|
Post by Mila on Jan 20, 2015 16:31:57 GMT 2
Greywood's Vanil Noir
Eestin urheiluhevonen, ruuna 11 vuotta Hoitaja: Samu (kesäkuu 2016 ->)
Hoitajahistoria: Jennie (tammi-kesäkuu 2015)
|
|
|
Post by Rosanna on Jan 21, 2015 1:08:23 GMT 2
20.01.2015
"..Joo, kyllä se käy että alat hoitaa Vanilia. Ootko käynyt täälä ennen, vai pidetäänkö esittelykierros?" Mila vastaa piinaavan hiljaisuuden jälkeen. "Oon käynyt ennenkin, ja Rosanna varmasti esittelee paikkoja, jos sille tulee tarvetta." vastaan hymy lähes pilvissä asti. Vanil on mun hoitohevonen nyt!
Rosannan kysyessä tarvitsinko apua, vastasin kieltävästi. Etsisin kaiken tarvittavan itse. Suuntasinkin suorinta tietä etsimään harjoja, jotka löytyivätkin nopeasti vihreästä harjapakista. Vein harjat karsinan eteen, ja nappasin riimunnarun karsinan ovesta johon se oli tuotu turvaan jäätymiseltä. Käppäilin tarhoille päin ja haahuilin hetken etsien oikeaa tarhaa. Vaikka tiesin hyvinkin, minkä näköinen ruuna oli, en meinannut löytää sitä. Kun ruuna kuitenkin löytyi muutaman ärräpään jälkeen, talsin tarhaan nappaamaan ruunaa kiinni. Se antoikin kiinni hyvin, toisinkuin entinen ponini.
Matka takaisin talliin kesti ikuisuuden, koska herra laiskajaakko ei olisi millään jaksanut liikkua. Tätäkö se Rosannan kertoma haastavuus on? En minä jaksaisi ratsastaa hevosta kokonaista tuntia yrittäen saada sitä eteenpäin.. Kun herra suostui lamsimaan talliin asti, päästin sen karsinaansa irti. Vanil kulki suorinta tietä katsomaan, olisiko ruokakupissa jotakin suuhun kelpaavaa. Kun sieltä ei mitään löytynyt, Vanil suuntasi juoma-automaatille, josta joi pitkän tovin. Koska pakkasta oli parisenkymmentä astetta, aloitin ruunan puunamisen ottamalla siltä loimet pois. Harmaavihreä loimi ei ollut onneksi likaantunut melkein yhtään, eikä se kovin märkäkään ollut. Fleece sen alla taas oli kärsynyt ilmeisesti kuivatuksessa, ja se olikin aivan puruinen, ruuna kaiketi piehtaroinut kuivauksen aikana. Höpsyttelin loimea, ja koetin irrottaa siitä suurimman osan kuivikkeesta, mutta ideani ei oikein käytännössä toiminutkaan. Tyydyin taittelemaan myös fleeceloimen karsinan oveen, toppaloimen sekä sadeloimen seuraksi.
Koska Vanil ei tänään kulkisi tunneilla, ajattelin käydä juoksuttelemassa ruunaa hiukan maneesissa, tai kentällä, riippuen hiukan millainen pohja olisi. Aloitin Vanilin harjauksen pölärillä oikeaoppisesti kaulalta. Piakkoin olin harjannut ruunan lähes kokonaan. Harjasin ruunan pään vielä nopeasti pehmeämmällä harjalla, jonka jälkeen siirryin ottamaan ruunan kavioita. Kaviot pysyvät visusti maassa, ja hiukan jo hermostuessani, alkaa myös ruuna hermoilemaan. Hengitän muutamaan otteeseen syvään sekä lasken kymmeneen. Koetan uudestaan nostaa kaviota, ja tällä kertaa se nousikin hienosti. Saatuani kavion putsattua pienestä tilsasta, siirryn seuraavaan. Kun kaikki kaviot on otettu, taputan ruunaa kaulalle. Livahdan karsinan ulkopuolelle, suljen oven ja lähden hakemaan ruunan suitsia matkaan. Suitset löytyvätkin nätisti omalta paikaltaan, satulan vierestä. Pistän merkille niiden sijainnin, ja lähden takaisin karsinalle, jossa Vanil odottaakin rauhallisesti. Suojat sujahtavat Vanilin jalkoihin ilman ongelmia. Tarjoan lämmitettyjä kuolaimia ruunalle, ja tämä ottaakin ne vastaan korvat hörössä. Laitan remmit sopivalle kireydelle ja kiinnitän valmiiksi etsimäni juoksutusliinan toiseen kuolaimeen kiinni. Pyydän ruunaa eteenpäin ja tämä vastaa pyyntööni hitaalla eteen liikkumisella. Onneksi maneesiin ei ole kovinkaan pitkä matka, ja se sujuu suhteellisen nopeasti.
Maneesissa taluttelen alkukäyntejä, ja ruuna onkin saanut hiukan lisävauhtia, eikä enää löntystele yli hitaasti, aivan kuin tarkoituksella kiusata toisia. Käveltyäni ruunan vierellä parisenkymmentä minuuttia, nakkaan Vanilin kävelemään ympyrälle. Käsken sen ottaa muutaman raviin siirtymisen, jotta näen sen olevan kuulolla. Ensin ruunaa saa muistuttaa hiukan raipan äänellä, että vaikka selässä ei olekkaan ketään, pitää silti työskennellä. Muutaman muistutuksen jälkeen ruuna ravaa hienosti ympyrällä. Annan sen jaloitella vapaasti, enkä pyydä sitä tekemään mitään sen ihmeellisempiä. Vaihdan suuntaa, ja annan ruunan ravailla uudestaan omaa tahtia. Vanil haluaisi mielellään nostaa laukkaa, joten saankin hidastella sitä muutaman kerran. Laukkaa en nostata, vaan pyydän ruunan takaisin käyntiin jonka jälkeen kävelytän ruunaa loppuun.
