|
Post by Mila on Apr 10, 2014 18:30:55 GMT 2
Juuso omistaa puoliveriruuna- Damonin
|
|
|
Post by Inna on Apr 14, 2014 23:53:46 GMT 2
Ajelin Vaahterapolkuun tasaista ylinopeutta ja parkkeerasin auton parkkipaikalle. Kapusin ulos autosta ja suunnistin sitten talliin sisälle. Kurkkasin ilmoitustaululta nopsaan kaiken turhan ja silmiini pisti vaellus. Kirjoitin vain nopsaan nimeni alle Maran lisäksi. Kaippa se voisi olla ihan mukavaa. Sitten suunnistin varustehuoneeseen. Vaihdoin Maralle puhtaan satulahuovan ja kävin nakkaamassa likaisen pesuun. ”No, voi nyt sitten!” kuulin samassa vihaisen kiroamisen ja kurkistin pesutuvasta varustehuoneeseen. Se blondi tyttö – Innako nimi oli? – oli jalat levällään huoneen lattialla ja kaikki mahdolliset ratsastusvarusteet olivat hänen päällään. ”Jaahas, sitä ollaan sitten aina lattiatasolla, kun sinua näkee”, heitin ja nainen mulkaisi minua mahdollisimman murhaavasti. ”Mitäs satut aina väärään aikaan paikalle”, Inna mutisi. Nappasin avuliaasti mustan satulan toiselle käsivarrelleni ja ojensin sitten toisen Innalle, jotta voisin vetää hänet pystyyn. Inna tarttui siihen mutisten ja vedin hänet jaloilleen. Eipä tainnut olla nainen ihan valmiina, kun paiskautui rintaani vasten. ”Oho”, Inna sanoi ja levähti aivan punaiseksi. Hymyilin. Oho tosiaan. “Kaikki ok?” “Totta kai”, nainen mutisi ja nappasi sitten hieman kiukkuisesti satulan minulta. Taisi olla menkat päällä. Inna katosi yksityisten puolelle varusteidensa kanssa ennen kuin kerkesin sanomaan mitään. Kohautin olkiani ja suuntasin menoni taukohuoneeseen. Siellä Eljas istuskeli sohvalla. “Terve”, sanoin ja Eljas vain hymähti jotain vastaukseks lehtensä takaa. Kävin nappaamassa kahvia pannusta ja istahdin sitten pöydän ääreen. Nappasin jonkun lehden pinosta ja huomasin käsissäni olevan Cosmon. Naurahdin hiljaa ja avasin lehden. Mitähän lehti tänään mahtoi kertoa? “Ootko sä homo, kun naistenlehtiä luet?” Eljas yhtäkkiä kommentoi ja kohotin kulmiani kysyvästi. “En tietenkään. Näissä vain neuvotaan hyvin miten rasvaista ihoa saa hoidettua.” Eljas nauroi. “No, niin laiskimus! Takaisin töihin!” Mila pyllähti taukohuoneeseen ja komensi Eljaksen hommiin. “Have fun sweetie!” huikkasin Eljaksen perään, joka tuntui liukenevan paikalta vain entistä nopeammin. Jatkoin lehden selailua, kun Mila istahti vuorostaan sohvalle retkottamaan. “Ai, en tiennytkään, että olet miehiin päin”, nainen tokaisi ja meinasin revetä nauruun. “Jeps. Miehiin todellakin. Erityisesti Eljas on todella hyvännäköinen. Hieman ehkä liian lyhyt minun makuuni, mutta muuten ihan mukiinmenevä.” Mila pärskäytti kahvinsa suustaan. “Miltä osin lyhyt?” Nauroin. “Molemmista osin”, vastasin. “Ei. Kyllä minä ihan naisiin päin olen. Mutta taidanpa hakea elämäni naisen tarhasta ja lähteä ratsastamaan”, ilmoitin ja nousin ylös. Olin juuri ovella, kun Mila yhtäkkiä huikkasi perääni: “Lauantaina olisi minun vanhusjuhlani, jos kiinnostaa, niin olet tervetullut!” “Pistetään korvan taakse”, huikkasin takaisin ja suuntasin sitten tarhoille. Mara hirnahti minulle, kun tulin tarhan luokse. Daniela söi päiväheiniään tarhan nurkassa. Kaksikko tuntui tulevan toimeen keskenään hyvin. Avasin tarhan portin ja nappasin mustan ratsuni narun päähän. Mara kulki kiltisti perässäni, kun johdatin sen sisälle talliin ja karsinaansa. Kävin hakemassa varustehuoneesta kaikki tarvittavat varusteet ja palasin sitten tamman luokse. Nappasin harjapakista harjan ja menin sitten takaisin karsinaan jättäen oven auki. Mara kyllä pysyisi karsinassaan. Aloitin harjaamisen kaulalta ja kiitin luojaa siitä, että tamma oli tarpeeksi diiva, ettei rypenyt mutaisissa tarhoissa. Käytin pitkän ajan karvan harjaamiseen. Oli todella ikävää, kun musta karva näytti likaiselta. Selvitin vielä hännän ja pitkäksi kasvaneen harjan, jonka letitin todella sotkuisalle letille - letit eivät olleet vahvoja puolijani. Sen jälkeen nappasin satulan ja heivasin sen Maran selkään. Kiristin vyön, jonka jälkeen pujotin mustat meksikolaiset tamman päähän ja laitoin vielä suojat jalkaan. Tamma oli valmis hieman koulutreeniin. Puin itselleni kypärän ja otin raipan mukaan ennen kuin talutin Maran kentälle. Sain heti huomata, että Ulla juoksi kentällä ilman ratsastajaa ja Inna istui kentällä sadetellen kovaan ääneen kirosanoja. Talutin Maran kentän laidalle ja sidoin sen kentän aitaan ennen kuin menin tarhaan. “Oletko kunnossa?” kysyin naiselta, joka voihkaisi. “Voisitko olla ilmestymättä paikalle, kun minulle tapahtuu jotain?” nainen kysyi ja kapusi ylös. Minua nauratti, mutta yritin pitää pokkani. Minä tosiaan aina olin paikalla, kun Inna oli joko lentänyt hevosen selästä tai kompastunut johonkin. “Ai, kappas, terve”, sanoin, kun Ulla tuli luokseni. Nappasin tamman ohjista kiinni ja talutin sen emäntänsä luokse. “Mitä tapahtui?” kysyin Innalta. “Ulla säikähti jotain. Olen jo tottunut tähän…” nainen mutisi. Pidin Ullan ohjista kiinni, kun Inna kapusi tamman selkään. Päästin irti, kun Inna antoi tammalle pohjetta siirtyä käyntiin. “Kiitos avusta”, Inna vielä huikkasi minulle ja heilautin kättä. Palasin takaisin Maran luokse, joka vain seisoa törrötti paikallaan. Avasin solmun ja talutin Maran sitten kentälle. Inna käveli parasta aikaa Ullan kanssa uraa pitkin. He kyllä näyttivät hyviltä yhdessä. Laskin jalustimet alas ja kapusin sitten selkään. Selästä vielä kiristin vyön ja annoin Maran lähteä itse käyntiin. Kävelimme hetken aikaa pitkillä ohjilla ennen kuin nappasin ohjat tuntumalle. Napsautin tahmeaa tammaa saman tien raipalla pepulle, jotta neiti heräisi unestaan. Tein hieman väistöjä ja ympyröitä. Mara tuntui olevan lomapäivänsä jälkeen tahmea. Ilmeisesti se otti aivan liian rennosti täällä. Käskin Maran raviin ja aloitin heti reippaalla temmolla. Tein aivan omia kiemuroitani ja yritin hieman väistellä Innaa, joka myös teki ravissa jotain. Maran alkaessa taipua tahtooni ravissa, istahdin alas ja aloin tehdä väistöjä ympyröillä, uralta keskelle ja keskeltä uralle. Pienen raippa avun jälkeen, Mara ainakin tuntui väistävän hyvin. “Minä menen!” kuulin Innan huikkaavan portilta ja nyökkäsin hänelle vain. Jatkoin väistöjen harjoittelemista ja lisäsin myös hieman laukkaympyröitä. Hetken kuluttua taputin Maraa kaulalle ja annoin tamman kävellä hetken pidemmällä ohjalla. Maran hengityksen tasaannuttua, nappasin ohjat takaisin ja siirsin uudelleen raviin. Kävelytuokion jälkeen sain hieman herätellä jälleen tammaa, jotta se suostui yhteistyöhön. Vielä suurin piirtein puolen tunnin kuluttua siirsin tamman käyntiin. Se oli hionnut treenin jälkeen. Taputin Maraa kaulalle ja annoin sitten kävellä omia reittejään kenttää hetken aikaa ympäri. Pienen ajan kuluttua pysäytin tamman lähelle porttia ja laskeuduin alas selästä. Taputtelin tammaa samalla, kun nostin jalustimet ylös. Ulla kökötti viereisessä karsinassa ja nosti päänsä syöden suu täynnä heinää, kun talutin Maran karsinaansa. Purin tammalta varusteet ja jätin sitten rauhassa mutustelemaan omia heiniään. Jätin varusteet oikeille paikoilleen ja suuntasin sitten jälleen taukohuoneeseen. Siellä oli näköjään tupa täynnä. Mila, Petra, Julia ja Inna istuskelivat pöydän ääressä ja näyttivät suunnittelevan niitä Milan synttäreitä. Rojahdin Eljaksen viereen sohvalle ja venytyksen kautta laskin käteni miehen hartioille. Eljas katsoi minua silmät suurina. “Saitko jo työsi tehtyä sweetheart?” kysyin Eljakselta, joka heivasi käteni pois harteiltani. “Oletko sinä Juuso homo?” Inna kysyi minulta kulmat kurtussa. “Olet jo kolmas joka sitä tänään kysyy”, nauroin. “Juuso lukee Cosmoa”, Eljas paljasti. “Selvä homo”, Petra, Julia ja Inna totesivat kaikki kolme. “Harmi”, Inna vielä sanoi hiljaisella äänellä. “Olen hetero”, sanoin. “Että sinun ei tarvitse harmitella Inna ollenkaan.” Naisen silmät laajenivat suuriksi ja sitten hetken viiveellä hän heitti minua Cosmolla. Muut paikalla olijat nauroivat kovaan ääneen.
