Petran touhuja Hukkiksen ja Tuuven kanssa.

[Mila]

Hukkiksen ja Tuuven omistajan Petran päiväkirja.
Mila kirjoittaa tänne myös touhuistaan Hukkiksen kanssa, kun nykyään omistaa Markuksen sanoja mukaillen vasemman kankun orista. 

[Petra]

Radiosta soi rytmikäs kappale, jonka tahdissa naputtelin sormiani reiteeni. Äitini ajoi pientä punaista puntoamme tietä pitkin, kun takana näkyi valkea traileri, josta kuului välillä kolahduksia. Uusi suokkini Hukkareissu oli saapumassa uuteen kotiinsa Vaahterapolkuun. Hymyni ei meinannut mahtua naamaan, kun näin tallin pihan ja tallirakennuksen, johon olin aiemmin käynyt tutustumassa.
Kun äitini parkkeerasi pihaan, salamannopeasti, lähestulkoon auton yhä liikkuessa säntäsin ulos autosta, hengittäen syvään. Aikaisemmin oli satanut, mutta sade oli onneksi lakannut pariksi tunniksi. Avasin trailerin etuoven, pujahtaen sisälle tarkistamaan mustan orin kunnon. Hukkis seisoi nätisti trailerissa, hamuten kättäni uneliaan oloisesti pitkän automatkan jäljiltä. Virnistin leveästi, pomppien ulos äitini avuksi avaamaan trailerin ovia. Kun ovi oli auki ja ramppi tukevasti paikallaan, kävin hakemassa ketjulla varustetun riimunnarun mukaani, kuljeksien etuovesta traileriin, kietaisten varmuuden vuoksi ketjun kerran Hukkiksen turvan ympäri, ettei ori lähtisi vetämään omille teilleen. Äiti avattua portit, lähdin hitaasti, rauhoittavasti jutellen viemään mustaharjaista ulos trailerista. Hukkis steppaili hetken paikallaan trailerissa, lähtien sitten erittäin ripeästi ramppia ales, vetäen minut mukanaan. En kuitenkaan jäänyt alle, eikä äitinikään, ja pian musta ori pöyhisteli tallin pihamaalla, sininen riimu päässään, ylväänä ja komeana. Tähtipää päästi kimeän hirnahduksen, vetäisten päänsä ylös, saaden minut retkahtamaan ylös kuin räsynukke. Älähdin säikähtäneenä, kuitenkin nopealla liikkeellä nykäisten orin pään takaisin alas, kiertäen käteni orin mustan turvan ympäri. "Sä et nyt ala mitään kunkkuilemaa, otus" mutisin orille, joka yritti nykiä päätään irti. Kun päästin puolen minuutin kuluttua orin pään, suokki piti päänsä kiltisti alhaalla, katsoen minua anovasti ruskeilla silmillään. Silittelin hajamielisesti orin pitkää etutukkaa, kun äitini laittoi trailerin ovet kiinni ja lähti parkkeeraamaan autoa. Lähdin kävelemään eteenpäin, suokki lähtien perässäni, nyt kuitenkin pää hieman ylempänä, ori haistellen ilmaa sieraimet levällään, korvat uteliaasti hörössä. Matalia ja kimeämpiä ääni päästelevä ori ei lähtenyt riehumaan onnekseni, vaan kulki nöyrästi perässäni, välillä yrittäen kiriä ohitseni. Äitini oli jo availemassa tallin ovea, ja vein orin sisään siistiin talliin.

Kello lähenteli kahdeksaa, joten muutamat hevoset olivat jo sisällä. Kuulin kolahduksia ja hörähdyksiä ympäri yksityistallia. Mila oli näyttänyt minulle tutustumiskierroksella, mihin karsinaan Hukkiksen veisin, joten asia oli sillä selvä. Tietenkin ori pisti kapuloita rattaisiin pitämällä takanani jälleen älämölöä, ja hirnui pää ylhäällä. Ärtymys näkyi kasvoiltani, kun ärähdin suokille "Hukkis nyt se pää ales!". Näpäytin riimulla orin kylkeä, joka sai suokin laskemaan päätään muutaman sentin ja äänen hiljenemään kuin taikaiskusta, mutta Hukkis katsoi minua kovin tympääntyneen näköisenä. Entinen omistaja oli varoitellut, että Hukkis yrittäisi leikkiä paikan kuningasta, mutta pienikin poikkipuolinen sana tarkoitti kuninkaan vallan viemistä, joka sai mustan hevosen rauhoittumaan.
Taputin oritta kaulalle, lähtien viemään mustaharjaista kohden käytävän päätä, viimeiseen karsinaan ovelta katsottuna. Käänsin orin kohti karsinaansa, avaten oven, taluttaen nyt rauhoittuneen suokin karsinaansa. Sitaisin tiukasti Hukkiksen riimunnarun karsinan kaltereihin, kumartuen orin jalkojen juureen, alkaen ottaa punaisia kuljetussuojia hevosen jaloista. Siirtyessäni suokin kaulan ali toiselle puolen, Hukkis sai yhden älynväläyksistään, ja lähti rutistamaan minua seinää vasten. Hetken tunsin ilman häviävän keuhkoistani. "Hukkis nyt juma ---" ärähdin uudelle hevoselleni, näpäyttäen samalla kädelläni oria lautasille, saaden Hukkiksen siirtymään sivumpaan, kauemmas minusta. Ärsyyntyneenä pysyi paikallani, odottaen, että ori tajuaisi, mistä oli kyse. Kun Hukkis tuli pari askelta lähemmäksi, mutta jäi seisomaan nätisti paikalleen, taputin hellästi orin kaulaa, kehaisten oria hieman, kun nuorikko teki oikein.
Kumarruin ottamaan toisetkin kuljetussuojat hevoseltani, samalla kuullen kavioiden kopinan ja oven avauksen äänen. Otin vielä takajalan suojan pois, suoristaen selkäni, ja kurkaten karsinasta ulos. Ilokseni näin Kopoisen, jonka tunsin ennestään, ja virnistin. Napsautin Hukkikselta riimunnarun pois, jättäen narun vielä roikkumaan siihen. "Moi ~" tervehdin itseäni vanhempaa, tullen ulos karsinasta, pudottaen suojat oven eteen. Kopoin näytti jättävän punertavan tammansa Donnan vastapäiseen karsinaan.
Avasin suuni sanoakseni vielä jotakin, mutta samalla äitini tuli Milan perässä, kantaen Hukkiksen boksia ja suitsia kädessään. Mila sanoi jotakin Hukkiksen tarhapaikoista sun muista, ja jäi sitten juttelemaan äitini kanssa jotain, kun itse laitoin Hukkiksen boksin karsinan eteen, vieden hetken hakemisen jälkeen Hukkiksen suitset paikalleen. Äitini oli yhä suustaan kiinni Milan kanssa, kun hain Hukkiksen satulan ja muut tavarat autosta, vieden ne omille paikoilleen. En onnekseni nähnyt ketään tuntematonta tallityttöä tai ketään matkalla, jonka takia minun ei tarvinnut alkaa selittää mitään itsestäni. Kun palasin satulahuoneesta, Hukkis kolisteli karsinassaan ja Mila oli jonnekkin hävinnyt. Äitini kuljeskeli pitkin tallin käytävää, ihastellen yksityispuolen hevosia innoissaan kuin viisivuotias. Ärähdin Hukkikselle jälleen, kurottaen kädelläni orin riimusta kiinni, kun suokki oli ilmeisesti aikomuksissa ilmoittaa mielipiteensä, samalla vetäisten sinistä riimua hieman alemmas, hyssytellen mustajouhista.
Otin harjaboksista suan, napsauttaen orin kiinni riimunnaruun, alkaen harjata hevosta, tarkastaen samalla jalat, ettei kuljetuksessa ollut käynyt mitään. Hymy naamallani totesin hevosen olevan täysin kunnossa, irrottaen mustan hevosen vapaaksi karsinastaan, laittaen harjan boksiin ja narun karsinan eteen roikkumaan. Vein harjaboksin satulahuoneeseen muiden harjapakkien joukkoon, muistuttaen itseäni laittamaan boksiin Hukkiksen nimen.
Matelin takaisin talliin, jääden norkoilemaan karsinan ulkopuolelle tiedä kuinka kauaksi aikaa, jutellen välistä orille, jonka katse oli keskittynyt minuun, pitkä otsaharjas silmillään.

Kun äitini huusi minua lähtemään, suukotin vielä silkkistä turpaa, jättäen Hukkiksen karsinaan hamuamaan ruokakuppiaan, johon pitäisi tunnin tai parin päästä ilmestyä ruokaa, jonka ohjeet olin jättänyt Milalle aiemmalla kerralla.
Hevosia alkoi vähitellen tulla lisää sisälle, ja moni omistaja katsoi minua pitkään pyyhältäessäni ohi hymy kasvoillani. Voisin huomenna selitellä lisää kuka olen, mutta nyt olin aivan liian hyper-tuulella jäädäkseni löpisemään taustoistani. Osasyy oli toki se, että olin aikalailla ujo uusia ihmisiä kohtaan.

Ajaessamme kotia kohden, olin aivan yhtä iloinen kuin tullessamme tallille. Ellen jopa iloisempi, kun ajattelin mustaa suokkia, jolla pääsisin parin päivän sisällä ratsastamaan.



Heips ja tervetuloa molemmille! Hukkis on kyllä toooosi komea herra.

[Petra]

Istuskelin humisevassa autossa, ruskeat silmäni tarkkaillen vesipisaroita, ja vähenikö sade vähääkään; tietenkin tänään, kun olin menossa ratsastamaan Hukkista ensi kertaa - jos koeratsastusta ei laskettu - piti sataa. Ja sade tuli vain rankemmaksi mitä lähemmäs Vaahterapolku tuli. Marmatin äidilleni sadetta, joka vain virnuili, käännellen rattia. Äidilläni oli tietenkin puhelin mukana, joten tuo voisi vain facebookkailla koko ajan, kun minä rämpisin sateessa. Joskin kello näytti vasta yhtätoista, ja olin katsonut tuntien alkavan vasta kahdelta, joten laskeskelin, että ehtisin mennä maneesissa ainakin kolme varttia, ja vaikka loppukäyntejä kentällä - tuskin Mila laittaisi tuntilaisia ratsastamaan kaatosateeseen. Itse olin ennen käynyt tallilla, jossa ei ollut maneesia, ja huono sään takia en koskaan jättänyt käymättä - nyt maneesissa olo tuntui luksukselta.

Hypistelin kärsimättömänä mustien ratsastushousujeni ruudullista kangasta, kun talli läheni. Ilma oli synkkä ja kylmä, niin suomen keli kuin olla ja voi. Sadetta tuli kaatamalla. Huokaisten hyppäsin autosta pihalla, kun äiti lähti viemään parkkiin peltilehmää. Kipaisin tallissa hakemassa riimunnarun, suunnaten takaisin ulos. Heitin harmaan hupparini hupun päähän, lähtien tarpomaan kohti tarhoja. Päiväheinät oli jo tuotu, ja Hukkis veteli niitä turpa haudattuna jäljellä oleviin heiniin. Hymy levisi kasvoilleni saapuessani tarhan portille. Hukkis oli jo syönyt heinänsä, ja kutsuessani oria nimeltä, musta hevonen nosti päänsä, ravaillen laiskasti kohti. Kaunista asetelmaa toki pilasi kahiseva sadeloimi, mutta yhtä ihana uusi hevoseni silti oli. Tarjosin suokille kättäni, joka sai Hukkiksen tuuppaamaan pehmeällä turvallaan kättäni. Hyny kasvoillani viipyillen menin tarhaan, avaten portin, ja pujottaen ketjullisen riimunnarun orin siniseen riimuun. Kehotin ääniavuilla oria perääni, ja suokki lähtikin nätisti. Käännyin vielä sulkemaan tarhan portin, sittemmin kohti yksityistallia. Tallissa ei ollut ketään, mutta kuulin taukohuoneesta hiljaista puheensorinaa ja kikatusta. Sidoin Hukkiksen käytävälle käytävän päähän, ettei ori olisi kenenkään tiellä, sitten suunnaten hakemaan harjapakin.

Suokki pysyi nätisti paikallaan kun olin poissa, kutienkin epävarmasti hörähdellen välillä. Otin sinisen sadeloimen orin yltä, viikaten sen siististi Hukkiksen karsinan eteen. Harjailin hevosen, tehden muutaman löysän letin orin harjaan, saaden suurikokoisen suokin näyttämään entistäkin jykevämmältä, kun kaulan lihaksikkuus tuli paremmin esille. Orin harja roikkui ruskeiden silmien yllä, joten siirsin otsatukkaa sivumpaan, rapsutellen silmien välissä olevaa valkeaa, säännöllistä läikkää. Puhdistin vielä pienen maanittelun jälkeen orin kaviot, taputellen mustaa kylkeä, kehuen oria käytöksestään. Suoristin selkäni, hakien mustan satulan karsinan oven päälle. Sain kömpelösti satulahuovan satulan alle, valiten kolmesta erilaisesta siniruudullisen.
Hukkiksen korvat luimistuivat, kun tuo tunsi satulan selässään, ja ori vilkaisi minua sivusilmällä, kun kävin pudottamassa satulavyön, ja aloin kiristää sitä. Jouduin varpistamaan, jotta sain edes löysimmälle satulavyön, mutta lopulta satula oli ainakin selässä. Vedin henkeä, kiroten lyhyyteni, ja tämän jälkeen kiristäen satulavyön tiukimmalle mitä siitä sain. Ajatuksenani oli kiristää satulavyö vielä selästä käsin.
Hain orin suitset paikaltaan, tarjoten kuolaimia koltiaiselle, saaden ripeästi suitset päähän, asetellen vielä harjasta siistiksi, ja siten, ettei se painaisi mistään.
Hukkis vaikutti kovin levottomalta, ja tarkistin siksi vielä suitset ja satulan. Syy löytyi pian; jokin pieni koppura savea tai jotain oli jäänyt orin kainaloon, ja olisi hiertänyt - ei pahasti, mutta olisi silti - diivailevaa oria, ja kun se oli otettu pois, rauhoittui Hukkis silminnähden. Vedin vielä oman kypärän päähäni ja mustat ratsastushanskat käsiini, lähtien sitten taluttamaan oria kohti maneesia.
Maneesi oli onnekseni tyhjillään, ja kävin hakemassa itselleni jakkaran, vieden orin keskelle maneesia, kivuten selkään melko helposti. Aloin säätää koulusatulan jalustimia itselleni sopiviksi, kun mustaharjainen päätti lähteä menemään. Parahdus pääsi suustani, kun notkahdin taakseppäin, kuitenkin pian palauttaen tasapainon, ja tarrasin orin harjaan, vetäisten ohjia siten, että suokin oli pakko pysähtyä. Itsekseni kiroten laitoin ensin jalustimeni sopivaksi, völillä joutuen hyssyttelemään hirnahtelevaa Hukkista, joka ei selvästikään pitänyt tilanteesta, että joutuisi töihin. Kiristin vielä satulavyön, se sujuen melko ongelmitta jääräpäisen suokin luimimista lukuunottamatta, ja otin paremman ohjasotteen, lähtien vetämään ympäri maneesia, pitäen ohjat höllinä, mutta tiukkoina, valmiina lähes mihin tahansa.

Käytin koko tilaa hyväkseni, kulmat kurtussa, kun kuntelin suokin ruumiinkieltä. Ori ei taipunut kovin hyvin ja oli turhan kova hössöttämään. Lopettelin alkukäyntejä ja taivutuksia, nostaen ravin. Tämä aiheutti pukin, kun ori otti muutaman raviaskeleen, pukittaen sitten minut kaulalle. Roikkuessani kaulalla nappasi vaistomaisesti harjasta kiinni, omaksi onnekseni; pian ori lähti vetelemään kiitoravia maneesin läpi, heitellen välillä pukkeja. Hammasta purren roikun hevosen kaulalla, lopulta saaden itseni suoristetuksi, ja nappasin orin ohjista kiinni, vetäisten rajusti orin pään sivulle, saaden suokin pysähtymään kuin seinään. En ollut päästänyt ääntäkään, kun ori oli lähtenyt, ja istuin nytkin selässä hammasta purren, ilme vihaisena. Lähdin jälleen raviin, joka sai sai aluilleen saman tapahtumasarjan, ja kolme kertaa vielä uudelleen ja uudelleen. Tässä vaiheessa pinnani katkesi, ja kun ori taas meinasi lähteä pukittamaan, annoinkin salamannopeasti laukka-avut, saaden orin hämmentymään, mutta Hukkis nosti liidokkaan laukan kuin automaattisesti. Ori yritti selvästi yhä koetella minua, ja lähti jälleen viemään, ja yritti pukittaa; tällä kertaa pidin ulko-ohjan niin tiukkana, että kun ori meinasi lähteä keskelle, vedin ohjasta siten, että Hukkis olisi törmännyt seinään. Toistimme tätä vielä pariin kertaan, Hukkis alkaen jo puuskuttaa. Oma naamani oli punainen ja hiestä märkä, kun tappelin vielä jääräpäisen suokin kanssa.
Nostin jälleen ravia, ja ilokseni huomasin, että ori lähti nätisti raviin, ja aloin itse keventää, hakien sopivaa rytmiä, kuitenkin valmiina pukittamiseen. Ori näytti tajunneen, ettei takiaista saanut karistettua selästään, ja ravaili ympäri maneesia nopeaan tahtiin, ollen nyt kuulolla; ori hidasti puolipidätteellä tai edes hieman taakse nojaamisella. Nostin jälleen laukan, ollen jo varma, että ori yrittäisi vielä, mutta hämmennyin - joskin ilokseni, kun ori vain lähti liidokkaaseen laukkaan, pää kaarella, kauniisti muodossa. Nauroin ääneen hevosen selässä, tunnustellen suokin laukkaa; oli kuin olisi keinutuolissa istunut. Parin kierroksen jälkeen annoin orille pitkää ohjaa, antaen tuon venyttää kaulaansa. Hukkis lähtikin hikisenä kiertämään kiltisti kaviouraa. Silmäni seurailivat mustia korvia, ja taputtelin ja kiittelin oria.

Ehdimme kävellä lähemmäs vartin, kun kurkkasin kelloa, todeten sen olevan vähän yli yksi. Olin ratsastellut päälle tunnin, ja tulin alas orin selästä, kiitellen ja taputellen oritta, nostaen jalustimet. Hölläsin vielä satulavyötä, lähtien taluttamaan hevosta kohti tallia.

Tallissa näytti olevan joku yksityisten omistajista, jota moikkasin ujosti, piiloutuen paljon minua suuremman suokin taakse, vieden Hukkiksen karsinaan. Ori pysyi nyt nätisti karsinassa, kun oli tajunnut, kuka on pomo. Karsina oli siivottu, ja hymyilin itsekseni, kun nostin satulan orin selästä, ja otin suitset päästä. Ori haukotteli, nostaen päänsä ylös. Laskin satulan karsinan oven päälle, ja laitoin suitset satulan päälle, taputellen orin kaulaa. avaten letit tuon harjasta. Harjaan jäi yhä nättiä "lainetta". Pörrötin orin etuhiuksia, pujottaen riimun tuon päähän, jättäen suokin juomaan, kun palautin tavarat omille paikoilleen, harjaten Hukkiksen vielä kerran läpi. Yksityisten omistajia alkoi tulla muutamia lisää kun heitin ensin fleeceviltin orin selkään varmuuden vuoksi, silitellen hikisen orin kaulaa, laittaen vielä sadeloimen orin päälle. Hevonen riiputti päätään uneliaana, ja hipsin ulos karsinasta, tarkistaen vielä siisteyden Hukkiksen karsinan ympärillä, ja etten jättäisi mitään lojumaan.

Kävin viemässä kypärän ja hanksat autoon, lähtien takaisin tallille, hakien suokin karsinastaan, lähtien viemään oria tarhaan. Suokki käveli kuuliaisesti perässäni, välillä vilkuillen ympäristöä kiinnostuneena, ja välillä yirttäen kävellä muka huomaamattomasti ohitseni, mutta muuten mustaharjainen tuli nätisti perässä.
Availlessani porttia muistelin, miten omistaja oli neuvonut viemään Hukkiksen tarhaan; riimunnaru pois, riimusta kiinni, ja orin johdattaminen tarhaan. Musta hevonen tiesi systeemin, ja kun tein neuvojen mukaisesti, lähti suokki vetelemään liidokasta ravia tarhaan, jääden kuitenkin tarhan reunamille hamuamaan kellastuvaa ruohoa. Virnistin, sulkien tarhan portin, kun ori jäi voipuneen oloisena taiteilemaan ruohoa aidan toiselta puolen. Vein riimunnarun talliin, ja suuntasin taukohuoneeseen. Kello oli muutamaa minuuttia vaille kaksi, ja kuulin kavioiden kopinan tuntihevosten puolelta, kun hevoset vietiin tunneille. Istahdin sohvan nurkkaan, yrittäen leikkiä pientä ja huomaamatonta. Kun kavionkopina lakkasi, kävin hakemassa itselleni juotavaksi vettä hanasta, jälleen ajatuen sohvalle, hörppien kylmää vettä, pyyhkäisten otsaani. Kun ensimmäinen uusi ihminen tuli taukohuoneeseen. Tytöllä näytti olevan ruskeat, pitkät hiukset, jota moikkasin ujosti, kuitenkin pian kipaisten pois, kun äiti karjui ovelta minua lähtemään - okei, ei karjunut, mutta piti ääntä kumminkin. Vilkutin heipat tuntemattomalle tytölle, hentoinen hymy huulillani, kun menin autoon, nojautuen syvälle auton selkänojaan, hyräillen hiljaa. Hukkiksen kanssa ratsastaminen oli ollut raskasta, mutta kannattavaa.

[Petra]

Köhin auton takapenkillä, haudaten kasvoni harmaasen kaulahuiviin. Olin jättänyt yhden päivän tallilla käymisen ohella väliin, ja ikävöin jo mustaa oria. Olin ollut pahemman flunssan kourissa lauantain, joten äitini oli lähes sitonut minut sänkyyn, ja ilmoittanut Mialle, että Hukkiksen sais ottaa tänään tunnille tai liikuttaa yleensäkkin tavalla tai toisella, koska minusta ei olisi tallille tulijaksi.
Kun vihdoin olimme tallilla, tavallista vaisummin nousin autosta ja lähdin kohti yksityisten puolta. Kello näytti jo seitsemää, mutta onneksi minun ei tarvinnut tänään ratsastaa - olin suunnitellut Hukkiksen aikataulut siten, että sunnuntaisin en ratsastaisi tai vain hyvin kevyttä ratsastusta. Terveydellenikin olisi vain hyväksi lepäillä tänään.

Kun astuin talliin, kaikki hevoset olivat jo sisällä. Kiiruhdin pian mustan suokin karsinalle, köhien samalla kaulahuiviani vasten. Donna vastakkaisessa karsinassa hörähti, ja Make Hukkisken vierustoverina kolisutteli, mutta oma hevoseni oli hiljaa, ja nähdessään minut vain käänsi takapuolensa minua kohden.
Mutristin suutani tyytymättömänä orin käytökseen, ja menin sisälle karsinaan. Ori ei kääntänyt päätänsäkkään, vain korvat kääntyilivät minua kohden. Mustajouhinen hevonen kolautteli kavioitaan karsinan lattiaa vasten, kun yritin jutella tuolle. Hieman hämmentyneenä hevosen käytöksestä menin pois karsinasta, laittaen oven kiinni, ja kiiruhdin varustehuoneeseen, ottaen Hukkiksen harjapakista pussukan hevosennameja. Käppäilin nopsaan tahtiin takaisin karsinalle, rapisutellen pussia taskussani. Hukkiksen pää kääntyi viimein minua kohden, kun tuo kuuli namipussin rapinan hupparini valtavista taskuista, ja kääntyi jo sivuttain, kaula pitkällä kurotellen kohti ovea.
Virnuillen menin sisälle karsinaan, taputtaen orin kaulaa hellästi. Tästäpä suokki otti nokkiinsa ja käänsi päänsä jälleen pois mielenosoituksellisesti. Ori oli ollut minulla vain muutaman päivän ja oli silti katkera kun en tullut yhtenä päivänä? Fiksu koni, ei siinä mitään. Naurahdin itsekseni, rapisutellen namipussia, samalla napaten sormiini nannan, tarjoten sitä hevoselle kupertaen kämmeneni. Jääräpäinen suokki käänsi päänsä vastahakoisesti minua kohden, syöden ensin yhden nannan kädeltäni, ja kun otin muutaman nannan lisää, ori söi nekin hyvällä halulla.

Taputin kymmenisen minuutin kuluttua lepytellyn Hukkiksen kaulaa. Siirsin käteni rapsuttelemaan Hukkiksen pyrstötähteä, hymyillen samalla. Ori oli laskenut pänäsä kasvojeni tasalla, joten hymisin itseksni orin korvaan rauhallisesti, nauttien tallin hajusta ja oman suokkini lämmöstä kämmenteni ulottuvilla.
Hetken kuluttua raahauduin pois karsinasta vastahakoisesti, vieden herkkupalat takaisin paikoilleen. Kävin vielä tallin puolella hellimässä Hukkista, joka näytti leppyneen melkolailla helposti.
Suuntasin taukohuoneeseen, törmäten pariin tuntemattomaan tyttöön. Pieni puna kasvoillani istuin taukohuoneen sohvalle, tervehtien kaksikkoa. Olin avuton sosiaalisissa tilanteissa vieraiden ihmisten kanssa, mutta uskaltauduin puhumaan kaksikon kanssa. Toinen tytöistä, joka omasi ruskeat hiukset, esitteli itsensä Katherineksi - eli Kat - ja blondi itsensä Juliaksi. Ehdin jutustella molempien kanssa kiitettävän aikaa, pistäen mieleeni tyttöjen nimet ja hevoset, molemmat kun olivat yksityisten omistajia.
En ehtinyt olla kauaa taukohuoneessa norkoilemassa, kun äitini jo pyysi minua lähtemään, ja uhkasi jättää tallille yöpymään, ellen lähtisi parin minuutin sisällä - tämän uhkauksen takia jouduin jättämään heipat tallille, ja suuntaamaan autoksikin kutsutulle romukasalle, jolla ajoimme takaisin kotia kohden.

// Jotenkin tuli todella huono ja kökkö tarinapätkä :c Kuvaakaan en jaksanut raapustella :/ No, parempi ensi kerralla, kun pääsen taas kirjoittamaan ratsastuksesta :'D

[Petra]

Kouluni loppui yhdeltä, kuten joka maanantai ensimmäisessä jaksossa - tämä mahdollisti sen, että pingoin koulun parkkipaikalle, ja hyppäsin autoon. Äitini oli lupautunut kuljettamaan minut maanantaisin näinkin aikaiseen tallille ruokatauollaan. Olin vienyt lokerooni ratsastuskamat, ja olin hakenut ne viimeisellä välkällä, ja aloin vaihtaa vaatteita kun olimme ajamassa kohti Vaahterapolkua.

Paria kilometriä ennen tallia olin vaihtanut normaalit kouluvaatteeni ratsastuskamppeisiin, mustiin mataliin ratsastuskenkiin, mustiin ratsastushousuihin ja jättisuureen harmaaseen huppariin, jonka alla oli turkoosi t-paita. Aurinko paahtoi täydeltä taivaalta, eikä tuultakaan ollut nimeksikään; ilma muistutti lähestulkoon kesäistä.
Kun auto kaarsi tallin pihaan, hyppäsin innokkaasti pois autosta, lähtien nopsaan tahtiin kurkkaamaan sisään talliin. Jätin kypäräni Hukkiksen karsinan eteen ja nappasin riimunnarun matkaani, kun lähdin harppomaan kohti mustan orin tarhaa. Otus makoilikin paistattelemassa päivää tarhassa, välillä vaihtaen kylkeä. Kun olin tarhan portilla, retale nosti päänsä häiriintyneenä, mutta antoi mustan, suuren päänsä pudota takaisin tarhan maalle, kun näki, kuka oli tulossa. Laitoin portin takanani kiinni, lähtien kohti suokkia, joka alkoi hyvää vauhtia nousta ylös kun näki, kuka oli tulossa. Musta ori hirnahti, ottaen muutaman askeleen taakse, silmät ilkikurisina. Hukkis tuntui tietävän joutuansa töihin, jos nyt jäisi kiinni, ja mitä lähemmäs kuljin, sitä kauemmas mustaharjainen meni.
Rypistin kulmiani, samalla ottaen muutaman nopeampitempoisen askeleen kaviollista kohden, saaden nuoren orin hirnahtamaan ja ottamaan pätkän liidokasta ravia vastakkaiseen suuntaan. Lähdin vaistomaisesti orin perään, tietäen etten saisi jahdata pakenevaa suokkia, mutta naurun kupliessa sisälläni lähdin liidokasta ravia ja pari pukkia vetelevän suokin perään, tirskuen itsekseni.
Lopulta Hukkis oli tarhan nurkassa, ja antoi ottaa itsensä kiinni, painaen suuren päänsä hartialleni, nuuskien, olisiko minulla herkkuja. Työnsin orin pään pois, lähtien taluttamaan siniriimuista kohti tallia.
Laskeskelin mielessäni, että voisin mennä maneesiin, koska ilma oli niin hyvä, että tunnit pidettäisiin varmasti ulkona. Availin tallin ovia suokin nyhtäessä suuhunsa kellertyvää ruohoa, kunnes keskeytin nuorikon puuhat ja talutin orin yksityisten puolelle ja siitä omaan karsinaansa.
Nopsaan harjasin orin valmiiksi,tarkistaen satulavyön kohdan tarkkaan, lähtien hakemaan riiviön satulaa ja suitsia. Kunhan nuori kapinalliseni olisi saatu ruotuun, ajattelin mennä tuolla ilman satulaa - entinen omistaja oli kehunut ilman satulaa menemisen Hukkiksen kanssa maasta taivaisiin. Samoin kuin maaston kiertämisen. Sormeni syhysivät koettaa piakkoin ainakin maastoilua, jos saisin jonkun mukaani, yksinäni en lähtisi vieraaseen maastoon - varsinkin kun suuntavaistoni oli mitä oli.
Heitin ajatuksissani orin selkään satulan, liu'uttaen sen sitten oikealle paikalleen. Olin aikomuksissa kiristää satulavyön, kun riimunnarulla löyhästi sidottu suokki päätti että olisi hauskaakin viihdettä lytätä minut karsinan seinään - ja sen ori tekikin, saaden minut kalauttamaan pääni karsinan seinää vasten. Ärtyneenä ärähdin hevoselle, läpäten kädelläni Hukkiksen lautasia, saaden kunkkuilevan suokin siirtymään vastahakoisesti pois runttaamasta sisuskalujani. Kiristin Hukkiksen luimiessa satulavyön ja sain helposti suuren suokin päähän suitset. Ori häsläsi kun vedin kypärän päähäni ja hanskat käteeni, mutta rauhouttui, kun lähdimme ovesta ulos kohti maneesia. Suokki oli tavallista raukeammalla päällä tänään, ja löntysti hyvinkin laiskasti perässäni maneesiin, joka oli tyhjillään - suurin osa oli vielä tähän aikaan koulussa tai töissä, joten valloitin maneesin itselleni - siirtyisin tietenkin heti, jos tuntilaiset tulisivatkin maneesiin taikka joku haluaisi saada itselleen osan maneesista - ulkona oli niin ihana sää, ettei siirtyminen kentälle minua haittaisi.
Nousin korkean hevosen selkään jakkaralta, kiristäen satulavyön. Jalustimet olivatkin sopivat viime ratsastuskerran jäljiltä. Lähdin verkkaamaan pitkin ohjin käynnissä, yrittäen saada vähitellen piristyvän suokin taipumaan ja kuulolle.
Kun olimme kävelleet tarpeeksi, ja Hukkis alkoi olla kuulolla pysähtymis-, peruutus- ja taivutusharjoitusten jäljiltä, korjasin omaa istuntaani, ja valmistauduin samanlaiseen höykytykseen kuin viime kerralla. Painoi hellästi pohkeilla suokin kylkiä, saaden orin ensin hidastamaan kahden askeleen verran, mikä oli minusta tarpeeksi outoa saadakseen minut tarraamaanorin pitkään, mustaan harjaan, huultani purren. Harmi kyllä arvaukseni osoittuivat oikeiksi, ja mustajouhinen lähti ryöstämään pukitellen maneesin läpi. Tarrasin hevosen ohjaan kovalla kädellä ja käänsin orin pään kohti maneesin keskiosaa, nopean liikkeen seurauksena saaden Hukkiksen pään nousemaan, ja orin pysähtymään korskahdellen tyytymättömänä. Hetken seisottuamme annoin orin nostaa käynnin, pitäen mahdollisimman hellällä ja vapaalla kädellä orin ohjista, saaden hevosen luottamaan käteeni vähitellen. Nostaessani ravia kasvot kireinä, ennakoiden pukkisarjaa, hymy levisi kasvoilleni, kun suokki lähti letkeään, rentoon raviin kaviouraa pitkin. Hymyillen taivutin oria, saaden suokin muotoon. Virnuillen nostin laukan, saaden suokin lähtemään kuin raketti sillä hetkellä, kun laukka-avut koskettivat innokkaan, nuoren Hukkiksen kylkiä. Tarrasin ohjista, saaden suokin hidastamaan raviin, vaikka itse tunsin hevosen innon liikkua yhä nopeammin.
Annoin puolipidätteitä niin nopeasti kuin pystyi toistensa jälkeen, saaden hevosen kuuntelemaan ja rauhoittumaan, jonka jälkeen pysäytin orin, ja annoin siitä suoraan laukka-avut, saaden nyt järjelliseen tahtiin kulkevan hevosen alleni. Hukkis yritti oikoa alkuun kulmia, mutta sain muutaman yrityksen jälkeen hevosen menemään kulmatkin. Tein suuria voltteja ja pidensin ja lyhensin orin askelta laukassa, ja hetken kuluttua tein samaa ravissa. Hiki alkoi jo liimata hupparin kankaan kiinni ihooni, joten pysähdyin, heittäen hupparini katsomoon.
Jatkoin matkaani, nostaen vielä laukan pari kertaa ja lopettelin kootussa ravissa, alkaen suoritella loppukäyntejä. Hukkis puuskutti allani, mutta hengitys tasoittui kun lopettelimme. Taputin suokkia kaulalle, kävellen vielä hetken pitkällä ohjalla.
Laskeuduin hevosen selästä, nostaen jalustimet ja lähtien taluttamaan oria kohti yksityistallia.

