Se. Oli. Paha. Virhe. Hukkis päästi karmivan kuuloisen hirnahduksen; nuoren orin kanssa ei oltu koskaan käytetty kannuksia, ja nyt kova apu sai orin rysäyttämään pukitellen itsensä puomien läpi. Puomien kolistessa ja Hukkiksen pukitellessa Mari putosi aivan esteen eteen hämmentyneen ja säikähtäneen oloisena, mutta nousi nopeasti seisomaan ja puisteli vaatteitaan, katse seuraten riehuvaa, mustaa oritta. Hukkiksen riehuttua itsensä hikiseksi kävin ottamassa orin kiinni ja punnasin Marin takaisin selkään. Loppu"tunti" sujui rauhallisesti, kun Mari rauhoitteli Hukkista, hieman ehti kaksikko hyppiä esteitäkin ennen kuin Mari itse ilmoitti, että voisi tulla ja pois selästä; tunti ole venähtänyt puoleksitoista, joten loppukäyntien jälkeen menimme Marin kanssa vieretysten, Hukkiksen seuratessa voipuneena, talliin hoitamaan Hukkiksen pois. Tämän jälkeen Mari lähti kotiinsa ja kiitteli vielä tunnista, kun itse jäin vielä pesemään Hukkiksen jalat ja vilvoittamaan oritta viileällä vedellä, vieden orin sitten tarhaansa. Samu oli jo harjattu ja riehui tarhassa kirjavan ponin kanssa, kun hyvillä mielin lähdin kohti kotia.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 24, 2013 17:34:50 GMT 2
//Kirjoitan nyt ekan hoitotarinan
Vihdoin täällä!Ajattelin kun nousin autosta ja lähdin kävelemään kohti tallia. -Hei sinä! Oletko Olga? -Häh? Kuka? Käänähdin ympäri ja näin noin minua vuoden vanhemman tytön. (olen siis 13) -Oletko Olga? -Öö.. Joo, Kuka sä oot? -Hukkiksen omistaja,Petra. -Ai...Moi! -Moi vaan.Vien sinut nyt hukkiksen karsinalle,jos käy. -Joo käy hyvin.Vastasin
*Hetken kuluttua* -Tämä tässä on Hukkis!Petra sanoi - Oikun söpö! -Niinhän se on.Tule näytän missä on sen harjat.Voit harjata sen mutta ratsastaa et enää kerkiä...Petra vilkaisi kelloaan ja sanoi: Tai no voit varmaan jos löydät jonkun paikan. Lähde vaikka maastoon. Mutta tee rauhallinen lenkki! -Joo! Kävimme hakemassa Hukkiksen tavarat ja aloin harjata hukkista. Se Heitteli päätään joten laitoin sen kiinni. Kun olin harjannut sen ,lähdin hakemaan varusteita. Yht äkkiä kuulin kamalaa melua sen karsinasta. -Petra! Petra tuli ulkoa ja kertoi mitä minun pitää tehdä että saan tuollaisen loppumaan.Sitten hän sanoi lähtevänsä kotiin. 15 minuutin päästä seisoin tallin pihassa Hukkiksen kanssa.Tallin omistaja Mila käveli minua kohti joten sanoin hänelle: -Mila,auttaisitko minut selkään? -Kait minä voin.Mila vastasi hymyillen. Hetken kuluttua olin selässä ja kysyin Milalta minne voisimme mennä. Mila kertoi minulle kivan reitin ja lähdimme. Ratsastus meni hyvin,muutamia ongelmia lukuun ottamatta.tallilla harjasin Hukkiksen ja lähdin kotiin.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 25, 2013 11:31:23 GMT 2
Oli ihanan kirkas päivä... Äiti oli sanonut että kun nyt on niin kaunis päivä,ja matka kestää vain 20 minuuuttia pyörällä,niin hän ei lähde viemään minua vaan minun täytyy pyöräillä tallille. No,tuolla näkyykin se talli!Pyöräilin kovempaa että pääsisin äkkiä tallille.Nyt olin tallin pihassa ja parkkeerasin pyöräni tallin pihalle. Lähdin hakemaan Hukkiksen riimua ja riimunarua.Etsin riimuja hetken mutta sitten löysin ne. Lähdin kävelemään tarhoille. Tallin oven edessä seisoskeli mies. -Hei sinä!Tiedätkö missä Hukkiksen tarha on? -Minullekko puhut ?Mies kääntyi minuun päin -Joo. Vastasin -Hukkiksen tarha on tuolla kaukana.Mies sanoi ja osoitti sormellaan yhtä tarhaa. -Okei kiitti! -Minun nimeni on muuten Markus... -Okei. Minun nimeni on Olga.moikka! Kävelin tarhoja kohti ja siitä sitten käännyinkin Hukkiksen tarhalle.Nyt olin sen tarhan kohdalla. Tuo mustaharjainen ori katsoi minua harjansa alta ilkikurisesti.Voi ei,en saa sitä kuitenkaan pois tuolta!ajattelin tuskastuneena.Avasin tarhan portin.Hukkis katsoi minua hetken,ja pinkaisi sitten täysiä tarhan toiseen päähän. -EIKÄ!!!Huudahdin Hetken kuluttua Hukkis asettuu kuitenkin syömään heinän luppujansa ja saan riimun sen päähän.Sitten riimunaru vain riimuun kiinni.*Naps* Lukko napsahti kiinni. Lähdin taluttamaan sitä portille päin.Yht äkkiä se pysähtyi ja katsoi minua ilkikurisesti. Sitten se alkoi peruuttamaan . Minua alkoi ärsyttää... -HUKKIS NYT!!!Karjaisin sille. Se katsoi minua hieman yllättyneenä , mutta lähtipähän ainakin kävelemaan kanssani.*Klop Klip Klop Klip* Kuului kun Hukkis käveli talliin. Vein sen sen karsinaan ja hain harjat. Sidoin ori-pojan kiinni,ettei se pääsisi riehumaan. Aloin harajata sitä.Pian se oli valmis ja hain varusteet. Heitin satulan selkään,ja kiristin satula vyön. Hukkis näytti happamalta,mutta ei näykkinyt tai pullistellut.Sitten vaan suitset päähän ja menoks!Sitten sain suitset päähän ja lähdimme kävelemään kentälle päin.Kentällä ei ollut vielä tunteja,joten menin sinne. -Noniin Hukkis.Sanoin kun nousin korokkeelta selkään. Hukkis tuntui alkukäynneissä kivalta.Sitten aloitin ravityöskentelyn.Tein voltteja ynnä muita että saisin sen rennoksi.Sitten aloitin laukan nostot.Annoin pohkeet ja Hukkis lähti laiskaan laukkaan. -*Maisk Maisk* Sanoin ja annoin bähän pohkeita.Laukka reipastui mutta sitten Hukkis alkoi vetää päätään alas.Se alkoi tekemään pikkupukkeja.Maiskautin ja vedin sen pään ylös. Se tuntui tehoavan. Nyt Hukkis Laukkasi nätisti , joten käänsin sen voltille.Yht äkkiä hukkis veti pään kunnolla alas ja heitti oikeen ison pukin.En ollut varautunut isoon liikkeeseen joten tipahdin kaulalle.Sitten Hukkis teki toisenki jättipukin ja lesnsin komeassa kaaressa niskoilteni... -AAAh..... Húkkis pysähtyi parin metrin päähän minusta ja katsoi minua kummastuneena. -Saako käyttää??!! Näin kentän laidalle kolme tyttöä jolla yhdestä oli kamera. Nousin varovaisesti ylös.Niskaan sattui ja päätä särki. -Phytyih,sylkäisin hiekkaa suustani,Ja ette saa käyttää!!Ette ihan varmana! -Sä oot tyhmä!Vanhin tytöistä sanoi. Lähdin raahustamaan Hukkista kohden.Nousin korokkeelta selkään ja tunnustelin,oliko Hukkis enää jännittynyt. Ei ollut, joten nostin laukan uudestaan ja laukkasin kentän ympäri,kerran tai pari.Sitten hidastin käyntiin ja kävelin loppukäynnit. sitten kaarsin kentän keskellä ja pysäytin Hukkiksen.Hyppäsin alas selästä ja lähdin kävelemään kohti tallia Hukkis voerelläni.Tallissa otin varusteeet pois. Hukkis oli hikinen jotenn pesin sen. Sitten kuivasin sitä hieman ja vein sen tarhaan. Sitten siivosin Hukkiksen karsinan ja pesin varusteet.Tongin reppuani ja löysin sieltä särky lääkettä. Söin sen ja menin sohvalle istumaan ja käärin siinä samalla pinteleitä joita joku oli tiputtanut. -Mitäs sinulle kävi?? -Häh? -Mitä kävi?Mila sanoi uudestaan. -Hukkis heitti mut selästään... -Tarvitsetko särkylääkettä? -En,mä otin jo.Sanoin ja hymyilin -Selvä.Mila sanoi ja käveli Deisin karsinaan. Huhhuh....Toinen hoitopäivä olis sit niinku ohi.....Soitin Äidille että laittaa ruokaa,sanoin heipat Hukkikselle,nappasin pyöräni,ja lähdin kotiin.
|
|
|
Post by Mila on Jul 18, 2013 6:29:26 GMT 2
Onnittelut Petralle kesäkuun tallilainen-tittelistä! ... ja pahoitteluni nopeasta sutusta
|
|
|
Post by Petra on Jul 27, 2013 23:38:59 GMT 2
// Kiitos ahkerasta hoitamisesta Olgalle (: Ja Milalle kiitos ihanasta kuvasta, lisäilen sivuille heti seuraavassa päivityksessä :3 Istuin klinikan penkillä, kädet hioten kokoajan. Vierelläni istui Linda, joka oli aiemminkin ollut tallilla ja olin senverta paljon pälättänyt kaakeistani, että Linda halusi ehdottomasti lähteä mukaani klinikalle, kun vein Samun sinne tutun eläinlääkärin tutkittua Samun ja käskettyä oripojan klinikalle varmuuden vuoksi. Samun jalkaan maastossa juostessa tullut haava ei ollut maailman syvin, mutta se oli pitkä ja sellaisessa kohtaa, että mikäli se tulehtuisi, voisi nivel tai kavio vaurioitua. Meidän aikamme olisi kymmenisen minuutin päästä, mutta jokainen minuutti venyi surun ja jännityksen täyttämässä huoneessa tunneiksi. Silmieni ympärillä oli mustat renkaat ja silmät punoittivat; en ollut saanut viime yönä silmällistäkään unta ja olin vain pyörinyt sängyssä ja itkenyt vähän väliä siinä pelossa, että Samun tulevaisuus murskautuisi klinikalla. Lopulta kellon viisari hiljaisessa odotushuoneessa naksahti korviasärkevän kovaäänisesti ja sillä siunaamalla sekunnilla olin pomppamassa ylös, mutta Linda ei päsätänyt minua koputtelemaan lekurin oveen. Ei mennyt minuuttiakaan, kun lääkäri kutsui minua sukunimeltä, tarkisti, että minulla oli mukanani varsa pahan näköisen jalan kanssa ja lähti sitten hakemaan minun ja Lindan seurana varsan trailerista, joka oli seissyt siinä hieman yli vartin kaikki ikkunat auki. Kun pomppasin pikkuovesta sisään, molemmat suokit nukkuivat rauhallisesti - Hukkis oli mukana, sillä siltä uusittaisiin samalla rokotukset ja tehtäisiin perustarkastus ennen syksyn kisakautta. Oloni oli täydellisen avuton, kun katselin kuinka lääkäri tarkasti jalan, kävelytti nuorta oritta, teki taivutuskokeet ja kaiken mahdollisen, josta voisi selvitä suurempi vika. En edes tiedä, kuinka kauan meni, kunnes Hukkiskin oli hoidettu ja sain viimein kuulla Samun tuomion. Pala kurkussa odotin lääkäriä, kunnes valkotakkinen tuli odotushuoneeseen, jossa olimme olleet Lindan kanssa vietyämme Samun traileriin juomaan ja jätettyämme Hukkiksen tutkimuksiin. Kävelin pian reippaasti hoitohuoneeseen itkien puhtaasti onnesta; tulehdusarvot olivat normaalit eikä jalassa ollut suurempaa vikaa, kunhan haavaa tarkkailisi ja pesisi ja tarkistaisi, ettei se tulehdu. Nappasin Hukkiksen mukaani, joka näytti äärimmäisen nyrpeältä; hepparaukka ei pitänyt rokotuksista. Vein hieman turhan energisen Hukkiksen traileriin Samun seuraksi. Minulle oli annettu hoito-ohjeet, joten lasku tulisikin sitten perässä ... Linda hyppäsi seurakseni takapenkille kun äitini, joka oli meitä kuskaamassa, tuli klinikan vierestä olevasta pikkukaupasta ulos. Puolen tunnin matkan jälkeen Vaahterapolun punainen talli siinsi edessäpäin ja pomppasimme pihassa ottamaan orit ulos, jonka jälkeen Lindan avustuksella veimme oripojat riekkumaan omiin tarhoihinsa. Menimme Lindan kanssa peräkanaa taukohuoneeseen, jossa lysähdin sohvalle uupuneena. Juttelimme hetkisen Lindan kanssa, kunnes tyttö yritti minua patistaa ratsastamaan Hukkiksen. Mutisin vain, että jos Linda haluaisi, hän saisi orin ratsastaa; itselläni kaikki jaksaminen oli imaistu pois kun matka kohti Vaahterapolkua oli alkanut. Kolme tuntia myöhemmin tunsin ravistuksen olkapäässäni ja avasin silmäni tokkurassa. "Mitäs sä siinä nukut? Vuoden unikeko valittiin eilen, oot vähä myöhässä" Mila naureskeli minulle kun räpyttelin silmiäni äärimmäisen hämmentyneenä. "Mä .. öö ... tota ... Mis Linda on? Tai kukaan? Ei mun pitäny nukahtaa mutku tultii klinikalta ja mä en pystyny nukkuun yöl ko Samun..." pälätin hermostuneena ja unentokkurassa, kunnes lopulta vedin henkeä ja nousin seisomaan venytellen. "Ai se mustatukkanen tyttö? Se sanos mulle, et oli sun lupa ratsastaa Hukkis, näytti äsken olevan yksäripuolella laittamas Hukkista pois." Mila vastasi minulle naurua äänessään. Kerrankos sitä taukohuoneeseen nukahti. Kipitin yksäripuolelle ja halasin Lindaa kun tuo oli känätynyt harjaamaan mustaa oritta. "Kiitoskiitoskiitos oot mahtava" nauroin tytölle, roikkuen kuin takiainen tytön kaulassa. Linda ja minä nauroimem hetkisen ja juttelimme niitä näitä, puiden läpi niin Hukkiksen ratsukäyttäytymisen vieraan kanssa kuin Samunkin, kunnes päätimme lähteä kohti kotia. Hyppäsimme Lindan kanssa bussiin ja keskustelu siirtyi Lindan vuokraamaan suokkitammaan, joka alkoi olla jo siinä kunnossa ja iässä, että Linda oli lopettanut sen vuokraamisen viikko sitten. "No mut hei sittenhä sä siirryt Vaahterapolkuun!" hihkaisin innoissani, jättäen Lindan miettimään vaihtoehtoa kun hyppäsin yhä tokkurassa bussista, hiippailin kotiin ja rojahdin kotisohvalle nukkumaan. // Apua kui tönkköä :DD Ja eihän Hukkista pitänyt sunnuntaina ratsastaakkaan xD No, pitäköön muun päivän vapaata
