|
Post by Mila on Nov 25, 2013 20:32:27 GMT 2
|
|
|
Post by Inna on Jan 3, 2014 15:40:30 GMT 2
”Ei mitään hätää Pikkurihmaseni”, lepertelin samalla, kun rapsuttelin suokkitammani kaulaa. ”Ulla menee tutustumaan hieman Vaahterapolkuun ja hankkimaan siellä käytöstapoja.” Samassa harmaa varsa jo puraisikin minua pakaralle. Mokoma kiusankappale! No, ei. Ulla oli oikein mukava ja lempeä varsa, mutta tykkäsi vain käyttää liikaa noita hampaitaan. Ehkä ne voisi sahata pois? Taputtelin vielä hetken Rihmaa ennen kuin puin jo kauheasti kasvaneelle varsalle riimun päähän ja napsautin narun kiinni. Olin hetki sitten pistänyt tammani lähtökuntoon eli loimi päälle ja snadit matkustussuojat jalkaan. Sain sujautettua Ullan ulos karsinasta ja pidettyä meteliä pitävän Rihman sisällä. Rihma saisi viettää karsinassa aikaansa, kunnes hieman rauhoittuu. Eihän se nyt kivaa ole, että oma pikkuvauveli viedään pois! Talutin reippaasti kävelevän Ullan trailerin luokse, jossa Oskari kiltisti auttoi minua lastamaan hevosen. Ulla käveli kiltisti traileriin, jota olin Milalta lainannut. Rexona oli saanut lähteä myös kyytikaveriksi, ettei pikkuisen tarvinnut ihan yksin matkustaa. Kiitin Oskaria ja menin sitten itse kuskin paikalle. Automatka Vaahterapolkuun sujui ilman mutkia matkassa. Stina tuli ottamaan Rexonan pois kyydistä, kunhan ensin olin saanut Ullan. Ulla katseli hieman hämillään uusia maisemia, mutta taputtelin tammaa kaulalle. Ulkona satoi hieman lunta ja oli pari astetta pakkasta. Talutin Ullan sisälle yksityistalliin omaan karsinaansa, jossa riisuin siltä loimen ja suojat pois. Tamma pääsisi kohta tutustumaan tarhakaveriinsa, Villaan. Harjailin hetken Ullaa ennen kuin talutin sen ulos. Villa seisoskeli tarhassaan ja katsoi korvat pystyssä uutta kaveriaan. Villa jopa hieman hirnui. Talutin Ullan tarhaan ja päästin irti. Tamma meni heti tekemään tuttavuutta Villan kanssa. Katselinkin hetken tammojen tutustumisseremoniaa, ettei kumpikaan tappaisi toisiaan. Näyttäisivät tulevan hyvin toimeen keskenään. Hyvä homma.
|
|
|
Post by Inna on Jan 3, 2014 17:55:55 GMT 2
Huoneeni siivousurakka oli viimein valmis ja katsoin saannoksiani tyytyväisenä. Huomenna se olisi kuitenkin taas samanlainen sekasotku. Valkoinen sekarotuinen koirani, Launo, karvasti parasta aikaa sänkyäni, kun se kieriskeli sen päiväpeitolla luu suussa. Rapsutin poikaa vatsan alta ja menin sitten vaatekaapilleni vaihtaakseni ratsastusvaatteet päälle. Ullan olin ennen siivousoperaatiota päästänyt Villan kanssa tarhailemaan. Kävisin kurkkaamassa tammaa ennen kuin nappaisin Sepon tarhastaan ja suuntaisin maneesiin hyppäämään. Vaihdoin päälleni farkkuratsihousut, ruskean hupparin ja mustan liivin. Kauhean raskaasti ei kannattanut pukeutua, koska pihalla oli vain pari hassua pakkasastetta. Launo sai jäädä sisälle odottamaan, että palaisin tai siihen asti, kunnes Mila tai Petra sen pelastaisi. Vedettyäni eteisessä ratsastussaappaani jalkaan, pujahdin pihalle ja suuntasin heti tarhoille. Seppo odotteli jo tarhan suulla minua. Nappasin sen riimuun kiinni ja talutin sitten Ullan kautta sisälle yksityistalliin. Matkalla oripoika hieman huuteli kauniille naisille. Tallissa kävin hakemassa orin harjat nopeasti ja palasin sitten harjailemaan herraa. Seppo seisoi kiltisti paikallaan, kun suin sen pehmeää talviturkkia. Kohta alkaisi karvanlähtökausi, enkä odottanut sitä innolla.. Setvin kauan Sepon takkuista häntää, jota en ilmeisesti kauhean usein selvittänyt, ainakaan takuista päätellen. Hieman oria kiusaten, tein sen häntään hienon letin ja kävin seuraavaksi käsiksi harjaan. Harja sai jäädä ilman lettejä tällä kertaa. Ei oria nyt liikaa saisi kiusata. Puhdistettuani vielä kaviot lumikikkareista, kävin hakemassa orin varusteet. Kurkkasin samalla reissulla taukohuoneeseen, hiljaiselta vaikutti koko talli. Mitä nyt Mila kuorsasi taukohuoneen sohvalla mahansa päällä koko kauhukolmikko Wienna, Mico ja Tohelo. Mieleni olisi tehnyt heittää lasillinen vettä naisen kasvoille, mutta päätin olla kiltti kämppis ja jättää sen toiseen kertaan sitten. Palasin Sepon luokse varusteiden kanssa ja heitin orin selkään tämän satulan ennen kuin kävin pujottamassa suitset päähän. Laitoin soljet kiinni ja kävin sitten pistämässä ruskeansatulan oikealle kohdalle. Katselin samalla, että satulahuopa täytyisi vaihtaa tämän kerran jälkeen. Suojat pistettyäni vielä orin jalkoihin, kävin hakemassa omat varusteeni eli raipan ja kypärän sekä vielä ratsastusloimen. Heitin loimen Sepon selkään ja talutin orin sitten kohti maneesia. Viheltelin, kun työnsin ovet auki ja huomattuani, että maneesi loisti tyhjyyttään, pujahdin sisälle Sepon kanssa. Sidoin Sepon hetkeksi kiinni, että saisin koottua pari estettä maneesiin. Tänään tarkoituksena oli ihan kunnolla hypätä, mutta enemmänkin korkeutta kuin rataa. Siksi laitoin ensimmäisen esteen heti alkuun metrin korkeudelle ja toisen sekä kolmannen sataankahteenkymmeneen. Palasin sitten innokkaan näköisen Sepon luokse, kapusin itseni selkään ja säädin jalustimet huomattavasti lyhyemmälle. Kouluratsastajana ne tuntuivat hieman epämukavilta, mutta en minä pidemmilläkään voinut hypätä. Verryttelin aluksi käynnissä helpoilla kiemuroilla ennen kuin kävin heittämässä ratsastusloimen pois ja aloitin ravissa työskentelyn. Sain hieman muistutella Seppoa sen takajaloista. Otimme myös hieman laukkaa ennen kuin lyhensin ohjia hyppäämistä varten. Nostin laukan pääty-ympyrällä ja saatuani orin laukkaamaan kunnolla, suuntasin kohti ensimmäistä estettä. Seppoa oli helppo lukea selästä käsin. Tiesin heti, kun se aikoi hypätä, jonka ansiosta sain painettua pohkeet kiinni. Huomasin hypyssä heti itse, että olin kuitenkin jäljessä Seppoa, jonka takia horjahdin itse. Taputin oria kuitenkin kaulalle, korjasin asentoni ja yritin heti uudestaan. Tällä kertaa se sujui jo hieman paremmin. Taputin oria kaulalle. Hyppäsimme matalaa vielä pari kertaa ennen kuin siirryin korkeampiin esteisiin. Olin sijoittanut ne niin, että toiselta oli helppo kaartaa suoraan toiselle. Ensimmäinen este sujui hyvin, mutta toiselle tulimme hieman suuressa kaaressa ja hyppy meni vinoon. Kokeilimme saman tien uudestaan ja tällä kertaa se onnistui. Minun pitäisi vain itse huomioida enemmän omaa asentoani. Vielä parin hypyn jälkeen siirsin orin raviin ja annoin sen ravailla omaa tahtia ympäri maneesia itse keventäen selässä. Lopuksi istahdin satulaan ja annoin Sepon itsekseen siirtyä käyntiin. Taputin oria vielä kaulalle ja kävin hakemassa loimen takaisin orin peffan päälle. Ajattelin vielä poiketa hieman maastossa kävelemässä, kun valoisaakin oli vielä. Lunta satoi hieman, kun lähdin käpsyttelemään kohti maastoja taputtaen vielä Seppoa kaulalle. Kyllä me tästä kehittyisimme vielä huomattavasti paremmin!