Otin hevosen käytävälle harjattavaksi, koska muita hevosia ei vielä ollut, ja otin kamat pois luupäältä, vieden ne paikoilleen, tarkistaen vielä orin jalat ja harjaten suokin kertaalleen. Hain vielä parin herkkunappia, syöttäen ne orille, pörröttäen nyt paljon kuuliaisemman orin otsatukkaa. Suukotin hevosen silkkistä turpaa, lähtien viemään Hukkista kohti tarhaansa. Tälläkertaa vein orin tarhaan pitäen orin riimusta kiinni, mutta taluttaen mustaharjaisen tarhaan asti, halaten vielä jääräpäätä kertaalleen, jättäen Hukkiksen tarhaansa löntystelemään. En ollut laittanut mustalle hevoselle loimea, mutta toivoin Milan laittavan jos ilma kylmenisi tai alkaisi sataa kovasti.
Harhailin viemänä Hukkiksen loputkin tavarat paikalleen, jonka jälkeen lakaisin yksityistallin käytävän kertaalleen, siivoten purut ja turpeet, jotka olivat karanneet karsinoista, takaisin karsinoihin ja siivoillen tallia hieman.
Tämän jälkeen suuntasin tyhjillään olevaan taukohuoneeseen. Aikautaulun mukaan nyt pyöri alkeistunti, eli todennäköisesti kaikki kynnelle kykenevät olivat taluttamassa aloittelevia ratsastajia. Hieman pettyneenä lähdin taukohuoneesta, suunnaten autolle ja siitä kotia kohden, nähden vielä auton ikkunasta, kun Hukkis pukitteli energisenä tarhassaan, ravaten sitä edes takaisin - en tiedä, mistä nuori suokki energiansa oli saanut, mutta käyttipähän sen nyt loppuun eikä riehuisi illalla tallissa.

[Mila]

Hui, oletpas sinä ahkerasti käynyt kirjoittelemassa. Vaan ei haittaa, päinvastoin.

[Petra]

// En ole pariin päivään kirjoitellut, anteeksi siitä ):

Ilma oli kylmä ja kok omaailma oli musta, kun talvi teki tuloaan. Kello oli vasta kuusi, mutta kaikkialla oli kylmää ja pimeää. Huokaisten vaivuin syvemmälle auton penkkiin, kuunnellen rauhallista kappaletta puhelimestani. Joka päivä oli pimeämpi, ja syyslomalla pitäisi tulla ensilumikin - tietenkin se sulaisi heti, mutta lunta, siis lunta syyslomalla. Kietaisin käteni ympärilleni, etsiskellen pimeyden keskeltä tallipihaa. Pian valaistu kenttä ilmestyikin näkökenttääni, ja tunnelma koheni hetkessä myös ajajan puolelta, kun äitini sai tallin näkökenttään - tuo kun inhosi pimeällä ajamista.
Hyökkäsin ulos autosta ripeästi, kipitellen iloisena kurkkaamaan talliin - kukaan ei ollut sisällä. Hymyillen nappasin Hukkiksen riimunnarun ja lähdin orin tarhalle. Sää oli kylmä ja hieman tuulinen, tumma taivas luoden upean taustan mustalle suokille, joka seisoi tarhansa portilla hievahtamatta, korvat hörössä kiinnostuneena minua kohden. Virnuillen silitin hevosen turpaa. "Moi riiviö ~ Sä oot alkanu tottuu muhun, vai?" jutustelin suokille, joka lähestulkoon vastasi, kun alkoi hamuta kättäni kiinnostuneena, herkkujen toivossa. Avasin portin työntäen Hukkareissua hieman kauemmas. Taputtelin orin kaulaa, napsauttaen siniseen riimuun ketjullisen narun, lähtien taluttamaan oria talliin. Hevonen seurasi jo paljon nätimmin, pari kertaa kirien ohikin matkalla talliin, mutta hevosen käytös oli parantunut ainakin hieman - tai sitten se oli vain minun silmissäni.

Tallissa vein Hukkiksen omaan karsinaansa, tunnustellen orin jalat läpi - olin edellispäivänä kylmännyt Hukkiksen jalat, kun olimme ottaneet jälleen yhteen ratsastuksen aikana - tämän seurauksena Hukkis oli noussut takasilleen ja lähes kaatunut, joten halusin ehkäistä tulevat viat nuorella orilla, ja olin kylmännyt jalkoja.
Harjasin mustaharjaisen kertaalleen läpi, painaen suukon orin turvalle, kun hevonen seisoi nätisti karsinassaan - ori tuntui vaisummalta kuin eilen. Lähdin hakemaan Hukkiksen kamoja, kun kuulin hevosen hirnahtavan kimakasti karsinastaan. Vilkaisin suokkia kertaalleen, kun hevonen riuhtoi päätään ylös riimunnarun estäessä täysin ylös nostamisen, ja riensin takaisin karsinaan, nykäisten hevosen pään riimusta alas. "Nyt Hukkis!!" ärähdin tempperamenttiselle suokille, jukuripää tuijottaen minua haastavasti meripihkansävyisillä silmillään. Kun ori käänsi katseensa ja laski päänsä haistelemaan karsinan pohjalle pudonneita olkia, jätin riekkujan karsinaan, hakien nyt suokin tavarat. Otin ensin suitset käsivarrelleni, ja katseeni haki Hukkiksen satulaa. Olin jo kurkottamassa ottamaan koulusatulan, kun päähäni pälkähti ajatus mennä orilla ilman satulaa. Tuumin hetken ajatusta, lopulta jättäen satulan paikalleen, ja lähdin kohti Hukkiksen karsinaa. Olisi kiva koittaa ilman satulaa menoa - Hukkis kun alkoi olla ratsastuksen kannalta ruodussa. Ja se tekisi hyvää nuorikon selkälihaksillekin.
Ori kuopi lattiaa kyllästyneen oloisena, mutta pieni tiuskahdus auttoi oritta rauhoittumaan, ja ori painoikin päänsä kovin syyllisen näköisenä ruokakuppiinsa - marttyyrimäiseen tyyliin. Nostin jääräpäisen suokin pään ylös, ja otin riimun pois hevosen kookkaasta päästä, sujauttaen vaivattomasti hevosen suuhun kuolaimet ennekuin koulupainotteinen hevonen sitä tajusikaan. Hukkis pureskeli hetken kuolaimiaan, kun vedin kypärän päähäni ja hanskat käteeni.

Talutin Hukkiksen ulos, vilkaisten kenttää kohden - tunnit eivät ollet vielä alkaneet, ja ulkona ratsastaminen maittaisi nyt. Vedin takkini vetoketjun ylemmäs kiinni, taluttaen orin kentälle. Olin hämmentynyt, kun en nähnyt muita ratsastajia ikinä, mutta lopulta keksin vain selityksen, että olin tallilla väärään aikaan; moni varmasti kävi koulun ja työn jälkeen kolmen maissa sekä ratsastustuntien jälkeen.
Nousin kömpelösti orin selkään, ottaen hyvän kohdat Hukkiksen leveästä selästä. Hevonen oli paljon paremmin tuntumalla jo ilman satulaa istuessani, joten lähdin puolipitkin ohjin kävelemään kaviouraa pitkin.
Nostin hieman epävarmana ravin, ja ilokseni tunsin Hukkiksen siirtyvän saumattomasti raviin, ilman ryöstämistä, mutta kulkien eteenpäin kovalla vauhdilla. Hevonen alkoi hetken päästä kaahottaa, jolloin hidastin hevosen ravia; onnekseni Hukkis alkoi hidastaa, ja lähti korkea-askelista ravia eteenpäin, korvat hörössä. Nauroin lähes ääneen ihanasta tunteesta; Hukkis oli venkuillut koko minulla olo ajan, ja nyt kulki kuin unelma. Köpöttelin hetken käyntiä, taivutellen ja tehden voltteja, hyvin pieniä ja lähes koko kentän kattavia, antaen hevosen kulkea mahdollisimman rennosti.

Näin, kuinka tallista alkoi purkautua hevosia tuntilaisineen, mutta ryhmä katosi maneesiin, eikä minun pitänyt lähteä kentältä. Virnuillen jatkoin, nostaen jälleen ravin, muistuttaen itseäni, että huomenna tuskin pääsisin sängystä ylös, kun vatsalihakseni huutaisivat tuskasta. Nyt kuitenkin vain nautin hyvin kulkevasta kouluratsusta, joka tuntui nauttivan joka askeleesta.
Annoin sotaratsulleni laukka-avut, jolloin Hukkis nosti laukan, lähtien irtonaista, keveän oloista laukkaa ympäri kenttää. Tajusin pitäväni ohjasta kiinni, ja rentoutin kättäni, antaen suokille tilaa edestä. Kun Hukkis sai ohjaa, tunsin lähes uskomattomalta tuntuvan muutoksen; hevosen laukasta tuli yhä ihanampaa, kun hevonen kulki pitkin askelin, lähestulkoon lentäen. En ollut koskaan kokenut niin irtonaista ja kevyttä laukkaa, ja annoin Hukkiksen vetää koko energiansa loppuun; kun hevonen alkoi puuskuttaa, siirsin raviin ja ravin kautta käyntiin, antaen pitkää ohjaa. Taputin ulko-ohjalla Hukkiksen kaulaa, samalla bongaten äitini kentän laidalta. Vinkkasin nelikympisen luokseni. "Hei piä sie Hukkista kiinni, ni mä koitan yhtä juttua" käskytin orj---- siis äitiäni, joka tarttui kuuliaisesti hevosen ohjiin, kun kallistin selkääni taakseppäin vähitellen. Loppujen lopuksi makasin suokin leveällä selällä, hymyillen. Nousin ylös, taputtaen ja kehuen nuorta oria suorituksestaan. Hukkis vaikutti kärsivälliseltä, vaikka oli suokkimaisen jääräpäinen ja tempperamenttinen. Taputtelin vielä oria kaulalle, kävellen vielä hetken, laskeutuen sitten hevosen selästä, vieden orin talliin.
Vein hevosen omaan karsinaansa, huomaten, että hevosia oli alkanut ilmestyä sisälle. Vein Hukkiksen omaan karsinaansa pois muiden tieltä, ottaen suitset pois hevoselta. Olin tyytyväinen omistamaani suokkiin. Ratsastuskerta oli sisältänyt paljon hyvää, ja kaikki tappelut ja pukittelut ja kaulalla roikkumiset oli unohdettu - ainakin ensi kertaan kun Hukkis saisi taas jotain päähänsä.
Pujotin Hukkiksen riimun päähän, vieden jääräpään suitset paikalleen. Harjasin vielä kerran pölyharjalla hevosen läpi, heittäen fleeceviltin mustan orin ylle, taputellen hevosen kaulaa ja kammaten sormillani mustaa, pitkää harjaa.
Häivyin karsinasta, suunnaten taukohuoneeseen, lysähtäen sohvalle. Olin ainoa taukohuoneessa, jälleen kerran. Harmikseni jouduin odottamaan kymmenisen minuuttia, kunnes ovi kävi, ja nostin ruskeat, lilojen silmälasien kehystämät silmäni tulijaan; tyttö oli kuitenkin vain läpikulkija, joka moikkasi minua, mennen hakemaan ensiaputarvikkeita. Näin tytön kädessä laastarin, ja kohottaessani kulmiani sain vastaukseksi, että joku tuntilainen oli pudonnut. Vastauksen annettuaan tyttö lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja nousin itse kankeasti sohvalta, tuntien jo oksettavaa tunnetta vatsalihaksissani. Pyöräytin hartioitani, suunnaten autollemme, jolla lähdin äitini kanssa yhä pimeämmäksi käyneellä tiellä kohti kotia. Puolessa matkassa muistin, että olin jättänyt hanskat tallille, mutta nesaivat jäädä, sillä menisin kuitenkin huomenna tallille.

// Kuvaton postaus tällä kertaa, mutta huomenissa tulee taas kuvaa (:

Hih, ei sitä nyt joka päivä tarvitsekkaan kirjoittaa. Mutta mukavahan näitä sinun turinoitasi on lueskella.
Että minä oon ihan kateellinen sulle tuosta Hukkiksesta. Niiiin komea. <3

[Petra]

// Eli tälläkertaa kirjoitus meikäläisen näkökulmasta tuosta mun ja Kopoisen maastoreissusta (:

Koulupäiväni oli vasta loppunut, mutta olin jo istumassa autossa vaihtamassa ratsastushousujani jalkaan. Olimme päässeet koulusta aikaisemmin tänään teemapäivän järjestelyiden takia, ja olin päässyt sivuuttamaan liikunnan päiväjärjestyksestäni. Joskin ratsastuskin oli liikuntaa totesin itsekseni. Parin päivän takainen ratsastus ilman satulaa tuntui yhä vatsassa. Irvistin, mutta nostin katseeni horisonttia kohden, jossa häämöttivät jo Vaahterapolun pellot ja metsät.

Muutaman minuutin kuluttua talli olikin jo näkyvissäni, ja kuulin parin hirnahduksen tervehtivän minua ympäriinsä. Hyppäsin pois tallin edessä, jonka jälkeen äitini lähti käymään kaupassa ostamassa ruokaa. Tuo sanoi palaavansa parin tunnin päästä ja lupasi soittaa kun oli tulossa hakemaan minua. Nyökkäsin, kipaisten tallipihan läpi. Näin tallilla pyörivän muutaman tytön, ja moikkasin noita pikaiseen, jatkaen sitten matkaani kohti Hukkiksen tarhaa. Puolessamatkaa tajusin unohtaneeni mustan orin riimunnarun talliin, ja kipaisin hakemassa sen. Tallissa ei ollut ketään, ja suunnittelin jättäväni Hukkiksen käytävälle.
Saapuessani orin tarhalle suokki ravaili pitkin tarhaa liitävin askelin. Hevonen oli kaunista katseltavaa, ja ihastuneena suokkiini tuijotin vain mustaharjaa, kunnes muutaman minuutin kuluttua kutsuin oria nimeltä, saaden orin ensin hidastamaan, ja ravaamaan laiskasti portille. Koni nuuhki taskujani aidan yli, mutta työnsin orin massiivisen pään pois ja avasin tarhan oven, napaten suokin kiinni ja vieden tuon tallia kohti. Ilma oli yllättävän mukava ja kirkas, ja mietin, saisinko jonkun mukaani maastoilemaan, ja avatessani yksityistallin ovea, näin russponin omistajineen käytävällä. Moikkasin Kopoista, joka siirsi poniaan pois minun ja Hukkiksen tieltä. Vein pomottelevan orin pienempänsä ohitse, mutta suunnilleen Maken kohdalla Hukkis repäisi käsivarteni lähes sijoiltaan vetäessään päänsä ylös, ja päästäen kovaäänisen hirnahduksen, kuin yrittäen osoittaa russille, että oli tuota isompi ja ilmiselvästi koko tallin kingi. Ärtyneenä vedin suokin pään alas, kun Make vastasi Hukkikselle vähintäänkin yhtä pomottelevasti. Vein Hukkiksen mahdollisimman nopeaan karsinaansa, sitoen steppaavan, rauhattoman orin paikalleen karsinaan. Hevonen tuijotti yhä Makea kuin pahinta vihollistaan ja kuopi lattiaa. Juttelin Hukkiksen krovaan, silitellen orin mustaa kaulaa, saaden koulupainotteisen vähitellen rauhoittumaan.
Harjattuani suomenhevosen huomasin Kopoisen laittavan raviponilleen mitä ihmeellisimpiä suitsia ja tie mitä naruja, ja seurasin hetken tytön työskentelyä. "Ootko muuten lähössä maastoon?" kysyin karsinasta, kumartuen samalla viimeisen etujalan kavion kimppuun, putsaten sen nopsasti. Kun raviponin omistaja vastasi olevansa menossa maastoon, kysyin saisinko tuppautua kaksikon matkaan, ja sainkin sitten roikkua mukana kunhan kunto kestäisi. Itseäni hirvitti lähteä ravaamaan maastoon pitempää matkaa, mutta Hukkiksen tiesin pystyvän siihen; ori oli tarkoitus ottaa matkaratsuksi entisessä kodissaan, mutta tallin mennessä vararikkoon nuori ori myytiin eteenpäin, ja itse huomasin sen taipumuksen kouluradoille hukkasin ajatuksen pidemmän matkan ratsusta.

Kävin hakemassa orin satulan ja suitset, ja sainkin ne nopeasti orin päälle, koska Hukkiksella tuntui olevan menohalua, ei ori kiukutellut varusteiden laitossa. Laitoin vielä solkikiinnitteiset suojat orin jalkoihin, saaden oirin diivailemaan suojiaan ja nostelemaan jalkojaan, samalla kun vedin hanskat käteeni ja kypärän päähäni, ja ilmoitin olevani valmis, nähden Kopoisen vielä kiinnittävän kärryjä. Otin suomenhevosen sinisen riimun orin kaulalta, antaen sen pudota riimunnarun mukana karsinan seinä vasten, kun hevoseni alkoi jälleen stepata kärsimättömänä.

Make ja Kopoin lähtivätkin kärryineen käytävältä kun pörrötin suokin harjasta leikkisästi, taluttaen sitten orin pihalle Maken perässä. Kipusin kömpelösti koulusatulaan, säätäen vielä satulavyön sopivaksi. Kiitin onneani ettei jalustimia pitänyt pidentää tai lyhentää, sillä Hukkis ja Make olivat selvästi menohaluisia ja Kopoiselle oli ilmeisesti tuskaa odotella minua.
Maken lähtiessä köpöttelemään hiekkatietä eteenpäin ohjasin Hukkiksen kärryjen perään, pitäen sopivan turvavälin. Hukkis kulki nätisti kärryjen perässä, vaikka tuntuikin kummastelevan pienemmän ponin perässä kulkevaa häkkyrää. Minun ei tarvinnut onneksi pidätellä suokkia, sillä Hukkis ei yrittänyt lähteä kirimään Maken eteen, kun pidin tienpuoleista ohjaa hieman löysemmällä, näyttäen orille johtavaa ohjaa tien reunaan, jonka avulla ori pysyi ruodussa Maken perässä.
Käyntipätkän jälkeen näin vanhemman tytön kannustavan raviponinsa raviin, ja nostin itsekkin letkeän ravin. Tälläkertaa mustaharjainen tuntui olevan räjähtämäisillään ja yritti vaistomaisesti ohittaa Makea, jolloin sain roikkua orin ohjissa, ettei tuo lähtisi ohittamaan. Tajusin hetken kuluttua roikkvuani ohjissa niin, että hyvä kun Hukkis edes eteni - ja näinkin Maken kärryjen katoavan tien mutkan taakse. Päästin Hukkiksen kulkemaan jälleen, ori nyt pidentäen askeltaan lähes mahdottoman pitkäksi, jolloin kevennykseni meni vähän väli sekaisin, mutta pian saavutin Maken, joka näytti oelvan kuin tulta ja tappuraa. Koska ponilla oli selvästi energiaa, kuten allani olevalla suokillanikin, huomautin siitä Kopoiselle, joka valitti ponin painavan kädelle. Virnistin tytölle, ja tuon jatkaessa juttuaan naurahdin hiljaa. Hukkis yritti lähteä ohittamaan Makea, jolloin pidin orin aivan tien reunassa, jolloin Hukkis ei voisi ohittaa ravuria. Suokin saadessa askeleensa tasattua sain omankin istuntani kuntoon, ja kevensin nyt tiheään, mutta rytmikkääseen tahtiin hevosen selässä.

Näin pidemmän suoran edessämme, mutta jatkoin vain tasaisesti matkaa, kunnes Kopoin ehdotti pientä kisaa - joskin saisin Hukkiksen kanssa laukata. Vastasin myöntävästi, koska pieni kisaaminen ei koskaan olisi pahitteeksi - Hukkiksella tuntui olevan kisapäätä ja energiaa, eikä selvästikään ollut ainoa. Istuin paremmin satulaan Kopoisen kannustaessa Makea, ja annoin pienen puolipidätteen orille, painaen tasaisesti orin kylkiin laukka-avut, saaden muutaman raviaskeleen jälkeen Hukkiksen nostamaan laukan. Aloin vähitellen siirtää Hukkista pois kärryjen takaa, ja Kopoin johtikin meitä vielä hetken, kunnes annoin Hukkareissulle hieman vapaampaa ohjaa, saaden hevosen lähes räjähtämään allani, ja nostamaan lauaksta yhä nopeamman ja nopeamman. Tarrasin Hukkiksen harjaan varmuuden vuoksi, samalla nähden Kopoisen jäävän ensin muutaman askeleen taakse, sitten Maken turvan, vähitellen siirtyen johtoon. Painauduin satulaan, kun näin ravurin nostavan laukan, ja purren huultani painoin orin kylkiä vielä vähän, saaden Hukkiksen kiihydyttämään entisestään. Nielaisin, ja annoin orin nostaa laukkaansa vielä nopeammaksi. Hevonen kiihdytti aina vain, jättäen russponin taakseen vähä vähältä, lopulta meillä ollen pitkä välimatka kaksikkoon.
Annoin Hukkiksen hidastaa ravin kautta käyntiin, taputtaen orin hikiseksi muuttuvaa kaulaa. Odotin ravuria omistajineen, kuitenkin pian nähden Maken kärryineen ilmestyvän loivan mutkan takaa, ja suhaavan reilusti ohi. Make näytti vetävän vielä pitkän matkaa, kunnes suostui lopulta pysähtymään. Naureskellen nostin Hukkiksen ravaamaan, ottaen Maken kiinni.
Kopoisen kirotessa raviponiaan pysäytin Hukkiksen Maken kärryjen taakse. Kulmaani kohottaen kysyi, eikö kuitenkin ollut paremi, että poni meni ohi reilusti eikäjäänyt kököttämään, saaden Kopoisellta pian vastauksen, jolle onnistuin vain nauramaan.

Kävellessä annoin Hukkiksen tasata hengitystään, välillä kehuen ulko-ohjan hölläämisellä mustaa oria, taputellen paksun, tuuhean harjan peittämää kaulaa, jonka tunsin hikiseksi. Hetken kuluttua nostimme jälleen rauhallisen ravin. Annoin Hukkikselle puolipitkän ohjan, etten itse tuiskahtaisi alas selästä, mutta suomenhevonen voisi venyttää kaulaansa rankemmanpuoleisen reissun jälkeen. Ori venytti askeliaan, ja eteni melko hitaanpuoleisesti, kuitenkin pysyen Maken matkassa.

Hidastaessamme käyntiin Hukkis nosti päänsä ylös, kurkkien ympärilleen kuin olisi vasta herännyt. Musta, jääräpäinen ori pysyi hetken paikallaan, mutta jatkoi sitten matkaansa Maken perässä, ottaen muutaman nopeampitempoisen askeleen, jotta pysyisi kärrynhäkkyrän perässä - eihän suokki halunnut jäädä viimeiseksi.
Annoin epävarmasti pidempää ohjaa Hukkikselle, ja koska ori ei ollut lähdössä ohittamaan Makea, siirsin orin kärryjen vierelle, sopivan välimatkan päähän. Pyöräyttelin hartioitani hevosen selässä, katse eteenpäin suunnattuna, mustaharjainen kulkien rennosti eteenpäin ilman kiirettä.
Suuntasin katseeni Kopoiseen tytön kehuessa, kuinka olimme pysyneet matkassa mukana. Virnistin, taputellen suokin hikistä kaulaa, kehuen hevosta Kopoiselle. Ehdotin vielä, että menisimme toistamiseen samantyyppiselle reissulle.

Tallin pihan tullessa näkyviin menin sivumpaan laskeutumaan orin selästä, hölläten maasta käsin satulavyötä ja laittaen jalustimet siististi.
Palatessani talliin Kopoin oli Maken kanssa vallannut pesukarsinan, joten vein Hukkiksen suoraan karsinaan, ottaen orin varusteet pois. Jouduin hetken räpeltämään solkikiinnitysten kanssa suojissa huonon motoriikan vuoksi, mutta pian orilla ei ollut kuin riimu päässään, ja vein hevosen tavarat omille paikoilleen, hakien vielä sienen ja harjapakin. Kopoisen pestessä Makea nappasin sieneen hieman lämmintä vetää, jolla pesin hieman Hukkiksen hikisimpiä kohtia - kaula, satulan paikka sekä jalat ja vatsa tuli putsattua, kun musta hevonen nautisteli lämpimän veden viedessä hikikerroksen orin kiiltävän mustalta karvalta.

Harjasin orin vielä kertaalleen, harjaten vielä huolellisesti orin harjan ja hännä, tehden löysiä lettejä hevosen harjaan, kiinnittämättä niitä millään, jolloin ne aukenesivat melko helposti, jos ori edes ravistaisi pariin kertaan päätään. Heitin vielä punaisen fleeceviltin hevosen ylle, jottei nuorikko paleltuisi, ja annoin vielä muutaman herkun hevoselle, irrottaen riimunnarun ja jättäen Hukkiksen sisälle.

Mennessäni ulos karsinasta näinkin Kopoisen rapsuttelevan Donnaa, ja menin tytön vierelle, tarjoten kättäni haisteltevaksi tammalle. Kun sitten vanhempi likka ehdotti, että voisin joskus liikuttaa Donnaa, suuni oli loksahtaa auki, ja ainoa mitä sain suustani oli "täh". Kun Kopoin selitti, että hänellä oli koulussa kiireitä - ja Makekin varmasti vei aikaa - voisin välillä liikuttaa Donnan ja mennä tammalla vaikka esteitäkin. Yhä hämmentyneenä kuitenkin myönnyin liikuttelemaan tammaa silloin tällöin. Hukkis kun hyppäsi toivottoman huonosti esteet, ja kun toinenkin omistuksessani oleva hevonen oli satuttanut koipensa, en ollut päässyt hyppäämään esteitä lähes millään. Donna vaikutti muutenkin mukavalta hevoselta, joten olisi varmasti mielenkiintoista liikuttaa Kopoisen omistamaa tammaa.

Kännykkäni pirahti kertaalleen, kun äitini ilmoitti olevansa minuutin sisällä tallin pihassa, jolloin sanoin heipat Kopoiselle ja pihalla vastaan tulleelle Milalle, suunnaten punaista peltilehmäämme kohden, jolla lähdinkin sitten kotia kohti, innostuneena maastoreissusta ja Donnan liikuttamisesta.

[Petra]

Nojasin päätäni auton istuimen selkänojaan, silmät ummessa. Päivä oli kääntynyt jo myöhälle iltaan, mutta syysloman turvin saatoin olla tallilla vaikka keskiyöhön - en siihen ryhtyisi, mutta kotiinlähtöajasta ei ainakaan olisi murhetta.

Kun kaarsimme tallin pimeään pihaan, loikkasin autosta napaten kypärän ja hanskat mukaani äitini viedessä auton parkkiin, ja suuntasin suoraan yksityistallin puolelle, kuullen muutaman hörähdyksen ympäriinsä. Kaikki hevoset oli jo tuotu sisälle, ja suuntasin suoraan mustan suokin karsinalle. Hukkis nosti päänsä karsinassaan, kun tervehdin hevosta. "Heei Mustalainen ~" sanoin virnistellen hevoselle, joka tuijotti minua meripihkaan vivahtavilla silmillään kuin puolihullua - kuka tietää vaikka olisi ollut oikeassakin - ja hörähti, työntäen päätään karsinasta haistelemaan tarjoamaani kättä.
Kävin suoraan hakemassa orin harjapakin, ja aloin hellästi, aikaa käyttäen harjata mustaharjaista, joka venytti kaulaansa ja nautti harjauksesta. Ori ei tahtonut millään pitää kavioitaan ylhäällä kun uinui yhä itsekseen, mutta hetken koettelun jälkeen Hukkis oli harjattu.
Rapsuttelin orin kaulaa, harjaten vielä harjan ja hännän läpi, saaden mustista jouhista kiiltävät ja siistit. Kävin hakemassa orin satulan ja suitset, asettaen varusteet oven päälle. Mietin käytävän puolella, mitä aktiviteettiä tänään keksisin Hukkikselle, ja katsoin, että karsinan ovi oli kiinni, ja käppäilin ulkona puhaltavaan syystuuleen, joka kylmäsi luita ja ytimiä myöten. Käväisin maneesissa, jossa päivän viimeinen tunti juuri lopetteli. Tätiryhmä näytti menevän puomeja ja matalia esteitä, josta sain ajatuksen koittaa Hukkiksen haukuttuja hyppytaitoja.