|
|
|
Post by Petra on Jul 30, 2013 17:41:17 GMT 2
Hyppäsin harmaaseen loppukesän iltapäivään bussista, lähtien hölkkäämään kohti tallia. Olin ollut koko aamupäivän varattuna, kun olin tapellut Huhun, Sopan ja Laran kanssa; Huhu oli selvästi joutunut jonkinmoiseen paniikkiin, kun koko elämänsä Vian kanssa elänyt tamma menetti veljensä ja olikin sitten koko yön ja illan sekä aamusta huutanut Vian perään ja pitänyt minut valveilla, kun taas Lara ja Soppa olivat lähteneet tutkimaan naapurin pellon antimia. Kiitin onneani, ettei minulla tänään olisi ohjelmassa ratsastusta; olin eilen käynyt Hukkiksen kanssa kevyellä maastolenkillä ja tänään olisi päivä ilman ratsastusta. Samun jalka alkoi toipua hyvänä tahtiin, joten tänään voitaisiin aloittaa silojen selkään laitto. Kun talli tuli viimein näkyviin, tutut hörähdykset tervehtivät minua. Vika oli Bawcan kanssa samassa tarhassa ja ruuna hirnuikin nähdessään minut. Pieni kaipaus pisti sydäntäni, kun näin kasvattamani poitsun jossain muualla kuin kotona olevan pikkutallin pihatossa enkä voinut olla rapsuttelematta tuttua suokkia hetkisen. Bawcakin toki sai osansa rapsutuksista. Päätin ottaa matkallani mukaan Hukkiksen sisälle ja ori oli ollut minulla jo senverta kauan, että vaikka minulla ei ollut riimunnarua, musta ori seurasi minua kauniisti perässä; tietenkin pidin senverta kiinnes, ettei ori lähtisi minnekkään kuikuilmaan, mutta pääosin Hukkis seurasi minua kuin unelma. Lopulta nappasin orin kiinni riimustaan ja sitaisin karsinaansa palloilemaan ja heitin orille sen heinät ja huikkasin vielä ohikulkevalle Sarille, joka vei juuri heinäkuormaa ulos, että Hukkis oli ruokittu. Tarjouduin pian myös avuksi heinien jakamiseen ja Sari otti avun mielissään vastaan. Päästin Hukkiksen syömään vapaasti ja pompin Sarin mukaan viemään heiniä. Matkalla juttelimem niitä näitä, kunnes Sari pätti kysyä, kuinka monta hevosta minulla olikaan. "Mulla on omia 6. Hukkiksen ja Samun tiiätkin, mut sitten mulla on suokkitammat Huhu, joka on siis ton Vian kaksonen, Harha ja sitte mulla on suokkivarsa Sopu. Ja lämppäritamma Lara." luettelin hymyssä suin. Kun Sari kysyi lisää, aloin ilomielin höpöttää kaakeistani heinien jaon lomassa. "Joo eli Huhu on semmone aika raakile viel, mut mennee varmaa yleisratsuks, ko taitaa nii koulun ko esteetki. Se on mun ekan hevosen, Pajun Tuhkimon, kuopus ja se on viel pienempi ko toi Vika, syntysivät liian aikasin, raukat. Harha on neljävuotias ravuritamma. Sopu on taas sitte 25. päivä syntyny Harhan varsa ja Lara onki mun uus amerikantuonti raviradoille Harhan seuraks. Nykyäänhä nää Lara ja Huhu asuu mein pientallis ja Harha ja Sopu on ravitalli Hiittisuoras." selitin suu vaahdossa tytölle, joka kyllä tuntui kuuntelevan mielellään. Jatkoimme höpötystä ja molemmat puivat läpi Sari britteihin lähdön hyvät ja huonot puolet. Lopulta heinätkin oli jaettu, mutta jäimme vielä pihale juttelemaan niitä näitä, kunnes Larissa tuli pihaan ja tulivat heti kyselemään, mikä marttakerho täällä oli eikä aikaakaan kun marttakerhomme höpisi täydessä tohinassa, kun Riimi oli pukitellut maastossa Jonahin kaahailun vuoksi ja Larissa oli pudonnut, jolloin Jonha oli kuulemma tekohengityksen varjolle yrittänyt suudella Larissaa. Ehdime juoruta torikokouksessamme vielä jonkin aikaa, kunes itse liukenin paikalta hakemaan Samua tarhastaan. Samu oli raukean oloinen, kun kiinnitin sen tallikäytävälle, harjasin sen läpi nopsasti ja kävin hakemassa Harhan vanhat silat. Annoin Samun haistella mustat silat läpi, kunnes uskaltauduin asettamaan silat selkään, lui'uttaen ne oikeaan kohtaan. Nuori ori hätkähti hieman ja kurkotti katsomaan selässään olevaa kapistusta, mutta pian oli jo aivan rauhassa paikallaa ja kehuin orin vuolaasti. Päätin, että olisi parempi antaa Samun tutustua siloihin ilman sen suurempaa ja jatkaisimme opetusta pian, joten hetken seisomisen jälkeen otin Samulta silat pois selästä ja kipitin viemään ne Samun karsinan oveen roikkumaan. Harjasin Samun vielä kertaalleen, puhdistin orin haavat ja hoidin ne asianmukaisesti ja vein sen tarhaan rellestämään. Loppupäivä kuluikin, kun auttelin vielä illemmalla ottamaan hevoset sisälle - tällöin Markuksen ja Sarin kanssa jutelessani selvisi, että Vialla oli jo hoitajakin - minullekkin entuudestaan tuttu Tessa. Olin tyytyväinen, että ruuna oli saanut nopeasti suotuisaa huomiota osakseen ja mikä parasta, tiesin sen olevan hyvissä käsissä ja näkisin sitä edelleen - ja jos oikein nätisti kysyisin, niin ehkä pääsisin lainaamaan sitä ratsuksi joskus. Markus ja Larissa lähtivät yhtä matkaa draaman saattamasta illasta kohti kotia. Lopulta äitini tuli hakemaan minua ja vanhan peltilehmämme körötellessä kohti kotia, elämä tuntui kerrankin turhankin helpolta. // Vika kyllä sai ennätysnopeaa hoitajan Kerkesihän se meillä sen 2 päivää seistä "tyhjänpanttina". Pitäis saaha sen Sarin työpaikka nyt valmiiksi niin se pääsis ihan oikeastikkin lähtemään joskus sinne enklanttiin vaan ku laiskottaaaaaa...
|
|
|
Post by Petra on Jul 31, 2013 23:22:54 GMT 2
Hätkähdin hereille painajaisesta, hikoillen. Utuinen kuva Hukkiksesta ja Samusta ja lähenevästä autosta pureutui mieleeni kun vilkaisin kelloa. Viisarit osoitivat viittä aamulla, kun pomppasin ylös ja vedin päälleni topin, jonka pääle pomiloin hupparin sekä ratsastushousut. Kirjoitin nopeasti äidilleni viestin, jonka jälkeen pompin pihalle kirpeään aamuun. Syksy oli tulossa kovaa vauhtia. Kävin nopeasti antamassa aamukaurat Huhulle ja Laralle ja seuraavaksi olinkin jo pyörän selässä polkemassa tallia kohti. Liikennettä ei juuri ollut, kun pyöräilin rivakkaan tahtiin kohti tallia. Matka kuitenkin oli senverta pitkä, että olin tallilla hieman vaille kuusi. Heitin pyöräni tallin kulmalle ja olin törmätä uniseen Sariin, jolloin molemmat hätkähdimme. "Petra herranjumala mitä sä tähän aikaa täällä?" Sari kysyi silmät suurena. "M-mun oli ihan pakko tulla. Mä voin auttaa sua kohta, mun on pakko käydä Samun ja Hukkiksen luona" sanoin hieman hätääntyneen oloisena ja Sarin nyökättyä hämmentyneenä lähdin juoksemaan kohti Samun tarhaa. Nuori ori nosti päänsä ja ravasi tarhan portille kerjäämään rapsutuksia ja pujottauduinkin tarhaan, halaten varsaa kuin henkeni hädässä. Samu räpistellä itsensä irti. Räpyttelin silmiäni ja pyyhkäisin kädelläni silmiäni ennen kuin suuntasin Hukkiksen luokse. Aloin silloin epäillä kuudennen aistini olemassaoloa; Hukkis käyskenteli rauhallisesti tarhansa ulkopuolella, tarhan portin ollessa raollaan. Purskahdin itkuun napatessani mustan orin kiinni ja itkin vasten suuren orin kaulaa; jos Hukkis olisi lähtenyt tarhastaan pidemmälle ja osunut autotielle jajaja ... Nyyhkytin lohduttomasti, kunnes sain koottua itseni ja vein Hukkiksen tarhaansa, laittaen lukon kunnolla kiinni ja sitaisten sen vielä maassa lojuvalla, mustalla riimunnarulla.
Sari oli juuri jakamassa aamukauroja, ja voivotteli sitä, että nyt hevoset alettaisiin ottaa taas sisälle ja kesä oli lopuillaan. Aloin roudaamaan kauroja tarhoihin, eikä aikaakaan, kun homma oli hoidettu ja jäimme juttelemaan Sarin kanssa hetkeksi taukohuoneeseen. Kello alkoi lähennellä yhdeksää, kun minua alko unettaa niin hullun lailla, että lupasin tulla talille vielä illemmalla, mutta minun oli pakko mennä kotiin koisimaan hetkeksi, sillä huonot yöunet joita oli vielä määrällisesti minimaalinen määrä ei tehnyt hyvää, varsinkin nyt kun tallilla liikkui juorukelpoista tapahtumaa ...
|
|
|
Post by Petra on Aug 1, 2013 20:55:14 GMT 2
Kello näytti kolmea kun heräsin jo toista kertaa sinä päivänä. Olin käynyt aamuvarhaisella tallilla painajaisen herätettyä minut ja olin sitten palannut kotiin nukkumaan hysteerisen äitini ollessa vastassa. Kuitenkin, olin rojahtanut sohvalle nukkumaan täysissä tamineissa, jtoen heti herättyäni pääsin takaisin tallia kohti. Kurkatessani ulos purin huultani, kun ukkonen jyrähti aivan yläpuolella. Rankasta sateesta huolimatta juoksin bussipysäkin katoksen alle ja jäin odottamaan bussia. Lopulta oli tallilla likomärkänä - ainoa sateenvarjoni kun oli äidin mukana töissä. Aivastin viluisena heti alkuun kun pääsin taukohuoneeseen ja moikattuani muita vaisusti painuin hakemaan Hukkista sisälle - yllätyksekseni Samu olikin jo karsinassaan enemmän tai vähemmän hermoheikkona, joten käännyin kannoiltani ja kävin kysymässä Markukselta, joka oli sillä hetkellä vastuussa talli rutiineista, miksi ori oli sisällä. Hetken juteltuamme selvisi, että Samu oli seonnut ukkosen alkaessa ja yrittänyt lähteä omille teilleen tarhasta, joten Markus otti varsan sisälle, ettei nuorikko karkaisi tavalla tai toisella tai satuttaisi itseään. Kiitin Markusta hymyillen ja menin sitten rauhoittelemaan Samua. Ori oli onneksi huojentunut saadessaan seuraa, joten kipaisin hakemaan Hukkiksen. Tullessani ulos ei vettä tullut enää kuin saavista kaatamalla, joten päätin mennä kentälle ratsastamaan. Hukkis oli taas oikein kunnon rotunsa edustaja, kun otin urheaa suomenhevostani kiinni, kun herra yritti väistää jokaista vesilammikkoa ja kuraliejupätkää - hetken pujoteltuamme olimme ehjin nahoin tallissa ja varustettuani nopeasti mustan orin lähdin tyytyväisenä kohti kenttää. Otin ryttyisen paperin takustani istuessani Hukkiksen selässä ja katsoin sen läpi. Minun olisi tarkoitus osallistua Hukkiksen kanssa Vaahterapolun kisoihin VaB luokkaan, joten nyt minulla olisi oiva tilaisuus harjoitella. Lämmiteltyäni aloin suorittaa kouluohjelmaa - sadekin oli onneksi loppunut. Nostin Hukkiksen kanssa kootun ravin ja ratsastin kentän keskiosaan, tervehtien olematonta yleisöäni ja lähdin sitten jälleen raviin. Käännyttyäni oikealle tein avotaivutuksen, joka ei sujunut ihan täydellisesti, mutta meni kuitenkin jotenkuten. Tehtyäni ohjelmaan kuuluen voltin ja jatkettuani rataa annettujen ohjeiden mukaan huomasin kentän viereen ilmestyneet Larissan, Kathereenin ja Evien, jotka seurasivat silmä kovana suoritusta. Pienet paineet iskivät kun moikkasin nopeasti tyttöjä pysäytettyäni Hukkiksen ja peruutettuani neljä askelta - tämä onneksi sujui loistavasti, joten jatkoin rataa yrittäen kerrankin näyttää parhaani - olin normaalisti tuneillakin se hissukka joka meni keskivertosti, mutta nyt päätin näyttää kynteni - joskin kilpailuhenkenikin vuoksi kisoissa vedin täysillä, joten ei tämä täysillä vetäminen niin uuttakaan ollut ... Kun rata alkoi olla lopuillaan ja sulkutaivutuksen jälkeen nostin laukan Hukkis päätti vetää oikein kunnon kouluratsunlaukkaa ja harvoin olen ollut orista niin ylpeä; annoin suokin mennä oikein sydämensä kyllyydestä upeaa koottua laukkaansa ja lopulta olimmekin valmiita ja laskin orin laukan suoraan pysähdykseen ja tervehdin suu virneessä ja lähdin kohti tyttökolmikkoa. Naama säteillen kuin naantalin aurinko moikkasin tyttöjä suu korvissa, taputellen innokasta Hukkista, joka tuntui olevan valmiina laukkaamaan lisääkin. Otettuani vielä loppukäynnit ja harjoiteltuani avotaivutuksia sain lopulta Hukkiksen oikein vetreäksi ja tyytyväisenä hyppäsin alas satulasta. Talutin Hukkiksen talliin ja harjailin orin vielä läpi, heittäen orin sitten pihalle, jossa tihutti jälleen. Tämän jälkeen kävin tuntihevosten puolella, jossa tuntihevoset rouskuttelivat heiniään. Vika hörähti nähdessään minut ja kävin rapsuttelemassa ruunaa korvan takaa. Huhu oli täysin sekopää jouduttuaan eroon veljestään, mutta Vika ei tuntunut olevan moksiskaan; pitäisikin Milalta kysyä, hirnuiko Vika öisin tai jotain ... Naurahtaen mietin, että ehkä Vika oli vain iloinen päästyään pienemmästä sisarestaan, joka liimaantui ruunan kylkeen, eroon. Huhu kuitenkin tulisi Vaahterapolkuun visiitille ensi kuussa kisoja varten. Kopsuteltuani ruunaa hetken korvan takaa, lähdin yksityistallille puunaamaan Samua. Otin nuoren orin käytävälle ja iskin sille silat selkään, kiinnittäen hihnat suunnilleen sopivaksi; olin eilen laittanut hihnat lyösiksi eikä Samu ollut nytkään moksiskaan siloista, jotka oli sädäetty sille sopivaksi. Hetken seisotettuani Samua otin tulevalta ravurilta silat pois ja heitin ne satulahuoneeseen, pesaisten sitten Samun kipeän jalan ja taputtelin varsaa, talutellen sitten orin ulos tarhaansa. Minulle oli enemmän tai vähemmän voipunut olo, joten sanoin moikat kaikille vastaantulijoille ja lähdin kohti kotia hymyssä suin. // Jos ei tuolla treenauksella Hukkiksen kanssa sijoitu niin on kumma