Poistuessani maneesista, minua vastaan kävelee minua hiukan pidempi tyttö, joka taluttaa ruunivoikonkirjavaa ponia kohti maneesia. Ponin arvelevan olevan Laila, josta Rosanna joskus mainitsi jotain. Tervehdin tyttöä, joka hymyilee minulle ja tervehtii minuakin. Hän esittäytyy Iitaksi, ja kertoo omistavansa ponin, joka oli kuin olikin Laila. Jatkamme piakkoin matkoja eri suuntiin.
Talliin päästyäni otan Vanililta suitset pois. Ruuna suuntaa heti juomaan, ja taputan sitä lautaselle. Vanil oli käyttäytynyt erinomaisesti maneesissa, vaikkakin talutustuokiot olivatkin vähän hitaamman puoleisia. Laitan suitset karisinan oveen, samalla napaten harjan harjapakista. Koska ruuna ei hionnut yhtään juoksutuksessa, harjaan sen vain nopeasti läpi. Tarkistan myös jalat samalla kun otan suojia pois. Kun olen varma, ettei jaloissa ole haavoja, tai kavioissa kiviä, jotka voisivat satuttaa ruunaa, lähden viemään suitsia sekä harjapakkia suojineen takaisin omille paikoilleen. Puhdistan kuolaimet ennenkuin ripustan ne paikalleen.
Kävelen takaisin Vanilin karsinalle, ja heitän ruunan selkään loimet jotka sillä olivatkin päällään. Vanil ei paljoa sano loimista mitään, odottaa kuitenkin selkeästi pääsevänsä takaisin ulos syömään. Laitan riimun takaisin ruunan päähän ja kiinnitän riimunnarun. Lähden taluttamaan Vanilia takaisin tarhalle, johon se käveleekin huomattavasti nopeammin kuin tarhasta talliin. Avaan tarhan portin, ja päästän ruunan tarhaansa, johon se kävelee iloisesti. Se suuntaakin suoraan heinäkasan jäännöksille, josta nyppii kaiken mahdollisen. Hymyilen katsoessani ruunaa. Piakkoin pystyn taas kilpailemaan, sekä valmentautumaan kouluratsastuksessa.
Talsin takaisin tallille, jossa suuntaankin suorinta tietä taukohuoneeseen. Avatessani ovea, huomaan huoneen olevan täynnä ihmisiä. Tervehdin kaikkia, ja kysyn Rosannalta, voisiko tämä viedä minut kotiin. Hetken aikaa Rosanna haluaa naureskella muiden hoitajien ja hevostenomistajien kanssa, jonka ymmärrän oikein hyvin, hän kun ei ole pitään aikaan tallilla käynyt. Huomaan huoneen nurkassa istuvan pienen Huskyn ja menen silittämään sitä. Koira esitellän Micoksi. Piakkoin Mico pinkoo huoneesta niin nopeasti, kuin pysyy ja lähdenkin seuraamaan sitä. Pihalla huomaan Micon leikkivän kahden muun koiran kanssa. Arvuuttelen pienemmän koiran roduksi Bordencollien, josta olen haaveillut pitkän aikaa. Isomman koiran rodusta minulla ei ole pienintäkään aavistusta, mutta molemmat osoittautuvat oikein kilteiksi. Katselen koirien telmintää niin kauan kunnes Rosanna tulee hakemaan minua.
Autossa istuessani, katselen puhelintani lähes koko ajan, enkä nosta katsettani ennen kuin Rosanna yskäisee saaden huomioni. "Mitä?" kysyn selaten samalla instagramiani. Huomaan Rosannan hymähtävän, jonka jälkeen vastaa. "Pitihän sun huomio saada jotenkin tuosta puhelimesta! No, vaikuttiko Vanil kivalta?" "Joopajoo, kumpikohan meistä on se puhelinaddikti? Sinä. Vanil oli tosiaan ihan kiva, hiukan vaan laiskahko taluttaa," vastaan alkuun hiukan tympeästi. Rosanna itsekkin tietää, että hän itse on koko ajan puhelimessaan kiinni. "Okei, voitit! Hyvä että se vaikutti ihan kivalta. Huomasin myös, että olit osallistunut myöskin tunnille, hyvät hevosvaihtoehdot otit!" Rosanna naurahtaa, ja kaartaa sen jälkeen suoraan pihatiellemme. Nousen autosta, ja suuntaan kohti kotiovea. Avaan oven ja siirryn sisäpuolelle, jossa otan takkini sekä kenkäni pois. Kävelen suoraan keittiöön, jossa otan lasillisen vettä ja lähden huoneeseeni. Avaan tietokoneeni, ja avaan facebookin. Huomaan ystäväni laittaneen minulle viestiä, jossa hän kyselee millainen Vanil on, ja aloinko nyt hoitaa sitä. Kirjoitan lyhehkön vastauksen:
"Jep, aloin hoitaa. Selkään en saa mennä ennen kuin olen käynyt tunnilla, juoksutin sen kuitenkin tänään, ja vaikutti tosi lupaavalta. Kyllä sä Vanilista kuulet vielä jatkossakin!"
Sanoja: 1013
|
|
|
Post by Rosanna on Feb 27, 2015 19:57:46 GMT 2
27.2.2015 Hyppelehdin suurimpien vesilättäkköjen yli, joita tallin pihaan oli ilmestynyt. Tänään tarkoituksenani olisi nousta ruunan selkään ensimmäistä kertaa. Koska ruuna ei vielä tunneilla käy, minulla ei ole mitään hätää asian suhteen, vaan voin rauhassa vielä tutustua ruunaan, ainakin hetken. Olin muutaman kerran juossutkin Rosannan mukana, jotta pääsin katsomaan Vanilia useammin.
Nappaan Vanilin nopeasti mukaani, ja suuntaan takaisin portille. Saan taas lähes vetää ruunaa perässäni, joten onneksi ei ole kiire mihinkään. Saavuttuani portille, joudun hätistelemään mukanamme kävelleet tarhakaverit, jotta pääsemme Vanilin kanssa ongelmitta portista. Suuntaamme Vanilin kanssa kohti tallia, ja matkaan uhrautuukin tuhottomasti aikaa.