Suuntasin takaisin yksityistalliin, ja ensimmäinen asia minkä havaitsin, olivat satula ja suitset pudonneina lattialle ja karsinan ovea pamautteleva Hukkis, joka piti kkokoajan ääntä ja älämölöä karsinassaan. Kiiruhdin karsinalle hyssyttelemään oria, joka tuijotti minua loukkaantuneena, kuitenkin rauhoittuen ja tuijotaaen minua kuin olisin jättänyt sen viikkokausiksi yksin. "Oot sä aika neiti. Ihme ettet syntyny tammaks, ko tollai otat nokkiis" juttelin suokille, nostaen satulan ja suitset takaisin karsinan ovelle ja mennen karsinaan hevosen seuraksi, joka käänsi päänsä poispäin minusta diivamaisesti. Naureskellen suokin käytöstä heitin satulan orin selkään sopivaan kohtaan, kiinnittäen satulavyön Hukkiksen luimiessa ja pullistellessa, mutta pienen tappelun jälkeen jääräpää antoi periksi ja sain satulavyön tarpeeksi kireäksi.
Olin juuri heittänyt ohjat orin kaulalle ja kiertämässä kättäni Hukkiksen turvan ympärille, jotta saisin suitset laitettua, kun musta hevonen nosti päänsä mahdollisimman ylös, saaden minut puuskahtamaan tuskastuneena, kun en yltänyt vetämään päätä alas. Kiukunpuuskassani näppäsin oria venytetylle kaulalle, saaden hevosen steppaamaan pari askelta kauemmas minusta kohti karsinan seinää. Loppujen lopuksi tappelun jälkeen Hukkis oli karsinan seinässä kiinni ja minä roikuin jääräpäisesti hevosen turvassa yrittäen vetää sen alemmas.
Päätin koettaa erilaista taktiikkaa, ja siirryin karsinan ovelle, jättäen suitset Hukkiksen kaulalle roikkumaan, vetäen kypärän päähäni, jolloin musta suokki laski päätään vähitellen hämillään käytöksestäni, jolloin hyökkäsin orin pään kimppuun ja suurempi jääräpää luovutti, jonka saavutuksena oli valmis hevonen.
Laitoin vielä suojat hevosen kaikkiin jalkoihin, joutuen hieman puhdistamaan vuohiskarvoja, mutta loppujen lopuksi ori oli valmis ratsastettavaksi. Kurkkasin kännykkäni kelloa, jonka mukaan viimeiset tuntilaiset lopettelivat nyt.
Laitoin hanskat käteeni ja vein Hukkiksen ulos, orin seuratessa velttona perässäni. Tuolla ei tuntunut olevan pätkääkään energiaa tänään, ja meitin jo, luoåpuisinko esteistä, mutta kun näin pienen esteradan maneesiin mennessäni, päätin ainakin yrittää jotain pientä estettä.
Kapusin hevosen selkään jakkaralta, säätäen vielä jalustinhihnat paria reikää lyhyemmiksi ja kiristäen satulavyön.
Lähdin kiertämään kaviouraa tehden suuria ja pieniä voltteja, taivutellen oritta ja antaen tuon rentoutua vähitellen.
Muutaman laukan ja ravipätkän jälkeen aloin miettiä esteitä; pitkälle sivulle oli laitettu kaksi keskeltä ehkä 20cm korkeaa ristikkoa, siitä viisi puomia raviväleillä, pitkällä sivulla kolme pystyä, jotka olivat jotain 20:n ja 40:n sentin väliltä, sekä kolmen esteen jumppasarja viimeisellä lyhyellä sivulla, sekä keskelle kenttää pystytetty pysty, jonka korkeus oli ehkä 50cm.
Vedin syvään henkeä, kannustaen Hukkiksen ensin raviin, sitten antaen laukka-avut orin kylkiin muutamaan otteeseen, jonka jälkeen hevonen nosti laukan, jota sain rauhoitella yhden kierroksen ajan, jonka jälkeen tempo oli järjellinen, ja ohjasin orin ensimmäisille esteille, kahdelle ristikolle. Tunsin Hukkiksen jännittyvän tajutessaan aikeeni, mutta ori jatkoi epäröimättä, ja lähestulkoon vain nosti jalkojaan hieman korkeammalle esteiden kohdilla, mennen vain täysillä läpi. Toisaalta Hukkis oli suuri hevonen ja tuon askeleet olivat korkeita, jolloin tuolle ei ollut tarvetta hypätä - ja jääräpäinen suokki tuskin tekisi yhtään ylimääräistä työtä. Ohjasin orin takaisin ristikoille, tällä kertaa painaen pohkeilla orin kylkiä, saaden hevosen reagoimaan vain tekemällä väistön pienenpieneltä esteeltä, joka sai minut tuiskahtamaan kaulalle yhtäkkisestä liikkeestä. Hukkis kuitenkin jatkoi matkaansa vaikka roikuin kaulalla, kunnes sain itsei kokoon ja pysäytin suomenhevosen. Nostin kohta ravin, ja menin puomit, koska ristikot olivat selvästi liian matalia Hukkikselle. Puomti kolahtelivat kerta toisensa jälkeen, kun menin ne kahdesti, kolmesti ... Lopulta Hukkis kolautteli puomeja vain kertaalleen, vaikka välit olivat sopivia. Huokaisten ohjasin orin laukassa kohti pystyjä. Ensin oli 20cm ristikko, jonka Hukkis vain käveli, mutta seuraava 40cm pysty saikin Hukkiksen lähestulkoon yllättymään ja pysähtymään muutaman askeleen päähän esteestä. Nopeasta liikkeestä yllättyneenä tajusin pian roikkuvani jälleen mustalla kaulalla, hevosen mulkoillessa esteitä. Siirsin hevosen käyntiin, raviin, ja kierroksen ravattuani laukkaan, suunnaten pystyille - Hukkis meni ensimmäisen esteen läpi, ja valmistauduin jo kieltoon 40cm:ssä, ja tunsinkin kuinka hevonen ensin pysähtyi, otti raviaskeleen, ja pomppasi sitten erittäin kömpelösti esteet toiselle puolen, laskeutuen epävarmasti, 30cm:n pystyllä ori otti lähes huomaamattoman loikan, ja jatkoi sitten matkaansa kovin tuohtuneen ja jännittyneen oloisena. Siirsin Hukkiksen käyntiin, antaen pitempää ohjaa hetken, jonka jälkeen yritin samoja kolmea pystyä uudestaan, mutta sama toistui kahdesti, joten luovuin yrittämisestä, ja päätin siirtyä kahdelle viimeiselle esteelle.

Jumppasarja tuotti kaikkein pahimman hankaluuden; Hukkis oli kankea eikä ollut hypätä millään, vaan rysäytteli vain esteiden läpi katomatta jalkoihinsa, pudottaen yhden puomeista toisella yrityskerroilla. En kuitenkaan nostanut puomia, vaan yritin kolmannen kerran, jolloin Hukkis suostui jopa ottamaan pari kömpelöä hyppyä.
Hukkis alkoi jo puuskuttaa, joten taputtelin orin kaulaa. Olin hieman pettynyt, että varoittelut Hukkiksen olemattomista hyppytaidoista olivat tosia, mutta toisaalta musta hevonen valloitti kisakenttiä - ja suokki oli niin ihana jo persoonaltaan, etten voinut enää luopua tuittupäästä.

Siirsin Hukkiksen viimeiselle esteelle keskelle kenttää. Kun nostin laukan, Hukkis tuntui jo valmiiksi veltolta, mutta kun olimme esteen kohdalla, veti Hukkis täydet jarrut pohjaan, ja olin jo olettanut suokin hyppäävän, koska este oli enää yhden askeleen päässä, ja pysähdys tuli yllätyksenä. Tunsin lentäväni lyhyen matkaa, ja pian tajusin ilman puristuvan keuhkoistani, kun lensin suoraan pienen esteen päälle henkeäni haukkoen. Vaikersin hetken, kun tykyttävä kipu valtasi selkääni ja kypärän suojaamaa päätäni, ja nousin selkääni pidellen ylös, kun Hukkis seisoi yhä esteen toisella puolen hämmentyneen näköisenä. Ähkien kävelin orin luo, purien hammasta kivulta. En ollut pudonnut moneen vuoteen, ja kipu tuntui nyt monen vuoden ajalta. Päätäni pidellen tartuin Hukkiksen suitsiin ja talutin suokin kentän reunaan, nousten selkään hoiperrellen hieman. Pää tuntui oudon kevyeltä, vaikka sitä särki julmetusti.
Kävelin vielä loppukäynnit, laskeutuen sitten selästä ja vieden Hukkareissun sitten yksityistallin puolelle, laittaen mustan suokin karsinaansa. Sain juuri satulan pois orilta, kun Mila ilmestyi rehuvarastosta, tuoden hevosille iltaruokia. Mila moikkasi minua, ja vastasin tallin omistajalle mahdollisimman ystävällisesti. "Onks taukohuoneessa jossain särkylääkettä. Tutustuin vähä maneesin pohjaan äske, ja päätä särkee" valitin Milalle, joka kertoi minulle särkylääkkeiden olinpaikan. "Muute, jos haluut estetunneille haastetta, anna jollekulle Hukkis. Tää lahopää ei osaa ko kieltää, väistää ja mennä esteen läpi" naureskelin Milalle otttaessani Hukkikselta suojat ja suitset pois, vaihtaen sinisen riimun suokin päähän, joka hamusi jo Milan antamia ruokia. Poistuin karsinasta, vieden Hukkiksen tavarat paikalleen ja suunnaten taukohuoneeseen, jossa norkoili muutama tallityttö. Moikkasin kolmikkoa sen enempää juttelematta ja etsin käsiini särkylääkkeen, ottaen hanasta vettä ja istuutuen tuolille uupuneena. Kun yksi tytöistä kysyi, mitä minulle oli käynyt, kun näytin miltä näytin, kerroin hyppäämisestä Hukkiksen kanssa - tyttöparat kuulivat kauhukertomuksen suokista niin, että kukaan tuskin menisi lähellekkään estettä jos musta suokki olisi lähettyvillä.

Särkylääkkeen alkaessa vaikuttaa kävin vielä harjaamassa syömisen lopettaneen orin ja heitin tuolle yöksi viltin. Tämän jälkeen lähdin tallilta soitettuani taksini - äitini - paikalle, ja naisen ilmestyttyä pihalle lähdinkin kotimatkalle valittaen äidilleni särkyä ja kolotusta.

// Heitän tähän kohta kuvankin mukaan, kunhan tulee valmiiksi (:



// EDIT: Kuva on tuossa (: Tuli mieleeni, että olen ehkä saamassa yhden hevosen lisää, mutta en tiedä, koska sivut valmistuvat. Onko kuitenkin mahdollista varailla alustavasti karsinapaikkaa? :'D

Hyvä ettei pahemmin käynyt vaikka vähän maneesin pohjaan kävitkin tutustumassa. Ihme ja kumma ei kellekkään ole kovin pahoja haavereita sattunut *koputtaa puuta*
Haittaako jos minä joku kaunis päivä kokeilisin Hukkiksen kanssa onnea noilla esteillä?

Ja alustavasti karsinapaikan varaus onnistuu kyllä! Kuukauden kerrallaan minä pidän noita varauksia yllä, mutta voi sen aina uusia...

[Petra]

Hypistelin sylissäni lepäävää kännykkääni kärsimättömästi. Koko kehoni tuntui kankealta ja särki sieltä täältä eilisen putoamisen jäljiltä, mutta pahempaa ei ollut käynyt.
Tallin pihan tullessa näkyviin, nappasi nauton takapenkiltä kypärän ja hanskat mukaani, nousten autosta heti tallinpihalla kun äiti hidasti ja pysäytti, huikkasi heipat ja jatkoi matkaa kauppaan. Ilma oli yllättävän lämmin, vaikka ilta oli jo pitkällä.
Puhaltelin käsiini lämmintä ilmaa, ja kävin kurkkaamassa maneesiin; maneesi oli vallattu ratsastustuntien käyttöön, mutta kenttä näytti tyhjältä.
Keplottelin itseni tallille, hakien Hukkiksen riimunnarun, mennen hakemaan mustaa oritta tarhastaan.
Hukkis nyhti suuhunsa ruohoa tarhassaan, sadeloimi yllään. Päivällä oli satanut, joten Hukkikselle oli laitettu sadeloimi, ettei nuorikko paleltuisi. Nähdessään minut suokki nosti päänsä kellertyvästä nurmikosta, lampsien minua kohti pää korkealla, suokki näyttäen samalla tarkkaavaiselta ja lempeältä, mutta samalla pieni kapina näkyi ruskeissa silmissä.
Nappasin hevosen portilta kiinni, taluttaen raukeana vierellä kulkevan hevosen talliin ja siitä omaan karsinaansa.
Hakiessani harjapakkia Hukkikselle jouduin - pääsin - moikkaamaan paria tyttöä, jotka olivat varmaan laittamassa hevosiaan kuntoon seuraavalle tunnille. Hymyilin mahdollisimman ystävällisesti satulahuoneessa luuhaaville tytöille, jonka jälkeen häivyin harjapakin kanssa käytävälle, ottaen karsinaan kiinni sidotulta mustaharjaiselta suokilta sadeloimen pois, vieden sen kuivumaan.
Harjasin Hukkiksen pikaisesti, tapellen hetken orin kanssa siitä, nousisivatko jalat vai ei - ja kyllähän ne nousivat kun hetken tapeltiin.
Heittäessäni satulaa orin selkään huomasin pienen hiertymän orin vatsan alla, ja tutkailin sitä hetkisen, mutta koska ori ei hetkahtanut sen koskemisesti, uskoin, että sadeloimen nauhat olivat hanganneet siihen jossain vaiheessa Hukkiksen remutessa tarhassaan.
Kun satula oli selässä ja suitset päässä vedin omat hanskat käteeni ja kävin kurkkaamassa ulos, vetäen samalla kypärää päähäni. Harmikseni ilma oli muuttunut yhä koleammaksi ja hengitykseni huurusi kylmässä ilmassa. Irvistäen menin satulahuoneeseen ja hain puoliloimen, heittäen sen Hukkiksen päälle, kiinnittäen loimen edestä. Tarkistin vielä Hukkiksen satulavyön, ja ettei sen alle jäänyt mitään sekä loimen kiinnityksen, jota Hukkis tuntui vierastavan.

Astelin hevosen kanssa kylmään tuuleen, puristaen silmäni hetkeksi kiinni, kun suurempi puuhkaus kylmää ilmaa osui silmilleni. Astelin valaistulle kentälle, nousten satulaan jo kylmästä väristen.
Ratsastin mahdollisimman rennosti ja vaatimaata hevoselta suurempia; kävimme läpi avotaivutuksia, pohkeenväistöt molempiin suuntiin, ravin- ja laukannoston pysähdyksestä ja muutamia muita koululiikkeitä. Tärisin kylmästä koko ratsastuksen ajan, ja kun availin kylmästä kohmettuneita sormiani, jouduin inahtamaan. Talvi tuli aivan liian nopeasti, ja itse liikuin vielä tallilla samantyyppisissä vaatteissa kuin kesällä, ja se kostautui nyt.
Hyisenä kävellessäni loppukäyntejä näin maneesista tulijoiden varjot noiden tullessa hevosineen valaistusta maneesista. Hymähdin itsekseni, pysäyttäen orin keskelle kenttää ja laskeuduin ketterästi selästä, nostaen jalustimet ja suunnaten kohti yksäritallia, haukotellen raukeana. Annoin katseeni lipua takanani tulevassa suokissa, hymy huulillani.

Saapuessamme talliin purin Hukkikselta kamat ja harjasin orin kertaalleen läpi, laittaen tuolle yöksi fleeceviltin. Olin alaknut tulla ylihuolehtivaiseksi hevosten lämpötiloista viimeaikoina, ja sujautin lähes joka ilta ratsastuksen jälkeen hevoselle fleeceviltin - eihän siitä haittaakaan olisi, eihän?

Pakkaillessani Hukkiksen kamoja paikalleen huomasin, että äitni oli soittanut minulle kertaalleen. Soitin takaisin, kuullen äitini olevan kohta tallilla. Suuntasin siksi ulos purevaan ilmaan, ja jäin odottamaan kyytiä kotia kohti.

// Loppupuolella tuli tosi kökköä, ja ratsastusta en jaksanut selittää ykstyiskohtaisesti :/ Laitan varmaan huomenissa viestiä tuosta uudesta konista, kun näyttää siltä, että tiedot ja sivut tulevat jo tänään tai huomenna valmiiksi (:

[Petra]

// Usva saapuukin sitten tänään tässä viestissä (:

Sormeni rummuttivat kärsimättömästi reisiäni, kun kuuntelin satunnaisia kalahduksia ja pienempien ja isompien kavioiden kopsetta trailerista. Ilma oli siedettävän lämmin, joten olin jättänyt takapenkin ikkunan, jonka vieressä istuin, raolleen, jotta kuulisin jos uusin hevoseni, Usva, saisi lopullisen hepulin trailerissa.
Vihdoin kaarsimme tallin pihaan, ja singahdin traileriin pienestä etuovesta, päästäen ilmat keuhkoistani, kun näin molempien suokkien olevan kunnossa ja hyvissä voimissaan. Vaalea Usva oli suurikokoisen Hukkiksen vierellä pienen ja hätääntyneen näköinen, muttei riehunut pahemmin. Usvan myyjä oli kehottanut minua ottamaan hakuun toisen hevosen Usvan matkaseuraksi, ja kuka muukaan olisi lähtenyt kuin Hukkis pitämään varsalle matkaseuraa. Usva kuulemma sai pultit yksinään trailerissa, ja olin jo kokenut, ettei nuorikon saaminen traileriin ollut helpois urakka sekään. Pelolla odotin ulostuloa. Äitini äni keskeytti ajatukseni kuin veitsellä leikaten. "Otetaanko pikkune vai Hukkis ekana ulos?" naikkonen kysyi, ja jauhoin alahuultani tuskastuneena. "Otetaan Usva ekana..." sanoin, taputtaen mustan kaulaa lempeästi. Hukkis oli rauhallinen matkustaja, ja suunnatessani herasilmäisen varsan luo nappasin punaisen riimunnarun mukaani, ottaen Usvasilmän kiinni. Äitini laski trailerin rampin alas, ja avasi portin. "Mee pois takaa ettei jyrää sua" inahdin äidilleni, ja tuo ehtikin juuri alta pois, kun voikko tamma lähti hullun lailla kiitämään pois trailerista, ja peruutti kymmenisen metriä vielä taakseppäin, puuskuttaen hieman vauhkoontuneena.
Silitin tamman päätä lempeästi. "Ei hätää ... Iihan rahassa pien ..." juttelin puolivuotiaalle. "Äiti! Viittiksä ottaa Hukkiksen pois ja tuua talliin, mä vien tän ... ?" kysyin äidiltäni, kun näin Hukkiksen kurkkivan taakseen hämmentyneen näköisenä, ja Usvakin alkoi heiman toipua karmeasta trailerireissustaan. Äitini lupautuessa hoitamaan Hukkis lähdin viemään Usvaa kohti yksityistallia. Vedin välillä energistä varsaa perässäni, kun tamma meinasi jäädä tutkimaan kellastuneita, ohuen huurteen peittämiä ruohotuppoja ja muita hevosia. Välillä Usva päästi kimakan hirnahduksen ja jäi seisoskelemaan, mutta loppujen lopuksi tamma oli yksäritallin ovella, ja nuuski innokkaana housujeni taskuja. Kauempaa kuulin Hukkiksen mahtipontiset hirnahdukset, kun nuori ori kunkkuili taas.
Hetken kuluttua näin äitini tulevan yhtenä kappaleena Hukkiksen kanssa, ja suuntasin sisälle talliin, vieden Usvan omaan karsinaansa. Make oli toisella puolella suokkivarsaa, ja toisella puolella oli tiineenä oleva Luna. Hukkis oli vain yhden karsinan päässä Usvasta, ja äitini taluttikin mustan orin karsinaansa määrätietoisesti.
Usva tutki kaikkea mahdollista karsinastaan, ja nyhti loppujen lopuksi hihaani hellästi, kerjäten herkkuja. Irrotin pienen tamman riimunnarustaan ja häivyin karsinasta, laittaen oven kiinni, käyden katsomassa Hukkiksenkin voinnin. Musta ori oli jo irti riimunnarustaan, ja siniriimuinen roikotti päätään karsinan lukitun oven yli, kun rapsuttelin valkeaa merkkiä orin otsassa.

Hilpaisin hakemaan Usvan harjapakin, jonne oli sullottu myös riimu aikuisiälle ja muuta pikkutavaraa. Äitini toi mukanaan Usvan juoksutuskamat, jotka olin saanut puoli-ilmaiseksi kaveriltani, jonka hevoselle ne olivat tarpeettomat.
Kävin viemässä harjapakin paikalleen, ja kävin noutamassa IKEA:n kassin, joka piti sisällään kokoelamn loimista - hyvä kun tiesin, että niin montaa lajia loimia olikaan. Hukkikselle kun olin hankkinut vain pari loimea, olin hämmentynyt oranssi- ja punasävytteisten loimien määrästä.
Vietyäni ja tarkistettuani kaikki Usvan tavarat suuntasin ensin Hukkiksen karsinaan, ettei suokkiori tuntisi itseään täysin hylätyksi. Nappasin matkasuojat orin jaloista tottunein ottein ja otin suojat mukaani, livauttaen muutaman herkkupalan orille, taputellen mustaa, paksun harjan peittämää kaulaa.
Usva oli käynyt makuulleen karsinassa ja tuntui olevan hieman väsynyt matkasta, mutta virkistyi kun näki minut karsinan ovella. Vaalea, pitkäjalkainen varsa kampesi itsensä jaloilleen ja suuntasi karsinan ovelle, kurottaen päätään minua kohden. Työnsin varsan pään pois ja astuin karsinaan, ottaen suojat suokin jaloista ja lukiten karsinan oven perässäni, viedes suojat molempien suokkieni omiin harjapakkeihin.

Otin Usvan riimunnarun mukaani, ja kävin hakemassa voikon varsan, lähtien taluttamaan nätisti kulkevaa nuorikkoa. Tamma kulki nätisti perässä, kun vein tuon ulos ovesta. Tallipiha vaikutti melko autiolta, ja lähdin viemään Usvaa Milan käskyn/pyynnön mukaisesti Lallan ja Bellan tarhaan, vieden suokin vaalean ja tumman kaksikon seuraan. Usva lähtikin reippaasti kaksikkoa kohden kun päästin tamman irti, ja ravaili pitkine koipineen kaksikon luo, alkaen heti tehdä sopuisaa tuttavuutta.

Suuntasin hetken kuluttua talliin, kun kolmikolle ei tullut riitaa ja tuttavuuskin syntyi heti. Tallissa Hukkis hörähti kun tulin orin karsinaa kohti. "Pitäiskö meijän mennä käveleen tielle et saat säki vaihteluu ..." jutustelin itsekseni, hakien mustan orin harjapakin ja käyden koko orin läpi, putsaten vielä kaviot. "Sullekki pitäis tilata kengitys, ku on jätkän kaviot vähä pitkät ..." mutisin itsekseni, mainiten asiasta karsinan ulkopuolella pyörivälle äidilleni, joka lupasi hoitaa asian.
Hukkiksen ollassa harjattu kävin hakemassa orin satulan ja suitset, ja nostin koulusatulan hevosen leveään selkään, kirraten satulavyön siihen, mitä omilla käsivoimillani sain.
Pian Hukkiksella olikin suitset ja satula, ja jalkoja koristivat vaaleansiniset pintelit. Virnuillen hevoselle vedin kypärän päähäni ja hanskat käteeni, vieden orin pihalle ja kavuten selkään, kirraten vielä satulavyön kertaalleen.
Katseeni hapuili vielä Usvan tarhalle, jossa voikko tamma revitteli tarhan päästä päähän vanhempien neitosten vain katsellessa nuorikon riehumista. En voinut estää virnettä kasvoillani, ja painoin pohkeeni pehmeästi Hukkiksen kylkiin, saaden mustan orin nostamaan rytmikkään käynnin, edeten aikalailla nopeaan tahtiin. Taputtelin vielä vetoketjullisia taskujani, tarkistaen, että muistin ottaa puhelimen mukaani, mikäli jotain sattuisi tai eksyisin - suuntavaistoni kun oli varsin mielenkiintoinen, ja saatoin eksyä jo omalla kotipihallani. Aijoin kuitenkin pysyä suurella hiekkatiellä, jossa kulki autojakin, jolloin en ainakaan eksyisi, vaan voisin kääntyä takaisin. Jos tie haarautuisi, päätin että kääntyisin aina oikealle.

Alkukäyntien jälkeen nostin leppoisan ravin orin kanssa, saaden Hukkiksen liikkumaan kovalla innolla siten, että sain pidättää suurikokoista suokkia koko ajan. Loppujen lopuksi luovutin ja laskin ravin käyntiin, seuraillen katseellani tietä.
Muutaman kilometrin edettyäni edessäni oli ensimmäinen mutka, josta käännyin oikealle, ja matka jatkui hiekkatietä, joka tuli metri metriltä yhä enemmän käyttämättömän näköiseksi. Muutaman mutkan ja risteyksen jälkeen edessäni tönötti tien laidalla yksinäin, rapistunut mökki, ja lähdin pahaa aavistamatta ohittamaan rapistunutta mummonmökkiä - tuskin siinä edes kukaan asui.
Ajatukseni osoittuivat vääriksi, ja juuri ennen mökkiä ovelta ilmestyi mummo, joka heristi nyrkkiään. Harmaahiuksinen, kurttuinen lyhyt mummo oli kietonut hiustensa ympärille huivin ja vaatetus oli hyvinkin perinteinen maatalon emäntä-tyylinen, ja näku oli huvittava, mutta kirosanojen ja solvauksien litanien purkautuessa kurttuisilta huulilta säikähdin, ja pysäytin Hukkiksen, joka tuijotti mummoa kuin mielenvikainen.
Kun mummo lähti kohti heristäen oven vieressä ollutta luutaa, käänsin mustan orin tulosuuntaan, lähtien säikähtäneenä ravaamaan poispäin, mitään sanomatta. ".... JA KAIKKI VAAN MAKKARAKSI SINÄ MYÖS HUNSVOTTI" kuulin vielä mutkan takaakin mummon kimeän äänen, ja yhä säikkynä nostin laukan, antaen Hukkiksen nyt mennä oman mielensä mukaan tahdilla kuin tahdilla, ohjat tuntumalla mutta löysinä. Selkäpiitäni kylmäsi, mutta Hukkareissun liitävä laukka sai ajatukset pois, ja taitoin matkaa nopeasti kotiin päin. Kun maisemat alkoivat olla tuttuja, laskin hetken ravattuamme käynnin, köpötellen tallin pihaan vähin äänin.

Kun käännyin tallin pihaan, näin Usvan tarhalla kaksi tyttöä, mutten viitsinyt sanoa mitään - hyvä vain kun Usva tottui moniin ihmisiin.
Laskeuduin Hukkiksen selästä, taputtaen vielä suokin kaulaa, nostaen jalustimet ja taluttaen orin sisälle ja siitä omaan karsinaansa.
Hukkis hamusi taskujani kun otin orilta satulaa pois, ja tuuppasin orin massiivisen pään pois, laskien satulan karsinan oven päälle, ja käärien sen jälkeen pintelit pois hevosen jaloista Hukkiksen nostellessa koipiaan silloin tällöin, tehden kiusaa minulle.
Loppujen lopuksi Hukkis oli kasinassaan vain riimu päässään, ja vein Hukkiksen varusteet paikalleen, riisuen hanskat ja kypärän, napaten ketjullisen riimunnarun mukaani. Otin mustan orin kiinni ja vein suokin ulos raikkaaseen syys-ilmaan, hengittäen syvään.
Hukkis olikin pian siististi tarhassaan, ja lukitessani porttia kurkkasin kännykkäni kelloa. Olin ollut tallilla kolme tuntia, ja kello läheni yhtä, jolloin esteryhmäläiset alkoivat ilmestyä tallille.
Ei mennyt kauaakaan, kun piha alkoi täyttyä autoista, ja muutama kävi rapsuttelemassa Usvaa minun seuratessani tallirakennuksen laitamilta. Minua hymyilytti varsan saama huomio, ja hipsin taukohuoneeseen, rojahtaen tyhjälle sohvalle, moikkaillen läpi kulkevia tuntilaisia ja tallityttöjä, lopulta lähtien kotia kohden, sanoen vielä moikat Hukkikselle ja Usvalle, joka nautti täysin rinnoin saamastaan huomiosta.

tervetuloa vain Usvallekkin! Siinä on kyllä kans niin syötävän suloinen tapaus että... Mistä sinä noita löydät!? Jos olet joskus niistä luopumassa jostain kumman syystä niin täällä ilmottautuu yks ostajaehdokas!
Hyvin nuo tammat näyttävät tarhassa toimeen tulevan. Bella ja Lalla tuntuvat tajuavan että Usva on vielä nuori, joten ei kovin pahasti toista hätyytä ja Usvakin tietää että vanhempia pitää kunnioittaa.
Tuntilaisille on sanottu, ettei yksityisiä hirveästi sais mennä ominpäin lääppimään, mutta eihän sitä voi aina vastustaa kiusausta. Varsinkin kun Usva noiden tuntihevosten kanssa tarhailee. Onneksi suurinosa kuitenkin on sen verran fiksuja ettei ala niitä ominpäin hoitelemaan...

Pitäisi kyllä itsekkin noille hevosille kengittäjää tilailla pikkuhiljaa. Talvihan sieltä uhkaavasti lähestyy niin ei ne hokkakengät pahitteeksi olisi muutenkaan...

[Petra]

Nuokuin pelkäänjänpaikalla, kun ilta alkoi hämärtyä vähitellen. Kello näytti varttia yli kuutta, kun saavuimme tallin pihaan. Nanosekunnissa olinkin ulkona punaisesta autosta ja löntystämässä kohti yksäritallin puolta. Haukotus repi suupieliäni avatessani tallin oven. Mila talutteli juuri sisälle Fuyun Ninjaa, ja virnistin naiselle. "Moi! Hukkis ja Usva ei kai oo viel sisällä?" moikkasin tallin omistajaa, lisäten heti perään kysymyksen. Saadessani vastaukseksi, etteivät kaksi suokkia olleet vielä sisällä, tarvoin hakemaan Hukkiksen riimunnarua. "Mä voin hakee ne, et sulta säästyy aikaa" huikkasin Milalle, lähtien kohti Hukkiksen tarhaa odottelematta vastausta. Vaikka hevoseni olivat täysihoidolla, olin ottanut tavakseni hakea ne sisälle tarhasta - tai vaihtoehtoisesti jättää iltaratsastuksen jälkeen sisälle. Olin jo pelännyt, että rutiinini olisi rikkoontunut myöhästymisellä, mutta pääsin onneksi vielä itse hoitamaan konini sisälle.
Hukkiksen tarhalla huusin mustan orin nimeä pimeyteen, kuullen melko pian kavioiden jyskeen maata vasten, ja pian musta ori ilmestyikin pimeydestä kohti tarhan porttia, laskien päätään. Hukkis oli selvästikkin tottunut jo minuun ja tunsi kutsuni, ja minua jännitti, miten Usva toimisi; nuori tamma oli eilen jäänyt vain kököttämään tarhan nurkkaan, ja olin saanut jahdata vaaleaa nuorikkoa hyvän aikaa.
Napsautin ajatuksissani Hukkiksen riimuun ketjullisen riimunnarun, ja avaten portin kunnolla otin mustan suokin ulos, kääntäen ahtaasti massiivisen orin ympäri, sulkien portin perässäni.
Roikotin riimunnarua laiskasti toisessa kädessäni, mutta suokkiori käveli nätisti takana, kiireettömästi.
Avatessani yksityistallin ovea Hukkis kuitenkin päätti riuhtaista päänsä ylös, ja suurikokoinen ori päästi kimakan hirnahduksen, steppaillen ensin paikallan, kunnes ärsyyntyneenä näppäsin oritta kaulalle. Hukkis katsoi minuun hömistyneenä, jopa loukkaantuneena ruskeilla silmillään, kun olin kehdannutkin pistää orille vastaan. Tähtipää kuitenkin seurasi lopun matkaa karsinalleen kiltisti, vaikka ilme oli hapan.
Hukkareissun ollessa karsinassaan nätisti, laitoin orin karsinan kiinni, ja jätin herran itsekseen, lähtien Usvan tarhalle kädessäni yhä Hukkiksen musta riimunnaru.