|
|
|
Post by Mila on Jan 4, 2014 10:44:17 GMT 2
Hei mitäs mää laitan tän päiviksen otsikoksi?
|
|
|
Post by Inna on Jan 4, 2014 14:16:25 GMT 2
En mää tiedä jotain tyhmää..
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 6, 2014 16:48:43 GMT 2
6.1.13 Ensitapaaminen *Rousk rousk* Söin välipalaleipääni autossa. Pian olisimme perillä! Jännitin vähän... Olenhan ennenkin yksityisiä hoitanut , mutta en ikinä näin nuorta! Automme kaartoi tallin pihaan. Perillä! ajattelin -Et sitten telo ittees sen varsan kanssa! -Enen iskä. Moikka! -Moi moi... Nappasin tallikassin käteeni , paukautin auton oven kiinni, ja lähdin jolkottelemaan tallille . - Hmm. Taisin tulla liian myöhään... Täällä ei ole ketään... Ajattelin. Katsoin kelloa. Se näytti 16.15. Eikai täältä porukka näin aikasten lähe? Kävelin yksityisten luo. -Ooh, tuon pikku söpöläisen täytyy olla Ulla... Kai... Sitten kuulin puhetta pihalta. Erotin sanoja kuten : Pikku-Hukkis, Hukkis,koulutunti... Sitten esiin ilmestyivät kaksi tyttöä. - Öh ... Moikka! Sanoin - Ai hei. Toinen heistä sanoi. He kävelivät luokseni. -Minä olen Mila, nainen jatkoi -Ja mä oon Petra, toinen hymyili -Okei, minä olen Olga. Tiedättekö te missä Inna on...? -Taidat olla Ullan uusi hoitaja? Mila kysyi -Joo , olen... - No, minä näin Innan viimeksi tuolla satuloiden luona. Menet katsos tuosta sisään, sitten menet tuonne, ja avaat tuon oven. Petra sanoi ja osoitti samalla suuntaa. - Okei, kiitos! Minä menen. Sitten Petra ja Mila jatkoivat keskusteluaan, ja minä hiippailin määrättyyn suuntaan. Ei tarvinnut kävellä hirmu pikään, kun tormäsin Innaan. Ja siis törmäsin. Olin kävellyt niin omissa aja tuksissani, etten ollut huomannut että Inna oli tullut minua vastaan. Onneksi kumpikaan ei kaatunut. -Oho! Olen tosi pahoillani! Anteeksi...! Sanoin yllättyneenä - Ei mitään. Sä taidatkin olla ... Olga? Inna naurahti - Joo, olen minä. Etsinkin sinua -Samoin, Ulla taitaakin kaivata harjausta. -Okei. Osaankohan mä edes hoitaa sitä... - Heh... Kyllä te pärjäätte. Ulla on täällä. Hetken kuluttua saavuimme Ullan karsinalle. - Ainiin.. Mähän näin jo Ullan! - Okkei. Tässä, käytä näitä harjoja. - Okei. Harjaaminen ei oikeen onnistunut... Hevonen pyöri karsinassa ympyrää , ja aina kun koskin sitä harjalla, se jähmettyi, muka säikähtäneenä, ja meni pikapika vauhtia karsinan toiseen päätyyn. Kun olin harjannut pikkuisen, vein harjat pois. Kävin hakemassa kassistani porkkanan ja syötin sen Ullalle. -Hei hei pikkuinen...
|
|
|
Post by Inna on Jan 8, 2014 21:20:15 GMT 2
Olin nakannut Petran kyytiin koulumatkalla ja nyt astuimme sisään taloon. Heti oven avattuani huomasin ihan hemmetin komea miehen seisoskelevan eteisessä Milan kanssa. ”No, siinähän ne sinun tulevat kämppiksesi ovatkin, Inna ja Petra, tässä on Jesse. Jesse muuttaa meille joksikin aikaa”, Mila esitteli tuntemattoman miehen. ”Siksi aikaa tänne majoitun, että löydän oman kämpän”, Jesse kertoi ja nyökyttelin päätäni yhä hieman hämilläni. Ei ihme, että Mila oli ottanut hänet tänne kämppikseksi! Mieshän oli kuin kopio Jensen Acklesista.. Löytäisinköhän minä jostain Channing Tatumin kaksosen? ”Okei, kiva!” sanoin innoissani. ”Tarkoittaako tämä nyt sitä, että en voi kulkea alasti suihkusta tullessa?” kysyin. Jessen lähtiessä, katsoimme hänen hyvännäköistä persettä. Ehdottomasti ottaisin tuollaisen miehen kämppikseksi! ”Huhhuh”, huokaisin, kun ovi sulkeutui ja pukkasin sitten Milaa. ”Sano Mila, että asennat suihkuun kameran! Joohan?” Mila purskahti nauruun ja Petrakin nauroi vieressämme pudistellen päätään. Mila lupasi miettivänsä asiaa, mutta suunnittelin jo itse asentavani sen. Ehkä voisin kaivaa elektroniikka-asentajan koulutukseni jostain taskusta ja olla ”ammattilainen”. Mila esitteli meille uuden poninsa, Brendan, joka sulatti saman tien sydämeni. Lupasin Milalle lahjovani tamman herkuilla niin, että se ei tykkäisi enää kenestäkään muusta. Aloitinkin lahjonnan jo taskussa olevalla porkkanalla. Petra lähti pian hoitamaan Jimmyä ja Mila lampsi omiin hommiinsa. Minä suuntasin tarhoille ja nappasin Sepon sieltä mukaani. Seppo tuntui virkeältä tänään, joten kouluvääntö voisi olla hyvä idea tänään. Talutin orin karsinaansa ja menin sitten hakemaan sen harjat. Palasin harjaamaan Seppoa ja pujahdin orin karsinaan. Tarjosin heti orille pienen sokeriherkun ja aloin sitten harjaamaan orin talviturkkia. Seppo ei ollut ollenkaan likainen, joten harjaus sujui sutjakkaasti ja pääsin hakemaan orin varusteita. Nappasin ne satulahuoneesta ja kuskasin sitten ne Sepon luokse. Heitin satulan selkään ja varustin hevosen ennen kuin hain omat tavarani ja suuntasin kentälle. Säädin jalustimet takaisin kouluratsastusmittaansa ja kapusin sitten selkään. Annoin orille pohjeavun ja Seppo lähti liikkeelle. Kävelin pari kierrosta ja kokosin sitten ohjat tuntumalle. Tein aluksi käynnissä hieman pohkeenväistöä ja avo- sekä sulkutaivutuksia, saadakseni orin hieman vertymään. Sunnilleen vartin väännettyäni pohkeenväistöjä, annoin pienen pohkeen ja kehotin Sepon raviin. Seppo lähti reippaaseen raviin ja aloin heti työstämään sitä kevyessä ravissa ympyröillä. Hetken kuluttua istahdin harjoitusraviin ja yritin jälleen tottua pompottavaan raviin. Tein myös ravissa pohkeenväistöä ja otin myös hieman laukkaa ympyrällä. Seppo kulki tänään hyvin ja tuntuikin hyvältä. Herra ansaitsisi kunnon taputukset ratsastuksen jälkeen. Kokeilimme vielä myös hieman