|
|
|
Post by Petra on Aug 2, 2013 12:43:49 GMT 2
Purin hampaani tiukast yhteen kun tunsin kovan maan iskeytyvän yläselkääni ja kypärän lentävän päästäni. Parkaisin kivusta ja suljin hetkeksi silmäni - tai, no, ehkä vähän kauemmaksikin aikaa - kunnes pääsin kampeutumaan ylös. Kyyneleet valuivat vuolaasti silmistäni, kun kipu niskassani ja takaraivossani iski tajuntaani. Nousin hatarasti istumaan, pidelleen toisella kädelläni takaraivoani. Kyyneleistä sumein silmin pääsin seisomaan ja pystyin vain tuijottamaan suuntaan, jonne Hukkis oli lähtenyt. Kirosin samalla kaikki mopoilijat ja mopoautoilijat ties minne; olin lähtenyt Hukkiksen kanssa maastoon, koska ilma oli loistava, mutta miten kävikään. Olin nähnyt, että musta mopoauto, perässään kaksi skootteria, oli tullut ihan fiksua vauhtia ja hidastanut - olin tyytyväisenä väistänyt hieman sivumpaan, kunnes mopoauto kiihdytti ilmeisesti nopeimpaan, mihin pystyi, suoraan hevosta ja tööttäsi samalla kahden skootterin huristellessa tieltä - Hukkiksen mennessä paniikkiin se oli noussut takasilleen, jolloin ilman satulaa olin pudonnut. Seistessäni siinä itkien aloin miettiä loogisia vaihtoehtoja. Voisin lähteä Hukkiksen perään. Voisin palata tallille. Voisin hirttää kaikki mopoautoilijat ja skootteroijat. Voisin heittäytyä maahan ja odottaa, että joku löytäisi auringon paahteessa kärventyneen ruumiini. Voisin toki myös tehdä jotain fiksua, kuten palata tallille, pyytää sieltä etsintäpartion ja lähteä hakemaan Hukkista useamman ihmisen voimin - ääääh, fiksuus on yliarvostettua. No, jos tälläkertaa vähän horjahtaisinkin fiksun puolelle. Lähdin kohti tallia pidellen takaraivoani. Jossain vaiheessa tajusin katsoa kättäni ja tajuta, että se oli yltä päältä veressä, joka ei ainakaan alentanut paniikin tasoani. Nojoo, päässäni saattoi olla vain pieni nirhauma, mutta pään haavasta kun tuli mieletön määrä verta ... Koskiessani niskaani ja hartioitani totesin, että nekin olivat täynnä pienoisia haavoja, mutta ne pitäisi vain desinfioida ja se olisi sillä selvä. Valkea paitani oli varmaan aivan kamalan näköinen ... Olin jo näkevinäni tallin, mutta se tuntui olevan hirvittävän kaukana. Samassa sydämeni hyppäsi kurkkuun ja näin Hukkiksen mutustelemassa ruohoa melko lähellä minua, pienellä niityntapaisella. Lähdin kohti oria, mutta se kun ei tuntunut olevan lainkaan säikähtänyt, joten sain sen kiinni ja vajosin helpotuksesta ja kamalasta olosta istumaan. Samalla oksennus pyrki ylös kurkustani, joten jouduin oksentamaan hieman sivumpaan, jonka jälkeen kaikki tuntui pimentyvän jälleen. Tunsin ravistuksen lkapäässäni ja avasin silmäni hitaasti. Eka asia, jonka näin, oli Larissa, jonka paniikista viestivät silmät tuijottivat minuun ja kutsuivat minua nimeltä. "Misä Hukk---" aloitin, kun en nähnyt oritta lähellä. "Markus vei sen jo tallil. Missä sun kypärä on? Mitä sulle kävi?" Larissa vastasi nopeasti ja esitti heti perään kysymyksensä. "M-mulla oli se ... Mä putosin ... Hukkis säikähti ja nii." mutisin. "Minkä paikan sä löit?" Larissa kysyi ja puhui hitaammin, kuin olisi vähäjärkinen. "Pään ... Multa kai tuli verta ainaki takaraivost" vastasin vaisusti. Oloni oli aivan hirveä ja oksetti taas. "Okei, me lähetään nyt sairaalaan" Larissa ilmotiti pätätäväisesti ja auttoi minut jaloilleni, puoliksi raahaten minut Markuksen autoon. Larissa soitti Markukselle matkalla, että oli lainannut miehen autoa ja yritti pitää minut samalla hereillä juttelemalla minulle - vähintäänkin hysteerisenä. Koko loppupäivä oli outoa sumua. Äitini pyyhälsi paikalle jossain vaiheessa ja Larissa lähti takaisin tallille sanottuaan moikat. Aivotärähdystä minulla ei onneksi ollut, vain haava takaraivossa, josta tuli senverta paljon verta, että se vaikutti aivotärähdykseltä pitemmässä mittakaavassa. Moni ihmetteli, kuinka olin jaksanut lähteä vielä kävelemään tallia kohti. Minut päästettiin onneksi lopulta pois, mutta ilta oli silloin jo hämärtynyt. Hartioitani kirveli, kun haavat oli puhdistettu, mutta ooni oli jo parempi kaikkien mahdollisten hoitojen takia. Painelimme suoraan kotiin ja äitini lupasi hoitaa hevoset, joten pääsin suoraan nukkumaan, huolehtimatta Hukkiksesta tai Samusta tai muistakaan hevosistani, sillä tiesin niiden olevan hyvissä käsissä. // Draaaamaaaaaaaa :3 Eikä edes romantiikka-dramaa, kai olet ylpeä musta Mila? ;D // \0/ Draamaa joka sentään LIITTYY hevosiin Ei mitään ällöpöllöpusunusumusu juttuja
|
|
|
Post by Petra on Aug 2, 2013 23:02:01 GMT 2
Palailin seuraavana päivänä iltapäivän aikoihin tallille. Olin pystyssä pääosin särkylääkkeiden voimalla, mutta saatuani äitini vakuuttumaan, etten onnistuisi järjestämään itseäni uudestaan sairaalaan, äitini lähti viemään minua tallille päin - harmi kyllä tähän "kyllä äiti en kuole enkä myöskään järjestä itseäni sairaalaan"-lupaukseen kuului se, etten ratsastaisi ainakaan tänään ja tuskin huomennakaan... Pitäisi siis kysyä jotakuta muuta. Äitini jätti minut tallin pihaan ja tunsin katseen selässäni, kuin äitini olisi odottanut, että olisin lysähtänyt siihen. Tuskin ehdin edes ovesta sisään, kun heti alkoi hullunmoinen kysymystulva, mitä oli käynyt. En vastannut aluksi kenellekään, mutta lopulta istahdin sohvalle ja sain huomion itseeni. "Eli. Mie olin Hukkiksen kanssa maastossa ilman satulaa. Mopolaiset säikäytti - tahallaan - Hukkiksen, se säikähti, putosin, end of the story. Okei, no siis kylhä mie siitä sitte jaloilleni pääsin, löysin Hukkiksen mut enmie tiiä, kai mä sitten vähän niinko pyörryin ja sitten Lari ja Markus -" näin tässä kohtaa Larissan hehkuvan ylpeydestä, "löysi mut. Markus toi Hukkiksen tänne, Lari heitti sairaalaan. Ei mulla mitään päävammaa oo, mitä nyt syntyessään vähä seonnu, mut iha vaa nirhama takaraivos ja haavoi niskas." selitin. Odotin kysymystulvan loppuneen. HA. HA. Kysymykset vain jatkuivat ja vastailin kaikkiin, kunnes kysymykset alkoivat ajautua siihen, miten hiukseni olivat pudottuani ja kummalla jalalla otin ensiaskeleeni päästyäni ylös pudottuani, niin keskeytin pölinän. "Mutta. Päivän kysymys on, että kuka ratsastaa tänään Hukkiksen?" vastasin, ja tuskin sain kysymystä loppuun, kun Mila kiljaisi haluavansa ratsastaa Hukkiksen. Naurahdin ja nousin sohvalta, Milan ja Larin seuratessa minua kuin koirat. Kiitin vielä Laria matkalla yksäripuolella, jossa näin jotain vähintäänkin yllättävää; täysin uusi naama kurkki minua Samun vastapäisestä karsinasta. Nostin kulmiani ja juuri kun olin vetämässä henkeä kysyäkseni, kukas tämä heebo oli, Larissa oli jo kipittänyt lämminverisen luokse. "Tää on minun oma. " Larissa esitteli ylpeänä, kun Mila seuranani pääsimme pirteän näköisen otuksen luo. ”Sen nimi on Carbonara’s Edge Pass, Edi tutummin. Se on Milan Carbonaran kasvatti, viisvuotias amerikkalais-ranskalainen” Larissa esitteli ylpeänä. ”Ai, onks se ravuri? Onpas hää muute luikku.” kysyin kiinnostuneena, tutkaillen samalla orin rakennetta. ”Eeei, iha ratsu. Koulua HeC ja en kyl viel tiiä, mitä hyppää.” Larissa esitteli. Ori tutkaili meitä kaikkia enemmän tai vähemmän kiinnostuneena. ”Mutta, Mila, pihaan mars ja hakemaan sun ritariratsu. ” naurahdin Milalle, heittäen naiselle Hukkiksen karsinan edessä olevan riimunnarun ja lähdimme kahdestaan hakemaan mustaa oritta sisälle. Hukkis tuli nätisti Milan kanssa sisälle, vaikka vaikuttikin epäluuloiselta, kun itse olin mukana, eli hevosen silmissä narun nokassa oli varmaan väärä ihminen – kun ori haettiin ja vietiin tarhaan tai talliin illoin aamuin, niin en ollut mukana … No, joka tapauksessa taluttelu talliin sujui ongelmitta, jonka jälkeen Hukkis laitettiin kiinni omaan karsinaansa. Itse notkuin karsinan ovella, kun Mila ainakin yritti saada Hukkiksen olemaan kunnolla. Hain Milalle harjapakin, katsellen silmä tarkkana Hukkiksen käytöstä. Hukkiksen muutama ”hei kukas sää oot minäpä liiskaan sinut seinään ihan väärä ihminen kun olet”-tuuppaus sai Milan ärähtämään orille, jonka jälkeen tämä aina niin suomenhevosmainen prinsessaorimme pysyi nätisti paikallaan – vähän liiankin paikallaan, sillä eipä musta meinannut jalkojaan nostaa. Nauroin Milalle, joka tappeli Hukkiksen kanssa viimeisestä jalasta. Lopultakin hirviöhevonen oli satuloitu ja suitsetkin olivat pahemmitta tappeluitta päällä, joten suuntasimme maneesiin. Hyppäsin maneesin penkille istumaan kun Mila talutti Hukkiksen maneesin hiekkakentän keskelle ja pomppasi selkään. Alkukäyntien jälkeen nainen lähti toden teolla ratsastamaan herra rautakankea; ori olikin notkea hetkessä enkä voinut olla kadehtimatta Milan taitoa saada hevonen vetreäksi ja rennoksi. Huutelin välillä ohjeita Milalla ja annoin naiselle välillä hyvinkin haasteellisia tehtäviä. ”Laske vähän kettä äläkä anna sen vetää sitä päätä, ei se oikeesti itteään rapsuta! Tee tonne pitkälle sivulle iso voltti! Nosta laukka pääty-ympyrälle käynnistä!” huutelin ohjeita. Hukkis meni kylkimyyryä laukan, mutta pienten tappelujen jälkeen Mila sai orin aisoihin ja pian olikin jo puolisentoista tuntia hurahtanut ja Hukkiksen musta karva kiilsi hiestä. ”Hyvinhän teillä meni! Sun pitäis ton tolvanan kans joskus osallistuu johonki kisoihin, ootte hieno pari!” kehuin Milaa hymyillen, kun menin Hukkiksen vierelle nostamaan toisen puolen jalustinta. Mila vain virnisti tyytyväisenä minulle ja lähdimme vierekkäin kohti tallia, jossa Larissa oli hempeilemässä kerrankin jonkun muun kuin Markuksen kanssa – Edi nautti saamastaan huomiosta. ”Täytyy varottaa Markusta, et Edi vie sen naisen” nauroin tytölle, joka näytti minulle kieltä ja jatkoi sitten ruunikkonsa rapsuttelua. Hukkis oli nopeasti hoidettu pois ja nyt ori olikin jo sinut Milan kanssa. Mila kävi heittämässä Hukkiksen pihalle ja toi tuliaisiksi ulkoa Samun. Hoidin rutiininomaisesti Samun jalan ja aloin sitten laittaa sille suitsia päähän ja siloja selkään – Samu toimi loistavasti ja lähinnä vain katseli maisemia ja teki tuttavuutta Edin kanssa. Aloimme ottaa Milan kanssa varusteita pois, kun huomautin naiselle, että häntä tarvittaisiin jälleen huomenna; ravitallin omistajana huomenna ajattelin lähteä kävelemään Samun kanssa, johon tarvittaisiin lisäkseni kaksi henkilöä, ja kuka olisikaan parempi henkilö tehtävään kuin Mila? Joka tapauksessa pian Samukin oli ehjänä tarhassaan, joten kiittelin Milan avun vuolaasti. Palailin taukohuoneen hälinään ja puollisen tuntia myöhemmin puhelimeni soi ja se tarkoittikin sitä, että päivän tallihommat oli hoidettu ja pääsin kohti kotia tyytyväisenä päivän saldoon.