Usva kyhjötti tarhansa nurkassa yksinään, kun Lalla ja Bella oltiin jo viety sisälle. Vaalea tamma ei ollut huomaavinaan minua, ja seisoskeli vain paikallaan, kun avasin tarhan portin. Sulkiessani tarhan porttia varsan korvat kääntyivät höröön, ja herasilmäinen otti muutaman askeleen aidan viertä. Kävellessäni tammaa kohti aavistin jo kissa-hiiri-leikin, ja kun muutaman metrin päässä minusta Usva säntäsi pukitellen laukkaan tarhan toiseen päähän, kirosin mielessäni, ja kävelin neidin perässä turhautuneena. Minun ei tehnyt mieli juosta riehuvan varsan perässä koko iltaa kuten eilen.
Muutaman kerran lähestyttyäni menin tarhan portille ilman Usvaa, avaten portin ja kävellen tyynen viileästi poispäin portin suljettuani. Tämä sai voikon suomenhevosen tulemaan portille hätääntyneen näköisenä, ja päsätämään muutaman korskahduksen kurotellessaan päätään aidan yli.
Tamma jatkoi pieniä hirnahduksiaan perääni, kun kävelin tallia kohti, ja lopulta kääntyessäni ja palatessani tarhalle hevonen antoi ottaa itsensä kiinni ja hautasi päänsä tallitakkiani vasten, lähtien seuraamaan nätisti kiinni minussa, kuin ei enää koskaan haluaisi jäädä yksin. Minun oli ollut yllättävän helppo naruttaa nuorikkoa, ja neiti tuntui tajunneen, ettei tuon kannattanut juosta karkuun tarhassaan.
Vein Usvankin sisälle, parkkeraten suokin Maken viereen. Usva olikin innokakasti tekemässä tekemässä tuttavuutta kantavana olevan Lunan kanssa, ja hymyilin nuorikon tekosille, sulkien oven tiukasti ja vieden riimunnarun paikalleen. Rapsuttelin vielä Hukkaa valkean merkin kohdalta, hymyillen mustalle orille itsekseni.
Suuntasin taukohuoneeseen, törmäten muutamaan tallityttöön, joille hetken juteltuani päädyin selittämään Usvan jahtausprojektin. Lysähdin sohvalle tarinaa kertoessani, ja kännykkäni pärähtäessä muutamaan otteeseen vastasin puhelimeeni, saaden kiviaan kutsun tulla ulos ja kotia kohden. Äidin neuvoa noudattaen sanoin moikat tytöille, kävellen yksityistallin kautta Hukkista Ja Usvaa vielä moikkaamassa ulos ja siitä autoon, jolla lähdimmekin ajamaan maantietä kohti kotia.

Kiitoksia kun autoit hevosten sisälle ottamisessa. Vaikka eihän se homma mikään vaikea ole, mutta kyllä siinä aina hyvä tovi vierähtää kun pitää edestakaisin rampata tallin ja tarhojen väliä.

[Petra]

Äitini parkkeeratessa autoa itse olin jo ulkona peltilehmästä - pursuin energiaa, ja mihinkä muuhunkaan sitä olisi voinut käyttää kuin tallille.
Hilpaisin hakemassa ketjullisen riimunnarun naulastaan, lähtien kohti Usvan tarhaa. Katseeni eksyi hetkeksi yksinään tarhailevaan Donnaan, jota saisin kuulemma ratsastaa kun jaksaisin. Jatkoin matkaani, avaten rivakasti Usvan tarhan portin ja laittaen sen kiinni perässäni. Lalla ja Bella hörähtivät hiljaa, mutta Usva seisoskeli tarhan kulmassa uhmakkaan näköisenä. Huokaisten lähdin tammaa kohti, jutellen nuorikolle, kunnes olin hyvällä etäisyydellä, ja otin voikon kiinni, virnistäen, kun en joutunut jälleen ajamaan neitiä takaa.
Usva käveli suht nätisti perässäni talliin, ja vein tuon omaan karsinaansa, päästäen suokin riimunnarusta. Lähdin noutamaan Usvan tarvikkeita, ja tullessani takaisin sydämeni oli pompata kurkkuun, kun suokki nuohosi käytävän lattiaa karsinan oven ollessa apposen auki. Vein äkkiä varsan takaisin karsinaansa, tutkien lukkoa - se e ollut viallinen tai auennut helposti, eikä Usva ollut tullut läpikään ovesta ... Kurtistin kulmiani, ottaen Usvalta ulkoloimen pois ja vieden sen omalle paikalleen, sen jälkeen harjaten Usvan läpi. Harjoittelimme hetken jalkojen nostamista, ja kun nuori suokki käyttäytyi hyvin tai jalka nousi hyvin, palkitsin tuon kehuilla ja välillä nannoilla.
Usvan ollessa valmis, otin tamman kiinni ja heitin sadeloimen pienen suokin selkään - kuulin tallin kattoa rummuttavan sateen, joten tarhassa sadeloimi olisi paikallaan. Palautin Usvan takaisin tarhaan, jossa se alkoi vedellä ilopukkeja pitkin kuralammikoita, jotka alkoivat hiljalleen muodostua tarhaan, kun Lalla ja Bella vain katselivat nuorempaansa jokseenkin ylimielisesti.

Seuraava etappi olikin Hukkiksen tarha, jossa oripoika olikin portilla korvat hörössä. Ilmeisesti suokki oli juuri kuunnellut jotakin, koska näytti valppaalta, ja tuntui heräävän todellisuuteen ja muuhun maailmaan vasta kun aloin availla porttia ja napsautin ketjullisen riimunnarun orin siniseen riimuun. Talutin laiskasti kulkevan Hukkiksen talliin ja jätin orin käytävälle viimeiselle paikalle, jotta muut pääsisivät karsinoihin.
Hakiessani Hukkiksen harjoja, unhoduin juttelemaan erään tallitytön kanssa, ja palatessani talliin näin - ja kuulin - mustan suokin hörähtelevän vähän väliä. Aloin harjailemaan levottomaksi käyvää oritta rauhallisin ottein, ja kun Hukkis oli harjaa ja häntää vaille valmis, näin Kopoisen pyyhältävän ohitseni riimunnaru kädessään. "Ööö... Kopoin, onko sulle ok, jos ratsastaisin Donnaa tänään?" kysyi tytöltä, ja tuon vastatessa myöntävästi virnistin ja kiitin vanhempaa tyttöä, joka oli kuulemma lähdössä ajamaan Makea. Tästä syystä siirsin Hukkiksen valmiiksi karsinaan, etten olisi tiellä eikä Hukkareissu alkaisi ärhentelemänä toiselle orille.

Kuullessani Maken kapioiden kopseen käytävän pohjaa vasten kurkkasin Hukkiksen karsinasta orin selän yli, mutta huomatessa tulijan olevan vain Kopoin, jatkoin takkuisen harjan selvittelyä.
Loppujen lopuksi Hukkiksella oli suitset päässään ja satula tukevasti selässään, ja lähdin taluttelemaan suokkia kohti kenttää, joka oli tyhjä tähän aikaan päivästä. Kampesin itseni tihkusateessa suomenhevosen leveään selkään, ja kirrasin satulavyötä Hukkiksen luimiessa.

Alkuverkan aikana taivuttelin Hukkista parhaani mukaan, ja jääräpää alkoikin loppujen lopuksi kuunnella apujani. Otimme pieniä ravipätkiä, ravissa pysähtymisiä ja laukan nostoa paikaltaan, ja Hukkis suoriutui kaikesta erinomaisesti. Annoin orille välistä pitkää ohjaa, ja jatkoimme koulun harkkaamista - emme ollet vielä ilmoittautuneet kisaamaan minnekkään, joten halusin ottaa ajasta kaiken irti ja saada Hukkiksen kuulolle ilman kymmenen minuutin tappelua vallasta.
Hukkis oli ratsastuksen keskivaiheilla hyvin kuulolla ja alkoi jo hikoilla kovan treenin ansiosta. Loppuaika menikin siihen, kun jatkoin orin taivuttelua ja yritin itsepintaisesti saada herran rentoutumaan - pariin otteeseen Hukkis kulkikin kauniissa muodossa, mutta se jäi siihen, kun ori sattui kiinnostumaan jostakin muusta ja alkoi vilkuilla muualle.

Pysäytin hikisen Hukkiksen, laskeutuen selästä orin kaulaa taputellen. Löysäsin satulavyötä hieman, ja suomenhevonen laski päänsä yhä alemmas, rapsuttaen etujalkaansa. Lähdin piakkoin taluttamaan mustaharjaista kohti tallia, ja Hukkiksen upottaessa turpansa vesiämpäriin lutkuttaen uskomattomia määriä vettä, virnistin. "Juntti, ei sun elämä nyt noin pahaa oo et räjäytät ittes vedellä" jutustelin suokille hiljaisessa tallissa, ottaen orilta satulaa pois, huomaten satulahuovan olevan melkolailla likainen. Irvistin, nostaen satulan karsinan oven päälle ja ottaen vielä suitset pois orhin päästä, vaihtaen sen löysään riimuun, kun herra alkoi pyöriskellä karsinassaan kärsimättömänä.
Menin satulahuoneeseen, vieden suitset paikalleen ja vaihtaen siniruudullisen satulahuovan koulusatulaan kokosiniseen huopaan ja laittaen satulan paikalleen. Venyttelin itsekseni, käyden vielä harjaamassa mustan orin kertaalleen. Tunnustelin orin jalat huolellisesti ja mietin, pitäisikö ne kylmätä. Päätin kuitenkin jättää kylmäyksen väliin. Mieleeni muistui, että huomenna tulisi eläinlääkäri tarkistamaan Hukkiksen ja Usvan yleisesti. Kengittäjä oli jo tilattu katsomaan Hukkiksen kaviot, jotka olivat päässeet turhan pitkiksi ja tarkistaisi kai Usvankin kaviot.
Vein vielä Hukkiksen harjapakin paikalleen, ja laitoin hikiselle orille fleeceloimen ja päälle sadeloimen, ettei ori ainakaan paleltumaan pääsisi. Ohut talvikarva peitti jos korpinmustaa oria, mutta en halunnut laittaa oria kylmään sateeseen hikisenä ilman loimia.
Vietyäni pienen tappelun jälkeen Hukkiksen tarhaan, kävin viemässä Hukkiksen riimunnarun paikalleen, ja seuraava uhrini olisikin Donna.
Hetken emmittyäni otin Donnan punaisen riimunnarun, ja katsoin vielä läpi Donnan muutkin tavarat - punaista kaikkialla - ja mietin hetken, kuinka vähän käytin muuta kuin satulaa ja suitsia omilla koneillani.
Kävin hakemassa yksin tarhatun hannovertamman tarhastaan, jossa Donna mulkoili minua ylimielisen oloisena, kuin arvioiden kuka oli tämä alhainen sielu joka uskalsi tulla hänen tarhaansa. Punertavan värisen tamman ollessa kiinni riimunanrussa ketjuineen päivineen, lähdin viemään diivaa rivakasti kohti tallia - toki Donna yritti laittaa kapuloita rattaisiin, mutta loppujen lopuksi punaruunikko oli karsinassaan riimunnarussa kiinni, ja kävin hakemassa arvon leidin harjapakin, alkaen harjata Donnaa hellin, mutta määrätietoisin ottein. Donna steppaili hieman paikallaan ja linttasi minut takapäällään vasten seinää, mutta pariin otteeseen ärähdettyäni tammalle oli Donna paikallaan ja vaikka kopistelikin yhä, ei enää yrittänyt työntää minua seinään. Olin tottunut harjaamaan täysin eri maailmasta olevia suokkeja, ja Donnan harjaaminen oli mukavaa vaihtelua. Donna olikin nopeasti harjattu, ja kävin hakemassa tamman kamat karsinan oven ylle, nostaen satulan neidin selkään ja kiristäen satulavyön mahdollisimman kireälle maasta käsin.

Olin jo laittanut suojat tammalle, kun oli aika laittaa leidille suitset. Kirosin lyhyyteni, kun rouva päätti vetää päänsä niin ylös kuin mahdollista, mutta pienen tappelun ja kahden jääräpään sodan jälkeen suitsetkin olivat tamman päässä, ja painoin kypärän päähäni toistamiseen ja vedin hanskat käteeni, talutellen tamman maneesiin. Taluttaessani näin Kopoisen ilmestyvän Maken kanssa tieltä, ja heilautin kättäni tytölle, jatkaen matkaani maneesiin. Siellä olikin muutama pienempi este, ja ikävä muisto tippumisesta korvensi mieltäni, kun nousin Donnan selkään, hämmästellen sen kapeutta ja siroutta. Muutenkin punertava tamma oli todella rimpulan ja keskenkavuisen tuntuinen Hukkiksen ja muiden suokkien jälkeen.
Aloitin verkkaamaan tammaa hieman hellemmin ottein kuin mitä rääkin Hukkista, ja jonkin ajan kuluttua leidi menikin suht nätisti, vaikka olikin aivan täynnä intoa esteiden vuoksi. Kopoin ilmestyi maneesin reunaan stalkkaamaan ratsastustani, ja huuteli välistä minulle ohjeita. Sain pidättää vähän väliä muodossa kulkevaa tammaa, kun tuo yritti lähteä kohti estettä muka huomaamattomasti, ja jonkin ajan päästä kohensin istuntaani ja istuin satulaan paremmin, nostaen harjoitusravin pienimmälle esteelle, joka oli 40cm ristikko. Donna yllätti minut täysin järkyttävän suurella hypyllä esteen yli, ja kapsahdin tamman kaulalle henkeäni haukkoen, joka sai Kopoisen nauramaan minulle maneesin reunalta - olin kutienkin aikalailla huvittava näky. Suoristauduin hetkessä ja ottaen saman esteen muutamaan otteeseen, kunnes Donna alkoi rauhoittua, ja otin esteen vielä laukassa, jonka jälkeen siirryimme suuremmille esteille; muutaman kerran ryöstö-yrityksien ja kieltojen jälkeen Donna alkoi olla kunnolla, ja aloimme hypätä rataa kokonaisuutena. Se onnistuikin todella hyvin, ja otimme vielä kertaalleen radan, ja olin tyytyväinen Donnan suoritukseen, ravaillen vielä muutaman kierooksen annoin pitkää ohjaa neidille ja annoin hannoverin venyttää kaulaansa. Kopoin kehui Donnaa ja jossain määrin minuakin, tullen auttelemaan, kun laskeuduin Donnan selästä ja nostin jalustimet ja lähdin taluttamaan punaruunikkoa tallile päin Kopoisen seuratessa vanavedessä.
Otin Kopoisen avustuksella Donnalta varusteet pois, sujauttaen riimun tamman päähän. Kopoin olikin jo vienyt Maken takaisin tarhailemaan, ja hain Donnan sadeloimen ja riimunnarun, heittäen loimen tammalle ja vieden tuon tarhailemaan.
Venytin askeltani tullessani takaisin tallille päin, ja lopulta löysin tieni taukohuoneeseen, lysähtäen muiden joukkoon sohvalle. Hoitajat ja vuokraajat jutustelivat innokkaasti, mutta itse pysyttelin jälleen kerran hiljaa, huomaten kadottaneeni kaiken sen energian, mikä minulla oli ollut kun olin tullut tallille. Venytellen raajojani nousin hakemaan vettä, ja uskaltauduin sanomaan välistä sanan tai pari, mutta siihen se sitten jäikinja lähdin kotia kohden, käyden vielä tarkistamassa, että kaikki tavarat olivat paikallaan.

Sinähän ahkerana hoidat muidenkin hevosia. Kiva! Vaahterapolun kopukoillakin saa käydä ratsastamassa mielin määrin Varsinkin Pontsolla ja Peikolla, kun ruunaherrat eivät vielä tunneilla käy. Yritän metsästää niille tarinakisoja joiden jälkeen sitten siirtyvät tuntikäyttöön...

[Petra]

Lumi oli satanut tavallista aikaisemmin, eikä se ollut normaali ensilumi; sitä oli paljon, eikä se sulanut päivässä tai kahdessa auringonapaisteessa. Virne nousi kasvoilleni, kun edes mietin, miten Usva suhtautuisi lumeen. Kello näytti vasta vähän yli seitsemää - oli ihme sinänsä että olin edes ylhäällä ja äitini viemässä minua tallille - tähän aikaan. Olimme kuitenkin tehneet diilin, että viettäisin koko päivän tallilla, kun hän kävisi juoksemassa ympäri kaupunkia asioilla, jotka pitkästyttäisivät minut kuoliaaksi.
Usva tulisi näkemään elämässään ensi kertaa lumen tänään, ja ajatus hymyilytti minua; se olikin osasyy miksi olin raahautunut tallille aamuvarhain.
Astellessani taukohuoneeseen näin Markuksen haukottelevan leveästi astellessaan riimunnaru kädessään kohti yksäripuolta. Tuntihevoset olivat kai jo ulkona, ja hymyilin miehelle. "Mä vien sitte Hukkiksen ja Usvan pihalle, onko ok?" kysyin, ja miekkosen nyökätessä kävin hakemassa Hukkiksen riimunnarun, silitellen unisen orin turpaa. "Mooi jätkä ~ Mennääks vähä rellestämää pihalle?" juttelin mustalle orille, vilkaisten herran ruokakuppia; aamukaurat olivat jo kadonneet, ja kävinkin hakemassa orille fleeceloimen, jonka voisin ottaa myöhemmin mustalta pois; Hukkis kun oli jo kasvattanut kiitettävän talvikarvan. Napsautin siniseen riimun ketjullisen riimunnarun, kiskoen hevosta perässäni, suokin vaikuttaessa älyttömän laiskalta.
Tallin oven avautuessa kylmään aamuun, näin mustan suokin naamalta, mitä mieltä herra oli lumesta. Jouduin nykimään musteliinia perässäni, koulupainotteisen varoessa jokaista loskaista kohtaa ja nostellessaan jalkojaan mahdottoman korkealle. Kertaalleen oli suokki liukastuekkin, joka muistutti minua, että kengittäjä tulisi huomenna, ja laittaisi hokit ainakin Hukkikselle, ja melko varmasti Usvallekkin. Virne naamallani jätin diivailevan suokin tarhaansa. Hevonen kyhjötti happamana mahdollisimman kuivassa kohtaa lähestulkoon kolmella jalalla aivan tarhan portin vieressä. "Tiedätkö sie neiti et sun esi-isäs veteli metrin hangessa ilman ongelmaa?" kälätin orille, joka keskittyi valkoisen moskan inhoamiseen. Pyöräytin silmiäni, suunnaten takaisin kohti tallia, Usvan karsinalle. Nuori varsa pyöri karsinassaan kärsimättömänä, kun yksityispuolen hevoset alkoivat lähteä ulos yksi kerrallaan, kun Markus vei niitä tarhoihinsa.
Heitin herasilmälle ylleen pranssin fleeceloimen, kiinnittäen vielä suurikokoisen loimen tammalle hieman omine viristyksineni, mutta ainakaan loimi ei näyttänyt siltä, että loimi oli pukenut ylleen pienen suokkivarsan. Usvan ollessa valmis rapsuttelin nuorikon päätä hellästi.
Kiinnitin tamman riimunnaruun, taputellen vaaleaa päätä hellästi. Avasin jälleen oven, tarkkaillen nuorikon ilmettä. Suokki kuitenkin asteli mitään huomaamatta ulos vierelläni, kunnes upposi syvempään kinokseen ja onnistui katsomaan alas. Hevonen nuuhkaisi maata peittävää kinosta, jatkaen matkaansa ripein liikkein. Avasin portin Usvalle, päästäen tamman irti riimunnarustaan. Sekunnin murto-osassa ehdin väistää, kun suokki pinkaisi juoksuun lumihankeen vaaleamman ja tummemman tamman seuraksi, askeleet pitkinä ja korkeina, neiti vetäen pari ilopukkia siinä välissä. Naurahdin hiljaa, sulkien portin huolellisesti, jääden vielä katsomaan suomenhevosen elämöintiä; huomasi, ettei Usva ollut nähnyt ennen lunta. Suokki haisteli, potki ja räpelsi lumisessa maisemassa innoissaan, vanhempien hevosten katsoessa vierestä.
Nauru pääsi huuliltani kun mietin, kuinka erilaisia suomenhevoseni olivat; Hukkis - suuri ja mahtava ori - diivaili ja leikki neitiä kun herran jalat kastuivat, ja Usva veteli ties mitä kevätjuhlaliikkeitä lumessa.

Suuntasin taukohuoneeseen, ja keitin itselleni teevettä, jättäen teepussin lillumaan kuumaan veteen, haukotellen. Teen ollessa valmista lysähdin kupin kanssa sohvalle, tarkkaillen kelloa. Kellon lähennellessä puoli kahdeksaa nousin, jättäen tyhjän teekuppini lojumaan, suunnaten yksityispuolelle. Katselin hetken tyhjänä odottavaa tallia, mutta hiljainen rämähdys sai minut hyppäämään lähes ilmaan säikähdyksestä, kun Markus ilmestyi kottikärryjen kanssa talliin, ja vilkaisin vanhempaa poikaa. "Mä voisin auttaa karsinoiden siivoamisessa" mutisin miehelle, napaten talikon/lapion mikälien käteeni, tuntien miehen hämmentyneen katseen selässäni. En ollu pahempi puhumaan, enkä ollut vaihtanut Markuksen kanssa lähes sanaakaan koko Vaahterapolussa olo aikani, joten minusta sai varmaan diivailevan, töykeän tai kiukkuisen kuvan. Virnistin mielikuvalle, alkaen rehkiä Hukkiksen karsinassa. Lantakikkareet oli levitetty mahdollisimman pimeisiin nurkkiin etten voisi vahingossakaan nähdä niitä, mutta lopulta koko karsinan läpi käytyäni kaikki märät kohdat ja kikkareet olivat poissa. Markus näyttikin juuri aloittelevan toista karsinaansa, mutta oli ehtinyt tyhjentää kotsat, joten pääsin suoraan siivoamaan Usvan karsinaa. Kikkareita ei ollut kuin yhdet, eikä paljoa muuta, mutta kävin läpi koko karsinan huolellisesti, lopulta levitellen keskelle kasautuneen turvekasan hieman tasaisemmin ympäri karsinaa, lähtien sitten viemään kottikärryjä.
Loppujen lopuksi päädyin takaisin taukohuoneeseen röhnöttämään, kun Mila pyyhälsi ovesta sisälle, kopauttaen lumet kengistään. "Moi ..." mumahdin tallin omistajalle hymyillen. "Ai, sä ootki aikasessa. Näitkö sää Usvaa, se vetää tarhas jotai rumbaa iha into piukas" minua lyhyempi nainen jutustelikeitellessään itselleen juotavaa. "Joo. Kävin aamul viemäs molemmat hepoiset pihalle. Ja Usva rellesti jo sillo. Siivosin muute noiden otusten karsinat äske, ni säästi Markusta ees vähäse" jutustelin vielä, hymy kasvoillani. Mila näytti hetken yllättyneeltä, sitten kehuen ahkeruuttani pienoisesti. Selitin vielä teoriaani, että Hukkis oli edellisessä elämässään ollut aavikolla elänyt prinsessa, joka ei sietänyt vettä tai lunta, ja Usva taas oli mitä oli.
Hetken juteltuamme Mila ehdotti, että jos kerta olisin tallilla koko päivän, voisin liikuttaa Pontso-ruunaa, mikäli jaksaisin. Olin hyvin hämmentynyt pyynnöstä, mutta lupauduin liikuttamaan risteytystä parhaani mukaan.

Kellon ollessa lähemmäs yhdeksää kävelin kohti maneesia; aamupäivät olivat kai hiljaisia, sillä maneesi huokui tyhjyyttään. Virnistin, vieden ympäri maneesia pieniä esteitä ja puomeja. Sitten kävin hakemassa Usvan takaisin tarhasta riekkumasta, ja otin tallissa neidin loimen pois. Suokki tuntui hämmentyneeltä, mutta lähti nätisti matkaani, mulkoillen hieman maneesin ovea; Usva ei vaikuttanut sisällä nyhjöttävältä otukselta, eikä tuntunut pitävän ajatuksesta olla tällä suurella kentällä sisätiloissa.

Päästin tamman irti riimunnarusta, taputtaen käsiäni yhteen. Tämä sai voikon suokin lähtemään jonkinlaista ravin ja laukan sekoitusta pitkine kopineen, jääden välillä haistelemaan puomeja tai erinäisiä kohtia maneesissa. Hetken päättömän juoksentelun jälkeen neiti rauhoittui hetken, ja alkoi kuunnella minuakin, lähtien kuin hippaleikissä karkuun jos tulin lähelle; ja se olikin tarkoitukseni. Naamioida pienoinen treenaus leikiksi. Vaaleaharjainen suokki päätyikin hyppäämään pari estettä kovin kömpelön oloisesti, mutta se näytti silti paremmalta, kuin mihin Hukkis suoriutui. Virnuilin nuorikolle, kehuen neitiä vähän ajan välein. Lopulta nappasin tamman jälleen kiinni, veäten pipoa syvemmälle korvien ylle, kun astuin kylmenneeseen aamuun. Ajatuksissani lähdein taluttamaan suokkia kohti tallia loimittaakseni Usvan, mutta ennen kuin tajusinkaan, tunsin otteeni riimunnarusta lipeävän samalla kun Usva pyyhälsi yhtäkkiseen laukkaan tallin pihasta. Kauhistunut älähdys pääsi suustani, kun tunsin kaatuvani liukkaalla maalla keskelle tallipihaa, vaalean tamman kadotessa näköpiiristäni, Haukoin henkeä hätääntyneenä, henki salpautuen vähän väliä. Nousin nopein liikkein maasta, lähtien suuntaan, jonne olin nähnyt karkurin kiitävän. Tallin takaa käännyttyäni näin onnekseni Usvan nuuskimassa kimoa tuntihevosta Hillaa. Lähdin tammojen luokse kutsuen samalla Usvaa nimeltä, toivoen vain, ettei voikko neiti lähtisi karkuun. Sen sijaan varsa käänsi siron päänsä kohti minua, lähtien lepsun ja letkeän oloisena kävelemään kohti minua. Olin jo varma, että metrin tai parin päässä minusta Usva lähtisi karkuun, mutta suokki suuntasi suoraan luokseni, tökäten turvalleen olkapäätäni hämmentyneen oloisena. Nappasin nopeasti neidin kiinni, lähtien kädet yhä täristen viemään tuon talliin. Heitin fleeceloimen pienen suokin ylle, vieden tamman takaisin tarhailemaan, jossa tälläkertaa neiti meni rauhallisesti lumikinosten yli kököttämään Bellan seuraksi.

Kello näytti kymmentä, kun hain Hukkiksen sisälle. Tarkoitukseni oli juoksuttaa mustaa oritta hieman, ja olinkin käynyt siivoamassa maneesin sopivaksi juoksutukseen. Harjasin Hukkiksen läpi, heittäen sitten orille juoksutuskamat, lähtien viemään mustaa hevosta kohti maneesia.
Juoksutin Hukkista muutamaan otteseen, ja suokki todella nautti siitä; sen näki pelkästä olemuksesta. Hevonen totteli ja teki apujen mukaan lähes moitteettomasti, ja kaduin jo, etten ollut kammennut hevosen selkään, kun Hukkis kerrankin oli menotuulella.
Hukkis alkoi jo muuttua hikiseksi, kun lopettelimme harjoitusta muiden tullessa maneesiin. Moikkasin maneesiin tullutta tyttöä iloisesti, jatkaen sitten matkaani yksäritalliin, naureskellen kun Hukkis väisti kaikki mahdolliset vesilätäköt.

Hukkiksen ollessa loimitettu, vein orin riekkumaan tarhaansa- eihän musta tietenkään riekkunut, vaan kökötti paikallaan mahdollisimman kuivassa paikassa, mutta hevosta katsellessani tajusin olevani tajuttoman väsynyt. Kello näytti jo kahta, kun lopulta havahduin taukohuoneesta pyörittelemästä teekuppia kädessäni. Muutama tuntilainen meni ohitseni moikkaillen, ja lopulta ensimmäinen tunti alkoi maneesissa. Tämän vuoksi suuntasin tuntipollejen puolelle, katseeni käyden hevosten karsinajärkässä. Etsin Pontson karsinan, hakien ruunan riimunnarun ja lähtien kohti Pontson tarhaa.
Risteytys olikin tarhassaan pää haudattuna päiväheiniin ja niiden rippeisiin, kun napsauttelin kieltäni suussani, saaden Pontson nostamaan päänsä ja katseen hakeutumaan minuun kovin laiskan oloisena.
Kipaisin tarhaan, ottaen ruunan mukaani ja sulkien portin tiukasti perässäni. Lähdin taluttamaan ennestään tuntematonta ruunaa kohti tallia. Pariin otteeseen Pontso yritti mennä ohitseni, mutta Hukkiksen samantyyppiseen käytökseen tottuneena sain Pontson lopulta alistumaan kulkemaan nätisti perässä.
Läsipää vaikutti leppoisalta tapaukselta, kun hoidin herran ratsastuskuntoon. Pontso seisoi käytävällä leppoisana, kun taputtelin ruunan kaulaa hymyillen. Hevonen oli todella kivan kokoinen mieleeni, ja minua innosti ajatus lähteä ratsastamaan tuntihevoseksi aloitteleva otus.

Kävin hakemassa Ponton kamat, nostaen mustan yleissatulan hevosen selkään hyvään kohtaan, kiristäen satulavyön. Suitsetkin löysivät tiensä Pontson päähän ilman ongelmia, ja pian hevonen olikin valmis, kun olin laittanut risteytykselle takajalkojen jännesuojat.
Laitoin kypärän päähäni ja pujotin normaalien ratsastushanskojeni tilalle hieman läpimämmät fleecehanskat, lähtien taluttelemaan ruunaa kohti kenttää. Hevosella oli hokit alla, joten uskaltauduin mennä kentälle. Nousin hevosen selkään, hieman hämmentyen, kun ruuna tuntui olevan kauhean matala, vaikkei olut paljoakaan Hukkista pienempi.
Lähdin alkuverkkaamaan ruunan kanssa rauhalliseen tahtiin, ja koska sää ei sallinut, emme tehneet koko aikana mitään erikoista. Pontso oli rauhallinen ja varma ratsu, jonka kanssa ei tarvinnut tapella johtajuudesta, vaan tuntihevonen meni minne toivoin heti alkuun.
Otimme pieniä pysähdys- ja raviharjoituksia. Laukkoja en uskaltautuntu ottamaan, koska en ollut varma, miten uskaltaisin konia rasittaa, ja millainen kentän pohja oli.
Tunnin päästä näin maneesista purkautuvat jonon hevosia, ja aloin itse ottaa loppukäyntejä hiljalleen. Pontso oli mennyt todella hyvin ja oli mahtava ratsu kuumapäisen Hukkareissun jälkeen.

Laskeuduin satulasta halattuani selästä käsin vaaleanruskeaa kaulaa, taputellen harjaksen peittämää sivua hellin ottein. Nostin jalustimet siististi satulan sivuille, lähtien taluttelemaan ruunaa kohti tallia. Pöllähtäessäni talliin kukaan ei kiinnittänyt minuun sen suurempaa huomiota kun vein risteytyksen ovelta heti toiseen karsinaan, laittaen Pontson kamat takaisin ja harjaten herran vielä kertaalleen läpi, huomaten Pontson olevan hieman hikinen. Tämän takia heitin ruunan selkään vihreällä koristellun fleeceloimen, lähtien viemään ruunaa tarhakaverinsa Peikon seuraan.
Ruunakaksikko menikin hyvässä sovussa pois tarhan portilta, kun kuulin kännykkäni pirahtavan kahdesti. Vastasin hätäisesti, kuullen äitini tulevan hakemaan minua pian. Kello näytti jo neljää, ja tunsin olevani uskomattoman väsynyt. Ilmoitin venttaavani tallipihalla, josta äitini minut hakikin kohti kotia. Taisin nukahtaa autoon, sillä kotimatkasta minulla ei ole pahemmin muistikuvaa ...

// Jeps, eli piti postata tämä lauantain puolella, mutta myöhästyin näköjään parilla minuutilla :'D Luistettiin myös vähän Pontson liikutussuunnitelmasta, mutta tämän huomasin vasta äsken, anteeksi ;__; voin vaikka korjailla sen, jos tulee ongelmaa tuosta c':

Kiva tarina! Tykkään lukea näitä.
Kiva että auttelit Markusta. Ei varmasti tuota laiskajaakkoa haitannut laisinkaan...
Ei tuo parilla minuutilla myöhästyminen ole vakavaa, saatika se että luistit hieman tuosta liikutussuunnitelmasta. En se minäkään niitä aina noudata.