laukanvaihdoksia ja takaosakäännöksiä. Kyllä minun pikkuestepuokki vain osasi myös koulukiemuroita. Puolen tunnin kuluttua ravasin vielä loppuravit pidemmillä ohjilla rennosti keventäen. Kehuin Seppoa taputtamalla sitä kaulalle ennen kuin hidastin orin käyntiin. Käveltyäni vielä hetken, ratsastin orin yksityistallin ovelle – kuka nyt jaksaisi sinne asti itse kävellä – ja loikkasin alas selästä. Suunnittelin vielä vieväni Ullaa hieman irtohypyille ennen kuin minun pitäisi mennä paneutumaan koulukirjoihin. Otin Sepolta varusteet pois ja kävin heittämässä sen niskaan vielä fleeceloimen. Ori oli hieman hionnutkin, niin sai hetken aikaa olla sisällä loimensa kanssa. Suuntasin käymässä vielä maneesilla rakentamassa sinne muutaman pienen estekujan Ullaa varten ennen kuin suuntasin sitten taukohuoneeseen. Mila hörppi kahviaan sohvalla ja Petra kuherteli pöydän ääressä Julian kanssa. ”Aah, kahvia!” sanoin niin kiitolliseen ääneen, että sellaista ei ole koskaan minun suustani kuulunut. Nappasin vakiomukini kuivauskaapista ja täytin sen kahvilla sekä maidolla. Sitten romahdin Milan viereen sohvalle. ”Mitäs Inna?” Mila kyseli. ”Seppo liikuteltu ja luulen, että ori olisi huomattavasti parempi kouluratsu kuin este”, naurahdin. ”Seuraavaksi vienkin Ullaa hieman irtohypyttämään, josta tulikin mieleeni. Saanko napata Ilon mukaan?” Mila nyökytteli hyväksyvästi. ”Hienoa!” sanoin ja kippasin loputkin kahvista kurkkuuni. Kävin tiskaamassa mukin ennen kuin suuntasin tarhoille. Hain ensin iloisen Ilon ja talutin sen sitten Ullan tarhalle. Nappasin oman suokkini myös kainaloon ja talutin sitten iloisesti pomppivat varsat suoraan maneesiin. Tarkistin, että ovi oli kunnolla kiinni ennen kuin vapautin Ilon narustaan. Tamma jäi hetkeksi seisoskelemaan viereeni, kunnes päästin Ullan vapaaksi. Sain hienosti ajettua Ullan ensimmäisenä pikkuesteelle, jonka se loikkasi suurehkolla ilmavaralla. Palkinnoksi se saikin hieman porkkanaa. Ilokin hyppäsi esteen hyvin ja sai myös palkintonsa. Vielä parin loikan jälkeen annoin varsojen juoksennella maneesissa itsekseen. Ilmeisesti niillä oli ainakin hauskaa ja hyppäsivät tammat hienosti esteen ilman erillistä kehotusta. Muutama hoitaja oli hivuttautunut maneesiin seuraamaan, kun varsat hieman juoksivat. Ohjasin molemmat vielä pari kertaa esteelle ennen kuin siivosin esteet sivuun ja nappasin tammat naruihinsa. Taputtelin niitä parhaani mukaan kävellessä takaisin tallille. Ulkona oli alkanut sataa vettä, mutta se nuorisoa tuntunut haittaavan. Heitin Ilon ensin omaan karsinaansa ja sitten kävin viemässä Ullan omaansa. Taputtelin hetken aikaa kasvavaa tammaneitiä ja en malttanut odottaa, että saisin nousta ensimmäistä kertaa sen selkään. ”Hyviä öitä pikkuinen”, sanoin tammalle ja halauksen jälkeen, kävin vielä sanomassa Sepolle heipat ja suuntasin sitten talolle. Leni tervehti minua tuttuun tapaan, kun astelin sisälle. Seuraavaksi vuorossa oli hieman ”ahkeraa” opiskelua. Olisikohan vielä olutta jäljellä?
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 13, 2014 15:02:30 GMT 2
13.1.2014 Olin ihan poikki. Raahustin meidän koulun pihasta bussiin. Matka kestäisi puolituntia... Koulua oli 8.00 - 14.00, ja niinkuin sanoin, olin ihan poikki! Sitten vielä hoitamaan se hevonen... No, sen sentään jaksoin hoitaa sen kunnolla, niin ihana kun se olikin! Mutta... mitä mä sen kanssa tekisin? Se on varmaankin harjattu? No, kai minä siivoan sen karsinan... Hyppäsin ulos bussin etupenkiltä. Vihdoin täällä! Ja sitten vain hoitamaan se pikku... Ajatukseni keskeytyivät kun joku huusi takaani: - Hei Olga? Unohit reppusi bussiin. -Häh? aa joo... Kiitos.. Juuri ja juuri sain reppuni ulos kun bussin ovi meni kiinni ja bussi kaahasi pois kaataen minut lumihankeen. -Törkeetä! En jaksanut ruveta raivoomaan , eihän se bussi takas tulis vaan kuuntelemaan mun rageemisiani. Sen sijaan keskityin löytämään tieni Ullan karsinalle. Kun sieltä olin itseni löytänyt, ajattelin siivota karsinan, kikkareita kun siellä näkyi hieman. Hain välineet, ja kun olin melkein saanut homman hoidettua, Ulla päätti tönäistä hieman kärryjä. Ne kaatuivat, mutta onneksi eivät kokonaan, sillä karsinan ovenkulma oli tiellä. Sitten nostin kärryt pystyyn. Jotkin kikkareet olivat siellä. Mutta karsinassa ei yhtään, joten ajattelin saaneeni urakan valmiiksi. Juuri kun olin saanut kärryt ulos karsinasta astuin johonkin lämpimään. -No hitt...si.. Työnsin kärryt sivuun, suljin karsinan oven, ja rupesin siirtämään kikkareita takaisin kärryihin. Jotkut niistä murenivat käytävän lattialle. Kun olin saanut käytävän kutakuinkin putsattua , vein kikkareet pois. Sitten kävin hakemassa harjan, ja lakaisin käytävän. Urakan jälkeen harjasin vielä hieman Ullaa. Tällä kertaa meni paremmin. Kurkkasin kelloa, ja huomasin sen olevan jo 16.59. -Eikä! Lupasin olla kotona 17.15..! Nyt taidan myöhästyä. Nappasin repustani pikkupalan porkkanaa , noin 3 sentin palan, ja ojensin sen Ullalle . Porkkanan piti olla välipalani. No, onneksi sitä on vielä vähän. Sitten vein äkkiä harjat paikalleen, ja juoksin pysäkille. Juuri kun pääsin sinne, bussi kaahotti kulman taakse. -Hitt...si!!! EI VOI OLLA! Ääää... Soitin isälle. Hän oli todella vihainen, mutta lupasi tulla hakemaan. // Sori tämmösestä pikkutarinasta 8c. Muute mun kirjotukset alkaa ny vähän harvenemaan koska pitää omankin virtuaalikonin tarinat kirjoitella , mutta kyllä kirjoittelen täälläkin !