|
|
|
Post by Inna on Apr 25, 2014 11:22:52 GMT 2
Talutin hikistä Ullaa tarhaan. Olimme juuri paiskoneet oikein kunnolla töitä kentällä. Itsekin olin aivan hikinen ja odotin vain innolla suihkuun pääsyä. Vapautin tamman tarhaansa ja lähdin sitten talsimaan kohti taloa. Kylmä suihku todellakin tekisi terää. “Inna!” kuulin nimeni huudettavan ja Juuso tuli luokseni, Mara narunpäässä kiinni. “Niin?” kysyin. “Oletko menossa ratsastamaan?” Juuso tiedusteli. “Öö, kävin juuri”, sanoin. “Hienoa! Voisitko liikuttaa Maran tänään? Minulle tuli kiireellinen asia, enkä kerkiä ja tamma tarvitsee liikuntansa”, Juuso sanoi ja työnsi Maran narun käteeni. “Öö.” “Kiitos paljon Inna! Minä korvaan tämän”, hän sanoi ja ennen kuin lähti, antamatta minulle suun vuoroa, yllätyksekseni hän suikkasi suukon poskelleni. Naamani lehahti siinä kohtaa varmaan tulipunaiseksi, enkä saanut mitään sanaa sanottua Juuson perään, joka jo hyppäsi autoonsa ja lähti hurjasteleman jonnekin. Hetken päästä katsoin ihmeissäni mustaa kaunokaista, joka tapitti minua ruskeilla silmillään. Jaa… kai sitä sitten täytyy kavuta uudelleen hevosen selkään. Talutin Maran talliin ja kävin hakemassa sen harjat. En tiennyt, minkälainen Mara oli. Olihan toki tamman selässä jo kerran ollut, mutta muuten en ollut kyllä tutustunut. Harjatessani Maraa, tamma tuppasi turpansa kohti taskujani kuin etsien makupaloja. ”Sori, neiti, tyhjät ovat”, sanoin ja rapsutin tammaa päästä. Mara seisoi todella kiltisti koko harjauksen ajan ja nosti jalkansakin helposti. Harjatessa Mara tuntui jotenkin kamalan korkealta, vaikka sillä säkää ollut muutamaa senttiä enempää kuin Ullalla. Saatuani Maran harjauksen valmiiksi, suuntasin varustehuoneeseen ja aloin etsiä Maran varusteita. Mitä hemmettiä tamma piti edes yllään? Satula ainakin! Satulan löysinkin helposti ja Juuso oli onneksi pitänyt siinä huovan ja romaanin. Nappasin satulan kätösiini ja kävin hakemassa suitset, okei, tammalla ei ollut ainakaan martingaalia. Sitten mieleeni juolahti, että olin nähnyt Maralla aina jotkut suojat jalassa. Mistähän ne mahtaisin löytää? Kävin heittämässä satulan ja suitset karsinan luokse ennen kuin palasin etsimään suojia. Missä hemmetissä ne mahtaisivat olla? Katsoin suojalaatikosta, Maran harjapakista ja Juuson tavaratkin pengoin – olipa söpö paita. Suojia ei vain näkynyt missään. Kiroillen voimakkaasti jatkoin etsimistä. ”Nyt tuli kyllä monta euroa jo purkkiin”, Mila huomautti, kun tuli varustehuoneeseen. ”Mitä etsit?” ”Maran suojia”, sanoin. ”Juuso tuppasi tammansa minulle, kun päätti lähteä jonnekin”, sanoin huokaisten. ”Tässähän ne”, Mila sanoi ja tuppasi syliini jostain pöydältä neljä suojaa. Virnistin ja palasin sitten Maran luokse. Mara katsoi minua uteliaana ja kyttäsi nameja. Oliko Juuso hemmotellut hevosensa piloille? Pujotin suojat Maran jalkoihin ja kävin nappaamassa sitten satulan ja suitset syliini. Heitin satulan Maran selkään ja kiinnitin vyön. Olipa se helppoa, kun hevonen ei edes pullistellut. Suitsia pistäessä Mara suorastaan tuuppasi päänsä suitsien sisään. Mahtaisiko Juuso haluta vaihtaa hevosia? Kun Mara oli valmis, kävin hakemassa kypäräni ja raippani sekä jalkaani jouduin kiskomaan uudelleen hikiset saappaat – hyi. Palatessani karsinan luokse, huomasin jättäneeni oven vahingossa auki. No, Mara onneksi vain kurkisteli pihalle, mutta ei astunut ollenkaan pihalle. Nappasin neidin suitsista kiinni ja suuntasin ulos. Helena piti parasta aikaa jatkoryhmän tuntia kentällä, jossa Hukkiskin näköjään juoksi, siispä suuntasin maneesille. Maneesi oli tyhjä, kun talutin Maran sinne. Tamma seisoi uneliaasti paikallaan samalla, kun kiristin vielä vyötä ja laskin jalustimet alas – jotka olivat ihan saamarin pitkät. Kapusin selkään ylipitkillä jalustimilla ja lyhensin niitä varmaan viisi reikää. Mara seisoi koko sen ajan hievahtamattakaan paikallaan. Annoin tammalle pienen avun lähteä liikkeelle. Hitsit, kun friisiläinen tuntui aivan omituiselta Ullan jälkeen! Ulla oli leveäselkäisempi ja Mara taas oli hoikkatyttö. Hetken kävelyn jälkeen nappasin ohjat kätösiini ja aloin tehdä yksinkertaisia kiemuroita. Mara oli siinä mielessä samanlainen kuin Ulla, että sitä sai ratsastaa koko ajan eteenpäin – tosin Mara ei säikkynyt mitään! Tuntui siis mukavalta ratsastaa, kun ei tarvinnut miettiä, että milloin hevonen lähtisi alta mörön takia. Annoin Maralle hieman pohjetta ja tamma nosti hienosti ravin. Mara tuntui heti painuvan peräänantoon ja kulki ihanasti. Taisin juuri silloin olla rakastunut! Ravailin hetken aikaa kahdeksikolla ja istahdin sitten harjoitusraviin. Okei, ravi ei ollut todellakaan mikään ihana istua. Sain tehdä hieman itse töitä, että pystyin istumaan ravissa. Otin hieman väistöjä uralta keskelle ja keskeltä uralle. Mara väisti kuin taikaiskusta ja tamma tuntui todellakin olevan automaattivaihteinen. Väistöjen ohella otin myös laukkaa ympyröillä ja on varmaan aivan turha jatkaa tätä hehkutusta… no, jatkan silti. Voi mikä taivaallinen laukka tällä tammalla onkaan! Se on niin helppoa istua ja pyörii aivan ihanasti! Jarrutkin löytyvät paikoiltaan ja laukasta suoraan käyntiin ja pysähdyksiin siirtyminen ei tuota sitten mitään vaikeuksia. Todellakin toivoin, että Juuso ei huomaisi mitään, kun hevoset vaihtuvat hieman keskenään. Kokeiltuani tamman taitoja vielä vaikka millä tavoin ja hehkuttaessani tammaa päänupissani entistä enemmän, siirsin tamman lopulta käyntiin ja suuntasin maneesin ovelle. Tuskin Juusolla olisi mitään sitä vastaan, jos kävisimme ottamassa loppukäynnit maastossa. Avattuani maneesinoven, suuntasin tasaiselle metsäreitille ja annoin Maran kävellä pitkillä ohjilla. Vapautin jalkani jalustimista ja annoin niiden retkotella Maran kylkiä vasten. Tämä oli mukavaa! Mara vain löntysti eteenpäin, eikä välittänyt edes rusakosta! Ullalla olisin jo maassa kiroamassa säikkyvää hevosta! Hetken käveltyämme, palasin takaisin tallille. Helena lopetteli parasta aikaa tuntia kentällä ja pari hoitajaa näyttivät tulevan kentälle hoitsuillaan. Ratsastin Maran tallin eteen ja laskeuduin alas selästä. Taputtelin tammaa kaulalle. “Haen sinulle ämpärillisen heppaherkkuja!” sanoin tammalle ennen kuin talutin sen talliin. Riisuin siltä varusteet ja jätin hetkeksi aikaa karsinaansa. Kaivoin Ullan pakista hieman heppanameja ja palasin sitten karsinalle. Mara hamuili jo nameja ja ojensin sille pari. “Juuso ei saa sinua enää takaisin”, naureskelin tammalle ja taputtelin kaulalle. Minä niin aikoisin lahjoa tämän kaunokaisen, että se vihaisi Juusoa ja haluaisi vain olla minun heppani! Juuso ei edes huomaisi mitään! Pian minä astelin talolle, jossa pauhasi telkkari kovalla. Jesse ja Mila katselivat telkkaria, kun suuntasin itse yläkertaan, riisuin vaatteeni ja huomasin kännykkäni juuri silloin värisevän pöydällä. Nappasin sen kätösiini ja avasin viestin. Kiitos paljon, Inna! Hyvitän tämän kyllä! Saat itse valita tavan Naurahdin hiljaa ja vastasin sitten viestiin. Ookkei, Mara vaihtoi juuri omistajaansa! Mutta saat lainata sitä joskus.
|
|
|
Post by Inna on May 2, 2014 23:40:42 GMT 2
Talli tulvi tänään porukkaa. Kai kaikki olivat saapuneet Vapun vietostaan ja päättäneet suunnata tallille. Tervehdin kaikkia, jotka vain vastaani sattuivat kävelemään, kun suuntasin matkani tarhoille. Mara mutusteli parasta aikaa päiväheiniään, mutta nosti päänsä, kun kuuli minun tulevan. Tamma hörisi minulle ystävällisesti ja käveli jo minua vastaan. Taputin neitokaista kaulalle ja kiinnitin sitten narun siniseen riimuun. Mara kulki kiltisti löysällä narulla perässäni, kun talutin sen yksityistenpuolelle. Pongasin heti Innan, joka parasta aikaa teki letti Ullalle. Päästin Maran karsinaansa ja menin sitten nojailemaan Ullan karsinan suulle. Hopeanmusta tamma työnsi turpaansa minua kohti ja rapsutin sitä otsasta. Inna tuntui vasta silloin huomaavan minut ja lehahti kokonaan punaiseksi. Se oli aika söpöä itse asiassa. Hymyilin vinosti. ”Kauanko oikein olet siinä seissyt?” nainen kysäisi minulta. ”Viisi sekuntia”, sanoin. ”Mitä sinä kiusaat hevostasi?” ”Halusin leikkiä leteillä”, nainen vastasi minulle ja vilkaisi Ullan ylitse viereiseen karsinaan, jossa Mara seisoskeli. ”Voisin iskeä seuraavaksi tuon sinun hevosesi kimppuun. Sillä on niin kiva pitkä harja.” Naurahdin ja annoin Innalle luvan käydä kimppuun. Eipä siitä haittaakaan olisi. Jätin Innan letittämään Ullan harjaa ja kävin hakemassa Maran harjapakin varustehuoneesta, jossa hoitajat pesivät parasta aikaa jutellen ja kikatellen hoitsujensa varusteita. Pyöräytin silmiäni ja nappasin nopsaan pakin mukaani. Jätin Maran karsinan oven auki, kun pujahdin sinne harjan kanssa. Onneksi tamma ei ollut kamalan likainen, mitä nyt hieman pölyssä. Aloitin harjauksen harjan puolelta ja suin harjan alta mahdollisimman tarkasti. Olin juuri harjannut etujalan, kun Inna pujahti sisään karsinaan pienen jakkaran kanssa. Hän asetti sen Maran viereen ja nousi päälle seisomaan. ”Joko Ulla tuli valmiiksi?” ”Jeps.” Annoin Innan letittää kaikessa rauhassa tamman harjaa, kun suin lopun hevosen vasemmasta puolesta. Olisin voinut aivan hyvin kiertää Maran toiselle puolelle pepun puolelta, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Siksi menin Innan takaa ja matkalla puristin naisen pakaraa. Inna kiljaisi raikuvasti ja Marakin hieman hätkähti. ”Juuso!” nainen sihahti. ”Hei, jätetään tuollaiset sinne makkarin puolelle”, Markus huikkasi karsinan ovelta ja huomasin Innan jälleen lehahtavan punaiseksi. Markus jatkoi matkaansa naureskellen ja minä siirryin Maran toiselle puolelle. Jatkoin harjaamista toiselta puolelta. Inna tuntui letittävän Maran harjan nopeaan tahtiin ja katosi sitten varustehuoneeseen. Jatkoin Maran harjauksen loppuun ja puhdistin vielä nopsaan kaviot. Inna kantoi jo Ullan varusteita ja heivasi tammansa selkään satulan. ”Menetkö ihan kentällä?” kysäisin. ”Juuh”, Inna vastasi ja pujotti Ullan päähän suitset. ”Nähdään siis siellä”, sanoin ja menin varustehuoneeseen. Nappasin Maran varusteet käsiini ja palasin sitten tamman luokse. Inna talutti parasta aikaa Ullaa pihalle. Laskin satulan Maran selkään ja kiristin vyön. Mara ei pahemmin pullistellut, joten vyö oli helppo pistää jo valmiiksi kireälle. Pujotin seuraavaksi ohjat tamman kaulalle ja ilman suurempia pyytelyitä, tamma nappasi kuolaimet suuhunsa. Aluksi Mara maiskutteli niitä hetken, mutta tottui sitten nopeasti. Kiinnitin soljet ja laskeuduin vielä pistämään suojat tamman jalkoihin, ennen kuin nappasin kypärän karsinan ovesta ja lähdin kohti kenttää. Oho, ulkona oli alkanut satamaan vettä oikein olan takaa ja huomasin kentällä ratsastavien hoitajien pakenevan sadetta maneesiin. Talutin myös Maran maneesiin, jossa hoitajat naureskelivat yllättävää sadekuuroa. Pysäytin Maran uran sisäpuolelle, ettemme olisi aivan tiellä ravaavien hoitajien. Laskin jalustimet alas ja kiristin vielä hieman vyötä ennen kuin kapusin selkään. Kävelin alkukäynnit ilman jalustimia ja yritin väistellä hoitajia sekä Innaa. En tunnistanut oikeastaan ketään hoitajista, jotka maneesissa oli, mutta Inna tuntui ratsastuksen ohella vaihtavan parin kanssa muutaman sanasen. Kokosin hetken kuluttua ohjat ja tein hieman väistöjä käynnissä. Mara taipui heti allani ja kuunteli kaikki avut helposti. Pian siirsin tamman raviin ja aloitin kevyessä ravissa. Siirryin jo muiden joukkoon. Tein hieman pääty-ympyröitä. Hermoni meinasivat mennä siihen, että kukaan ei tuntunut tietävän kuka oikein sai eka mennä, kun toinen tuli ympyrältä. Meinasin jo pitää kamalan saarnan siitä, että ympyrältä tulevalla on etuajo-oikeus. Istahdin pian Maran harjoitusraviin, joka aluksi tarvitsi hieman totuttelua, mutta oli sitten aika helppo istua. Pari hoitajaa jo katosivat sateeseen hoitsujensa kanssa. Tein ravissakin parit väistöt ja lisäilin hieman laukkaharjoituksia. Lyhensin ja pidensin Maran askeleita ja kokeilin myös väistöjä hieman laukassa. Tamma allani kuunteli minua hyvin ja teki kaiken mitä vain pyysin. En oikein taaskaan tiedä mitä tapahtui, mutta pian Ulla laukkasi ohitsemme ilman ratsastajaa, samoin maneesiin vielä jääneen hoitajan hevonen. Pysäytin Maran. ”Mitä ihmettä tapahtui?” kysyin, kun Inna kömpi maneesin pohjalta. ”Sade ropisee liian äänekkäästi”, Inna vastasi. ”Eihän sattunut Jonna?” Inna kysyi tytöltä, joka pyydisti mustaa shettistä. ”Ei”, tyttö vastasi ja heivasi itsensä helposti ponin selkään. ”Eihän sinua sattunut?” kysyin Innalta. ”Olen jo tottunut”, nainen vain vastas ja kävi nappaamassa tammansa kiinni. Ulla hieman tepasteli, kun Inna yritti nousta selkään, joten Inna karjaisi oikein mojovasti ja jopas Ullakin rauhoittui. Kun Innakin oli päässyt hevosensa selkään takaisin, siirsin Maran jälleen raviin. Inna ja Jonnakin katosivat hetken kuluttua paikalta, joten sain hetkeksi rauhan Maran kanssa. Nostin jalustimet ylös ja annoin tamman ravata aivan omaan tahtiin pidemmällä ohjalla. Mara venytti kaulaansa pitkälle. Pian pyysin tammaa nostamaan jälleen laukan. Lähinnä istuskelin tamman selässä, kun se kiihdytteli pitkät sivut ja välillä ohjasin tammaa hieman eri suuntiin. Taputettuani tammaa kaulalle, siirsin sen istunnalla käyntiin ja annoin hetken aikaa kävellä. Laiskan ratsastajan tavoin, ratsastin aivan tallin ovelle asti, jossa laskeuduin maahan. Vettä satoi yhä suhteellisen reippaasti, mutta onneksi ei tarvinnut olla kauan sateessa. Talutin Maran karsinaansa ja riisuin siltä varusteet, jonka jälkeen jätin sen syömään karsinassa olevia heiniä. Pistin Maran varusteet paikoilleen ja vaihdoin saappaani tennareihin, jonka jälkeen menin taukohuoneeseen. Siellä oli hieman porukkaa, joka jutteli keskenään. Inna retkotti yksinään sohvalla, joten nostin hänen jalkojaan ja istahdin sohvalle. Nainen raotti hieman silmiään, mutta jätti jalkansa syliini. ”Jäätkö yöksi?” nainen kysäisi silmät kiinni. ”Jaa-a, mitäs maksat?” kysyin vitsillä – tietysti jäisin yöksi, jos Inna niin pyytää. ”Saat yhden Milan kaljoista”, Inna lupasi minulle ja kyllähän se kelpaisi minulle vallanmainiosti! Kello läheni kahdeksaa, kun Mila hääsi kaikki hoitajat koteihinsa. Mila meinasi juuri passittaa meitä kaikkia auttamaan iltatallissa, mutta mestarin elkein livahdimme Innan johdolla talolle. Inna sanoi menevänsä suihkuun, joten istahdin olohuoneen sohvalle Jessen viereen. Juttelimme hetken aikaa mukavia ja sitten molemmat syventyivät katsomaan telkkarista tulevaa leffaa. Yhtäkkiä jostain juoksi olohuoneeseen muutama koira. Iines hyppäsi saman tien syliini kerjäten rapsutuksia. Launo sen sijaan juoksi Jessen kimppuun, kuten kaikki loput koirat. Ilmeisesti minä olin vain yhden koiran suosiossa. Iines käpertyi viereeni pää molempien jalkojen välissä ja katsoi häntä heiluen muiden koirien touhuja. Pian se syöksähti haastamaan leikkiä. ”Aah, kun teki terää”, Inna sanoi, kun istahti sohvalle pelkkä pyyhe yllään ja vaaleat hiukset tiputellen vettä. Seurasimme hetken aikaa leffaa ja Mila ja Petrakin ilmestyivät paikalle. Kellon näyttäessä jo paljon ja Innan nukahdettua jo sohvalle, kannoin naisen omaan sänkyyn ja riisuttuani vaatteet, kömmin peiton alle.
|
|
|
Post by Inna on May 11, 2014 23:19:47 GMT 2
Inna tuhisi hiljaa kainalossani, kun makasimme naisen sängyllä. Pääni kääntyi kohti kelloa ja se näytti kuutta illalla. Vielä pitäisi käydä Mara liikuttelemassa. Inna oli luvannut lähteä mukaani, mutta nainen oli nukahtanut saman tien, kun olimme sängylle romahtaneet. En siis tiennyt oliko Innasta seuralaiseksi tänään. Hän oli kuulemma sijaistanut tänään Aittohaarassa ja siellä oli ollut kova kiire koko ajan. Silittelin naisen vaaleita lyhyitä hiuksia ja Inna liikahti kuin heräisi pian. Ja niin Inna heräsikin. Ensimmäisenä nainen hieroi unisia silmiään, jonka jälkeen venytteli. “Mitä kello on?” Inna kysyi. “Kuusi”, vastasin. “Tjaa…” hän vain sanoi ja sulki silmänsä uudestaan. “Oletko kykenevä lähtemään seuralaiseksi ratsastamaan?” “Mm.” “Mm kyllä vai mm ei?” “Mmm-m.” Naisilta ei kyllä koskaan saanut kunnollista vastausta. Lopulta sain Innan ylös ja pukemaan ratsastusvaatteet päälleen. Suuntasimme nokkamme tallille ja kävimme hakemassa Maran ja Ulan tarhasta. Suden lähdettyä Aittohaaraan, Mara oli jäänyt ilman tarhakaveria, mutta se ei näyttänyt neitokaista ollenkaan haittaavan. Mara ravasi luokseni portille harja hulmuten ja antoi helposti ottaa kiinni. Innalla näytti olevan hieman enemmän vaikeuksia. Talutin Maran talliin ja menin sitten varustehuoneeseen hakemaan tamman harjapakin. Nappasin samalla reissulla Ullan harjapakin. Inna tuli juuri silloin Ullan kanssa talliin. “Toin harjat”, sanoin. “Aa, kiitti”, Inna mutisi - nainen oli yhä ihan unessa. Harjasimme hevoset hiljaisuudessa, jonka jälkeen haimme niiden varusteet. “Haluatko mennä maastoon?” kysyin. “Et näytä kauhean energiseltä kentällä työskentelyyn.” “Mm”, Inna vastasi. “Eli?” kysyin kulmia kohottaen. “Miten sinä haluat?” hän kysyi. “Minulle käy kumpi vain.” “Mennään sitten kentällä”, sanoin. Varustimme hevoset ja suuntasimme sitten maneesiin, koska tuntilaiset olivat yhä valloittaneet kentän. Kiristin Maran vyön ja laskin sitten jalustimet alas. Taputin tammaa kaulalle ennen kuin kampesin itseni satulaan ja annoin Maran kävellä pitkillä ohjilla. Hetken kuluttua nappasin ohjat kätösiin ja passitin tammani raviin. Mara ravasi rauhallisesti eteenpäin ja taipui hienosti, kun väänsin hieman avoja ja sulkuja. Hetken kuluttua istahdin hieman pompahtavaan harjoitusraviin ja nostin samalla jalustimet ylös. Inna väänteli käynnissä omia kuvioitaan ja yritin ratsastaa niin, että olisimme aina eri päädyissä. Tein Maran kanssa hieman väistöjä ympyrällä ja uralla sekä taivuttelin tammaa koko ajan. Pian Mara oli jo todella hyvin kuulolla ravasi hyvin - tai siltä se ainakin selässä tuntui siltä. Nostelin myös laukkaa ympyrällä ja hienostihan Mara laukkasi. Ei tainnut ollenkaan enää kisaviikonloppu tammaa haitata. Olihan se eilen saanut viettää vapaapäivän. Ravailin vielä hieman tehden kiemurauria ja ennen kuin kerkesin huomaamaakaan, oli aikaa kulunut kolme varttia. Siirsin Maran käyntiin ja annoin ohjien valua pitkiksi. Innakin siirteli parin laukkanoston jälkeen Ullan käyntiin. ”Tehdäänkö loppukäynnit maastossa?” hän ehdotti. ”Tehdään.” Lähdimme rinnatusten ratsastaen maastoon. Ilmassa tuoksui vielä sade, kun kolmen aikaan vettä oli tullut kuin saavista. Ulla näytti olevan energinen toisin kuin ratsastajansa, joka näytti edelleen nuokkuvan. Mutta oksan rapina sai Ullan hieman säikähtämään, jolloin tamma hypähti sivuun. ”Perkele”, Inna sihahti ja yritti rauhoitella Ullaa. Taisi nainen viimein heränneen. ”Pysyykö käsissä?” kysyin. ”No, pysyy”, Inna murahti ja naurahdin hiljaa. Kävelimme vartin mittaisen lenkin tasaista tietä pitkin. Mara käveli rauhallisesti löysällä ohjalla, kun Inna tuntui tappelevan Ullan kanssa. ”Argh..” Inna murisi, kun jälleen jossain kuului pieni rasahdus. ”Ensi kerralla voisimme tehdä, niin että sinä hyppäät tämän idiootin selkään ja minä rakastun uudelleen Maraan.” Nauroin. ”Eiköhän se jossain vaiheessa käy”, myönnyin. Palattuamme tallille, laskeuduimme alas selästä ja talutimme hevoset talliin, jonne muutkin yksityiset olivat jo ilmestyneet. Talutin Maran karsinaansa ja riisuin siltä varusteet. Taputettuani tammaa vielä kaulalle, menin viemään varusteet paikalleen ja riisuin sitten ratsastussaappaani pois, vaihtaen lenkkarit jalkaan. Innakin vaihtoi saappaansa ja vapautti lyhyet vaaleat hiuksensa ponnarilta ja haroi niitä kaposilla sormillaan. Vilkaisin kelloon ja se näytti jo kahdeksaa. ”Minun pitää mennä”, sanoin ja suikkasin suukon Innan poskelle. ”Mihin sinä menet?” Inna kysyi. ”Kotiin. Minun pitää tehdä vielä yksi tehtävä”, sanoin. ”Nähdään!” Vilkutin kättäni ja suuntasin sitten autolle. Olin juuri sulkenut oven ja käynnistin jo autoa, kun kuulin koputuksen ikkunaan. Laskin ikkunan alas ja Inna nojasi oveen työntäen kasvonsa auton sisälle. ”Hei, sori, että olin tänään aivan kuollut”, hän sanoi. ”Ei se mitään. Ymmärtäähän tuon”, sanoin. Inna kohautti olkiaan ja kurotti sitten ikkunasta painamaan huulensa omilleni. Olin pistänyt huomiolle, että Inna pidätti aina hengitystään suudellessa. Varsinkin silloin, kun tein sen aivan yllättäen. ”Nähdään huomenna?” Inna sanoi, kun erkani. ”Aa, sori, en pääse huomenna. Minun pitää tehdä ryhmätyötä opiston jälkeen ja siellä menee koko loppuilta. Eljas lupasi käydä ratsastamassa Maran.” ”Okei, no, ylihuomenna sitten”, nainen sanoi ja suoristautui sitten. Suljin ikkunan ja peruutettuani vastasin Innan vilkutukseen.
|
|
|
Post by Inna on Jun 8, 2014 1:37:03 GMT 2
Sunnuntai 8.6.2014“Sinä ostit kenttähevosen?” Inna kysyi ihmeissään ja nyökkäsin. “Kenttähevosen? Miksi?” Kohautin olkiani. “En minä sitä vielä ostanut, mutta kai sitä vain kaipaa kenttäratsastusta, eikä sitä voi omalla tasolla Maran kanssa harrastaa”, vastasin naiselle. Inna makasi sängyllään poikittain ja luki jotain heppalehteä. Itse selailin tabletilla ajo-ohjeita, jotta löytäisimme perille. Matkaa kertyisi kahden sadan kilsan verran yhteen suuntaan ja matkaan lähtisimme huomenna heti aamusta. “Mihin sinä ajattelit sen pistää?” Inna jatkoi uteluaan. “Sovin itse asiassa jo Milan kanssa, että tuon sen tänne.” Inna rypisti söpösti otsaansa kääntämättä katsettaan minuun. “Entä Mara?” “Ajattelin, että Aittohaarasta voisi löytyä vapaa karsina sille”, sanoin hieman ehdottelevaan äänensävyyn. “Ai, että ihan ajattelit?” nainen kysyi ja nyökkäsin. “No, en tiedä löytyykö sieltä sinulle tilaa, mutta Mara on aina tervetullut. Varsinkin, kun sen omistaja hylkää sen jonkun kenttähevosen takia.” Naurahdin. “En minä sitä hylkää.” “Uskottele niin itsellesi. Pian Mara ei enää pidä sinusta ja haluaa siksi jäädä Aittohaaraan. Ilman sinua”, Inna sanoi. “Mara ei tekisi sitä”, väitin ja Inna vain naurahti kalskeasti. Heivasin tabletin yöpöydälle ja hyökkäsin sitten naisen kimppuun kutittaen tätä. *** Maanantai 9.6.2014Inna oli aivan unessa vieressäni ja rutisti tyynyä kaikilla voimillaan. Launo ja Iines olivat emäntänsä tavoin sikeässä unessa ja urospuoleisen koiran suusta kuuluikin murinaa. Kurottauduin Innan puoleen ja painoin huuleni naisen niskaan. Inna päästi epämääräisen yminä äännähdyksen ja mutisi jotain, mistä en saanut selvää. “Innaa”, lauleskelin naiselle yrittäen saada hänet hereille. “Aika noustaa.” “Ei vielä”, nainen vain mumisi unissaan. “Viisi minuuttia.” “Ei, kun ylös nyt.” Käänsin naisen väkisin selälleen ja painoin huuleni naisen pehmeille huulille. Normaaliin tapaansa Inna pidätti hengitystään ja se jo sai naisen viimein hereille. Irrottauduin suudelmasta ja Inna nousi istumaan unisesti hiuksiaan haroen. Moiskautin naiselle vielä pusun huulille ja nousin sitten ylös. Olin itse innoissani tulevasta reissusta ja hieman ehkä epänormaaliin tyyliin, hoputin blondia pistämään vauhtia. Inna mutisi jotain siitä, että kello oli vasta kahdeksan ja suihkussakin pitäisi käydä, mutta sain naisen pukemaan päälleen. Inna kiskoi lyhyet farkkushortsit päälle ja sen kanssa jonkun ihmeen paljettitopin - olisin halunnut repiä vaatteet naisen yltä saman tien. Kävimme heittämässä koiria nopeasti aamupissalle vähän mätkää ja heivasimme ne vain takaisin sisälle muiden riesaksi. Veisimme ensin Maran Aittohaaraan, jossa sitä kuulemma odotti jo valmiiksi karsina. Siinä menisi vain hetki ja sitten matkamme jatkuisi. Eljas ahersi jo yksityispuolen karsinoiden kanssa ja tervehti meitä. “Miten te näin aikasin olette hereillä?” mies kyseli. “Menemme hakemaan tuolle uuden hevosen”, Inna mutisi äänessään yhä uneliaisuutta. “Minulla on kamala nälkäkin, eikä tuo edes antanut syödä!” nainen marisi. Olin luvannut Innalle kunnon aamupalan jostain matkan varrelta, jotta pääsisimme lähtemään. Toisin sanoen kävisimme Mäkkärin drive in -luukulla. ”Jaa, minkälaista?” ”Englanninpuoliverinen”, vastasin. ”Mutta ei se ole ihan 100% varma asia vielä.” ”Ainakin olemme viemässä Maraa jo Aittohaaraan”, Inna sanoi ja ilmoittikin hakevansa tamman sisälle, jotta saisimme sille kuljetusvarusteet niskaan. Puhelin hetken aikaa Eljaksen kanssa ja sovin epämääräisesti jotain saunailtaa, ennen kuin suuntasin varustehuoneeseen kokoamaan tamman varusteita yhteen kasaan. Siinä menikin hetki, ennen kuin kaikki tavarat olivat mukana ja kuskasin niitä sitten Innan auton perään. Nainen oli jostain ihmeestä kaivanut rahat uuteen autoon, josta myöskin Audi-fanina saatoin olla hieman kateellinen. Innan Audi oli käytettynä ostettu punainen Q5:nen ja olihan se paljon parempi kuin se pieni Ford Ka. Tarkistin tilanteen tallinpuolella ja siellä Inna pisti Maralle jo suojia jalkaan. Ilmoitin iskeväni trailerin jo auton perään, että Inna saisi tuoda Maran heti pihalle. Pian traileri roikkui Audin perässä ja Mara mussutteli kopissa tyytyväisenä heiniä. Lähdimme kohti Aittohaaraa, jonne oli vain lyhyt ajomatka. Siellä Elsi oli meitä vastassa ja kolmisin kuskasimme tavarat varustehuoneeseen ja Maran kuskasimme heti tarhaan. Pienen juttelutuokion jälkeen jatkoimme matkaamme. Tarjosin huoltoasemalla Innalle lupaamani aamiaisen eli otimme kahvit mukaan ja kaksi paninia. Inna muistutteli autossa jotain suttaamisesta, että jos pienikin muru tippuisi hänen uuden autonsa penkeille – jotka olivat jo täynnä koirankarvoja – joutuisin siivoamaan koko auton. Luulen kyllä, että joudun tekemään sen joka tapauksessa. Kahden ja puolen tunnin kuluttua kaarsimme oikealta paikalta näyttävän tiluksen pihaan. Keltainen suuri rakennus komeili alueen keskellä ja tarhoja oli ympärillä. ”Niin onko tämä joku miljoonan euron arvoinen hevonen?” Inna kysyi, kun katsoi tiluksia. ”Omistaja on äitini ystäviä ja käy Englannista hakemassa potentiaalisia hevosia”, kerroin, kun parkkeerasin auton sopivalta näyttävään paikkaan. Inna ymisi jotain ennen kuin nousi autosta. Nousin itsekin ja auton ovet napsahtivat lukkoon vain yhden napin painalluksen jälkeen. Jäimme hetkeksi vain tiirailemaan ympärillemme, kunnes punahiuksinen nainen asteli meitä kohti. Tunnistin naisen heti Hannaksi. ”Juuso!” nainen hihkaisi ja kätteli kanssani, jonka jälkeen ojensi kätensä Innalle. ”Hanna Niemi”, nainen esittäytyi tyttöystävälleni. ”Inna Paakkanen”, Inna esitteli itsensä hymyillen. ”Elikkäs Damonia olitte tulossa katsomaan?” Hanna varmisteli ja huomasin Innan ilmeen siinä vaiheessa kirkastuvan ja hän pidätteli naurua. Tuhahdin mielessäni hänen Vampyyripäiväkirja-fetisseilleen.. Oliko muka Damon Salvatore komeampi kuin minä? ”Sitä juuri”, sanoin ja mielessäni ajattelin vaihtavani saman tien sen kutsumanimen. Hanna lähti johdattamaan meitä tallia kohti, joka oli kuulemma juuri remontoitu ja siltä se näyttikin. Talli oli suuri ja kuulemma vasta oripuoli. Inna jäi rapsuttelemaan tallissa olevia hevosia, kun seurasin itse Hannaa karsinan luokse, josta heti vastaan iski luomistelevat korvat ja hampaitaan esittelevä hevonen. ”Se on todella kovapäinen”, Hanna kertoi. ”Sillä on kyllä lahjoja todella paljon, mutta se ei vain ole sopeutunut meidän porukkaan.” Tobianon värinen ruuna jatkoi yhä luimisteluaan karsinassa. ”Pyydän työntekijääni pistämään ruunan valmiiksi, niin saat kokeilla sitä. Näytän missä voit vaihtaa ratsastusvaatteet”, Hanna sanoi ja nyökkäsin. Puolen tunnin kuluttua seisoimme molemmat ratsastusvaatteissa maneesissa. En edes halua tietää mistä Inna oli taikonut maneesiin mukaan myöskin tobianon värisen hevosen. Tosin tämä oli ponikokoinen ja Innan ilme kertoi, että nainen oli selvästi rakastunut. ”Niin, mikäs tuo on?” kysyin Innalta, joka näytti minulle kieltään. ”Elly oli tarkoitettu tyttärelleni, mutta tytär päätti haluta eri ponin itselleen. Sen koulutus on vielä pahasti kesken”, Hanna kertoi. ”Keskity sinä vain siihen ärhäkkään komistukseen”, Inna sanoi ja paijasi ponia sen mitä kerkesi. Pyöräytin silmiäni ja käännyin kohti Damonia, jota hoitaja piti hieman kauhuissaan kiinni. Ruuna tanssahteli ympäriinsä hoitajan otteessa ja ajattelin hetken aikaa, oliko tämä turha reissu. Innan mielestä ei varmaan, koska se oli noussut jo nuoren ponin kyytiin. ”Sooo”, sanoin ruunalle, kun tartuin sen ohjista kiinni. Työntekijä piteli yhä ärhäkkää tapausta paikallaan sen mitä kykeni ja nousin vauhdista selkään. Damon lähti saman tien ravissa eteenpäin ja sain napattua sen verran ohjia käteen, että sain käännettyä ruunan pienelle voltille. Siirtelin ruunan käyntiin ja pujotin jalustimet jalkaan. ”Se testailee aluksi todella paljon”, Hanna sanoi ja huomasin sen todellakin. Hanna käski minun tehdä mitä piti, jotta saisin ruunan kuulolle. Olihan tämä todella outoa siihen verrattuna, mitä Maran kanssa oli. Mara oli niiin helppo. Tuskallisten minuuttien jälkeen sain viimein ratsastettua hetken aikaa niin ravia kuin myös laukkaa – pukkien kera. Hanna myös kokosi esteen maneesiin ja sitä ennen pitkän jonon puomeja. Parin ryntäys hypyn jälkeen sain kaivettua Damonista hieman sitä estetaitoutta esille ja onnistuin pari puhdasta hyppyä hyppäämään. Ravien jälkeen siirsin käyntiin ja laskeuduin satulasta. Työntekijä nappasi Damonin ja lähti taluttamaan kohti tallia. Inna taputteli ponia yhä ja näytti jo tehneen ainakin oman päätöksensä. Hanna ehdotti, että menisimme hetkeksi juomaan kahvia ja juttelemaan. Otimme tarjouksen mielellämme vastaan ja pian istuimme Hannan talon keittiössä edessämme kupposelliset kahvia. ”Noh? Mitä mieltä olit?” Hanna kysyi minulta. ”Öö.. Hankala, jääräpäinen… aivan, kuten Inna”, sanoin ja Inna lätkäisi minua olkapäähän. ”Todellakin vaihdan sinut Maraan”, nainen sanoi ja Hanna vain nauroi. Juteltuamme hetken ja pohdittuani viisi sekuntia, kirjoitimme ostopaperit. Inna kirjoitti myös omansa ratsuponin rääpäleestä ja pian me menimme lastaamaan ne traileriin. Hanna heitteli jälleen auton perään – laskimme myös penkit alas – kasan varusteita, joita saimme kaupan päälle. Ne olivat kalliita varusteita ja Inna yritti estellä, mutta Hanna vain sanoi, ettei niille ole käyttöä. Samainen työntekijä toi pian täysissä kuljetusvarusteissa olevan ruunan trailerin luokse. Inna lähti hakemaan ponia tammapuolelta, kun jäimme yrittämään saada Damonia kyytiin. Ruuna vain pisti kamalasti vastaan. Innakin kerkesin ponin kanssa paikalle, kun viritimme liinaa käyttöä varten. Puolen tunnin tappelun jälkeen, Damon nousi viimein sisään ja pistimme nopeasti takapuomin kiinni. Inna talutti virnuillen poninsa sisään ja suljimme sitten trailerin. Parin vaihdetun sanan jälkeen lähdimme jälleen matkaan. Damon piti meteliä trailerissa pitkin matkaa ja pysähdyimme usein tarkistamaan, että kaikki oli kunnossa. Inna soitti matkalla Milalle ja ilmoitti yllätysostoksestaan. He sopivat, että poni saisi olla yön siirtotallissa ja huomenna se kuskattaisiin Aittohaaraan. Kotimatkaan meni tunti kauemmin kuin menomatkaan, mutta viimein me onneksi olimme perillä Vaahterapolussa. Pysäytin auton hieman miten sattuu ja hyppäsimme sitten ulos. Mila tupsahti Jessen kanssa paikalle juuri sopivasti. ”No, niin näyttäkääpä sitten mitä sieltä lähti matkaan mukaan”, Mila sanoi ja löi kätensä yhteen. ”Yksi hullu hevonen ainakin”, Inna sanoi. ”Ei se ole hullu”, puolustin uutta hevostani. ”Mutta”, Inna aloitti ja virnisti sitten. ”Minä rakastan sitä hevosta jo siksi, että sen kutsumanimi on Damon.” Mila purskahti nauruun. ”Ei ole kauaa…” ”Et vaihda!” naiset huudahtivat yhtä aikaa, mutta eri äänensävyllä. Jesse pyöritteli silmiään ja hoputti sitten meitä. Laskin lastausrampin alas. ”Kaksi lehmää vieretysten”, Mila totesi. ”Älä loukkaa minun ponia!” Inna nurisi. Päätimme ottaa ensin Damonin ulos ja sitten Ellyn. Menin roikkumaan Damonin naruun kiinni ja juoksin sen perässä ulos, kun Jesse oli irrottanut takapuomin. ”On se kyllä komea lehmä”, Mila totesi ja Innakin jo myötäili naista. ”Nimikin sen kertoo.” Inna nappasi vielä ponin pihalle ja vei sen suoraan siirtotalliin. Damon tepasteli paikallaan ja Jesse sai nopsaan napattua ruunalta kuljetussuojat pois. Talutin ruunan suoraan yksityispuolelle karsinaan, jossa Mara oli asustanut. Riisuin siltä vielä loimen ja jätin omaan rauhaan mekastamaan. Mila ja Inna olivat taidokkaasti kadonneet johonkin, joten passitin Jessen auttamaan varusteiden kannossa. Heittelimme tavarat paikoilleen sen tarkemmin katsomatta ja suuntasimme sitten talolle. Kadonneet naiset mysteerikin oli selvinnyt. Inna ja Mila loikoilivat tuoleilla jälleen kaljapullot käsissä. ”Taas sitä vaan ryypätään”, totesin. ”Me grillataan!” Inna sanoi ja osoitti savuavaa grilliä. Nappasimme Jessen kanssa myös kaljat kätösiin ja istahdimme naisten seuraan grillaamaan.
|
|
|
Post by Inna on Jun 16, 2014 22:52:07 GMT 2
Ilma oli sateinen, kun kaarsin Audini Vaahterapolun pihaan ja parkkeerasin sen muiden autojen sekaan. Lukittuani auton suuntasin talolle ja avasin ulko-oven. Mila ja Jesse istuskelivat olohuoneessa katselemassa telkkaria. “Huomenta taloon”, tervehdin heitä. “Onko Inna vielä nukkumassa?” kysyin. “Siellä se vissiin koisaa”, Mila vastasi. “Ok”, sanoin ja nousin portaat yläkertaan joka toisen ylitse. Launo ja Iines tulivat minua saman tien vastaan käytävällä ja huomasin Innan huoneen oven olevan auki. Tervehdin koirakaksikkoa ja menin sitten naisen huoneeseen. Inna istui sängyllä jalat ristissä ja kirja jalkojen päällä. Naisen nenä oli melkein kiinni kirjassa, eikä Inna edes katsettaan nostanut. Rojahdin sängylle ja Inna veti samassa äkkiä kirjan yläilmoihin. “Varo vähän”, Inna sanoi minulle ja päälle antoi pienen hymyn. Inna kurottautui painamaan nopean suukon huulilleni ja siirsi sitten jälleen huomionsa kirjaansa. “Mikä tuo on?” Inna vilautti kirjan kantta, jonka kannessa luki englanniksi the Mortal Instruments, Heavenly Fire. “Jaaaa”, sanoin, joku teinityttöjen kirjasarja. “Sain sen viimein!” nainen hihkaisi. “Eilen tuli postissa ja sen jälkeen en ole muuta tehnytkään kuin lukenut!” nainen hihkui innoissaan ja hymyilin. “Et taida irrottautua kirjasta hetkeen?” kysyin ja nainen pudisti päätään. Suikkasin naisen poskelle pienen suukon ennen kuin kampesin itseni ylös. “Olen maneesissa jos kaipaat”, sanoin ja nainen vain vilkautti kättään. Launo ja Iines olisivat mielellään lähteneet mukaani, mutta pakotin ne jäämään sisälle. Suuntasin saman tien tarhoja kohti, jossa Damon luimisteli parasta aikaa tarhakaverilleen, Likalle. Nappasin ruunani narun aidalta ja pujahdin tarhaan. Tervehdin suokkia, joka oli aivan alienin näköinen kärpäsloimensa takia. Lähdin pyydystämään kirjavaa puokkia, joka lähti saman tien ravaamaan pakoon. Taistelun jälkeen sain ruunan riimusta otteen ja kiersin narun sen turvan ympärille. Lähdin taluttamaan kiekuttelevaa puokkia talliin ja tallissa kiinnitin ruunan käytävälle. Satu oli juuri sopivasti paikalla, joten pyysin häntä pitämään Damonia silmällä sen aikaa, että hakisin kaikki varusteet. Nappasin satulahuoneesta matkaan mukaan koulusatulan ja suitset sekä pintelit, harjapakin ja omat varusteeni vielä. Laskin kaikki varusteet viereisen karsinan eteen ja nappasin sitten harjapakista harjan. Damon jatkoi luimisteluaan koko operaation ajan ja nosteli kavioitaan hermostuneena. Pienien ärräpäiden jälkeen ruuna oli harjattu ja valmiina varustamiseen. Nappasin ensimmäisen pintelin varustekasasta ja laskeuduin etujalan viereen käärimään sitä jalkaan. Onneksi Damonia paikallaan pitävät narut olivat tarpeeksi kireällä, koska ruuna selvästi yritti tehdä tuttavuutta hampaiden avulla. “Käyttäydy”, ärähdin ruunalle, joka heilutteli vihaisesti päätään ja näinä hetkinä vain mietin, miksi olinkaan ottanut näin hankalan tapauksen. Sain vaikeuksien jälkeen kaikki pintelit ruunan kinttuihin ja nappasin seuraavaksi satulan. Laskin sen ruunan selkään ja kiristäessäni vyötä ruuna kuopi jaloillaan ja yritti kääntää päätään minua kohti. “Lopeta!” ärähdin ruunalle, joka tuntui mököttävän kiellolleni. Pian suitsetkin olivat Damonin päässä ja nappasin sitten oman kypäräni. Pujotin sen päähän pistämättä vielä kiinni ja nappasin myös kouluraipan mukaan. Kiinnitin riimunnarun Damonin kuolaimiin ja lähdin sitten kohti maneesia, joka oli tyhjä. Laskin toisen jalustimen alas ja sain pidettyä Damonin sen aikaa paikallaan, että kiskasin itseni selkään. Damon lähti saman tien liikkeelle, mutta pysäytin sen heti. Tahtojen taistelun jälkeen annoin Damonin lähteä käyntiin. Pidin ohjat tarpeeksi kireällä, että saisin ruunan tarvittaessa haltuun. Damon käveli reippaasti eteenpäin ennen kuin keräsin kankiohjilla varustetut ohjat tuntumalle ja lähdin työskentelemään käynnissä. Kaikki apuni menivät kuitenkin täysin hukkaan, kun yritin saada sen kuulolle aluksi hieman pehmeämmillä avuilla. Mutta se osoittautui turhaksi yritykseksi, joten oli parasta vain ottaa kovat keinot käyttöön. Hetken kuluttua nostin ravin ja ruunankopsukka lähti reippaaseen rynnäkköön. Aluksi keventelin rauhalliseen tahtiin yrittäen niin saada hevosta rauhoittumaan ja pikkuhiljaa kopukka alkoi jopa kuunnella. Työskentelin lähinnä kahdeksikolla. Nostin myös hieman laukkaa, mutta siirtelin nopsaan käyntiin, kun Damon lähti pukkilaukkaa eteenpäin ryöstäen samalla. “Pyrrrrrr”, pyrryttelin ruunalle koko ajan. “Alkaa näyttää ihan hyvältä”, kuulin Innan äänen katsomosta. En ollut edes huomannut, että nainen oli saapunut paikalle. Hidastin Damonin käyntiin. “Pääsit irtautumaan kirjastasi?” “Jeps. Ajattelin tulla katsomaan miten teillä menee ja Damon näyttää jopa kuuntelevan.” Nostin vielä hetkeksi ravin ennen kuin hidastin käyntiin ja taputin kaulalle. Pysäytin Damonin siihen ja laskeuduin satulasta. Inna tuli pian luoksemme ja käveli vierellä, kun kävelytin ruunaa maastakäsin. Damon pärskytteli otteessani ja ruunalla tuntui olevan yhä vain liikaa energiaa. “Pidätkö hetken tätä paikallaan?” pyysin naista, joka tarttui ruunan ohjista. Damon aloitti heti protestinsa, mutta Inna pysyi silti poissa hampaiden ulottuvilta. Nappasin ruunan selästä satulan pois ja kävin laittamassa sen nurkkaan pystyyn. Seuraavaksi irrotinkin ohjat suitsista ja Inna päästi ruunan vapaaksi. Damon lähti heti häntä korkealla ravaamaan ympäri maneesia, eikä vaatinut edes hoputtelua etenemiseensä. Jäimme Innan kanssa hieman syrjemmälle ja annoimme Damonin mennä vapaasti. Damon riehui maneesissa yllättävän pitkää aikaa ennen kuin tuli, yllättävää kyllä, suoraan meidän luoksemme. Inna napsautti narun kiinni orin suitsiin ja lähdimme sitten kohti tallia. Nappasin itselleni käsiin ruunan satulan. Inna kiinnitti ruunan käytävälle ja laskeutui alas nappaamaan pintelit sen jalasta. Kävin itse viemässä muut varusteet paikoilleen ja vaihdoin sitten ruunalle riimun suitsien tilalle. Inna taputteli Damonia kaulalle ennen kuin päästi sen karsinaansa. Hoidettuamme kaikki kuntoon, suuntasimme talolle. Jämähdin sohvalle Jessen viereen katselemaan jalkapalloa.
(((tönkkö tarina)))
|
|
|
Post by Inna on Aug 15, 2014 18:31:42 GMT 2
“Ota enemmän ulkoa ja ronskimmin vain”, ohjeistin Innaa kentän laidalta. Inna istui Damonin selässä ja yritti saada ruunaa toimimaan allaan. Damon vain lähinnä ilmaisi vastalauseensa peräpäätä nostamalla. Inna kiroili ja napautti napakasti ruunaa kannuksilla kylkiin. Liike sai ruunan vain jatkamaan temppuiluaan ja vihaisesti Inna siirsi Damonin käyntiin. Hetken kuluttua Inna nosti uudelleen ravin. “Mitä sinä sen kanssa teit heinäkuun ajan?” kysyin. “Meno näyttää aivan samalta kuin aluksi.” “Turpa kiinni”, Inna ähkäisi minulle ja jatkoi Damonin kanssa tappelemista. “Ulkoa enemmän”, kommentoin. Olisin itse istunut ruunan selkään, ellen olisi mennyt toissapäivänä telomaan nilkkaani. Mokoma paska oli venähtänyt, kun olin ollut pelaamassa koripalloa kaveriporukalla. Nyt sitten liikuin kaikkialle keppien kanssa kaksi viikkoa. Onneksi myös Eljas oli luvannut auttaa minua Damonin liikuttamisessa. Rebekka yritti väistellä Linkan selässä Damonia, kun Inna samalla yritti pysyä visusti toisessa päässä. Damon heitteli päätään ja Inna mutisi pistävänsä sille aivan pian piuhat tiukalle. “Jää ympyrälle”, sanoin ja Inna meni ympyrälle. Pikku hiljaa ruuna otti paremmin ohjeet Innalta vastaan ja Inna uskalsi nostaa laukan. Se tosin ei vielä ollut ihan kannattavaa, koska Damon ryösti saman tien, kun nainen vain antoi tälle laukka-avut. Inna roikkui selässä, kun Damon pinkoi pukkilaukassa. Rebekka siirsi suokkinsa saman tien käyntiin ja seisahduksiin nurkkaan. Katsoin hieman kauhuissani ja toivoin, ettei Inna tippuisi. Inna pysyi selässä aina siihen asti, kunnes Damon yhtäkkiä vaihtoi suuntaa. Inna lensi selästä ja Damon kirmasi kentän toiseen päähän. Kiroillen jätin keppini aidan toiselle puolelle ja pujahdin irvistäen aidan ylitse. Onnuin hitaasti Innan luokse, joka jo kapusi ylös. Rebekka ratsasti myös naisen luokse. “Oletko kunnossa?” hän kysyi Innalta, joka yritti putsata kosteaa hiekkaa housuistaan. Aamulla oli satanut vettä, joten kenttä oli vielä märkä. “Joo, mutta vien tuon hevosen meetwurstiksi”, hän murisi. Autoin avuliaasti pyyhkimään hiekkaa Innan takapuolelta ja varmistettuani, että hän oli kunnossa, lähdin hermostuneen ruunani luokse. Damon lähti oitis juoksemaan karkuun, enkä jaksanut paskan vertaa juosta sen perässä ontuen. Innakin tuli auttamaan ja tuskallisten hetkien jälkeen pitelin ruunaa ohjista kiinni. Rebekka ilmoitti samassa lähtevänsä maastoon lopuksi, joten kenttä oli aivan tyhjä. ”Punttaanko takaisin?” kysyin, mutta Inna mulkaisi minua ja kiskoi itsensä satulaan. Päästin irti ohjista, kun Inna oli jälleen ottanut Damonin tuntumalle. ”Nyt sitten!” Inna karjahti jo heti alkuun ruunalle ja pysäytti täysin paikalleen. Onnuin takaisin keppieni luokse ja jäin jälleen katselemaan kuin Inna yritti saada ruunaa kuuntelemaan. Inna päästeli koko ajan ärräpäitä suustaan ja kiitin onnea, etteivät nuorimmat hoitajat olleet paikalla kuulemassa naisen kielenkäyttöä. Inna nosti hetken kuluttua ravin ja taisteli sen parissa hetken aikaa. Eljas ilmestyi nojailemaan aitaa vasten. ”Kuinka menee Sweetheart?” kysyin vitsillä. ”Oikein hyvin”, Eljas vastasi. ”Otatko laukkaa liinassa, jos Eljas tulee juoksuttamaan?” huikkasin Innalle kysymättä Eljakselta, oliko tällä edes aikaa. ”No, jos Eljaksella on aikaa”, Inna sanoi, kun pysähtyi eteemme. ”Ilmeisesti on”, Eljas sanoi. ”Haen liinan.” Inna kävelin sen aikaa pienellä ympyrällä, että Eljas palasi liinan kanssa ja kiinnitti sen Damonin suitsiin. Seurasin edelleen kentän laidalta, kun Eljas meni kentän keskelle. Inna nosti ravin ja Eljas piti ruunan visusti ympyrällä. ”Istu alas ja nojaa taakse”, ohjeistin. ”Kukahan meistä on se kouluratsastaja?” Inna huikkasi minulle ja virnistin hänelle. Kun ravi oli suhteellisen hyvää, Inna nosti laukan. Damon kyllä pukitti ja selvästi yritti heittää naista selästään, mutta ilmeisesti liinassa pyörimisestä oli apua. Inna pakotti ruunan nostamaan päänsä ylös ja pamautti kannuksilla kylkiin, kun huomasin ruunan keskittyvän johonkin muuhun. ”Sehän näyttää jo hyvältä”, Eljaskin tokaisi. Vielä toiseen suuntaan laukattuaan, Inna ravasi hetken aikaa keventäen ennen kuin siirsi käyntiin ja Eljas vapautti hänet liinasta. Inna taputti ruunaa kaulalle ja löysäsi tuntumaa hieman. Molemmat luontokappaleet olivat hiestä märät. Juttelin sen aikaa Eljaksen kanssa, kun Inna käveli Damonin kanssa ja pysähdyttyään portin viereen laskeutuakseen selästä, hyppelehdin keppien kanssa portille. Avasin portin ja tartuin ruunan ohjista kiinni. ”Menen jatkamaan hommia”, Eljas ilmoitti ja nyökkäsin. ”Noh?” kysyin naiselta. ”Sen on pakko olla läsnäolosi, koska viime kuussa meillä meni hyvin”, Inna sanoi. ”Haluan juotavaa!” hän lisäsi marmattaen ja tarttui sitten hevosen naruista. Pujotin sormeni Innan ratsastushousujen lenkkeihin ja vedin hänet kiinni itseeni. Kurotin alas ja painoin suudelman naisen pehmeille huulille. Inna vastasi suudelmaan ja toinen käsi meni niskaani. ”Kiitoksia, että ratsastit kauhukakaraa”, kuiskasin hänen korvaansa. ”Olen minä ennenkin ratsastanut hevosilla, joilla on asennevamma”, Inna sanoi ja ilmeisesti Damon suuttui naisen sanoista, koska yritti purra naista. ”Hei! Muista heinäkuun herkut, joita Juuso ei sinulle anna”, nainen sanoi ja osoitti ruunaa. ”Pitäisikö minun tietää jotain?” naurahdin. ”Ei”, Inna tokaisi. Inna talutti Damonin talliin, jossa riisui sen varusteista ja jätti karsinaansa. Hän heitti varustehuoneessa satulan omalle paikalleen ja paketoi sitten suitset. Tuttu huokaisu pääsi naisen huulilta, kun hän veti tyytyväisenä mustat saappaat pois jalastaan ja asetteli ne paikalleen. ”Nyt haluan suihkuun!” Inna sanoi. Suuntasimme siis talolle, jossa Inna kävi vain riisumassa vaatteensa ja suuntasi sitten pyyhe päällä kylppäriin. Menin itse olohuoneeseen ja istahdin sohvalle nostaen jalkani siihen myös. Päätin ummistaa silmiäni vain hetkeksi.