Kun lopulta pääsemme talliin, ja saan herran karsinaansa, ja nappaan harjakorista pölyharjan, ja käyn Vanilin tarkasti läpi. Tarkastan myös ruunan kaviot läpi, samalla katsoen jalat läpi. Vanil lähes nukkuu koko varustuksen ajan. Suuntaan nopeasti hakemaan Vanilin satulaa ja suitsia. Varustan ruunan nopeasti loppuun, jonka jälkeen laitan kypärän päähän, saappaat jalkaan ja hanskat käteen. Siirrän ohjat kaulalta, ja pyydän ruunaa eteenpäin.
Matkalla maneesiin mietin millainen Vanil olisi ratsastaa. Rosannan mukaan ruuna saa jostain lisävirtaa, mutta en ole varma voiko siskon sanaan luottaa täysin. Hän kuitenkin on ratsastanut kauemmin. Olen taukohuoneessa kuunnellut ihmisiä, ja suurin osa on sanonut ruunan olevan reipas, ja mukava ratsastaa. Maneesilla talutan ruunan keskelle, kiristän hieman vyötä ja nousen kyytiin. Säädän vielä hetken jalustimia, jonka jälkeen painan pohkeeni hellästi ruunan kylkiin. Vanil lähtee kävelemään reippaasti eteen, korvat hörössä. Totuttelen ruunan askeliin, jotka vaikuttavat mukavilta.
Alkukäyntien jälkeen lyhennän ohjaa. Vanil alkaa kulkemaan vielä reippaammin, joten otan muutaman pidätteen. Teen muutamia ympyröitä, sekä loivia kiemurauria. Vanil kuuntelee minua herkeämättä, vaikka haluaisikin kulkea kovempaa. Huomaan Vanilin olevan hieman ehkä Iipan kaltainen, sillä myös Vanil tarvitsee tarkat ja selkeät avut, jotta toimii.
Nostan kevyenravin ympyrälle, ja asettelen Vanilia vuoronperään sisälle, ja ulos. Ruuna tuntuu rentoutuvan hyvin, ja ruuna myös myötää muutamaan otteeseen. Teen molemmille lyhyille sivuille pidennyksiä ja lyhennyksiä, siten, että toinen sivu otetaan aina lyhyttä ravia, ja toinen taas pidennettyä. Ruuna tuntuu hyvältä ratsastaa, mutta ruuna innostuu todella paljon pidennyksistä, joten joudun muutaman kerran ottamaan pidätteen, jotta ruuna ei rikkoisi laukalle. Laukassa en tee mitään sen ihmeellisempää, suurimmaksi osaksi laukkaan ympyrällä, taivutellen ruunaa. Välikäynneissä ruuna pärskähtelee, ja annan ruunan kävellä pitkällä ohjalla. Käyntien jälkeen vaihdan suuntaa, ja ravissa teen jälleen paljon ympyröitä ja kiemurauria. Laukan otan myös ympyrälle, ja laukkaankin vain parisen ympyrää, sillä ruuna on todella rento ja herkkä ratsastaa.
Ravailen hetken loppuverkkaa, jonka jälkeen siirrän käyntiin. Kävelen hyvän tovin, ja kun ruuna ei enää puuskuta, siirrän Vanilin maneesin keskikohtaan. Hyppään selästä, ja löysään vyötä, samalla nostaen jalustimet ylös. Vanil koettaa hinkata päätään, mutta koska en halua suitsien kärsivän, en anna ruunan hinkata.
Talutan ruunaa takaisin talliin, ja kaikki ratsastettaessa ollut energia katosi kuin taivaan tuuliin. Saapuessamme talliin, suuntaan pesukarsinalle. Otan ruunalta suitset pois, ja sujautan riimun nopeasti tämän päähän. Siirryn ottamaan satulaa pois. Laitan varusteet niille tarkoitetulle paikalle käytävällä. Irrotan suojat ruunan jaloista ja laitan ne odottamaan lattialle. Huuhtelen ruunaa hikisistä kohdista, jonka jälkeen otan hikiviilalla vesiä hieman pois. Talutan ruunan karsinaansa suojat toisessa kädessäni. Päästän ruunan karsinaan ja laitan suojat paikalleen kunhan olen harjannut ne. Nappaan pölyharjan ruunan harjakorista ja harjaan Vanilin läpi. Katson ruunan jalat läpi haavojen varalta. Laitan karsinan oven kiinni, ja lähden hakemaan Vanilin vihreää fleeceloimea. Tullessani takaisin, huomaan Vanilin piehtaroineen. Asetan loimen karsinan eteen, nappaan pölyharjan uudestaan, ja astun karsinaan. Harjaan ruunan uudestaan kaulalta alkaen aina lautasille asti. Vaihdan harjaa, ja harjaan ruunan jalat perusteellisesti. Selvitän myös Vanilin hännän sekä harjan.
Kun olen saanut harjauksen tehtyä, heitän vihreän fleeceloimen herran selkään. Asettelen loimen paikalleen, ja laitan ensin edessä olevan kiinnityksen kiinni, jonka jälkeen maharemmit. Viimeisenä kiinnitän takana olevan kiinnityksen. Taputan ruunaa, ja haen tälle hieman heinää, jotta ruuna ei keksisi mitään huonoja tallitapoja, vaan keskittyisi syömiseen.
Sanoja: 604
|
|
|
Post by Rosanna on Mar 30, 2015 21:12:40 GMT 2
Nakkelin niskojani kylmyydestä, ja takatalvesta. Kuvittelin, että lunta sataisi vain muutaman sentin, mutta ei, sitä tulikin monta metriä (ainakin siltä se tuntuu.) Olin kuitenkin jo aikaisemmin päättänyt, että hipsisin tallille ja ratsastaisin Vanililla hieman koulua, puomien tehostamana.
Kun bussi saapui tarpeeksi lähelle Vaahterapolkua lähintä bussipysäkkiä, kurottauduin painamaan stoppia. Bussissa kaikui aivan järkyttävä piippaus, joka saa vähemmälläkin matkustajansa korvat kuolemaan. Bussin pysähtyessä hyppään kyydistä, kiittäen hiljaisella äänellä, jota kukaan tuskin kuuli. Bussi kaasuttaa nopeasti pois paikalta, ja jään yksinäisesti seisomaan pysäkille. Suuntaan kohti Vaahterapolkua harppoen pahimpien loskalätäkköjen yli.