// Voisin koittaa tuota Hukkiksen ratsastuksen piirtämistä kunhan vanhat kuvat ovat alta pois :3
|
|
|
Post by Petra on Aug 4, 2013 18:02:35 GMT 2
Pää jyskyttäen reilusta annoksesta särkylääkettä huolimatta tulin tallille työnjohtajaksi - äitini saisi slaagin, jos kertoisin hänelle, että olin tehnyt jotain hyödyllistä. Kävin hakemassa Samun talliin, jos tänään voisi lähteä liikkeelle silojen kanssa, mutta sattuneista syistä Déjà Vu hyökkäsi ja lopulta juoksin Samun perässä riimunnarusta raahattavana nuoren suokin perässä - mitä, oliko minulle nyt kuoriutunut kiltistä pikkusuokista hirveä kauhukakara yhdessä yössä, niinhän se Usvankin kanssa kävi ... Pitkän litanian nuorimmille lukijoille sopimattomia sanoja jälkeen olin kuitenkin jotenkin kiinni Samun riimussa ja rahtasin orin tarhaansa takaisin riehumaan, hakisin sen myöhemmin kun jätkä olisi vähän rauhoittunut. Hyökkäsin tallin taukohuoneeseen ja lysähdin sohvalle. "Minä en sitten tee tänään mitään kivaa ja hyödyllistä kun minä oon ihan reppana ja Samukin on tyhmä" ilmoitin parhaan koiranpentuilmeen säestämänä Milalle, joka nauroi itsensä kipeäksi kerrottuani, kuinka Samu oli päättänyt, että häntä ei nyt huvittanut mennä sisälle. Hetken löhöttyäni otin itseäni niskasta kiinni ja Vian tarhalle kiusaamaan kasvattamaani ruunaa. Hetken rapsuteltuani hellyydenkiepää ruunaa näin vieraan auton menevän ohi, muten noteerannut sitä sen enempiä - viimeisten viikkojen aikana hoitajia oli alkanut tulla ovista ja ikkunoista. Huomasin Evien menevän ohitseni ja huikkasin, että tyttö muistaisi mennä tänään Hukkiksella. Evie naurahti ja tuli juttelemaan ja kyseli, mitä saisi Hukkiksen kanssa tehdä. "No jos haluut saattaa ittes ihan kuoleman kieliin, ni voisit mennä esteitä jos haluat. Ei olla esteitä nähtykkää viikkokausiin ja pitäis kuitenki mennä kisaamaan ja mulla pitäis olla hieno suokki joka tekis jotain muuta ko kompurois esteillä." naureskelin Evielle, jota Mila juuri huuteli tallista, joten tyttö lähti kipittämään Milan luo ja hävisi sitten tuon seurana talliin, ilmeisesti laittamaan Simoa kuntoon seuraavalle tunnille. Suuntasin Vian hyvästeltyäni taukohuoneeseen, jossa oli jälleen joku uusi poika - mistä tätä misväkeä yhtäkkiä alkoi tuppautua? Minut esiteltiin pojalle, joka kertoi nimekseen Miska, mutten jaksanut jäädä juttelemaan mitenkään erityisen kauaksi varsinkaan, kun Evie tuli taukohuoneeseen ja sanoi, että voisi lähteä liikuttamaan Hukkista. Kävin hakemassa Hukkiksen mukaani Evien seuratessa perässä ja sitaisin sen sitten löysästi karsinaansa. Ori näytti minulle hapanta naamaan, kun harjasin sitä Evien hoitaessa toisen puolen, sillä herra yhdenihmisenhevonen ei kestänyt sitä, että oli joutunut olemaan jonkun muun uljas ratsu eilen ja tulisi joutumaan tänäänkin. "Sori mustalainen, mut en mie tänäänkään sulla viel uskalla mennä, huomen toivottavast ... " jutustelin orille harjaillessani sitä. Neljän käden voimin Hukkis oli pian puhdas, joten Evien heittäessä Hukkikselle satulaa selkään, itse laitoin orille tottuneesti suitset. Evie laittoi orille vielä suojat, jonka jälkeen tyttö veti kypärän päähänsä ja lähti Hukkiksen kanssa kohti maneesia. Taivaalta tiputteli vettä ja pian alkaisi varmaan sataa, joten pidimme parempana vaihtoehtona mennä maneesiin. Päivän tunnit olivat jo loppuneet ja viimeinen ryhmä oli juuri tulossa alas hevostensa selästä, joten autoin Evien selkään ja neuvoin perusjutut Hukkiksen kanssa ja lisäsin vielä, ettei Hukkista oltu ihan luotu esteille ... Aloin koota pientä rataa maneesiin kun Evie alkuverkkaili Hukkista. Ei aikaakaan, kun olin hakenut itselleni blokin jonka päällä vietin aikaani istuen, samalla ohjaten Evietä. "Okei, alotellaas sitte. Löysää vähä ohjaa, ei se herra siniverinen hyppää muuten, eli koeta tehä kaikki toosi pehmeesti, noooooin, hyvä. Tuu eka vaikka noille turkooseille pystyille, katotaa jos saatais vähä pomppua siitä. Älä vielä mee sitä vihreetä, käännä eti turkoosien jälkeen pois." ohjasin Evietä ja kadehdittuani hetken, kuinka hienosti Hukkis meni esteet, pääsin nielemään katkeruuden ja ohjustin jälleen. "Ookei, se meni tosi hyvin. Tuuppa sitten vaikka toi matala musta, sama este ko ne turkoosit, mut väri muuttuu ja peilikuvana. Hidasta vähä, hiiiiiiiiidasta, älä anna sen kaahata, tee voltti, volttivolttivoltti, Evie, tee toinen voltti äläkä anna mennä kylki edellä! Rauhota vähän, laske vaikka raviin ... Noooooin, hyvä. Nosta laukka ja tuu sitten, älä anna karata, pidäpidäpidäpidä! Piiiiiiiiiiidä! Soooooh, ei rynnitä, eeeei ollenkaan!" ohjeet kaikuivat tyhjässä maneesissa. "Opopop! Koita viel uudestaa, ei se voi laskee raviin heti ekan esteen jälkee! Käännäkäännä, joo, tee voltti ja nosta isolta voltilta laukka... Nooooooin, hyvin se mennee! Ekan jälkee menemenemene! Potkase sitä vähän jos se laskee.... Eeeeei Hukkis nyt! Tuu viel kerran, nosta laukka sieltä pitkältä sivulta ja laukkaa yks kierros ja tuu sitte tänne esteelle ... Jooooo, hyyyyyyyvä, eeeeeeei rynnitä! Oookei, ja nyt! Nytnytnyt! Luakka pysyypysyypysyy! HYYYYYYYVÄ! Hyvä Evie, se meni nyt tosi nätisti!" selitin suu höyryssä, yrittäen kannustaa ratsukkoa. "Koita sitten vielä toi korkeempi musta. Siin on aika ahasta tummansinisen jälkee, mut koita esteen aikana kääntää sitä jo mustalle! Käääääännä! Käääääääääännä! Hyyyyvä, noin just! Sehä meni heti ekalla yli ja niin nätisti viel! Ei vitsi Hukkis mennee siul nii nätisti. Ota vähä käyntii tähän väliin, mennää sitte vielä toi vihree ja lopuks ratana. " kehuin Evietä, joka ol isuu korvissa Hukkiksen selässä, antaen orin venytellä hieman. Kun Hukkis oli taas kunnolla mukana, Evie tuli upeasti toisella yrittämällä vihreän pystyn yli, jonka jälkeen alkoi atana suorittaminen. Hukkis epäröi turkoosilla sarjalla heti alkuun, mutta Evie sai orin ruotuun eikä aikaakaan, kun Hukkis oli ohjattuna matalalle, mustalle pystylle. Musta ylittyi, mutta tummansininen oli liiaksi herralle, kun Hukkis näytti jo olevan loikkaamassa, mutta otti oudon askeleen ilmassa ja tekikin sitten äkkipysähdyksen etumus hipoen puomeja. Evie pysyi onneks iselässä, mutta näytti siltä, että tuiskahtaisi alas heti, kun Hukkis lähtisi liikkeelle, joten kävin auttamassa Evien paremmin satulaan. Kiletämättä, vaikka Hukkis ylitti esteen, ei sillä lahjoja ollut ... Elegantti kouluorii tuntui muuttuvan kompuraksi luuskaksi heti, kun edes näki esteen. Kävimme radan läpi vielä kolmesti, kunnes se meni erinomaisesti. "Ei vitsi mie en malta odottaa et pääsen ite selkään. Se meni kyl tosi hyvin sun kanssa noita esteitä, oon nyt ihan kade! Mut, kiitti hei ihan hirveesti, et viitit liikuttaa sen." kehuin ja kiittelin Evietä. Veimme yhdessä Hukkiksen talliin, jossa harjailimme sen ja veimme sitten mustan orin pihalle. Samalla reissulla Samu, joka olikin jo purkanut osan energiastaan, lähti mukaani ja jo tottuneesti heitin orille silat selkään. Kövin huikkaamassa Milan ja Markuksen avukseni ja Markuksen mukana kaupanpäällisiksi tuli myös Larissa. Virnistin iloisesti tytölle, jonka jälkeen ohjeistin Markusta ja Milaa laittamaan liinat kiinni suitsien päällä olevaan nahkariimuun. Sujautin ohjaslenkeistä ohjat ja Mila talutti Samun pihalle, jonka jälkeen menin hieman kauemmas ja annoin käskyn lähteä liikkeelle. Samu venkuloi ja yritti kytätä ympärilleen, mutta pian ori rauhoittui ja käveli melko suoraan hiekkatietä suunnilleen sata metriä, jonka ajan Samu kulkikin varsin komeasti ilman sen suurempia ihmettelyjä, mutta kääntyminen olikin sitten ongelma, jonka kanssa saimme tapella jonkin aikaa. Loppumatkasta harjoittelimme vielä pysähtymistä ja liikkeellelähtöä, joka sujui varsin hyvin. Tyytyäisenä kehuin Samua ja kiittelin vielä apureitani, vieden sitten Samun talliin, harjaten sen ja lähtien sitten kotia kohti vietyäni Samun tarhaan.
|
|
|
Post by Petra on Aug 5, 2013 20:48:34 GMT 2
// Laaaaaiskooooottaaaaa ....
Tulin aamupäivästä tallilla päänsärys saattelemana; tänään voisin siis vielä leikkia marttyyriä ja hankkia itselleni uhrin, joka saisi Hukkiksen ratsastaa. Itse olin luvannut ratsastaa Tintin Katin puolestas, mutta se olisi kuitenkin Tintti, joten mikäs siinä. Tallilla törmäsin Larissaan, jonka mukana notkuin sitten tarhoille Ediä. Yllätykseksemme lämppäri oli kuitenkin tullut langoista läpi, joten kun lähdimme houkuttelemaan oritta luoksemme, hevonen lähti karkuun. Lopputuloksena sain kuitenkin nyhdettyä ruohoa ja pienen sotahuutomelodilaulunminkälien jälkeen Edi olikin kiinni ruoasaan ja nappasin ravitallin kasvatin kiinni. Harjailimme yhdessä tuumin Edin, kunnes Kat pelmahti paikalle ja oli heti urkkimassa, että mitä teimme. Hihittelymme keskeytyi ja Larissa vastasi toiselle tytölle nasevasti, joka sai minut hihittelemään. Hirnuntamme vain jatkui, kun Lairssa päätti vaihtaa housut, mutta ei siitä sen enempää. Lähdin käymään Hukkiksen tarhassa hetkellisesti, kunnes huomasin Larissan, Katin ja Edin jo olevan pellolla, joten hölkkäsin sinne juuri sopivasti, jotta saimme puhelimen "turvaan". Voi Larissa parka, luuli puhelimensa olevan turvassa. Hetken seurailtuamme Larin ratsastusta Katin kanssa aloimme hieman kyllästyä - olin ainakin itse odottanut lämppärin saavan hulluuskohtauksen ja heittävän Larissan alas ennen kuin lähdettiin edes liikkeelle, mutta mikä pettymys, Edi oli vain reipas eikä vetänyt mitään kilareita. "Kat, laita Larissalta Markukselle joku viesti! Saadaa vähä vipinää siihenki laiska-Jaakkoon!" supisin Katille, joka alkoi kämmentensä suojassa räplätä kännykkää. Hetken muotoiltuamme saimme viestin lähteväksi. "tuu pellole, edi heiti selastä enkä pääse ylös" lähetimme Markukselle, pyrkien tekemään viestistä hätäisesti kirjoitetun näköisen. Tämän jälkeen menimme suojaan siten, että suora näköyhteys tallilta oli se, ettei meitä näkynyt, eikä pahemmin Larissaakaan. Alle minuutissa Markus juoksi paikalle raskaasti huohottaen ja oli saada sydänkohtauksen, kun Larissa oli reippaana jo Edin selässä. Aloimme räkättää Katin kanssa ja tyttö meinasikin hetkessä pudota ojaan, mutta nappasi minut kiinni ja sitten nauroimmekin vatsojamme pidellen maassa. Larissa väläytti meille murhanhimoisen katseen eikä aikaakaan, kun tyttö tuli alas selästä ja meinasimme lähteä Katin kanssa livohkaan Larissan kiukun pelossa, mutta jäimmekin täysin aikuismaisesti ja kypsästi juttelemaan Edin kehityksestä ja tarjosimmekin apuamme - jos ei muuta, niin ainakin lohduttaisimme nauramalla kun Edi vetäisisi pultit ja Larissa putoilisi. Tässä tapauksessa kuitenkin auttelimme Edin poislaitossa kun veimme sen kamoja oikeille paikoilleen.
Hoidettuamme Edin pois Larissa lähti ratsastamaan elävääkuollutta Zombia ja itse lähdin hakemaan Tinttiä tarhasta. Ratsastettuani ja hoidettuani Katin hevosen priimakuntoon järkyttävä päänsärky tuntui halkaisevan pääni sillä sekunnilla, joten kun Larissa tuli sisälle, huikkasin tytön mukaani Hukkiksen selkään - menkööt sitten useammalla hevosella kun Edikään ei heittänyt selästä! Larissan ratsastettua Hukkiksen olin erinomaisen tyytyväinen orini suoritukseen. Larissa valitti jotain Hukkiksen ravista ja naureskelin vain väliin, sillä oikeastaan kaikki sillä ratsastaneet valittelivat samaa. Itsellänikin oli ollut ongelmia ravin kanssa, mutta olin jo oppinut istumaan ravissa melko hyvin. Pesaisin Hukkiksen Larissan hoitaessa orin muuten ja kävi nappaamassa särkylääkkeen huiviin. En viitsinyt enää viedä Hukkista ulos, jos lakaisi sataa, joten jätin orin nuokkumaan karsinaansa. Kävin samalla hakemassa Samun sisälle, sillä lähdin sen jälkeen jo kotia kohti, joten harjasin pikkuoriin ja sanoin kaikille hyvät yöt, lähtien sitten bussilla kohti kotia.
// Laaaaaiskooooottaaaaa vieläkin ja tästäkin tuli vain eri versio Larissan tarinasta. Koitan saada vielä tällä illalla Tintin hoitopäivikseen tuon hoidon ja ratsastelun (:
|
|
|
Post by Petra on Aug 21, 2013 14:11:47 GMT 2
20.8.2013
Olin anonut tälle päivälle poissaololuvan ja kellon näyttäessä yhdeksää hyppäsin bussiin, joka körtteli tyhjänä tallille päin. Oikealla pysäkillä hyppäsin kyydistä ja moikkasin jo tutuksi tullutta kuskia. Tallille päästyäni näin Helenan ja Milan kentällä laittamassa kenttää kuntoon; iltapäivällä lisi ratsadtuskoulujen kolumestaruuskisojen Vaahterapolun karsinta ja kolme ratsukkoa pääsisi aina Metsälampeen asti edustamaan Vaahterapolkua ja mittelemään palkinnosta. Ressu oli muutanut tallille toissapöivänä enkä voinut kuin virnistellä - muistin kyllä Hukkiksen ensimmäisiä varsoja, mutten ollut osannut yhdistää Tuulen Tähteä ja Vaahterapolun Tähteä. Kävin rapsuttelemassa auringossa möllöttävää Vikaa, joka tuli heti portille vastaan innosta piukeana - taisi Vikakin mitellä Teresan kanssa koulumestaruudesta. Seuraaaksi vuorossa olikin Ressun kiusaaminen. Hetken hakemisen jälkeen löysin mustan suokin connemararuuna Raipen kanssa tarhasta, jossa tamma päättikin esitellä minulle parhaan puolensa; heti huomattuaan minut suokki lähti kohti uhkaavan näköisenä ja pysähtyi hieman turhankin likelle aitaa korvat hörössä mutta nostaen päänsä taivaisiin, päästäen sitten kimakan hirnahduksen. Naurahdin tammalle, lähtien sitten kohti Hukkiksen tarhaa - minun pitäisi käydä vielä ajelemassa Samun kanssa ja Linda tulisi kuvaamaan kisoja. Hukkis tuli minua portille vastaan, jolloin nappasin orin heti kinni ja vein oripojan sisälle. Hain vesiämpärin ja sienen, viden Hukkiksen vielä pihalle ja sitaisten sen harjauspuomiin. Vaikka pesukarsinakin olisi ollut käytettävissä, minulla oli fiilis, että olisi kivampi pestä suokki pihalla. Hukkis venytti kaulaansa heti kun tunsi veden selällään ja aloin hieroa sienellä mustaa oritta puhtaaksi. Nostin harjaa ja pesin orin kaulaa melko pitkään ja lopulta koko kouluratsu oli pesty ja vaikka omakehu haisee - olihan ori komea näky. Okei, ehkä se johtui valoista. Vein Hukkiksen tarhaansa, jossa ori tuntui normaaliakin enemmän varovan likaamasta itseään. Kävin seuraavaksi hakemassa Samun pestäväksi. Samu päätti pistää ranttaliksi pesun aikana, mutta pienoisen tappelun ja Milan auttavan käden kanssa saimme ravurinalun lopulta pestyä. Epätoivon parkaisu pääsi huuliltani, kun heti tarhaan päästyään Samu veteli vanhan kunnon kurakerroksen piehtaroidessaan ylleen. Päivä tuntui menrvän vähän turhankin nopeasti. Puhdistin kaikki Hukkiksen kamat ja vaihdoin omat vaatteeni ja lopulta kelo näytti jo neljää ja kahden tunnin päsätä alkaisivat kisat. Pienoinen paniikintapainen kasvoi sisälläni kun yritin kerrata rataa harjatessani Hukkista ehkä kymenettä kertaa samasta kohtaa. Orin harja oli laitettu nykeröiksi ylös, jolloin orin kouluratsunvirka korostui; vaikka suokki oli raskas ja kaula ei edes muistuttanut elegantin kouluratsun kaulaa, näytti Hukkareissu vähitellen jo paremmalta. Kisoihin oli tunti, kun Linda saapui paikalle kameroineen ja roikkuikin loppuajan minussa, kun panikoin rataa. Pääsin lopultakin Hukkiksen selkään ja verkkailin oritta; vasen puoli tuntui jäykemmältä, joten yritin painottaa sitä, mutta suokki tuntui olevan täysin jumissa vasemmalta. Itse radan ei pitäisi tuottaa hankaluuksia - eikä se sinänäsä tuottanukkaan, kertaalleen Hukkis ei suostunut kävelemään suorassa, jossa pisteitä ropisi pois ja muutamia pikkujuttuja meni, mutta pian rata oli ohi ja jäin jännäämään tuloksia. Olin keskiosassa kisaamassa, joten pääsin katselemaan useita suorituksia ilamn jänntiystä omastani ja hetki hetkeltä minusta tuntui, että olisin viimeinen koko kisassa. Yllätys oli valtava, kun tulokset ilmoitettiin; minä ja Hukkis lähtisimme Metsälampeen! Olimme päässeet nipin napin Teresan ja Vian ohi ja olimme kolmansia. Halasin orittta selästä, onnen kyyneleet silmissäni, kun ratsastin palkintojenjakoon. Vierelläni oli toiseksi tullut Markus ja Rosanna, ja virnistin kaksikolle. Laitoin Hukkiksen pois tyytyväisenä suoritukseen ja vein orin sitten tarhaan jumittamaan portille. Seuraavaksi oli Samu, joka oli jo saanut enimmät mudat karistettua. Huuhtaisin orin selkää pesukarsinassa ja heitin tuolle silat selkään ja kärryt taakse. Linda hyppäsi kyselemättä kärryille ja teimme pienoisen lenkin hiekkatiellä ilman suurempia rasituksia - tarkoitus oli säsätää Samua taas pari päivää ja lähteä sitten ottamaan kunnollista ikaa ja mennä koittamaan onnea hiitillä, 15. päivä olisikin jo koelähtö... Joskin sinne tulisivat myös pari muuta ravurinalkuani.
