#Antonio
3.9.2014Päristelin mopollani Vaahterapolkuun, jossa en ollut pitkään aikaan käynytkään. Enkä kyllä tämänkään jälkeen käy… Toivomani mukaan löytäisin mahdollisimman nopeasti Lispen ja Milan. Suuntasin suoraan taukohuoneeseen, josta löysin Markuksen kuorsaamassa sohvalla. Heitin miestä tyynyllä, jolloin Markus vain hönähti ja katsoi minuun päin.
- Missä mahtaa olla arvoisa johtaja? kyselin humoristisesti.
- Danielalla maastossa joidenkin hoitajien kanssa, Markus tuhahti ja nousi päätään hieroen istumaan.
- Ootko nähny Lispee? kysäisin vielä.
- Ööhmm…. Jossain se täällä juoksenteli Innan kanssa, en yhtään osaa sanoo missä se vois olla.
- Okei, tänks, kiittelin - lähden Rinjalla maastoon, älä ihmettele jos meitä ei näy pariin tuntiin, sanoin ja lähdin lampsimaan tarhoille.
Rinja mussutti heiniään samalta kasalta Brendan kanssa. Vihellellen pujahdin aidan välistä tamman luokse. Rinja katsoi minuun, mutta jatkoi kuitenkin syömistä. Onneksi ei vielä ole kurakelit, sillä muuten olisin joutunut keirtämään koko aidan ympäri Rinjan luokse. Tamma seurasi minua kiltisti portille jossa nappasin sen naruun kiinni. Talutin vähän laiskalta tuntuvan tamman talliin.
Kävin nopsaan hakemassa harjan ja Rinjan suitset. Suin tamman reippaasti enkä jaksanut edes välittää sen tolloiluista. Rinja nappasi suitset helposti päähänsä. Laitoin vielä kypärän päähäni, ennenkuin irroitin tamman käytävältä ja kipusin tallissa selkään. Se ei varmaan ollut sallittua, mutten jaksanut välittää sillä hetkellä siitä. Rinja köpötteli pitkin ohjin ulos, jossa ohjasin sen maastopolulle.
Nappasin tien reunalta pitkän heinänkorren, jonka katkaisin ja laitoin hampaideni väliin. Laskeuduin selälleni Rinjan pyllyn päälle. Tamma ei välittänyt siitä, joten rentoutin selkälihakseni ja aloin viheltelemään ‘’coming home’’ biisiä. Rinjan kaviot kopisivat tien pinnassa. Kivet iskeytyivät toisiinsa joka askeleella ja tuuli humisi puissa. Viimeinen kerta, viimeinen kerta näissä maastoissa, viimeinen kerta Rinjan selässä, viimeinen kerta Rinjan hoitajana, ainoastaan sen perkeleen koulun takia! Aloin kuitenkin ajattelemaan positiivisesti, en joudu muuttamaan, en joudu eroon tyttäystävästäni, saatika hevosista, ainahan voisin tulla käymään täällä. Nousin istumaan ja ohjasin Rinjan näköalapaikalle vievälle tielle. Sielläkään ei varmaan saanut ratsastaa, mutta paskatko minä välitin siitä. Toivoin vain ettei koiranulkoiluttajat ja patikoijat olisi tähän aikaan liikkeessä.
Kävelimme mäntymetsässä pienellä polulla. Pian polku muuttui kivisemmäksi ja siitä kallioksi. Rinja säikähti ensin kovaa pohjaa josta kuului kopiseva ääni, mutta pienellä avustuksella pääsimme kalliolle. Kiipesimme vielä polkua ylös näköalatornille ja hyppäsin alas.
- Et ole tainnut ennen käydä täällä, hymyilin.
Otin taskustani tuoreen syksyisen omenan, jonka tarjosin Rinjalle. Näköaloissa ei ollut valittamista. Eteemme paljastui laakso, jonka keskellä oli järvi. Jo kellertävät puut näyttivät kauniilta syysauringon heijastaessa niihin. Järvi oli tyyni ja se kimmelsi auringossa. Kipusin takaisin Rinjan selkään ja jatkoimme hieman ylemmäs kalliolle, joka muuttui pian alamäeksi. Nojasin kunnolla taakse ja annoin Rinja laskeutua pitkin ohjin alas. Tiellä nostin ravin, josta siirryimme suoraan laukkaan. Pitkin ohjin Rinja laukkasi reipasta laukkaa. Tuuli paiskasi Rinjan harjan kasvojani vasten, mutten välittänyt siitä. Laukkasimme pitkään Rinjan päättämällä vauhdilla. Siirryimme tasaiseen raviin ja siitä takaisin käyntiin.