Tallille päästyäni kirmaan suoraan lämmittelemään. Aivastelen muutaman kerran, ja laitan teeveden kiehumaan. Odottelen hetken veden lämpenemistä, ja samalla taukohuoneeseen ilmestyy lauma hoitajia, sekä tuntilaisia. En tunnista kovinkaan montaa, mutta tervehdin silti jokaista - tai ainakin heitä ketkä tunnen. Juttelen hetken Iitan kanssa, samalla juoden teetäni.
Kun tilanne rauhoittuu, ja itsekkin lämpenen edes osittain, suuntaan hakeman Vanilia sisälle. Tuttuun tapaansa, sain ensin lenkkeillä hakemaan ruunaa, eikä liikkuminen enää takaisinkaan olisi kiinnostanut. Koska kello on jo sen verta paljon, ei maneesissa pitäisi olla enää tunteja, toiveissani olisi siis päästä ratsastamaan mahdollisimman rauhassa, ilman minkäänlaisia ‘häiriötekijöitä’.
Otan ruunan hieman kastuneen sadeloimen, ja vien sen kuivumaan. Vanil sillä välin päättää pilata puhtauden piehtaroimalla. Mutisen jotain omaani, samalla kun harjaan ruunaa pölyharjalla. Onneksi puru oli kuivaa, ja alkukin oli puhdas. Saan nopeasti harjattua ruunan, jonka jälkeen tarkistan kaviot. Koska Vanilin jalat ovat päättäneet sotkea itsensä, siirrän ruunan pesariin. Avaan hanan ja pesen ruunan jalat. Kuivaan ruunan jalkoja hieman pyyhkeellä, jonka jälkeen laitan jalkoihin suojat. Kiristettyäni suojat, haen nopeasti satulan, Iitan katsoessa hieman Vanilin perään.
Varustan ruunan nopeasti loppuun, jonka jälkeen asettelen kypärän päähäni, sekä otan muut tarvittavat välineet mukaan. Suuntaan kohti maneesia, jossa alkukäyntien aikana olisi tarkoitus laittaa muutamia puomeja.
Taluttaessa Vanil ei tapansa mukaan oikein liiku eteenpäin, mutta saan kuin saankin puomit paikalleen. Nousen selkään, säädän jalustimet ja kiristän vyön. Kävelen hetken vielä pitkin ohjin, kunnes kerään ohjat, ja nostan kevyen ravin.
Vanil ravaa innostuneesti eteen, joten joudun tekemään muutamia pidätteitä. Teen paljon voltteja sekä taivutuksia, ennenkuin siirryn puomien pariin. Aloitan tekemään pääty-ympyröitä, mennen joka kerta puomin. Vanil innostuu puomeista selkeästi, ja muutamaan otteeseen itse puomi menee hieman säheltämiseksi.
Kun kyseinen tehtävä onnistuu muutaman kerran todella hyvin, siirryn tekemään tehtävää, jossa ratsastetaan kolmikaarista, ja jokaisella suoralla pätkällä kentän keskellä on kolme puomia. Vanil katsoo paikat puomeille todella hyvin, vaikkakin vauhtia tuntuu olevan hieman liikaa.
Otan ravia myös ilman puomeja, koettaen hieman koota ravia. Tämä onnistuu suhteellisen heikosti, sillä ruuna haluaisi enimmäkseen vain mennä eteenpäin, eikä näin olle jaksa oikein keskittyä olennaiseen, eli minuun joka epätoivoisesti yrittää saada edes lyhennettyä ravia.
Kun saan muutaman oikein hyvän pätkän, annan ruunan kävellä hetken pitkin ohjin. Vanil pärskähtelee, ja samalla tajuan itselläni olevan todella kuuma. Vanil lopettaa puuskuttamisen hetken päästä, jolloin otan itseltäni takin pois, ja laitan sen katsomon reunalle niin, että se on mahdollisimman vähän tiellä.
Nostan ravin uudestaan, ja jatkan työskentelyä ravissa. Vanil tuntuu rauhoittuneen paljon, ja jaksaa keskittyä huomattavasti paremmin työskentelyyn. Kun nyt pyydän ruunaa hieman kokoamaan tai toisin sanottuna lyhentämään askeltaan, onnistuu se paljon paremmin.
Laukat aloitan kevyessä istunnassa. Nosto sujuu hyvin, ja Vanil on hyvin kuulolla laukan alussa. Vaikka alkuun vauhti tuntuu kiihtyvän turhankin paljon, antaa ruuna heti kuitenkin kiinni, kun pyydän. Taputan ruunaa sisäkädellä, ja tämä kiskaisee hieman ohjia käsistäni. Maiskautan hieman, ja annan Vanilin itse määrätä yhden pitkän sivun verran laukan tahtia.
Toiseen suuntaan otan laukkaa samalla tavalla alkuun. Vanil tuntuu hyvältä, ja rennolta ratsastaa, joten ajattelen meidän selviävän samasta tehtävästä nyt, kuin hetki sitten ravista.
Nostan laukan, ja aloitan puomityöskentelyn jälleen pääty-ympyröillä. Alkuun puomi ylitetään tyylikkäällä kanaloikalla, mutta muutaman ylityksen jälkeen alkaa myös laukkapuomi onnistumaan.
Taputan ruunaa, ja annan tämän ravailla hetken. Kun olen ravannut hetken, nostan laukan uudestaan, ja aloitan tekemään kolmikaarista. Puomit tulen ravissa, sillä en välejä ole voinut selästä siirtää. Vanil hieman ehkä hämmentyy tehtävästä, mutta tarpeeksi selvien apujen kanssa ymmärtää paremmin ja koettaa parhaansa.
Kun saan kertaalleen kolmikaarisen tehtyä omasta mielestäni todella hyvin, taputan ruunaa, ja siirrän sen raviin. Ravaan loppuravit pidemmällä ohjalla, antaen ruunan venyttää kaulaansa, sekä askeltaan. Loppukäynnit kävelen maastakäsin samalla keräten puomeja omalle paikalleen.