|
|
|
Post by Inna on Jan 14, 2014 23:34:32 GMT 2
Ilmoittelethan sitten, jos sinulla ei ole aikaa hoitotarinoita kirjoitella?
|
|
|
Post by Inna on Jan 14, 2014 23:35:27 GMT 2
Ulla pääsi kokeilemaan hieman valjakkotaitojaan ja hyvinhän ne varsulilta sujuivat! // Hieno Ulla!
|
|
|
Post by Inna on Jan 19, 2014 22:49:59 GMT 2
Otin kolmivuotiaan Ullan käytävälle ja aloitin sen harjauksen. Tänään nousisin ensimmäistä kertaa Ullan selkään. Jesse ja Mila olivat lupautuneet avukseni kentälle. Olin jo totutellut Ullaa satulaan ja tamma tuntui pärjäävän sen kanssa hyvin, jopa juoksuttaessa. ”Jalka nousee”, murisin tammalle, joka oli liimannut kavionsa käytävänlattiaan. Nojasin koko elopainollani tamman lapaa vasten ja muutaman pitkän kirosanan jälkeen, Ulla viimein nosti koipensa. Puhdistin lumikikkareet tamman kavioista ja suuntasin sitten varustehuoneeseen. Napsin mukaani Ullan varusteet ja palasin tamman luokse. Ulla seisoi yhä kiltisti paikoillaan käytävällä. Laskin varusteet käytävän lattialle ja nappasin kasasta suojat. Ulla nosteli hieman jalkojaan, kun laitoin ne tamman etujalkoihin. ”Alkaako kohta olla valmista?” Mila kurkisti varustehuoneen ovelta. ”Ihan pian”, sanoin. ”Heittelen vielä loput varusteet tamman niskaan.” ”Okei. Käyn huutelemassa Jessen paikalle”, Mila ilmoitti ja luikki ohitsemme ulos kirpeään pakkasilmaan. Nappasin satulahuovan käteeni ja laskin sen Ullan selkään. Taputtelin Ullaa kaulalle samalla, kun laskin satulan sen selkään ja kiristin vyön löysälle. Ulla pullisteli jo siinä vaiheessa. Asetin vielä ratsastusloimen tamman pehvan päälle, koska ulkona oli yli 20 astetta pakkasta. Laitettuani Ullalle vielä suitset päähän, puin päähäni kypärän ja laitoin sitten riimunnarun tamman suitsiin kiinni. Mila ja Jesse kävelivät juuri talolta päin, kun talutin Ullan kentälle. Kävelytin sitä hetken aikaa kenttää ympäri ja tuli sitten laidalla seisoskelevien kämppisteni luokse. ”Kaunis tamma”, Jesse totesi ja kiitin häntä. Jesse piteli Ullaa sen aikaa paikoillaan, kun minä kiristin vyön ja Milan avustuksella nousin selkään. Ulla liikahti hieman hermostuneesti, mutta taputtelin sitä kaulalle ja puhelin sille. Otin ohjia tuntumalle hetken kuluttua ja Jessen taluttaessa, pyysin tamman käyntiin. Ulla tuntui kuuntelevan aika hyvin, mutta säikkyi kulmia ja sen sellaisia. Meinasin minä kerran tippuakin, kun Ulla säikähti puskasta lentänyttä lintua. Onneksi Jesse piti kunnolla kiinni narusta, eikä tamma päässyt karkaamaan mihinkään. Kävelimme kentän pari kertaa ympäri molempiin suuntiin, ennen kuin päätin sen riittävän. Pysäytin tamman portilla ja laskeuduin alas. ”Kiitoksia avusta”, sanoin Jesselle. ”Eipä mitään”, mies vastasi. ”Menen hakemaan Danielan tarhasta.” Kiitin vielä Milaakin ja talutin Ullan sitten karsinaansa. Riisuin sen kamppeista ja jätin mutustelemaan heiniä, jotka siltä oli aamulla jäänyt. Heitin tamman ruoka-astiaan pari porkkanaa, taputin sitä ja menin viemään varusteet omille paikoilleen. Päätin vielä ennen koulukirjojen pariin menemistä, pistää hieman pyykkiä pesuun. Sepon satulahuopakin oli jo aivan likainen, eikä loimikaan sen paremmalta näyttänyt.
