|
Post by Mila on Aug 4, 2014 14:33:24 GMT 2
Missä: Kentällä tai maneesissa kello 18:00 Kuka pitää: Helena
Hevosvaihtoehdot: Rinja, Tuju, Harri, Villa Mainitse ilmottautumisesi yhteydessä 2 hevostoivetta tunnille. Tilaa myös yhdelle yksityiselle ratsukolle!
Osallistujat Iita - Harri € Lispe - Hukkis € Catherine - Rinja € Minka - Villa € Rebekka - Tuju €
Maksu tuntipohjan ilmestyttyä tuttuun tapaan tarinalla tai piirroksella.
- Nonniiin! Lähtekäähän Harri etunenässä uralle pitkin ohjin! Muistakaa ne turvavälit… Lispe voi kyllä pitää ohjia hieman kireämällä, koska näitä tammojakin on mukana. Muidenkin pitää olla tarkkaavaisina niiden ratsujenne kanssa…
Kun pieni “possujuna” oli lähtenyt kiertämään kaviouraa, komensin nostamaan jalustimet kaulalle. - Tehkää voltteja! Ei, ette kiristä ohjia vaan yritätte saada ne hevoset voltille löysin ohjin! Kattokaa miten Minka menee Villalla, loistavaa työtä! - Okei, voitte ottaa lyhyet ohjat. Nostakaa kevyt ravi! Ja muistakaa ne turvavälit! Tää on sen verran iso kenttä, että varmasti kaikki mahtuu eikä tarvi kulkea turpa kiinni toisen persauksessa… Tee Catherine voltti jos tuntuu että Harri on haitolla… Rebekka, pidätä Tujua ettei se juokse alta! Noin! Näyttää paremmalta…
Komensin tytöt istumaan alas harjoitusraviin ja tekemään täyskaarron. - Seuraavaksi otatte pitkien sivujen keskellä voltit KÄYNNISSÄ. Lyhyet sivut harjoitusravia. Käynnissä Minka pitkät sivut ja voltit! Lispe, sama homma sullekkin! Älä anna sen Hukkiksen ravata pitkällä sivulla! Käyyntiä… Catherinella ja Rinjalla näyttää hyvältä- Katselin ratsukoiden työskentelyä mietteliäänä. Kaikki osasivat pitää hevoset ns. hyppysissä, joten uskaltauduin lupaamaan, että he saisivat laukatakkin. - Pitkät sivut siis laukkaa, lyhyeen päätyyn tullessa ravia kolme askelta ja sitten käyntiin. Iita ja Harri aloittaa. Puolipidäte ja laukan nosto! Älä anna sen mennä liian lujaa! Ja sitten ravin kautta käyntiin.
Seuraavaksi oli vuorossa Tuju. Ruunanrupsukka rynni kentän päästä päähän kiitolaukassa eikä kuunnellut pjaskaakaan selässään keikkuvaa Rebekkaa. - OHJAA SE VOLTILLE! karjuin kun Tuju juosta jymisti ohitseni. Kuin ihmeen kaupalla Rebekka sai suokin menemään voltille ja siinä he menivät niin kauan, kunnes Tuju rauhoittui. - Huh! Sepäs oli kivaa! Rebekka hihkui ja minä pudistelin päätäni. Hulluja kaikki. - Te jäätte ravaileen tähän sisäpuolelle, muut voivat vielä laukkailla.
Kun Harrikin meinasi lähteä käsistä ja tartutti pöljäilynsä muihinkin ratsukoihin, komensin hiljentämään käyntiin. Otimme hetken pohkeenväistöä, jonka jälkeen käskin porukan antamaan pitkät ohjat ennen kuin lopeteltaisiin. Kiitokset tästä(kin) tunnista.
|
|
|
Post by Catherine on Aug 14, 2014 8:24:29 GMT 2
Seurasin muita ratsukoita kentälle pilkullinen tamma vierelläni. Talutin sen kaartoon, mittasin jalustimet ja kiristin vyön. Tämän jälkeen pyysin Milaa punttaamaan minut selkään. Painoin pohkeet Rinjan kylkiä vasten, ja siitä se lähtikin oikein reippaaseen käyntiin.
Kävelimme hetken aikaa, kunnes Mila käski ottamaan jalustimet kaulalle. Olin juuri kiristämässä ohjia, kunnes nainen sanoi että voltit tehdään löysin ohjin. Hölläsin siis ohjaa ja aloin taivuttaa tamma istunnallani. Rinja reagoi samantien, ja lähti taipumaan vaikken tehnyt paljoa mitään. Parin voltin jälkeen ohjat otettiin käsiin ja jalustimet laskettiin. Nostin kevyen ravin ja yritin löytää sopivan kevennystahdin Rinjan nopeassa ravissa. Pikkuhiljaa tasapaino alkoi löytymään, ja Rinjakin muuttui tasaisemmaksi edestä. Tamma alkoi koko ajan saavuttamaan Harria yhä enemmän, joten tein voltin. Pian siirryimme harjoitusraviin ja teimme täyskaarron. Jatkoin harjoitusravissa lyhyen sivun loppuun, pitkällä sivulla kiristin ohjaa ja tiivistin istuntaa, mutta Rinja olisi halunnut vain ravata. Tamma heitteli vähän päätään, mutta siirtyi sitten- hiukan tökerösti- käyntiin. Voltti sujui ihan hyvin, vaikka aluksi meinasi valua ulos. Korjasin sen ulkopohkeella, ja loput voltit sujuivat hyvin.
Pian saimme ottaa laukkaa. Odotin omaa vuoroani, siirryin harjoitusraviin ja annoin laukka-avut. Rinja laukkasi ensin hyvin, mutta kun Harri alkoi sekoilla, alkoi myös Rinja. Yritin pidätellä tammaa, mutta se laukkasi todella kovaa eteenpäin, eikä kuunnellut apujani yhtään. Milan käskiessä kaikki käyntiin alkoi Rinja palata vähän maanpinnalle ja siirtyi käyntiin niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Teimme hetken aikaa käynnissä pohkeenväistöä. Rinja ei aluksi väistänyt takapäätään ollenkaan, mutta seuraavalla kerralla vein ulkopohjeen taakse ja tamma otti myös peräpäänsä mukaan väistöön. Sitten siirryimme käyntiin, ja kävelimme loppukäynnit.
|
|
|
Post by Inna on Aug 20, 2014 9:19:43 GMT 2
Talutin minulle vattuilevan nyffiruunan kentälle kaartoon ja ärähdin ruunalle aina, kun se yritti näykkäistä minua. Sain jalustimet säädettyä ja vyön kiristettyä ennen kuin nopsaan nousin satulaan ja pitelin ruunaa paikoillani. ”Nonniin!” Helena kailotti, kun kaikki olivat valmiina. ”Lähtekäähän Harri etunenässä uralle pitkin ohjin! Muistakaa ne turvavälit… Lispe voi kyllä pitää ohjia hieman kireämällä, koska näitä tammojakin on mukana. Muidenkin pitää olla tarkkaavaisina niiden ratsujenne kanssa… ” Lähdin Harrin kanssa uralle ja annoin muiden hoitaa turvavälit kuntoon. Harri viskoi päätään ja annoin sille pohkeilla merkin lopettaa. Helena käski nostamaan jalustimet kaulalle ja tein työtä käskettyä. Volttien teko melkein pelkillä pohjeavuilla oli hankalaa, mutta usean yrityksen jälkeen jopa onnistuin tekemään jonkinlaisen munanmuotoisen hökötyksen. Hetken kuluttua otimme lyhyet ohjat ja nostimme kevyen ravin. Harri ravasi reippaasti eteenpäin viskoen päätään ja yritinkin koko ajan saada ruunaa rauhoittumaan. Pian istahdimme harjoitusraviin ja Helena käski tekemään täyskaarron. Ohjasin ponin allani voltin tapaiselle, josta taivuttaen suuntasin takaisin uralle puolikkaan voltin jälkeen. Seuraavaksi teimme voltit käynnissä pitkille sivuille, joten hidastin ponin käyntiin ja tein voltin. Siirtymiset eivät sinänsä tuottaneet ongelmia, mutta pari kertaa vattuuntunut poni allani meinasi lähteä laukkaan. Pidin sen kuitenkin aisoissa. ”Pitkät sivut siis laukkaa, lyhyeen päätyyn tullessa ravia kolme askelta ja sitten käyntiin. Iita ja Harri aloittaa!” Helena huuteli, joten lyhyellä sivulla tein puolipidätteen