[Petra]

// Kone on viimein kunnossa (: Eli nyt alkaa suurensuuri kirjoitusurakka tänne~
Usvaa ja mahdollisesti Hukkista Sofca-niminen tyttö pyysi hoitsuiksi, niin tarkistan vain, että on ok, jos kirjoittaa samaan päivikseen jne? (: Ei kuulemma vielä viikon sisällä pääse kirjoittamaan, mutta sen jälkeen sitten :'D

Suuri haukotus repi leukapieliäni, kun katselin ulos kylmään pimeyteen. Lumi peitti kaikkea näkyvää, mutta jäätä ei onneksi ollut paljoakaan - tietenkin juuri tarpeeksi jotta voisin kaatua; Äitini parkkeeratessa tallin pihaan, astuin ulos autosta, ja ensimmäinen asia, jonka onnistuin tekemään muutaman haparoivan askeleen jälkeen oli tietenkin kaunis ilmalento selälleni. Älähdin, nousten ylös, putsaillen lumet takkini selkämyksestä. Olin toivoton talvella, sillä kaatuilin vähän väliä ja olin muutenkin erityisen onnettomuusaltis ...
Astelin talliin mahdollisimman rivakasti, napaten riimunnarun kätöseeni, ja lähdin kohti Usvan tarhaa. Nuori varsa oli kasvanut siitä miten olin neidin hankkinut; harja oli alkanut talven aikana vaalenemaan, mutta niinhän kasvattajakin lupasi; tamma oli luokiteltu voikoksi, mutta tähän asti harja ja häntä olivat olleet punertavanruskeita, mutta nyt harja oli jo alkanut vaaleta oikein hyvään tahtiin.
Otin vaalean tamman kiinni, taputellen nuorikon kaulaa, kun loimi päällä heiluva suokki yritti lähteä raahaamaan minua perässään.
Usva oli täyttänyt vastikään vuoden, ja alkoi jo olla hevosen näköinenkin; joka kerta hämmennyin yhtä paljon, kun näin pikku-Usvan ... en enää niin pienenä Usvana.
Olin saanut pariin otteeseen viime viikkoina Usvalle kuolaimetkin suuhun, että suokki tottuisi niihinkin.
Taluttelin Usvan sisälle, jättäen neidin sidottuna karsiinaansa kun kipaisin hakemassa Usvan tavarat. Ilmeisesti kipaisuni kesti liian kauan, sillä kun tulin takaisin yksityistallin puolelle, vaaela suokki hamusi lattiaa ulko-oven vieressä. Huokaisten kävin hakemassa tamman riimun päähän ja vein neitosen takaisin karsinaansa. Tämä oli ties kuinka mones kerta, kun nuorikko eksyi karsinastaan käytävään, tai tarhasta pihalle riekkumaan. Olin varma, että lukitsin aina lukot ja sidoin Usvan karsinassa kiinni, mutta aina pieni epeli sai narut ja lukot auki.
Usvan ollessa nätisti karsinassa harjattuna, kävin hakemassa nuorikon ensimmäiset suitset naulastaan nopeasti, mennen sitten vaalean tamman karsinaan, pujottaen riimun neidin päästä, päästäen pienne riimun putoamaan riimunnarun varassa, kunnes riimun soljet kolahtivat seinään.
Annoin vanhan tottumuksen mukaan Usvan haistella uuden tavaran; olin harjoitellut viikon tai pari kuolaimia; suitset eivät vielä käyneet päässä, mutta sekin aika koittaisi varmasti, kunhan suokki tottuisi kuolaimeen.
Pienten harjoittelujen jälkeen Usva alkoikin olla rauhallinen ja harjoitus oli lopuillaan. Kehuskelin nuorikkoa vuolaasti, taputellen rasavillin kaulaa, kun kipaisin viemässä suitset takaisin. Heitin vielä riimun tamman päähän, jonka jälkeen päästin tamman vapaaksi karsinaansa, sitaisten riimunnarun lukoksi ovelle estämään karkailut.
Kävin hakemassa mustan suokkini omasta tarhastaan. Hukkis oli oikea karvamammutti, sillä lähestulkoon yhden päivän aikana tuolle oli possahtanut järkyttävä talvikarva, mutta eipä se minua haitannut. Oli vain huvittavaa katsella, kun muutamat muut hevoset värjöttelivät kylmissään toppaloimineen, ja Hukkis veteli ympäri lumihankea fleeceloimen kanssa, ja pahimmilla pakkasillakin vain kevyttoppaloimen kanssa.
Lumi oli tarhan kulmissa lähemmäs metrin korkuista, ja tietenkin mustaharjaisen oli pakko päästä juuri kaikkein lumisimpaan kohtaan. Rämmin ori perässä reisiäni myöden lumessa, kunnes viimein sain hevoseni kiinni ja taluttelin herran talliin, jossa Usva hörähteli hiljaa huomionkipeyttään. Ohi mennessäni taputtelin tamman päätä, vieden sitten mustan hevosen omaan karsinaansa käytävän perälle. Kävin hakemassa Hukkareissun tavarat valmiiksi, ja pian pörröihen suokki olikin harjattu. Napsautin Hukkiksen riimuun riimunnarun, vieden herran käytävälle, hakien vielä Usvan omasta karsinastaan.
Pian käsissäni olikin kaksi riimua, molempien päissä seisten jääräpäinen suokki. Lähdin kävelemään tallin käytävää pitkin ulos, jossa heilautin hieman kättäni moikatakseni ohi kulkevalle Milalle.

Lähdin kävelemään hiekkatietä puhallellen ilmaan pieniä pilviä lämmintä hengitysilmaa, kaksi suokki kävellen varmoin askelein perässäni. Usvaa sai vähän väliä nykäistä kävelemään kunnolla, mutta vanhempi herrasmies kulki pää hieman alhaalla, lammasmaisesti.
Kävelylenkki kesti vähän päälle kaksikymmentä minuuttia, ja siihen sisältyi pari ravipätkää, mutta kumpikaan suokeista ei näyttänyt väsyneeltä. Usva vaikutti leijailevan yhä omissa maailmoissaan, kun pääsimme tallin pihaan. Kävin viemässä molemmat hevoset sisälle, jättäen ne riimut päässään odottamaan iltaruokiaan. Lakaisin tallin lattian nopsasti, joutuen kerran hätistämään vaalean hevosen takaisin karsinaansa, kun Usva oli selkäni käännettyäni tiirkoinut lukkonsa. Katosin taukohuoneen puolelle Usvan lukittuani varmasti, sanoen vielä heipat Hukkikselle. Yksäripuoli alkoi täyttyä muistakin hevosista, jotka jäivät yksi toisensa jälkeen odottamaan muonaa.

Onnistuin valtaamaan itselleni taukohuoneesta mukavan nurkan sohvalta, käpertyen siihen juoden lasista vettä. Koiranpentu pyöri jaloissani taukoamatta, ja lopulta vaaleaturkkinen Wienna käpertyi syliini sen nostettuani. Silittelin koiran päätä, kun taukohuone alkoi täyttyä hevosensa pois hoitaneista yksärinomistajista ja tallitytöistä. Onnistuin moikkaamaan kaikkia ja ehdin jutellakkin muutaman kanssa, ennen kuin Mila ilmestyi pahvilaatikko kädessään taukohuoneeseen, jakaen jokaiselle Vaahterapolun logolla koristellun pipon, jonka jokainen paikallaolija vetäisi tyytyväisenä päähänsä. Tämän jälkeen jouduinkin pian lähtemään, koska äitini mölysi jotain puhelimen toisesasa päässä läksyistä ja myöhäisestä kellonajasta ...

// Tulipa tönkön oloinen... Ensi kerralla kuvaakin koitan väsäillä, kunhan pääsen sinuiksi tuon uuden gimpin kanssa (:

Kiva että olet saanu koneen kuntoon Kyllä passaa että Hukkiksen hoitaja kirjoittaa tähän samaan. Muistathan pyytää Sofcaa myös rekisteröitymään foorumille niin kirjoittelu onnistuu.

[Petra]

Kylmä ilma riepoi hiuksiani, kun astelin kohti tallirakennusta. Pakkasta oli vain kymmenisen miinusastetta, mutta hyytävä pohjoistyyli teki siitä vielä vähintään viisi astetta kylmemmän. Ruskeat, lyhyeksi kynityt hiukseni olivat kuin peikkopojalla, kun viimein ilmestyin talliin. Päivän suunnitelmissa olisi treenausta Hukkiksen kanssa sekä Usvan liikutusta pienissä määrin. Usva oli oikein hyvässä kunnossa ikäisekseen, enkä vaatinut varsalta enempiä; noin kerran viikossa oli kuulemma vuoden ikäiselle tammalle hyvä määrä, mutta päästäisin Usvan vähäksi aikaa riehumaan maneesiin - tarhakavereista, jotka olivat niin hienoa rouvaa, kun ei tuntunut löytyvän suokille energianpurkua.
Hukkis oli jo sisällä, koska kello näytti viittä yli kuutta, ja olin jo hakemassa käteeni Usvan riimunnarua, mutta hämmästyin, kun nuorikon naru ei ollut paikallaan. Ennen kuin ehdin enempää hämmästellä, tallin ovi avautui aukaisten oven pauhaavaan kylmyyteen, ja luminen Mila ilmestyi ovesta Usva kintereillään. Suokki oli läpimärkä, joka sai minut tirskahtamaan hieman. "Moi ~ Olin just menos hakeen Usvaa, kiitti ettei mun tarttenu raahata takamustani tonne kylmyyteen" naurahdin Milalle, joka vei suokkitamman karsinaansa, ja lähti suoraan hakemaan seuraavaa konia ulkoa, vaihtaen väliin pari sanaa kanssani, myös tulevista kisoista. Ensimmäisenä päivänä tammikuuta ensi vuoden puolella kun olisi tulossa sekä este- että koulukisat, johon molempiin olisin tulossa Hukkiksen kanssa, varsinkin estekisoihin onnea koittamaan pienimmässä mahdollisessa luokassa, ja toisin erään suokkini, Tuhkimon, myöskin kisaamaan. Tuhkimo varsoisi kahdenkymmenennenyhdeksännen päivän tienoilla, joten minua hieman huoletti, miten kisat menisivät, mutta ainakin voisin yrittää.
Havahduin ajatuksistani, kun Usva kopautti polvellaan vaativati ovea, nyhtäen takkini olkapään kangasta huuliensa väliin, kerjäten huomiota. Taputin nuorikkoa pehmeästi kaulalle, puikkeloiden tamman karsinaan ja ottaen tuolta loimet pois, tamman ravistellessa päätään kärsimättömänä. Nuori hevonen oli kuin veitsellä leikaten kaulasta ylöspäin läpimärkä ja luminen, ja virnuillen harjasin pikaisesti tamman, harjoitellen jälleen hieman jalkojen nostoa, karsinassaoloa ja muuta pientä. Usva alkoi olla jo ihan hevosen kokoinen, ja säkä lähentelikin odotettua 156 senttiä - enää viitisen senttiä, ja tamma lopettaisi kasvunsa. Huokaisin hiljaa, kun mietin, kuinka nopeasti Usva oli kasvanut. Syötin Usvalle vielä hevosennamin, taputellen tuon kaulaa hellästi, siirtyen sitten Hukkareissun kimppuun.
Musta ori seisoi nätisti paikallaan karsinassaan, kun ilmestyin karsinan ovesta sen harjapakki kädessäni. Aloin juuri ottaa loimea pois orin korkeasta selästä, kun herra päätti, että nyt ei huvita. Suurikokoinen suomenhevonen lyttäsi minut karsinan seinää vasten kyljellään, saaden ilman puristumaan keuhkoistani tallin ilmatilaan, kun haukoin henkeäni, kammeten oritta pois nojaamasta minuun. Kertaalleen ärähdettyäni Hukkis pomppasi kuin salamana karsinan toiseen nurkkaan, hyvin loukkaantuneen näköisenä. Huokaisten sitaisin orin kiinni, ottaen loimen viimein pois ja vieden sekä Hukkiksen että Usvan sadeloimet kuivumaan paikoilleen.
Harjasin Hukkareissun nopeasti, selvittäen lumen paakuttamia vuohiskarvoja hyvän tovin, kunnes lopulta iskin orin selkään satulan ja päähän suitset. Laitoin vielä jännesuojat jokaiseen jalkaan orin steppaillessa kärsimättömänä, pureskellen kuolaimiaan. Vedin vielä oman kypärän päähäni ja hanskat käteeni, ottaen orin ohjat käteeni ja suunnaten valoisaan maneesiin, jossa ratsasteli vielä muuan ratsukko, jota moikkasin pikaisesti, kun kaksikko lähti. Talutin Hukkista mukanani, kun rakentelin pienen radan maneesiin; ensin kolme ravipuomia, sarja joka koostui kolmesta 20cm pystystä, pitempi väli, 40cm ristikko, jonka jälkeen 50cm pysty, ja vielä kolmen 30cm ristikkosarja ja rata loppui viiteen ravipuomiin. Nousin orin selkään hieman epävarmana, muistellen viimekertaisia hyppyoperaatiota; ensimmäisellä kerralla putosin, toisella kerralla Hukkis veti kunnon pukit, kolmannella kerralla onnistuin löytämään itseni moneen otteeseen kaulalta tai satulan takaa. Nielaisin, lähtien liikkeelle mustan suokin kanssa.
Alkuverkan mentyämme nostin ravin, ja menin molemmat ravipuomisarjat pariin otteeseen läpi. Sittemmin kävimme laukassa onnistumisen ja yhden kaulailun jälkeen koko radan kaikki esteet läpi yksi kerrallaan ravissa ja laukassa.

Puristin ohjia kädessäni hermostuneen, tuijottaen rataa. Kyse ei ollut kilpailutilanteesta, mutta sain itseni joka tapauksessa sopivaan jännitykseen, joka sai Hukkiksen hermostumaan ja muuttumaan erityisherkäksi. Painoin kevyesti pohkeillani mustia kylkiä, saaden suokin lähtemään kuin tykin suusta. Onnistuin ohjaamaan esteen toisensa jälkeen Hukkiksen oikealle esteelle, kunnes viimeisen puomin jälkeen mustan orin takapää nousi korkealle ilmaan, ja sitä seruasi riehakas pukkisarja minun roikkuessa mustassa, pitkässä harjassa kiinni. Kuulin oman sydämeni sykkeen tavallista paremmin, ja veri kohisi korvissani, kun yritin pitää hevosesta kiinni. Hukkis ei ollut ennen vetänyt sen kokoluokan pukkeja, ja kauan suokki jaksoikin riehua, mutta minähän en irti päästänyt. Lopulta suokki oli hengästynyt ja väsynyt, ja kävelimme loppukäynnit hevosen puuskuttaessa. Taputtelin orin kaulaa rauhallisesti, ja laskeuduin lopulta hevosen selästä, lähtien taluttamaan oria takaisin talliin.
Hoidin Hukkiksen rivakasti pois, laittaen vielä fleeceloimen orille, ettei tuo hikisenä paleltuisi.
Otin Usvan karsinastaan, ja tepastelin tamman kanssa maneesiin, äkkiä siivoillen radan pois ja päästäen nuorikon vapaaksi juoksentelemaan. Usvalla oli kauniit, lennokkaat liikkeet, kun tuo veti ilopukkeja ympäri maneesia. Neljännestunnin riehuttuaan ja romuttuaan sinisilmä asteli luokseni, antaen ottaa itsensä helposti kiinni, jonka jälkeen vein neidin takaisin karsinaansa, tarkistaen vielä tamman jalat. Iltasapuskat alkoivatkin tulla nopeaan tahtiin hevosille, joten auttelin vielä Milaa niden kanssa, jonka jälkeen lähdin rivakasti kotiin hyvillä mielin Hukkiksen ja Usvan edistymisestä.



Hyvinhän teillä meni nuo meidän "gaala-kisat". Ja Hukkiksella ne näyttelyt (ihmekkös kun on niin syötävän suloinen!)!

Minäkin olen tässä sivusta seurannut, että Usva kasvaa ihan silmissä. Voih, miksi ne ei vois pysyä ainiaan sellaisina pieninä suloisina varsoina?!

Teidän puuhailua on mukava lukea. Itsellekkin tulee hyvä mieli kun lukee teidän edistymisestä Usvan kanssa.

- Mila -

[/color]

[Petra]

Piirtelin vähän kuvaa (: Ei tekstiä tällä erää ~

[Petra]

// Hyvää Uuttavuotta (: Tälläkertaa hepat vapaapäiväilee mutta sain hyvän idean hoitopäivikseen Joskin loppuunkulutetun mutta OH WELL.

Loppuvuosi oli ollut täynnä kisoja; mutta Hukkiksen kanssa sijoituttiinkin ensi kertaa koulukisoissa, kolmannelle sijalle. Huomenna olisi Vaahterapolun gaaloja, ja paljon kisoja sen mukana; minua hirvitti, ja siksi jätin melko monta vapaapäivää vuoden viimeiselle viikolle. Kuitenkin viimeisenä päivänä sain luvan olla kauemminkin tallilla; äitini hakisi minut kahdeksalta, kun kymmeneltä lähtisimme tallia kohden.
Haukottelin saapuessamme tallin pihaan. Kello näytti puolta yhtätoista, mutta ulkona oli valoisaa, joskin harmaata. Pakkasta ei ollut nimeksikään, vain hieman alle nollakelin, ja lunta tuprusi taivaalta tasaiseen tahtiin, muttei mitään yltiöpäisiä määriä.
Astelin talliin hakemaan Usvan riimun, jonka jälkeen kävelin hakemaan Usvaa tarhasta. Vein vaalean nuorukaisen talliin ja otin tuolta loimen pois, jättäen tamman sisälle. Tarkoitus oli treenata, että nuorikko oppisi pysymään karsinassaan ilman karkeiluyrityksiä tai show'n järjestämistä. Taputtelin tamman päätä karsinan ulkopuolelta tamman hyöriessä paikallaan. Usvan harja oli alkanut vaalentua, ja muistutti jo luonnonvalkeaa väriä. Syötin Usvalle omenan, ja astelin ulos. Näin Sarin vievän päiväheiniä tarhoille, ja pysäytin tytön. "Onko ok et Usva saa päiväheinät sisällä, ko yritän saada sen rauhottumaan sisälläkin?" kysyin varovasti tytöltä, joka ilmoitti vievänsä Lallalle ja Bellalle heinät tarhaan, mutta jättäisi Usvan annoksen viemättä. Sari ilmoitti myöskin antaneensa Hukkikselle jo heinät. Kiitin tyttöä iloisesti, suunnaten sitten autolle hakemaan kameran, ja siitä Hukkiksen tarhaan. Ori oli ilman loimea pihalla koska sää oli hyvä, ja tullessani tarhan portille ori ravaili portille hapuillen aidan yli hiuksiani. Työnsin mustan pään pois, mennen sisälle tarhaan. Hukkis jäi vain eteeni seisomaan törppönä, kun otin tuolta sinisen riimun pois, viskaten sen maahan. Lähdin kävelemään Hukkiksen perässäni lumisessa tarhassa, etsien sopivaa taustaa orille. Lopulta löysinkin hyvän paikan ja yritin saada Hukkiksen pysymään paikallaan - epäonnistuen täydellisesti. Suokki käveli aina luokseni tai käveli pois nyhtämään lumen alta heinää tai muuta. Sainhan pari lähikuvaa suokin pärstästäkin, mutta rakennekuvaa kun yritin saada, se ei kelvannut. Huokaisin, häipyen tarhasta, käyden kurkkaamassa Usvaa, joka hyöri karsinassa heinät syötyään. Rauhoittelin hätäilevää tammaa, vieden tuon ulos; en halunnut kiusata nuorikkoa enempää, kun toinen oli jo ihan paniikissa. Usva vetikin kunnon pukkisarjan tarhaan päästyään, johon Lalla reagoi vetäytymällä nuorempansa tieltä kun taas Bella lähti vähintään yhtä riemukkaasti mukaan riehumaan. Jäin katselemaan kaksikon eikuntaa hetkeksi, jonka jälkeen ilmestyin taukohuoneeseen, jossa lojui muutama tallilainen kuka puuhastellen mitäkin - joskin suurin osa lojui sohvalla, mutta kuitenkin. Kun kysyi, kuka lähtisi auttamaan minua Hukkiksen kuvaamisessa, Paukkis ilmoittautui vapaaehtoiseksi.
Niinpä menin tallin pihalle Paukkiksen seuraamana, ja projekti alkoi uudelleen; Paukkis tai minä koetti saada Hukkiksen näyttämään sievältä komealta ja pysymään paikallaan ja toinen yritti ottaa epätoivon vimmalla kuvaa. Lopulta sopiva kuva saatiinkin otettua, ja kiittelin noin miljoona kertaa Paukkista avusta. Sujautin Hukkikselle riimun päähän, ja vilkaisin taivaalle. Taivas oli utuisen harmaa, mutta lumisade oli lakannut hetkellisesti.

Jätin Hukkiksen tarhaan, ja suuntasin taukohuoneeseen muiden seuraksi. Kello läheni kolmea, kun olin lojunut useamman tunnin taukohuoneessa tai muuten tallissa, kun sujahdin satulahuoneeseen, jossa puhdistin kaikki Hukkiksen tavarat, sekä Usvan harjat ja vähäiset tavarat joita tammalla oli.
Kello oli viisi, kun viimein raahauduin kädet rasvassa ja saippuassa takaisin taukohuoneeseen, jossa oli melko paljonkin väkeä; monet suunnittelivat hakevansa säikyimpiä hevosia sisälle rakettien takia, osa taas oli sitä mieltä, että kyllä hevoset sen kestäisivät, ja jotkut puhuivat taas sisälle viemistä vastaan, koska hevoset saattaisivat saada pahemman paniikin ollessaan lukittuina sisällä eivätkä tienneet mitä tapahtui. Kun minulta kysyttiin, mitä itse tekisin jääräpäilleni, ilmoitin vieväni ainakin Usvan sisään jos se säikkyisi yhtään, Hukkis taas kun oli niin pomminvarma missä vain, etten edes ajatellut viedä oritta sisälle.
Yksi toisensa jälkeen tallilaisista hupeni hakemaan hevosta sisälle tai katselemaan raketteja ja hevosia; monilla oli myöskin kamera. Monet myös ilmoittivat vievänsä hevosen sisälle vain jos se vaikuttaisi säikyltä. Itse suuntasin Usvan riimunaru roikkuen kädessäni Usvan tarhalle. Ensimmäiset raketit alkoivat räiskyä, ja hevoset alkoivat hätkähdellä, mutta pian veteraanit Lalla ja Bella rauhoittuivat. Omat silmäni olivat kiinnittyneet Usvaan, joka tuijotteli taivaalle, hätkähti välillä, muttei sen suurempaa. Kymmenkunta rakettia oli ammuttu lähistöllä, kun päätin jättää Usvan ulos; tammaneiti käyttäytyi aivan täydellisesti. Juuri kun olin menossa takaisin lojumaan taukohuoneeseen, Kopoin ilmestyi tallin kulmalta Donnaa talutellen. Ruskea tamma kulki pää korkealla Kopoisen nykiessä diivaa mukaansa hyvällä menestyksellä. "Sun kandeis hakee Hukkis sisälle, se tulee koht aidoist läpi" Kopoin huikkasi minulle kadotessaan Donnan kanssa yksityistallin puolelle, josta kuului kiihtyneitä hirnahduksia.
Säikähtäneenä juoksin sisälle, koppasin mukaani tällä kertaa mustan riimunnarun, lähtien juoksemaan kohti Hukkiksen tarhaa. Olin pitänyt suokkia niin pomminvarmana etten ollut edes aavistanut, että ori olisi säikkynyt raketteja. Ylläni pamahteli raketti toisensa jälkeen, kun viimein saavuin Hukkiksen tarhalle; ori hyöri ja pyöri ja laukkasi ympäri tarhaansa silmät kauhusta mustana, valkea osa näkyen selvästi. Tummat korvat olivat painutuneet pikimustaa harjaa vasten, kun ori hyppi pystyyn. Kutsui Hukkista, puhuen orille rauhallisesti. Hevonen rauhoittui hieman, laukaten minua kohti kuin hätäisesti. Napsautin nopealla liikkeellä orin siniseen riimuun riimunnarun, lähtien taluttamaan ripeästi suokkia kohti tallia. Ori kulki lähs ravia perässäni koko ajan, silmät yhtä vauhkot kuin aiemmin.
Pariakymmentä metriä ennen kuin olisin päässyt talliin saakka, yläpuolellani pamahti raketti. Maisema värjäytyi punaiseksi ja vihreäksi, kun joku ilmeisesti ampui padasta lähialueella. Tämä sai Hukkiksen ensin reuhtomaan itsensä irti otteestani, ja seuraavaksi ori nousi takasilleen kauhun valtaamana. Ori otti muutaman askeleen taakse laskeuduttuaan vain paria senttiä varpaideni eteen. Nappasin äkkiä, sydän hakaten, orin riimunnarusta ja sinisestä riimunnarusta, lähes juoksuttaen orin talliin. Iskin oven talliin perässämme kiinni, hengittäen syvään. Sain muutaman kummastuneen katseen tallissa olijoilta, mutta sanaa sanomatta vein Hukkiksen karsinaan, jääden rauhoittelemaan oritta, taputellen tuota kaulalle ja jutellen tuolle. Ehdin olla karsinassa lähemmäs tunnin, kun kännykkäni pirahti; äitini ei pääsisikään hakemaan minua ihan heti. Huokaisten näpyttelin vastauksen, että se olisi ok, ja jäin Hukkiksen karsinaa istumaan orin painaessa päänsä syliini. Jutustelin orin kanssa vielä hetken, ja lopulta nousin, raajat kankeana kävelen taukohuoeneseen lojumaan. Yllättävän moni oli jäänyt tallille vaikka oli uusivuosi, ja muutama aikoi kuulemma yöpyä, jos saisi Milalta luvan. Itse lähtisin yhdentoista aikoihin.

Onnistuin nukahtamaan taukohuoneen sohvalle, mutta kännykkäni soittoääni herätti minut; kello oli viittä vaille yksitoista, ja minun pitäisi kuulemma raahautua ulos. Kävin vielä tarkistamassa Hukkiksen, joka oli nyt rauhoittunut, kuten suurin osa muistakin hevosista. Usva oli haettu isälle, ja tamma hyöri karsinassaan, tiirikoiden lukkoa, johon olin hankkinut astetta järeämmän lukon, ettei suokki karkaisi. Menin ulos, hypäten auton kyytiin, toivotellen vielä hyvät uudet vuodet.



Hyvää Uuttavuotta toivottaa Petra kera Usvan ja Hukkiksen ~



Tuo rakennekuva!! *kuolaa* On se Hukkis kyllä niiiiiiiin komea. (ja hieno se on tuo rakettikuvakin)
Paukkis tuntuu olevan tuollainen tehopakkaus, joka on lähes aina mukana auttamssa jotakin. Ja hyvä niin! Tuollaisia hoitajia tarvitaankin.

Onneksi tuo vuodenvaihde meni suhteellisen rauhallisesti. Toki jotkin hevoset paukkuja pelkäsi, mutta kukaan ei onneksi loukannut itseään eikä hajottanut karsinaansa...

Hahaa! Tuo taukohuoneen sohva saa kyllä monet kynsiinsä. siihen kun kerran rojahtaa niin voi olla varma että siihen sitä nukahtaa...

Minulla kävi tässä tuollainen pieni idea takaraivossa. Koska olen aivan silmiäni myöten ihastunut tuohon sinun Hukkikseen ja minulla on tuo suokki-Hilla tuolla tallissa niin jos sinulle vain passaa, niin voisi tuo kaksikko vähän "tykätä toisistaan" jolloin minäkin saisin mini-Hukkiksen itselleni? Ja kun kumpikaan ei ole perusraudikkoja suokkeja niin varsasta vois tulla aika söpön värinen!


- Mila -

[/color]

[Petra]

// Mulle ainakin sopii, olinki jo aatellu, et sittenko saan vähä kilpailuista sijotuksia kasaan ni lähen tarjoomaan Hukkista ht.nettiin, mutta eipä tarvinnutkaan : D Laita mulle vaikka yksityisviestiä, niin sovitaan tarkemmin? (: Mini-Hukkis on kyllä söpö ajatus xD

Ilmestyin heti koulun jälkeen tallin pihaan ratsastuskamoissani. Kävelin tallille normaaliin tahtiin, pää nyökkäillen päässäni soivan biisin tahtiin. Kävin taukohuoneessa, jossa näytti olevan jonkinasteinen läksykerho, kun heti koulun jälkeen tulleet tallilaiset pakersivat tehtäviään tallilla etteivät jäisi illaksi - sallikaan minun nauraa, yöllähän ne matikan tehtävät parhaiten hoituvat! tai aamulla ... Tai tunnilla... Tai viimeistään jälki-istunnossa. Heitin punaruudullisen reppuni taukohuoneen nurkkaan, suunnaten sitten varustehuoneeseen, josta nappasin Hukkiksen sekä Usvan riimunnarut.
Kävelin ensin Usvan tarhalle. Vaalea tamma oli kahden muun hevosen keskellä pää riippuen päiväheinän rippeissä, mutta kutsuessani sinisilmää nimeltä nuori tamma tuli laiskasti portille. Nappasin neidin kiinni, taputellen suokin kaulaa, sulkien portin ja lähtien sitten Hukkiksen tarhalle. Hukkiksen kiinniottaminen olikin suurempi projekti; ori ei ollut millään pysyä paikallaan samalla kun yritin pitää Usvaa aloillaan. Loppujen lopuksi, parin kirosanaliudan ja itkupotkuraivarin jälkeen molemmat suokit olivat hyvin nöyrinä kiinni riimunnaruissa. Tuhahdin suokeille, lähtien kävelemään kohti tallia.
Avattuani tallin oven kuulin muutaman kolahduksen, kun hevoset kopistelivat karsinoissaan, kun kääntyivät katsomaan, kuka oli tulossa. Parista karsinasta kurkkasi yksityisenomistajia hoitamasta hevosiaan, kun vein silmäteräni karsinoihinsa. Sitaisin Usvan riimunnarun kiinni karsinaan, kun taas Hukkis sai olla karsinassaan vapaana.

Hoidin Usvan kuntoon, ja vilkaisin kelloa. Maneesi ja neknttä olisivat käytössäni vasta viiden aikoihin, joten minulla oli vielä rutkasti aikaa. Laitoin Usvalle loimen päälle, taluttaen suokin ulos, jättäen tuon tarhan portille möllöttämään. Palasin talliin, huomaten Hukkiksen nukahtaneen. Naurahdin, kävellen orin ohitse ja ilmestyin taukohuoneeseen, moikaten siellä olevia. Kaivoin koulukirjani esiin, tehden suuren osan läksyistäni seuraavan puolen tunnin aikana. Kukaan ei halunnut hyvin tehtyjä tehtäviä, vain tehtävät tehtyinä. Ei ole minun ongelmani jos vietän koko päivän tallilla ~
Singahdin kellon näytäessä hieman yli puoli neljää Hukkiksen luo, jossa ori alkoi jo hieman hermostua seisoskelusta karsinassa. Loimen olin herralta ottanut pois, mutta kuninkaan elein käyttäytyvä ori kantoi minulle niin kaunaa kuin olla vain; käänsi vain paraatipuolensa minulle kun juttelin herralle. Pienen maanittelun jälkeen Hukkis kääntyi hyvin vastahakoisesti minua kohti, nuuskien taskujani. Harmikseni minulla ei ollut mitään tarjottavana suomenhevoselle, mutta kävin hakemassa hevosen sinisen harjapakin, josta aloin kaivaa harjoja. Pitkän puunauksen jälkeen Hukkis suorastaan kiilsi. Tirskahdin hiljaa, vieden harjat pois, jonka jälkeen hain suitset. Lämmitin kuolaimia käsissäni, painaen ne välillä poskeani vasten; lopulta ne olivat ihonlämpöiset, ja otin orilta riimun pois, laittaen suitset mustan suokin päähän. "Pitääskö mein ottaa tänää vähä rennommi, mitä luulet? Ko sun pitääs loistaa nois kisoissaki parin seuraavan viikon aikana..." mutisin hevoselle, suukottaen orin mustaa, silkkistä turpaa.
Kurkkasin puhelimestani kelloa; se näytti viittä yli viittä, joten lähdin kävelemään Hukkiksen kanssa kohti maneesia. Matkalla onnistuin näkemään Wiennan, joka riehui entiseen tapaansa. Kun olin tullut Vaahterapolkuun, Wienna oli ollut pentu, mut nyt koiranpennusta oli kasvanut kaunis, aikuinen koira. Tämä sai minut miettimään, miten Hukkis oli kehittynyt ja ennenkaikkea miten Usva oli kasvanut; joskus sekin olisi ohi. Huokailin koko loppumatkan maneesille, mutta maneesille päästessäni mielialani oli jo kohentunut.