|
|
|
Post by Inna on Jan 25, 2014 11:35:36 GMT 2
Harjailin Ullaa hymyssä suin. Olimme käyneet aamulla kiepahtamassa tamman ensimmäisissä kisoissa ja ykkösinä saimme sieltä myös lähteä! Sain olla siis erittäin ylpeä omasta pikku Ullastani. Lisäksi Ulla voitti oman mummunsa, Rullan, joka sijoittui samaisissa kisoissa toiseksi! Tänään siis Ullaa hemmoteltaisiin oikein olan takaa! Olin ajatellut käydä myös hieman nollaamassa tamman aivoja maastossa, hieman käyntiä vain ja sitten takaisin kotiin. Hieman minua jännitti, koska Ullalla ei oltu vielä yksin maastossa käyty ja tamma pelkäsi jokaista puskaa. Harjattuani Ullan loppuun, suuntasin taukohuoneeseen, jossa oli jo kova tohina päällä. Hoitajat olivat tulleet tallille lauantain kunniaksi ja suurin osa suunnitteli hoitsullaan ratsastamista. Oli siis vain hyvä lähteä hieman karkuun maastoon. Tervehdin kaikkia ja kittasin äkkiä kupillisen kahvia kitusiin, ennen kuin suuntasin varustehuoneeseen ja napsin Ullan varusteet mukaani. Ulla rouskutti heiniään karsinan nurkassa, kun laskin varusteet alas ja pujahdin karsinaan pinteleiden kanssa. Kiedoin ne nopeasti tamman jalkojen ympärille ja kävin hakemassa satulan. Asettelin estesatulan tamman selkään ja sain jo puskettua vyön kiinni ennen kuin tajusin, että minun pitäisi pistää vielä martingaali. Hienoisesti kiroillen, irrotin satulavyön toisesta päästä. Kävin ottamassa suitset ja irtonaisen martingaalin karsinan vierestä. Ulla otti kuolaimet kiltisti suuhun ja kiristin kaikki piuhat sopivalle. Olisikohan kannattanut pistää olympiakuolaimet kolmipalojen tilalle maastoon? No, eiköhän me Ullan kanssa kolmipaloilla pärjätä. Väsäsin vielä martingaalin tamman kaulaan ja heitin punaisen ratsastusloimen pepun päälle, vaikka ulkona olikin hieman lämpimämpi kuin eilen. Nappasin vielä kypäräni päähän ja talutin tamman sitten pihalle. Kiristin vyötä niin paljon kuin pystyin, Ullan talvikarva oli aivan mahdoton! Laskin jalustimia tarpeeksi alas, että pystyisin kiskomaan itseni ylös satulaan. Ulla liikehti hieman levottomasti, kun kapusin satulaan. Kiristettyäni vyön ja laitettua jalustimet sopivan mittaisiksi, lähdin kohti maastoa. Aluksi kävelin hieman löysemmällä ohjastuntumalla, mutta Ulla tuntui aivan liian säikyltä, joten nappasin tamman kunnon tuntumalle. Taputtelin Ullaa kaulalle aina, kun kävelimme jonkin pelottavan puskan tai kaatuneen puun ohitse. Onneksi oli valoisaa, joten Ulla näki ympärilleen hyvin. Huomasin, että Ulla alkoi viimein hieman rentoutua, eikä kytännyt niin paljon ympärilleen, joten uskalsin antaa ohjien pikkuhiljaa valua pidemmiksi sormieni välissä. Ulla venytti kaulaansa ja kävelimme hetken aikaa turpa maata hipoen. Aina, kunnes Ulla valpastui yllättäen ja aloin katsella itsekin ympärilleni. Takaamme tuli moottorikelkka aika kovalla vauhdilla ja varmasti huomasi meidät. Kerkesin juuri ja juuri loikkaamaan alas selästä ja talutettua Ullan pois polulta. Kelkka meni kovalla vauhdilla ohitsemme. ”Hidasta helvetin idiootti!” huusin kelkan perään. Ulla tepasteli hermostuneena ja vaati aika paljon, että sain pidettyä tamman otteessani. Varsinkin, kun se peruutti kovaa kyytiä. ”Iiiiihan rauhassa, Ullapulla”, sanoin tammalle. ”Paha kelkka meni jo ohi. Kerromme siitä Mila-sedälle ja Mila-setä ottaa pahan kelkkailijan puhutteluun. Sitten paha kelkkailija ei enää uskalla tulla viittä kilometriä lähemmäksi.” Ilmeisesti Ulla tajusi kuinka paha Mila vihaisena oli, koska se rauhoittua ja sain talutettua sen pois puskasta takaisin polulle. Kampesin itseni takaisin selkään ja päätin lähteä takaisin kotiin hieman pienempää polkua pitkin, jota pitkin ei kelkkailijoiden pitäisi kulkea. Matka tallille kesti vartin verran ja olin ihan jäässä, kun laskeuduin yksityispuolen oven vieressä alas selästä. ”Katos, Ullapulla ja Inna”, Petra sanoi, kun talutti Hukkista sisälle talliin. ”Kuinka kisat meni?” ”Ei olisi paremmin voinut mennä”, vastasin ja taputin tamman kaulaa. ”Kyllä, Halihomon pitäisi olla ylpeä tyttärentyttärestään, joka voitti oman luokkansa.” ”Sepä hienoa!” Petra sanoi. ”Kävittekö maastossa?” ”Joo… joku idioottikelkkailija pelotteli pikku Ullaa.” ”Idiootit…” Talutin Ullan Petran perässä talliin ja riisuin sen varusteet pois. Tamma pääsisi vielä tarhailemaan Villan kanssa. Olihan niin kaunis päivä, eikä edes erityisen kylmä. Kävin viemässä varusteet varustehuoneeseen ja nappasin Ullan sitten naruun kiinni. Villa hirnahti tarhan portilla, kun kaveri palasi pitkältä reissulta. Päästin neitokaisen tarhaan ja Ulla alkoi heti kiusata Villaa. Naurahtaen suunnistin takaisin tallille ja etsin Milan käsiini. Mila kuorsasi taukohuoneen sohvalla, taukohuone olikin näköjään tyhjentynyt maastoiluni aikana. ”Milaa!” karjaisin naisen korvaan ja tämä heräsi säikähtäen. ”Mitä helvettiä?” Mila ähkäisi. ”Voisitko ottaa naapurimme puhutteluun? Se idiootti taas ajoi kelkallaan sellaista vauhtia Ullan ohitse, että olisin rökittänyt miehen, ellei Ullassa olisi pidättelemistä.” ”Helvetin idiootti”, Mila murisi. ”Minä soittelen taas sinne suuntaan… menikö teillä muuten hyvin maastossa?” ”Meni. Ulla oli yllättävän rento, eikä pelännyt kauheasti. Kai kisat olivat sen väsyttäneet.” Nappasin itselleni kahvimukin ja istahdin pöydän ääreen lueskelemaan lehteä. Tänään olisi vielä vuorossa Sepon liikutus, mutta juuri nyt olin niin jäässä, että en evääni liikuttaisi hetkeen.
|
|
|
Post by Inna on Jan 25, 2014 15:53:13 GMT 2
Ulla tarhailee!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 27, 2014 19:24:56 GMT 2
Pitkästä aikaa täällä... Heh, mitäköhän se Ullakin on puuhaillut?
Saavuin Ullan karsinalle harjat mukana. Ulla oli ulkona, joten kävin sen hakemassa. Ihmettelin vähän kun se antoi melkein heti kiinni ja kulki nätisti vieressä...
Kun viimein olimme karsinalla vein Ullan sinne. " Moi, höppänä. Sä oot taas tainnu vähän kasvaa " Naurahdin Rupesin sitä harjailemaan ja puunaamaan. Pian urakka olikin jo valmis. Saatiin vähän nopeemmin hommat tehtyä kuin viimeksi, koska et pöhköilly.. ajattelin. Sitten menin ulos. Seisoskelin hetken ulkona, miettimässä mitä tekisin. Kun sormeni alkoivat jäätyä, keksin , että siivoaisin Ullan karsinan nopsasti.
Hain tarvikkeet ja nappasin nopeasti kikkareet. Sitten vein tavarat pois.