Lenkin jälkeen laitoimme Lindan kanssa yhteistuumin Samun pois ja Linda juoksutti Samun tarhaan rellestämään. Kello oli jo kymmenen pintaan, kun lähdimme lindan kanssa bussipysäkille ja katselimmekin kuvia koko bussimatkan tallin jäädessä aina vain kauemmaksi.
|
|
|
Post by Petra on Aug 24, 2013 23:20:24 GMT 2
Istuin unisena autossa auton kellon näyttäessä kahdeksaa. Perässä rymisi traileri, kun yritin karistella viimeisiä unirähmiä silmistäni. Päivä oli melko hyvä, ei tullut sadetta kuin esterin pe*seestä, mutta aurinko ei paahtanut täydellä teholla. Varjot olivat vielä pitkiä, kun syksy hiipi hiljalleen kesän aikaiseen aamuaurinkoon. Mustahiuksinen Linda istui takapenkillä puoliunessa, kuitenkin näpyttäen laittoman pitkien kynsiensä kanssa puhelintaan. Tallille päästyäni otin Soppaskoolin, liinakon sabinon ulos, käskien Lindan kävelyttää nuorta oritta pihalla - Soppa oli yleisesti ottaen kovakalloinen, mutta tottelevainen, joten tuskin joutuisimme juoksemaan karanneen orin perässä. Menin hakemaan Samun karsinastaan - olin jättänyt Milalle ohjeeksi, että nuorikon saisi jättää sisälle, että pääsisimme heti aamusta lähtemään hiitille. Ovessa olikin lappu "Ei pihalle aamulla! Hukkis normisti". Otin rauhattoman orivarsan mukaani ja vietyäni Samun traileriin ja Sopankin ollessa kyydissä, tein tilaa takapenkille. Ajattelin joukutella jonkun hiitille kanssamme, sillä äitini lähtisi roudaamaan siskonsa tavaroita tuon uuteen kotiin - tallille, jonne myös parii omaa hevostani menisivät, mutta ei siitä sen enempää, joten olisi kivaa olla kolmen porukalla viettämässä aikaa raviradalla kuin kahdestaan. Ja toki myös kellottaja tarvittaisiin. Mennessäni kohti satulahuonetta, tehden pienen kierroksen Hukkiksen luona, bongasin Julian taukohuoneesta puoliunessa - miksi lie tyttö siihen aikaan tallilla, siinä likka nökötti. Ravistin blondia olasta. "Dudette, tuutko mun mukaan hiitille?" kysyin heti tytön saatua silmänsä auki. "Mitä?" Julia kysyi hämmentyneenä. "Tarvitaanko sua päiväl kriittisesti tallilla?" kysyin, saaden vastaukseksi, ettei tarvittu. Virne nousi kasvoilleni kun otin tytön käsikynkkään, raahaten tytön satulahuoneen kautta autoon istumaan kysymysten saattelemana. Kun lopultakin silat ja muut vermeet olivat autossa ja kehotin Juliaa menemään autoon, hyppäsin itse etupenkille, kunnes muistin, etteivät takapenkillä olevat tytöt tunteneet toisiaan. "Aaa, joo. Linda, tää on Julia, josta oon jutellu ja Julia, tä on mun yleinen apukäsi ja orja Linda. Älkää repikö toisianne siel älkääkä liittoutuko mua vastaan, kiitos." esittelin tytöt. Linda väläytti minulle tietävän katseen, joka sai hentoisen punan nousemaan kasvoilleni, kun taas Julia katseli Lindaa silmät sirrillään, myrkyllisesti. Johtui varmaan Lindan vaatteista tai jotain, Linda kun vaikutti enemmän Ilona kakkoselta kuin iloiselta tallitypyltä ja sitähän likka vähän olikin. Ajomatka meni kiusallisessa hiljaisuudessa, jota äitini vieroksui ja laittoi radion pauhaamaan Adam Lambertia, joka sattui olemaan levysoittimessa kyseisellä hetkellä. Viimein ravirata häämötti edestä ja aloin jo lähes pomppia paikallani. Heti kun auto oli pysähtynyt, lähestulkoon juoksin autosta ulos ja otin ulos Sopan, joka oli juurikin sen näköinen, ettei voinut vähempää kiinnostaa. Samu taas oli astetta hermostuneemman oloinen, mutta hetken taluteltuani sitä Julian avulla oripoika rauhoittui. Kärryt oli tuotu jo eilen paikan päälle, kun autossa oli tilaa, joten Sopan lilat ja Samun keltaiset kisakärryt odottelivat oreja jo. Ratatallin suunnilla oli yksi nuori lämminverinen omistajineen ja muutamia katsojiakin oli vaivautunut paikalle. Talutin Lindan avustuksella suokit ratatallin karsinoihin, kiinnitellen ravurinalut molemmin puolin. "Linda saa pärjätä itekseen, Julia tuu vaik mun kans laittaa tätä Samuu. Sen tietää, et toi yks diiva--" "Kuulin ton!" "--- omii Sopan ko sitä ajaaki. Mutnii Julia, sie saat ottaa aikaa" jutustelin Julialle, silmäkulmallani nähden, kun äitini katosi pihasta heitettyään karsinoiden vieruksille parit harjaapakit. Harjailimme vaitonaisina molemmat orit kuntoon ja heitin sitten Samulle silat selkään. "Hei sä oot ostanu uudet ... noi ... noinoinoi silatyynyt!" Julia hihkaisi. Virnistin tytölle, joka oli huomannut pienne yksityiskohdan - keltaiset, uudet silatyynyt olivat omasta mielestäni varsin kivat Samulla. Samu oli muuten aika "naturelli" juoksija; orilla ei ollut obersekkejä tai mitään, suojat ori saisi jalkoihinsa, kunhan päästäisiin kisoihin asti, yleensä Samu ei niitä tarvinnut. Soppa oli lähellämme liloine varusteineen ja obersekkeineen ja suojineen. "Onneks et oo värille uskollinen tai mitään ..." Julia naureskeli, kun suuntasimme kohti ravirataa. Ajoimme hetken Lindan kanssa rauhallisesti, kunnes Julia pääsi kentän reunalle kellon kanssa. Molemmat orivat alkoivat olla jo valmiita. Kuulostelin Samun herkkyyttä ajaessani volttia herran kanssa. Julia huusi jotakin epämääräistä, jolloin lähdimme Samu ja Soppa kylki kyljessä ajamaan hevosia. Soppa rikkoi kahdesti laukalle jo alkuradasta, johon Samu meinasi mennä, mutta pysyi kuitenkin kiltisti ravissa. Annoimme hevosten painaa oikein kunnolla kerrankin, kun ei ollut pelkoa huonosta pohjasta. Lopulta Soppa kuitenkin jäi taakse ja tummempi ori viipotti ohitse korvat höröllä, kuin tietäen, kuinka hienosti kulki. Kun jäimme kävelemään hevosten hengästyttyä, en voinut olla näkemättä Lindan pettynyttä naamaa - tyttö kun oli lievästi kilpailuhenkinen. Ajat tuli viimein otettua ja hikinen suokkikaksikko olikin jo pian ratatallin viereisellä nurmikolla syömässä sulassa sovussa; oli minullekin ihme oreja tuppautunut, Hukkis the diiva ja sitten nämä kaksi maailmansyleilijää. Lopulta äitinikin saapui pihaan pitkän hiljaisuuden ja kiusallisuuden päätteeksi ja laitoimme orit koppiin. Auton kello oli jo kolme päivällä, joten jokaisella oli nälkä; niimpä päätimme porukalla hakea läheisestä pizzeriasta ruokaa. Juuri kun minä ja Julia olimme saaneet tilattua pizzamme - äitini tarjottua - Linda päätti ryhtyä kunnon b*tchiksi näin kansainvälisesti sanottuna. Neidille ei yhtäkkiä käynytkään pizza, vaan hän halusi olla syömättä. Kun pääsimme autoon, Linda istui takapenkille ja Julia meni enemmän tai vähemmän vastahakoisesti sinne. Kun pääsimme jatkamaan matkaa, Linda koputti minua olalle, pummaten pizzaa; nyt kyllä vaan maistui. Annoin yhden palan tytön rouskutettavaksi ja näin peilistä Julian kylmän katseen, mutta äitini kyselessä, miten Samu ja Soppa olivat juosseet, Lindan ilme kiristyi. "Soppa on ihan kauhee ajaa. Se varmaa ois parempi täs pitsan pääl... Harmi vaa et se raipan maku takertuis varmaa lihaa, ku ei se muute liiku" Linda valitti takapenkiltä, ja mietin jo, että jos Lindan ovi avautuisi, turvavyö ja mystinen aavemainen tuuppaus tapahtuisi, yhdistettäisiinkö se minuun? Todennäköisesti. Hammasta purren mökötin koko loppumatkan, sanomata snaakaan. Vedin pizzan hetkessä naamaani ja hyppäsin sitten kyydistä, sihisten itsekseni jotain todella rumaa Lindasta. Otin Samun ulos traikusta ja äitini lähtikin melkein saman tien livohkaan heittämään Lindaa ja Soppaa oikeisiin paikkoihin saatuani Samun kamat ulos ja trailerin kiinni.. Marssin kiukkuisena viemänä Samun tarhaan ja menin sitten Julian seuratessa katsomaan Hukkikista kiroillen mennessäni. Hukkis oli jo saanut päiväheinänsä ja eliminoinut ne, joten lisäsin orille hieman vettä. Julia otti paremmaksi häipyä paikalta. Sain oudoksuvia katseita osakseni kulkiessani naama väärinpäin ja äksyillessäni lähes kaikelle; enkä yleensäkään ollut 24/7 neiti päivänsäde, mutta tämä oli minullekkin epänormaalia - jos nyt mikään minussa olikaan normaalia. Kun äitini tuli tyhjän trailerin kanssa pihaan, hyppäsin kyytiin, mököttäen koko kotimatkan ja mennen suoraan kotona vetämään pikku päivätorkut. // Jos sitä piirtää jaksaisi ... // Ihana nimi! Soppaskooli! Soppa-skooli, Soppas-kooli! Kooli-Soppa, kuuli-Soppa! x) Okei, rauhotun. Ja pirtää jaksaa hän! Kiitos nam!
|
|
|
Post by Petra on Sept 1, 2013 19:29:27 GMT 2
Tuijottelin pilvien täyttämälle taivaalle, toivoen, ettei alkaisi sataa - tänään olisi Vaahterapolussa syyskisat ja sitten pitäisi vielä ehtiä Kaihorantaan avajaiskisoihin ... Onneksi tallit olivat senverta lähellä, ettei tulenpalavaa kiirettä tulisi. Julian auton moottori hyrisi, kun tyttö ajoi jo hieman varmemmin ja jutteli välillä niitä näitä, mutta olin liian hermostunut vastaamaan. Äitini oli heittänyt ahkerana heti kuuden aikoihin Huhun Vaahterapolkuun ja Kaihorantaan Kesäheilan sekä Sepin, jotka eivät Vaahterapolun kisoihin osallistuisi. Hukkiksenkin pitäisi käydä vierailulla Kaihorannassa asuvan ja tänään kilpailevan Valovirran luona, kun tarkoitus olisi vielä yksi pikkuHukkis napata tammasta. Tallilla Julia pysäköi auton täydelle parkkipaikalle ja riensimme molemmat omiin suuntiimme pienen poskipusun jälkeen ja käväisin hakemassa Hukkiksen sisälle - Huhu oli Hukkiksen karsinassa, joten jätin oripojan pihalle puomiin ja tarkasti Huhun kunnon - onnekseni tamma oli jo oikeastaan valmis, satula vain selkään, Hukkiksessa olikin enemmän hommaa. Kaiholan kauhukaksikkokin olisi valmiina - varusteita lukuunottamatta. Harjailtuani Hukkiksen ja letitettyäni orin harjan laitoin orille satulan ja suitset ja heitin vielä suojat jalkoihin esteluokkia varten - ne napattaisiin pois kouluradalle mennessä. Huhu sai saman kohtelun ja menin verkkailemaan Hukkista, äsken saapunut Linda sai päänvaivakseen Huhun. Moikkasin virnistäen Pepin, splashed white-arabitamma Sherin ja Brunin kanssa ilmestyneelle Julialle. Lopultakin kaikki radat tuli suoritettua ja mukaan tarttui Hukkiksen kanssa HeA-luokan kakkossija ja Huhun kanssa 40-50cm esteluokista kolmas sija. Ei mennyt kauaa, kun molemmat hevoset oli jo pakattu äitini auton taakse traileriin ja Juliakin sai ängettyä Sherin ja Pepin jonnekkin kun tyttö tuli traileri perässään oman automme perässä koko matkan. Paikan päällä hyppäsin äkkiä autosta ja otin hevoset heti ulos. Molemmat suokit olivat jännittyneitä kuin viulunkielet, mutta radalla koko konkkaronkka osasi jopa käyttäytyä. Täältä nappasimme mukaan esteluokissa Hukkikselle 60-70cm luokasta kolmossijan, Valovirralle 90cm kakkossijan ja koko päivän kruunasi uusin ostokseni Re-Spencer DONin ykkössija 140cm luokasta. Kouluokista Huhulle ykkössija HeB-luokasta ja vielä Sepille ja Valovirralle ykkös- ja kakkossijat VaA-luokasta. Tyytyväisenä pääsin viemään hevosia koteihinsa ja pääsin vielä illasta ajamaan Samun (ja Laran ja Sopan) kanssa koelähtöä, josta pikkuori pääsi läpi, samoin kuin Soppa, jonka kanssa olimme aiemmin treenanneet. Lara joutuisi vielä toiseen koelähtöön vikuroituaan radalla, mutta kyllä se siitä. // Huaaah ei huvita
|
|
|
Post by Petra on Sept 2, 2013 16:00:58 GMT 2
Näpertelin hermostuneena sylissäni olevia suitsia. Äitini ajoi autoa kohti Metsälampea, auton kellon näyttäessä kahdeksaa aamulla. Tuijotin lähes maanisesti maisemia ja vieressä istuvan kisahoitajan virkaa suorittavan Julian jutellessa niitä näitä äitini kanssa yritin kerrata rataa yhä uudestaan ja uudestaan. Olin ollut pilvissä, kun olin kuullut pääseväni edustamaan Vaahterapolkua Metsälampeen Rosannan ja Markuksen kanssa. Fella ja Luca menivät toisessa trailerissa, mutta Hukkis matkusti omatoimisesti - trailerissa oli matkustellut myös Samu, jonka kanssa olisi illalla peltoravit Kaihorannassa ja Hukkiskin jäisi yöski Kaihorantaan Valkun seuraksi ... Viimein Metsälampi näkyi pienen mutkan takaa ja lähestulkoon pompin paikallani takapenkillä. Heti perille päästyäni menin ottamaan mustaa oritta ulos, suokin steppailessa rauhattomana. Julia rahtasi perässäni satulaa ja heitti sen hoitopuomin päälle, kun aloin ottaa Hukkikselta kuljetussuojia pois. Pihassa hääräsi jos jonkinmosita ja pian Rosanna ja Markuskin ilmestyivät vierellemme hevostensa kanssa tallin kulman takaa. Mila seurasi naama loistaen perässä ja antoi viimehetken vinkkejä niin mitä itse pitäisi muistaa ja sanoipa tallinomistaja vielä siitäkin, mitkä olivat hevostemme vahvuuksia ja mitä kannattaisi panostaa. Aloimme laittaa hevosillemme varusteita - joskin minua auttoi Julia, joka laittoi Hukkiksen harjan nykeröiksi niskaan, kun säädin satulan kanssa hermostuksissani. Laitoin hiukseni nutturalle niskaan ja vedin valkean paitani päälle tummansinisen takin ja kypärän päähäni. Julia punttasi minut selkään ja lähdin lämmittelemään Hukkiksen kanssa. Lopultakin tuli Vaahterapolkulaisten kilpailla ja itse olisin viimeinen kilpailija koko kisasta. Katselin Rosannan lähestulkoon täydellistä suoritusta ja jännitin hullun lailla. Markuksen suoritus ei mennytkään ihan niin hyvin, mutta lopulta oli minun vuoroni. Kokosin ohjat käteeni ja ratsastin mahdollisimman rennosti radalle. Tervehdin tuomaristoa laskemalla käteni sivulle ja nyökkäämällä - ohja putosi ja panikoin, mutta nappasin ohjan sisukkaasti takaisin ja aloitin radan. Nostin Hukkiksen kanssa ravin, sitten laukan, laskin käyntiin ... En edes muistanut enää rataa kunnolla kun vein viimeistä kohtaa loppuun ja tein lopputervehduyksen ja annoin Hukkiksen kävellä pitkällä ohjalla ulos kentältä, samalla kun kummaruin hieman taputtamaan mustaa oritta hymyssä suin. Oma ratani oli kai mennyt ihan hyvin. Pian Sinten pitämän pienen puheen jälkeen palkintojenjako alkoi. Rosanna pääsi radalle voittajana ja olin uskomattoman iloinen tytön puolesta, mutta suuni loksahti auki, kun sain kuulal tuleleni toiseksi Hukkiksen kanssa. Hymyillen ratsastin kentälle ja pysäytin orin - viereen tuli vielä vieras hevonen, kun otin palkintoa vastaan ja kättelin nopeasti selästä käsin tuomaria. Ratsastin pois kentältä ja hyppäsin alas Hukkiksen selästä, halaten ensimmäiseksi mustaa oritta kyyneleet silmissä. Kädessäni oli palkintopysti, joka kädessäni halasin viereen tullutta Juliaa. Milakin tuli hymy korvissa onnittelemaan ja kiittelin, ilmoittaen vielä, että Hukkis ja Samu olisivat yön poissa. Pääsimme laittamaan Hukkista pois ja juotuamme vielä mehut pääsimme kohti Kaihorantaa. Kaihorannassa Samu odotteli meitä laitumen portilla. Otin Samun mukaani ja laitoin harjaillun Hukkiksen laitumelle. Samua hoitaessani tätini Jenni jutusteli kanssani. Piha alkoi täyttyä trailereista ja mukana tulivat myös Soppa ja Harha. Lara ei ollut onnistunut koelähdössä, mutta mitäs sitä pienistä peltoraveista. Pian koko nelikko oli valjastettu ja Lindakin kehtasi raahata ahterinsa ohjastamaan Soppaa ekassa lähdössä Samun rinnalla. Lähtökäsky kuului ja voltin jälkeen jäin pitämään keskipaikkaa Samun kanssa. Loppukiri tuli ja meni ja hävisimme nipin napin Milan ohjastamalle Bertta-suokille. Soppa jäi viimeisten joukkoon. Harha onnistui vielä nappaamaan illan aikana kolmannen sijan ja Lara pinkoi kärkeen omassa lähdössään. Tyytyväisenä jätin oripojat Kaihorantaan ja lähdin vielä illan pikkupirskeisiin Vaahterapolkuun ja vietin pitkän iltaa taukohuoneessa onnittelemassa Rosannaa ja onniteltavana oltavana. Tätä kutsuisin minäkin onnistuneeksi päiväksi!