Maneesissa oli juuri ratsastamassa Amanda Tuikun kanssa, joita moikkasin pikaisesti. Annoin kaksikolle tilaa kun menin keskelle kenttää, nousten Hukkiksen leveään selkään. Annoin orille pitkän ohjan, antaen orin kävellä pää pitkänä pari metriä uran sisäpuolella. Joka kerta kun Tuikku ohitti mustan orin, Hukkis nosti päätään hetkeksi ja jäi kyttäämään tamman perään, mutta lysähti sen jälkeen heti.
Kymmenisen minuutin kuluttua nostin kevyen ravin. Se oli yksi tyhmimpiä tekojani koskaan. Hukkiksen harjoitusravi oli jo muutenkin aivan hirveä, niin yritä sitten pysyä siinä ilman satulaa. Hötkyin ja pompin kuin räsynukke, kun Hukkis yritti mennä mahdollisimman pitkää ravia. Oli ihme etten purskahtanut itkuun; vatsalihakseni todella huusivat ja olin jo varma että putoaisin hetkenä minä hyvänsä, koska jalkani eivät yksinkertaisesti kantaisi minua. Lopulta kauhu oli ohi, ja päästin orin jälleen käyntiin. Tein pieniä ja suuria voltteja, pysähdyksiä ja muuta melkolailla helppoa. Amansa aloitti loppukäynnit Tuikun kanssa, ja vilkaisi minua. "Haluutko sä mennä toho uralle? Mä voin mennä sisäural." tyttö ehdotti, ja nyökkäsin tuolle kiitollisena. Kävelin uralle, nostaen laukan. Hukkiksen laukka oli todella kiivastahtista ja näyttävää, mutta ennen kaikkea mukavaa istua niin satulan kanssa kuin ilmankin. Vetelin pari kierrosta molempiin suuntiin ravia, kunnes laskin löysään raviin ja siitä käyntiin. Amansa oli hävinnyt hevosineen jo maneesista, ja kävelin vielä hetken aikaa, ennen kuin vein Hukkiksen keskelle ja halasin orin mustaa kaulaa rentona, rötköttäen; omaksi onnekseni Hukkis ei tästä välittänyt. Päätin koettaa jotain hieman erikoisempaa kuin vain pysähdys ja alas, ja laskeuduin hitaasti orin selän päälle, nousten melko piakkoin siitä ylös. Taputtelin ja kehui Hukkista, joka seisoi paikallaan kuin patsas. Varovasti nostin jalkani siten, että molemmat jalkani roikkuivat orin vasemmalla puolella, ja siitä takaperin. Aikomuksenani oli tehdä "maailmanympärysmatka", mutta Hukkis pistikin kapuloita rattaisiin ja lähti kävelemään rennosti, kuin mitään ei olisi tapahtunut, Tämä sai minut kiljahtamaan vaimeasti, tarraamaan takanani lepääviin ohjiin ja roikkumaan niissä kuin henkeni hädässä. Hukkis vain jatkoi matkaansa, lopulta pysähtyen parinkymmenen metrin kävelyn jälkeen. Sydämeni hakkasi, kun tärisevin jaloin käännyin oikein päin. Jos hevonen voisi virnistää, Hukkiksella olisi ollut levein virne ikinä.
Nauroin hieman hysteerisesti vielä orin selässä vielä muutaman minuutin, laskeutuen sitten alas, taputellen Hukkiksen kaulaa ja rapsutellen orin korvia.
Lähdin kävelemään Hukkiksen ohjat löyhästi kädessäni kohti tallia, jossa vaihdoin Hukkiksen suitset riimuun ja pääsipä siinä pari herkkupalaakin mustaan turpaan sujahtamaan. Tallin ovi kävi loppujen lopuksi kun vein Hukkiksen tarhaansa vielä pariksi tunniksi, jonka jälkeen lähdin reppuni haettuani kohti autoksikin kutsuttua romukasaa, jonka olisi tarkoitus kyyditä minut kotiin.

Itsekkin olen huomannut, että aika usein joku siellä taukohuoneessa istuu naama kiinni koulukirjoissa. Mutta hyvähän se on, että ne läksyt tehdään (missä, milloin ja miten hyvin tahansa), niin ei vanhemmat pääse napisemaan että tallilla olo vie kaiken ajan kun ei läksyjäkään ehditä tekemään.

Tuikkukin olisi kyllä Hukkiksen morsiammeksi ollut hyvä vaihtoehto, mutta kun haluan kuitenkin pitää nuo suvut tasassa ja Tuikulla kuitenkin on 1polvi sukua täällä virtuaalimaailmassa.

Pidin tarinastasi todella. Osaat mukavasti kirjoitaa ja kuvailla tapahtumia.
Voin ihan kuvitella Hukkiksen "ilmeen" kun lähti liikkeelle ilman lupaa.

[Petra]

Ilmestyin pian koulun päättymisen jälkeen Vaahterapolun pihalle. Ylläni olivat kouluvaatteet, jotka pian tallin vessassa vaihtuivat tallivaatteisiin. Tein nopsaan läksyni, riivaten niillä jo koulunsa käyneitä kyselemällä silloin tällöin jotain. Kouluni oli tässä jaksossa loppuva parina päivänä jo yhdeltä, joten pääsin singahtamaan tallille bussikyydillä heti kun koulupäivä päättyi.

Saatuani vähäiset läksyni tehtyä pomppasin ylös taukohuoneen lattialta, ja katosin yksityistallin puolelle. Karsinajärjestys oli muuttunut, mutta ei se minua haitannut, kun kipaisin Hukkiksen tarhalle.
Musta suokki tuijotteli kaukaisuuteen tarhan perimmäisessä nurkassa, kunnes kutsuin oritta. Hukkis käänsi päänsä ja ravaili luokseni, nuuhkaisten olkiani kiinnostuneen oloisena. Hukkis oli tänään astunut Vaahterapolun suokkitamma Hillan, ja ajatus sai minut lähes hyppimään riemusta; pian Milan toivoma "Pikku-Hukkis" olisi tallissa. Ja mikä mielenkiintoisinta, Hilla oli kimo suokki, ja Hukkis musta; tämä saisi varmasti mielenkiintoisen näköisenkin varsan aikaan. Jutustelin Hukkiksen kanssa hetken, kurkaten sitten kelloa kännykästäni. Minulla oli kovin toimeton olo, joten menin Usvan tarhalle, jutustellen nuoremmankin kanssa hyvän tovin. Lopulta palasin talliin, jossa aloin kiusata Milaa kyselemällä tekemistä. Mila määräsikin minut siivoilemaan tallia yleisesti, sekä voisin autella alkeisryhmäläisiä, joiden tunti alkoi kolmelta, eli hevoset otettaisiin noin tuntia ennen sisälle, ja voisin tulevia heppatyttöjä autella, jos joku ei jotakin osannut.
Lähdinkin siis tuntihevospuolelle, jossa lakaisin pikaiseen käytävän edellisen tunnin hevosten jäljiltä. Pian valmiiksi tultuani vanha ryhmä alkoi valua talliin ja uudet tulivat tilalle.
Auttelin ryhmäläisiä parhaani mukaan, jonka jälkeen alkeisryhmä katosi maneesiin. Kävin taukohuoneessa kurkkaamassa päivän tunnit; loput tuntilaiset taisivat osata hoitaa koninsa tunnille itse, joten jäin hetkeksi löhöämään taukohuoneen sohvalle. Muita koulusta tulleita alkoi virrata paikalle. Moikkasin kaikkia, kadoten sitten ulos, kun taukohuone alkoi täyttyä ihmisistä; sehän kuulosti melkei sosiaaliselta, jos tekisin muuta kuin moikkaisin!
Katosin siis viileään ilmaan ulos, ja suuntasin Hillan tarhalle, jossa olivat myös Sessa ja Tuuli. Tammaneideistä vain Tuuli kärkkyi heti tarhassa, ja taputeltuani ruskeaa tammaa hetkisen, kutsuin Hillaa nimeltä; suokki ei korvaansakaan lotkauttanut. Naurahdin hiljaa, naksuttaen kieltäni, saaden kimon viimein kääntämään päänsä ja kävelemään laiskaakin laiskemmin tarhan portille. Virnistin tammalle, taputellen ja silitellen tuon päätä.

Pyörin pari tuntia tallilla, lopulta lähtien Hukkiksen tarhalle kun viimeinen tunti maneesissa lähti käyntiin. Hain Hukkiksen sisälle, harjaten nopsaan suokkiorin ja laittaen suitset ja satulan leveään, mustaan selkään. Talutin kiirehtimättä orin kentälle, joka oli vielä tyhjillään. Nousin Hukkiksen selkään rivakasti, lähtien sitten verkkaamaan rauhalliseen tahtiin. Käveltyäni sopivan aikaa ja aloitettuani ravit, otin pariin otteeseen laukaa, jonka jälkeen aloin keskittyä koulun pakertamiseen. Aloin hitaasti mutta varmasti harjoitella Hukkiksen kanssa sulkutaivutuksia, sillä aikeenani oli päästä vielä korkeammalle tasolle Hukkiksen kanssa koulukisoissa; esteratsastukseen suokista kun ei ollut, todistettavasti. Sulkutaivutukset olivat kummallekkin meistä vaikeita, ja aina oma pohkeeni meni liian taakse, Hukkis hämmentyi ja alkoi säätää omiaan, mutta pari askelta sulkutaivutusta saatuamme taputtelin orin hikistä kaulaa ja lähdin vielä loppuraveille, ja siitä käyntiin.

Pian Hukkis löytyikin tallista fleeceloimi päältään ja odottamassa sapuskojaan, kuten moni muukin hevonen. Kävin vielä hakemassa Usvan sisälle ja jätin tänään hoitoharjoitukset vähemmälle, kun äitini soitti olevansa pihassa. Kävin nappaamassa koulureppuni, jonka jälkeen hävisin tallin pihasta kohti kotia.

// Alkuun jaksoinkin kuvailla, mutta loppuun hyytyi, kun tuli kauhea kiire Kirjoittelen tod. näk. huomenissa jotain tarkempaa ratsastuksesta, ja Usvakin voisi saada hieman enemmön huomiota >__> On pikkuneiti jäänyt nyt vähän vähemmälle :c

[Petra]

// Huomasin äsken, että olen kaikissa hoitopäiviksissäni puhutellut Kopoista Iidana, ja korjailin äsken Iidan tilalle Kopoin :'D Eli jos ihmettelet, miksi olen muokkaillut yhtäkkiä tekstejä :3

Ilmestyin tallille kolmen aikoihin ratsastusvarusteet ylläni. Olin tullut suoraan koulusta, mutta koko päivän ajatukseni olivat harhailleet tallille; olin sopinut Paukkiksen ja Iidan kanssa lähteväni maastoilemaan melko pian, sillä pimeällä ei enää viitsisi lähteä. Ryntäsinkin taukohuoneeseen, jossa päivystivät Iida, Kat ja Sari, juttelemassa ilmeisesti Markuksen tyttöystävästä Ilonasta, joka oli taas käynyt tallin rauhaa häiritsemässä. Moikkasin kaikkia, kysäisten, oliko Paukkista näkynyt. Saatuani vastauksen, ettei tyttöä ollut vielä näkynyt, nyökkäsin ja jäin haukkumaan Ilonaa kolmikon kanssa sohvalle. Ei ehtiny kulua kymmentäkään minuttia, kun Paukkis jo ilmestyi ovesta puuskuttaen. "Moi ~" sanoimme tytölle kuorossa, pian Iida pompaten ylös sohvalta ja minä perässä. "Eli mie otan Hukkiksen, Paukkis Simon ja Iida Fjantin?" tarkistin vielä, saaden molemmilta myöntävän vastauksen. "No mennää sitte hakemahan koneja ~ " sanoin vilkkaasti, lähtien sitten satulahuoneeseen, josta nappasin uuden riimunnarun, jotka olin taannoin voittanut koulukisoista samantyylisen riimun kanssa. Virnistin itsekseni, lähtien sitten tarhoille, Paukkis ja Iida käyden hakemassa omat poniruunansa.
Hukkis oli tarhan porteilla odottamassa, ja juuri kun olin saamassa napsautettua riimunnarun orin siniseen riimuun, päätti herra lähteä kävelemään taakse ja siitä kääntyen notkeasti ori katosi tarhan perimmäiseen nurkkaan. Kirosin hetken, sulkien tarhan portin perässäni, lähtien takaa-ajamaan oria. Eipä se tulosta tuottanut, niinkuin ei koskaan ennenkään. Pysähdyin äkkiseltään, saaden orin kääntymään ja katsomaan minua. Hetkessä käännyin ja lähdin juoksemaan poispäin mustasta orista, joka hetken pohdiskelun jälkeen lähti ravaamaan perässäni. Hidastin tarhan portilla, ja pysähdyin, kun tunsin Hukkiksen iskevän turpansa selkääni vaativasti. Käännyin hitaasti, nyt napaten orin kiinni, saaden suokin alistumaan kohtaloonsa ja kulkemaan kiltisti perässä. Käännyin sulkemaan porttia ja sen suljettuani kuulin aplodit, kun Paukkis ja Iida taputtivat ja nauroivat minulle. Vedin suuni leveään virneeseen, kumarsin näyttävästi ja jatkoimme matkaa talliin. Ruunat olivat nätisti toistensa seurassa, mutta tietenkin jääräpäisen suokkiorini oli pakko vedellä päätään ylös ja hirnua kuin mikäkin kuningas. Parin ärähdyksen jälkeen suokki kulki perässäni hyvin nyrpeän näköisenä.
Jäimme kaikki kuusi ykstyistalliin, Hukkis ja Fjantti omiin karsinoihinsa vierekkäin ja Simo käytävälle. Tallin täyttikin iloinen pulputus, kun kaikki puhuivat toistensa päälle harjatessaan kukin omaansa kauraturpaansa.
Hukkiksen harjattuani kävin hakemassa orin suitset ja satulan, pyyhkien kädelläni satulaa; se pitäisi pestä.
Paukkis ja Iida saivat omien poniensa selkään satulat ja olivat juuri lämmittämässä kuolaimia, kun itse tappelin Hukkiksen satulavyön kanssa. Hienoja nämä suomenjuntit, kun lihoavatkin sen parikymmentä senttiä sillä sekunnilla kun satula pistetään selkään. Lopulta kuitenkin satulavyökin oli kiinni ja laitoin Hukkikselle suitset päähän, Paukkiksen ja Iidan odotellessa jo minua.
Paukkis kävi vielä sanomassa Milalle ja Sarille, että menisimme maastoon, ja jätti vielä kaiken varalta kaikkien puhelinnumerot tallille, jos jotain tapahtuisi; koska mukana ei nyt ollut ketään aikuista joka tunsi maastot, itseäni jännitti hieman, mutta vein Hukkiksen pihaan ja kapusin mustan orin selkään. "Öötota. Hukkiksen täytyy olla viimine, ko muute se potkiskelee takana olevia. Onks teitillä jotain toiveita paikan suhteen?" kysyin kirraillessan satulavyötä, nostaen sitten katseeni kahteen muuhun. "No Simo ainaki menee pikkase nopiaan maastossa" Paukkis ilmoitti, mutta Iida pääsi ilmoittamaan, että russponi oli rauhallinen matkakaveri. Niinpä päätimme järjestyksen olevan Fjantti, Simo ja vihoviimeisenä Hukkis.

Lähdimme kävelemään tallin pihasta. Annoin suokilleni pitkää ohjaa ja katselin reilusti alempana tarpovia poneja. Taisimme olla jopa kokojärjestyksessä; Fjantti on kymmenisen senttiä pienempi kuin Simo ja Hukkiksen ja connemararuunan välillä oli kolmisenkymmentä senttiä. Virnisitin ajatukselle, saadrn hämmentyneitä katseita itseäni kohti. Otin Hukkiksen ohjaa tiukemmalle, kun ohitse kurvasi melko hidasta tahtia auto. Kerrankin tiellä liikkuja kunnioitti hevosia! Usein vauhtihirmut vain kaarsivat äkkiä ohi ja saivat hevosen kuin hevosen steppaamaan paikallaan tai vaihtoehtoisesti ryöstämään paniikissa; ja kummastakaan ei seurannut mitään hyvää. Joskin minun oli paha sanoa, kun Hukkis oli semmoinen mammutti, että vaikka Venäjä hyökkäisi, ori vain kurkkaisi ja jatkaisi köpöttelyä.

Olimme matkanneet hetken aikaa, kun lähdimme raville. Hukkis ja Simo selvästi lähtivät alkuun kilpailumielessä kohti kärkipaikkaa, mutta Iida sai Fjantin kulkemaan sopivaa vauhtia, etteivät suuremmat ryöstäneet sen ohi ja turvaväli säilyi.
Hetken ravailujen jälkeen tuli pitkä tienpätkä, jonka ympärillä oli vain lumen alla peitossa olevaa peltoa. Nostimme kaikki kolme laukan, ja sitten suoraansanoen räjähti; Hukkis veti päänsä ylös ja lähti rynnimään Simon ohitse, saaden rauhallisen ruunan kilpailumielelle, ja takana seurasi pieni Fjantti. Hetken suokki ehti ryöstää tiepätkällä, kunnes sain tuon pään käännettyä lähes mahdottoman näköiseen asentoon, ja Hukkiksen oli pakko laskea laukka raviksi ja siitä käynniksi ja parin askeleen kuluttua pysähdyksiin. Simo kiri ohitsemme, mutta kyllästyi pian ja jäi odttamaan muita kolmea, ja Fjantti oli Hukkiksen edessä katselemassa ympärilleen kovin tärrellään, korvat hörössä, kuin valmiina lähtemään laukkaan koska vain uudelleen. Yskäisin hetken kuluttua, pahoitellen Hukkiksen toimintaa. Tasasimme hetken sydämiämme, sitten lähtien taas varovasti käyntiin ja siitä raviin.

Kuljimme pitemmän matkaa leppoisassa ravissa jälleen siistissä jonossa tienreunaa pitkin, kun aloimmi miettiä tallille päin kääntymistä. Metsä ympärillämme alkoi olla tiheää ja ilta pimetä, joten oli varmasti parempi lähteä Vaahterapolkuun. Käänsimme kukin vuorollamme hevoset metsätien haarassa, lähtien sitten rullaavassa laukassa kotiinpäin. Pollet alkoivat olla jo rauhallisempia, ja aikaisempi laukkaspurtti oli jo jäänyt unholaan, kun laukkailimme ja lopuksi ravasimme takaisinpäin samaa reittiä. Laskimme käyntiin ja annoimme kaikki kolme pitempää ohjaa, muttei täyspitkää, sillä kuka tietää, vaikka olisi tapahtunut jotain ja hevoset olisivat hermostuneet.
Vaahterapolun olessa näkyvissä Hukkis nosti päätään ja hirnahti, eikä aikaakaan kun useampi hirnahdus vastasi. Tämä sai Simon ja Fjantinkin hörähtelemään kärsimättömästi, ja kun olimme tallin pihassa, pitivät kaikki kolme jo kauheaa mötäkkää. Koko tallin piha raikui kun hevoset ja ponit hirnahtelivat ja hörähtelivät toisilleen. "Kiitti vaan Hukkis, alotit sitten jonkun konsertin." sanoin orille virnuillen, laskeutuen satulasta.
Nostin jalustimet ylös ja lähdin Hukkiksen kanssa Simon ja Fjantin perässä kohti yksityistallia, jossa toetutimme saman kaavan; Iida vei russponinsa Hukkiksen viereiseen karsinaan ja Simo meni käytävälle pörisemään. Otin Hukkikselta satulan ja suitset pois, taputelen orin kaulaa. Kello näytti jo viittä minuuttia vaille kuutta, eli olimme maastoilleet lähes kaksi tuntia. Juttelin vielä hetken Iidan ja Paukkiksen kanssa satulahuoneessa, etsiskellessäni samalla Hukkikselle sopivaa loimea. Suokki saisi jäädä vielä pariksi tunniksi ulos heilumaan, joten heitin orin selkään sini-mustan fleeceloimen, orin höristessä samalla. Olin jo viemässä Hukkista ulos karsinastaan, kun musta ori veti täyden stopin; Ei hievahtanut vaikka kuinka maanittelin. Huokaisin, sulkien karsinan oven ja alkaen tarkistaa, ettei missään kaviossa ollut mitään. Kumartuessani oikean etukavion kohdalle huomasin, että loimen alla ristikkäin kulkevista naruista toinen oli kierteellä. Naurahdin kuivasti, laittaen sen suoraksi ja taas meno maittoi. "Hukkis alias Diiva. Ehkä siun ois pitänykki syntyy tammaks, veisit täysillä tallin prinsessa-palkinnon." naureskelin suokille, suukottaen tuon mustaa turpaa, talutellen tuon ulos ja vieden tarhaansa hillumaan.

Tämän jälkeen suuntasin Usvan tarhalle, moikaten Bellaa ja Lallaa, jotka tunkivat turpiaan minua kohti, kun taas Usva kökötti tarhan keskellä niin jääräpäisen näköisenä ettei kysymystäkään, millä tuulella nuori neiti oli.
Kohtaloani suorastaan uhmaten kävelin tamman luo ja otin tuon kiinni, ja lähdin kävelemään poispäin. Tiesin sen tapahtuvan, kuten kävikin; riimunnaru kiristyi, kun pieni tamma ei hievahtanutkaan. Vedin riimunnarusta varsaa mukaani, mutta Usva oli juurikinsen näköinen, ettei tulisi vaikka uhkaisi päätyä meetvurstiksi. Sinisilmä jaksoi tätä usemaman minuutin, mutta yhtäkkiä lähti kohti, ja viiletti ohitseni. Kaaduin rähmälleni pihalle, jäisen pihamaan ottaessa minut avosylin vastaan. Löin leukani melko ikävästi, mutta aina vain paheni, kun suokkitamma lähti näyttävästi ravissa tallipihan poikki, mutta minkäs sille mahtoi kun minähän en irti päästänyt, ja onnistuin kulkemaan vatsallani puoli pihamaata, kunnes pääsin ylös ja sain pysäytettyä nuorikon. Hieroin leukaani, huomaten että nenästäni valui noro verta; olin kai lyönyt sen jonnekkin. Talutin pää ylhäällä Usvan karsinaansa ja menin heti taukohuoneeseen, joka oli nyt täyttynyt tallitytöistä. Tänään ei ollut tunteja, joten huone ei ollut täynnä, mutta tarpeeksi täynnä, jotta korvani täyttyivät kysymyksillä, kuten "mitä tapahtui?", "sattuiko?", "mitä sä taas säädit siel?", "HYI KAUHEE VERTA!", "Auts, aika kipeen näköne, tarttetkö apua?". Lotta näytti olevan pyörtymispisteessä nähtyään verinoron, mutta pian sain paperia ja sain putsattua puoliksi veressä olevan naamani. Kuitenkin käteni olivat yltä päällä veressä sanoin kuin suuni osio, jota pyyhin juuri. Ympärilläni oli pieni kasa ihmisiä, kun Markus lampi sisään, näki minut ja nauroi räkäistä naurua. "Kenet sä nyt oot menny nirhaamaan? Käykö joku kattoos onks kaikki känkkäränkkähevoset ja muut varteenottetavat uhrit viel hengis, sillä tekijä löyty jo!" Markus räkätti naurunsa lomasta, saaden pikaisen lähdön taukohuoneesta. Naama punaisena saamastani huomiosta sain loputkin siistittyä, ja pesin äkkiä käteni niin hyvin ettei moni arvaakaan. Joku varoitti, että hevot saattoivat säikkyä veren hajua, ja tämä sai kaikki miettimään, miten hajun saisi peitettyä. Joku käski työntämään kätensä tuoreeseen lantakasaan, mutta jostain syystä heiniin käsiensä hierominen ja hevosten namipalapussin naksulla hajun peittäminen olivat varteenotettavia vaihtoehtoja. Niinpä pyyhin käsiäni pieneen tukkoon heinää ja murskasin Hukkiksen kallisarvoisia herkkupaloja käteeni, saaden käteni haisemaan hevosten mielestä varmasti varsin herkulliselta.
Kun etsiydyin verenvuoto-episoden jälkeen talliin, sain Usvan kiinni itse teosta tiirikoimasta lukkoaan. Tarjosin kättäni haistettavaksi, ja pien tunsinkin suokkivarsan hamuavan kättäni siniset silmät innosta kirkkaina, kun tuo luuli syövänsä jotain. Naurahdin, alkaen jälleen treenailla harjaamista, karsinassa olemista ja jalkojen nostoa. Usvalla oli jokin känkkäränkkäpäivä tänään, eikä tamma ollut halukas tekemään mitään oikein. Huokaisin, pörröttäen mörrimöykyn harjaa, miettien, pitäisikö sitä leikata. Usvan harja oli kasvanut mielettömästi sitten siitä kun varsa oli Vaahterapolun pihamaalle ilmestynyt, ja vaalentunut myös, joten se oli jo aika pehko. Kävinkin hakemassa sakset, ja leikkasin Usvan harjan hieman siistimpään tyyliin, leikaten otsaharjasta todella lyhyen, jolloin tamman suuri läsi ja siniset silmät pääsivät oikeuksiinsa. Koko toimenpiteen ajan Usva oli rauhallinen, ja palkitsin tuon syöttämällä pikkuneidille pari omenaa, vieden sitten suomenjuntin ulos ja siitä takaisin tarhailemaan. Kävin vielä moikkaamassa Hillaa, josta etsin mahdollisia merkkejä, olisiko myöhemmin tänä vuonna ilmestymässä lisää suomenhevosia Vaahterapolun maille. Harmi kyllä minulla ei ollut röntgen-katsetta, enkä saanut oikein mitään irti kimosta suokista, joten luovutin hetken tammaa rapsuteltuani ja lähdin sitten kotiin päin, käyden vielä kiittämässä Paukkista ja Iidaa mukavasta maastoreissusta.

[Petra]

// Olen nyt aika pahis ja kirjoitan kisapäivästä, kun kerran menestyttiiinkin vähän paremmin, ja kaiken lisäksi otan vielä toisen kisahummani mukaan kertomukseen, koska olen vain niin badass :I

Kello ei näyttänyt vielä yhtäkään, kun olin jo ilmestynyt tallin pihaan. Kouluni loppui luojan kiitos tänään jo yhdeltä, eikä minun tarvinnut kituuttaa itseäni koulussa kovin kauaa. Tänään olisivat edessä koulukisat, joihin olin harjoitellut hullun lailla Hukkiksen kanssa. Vuorossa olisivat luokat Helppo C, B ja A, ja mikä pelottavinta, minulla oli toinen kisaratsuni trailerissa odottamassa. Tuhkimo ja Hukkis olivat käyneet jo pitkän aikaa yhdessä kisoissa, joten olivat tuttuja toisilleen, mutta koska tänään minulla oli aikaa, olin pyytänyt Millalta luvan pitää Tuhkimoa pari tuntia Vaahterapolussa, että tamma saisi rauhoittua, kun ei ollut mikään varmin matkustaja.

Otin Tuhkimon ulos trailerista ja vein neitosen suoraan Hukkiksen karsinaan, kun tamma yritti nykiä itseään poispäin ja tutkimaan uusia hevosia. "Tuus nyt, ei me tänne tultu asumaan!" mutisin tammalle, saaden samalla pari tuntilaista katsomaan itseni suuntaan. Heti kun Tuhkimo oli karsinassaan nätisti, minut ympäröi kyselevä joukko, muuttaisiko suokki tallille vai mikä idea minulla oli. Lyhyen esittelypätkän jälkeen pääsinkin kauemmas tyttöporukasta, joka katosi tuntihevosten tallin puolelle, kun Helena ärisi tallin ovella kiukkuisena.

Kävin hakemassa Hukkiksen tarhastaan tallin käytävälle, jossa musta ori tervehti tuttua tammaa hetken, ennen kuin aloin harjaamaan Hukkista. Tuhkimo oli onneksi jo harjattu, joten siitä ei ollut pulmaa. En edes muista, koska olisin siistinyt Hukkiksen vuohiskarvoja niin hyvin, että lähes jokainen karva olisi katsottu yksitellen. Onnistuin myös tekemään shakkiruudut oriin talvikarvaan, ja seuraavana vuorossa oli harja. Olin aiemmin tehnyt siihen verkon tai muuta vastaavaa kisoja varten, mutta tänään päätin tehdä jotain erikoisempaa, ja niin alkoi taistelu paksun ja runsaan harjan kanssa. Lopulta olin saanut koko harjan leteille, jättäen hurmaavan otsatukan orin silmille, sitaisten orin harjan vielä sykeröiksi, joka sai minut huomaamaan jälleen kerran, kuinka massiivinen suokkiori oli ja kuinka lihaksikkaalta se nkaula näytti harja ylhäällä. Virnistin, taputellen hevosen kaulaa, Hukkiksen jo torkkuessa paikallaan. Aloin selvittää orin häntää, ja suihkutin siihen hieman selvitysainetta. Aloin pakkailla Hukkiksen kisakamppeita yhteen kasaan, äitini kärrätessä niitä autoon. Minulla tuntui olevan erityisen paljon energiaa tänään, ja se tuntui kielivät hyvistä kisoista tai jotain, sillä olin erityisen tarkka kaiken kanssa.
Tarkoitus oli lähteä neljän aikaan, ja kellon näyttäessä puoli neljää vauhdoin pikaisesti vaatteeni vessassa. Tervehdin pikaisesti taukohuoneessa olijoita, jotka toivottivat minulle onnea kisoihin. Ennen kisoista oli tultu kolmansilla ja neljänsillä sijoilla, ja joka ainoa kerta jouduin miettimään, mitä voisin tehdä paremmin.
Kello oli viittä vaille kolme, kun vein Hukkiksen traileriin, jonne ori sujahti erittäin helposti, ja seuraavaksi oli tammamamma Tuhkimo, jolle traileri olisi yhtä hyvin voinut olla kuolema. Lopulta, kolme minuuttia yli kolme lähdin äitini kanssa köröttelemään pois tallin pihasta, vatsani jännityksestä solmussa.

Kisapaikalle saavuimme puolta tuntia myöhemmin, ja otin heti Hukkiksen ja Tuhkimon ulos. Pihalla näkyi jos jonkinmoista ratsukkoa, ja vein Tuhkimon verkka-alueelle, jossa äitini kävelytti sitä sisäuralla. Itse hyppäsin suokkiorin selkään, ja lähdin verkkaamaan sen kanssa pientä estettä muiden ratsukoiden mukana. Ensin olisivat vuorossa estekisat, ja oli tunnettu fakta, että Hukkis ei ollut esteillä parhaimmillaan.
Viimein tuli minun ja Hukkiksen vuoro tulla verkkaradalta itse kisaradalle. Nielaisin, ottaen ohjat tiukemmin käteeni. Hukkis vaikutti erittäin herkältä, kun lähdin raviin ja siitä laukkaan. Epäonnekseni Hukkis veti päänsä ylös, jonka seurauksena keskittymiseni herpaantui ja kuulin puomin kolahtavan alas jo ensimmäiseltä esteeltä. Purin hammasta, harmitellen ensimmäisen esteen putoamista; monet sanoivat, että jos ensimmäinen este putoaa, kaikki motivaatio lähtee, jos ei ratsastajalta, niin hevoselta.
Esteiden jälkeen lopettelin radan ja lähdin radalta. Onnekseni vain ensimmäinen este oli pudonnut, ja muut olivat visusti paikallaan. Päästin ilmat keuhkoistani ja menin verkka-alueelle valmistelemaan Tuhkimon kanssa kisaamista. Tamman kanssa pääsinkin kauemmaksi aikaa kentälle, koska olin osallistunut kolmeen luokkaan vaalean suokin kanssa.