Rupesin putsaamaan Ullan varusteita. Ei siinäkään kauaa mennyt. Ovi aukesi ja sisään tepasteli ... hmm. mikä hänen nimensä olikaan..? En ollut tainnut nähdä häntä ennen.. " Moikka! " Nainen sanoi reippaasti. "Öh.. Moi. Mä oon Olga, entä sinä?" " Julia. Missäs se nyt on... Oletko sinä nähnyt minun kassiani? ai tässän se oli!" Hän sanoi hymyillen ja veti pienen kassin eteensä. " No, minäpä tästä lähden, hei hei " Hän sanoi ja lähti pois " Moikka"
Pian olinkin jo valmiina ja lähdin odottelemaan pihalle, mutta ennen sitä vein Ullalle pikkuporkkanan.
|
|
|
Post by Inna on Jan 28, 2014 1:23:20 GMT 2
Hyppelin pakkasessa odottavasti ja Seppo seisoi vieressäni ja katsoi minua kuin hullua. Launo paineli jossain uuden lelunsa, Iineksen kanssa. ”No, niin ala tulla tai vähennän palkkaasi”, mutisin ja samassa musta Audi Q7 kaarsi pihaan perässään traileri. Ratin takana istui blondimies, Topias, ja hänen vierellään ruskeahiuksinen Elsi. He molemmat työskentelivät Aittohaarassa ja toisivat juuri minun pienen tilaukseni! Olin Facondesta ostanut itselleni GP-tason puoliverisen, Fairuza Coyote F, Ymmi. Tai, no eihän tamma vielä mikään GP-tason hevonen ollut, kun ikääkin oli vasta neljä vuotta. Nyt Seppo sai lähteä Ismon luokse ja Ymmi tulla asustelemaan orin tilalle. Mila varmaan huokaisi helpotuksesta, kun yksi ori lähti tallilta. ”Mikä kesti?” huikkasin Topiakselle, joka parasta aikaa nousi autosta. ”Ruuhkaa.” ”Täällä? Paskat. Kuitenkin pysähdyitte kuhertelemaan jonnekin”, vitsailin ja ojensin Sepon sitten Elsille. Hyppelehdin sitten iloisesti trailerin luokse ja laskin sen takaluukun. Siellä seisoskeli kaksi hevosta. Toisen hevosen takapuolen tunnistin Ismon takapuoleksi ja toinen olikin ihanainen Ymmini. Ruunikon värinen Ymmi. Pujahdin trailerin oven luokse ja pujahdin luukusta sisään. Ymmin korvat nousivat hörölle ja ojensin kättäni, tarjoten samalla porkkanaa. ”Hei”, tervehdin tammaa ja taputin sitten paljasta kaulaa. ”Mentäisiinkö hieman tutustumaan uuteen kotiisi?” Topiaksen avulla saimme purettua Ymmin traileristaan. Elsi talutti Sepon Ymmin tilalle ja kaverukset trailerissa tervehtivät heti toisiaan hirnahdellen. ”Hei, kiitoksia”, sanoin Topiakselle. ”Heittäkää Seppo Ismon viereiseen karsinaan ja Reve käytävän toiselle puolelle. Ja ilmoitelkaa, jos jotain tapahtuu”, sanoin kaksikolle vielä ennen kuin talutin kiltisti kävelevän tamman yksityistalliin. Kello oli vielä niin vähän aamulla, että kukaan ei ollut tallilla, paitsi aamuvuorolainen. ”Tässä on karsinasi. Aivan Ullapullan vieressä”, kerroin Ymmille, kun talutin sen sisälle karsinaan. Irrotin narun riimusta ja nappasin sitten kaikki kuljetussuojat pois. Taputtelin siinä hetken tamman kaulaa ennen kuin ajattelin viedä sen Sessin kanssa tarhailemaan. Napsautin narun kiinni ja talutin tamman tarhoille. Muutama iloinen hirnahdus kaikui tarhoista, kun hevoset ja ponit tervehtivät uutta tulokasta. Avasin tarhan portin ja talutin Ymmin sisälle. Se suuntasi heti ensimmäisenä tervehtimään Sessiä, joka tuntui vain näyttävän hieman nyrpeää naamaa, mutta suostuikin sitten haistelemaan Ymmiä. Tarkkailin tammoja hetken aikaa ja todettuani, että he näyttivät tulevan hyvin toimeen keskenään, lähdin kohti taloa. Mila oli eilen komentanut siivoamaan, mutta Jessen se pitäisi hoitaa ainoani miehenä talossa! Jos naisia on paljon, miehet siivoavat ja naiset kittaavat kaljaa! Näin on! Pääsin juuri talon luokse ja avasin oven kunnes muistin jotain. Launo ja Iines. Missä helvetissä ne olivat? Olin koirat unohtanut siinä innostuksessa, minkä Ymmi oli minulle aiheuttanut. Tiirailin tallipihaa ja huutelin, mutta kukaan ei kutsuuni vastannut. Hemmetti sentään… koiranmetsästykseen siis!
|
|
|
Post by Inna on Jan 30, 2014 12:01:27 GMT 2
Kun tunnilla ei tehdä mitään, Inna kirjottaa tarinan! Miksi ihmeessä, minä nukuin lattialla? Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun heräsin aamulla. Vastauksen kysymykseen löysin sängyltä. Launo makasi raajat levällään tyynyjeni päällä. Iines taas oli valloittanut koko lopun sängyn. Paikat jäykkinä kampesin itseni ylös lattialta ja samassa molemmat koirat havahtuivat hereille. Venyttelin jämähtäneitä lihaksiani ja katsahdin kelloa. Seitsemän aamulla? Seitsemän aamulla! Ei kukaan normaali ihminen tähän aikaan ole hereillä! Kiroten liian virkeää oloani, lähdin alakertaan hakemaan aamupalaa. Jesse käveli vastaani pyyhe lanteilla. Ilmeisesti joku oli hereillä näin aikaisin. ”Huomenta!” tervehdin. ”Huomenta”, Jesse sanoi ja käpsytteli huoneeseensa. Katseeni seurasi hetken aikaa miestä, mutta käpsyttelin sitten itse keittiöön koirat perässäni. Jesse olikin näköjään laittanut kahvinkeittimen jo päälle, joten nappasin vakiomukini kaapista ja kaadoin siihen kahvia, maitoa vielä hieman sekaan. Heitin koirille äkkiä ruokaa ja nappasin itselleni kulhollisen muroja, ennen kuin istahdin ruokapöydän ääreen. Milan kuorsaus kuului jopa oven läpi – nainen oli kova kuorsaamaan, vaikka ei sitä itse suostunut myöntämään. Kuulin ulko-oven käyvän ja ikkunasta näin Jessen astelevan kohti autoaan. Ilmeisesti mies oli menossa töihin. Rouskuttelin aamupalani loppuun ja pompin sitten portaat yläkertaan vaihtamaan vaatteitta. Petra oli lähtenyt jo koulunpenkille. Itse olin päättänyt jo eilen pitää hieman omaa lomaa. Olin eilen heittänyt ratsastusvaatteeni vain lattialle, joten nappasin ne siitä. Vaihdoin yövaatteeni farkkuratsastushousuihin sekä ruskeaan pooloon. Letitin hiukseni ja suuntasin sitten eteiseen. Eteisessä kiskoin ratsastussaappaat jalkaani ja vedin vielä mustan toppatakin poolon päälle. Vihelsin koirat mukaani ja