Sanoja: 667
|
|
|
Post by Rosanna on Apr 29, 2015 18:13:08 GMT 2
Napitan Vanilin tarhan edessä, samalla kun ruuna ja sen tarhakaverit syövät heiniään. Tänään tallilla ei olisi tunteja, mutta en viitsi ratsastaa ruunaa, sillä se on nyt käynyt alkuviikon joka päivä tunnilla. Vaikka se tuskin ruunalle itselleen paljoa haittaa tekisi, vaikka saisikin liikuntaa. Istuttuani hyvän tovin tarhan edessä, selaten puhelintani suuntaan takaisin talliin. Vanilin karsina olisi jo siivottu, joten siivoaisin nopeasti ruoka- ja juomakupin. Onneksi Vanil ei ole kovinkaan sotkevaa sorttia, joten varsinkin juomakuppi oli todella siisti. Ruokakuppi oli myös suhteellisen siisti, vaikkakin pellavamössöt olivatkin ilmeisesti hieman sotkeentuneet ympäri seiniä.
Siivottuani astiat, varmistan vielä tarvittavien loimien olevan karsinan ovessa. Tämän jälkeen suuntasin siistimään ruunan harjakoria, ja varusteita. Satula ja suitset olivat todella siistissä kunnossa, mutta satulavyö oli todella mutainen. Putsaan sen vain kostealla rätillä. Alkuun muta haluaisi vain levitä pitkin satulavyötä, mutta pikkuhiljaa se alkaa irtoamaan.
Suuntaan takaisin Vanilin tarhalle, ja nappaan ruunan matkaani. Vanil vaikuttaa normaalia innokkaammalta taluttaessa, vaikkakaan ei se kuitenkaan normaalia hevosen vauhtia tule. Käyn tallissa harjaamassa Vanilin nopeasti joka puolelta, jonka jälkeen laitan suojat ruunalle. Suuntaan kentälle, jossa päästän ruunan vapaaksi. Vanil lähtee kävelemään rauhallisesti eteenpäin, ilman sen suurempia kiireitä minnekkään. Kun ruuna on hetken kävellyt, eikä ääniavuista meinaa nostaa ravia, huomaan onnekseni kentän laidalla olevan raipan. Nappaan raipan käteeni ja heilautan sitä. Vanil nostaa hitaan ravin, ja koetan pyytää sitä eteen.
Ruuna suostuu aina hetken liikkumaan eteen, mutta lähes samantien, kun lopetan eteen pyytämisen, ruuna hidastaa tahtia. Laukassa Vanil saa jotenkin ihmeellisesti lisää virtaa, ja ruuna lähteekin kauniiseen pukkilaukkaan pitkin tyhjää kenttää. Koetan saada Vanilin ääniavuilla rauhoittumaan, mutta ideani ei oikeastaan toimi.
Vähän ajan kuluttua Vanil rauhoittuu, ja jaksaa laukata järkevää laukkaa. Loppuraveissa Vanil jaksaa ravata pitkää ja temmokasta ravia, ja kehun sitä paljon. Loppukäynnit suuntaamme kävelemään maastoreittejä pitkin - toki ensin ilmoitan tallityöntekijälle mihin olen menossa.
|
|
|
Post by Rosanna on May 22, 2015 10:36:01 GMT 2
22.05.-15 Täysin perjantain kunniaksi päätin napata pyöräni, ja polkea tallille. Koska Vanil menisi tänään tunnilla, olen päättänyt tehdä yleissiivousta koko talliin, ja putsata ruunan varusteita. Toki menisin myöskin katsomaan tuntia, jolla hoitsuni puksuttelisi. Piakkoin tuttu tallirakennus ilmaantui eteeni, samalla hidastan vauhtiani. Pyöräni narahtaa hieman jarrun takia, mutta hidastaa kuitenkin ilman minkäänlaisia ongelmia. Koska pyöräni on jo suhteellisen vanha, eikä mitään uusinta mallia, olen tyytyväinen että pääsin jopa tallille asti ilman, että olisin ollut ojassa. Taukohuoneessa on harvinaisen vähän porukkaa, vain muutamia hoitajia. Iita on yksi ainoita, ketkä tunnistan, mutta omaan myös pienen epäilyksen, että Eetun ja Tohvelin hoitajat ovat puhumassa toisilleen. Moikkaan muita hoitajia, ja he vastaavat tervehdykseeni iloisesti. "Ajattelin, että siivoaisin tänään hiukan Vanilin tavaroita, ja pesisin juomakupin, haluaako joku tulla mukaan?" kysäisen nopeasti. "Joo! Laila onkin oikea syöttöporsas, ja sen koko ruokakupin vastainen seinä on täynnä törkyä," Iita ilmoittaa heti. "Mä en voi tulla, pitää lähteä irrottamaan viimeisiä irtokarvoja Eetusta.. Ja siivoilla pihattoa siinä samalla vähän," ilmeisemmin Jonna niminen hoitaja ilmoittaa. Suuntaame satulahuoneeseen Iitan, Sandyn, Lunan ja Rebekan kanssa. Otamme jokainen oman hoito- tai omanhevosemme suitset tai satulan, ja alamme puunaamaan niitä puhtaaksi. "Mä oon hoitanut Tohvelia yli vuoden!" Luna ilmoittaa, kun aloimme puhumaan siitä, kauanko kukakin on hoitsuaan hoitanut. "Mä oon aloittanut 20 tammikuuta, joten en oo kerennyt olee hoitajana kuin viitisen kuukautta. Mutta unohtumattomia hetkiä on ollut," kerron oman hoitajataustani Vaahterapolussa. "Olen mä kuitenkin muilla talleilla hoitanut aiemmin, ja mulla on ollut oma ponikin," jatkan hymyillen. Mietin onnistumisiani entisen ponini Pallen kanssa. "Miksi sulla ei enää sitten ole omaa? Myittekö sen?" Sandy kysyy. "Ei, se lopetettiin. Oltiin siskon kanssa valmennuksessa, itse menin Pallella, sillä mun ponilla ja Rosanna Milolla, sillä kirjavalla ruunalla joka on ollut täälläkin. Ne