Tuhkimon kanssa kisaamisen jälkeen saapuivat tulokset; ei yhtään sijoitusta, kummaltakaan suokilta. Hukkis päätyi kuudennelle sijalle ja Tuhkimo viidennelle pienimmässä luokassa, ja toisessa ja kolmannessa Tuhkimo olikin kahdeksas - joka meinasi kolmannessa luokassa viimeistä sijaa.

Minua tavallaan itketti kun tulin alas Tuhkimon selästä tulosten kuulemisen jälkeen, mutta pyyhkäisin reippaasti silmäkulmiani ja marssin Hukkiksen luo, jutustellen mustan orin kanssa. Mielessäni kävi ajatus, että hankkisin orille martignaalin esteitä varten, kun mustaharjaiselle oli tullut paha tapa vetää päänsä ylös laukoilla ja varsinkin esteillä.

Hieman yli tunnin jälkeen alkoi koulukisat, jolloin kapusin Tuhkimon selkään. Hukkis oli ollut jo esteillä turhan herkillä, enkä ollut saanut hevoseen mitääno tetta kun se sätkähti pientäkin pohkeen painallusta, eikä muuta vaikutusta ollut, joten päätin antaa Hukkiksen rentoutua hieman ja mennä Tuhkimon kanssa, jonka vahvuus ei ollut kouluväkerrys.
Verryttelyn jälkeen oli ensin vuorossa Tuhkimon kanssa Helppo C-luokka, joka meni melko huonosti, sillä otus allani oli kankea kuin rautakanki. Tiesin, ettei sijoitusta siitä luokasta tulisi, ja nousin tälläkertaa Hukkiksen selkään, antaen Tuhkimon äitini huostaan.

Lähdetään siitä faktasta, että Hukkis ei ollut ikinä tuntunut yhtä hyvältä ja pirteältä. Ori suorastaan liisi ja otti näyttäviä askeleita, kun menimme radalle, suoritimme sen ja lähdimme pois. Kaikki tapahtui yhdessä humauksessa, kun musta orii liikkui vaivattomasti ja liidokkaasti.
Tämänjälkeen oli taas Tuhkimo, joka oli aivan yhtä kankea, ja sitten vielä Hukkiksen kanssa kaksi luokkaa.
Ori liikkui aivan yhtä hyvin molemmissa vaikeammissa luokissa kuin ensimmäiselläkin kerralla, ja oli ihme, etten alkanut itkemään radalla, kun kaikki meni niin helposti - jopa liian helposti. Ori liikkui kuin unelma, reagoi jokaiseen pohkeeseen ja antoi kaiken lähes ilmaiseksi. Olin viimeinen kisaaja Helppo A-luokassa, joten jäin könöttämään Hukkiksen selkään, taputellen kauniin oriini kaulaa virne naamallani.

Viimein kovaänisistä tuli kuulutus, että tulokset olivat tulleet. Suoristin ryhtiäni, kuunnellen tarkasti. Tuhkimo ei ollut sijoittunut, mutta käteni lensi suuni eteen etten olisi parkaissut, kun sain tietää voittaneeni luokan. Purin huultani, ratsastaen takaisin keskelle kenttää kahden muun ratsukon kanssa, ja Hukkiksen suitsiin kiinnitettiin sinivalkea ruusuke. Halasin mustan orin kaulaa onnellisena ensimmäisestä kisavoitosta, ratsastaen pois radalta kun seuraavat tulokset tulivat. Jälleen, Tuhkimo oli jäänyt sijoittumatta, mutta en voinut uskoa korviani, kun sain tietää voittaneeni tämänkin radan. Mietin jo, että menisin tarkistamaan, oliko tulos varmasti oikea, mutta äitini patisti minut radalle, jossa otin vastaan toisen sinivalkean ruusukkeen. Hukkis yritti nyppiä hampaillaan ruusukkeita pois, josta sai varsin hauskan kuvan, kun paikallinen valokuvaaja otti kuvia kilpailun ajan, ja tietenkin sijoittuneet pääsivät kuvauksen kohteiksi. Koska Hukkis oli erittäin häiriintynyt silmäkulmassaan pilkistävän ruusukenauhan johdosta, joten äitini irrotti molemmat ruusukkeet orin mustista suitsista, ja jäimme odottamaan heA-radan tuloksia.

Jälleen katosin kentältä - mutta vain hetkeksi. Kun minun kolmannen kerran ilmoitettiin voittavan, oli ihme etten pudonnut satulasta, mutta menin jälleen kentälle, saaden tutuksi tulleen tuomarin naurahtamaan minulle, kun näki minut jälleen kehässä. Jälleen sinivalkea ruusuke päätyi Hukkiksen suitsiin, ja tällä kertaa kyyneleet valuivat jo silmistäni, ja yritin pyyhkiä niitä epätoivoisesti hihani kulmalla. Tulin alas Hukkiksen selästä ja halasin mustaa oria pitkään, lähtien sitten tärisevin käsin viemään suokkeja pois kisapaikalta. Taputtelin myös Tuhkimoa, mutta sillä hetkellä suurimman osan huomiostani sai Hukkis.

Olimme ulkona maneesista, kun käännähdin Hukkista kohden ja otin siitä kuvan muistoksi, ensimmäisistä voittoisista kisoista.



Lastasimme suokit traileriin kunhan olin ottanut molemmilta satulat pois ja vaihtanut riimut suitsien tilalle, kun menin autoon, itkien yhä ilosta.
Vaahterapolkuun saavuttuamme otin heti Hukkiksen ulos autosta ja vein orin ja sen tavarat nopsasti talliin, jonka jälkeen äitini lähti tallin pihasta viemään Tuhkimoa omalle kotitallilleen.
Hukkis oli aivan lopussa kun menin takaisin talliin, ja heitin orille fleeceviltin, jättäen hikisen oriin lämpimään talliin. Kello näytti seitsemää, joten taukohuone oli täynnä väkeä, kun saavuin sinne loistaen kuin Naantalin aurinko. Pian ne, jotka tiesivät minun olleen kisaamassa tänään, kyselivät menestyksestä, ja saatoin iloisesti vastata kyselijöille - ja muutkin saivat siitä osansa - hyvästä menestyksestä kouluratsastuksen puolella. Sain muutamat onnittelut, jonka jälkeen katosin takaisin talliin syöttämään Hukkikselle omenoita, jotka löysin satulahuoneesta.

Hain Usvan sisälle, harjaten tamman nopsasti ja vieden sen sitten kentälle. Kävelytin tammaa viitisen minuuttia eri suuntiin ja opetin tammalle, miten kuljettiin nätisti narun nokassa, ja onnekseni Usvalla ei ollut samanlainen känkkäränkkäpäivä kuin eilen. Vein tamman takaisin talliin, kehuen vielä suokkeja - molempia - hienosta työskentelystä, jonka jälkeen vaihdoin vaatteet vessassa ja jäin norkoilemaan taukohuoneeseen kunnes äitini soitti tulevansa hakemaan.

Hyvillä mielin hyppäsin autoon äitini tultua hakemaan minua ja taisin loppumatkasta nukahtaakkin.

// Tuli näköjään vähän myöhässä :'D No, kuvitellaan että oli torstailta :''D

[Petra]

Usva dislikes everything. Oikeasti. Tänään oli luonnollisesti Hukkiksen vapaapäivä, mutta kävin taluttelemassa Usvaa maastossa. Suitset päässä. Usva ei tykännyt. Taitoluistelusta hevosen kanssa pitäisi tehdä olympialaji, sillä minä ja Usva toisimme suurta kunniaa Suomeen. Tyylipisteet ainakin olisivat meidän.

Usva ei arvosta Kuva on jättikokoinen, niin en viitsinyt tunkea foorumia venyttämään :'D
Laiskat varjot ovat laiskat.

[Petra]

Haukottelin raukeasti, kun "jouduin" kampeamaan itseni ylös jo seitsemän aikaan hiihtolomalla. Vedin nopsaan tallivaatteet niskaan ja hyppelehdin pihalle, hengitykseni huuruten ilmassa, kun pompin kylmässä pakkasaamussa odottamassa bussia. Bussikortti poltteli taskussani, kun viimein näin valokiilat bussin etuosasta, ja hyppäsin aamun ainoana matkustajana bussiin väsyneen bussikuskin nuokkuessa ratissa, tervehtien minua. Istahdin bussin etuosaan ja katselin pimeään aamuun, kun bussi körötteli yhä lähemmäs Vaahterapolkua - tai pysäkkiä, joka sijaitsi parinsadan metrin päässä tallista.
Pomppasin pysäkillä pois ja lähdin hölkkäämään kohti tallia. Tallissa oli jo valot päällä ja kun avasin tuntsaripuolen oven, näin Markuksen metsästävän jotakin otusta kiinni, jolloin hiipparoin karsinan ovelle. "Mikäs tää otus on?" kysyin naurahtaen, kun näin uuden valkean kauraturvan häsläävän karsinassaan kun Markus yritti ottaa valkeaa poitsua kiinni. "Riimi, tuli tossa eilen." Markus vastasi yksitoikkoisesti, selvästi keskittyen enemmän ruunan rauhoittelemiseen.
Siirryin pois tieltä, kun mies viimein sai Riimin kiinni ja lähti viemään otusta pihalle. Kello ei ollut vielä paljoakaan yli seitsemää, joten kovinkaan moni hevosista ei ollut pihalla, ja sekös tuntui harmittavan ainakin joitain koneja, kun ne kolistelivat karsinoissaan kärsimättöminä. Päätin autella Markusta hieman, ja lähdinkin hakemaan riimunnarua, jonka jälkeen suuntasin hakemaan Villaa pihalle, jonka jälkeen tarhaan lähtivät hevoset ja ponit yksi toisensa jälkeen Markuksen avustuksella. Loppujen lopuksi tallissa oli enää muutama hevonen, Hilla, Luca ja Diana. Lähdin hakemaan Hillaa karsinastaan, enkä voinut olla virnuilematta, kun huomasin kimontamman pyöristyneen vatsan alueelta oikein mukavasti - eikä tainnut suokki enää tunneillakaan käydä jos oikein muistin. Vein Hillan ulos, jonka jälkeen menin vielä hakemaan Lucaa.
Lucan karsinalle ilmaantuessani huomasin arabin olevan jollain tavalla hyvin apaattisen näköinen ja kuopi kaviollaan vähän väliä maata. Huolestuneen vinkkasin Markuksen luokseni, joka otti ruskean tuntipollen ulos karsinastaan ja otti sen käytävälle seisomaan. Ruuna kiemurteli paikallaan, eikä aikaakaan kun huomasin ruunan kaulalla olevan hien. Huolestuneena Markus lähti hakemaan Milaa paikalle, kun itse jäin katsomaan Lucan perään, kun ruuna kuopi ja reuhtoi itseään. Jutustelin koko ajan rauhoittavasti rautiaan herran kanssa. Pääsin huokaisemaan helpotuksesta, kun Mila ryntäsi unenpöpperössä talliin puhelin kädessään. Siirryin sivuun, kun talliomistaja alkoi tutkiskella tuntihevostaan, eikä aikaakaan kun Mila oli jo puhelin kourassa soittamalla eläinlääkärille. Markus sanoi minulle jotain mahdollisesta ähkystä ja käski minun hakea loimen Lucalle, jota kiisin hakemaan.
Laitoimme täysiveriselle loimen, jonka jälkeen Markus nappasi hikisen ruunan matkaansa ja meni kävelyttämään sitä pihalle, kun minä ja Mila odotimme eläinlääkärin tuloa samalla kun seurasimme Markusta ja Lucaa, joka pyrki muutamaan otteeseen piehtaroimaan, muttei onneksi päässyt.
Ei mennyt kauaa, kun eläinlääkäri oli jo paikalla, jonka jälkeen Luca pääsikin ammattilaisen käsiin. Lähdin pihasta huojentuneena, kun kuulin, että kyseessä oli ähky, mutta siitä selvittäisiin ilman leikkauksia tai vastaavia. Yksäripuoli oli vielä täynä hevosia, joten aloin viemään yksäreitä ulos omiin tarhoihinsa, vilkuillen välillä tallin pihaan, jossa Markus kävelytti Lucaa yhä.

Istahdin taukohuoneen sohvalle, nojaten päätäni käsiini, kun Mila ilmestyi seurakseni, ja kiitteli hevosten ulos viemisestä. Kuulemma Luca tervehtyisi kyllä, vaikka tietenkin siihen tarvittaisiin lepoa ja muuta, mutta tervehtyisi kuitenkin ilman suurempia ongelmia - ainakin toivon mukaan. Mila jäi kanssani taukohuoneeseen, ja kehui Hukkista, joka kävi nykyään tiistaisin koulutunnilla; musta ori oli kuulemma käyttäytynyt mallikkaasti, vaikka olikin onnistunut tallomaan hoitajaparan jalat sählätessään karsinassa, kun ei ollut tuttu ihminen hoitamassa. Naureskelimme hetkisen viimeaikaisia tapahtumia ja koko tilanne alkoi jo rauhoittua, kun Markus tuli taukohuoneeseen sanomaan, että oli vienyt Lucan tarhaan eläinlääkärin ohjeiden mukaan - ruunaa vain pitäisi käydä vilkaisemassa silloin tällöin.
Mila meni takaisin taloon väkertämään itselleen aamupalaa, kun minä ja Markus aloimme siivoamaan karsinoita. Tekemisen puute oli suunnaton, kyllä. Ei aikaakaan, kun kahden voimin molemmat tallit olivat putipuhtaita, ja aloin lakaista tuntihevosten puolen käytävää. Kello ei ollut vielä yhdeksääkään, kun hain taukohuoneeseen Hukkiksen kaikki varusteet ja aloin puunata niitä oikein olan takaa Markuksen pulputtaessa Riimistä. Senverta tajusin, että ruuna oli tullut Kathereenilta ja Markus oli tykästynyt ruunaan.

Lopulta Hukkiksen varusteet olivat puhtaat, ja vein ne takaisin, jonka jälkeen alkoikin päiväheinien jako, jolloin Milakin ilmestyi takaisin talliin. Myös yksityisten omistajia ja hoitajia alkoi tulvia paikalle yhdentoista aikoihin, joten päiväheinien jakoon ei mennyt paljoa aikaa. Kaikki olivat tietenkin huolissaan Lucasta kuultuaan ruunan ähkystä.

Yhden aikaan ihmiset alkoivat liikuttaa hevosiaan ja ponejaan, jolloin itse liityin seuraan. Pakkanen ulkona oli kiristynyt, joten suurin osa ratsastajista suuntasi maneesiin, kun oma ajatukseni oli lähteä kentälle Usvan ja Hukkiksen kanssa hypyttämään suokkeja. Hain molemmat juntit sisälle, onnistuen hinautumaan kahden suokin perässä, jotka veivät minua kuin rukkasta ympäri jäistä tallinpihaa, mutta ei siitä sen enempää. Usva oli onneksi mukavalla tuulella, kuntaas Hukkis oli vetänyt vesimelonit sieraimiinsa, kun oli ollut yhden päivän ilman tuttua ja turvallista ratsastajaa.
Saatuani Hukkiksen valmiiksi, siirryin Usvan kimppuun. Neiti oli käynyt ilmiselvästi lumipenkassa kierimässä, sillä tamman karva oli paakkuuntunutta ja sen selvittämiseen meni kauan. Kun lopultakin molemmat hevoset olivat valmiina, talutin mustan ja voikon suokin kentälle ja suljin kentän portin tiukasti, pystyttäen kentälle pari matalaa estettä ja puomisarjan. Kävelytin molempia hevosia ja verkkasin molemmat suokit helpommin käsiteltäviksi. Sitaisin Hukkiksen kiinni kentän aitaan, ja lähdin juoksemaan Usvan vierellä puomeja kohti. Usva ylitti gasellimaisilla loikilla jokaisen puomin, ja jatkoin siitä suoraan matalille esteille; ne ylittyivät samalla tyylillä. Kehuin Usvaa vuolaasti, ottaen sitten Hukkiksen mukaani radalle. Puomit olivat jo kauhistus orille; hevonen ryntäsi lähes ylitseni joka kerta kun edes lähestyimme puomeja, mutta lopulta pääsimme kiemurrellen puomien yli. Huokaisten siirryin mustan suokin kanssa esteille, jotka ylittyivät harvinaisen kömpelösti; jopa minä hyppäsin paremmin kuin hevoseni! Hihittelin itsekseni, kehuen Hukkistakin, joka mulkoili esteitä pahaenteisesti. Rakensin pienen kujan ja nostin esteiden korkeutta, vieden Usvan hyppäämään; Usva käytti todella hyvin takapäätään, vaikka olisi mielummin vain ravannut esteille, laitoin nuorikon laukkaamaan esteille edes pariin otteeseen. Kehuin Usvaa iloisena hyvästä suorituksesta, ja otin sitten Hukkiksen kujaan, juosten orin vierellä kun musta hevonen lähestyi epävarmana estettä, ylittäen sen------ tai sitten ei. Juuri kun olin jo innostumassa, että Hukkis hyppäsi esteen yli itsekseen, ori veti äkkistopin ja onnistui kaatamaan koko esteviritelmän, joka kaatui rämähtäen suokin jalkojen juureen, josta Hukkis hermostui ja kääntyi pienessä tilassa ympäri ja laukkasi pois kujasta, lähtien vetämään näyttävää pukkilaukkaa ympäri kenttää paniikissa. Usva yritti reuhtoa itseään irti, muttei onnekseni päässyt irtaantumaan tiukasta solmusta, ja tarpeeksi kauan reuhdottuaan tamma luovutti, mutta Hukkis jaksoi painaa pukkeja toisensa perään. Sain ajatuksen, ja Hukkiksen riehuessa lähdin varovasti lähemmäs oria ja ohjasin Hukkareissua hellästi kohti kujaa, jonne ori päätyikin. Hukkis hyppäsi kaikki esteet melko hyvin, vaikka muutama puomi rämähtikin alas. Ensimmäisen, kaatuneen esteen yli Hukkis hyppäsi suurella loikalla, mutta muut ylittyivät oiken hyvin, jos vertaa Hukkiksen normaaliin suoritukseen. Hukkis riekkui vielä hetkisen, kunnes sain suokin kiinni ja aloin kävelyttää molempia suokkeja, jotka olivat enemmän tai vähemmän vauhkoja.

Hukkiksen ja Usvan olelssa jälleen tallissa loimet päällä, kännykkäni pirahti. Viesti alkoi "Onnittelut", jolloin olin varma, että olin voittanut uuden iPhonen tai vastaavaa antamalla pankkitunnukseni ... Sydämeni kuitenkin hyppäsi kurkkuun, kun sain Funnelista viestin, että minä ja Hukkis olimme voittaneet pukuratsatuksen aiemmin toimintaviikolla. Virnistin korvasta korvaan-tyylillä, ja halasin mustaa oria, joka nuokkui karsinassaan. Olimem osallistuneet vanhan Halloween-asumme turvin Funnelin pukuratsatuskisaan, ja se oli tuottanut tulosta. Hyvillä mielin vein Usvan ja Hukkiksen pihalle, jonka jälkeen jäin tallin pihaan kiertelemään tarhoja, moikkaillen tuntihevosia yksi toisensa jälkeen.

Kännykkäni pirahti jälleen, kun äitini ilmoitti tulevansa hakemaan minut piakkoin. Meninkin siis taukohuoeneseen, kun en muuta enää ehtisi tehdä, jossa jutustelin lähemmäs vartin muiden tlalilaisten jälkeen, jonka jälkeen äitini haki minut tallilta ja lähdimme kauppaa kohden, mitä siitä vaikka vähän haisinkin hevoselle.

[Petra]

Kävelytin suureksi kasvanutta suokkinuorikkoa perässäni. Olin jo pitkään miettinyt vaihtoehtoa, että Usva lähtisi minulta ajanpuutteen vuoksi, enkä kokenut olevani tarpeeksi osaava hoitamaan ja kouluttamaan kasvavaa suokkitammaa. Juteltuani ravitallin omistavan ystäväni kanssa, hän tarjoutui ottamaan Usvan hoteisiinsa; Usvan emä oli kuitenkin ravipuolella. Muutaman päivän mietittyäni olin sopinut, että Usva tosiaan lähtisi Hiittisuoraan ja odottelin nyt, että uusi omistaja hakisi vaalean tamman. Olimme kierrelleet liukasta kenttää jo jonkin aikaa, kun lopulta näin auton ja trailerin saapuvan pihaan. Taputtelin Usvan kaulaa itku kurkussa, kun näin auton parkkeeraavan ja pian joku kävikin avaamassa trailerin ovet. Usva oli melko varma matkustaja, joten traileri oli tyhjänä, kun lähdin lähemmäs autoa. "Haluukkona sie taluttaa Usvan traikkuun, vai talutanko mä?" kysyi varovasti ravitallin omistajalta, joka antoi minulle luvan viedä Usvan traileriin. Vein jalat täristen Usvan traileriin, laitoin puomit kiinni, halasin Usvaa vielä kertaalleen, nieleskellen itkua. "Kyl me viel nähää" mutisin voikolle ennenkuin pomppasin ulos trailerista, annoin vielä viime hetken vinkkejä Usvan hoidosta ja jäin sitten katsomaan, kun auto trailereineen hävisi tallin pihasta. Kävelin yhä vieläkin täristen taukohuoneeseen, joka oli onnekseni tyhjillään. Lysähdin sovalle, vilkaisten kelloa. Se näytti kolmea. Koska oli sunnuntai, hevosilla oli vapaapäivä, joten voisin käydä Hukkiksen kanssa kävelemässä maastossa tai voisin antaa orin hieman riehua kentällä, mikäli se olisi tyhjä. Vaikka kuinka yritin paeta ajatusta, tunsin joka hetki takaravissani kumisevan ajatuksen; Usva ei ollut enää täällä, ei minun. En ehkä näkisi sitä koskaan. Nostin jalkani ylävartaloani vasten ja kiepautin käteni polvien ympäri, haudaten kasvoni polviini. Usva oli ollut minulla puolivuotiaasta ja oli kohta puolitoistavuotias. Usva oli ollut osa tallia ja uskomattoman rakas kaikkine huonoine päivineen ja hölmöilyineen.
En tajunnut purskahtaneeni itkuun ennen kuin joku tuli taukohuoneeseen ja kysyi, olinko kunnossa. Kyynelistä sumeilla silmilläni tajusin, että se oli Julia. "Oon iha kunnos. Voiks sanoo Milal tai jollekulle, et mä meen maastoon Hukkiksen kans?" kysyin Julialta, joka nyökkäsi hieman hämmentyneen ja huolestuneen oloisena, mutta pomppasin ylös sohvalta ja menin hakemaan Hukkiksen riimunnarua. En voinut olla vilkaisematta Usvan entistä tavaroiden säilytyspaikkaa, joka ammotti nyt tyhjillään. Nappasin Hukkiksen mustan, ketjullisen riimunnarun mukaani kun menin yksityispuolen läpi tarhoille. Otin Hukkiksen mukaani tarhasta, vieden mustan orin sisälle. Sitaisin suokin käytävälle, kipaisten hakemaan Hukkiksen harjapakin. Harjasin orin rivakasti, yrittäen voittaa aikaa. Kun ori oli harjattu käväisin vaihtamaan lenkkarini vettä pitävimpiin ratsastuskenkiin. Lähdin kävelemään kohti tuttua maastopolkua Hukkiksen määrätessä tahdin. Ori käveli nätisti vierelläni pysähtyen välillä haistelemaan tai kuuntelemaan jotakin. Olin kulkenut jo melko pitkään maastoreittiä kun lähdin kävelemään metsän puolelle. Metsä oli luminen ja paikoin lumi ylettyi minua vyötärölle kun kuljin hieman kauempana polusta Hukkiksen kulkiessa vierelläni; ori tuntui tykkäävän kun sai käyttää massaansa etenemiseensä, vaikka yleensä ori inhosi vettä ja lunta, mutta nyt Hukkiksella ei ollut ongelmaa.

Kännykkäni pirahti, ja vastasin siihen. Olin juuri tullut isommalle tielle joka johti tallille. "Missä sä oot?" kuulin äitini äänen heti, kun vastasin puhelimeen. "Ööö tulos just tallil, mitenni?" kysyin varovasti, antaen askeleideni hiljentyä. "No sä oot ollu siel metäs koht kolme tuntii ni alettii vähä ihmetellä! Mä oon jo tallil oottamas. Sul on nii huono suuntavaistoki ettei sun pitäis sinne mettää yksikses mennä ..." kuulin äitini huolestuneen äänen. "Mä nään jo tallin valot, oon koht siel. " sanoin, lähtien puolijuoksua kohti tallia mustan orin ravatessa vierelläni. Olin tallin pihalla, josta menin suoraan yksityisten puolelle ja laitoin Hukkikselle fleeceviltin, jättäen suokin sisälle.
Kipaisin vielä ulkona, käyden Hillan luona; Mila oli maininnut, että Hillan laskettu aika olisi seuraavien päivien aikana, ja silti kimo näyttikin; ensimmäinen ajatukseni oli muumi, kun valkea, varsin pyöristynyt suokki oli tarhan portilla suuren vatsansa kanssa. Rapsuttelin valkeaa suokkia hymyillen pienesti; vaikka Usva olisi poissa, ehtisin nähdä Hukkiksen jälkikasvua. Lähdin takaisin tallia kohti, ajatuksenani mennä taukohuoneeseen.
Mennessäni taukohuoneeseen kuulin jo muutaman kysymyksen, missä Usva oli, joten pakottauduin vastaamaan, että Usva oli myyty. "Mä käyn heittää Hukkikselle iltasapuskat valmiiks ja lähen sitte, moido ~ " sanoin, paeten tilanteesta. Laitoin Hukkiksen ruokintaämpäriin herran ruoat ja jätin ämpärin rehuvarastoon, suunnaten sitten ulos, jossa äitini odotti autossaan. Ilmeisesti Mila oli ihmetellyt, mihin olin jäänyt, sanonut siitä äidilleni joka oli minua odotellut ja tietenkin äitini oli mennyt ihan paniikkiin, että minne olin joutunut; minulla kun ei ollut pätkääkään suuntavaistoa. Nousin autoon sanomatta sanaakaan ja lähdimme tallin pihasta.
Päässäni pyörivät ajatukset Usvasta; en ollut tänään tehnyt tallilla paljoa, en puhunut kellekkään pahemmin, mutta ehkä huominen olisi jo parempi; parempi Usvankin oli osaavassa koulutuksessa, ja tuskin tämä oli viimeinen kerta kun tamman näin.



// Tulipa huono/pätkittäinen/surullinen tarina :''D En kauhean tyytyväinen ole, ja pääosin höpinää Usvasta. Eli tosiaan Usva lähti nyt Kopinille Hiittisuoraan (:

[Petra]

Istuin aamutunneilla pulpetissani unisena, yrittäen keskittyä minulle opetettaviin asioihin, mutta olin liian väsynyt, joten päätin vain silmäillä tekstiä kotona. Hätkähdin, kun kännykkäni pirahti ja kaivoin sen vaivihkaa käsiini, nähden, että minulle oli tullut viesti. Avasin viestinäkymän ja sydämeni oli hypätä kurkkuun; Mila lähetti viestiä, että Hillan varsa oli syntynyt aamuyöstä. Käteni tärisivät hieman, mutta suljin puhelimen ja yritin keskittyä tuntiin - nyt vielä heikommin kuin väsyneenä. Loppupäivä oli yhtä sumua, enkä tiennyt oikeastaan ollenkaan, olinko millä tunneilla.

Normaalisti minun olisi pitänyt lähteä kolmen bussilla Vaahterapolkua päin, mutta säännöstäni poiketen hyppäsin heti koulun päätyttyä varttia yli tulevaan bussiin. Ehdin kipaista kotonani ja hakea kukkaroni ja ratsastuskamppeeni mukaani ja tulin pysäkille juuri sopivasti, kun bussi kaarsi kulman takaa roiskuttaen vettä ohikulkijoiden päälle - siitäkin voi lukea lehtien mielipidepalstoilta, kun autot "niink uahesti roiskuttavatkin!". Hyppäsin lämpimään bussiin hytimestä, maksoin lipun ja istahdin bussin keskiosaan, antaen maisemien lipua silmieni ohitse. Lopulta tulin pysäkille, jossa hyppäsin pois ja seuraavaksi jalkani veivät minua juoksujalkaa kohti tallia.

Saavuin puuskuttaen lähelle tallin pihaa, jolloin hidastin kävelyksi ja yritin esittää "hillittyä ja rauhallista opiskelijaa", mutta vinksahtaneet hiukseni ja huohottava hengitykseni hieman pilasivat kuvaa. Tarvoin aution taukohuoneen läpi tuntihevosten puolelle; kaikki hevoset olivat pihalla, joten seuraava kohteeni oli Hillan tarha. Kipittelin liukkaan pihan läpi kimon suokin tarhalle, mutta Hilla ei ollut normaalissa tarhassa; kipaisin takaisin talliin ja tarkistin tarhausjärjestyksen ja löysinkin tiedon, että Hilla ja "Jätkä" olivat omassa tarhaassaan, jonne menin lähes juoksujalkaa; olin koko päivän odottanut näkeväni rakkaan suokkini ensimmäisen jälkeläisen, ja kaikki tuntui olevan minua vastaan!
Lopultakin pääsin tarhalle, jossa näin Hillan, jonka takana keikkui pieni tummanharmaan ja mustan välimuoto - orivarsa. Virne nousi naamalleni, enkä voinut kuin katsella, kun rääpäle hoippui pitkien koipiensa kanssa; näytti, että iso ruho olisi lyöty neljän tikun nokkaan, joissa oli nivelien kohdalla suuret solmut. Virnistin näylle, mutten viitsinyt alkaa lääppimään varsaa sen enmpää; nauttikoon Hilla nyt pienokaisestaan ilman häiriöitä. Norkoilin tarhalla vielä kymmenisen minuuttia, kunnes kylmä tuli takkini läpi ja riensin taukohuoneeseen jonka vessassa vaihdoin vaatteet kouluvaatteista mukavampaan huppariin, college-housuihin ja takkiin sekä ratsastuskenkiin.
Lähdin hakemaan Hukkista tarhastaan, jossa musta ori odottelikin minua jo portilla mahdollisimman kuivassa kohtaa. Taputtelin orin kaulaa ja lähdin taluttamaan massiivista oritta perässäni.

Kello näytti jo kahta, kun olin saanut Hukkiksen valmiiksi; ori oli harjattu ja herralla oli suitset päässä. Talutin mustan kentälle, sillä maneesi oli tuntilaisten käytössä, ja ponnistin selkään ketterästi. Lähdin ratsastamaan rennosti; tänään ei ollut tarkoitus tehdä mitään erityisen vaikeaa, olimme kuitenkin eilen käyneet maastoilemassa.
Olin kävellyt lähemmäs puoli tuntia ajatuksissani, kun nostin ravin, antaen Hukkiksen kulkea rentoa, letkeää ja pitkää ravia melko pitkällä ohjalla. Alkuun minusta tuntui aina, että kuolisin Hukkiksen pomppivassa ravissa, mutta olin jo oppinut; ja olihan siinä vatsalihaksetkin kehittyneet senverta, että jos joku minua vatsaan löisi, niin sitä itseään käteen sattuisi; toisinsanoen olin oppinut istumaan pomppivassa ravissa. Nostin molempiin suuntiin pari kertaa laukat, availin hetken ja jatkoin köpölettyä pitkällä ohjalla. Hukkis oli kankean oloinen, joten loppua kohden taivuttelin suokkia vielä hieman ennen kuin laskeuduin selästä takaopuolelleni, koska liukastuin heti maahan päästyäni. Kampeuduin ylös ja lähdin taluttelemaan tähtipäistä kohti tallia. Laitoin varmuuden vuoksi orille fleeceloimen päälle ja vein Hukkiksen tavarat pois. Annoin orin mennä tarhaansa rellestämään, kun itse katosin satulahuoneeseen hakemaan Hukkiksen suitsia, joita aloin putsata. Ei mennyt kauaa, kun suitset olivat jälleen uuden veroiset; hetken minulla kesti koota ne uudelleen ja samalla otsapanta vaihtui, mutta kävin palauttamassa suitset paikalleen koukkuun, jonka jälkeen löhösin loppupäiväntaukohuoneessa autellen tuntilaisia. Lähdin kuuden aikoihin tallilta käyden vielä moikkaamassa Hukkapätkäksi nimettyä orivarsaa, jonka jälkeen lähdinkin bussilla kohti kotia.