suuntasin tallia kohti. ”Moi, Stina”, tervehdin naista, joka parasta aikaa vei hevosia tarhaan. ”Ulla ja Ymmi saavat jäädä vielä sisälle. Liikuttelen ne nyt aamulla ja vien sitten pihalle.” ”Selvä homma”, Stina sanoi. ”Auttaakin toki voit näiden ulkoistamisessa”, Stina sanoi vihjailevasti. ”Mila maksaa sinulle, ei minulle”, nauroin leikkisästi. ”Minulla on niiiin kiire, että en ehdi muutenkaan.” ”Aivanaivan”, Stina nyökytteli päätään ja virnisti. Sanoin vielä moikat naiselle ja suuntasin sitten yksityispuolelle. Hevoset rouskuttelivat vielä heiniään, kun kävelin tammojeni karsinoiden luokse. ”Huomenta leidit”, sanoin ja molemmat nuorikot nostivat päänsä. ”Kumpi haluaa olla aktiivinen ensin?” kysäisin ja päätin napata Ymmin ensimmäiseksi. Kävin hakemassa nopsaan harjat ja toin tamman sitten käytävälle. Ymmi alkoi heti nuokkua ja roikuttaa päätään naruja vasten. Aloitin harjauksen kaulalta ja siirsin kasvanutta harjaa hieman pois tieltä, kun suin painavin vedoin tamman ihanan väristä karvaa. Harjaaminen sujui nopeasti, vaikka jouduinkin herättelemään unessa olevaan tammaneitiä, kun kavioita yritin puhdistaa. Hieman hevosen kiusaksi letitin harjaan pienen verkon. Harja oli kuitenkin sen verran lyhyt, että se näytti typerältä. Noh, ehkä Ymmi selviää. Harjauksen jälkeen, hain uututtaan loistavat varusteet ja nakkasin turkoosinvärisen huovan tamman selkään. Asettelin huovan päälle vielä lampaankarvaromaanin ja sen päälle tummanruskean koulusatulan. Laitoin vyön vielä suhteellisen löysälle ja suuntasin sitten pistämään suitsia tamman päähän. Siirsin riimun kaulalle ja aloin tammaa houkutella ottamaan kuolaimia suuhun. Se ei onnistunutkaan ihan niin hyvin. Ymmi ei tuntunut millään ottavan kuolaimia suuhunsa, vaikka kuinka kutittelin sen pieliä ja tungin koko nyrkkini tamman suuhun. Pitäisi kehitellä jokin tapa saada kuolaimet tamman suuhun. Pitkän yrittämisen jälkeen, sain kuolaimet viimein tammalle ja kiinnitin vielä jäykät hihnat kiinni. Siinä samassa mietin itsekseni, kuinka söpöltä timanttinenotsapanta Ymmillä näyttäisi. Pistin vielä suojat tamman koipiin. Jätin Ymmin käytävälle siksi aikaa, että kävin itse laittamassa varustehuoneessa päähäni kypärän ja kenkiin kannukset. Raipankin nappasin varmuuden vuoksi mukaan. Ymmi nukkui yhä paikallaan, kun palasin takaisin. Irrotin riimun tamman kaulalta ja heitin sen koukkuun karsinan ovessa ennen kuin lähdin kohti kenttää. Ulkona oli kirpeät -25 astetta, joten suuntasimme suosiolla maneesiin. Iines ja Launo ilmestyivät myös paikalle, kun pääsin maneesin ovelle. Kaippa nekin voisivat katselemaan tulla. Ymmi ei ainakaan tuntunut säikkyvän koiria, kun olin sen selässä käynyt hieman kentällä ja molemmat olivat räksyttäneet kentän vieressä. Ja olisihan se myös koirille hieman harjoitusta olla hevosen lähellä maneesissa. Komensin koirat katsomoon, kun itse kiristin Ymmin vyön ja kampesin itseni selkään. Pienen pohjeavun avulla Ymmi lähti reippaaseen käyntiin uraa pitkin ohjin. Kävelin pari kierrosta pitkillä ohjilla ja kokosin sitten ohjat tuntumalle. Aloitin työskentelyn käynnissä tehden hieman voltteja ja väistöjä. Ymmi tuntui mukavalta, mutta peileistä näki, että tamma kulki jotenkin ihan väkkärällä. Napsuttelin aika-ajoin raipalla pehvan päälle, ihan muistuttaakseni tammaa takajaloista. Tein pieniä liikkeittä sormillani. Käynti alkoi pikkuhiljaa tuntua mukavalta, joten uskalsin painaa pohjetta ja siirtää tamman raviin. Ymmi nosti lennokkaan ja reippaasti eteenpäin kulkevan ravin. Kevensin rauhalliseen tahtiin, yrittäen saada tamman vauhtia siten hieman rauhoittumaan. Tein myös hieman puolipidätteitä. Ravasin kahdeksikkokuviolla, jotta molemmat kierrokset tulisivat hyvin ravattua. Huomasi heti, että oikeakierros oli Ymmille hankalampi, joten viihdyin siinä kierroksessa huomattavasti kauemmin. Keventäessä ravi tuntui viimein ihan hyvältä, joten istahdin satulaan ja aloitin harjoitusravissa työskentelyn. Tein hieman väistöjä ja voltteja sekä kolmikaarista, lisäten keskimmäisen kaaren laukassa. Ymmi tuntui jo huomattavasti notkeammalta. Laukkakin sujui ja ravi kulki mukavasti eteenpäin. Tähän oli siis täydellinen hetki ottaa loppuravit ja suunnata sitten seuraavan hepatuksen kimppuun. Iines ja Launo olivat molemmat olleet erittäin kiltisti katsomossa, joten olin aivan älyttömän ylpeä koiristani. Kävelin Ymmin selässä tallille ja laskeuduin yksityispuolen ovilla alas selästä. Taputtelin tammaa samalla, kun kuskasin sen karsinaansa. Muut hevoset oli jo viety pihalle, paitsi Ulla, joka hirnui iloisesti Ymmille. Launo ja Iines menivät saman tien tutkimaan – eli syömään hevosen paskaa – muiden hevosten karsinoita. Purin Ymmin varusteet ja vein ne varustehuoneeseen. Samalla nappasin tamman toppaloimen mukaani. Verhosin Ymmin vielä loimella ja lähdin sitten viemään sitä pihalle. Sessi kökötti jo valmiiksi tarhassa, kun heivasin Ymmin sen seuraksi ja palasin sitten talliin. Kävin hakemassa Ullan varusteet ja harjat, jonka jälkeen nappasin tamman käytävälle. Lepertelin suosikkitammalleni ja syötin sille kasan sen herkkuja, eli omenaviipaleita. Harjasin Ullan nopsaan. Ullan alahuuli väpätti samalla, kun harjailin sen paksua talviturkkia. Ehkä sen voisi klipata, mutta Ulla näytti mahdottoman söpöltä paksun karvansa kanssa! Laitoin tammalle suojat jalkaan ja yhtäkkisen päätöksen jälkeen, jätin satulan pois kokonaan. Kävin heittämässä sen takaisin paikoilleen ja nappasin mukaan tamman paksun toppaloimen. Ehkä sitä voisi mennä hieman maastoilemaan hetken rennon kouluväännön jälkeen. Nakkasin loimen Ullan selkään ja pistin vielä suitset päähän ennen