hyppäsit samaa korkeutta, joten oltiin samaan aikaan hyppäämässä. Palle teki virhearvion esteelle, rysähdettiin sen sekaan ja Pallen jalka meni poikki kaatumisen takia," kerroin. "Hui, oliko ainut vaihtoehto todella lopettaa se? Ootko hypännyt sen jälkeen?" Iita näytti järkyttyneeltä. "En ikinä haluaisi että Lailalle käisi noin!" "Ei ollut vaihtoehtoja, ja kyllähän mä oon hypännyt, en vaan uskalla niin hyvin enää kuin ennen. Onneksi Vaahterapolussa oon saanut itseluottamusta myös esteille," vastaan, ja otan pyyhkeen, johon kuivaan Vanilin suitsien alaturpista. Kun olimme saaneet kaikki varusteet pestyä, kävimme hakemassa suojat, jotka olivat vielä edellisistä kurakeleistä aivan likaiset. Pienemmät tuntilaiset eivät olleet ilmeisesti muistaneet pestä suojia, joten otamme tehtävästä vaarin, ja heitämme suojat saippuaveteen, jotta kuivunut kura irtoaa. Otamme samalla kahvitauon, ja suuntaamme syömään pullaa ja juomaan kahvia. "Onkohan ne suojat jo lionnu?" Rebekka kysyy ohimennen kun olemme saaneet kahvimme juotua. Nousemme ja suuntaamme katsomaan suojia. Huuhtelemme ne perinpohjaisesti, jonka jälkeen viemme ne kuivumaan. Seuraavaksi nappaamme ämpäreihin kuumaa vettä ja tiskiharjat. Suuntaamme putsaamaan ruokakuppeja, joka tosin esittäytyy vaikeammaksi kuin oletimme. Lika ei millään meinaa irrota kupeista ja revimme likaa tosissamme irti. Kun myös kupit on vihdoin saatu selvitykseen, menemme järjestelemään loimia. Viikkaamme ne nätteihin pinoihin hevoskohtaisesti. "Tuntilaiset tulevat!" Kello näyttääkin hieman vaille kolmea iltapäivällä, ja menemme varmistamaan että tuntilaiset saavat ratsunsa hoidettua. Koska kaikki sujuu hyvin, menemme valmiiksi maneesiin katsomaan tarvittaisiinko meitä siellä. Saammekin tehtäväksemme laitetta puomeja maneesiin. Teemme kahdeksikko mallisen tehtävän, jossa toisella puoliskolla on kuusi puomia, ja toisella taas vain yksi. Helena kiittää avusta, ja pyytää vielä minua käymään tallissa varmistamassa kaiken olevan ok, ja samalla ilmoittamassa, että he voivat tulla. Iipan martingaalin kanssa oli ollut ongelmia, eikä Kassun ratsastaja ollut löytänyt ruunan suojia, mutta muuten kaikki vaikutti olevan ok. "Olisiko sulla lainata raippaa? Omani unohtui kotiin.." ehkä noin 13 vuotias tyttö kysyy. Hymyilen ja vastaan myöntävästi. Pyydän tätä seuraamaan minua, ja menemme kaapilleni, jonka oveen olen tulostanut kuvan minusta ja Vanilista. Kuvan alapuolella lukee 'Jennie & Vanil 20.1.2015 ->' "Hoidatko sä Vanilia?" tyttö kysyy avatessani kaapin oven avaimellani. "Hoidan, miksi kysyt?" vastaan kiltisti. "Mä ratsastan sillä nyt tunnilla, mua hieman jännittää nyt, koska en oo ennen mennyt sillä. Monet sanoo, että se on vaikea ratsastaa. Onko se totta?" tämä kysyy hieman ääni väristen. "Ei se ole sen hankalampi kuin muutkaan. Se tarvitsee tosi selkeät avut, ja rauhallista ratsastusta. Kyllä sä pärjäät!" kannustan toista ja ojennan raipan. Tyttö hymyilee ja kiittää. Maneesissa tunti sujuu rauhallisesti, eikä kukaan ratsastajista tipu tunnilla. Myös tämä Vanililla ratsastanut tyttö laskeutuu ruunan selästä hymyillen. "Vanil oli aivan mahtava! Nyt ymmärrän miksi oot se hoitaja! Oot onnekas," hän hehkuu kävellessään takaisin kohti tallia.
Sanoja 704
|
|
|
Post by Rosanna on Jun 30, 2015 22:00:44 GMT 2
Harjan käsistäni lasken, kaviokoukulla hoitotoimenpidettä säestän. Juoksutusvyön kiristän, kuolaimet suuhun sujautan. Vielä suojat jalkaan, jonka jälkeen matkaan.
Kentälle suuntaan, portin kiinni suljen. Ympyrälle ruunan maiskutan, tämän vielä leipää mussuttaen.
Askellajit läpi käyn, moottorinkin päälle saan. Loppuun vielä muutamat venytykset, sitten kohti tarhaa takaisin.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 5, 2016 19:13:22 GMT 2
05.06.2015 -1-
Avasin taukohuoneeseen johtavan oven varovaisesti ja kurkkasin sisälle. Kahvinkeitin porisi pöydän reunalla ja pari kissaa nukkui sohvan selkänojalla kippurassa eivätkä viis veisanneet minun saapumisesta. Astuin sisään huoneeseen ja painoin oven kiinni perässäni. Seisoin hetken paikoillani ja silmäilin ympärilleni. Tuntui oudolta seistä tässä huoneessa. Olinhan minä täällä aikaisemminkin käynyt, mutta silloin olin ollut tuntiratsastajan roolissa enkä pahemmin ollut tutustunut talliin tai sen porukkaan. Mutta nyt olin ensimmäistä kertaa täällä hoitajan ominaisuudessa. En tiedä mikä hetken mielenhäiriö minulle oli iskenyt, kun olin kysynyt tallin omistajalta, Milalta, voisinko ryhtyä hoitamaan Vanilia. Ruunaa, jolla olin jo aikaisemmin tunnilla ratsastanut pariin otteeseen...