// Kyllä, oli pakko päästä hehkuttamaan Jätkää :DD

[Petra]

Saavuin tallille pian kolmen jälkeen ratsastuskamppeet päällä. Sää oli varsin mukava; lämmintä oli jo pari astetta ja lumi oli sulanut hyvään tahtiin; suurimmat lumikökkäreet olivat vielä paikalleen, muuten tallin pihassa näkyi siellä täällä jo vihertäviä, sinnikkäitä ruohotupsuja. Heti hypättyäni autosta, äitini ilmoitti lähtevänsä nyt hakemaan pari muuta kopukkaa tallille - tänään olisi talliporukan omat ratsastuskisat, johon olin tietenkin itse ängennyt mukaan. Kipittelin heti ensin talliin, jossa törmäsin Milaan, joka jututti paria muuta kilpailijaa. Kun muut lähtivät, hyökkäsin heti Milan luo. "Moi~ Mulla oli ne pari kopukkaa niin kisois, ni mihin voin parkkeerata ne? Kisat kummiski alkaa illemmalla, mut mun pitii laittaa koko konkaronkaa valmiiks." kysyin Milalta hymyssä suin, joka vastasi hetken mietinnän jälkeen, että voisin laittaa ainakin oripojat Hitin ja Hukkiksen valmiiksi pesuboksissa ja Hukkiksen karsinassa - kisoissa ei ollut surta määrää vierailevia tähtiä, muutama kolme neljä, joten kaikille liikenisi varmasti paikka. Tuhkimo-neidin voisin laittaa vaikka ulkonakin valmiiksi, oli senverta rauhallinen tapaus - Hukkis ja Hitti taas olivat hieman turhan vilkkaita pihalla laitettaviksi.

Hain Hukkiksen tarhastaan ja vein suoraan karsinaansa, alkaen puunata mustaa oritta edustuskuntoon. Olin juuri letittämässä orin harjaan löysille leteille, kun puhelimeni pirahti muutamaan otteeseen, jolloin loikin ulos hakemaan Hittiä ja Tuhkimoa ulos trailerista - Hitti löysi äitini taluttamana tiensä pesuboksiin yksityispuolen perälle, kun taas Tuhkimo löysi paikkansa Hukkiksen tarhasta, jossa tamma saisi ulkoilla kunnes saisin laitettua sille varusteet päälle. Ei mennyt kauaa kun jälleen kännykkäni pirahti ja kaverini, jonka oli tarkoitus tulla valokuvaamaan kisoihin, soitti - siinäpä hyvää orjatyövoimaa; Linda, valokuvaajaystäväni, ratsasti ahkerasti omistamallaan, vanhahkolla suokkitammalla, joten tyttö saisi autella hevosten lämmittelyssä sun muussa ennen kisoja - en uskaltanut ainakaan Hukkiksen ja Hitin kanssa mennä kylmiltään kisaamaan, Tuhkimo taas oli riehumassa tarhassa, joten se vetreytyisi hieman - toki kävisin tammamammankin selässä ennen kisaamista.

Palattuani viimein Hukkiksen karsinaan, Linda seurasi perässäni kuin koira, joten tyttö sai harjata Hitin sillä aikaa kun valmistelin Hukkista. Löisin satulan selkään vasta enne pihalle menoa, joten Hukkis sai olla suitset päässä karsinassa kun kävin kurkkaamassa Hitin tilanteen - molemmilla oripojilla oli nyt suitset päässä, joten Linda laittoi Hitille ja minä Hukkikselle satulan uusine, puhtaine satulahuopineen selkään ja talutimme kaksikon ulos. Äitini tuli heti pitelemään Hukkista kuin kutsuttuna, joten minä orjuuttajana jätin äitini kävelyttämään mustaa oritta ympäri tallin pihaa - Hukkis oli kyllä komea näky, kun se oli pudottanut lähes kaiken talvikarvansa ja uusi, kiiltävä korpinmsutaa lähentelevä karva hohti puunattuna kevätauringossa. Äitini kävelytti Hukkista kentällä - kisoihin olisi vielä tunti, joten ehtisin laittaa Tuhkimon valmiiksi ja käydä verkkaamassa Hukkiksen kanssa. Punttasin myöskin Lindan selkänä heti kun neiti oli saanut muutaman valokuvan näpsäistyä muista hevosista ja tallista.

Tuhkimon ollessa valmiina, nousin pihalla sen selkään ja aloin verkata muiden ratsukoiden seassa maneesissa - päivä oli senverta kaunis, että kisat olisivat kuulemma kentällä. Ei mennyt kauaa kun ensimmäinen kutsu kävi ja ratsukot lähtivät kohti kenttää. Ensimmäiseksi oli HeC ja HeB-luokat, jonne menisin Tuhkimon kanssa. HeC meni kohtalaisen päin mäntyä, joten huultani purren lähdin suorittamaan HeB-rataa vaalean tamman kanssa - luojan kiitos tämä meni paremmin, joten taputtelin tyytyväisenä Tuhkimon kaulaa, joutuen kuitenkin pian laskeutumaan - ja pian olinkin paljon korkeamman Hukkiksen selässä. Äitini piti venkoilevaa Hittiä ja Tuhkimoa, kun itse menin HeA-radalle Hukkiksen kanssa. Heti tervehdyksen jälkeen ori tuntui kankealta kuin rautakansi ja sain hoputtaa oritta kokoajan - eikä siitä oikein mitään tullut, kun ori vänkäsi vastaan. Harmistuneena huonosta tuloksesta nousin pian Hitin selkään, jalkani jo aivan väsyneinä - muistio itselle: ei niin paljon kisoja yhdelle päivälle.

En sijoittunut kaakkieni kanssa koulukisoissa kertaakaan, mutta estekisat olivat vielä edessä. Onnekseni Hukkis oli miljoona kertaa toimivampi esteradalla - kerrankin - ja pääsin hyvillä mielin pois kentältä. Kisa toisensa jälkeen huljui ohitse, vaihtaessani hevosta ripeään tahtiin. Tulosten tullessa julki olin kiljumaisillani riemusta, kun Hukkis ja Hitti sijoittuivat kahdelle ensimmäiselle sijalle 60-70cm luokassa; meninkin Hukkiksen selässä kentälle palkintojen jakoon, kun äitini taasen talutti Hitin vierelleni; pian molempien oritten suitsia koristi ruusuke.

Koko loppukisapäivä oli hektistä, eikä minulle jäänyt oikein mitään siitä mieleen; iloinen mieli tallin omissa kisoissa oli taattu, mutta aivoni tuntuivat pehmenneiltä kaiken ratsastamisen jälkeen; olin vaihtanut hevosta kuin sukkia, ja nyt oloni oli turta. "Hei, Linda, haluukkona sie ottaa Hitilt pois kamat?" kysyin ystävätäreltäni, joka suostui iloisena. Itse hoidin Tuhkimolta kisavarusteet päältä ja kävin vielä heittämässä Lindalle kuljetussuojat, jonka jälkeen laitoin Tuhkimolle omansa ja lastasimme piensuokkikaksikon traileriin omille kotitalleilleen vietäviksi - Tuhkimo menisi Ansakujaan ja Hitti Mustikkapolkuun.

Turtana aloin ottaa Hukkikselta kamoja päältä, kun Linda roikkui ovella jutustelemassa. Suurin osa kisaporukasta oli saanut hevosensa valmiiksi ja iloinen pälpätys kuului taukohuoneen puolelta. "Voitaiskoha me ottaa pari edustavampaa kuvaa Hukkiksesta?" kysyin Lindalta varovasti, joka oli heti innoissaan mukana. Näimpä jätin Hukkikselle orin suitset päälle ja tein viimeiset puunaukset, sitten mennen taukohuoneeseen, jossa puheltiin päivän kisoista kiihkeään tahtiin; arvioitiin toisten suorituksia ja iloittiin voitoista - tai tällä hengellä oli mukana myös iloitsemista muiden voitosta, vaikka itse olisi jäänyt viimeiseksi. Ilmoitin Milalle siinä sivussa, että kävisimme Lindan kanssa kuvaamassa Hukkista maastossa ja kentällä, että orista saataisiin pari edustuskelpoista kuvaa kasvattajalle lähetettäväksi - Hukkis oli tullut minulle yli vuosi sitten, eikä orista ollut hyppäämään paljon maapuomia enempää - tänään kisoissa Hukkis ylitti ja sijoittui seitsemänkymmen sentin luokassa - se oli suuri parannus. Ori oli neljävuotias Vaahterapolkuun tullessaan, nyt viisivuotias Hukkis oli nostanut sekä estekorkeutta ja ennenkaikkea koulupuolta; ori oli noussut HeB luokasta aina VaB-luokkiin asti.

Talutin Hukkista tyytyväisenä kohti kenttää. Päivä oli vielä varsin valoisa, joten ehtisimme ottaa hyviä kuvia kiiltävän mustasta orista. Kuva toisensa jälkeen tuli otettua, kunnes suuntasimme maastoon. Olin napannut mukaani pari porkkaanaa, mikäli Hukkis saisi päähänsä lähteä karkuteille, joten irrotin Hukkiksen suitsista ohjat varovaisin ottein ja pienen tappelun jälkeen Hukkis pysyikin varsin nätisti paikoillaan. Jälleen muutaman kuvan jälkeen Hukkiksesta oli saatu kaikki mahdolliset rakennekuvat - joskin tausta oli hieman tumma kuvan ottoa varten, mutta muuten ori oli edukseen. Tämän jälkeen suuntasimme pienemmälle aukealle metsässä, jossa oli hieman hiekkaa vehreän nurmen ja lumikinosten seurana. Tyytyväisenä Linda napsi vielä pari kuvaa. Punttasin Lindan Hukkiksen selkään ja usutin Hukkiksen Lindan avustaessa raviin, kun musta ori köpötteli hidasta vauhtia eteenpäi, kun itse huonoine kuntoinen hölkkäsin vieressä. Tallin lähentyessä pudotimme käyntiin ja palasimme tallille, jossa autojen määrä oli vähentynyt huomattavasti. Mila olikin pihalla Tohelo sylissään rapsuttelemassa huomionkipeää kissaa ja moikkasi meitä kun palasimme tallin pihaan. Veimme Hukkiksen sisälle ja laitoimme orille fleeceviltin ja otimme suitset pois - riimua en viitsinyt orille tunkea.

Äitini tuli hakemaan meitä puolisen tunnin päästä, jolloin sanoimme heipat tallin väelle ja Milalle, kiitellen mahtavasta kisapäivästä.

Kotona pääsin heti hyökkäämään koneelle, jossa tarkistin sähköpostini - Linda oli lähettänyt kuvia Hukkiksesta näytille ja valikoinkin niistä parhaat;
Rakennekuva
Pääkuva

// Loppu inspis heti alkuun kesken D: Kuitenkin, tässä tämä, toivon mukaan kirjoittelen lisää lähipäivinä. Mietin myös, että jos inspistä riittää, piirrän "Lindan ottamia kuvia" eli kisoihin osallistuneiden kuvia kisoista seuraavaan tarinaan

[Petra]

Annoin poskeni painua auton lasia vasten, kun sade ropisi tien pintaan varsin kivaana; keväinen, kesästä toivon tuova sade kuitenkin loppui aina välistä ja alkoi sitten taas. Tallin tullessa näkyviin suoristin ryhtini ja valmistauduin nousemaan ulos autosta hytisevään ilmaan; vaikkei pakkasta enää tähän aikaan vuodesta ollut, kylmä, sateinen ja tuulinen keli vei makua.
Kello oli melkein kuusi illalla kun vilkaisin kännykkäni kelloa äitini huristellessa peltilehmänsä kera poispäin tallilta. Olin käynyt heti koulun jälkeen katsomassa paria varsaa; viimeisen viikon aikana Hukkikselle oli tullut nelisen varsaa jatkamaan mustan oriin sukua ja odotin nytkin sormet ristissä, että vielä yksi varsa putkahtaisi maailmaan omasta tammastani Tuhkimosta - varsa olisikin toinen tammavarsa viidestä jo syntyneestä, joista jokainen oli perinyt isänsä tumman värityksen ainakin vahvistukseksi emän värin rinnalle.
Kun saavuin talliin, näinkin Hukkiksen olevan sisällä; se hämmensi minut täysin ja käännyin kannoiltani taukohuoneeseen, josta onnekseni löysin Sarin ja Kathereenin juoruamasta. Pääsin onneksi siis heti kyselemään, mitä Hukkis sisällä teki tähän aikaan; eikä mennyt kauaa, kun sain jo vastaukseni; oripoika oli päättänyt tulla langoista läpi ja Sari oli löytänyt mustan orin harhailemasta maastosta siellä ratsastaessaan. Sydämeni hyppäsi kurkkuun ja kiitin tyttöjä, kiitäen sitten Hukkiksen luo. Tarkistin orin nopeasti, mutta onneksi orilla ei ollut pahempia vammoja; sähköiskuja herra oli varmaan saanut yllin kyllin, mutta haavoja ei ainakaan ollut. Hukkis oli kyllä pysynyt ihan nätisti ennenkin tarhassa, eli voi olla että joku oli sen käynyt säikäyttämässä. Kun ori oli tarkastettu päällisin puolin, menin orin tarhalle tarkastamaan, mistä Hukkis oli tullut läpi. Hämmästyksekseni koko aita oli kuitenkin ehjä. Hukkis oli järjettömän huono hyppääjä, joten se tuskin olisi edes päässyt ylittämään aitaa ... Hetken pähkäilytäni palasin taukohuoneeseen ja kyselin, oliko joku tietoinen, miten Hukkis oli itsensä ulos tarhasta järjestänyt. Kun kukaan ei mitään sanonut, palasin Hukkiksen luo ja nappasin orin mukaani käytävälle, jossa harjasin orin pikaisesti, hakien sitten juoksutusliinan raippoineen.
Pujotin pienen tappelun jälkeen kapinoivan suomenhevosoriin suuhun kuolaimet eikä aikaakaan kun suitset olivatkin päässä bling bling-otsapantoineen. Talutin Hukkiksen kentälle ja aloin kävelyttää oritta narun nokassa, tarkastellen, ettei ori ontunut; Mila ilmestyi kentän laidalle pyynnöstäni; tallin omistajalla oli kuitenkin kokeneempi silmä. Mutta kun kumpikaan ei huomannut käynnissä mitään vikaa tai merkkiäkään jalkakivuista ja ontumisesta, nostin Hukkiksen raviin ja sama toistui; ei mitään. Laukkakaan ei tuottanut tulosta, joten saatoin huokaista helpotuksesta. Orjuutin tallinomistajaa senverta, että Mila sai minut tulla punttaamaan Hukkiksen selkään; kypärä minulla onneksi olikin jo päässä.
Lähdin ilman satulaa ratsastelemaan Hukkiksen kanssa, pääosin kuulostellen, miten Hukkis reagoi ja arkoiko ori jotain . yleisesti siis, oliko jokin vialla. Onnekseni ori oli erinomaisessa kunnossa, joten nostin ravia ja laukkaa silloin tällöin, antaen Hukkiksen viettää hieman vapaampaa tänään.
Laskeuduttuani selästä, taputtelin Hukkiksen kaulaa ja lähdin kävelemään eteenpäin, orin tullessa kuuliasesti perässäni. Nappasin tähtipäisen kiinni kun poistuimme kentältä ja taluttelin herran talliin, vieden orin omaan karsinaansa. Ottaessani suitsia mustan orin päästä, huomasin, että ori oli onnistunut hankaamaan harjaansa melko pahankin näköiseksi, joten riimua en uskaltanut jättää orille päähän, vaan jätin orin sisälle; kello läheni jo uhkaavasti puol yhdeksää, kun olin huolestuneena vielä hieman kävelyttänyt Hukkista ja tarkistanut vielä kerran tarhan läpi - jos kuitenkin jostain langat olivat katkenneet.
Käväisin taukohuoneessa ja lisäsin Hukkiksen nimen kohdalle, että Hukkikselta riimu pois tarhasta; musta kun oli harjansa senverta pahaan kuntoon hangannut, etten uskaltanut ottaa riskejä.
Röhnötettyäni kiitettävän aikaa, Mila kävi kyselemässä apuja iltaruoan jakoon ja menin itse sitten avuksi, alkaen jakaa kullekkin hevoselle omaa annostaan. Kahden voimin hevoset oli pian ruokittu ja iloinen rouske täytti tallin, kun kännykkäni pirahti ollessani Hukkiksen karsinan edessä silittelemässä mustaa oritta suokin jo ahmittua ruokansa. Äitini ilmoitti tulevansa hakemaan. Ei mennyt kauaa kun pompin jo hämärällä pihalla ja vielä vähemmän aikaa, kun Vaahterapolku jäi taakse ja nokka oli kohti kotia.

[Petra]

Lähestulkoon pompin penkillä innosta, kun automme nokka oli kohta Carbonaran ravitallia. Siellä minua odottaisi vasta vieroitettu, oman Hukkikseni poika Samu, jota oli käynyt muutamaan kertaan katsomassa; tumma läsipää oli omasta mielestäni oikea silmänilo ja vanhemmatkin olivat mieleeni - Samustahan voisi tulla vaikka mitä kun emä oli ravuri ja isä tasokas kouluratsu!
Kun automme kaarsi vieraan tallin pihaan, hieman arkaillen suuntasin avaamaan trailerin ovea, jonka jälkeen otin punaisen, ketjullisen riimunnarun mukaani ja suuntasin Samun tarhalle, jonne Mila oli minut opastanut Vaahterapolussa eilen illalla kun olin saanut Samulle tallipaikankin varattua. Pikkuori saisi ainakin kasvaa pari-kolmevuotiaaksi Vaahterapolussa ja sitten riippuen, olisiko tummaväritteisellä kykyjä raviradoille, saisi Samooja lähteä ravitallia täyttämään.
Näin pienen orin tarhassaan, mtuta vilkaistuani uudestaan, näyttikin ori suurelta, kun viereen oli jostain ilmestynyt shetlanninponivarsa
kirjavine värityksineen. Avasin tarhan portin ja kävelin Samulle jutellen varsan luo, silitellen oria, samalla ihastellen tummanruskeaa, kiiltävää karvaa, joka lähestulkoon heijasti puhtauttaan valoa. Otin pikkuorin riimunnarun päähän ja lähdin kuljettamaan hieman venkoilevaa, mutta muuten melko nätisti vierelläni kulkevaa varsaa kohti traileria. Milan mukaan Samu oli kyllä totutettu jossain määrin traileriin menoon ja sieltä tuloon ja muihin perustoimenpiteisiin, kuten taluttamiseen ja paikallaan pysymiseen karsinassa - joskaan se ei ollut kuulemma Samun vahvuuksia.
Ei mennyt kauaa, kun nuorikko oli silmät tuikkien, nätisti trailerissa seisomassa samalla kun kehuin ja taputtelin pientä. Hetken helliteltyäni Samua, pomppasin ulos trailerista, ovet kiinni ja pian olinkin painanut takamukseni jälleen auton etupenkkiin.
Ajomatka sujui leppoisasti eikä Samukaan stressannut ollenkaan - ainakaan kopissa ei kuulunut ylimääräistä ääntä tai muuta. Kun sitten saavuimme Vaahterapolkuun, palasin jälleen traileriin tarkistamaan varsan voinnin. Äitini availlessa ovia otin Samun kiinni ja lähdin rauhoittavasti puhuman Samulle, kun se suuri, ensimmäinen askel rampilel oli niin kaaaaaauhean pelottava.
Kun sitten olimme talinpihalla, kävelytin pientä oritta hieman matkan jäljiltä ympäri tallinpihaa. Pieni orinalku rempoili ja yritti lähteä omille teilleen; ei puhettakaan rauhallisuudesta tai ruohopalan jyrsimisestä.
Kun viimein sain pikkuorin talliin asti, vein suokkivarsan suoraan karsinaansa, joka olikin todella lähellä ovea ja jätin pikkuoriin tutustumaan karsinaansa hetkeksi.
Tällä välin hain Hukkiksen tarhasta ja vein mustan orin karsinaansa, sitaisten tuon löysästi kiinni. Askeleeni kuitenkin veivät pakostakin taukohuoneeseen, jossa Kat olikin; löysimme kaapista omenamehua, jota hörpimme, ennen kuin Katariina pöllähti huoneeseen, muta katosi pian tallin puolelle. Tällä välin Mila ehti huoneeseen ja kertoi synttäreistä, jolloin alkoi riivattu etsiminen, jos jostain kaapin pohjalta olisi löytynyt jokin keksipaketti tai jotain - eihän sieltä mitään löytynyt, ennen kuin Katariina palasi, jolloin lauleskelimme tytölle onnittelut ja annoimme "lahjaksi" toiveen toiminniasta; ei mennytkään kauaa kun päätös oli tehty ja yksityistenomistajat ja pari muuta lähtisivät maastoon ja uimaan. Itse pinkaisin heti suunnittelun jälkeen laittaman Hukkikselle varusteita. Puunasin oria hetken, laitoin orille suitset päähän siten, että poistin turparemmin ja otsapannan, jolloin tuli hieman länkkärimeininkiä. Jätin orin vielä karsinaan mellestämään, kun alkoi kuulla kyselyjä, että kuka oli ennen tyhjässä olleessa karsinassa; Samu oli saanut kohtauksen yksin jäädessään ja kurkotteli karsinan oven eteen ja oli onnistunut jo järsimänä oven yläosaa. Parahdin ja nappasin pikkuoriin mukaani, vieden tumman varsan sovitusti Tohvelin kansa tarhaan, lukiten tarhan melko visusti, painuen sitten takaisin talliin, jossa minua odotti kysymystulva; oli niin kysymyksiä nimestä, iästä, rodusta, vanhemmista ... Ties mitä kaikkea. Vastailtuani Katariina tuli hoputtamaan meitä, jolloin heitin kenkäni karsinan oven viereen ja kapusin ulkona Hukkiksen leveään selkään. Päälläni oli muutenkin vain kolitsit ja löysä t-paita, joten voisin mennä Hukkiksen kanssa uimaan, jos herra itse siihen suostuisi.

Kun maastoreissumme viimein päättyi rannalle, lähdin kahlaamaan Hukkiksen kanssa; ori jopa uskaltautui veteen ilman suurempia eikä mennyt kauaa, kun sitten suuri ori päätti nousta takasilleen, jolloin liu'uin orin mustasta, märästä selästä vileään veteen nauraen.
Hetken pulikoituamme nousimme jälleen hevosten selkään ja loppumatkalla ravailimme ja laukkailimme; toki Hukkisken piti kiriä kärkeen, mutta pian saatuani orin aisoihin herra jopa käyttäytyi.

Palattuamme tallille porukka alkoi hajaantua, joten jäi Kathereenin kanssa katsomaan koulukiemurakungingatar-Safiraa. Kun sitten show oli ohitse, kehuimme kuin yhdestä suusta upeaa ja lähes kansainvälisen tason tasoista suoritusta. Kun sitten hävisin Katin kanssa pulputtaen taukohuoneeseen, jossa puimme läpi hevosiamme ja niiden suorituksia.

Jonkin ajan päästä palailin karsinoille ja nappasin Hukkiksen mukaani tarhailemaan. Kenttä oli tyhjillään, joten päästin Hukkiksen vapaaksi kentälle ja suljin portin, hakien sitten Samun hieman ulkoilemaan; pieni ori raapi hellyttävästi itseään takakoivellaan, saaden hontelon ruumiin huojumaan. Jouduin hetken jahtaamaan pikkuoritta, kunnes sain tumman kinni ja taluttelin kentälle Hukkiksen seuraksi; Hukkis ei ollut ilmeisesti jo päästellyt energiaa, sillä musta ori riekkui ympäri tarhaa innoissaan kun päästin Samun vapaaksi isänsä kanssa; kaksikko veteli ympäri kenttää tehden hienoja äkkipysähdyksiä ja purkien energiaansa. Vaaratilanteita ei onneksi syntynyt, sillä tummat oriit vain haistelivat toisiaan kiinnostuneena jos hetkeksi pysähtyivät vauhdiltaan.
Kun sitten Samultakin oli viimeiset energianrippete hävinneet, talutin molemmat orit samaan aikaan mukanani talliin, vieden ne omiin karsinoihinsa ja syötellen pari omenaa pojille. Suokit saisivat ruokansa pian ja saisin sillä aikaa askarrella Samulle nimikyltin karsinan ulkopuolelle. Kun olin hommani saanut loppuun, häivyin tallilta vähin äänin, iloisena uusimmasta hevosestani ja toki myös Hukkiksesta, joka oli yhä enemmän ja enemmän kasvamassa osaksi minua.



// Samu on komea! <3 Kiva, kun olit ottanut noita Carbonaran hevosiakin mukaan tarinaan.

[Petra]

Kipaisin tallille heti aamulla bussilla ja loppumatkan kävellen. Linnut lauloivat ja puut olivat täydessä lehdessä - kaikki kertoi kesästä. Koulu olisi vielä viikko jäljellä huomisesta perjantaihin. Hymy pyrki väkisinkin kasvoilleni kun etenin kohti tuttua tallia hiekkatietä pitkin. Tallille päästyäni kävin taukohuoneessa, jossa moikkasin Markusta joka siemaili juuri limsaa, joita oli jääkaapissa euron hinnalla. Kävinkin itse viskaamassa euron purkkiin ja nappasin mukaani coca-colan, vieden sen matkallani satulahuoneen läpi hakemaanriimunnaruja, Hukkiksen ruokakuppiin, ettei sitä vietäisi. Tallissa oli mukavan viileää, ulkona taas läkähdyttävän kuuma.

Kun saavuin Samun tarhalle, näytti pienellä orillakin olevan kuuma; pieni ori makasi täysin rentona maassa kyljellään varjossa; Tohveli oli parin metrin päässä nuokkumassa samaisen puun varjossa; kun sitten herrat kuulivat tuloni, molempien korvat höristyivät laiskasti ja kutsuttuani Samua, suokin pää nousi jossain määrin innostuneena ja oripoika lähti köpöttelemään ohti laiskasti. "No heeeei jäbä ... Onks tääl vähä turhan lämmin sulle?" jutustelin tummalle varsalle, kiroten samalla, että olin kahminut itselleni tummia hevosia - raukkaparathan läkähtyivät kun musta j tumma karva oikein keräisivät lämpöä.
Vein Samun sisälle pitkän tappelun jälkeen, lähtisikö Tohveli mukaan - kun lopulta olin saanut Tohvelin arhaansa ja Samun sieltä ulos, poni piti mellakkaa kun kaveri lähti. Naureskelin itsekseni ja vein Samun sisälle viileään ja hain seuraavaksi Hukkiksen omasta tarhastaan - tilanne oli sama, sillä Hukks oli aivan hikinen ja roikutti päätään uupuneena lämpöaallosta. Taputtelin oritta ja lähdin taluttelemaan tähtipäätä kohti tallia - josta kuului epäilyttävän tutut äänet, kun Samu oli alkanut skitsota yksin jäätyään. Vietyäni Hukkiksen karsinaansa ja pelastettuani juomani orin hampailta, palasin Samun luo, joka näytti olevan täydessä paniikissa ja pyöri ja hyöri karsinassaan. Hain pari Hukkiksen harjaa ja palasin Samun luo - muistutin itseäni samalla käymisestä shoppailemassa Samulle riimun ja muutperustarvikkeet, olin ensimmäiset päivät vain lainaillut Hukkiksen harjoja ja riimunakin oli toiminut naruriimu, jonka olin saanut mukaani Carbonarasta - Samulla oli kuulemma ollut kunnollinen riimukin tai kaksi, mutta herra oli hajottanut ne ... Kahdesti.

Painostava ilma ulkona kertoi, että ukkonen voisi pamahtaa päälle minä hekenä hyvänsä. Olin saanut Samun harjattua pahimmista mutakököistä, kun pikkuori oli makoillut tarhassa ja toisessa kdäessäni oli Hukkiksen riimunnaru - nuoret orit olivat kiinnotuneita toisistaan ja kuuntelin hörhädyksiä takaani kun orit tutustuivat toisiinsa - tiedä, vaikka kaksikon olisi voinut majoittaa samaan tarhaan myöhemmin. Sidoin kuitenkin molemmat orit kiinni aidan tolppaan parin metrin etäisyydelle toisistaan, jolloin Hukkis alkoi heti vetää tuoretta, vehreää ruohoa ja Samu taas kuikuili ympärilleen. Katosin talliin, jossa täytin vesiämpärin ja heitin harjan viileään veteen. Nappasin vielä kiillotusaineen mukaani ja palailin hevosten luo - tai sitten en. Hukkis kyllä söi yhä ruohoa rauhassa, mutta Samun paikka ammotti tyhjyyttään. Sydämeni hyppäsi kurkkuun ja lähdin heti pinkomaan ympäri tallin pihaa, kunnes katseeni osui varsaan, joka teki tuttavuutta jättiläismäisen Deisin kanssa, kun lähs parimetrinen tamma kurkotteli päätään tarhan aidan yli ja Samu haisteli tamman turpaa innoissaan. Riimunnaru roikkui rikkinäisenä pikkuorin naruriimussa kun nappasin pienen mukaani ja lähdin taluttamaan oritta takaisin.
Hetken pähkäilytäni, miten saisin orin jälleen kiinni, päädyin vain sitaisemaan nuorikon kiinni lainatulla riimunnarulla, jonka joku oli jättänyt tarhan tolpan nokaan roikkumaan.
Aloin pian putsata Hukkista eikä mennyt kauaakaan, kun musta ori lähes säihkyi - musta karva oli mahtavassa, samettisessa kunnossa ja vaikka aurinko oli polttanut Hukkikseen hieman ruskeaa sävyä, ori oli yhä selvästi musta. Taputtelin päivää pasitattelevaa Hukkista ja suihkuttelin kiillotusainetta orin harjaan, häntään ja karvaan muutenkin - kävisimme kuitenkin näyttelyissä varsin ahkerasti ensi kuun alussa.
Sitten alkoikin operaatio Samu the ensikertaa minun pestäväni oleva. Oripoika kuitenkin käyttäytyi aivan upeasti, nautiskeli vain viileän veden pestessä suokista liat pois. Harjailin ja peseskelin Samua vielä pitkään Hukkiksen toimiessa ruohonleikkurina, kunnes molemmat olivat putipuhtaita ja vein orit omiin tarhoihinsa vilvoittelemaan - ja mitäs muutakaan kun Samu veti heti maate piehtaroimaan kun pääsi tarhansa portista sisälle - Tohvelin riehuessa vieressä. Hukkis taas lähti kunnon pukkilaukkaan omassa ylähisessä yksinäisyydessään, enkä voinut olla kuin tuijottamatta komistunutta suokkia. Kävelin vielä takaisin tallilel ja kaadoin pas ---- rapaisen veden viemäristä alas ja huuhtaisin harjan, palkiten itseni sitten taukohuoneessa juomallani - vähän toki harmitti, sillä juoma oli lämmennyt varsin pahasti ja olin voinut sen ostaa myöhemminkin. No, samapa tuo. Roikuin tallilla vielä pari tuntia autellen hevosten kanssa, jonka jälkeen katosin kohti kotia, tehden mielessäni listaa, mitä kaikkea saisin ostaa Samulle - ja eiköhän muutama tavara jäisi lisäksi Hukkiksenkin kulutettavaksi. Tammani toisella tallilla oli myöskin tiineenä, kaksosista vieläpä, joten rahaa kuluisi melko paljon reissulla; tietenkin pääsisin myös kuolamaan kevään uusinta uutta-tyyppisiä mainostauluja upeista tarvikkeista, joihin minulal ei olisi ikinä varaa.