- Käydäänkö vielä hyppäämässä pari estettä, virnuilin Rinjalle. Koska tamma ei vastannut mitään (hehehe) suuntasimme maastoesteradalle.
Valitsin esteiksi vesihaudan, risukasan ja talon. Aloitimme suuntaamalla vesihaudalle. Rinja innostui, mutta ei kuitenkaan kiihdyttänyt liikaa. Hyppy oli sulava ja pääsin helposti siihen mukaan. Jatkoimme suoraan talolle. Sekään ei tuottanut vaikeuksia, eikä myöskään risukasa. Taputin Rinjaa ja huomasin sen suuntaavan juuri kynnetylle sänkipelolle.
- Ai haluat vielä käydä vähän revittelemässä?
Ennen kuin huomasinkaan, oli Rinja singonnut kuin tykinkuula laukkaan. Nojasin eteenpäin jolloin tamma vielä lisäsi vauhtia.
- Juhuuuu! huusin heilauttauen samalla toisen käteni ilmaan, ikään kuin olisin voittanut jotain.
Rinja hiljenti hyvin raviin. Ravailimme hetken pellolla, ennen kuin siirsin Rinjan käyntiin ja lähdimme takaisin tallille.
Ratsasin Rinjan tarhoille, jossa vein sen tarhaan ja otin siltä suitset pois.
- Kiitos Rinja, kuiskasin antaessani tammalle omenaa.
Annoin vielä pienen pusun tamman turvalle, ennen kuin Rinja lähti kavereidensa luokse. Ettei tästä nyt hirveän kliseistä tule, voin sanoa ettei minua itkettänyt! Olin pikemminkin päästänyt linnun lentämään vapauteen sisimmästäni. Nyt minun ei tarvinnut enää hoitaa kuin yksi velvollisuuteni, nimittäin koulu. Tai vielä minun piti käydä kertomassa tilanne Milalle, mutta veikkaanpa ettei nainen minua pakota jatkamaan Rinjan hoitajana.
Päätin kuitenkin käydä ensin kertomassa Lispelle. Huomasin tytön pyörän nojaamassa seinää vasten, joten ainakin hän oli vielä paikalla. Kentällä ei ketään ollut, mutta maneesista kuului huutoa ja naurua, tai ehkä pikemminkin huutonaurua. Liu’utin maneesin oven auki ja huomasin hopeisen suokin juoksemassa oven ohi. Jäin maneesin ‘’välikköön’’ katsomaan tamman menoa. Inna ohjasi Ullaa estekujalle, kun Lispe oli toisessa päässä leipäsangon kanssa ottamassa tammaa kiinni. Inna huomasi minut ensimmäisenä ja iloisesti tervehti minua.
- LIPSUTIIIIN, miehes tulii! Inna nauroi.
- MITÄ, Antonko!? Tyttö heitti sangon maahan ja säntäsi luokseni. Siirryin portin välistä kentän puolelle. Lispe hyppäsi kaulaani minun melkein kaatuessani selälleni.
- Missä sä oot ollu? Mikset oo vastannu kun oon laittanu miljoona viestii ja soitellu? Lispe kyseli.
- On ollu vähä kaikkee… mutisin.
- Mä taidan mennä Ulpukan kanssa tohon kentälle hoitamaan loppuverkat, Inna sanoi ja lähti sitten ulos Ullan kanssa virnuillen meille.
- Mulla on sulle kerrottavaa, sanoin haikeasti. Nostin Lispen maneesin reunalle istumaan.
- Sähän tiedät, että meidän koulussa on hometta. Nyt se on levinny niin paljo, että pari oppilastakin on sairaalassa. Meidän pitää vaihtaa koulua sadan kilometrin päähän täältä. Mun pitää siis lopettaa Rinjan hoitaminen, mutta se on nyt asioista pienin… En voi käydä koulua täältä käsin, joten mun pitää vuokrata asunto sieltä.
- Eikä… Lispe sanoi huolestuneena.