|
|
|
Post by Petra on Sept 3, 2013 14:30:44 GMT 2
Taputin Hukkista ottaessani oritta ulos trailerista. Samu oli jo ulkona ja tarkkaili terhakkana tuttua Vaahterapolun pihaa. Oli Hukkiskin yksi murheenkryyni - suokki oli onnistunut karkaamaan tarhastaan, muttei sen pahempaa ollut onneksi käynyt ja Valkkukin olisi toivon mukaan tuleva mammatamma. Taluttelin poikkeuksellisesti Hukkiksen ja Samun samaan tarhaan Tohvelin kanssa, kuten olimme Milan kanssa sopineet ja menin sitten kurkkaamaan Hukkiksen tarhassa seisoskelevaa Soppaa. Milan kanssa oli tullut puheeksi varsa Tuikusta ja enköhän minä heti tarjonnut Milalle Soppaa - varsastahan voisi tulal vaikka mitä ja tulisi varmasti nätin värinenkin ... Taputtelin nuorta oritta ja menin norkoilemaan taukohuoneeseen, josta löpinä kantautui pihaan asti. Hukkista en tänään ratsastaisi ja Samukin saisi vapaapäivän, joten olinkin loppuillan vain juttelun ilosta taukohuoneessa ja kentän ja maneesin reunalla, kunnes lähdin bussilla kotia kohti. // Huh kun tuli lyhyt No ei se mtn ^___^ // Äh, mun piti kans kirjoittaa eilen tuon Sopan vierailusta vaan enhän minä muistanu, enkä kyllä ois ehtinytkään
|
|
|
Post by Petra on Sept 6, 2013 6:35:17 GMT 2
Annoin Hukkikselle pitkää ohjaa keikkuessani oripojan selässä. Musta ori köpötteli rennosti eteenpäin ja liinassa oleva Samu meni uskollisesti edellä. Kävelimme pienellä hiekkatiellä aamuvarhaisella, auringon lämmittäessä puiden lomitse selkääni. Hukkis ja Samu olivat täydellisen rentoja ja itse nautin satulatta ratsastelusta. Olin päättänyt juhlistaa suomenhevosten päivää rennolla maastolenkillä ja pienillä herkuilla ja hemmotteluilla. Olin kävellyt suuntaansa ainakin tunti, kun käänjnyin kankeasti - Hukkis olisi nyt kääntynyt vaikka kolminkerroin, mutta Samu liinassa ei ollut niin hanakka kääntymään. Hukkis ja Samu olivat nykyään ihan bestiksiä - kumpikaan oreista ei ollut pahasti testoteronipilvissään eivätkä suokit ottaneet yhteen lähes koskaan, joten ajattelin, että ehdottelisin Milalle, että Samun ja Hukkiksen voisi heittää tästä lähin samaan tarhaan.
Hieman ripeämmän kotimatkan jälkeen pääsimme tallipihalle asti ja pomppasin alas mustan hevosen selästä, taluttaen molemmat orit suoraan tarhaan - otin vain Samulta liinan irti nahkariimuineen ja Hukkikselta suitset. Kävelin talliin ja otin muutamia omenoita ja porkkanoita ekstraa pojille, ottaen samalla keltaisen ja turkoosin riimun mukaani. Kuten arvattua, Hukkis ja Samu tulivat kerjäämään herkkuja, joten sujautettuani riimut oreille päähän ja syötettyäni herkut. Kävin vaihatamassa tallivaatteet kouluvaatteisiin ja koska jumituin juttelemaan taukohuoneessa Sarin kanssa, jouduin menemään puolijuoksua bussipysäkille ehtiäkseni vielä yhdeksäksi kouluun.
|
|
|
Post by Petra on Sept 9, 2013 19:27:58 GMT 2
Katselin kelloa kärsimättömänä kelloa luokan seinällä. Minulla oli jotenkin tosi ikävä fiilis ja kun kello pirahti, kipittelin pihamaalle. Alle minuutti sen jälkeen kun olin päässyt pihaan asti, kännykkäni alko väristä taskussani. Vastasin nopeasti puhelimeen, jossa kuulin Milan lievästi panikoituneen äänen. "Hukkis! Didi! Ne ne ne meni! Joonas hoitaa tallia ja se ei saa niit kiinni" Mila sanoi nopeatahtisesti puhelimeen. Sydämeni heitti voltin ja soitin ädilleni, että tuo laittaisi minut sairaaksi loppupäiväksi - onneksi hän ymmärsi tilanteen ja koska olin yleisesti tunnollinen oppilas, niin sain pieniä vapauksia uurastuksesta palkkioksi. Hyppäsin bussiin ja matka kohti Vaahterapolkua alkoi. Kun pääsin tallille asti Hukkis riekkui ensin pihalla ja olikin potkaista sitä kinini yrittävää Saria, mutta kun kutsuin Hukkista sen nimellä, musta ori käänsi päätään ja ravasi luokseni nolon näköisenä. Otin Hukkiksen kiinni riimustaan ja raahasin sen tarhaan. Oli tuostakin herrasta päänvaivaa. Auttelin lopun aamua karsinoiden putsauksessa ja heitin loputkin tuntsarit pihalle. Loppunen lopuksi minä, Joonas ja Sari loikoilimme taukohuoneessa ja puheenaiheena olikin Hukkiksen ja Didin karkureissu. Olin tarkastanut portin, ja se oli kunnossa, mutta salpa näytti hieman kuluneelta, joten se saattoi olla reissun syy. "Hukkiksesta on tullu iha mahoton! Ensi se karkas sillo Kaihorannas ja nyt onki pelko, et se törmäs tohon Ninjaan, Julian yksityisee ja nyt sit tää. Onkoha sil viimeinki alkanu toi orimaisuus tulla esille, onha se nyt pari vuotta ollu niiiin mamman mussukkaa..." pohdiskelin muiden kanssa ja keskustelu jatkuikin melko sutjakkaasti, kun naureskelimme, miltä suokki-lämppäri-sekoitus näyttäisi - puhumattakaan Didin ja Hukkiksen varsasta, josta ei onneksi ollut pelkoa. Päivä alkoi olla puolillaan, kun olimme heittäneet hevosille päiväheinät ja lähdin hakemaan Hukkista. Hukkis menisi tänään tunnille ja oli kuulemma viime viikolla ollut turhankin energinben, joten päätin purkaa hieman herran energiaa - varsinkin kun sillä oli ollut vapaapäiviä viime aikoina. Herra Houdini olikin minua vastassa energisen oloisena ja haettuani Samunkin mukaani, harjailin molemmat hevoset nopeasti ja talutin molemmat kentälle. Suljin tarhan portin ja päästin molemmat herrat vapaaksi. Ensin molemmat kyhnäsivät kyljessäni, mutta kun päästin orit juoksemaan, niin se oli menoa. Suomenhevoskaksikko veti täyttä rallia ympäri kenttää ja jossain vaiheessa tummat orit alkoivat ajaa toisiaankin takaa kuin leikkien. Kun suokit rauhoittuivat hieman, kokosin muutaman pienen esteen kentälle ja kannustin molemmat hevoset jälleen kiitoon - Hukkiskin onnistui ylittämään esteen upeasti eikä Samun suorituksessakaan mitään huonoa ollut - huomioonottaen sen, että Samu oli ravuri ja Hukkiksen poika. Annoin orikaksikon riekkua vielä hetken ennen kuin otin pienen hippaleikin jälkeen suokit kiinni ja talutin ne tarhoihinsa rauhoittumaan. Kolmen aikoihin jatkoryhmäläiset saapuivat tallille ja lähdin minun ikäiseni, kovaäänisen tytön mukaan hakemaan Hukkista. Ori temppuili hieman, mutta lopulta saimme tuntilaisen kanssa Hukkiksen aisoihin ja varusteisiin. Tyttö hävisi minua kiitellen Hukkiksen kanssa tunnille, samalla kun itse livahdin taukohuoneeseen, jossa Mila juttelikin Katin, Larissan, Julian ja Valentinen kanssa. Käperryin Julian vierelle, jolloin Mila naurahti minut nähdessään. "Hukkiksesta oli tänään tulla kissatappelu" tallinomistaja totesi ykskantaan ja kohottaessani kulmiani nainen jatkoi. "Joo, kun tolla tunnilla viis tyttöä, niin voi luoja sitä tappelua - jokanen halus Hukkiksen. Tietty kun se on vähä spesiaali kun on yksäri ..." Mila naureskeli ja itsekkin hihittelin Julian kainalossa - pystyin vain kuvittelemaan tappelun Hukkiksesta. Lähdin tallilta, kun olin saanut Hukkiksen kuntoon tuntilaisen kanssa. Hukkis jäi sisälle odottamaan iltapöperöä ja hain vielä Samun sisälle ennen kuin suuntasin kohti kotia. // Kuvaa voisin yrittää :I // Hahaha, naurattaa vieläki se sun piirtämä kuva x) Vaan ois kai se Hukkis+Didi-sekoitus aika hurmaava varmaan Vaan riittää nuo mini-Hukkikset täällä... Ainaki vähäksi aikaa
|
|
|
Post by Petra on Sept 13, 2013 18:09:58 GMT 2
Tuijotin hajamielisenä Hukkiksen mustaa karvaa, joka oli auringossa krävistelyn takia tullut hivenen ruskeammaksi. Silmäkulmissani polttelivat karvaat kyyneleet, kun ajatukseni harhailivat Juliaan: pari päivää sitten käyty riita oli vielä sopimatta ja olin lähestulkoon juossut karkuun tyttöä viimeiset pari päivää varsinkin Lindan ollessa paikalla; Lindastahan riita oli lähtenyt ... kai. Sain Hukkiksen harjailtua ja laitoin orille päähän riimun ja kiinniten riimuun liinan. Samu odotteli viereisessä karsinassa ja kiinnitin Hukkiksen karsinasa kaltereihin ja laitoin vielä Samulle silat päälle ja ohjasin molemmat orit pihalle. Nappasin Milan pitelemään Hukkista - senkös nainen teki mielellään - ja laitoin kypärän päähäni ja vilkaisin samalla hiuksiani. Aiemmin päivällä oli satanut ja hiukseni olivat laineilla kypärän alla. Vetäisin ajohanskat käsiini ja laitoin Samulle koppakärryt taakse, lähtien rauhalliseen tahtiin kävelemään, kun Mila oli tullut antamaan minulle Hukkiksen ja pyynnöstäni laittanut liinan päässä olevan orin kärryihin kiinni. Ohitimme kentän, jossa Hurma riehui Evien ollessa aidan vieressä vahdissa. Moikksin tytölle ja jatkoin kulkuettani kohti maastoja. Hetken käveltyäni huomasin nykäisyn kärryissä ja Samukin hidasti tahtiaan - mitä se isäukko oikein sääti? Vilkaistuani taakseni huomasin Hukkiksen vetäneen täysstopin. Musta suokki näytti jäärpäiseltä, kun yritin ottaa suokkia takaisin matkaa, mutta siitäkös Hukksi riemastui ja lähti peruuttamaan pienellä tiellä. Nappasin Hukkiksen solmus irti kärryistä ja hyppäsin alas kärriltä, pidellen molempia oreja kiinni. Samukin alkoi hermostua, kun yritin pitää Hukkista kiinni. Samassa viereisestä metsästä kuului kova rysähdys ja kaksi peuraa loikkasi ojan ylitse. Peurat säikähtivät meitä ja jatkoivat matkaa - eikä vauhdista ollut puutetta Hukkiksellakaan. Ori nousi takaislleen ja viuhtoi ilmaa kavioillaan ja onnistui sohaisemaan minuakin olkapäähän. Ori tempaisi itsensä irti, kun nappasin Samusta kiinni tiukemmin, olettaen että Samu säikhätisi enemmän kuin musta isänsä - toisin kävi. Samu steppaili hieman ja Hukkis lähti viilettämään tallille päin. Käänsin Samun siinä samassa ja ravuri lähtikin vetämään kunnon kiitoravia isäukkonsa perään. Palatessani tallin pihalle, en nähnyt Hukkista missään, mutta jatkaessani tarhoille näin heti ensimmäiseksi Hukkiksen, joka esitteli itseään ensimmäisellä tarhalla Rexonalle ja Ericalle, jotka näyttivät siltä, että tulisivat kohta aidan läpi. Kävin kaappaamassa Hukkiksen mukaani - ori oli jonnekkin liinansa saanut sotkettua ja nyt vain parikymmensä senttiä pitkä naru roikkui orin riimussa, josta rahtasin hirnuvan suokin talliin. Taaksemme jäi monia hirnahduksia, kun viimein sain molemmat orit sisälle. Samu oli saanut loppukäyntinsäkin paluumatkalla, joten pääsin heittämään herrat suoraan pihalle. Palojäljet Hukkiksen liinasta saivat minut jälleen kerran miettimään - kuten usein viime aikoina - Hukkiksen ruunausta tai myyntiä - nyt Hukkiksestakin oli alkanut tulla karkailupuoli ja orimaisuus esille ... Vein apeana hevoset tarhoihinsa riekkumaan ja lähdin suoraan, puolijuoksua pois tallilta, ahdistavien ajatusten seuratessa minua aina bussipysäkille asti. // Äksöniä... Ja sydänsuruja! Ootahhan kun se hirvenmetästys alkaa niin nuo "isommat kauriit" pomppivat kans ns. silmille Jaaaa mitä tuohon Hukkiksen myyntiin tulee niin.... Ei mun varmaan tarvi edes sanoa?!