Sanoja 784
|
|
|
Post by Inna on Sept 13, 2014 11:57:23 GMT 2
Inna oli ollut koko päivän todella vaitelias ja katselin huolestuneen tyttöystävääni karsinan kaltereiden välistä. Inna harjasi hiljakseen Ullan karvapeitettä. Välillä nainen päästi ilmoille huokauksen tai hän jäi vain seisomaan paikoilleen, heräten liian pitkän ajan päästä ajatuksistaan. Damon sai minut takaisin maanpinnalle iskemällä hampaansa käsivarteeni. Murahdin ruunalle vihaisesti ja puhdistin vielä kaviot ennen kuin ruuna oli puunattu valmiiksi. Kävin hakemassa sille koulupenkin selkään ja palatessani, Inna oli jälleen pysähtynyt omiin ajatuksiinsa. Olin juuri kysymässä häneltä, mikä häntä niin kamalasti huolestutti, kun Rebekka asteli talliin Likan kanssa. Päätin jättää kyselemisen muuhun ajankohtaan. Varustin Damonin nopeasti ja hain sitten kypäräni sekä raipan. Avasin Damonin karsinan oven ja tartuin ruunan ohjista. ”Menen jo kentälle kävelemään”, sanoin Innalle, joka säpsähti ajatuksistaan ja nosti katseensa minuun. ”Tule sitten sinne.” ”Öö… joo… tuota… ajattelin tehdä pienen maastolenkin… joten mene vain”, hän sopersi vaiteliaalla äänellä. ”Voin tulla kyllä seuraksi”, lupasin ja olin jo peruuttamassa Damonin takaisin karsinaan penkin vaihdosta varten. ”EI! Ei!” Inna sanoi kiireesti ja rypistin otsaani. ”Tai siis… sinulla on tulossa kisatkin ja, ja, ja haluaisin hetken aikaa ajatella ihan rauhassa… ja me treenasimme Ullan kanssa eilen kunnolla”, Inna sopersi ja olisi jatkanut ellen olisi keskeyttänyt häntä. ”Ihan miten vain”, sanoin pienesti hymyillen. ”Menen kentälle”, ilmoitin vielä uudestaan siltä varalta, että Inna muuttaisi mielensä. En olisi yhtään halunnut jättää Innaa yksin, kun hän ei selvästi ollut ihan maapallolla, mutta naisen tuntien hän olisi tehnyt silti oman mielensä mukaan. Siispä talutin kirjavan ruunan kentälle ja kiristin vyön. Kapusin ruunan selkään ja kävelin hetken aikaa pidemmällä ohjalla. Damon oli suhteellisen rauhallinen, kun otin ohjat tuntumalle ja nostin ravin. Damon ravasi reippaasti eteenpäin ja sain tehdä puolipidätteitä. Kevensin mahdollisimman rauhalliseen tahtiin tehden voltteja, sulkuja, avoja ja väistöjä. Ruuna kuunteli hyvin ja nostin sen ansiosta myös laukkaa. Laukassa Damon innostui ja pukitti pariin otteeseen, mutta pidin ruunan kurissa ympyrällä. Taputin Damonia kaulalle, kun siirsin sen hetkeksi käyntiin ja annoin ohjaa. Kävelimme pari kierrosta ruunan määrää tahtia ennen kuin keräsin ohjat takaisin käsiini. Olin juuri nostamassa uuden ravin, kun Mila juoksi kentälle. ”Ulla tuli kymmenen minuuttia sitten ilman ratsastajaa sänkipellon suunnalta”, Mila sanoi otsa rypyssä. ”Luulin, että olitte kentällä, mutta luulin sitten teidän olevan molempien maastossa, kunnes Rebekka sanoi sinun olevan yksin kentällä.” Rypistin huolissani otsaani ja ratsastin Damonin portille, jonka Mila avasi. ”Inna lähti yksin maastoon”, selvensin naiselle. ”Ehkä sinun pitäisi mennä katsomaan, että hän on kunnossa”, Mila sanoi ja nyökkäsin hänelle. ”Niin.. Huolehditko Ullan? Lähetän sinulle tekstarin, kun löydän Innan”, sanoin ja lähdin sitten Damonin kanssa kohti sänkipeltoa. Ravasin metsäpolkua pitkin parisenkymmentä minuuttia ennen kuin tunnistin blondin tyttöystäväni istumasta kannolla käsissään musta kypärä. Hänen vaatteensa olivat mutaiset, ilmeisesti tippumisen takia. Inna nosti katseensa hetkeksi minuun ennen kuin siirsi katseensa takaisin kypärään, jonka leukahihnaa hän näpläsi kapeilla sormillaan. Se pieni katse riitti siihen, että huomasin hänen itkevän. Laskeuduin huolestuneena alas ja lähetin Milalle viestin, ennen kuin sidoin Damonin viereiseen puuhun. Ruuna selvästi närkästyi asiasta, mutta jätin sen kiukuttelut omaan arvoonsa ja kyykistyin Innan viereen. ”Hei”, sanoin hiljaisella äänellä ja Inna käänsi katseensa uudestaan minuun. ”Hei”, hän sanoi tärisevällä ja väsyneeltä kuulostavalta äänellä. ”Kaikki ok?” kysyin tietäen vastauksen. Inna pudisti päätään ja purskahti uudestaan itkuun. Vedin hänet kainalooni ja kysyin, mikä häntä oli vaivannut koko päivän. Inna veti pienesti henkeä ja kertoi minulle. Sen jälkeen me istuimme siinä pitkän hetken ja juttelimme. *** Palasimme tallille kävellen. Pidin toisessa kädessäni Damonin ohjia ja ruuna käveli yllättävän kiltisti vierellä – kai hän aavisti yleisen tunnelman. Toisen käden sormeni olin kietonut Innan sormien ympärille. Inna katseli vaiteliaana koko matkan maata, enkä tiennyt enää itsekään mitä sanoisin. Siispä hiljaisuudessa talutimme Damonin talliin ja riisuin ruunan samalla, kun Inna rapsutteli Ullan päätä vaiteliaana. Kävin viemässä hevosen varusteet paikoilleen ja palasin sitten tallinpuolelle. Halasin Innaa vielä nopeasti ennen kuin suuntasimme talolle. Suuri koiralauma tervehti meitä eteisessä ja pääsimme vain vaivoin koko lauman ohitse. ”Hei! Siellähän se kadonnut Inna on!” Julia hihkaisi ja Inna yritti hymyillä. Koko muu joukkio oli tuttuun tapaan valloittanut sohvat ja katsoivat jotain leffaa, joka tuli neloselta lauantai-illan ratoksi. Milalla oli tuttuun tapaan olut näpeissään, kun hän istui Jessen kainalossa. Petra rapsutteli Toheloa, joka makasi kehräten tämän sylissä. ”Istukaa alas ja ottakaa oluet”, Jesse sanoi hieman epäröivällä äänellä, kun huomasi Innan ilmeen. Pudistin päätäni. ”Menemme jo nukkumaan”, sanoin ja sain siitä hyvästä vastalauseita. Inna kuitenkin suuntasi yläkertaan ja seurasin häntä sinne. Kutsuin perääni Iineksen ja Launon, vaikkakin saimme peräämme koko lauman. Hätistin kuitenkin muut pois ja suljin oven perässäni. Inna vaihtoi mutaiset tallivaatteensa yövaatteisiin – söpöihin pinkkiruudullisiin housuihin ja valkoiseen toppiin. Sen jälkeen hän meni sängylle ja veti peiton korviinsa. Riisuin tallivaatteet ja vaihdoin pelkät yöhousut päälleni ennen kuin kömmin naisen viereen peiton alle ja vedin hänet kainalooni. Iines hyppäsi myös sängylle ja tunki väkisin päällemme makaamaan. Inna rapsutti tytön korvaa hajamielisesti. ”Mitä me nyt teemme, Juuso?” hän kysyi minulta hiljaisella äänellä. En todellakaan tiennyt.