- Tuun kuitenkin viikonloppusin tänne, ainakin millon voin… Ja lomilla tietty. Ja voithan säkin tulla käymään siellä! yritin ilostuttaa Lispeä. Suutelin tyttöä ja käänsin selkäni häneen päin.
- Hyppää kyytiin, käydään sanoo Milalle, hymyilin ja tyttö teki työtä käskettyä.
Lispe suuteli kaulaani kun kannoin tyttöä reppuselässä taukohuoneeseen.
Lispe laskeutui maahan ja astelimme sitten taukohuoneeseen.
- Oih! Nuoripari, näkeehän teitä täällä joskus, Mila lässytti.
Lispe näytti naiselle keskaria ja istuutui sitten syliini.
- Mittees nuorisolla on kerrottavana? Mila sanoi savolaisittain.
- Tällee tiivistettynä: meidän koulussa on hometta joten meidän pitää vaihtaa koulua tohon sadan kilsan päähän. Koska koulua on viisi kertaa viikossa, en mä mitenkään kerkee hoitamaan Rinjaa, joten joudun lopettamaan hoitajana täällä, kerroin.
- Jaahas… No mielellään me oltais sut täällä pidetty, Mila sanoi - Kaikki hoitajat tuntuu vaan katoavan jonnekkin, Mila huokaili.
- Mutta oonhan mä täällä! Lispe virnuili.
- Niin, sinä, ja kaikki muut kahelit laiskiaiset, ei kukaan järkevä, Mila huokaisi, mutta naurahti sitten.
- En kuitenkaan sano etten käy täällä enää, muistutin Milaa.
- Käy edes joskus pelastamassa mut täältä! Mila naureskeli.
- Sinä oot kyllä se pahin laiskiainen, että Anton pelastaa kyllä meidät muut! Lispe selitti - eikö muuten kukaan oo sulle jo juoruillu minusta ja Antoniosta? Lispe hämmästeli.
Ai mitä? En itsekkään tajunnut mitä Lispe oli selittämässä. Ja kun olin sitä kysymässä, tyttö tökkaisi minua kyynerpäällä kylkeen, okei, ei sitten.
- Ai että te seurustelette? No ihan kun en ois sitä tienny! Mila naureskeli.
- Ähh… Ei sitä! Vaan että mulla on laskettu aika toukokuun kolmas päivä, Lispe sanoi ihan vakavana. Aa, tätä se oli muillekkin virnuillut. Mila katsahti minuun ja pidin naamani vakavana ja myönteisenä, juuri niin.
- AI MITÄ!? SÄHÄN OOT VASTA KUUSTOISTA! Mila karjui.
Lispe käänsi päänsä minuun ja repesimme sitten molemmat nauramaan. Mila ei ihan heti tajunnut, mutta kun nainen tajusi, oli leikki kaukana.
- Nyt prkeleen ipanat töihin siitä! Ei tuommosella saa huijata! Seuraavaks soitan että teistä tulee juuri syntyneen lapsen kummeja, saatna! Mila mutisi.
- Niin muute, eikös se Jesse haluis lasta? kyselin.
- EI! ULOS! Mila komensi ja naureskellen juoksimme pois taukohuoneesta.
- Mitäs sanoisit jos ei mentäskään huomenna kouluun? Pidettäis vapaapäivä mun kämpässä, virnuilin Lispelle kävellessämme parkkipaikalle.
- Käy! Lispe naureskeli ja kaappasin tytön syliin. Suutelin Lispeä ja siinä pienen hetken, tunsin, että ehkäpä sittenkin kaikki kääntyy hyväksi. Irroittauduimme toisistamme ja jatkoimme matkaa mopolleni.
- Otin sulle kypärän varmuuden vuoks mukaan, sanoin ja nappasin sen repustani.
- Ai sä ihan suunnittelit tän? Lispe hymyili.
- Tietty, sanoin ja annoin sitten pienen pusun Lispelle. Hyppäsimme hyppäsimme moponi selkään ja lähdimme huristelemaan Lispen kautta meille. Illalla söisimme, katsoisimme jonkun romanttisen komedian ja sitten rupeaisimme nukkumaan (Haha, varmasti, ‘’nukkumaan’’
)
En millään kerkee kirjottaa koulun ohella kolmelle (+3) hevoselle hoitotarinaa, joten päädyin poistamaan Antonion kirjoituksistani. Poikaa kyllä nähdään mun omissa kirjoituksissa (: