|
Post by Mila on Jan 15, 2014 16:21:34 GMT 2
|
|
|
Post by Mila on Jan 28, 2014 15:42:44 GMT 2
28.1.2014
Daniela ravasi reippaasti eteenpäin kaula kaarella ja puhalteli sieraimistaan höyrypilviä. Maneesista kantautui Helenan opetus ja juuri tuntien vuoksi me Danielan kanssa kentällä treenasimmekin. Onneksi pakkaset olivat lauhtuneet huomattavasti, niin pystyi kentälläkin ratsastamaan ilman, että jäätyisi täydelliseksi kalikaksi. Vaikka Mila oli noitunut huonoa ajankohtaa remontille pakkasten vuoksi, oli se suonut minulle hyvän mahdollisuuden paeta maneesin suojaan ratsastamaan koska tunteja ei silloin pidetty. Mutta nyt oli taas palattu normaaliin päiväjärjestykseen ja tuntilaiset olivat täyttäneet tallin.
Olimme Danielan kanssa hyvin sopeuduttu Vaahterapolkuun - tai ainakin minä olin. Daniela oli omaan tapaansa säpsynä ensimmäiset viikot eikä treenauksestakaan meinannut tulla mitään kun tamma panikoi milloin mitäkin. Mutta nyt tamma oli rentoutunut huomattavasti ja se oli oma ihana itsensä. Kämppikseni olivat todella mukavia ja joskus tahallani hyppelehdin talossa pelkkä pyyhe ympärilleni kiedottuna. Kyllä minä olin huomannut Milan ja Innan vilkuillut suuntaani, vaikka molemmat yrittivät katseensa minulta salata. Ja se teinimäinen kikatus minun poistuttua huoneesta vahvisti epäilyni. Naiset... Petra ja Julia sentäs olivat ihan normaaleja minun läheisyydessä. Tai eihän Julia "meillä" asunut, mutta kyllä hän melkein kuului vakiokalusteeseen kun päivittäin tyttöystävänsä luona vieraili.
Nakkasin Danielalle fleeceloimen niskaan ja talutin tamman tallille. Mila notkui yksityisten puolella lepertelemässä Hukkikselle ja ilahtui minut nähdessään. - Jesse! Meillä on ens kuun lopussa kisat, osallistuthan sinäkin? Mila hihkaisi ja Daniela säpsähti hieman. - Hups, sori, Mila kuiskasi, kun mulkaisin naista hieman nyrpeästi. - Mutta osallistutko? - No, samapa tuo, myönnyin ja kiinnitin Danielan käytävälle, jonka jälkeen rupesin riisumaan siltä varusteita pois. Mila neuvoi tulemaan taukohuoneeseen, kun olisin Danielan hoitanut ja läksi ite varustehuoneen kautta päätallin puolelle.
Kun Daniela seisoi karsinassaan loimeen puettuna, lähdin itsekkin taukohuoneeseen jossa Mila motkotti jostain Markukselle, mutta lopetti saarnansa minut nähdessään. - Tuuppas täyttään nää osallistumislippulappuset, Mila heilutteli paperia. - Ai, Milako sai sut osallistumaan noihin sen kisoihin? Markus kysäisi kun raapustelin tarvittavia tietoja lapulle. - Sai. Mikset ite osallistu? - No, kun tuo eukko meni myymään Riimin niin ei ole oikein ketään kellä osallistua, Markus nurisi. Mila näytti miehelle keskisormea ja kehoitti valitsemaan jonkun ratsun. "- Siellähän niitä on talli täynnä!" Kohta kaksikko taas mäkättivät toisilleen ties mistä ja pidättelin nauruani kuunnellessani heidän päpätystään. - Ihme rakastavaiset, heitin vitsillä kaksikolle. - No just joo, Mila tuhahti. - En mä kavereiden miehiä vie. Markus näytti hieman punastuvan. Kaikkihan sen tiesi, että Larissa oli heittänyt Markuksen pihalle sen jälkeen, kun oli kuullut miehen pienestä hairahduksesta ja nyt tallityöntekijä oli Sarin kanssa - vaikka he yrittivät suhteensa salassa pitää. - Enkä mä mun veljen exään koskis, Markus ilmoitti. - Seikka on saletti. Hörpin kahviani huvittuneena. - Millonkas se Oskari tulee taas käymään? kysäisin Milalta ja jos katse olisi voinut tappaa, olisin kupsahtanut lattialle sillä sekunnilla. - Aaa se Oskari kenen kaa Mila Joonasta petti? Markus varmisti. Kohotin kulmiani. Sitäpä minä en tiennytkään. - Vissiin puhutaan samasta Oskarista. - En minä tiiä, Mila mutisi naama punaisena. - Hittoon koko mies. Hittoon kaikki miehet! Nainen alkoi paasaamaan miesten k*sipäisyydestä siihen malliin, että me Markuksen kanssa paettiin paikalta hyvän sään aikaan...
|
|
|
Post by Mila on Feb 24, 2014 16:27:44 GMT 2
Ei me aina treenata hiki hatussa, välillä otetaan ihan rennosti!
|
|
|
Post by Mila on Apr 7, 2014 0:10:24 GMT 2
07.04.2014
"Hemmetin hevonen!" ajattelin nähdessäni tuon kauniin puoliveriseni tarhassa. Kaunis kyllä, mutta ei tällä hetkellä... Tamma oli piehtaroinut mutavellissä oikein urakalla ja sen pää sekä jalat olivat paksun "kakkakerroksen" alla. Luojalle kiitos sadeloimesta, jonka olin määrännyt tammalle laitettavaksi siihen saakka, kunnes tarhat eivät enää olisi kovin kurassa. Napsautin riimunnarun mutaisiin päitsiin kiinni ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia. Ninni-poni jäi hetkeksi portille huutelemaan tarhakaverinsa perään, mutta Danielaa sen hirnunta ei voinut vähempää kiinnostaa. Enemmän sitä jänskätti häkissä kumeasti haukahteleva Crowley. Suuri uroskoira herätti kauhua ja kunnioitusta kaikissa, jotka tallilla kävivät. Iltaisin Mila kuitenkin nappasi karvaturrinsa sisälle halittavaksi eikä uroskoirilla ainakaan vielä ollut tullut suurempia kähinöitä. Mico vissiin tiesi, että turha Crowleylle oli alkaa uhittelemaan.
Talutin Danielan suoraan pesuboxiin, nappasin loimen sen päältä ja aloin pesemään sen jalkoja ja kaulaa puhtaammaksi. Hyvän tovin sain tammaa virutella veden alla, ennen kuin sen karva alkoi kuultamaan mäskikerroksen alta. Enimmät vedet hikiviilalla poies ja sitten pesusienen kanssa pään kimppuun. Siitähän Daniela EI tykännyt. Se riuhtoi ja riehui minkä ehti ja minä yritin parhaani mukaan tyynnytellä hermoheikkoista tammaani. - Eii mitään hätää, minä vähän putsaan tätä sun lärviäsi... Mila saapasteli paikalle iloisesti vihellellen ja sulki suunsa heti, nähdessään ettei Daniela todellakaan ollut sillä tuulella että jaksaisi kuunnella eukon turhanpäiväistä vinkumista. - Ongelmia? Mila kysyi. - Näitä tavallisia, vastasin.
Mila nyökkäsi ja jatkoi sitten matkaansa pesupaikan viereiselle tyhjälle karsinalle pesusankon kanssa. - Mitä teet? kysyin tallin omistajalta ihmeissäni. - Pesen tän ruokakupin ja juoma-automaatin näin ensalkuun, Mila huikkasi takaisin. - Uusi yksityinen tulossa? - Niinkin vois sanoa, Mila mutisi huvittuneen kuuloisena. - Jaahas, mitä sä nyt oot menny ostamaan? naurahdin. - Suokin... - Mini-Hukkiksen kenties? - Mistä arvasit? Mila kikatti. - Ei mun pitänyt, mutta ku Petra pakotti... - Niiiiin niiin, niinhän se aina. Katoks tuon perään sen aikaa kun kipaisen hakemassa sen fleeceloimen? Mila lupasi vahtia Danielaa sen kaksi sekunttia, kun kipaisin hakemassa tamman loimen varustehuoneesta. Kun loimitin Danielaa, Mila kertoi K.B. Susitanssi-nimisestä tammasta, jonka oli mennyt ostamaan Petralta. Kuulema näpsäkkä kouluradan kiertäjä kyseessä. - Saatte meistä vastustajat kouluradoille, Mila sanoi tomerana. - Varokaa vain! - O-ou! Millonkas se tulee tänne? - Huomenna varmaankin!
Laitoin Danielan karsinaansa ja mietin, mitä nyt tekisin. Ei vasta pessyn hevosen kanssa kehdannut lähteä treenaamaan. - Onko jotain hevosta, millä vois käydä ratsastamassa? kysäisin Milalta, joka selkä vääränä kärräsi tyhjään karsinaan uusia puruja. Mila kaivoi taskustaan tuntilistan ja selasi sitä mietteissään. - Mite ois Tuikku? Se ei mee tunnilla tänään eikä sen uus hoitaja saa vielä ratsastaa sillä. - Tuikku käy! Onko mitään toiveita mitä sen kanssa pitäis tehdä? - Koulutreenit sille saa aina pitää, kun näyttäs että tässä kuussa ei hirveästi noilla koulutunneil ole. - Tämäpä selvä!
Herranen aika! Sen jälkeen, kun on ratsastanut vuoden päivät sulavaliikkeisellä puoliverisellä, tämmöiset suomiputet tuntuivat ihan kamalilta norsuilta, jotka olivat notkeita kuin rautatangot ja niiiiin kovasuisia kuin olla ja voi! Alkukiukuttelun jälkeen Tuikku kuitenkin rupesi kulkemaan todella nätisti muodossa, vaikka välillä meinasi huomio herpaantua. Kummallekkin tuli kyllä ihan rehellinen hiki tämän treenin jälkeen ja kun saapastelin takaisin uljaan ratsuni kanssa tallin puolelle, Mila räjähti raikuvaan nauruun. - Hahha! Mitä te ootte oikein tehneet? Käyneet uimassa? - Treenattiin niin kuin käsky kävi, huokaisin väsyneenä. Tuikun hoitaja Tinja pörräsi parhaillaan käytävällä, joten tyrkkäsin tälle suitset kouraan ja pyysin tyttöä hoitamaan Tuikun. Mun oli aivan pakko päästä suihkuun - heti. - Mila varmasti tulee mielellään mukaan, Stina irvaili. Pyöritin huvittuneena päätäni. - Niinhän se ois aina tulossa. Milan naama oli punainen kuin paloauto ja nainen heristi Stinalle nyrkkiään.
Itse painelin suihkun kautta päiväunille, jotka "hieman" venähtivät. Heräsin yhdeksän aikaan illalla ja kirosin mielessäni turhankin hyvät unenlahjat. Menin olohuoneeseen, jossa Mila, Petra ja Inna kinastelivat siitä mitä katsotaan. - Mustat Lesket! Mila kiljui. - Minun talo! MINÄ määrään! - NYMFIT! Sinä ET määrää, me maksetaan sulle vuokraa! Petra ärisi, kun taas Inna juoksi kaukosäätimen kanssa pitkin olohuonetta vaatien Prinssi Kaspiania ruutuun. Nappasin ohijuoksevalta blondilta kaukosäätimen käteeni ja laitoin kanavan kakkoselle. - Nyt tytöt katsotaan Satuhäitä! Tulipahan hiljaista!
|
|
|
Post by Mila on Apr 24, 2014 16:59:21 GMT 2
|
|
|
Post by Mila on May 5, 2014 13:45:18 GMT 2
05.05.2014
Paukautin auton oven kiinni ja kiirehdin pihan poikki talolle. Raskas työpäivä oli vihdoin ja viimein ohi, joten oli aika lähteä Danielaa moikkaamaan sekä treenaamaan sen kanssa. Viikonloppuna ratkaistaisiin tallin mestari, joten pakkohan se oli vähän harjoitella ettei tuntilaiset ja yksityisten omistajat ihan meitä “pieksäisi”. Töissä oli pitänyt viimeaikoina kiireitä kaikenmaailman lakijuttujen vuoksi, joten useana iltana olin joutunut jäämään ylitöihin jonka vuoksi harjoittelu oli jäänyt vähäiseksi. Koirat räksyttivät häkeissään ja yrittivät saada minua päästämään ne pois vankilastaan, mutta en suostunut niiden vaatimuksiin. Kentältä kuului Helenan ohjeita tuntilaisille, joten koirien tuli pysyä visusti häkissään, jotta ne eivät suinpäin säntäisi tuntia häiritsemään. Inna mussutti keittiössä mikrohampparia posket pullollaan ja sönkötti jonkinlaisen tervehdyksen nähdessään minut. - Mitäs tänään syötäisiin? kysyin kurkistaessani jääkaappiin. Ei sieltä kaapista löytynyt muuta kuin kova juustoköntti, pari kaljaa ja maitopurkki. Juhla-ateria olisi siis tiedossa. - Mila aikoi käydä kaupassa kunhan pääsee työvuorostaan, Inna ilmoitti. - Joten kerro salarakkaallesi mitä haluat kaupasta haettavan! Virnistin Innalle leveästi ja pörrötin tämän blondia tukkaa. - Sä se jaksat. - Koska mä TIEDÄN! Mila kertoi, Inna sanoi voitonriemukkaasti. Hetken olin sanaton. Mehän sovittiin ettei me kerrota meidän yhteisestä yöstä kenellekkään, joko se Mila oli mennyt möläyttämään Innalle? Mutta Innan ilme paljasti, ettei nainen mitään tiennyt. Yritti juksata. - Ai, mitä hän muka kertoi? - No teidän yhteisestä yöstä sillon vappuiltana. Kertoi iiihan kaiken! Inna sanoi pilke silmäkulmassaan ja yritti saada minut paljastamaan kaiken. - Ahaa… Hän siis kertoi, että katsoimme elokuvaa telkkarista Petran, Markuksen ja Sarin kanssa, jonka jälkeen yksitellen lähdimme nukkumaan omiin sänkyihimme, nauroin. Inna huokaisi syvään ja minä lähdin vaihtamaan tallivaatteita ylleni. - Kyllä teistä jompikumpi murtuu ja kertoo kaiken! Inna huusi perääni turhautuneena. - Miksette te voi vaan myöntää? - Kuule kultaseni, ei ole mitään kerrottavaa, huikkasin takaisin. - Älä kullittele siellä! Kullittele Milaa, sanan kaikissa merkityksissä!
Daniela norkoili jo tarhan portilla, kun saapastelin sitä kohti. Ninniä ei tarhassa näkynyt, joten ajattelin Sadun hakeneen tammaneitinsä jo sisälle, jonka vuoksi Daniela oli jäänyt yksinään ihmettelemään tarhaan. Napsautin tottunein ottein lukon riimuun kiinni ja lähdin taluttamaan hevosta kohti tallia. Daniela kulki vieressäni pää korkeuksissa valmiina lähtemään karkuun kaikkia pelottavia otuksia. Julia näytti tulevan tarhoille päin kauhukakaraponinsa kanssa. - Pidä se hullu kaukana meistä, huikkasin Julialle jo kaukaa ja nainen vilautti minulle keskaria, jonka jälkeen keskittyi jälleen poninsa aisoissa pitämiseen. Russponi teutaroi riimunnarun toisessa päässä eikä millään meinannut asettua. Danielan korvat liimautuivat niskaan kiinni, kun ohitimme ponin ja tämän omistajan, mutta mitään suurempaa selkkausta ei tullut. Kelmi kun oli niin keskittynyt siihen, että pääsisi taluttajaltaan karkuun. Mitähän tuostakin ponista tulee…
Mila lakaisi parhaillaan yksityisten puolen käytävää, kun me Danielan kanssa asteltiin paikalle. Daniela hieman säikähti lattiaa vasten suihkivaa harjaa, mutta muistaessaan ettei sekään hevosia välipalaksi syö, se rauhoittui. - Moi, Mila hymyili arasti ja vei harjan omalle paikalleen. - Terve, sanoin takaisin ja yritin keksiä jotain fiksua sanottavaa. Mutta pääni löi tyhjää enkä keksinyt mitään järkevää. Ei me hirveästi oltu Milan kanssa keskusteltu siitä mitä meidän välillä tapahtui. Seuraava aamukin oli ollut niin vaivaannuttava, että olin luikkinut pois paikalta melkein heti herätessäni. Ehkä minä olisin halunnut jäädä siihen Milan viereen pidemmäksikin aikaa, mutta nainen oli komentanut minut omaan huoneeseen ennen kuin Petra heräisi. Varmaan Mila ajatteli ettei meidänkään tarvitsisi asiasta puhua, koska emme muillekkaan juorunneet yhteisestä illastamme. - Mitä pitää tuoda kaupasta? Mila kysyi. - Oon just tässä lähdössä sinne… - Ei siellä jääkaapissa oikein mitään ollut. Pitäiskö tehdä vaikka broileria ja riisiä illemmalla? Mä voin kokata, lupauduin. - Okei! Mila nyökkäsi ja jäi hetkeksi seisoskelemaan keskelle tallikäytävää. Ihan niin kuin hänkin olisi miettinyt jotain keskustelun aihetta. Mutta ilmeisesti ei keksinyt mitään, kun totesi lähtevänsä nyt samantein sinne kauppaan. Satu kurkkasi Ninnin karsinasta uteliaana. - Teidän välillä on jotain! Huokaisin syvään ja vilkaisin naista murhaavasti. - Joo, etkö huomannut kuinka meillä oli juuri äsken kiihkeä hetki? murahdin. - Se vaan jotenkin huokuu teistä, Satu totesi. - Älä säkin alota, sanoin ja hymyilin pienesti. - Ei meidän välillä ole mitään, eikä tule. - Niin varmaan, Satu myhäili. - Inna ja Petra ainakin ovat ihan varmoja, että teidän välillä on jotain sutinaa. - Mutta kun ei ole, intin takaisin. Miksi ne kaikki nyt olivat hyeenojen lailla kimpussa ja utelemassa minun väleistä Milan kanssa. Satu kohautti vain harteitaan ja sulki Ninnin karsinan oven. - Eihän se tietenkään minulle tai muille kuulu, brunette totesi. - Aivan! Joten loppuu se uteleminen, mutisin ja jatkoin Danielan harjaamista pitkin vedoin. - Te vaan olisitte aika söpö pari, Satu sanoi vielä ja katsoi parhaakseen kadota nopeasti paikalta, kun mulkaisin häntä niin pahasti. Vai että söpö pari. Niin varmaan…
Talutin Danielan maneesiin, sillä Helena oli jatkoryhmäläisten kanssa vallannut kentän. Kiristin satulavyötä ja ponnistin Danielan selkään. Tamma vaikutti alkuun hieman jännittyneeltä, mutta alkuverkkojen jälkeen se alkoi rentoutumaan eikä touhottanut menemään. Jatkoimme avotaivutuksilla, jotka etenkin käynnissä menivät todella näppärästi. Ravissa puolestaan Daniela meinasi heittäytyä hankalaksi ajatusteni karattua taas Milaan, mutta kun keskityin jälleen ratsastamiseen niin tammakin teki samoin.
Laukassa Daniela meinasi jälleen ruveta kaahottelemaan ja minun piti muistuttaa sitä, että nyt oltiin kouluradalla eikä missään laukkakisoissa. Pärskähdellen Daniela hidasti vauhtiaan ja hieman sillä taisi takapuolikin heittäytyä ilmaan. Maneesin ovelta kuului koputus ja annoin tulijalle luvan tulla sisään. Juuson pärstä ilmestyi ovesta ja tämä kysäisi mahtuiko maneesin muitakin. - Totta kai, tulkaa vain! sanoin ja jatkoin Danielan kanssa treenaamista. Sovimme, että laitamme maneesin ns. puoliksi, jotta emme olisi toistemme tiellä koko ajan. Juusolle tämä passasi ja me jättäydyimme Danielan kanssa oven puoleiselle puoliskolle. Otin Danielan kanssa siirtymisiä pysähdyksestä laukkaan ja tamma totteli moitteettomasti. Kai se halusi näyttää upealle Maralle, että hänkin osaisi olla hieno ja ylväs ratsu. Mitä Daniela todellakin oli! Laukanvaihdot sujuivat myös helposti ja tuntui, ettei minun tarvinnut Danielalle edes apuja antaa, kun se jo teki sen mitä halusinkin. Hidastin tamman käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. - Tuutkos syömään meille? kysyin Juusolta. - Luvassa ois broileria ja riisiä. - Toki! Juuso ilmoitti. - Jos se vain muille passaa. - Eiköhän, luulis ainakin Innan tykkäävän jos tulisit, sanoin virnistäen ja Juusonkin kasvoille levisi hymy. - Totta turiset.
Vein Danielan talliin ja riisuin sen varusteet pois. Enimmät hiet otin pois hikiviilalla, jonka jälkeen nakkasin tammalle fleeceloimen niskaan ja laitoin tamman karsinaansa. Jäin hetkeksi rapsuttelemaan tamman otsaa ajatuksissani ennen kuin lähdin talolle katsomaan, joko Mila olisi kaupasta kotiin selvinnyt. Olihan se. Siellä se keittiössä istuskeli lukemassa päivän lehtiä ja joi siideriä. - Puli, hymyilin. Mila näytti minulle kieltä ja otti aimon kulauksen siideristään. - Huomenna vapaapäivä! Mila selitti. - Tosin pitää juosta asioilla koko päivän, joten ei parane hirveästi juoda. Tän yhden vain… - Yhdenpä hyvinkin, mutisin ja yllätyksekseni huomasin Milan laittaneen suunnittelemani ruuan jo uuniin. - Sori, hirvee nälkä, en jaksanut odottaa, Mila sanoi huomatessaan minun kyykkivän uunin edessä. - Ei se mitään, eipähän ite tarvinnut ruveta leikkimään mitään kokki kolmosta, hymyilin ja menin jääkaapille hakemaan yhden oluen. Sain se minäkin juoda yhden jos halusin! Istahdin pöydän ääreen ja Mila katsoi minua hieman kummissaan, kun nappasin häneltä puolet sanomalehdestä. Aukaisin oluen ja rupesin lukemaan sanomalehteä. Olinhan minä sen jo aamulla lukenut, mutta jokin tekosyy oli oltava Milan lähellä. - Missä muut ovat? kysyin. - Petra on Julian kanssa jossakin ja Inna on omassa huoneessaan, Mila mutisi ja syventyi sarjakuvien pariin. Tosin hänkin oli tuijottanut kyseistä sivua jo varmaan viisi minuuttia. Hiljaisuuden vallitessä hörpimme juomiamme ja selasimme lehtiä. - Mä meen suihkuun, sanoin kun olin juonut kaljani. Kävelin ovelle ja pysähdyin. - Tuutko mukaan? Mila rykäisi siiderin loput henkeensä ja näytti siltä että tukehtuisi siihen paikkaan. - Tuutko mukaan, MINNE? Inna kysyi saapuessaan paikalle yks kaks. - Ööhm, huomenna maastoon, selitin nopeasti Milan jatkaessa rykimistään pöydän ääressä. - Uu, onko teillä treffit? Inna kysyi ja heilutteli kulmakarvojaan ylösalas. - Ei, mutta sulla on kohta, kutsuin Juuson syömään, sanoin. Johan tuli Innaan liikettä. - Mun pitää käydä suihkussa, Inna kiljui. - MINÄ MENEN ENSIN! huusin naiselle ja syöksyin nopeasti omaan huoneeseen riisumaan vaatteeni. Kiedoin pyyhkeen ympärilleni ja kerkesin vetäistä pesuhuoneen oven kiinni juuri Innan nenän edestä. - JESSEEEEEEEEEE, Inna kiljui oven takana ja hakkasi ovea apinan raivolla. - Älä oo tommonen mulkku! Innaa säälien peseydyin nopeasti ja annoin suihkutteluvuoron naiselle. Vedin puhtaat vaatteet päälleni ja menin katsomaan, joko ruoka olisi valmista. Mila kuulosti juttelevan Petran ja Julian kanssa olohuoneessa ja Juusokin rymisteli paikalle. Ojensin miehelle oluen ja kerroin Innan olevan suihkussa. - Jaa, pitäiskö liittäytyä seuraan, Juuso vitsaili, mutta samassa pesuhuoneen ovi kävi. - Moi, Juuso huikkasi naiselle joka käski miehen tulemaan mukaansa. Ja Juusohan lähti tyttöystävänsä (tai minkä lie) mukaan yläkertaan. - Säästämme ruokaa teillekkin, Mila huikkasi kaksikon perään. - Teillä kuitenkin voi kestää siellä! - Pää kii! Inna karjui ennen kuin vetäytyi Juuson kanssa huoneeseen tekemään ties mitä irstauksia.
Kun olimme syöneet, menimme katsomaan porukalla televisiota. Petra ja Julia kuhertelivat sohvalla, Mila makasi lattialla koirien ja kissojen kanssa ja itse valtasin nojatuolin. Juuso ja Innakin tulivat syömään ja ruokailun päätteeksi hekin liittyivät seuraamme. - Vitsi mun selkä on jumissa, Mila vaikeroi lattialla. - Jesse varmasti hieroo oikein mielellään, Inna kikatti toiselta nojatuolilta, jonka olivat Juuson kanssa vallanneet. - Ihan sama kuka hieroo, kunhan nyt ees joku! Mila tuhisi pää Tohelon mahaan painettuna. Kaikkien katseet siirtyivät minuun kuin odottaen minun juoksevan karkuun pää kolmantena jalkana. - Ihan miten vain, totesin ja nousin ylös nojatuolista. Mila röhnötti lattialla ja minä istahdin hänen takapuolen päälle. Mila mulkaisi minua hieman vihaisesti, mutta ei potkinut poiskaan. - Tota… rykäisin. - Pitäiskö sun ottaa tuo toppi pois niin olis helpompi hieroa… - Silmät kiinni sitten! Mila huokaisi, kun nousin hänen takapuolensa päältä jotta hän voisi helpommin ottaa paidan pois. Kun paita oli heitetty kikattelevan Innan naamalle, oli aika käydä hommaan. - AI! Mila kiljaisi, kun löysin kohdan, joka oli kaikista eniten jumissa. - Sori, lopetanko? kysyin säikähtäneenä. - Et! Mila komensi ja painoi taas päänsä tyynyyn, jonka Petra oli naiselle viskannut. Mila vaikeroi ja valitteli koko hieronnan ajan ja Julia totesi, ettei tässä mihinkään leffaan voinut keskittyä kun yks voihki lattialla. Mies kun olin, niin kyllä se Milan mielihyvästä vaikerointi ja paljaan ihon koskettaminen herätti jonkinlaisia tunteita housuissani. Yritin kyllä ajatella kaikea muuta vanhan mummon takapuolesta aina homeiseen ruisleipään, mutta ei se auttanut. - Khrrmm, valmista tuli, mutisin ja nousin pois Milan päältä. Nainen jäi makaamaan siihen lattialle ja sanoi tekevänsä kuolemaa ihan vain siksi, ettei mihinkään enää koskenut. Jäin istumaan hetkeksi Milan viereen lattialle, sillä en kehdannut nousta seisomaankaan koska… Noh… Seisoi. Mila vetäisi paidan takaisin ylleen ja ilmoitti hakevansa parit oluet jääkaapista. Muut tytöt kieltäytyivät juomista, mutta minä ja Juuso otettiin huurteiset ilomielin vastaan. - Voihkiko se Mila samallalailla silloin vappuna? Julia kikatti sohvalta, kun Mila oli kadonnut keittiön puolelle. - Mä kuulin tuon! Mila kiljui keittiöstä. - En tiedä, en ole ollut kuulemassa, vastasin hymyillen. - Petra, miks sä menit niin aikaisin nukkumaan? Sun ois pitänyt jäädä vakoilemaan noita kahta niin saatais selvyys tälle asialle, Inna murisi kämppikselleen. - Olkaa jo hiljaa, Mila ärähti tullessaan takaisin olohuoneeseen. Hän ojensi minulle ja Juusolle oluet ja läpsäisi hellästi Innaa päälaelle tämän jatkaessa höpöttämistään minun ja Milan mahdolliseesta salasuhteesta. - Ei ole mitään salasuhdetta, Mila tuhisi istahtaessaan vapaaseen nojatuoliin. - Ei niin, sanoin ja hörppäsin oluesta. Tohelo pakkautui syliini kehräämään ja koiratkin olivat hyvin lähellä minua, kun istuin siinä lattialla. - Jos Jessellä jokin salasuhde on niin se on kyllä noiden elukoiden kanssa, Juuso totesi. - Nehän on kaikki ihan hulluna siihen! - Jesse the eläinkuiskaaja, Petra sanoi haukotellen. - Lähetäänkö Julia nukkumaan? Julia vastasi tyttöystävänsä kysymykseen myöntävästi ja pariskunta lähti yläkertaan toivottaen meille muille hyvät yöt. Mila ilmoitti lähtevänsä suihkuun ja sitten nukkumaan, kun taas Inna ja Juuso jäivät rupattelemaan vielä minun kanssa. Pikkuhiljaa alkoi väsymys minuakin painamaan, joten painelin omaan huoneeseen. Huomenna olisi taas aikainen herätys ja töihin lähtö. Näin valon kajastavan Milan huoneen oven alta, joten koputin hennosti oveen. - Niin? Mila huikkasi ja raotin ovea hieman. Mila istui sängyllään toppi ja pikkuhousut yllään. Hiukset hän oli kietonut pyyhkeen sisään ja kieltämättä näytti aika seksikkäältä, kun siinä varpaankynsiään lakkasi leuka polveen nojaten. - Mites se huominen maastoreissu? kysyin hymyillen. - Mistä oli puhetta... Mila vastasi hymyyni ja nyökkäsi. - Kyllä se sopii. - Hienoa. Miten ois viideltä? Sinä, minä, Daniela ja joku muu hevonen? - Käy. - Okei, noh, öitä… - Öitä, Mila vastasi ja suljin oven hiljaa perässäni.
|
|
|
Post by Mila on May 21, 2014 10:33:42 GMT 2
20.05.2014 Estetreeniä ja mustia sukkia Daniela hyppäsi innokkaasti esteiden yli ja säntäsi heti seuraavalle esteelle korvat hörössä. Minun ei hirveästi tarvinnut töitä tamman selässä tehdä, sillä Dani tuntui taas lukevan minun ajatukseni. Muutama utelias oli ilmestynyt maneesin katsomoon seuraamaan harjoitteluamme. Uteliaiden joukossa oli myös Markuksen veli, Joonas. Luulikohan mies että Mila olisi paikalla? Haha, turha luulo. Mila oli Harrin kanssa ratsastuskilpailuissa, eikä tulisi tallille ihan vielä. - Eipä näytä tuottavan vaikeuksia sillä sun hevosellas hyppääminen, Joonas huikkasi katsomosta, kun annoin Danielalle pitkät ohjat ja hidastin sen käyntiin. - Ei tuota ei, vastasin. - Mila ainakin kehui sen hevosen maasta taivaisiin tässä yks päivä, Joonas jatkoi pälättämistään. - Vai niin, murahdin. Milloin he muka olivat jutelleet? - Ei sitten hevosen omistajaa kehunut? paikalla pällistelevä Satu kysyi huvittuneena. Joonas mulkaisi naista, joka hymyili tälle herttaisesti vaikkakin hieman pirullisesti. Jäähdyttelin Danielan ennen kuin laskeuduin alas sen selästä ja talutin sen tallille. Mila näytti parhaillaan kaartavan tallipihalle hevoskuljetuskopin kanssa ja huiskutti minulle iloisesti autonratista. Kyllä naisella hymy hyytyisi, kun tajuaisi kuka - jälleen - oli tullut käymään sillä aikaa, kun hän itse oli ollut Harrin kanssa kouluratsastuskisoissa. Daniela hieman säikkyi hurisevaa autoa, mutta sain sen uskomaan ettei auto sitä tappaisi vaikka ohi joutuisimme kävelemään. Kiinnitin Danielan käytävälle ja moikkasin Rebekkaa, joka lässytti Likalle niitä näitä. Suomenhevonen näytti aivan joltain alienilta kaiken tuon ötökkäloimien ja - huppujen kanssa. - Älä pure! kuului Kelmin karsinasta Julian kiljunta ja Petra nauraa räkätti huudahdukselle Jimmynsä karsinasta. - Tuliko Mila muuten? Petra kysäisi, kun harjailin Danielaa pitkin vedoin. - Näytti tulleen, vastasin. - Siellä se kai on tuntsareiden puolella. - Vieläkö Joonas on täällä? Julia kysyi tullessaan ulos Kelmin karsinasta hieroskellen takapuoltaan. Eittämättä poni oli halunnut maistella Julian takapuolta. - Mmm… murahdin. - Kai se sekin on siellä tuntsareiden puolella Milan luona… - Onko sulla mustat sukat? Rebekka uteli ja kyykisteli vieressäni yrittäen kurkkia ratsastussaappaiden sisään. - No ei ole, mutisin ja jatkoin Danielan harjaamista. - Eiiiipä, Rebekka naurahti. - Kuulitko Julia, puhuttiin sukista? Petra hihkui tyttöystävänsä perään, joka oli lähtenyt varustehuoneen kautta toiselle puolelle tallia. Kohautin harteitani. Otappa noista naisista ja niiden jututista selvää. En aina edes jaksanut yrittää… - Meni kyllä aivan päin hanuria, Mila puuskahti sukiessaan Harria tallikäytävällä. Olin Danielan harjattuani mennyt kans tuntihevosten puolelle kyselemään Milalta kisapäivän tunnelmia. Joonaskin roikkui vielä tallilla ja mietin, eikö mies koskaan häipyisi? - Mutta hei, ei sentäs oltu viimeisiä, Mila naurahti väistäessään Harrin talttahampaita ja ojensi harjan Veeralle, joka roikkui hoitopollensa vieressä sen näköisenä, että haluaisi tehdä jotain. Veera otti harjan ilomielin vastaan, kuunteli Milan ohjeet mitä pitäisi tehdä ja rupesi sitten puunaamaan ruunaa puhtaaksi kuljetuksen aikaisista pölyistä. - Ja eikös sulla oo se Ilo siellä Petäjävaarassa aikamoinen ruusukehai? Mitä yhdestä tuntihevosen kilpailumenestyksestä, kun sulla on toisella tallilla semmonen kisatykki? Joonas kysäisi, kun suuntasimme kulkumme taukohuoneeseen juomaan kahvit. - No on, Mila hymyili. - Mutta oishan se kiva nähdä kuinka nää tuntikonit pärjää. Mila lösähti kahvikuppinsa kanssa sohvalle ja äkkiä parkkeerasin persaukseni hänen viereen ettei Joonas ehtisi siihen ennen minua. Kipa-raukka meinasi jäädä alleni, mutta tyttö oli huomannut ahterini lähestyvän ja siirtyi nopeasti kauemmas. Joonas mulkaisi minua hieman murhaavasti, mutta en antanut sen häiritä. Milan hymy kertoi, kuinka tyytyväinen hän oli tähän istumajärjestykseen. Mieleni olisi niin tehnyt suudella naista, mutta koska yleisöä oli aivan liikaa, jätin suukottelun välistä. Mila kyllä oli tehnyt hyvin selväksi, ettei halunnut mitään julkisia hellyyden osoituksia - varsinkaan nuoremman porukan nähden. Mutta olisin niiiiiiin halunnut nähdä Joonaksen ilmeen, kun olisin hänen exälleen suudelman muiskauttanut. - Siellä on muuten sulle olutta jääkaapissa, sanoin Milalle. - Inna oli ostanut joko sen kunniaksi että voitat tai lohdutukseksi, jos häviät. - Aawww, söpöö, Mila huokaisi. - Kyllä nyt yks olut tekis poikaa… - Yksi vain? Joonas röhötti. - Sen ku näkis. - Huomenna aamutalli, Mila selitti. - Ei siellä parane krapulassa hääriä, saa vielä sydärin. - Miten minulle muistuu mieleen parit kerrat jolloin olet pikku tuhnuissa aamutallia lähtenyt tekemään, Joonas nauroi. Mila viskasi miestä käteensä sattuneella hevoslehdellä, mutta lehti sujahti ohi maalin. Harmi… Markus rymisteli myös taukohuoneeseen ja ilmoitti lähtevänsä kotiin. - Lähetkö samaa matkaa? Markus kysyi veljeltään ja pieni piru nosti päänsä sisälläni. - Lähtee se, Mila tuhahti. Joonas nyökkäsi ja vei kahvitörppönsä tiskialtaaseen homehtumaan. - Nähdään Milaseni, Joonas huikkasi lähtiessään ja Mila murahti jotain heipan tapaista takaisin. - Milaseni? murahdin naiselle joka kiemurteli vaikean näköisenä sohvalla vieressäni. - Mitä lie höpöttävän, Mila mutisi vastaukseksi. Join kahvin loppuun ja lähdin sitten tekemään Danielan iltapöperöt valmiiksi. Eljaksen ei tarvitsisi kuin nakata ne iltaruokinnan aikana tamman kuppiin… Tullessani talolle, Mila röhnötti sohvalla kaivelemassa napaansa ja juomassa olutta Innan kanssa. Taas. Ihme puleja. Juusokin makasi pitkin pituuttaan keskellä olohuoneen lattialla ja rapsutteli Nayaa, joka oli pakkautunut miehen kainaloon kehräämään. - Mitäpä Joonaksen Milanen? kysyin haettuani yhden kaljan itsellenikin. Mila mulkaisi minua murhaavasti eikä sanonut mitään. - Mistäs nyt tuulee? Inna ihmetteli. - Kysy tuolta, Mila tuhahti. - Älä multa kysele, Joonas vain tuntuu olevan sitä mieltä että Mila on hänen… Inna pyöräytti silmiään. - Rakastavaisten eka riita? Mila ei sanonut mitään, tuijotti vain telkkaria ja joi kaljaansa. Juuso mutisi jotain saunan lämmittämisestä ja lähti sitten hakemaan puita, jotta saunanpesä saataisiin syttymään. Inna ilmoitti lähtevänsä miesystävänsä avuksi, joten jäimme Milan kanssa kahdestaan. - Se on se vanha suola semmosta, joka tuppaa janottamaan, mietiskelin ääneen. - Vittu, älä jaksa! Mila ärähti. - Mua mikään vanha suola janota! Ei todellakaan… - Niinhän ne aina sanoo… Mila pomppasi sohvalta ylös ja painui omaan huoneeseensa ovet paukkuen. Itse jäin istumaan olohuoneeseen myrskyn merkkinä ja painelin sitten itsekkin huoneeni rauhaan. Kun olin kerännyt hermojani hetken, lähdin takaisin olohuoneeseen, jonne Petra ja Juliakin olivat ilmestyneet. Inna ja Juuso kuulostivat olevan saunan lämmitys (tai toistensa) puuhissa, joten lyöttäydyin tyttöjen seuraan. - Missä Mila? Julia kysyi. - Haaveilee huoneessaan Joonaksesta, vastasin. - Öö… Okei, Petra sanoi hämmentyneenä. - Taidat tarvita oluen, Julia vastasi ja kävi hakemassa minulle kaljan jääkaapista. Milakin rymisteli paikalle mutisten jotain hänen kaljojen juomisesta ja tuohtuneena lösähti nojatuoliin istumaan haettuaan kaljan myös itselleen. Tytöt vilkuilivat meitä kahta huolestuneina, mutta eivät uskaltaneet sanoa mitään. Inna ja Juusokin tulivat saunalta posket loistaen ja pälättivät iloisesti niitä näitä. Huomattuaan hieman vaivaantuneen tunnelman olohuoneessa, hekin hiljenivät. Petra selitti katseiden ja eleiden avuin Innalle minun ja Milan “tappelevan” ja Inna irvisti pienesti. Sitten hän supatti jotain Juusolle, joka nyökkäsi ja kysyi lähtisinkö hänen kanssa saunomaan. - Mikä ettei, saa tytöt juoruilla ihan rauhassa, vastasin. Mila mulkaisi minua, kun Juuson kanssa poistuimme olohuoneesta, mutta olin niin kuin en näkiskään naisen katsetta. Olokoot saatana.
|
|
|
Post by Mila on May 27, 2014 12:19:18 GMT 2
27.5.2014
- Jalkojen kylmäys 2-4kertaa päivässä ja tukiside sitten muun ajan, eläinlääkäri selitti tutkittuaan Danielan jalan. Tamma oli ykskaks ruvennut ontumaan oikeaa etustaan eikä mitään näkyvää syytä ollut. - Varatkaa uusi aika puudutus- ja röntgentestejä varten, niin selvitetään syy ja lopullinen hoito. Nyökkäsin ymmärtämisen merkiksi ja huokaisin syvään. Että pitiki mennä taas kaikki ihan päin hanuria. Tänään piti olla leppoisa vapaapäivä, ei mikään eläinlääkäripäivä… Eläinlääkäri vielä hetken rupatteli Milan kanssa Moonasta ja sen tiineydestä, ennen kuin lähti seuraavan potilaan luo. Itse talutin nilkuttavan Danielan pesupaikalle ja rupesin kylmällä vedellä sen jalkaa huuhtelemaan. - Kyllä se siitä tokenee, Mila tuli lohduttelemaan. - Tuskin se mitään vaarallista on! - Entä jos on? murahdin. Mila pukki kakkakikkaretta kenkänsä kärjellä eikä sanonut mitään. Eikös se yleisin syy hevosten lopettamiseen ollut just jalkavaivat? - Meen keittään kahvia, Mila mutisi ja paineli pois paikalta.
Käärin vielä Danielan jalkaan tukisiteen, jonka jälkeen pistin pikkupotilaan karsinaansa mussuttamaan heiniä. Katselin hetken Danielaa ja toivoin todella ettei jalassa olisi mitään vakavaa vaan pääsisimme levolla vaivasta eroon. Lähdin taukohuoneeseen, missä Mila jutteli parhaillaan Stinan kanssa ja kaadoin itselleni kupin kahvia. - Lähetkö mukaan Aittohaaraan? Mila kysyi, kun rojahdin pöydän ääreen istumaan. - Mitä siellä? murahdin. - Sutta ja Karmaa katsomaan! Voisit vaikka ratsastaa Sudella? Mila selitti. - Saisit ajatukses hetkeks pois siitä Danista… Kohautin harteitani. Samapa tuo oli lähteä. Omalla hevosella en ainakaan päässyt ratsastamaan, joten ihan hyvin voisin Milan suomiputen kanssa koetella hermojani. - Jes hyvä!
Daniela saisi siis siirtyä pikkutarhaan lepuuttamaan jalkaansa. Herra Hakkarainen olisi sen kaverina siellä eikä tamma näyttänyt sydäriä saavan vaikka määkivän otuksen kanssa samaan tarhaan meni.
|
|
|
Post by Mila on Jun 23, 2014 14:28:22 GMT 2
23.06.2014
- Mikset sinä rakas poika ole jo sitä omaa asuntoa etsinyt? Siellä kolmen naisen kanssa saman katon alla asut, etkä edes seurustele kenenkään kanssa! Voi tätä nykyaikaa… Se sinun siskosikin vain asuu sen Jaanan kanssa. Ja vielä ovat kihloissakin. Ei minun nuoruudessani ollut tuollaisia naispareja… Saatika miespareja! Mieleni teki hakata pää auton ratista läpi, kun kuuntelin äitini papatusta. Ei ollu sitten hetkeäkään hiljaa. Tästä tulisi piiiiiiiiitkä viikko… Äiti oli ilmoittanut lauantaina, että juna olisi perillä maanantaina kello yksitoista ja minun tulisi olla häntä vastassa, kun kerran minullakin oli parin viikon kesäloma asianajajahommista. Ja toinen niistä viikoista pitäisi kuulema viettää rakkaan äitylin kanssa. Voihan pieru. Äiti jatkoi pälättämistään ja minä keskityin ajamiseen yrittäen olla kuulematta tuon naisen juttuja. - On kyllä kamala ilma, hyi! äiti nurisi, kun pistin pyyhkijät päälle, jotta näkisin vesisateen läpi. Vettä tuli taas kuin sieltä Esterin hanurista. Ihana Suomen kesä.
Saavuimme Vaahterapolun pihalle. Autiolta näytti, kaikki taisivat kyyhötellä sisällä sateen suojassa eivätkä sen vuoksi nokkaansa pihalla näyttäneet. Parkkeerasin auton ja kaappasin äidin laukun auton peräkontista. Äiti kipitti jo hyvää vauhtia kohti taloa ja minä riensin hänen peräänsä. Saisi vielä vanhus sydärin, kun koirat säntäisivät ovelle tervehtimään tulijaa. - Kaipais varmaan vähän maalipintaa tää talo, äiti sanoi arvioiden, kun kaivoin avaimia taskustani. Oven takaa kuului jo koirien vikinä ja haukahtelu. - Mmm, mutisin ja avasin ulko-oven. Niin viiden hengen koiralauma säntäsi heti terassille tervehtimään meitä ja nuuskivat innoissaan uutta tuttavuutta. - Herranen aika, tämähän on ihan vasikan kokoinen! äiti päivitteli, kun Crowley työnsi jättimäisen päänsä äidin syliin. - Ei kai se ole vihainen? - Ei, ei ole. Sisälle siitä, komensin niin koiria kuin äitiäkin. Kannoin äidin laukun omaa huoneeseni emännän jäädessä tutkiskeleen alakerran huoneita. - Ai, täällä on kissojakin, voi kun ihanaa, äidin ihastunut ääni kuului olohuoneesta, josta oli löytänyt Tohelon ja Nayan. Tohelo kehräsi isoon ääneen äidin sitä silittäessä, mutta Naya livahti pois paikalta ennen kuin naisen käsi siihen pääsi koskemaan. Fiksu kissa. Olisin minäkin mieluusti livahtanut karkuun… Lähdin keittämään kahvia ja kaivoin pakastimesta pullapitkon. Eipähän pääsisi äiti valittelemaan, kuinka ei tarjoilu pelannut. “ Taalasmaan Ulla on talossa!” laitoin Milalle “varoitusviestin”. - Kaljaa jääkaappi täynnä, tsot tsot teitä! äiti tuhisi tehdessään tupatarkastusta keittiössä. Olin kyllä pyytänyt Milaa ja Innaa laittamaan kaljat johonkin muualle siksi aikaa, kun äiti oli kylässä. Mutta ilmeisesti naikkoset olivat unohtaneet lupauksensa. Olihan he tietenkin muutaman pullon hävittäneet - eli kaataneet kurkusta alas.
Joku tuli sisälle ja äänestä päätellen kyseessä oli Inna. Ainakin sen verran “iloisesti ja sievästi” komenteli koiria kauemmas. - Ai, hei, Inna älähti pölähtäessään koirat vanavedessä keittiöön. - Heiii, äiti tervehti takaisin ja mittaili katseellaan Innaa. Ilmeisesti tarkisti, olisiko Inna muodollisesti pätevä lapsenlapsiensa äidiksi. Jokainen nainen hänen mielestään potentiaalinen miniäehdokas… - Khrm, Inna, tässä on äitini Ritva, mutisin ja viittoilin kädelläni molempia naisia. - Äiti, tässä on Inna. Yksi kämppiksistäni. Inna kävi kohteliaasti kättelemässä äitiäni ja ilmoitti sitten lähtevänsä päiväunille ennen kuin Juuso tulisi käymään. Äiti katsoi Innan perään, kun tämä lähti keittiöstä ja kääntyi sitten puoleeni kysyvä ilme kasvoillaan. - Ei äiti, meillä ei ole Innan kanssa sutinaa, huokaisin. - Harmi, mukavan oloinen tyttö! äiti sanoi haaveilevasti. - Saisitte kauniita lapsia! Paukautin otsani keittiönpöytään ja pyysin äitiä olemaan hiljaa. Edes hetken. Äiti hekotteli hyväntuulisena ja ryysti kahviaan. - Saa kai sitä lapsenlapsista haaveilla, kun ei enää omia lapsiakaan pysty saamaan! Ne on kato nää vaihdevuodet sellaisia…. - Joo selvä, ei enempää kiitos. Lähdetäänkö tallilla käymään? - Joo! Minulla onkin ollut ikävä sitä Danielaa! äiti innostui ja kulautti viimeiset kahvitipat kurkustaan alas. Daniela-parka.
Daniela mussutti heiniään karsinassa. En ollut sitä vielä ulos kiikuttanut, sillä keli oli niin kamala ja sairastarha oli aika mutavellinä. Hakkarainenkin oli siirretty pihattoon Eetun kaveriksi. Tamman korvat liimautuivat niskaan heti, kun se näki äitini pällistelevän karsinan ovella. - No se ei ole kyllä yhtään sen paremmalla tuulella kuin viimeksi nähdessämme, äiti tuhisi, kun Daniela näytti vain nyrpeää naamaa eikä tullut ovelle tervehtimään tulijoita. Tosin, ei se tullut ketään moikkaamaan karsinan ovelle. - Odota siinä niin haen sen harjat, sanoin äidille ja lähdin sitten varustehuoneeseen hakemaan Danin harjapakkia. Mila järjesteli parhaillaan tavaroita oikeille paikoilleen iloisesti hyräillen. Puristin naista takapuolesta vaihvihkaa. - Hui! Pervo, Mila kiljahti säikähtäneenä ja hieroi hetken kankkuaan. - En voinut vastustaa kiusausta, hymyilin ja suukotin Milaa hellästi. Ensin tietenkin piti varmistaa, ettei kukaan nähnyt. Vaikkei meidän “juttumme” enää mikään salaisuus ollutkaan, mutta silti pidimme edelleen matalaa profiilia. - Mihis sinä sen Taalasmaan jätit? Mila kysyi pilke silmäkulmassaan. Olin varoittanut kämppiksiäni, että äitini hetkittäin muistutti aivan Salattujen Elämien Taalasmaan Ullaa. - Tuolla se on tallin puolella Danielaa kiusaamassa, sanoin viitaten yksityispuolen ovea kohti, jonka jälkeen kiedoin käteni Milan lanteiden ympärille ja suutelin häntä pitkään. - Tulee pitkä viikko, kun pitää pysyä sinusta erossa, lepertelin Milalle, joka läimäytti minua leikkisästi olkapäähän ja käski olemaan kunnolla. Samassa ovi kävi ja äiti porhalsi sisälle. Salamannopeasti irrottauduimme Milan kanssa toisistamme ja Mila jatkoi puuhiaan muina miehinä. - No siinähän sinä olet, ihmettelinkin et mihin sä jäit, äiti papatti ja mulkaisi Milaa hieman tuimasti. - Tullaan tullaan, mutisin ja melkein väkipakolla työnsin äitini ulos varustehuoneesta. - Onko teillä tuon pikkutytön kaa jotain juttua? Olin aistivinani vähän sellaista… äiti uteli, kun ovi sulkeutui takanamme. - Pikkutytön? - No, sen mikä oli tuolla. Tiedäthän sinä, että se on laitonta! Sinä oot ja aikuinen mies ja tuo tyttö vasta ihan teini jos sitäkään… Tietenkin, ainahan ne miehet nuorempia haluaa, kuten isäsikin, mutta sinun varsinkin pitäisi tietää ettei tommonen ole soveliasta! Olethan sentään asianajaja! Jenny tirskahteli Bellan karsinassa ja itsellänikin oli pokassa pitelemistä. - Ei äiti, minulla ei ole sutinaa kenenkään pikkutytön kanssa, sanoin vakavalla naamalla. Äiti mittaili minua katseellaan eikä tiennyt, uskoakko selityksiäni. Mutta tottahan se oli, ei minulla minkään alaikäisen kanssa juttua ollut.
Nappasin Danielan käytävälle kiinni ja rupesin harjaamaan tammaa hiljalleen. Äiti kurkisteli sillä välin karsinoihin ja tavasi nimikylttejä ääneen. - Omistaja, Inna, kuului Ullan karsinan kohdalla. - Eikös tää Inna ole just se sun kämppis mihin törmättiin sisällä? - Juu, sepäs se… mutisin. - Nätti tyttö kyllä. Mikset iske siitä itsellesi naista, ei tarvis näitä alaikäisiä pyörittää… - ÄITI! älähdin niin että Daniela säikähti ja kavahti taaksepäin. Jenny hirnui Bellansa karsinassa melkein kaksinkerroin ja paikalle porhaltaneet Petra sekä Julia katsoivat meitä kummissaan. - Mitä täällä tapahtuu? Petra ihmetteli ääneen, kun rauhoittelin Danielaa tuima ilme kasvoillani. - Äiti, murahdin ja mulkaisin Kelmin karsinan ovella roikkuvaa naista kohti. - Varo, se voi pu…. Julia aloitti, mutta Kelmi oli jo kerennyt iskeä hampaansa äitini paidan hihaan. - Hui! äiti älähti ja nykäisi kätensä riiviöponin hampaista irti. Julia kipitti nopeasti Kelminsä luo torumaan ponia ja pyytelemään anteeksi äidiltäni. - Se on vähän… Noh, tuommoinen, Julia huokaisi. - Eiii se mitään, äiti naurahti. - Tietäisitpä kuinka monta kertaa tuo Daniela on minua maistellut! Minä olen Ritva, tuon Jessen äiti. - Julia, tavallaan Jessen kämppis, Julia hymyili. - Tavallaan? äiti ihmetteli. - Niin siis, en minä siellä asu, mutta sanotaanko nyt vaikka näin että useasti yövyn talossa, Julia vastasi ja hymyili rakastuneena Petralle, joka piilotteli selkäni takana ja äitihän tietenkin luuli, että Julia osoitti hymynsä minulle. Ei perkele… - No mutta sehän on hienoa! Tulemme siis tapaamaan tällä viikolla useammankin kerran, äiti hihkaisi innostuneena. - Älkää antako minun häiritä! Olkaa ihan niin kuin normaalistikkin. - Selvä, Julia sanoi hieman hämmentyneenä ja vilkaisi minua kysyvästi. Pudistelin vain päätäni. Turha edes yrittää selittää tuon eukon älynväläyksiä.
Mila tuli parahiksi paikalle taluttaen sadeloimeen käärittyä Hukkista. - Siirtäisitkös neitiäsi hieman, että tää jätkä pääsee ohi? Mila kysyi ja pidätteli mustaa oria oven suussa. Talutin Danielan pikaisesti pesupaikalle siksi aikaa, että Mila saisi suomenhevosen omaan karsinaan. - Mä luulin, että Jesse olisis sekaantunut tuohon alaikäiseen tyttöön, kuulin äidin supattavan Julialle, joka purskahti raikuvaan nauruun. - No nii-i, minustakin se oli aika huvittavan pelottavaa! Mutta hyvä kuulla, että Jessellä on ihan muut naiset mielessä eikä tommoset pikkutytöt, äiti naureskeli ja pukkasi Juliaa merkittävästi kylkeen. Julian ilme oli näkemisen arvoinen, kun tämä tajusi äidin tarkoittavan häntä puhuessaan minun “mielitietystä”. Päätin päästää Julian ahdingostaan ja viittoilin Milan tulemaan luokseni heti, kun oli saanut Hukkikselta sadeloimen riisuttua. - Äiti, tässä on Mila. Minun vuokranantaja, esittelin Milan ja äidin toisilleen. - Hei, Mila Santanen, Mila esittäytyi ja ojensi kätensä erittäin hämmentyneen näköiselle äidille. - Ritva Aro… äiti mutisi ja tarttui ojennettuun käteen epäröiden. - Siis sinä olet se Mila? - Minä olen Mila, kyllä. Äiti katsoi minua kummissaan ja ilmeestä näki, että harmaat aivonystyrät tekivät töitä ylikierroksilla hänen miettiessään tätä kuviota. - Siis minkä ikäinen sinä olet? äiti puuskahti lopulta. - 26 vuotta… Tiedän, näytän nuoremmalta, Mila hymyili hieman vaivautuneesti. - Ai kauhee! Ja mä tälle Jessen tyttöystäväehdokkaalle jo päivittelin, kuinka luulin Jessen jutelleen aika läheisissä tunnelmissa jonkun pikkutytön kanssa, äiti kikatti. Julia kiemurteli hieman vaikeana siinä äidin vieressä ja Milalla oli täysi työ pitää naamansa peruslukemilla. Itse piilouduin Danielan taa ettei pokkani olisi pettänyt lopullisesti. - Tota Julia, lähetäänkös käymään koirien kaa lenkillä? Petra tirskui. Julia nyökkäsi pontevasti ja kaksikko pakeni paikalta kiireen vilkkaa. - Toi Petra on se mun kolmas kämppis, kerroin äidille, kun tämä katseli parivaljakon perään. Äiti nyökkäsi pontevasti ja meni sitten ihastelemaan Hukkista, joka oli löytänyt heinänsä karsinastaan.
Lähdimme äidin kanssa taluttelemaan Danielaa pitkin tallipihaa, kun sadekkin oli lakannut ainakin hetkeksi. Tammaa sai jo kevyesti liikuttaa, mutta ratsastushommat saisivat vielä kuukaudeksi jäädä. - On täällä ihan nättiä, äiti tuumaili ääneen, kun kuljeksimme sinne sun tänne pitkin piha-aluetta. - Mieluusti sitä itsekkin asuis tämmöisissä maisemissa. Ei se kaupungin melu oikein voita tämmöstä hiljaisuutta. Hiljaisuutta? Voi äiti äiti, tietäisitpä vain minkälainen vilinä ja melske täällä yleensä on. Yhtäkkiä äiti pysähtyi kuin seinään ja nykäisi minua päättäväisesti hihasta. - Katso! Se sinun Juliasi ja se… se Petra! äiti sihisi ja osoitti sormellaan suutelevaa pariskuntaa kohti. - Äiti, he seurustelevat… - Täh? Eikö Julia ollutkaan sinun tyttöystäväehdokkaasi? äiti älähti. - Ei! Sinä keksit sen ihan omasta päästäsi, nauroin. - Voi hyvänen aika! Ettekä sitten voineet kertoa! äiti murisi tuohtuneena. - No ei siinä oikein saanut suun vuoroa… - Mutta kukas se sinun heilasi sitten on? - Ei ole ketään. Äiti katsoi minua uhmakkaasti pieni hymy suupielessään. Siitä ilmeestä tiesi, että äiti ei täältä lähtisi ennen kuin saisi minun “salaisuuden” selvitettyä...
|
|
|
Post by Mila on Aug 21, 2014 0:24:09 GMT 2
Kun treenit eivät Danielan kanssa mene niin kuin pitäisi ja tamma on ollut yks kauhukakara niin........
( lähde) No en mä oikeesti sitä vihaa!
|
|
|
Post by Mila on Sept 12, 2014 11:59:51 GMT 2
12.09.2014
Pysäytin uutuuden karhean autoni Milan parhaat päivänsä nähneen Nissan Micran viereen. “- Varo ettei ruoste hyppää sun autoon tosta romusta!” Markus oli nälvinyt yksi päivä, kun olin autoni parkkeeranut vakiopaikalleni tallinomistajan parkkiruudun viereen. “- Älä morkkaa mun Mikkoa, siinä ei ole ruostetta!” Mila puolusti pikkuista menopeliään heti kuultuaan Markuksen sanat ja uhkasi antaa miehelle potkut jos tämä vielä kerrankin sanoisi taivaansinisesta menopelistä pahasti. Käväisin vaihtamassa työpuvun tallivaatteisiin ja lähdin katsastamaan, mitä tallilla näkyi. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla, joten pihamaalla minua ei tullut vastaan ketään. Taukohuoneessa Mila makoili sohvalla Tohelon kanssa ja näytti etsiskelevän kaksihaaraisia hiuksistaan - taas vaihteeksi. Tervehdin naista lämpimällä hymyllä ja tämä vastasi siihen. - Oliko Petra sisällä? Mila kysäisi. - En minä tiedä… Ei ainakaan kuulostanut siltä että siellä ketään olisi ollut, vastasin. - Kuinka niin? - Se Hukkis-perkele… Se kerkeää joka paikkaan! Mila mutisi venytellessään. - Miten niin? - Minähän kävin katsomassa sitä yhtä suokin ja tinkerin risteytystä, Mila aloitti ja viskasi Tohelon lattialle, kun kissa yritti upottaa kynsiään hänen sormiinsa. - Nii joo, miltäs se kaveri vaikutti? - Tosi mukava. Vähän laiskahko, mutta sai siihen vauhtiakin, Mila selitti innoissaan. - Selasin sitten koeratsastuksen jälkeen sen papereita ja arvaappa mikä nimi isän kohdalla möllötti! - Et oo tosissas? naurahdin epäuskoisena. - Voi kyllä! Isä: Hukkareissu! Mila hekotti tympääntyneenä näköisenä. - Se ori se tosiaan on ehtinyt käydä tuikkaamassa tammoja elämänsä aikana, hymyilin. - Noh, ostatkos sä sen ruunan? Mila iski silmää ja muiskautti pusun poskelle. - Enpä kerro! Jahas. Se oli selvä sitten. Piakkoin pihattoon ilmestyisi risteytysruuna…
Mila lähti hakemaan seuraavalle tunnille lähteviä hevosia ja itsekkin suuntasin kulkuni kohti Danielan tarhaa. Sadeloimeen kiedottu tamma ravasi portille heti minut nähdessään ja tervehti minua iloisella hörinällä. Rapsutin tammaa hetken ennen kuin otin sen kiinni ja lähdimme kävelemään tallille. Vesisade oli ainakin hetkiseksi lakannut ja koska Helena oli vallannut tuntilaisten kanssa maneesin, oli meidän harjoiteltava tänään kentällä vaikka sataisi naapurin mummoja taivaalta. Tallissa törmäsimme melkein heti Juusoon sekä Damoniin, jotka seisoivat keskellä käytävää. Daniela hirnahti ruunalle lempeästi ja kirjava hevonen tervehti tammaa iloisesti. Juusokin oli päässyt kepeistä eroon ja suunitteli ratsastamaan lähtöä heti, kun tunnit loppuisivat ja maneesi vapautuisi. - Minä se en jaksa odottaa sellaisia, totesin ja laitoin Danielan karsinaansa siksi aikaa, että hakisin sen varusteet sekä harjat varustehuoneesta. Tervehdin Ninnin harjoja puhdistavaa Satua, joka istui varustehuoneen nurkassa pyhässä yksinäisyydessään. Tämä moikkasi takaisin ja jatkoi sitten touhujaan keskittyneenä. Caridakin oli ilmestynyt tallille ja suunnitteli lähtevänsä kentälle ratsastamaan nyt kun sade oli hellittänyt hetkiseksi. - Tuu vaan, kyllähän sinne mahtuu, vastasin kun nainen uteli saisiko ängetä samalle kentälle. - Kiva, blondi hymyili leveästi ja paineli sitten hakemaan ruunaansa tarhasta.
Daniela vaikutti pirteältä ratsastettavalta. Se ei meinannut pysyä ravissa vaan halusi laukata ja käyntikin oli semmosta ravikäyntisekoitusta. Jalkavaivat olivat mennyttä ja olin uskaltautunut ilmoittamaan tamman kenttäratsastuskisoihinkin. Saas nähä miten meidän käy. Milakin oli suunnittelut kolmipäiväistä kenttäkilpailua Vaahterapolkuun, mut saas nähdä milloin se eukko aikoi ne pitää. Kohta olisi jo liian myöhäistä, sillä talvi teki tuloaan ja maastoesterata olisi pian pois käytöstä muutenkin. Danielan pelleillessä Don meni tosi hienon näköisesti ja olin hieman kateellinen Caridalle, kun hänellä oli noinkin hieno hevonen. Mutta kyllä mulle kelpasi Daniela - vaikka se välillä meinasi ihan toope ollakkin. Kävin loppuverryttelyiksi käppäilemässä syksyisessä metsässä Danielan kanssa ennen kuin palasimme takaisin tallin lämpöön. Mila, Petra, Julia ja Inna vetelehtivät käytävällä, kun saavuin paikalle ja hiljenivät minut nähdessään. Julia mulkoili minua hieman alta kulmiensa ja hymyilin naiselle leveästi. Olin kuullut tämän unesta, jossa minä ja Petra seurustelimme ja siitä lähtien Julia oli mulkoillut minua sen näköisenä kuin olisi kuvitellut unensa käyvän toteen. Olin kyllä lohduttanut naista, etten aikoisi hänen tyttöystäväänsä varastaa mutta selitykset tuntuivat kaikuvan kuuroille korville. Piruillessani kaappasin Petran kainaloon ja pörrötin hänen hiuksiaan: - Mitäs armas kämppäkaverini tietää? Petra kiemurteli pois otteestaan ja Julia astui hänen viereensä mulkoillen minua. Inna ja Mila yrittivät pitää naamansa kurissa, mutta molemmista näki, ettei nauru ollut kaukana. - Minun pitää.. khrrmm.. hihi, lähteä järjesteleen tallia, Mila kihersi, läimäisi minua takapuolelle ja paineli varustehuoneen kautta tuntihevosten puolelle. Inna ilmoitti lähtevänsä katsomaan miten Juusolla ja Damonilla menee. Naispari taas aikoi lähteä sisälle taloon tekemään ruokaa koko poppoolle.
Kun massut olivat täynnä makaronilaatikkoa alá Petra&Julia, löhösimme kaikki olohuoneessa vetelehtimässä - lukuunottamatta Milaa joka oli painellut takaisin tallille ruokkimaan hevoset. - Jesse hei, Inna aloitti. - Milloin sulla on synttärit? - Empä kerro. - Kerro nyt! - Ens kuussa kymmenes päivä, vastasin lopulta. Inna nappasi puhelimen kouraansa ja virnisti leveästi: - Se on perjantai! Tiedättekö mitä se tarkoittaa! - EI! Ei bileitä, Petra huokaisi syvään. - Juu ei, ei bileitä, komppasin naista. Juuso ja Inna myhäilivät tyytyväisyyttään eivätkä ottaneet kuuleviin korviinsakkaan minun ja Petran vinkumista. Huoh.
|
|
|
Post by Mila on Oct 11, 2014 15:26:25 GMT 2
10.10.2014
Tuoreen kahvin tuoksu kutitteli nenääni ja raotin varovasti silmiäni nähdäkseni, kuka kahvikuppia nenäni alla heilutteli. - Huomenta! Mila hihkaisi huomatessaan minun olevan hereillä. - Hyvää syntymäpäivää! - Ai, tänäänkö se oli? haukottelin makeasti ja könysin istumaan lämpimän peiton alta. Tartuin Milan tarjoamaan kahvikuppiin hymyillen ja nainen suukotti minua poskelle. - Mitä tahdot lahjaksi? Mila uteli kömpiessään viereeni istumaan. - Sinut, sanoin pilke silmäkulmassani. - Nohnoh, oleppas nyt kunnolla, Mila kihersi kun pistin kahvikupin yöpöydälle kaapaten naisen syleilyyni. - KHRMMMHHMM, kuului ovelta ja näin Petran, Innan, Julian ja Juuson seisovan oviaukossa kakun kanssa. - Uskaltaako tänne tulla? Mieleni teki käskeä yleisöä painumaan sinne minne aurinko ei paista, mutta viittoilin heidät kuitenkin sisälle huoneeseen, kunhan he ensin vannoivat etteivät onnittelulauluja laulaisi. - Paljonko kello? haukottelin lappaessani kakkua suuhuni. - Kuusi! Mila ilmoitti ylpeänä ja katsoin huoneeseeni ängennyttä porukkaa suu auki. Varsinkin Innan ja Milan hereilläolo tähän kellon aikaan oli suoranainen ihme. Innalla oli loma ja Milallakin olisi ollut vasta iltapäivällä “töihin meno”. - Pitihän se synttärisankarille aamiainen tarjota sänkyyn, Petra kertoi. - Joten noiden unipottujenkin oli noustava ylös ennen ku sä heräät ja lähdet töihin. - Kiitos, kiittelin ystäväporukkaani ja hörpin loput kahvit kupposestani. - Ja jos nyt sallitte, minä mieluusti viettäisin hetken kahdestaan tämän Milan kanssa ennen töihin lähtöä… - Pervot, Julia kihersi ja porukka paineli ulos huoneestani.