ja nostin laukan. Harri nosti laukan ja lähti pinkomaan. Siispä hidastin ponin vauhtia saaden protestiksi pukin. Pitkän sivun jälkeen siirsin raviin ja siitä käyntiin. Taputin ponia kaulalle ja jäin odottamaan jälleen omaa vuoroani. Rebekka oli minun jälkeeni Tujun kanssa vuorossa. Rebekka nosti laukan ja ruuna rynni suorastaan pitkää sivua pitkin, eikä kuunnellut Rebekan otteita ollenkaan. Voltilla Tuju sitten viimein rauhoittui ja Rebekka hihkui kuinka kivaa se oli ollut. Helena pudisteli epäuskoisena päätään ja totesi ratsukon jäävän ravailemaan uran sisäpuolelle. Me muut jatkoimme laukkaharjoituksia. Sain tehtyä pari kelvollista nostoa Harrin kanssa ennen kuin nostin laukan uudelleen ja tällä kertaa poni lähti pukkilaukassa eteenpäin. Sain pidettyä ruunan kuitenkin hallussani jotenkuten. Harrin temppuilujen jälkeen muutkin ratsut alkoivat pöljäilemään, jonka takia Helena käski siirtämään käyntiin. Vielä ennen lopettamista teimme muutamat pohkeenväistöt ennen kuin annoimme ratsukoiden kävellä pitkin ohjin. Taputin Harria kaulalle ja kiitin sitä hien pintaan nostaneesta tunnista.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 25, 2014 22:07:37 GMT 2
Eee hele... Olin päättänyt rohkaistua ja ilmoittautua Vaahtikseen ratsastustunnille koska noh, pakko se kai oli joskus tehdä. Olin onnistunut kaivamaan vanhat ratsihousut ja -saappaat kaapista, ja vetskaria olin saanut kiskoa kiinni hiki virraten, ilmeisesti en ollut ihan entisissä muodoissani... Saappaatkin menivät ihme kurtuille, kypärä kiristi joka kohdasta ja polvia heikotti jo etukäteen.. Mitähän tästä tulisi... Helena oli tarjonnut minulle ratsuksi Tujua, mutta olin kieltäytynyt rääkäisten "EI IKINÄ" kuin murrosikäinen kukonpoika. Mulla oli jonkun verran itsesuojeluvaistoa, enkä mis-sään nimessä haluaisi katkenneita luita, murskaantuneita pääkalloja tai järkkynyttä mielenterveyttä ensimmäisellä ratsastustunnillani vuosikausiin. Joten olin pyytänyt jotain tasaista, lammasmaista ratsua (mieluiten keppi- tai keinuhevosta). Helena oli silmiään pyöräytellen määrännyt mulle Villan, joka kuulemma oli varsinainen viilipytty. Kiltti se olikin ollut hoitaessa, ihan kuin joku hevoskirjojen unelmaponi, ja mun jalat tutisi vain vähän noustessani selkään. Villa tuntui sen verran luotettavalta, että mä aloin alun tutinan jälkeen rentoutua. Jossain lihasmuistissa se selkeästi oli, miten istua hevosen selässä. Kyttäsin kulmieni alta Tujua, joka höyrysi kuin veturi. Villa sen sijaan teki juuri mitä käskettiin. Kun meidät komennettiin tekemään voltteja jalustimet kaulalla pitkin ohjin (JAIKS), tamma toimi mun yllätyksekseni oikein kivasti pelkällä istunnalla. Ravi tuntui pitkän tauon jälkeen persuksissa pahemmalta kuin crossfit-treeni, ja päästin itsekseni mutisten muutamat ärräpäät ilmoille Helenan komentaessa meidät vielä istumaan alas harjoitusraviin. Mun takamuksella oli massiivisen koon lisäksi myös suuri ego (kuten ehkä tuli jo selville siitä kentän penkki-reklamaatiosta), eikä se sietänyt tällaista kohtelua. Muut kiljahtelivat innosta kun aloitettiin laukkailu, mutta mun sydän läpätti kuin kolibrin siivet. Onneksi Villa kuitenkin nosti laukan kuin se keinuheppa ja mä rentouduin täysin. Se oli niin kultainen! Muistin taas, miksi näiden hevosten kanssa jaksoi säätää... Tuju sen sijaan kuvitteli ilmaisesti olevansa joku