Kävelin ilmoitustaulun luo ja silmäilin lippulappusten täyttämää taulua. Laidunkausi alkaisi huomenna ja huomasin, että Vanil lähtisi kesäkuuksi laitumelle. Eipä se minua häirinnyt, kuulema hevosia saisi käydä katsomassa ja kevyesti liikuttaakin vaikka niillä niin sanotusti loma olikin. Bongasin ilmoituslomakkeen, jonka täyttämällä pääsisi osallistumaan tallin mestaruuskisoihin. Hetken mielenjohteesta raapustin ilmottautumsilomakkeeseen minun ja Vanilin tiedot, jonka jälkeen ripustin kynän takaisin omalle paikalle. Ainakin meillä oli ruunan kanssa yhteistyö pelannut ratsastustunneilla, joten miksen syöttäisi itseäni suinpäin susille ja osallistuisi leikkimielisiin tallikisoihin.
"Voinkohan auttaa?" kuulin miehen äänen ja käännähdin ympäri. Edessäni seisoi minua pari päätä pidempi (ja vanhempi) mies, joka katsoi minua tuiman näköisesti. Hittooks mulkkaa... "Tuskin", totesin ja jatkoin ilmoitustaulun tutkimista. Olin miehen ohimennen nähnyt täällä aikaisemminkin, mutta sen verran tiesin, ettei se ollut kukaan tallityöntekijöistä. Saatika tallin omistajanainen... "No, mitä sä täällä teet?" mies jatkoi uteluaan ärsyyntyneen kuuloisena. "Tulin katsomaan Vanilia", puuskahdin. "Vaikka mitäpä se sulle kuuluu... Missä Mila?" Mies hymähti turhautuneena ja kertoi naisen olevan jollain ihmeen kesäleirillä eikä tulisi ennen iltaa takaisin. "Sä oot vissiin sit se Samu?" mies jatkoi turhanpäiväistä uteluaan. "Sama mies", vastasin. "Ok... Olen Jesse. Tuuraan Milaa, kun se on paimentamassa niitä leiriläisiä. Otatko kahvia?" mies jatkoi höpöttämistään kävellessään kahvinkeittimen luo. Kieltämättä kahvihammasta kolotti, mutta toisaalta en halunnut jäädä Jessen kanssa lörpöttämään turhanpäiväisiä. Ei kiinnostanut. "En... Onko Vanil tarhassa?" "Juu, tarhassa. Voit kyllä käydä hakemassa sen sisälle harjattavaksi jos haluat", Jesse vastasi. "Jos näet jääkarhun kokoista koiraa niin ota kiinni jos saat. Perkeleen elukka karkasi eikä oo antanut itseään kiinni koko päivänä..." Hymähdin huvittuneena. Fiksu koira.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen olin saanut Vanilin talliin. Ruuna ei todellakaan ollut mikään sähköjänis taluttaessa... Kiinnitin hevosen tallikäytävälle ja lähdin varustehuoneeseen hakemaan Vanilin harjat. Varustehuoneessa joku violettihiuksinen (tai korrekti sana olisi vissiin burgund) emäntä parsi satulahuovan saumoja kirosanojen säestämänä. Liekkö edes huomannut minua, kun oli niin keskittynyt työhönsä. "Ei kai se noin vaikeaa ole?" kysäisin, kun nainen jälleen kirosi typerää lankaa. "No, kokeile ite!" rillipää puuskahti ja tyrkkäsi minulle satulahuovan syliin. Luovutin huovan takaisin omistajalleen hymyn kera. "Ei kiitos, ei ole minun ongelma. Ja eikös tuo ole enemmän naisten hommaa?" "Haista pa--" kuului selkäni takaa ennen kuin ovi sulkeutui perässäni. Vanil nuokkui tallikäytävällä tylsistyneen näköisenä. Nosti se hieman päätään, kun huomasi minun saapuvan paikalle ja taisipa sieltä pieni hörähdyskin kuulua.
Kun olin saanut Vanilin harjattua, Jesse tuli kertomaan että ruunan voi jättää karsinaan. "Turha sitä enää ulos on viedä, kun tuo sää on tommonen ja kohta pitää muutenkin hakea loput hevoset sisälle... Tuletko huomenna laskemaan Vanilin laitumelle?" mies pälätti muka-huolettomasti. Kohautin harteitani. Eipä minulla olisi huomenna muutakaan tekemistä, joten samahan se oli tulla. Kuulema muitakin hoitajia olisi saapumassa paikalle, joten pääsisin heihinkin tutustumaan. Eri asia, haluaisinko tutustua... Toisaalta, eipä minulla täällä ollut hirveästi kavereita, joten olisi kai se ihan hyväksi tutustua uusiin tyyppeihin. Kun Vanil oli karsinassaan ja harjat omilla paikoillaan, lähdin autolleni. "Jääkarhun kokoinen" koira tuli minua vastaan tallipihalla, joten nappasin koiraa pannasta kiinni ja talutin sen talliin. "Täällä tää sun jääkarhu on!" huikkasin Jesselle ennen kuin paukautin oven kiinni perässäni ja lähdin kämpälleni...
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 26, 2016 23:23:09 GMT 2
27.06.2016 -2- Cremello ruuna seistä nökötti tylsistyneen näköisenä laitumen nurkassa sillä välin, kun sen laidunkaverit seisoivat yhdessä rykelmässä hieman kauempana repimässä hampaillaan heinikkoa parempiin suihin. Joko muita hevosia ei kiinnostanut Vanilin seura tai sitten Vanilia ei kiinnostanut niiden seura. Tai sekä että... Hymähdin huvittuneena ja luikahdin aitojen välistä laitumen puolelle. Riimu ja riimunnaru keikkui olkapäälläni, kun päättäväisin askelin kävelin kohti Vanilia, joka oli jo minut huomannut ajat sitten. Muut hevoset ravasivat nopeasti kauemmas minusta, mutta Vanil jäi seisoskelemaan omalle paikalleen. Ei sekään mitenkään yli-innostuneelta näyttänyt, muttei ollut säntäämässä karkuunkaan. Mutisin ruunalle tervehdykseni ja puin sille riimun päähän. "Lähdetäänkö vähän treenaamaan kisoja varten?" höpötin ruunalle, kun lähdimme kulkemaan kohti porttia. Vanilmaiseen tapaansa hevonen laahusti oiiiikein hiiiiitaaaaaasti eteenpäin... Matka tallille tulisi kestämään ikuisuuden tällä vauhdilla. Ja niinhän se kestikin. Tosin loppumatkasta päätin itse pistää juoksuksi, jolloin hevosenkin oli pakko ravata vierelläni jos halusi pysyä mukanani. Puuskutin kuin keuhkotautinen tallin ovella ja yritin kerätä itseni ennen kuin kävelisin sisälle talliin Vanilin kanssa. Kuntoni ei todellakaan ollut mitään huippuluokkaa... Vanil saisi opetella ulos tosta etanakävelystään, sillä minun henkiriepuni ei kestäisi tällaista juoksemista. Ruuna odotteli kärsivällisenä vierelläni, kun minä ähisin ja puhisin polviini nojaten. "Teetkö sä kuolemaa?" punatukkainen Nica kysyi tullessaan ulos järkälemäisen hoitsunsa kanssa. "En.." ähkäisin ja suoristin selkäni. "Harmi..." nainen murahti ja jatkoi matkaansa Hutun kanssa kohti kenttää. Kukas ton aamumuroihin on kusta lurauttanut? Sen enempää naisten kiukutteluita miettimättä, talutin Vanilin karsinaansa odottamaan harjausta. Varustehuoneessa joku blondi pähkäili, mihin Rinon pintelit oli sullottu. Osoitin tälle paikan ja nuori nainen kiitteli vuolaasti. "Mä vasta alotin täällä Rinon hoitajana, joten en vielä tiedä oikein missä mikäkin on..." blondi selitti. "Missäs se Rinon edellinen hoitaja on? Rebekkako se nyt oli?" ihmettelin ja muistelin Rebekan sekä minun ensikohtaamista juurikin tässä samaisessa huoneessa. "En tiedä..." uusi hoitaja kohautti harteitaan, nappasi pintelit hyllystä ja paineli takaisin tallin puolelle mutisten jotain Rinon juoksuttamisesta. Vaikka olin jo pari kertaa Vanililla ratsastanut ennen ja jälkeen hoitajapestin, jotenkin minua jaksoi joka kertaa yllättää ruunan energia ratsuna. Olihan se maasta käsiteltäessä aika pystyyn kuollut kaakki (näin kiltisti sanottuna), mutta ratsastaessa sai koko ajan olla pidättelemässä sitä ettei se olisi paahtanut ympäri kenttää kuin mikäkin duracell-pupu. Treenasimme jonkin aikaa Vanilin kanssa Helpon A:n juttuja, jotta varmasti osaisimme ne kisoissa. Ei me voittoa lähdetty tavoittelemaan, mutta olisihan se kiva pärjätä edes jotenkuten... Kun olin suurinpiirtein tyytyväinen Vanilin ja minun suoritukseen, tein loppuverryttelyt ja annoin ruunalle pitkät ohjat. Taputin Vanilia kaulalle sekä kehuin sitä hienosta työstä. Oli Vanil vähän säpsähtänyt, kun Rino ja tämän uusi hoitaja oli ilmestyneet maneesista ulos, mutta muuten ruuna kyllä oli toiminut kuin unelma. Pyörittelin nilkkojani, olkapäitä ja muutenkin venyttelin kolottavaa kroppaani siellä satulassa samalla, kun Vanil tallusteli pitkin kaviouraa. "Voidaanko me tulla?" kuului Emman ääni kentän portilta. Viittoilin tyttöä ja tämän pilkullista hoidokkiaan tulemaan peremmälle kaikin mokomin. Oltiinhan me Vanilin kanssa juuri lopettelemassa. "Kiitti. Ei tämmösellä säällä kehtaa maneesissa olla", Emma hymyili. "Varsinkin nyt kun Kakru on siirretty päätalliin niin ei saa niin paljoa raitista ilmaa, kuin tuolla siirtotallissa touhutessa sai!" Emma pälätti yleensä kuin papupata ja minä tyydyin kuuntelemaan tämän selityksiä kaikessa hiljaisuudessa. En kyllä olisi saanut puheenvuoroa muutenkaan. Mila oli kuin olikin pistänyt uhkauksensa toteen siirtotallin tyhjentämisestä yksityisten käyttöön ja tämän vuoksi muutama hevonen oli tuntiporukasta joutunut lähtemään uusiin koteihin. Jos olisi ollut rikas, olisin ostanut varmaan Draaman itselleni, mutta koska en ollut, tamma sai lähteä jollekin muulle. Mutta ehkä vielä joku päivä minulla olisi varaa hevoseen. Sitten joskus... Mutta nyt oli tyytyminen tämmöiseen niin sanottuun lainahevoseen. Jätin Emman treenailemaan Kakrun kanssa ja itse pakenin Vanilin kanssa takaisin talliin. Talutin ruunan pesupaikalle ja riisuin sen varusteista. Enimmät hiet pyyhkäisin ruunasta hikiviilalla, jonka jälkeen kylmäsin jalat. Vanil torkkui koko toimituksen ajan ja antoi minun touhuta kaikessa rauhassa ympärillään. Kun Vanil oli hoidettu, telkesin sen jälleen hetkeksi karsinaansa ja lähdin taukohuoneeseen kahville. Saisi Vanil palata hetken kuluttua laitumelleen... "Samppa, moi!" Stina hihkaisi minut nähdessään ja minun teki mieli paeta paikalta samantein. Ei Stinassa periaatteessa mitään vikaa ollut, mutta jotenkin tänään oli sellainen fiilis, etten jaksaisi naisen juttuja kuunnella... Hetkittäin mietin, oliko täällä tallilla kaikki yltiösosiaalisia persreikiä vai olisiko joukossa edes yksi "normaali" ihminen, joka ei jaksaisi koko aikaa suu vaahdossa selittää sitä sun tätä. Kaadoin kuppiin kahvia ja istahdin pöydän ääreen. Stina uteli minulta juhannuksesta ja vastailin tämän kysymyksiin sen, minkä pystyin. Ja muistin. Lopulta Stina ilmoitti lähtevänsä jatkamaan töitä ja minä sain jäädä hörppimään kahviani kaikessa hiljaisuudessa. Harvinaista herkkua tällainen hiljaisuus tässä tallissa... Vissiin...
|
|