|
|
|
Post by Petra on Sept 17, 2013 20:59:06 GMT 2
"PERKELE KAAKIT NYT" karjuin täyttä kurkkua. Samu ja Hukkis olivat lähteneet matkaan tarhoistaan oikein nätisti, mutta Edin napatessa Samua kankusta ohittaessamme tarhan Samu villiintyi ja onnistui saamaan Hukkiksenkin riekkumistuulelle. Tämänhetkinen tilanne oli, että suokit hyppivät pystyyn ja vetivät minua perässään 6-0 kun karjuin hevosilleni, roikkuen orien riimuissa. Mila oli ilmeisesti kuullut karjuntani ja kurkkasi pihalle, rientäen hätiin ja nappasikin Hukkiksen kiinni ja talutti puhkuvan orin hieman kauemmas kun itse rauhoittelin Samua. "Mila, et viitteis tilata jotai Atrian autoa viemää sen makkaraks? ei prkl oikeesti Hukkiksest on tullu iha sekopää ... ei se enne oo tammojen tai minkää muun peräs juossu mut nyt sitte ..." valitin Milalle, joka näytti säikähtävän, kun uhkailin laittavani Hukkiksen mustaksi makkaraksi. Saimme yhteistuumin vietyä Hukkiksen ja Samun sisälle, jonne Mila jäi norkoilemaan ja tarjoutui harjaamaan Hukkiksenkin, josta olin kiitollinen - tänään ei ollut tunteja, joten Milalle jäi kuulemma ylimääräistä aikaa, joten nainen sai tekemistä mustan orin hoitamisesta - ja kyllä siltä vaikutti, että Mila oli niin silmänsä iskenyt suokkiin, että tuskin olisi pistänyt vastaan, vaikka olisi päässyt Hukkista hoitamaan vaikka päivittäin ... Hetken harjailtuamme suokkeja päätin avata suuni. "Haluisitsä mennä sen Hukkiksen kanssa tänään? Mie kuitenki vaan juoskutan Samua vähä ni ois iha mahtavaa jos--" selittelin, mutta Milan innokas nyökyttely ja "tottakai, joo, jee!"-hihkunta sai minut lopettamaan lauseeni ja virnistämään. "No laita sille sitten vaa kamat päälle. Mie meen jo tän kans kentäl juoksuttaa, et sie voit mennä maneesiinki varmaan" jutustelin Milalle, kipaisten hakemaan Hukkiksen kamat valmiiksi ja otin samalla juoksutusvehkeet mukaani. Samu oli nopeasti valmis ja häivyinkin tallista kentälle, joka oli tyhjillään. Tästä riemastuneena annoin Samun kävellä rauhallista tahtia ympyrää molempiin suuntiin. Ravi meni hieman tönkösti, kun ympyrä ei ollut herra ravurille tarpeeksi kookas, mutta kyllä se ravikin pyöri - laukassa taas sain tapella pitkän aikaa, mutta pian Samu oli juoksutettu. Yksäripuoli oli tyhjillään, kun otin Samua pois. Kuulin tavaroita viedessäni, että yksäripuolen ovi paukahti kiinni ja hikinen Mila tuli ovesta raahaten nyrpeän näköistä Hukkista mukanaan. Menin heti utelemaan, mitä oli käynyt, mutta Milan vain mutistessa kiukkuisesti jotakin päätin jättää naisen rauhoittumaan ja hipsin taukohuoneeseen sanomaan himisille heipat ja onnistuin antamaan Juliallekkin poskipusun ennen kotia kohti lähtöä - meidänkin riitamme oli onneksi selvinnyt, eikä siihen liittynyt samanlaista draamaa, sotaa ja riitaa kuin eräiden nimeltämainitsemattomien tapaukseen ;D // En jaksa ;-; // Haa, taidampa vähän varastaa sun tätä tarinaas jos sais kirjoiteltua jotain päiväkirjan tynkää tälle iltaa
|
|
|
Post by Petra on Oct 10, 2013 21:29:42 GMT 2
Yksi kylmempi päivä - ja PUFF. Tuijotin suu ammollani solakkaa ravuria, joka oli yön aikana pamahtanut karvakasaksi. Samu näytti täysin vieraalta, kun otin tumman orin mukaani ja vein sen talliin. Hukkis pitäisi liikutella vielä tänään, huomenna se olisikin tunnilla, mutta Samun kanssa pitäisi käydä vähän ajelemassa. Harjasin Samua ajatuskissani ja säikähdin, kun Sari iski silat oven päälle. "Aattelin tuua nää sulle ko tuli vastaan" blondi sani virnistäen ja naurahtaen kiittelin. Sari jäi siihen juttelemaan niitä näitä ja katseli, kun harjailin Samua. Sari oli ollut koko tallillaoloaikani mukana kuviissa, mutten koskaan kunnolla tutustunut talliapulaiseen ja nyt nainen oli lähdössä aina britteihin asti. Tietenkin oma unelmani oli lähteä Isoon-Britanniaan edes kielimatkalle ja vaihto-oppilaspaikkojakin voisin vielä katsella, mutta hevoset rajoittivat lähtöä. Sain Samun harjattua ja kysäisin, haluaisiko Sari lähteä kanssani ajelemaan. Sari kuitenkin joutui lähtemään, joten joudin lähtemään yksin matkaan. Talutin karvamörön pihalle ja laitoin Samun perän kärryt, antaen orin lähteä omaa vauhtiaan edespäin. Hengitykseni huurusi kylmässä ilmassa kun kuuntelin rytmikkäitä raviaskelia pimenevässä syysillassa. Annoin Samun revitellä kunnolla muutaman kerran ja ajoinkin Samun nopeasti kotiin, saaden hikisen orin lämpimään ja alaken loimittaa herraa. Pakkohan Samu olisi klipata aika pian, muuten jätkä vilustuisi ja sitä ei kukaan tahtonut. Samu oli pian loimineen sisällä mussuttamassa heiniään, kun hain Hukkiksen sisälle. Ori odotteli minua heti portilla - myös Hukkis oli reagoinut kylmään kasvattamalla pörrökarvan runkonsa ympärille ... Ihan symppishän suokki oli. Kävellessäni Hukkiksen kanssa pois tarhoilta oli lähellä ettei Bawca tulut läpi aidoista, joten kiirehdin viemään Hukkiksen sisälle. Harjasin mustan orin pikavauhtia, ottaen Hukkiksen sitten mukaani riimunnarun päässä. Talutin orin maneesiin, sillä tuntilaiset pidettiin ulkona paleltumassa ja kasvattamassa paksua nahkaa. Otin Hukkikselta riimun pois ja kirsin riimunnarun orin kaulan ympärille, nousten sitten leveään mustaan selkään. Painoin pohkeet hellästi orin kylkiin ja päästin kouluratsun menemään rennosti käyntiä. Hukkiksella tuntui olevan energiaa, joten nostin ravin ja päästin Hukkiksen kunnolla juoksemaan - roikuin orin harjassa, nauttien vauhdista. Hukkis nosti itsekseen laukan ja pian viiletimme ympäri maneesia. Rauhoitin Hukkiksen raviin ja siitä käyntiin, antaen orin rauhoittua. Köpöttelin Hukkiksen kanssa laukan- ja ravinlisäysten lisäksi tunnin verran, antaen herran olla rauhassa ja nauttia puolittaisesta vapaastaan. Kapusin pois Hukkiksen selästä ja taputtelin oritta, heittäen riimun orin päähän ja taluttaen orin löysässä narussa talliin. Harjasin Hukkiksen tallissa, suukotellen mustaa silkkistä turpaa. Siivosin sitten jälkeni ja jätin oripojat nuokkumaan karsinoihinsa, samalla kun vein harjapakit paikoilleen. Tästä jatkoin matkaani taukohuoneeseen hehkuttamaan hevosiani, ennen kuin Julia kehtasi tulla paikalle ja ilmoitti olevansa valmis tältä päivältä, jolloin manguin tytöltä kyydin kotio ja lähdimme samaan matkaa työtön autolle. Tälläiset päivät saisivat olla useammassa. // Vilkaiseppa pihaton porukkaa. Siinä vasta karvasta sakkia onkin
|
|
|
Post by Mila on Oct 16, 2013 8:53:22 GMT 2
16.10.2013 Uusi omistaja - ainakin melkein.
- Omistatko sä nyt siitä sitten oikeanpuoleisen persposken? Markus irvaili, kun roikuin Hukkiksen kaulassa keskellä tallipihaa. - Vasemman! ilmoitin ylpeänä. Hukkis seisoi tylsistyneen näköisenä paikoillaan sillä välin kun sitä lellittelin. Vihdoin ja viimein Petra oli suostunut myymään minulle edes pienen osan tästä komeasta mustasta suokkiputesta. Kauan siinä maanittelussa olikin mennyt... Mutta hyvää kannattaa odottaa vai mitenkä se meni? - Vasemman sitten, Markus naurahti ja lähti talsimaan kohti tallia. Itse olin ponkaissut jo seitsemältä ylös lämpimän peiton alta ja sännännyt suin päin tallille, vaikkei minun työvuoro alkaisi vielä mooooneen tuntiin. Maa oli kuurassa ja ilmassa oli selvää talven tuntua, mutta tällä kertaa se ei masentanut minua yhtään. Päinvastoin.
Vein Hukkiksen tarhaansa ja katselin hetken orin touhuja, kun se turpa maata viistäen ravaili pitkin aitaustaan. Sekin ihmetteli pientä valkoista kerrosta, joka sen tarhanpohjaa päällysti. Se oli MINUN hevonen! Tai ainakin melkein...
|
|
|
Post by Mila on Oct 21, 2013 10:47:46 GMT 2
21.10.2013 maastoilua med Repe & Zombi
- Oleppa nyt kunnolla, ärähdin mustalle orille joka taas näytti "parhaimpia" puoliaan karsinassa. Hampaat melkein upposivat käsivarteeni ja karsinan seinäkin koki napakoita potkuja orin jaloista. - Hah, vieläkö Hukkis on maailman ihanin komein ja paras hevonen mikä maan päältä löytyy? Rebekka hihitti Zombin karsinasta. - Totta kai se on! Vai mitä mussukkapussukkahaniböö? mussutin Hukkikselle, joka vain tyytyi mulkoilemaan minua vihaisesti. Enkä minä saisi edes yhtä päivää lomaa tosta eukosta?!
Kun Hukkis ja Zombi oli varustettu, lähdimme samoilemaan maastoon. - Hyyrhh, on täällä oikeastaan aika kylmä, Rebekka tuumaili kun navakka tuuli pyyhkäisi pellon poikki. - Laukataanko niin ei tuu kylmä? hihkaisin ja ennen kuin edes Rebekan vastausta olin saanut, kannustin Hukkiksen laukkaan. Ja orihan lähti! Parikkaat ilopukitkin se heitti, mutta olin osannut varautua siihen enkä tullut voltilla alas orin selästä. - Oottakaa nyt meitäkin, Rebekka kiljui jostain pellon toisesta päästä kun me lähestyimme jo metsän reunaa. Hidastin Hukkiksen ravin kautta käyntiin ja jäin odottamaan Rebekkaa sekä tämän kirjavaa ruunanrupsukkaa. - Olipas se kivaa, hymyilin kuin naantalin aurinko. Rebekka taputti Zombia kaulalle ja mutisi jotain hyvästä työstä. - Käydäänkö lammella? kysäisin, kun tulimme risteykseen, josta pääsisi kolmeen eri suuntaan. - Käydään vain!
Ravailimme letkeästi kohti lampea ohittaen parit koiran ulkoiluttajat sekä eläkeläislenkkeilijät. Hukkis hieman ihmetteli neonkeltaisiin kahiseviin vaatteisiin pukeutuneita mummeleita, mutta ilman sen suurempaa draamaa lönkytteli niiden ohi. Lammen ranta oli jo jäässä, mutta kauempana näkyi sula. Ei vielä uskaltaisi hevosilla jäälle mennä... Tosin en ollut koskaan uskaltanut sinne mennä. Ihan hirvitti ajatus uppotukkina olemisesta. - Hitsi ku ois sattunu makkarapaketti matkaan niin oltais syöty evästä, Rebekka mutisi katsellessaan kodan suuntaan. Tytön maha mouraisi myöntäväksi vastaukseksi ja me molemmat purskahdettiin nauruun. - Eiköhän lähetä takas tallille niin saat sinäki ruokaa, tuumasin ääneen. Olihan tuo nälkä jo itselläkin...
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 5, 2013 19:07:09 GMT 2
Tännekkös minä raapustelen hoitotarinat? Jos näin on, tässä ensimmäinen... Vaahterapolku #1 - Uusi alku 05.11.2013
Sade rummuttaa ikkunaa rytmikkäästi. Varjokärhät kiertyvät pihapuiden runkoihin kiiveten aina latvaan asti. Kolea tuuli pyyhkäisee tontin poikki - sitten rytmikäs ropina jatkuu. Tum, tutum, tum. Maailma on musta. Vaikka on marraskuu on jo aluillaan, pysyvät lumet eivät ole vieläkään suvainneet sataa maahan. Viime viikolla tuprutti hieman, ja pikkusisarukset olivat innoissaan. Riemu kuitenkin haihtui, kun lumi suli heti seuraavien päivien aikana pois. Nojaan päätäni käsiini ja tuijotan ikkunasta ulos. Asfalttitie kiiltelee sateesta, ja silloin tällöin ohitse hurahtaa muutama auto. Ei, meidän ei koskaan olisi pitänytkään muuttaa - ainakaan tällaiseen pieneen tuppukylään, jossa asukkaita on noin parituhatta ja jossa kaikki tuntevat toisensa. "Tästähän saisi kirjoitettua vaikka kirjan", ajattelen ja vaivun jälleen mietteisiini. Hahmottelen mielessäni päähenkilön: 13-vuotiaan, vastamuuttaneen tytön, joka ei viihdy uudella paikkakunnalla ja yrittää etsiä lohtua hevosista - vaan niitä ei ole mailla eikä halmeilla. Kirjan nimi voisi olla Sysipimeä, Pikimusta tai vaikkapa Musta joulu. Kello on vartin yli kymmenen, ja vaivun tietämättäni unen rajamaille. Aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta. Sen säteet polttavat ja liimaavat hikisen paidan selkääni kiinni. Polkupyöräni kitisee hieman, kun kurvaan risteyksestä pikkutielle, joka johtaa harvahkon lehtimetsän siimekseen. Hiekka rahisee renkaiden alla. Poljen, kunnes edessäni siintää punainen, suuri rakennus. Yritän polkea portista sisään, mutta tallipiha singahtaa kauemmaksi juuri kun olen saavuttamassa sen. Tämä toistuu. Kuin kangastus, vain pelkkä harhakuva. Kuulen hevosten hirnuntaa, mutta en koskaan pääse perille asti. Jossakin piippaa jokin. Prriing, prring...
"Prriiiing!" kännykkäni herätysääni pirisee raivostuttavasti yöpöydällä. Pakotan silmäni auki ja sammutan herätyksen. Kello on seitsemän - keskiviikko, kouluaamu. Rojahdan takaisin sänkyyn ja vedän peiton ylleni. En uskalla nukahtaa uudestaan, sillä nukkuisin kuitenkin pommiin ja Pia - englanninopettajamme - vaatisi kauheat tilitykset siitä, miksi olin myöhässä. Nousen hetken kuluttua ylös ja vilkaisen pikaisesti huonettani. Se ei ole suuri - huonekaluina toimivat valkoinen puusänky, kirjahylly, yöpöytä, kokolattiamatto, vaatekaappi ja hieman kulunut nojatuoli. Kaikki on valkoista. Pidän valkoisesta. Avaan vaatekaapin oven ja silmäilen lukujärjestystäni. Tänään on luvassa englantia, historiaa, musiikkia ja kolme tuntia kotitaloutta. Suhteellisen helppo päivä, siis. Haalin tarvittavat kirjat reppuuni ja kipitän koululaukkuni kanssa keittiöön. Isosiskoni on jo noussut, samoin minua kaksi vuotta nuoremmat kaksosveljeni. Pienemmät sisarukset ja äiti todennäköisesti nukkuvat vielä, isä on jo lähtenyt töihin. Sen voi päätellä pöydälle jääneestä, vielä hieman lämpöisestä kahvimukista. Lyhyen mutta perusteellisen harkinnan jälkeen päätän syödä aamiaiseksi muroja. Oikeastaan päädyn aina muroihin, mutta on silti kivaa harkita, mitä muutakin voisi syödä. Eilinen kaatosade on vaihtunut tihkuksi. Joka paikka on märkä, kolea ja kylmä. Inhoan lumettomia talvia - toivottavasti maa saisi pian valkean peitteen. Kävelen reippaasti lähimmälle linja-autopysäkille, joka on onneksi vain parinsadan metrin päässä omakotitalostamme. Jään odottamaan linja-autoa mietteissäni. Pian se saapuukin. Toivotan hyvät huomenet kuskille ja luovin tieni parhaan ystäväni, Emilyn, viereen. Noin kuusi tuntia myöhemmin...