Sanoja 789
|
|
|
Post by Inna on Oct 9, 2014 14:14:58 GMT 2
”Juuusooo”, Innan pehmeä ääni kuiskasi korvaani ja vaihdoin mutisten kylkeä. ”Herätyyyys”, hän kuiskasi uudelleen ja kosketti vain nopeasti huulillaan omiani. ”Eiiii…” valitin. ”Mutta kello on jo kaksitoista”, nainen nurisi puolestaan. ”Olen käynyt jo aikaa sitten Launon ja Iineksen kanssa ja vain odottelut, että heräät!” Raotin silmiäni ja katsoin nykyisin brunettena liikkuvaa tyttöystävääni. Tuntui yhä oudolta katsoa häntä tummahiuksisena, kun oli ennen kohdannut vain blondit hiukset. Ei sillä… tummat sopivat hänelle hyvin. Kaikki sopi hänelle. ”Olisit herättänyt”, mumisin ja Inna naurahti epäuskoisena. ”Ethän sinä herää nytkään!” Hymyilin vinosti ja kaappasin naisen lanteista makuulle. ”No, nyt olen hereillä”, sanoin ja kierähdin Innan päälle. Suutelin häntä hetken aikaa ennen kuin kierähdin pois hänen päältään ja nousin ylös. ”Olet ärsyttävä”, Inna narisi. ”Tiedän”, sanoin ja häippäsin vessaan. Pesin hampaani ja hoidin aamutoimeni yläkerran vessassa ennen kuin palasin Innan makuuhuoneeseen. Nainen selasi jo kovaa kyytiä tablettiaan ja naureskeli jollekin jutulle. Mätkähdin sängylle, niin että Inna pomppasi ilmaan. ”Miten olisi pieni ratsastustuokio?” ehdotin Innalle. ”Iiiihan kohta”, nainen sanoi ja jatkoi itsenäistä naureskeluaan. Nappasin naiselta tabletin pois sujuvalla liikkeellä. ”Sinulla oli kiire saada minut ylös.” Inna katsoi minua vihreillä silmillään vaativasti. Vastasin katseeseen yhtä vaativasti ja lopulta Inna siirsi katseensa pois revähtäen nauruun. Erävoitto! Puettuamme vaatteet päälle suuntasimme alakertaan, jossa Mila istui olohuoneessa katsellen Supernaturalia DVD:ltä – yllätys. ”Hyvää huomenta”, Inna tervehti Milaa, joka käänsi katseensa meihin ja tervehti takaisin. Jätimme Milan jatkamaan Jensenin ihkuttamista ja söimme nopeasti aamupalan ennen kuin suuntasimme tallille. Hevoset rouskuttelivat viimeisiä jämiä päiväheinistään tarhoissa ja koirat – siis Launo ja Iines – porasivat tarhoissaan, kun näkivät meidät. Kävimme nopeasti niitä moikkaamassa ennen kuin menimme talliin. Markus korjaili Harrin karsinan ovea, kun poni oli sen saanut jotenkin hajotettua pari päivää sitten. Inna katosi jonnekin, kun vaihdoin itse pari sanaa Markuksen kanssa. Naisen palattua, suuntasimme kentälle toteuttamaan suunnitelmaa leikkiä intiaaneja. Toisin sanoen olimme jo eilen suunnitelleet menevämme tänään ilman satulaa esteitä. Saisi nähdä kuinka Damonin kanssa kyseinen suunnitelma toimisi. Raahasimme kentälle muutamat tolpat, jotka asetimme niin, että niistä saisi pienen radan loppujen lopuksi. Taisimme hieman innostua Innan kanssa, koska kohta kentällä oli pystyssä kymmenen estettä. Kolme estettä oli pääty-ympyrällä, kolme toisella pitkällä sivulla pitkillä väleillä ja loput neljä uran sisäpuolella. Olimme aivan aluksi mitanneet pari estettä ristikoksi, pystyksi ja ristikoksi, joiden korkeudet vaihtelivat 40 cm – 70 cm välillä. ”Mennäänpä sitten hakemaan kauhu-Damon ja enkeli tarhoistaan”, Inna sanoi. ”Kauhu-Damon?” ”Niin! Ruuna on pelkkää kauhuhetkiä”, Inna sanoi ja naurahdin. ”Sinulla. Meillä menee jo hyvin”, sanoin. ”Meilläkin meni hyvin, kun olit Englannissa”, Inna totesi ja näytti sitten miettivän hetken. ”Ehkä sinun pitäisi palata Englantiin, niin olisin taas ruunan suosiossa”, hän ehdotti ja kohotin kulmiani kysyvästi. ”Haluatko minusta eroon?” ”En”, nainen tokaisi hetken pohdinnan jälkeen. ”Odotit liian kauan ennen kuin vastasit”, nauroin ja suuntasimme Damonin tarhalle, jossa se tarhaili Likan ja Donen kanssa. Sain napattua Damonin yllättävän nopeasti kiinni ja ulos ilman, että muut tarhailijat pääsivät pois. Inna odotteli meitä jo voikon poninsa kanssa, joka hamuili omistajansa taskuja. Talutimme kaksikon talliin ja kävin kohteliaasti hakemassa molempien harjapakit varustehuoneesta. Inna kiitti ja nappasi yhden harjoista Hattien pakista. Pujahdin itsekin Damonin karsinaan ja sain heti komentaa ruunaa, joka luimisteli minulle. Harjasin puoliverista ronskein ottein. Mokoma köntys oli piehtaroinut mutaisessa tarhassa. Inna naureskeli murahteluilleni – hänenhän oli helppo puhua, koska oli vuorannut nuoren poninsa loimien alle. Onneksi pitkän uurastuksen jälkeen Damon oli edes suurin piirtein puhdas. Inna leperteli yhä ponilleen viereisessä karsinassa, kun menin hakemaan Damonin varusteita. Sopimuksen mukaisesti jätin satulan paikalleen ja nappasin matkaani vain ruskeat meksikolaiset ja suojat. Samalla otin omat varusteeni mukaan. Innakin tuli hakemaan Hattien varusteita ja odotin häntä kiltisti. Kun Inna oli koonnut käsivarsilleen kaikki varusteet, palasimme hevostemme luokse. Damon heilutteli päätään ja ärähtäen tartuin ruunan otsatukasta kiinni ja pakotin ruunan ottamaan pessoakuolaimet suuhunsa. Kiinnitin kuolainten alalenkkeihin turpahihnan ennen kuin kiinnitin temppuilevan ruunan narulla kaltereihin ja kyykistyin alas pistämään suojia Damonin jalkaan. Pian kirjavuus olikin jo valmis ja jäin odottelemaan Innaa, joka ilmoitti myös pian olevansa valmis. Kiskoin kypärän päähäni ja hanskat käteen ennen kuin irrotin Damonin narusta ja lähdin taluttamaan kentälle. Inna seurasi minua perässä pitäen. Pysäytin Damonin kentän laidalle. ”Tarvitsetko punttausapua?” Inna virnuili poninsa luota. Naurahdin ja pitelin hyörivää hevosta paikoillaan, kun kapusin pallille ja siitä Damonin paljaalle selälle. Nappasin ohjat heti tuntumalle ja ärähdin, kun ruuna yritti temppuilla. Vääntelin Damonin kanssa voltteja, kun Inna käpsytteli rauhallisesti pitkillä ohjilla uraa pitkin. Muutaman voltti häkkyrän jälkeen tein parit väistöt ja yritin saada ruunaa keskittymään siihen mitä olimme tekemässä. Damon oli kuitenkin jo huomannut kentällä olevat esteet ja tuntui niistä innostuvan vain enemmän. ”Nostetaanko ravia?” Inna huuteli. ”Joo!” Annoin Damonille raviavut ja pieni apu riitti siihen, että ruuna lähti kisavauhtia eteenpäin. Tein puolipidätteitä ja vängersin ruunaa ympyröillä jonkinlaiseen muotoon. Pian jo uskalsin pyytää Damonia laukkaan. Ruuna pukitti pariin kertaan ja iskin pohkeeni kiinni saaden Damonin lähinnä lisäämään vauhtia. Parin ympyrän jälkeen hidastin ruunan käyntiin. ”Otetaanko sitten pari estettä?” ehdotin Innalle, joka nyökkäsi. Päätimme aivan ensiksi hypätä 40 cm korkuisen ristikon. Nostin Damonilla laukan ja suuntasin ensimmäisenä kohti estettä. Damonin ei tarvinnut kyllä kuin astua esteen ylitse. Hattie loikkasi esteen ylitse myös helposti. Seuraavan esteen ollessa 50 cm, korskui Damon malttamattomana ja halusi selvästi hieman korkeampia. Parin matalan ylityksen jälkeen, Inna hyppäsi Hattien selästä alas ja kävi korottamassa kaikki esteet – paitsi kolme pääty-ympyrällä olevaa – niin, että ne olivat 70 cm korkuisia. ”Pysytkö varmasti selässä?” virnuilin Innalle, joka näytti minulle kieltään. ”Sinun tässä pitäisi huolissaan olla!” Teimme nopean sotasuunnitelman ja lähdin sitten ensimmäisenä. Hyppäsin ensimmäisenä kolmen esteen sarjan pitkällä sivulla. Damon innostui niin paljon, että otti kamalan pitkiä askelia ja sain todella tehdä puolipidätteitä. Pari hyppyä menivät vähän turhan läheltä. Tein Damonilla voltin, jotta matka hieman rauhoittuisi ennen seuraavaa estettä, joka oli okseri. Okserin Damon hyppäsi edelleen vauhdikkaasti, mutta leikiten. Okserilta suunta oli pystylle ja pystyn jälkeen tein pääty-ympyrällä olevat kolme. Niissä Damon halusi vain oikaista, jonka takia mutkamme oli liian tiukka ja esteiden välit liian lyhyt. Damon kompuroi ja minä menetin siinä seurauksena tasapainoni. Tipuin kostealle hiekalle ja kirosin. Inna oli pian luonani ja hyppäsi poninsa selästä alas. ”Oletko kunnossa?” hän kysyi ja nyökkäsin. ”Ei mitään hätää…” mutisin ja kapusin ylös. Pudistelin hiekkoja päältäni ja katselin kenttää. Damon nyrpisteli nurkassa valmiina hyökkäykseen ja huokaisin. Lähdin ruunan luokse ja nappasin nopeasti sen ohjista kiinni ennen kuin se kerkesi karata. Inna tuli perässä ja piti Damonista kiinni samalla, kun kampesin itseni takaisin selkään. Sovimme Innan kanssa, että hän voisi hypätä tässä välissä, kun tekisin hieman ympyrää Damonin kanssa. Katsoin sivusilmällä Innan helppoa menoa Hattien kanssa, joka ei vielä ollut mikään konkari esteillä. Kouluponikin kyseinen tapaus oli, joten ei ihmekään, jos esteet eivät ihan niin hyvin sujuneet. Kun Inna ilmoitti hypänneensä tarpeeksi, otin Damonilla itsellä parit hypyt pääty-ympyräesteillä ja tällä kertaa se sujui suhteellisen hyvin. Hyppäsimme kumpikin kaikki esteet vielä ratana ennen kuin Inna ilmoitti hänelle riittävän. Päätimme suunnata maastoon tekemään loppuverkan. Inna ratsasti vierelläni ja pölisimme kaikkea turhaa. ”Jessellä on muuten huomenna synttärit!” Inna muisti yhtäkkiä. ”Mitäs sille pitäis ostaa synttärilahjaks?” Inna pohti. ”Vauvakirja”, ehdotin ja Inna katsoi minua ihmeissään. ”Onko sille tarvetta?” Nauroin. ”No, ei!” sanoin, mutta pohdin sitten hetken. ”Ainakaan tietääkseni.” ”Ehkä sukkia”, Inna jatkoi pohdintaansa. ”Näääh… Se on enemmän Petran tai Julian juttu..” ”Ostetaan Jesselle Dean naamio, niin Milakin saa hupinsa”, ehdotin. ”JOOOOOO!” Inna sanoi innoissaan.
Sanoja 1176
|
|
|
Post by Inna on Nov 30, 2014 0:44:29 GMT 2
”Sisään vain hopeaperse”, sanoin Ullalle ja läimäsin sitä lautaselle, kun Inna talutti tammansa traileriin. Inna oli valitellut, että tamma olisi tarvinnut jonkun trailerikaveriksi. Onneksi nainen oli lopuksi tyytynyt siihen, että kunhan hevonen saataisiin traileriin, matka olisi lyhyt. Kun Ulla oli trailerissa ja sen varusteet pakattu Innan Audin perään, hyppäsin kiltisti kuskin paikalle ja lähdimme takaisin Vaahterapolkuun. Ulla mekkaloi hieman trailerissa ja Inna mutisi matkan aikana, että toivottavasti hopeaperse ei teloisi jalkaansa uudelleen. Saavuimme viimein Vaahterapolkuun, jossa seisautin auton ja Inna pujahti jo traileriin rauhoittamaan Ullaa. Menin itse aukaisemaan trailerin rampin. ”Ota vain takapuomi pois”, Inna huuteli ja nappasin takapuomin pois. Ulla peruutti samassa vauhdilla ulos trailerista, Inna roikkuen lähinnä narun päässä. Suomenhevonen päästi ilmoille sellaisen hirnahduksen, että kenellekään ei varmasti jäänyt epäselväksi, kuka oli saapunut. ”Lulleroo!” Julia kiljahti iloisesti ja Inna työnsi hevosensa blondin kätösiin hoidettavaksi. Kävin heittämässä trailerin vielä pihan nurkkaan ja parkkeerasin auton sitten Innan vakiopaikalle. Inna tuli heti purkamaan varusteita. ”Pärjäätkö ilman minua, jos menen liikuttamaan Damonin?” kysyin naiselta, joka nappasi satulan käsiinsä. ”Totta kai”, hän hymyili ja kurottauduin painamaan nopean suukon naisen huulille ennen kuin suuntasin tarhoille. Damon jurotti parasta aikaa tarhansa peränurkassa Likan ja Donen kanssa. Nappasin ruunan narun aidan pielestä ja pujahdin tarhaan. Yrmistellen Damon antoi minun napata itsensä narun päähän ja taluttaa portille. Työnsin muut tarhalaiset pois portilta ja pujahdin Damonin kanssa ulos. Olihan ruuna jo meidän yhteisen puolen vuoden aikana oppinut jopa kävelemään narun päässä ilman, että tarvitsi turvan ympärille narua kietoa. Ainakin minun kanssani… Innaa ruuna vielä hieman vei. Heivasin Damonin karsinaansa siksi aikaa, että kävin vaihtamassa ratsastusvaatteet päälleni ja nappasin ruunan harjapakin kainaloon. Siirsin konituksen sen jälkeen hoitopaikalle sitoen tiukasti molemmin puolin. Loimen ansiosta Damon ei ollut erityisen likainen ja olihan ulkona pakkasen lisäksi lunta, joten ruuna oli pian puunattu ja varustettu tahtojen taistelun jälkeen. Napattuani raipan mukaan varmuuden vuoksi, suuntasin herran kanssa maneesiin, jossa ei ollut tunteja sunnuntaisin. Kiristin vyön ja vauhdissa heilautin itseni satulaan. Keräsin saman tien kankiohjat käsiini ja pysäytin ruunan paikalleen. Damon yritti venkuilla pysähdyksestä pois, mutta reipas napautus muistutukseksi raipalla ja kannuksilla sai ruunan viimein antamaan ohjat minulle. Tein aluksi käynnissä helppoja teitä ja hain ruunaa muotoon. Damon pureskeli kovaa kyytiä kuolaimiaan ja takajalat jäivät selvästi unohduksiin. Ohjasin Damonin käynnissä pituushalkaisijalle ja siitä pohkeenväistöllä pitkälle sivulle. Damon hermostui, kun muistuttelin sitä raipalla takajaloista ja päätti jopa leikkiä kengurun tapaista otusta. ”Nyt sitten!” murahdin ja tulin uudelleen. Ruunan tuntui olevan vaikea hyväksyä, että takajalat kuuluvat tähän kauppaan mukaan, joten vänkäsin siitä sen kanssa vielä pitkän tovin. Hetken kuluttua nostin kevyen ravin ja hain ravin kuulolle kahdeksikolla, jonka jälkeen tein hieman siirtymisiä sekä myös pohkeenväistöjä. Kesti hetken ennen kuin Damon tuntui olevan todella kuulolla ja otti apuni vastaan mukisematta. Nostelin myös hieman laukkaa pääty-ympyröillä sekä kolmikaarisella. Sain Damonilta pari pukkia, mutta muuten ruuna tuntui antautuneen käsiteltäväksi. Vielä ravauksen jälkeen siirtelin ruunan käyntiin ja hölläsin tuntumaa. Damon käveli reipasta tahtia kaula pitkällä ja suunnitteli varmasti miten minut voisi murhata. Pysäyttelin tapauksen hetken kuluttua maneesin ovien luokse ja laskeuduin selästä. Nostettuani jalustimet, talutin ruunan talliin, johon Carida oli Donen kanssa ilmestynyt. Tervehdin naista ja kuskasin oman konitukseni karsinaansa. Riisuttuani ruunan varusteet, kävin viemässä ne paikalleen. Säikäytin samalla reissulla Innan, joka järjesteli yhä Ullan tavaroita omille paikoilleen, siitä sainkin mojovan iskun kylkeeni kiitokseksi. Naureskellen kävin viemässä lehmäni tarhaan kiusaamaan Rebekan Likkaa ja palasin talliin. ”Kahville”, huikkasin Innalle varustehuoneeseen ja menin sitten taukohuoneeseen. Siellä Mila istui tietokoneen ääressä hoitamassa paperihommia. Jesse istui sohvalla lehteä lukien. Nappasin mukiin kahvia ja rojahdin miehen vierelle. Inna tuli pian taukohuoneeseen ja näytti väsyneeltä. Suuri haukotus karkasikin naiselta, kun tämä kaatoi pannun hiput omaan mukiinsa ja istahti sitten Milan viereen pöydän ääreen. ”Tänään voisi avata pari bisseä”, totesin. ”Ei jaksa”, kuului kolmesta suusta. OHO!