täysiverinen laukkahevonen ja veti aikamoiset showt. Kiitin kaikkia universumin voimia, etten ollut joutunut sen selkään... Ilo loppui tietenkin lyhyeen kuin, kuten aina, yksi kaakeista alkoi kuumeta ja kuumotteli muitakin, ja saimme harjoitella... pohkeenväistöä Whaaatttt??? Tuskin muistin, miltä se näytti. Onneksi Helena joutui keskittymään vähä-älyisempien ratsujen (Tujun) vahtimiseen ja mä pääsin vähällä syynillä. Puoliautomaattina Villa tajusi kyllä, mitä haettiin, vaikka mun avut olikin säälittävät, ja otti ristiaskeleita kiltisti. Voih, mikä kullanmussukka, varsinkin verrattuna erääseen nimeltämainitsemattomaan sabinoon suomenhevoseen... Loppuverkoissa olin 7 taivaassa, mun eka ratsastuskokemus piiiitkän tauon jälkeen oli ollut iki-ihana ja olin aivan lääpälläni Villaan. Lellisin sitä tunnin jälkeen varmasti ekstraherkuilla, sama sitten mitä Mila protestoisi... Kiitos! Ja sori maksun viivästymisestä, en muistanut tuntia ollenkaan!
|
|
|
Post by Mila on Aug 25, 2014 23:07:21 GMT 2
Ei haittaa, nyt saat kavuta Tujunkin selkään ihan itsenäisesti... Jos uskallat
|
|
|
Post by Lispe on Sept 3, 2014 15:13:53 GMT 2
Hukkis aloitti hirnumisen heti kentälle päästyämme, joten minulla oli täysi työ pidellä se kurissa. Helena tuli auttamaan jo selkään pääsyssä, ja totesi että ori saattaisi rauhoittua kun työt aloitettaisiin... Hukkis rauhoittui heti joten pääsimme uralle ilman mitään sekasortoa. Yritin koko ajan katsella paikkaa ruunan edestä, joten turvallisimmaksi vaihtoehdoksi muodostui Tuju. Hukkis kuitenkin sekosi takana laahustavasta Rinjasta. helena komensi heti alussa minun ottavan ohjat paremmin käsiin, jotta ori pysyisi hallinnassa, ehkei tämä sittenkään ollut järkevä idea...
Kaikkien päästessä uralle nostimme jalustimet kaulalle. Teimme voltteja ja ympyröitä löysillä ohjilla. Sain potkia Hukkista sisäpohjeella, että se edes vähän taipuisi. Vaivihkaa otin kuitenkin ohjia hieman enemmän käsiini, jolloin homma alkoi sujumaan... Seuraavaksi saimme ottaa jo ohjat tuntumalle ja pääsimme ravaamaan. Ei perskati mitä pompotusta se oli, Hukkiksen selässä ilman jalustimia! Kärsin pomppivassa selässä enkä keskittynyt yhtään tehtäviin, tein vain mitä Helena ohjeisti. jatkoimme harjoitusravissa, tosin jalustimet saivat olla jalassa, joka helpotti asiaa hieman.
Aloitimme tehtävän, jonka idea oli (kai?) pitää hevonen hallinassa puolipidätteillä ja pidätteillä. Hukkis innostui ravista niin, että kun kulmassa piti siirtää käyntiin se pompahti laukkaan. Hiljentelin orin voltilla ja siirsin sen uudestaan käyntiin. Voltti onnistui yllättävän hyvin, ja Helena kehuikin meitä. Tehtävä onnistui suht'koht hyvin, joten Helna uskaltautui antamaan meidän laukata.
Nostin laukan kulmasta, joka nousi pienen pukin kera. Hukkis hakeutui heti kuitenkin muotoon, joten annoin sille kevyempää ohjaa. ori siirsi päädyssä hyvin raviin, josta takaisin käyntiin. Kulmasta taas nosto ja ori meni oikein hienosti! Helena kehuikin kuinka hyvin sain Hukkiksen peräänaantoon, no ehkäpä kun tallainen koulutykki on alla, enhän mä mitään edes tehnyt... Laukkaaminen loppui kuitenkin lyhyeen kun Harri päätti järjestää pienen rodeoesityksen. Catherine pysyi hyvin kyydissä, mutta Helenalle se oli liikaa. Siispä nainen laittoi meidät tekemään pohkeenvöistöä, joka taas onnistui Hukkikselta paremmin kuin hyvin, hieeeno poika.
Otimme vielä pitkin ohjin loppukäynnit, josta suuntasin Hukkiksen kanssa Helenan luvalla pienelle kävelylenkille maastoon.
|
|
|
Post by Rebekka on Sept 7, 2014 6:43:46 GMT 2
Kun kaikkia muita tunnille osallistuvia hevosia oli jo toivottu, jäljelle jäi vain Tuju. Ja minä viimeisenä osallistuneena sitten sain tämän kyseisen suokkiruunan. Olin kuullut huhuja että Tuju oli hieman mielenkiintoinen ratsastettava, ja mielenkiinnolla siihen suhtauduinkin.
Hoitaminen ei ollut edes paha operaatio, mutta jo selkään nouseminen oli jo toisenlainen asia. Tuju pyöri kuin mikäkin ja vain vaivalla sain itseni kammettua ylös selkään. Kiristelin vyön, ja liityin jonon perälle uralle. Laitoin muiden perässä jalustimet kaulalle, ja pyörittelin nilkkojani.
Tujun mielestä voltit pitkin ohjin oli tylsiä, hänen mielestä uraa pitkin kiemurtelu oli parempi tehtävä. Niinpä otinkin salaa hieman ohjaa kätöseen, ja avitin niillä. Johan alkoi sujumaan, jos volteiksi lasketaan ihmeellisiä banaaninmuotoisia häkkyröitä.
Helena antoi luvan ohjien ottamiseen, ja mielihyvin otin paremman otteen taikanaruista. Tehtäväksi lankeutui sen verran helppo asia, joten luulin selviytyväni siitä ilman sen suurempia ongelmia. Tuju nosti ravin heti ravi-sanan kuultuaan, ja lähti kaahottamaan eteenpäin. Kun ruuna ei kuunnellut pidätteitä, pysäytin sen kulmaan ja nostin itse ravin uudestaan. Sabino allani lähti reippaaseen raviin, kiihdyttäen aina saadakseen edessä keikkuvan Hukkiksen persauksen kiinni. "Pidätä sitä! Nyt se juoksee alta!" Helenan ääni kaikui, ja ähkäisin. Sitähän mä yritin koko ajan.. Onneksi naisen ääni häiritsi Tujua sen verran, että se unohti hetkeksi Hukkiksen ja suostui kuuntelemaan minuakin.
Seuraava tehtävä sujui onneksi oikein hyvin, mutta vain kauhulla odottelin sitä hetkeä kun piti laukata. Pian se hetki tulikin, ja vuoromme oli heti Harrin jälkeen. Annoin laukka-avut, jolloin muutaman tuskallisen raviaskeleen jälkeen rymisti laukkaan, kuunnellen minua yhtä paljon kuin lapsi karkkikaupassa äitiään. Ei siis yhtään. Pidätteet menivät kuuroille korville, ja Helenan kiljuessa jotain voltista, nojasin reilusti sisään ja käänsin. Tuju käännähti voltille, ja pidin sitä siinä pikkuriikkisella ympyrällä kunnes se ei enään kaahottanut. Me jäimme ravailemaan ympyrälle kun muut vielä laukkasivat, ja äskeiseen spurttiin nähden Tuju kuunteli ihan kivasti, mitä nyt yritti koko ajan tarjota reippaampaa askellajia.
Helenan komentaessa pohkeenväistön katsoin tuota epäuskoisesti. Voi vitsi... Tuju ei halunnut väistää, ja silloin kun se sen teki, niin se meinasi kompastua omiin jalkoihinsa, jolloin Helena tuli pukkimaan ruunaa kyljestä oikeaan suuntaan. Tällä tavalla saimme muutaman ihan kivan väistön, ja kiitin hikikerroksen kasvattanutta ruunaa. Jalat huusivat kramppia, joten kävelin loppukäynnit Tujun vierellä, josta menimmekin sitten kaartoon.
Kiitoksia tunnista, ja tähän mun uskolliseen tyyliin maksu on ajoissa ja silleen.....
|
|