Työpäivän päätteeksi huristelin kaupan kautta takaisin Vaahterapolkuun. Kävin viemässä ostokset jääkaappiin ja lähdin sitten katsomaan Danielaa. Olin pyytänyt Milaa hakemaan neidin sisälle, kun sade ei näyttänyt laantuvan koko päivän. Vesisateen vuoksi Danielan liikuttaminen jäisi illemmalle, sillä tuntilaiset olivat eittämättä maneesissa koko päivän. Melkeinpä kaikki hevoset olivat sisällä ja rapsutin hetken pallomahaista Huhua, joka asutti varsomiskarsinaa tällä hetkellä. Tamman olisi määrä pamahtaa ihan näinä päivinä. Daniela hirnui kärsimättömästi omassa karsinassaan ja meninkin seuraavaksi moikkaamaan tammaa. - Mitä akka? kysyin ja rapsutin tammaa korvien välistä. Ellida touhusi viereisessä karsinassa Nipen kimpussa ja tervehdin tyttöä iloisesti. Ellida moikkasi hieman ujonlaisesti takaisin. - Mitenkäs olette kotiutuneet tänne? kysyin hymykuopat omaavalta tytöltä. - Hyvin kai me, Ellida vastasi. - Kiva kuulla, jutustelin. Ellida hymyili vastaukseksi ja jatkoi Nipen harjaamista hiljaisuuden vallitessa. Taisi olla samanlainen tuppisuu kuin Eljaskin, joka parahiksi asteli yksityistallin puolelle heinäkasan kanssa. Mies viskasi heinälastin Huhun karsinaan saaden muut hevoset osoittamaan mieltään. “Mekin halutaan!” - Onneksi olkoon, Eljas mutisi minut nähdessään. - Kiitoksia, kiittelin. - Ai, onko sulla tänään synttärit? paikalle pöllähtänyt Rebekka hihkaisi. - Onneksi olkoon! Paljonko sä täytät? - 29… - Ootko sä niin vanha? Rebekka älähti hämmästyneenä ja purskahdin nauruun. - Olen.
Dani käyttäytyi treeneissä tänään kuin unelma. Se teki koulukiemurat mukisematta ja hyppi esteiden yli vaivatta. Liekkö ollut sen synttärilahja minullle. Petra oli Tuuven kanssa ratsastamassa samaan aikaan ja se ori ei kyllä käyttäytynyt niin hyvin kuin Daniela. Petra kirosi orinsa selässä kuin merimies ja uhkasi ties millä makkara-autolla ratsuaan. - Onni on hyvin käyttäytyvä ratsu! vinoilin, kun Petra meni ohitseni pukkilaukkaa uljaalla ratsullaan. - Pää kii! Petra kiljui. - Pitää hevosessa vähän haastetta olla! Jepjep.
Treenien jälkeen harjasin Danielaa karsinassaan sillä välin, kun Petra noitui Tuuven kanssa käytävällä. - Huhu muuten näyttää vähän siltä et pamahtaa kohta, Petra virkkoi. - Niin tekee, mutisin, kun menin vilkaisemaan karsinassaan levottomana pyöriskelevää tammaa. Milakin sattui porhaltamaan paikalle ruokkimaan yksityiset hevoset ja hänkin pisti merkille Huhun levottomuuden. - Jaahas, ei taida meikäläinen ainakaan sinun synttäreitä tänään juhlia, Mila huokaisi. - Lapsenvahdiksi jään. - Mä jään sun seuraksi, passaako? Juhlinnat voi odottaa vaikka huomiseen tai jättää kokonaan juhlimatta, tarjouduin ja Mila hymyili leveästi. - Huomenna sitten juhlitaan ja kunnolla! Mila innostui. Voi ei...
|
|
|
Post by Mila on Dec 27, 2014 15:14:59 GMT 2
27.11.2014
"Huomenta poikaseni, siellä ois aamupuurot tarjolla!" äidin kälätys kuului olohuoneen ovelta ja käänsin turhautuneena kylkeäni sohvalla, jonne olin majoittunut äidin vierailun ajaksi. "Mmmhhmm, kiitos..." mutisin ja potkin jaloissani makaavan Micon lattialle. Husky venytteli makeasti ja lähti sitten äitini perään keittiöön katsomaan, josko sille joku herkkupala naiselta irtoaisi. Äiti oli jouluna ilmoittanut tulevansa minun luo kylään loppiaiseen saakka ja nyt saimme "nauttia" tämän seurasta oikein kunnolla. Mila oli jo ihan helisemässä äitini kanssa ja Innakin näytti hieman kypsyneeltä naisen jatkuvaan uteluun sekä juoruiluun. "Miten tässä mitään uutta vuottakaan juhlii kun on tommonen Ullataalasmaa kylässä?" Mila oli nurissut viime yönä, kun kävin oikomassa jäseniäni hänen sängyssään sohvan ollessa minulle aivan liian lyhyt. "No, tuskin se äiti siitä sanoo mitään jos juhlitaan..." lohduttelin naista.
Raahauduin pelkät boxerit jalassani keittiöön, jossa äiti iloisesti lallatteli jotain vanhaa iskelmää ja kattoi pöytää koreaksi. "Käytkös herättämässä tytötkin syömään?" äiti kysyi. "Mutta älä jää sinne Innan huoneeseen kuitenkaan asumaan ettei puuro jäähdy!" "Mitä?!" "Niiiiin minä vähän kuulin juoruja että sitä oltais vähä pussailtu! Onkos teillä jotain teerenpeliä? Innastako sinä sen tyttöystävän nyt sitten otat? Eikö sillä ollu se joku Jussi vai mikä se oli?" Herranen aika... En kyllä ollut pussannut yhtään ketään muuta kuin Milaa täällä olon aikana. Paitsi yrittihän se Ilona silloin kerran tunkea kieltä kurkkuuni... "Ei olla. Ja Juuson kanssa se Inna edelleen heilastelee..." murisin lähtiessäni keittiöstä ylös yläkertaan. "HYVÄÄ HUOMENTA NAISET! SIELLÄ OLISI AAMUPUUROA TARJOLLA NEIDEILLE! PERSEET YLÖS SÄNGYSTÄ JA PÖPERÖLLE!" karjuin käytävällä. En halunnut tunkea kenenkään huoneeseen. Tiedä vaikka häiritsisin jonkun helliä hetkiä... "TURPA KII SAATANA!" Inna karjui omasta huoneestaan. Lampsin alakertaan ja paukautin Milan huoneen oven auki. Nainen nukkui Tohelo ja Nayan kaksi pentua kainalossaan tyytyväisen näköisenä. "SYÖMÄÄN!" karjaisin naisen korvaan ja tämä hivautti minua nyrkillä päin pläsiä. "Ai!" Mila räpsytteli silmiään yrittäen herätä kunnolla. "Hittooko nä huuat?" nainen tuhisi ja rauhoitteli säikähtänyttä kissanpentua. Toinen pennuista jatkoi uniaan taju kankaalla. Pirskatiksi ja Perskatiksi Mila pentuja kutsui ainakin näin aluksi, mutta naisen tuntien kyseiset öh... nimet.. jäisivät. "Aamupuurolle siitä..." nauroin hieroen nenääni, johon naisen pikkuruinen nyrkki oli osunut. "Joooojooo..." Jätin naisen omaan rauhaansa ja tiesin, ettei tämä saisi ruhoaan ylös sängystä ihan heti.
Äiti istui koirien kanssa keittiössä mussuttaen puuroaan ja ruisleipää. "Noh, heräsivätkö he?" "Ehkä." Petra oli ainoa joka raahautui keittiöön hyviä huomenia toivottaen. Hän taisi ollakkin ainoa, joka sai itsensä heti ylös sängystä eikä jäänyt velttoilemaan lämpimän peiton alle. Ahmin puuroni hyvällä ruokahalulla mahaani ja ilmoitin sitten lähteväni tallille Danielaa liikuttamaan. "Mä tuun kohta..." paikalle madellut Mila haukotteli. "Täytyy laittaa ilmotus myytävistä hevosista eka nettiin..." Minä ja Petra käännähdettiin katsomaan Milaa kulmat koholla. Mistäs nyt tuulee? "Ketä mitä miksi?" Petra kimitti säikähtäneenä. "Noh... Harri, Zanza ja Salla nyt ainakin aluksi... Sitten ootellaan vähä mitä muiden kasvattajat sanoo..." Mila mutisi. "Niin mut miksi?" Petra toisti kysymyksensä. "Tahdon vähä vaihtelua..." Mila kohautti harteitaan niin kuin se olisi ihan pikkujuttu. "Ekana karsin näitä joilla ei ole hoitajia..." "Mut eihän Annallakaan ole. Tai Eetulla!" Petra muistutti. "Ei niin, mutta luuletko että mä niistä raaskin luopua?" Mila naurahti huvittuneena. Jätin naiset keskustelemaan hevosten myynnistä keskenään ja lähdin äiti vanavedessäni tallia kohti.
Daniela seisoi tarhan nurkassa käärittynä toppaloimeen ja näytti onnelliselta, kun tulin sen pelastamaan pakkaselta. Hieman se kyräili äitiäni eikä tiennyt miten reagoida kun nainen puhua pälpätti suu vaahdossa kaikesta maan ja taivaan väliltä. Sidoin tamman käytävälle ja käväisin hakemassa sen harjalaatikon varustehuoneesta. Äiti ihaili Rebekan kanssa Likan varsaa, joka oli syntynyt edellisenä päivänä. "Söpö se on!" äiti huokaili. "Millon sinä Jesse teet minulle lapsenlapsia?" Voi luoja. "Elokuussa syntyy!" vastasin ihan vain piruillakseni. "Mitä?" Rebekka älähti. "Onko Mila raskaana?" Voi.... paska. "ONKO MILA SE SINUN SALAINEN TYTTÖYSTÄVÄ? JA VIELÄ RASKAANA?" äiti hihkui ja kapsahti minun kaulaani säikäyttäen niin Danielan kuin muutkin tallissa majailevat hevoset. "Rauhotu!" korisin äidin tiukassa puristuksessa ja työnsin nyyhkyttävän emännän kauemmas minusta. "Onko Mila raskaana?" Stina möykkäsi taukohuoneessa ja pelmahti tukka putkella yksityisten puolelle. "Miks mulle ei oo kerrottu?" En saanut sananvuoroa kaikesta siitä utelusta ja Stina kerkesi jopa soittaa naiselle tivatakseen onko se totta. Kuului melkein talosta asti naisen "MITÄ TTUA?!"-karjaisu. Stina selitti kuulleensa minun sanovan niin ja läimäisin käden otsalleni. "Mila tulee tänne... Et ois vissiin saanut kertoa. Sen verran paha tuuliselta se kuulosti..." Stina irvisti pahoillaan ja melkein samantein ovi kävi. "MITÄ SONTAA TÄÄLLÄ LEVITELLÄÄN?" Mila karjui naama punasena. "MITEN NIIN MINÄ RASKAANA?" "Rauuuuhotu!" tyynnyttelin naista, joka näytti repeävän liitoksistaan hetkenä minä hyvänsä. Äitikin kapsahti tämän kaulaan iloiten tulevasta lapsenlapsestaan ja olevansa onnellinen, että olin naisen itselleni saanut. "En minä oo raskaana!" Mila murisi tuijottaen minua silmät vihasta leiskuen. "KUUNNELKAA NYT!" kiinnitin huomioni itseeni. "Arvon naiset, Mila EI ole raskaana vaan Daniela! Eli äiti, et sinä mitään ihmislapsenlasta saa. Saat tyytyä ihan nelijalkaiseen sellaiseen." Äiti näytti silminnähden pettyneeltä, Stina ja Rebekka purskahtivat nauruun ja Mila yritti edelleen tappaa minua katseellaan. "Mutta onko Mila se sinun salainen tyttöystävä?" äiti puuskahti lopulta ja vilkaisin Milaa, joka näytti lehahtavan entistä punaisemmaksi naamastaan jos se edes oli mahdollista. "On..." huokaisin ja äiti läpsäytti kädet yhteen iloisena. "On mulla nätti miniä!" äiti huokaisi ja kaappasi Milan takaisin kainaloonsa. "No just joo..." Mila mutisi ja kiemurteli irti äitini otteesta. "Mun pitää mennä jatkamaan paperihommia nyt kun tää ihme sotku on selvitetty..." Äiti ilmoitti tulevansa naisen avuksi ja Mila näytti siltä että nauttisi mieluummin vaikka arsenikkia...
Lähdin Danielan kanssa treenailemaan hetkeksi maneesiin. Koska tamman maha tosiaan tulisi kasvamaan huomattavasti, ei enää mitään hirveitä hikirääkkitreenejä neidin kanssa vedetty. Tamma kulki hieman säpsynä eteenpäin. Liekkö syynä tallissa ollut kaaos vai seiniä paukutteleva pakkanen. Kuka tietää. Lopettelin tamman kanssa tunnin jälkeen ja vein sen takaisin talliin. Hoidin tammani huolellisesti ja nauroin Caridan sekä Stinan juoruilulle aikaisemmin tapahtuneesta väärinkäsityksestä. Lispekin oli ilmeisesti asiasta kuullut, kun tuli utelemaan millaisesta orista Daniela oli kantavana ja miksen ollut kertonut aikaisemmin astuttaneeni tamman. "Eräästä Paradise-nimisestä orista. Asuu siellä Herrgårdissa mikä on Vaahtiksen kaa yhteistyössä." selitin. "En edes tiedä miksen oo kertonut..." Lispe lähti jatkamaan Surun harjaamista.
Illemmalla Moona lähti takaisin kasvattajansa luo, kun tämä oli Milalle ilmoittanut ottavansa tamman itselleen kun tallinomistaja oli ilmoittanut ponin myyntiaikeista. Pari tyttöä nyyhki sinisilmäisen ponin perään ja Milakin näytti vähän haikealta. "Kerran se vain kirpaisee..." Mila huokaisi kun traileri lähti tallipihasta.
|
|
|
Post by Mila on Jan 20, 2015 22:58:31 GMT 2
|
|
|
Post by Mila on Mar 8, 2015 22:54:24 GMT 2
08.03.2015 - Hyvää naistenpäivää!
Heräsin jo ennen kukonpierua herättämättä Milaa ja hiivin salamyhkäisesti keittiöön. Tänään oli se päivä jolloin naisille kuulema piti olla erittäin kilttinä ja hemmotella heitä. Ja koska asuin naislauman keskellä, oli meikäläisellä aika tiukat paikat tänään... Kaivoin kaapista äitini kokoaman reseptivihkosen ja etsin sieltä mustikkapiirakan sekä mokkapalojen ohjeet. Olin jo eilen käynyt ruokatarvikekaapit läpi ja varmistanut, että kyseisiin eineksiin olisi ainekset valmiina. Sitten ei muuta kuin Kokki Kolomonen vauhtiin! Mitähän tästäkin tulee…
Mustikkapiirakka onnistui kyllä! Sen teko oli yllättävän helppoa ja olin itseasiassa aika tyytyväinen aikaansaannokseeni. Mokkapalat… Noh… Pohja onnistui, mutta itse kuorrute levisi kuin kanan p*ska. Epätoivoisesti yritin kaapia sitä pelliltä takaisin piirakan päälle, mutta ei siitä kyllä mitään kaunista leivonnaista saanut mitenkään. Jospa se kuitenkin maistuisi paremmalta kuin näytti… Mila kömpi parahiksi keittiöön tukka pystyssä ja seisahtui ovelle suu auki. “Mitä ihmettä sä teet?” nainen korisi aamupöhnissään ja hieroi silmistään unihiekkoja veks. “Hyvää naistenpäivää!” toivotin ja suukotin silmät ristissä seisovaa naista nopeasti huulille. “Ootko SÄ muka tehnyt nää?” Mila ihmetteli ja hyökkäsi välittömästi mokkapalojen kimppuun. “Minäpä minä! Ja sinä, menet takaisin nukkumaan, mä teen aamutallin!” lupauduin ritarillisesti. Mila mussutti suklaapiirakkaansa hamsterin näköisenä ja nyökkäsi sitten. “Jos kerran vaadit…” nainen haukotteli, nappasi pari palasta molempia piirakoita mukaansa ja lähti takaisin makuuhuoneeseen. Kello läheni jo kuutta, joten nopeasti tekaisin kortin kämppiksilleni jossa luki “Hyvää naistenpäivää talon naisväki!”. Laitoin kortin pöydälle, peittelin piirakat tarjoilukulhoilla jottei elukat pääsisi piirakoihin käsiksi, keitin kahvia sekä teetä termospulloihin ja taioinpa minä parit ruusutkin pöytää koristamaan. Jos ei nyt kiitosta kuulu ni jo on kumma!
Aamutallin teko sujui mutkattomasti. Olinhan jo sen vuoden täällä pyörinyt ja rutiinit oli tulleet tutuiksi. Kun hevoset oli puunattu ja karsinat siivottu, lähdin Danielan kanssa pienelle kävelylenkille. Tamma hieman säikkyi tallin katolta putoavia lumia ja yritti pari kertaa päästä irti otteestani, mutta rauhoittelin riimunnarun toisessa päässä teutaroivaa tammaa. Vielä viisi kuukautta ja sitten olisi h-hetki käsillä. Jännää… Sää ei ollut mitenkään mairittelevin. Navakka tuuli yhdistettynä räntäsateeseen ei todellakaan ollut meikäläisen mieleen. Eikä kyllä Danielankaan. Kävimme heittämässä lyhyen lenkin maastossa ennen kuin käännyimme suosiolla kotia kohti.
Petra oli ilmeisesti saanut Juliankin “hyvissä ajoin” potkittua sängystä ylös kun molemmat norkoilivat taukohuoneessa minun tullessa paikalle. “Kiitos Jesse!” Julia ja Petra huikkasivat yhteen ääneen nähdessään minut. “Olkaa hyvä…” hymyilin. “Vieläkö Mila nukkuu?” “Lähti käymään Yläkokossa liikuttamassa Karman. Sano, että sun pitää vahtia tallia sillä välin” Petra vastasi. Julia nyökytteli taustalla kaivaen kynnellään mustikansiemeniä pois hampaankolostaan. “Ok.”
Illalla lämmitin saunan, laitoin sinne tuoksukynttilöitä sekä kuohuviiniä tarjolle, tein popcorneja ja kaadoin pari pussillista sipsejä kulhoihin, avasin viinit sekä kokikset ja käskin naikkosten valita haluaisivatko katsoa Magic Miken vaiko Järki ja Tunteet saunomisen jälkeen. Petra ja Julia ilmaisivat hyvin selvästi mielipiteensä miesstripparielokuvasta, joka oli jo melkein puhkikatottu tässä talossa, joten päädyimme sitten katsomaan Järki ja Tunteet-leffan. Juuso pyöritteli silmiään minulle ja sanoi leikillään, ettei naisia liiaksi sais hemmotella etteivät tottuisi tällaiseen kohteluun. “Ovatpa loppuvuoden kunnolla ja palvelevat meitä!” heitin takaisin ja sain Milalta äkäisen mulkaisun. “Luulet vaan…” Mila tuhisi.
|
|
|
Post by Mila on May 4, 2015 17:34:59 GMT 2
04.05.2015 “Täällähän sinä olet!” sanoin tallin nurkalla auringosta nauttivalle tallinomistajalle. Mila löhösi pitkin pituuttaan puisella penkillä, pipo silmillään ja hymy kasvoilla. Kuulokkeet oli tungettu syvälle naisen korviin ja veikkasin tämän kuuntelevan jotain kesähittejä kuvitellen olevansa jossain aurinkorannalla siemailemassa drinkkejä. Oli kyllä tosi mahtava keli. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Navakka tuuli kyllä teki ilmasta hieman jäätävän eikä täällä vielä tarennut t-paitasillaan hillua. Mila nosti pipoaan nähdäkseen kuka hänen haaveiluaan tuli häiritsemään, mutta tajutessaan minun olevan kyseessä, hymy naisen kasvoilla leveni entisestään. Mila könysi istumaan penkille ja istahdin hänen viereensä. Pikaiset pusut vaihdettuamme nainen käänsi kasvonsa takaisin aurinkoa kohti hehkuttaen, kuinka kesä tuli niin että korvissa soi. “Mites töissä?” nainen kysyi lopulta ja tunki kuulokkeet takkinsa taskuun. “Paperihommia ja avioerojuttuja…” vastasin. “Siis sitä samaa kauraa kuin aina ennenkin.” “Kuulostaa tylsältä. Missä kaikki hurjat murhajutut on?” Mila mutisi hätistellessään kärpästä pois kasvoiltaan. “Amerikkalaisissa tv-sarjoissa ne murhajutut ovat. Ei täällä…” naurahdin huvittuneena. Nainen ilmeisesti kuvitteli lakimiesten elämän olevan samanlaista draamaa ja hulinaa kuin kaikissa tv-ohjelmissa. Ohjelmissa, missä lakimiehet ratkaisevat rikoksen oikean tekijän viime tingassa, poliisien pyöritellessä peukaloitaan. Ei se ihan sellaista ollut näin oikeassa elämässä. Mila vilkaisi kelloaan ja ilmoitti hakevansa loput hevoset sisälle. Tarjouduin auttamaan naista urakassa ja tämä hyväksyi tarjoukseni ilomielin. Iltavuorossa oleva sinihiuksinen Stina liittyi myös seuraamme ja selitti matkalla tarhoille, kuinka aikoisi kesälomallaan lähteä rantsulle iskemään rantaleijonia sekä vetämään sidukkaa. Toivotin onnea koitokseen, enkä kehdannut pilata naisen iloa kertomalla, ettei täällä päässä hirveästi niitä rantaleijonia näkynyt. Rantamursuja enimmäkseen. Mila kiusoitteli Stinaa kertomalla, että tämän kesäloma oli peruttu ja Stina meinasi saada siitä totaalisen hepulin. “Ei varmaan oo! Sano Jesse sinäki tolle eukolle ettei tommosesta saa edes vitsailla!” Stina kiekui. Katsoin parhaakseni livahtaa ensimmäiseen tarhaan hakemaan Vanilia ja jätin naiset kinastelemaan keskenään. Kyllähän Stina nyt kesälomansa sai pitää, Milasta oli vain hauska pilailla tämän kustannuksella nyt kun Sarikin oli mammalomalla. Nappasin hauskan värisen ruunan mukaani ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohden. Vanil suorastaan mateli eteenpäin ja minulla oli jo mennä hermot sen kanssa, kun ei tahtonut meidän matkamme edetä sitten ollenkaan. Onneksi Jennie sattui tulemaan meitä vastaan ja lykkäsin nuorelle naiselle tämän hoitsunsa riimunnarun käteen. “Pidä hyvänäs tämmönen laiskajaakko…” sanoin Jennielle, joka ilomielin rakkaan hoitsunsa talutti tallille saakka. Stina ja Mila tulivat minua vastaan Rinon sekä Villan kanssa ja Mila ilmoitti, että voisin seuraavaksi ottaa Danielan sillä tamma kuulema vaikutti hieman tympääntyneeltä tarhassaan. “No, te varmaan saatte loput hevoset sisälle jos minä sen neidin hoidan?” varmistin ja naiset ilmoittivat pärjäävänsä ilman minuakin. “Me ei miehiä mihinkään tarvita!” Stina ilmoitti isoon ääneen. Selevä. Daniela ravasi pallomahansa kanssa portille minua vastaan, joten sain neidin helposti kiinni. “Oliko ikävä?” kysyin Danielalta ja rapsuttelin tammaa hetken siinä portilla. Bambi oli ilmeisesti ollut tänään tunnilla kun ei tarhassakaan näkynyt. Lähdin taluttamaan tammaa ympäri tallipihaa ja äitikin liittyi seuraamme. Olisi kuulema ruoka just eikä melkein valmista, joten pitäisi joutua sisälle jos mieli saada lämmintä evästä. Lupasin äitimuorille tulla niin pian kuin pääsisin. “Ota se Mila mukaan ja jos siellä niitä muitakin näkyy, niin he kans syömään!” äiti kälätti lähtiessään takaisin sisälle taloon vahtimaan, ettei ruoka palaisi pohjaan. Talutin Danielan yksityispuolelle ja kiinnitin sen käytävälle harjaustuokiota varten. Tamma seisoi nätisti paikoillaan koko toimituksen ajan eikä hermostunut, vaikka paikalle ilmestynyt Tohelo pyöri sen jaloissa. Yritin kyllä kissaa hätistellä kauemmas, ettei siitä olisi tullut muussia, mutta kun ei Danielaa näyttänyt häiritsevän kissa, luovutin. Liekkö tämä tiineys tehnyt hieman hermoheikosta tammastani nössön? Vielä kolme kuukautta ja varsa syntyisi. Odottavan aika on pitkä... Kun olin Danielan saanut harjattua ja kaviotkin oli puhdistettu, saapui Rebekka, Catherine sekä Rosanna paikalle poneineen ja leikillään mäkättivät, että olimme Danielan kanssa hieman tiellä. Oiiiikein hitaasti irrotin Danielan ketjuista ja siirsin tamman omaan karsinaansa. Käännyin kolmikon puoleen, kumarsin syvään ja viittoilin kädelläni merkiksi, että reitti olisi nyt vapaa neideille ja heidän poneilleen. “Sekopää…” Rebekka virnuili ja sulloi Likan karsinaansa. Keräsin Danielan harjat takaisin pakkiin ja vein sen varustehuoneeseen omalle paikalleen. Menin taukohuoneeseen, josta löysin Milan lojumasta sohvalta. “Syömään!” komensin naista. “Onko pakko?” Mila huokaisi syvään ja yritti vedota paperihommiin, jotka kuuleman mukaan vaativat selvittämistä samantein. Vilkaisin paperipinoa pöydällä ja käänsin katseeni takaisin Milaan, joka edelleen makasi sohvalla. Kysyin aikoiko nainen niitä paperihommia tehdä ajatuksen voimalla siitä sohvalta käsin. Nainen näytti keskisormea ja hautautui vielä syvemmälle sohvaan. “Jos sä et tuu mun mukaan niin äiti änkee tänne ruokineen syöttämään sua” muistutin. “No, eikä tuu!” Mila puuskahti. “Tulee jos käsken!” sanoin pilke silmäkulmassa ja hetken Mila mittaili kasvojani nähdäkseen olinko tosissani vaiko en. Pidin naamani peruslukemilla ja lopulta Mila vääntäytyi ylös sohvalta. Äiti oli kattanu pöydän valmiiksi ja loput talon asukkaista olivatkin jo Ritvan lihapatojen ääressä mussuttamassa. “No tulittehan te!” äiti hihkaisi meidät nähdessään ja komensi meidät käsien pesulle. Muistutin äitiä, ettemme enää olleet mitään pikkulapsia joita piti komennella, mutta kuulema olen äidille aina se pikku-Jesse joka kakkasi pitkin lattioita ja söi räkäänsä. Kiitos äiti. Tästäkin.
|
|
|
Post by Mila on Sept 18, 2015 22:36:01 GMT 2
18.09.2015
Pläts, pläts pläts! Tammavarsa kauhoi etujalallaan pihalla olevaa kuralammikkoa antaumuksella. Pysyttelin suosiolla riimunnarun mitan päässä ja annoin kaksivuotiaan westfalenin rauhassa tutustua omituiseen vesilätäkköön, jota se oli hetkeä aikaisemmin pelännyt kuin ruttoa. Koko päivän oli tullut kaatamalla vettä, mutta nyt oli hetkeksi sade tauonnut ja olin heti lähtenyt Cranleigh Cha-Chan, eli Sallin, kanssa kävelylenkille pitkin pihaa. Tamma oli saapunut myöhään edellisiltana Vaahterapolkuun ja tuskin olin saanut nukutuksi nyt kahden päivän aikana. Ensin oli pitänyt jännittää neidin saapumista ja viime yönä olin pyörinyt sängyssä huolesta sekaisin, kun murehdin miten Salli mahtoi pärjätä uudessa kodissaan ensimmäisenä yönä. Mila oli uhannut nakkaavansa minut sohvalle nukkumaan, jos en olisi rauhoittunut. “Onhan mulla oma sänky, miks mä sohvalle menisin?” olin vitsaillut, muttei surkea läppä uponnut Milaan, sillä sain tyynystä päin näköä ja kehoituksen tukkia turpa välittömästi. Pörräsimme hetken aikaa pihamaalla ennen kuin vesisade yltyi uudestaan ja hienohelmaisella tammalla tuli kiire talliin. Hyvä että perässä pysyin, kun mustanruunikko nuori otti ja lähti kohti ovea. “Pois alta!” ehdin karjaista, kun näin Rosannan sekä Catherinen norkoilevan ovensuussa. Ilmeisesti naiset ehtivät pois alta, kun ei veri lentänyt. Salli stoppasi välittömästi päästyään katon alle suojaan. “Huh!” Catherine puuskahti huvittuneena. “Mikäs tää nyt sitten on?” “Saanen esitellä katujyrän, oikealta nimeltään Cranleigh Cha-Cha!” esittelin tallikäytävälle seisahtunutta hevostani kaksikon pudistellessa päätänsä huvittuneena. “Jaa, tääkö se on se sun uus estetykkis?” Rosannalla välähti ja nyökyttelin ylpeänä. “Nätti vai mitä?” “Eiköhä siitä kaunotar tuu kun vähän kasvaa ja vankistuu…” ponityttönäkin tunnettu Catherine totesi hieman epäilevällä äänensävyllä. “Totta kai tulee”, nauroin. “Parempaa hevosta saatte etsiä!” Sen sanottuani hieman mahanpohjassa kouraisi, kun muistin Danielan, mutta siirsin edesmenneen tammani taka-alalle ajatuksissani. Nyt pitäisi keskittyä Salliin eikä surkutella minun The Hevosen perään. Hoidin Sallin ja suljin tamman karsinaansa, joka sijaitsi heti ulko-oven vieressä. Tervehdin paikalle saapunutta Jeminaa, esittelin uteliaalle tytölle Sallin ja lähdin sitten metsästämään Milaa taukohuoneesta. Ja sieltä hänet löysinkin istumasta nitisevällä toimistotuolilla ja kaivelemasta kynnenalusiaan. “Siinä on tuoretta kahavia jos maistuu”, Mila sanoi ja viittoili kahvinkeittimen suuntaan. Kiersin ensiksi hänen luokseen ja halasin naista antaumuksella, sekä suukotin poskelle. “Yök!” kuului sohvan nurkasta ja näin Jeminan sekä Jonnan vallanneen sohvan itselleen. En ollut ollenkaan huomannut heitä saapuessani huoneeseen. “Ai, täällä oli muitakin…” mutisin hieman nolona Milan pyyhkiessä poskeaan teatraalisesti. Lompsin kahvinkeittimen luo ja kaivelin puhtaan mukin kaapista. “Mitäs Neiti Santanen tekee huomenna?” kysyin kaataessani kuppiin kahvia. “En mitään ihmeellistä… Vapaapäivä ainakin tämän tallin töistä”, Mila vastasi ojennellessaan kahvikuppiaan minulle täyttöä varten. “Lähdetäänkö shoppailemaan? Salli tarvis varusteita ettei tarvis Danielan vanhoja käyttää”, kysyin ja Mila lupasi lähteä mukaani. Lupasin käyttää hänet jossain hienossa ravintolassa syömässä, mutta naiselle kuulema kelpasi Hesburger vallan mainiosti.
|
|
|
Post by Mila on Nov 20, 2015 13:50:49 GMT 2
20.11.2015 - Varokaa pahapäistä tallinomistajaa... “ Siis miten ne estekalusteet oli taas sen näkösiä kuin olis jostain lahoista kelohongista tehty? Vastahan ne on maalattu ja muutenkin uusittu? Turkasen turkanen” “ Missä kouluradan aidat on? Jumaliste, ku täällä ei pysy mikään tallessa!” “ Miksi ei voi pitää siistinä tätäkään läävää? Jumalauta mä pistän kohta kaikille porttikiellon tallille jos eivät osaa käyttäytyä! Luulis melkein aikuisten ihmisten osaavan jälkensä siivota, mutta eiiiii. Ei tässä tallissa… Uusavuttomat lapamadot! JUMALAUTA.” Vapaapäivän kunniaksi kuuntelin vakavalla naamalla Milan päpätystä, vaikka sisäisesti minun teki mieli nauraa räkättää naiselle päin naamaa. Mutten uskaltanut… Olisin lentänyt ulkoruokintaan alta aikayksikön jos olisin uskaltanut nauraa ääneen. Ratsastuskoulumestaruuksien osakilpailu Vaahterapolussa läheni ja mitä lähemmäksi mentiin, sen isommaksi Milan stressijorma otsassa kasvoi. Kaikki olivat tallinomistajaa vältelleet minkä pystyivät, sillä Mila kyllä pauhasi kaikille jotka sattuivat edes hengittämään väärin. Onneks tää rumba on kohta ohi… Olin jo lupautunut auttamaan järjestelyissä ja Mila oli sanonut, että olisin joutunut hommiin muutenkin. Olisin siis ensi viikon keskiviikkona neuvomassa minne kenenkin piti ajaa ja minne mahdollinen yleisö saisi ajaa kaaransa. Olin kuulema virallinen liikenteen järjestyksen ohjaaja. Eli jos joku menisi plörinäksi liikenteen osalta, saisin Milan vihat niskaani… Jes. Hörppäsin viimeiset tilkkaset kahvikuppini pohjalta ja livahdin sitten pois taukohuoneesta Milan huomaamatta. Luna tuli minua vastaan ja oli suunnistamassa kohti taukohuonetta, mutta käänsin tytön ympäri ja käskin oman turvallisuuden vuoksi välttämään taukohuonetta ainakin hetken. “ Hui. Okei…” Luna tirskahti ja kuuntelimme hetken Milan noitumista oven läpi. Ei ollut lasten korville soveltuvaa tekstiä tuo… Lähdin hakemaan tulevaisuuden estelupaustani tarhasta, jonne se oli aamulla viety. Lumi oli jo peittänyt maan ja sekös nosti Milan v*tutuskäyrää entisestään. Nainen ei todellakaan ollut mikään talvi-ihminen ja oli tehnyt hyvin selväksi, että mieluummin nukkuisi kyseisen vuodenajan ylitse piereskelevän karhun vieressä. Siitä en tiedä, piereskeleekö karhut unissaan mut sen tiedän, että Mila ainakin tuhnuttelee. Muttei siitä sen enempää. Salli mussutti heiniään Rinjan ja Sammyn kanssa eikä korvaansakkaan lotkauttanut minun huhuiluilleni portilta. “Ennn varmasti tule. Mene yksinäsi treenaamaan!” Kävin pyydystämässä ruunikon tammani tarhasta ja pienen hippaleikin jälkeen matkasimme kohti tallia. Salli pelleili omiaan koko ajan ja sain useamman kerran komentaa sitä olemaan kunnolla. Virtaa näytti neidillä olevan, mutten tiennyt oliko se hyvä vaiko huono juttu. Jää nähtäväksi…. Koska Helena oli pitämässä tuntia kentällä, pääsin Sallin kanssa maneesiin treenaamaan pientä jumppasarjaa. Kisaura alkaisi tammalla vuoden vaihteen jälkeen ja hyvin olimme ainakin omasta mielestä edenneet treenauksesta. Pieniä ongelmia edelleen oli, mutta eiköhän me saada pahat tavat kitkettyä pois ajan saatossa - toivon mukaan. Alkuverryttelyiksi teimme voltteja ja taivutuksia. Salli kulki hyvin avuille ja keskittyi työntekoon loistavasti. Se ei pelleillyt omiaan ja teki sen mitä minä siltä keksin pyytää. Jumppasarjalla sain hieman pidätellä neitiä, kun sillä tuli kiire hyppäämään esteitä. Hienosti kuitenkin Salli lopulta malttoi mielensä ja hyppäsi maltillisesti esteiden yli. Mitään kunnon hikitreeniä emme tänään tehty vaan mentiin ihan rauhalliseen tahtiin. Koska tän tahtinen treeni ei Sallia pahemmin hikiseksi saanut, nakkasin sille ratsastusloimen päälle ja kävin loppukäynnit köpöttelemässä pitkin tallipihaa. Hieman tamma ihmetteli häkeissään louskuttavia koiria, muttei saanut hepulia vaikka varsinkin Crowleyn haukunta kumahteli komeasti talliympäristössä. Laskeuduin tallin oven edessä tamman selästä ja talutin sen sisälle. Rosa oli Vallea varustamassa pesupaikalla, joten kiinnitin Sallin käytävälle. Ihastelin hetken Vallen komeutta ja kyselin sen omistajalta, miten oli kisat menneet. “ Noh, ei oikein kehumista. En tiedä mikä siinä on, että kotitreeneissä se kulkee tosi hyvin mut sit kisapaikalla se unohtaa melkein kaiken oppimansa” Rosa pyöritteli päätään. “ Ei aina voi voittaa. Ehkä se jännää uusia kisapaikkoja? Eiköhän se siitä…” lohduttelin naista, joka nyökytteli vastaukseksi. Musta ruuna pörisi Sallille minkä kerkesi, mutta minun tammaneiti ei pahemmin ruunan hörinöistä välittänyt. Riisuin Sallin varusteet ja harjasin sen pikaisesti, jonka jälkeen nakkasin sille fleeceloimen niskaan. Saisi luvan olla karsinassa jonkin aikaa ennen kuin veisin sen takaisin ulos tarhaan loppupäiväksi. Mutta ihan ensimmäiseksi kävisin keräämässä esteromppeet pois maneesista ettei Mila saisi lopullista hermoromahdusta ympärillään lojuvista rojuista. Tullessani taukohuoneeseen, ei tallin omistaja ollut vieläkään mikään Päivänsäde. Kirosanat lenteli Milan ahertaessa paperihommien parissa. “ Tässäkään persetin touhussa mitään järkeä. Tosi kannattavaa hommaa tää ratsastuskoulun pito. Tiesittekö sitä? Rahaa tulee, mut rahaa menee! Enemmän menee kuin tulee. Pistän kohta lapun luukulle ja muutan Ibizalle, perhana!” Vilkaisin sohvalla istuvia Innaa ja Petraa, jotka pyörittelivät minulle silmiään. “ Pitäisikö sinun, kulta, pitää pieni breikki ja mennä vaikka päiväunille? Kyllä me täällä pärjätään ilman sinuakin sen aikaa…” ehdotin ja jos katse olisi voinut tappaa, olisin kuukahtanut suorilta jaloiltani siihen taukohuoneen lattialle. “ Älä sinä siinä kullittele yhtään! Mene itte sinne päikkäreille! Jonkun nämä saakelin laskut pitää maksaa! Ja se maksaja oon MINÄ! Jumalauta…” Asia pihvi. Istahdin kahvikupin kera pöydän ääreen ja hiljaisuus vallitsi taukohuoneessa. Tai no, Milan työpisteen takaa kuului noitumista edelleen… Petra ja Inna luikenivat pois paikalta ja päätin noudattaa naisten esimerkkiä. Antaa Milan tupista yksinään hetkisen. Kyllä se kohta rauhoittuu… Illalla lämmitin saunan ja pakotin Milan menemään löylyihin löysentämään hermojaan. Annoin naiselle kaljapullon mukaan ja lupasin taikoa jonkun herkullisen illallisen. “ Mä haluan pizzaa!” nainen ilmoitti paukatessaan saunan lämpöön. “ Selvä… Minäpä käyn hakemassa pizzaa kylältä…” huokasin. “ Onko sillä menkat?” Julia tirskui sohvalla. “ Taitaa lähestyä rättipäivät…” Juuso komppasi ystäväänsä. “ PMS ja stressi. Mahtava yhdistelmä!” Inna tiesi kertoa. Juuso mutisi huomanneensa asian Innan kanssa ja kiitokseksi lausahduksesta oli nyrkin isku olkapäähän. “ Joo, mutta mäpä lähden hakemaan tolle känkkäränkälle evästä. Mitä te muut otatte? Mä tarjoon?” Tilauslista taskussani lähdin körryyttelemään kohti Vientareen pizzeriaa...
|
|
|
Post by Mila on Apr 6, 2016 21:29:30 GMT 2
06.04.2016 "No, se meni päin persettä", totesin laskeutuessani Sallin selästä verryttelyalueen ulkopuolella. Salli oli ilmeisesti jättänyt aivonsa Vaahterapolkuun aamulla, kun olimme lähteneet Milan ja muutaman tuntiratsun kanssa kohti Holmbergia, jossa tänään pidettiin esteratsastuskilpailut. Suoritus oli mennyt ihan plörinäksi Sallin saatua ihme hepulin kesken kaiken enkä saanut siihen enää ollenkaan kontaktia. Ei siis ollut mikään meikäläisen huippuhetkiä tämä ratsastus. Viimeisenä oltiin tuloslistassa ja siellä me varmasti pysyttiin. "Ei aina voi voittaa", Mila lohdutteli samalla, kun itse riisuin Sallilta varusteita pois hevoskuljetusauton luona. "Hyvähän se sinun on sanoa, kun nappasit Hutun kanssa ykkössijan ja Kassun kaa tulitte kolmansiksi", muistutin hymyillen. Mila kohautti olkiaan tyytyväisen näköisenä. Eihän sitä olisi heti uskonut, että katujyrää ulkomuodolta muistuttava Huttu voittaisi ketterämmät ja sporttisemmat ratsukot. Kun Salli oli saatu purettua varusteista ja hoidettua lähtökuntoon, talutin sen sisälle kuljetusautoon ja lukitsin ovet. Mila kapusi vänkärin puolelle ja minä istahdin kuskin penkille. Meidän kisat oli siis tältä päivältä kisattu, joten pystyimme lähtemään kotia kohti. Juuri kun starttasin massiivista kuljetusautoa, puhelin pirahti soimaan. " Äiti soittaa" "Tämä tästä vielä puuttuikin", tuhahdin ennen kuin tekopirteästi vastasin puhelimeen. "Minä oon kahden tunnin päästä juna-asemalla! Tuletko hakemaan?" äiti ilmoitti asiansa heti tervehdyksen jälkeen. "Täh?" " Täh, täh, täh. Niin, minulla iski tylsyys kotona, joten ajattelin tulla teitä moikkaaman!" Vilkaisin Milaa epäuskoisena. "Tota, me ollaan nyt kisareissulla..." änkytin. " Etkä voinut minulle etukäteen ilmoittaa?" Paukautin pääni auton rattiin: "Et se sinäkään ole ilmoittanut tulostasi..." "Totta. Mutta kai joku minut voisi hakea, jos sinä et ehdi?" äiti papatti. "Kyllä minä ehkä ehdin, ei tästä ole kuin tunnin matka Vaahterapolkuun, mutta...." "Hyvä! Asia on sitten sovittu. Hei hei!""... Mutta pitää minun tämä hevoskuormakin purkaa..." huokaisin puhelimen tuuttausääneelle. Mila katsoi minua kummissaan ja naisen hämmästynyt ilme vaihtui epätoivoon, kun kerroin äidin tulevan meille. "Mihin me se tungetaan, kun Rosannakin valtas sun huoneen?" Mila ähkäisi. "En tiedä. Mietitään sitä sitten..." huokaisin ja käynnistin hevoskuljetusauton. Vaahterapolussa pyysin (lahjoin ja kiristin) Innan kuskinhommiin. Nainen ei ollut innosta kiljuen menossa hakemaan äitiä juna-asemalta, mutta suostui lopulta, kun lupasin siivota Nekun karsinan loppuviikon ajan. Itse kiinnitin Sallin tallikäytävälle ja riisuin sen kuljetusvarusteet pois. Mila hääräsi sillä välin orjien (hoitajien) kanssa päätallin puolella huolehtimassa muista kisassa mukana olleita hevosista. Salli nuokkui väsyneenä hoitotoimenpiteiden ajan. Kerrankin niin päin. Tavallisesti tamma oli kuin tulisilla hiilillä, kun käytävällä joutui seisoskelemaan. Rapsuttelin tammaa ajatuksissani otsasta. Eihän me Sallin kanssa oltu kuin noin viisitoista kisaa käyty läpi ja vain kerran sijoituttu, joten ei meillä kovin nappiin kisat ole menneet muutenkaan. Tämä oli vain päivä muiden joukossa. Treeniä, treeniä vain. Meidän harjoituskerrat oli jäänyt vähälle minun työkiireiden vuoksi, mutta jospa tää tästä vielä helpottaisi. Suljin Sallin karsinaansa ja lähdin sitten kiireen vilkkaa talolle siivoamaan pahimmat sotkut pois nurkista ennen äidin tuloa.
|
|
|
Post by Mila on Jun 2, 2016 18:20:00 GMT 2
02.06.2016
"Mää kualen tähän kuumuuteen!" Stina vonkui lojuessaan tallin eteen raahatussa aurinkotuolissa. Vilkaisin ylös taivaalle, jossa ei näkynyt pilven hattaraakaan ja hymähdin. Viikon verran oli lämpötila pysytellyt yli kahdenkymmenen asteen eikä sateesta ollut tietoakaan. Lukuunottamatta eilisiltaista, viiden minuutin sadekuuroa. Pyyhkäisin hikikarpalon otsaltani ja jatkoin Sallin harjojen puunaamista. Mila oli jättänyt tallin minun ja työntekijöiden harteille lähdettyään Paratiisisaarelle muutaman tallilaisen sekä Hallavan porukan kanssa. Takaisin he tulisivat vasta sunnuntaina, joten sain nauttia pyhästä yksinäisyydestä koko viikon, sillä Rosanna ja Inna olivat leirillä myös ja Petra oli lähtenyt kesäksi ulkomaille, vieden hevoset toiselle tallille. Koko talo oli siis minun! "Mitenhän siellä leirillä menee?" Stina mutisi. "Onkohan siellä kivaa?" "Just laittoi Mila viestiä, että pelaavat siellä mölkkyä ja nauttivat auringosta", vastasin. "Kuulema Hallavan sakki vaikuttaa tosi rennolta porukalta." "Se on hyvä, eipähän säikähdä meidän sekopääporukkaa", Stina naurahti ja hörppäsi limukkapullostaan aimon hörpyn, jonka jälkeen tallipihalla kaikui komea röyhtäys. "Ei varmaan säikähdäkkään, kun pahin sekopää jäi tänne", naurahdin. "Ai, sä vai?" "Ei kun sä..." "Kateellisten panettelua! Oliskohan siellä ollut kuumia miehiä?" Stina huokaisi syvään. "Tartten sutinaa. Kesäkollin!" Pyöräytin silmiäni. Taas se alkoi. Stinan kesäkiima... "Mihis sä Eljaksen oot jättänyt?" kysyin piruillessani. "Me olemme vain kavereita!" Stina puuskahti ja näytti mielessään lisäävän lauseen perään sanan valitettavasti. "Sitä paitsi, mä vähän luulen, että se on gay!" Pyörittelin päätäni huvittuneena. Eljas oli kyllä minulle kerran humalassa avautunut tunteistaan Stinaa kohtaan, mutta olin lupautunut pitämään suuni supussa. Mies vain oli niin ujo, ettei saannut elettäkään tehtyä, jotta olisi päässyt Stinan Friendzonelta pois.
Jätin Stinan spekuloimaan yksinään Eljaksen seksuaalista suuntautumista ja lähdin hakemaan Sallia kevyelle kävelylenkille. Huomenna olisi sitten vähän rankempi treeni tiedossa, tänään en olisi edes jaksanut vetää hirveää rääkkitreeniä. Salli köpötteli nätisti vierelläni ja annoin sen välillä napata herkullisen ruohotupon polun varresta suuhunsa. Ainoa hetki, jolloin tamma hieman säikähti, oli kun Luna sekä Tohveli ilmestyi mutkan takaa. "Moikka!" tervehdin tyttöä iloisesti. "Kävitte maastossa?" "Jep. Tohveli osasi jopa käyttäytyä..." Luna naurahti. "Luulin, että sinäkin olisit lähteny sinne leirille?" "En tällä kertaa. Hirveästi ollut kiireitä, niin ei ole edes tallille ehtinyt. Eikä mulla olis ollut varaakaan... Olishan se varmaan ollut kiva sinne lähteä ", Luna kohautti harteitaan. "Joku toinen kerta sitten", lohduttelin. Jatkoimme ratsukon kanssa matkaa takaisin tallille ja tallipihalla huikkasin tytölle heipat ennen kuin katosin Sallin kanssa yksityistenpuolelle. Viilensin Sallin jalat kylmässä vedessä ennen kuin tungin sen hetkeksi karsinaansa möllöttämään. Tamma saisi mennä ulos yöksi, kun säätiedote lupasi, ettei vettä tulisi tänä(kään) yönä. Heinäkuun Salli lomailisi kunnolla, sillä olin ajatellut tyrkätä tamman laitumelle koko kuukaudeksi. Saas nähdä, millainen heinämahainen löllö sieltä laitumelta elokuun alussa löytyisi...
|
|
|
Post by Mila on Aug 29, 2016 19:07:19 GMT 2
29.08.2016
Ruunikko tamma loikkasi pystyesteen yli suurella ilmavaralla. Olimme jo tovin hyppineet kentällä pientä esterataa ja hienosti Salli oli esteiden yli pomppinut. Töiden vuoksi oli treenaaminen meillä jäänyt hieman vähemmälle, mutta kyllä Salli hommat osasi ilman hiki hatussa treenaamistakin. Taputin tammaa kaulalle ja annoin sen ravailla hetken kaviouraa pitkin tehden voltteja, ennen kuin löysäsin ohjasotetta. Salli puhisi tyytyväisyyttään ja venytteli kaulaansa antaumuksella. Lähikoivujen lehdet lentelivät tuulen mukana maahan ja ilmassa oli selkeä syksyn tuoksu. Syyskuu oli aivan nurkan takana ja pian saisi kuunnella Milan valitusta talvipakkasista ja lumisateista. Vastahan se oli kevät...
Laskeuduin Sallin selästä ja nostin jalustimet ylös sekä löysäsin satulavyötä parilla reiällä ennen kuin nostin ohjat tamman pään yli. Lähdimme kävelemään kohti tallia. Tallilla oli kesän jälkeen huomattavasti enemmän porukkaa. Hoitajat sekä Helena olivat palanneet kesälomiltaan ja koska Mila oli "tyhjentänyt" siirtotallin yksityisille hevosille, oli myös uusia kasvoja hevosineen ilmestynyt tallille. Myös muutama uusi hoitajakin oli löytänyt tiensä tallille (Milan orjaksi).
Talutin Sallin yksityisten puolelle ja kiinnitin sen pesupaikalle. Nopeasti tamma oli riisuttu varusteista ja aloin vesiletkulla kylmäämään tamman jalkoja. Nopeasti sutaisin myös enimmät hiet pois tamman rungosta veden kera. Salli seisoi tottuneesti paikallaan ja katseli tallikäytävän menoa. Suski oli tullut paikalle suomenhevostammansa kanssa ja tervehdin kaksikkoa. Suski tammoineen olivat uusimmat tulokkaat talliporukkaan, enkä ollut naisen kanssa hirveästi ehtinyt edes juttelemaan. Toki "pakolliset" esittäytymiset olimme tehneet, mutta muuten tämä nainen oli minulle vielä tuntematon henkilö. "Olisitteko te tulleet tähän pesupaikalle?" kysyin Suskilta, kun tämä seisoi hieman vaivaantuneen näköisenä tallikäytävällä tammansa kanssa. "No, se oli kyllä vähän tarkoitus... Mutta jos sä oot siinä niin..." "Ei, ei. Kyllä te tähän voitte tulla, voin hoitaa Sallin loppuun karsinassakin", lohduttelin ja irrotin Sallin kettingeistä. Teimme Sallin kanssa tilaa suomenhevoselle, joka hörisi innoissaan Sallille. Sallille, jota ei pahemmin suomenhevosen seura näyttänyt kiinnostavan... Suski laittoi Hippiksen pesupaikalle ja itse kiinnitin Sallin tallikäytävälle ihan pesupaikan viereen, jotta voisin samalla pari sanaa vaihtaa tämän pinkkitukkaisen naisen kanssa. Kyselin hieman Hippiksestä ja utelin, miten Suski oli Vaahterapolkuun löytänyt. Nainen vastaili kysymyksiini iloisesti ja vastavuoroisesti kyseli Sallista sekä meidän historiasta täällä. "Ahaa, sä oot siis se Milan mies... Mä vähän arvelinkin, että se oot sä!" nainen keksi, kun kerroin asuvani Milan luona. "Minähän se!" vastasin hymyillen ja harjasin Sallia pitkin vedoin. "Oletteko te hyvin viihtyneet täällä?" kysäisin. "No, eihän me täällä kovin montaa päivää olla oltu, mutta kyllä ollaan tykätty. Molemmat", Suski vastasi huuhtoessaan Hippiksen jalkoja vesiletkulla. Juttelimme vielä hetken aikaa naisen kanssa ennen kuin vein Sallin omaan karsinaansa ja sen hoitotarvikkeet varustehuoneeseen. Kävelin taukohuoneeseen hörppäämään kupposen kahvia ja vaihtamaan kuulumisia muiden kanssa. Rasmus sekä Lauri olivat pelaamassa korttia pöydän ääressä ja lupasivat ottaa minut seuraavalla kierroksella mukaan pelaamaan paskahousua. Lupasin päihittää miehet pelissä ihan 6-0 ja sain vastaukseksi huvittuneita vastalauseita. Mukava, että tallille oli löytänyt myös miespuolisia henkilöitä eikä minun, Markuksen ja Eljaksen tarvinnut kolmistaan paimentaa tätä akkalaumaa täällä...
|
|
|
Post by Mila on Oct 2, 2016 18:59:34 GMT 2
02.10.2016 Tarina, missä ei oo kyllä mitään päätä eikä häntää.
Seisoin keittiön ovella ja katselin huoneessa vallitsevaa kaaosta. Likaisia astioita lojui siellä täällä ja mainoslehtiset olivat levinneet pitkin lattioita. Pari puseroa ja etäisesti karkkipaperia muistuttavaa roskaa lojui myös nurkissa keskellä koiran sekä kissankarvoja. Myös tyhjiä kaljapulloja lojui tiskipöydällä hujan hajan ja kieltämättä talossa tuoksahti pienoinen pulikämpän ominaisuustuoksu. Pudistelin päätäni, huokaisin syvään ja rapsuttelin takaraivoani. Kuka uskoisi, että asuin oikeasti kolmen naisen kanssa samassa talossa? Tai oikeastaan neljän. Innan serkku. Sofia, oli tullut “muutamaksi päiväksi” meille eikä ollut vielä hävinnyt mihinkään. Hetken hävityksen kauhistusta tuijoteltuani, päätin ryhtyä siivoamaan keittiötä lattiasta kattoon. Tällaisina hetkinä minulla oli hieman Petraa ikävä, sillä se nainen oli auttanut kotitöissä enemmän kuin mielellään muun naisväen laiskotellessa sohvan perukalla kaiken paskan seassa.
Juuri kun olin saanut keittiön imuroitua, Sofia kipitti paikalle yöshortseissaan ja pikkuruisessa topissa. Näin miehisestä näkökulmasta sanoisin Jorma Uotimaisesti, että “ei huono..” “Huomenta”, nuori nainen hihkaisi minut nähdessään. “Ooks keittänyt kahvia?” “Kello on puoli neljä…” köhäisin ja siirsin katseeni nuoresta naisesta jääkaapin sisältöön. Sielläkin oli homeinen juusto poikineen ja nakkelin surutta vanhaksi menneet ruoka-ainekset roskikseen. “On vai? Hups. Vähän nukutti…” Sofia naureskeli venytellen makeasti. “Sitä kahvia? Onko?” “Neiti on hyvä vain ja keittää itse kahvinsa”, totesin paukauttaen jääkaapin oven kiinni. “Höh, huono palvelu tässä talossa…” Sofia murahti muka loukkaantuneena ja kävi kahvinkeittimen kimppuun. Jatkoin jääkaapin puunaamista Sofian lueskellessa päivän sanomalehteä pöydän ääressä ahmien keksejä sekä hörppien keittämäänsä kahvia. Inna pölähti paikalle ilmoittaen, että Mila tarvitsisi apuani tallilla, joten jätin siivoamisen siihen ja lähdin katsomaan, mitä se eukkoseni oli tällä kertaa vailla.
Paskahommahan se minulle napsahti. Mila ilmoitti naapurin emännän “tilanneen” kasan hevonshaissea ja minun pitäisi lähteä viemään peräkärryllistä sitä ittiään naapuriin. “Ota toi kauhakuormaaja tosta ja pistä sillä lantalasta paskaa kyytiin”, Mila virnuili ja nakkasi työhanskat syliini. “Sä oot mulle sitten palveluksen velkaa..” murahdin vetäessäni hanskoja käteeni. “Totta kai”, Mila iski silmää ja läpsäytin ohimenevää naista takapuolelle. Kävin hakemassa kuormaajan ja körryyttelin lantalan taa, jossa traktori peräkärryineen odotteli. Ei muuta kuin hommiin sitten….
Hyvä tovi siinä kakkelin kärräämisessä meni. Onneksi naapurit sentään tarjosi pullakahvit, kun olimme saaneet lannan pois peräkärrystä. Erittäin hyvätuoksuisena lähdin körryyttelemään traktorilla takaisin kohti Vaahterapolkua haaveillen lämpimästä suihkusta. Voin sanoa, että taukohuoneeseen astuessani sain nopeasti porukalta käskyn painua suihkuun. “Mikä vika tässä hien ja hevonpaskan yhdistelmässä on?” ihmettelin ja teatraalisesti nuuhkaisin kainaloani. “Mikäköhän?” Veera nyrpisteli nenäänsä. “No älä nyt, anna hali!” hihkaisin. Levitin käteni ja kävelin kohti Veeraa, joka luikeni nopeasti ulos taukohuoneesta kikattaen mennessään “Jesse, pliis. Mee sinne suihkuun…” Mila tirskui pöytänsä takaa. “Haiset aivan järkyttävältä..:” “Jees söör! Mennään, mennään…Mut Salli pitäis hoitaa ensin..”, totesin. “Mä teen sen. Sä meet nyt muualle haisemasta…” Mila ilmoitti ja osoitti etusormellaan ulko-ovea. “Joojoo…”
|
|
|
Post by Jesse on Nov 20, 2016 19:02:25 GMT 2
20.11.2016
Sunnuntait oli siitä mukavia päiviä, sillä tuntilaisia ei tallilla pyörinyt ja oli muutenkin hiljaista, koska tuntihevosilla oli vapaata eikä hoitajatkaan olleet vallanneet maneesia saatika kenttää omien kullannuppujensa kanssa. Tämän takia me Sallin kanssa saimme yleensä kaikessa rauhassa treenata esteitä ilman, että kovin moni änkeäisi samalle kentälle. Salli hyppäsi esteiden yli vaivattomasti ja eteni aina seuraavalle esteelle maltillisesti. Ei meidän kisat mitenkään huippu hyvin ollut mennyt, mutta ei se minua haitannut. Työt olivat muutenkin vieneet sen verran aikaa, ettei treenaamiseen saatika kisailuun ollut jäänyt hirveästi aikaa. Joskus mietin, mitä tulevaisuus toisi tullessaan, jos ottaisin lopputilin lakitoimistosta ja ryhtyisin tekemään jotain muuta työtä, jotain, mikä liittyisi hevosiin. Mene ja tiedä. Vielä en kuitenkaan ollut kasvattanut sen verran isoja palleja, että kehtaisin lopareita ottaa ja siirtyä muihin hommiin. Milalta tietenkin olisi voinut töitä kysäistä, mutta palkka ainakin laskisi kuin lehmän häntä verrattuna lakimieshommiin ja perinteisiin tallitöihin...
Lopetimme Sallin kanssa treenit puolentoista tunnin ratsastuksen jälkeen. Ainakin minulle jäi tästä treenihetkestä hyvä mieli eikä Sallikaan vaikuttanut siltä, että olisi pahakseen ottanut vähän rankempaa treeniä. Annoin Sallin rauhassa kävellä pitkin maneesia pitkin ohjin ja mietiskelin syntyjä syviä. Siitä oli kohta jo kolme vuotta (!!!) kun minä saavuin Vaahterapolkuun, Danielan kanssa. Piti jäädä vain hetkeksi Milan nurkkiin loisimaan. Siihen asti, että saisin oman kämpän, mutta tässä sitä edelleen oltiin. Osoite oli ja pysyi Vaahterapolussa eikä minulla kyllä mikään hinku enää poiskaan ollut. Tietysti suurin syy tänne jäämiseen oli Milassa, vaikka se meidän "alkuhuuma" olikin jo laskenut huomattavasti. Mutta yhdessä oltiin ja toivon mukaan pysytäänkin yhdessä. Olimme me pari kertaa mietitty, että miten meidän suhde jaksaisi jos olisimme onnistuneet pitämään meidän suhteen salassa kauemmin.. Olisiko se parempi vai huonompi... Kuka tietää. Se salailu oli kyllä tuonut oman jännityksensä suhteeseen...
Talutin Sallia kohti tallia, kun näin hevoskuljetusauton takavalot katoavan pihatielle. Mila seisoskeli pihalla kädet taskuihin tungettuna ja katseli hevoskuljetuksen perään. "Kukas nyt lähti?" kysyin naiselta herättäen tämän ajatuksistaan. "Pallo lähti", Mila vastasi. "Ahaa... Ja nytkö on tilaa sille Julian ja Saran hinkumalle russille?" hymähdin. "Se on jo täällä!" Mila hihkaisi. "Sain sovittua niin, että Pallon ostaja kävi samalla reissulla hakemassa sen ruunan ja toi tänne. Sai vähän alennusta sitte Pallon hinnastaki." Kohotin kulmiani ja hymähdin. Mila ei kyllä hirveästi aikaillut asioiden kanssa. Jos hän päätti, että haluaa jonkun hevosen, hän yleensä sen myös itselleen hommasi vaikka mikä tulisi. "Pitääpä käydä morjestamassa sitä, kunhan oon tämän neidin saanut hoidettua", sanoin lopulta ja taputin Sallia kaulalle. Mila kertoi russin olevan pihatossa: "Ei ainakaan vielä ole tapellut kenenkään kanssa."
Hoidin Sallin pikaisesti ja lähdin sitten Milan saattelemana pihatolle, jossa rautias gotlanninruss touhusi Eetun, Bertan ja Tohvelin kanssa. Herasilmäinen läsipää oli hauskan näköinen kaveri ja varmasti saisi tallilaisia valloitettua puolelleen. Ainakin aidan reunalla roikkuva Sara oli innoissaan uudesta tulokkaasta. Ja pian myös Julia löysi tiensä pihatolle katsomaan, mimmosen russinrupsukan se Mila oli hommanut. "Kivan näköinen kaveri", totesin. "Tiedän", Mila hymyili ylpeänä. "Sen nimi on Goljat"
Jätimme ponit rauhaan ja lähdimme taukohuoneeseen kahville. Myös Aura sekä Emily olivat saapuneet paikalle ja heidän kanssa jutellessa sujui tovi jos toinekin. Aura vaikutti innostuneelta erityisesti Vennasta, kuulema oli tuttu poni. Siinä juttelun lomassa puhelimeni soi ja äiti sieltä soitteli iloisesti ilmoittaen, että mielellään tulisi meidän nurkkiin viikoksi. Kuulema ei ollut muutakaan tekemistä eikä hetkeen ollut meillä käynyt.. Fuuuuuu....... "Noh, se ei varmaan auta muu kuin tehdä meille peti olohuoneen lattialle", Mila huokaisi syvään. "Sofia vallannut viimeisen vapaan huoneen ja Ritva ei kuitenkaan suostuis sohvalla nukkumaan." "Kyllä me viikko voidaan patjalla nukkua..." mutisin. "Joo, mut vain viikko!" Mila ilmoitti.
|
|
|
Post by Jesse on Nov 28, 2016 0:22:27 GMT 2
28.11.2016
Inna hörppi huolettoman näköisenä kahviaan taukohuoneen sohvalla ja räpläsi samalla puhelintaan. Pieni hymy kävi naisen kasvoilla tasaisin väliajoin, mutta tämä nopeasti pyyhki hymyn pois kasvoiltaan huomattuaan, että katselin häntä. Pöydän ääressä istuva Sofia oli myös huomannut tuijottamiseni ja kysyvästi kohotti kulmakarvojaan. Hymyilin Innan serkulle ja pudistin päätäni kuin sanoakseni, ettei kyselisi mitään.
Innalla oli mies. Varmasti oli. Mutta nainen ei ollut puhunut kyseistä kaverista halaistua sanaakaan ennen eilistä, kun ilmoitti, että minä ja Mila saisimme lainata hänen sänkyään muutaman yön. Tuomakseksi nainen tätä miestä oli kutsunut, mutta jokin naisessa kertoi, ettei Tuomas ollut miehen oikea nimi. “Entä jos se on se Erkki!” Mila oli maalaillut piruja seinälle eilen illalla, kun olimme vaihtaneet Innan sängystä lakanat ja oikaisseet itsemme pehmeään sänkyyn. Oli kyllä paikat jo jumissa viikon patjalla nukkumisen jälkeen. Erkki oli joku Innan vanha yhden illan juttu, joka oli saanut lentävät lähdöt ulos talosta seuraavana aamuna. Ja ilman vaatteita. “Tuskin nyt sentään…” haukottelin. “Miksei se oo puhunut mitään siitä? Mikä siinä on niin salaista?” Mila jatkoi mietteitään. “Se on se Erkki. Ihan varmana on. Saatana.” Suutelin Milan hiljaiseksi ja käskin pistää simmut kii ja suun tukkoon. “Ehkä Inna ei vaan halua vielä kertoa mitään. Eiköhän se kerro, kun sen aika on”, selitin Milalle, joka käpertyi kainalooni. “Tyhmää. Luulin, että oltaisiin Innan kanssa hyviäkin kavereita. Hyville kavereille kerrotaan tuommoiset jutut heti eikä viidestoista päivä!” “Ai, niin kuin sinä kerroit Innalle meistä?” muistutin. Mila tuhahti: “Mutta me sovittiin ettei kerrota kenellekään…” “No, jos Inna ja tää Tuomas…” “Erkki.” “Inna ja Erkki ovat sopineet ettei kerro kenellekään suhteestaan.” Mila pysyi vaiti ja nukahti pian. Itse jäin miettimään Innaa ja tätä ErkkiTuomasta. Minulla oli kyllä pieni haisu, kuka tämä ErkkiTuomas oli, mutten aikonut epäilyjäni ilmi tuoda ennen kuin Inna itse asiasta kertoisi. Sitä paitsi, voinhan olla väärässäkin.
“Mitä sä oikein tuijotat koko ajan?” Inna herätti minut ajatuksistani. “Lopeta. Ihme pervo.” Virnistin herttaisesti. Nainen puuhkaisi ja nousi sitten ylös sohvalta mutisten jotain Annasta ja sen kanssa treenaamisesta tulevia kisoja varten. Itse olin jättänyt ratsastuskoulumestaruudet välistä, mutta olin lupautunut auttamaan Milaa sekä kisaajia järjestelyissä sen, mitä töiltäni ehtisin. Vilkaisin kelloani todetakseni, että päivän viimeinen ratsastustunti oli loppumaisillaan, joten pääsisin Sallin kanssa maneesiin treenaamaan. Äitini kuitenkin päätti ilmestyä taukohuoneeseen pullavadin kanssa ja komensi kaikki syömään herkkuja. “Mun pitää mennä liikuttamaan Salli…” yritin paeta paikalta, mutta äidin tuima katse sai persaukseni iskeytymään takaisin penkkiin. “Sinäkään et karkaa nyt yhtään mihinkään!” äiti kiljaisi Sofialle, joka oli livahtamassa ulos taukohuoneesta. “Pullaa suuhun ja maitoa päälle.” Sofia pyöräytti silmiään, mutta alistui kuitenkin Ritvan tahtoon. “Missäs se miniä on?” äiti ihmetteli pyörittäen päätään kuin pöllö. “Mila on asioilla”, kerroin. “Millä asioilla? Lääkärin vastaanotolla raskauden takia?” äiti piirteli pilvilinnojaan. “Ei. Ihan on hoitamassa yhtä yksityistä hevostaan…” “Aina vain hevosia. Miksette te hommaa jo niitä lapsia? Perustakaa perhe. Minä niin tahtoisin..” “Voi luoja…” “Vai aiotteko te odottaa niitä hommia vasta hääyöhön? Onko Mila muka niin siveä? Sinusta tiedän, ettet ole poikuuttasi säästellyt tähän päivään asti…” äiti jatkoi papatustaan ja Sofia näytti siltä, että tukehtuisi pullaansa hetkenä minä hyvänsä. “ÄITI!” “Saa kai sitä kysyä… Mutta jos te aiotte odottaa hääyöhön, niin sittenhän sinun pitäisi jo kosia Milaa. Järjestätte vaikka kesähäät. Tai talvi. Mistä te ikinä tykkäättekin…” äiti huokaisi. Painoin kasvot käsiini ja laskin hitaasti kymmeneen. Vaikka äiti rakas ihminen minulle olikin, toivoin välillä tämän katoavan kuin pieru Saharaan. Helenan saapuminen paikalle sai onneksi äidin tukkimaan turpansa. Äidin siirtyessä ratsastuksenopettajan tenttaamiseen, pakenin paikalta Sofia vanavedessä. “Sun äitis on ihan huippu!” nainen räkätti. “Jääkö se asumaan teille? Jäähän? Pliiiis. Ottakaa se asumaan tänne niin olis edes jotain viihdettä arkeen!” “Ei todellakaan jää.”
Pääsin Sallin kanssa maneesiin pian sen jälkeen, kun tamman olin tarhastaan hakenut. Inna hyppäsi parhaillaan Annan kanssa esteitä, kun saavuimme Sallin kanssa paikalle. “Siellä on tuoretta pullaa taukohuoneessa”, ilmoitin naiselle, kun tämä ilmoitti pian lopettavansa siltä erää ja päästäisi minut treenaamaan rauhassa. “Äitiskö leipoi?” kämppis kysäisi. “Kyllä. Siellä se kiusaa parhaillaan Stinaa sekä Pyryä…” “Pyry-raukka. Stina on niin tottunut jo Ritvaan, mutta entäs Pyry?” Inna nauroi. Pyry oli jokin aika sitten Vaahterapolkuun, mutta mitä olin miehen kanssa jutellut, niin uskoin tämän pärjäävän äidille vallan mainiosti. Joko suututtaisi äidin perinpohjaisesti tai sitten vallottaisi tämän sydämen kokonaan. “Inna. Minä tiedän! Tiedän, kuka tää Tuomas oikeasti on.” huikkasin naisen perään, kun tämä oli Annan kanssa poistumassa maneesista. Nainen käännähti ympäri ja tuijotti minua hämillään. “Sä et tiedä mitään”, nainen tokaisi. “Tiedänpäs”, intin vastaan. "Mikset vain myönnä?" Inna purskahti nauruun: “Kuulostaako tää susta jotenkin tutulta? Déjà-vu?” “Pieni flashback kyllä tuli sinne muutaman vuoden taakse”, naureskelin viitaten Innan uteluihin minun ja Milan mahdollisesta suhteesta. “Mut mä saan kyllä selville, kuka se on!” huikkasin vielä naiselle, joka katosi ulos pimeyteen. “Justhan sä sanoit, että tiedät jo, kuka se on”, kuului naisen vastaus, ennen kuin ovi sulkeutui.
Pudistelin huvittuneena päätäni ja nostin ravin. Salli ravasi pitkin maneesia ja ennen kuin ohjasin sen radalle, jonka Inna oli jättänyt jälkeensä. Hienosti Salli suoritti radan kerta toisensa jälkeen ja mietin, että jokohan sitä kehtaisi tamman seuraaviin kisoihin ilmoittaa. Ainakin tähän mennessä treenit olivat sujuneet todella hienosti, joten jospa me oltaisiin pian valmiita kokeilemaan onnea. Taputin tammaa kaulalle ja kiittelin hienosta työstä. Siinä loppukäyntien aikana vilkaisin puhelinta toivoen, että olisin saanut vastauksen erääseen tarjoukseen, jonka olin kolmisen päivää sitten jättänyt. Mutta ei. Puhelin ei näyttänyt muuta kuin whatsapp-viestin Milalta:
|
|
|
Post by Jesse on Dec 14, 2016 19:59:15 GMT 2
14.12.2016 "Minähän en itselleni koskaan oria osta", olin toitottanut niin kauan, kuin vain muistan. Jotenkin tykkäsin enemmän tammoista ja niissä olinkin pysytellyt. Kunnes tuli päivä, jolloin lähdimme Milan ja Helenan kanssa katsastamaan muutamaa uutta hevosehdokasta Vaahterapolun laumaan ja päädyimme Rosin luo vilkaisemaan erästä puoliveristä oria. ML Hustler-niminen herra oli vain jotenkin saanut minut hurmoksen valtaan, ja koska Mila ei syystä X oriin lämmennyt eikä tarjoustakaan hevosesta tehnyt, huomasin itse tarjoavani Rosille sievoisen summan kyseisestä orista. Silloin ymmärsin, miltä Milasta tuntui lähes joka kerta, kun hän "vain menee katsomaan" jotain hevosta ja kohta huomaakin omistavansa kyseisen hevosen. Ros oli lupautunut miettimään asiaa ja siitä lähtien, lähes kuukauden verran, olin innostuneena katsonut puhelintani, kun se oli viestin merkiksi tai puhelun vuoksi piipannut taskussani. Mutta ei, ei tullut sitä kaipaamaani puhelua tai viestiä. Olin jo viskaamassa roskiin kaikki haaveeni tästä Husuksi kutsutusta orista, kunnes eilen puhelimen näyttö tiesi kertoa, että Ros olisi valmis Husun minulle myymään, sikälimikäli olin orista edelleen kiinnostunut. Ja olinhan minä. "Siis teit MITÄ?" Mila oli älähtänyt, kun ilmoitin hänelle kesken löylyn oton ostaneeni hevosen. "Niin, että onkos tallissa tilaa vai pitääkö minun pistää se narun jatkoksi tohon terassin kaiteeseen?" Ja tässä sitä oltiin. Seisoin kantakirjatun, cremellon orin kanssa siirtotallin käytävällä ja annoin tallin naisväen (sekä paikalle sattuneiden Rasmuksen ja Pyryn) ihastella uusinta hankintaani. Myös Husu näytti ilahtuvan huomiosta ja seisoi rinta rottingilla käytävällä hörähdellen kumeasti. "Nythän mä keksin, miksi ton nimi on niin tuttu! Se on sen Tessan varsan isä!" Milalla välähti ykskaks. "Joo, ja se on Tollon velipuoli", Inna tiesi kertoa. Nainen vieläkin jaksoi vihoitella minulle, mutta uteliaisuus oli ottanut vallan, kun tämä oli kuullut minun tuoneen uuden hevosen talliin. "Mitäs sä ton kanssa sitten meinaat niin kuin tehdä?" Aura kyseli kurkkiessaan Siriuksen karsinasta tallikäytävälle. "Jatketaan siitä, mihin edellinen omistaja jäi, eli kenttäkisoja", kerroin. "Entäs Salli? Kai sä sen jätät itsellesi vielä?" "En mä Sallista oo luopumassa, en todellakaan. Sen kanssa jatketaan myös kisaamista. Olen myös vähän miettinyt Sallin astuttamista", selitin ja Milan silmissä välkähti idea. "Mulla on sille orikin jo valmiina!" nainen ilmoitti. Tiesin tämän tarkoittavan Deania, joka majaili Ratapihan ratsutallilla yksityisenä. Mila oli jo aikaisemmin ehdotellut, että "naitettaisiin" Salli ja Dean, mutten ollut silloin vielä innostunut ajatuksesta. "Varmasti on.." naureskelin. Laitoin Husun karsinaansa, nykäisin oven lukot kiinni niin ylhäältä kuin alhaaltakin ja rapsutin hetken orin otsaa, kun tämä kurkisteli oven yli. "Äläpä luulekkaan!" naurahdin, kun Husu havitteli huulillaan ylimpää salpaa. Olin kuullut, että orissa oli Houdinin vikaa, jonka vuoksi sen kanssa kannatti pelata varman päälle ellei halunnut juosta pitkin metsiä hevosen perässä. Viimeöinen Nubin metsästys oli ollut jo ihan tarpeeksi. Kannoin Husun varusteet autosta päätallin varustehuoneeseen ja kävin vielä hakemassa Sallin sisälle, ennen kuin lähdin tekemään talon naisväelle ruokaa. Tosin Inna oli jossain välissä ehtinyt käymään (taas) mäkkärissä ja oli hakenut koko poppoolle evästä. Siinä me istuttiin eukkojen kanssa pöydän ääressä ahtaen suuhun ransakalaisia hyvällä ruokahalulla. Sofia oli häipynyt maisemista ja Rosannakin oli lähdössä uuden vuoden jälkeen ulkomaille. Sitten olisimme vain minä, Mila ja Inna. Tosin Mila oli puhunut, että Nella oli etsimässä itselleen kämppää, joten voi olla, että tallin uusin työntekijä majottuisi yhteen huoneeseen jos ei muuta kämppää löytäisi.
|
|
|
Post by Jesse on Jan 6, 2017 12:41:13 GMT 2
06.01.2017
"Iltoja!" kajautin astellessani taukohuoneeseen, jonne oli kerääntynyt sankka joukko tallilaisia. Kaikki kurkistelivat Milan olan yli tietokoneen näytölle ja tuuppivat toisiaan nähdäkseen paremmin. "Ooooi, tuo on söpö!" Jannica huokaisi ja sai Julian komppaamaan itseään. "Mitä te teette?" kysyin kuoriutuessani ulos kaulaliinasta ja piposta. Paukkupakkaset olivat natisuttaneet nurkkia jo muutaman päivän ajan ja pikkuhiljaa rupesi jo kyrsimään nämä ilmat. Onneksi ennusteet lupasivat huomiselle huomattavasti lämpimämpää ilmaa, vaikka miinuksen puolelle mittari silloinkin menisi. "Suunnitellaan, että mitä uusia hevosia meille tulee", Mila vastasi nenä kiinni läppärin näytössä. "Pistin ostoilmoituksen nettiin." "Jaahas..." hymähdin kaataessani kuppiin viimeiset tipat kahvipannun pohjalta. "Löytyykös mieluisia?" "Joo!" Nella hihkaisi. "Emmä osaa päättää.." Sesilia vaikeroi. "Mikset Mila voi ostaa noita kaikkia?" "Jos olisi varaa ja tilaa, niin todellakin ostaisin..." Mila naurahti. Istahdin pöydän ääreen ja nostin Pirskatin syliini. Katselin naisjoukkion parveilua läppärin äärellä ja silittelin sylissäni kehräävää kissaa. Perskatti yritti pöydän alla tappaa kengännauhaani ja jouduin komentamaan kissaa, jotta se ei olisi syönyt narua.
Hörpittyäni kahvit ja käytyäni tsekkaamassa, minkälaisia hevosia sekä poneja Milalle oli jo tarjottu, lähdin Sallin luo. Paukkupakkasten vuoksi herkkähipiäisimmät hevoset oli haettu sisälle jo puolilta päivin ja Salli oli yksi niistä. Ruunikko tamma seisoskeli tylsistyneen näköisenä karsinassaan ja hörähti pehmeästi, minut nähdessään. "Lähdetäänkös vähän treenailemaan?" kysyin tammalta rapsuttaessani sen otsaa. Kävin hakemassa Sallin harjapakin ja sidoin tamman karsinansa kaltereihin kiinni harjauksen aikana. Kavionkopse kuului tallikäytävältä ja kurkkasin, kuka sieltä tulee. Näin Julien ja tämän voikon risteytysponinsa, Nellan, saapuvan ratsastustamineet päällä tallin lämpöön. "Hei", moikkasin naista, joka mutisi tervehdyksen tapaisen takaisin. Blondi talutti hikisen ponin omaan karsinaan ja mutisi jotain, että olipa taas ratsastushetki. "Eikö mennyt niin kuin elokuvissa?" naurahdin. "No, ei. Oli taas vähän liikaa virtaa", Julie huokaisi. "Mutta kyllä se meno parani loppua kohden..." Nyökkäilin ymmärtäväisesti ja suin Sallia harjalla puhtaaksi. Salli yritti syödä riimunnarua ja avata solmua, mutta kiellon jälkeen jätti kötöstykseni rauhaan.
Salli malttoi tänään mielensä hienosti. Alkuun se hieman steppaili ja pöljäili, mutta kun päästiin esteiden pariin, tamman keskittyminen hyppäämiseen pysyi eikä touhunnut omiaan. Palasin ajatuksissani Milan ehdotukseen siitä, että Salli astutettaisiin Deanilla. Olin pikkuhiljaa alkanut lämpeämään naisen ehdotukselle, vaikka mielessä edelleen kaihersi Danielan ja Danielan varsan kuolema. Synnytyksessä kun oli tullut komplikaatioita, jonka vuoksi kumpikaan ei selvinnyt. Pelko Sallin menetyksestä oli sen takia myös läsnä, joten en innosta hihkuen ollut tammaani astuttamassa. Maneesin ovi narahti, kun ravailimme Sallin kanssa kaviouraa pitkin tehden koulukiemuroita. Innan ja Hazelin pärstät kurkkasivat sisälle ja varovaisesti nainen kysyi, saisiko tulla. "Tulkaa vain", hymyilin leveästi. Innakin oli pikkuhiljaa leppynyt eikä enää kiukutellut kuin mikäkin draamakuningatar. Milallekin nainen oli vihdoin saanut kakistettua, kuka se hänen mystinen mies oli. Mila oli ollut helpottunut, sillä oli pitkään epäillyt minulla ja Innalla olleen jotain sutinaa. Mila ei ollut tiennyt, miten reagoida. Hieman häntä harmitti, ettei hänelle ollut kerrottu, toisaalta oli iloinen, mutta myös hieman harmistunut ettei kaksikon suhde ollut onnistunut. Mutta kun se Juuso... "Mä vaan juoksutan Hazelia hetken", Inna puheli sulkiessaan maneesin ovea. "Jäädään tähän päätyyn..." "Siitä vaan. Me ollaan tässä lopettelemassa muutenkin pikkuhiljaa", sanoin. Inna hymyili pienesti ja talutti Hazelin oikeaan kohtaan. "Onko Hazelilla ollut mitään komplikaatioita synnytyksissä?" kysyin naiselta, kun tämä komensi tammansa käyntiin. "Ei mitään suurempia. Kuinka niin?" Inna muisteli seuratessaan tammansa kulkua liinan toisessa päässä. "Mietin vain..." "Meinaatko Sallin astuttaa?" Inna innostui. "En tiedä vielä... Olis kai se pikku-Salli kiva, mutta..." mutisin ja ratsastin Sallin keskelle maneesia. "Mutta Daniela?" "Niin..." Inna kohautti olkiaan. "Se oli kyllä harmi. Mutta eihän se tarkoita, että Sallille kävisi samoin?" "Ei niin. Mutta pieni pelko persiissä sitä on silti." Laskeuduin Sallin selästä, löysäsin satulavyötä parilla reiällä ja nostin jalustimet. Salli puhisi tyytyväisyyttään, kun nostin ohjat sen kaulan yli. Katselin hetken Hazelin ravaamista, ennen kuin lähdimme Sallin kanssa pois maneesista jättäen kaksikon omaan rauhaan.
Taukohuoneessa oli edelleen hevostenselailu kesken ja huvittuneena jatkoin matkaani Husun luo. Ori oli hienosti sopeutunut Vaahterapolkuun ja olimme jo aloitelleet treenaamista kesän kenttäkisoja varten. Tietenkään maastoesteille emme olleet vielä päässeet, mutta ainakin sileällä ja rataesteillä Husu oli esitellyt taitojaan. Varustin orin ja tunkeuduimme jälleen maneesiin treenailemaan. Innakin oli vielä siellä Hazelin kanssa ja Catherinekin oli ilmestynyt paikalle Pilgrimin kanssa. "Täällähän on ruuhkaa", nauroin. "Ei kukaan hullu tässä säässä ulkonakaan treenaa", Catherine totesi poninsa selästä. Inna keräsi liinan käteensä ja ilmoitti poistuvansa paikalta. Husu jäi hirnumaan Hazelin perään ja olisi mieluusti lähtenyt neidon mukaan. "Nyt kuule ei treffailla, nyt treenataan." Husu oli omaan tapaansa energinen. Hyvä että ehdin takamukseni sen satulaan iskeä, kun sen lähti jo liikkeelle. Pidättelin cremelloa ja keräsin ohjat käteeni kunnolla. "Perkele!" murisin, kun Husu käpytteli jotain pikakävelyä pitkin kaviouraa häntä viuhtoen eikä millään malttanut kuunnella ohjeitani. "Haha! Eikö olekin kivaa?" Catherine hihitti ruunansa selästä, joka sekin tuntui kulkevan kuin tulisilla hiilillä. "Tosi kivaa!", huokaisin. Husun kanssa treenit meni huonommin kuin Sallin kanssa, mutta saatiin me kuitenkin muutama onnistunut esterata ja koulukiemura tehtyä ilman moitteita.
Ratsastuksen jälkeen hoidin Husun huolella ja suljin sen omaan karsinaansa. Tein sille iltapöperöt valmiiksi ja lähdin sitten katsomaan, joko akkalauma olisi irtaantunut läppärin näytöstä vai vieläkö siellä pähkäiltiin tulevia hevosia. Joukkio koneen ympäriltä oli kadonnut, mutta Mila siinä vielä nettiä selaili kahvikupin kera ja pureskeli kynänpäätä. "Mila..." "Niin?" nainen nosti katseensa läppärin näytöstä kynä suussaan. "Vieläkö sä sitä Deania Sallille lainaisit?" Mila näytti siltä, että tippuisi penkiltä. Kynä tipahti kolahtaen lattialle ja naisen kasvoille nousi leveä hymy. "Totta kai!"
|
|
|
Post by Jesse on Mar 8, 2017 12:21:10 GMT 2
8.3.2017"Tästähän on tullut jo traditio..." mietiskelin touhutessani aamun kähmeessä keittiössä. Tuore kahvi lorisi pannuun, pullat paistuivat uunissa ja pari hassua ruusua törrötti keskellä keittiön pöytää maljakossa. "Mä arvasin tämän!" Innan ääni kuului keittiön ovelta. "Hyvää naistenpäivää!" hihkaisin ja viittoilin naista istuutumaan pöydän ääreen. "Kahvi on ihan just valmista ja pullatkin iiiiihan kohta." Nellakin raahusteli paikalle venytellen ja ihmetteli, mitä täällä oikein tapahtui. "Jessen naistenpäivän aamukahvit ja pullat täällä tapahtuu", Inna selitti. "Ajattele, se on edes yhden päivän vuodessa meille mieliksi!" "Ai, mutta sehän on kiva!" Nella hymyili leveästi. Tarjoilin naisille kahvit ja pullat pöytään vilkaisten kelloa. "Täytyykin lähteä se yksi unikeko herättämään", sanoin tarkoittaen Milaa, jonka työvuoro alkaisi tunnin kuluttua. "Älkää syökö kaikkia pullia!" Mila makasi x-asennossa sängyssä kissat kainalossa. Asettelin tarjottimen kahvikuppeineen ja ruusuineen yöpöydälle, jonka jälkeen suukotin naista poskelle. "Mee pois..." Mila nurisi. "Nouseppas nyt." "En." "Kaunis päivä tänä.." "Ei ole." "Aha. No ei sitten, mutta tossa on sulle kahvia ja pullaa." Mila vinkui hetken jotain pää tyynyn alla, ennen kuin viskasi tyynyn pois ja kohottautui istumaan. "Mistäs nyt tuulee? Mitä sä oot vailla?" nainen murahteli nostaessaan kahvikuppia huulilleen. "Hyvää naistenpäivää", toivotin leveä hymy kasvoillani. "Aiiii, tänäänkö se oli?" Mila kurtisti kulmiaan. "En kai minä tommosia muista." "Mutta minäpä muistan!" virnuilin. "Noh, sä voit sitte tehdä mun työvuoron niin mä jään halailemaan peittoa koko päiväksi?" nainen ehdotti, mutta jouduin kieltäytymään tarjouksesta. "Mun pitää lähteä käymään kylillä." Kylällä pyöriessäni eksyin kiinteistövälitysliikkeen näyteikkunaa tutkailemaan. Silmiini osui ilmoitus myytävästä tontista, jonka pihalla oli talli. Itse asuinrakennus oli palanut maan tasalle vuoden alussa, mutta tyhjillään ollut talli sekä maneesi oli pysynyt vahingoittumattomana. Pian huomasin käveleväni sisään liikkeeseen ja kysyin, milloin sitä tonttia talleineen pääsisi näkemään. "Aii, se Arolan tila? Hmmm, jos sinulla ei ole kiire, niin voin kyllä lähteä vaikka heti näyttämään?" välittäjänainen totesi iloisesti. "Arola? Onko sen nimi Arola?" "Joo, on. Kuinka niin?" "Ei kun huvitti vain. Minä kun olen itse Aro." "Hauska sattuma! Vai kenties kohtalo?" nainen nauroi. "Mennäänkö?" "Kuusi karsinaa täällä vain on, mutta aina on laajennusmahdollisuus!" välittäjä selitti, kun kiertelimme tonttia. "Ja mikä estää rakentamasta uutta asuinrakennusta tuon vanhan tilalle? Onko sinulla itselläsi hevosia?" "Kaksi. Kolmas tulossa tossa vuoden vaihteessa, mikäli kaikki menee hyvin. Tiineenä se toinen hevonen." "Voi kun kiva! Ratsastuskoulu on tossa parin kilsan päässä, että hevosihmisiä olisi ihan naapurissakin.." "Tiedän. Asun siellä." "Ai Vaahterapolussa? No, mutta ei olis pitkä matka kotiinkaan." "Näinpä..." mutisin hieroen niskaani. Mitä minä edes täällä tein? Minun piti vain käydä ostoksilla ja lähteä sitten kotiin liikuttamaan Husu ja Salli. Itse talli oli kyllä hyvässä kunnossa. Maneesille ei pieni ehostus tekisi pahaa, mutta muuten täällä olisi hyvät puitteet pitää hevosia. Säästössäkin minulla oli rahaa sen verran, että saisi kaikki remontit tehtyä ilman ylimääräisiä lainoja. "Teetkö tarjouksen nyt vai myöhemmin?" välittäjä tivasi, kun olimme tekemässä lähtöä. Heiluttelin auton avaimia ja silmäilin ympärilleni. Tuonne tarha, tuonne toinen. Ratsastuskenttä tonne..."Tiedätkös. Mennään vain tekemään se tarjous." "Loistavaa!" Ajaessani kohti Vaahterapolkua, ihmettelin hetken, mitä mä just tein. Välittäjä lupasi soittaa heti, kun myyjät tietäisivät, hyväksyykö minun tarjouksen vai pyyhkiikö sillä takapuolensa. Myöhästä se oli enää perua. Tulisiko tallista yksityistalli? Veisinkö omat hevoset sinne? Millaista toimintaa? Puhelimeni pirahti soimaan ja ystäväni Topiaksen nimi vilkkui ruudussa. "Halloota?" "No moro! Onko paha paikka?""Eiipä kyllä tällä hetkellä." "Hyvä. Kuule, minä oon lähdössä käymään Tanskassa hevosmarkkinoilla huhtikuussa ja utelen, olisiko sinulla tarvetta uudelle hevoselle? Olis aika oivia menopelejä siellä myynnissä.""Ei kyllä minulla ole mitään tarvetta." "Tiedätkö ketään, kenellä olis? Mite siellä Vaahteramäellä... vai mikä se oli... Onko siellä tuntihevosille tarvetta? Noi on kyllä sen verran hyvästä suvusta, että olis kyllä enemmän kilpahevosia kuin tuntiratsuja, mutta...""Vaahterapolussa? Ei tällä hetkellä." "Jahas... Nooh, minäpä tuon muutaman kopukan sieltä varmaan Suomeen ja myyn ne sitten eteenpäin. En kyllä tiedä mihin mä ne tungen ennen myyntiä, mutta se on vain järjestelykysymys.""No tuota... Mä saatoin just tehdä tarjouksen yhdestä tontista, missä on kuuden hevosen talli... Ja maneesi..." lipsautin. "Oho! Jätkähän on pistänyt tuulemaan. No mutta, sittenhän toi tilanpuute on ratkaistu. Kuuleppa, mite ois? Joku tuontibisnes pystyyn? Sä valmennat hevosia ja mä kärrään niitä sulle? Tuotot ja tietty menot puoliksi?" Topias innostui. "Älä nyt vielä innostu. Ei ole tarjousta vielä hyväksytty." "No perkele, jos ei hyväksy, niin tarjotaan vähän lisää! Huomenna ku tuut Tiia ja Haituvaa valmentamaan, niin jutellaan sen jälkeen? Ok?" "Noh... Okei. Mutta älä nyt vielä siitä huutele pitkin kyliä." "En tietenkään! Nähdään huomenna! Loistavaa. Hyvä. Hei!""Moro.." Jälleen mielessäni pyöri kysymys: Mitä hittoa mä oon taas mennyt tekemään?! Tallilla oli kova kuhina. Harjoiteltiin tulevia Tie Tähtiin-kisoja varten sekä aprillipäivän kisoja. Itse kävin Sallin kanssa pienellä maastolenkillä tuulettamassa päätäni sekä ajatuksiani ja sen jälkeen Husun kanssa väänsin kentällä kevyen estetreenin. Molemmat osasivat käyttäytyä hienosti. Kerrankin. Husun kanssa olimme osallistuneet Tie Tähtiin-kisoihin ja Kustia tulisin lainaamaan estekisoihin Team Vaahterapolku-jäsenyyden takia. Kimo ruuna ei pahemmin meikäläisen seurasta välittänyt, ainakaan näin ensialkuun, mutta kyllä meidän yhteistyö ihan hyvin toimi selästä käsin. Muuten oli pientä perkelöintiä ja änkyröintiä havaittavissa ruunan kanssa. Eiiiköhän se tästä. Illalla istuin mietteliäänä kotisohvalla Tohelo sylissä ja tuijotin tyhjin silmin telkkarissa pyörivää Sykettä. "Mitä mietit?" Mila kysyi istahtaessaan viereeni sipsipussin kera. "Mä tein tarjouksen tosta Arolan tontista." "Mistä? Ai siitä, mikä on vähän matkan päässä? Se, missä oli tulipalo tammikuussa?" "Joo." "Miksi?" Mila naurahti. "En minä tiedä. Kai se oli kohtaloa tai jotain..." "Ootko sä jättämässä meidät tänne?" Mila huolestui. "Täh? No en tietenkään ole. Ette te minusta noin helpolla eroon pääse!" naurahdin ja kaappasin naisen kainalooni. "Huh, no hyvä. Mitä sä sitten meinaat sen tallin kanssa tehdä?" "Topiaksella oli jo yksi idea valmiina..." "Ahaaa... No, mitäs Topias?" Selitin Milalle Topiaksen idean ja nainen kuunteli tarkkaavaisena. "Kuulostaako ihan hullulta?" "Noh... Kaikki ideathan ne hulluilta kuulostaa, mutta voishan se toimiakin", nainen sanoi lopulta. "Tiedä vaikka itsekin eksyisin sinne ostoksille sitte! Kai mä saan alennusta?" "Millähän verukkeella alennusta?" "Oon köyhä tallin omistaja. Mutta multa löytyy luontovisa!" Mila naljaili. "Käykö se maksuvälineenä." "Jossain tapauksissa..." hymyilin ja suutelin naista intohimoisesti. Pian kädet eksyivät vaatteiden alle ja tunnelma kävi kuumana. "Hei! Hyi! Teidän huone on tuolla!" paikalle eksynyt Inna älähti. Irtaannuimme Milan kanssa toisistamme nopeasti ja nousimme istumaan. "Sori..." Mila hihitti ja suoristi paitaansa. Itse nappasin sohvatyynyn syliini ja olin katsovani mielenkiinnolla Sykkeen lopputekstejä. Inna pyöritti päätään ja istahti nojatuoliin: "Ootte ällöjä." // 20pistettä kasassa
|
|
|
Post by Jesse on Sept 9, 2017 15:25:46 GMT 2
9.9.2017
"Olkapää pois paikoiltaan, ranne ja nilkka murtunut, hiusmurtuma yhdessä kylkiluussa, lievä aivotärähdys... Hevosen selkään ei ole asiaa ainakaan ennen vuoden vaihdetta." Justiinsa. Olin maannut pari päivää sairaalapedissä sen jälkeen, kun olimme Husun kanssa käyneet vähän maastoesteitä hyppäämässä ja alas olin tullut erään puunrunko-esteen päälle. Ori oli säikähtänyt pusikosta esiin juossutta rusakkoa, tehnyt äkkipysähdyksen esteen edessä, hypännyt salamannopeasti sivulle ja minä olin jatkanut matkaani satulasta kohti estettä. Olisin nyt edes lentänyt samalla vauhdilla esteen yli, mutta eiii... Siihen minä olin jysähtänyt rungon päälle ja taju pois.
Onneksi Husu oli juossut suorinta tietä tallille, jossa Markus oli ollut jakamassa päiväheiniä tarhoille. Mies oli välittömästi tajunnut, että nyt oli sattunut ja pahasti, jättänyt heinät niille sijoilleen ja lähtenyt autolla kohti maastoesterataa, josta olikin minut sitten löytänyt. Olin tullut takaisin tajuihini hetkeksi, muistan kyllä Markuksen uhanneen antaa minulle tekohengitystä jos ei ala silmät aukeamaan, joten pakko kai se oli käydä niin sanotusti elävien kirjoissa edes hetki, mutta muuten seuraavat muistikuvani ovat vasta sairaalassa, kun Mila istui naama valkoisena sairaalapedin vieressä. "Luojan kiitos!" Mila oli vinkaissut huomattuaan, että olin hereillä. "Missä Husu?" kysyin ensimmäiseksi ja Mila pyöräytti silmiään hymyillen pienesti. "Tallissa turvassa", nainen vakuutteli. "Yöh, kamala olo", valittelin ja yritin saada näkökentän sumuisesta terävämmäksi. Olo oli muutenkin kuin jyrän alle jääneellä.
Äitikin oli sännännyt paikalle lähes samantein ja lupasi jäädä auttamaan minua niin kauan, että voisin jättää menopeliksi määrätyn rullatuolin pois ja jatkaa menoani kävelykeppien avulla. Olin hieman harannut tätä ehdotusta vastaan, mutta kun äiti oli myös ehdottanut, että tulisin hänen luo siksi aikaa, oli Milakin luvannut Ritvan majottautua meille joksikin aikaa. Äiti oli uhannut jopa häätää Milan pois makuuhuonesta, jotta voisi nukkua minun kanssa samassa huoneessa, mutta siihen en ollut suostunut. Eikä kyllä Milakaan. Joten tässä sitä oltiin. Rullailin pitkin Vaahterapolun pihaa äitini työntämänä... "Paluu lapsuuteesi! Kävimme kuule päivittäin pitkillä vaunulenkeillä sinun kanssa." äiti oli pälättänyt, kun oli kärrännyt minua kohti tallia. Tuomo ja Markus olivat jopa rakentaneet väliaikaisen rampin talon portaille, jotta pääsisin sisälle ja ulos.
"Näytät kamalalta", Inna oli todennut ensimmäiseksi, kun olin tullut sairaalasta kotiin. "Tiedän", naurahdin. Ihan niin kuin murtuneet raajat eivät olisi olleet tarpeeksi, olin saanut myös komean mustelman otsaani, jonka myötä myös silmät olivat kuin pesukarhulla. "No ei vaa, onneksi oot kunnossa. Tai no, hengissä!" nainen naurahti lohduttelevasti. "Mä voin auttaa sua hevosten liikuttamisessa, jos tarvitsee." Myös Pyry ja Aura olivat jo lupautuneet auttamaan Sallin ja Husun liikuttamisessa, kuten myös Mila ja muut työntekijät. Mutta ainahan ne ylimääräiset apukädet olivat tarpeen, joten annoin jokaiselle luvan touhuta kaksikon kanssa mitä haluavat.
Salli tosin joutuisi pian ratsastuskieltoon muutenkin, kiitos vatsassa kasvavan varsan.
|
|
|
Post by Jesse on Oct 7, 2017 19:44:46 GMT 2
7.10.2017
"Pärjäätkö sinä nyt varmasti?" äiti huolehti kanaemon lailla, kun seisoimme eteisessä naisen matkalaukkujen keskellä. "Pärjään pärjään..." huokaisin pyöritellen silmiäni ja nojasin kävelysauvoihin. Ranteen murtuma oli parantunut ennätysvauhtia, tänään olin saanut siitä kipsin pois ja sain luvan kokeilla sauvojen avulla kompurointia. Pyörätuoli olisi edelleen käytettävissä, sillä kovin kauaa en jaksanut saati pystynyt sauvojen kanssa kävelemään. Nilkka saisi pysytellä vielä pari viikkoa kipsissä, mutta lääkäri oli lohdutellut, etten ainakaan leikkaukseen joutuisi sen takia. Kunhan en vain teloisi sitä heti uudestaan... "Soita heti, jos tulee jotain ongelmia", äiti papatti. "Tulen heti avuksesi, jos tuntuu siltä!" "Soitan, soitan..." vakuuttelin. Pihamaalta kuului auton tööttäys. "Taksis tuli." Äiti katseli hetken minua huolestuneena, nosti kapsäkkinsä ja avasi oven. "Noh, minä lähden sitten..." "Heippa! Soita, kun olet kotona!" huikkasin äidin perään ja jäin katselemaan, kun tämä kipitti pihatien poikki parkkipaikalle, jossa musta mersu seisoi. Suljin oven, huokaisin syvään ja suunnistin kulkuni keittiöön. Istahdin tuolille ja tutkailin rannettani. Hieman oli liikeradat kädessä hakusessa, mutta kyllä siitä lääkärin mukaan ihan toimiva käpälä tulisi, kunhan muistaisin jumppailla sitä ahkerasti. "Öhöhö, ranneliikettä vaan tekemään yön pimeinä tunteina!" Markus oli velmuillut. "Saa Milan ranne hetken lepoa, höhöhöhö!" Eipä kyllä sellaisia ranneliikkeitä oo näkynyt vähään aikaan. Tunnelma on ollut vähintäänkin kireä viime aikoina ja osaltaan saisin syyllistä etsiä peilistä. Kyllähän tämä potilaana olo sai pinnan kiristymään vähän liikaakin.
Lähdin klenkuttamaan kohti tallia. Puolessa välissä jo meinasi ranteesta loppua puhti, mutta hammasta purren onnistuin pääsemään taukohuoneeseen saakka, jossa porukka löhösi tapansa mukaan. "Kah, Jesse!" Aura hihkaisi minut nähdessään ja teki minulle tilaa sohvalla. Istahdin naisen viereen ja yritin pakottaa kasvoilleni jonkun hymyn tapaisen. "Lähtikö äitis?" Pyry uteli mussuttaen voileipäänsä. "Joo, lähti. Onneksi..." vastasin. "Hei sinä, voitko antaa mulle kahvia?" Kahvinkeittimen luona touhuava blondi mulkaisi minua vihaisesti, mutta kaatoi lopulta minulle kupillisen kahvia. "Siinäpä olis arvon herralle kahvia..." nuori nainen murahti ja hymyili vittumaisesti. "Kiitos, neiti", tuhahdin takaisin. Kunnon känkkäränkkä emäntä tämä vissiin... "Nica hoitaa Vennaa", Aura kuiskasi minulle, kun tämä Grumpy Cat marssi ulos taukohuoneesta. "Ahaa, hän on siis Vennan hoitaja. Oikea päivänsäde vissiin..." naurahdin. "On kyllä. Mut mä näin sen kerran hymyilevän!" Pyry kertoi silmät suurina. "Nyt kyllä valehtelet", Catherine nauroi. Pyry vakuutteli puhuvansa totta. "Noh, noh. Olkaapa nyt kunnolla. Mä uskon, että tää tyyppi on ihan kiva, kun siihen vain tutustuu", rauhoittelin kikattelevia tallilaisia. Mila ainakin antaisi pitkin korvia, jos kuulisi miten toisista täällä puhutaan.
Kun olin hörpännyt kahvini, lähdin raahautumaan kohti ratsastuskenttää. Helena siellä piti tuntia vakioryhmäläisille ja seurasin heidän touhujaan hetken. Hitto vie, että teki mieli jo satulaan. Mutta ei... Ei vielä. Maneesissakin kuulosti olevan joku, joten lähdin kurkkaamaan, ketä siellä oli. Kompuroin portaat ylös katsomoon ja istahdin nitisevälle penkille. Joku nuori poika siellä ratsasti tiikerinkirjavalla puoliverisellä ja päättelin tämän olevan Max, yksi uusista yksityisistä tulokkaista. Kaksikon työskentely oli aika mielenkiintoista katseltavaa. Orilla oli energiaa vaikka muille jakaa ja se sähelsi omiaan, mutta selässä istuva ratsastaja näytti siltä, ettei periksi antaisi vaikka hetkittäin pientä epätoivoa oli kasvoilta nähtävissä. Tuli hieman mieleen minun ja Husun alkutaival. "Teissä on potentiaalia, kunhan tuon yhteistyön saatte pelaamaan", huikkasin, kun ratsukko lopetteli treenejään. Ratsastaja mulkaisi minua kulmiensa alta ja kohautti harteitaan. "Ei ku ihan oikeasti", vakuuttelin hymyssä suin. "Keskityttekö lähinnä esteisiin vai kouluun?" "Esteisiin kai..." Maxim murahti. "Juujuu, jos haluat, niin voin joskus tulla katsomaan teidän treenaamista ja antaa neuvoja. Mä en nyt ite hetkeen pääse hevosen selkään, joten aikaa kyllä löytyy", ehdotin ja sain vastaukseksi jälleen olan kohautuksen. Ei ilmeisesti mikään puheliain kaveri tämä tyyppi.
Nousin irvistäen penkiltä ylös ja laskeuduin alas katsomosta. Mila näytti kävelevän kohti taloa, joten lähdin naisen perään. "Odota!" huudahdin naisen perään, joka pyörähti nopeasti ympäri. Köpöttelin naisen luo niin nopeasti kuin suinkin keppeineni pääsin. "No?" Mila murahti minun päästessä hänen luo. "Puuh, ei mitään..." irvistelin. Prrrkele että kävi ranteeseen. "Äiti lähti." "Hyvä", Mila tuhahti. Tuskaisen näköisenä seurasin Milaa talolle ja rojahdin äkkiä olohuoneen sohvalle istumaan. Mila touhusi keittiössä ja huuteli, haluaisinko jotain. "Särkylääkkeen ja vesilasin!" vastasin. Mila toi pyytämäni ja katsoi minua huolestuneen näköisenä. "Et kai sä vaan rasittanut ittees liikaa?" tämä mietti ääneen, kun kulautin särkylääkkeen alas kurkustani veden kera. "Nääh, kyllä tämä tästä", mutisin ja liikuttelin varovaisesti rannettani. "Ota vähän rauhallisemmin kuitenkin. Jos mielit parantua..." Mila hymähti ja istahti viereeni. Kaappasin naisen kainalooni ja lupasin parantua täydellisesti ennen meidän häitä. "Mitä häitä?" Mila naurahti. "En mä tiedä, niitä jotka joskus pidetään." Mila pyöritteli päätään ja käpertyi kainalooni. "Oot ääliö." "Niin sinäkin." "Kiitos." "Ole hyvä."
|
|
|
Post by Jesse on Dec 25, 2017 1:17:51 GMT 2
24.12.2017
"Vai että tämmönen paikka..." siskoni Silja totesi hyväksyvästi, kun olin pitänyt hänelle ja hänen kihlatulleen, Jaanalle, pienen tallikierroksen. Minun jalkakin oli jo parantunut, joten keppejä ei tarvittu enää ja ratsastamaankin pääsin jo. Tosin Mila ei ollut vielä minua päästänyt Husun selkään, joten olin joutunut tyytymään laiskamato-Annaan. Mutta kohta "Kyllä mäkin täällä voisin viihtyä!" Jaana naurahti. "Vaikken mikään heppatyttö olekaan." Hymyilin leveästi. Kaksikko oli saapunut aikaisin aamulla Vaahterapolkuun joulun viettoon. En ollut siskoani nähnyt varmaan puoleen vuoteen, joten kun hän kysyi, sopisiko jouluvieraiksi saapua, en voinut muuta kuin vastata myöntävästi. Milakaan ei ollut asialle nyrpeää nenää näyttänyt, vaan oli ollut aidosti ilahtunut näistä vieraista (äiti sitten olikin eri asia.).
Kävelimme takaisin talliin yksäripuolelle ja Inna nojaili Sallin karsinaan pähkäilevän näköisenä. "Mitäs sä siinä roikut?" kysäisin naiselta, joka oli myös jäänyt Vaahterapolkuun jouluksi. "Kato sitä. Ei mee enää kauaa..." Inna kertoi ja osoitti Sallin mahan alle, kohti haaroväliä. Avasin karsinan oven ja luikahdin ruunikon karsinaan. Kurkistin kohti nisiä ja toden totta. Vahatipahtan ne sinne oli ilmestyneet. Minut valtasi innostunut, mutta samalla huolestunut tunne. En voinut olla miettimättä entistä hevostani, Danielaa, sekä sen varsaa, jotka olivat molemmat menehtyneet varsomisen yhteydessä. Muita varsomisen merkkejä Salli ei näyttänytkään. Hieman näytti nyrpeältä, kun sen mahan alla kyyristelin, mutta jatkoi heiniensä puputtamista hyvällä ruokahalulla. "Tälleen ihan ummikkona hevosasioista, täytyy kyllä kysyä, et mitä?" Jaana naurahti ja katsahti kysyvästi Innaan. "Kun varsominen on lähellä, niin tammoille ilmestyy tommoset vahatipat, eli sellaiset maitotipat, tisseihin. Päivä tai kaksi, niin saattaa synnyttää", Inna kertoi. "Aaaawww! Saatetaanko me nähdä ihan pikkuruinen varsa?" Silja innostui. Tulin ulos karsinasta, suljin oven ja kerroin, että voi mennä vaikka viikkokin ennen kuin Salli varsoisi. Laskettuaika oli vasta 1.1. enkä ollut vielä henkisesti valmistautunut Sallin varsomiseen. "Mut tarkkaillaan tilannetta", naurahdin nähdessäni siskoni ja Jaanan pettyneen ilmeen.
Jätimme Sallin omaan rauhaansa ja lähdimme sisälle taloon, jossa tuoksui joulukinkku. "Siinähän te olette! Kinkku on valmis parin tunnin päästä!" äiti kiljui keittiöstä, kun potkimme eteisessä kenkiä pois jalasta. Naiset jäivät auttamaan äitiä ruokavalmisteluissa ja itse köpöttelin olohuoneeseen, jossa Mila lojui sohvalla kissojen kanssa. "Sallilla on vahatipat", ilmoitin ja Mila oli vetää glögiä henkitorveensa. "Oho! Joko se poksahtaa?" nainen hihkaisi innostuneena. "Eiii se varmaan vielä... Mutta pian." Kömmin Milan viereen sohvalle ja suukotin naista poskelle. "Paljonko sinä oot sitä glögiä terästänyt?" murahdin haistaessani pienen viinan katkun naisen suunnasta. "Pikkuisen vain", Mila nauroi. Pyöritin päätäni ja selailin nopeasti tv-kanavat läpi. Eipä sieltä tullut oikein muuta kuin koko perheen elokuvia ja ruokaohjelmia. Mila jatkoi tissutteluaan, ja minä mietin, miksei tämä voinut olla edes hetkeä hörppimättä alkoholia elimistöönsä.
Illalla jaoimme lahjat sekä söimme navat täyteen jouluruokia.
|
|