Istun keittiön pöydän ääressä tekemässä läksyjäni. Pyrin yleensä tekemään ne heti koulun loputtua, mutta joskus se vain jää. Vanhemmat ovat töissä, pienimmät päivähoidossa. Muut touhuavat jo kotona. Kuulen makuuhuoneesta kiljahduksia ja väittelyä. Emil ja Leo ovat toistensa kimpussa jälleen. En jaksa vaivautua paikan päälle, Cassie voi tehdä sen hyvinkin puolestani. Vielä kotitaloutta... "Kuinka valmistat kiisselin kokonestesuurustuksella?" Jostakin syystä kysymys naurattaa minua kauheasti. Loppu :3
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 8, 2013 19:48:09 GMT 2
Vaahterapolku #2 - Unelmatkin voivat toteutua 08.10.2013
Ulkona on taas kylmää, märkää ja koleaa. Upea sää marraskuun kahdeksanneksi päiväksi. Kohta saataisiin lumeton joulu. Ainoa hyvä puoli säässä on, että ilma on happiraitis ja virkistävä. Olen käpertynyt sohvannurkkaan lukemaan hevoskirjaa. "Chii! Ootko sä ottanu mun huulirasvan?" Cassie huutaa syyttävään sävyyn huoneestamme. Käännän katseeni kirjasta ja huokaisen. Onko tämä isosiskojen tarkoitus? "Een! Mupsi on varmaa vieny sen, äiti sano että se kävi päivällä meiän huoneessa", huudan takaisin ja syvennyn jälleen kirjaan. Mupsi - tai oikeastaan Charlie - on kaksivuotias pikkuveljeni. Kutsumme häntä Mupsiksi, sillä hän on todella suloinen ja 'Charlie' nimi on liian hankala. "Miksi kaikki päättyy kirjoissa aina näin", mutisen itsekseni ja läimäisen kirjan kiinni. Kannesta erottuu teksti "Maailman paras hevonen" - juoni oli klassinen 'päähenkilö-haaveilee-hevosista-ja-eksyy-läheiselle-tallille-josta-löytää-hankalan-ratsun-ja-kouluttaa-sen-huippuhevoseksi-ja-voittaa-kaikki-kisat-ja-lopulta-saa-unelmaratsunsa-omakseen'. Niin tyypillistä. "Chii! Joku soittaa sulle!" Emil huutaa keittiöstä. Ponnahdan ylös ja juoksen keittiöön. Sieppaan kännykkäni. Ruudussa välkkyy parhaan ystäväni nimi: Emily Klarsson. Vastaan kiireesti puheluun ja lähden maleksimaan kännykkä kourassani huonettani kohti. "Moi! Pääsetkö kohtapuoliin kylälle?" Emily toitottaa hyväntuulisena luuriin. "Oota, mä kysyn äkkiä", sanon ja juoksen takaisin keittiöön jossa äiti häärää. "Äiti, pääsenkö mä kylälle Emilyn kaa?" ruinaan. "No joo, mutta tuu viimestään kuudeks kotiin", äitini - Mariella - huolehtii. Vilkaisen seinäkelloa. Se on vasta varttia vaille neljä. "Joo", huikkaan ja nostan jälleen kännykän korvalleni.
Olimme sopineet tapaamisen mahdollisimman pian. Äiti oli suostunut heittämään minut kirjaston kupeeseen, kun oli itse mennyt hoitamaan joitakin työasioita. Odotan parhaillaan Emilyä nojaillen kirjaston seinään. Tuijotan ohikulkevia autoja ja kaupassa asioivia ihmisiä. Viileä tuulenvire puhaltaa kylän ylitse. Vihdoinkin näen Emilyn vanhempien auton kaartavan kirjaston parkkipaikalle. Kiiruhdan hymyssäsuin paikalle. "Moi! Sori ku vähän kesti", Emily hymyilee ja astuu ulos autosta. "Ei mitään", naurahdan ja lähden kävelemään Emilyn kanssa kauppaa kohti. Olen todella iloinen, että minulla on sellainen ystävä kuin hän.
Kävelen kotia kohti. Olimme hyvästelleet toisemme vain hetki sitten. Emily oli kertonut minulle kylästä ja esitellyt kirjastoa, vaikka olinkin siellä kerran aiemminkin käynyt. Olinhan muuttanut melko vasta. Onneksi kotimme on vain muutaman kilometrin päässä keskustasta. "Olisipa täällä hevosia..." ajattelen haikeana ja hytisen. Kävelen hetken, kunnes olen jo melko lähellä kotiani. Sitten huomaan puisen, kodikkaan ja hieman vanhanaikaisen tienviitan, joka osoittaa risteyksestä lähtevälle tielle. "V-a-a-h-t-e-r-a-p-o-l-k-u", tavaan silmät sirrillään. Mikähän se sellainen on... Luultavasti vain tien nimi tai joku vastaava. Olen jatkamassa matkaani, mutta minut pysäyttää vaimeasti kajahtava hirnunta. Se kuuluu Vaahterapolun suunnalta. Vilkaisen kelloani. Kaksikymmentä yli viisi. "Kyllä mä tässä kerkeen..." tuumin ja lähden innoissani harppomaan pikkutietä pitkin kohti hevosta, jos siellä sellainen ylipäätään on.
Jatkuu...
|
|
|
Post by Mila on Nov 11, 2013 22:10:45 GMT 2
11.11.2013
Hukkis mulkoili minua vihaisesti, kun astelin tarhaan riimunnarun kanssa. "Vastahan minä tänne pääsin!" ori tuntui ajattelevan ja hivuttautui koko ajan kauemmas minusta. - Äläs nyyt, tuuu tänneee, maanittelin mustaa oria, mutta hevonen ei ottanut kuuleviin korviinsakkaan minun huhuiluani vaan lampsi heti tarhan perimmäiseen nurkkaan. Ei muuta kuin läpi mutalällyn ja hevonen kiinni. Hukkis pärskähti ja teutroi hieman riimunnarun toisessa päässä kun lähdin taluttamaan sitä päättäväisesti kohti tarhan porttia. Ja korvat luimussa tanssahdellen me asteltiin tallille asti. Vaikka olin valvonut lähes koko yön, ei minua väsyttänyt ollenkaan ja päätinkin ajankuluksi käydä Hukkiksen kanssa hyppäämässä muutamat esteet maneesissa.
Karsinassa Hukkis jatkoi yrmyilyään ja yritti pari kertaa minut läntätä seinän ja oman möhömahansa väliin, mutta komensin sitä tiukasti ja näpsäytin kaulalle, niin johan arvon herra suvaitsi siirtyä. - Älä kehtaa olla tommonen örrimöykky, mutisin orille sitä harjatessani. Mutta eihän sille vihainen voinut olla...
Olin käynyt jo valmiiksi pystyttämässä muutamat esteet maneesiin, joten niiden kanssa minun ei tarvinnut ruveta "tappelemaan" vaan pääsin heti nousemaan orin selkään. Hukkis päätti heittäytyä sementissä tarponeeksi elefantiksi ja sain tehdä kunnolla töitä, että hevonen rentoutuisi ja rupeaisi kulkemaan peräänannossa. Pari raipan näpäytystäkin tarvittiin herättämään herra horroksestaan. Sitä mukaa kun vauhtia lisäsin, alkoi Hukkiskin kuuntelemaan huomattavasti paremmin vaikka ensin kokeilikin, josko saisi laukata ravaamisen sijaan. Mutta kun ei saanut, se rauhoittui. Hyppäsin ensin matalia pystyesteitä muutaman kerran, jonka jälkeen pyysin katsomoon ilmestynyttä Caritaa nostamaan korkeutta 80senttiin. Eipä tuottanut Hukkikselle ongelmia nekään vaan yli mentiin eikä meinattu! - Nostatko vielä kymmenen senttiä? pyysin Caritalta, joka teki työtä käskettyä. Ensimmäinen puomi kolahti maahan ja toisella kertaa Hukkis ei hypännyt ollenkaan. - C'mon, ei se nyt kymmenestä sentistä voi olla kiinni, mutisin ja kokeilin vielä kerran hyppäämistä. Tällä kertaa Hukkis kyllä hyppäsi, mutta puomit kolahtelivat taas maahan ja ori heitti parit pukit silkasta säikähdyksestä. Toisella sivulla oli sarjaesteitä ja Hukkis pomppi ne tottuneesti. Hieman meinasi kaahaamaan ruveta esteiden välissä, mutta sain kuin sainkin sen pidettyä kurissa eikä pudotuksia tullut. Olin tooodella ylpeä "lainahevosestani" ja päätinkin lopetella tältä erää. Loppukäynnit kävin maastossa hiippailemassa ja Hukkis tuntui tykkäävän pikku lenkistämme luonnon helmaan.
Pieni hiki oli Hukkikselle tullut, joten jätin sen karsinaan ratsastuksen jälkeen vähäksi aikaa heinäkasan kanssa. - Pääset sinä vielä ulos, lohduttelin oria, joka hieman hämillään katseli tyhjää tallia. Kaikki kaverit kun olivat ulkona... Kauan ei Hukkiksen tarvinnut yksin olla kun Carita tuli Lallan kanssa sisälle eikä oria haitannut yhtään paikalle ilmestynyt naisseura... Päinvastoin...
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 14, 2013 18:05:43 GMT 2
Vaahterapolku #2, osa 2 - Unelmatkin voivat toteutua 14.11.2013
Liukastelen jäätynyttä hiekkatietä pitkin kohti hevosta. En ole oikeastaan edes varma, kuulinko oikein, mutta haluan ottaa siitä kaikesta huolimatta selvän. "Kylmä..." hytisen ja työnnän kädet taskuihini. Vikatikki. Liukastun kunnolla ja vedän lipat, kun kädet eivät ole tasapainottamassa menoani. Hieron hetken aikaa kivistävää takamustani ja jatkan sitten matkaani. Pian näen puiden katveesta pitkän, punaisen puurakennuksen. Sen on oltava hevostalli. Viiletän intoa puhkuen tallipihalle ja vilkuilen hetken aikaa ympärilleni. Ketään ei näy, joten lähden harppomaan kohti tallirakennusta. Tässä vaiheessa varmaan luulette, että olen joku hiipparihyypiö... Ehei. "Öh... Huhuu?" avaan tallin pariovet varovasti. Minut ympäröi hevosen ja heinän ihana tuoksu. Käytävän molemmin puolin olevista karsinoista kuuluu rouskutusta. "Kuka siellä?" käytävän perältä kuuluu naisen ääni. Lähden kävelemään äänen suuntaan ja päädyn avonaiselle ovelle. Huoneessa palavat valot - kurkistan sisään. Työpöydän ääressä istuu nuori, tummahiuksinen nainen, joka läimii papereita pinkkaan. Pöytä uhkaa jo ennestäänkin romahtaa - se oikein notkuu kaiken roinan painosta. "Ai, hei!" nainen kohottaa katseensa ja luo läpitunkevan silmäyksen minuun. "Moi..." mutisen hieman nolona. Nainen kohottaa kulmakarvaansa kysyvänä. "Mun nimi on Christina, ja... Löysin sattumalta tämän tallin, tai siis olin ohikulkumatkalla ja päätin tulla vilkaisemaan", hymyilen vaisusti. "Sepä kiva! Mä oon Mila, ja oon tämän ratsastuskoulun omistaja", nainen esittelee itsensä ja kättelee minua reippaasti. Vastaan kädenpuristukseen ja jään seisoskelemaan huoneeseen tietämättä, mitä tehdä. Onneksi tilanteen pelastaa huoneeseen saapuva, ruskeahiuksinen tyttö, joka pysähtyy Milan luokse ja hymyilee minulle. "Kukas tää on?" tyttö virnistää. "Tää tässä on Christina", Mila sanoo ja viittaa minun suuntaani. "Ja tämä on Petra", hän jatkaa osoittaen ruskeahiuksista tyttöä. "Moi", tervehdin. "Moi! Mä tosiaan oon Petra", arviolta noin 15-17-vuotias tyttö nyökkää ja keksii sitten ilmeisesti jotakin mahtavaa. "Kauanko sä oot ratsastanu?" Petra kysäisee kiinnostuneena. "Mä oon vasta muuttanu tänne, mutta edellisessä asuinpaikassani ratsastin kolme vuotta ratsastuskoulussa", kerron. Milakin näyttää tajunneen Petran idean ja nyökyttelee miettiväisen oloisena. "Minkä ikänen sä oot?" Mila jatkaa. "Kolmentoista." "Missä sä asut?" "Tuossa noin kilometrin päässä, Koivikkokadulla." "Onko sulla ollu hoitohevosta?" "Mulla on ollu vähä aikaa hoitsu, mutta sitten se muutti toiselle tallille", vastailen kysymykseen kysymyksen perään. Molemmat naiset ovat hiljaa ja ilmeisesti miettivät jotakin tärkeää. Viimeinkin Mila avaa suunsa. "Petra, mitä mieltä sä oot? Mun mielestä tää ois ihan passeli", hän sanoo ja hymyilee arvoituksellisesti. "Onhan se, kyllä mun puolesta", Petra virnistää ja vinkkaa minut mukaansa. Lähden hänen kanssaan takaisin tallikäytävälle. Talli on jaettu kahteen osaan, ja menemme toiselle puoliskolle. Petra johdattaa minut kahdeksannelle karsinalle, josta kurkistaa kokomustan suomenhevosen ilmeikäs pää. "Tässä on Hukkis, koko nimeltään Hukkareissu", Petra esittelee hevosen. "Vähänkö hieno!" ihastelen ja ojennan kämmenselkäni hevosen haisteltavaksi. "Se on orii ja mun oma hevonen. Mä ja Mila tässä vähän funtsittiin, että haluaisitko alkaa hoitamaan sitä? Kun sulla on vähän kokemusta ja asut tossa lähellä ja niin pois päin", Petra naurahtaa ja rapsuttaa suomenhevosen leuan alusta. Jähmetyn hetkeksi paikalleni. Minäkö tuon maailman ihanimman poitsun hoitajaksi? Mikä onni! "Tietty, tottakai", sopotan ja saan Petran hymyilemään vain entistä leveämmin. "Hienoa! Tuu, mä esittelen sulle tallia ja kerron vähän kaikista säännöistä", Petra huiskaisee kädellään laajan kaaren ja lähtee johdattamaan minua ulko-ovea kohti. Olen niin onnellinen. Nyt, aivan yllättäen, minulla on oma hoitohevonen.
//Sori jatkotarina, niitä ei tule enempää (toivon mukaan...) x3 Tämäkin hieman tönkkö.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 16, 2013 23:19:05 GMT 2
//Tällä kertaa ajattelin raapustaan runonpätkän Hieman sekava, pidän kaunopuheisista runoista :3 Tuo "Kesäyön musta lumous" meinaa jotenkin Hukkista Kesäyön musta lumous Ruohonkorsi taipuu, taittuu Elämä kuihtuu, menetys tuntuu Vaan ei tuska voi tavoittaa Kesäyön lumousta mustaa Virta solisee, poukkoilee Kauas pois, houkuttelee Vaan ei kaipaus voi tavoittaa Kesäyön lumousta mustaa Aurinko tanssii, karkeloi Säteensä yöhön laskelmoi Vaan ei pimeys voi tavoittaa Kesäyön lumousta mustaa Chii & Hukkis - 3 HM
|
|