Sanoja 608
|
|
|
Post by Inna on Dec 19, 2014 3:12:11 GMT 2
Talutin Damonin kentälle, koska maneesissa pauhasi parasta aikaa Helenan huuto tunnin myötä. Inna seurasi Ullansa kanssa, joka oli viimein palannut Vaahterapolkuun. Suokki joutuisi kuulemma vielä kevyelle liikunnalle ja sen huomasikin kasvaneesta vatsasta. Kentällä oli jo hieman ruuhkaa, kun Rebekka väänteli kiemuroita Rinon kanssa, Catherinen Wandan kanssa ja Jesse Danielan kanssa. Pysäytin Damonin keskelle kenttää, jottemme olisi tiellä siellä jo ratsastavien kanssa. Damon seisoi yllättävän kiltisti paikallaan, kun kiristin satulavyön ja laskin jalustimet ennen kuin ponnautin itseni selkään. Damon lähti heti reippaassa käynnissä uraa kohti, mutta ohjasin sen pysymään sisäuralla pois muiden tieltä. Käveltyäni hetken, nappasin ohjat kätösiini ja usutin ruunan suoraan raviin. Damon ravasi reippaasti eteenpäin ja jo tottuneesti hain sen heti muotoon. Vielä alkujäykkyyden takia sain tehdä volttityöskentelyä, että sain sen rentoutumaan enemmän. Pohkeenväistöjä tehdessä Damon hangoitteli aluksi vastaan ja Innakin huuteli hevosensa selästä, että ruuna vain ravasi hieman vinoon. Topakammilla pohjeavuilla sain päätään viskovan ruunan tottelemaan väistöt siinä vaiheessa, kun olin jo melkein valmis luovuttamaan. ”Paljon parempi!” Inna kommentoi, kun vaihdoin suuntaa täyskaarrolla ja tulin keskihalkaisijaa kohti väistättäen. Taputin Damonia kaulalle ja siirsin sen hetkeksi käyntiin. Rebekka ja Catherine olivat jo kadonneet jonnekin ratsujensa kanssa. Jessekin siirsi Danielan käyntiin. ”Katotaanko tänään joku elokuva?” Inna kysyi Ullan selästä. ”Vaikka… Magic Mike!” ”Inna… ei”, Jesse sanoi. ”Jokin muu olisi kyllä ihan jees katsoa.” Kaksikko jatkoi keskusteluaan siitä, mitä voisimme katsoa, kun päätin jatkaa Damonin kanssa harjoittelemista. Harjoittelimme käynnissä parit takaosakäännökset ja niistä raviin siirtymistä. Aluksi ruuna hangoitteli siirtymisessä, mutta jo parin kerran jälkeen se siirsi reippaan ravin. Muutaman toiston jälkeen alkoi ruuna allani kyllästyä koko touhuun ja protestoimaan vastaan. Tomerasti kuitenkin ”pakotin” ruunan tekemään vielä pari takarit, joista nostin sitten laukkaa. Laukka tuntuikin herättävän Damonin horroksestaan ja ruuna päästi ilmoille helvetinmoisen pukin. Horjahdin hieman selässä, mutta en onneksi tippunut. Pieni tarkistaminen, ettei Inna tai Jesse nähnyt ja jatkoin matkaa, kun huomasin heidän kävelevän yhä hevostensa kanssa perseet minua kohti. Pitäisiköhän sitä alkaa mustasukkaiseksi noille kahdelle? Olivathan he hieman sylkeä vaihtaneet Innan synttärijuhlissa… vaikka kumpikaan ei sitä tuntunut muistavan. Nostelin vielä hetken aikaa Damonin kanssa laukkaa ympyrällä, kunnes päätin jättää harjoitukset sikseen ja ravipätkän jälkeen siirrellä käyntiin ja antaa pitkät ohjat. ”Joko te uusi pariskunta saitte päätöksen leffakiistan?” kysyin, kun ohjasin Damonin heitä kohti. ”Mikä uusi pariskunta?” Inna kysyi ja tajusi vain hetkeä myöhemmin, mihin viittasin. ”Olen 100% varma, ettei mitään ole oikeasti tapahtunut!” hän kiljahti. ”Mitään ei tapahtunut…” Jesse varmisteli hieman epäröivästi ja naurahdin. ”Minä taas olen 100% varma, että te muhinoitte sillä aikaa, kun kävin vessassa.” Molemmat pudistivat päätään epäuskoisina ja väittivät minun vain myötäilevän kiusaavasti Juliaa ja Petraa. Mehän tietysti olimme keksineet koko asian, koska myös Mila – joka ei ole nähnyt selvää päivää, kun täytti 18 – oli varma, ettei mitään ollut tapahtunut. ”Älä huoli, rakastan sinua silti”, sanoin Innalle hymyillen, joka mutristi huuliaan söpösti. Käveltyämme hetken aikaa vielä kentälle, tipahdimme alas satuloista ja talutimme hevoset talliin. Riisuttuani Damonin, jätin sen karsinaansa syömään iltaheiniä. Palautettuani varusteet, siirryin taukohuoneeseen, jossa oli kasa nuoria tyyppejä odottamassa, että viimeinen tunti alkaisi. Nappasin kupin kahvia ja istahdin sohvalle odottamaan Innaa ja Jesseä, jotka pian saapuivat kaksin taukohuoneeseen. Inna nappasi myös kupillisen kahvia ja istahti sitten kainalooni. Kiedoin käteni hänen harteilleen ja katsoin kikattelevia teinityttöjä irvistäen. Onneksi he katosivat pian laittamaan tuntihevosia kuntoon. ”Jesse lupasi, että voimme kuitenkin katsoa tänään Magic Miken!” Inna hihkaisi minulle ja katsoin kulmat koholla pian kolmissa kymmenissä olevaa miestä. ”Ainakin tiedetään kumpi teidän suhteessa olisi pomo”, naurahdin. Sanoja 558 // Eiii kai niillä mitään oo ollu? Mitä ei muista, ei ole tapahtunut Ja hei hei hei! Olen ollut selvinpäin mooooontakin päivää sen jälkeen kun 18 täytin! - Mila -
|
|
|
Post by Inna on Dec 29, 2014 1:08:56 GMT 2
Damon lähtee Aittohaaraan (moi! moi!) Parkkeerattuani Audini Jessen auton viereen, suuntasin talolle auringon jo pikkuhiljaa laskiessa. Keittiössä paistoi valot ja näin vain Jessen äidin siluetin ikkunassa, kun tämä selvästi kokkaili jotain. Kopistelin kengät terassin portaisiin ja kapusin ne hyppien joka toisen ylitse. Heti avattuani oven, kuului useiden koirien haukuntakuoro, eikä varmasti kenelläkään talossa ollut epäilystä, että joku tuli. Tervehdittyäni ensin koiria, riisuin talvivaatteeni eteiseen ja astuin peremmälle. “Terve taloon!” huutelin ja samassa Ritvan pää ilmestyi keittiönoviaukosta. “Hyvää päivää, Jussi”, hän sanoi unohtaen yhä nimeni. “Ruoka on aivan pian valmista!” “Kiitos, mutta söin jo kotona”, sanoin, enkä vaivautunut korjaamaan hänen erehdystään nimestäni. Jätin Ritvan jatkamaan touhujaan ja suuntasin yläkertaan karvalauman jäädessä keittiöön kytikselle. Innan huoneesta kuului parasta aikaa musiikki suljetun oven takaa, joten työnsin oven auki ilman koputusta. Brunette makasi mahallaan sängyllä tietokone tiukasti nokkansa edessä ja hän vain pikaisesti kohotti katseensa minuun ennen kuin laski katseensa takaisin ruutuun. “Eikö edes tervehdystä?” kysyin, kun rämähdin sängylle. “Moi”, hän mutisi ja ärisi sitten muutaman kirosanan kauniilta huuliltaan. “Noh, mikä on neidin hätä tänään?” kysyin. Inna haroi turhautuneena hiuksiaan. “Eräs ratsuttaja ilmoitti tänään, että muuttaa jonnekin Saksaan ja nyt minun pitää keksiä nopeasti parille estehepolle ratsuttaja.. En voi kamalasti enää tupata hevosia Armille tai Jennallekaan, koska heillä on muitakin hommia…” Mietin asiaa hetken aikaa yrittäen saada omaan päähäni jonkinlaista ajatusta asian suhteen. “Mitä jos minä tulisin ratsuttamaan?” ehdotin vain ohimennen. “Oikeasti? Tulisitko?” Inna kysyi nousten istumaan. Kohautin olkiani. “Entä yliopisto?” “Ei siellä mene koko elämää”, sanoin. “Entä Damon? Yliopiston ja ratsuttamisen lisäksi et kauheasti kerkeä tänne…” “Noh… sinullahan on siellä tyhjiä karsinoita. Ehkä Damon voisi muuttaa Aittohaaraan”, ehdotin heittäen ehdotuksen vain päästäni. Inna puri hetken huultaan miettien asiaa ja katsoen minua arvioivasti. Lopulta hän ojensi kätensä, johon tartuin. ”Hyvä on, Juuso Sherman. Sinut on palkattu”, hän sanoi. ”Palkaksi saat pusuhetkiä”, Inna vielä naurahti ja painoi sitten huulensa omilleni. *** Juteltuani Milan kanssa, aloimme Innan kanssa pakata heti Damonin varusteita. Niitä olikin jo kertynyt vaikka kuinka paljon ja eripaikkoihin. Jessen avulla saimme Innan Audiin suuren varustelootani ja kasasimme sitten takapenkkejä myöten kaikki varusteet. Inna kävi hakemassa Damonin tarhasta ja vei sen vielä sisälle, jotta saisimme sille matkustusvarusteet päälle. Kun varusteet olivat autossa, peruutin auton vielä trailerin luokse ja kytkimme sen paikalleen. Sen jälkeen suuntasin talliin ja autoin Innaa pistämään ruunalle ruskean toppaloimen, jalkoihin suojat sekä häntäsuojan paikalleen. Damon jäi naama vielä nyrpeänä karsinaansa, kun kävimme hakemassa juoksutusliinan avuksemme, jotta saisimme Damonin traileriin. Talutin kirjavan ruunan trailerin luokse, jossa Inna asensi jo liinaa paikalleen varmuuden vuoksi. Luulisi Damonin jo tottuneen traileriin, mutta ei… aina jaksoi temppuilla. Innan asennettua liina, otti Jesse siitä kiinni ja pyöräytettyäni Damonin kanssa voltin, melkein usutin sen raviin. Juuri rampin kohdalla, Damon iski jarrut pohjaan. Jesse oli heti valmis liinan kanssa ja hikisten tappeluiden jälkeen saimme kirjavan puoliverisen traileriin takapuomi visusti kiinni ja ramppi ylhäällä. Emme jääneet sen enempää odottelemaan pihalle, vaan istahdimme autoon ja lähdimme kohti Aittohaaraa. Aittohaarassa tervehdimme molemmat Mauria, jonka Inna oli patistanut laittamaan tyhjän karsinan valmiiksi asukkiaan varten. Damon juoksi suorastaan ulos trailerista ja päästi ilmoille kyllä sellaisen tervehdyskiljahduksen, että ei mitään rajaa. Inna piteli uudesta paikasta innoissaan olevaa ruunaa samalla, kun riisuin siltä suojat jalasta. ”Viedään se suoraan sisälle, kun on jo pimeää”, Inna sanoi. ”Paulin viereen”, Mauri sanoi ja Inna talutti ruunan sisälle minun seuratessani. Riisuimme vielä loimen ruunan päältä ja suljimme karsinan oven kalterin, ettei se purisi viereisissä karsinoissa olevia asukkaita. Suuntasimme takaisin autolle, jossa purimme kaikki tavarat varustehuoneeseen ja Inna järjesteli niitä paikoilleen kovaa kyytiä. En tiedä mihin naisella oli oikein kiire, mutta tavaroiden ollessa paikallaan, hyppäsimme saman tien takaisin autoon ja palasimme Vaahterapolkuun.
|
|