kuin suuntasin kentälle. Ulla varmasti selviäisi tällä pakkasella kentällä toisin kuin Ymmi. Kapusin penkiltä Ullan pehmeän selän päälle ja heivasin loimen aidalle. Iines ja Launo jäivät touhuamaan kentän laidalle, kun kokosin ohjat tuntumalle. Ilman satulaa ratsastaminen tuntui aina yhtä mukavalta. Ullakin oli hieman leveä, joten se oli vielä kivempaa. Käynnissä tein kaikenlaista sotkua ja hain tänään kankeana olevaa Ulla kuulolle. Raipalle tuntui olevan tarvetta enemmän kuin tarpeeksi. Hetken käynnin jälkeen hoputin tammani tahmeaan ja matelemaan raviin. ”Mikä vaivaa, Ullis?” kysyin samalla, kun napautin raipalla persuuksille. ”Et sinä yleensä ole etana.” Sain jotenkin Ullan hieman reippaampaan raviin. Tein ravissa lisäyksiä saadakseni tammaan hieman vauhtia ja Ulla tuntuikin pikkuhiljaa heräävän. Tappelin vielä tovin ravin kanssa tehden avoja ja sulkuja sekä ympyröitä siirtäen takajalkoja ulos. Ulla pehmeni huomattavasti, joten nostin laukan ja sain vain kiitokseksi pukkisarjan. Pieni raipalla kosketus sai tamman muistamaan, että nyt ollaan töissä, eikä silloin pukittelu ole sallittua. Herättelin ja muovasin laukkaa tekemällä lyhennyksiä ja sitten pidennyksiä, vaihtamalla laukkaa niin ravin kautta kuin myös suoraan. Lopussa tein myös hieman pysähdyksiä suoraan laukasta ja ravin kautta takaisin laukkaan. Puolen tunnin kuluttua, kun tamman viikset olivat aivan jäässä ja Ulla höyrysi kuin höyrysauna, siirsin tamman käyntiin ja taputin kaulalle. ”Olet sinä sitten hieno tamma”, kehuin Ullaa ja ratsastin aidalle, jossa nappasin loimen hevosen ja omieni jalkojeni päälle. Sitten tuo ihanainen pentuni, Iines, päätti hieman haukahtaa iso hevosta – kuin se muka olisi jokin uusikin olio hänen silmiensä edessä – ja siitä se riemu repesi. Ulla pelästyi niin kamalasti, että lähti altani ja lähti villinä juoksemaan kenttää ympäri. Minä siis mätkähdin aidan viereen lumikasaan, jonka Markus oli siihen aurannut. ”Iines, ei”, murahdin pennulleni, joka näytti heti häpeävän. ”Ei saa haukkua!” Launo vain katseli tyynesti istuen. Murahtaen nousin ylös lumikasasta ja lähdin metsästämään yhä laukkaavaa tammaneitiäni. ”Ullaaa! Tule tänne hieno tyttö!” sanoin rauhalliseen ääneen. Ulla jatkoi vain juoksuaan, joten siirryin ihan suosiolla hetkeksi aidan toiselle puolelle, toivoen, ettei tamma kompastuisi ohjiinsa. Varmaan kymmenen minuuttia Ulla jaksoi pinkoa kenttää ympäri, ennen kuin hidasti käyntiin. Kiipesin aidan ylitse takaisin kentälle ja kävelin tamman luokse. Tartuin sen ohjista kiinni ja talutin sitten aidalle. ”Saitko jo juostua tarpeeksi?” kysyin siltä, samalla, kun asetin loimen takaisin sen selkään. Kapusin itsekin selkään penkiltä ja asettelin sitten loimen jalkojeni päälle. ”Vielä sinun pitäisi kestää pieni lenkki maastossa. Taidamme vain kävellä ja ei sitten mitään mörköjä!” Iines ja Launo lähtivät mukaamme kävelylenkille. Pidin Ullan tiukasti tuntumalla, jos toinen koirista päättäisi säikäyttää rakkaan pullani. Tarkastelin koiria samalla, kun kävelimme polkua pitkin. Iines näytti jo vartin kuluttua väsyneeltä, joten ajattelin olevan paras kääntyä takaisin tallille. Ullakin oli niin hienosti kävellyt ja säikähtänyt vain paria oksaa. Kotimatkalla uskaltauduin nostamaan ravin. Ulla ravasi reippaasti ja sitten se nosti itsekseen laukan. Laukka ei kuitenkaan tuntunut hallitsemattomalta, joten annoin sen hetken pätkän laukata. Olisihan se kuitenkin pitänyt arvata, että jos tähän asti on mennyt ilman ongelmia, ne ongelmat ovat vasta edessä. Jokin typerä rusakko juoksi parahiksi tien yli ja tietysti Ulla sitä säikähti. Ulla yritti samassa sinkoutua vastakkaiseen suuntaan ja tarrasin sen harjaan kiinni. ”Sooooo, sooooo, rauhoitu”, sanoin Ullalle ja tein pidätteitä. Olin vähällä tippua selästä, kun Ulla kaarsi tiukan mutkan, joka johti tallille. ”NYT SEIS!” karjaisin ja samassa Ulla tunsi saavan korvansa takaisin ja totteli pidätteittäni aina pysähdyksiin asti. ”Kuules nyt hömelö Ulla! Se rusakko on kasvissyöjä.” Ulla puuskutti kovaa, mutta minun oli parasta silti lähteä tamman kanssa takaisin päin, koska rakkaat koirat olivat jääneet jälkeen. Kävelimme takaisin päin ja pian molemmat koirat jolkottivat meitä kohti. Pysäytin Ullan ja käänsin sen sitten takaisin tallia kohti. Tallilla jätin puuskuttavan Ullan loimen kanssa hetkeksi karsinaansa, kun kävin viemässä varusteeni paikoilleen ja nappaamassa pipon päähän. Sitten vein Ullan Villan luokse tarhailemaan ja suuntasin koirien kanssa lämmittelemään taukohuoneeseen. Mila ahersi papereidensa parissa ja tervehti minua, kun hain kupin kahvia. Iines meni heti kiusaamaan Wiennaa, jonka kanssa rakasti painia. ”Minä jäädyn”, valitin ja hörppäsin kuumaa kahvia, välittämättä, että se poltti kieleni. ”Kävitkö maastossa?” ”Kävin”, vastasin ja istahdin sohvalle. ”Ulla säikähti rusakkoa ja kesti kauan ennen kuin se sai korvansa takaisin. Sitä ennen tipahdin kentällä sen selässä, kun Iines haukkui.” Mila nauroi. ”Hyvä päivä siis.” ”Onneksi edes Ymmi on ollut koko päivän kiltisti.” Samassa Markus tuli vihaisen näköisenä taukohuoneeseen ja osoitti minua. ”Siinähän sinä. Hevosesi hajotti juuri tarhansa aidan potkimalla.” ”Kuka? Ulla vai?” Markus pudisti päätään. ”Ymmi. Alapa mennä korjaamaan se aita.” No, voi nyt…
|
|
|
Post by Inna on Feb 3, 2014 21:21:08 GMT 2
Kaarsin autoni vihellellen pihaan ja kapusin ulos. Olin käynyt hieman kahvilla parin kaverin kanssa näin maanantaipäivän kunniaksi – eli alkaneen lomaviikon. Samalla tuli hoidettua pari muuta asiaa. Suuntasin heti talolle, jossa kävin vaihtamassa vaatteet tallivaatteiksi. Sen jälkeen suuntasinkin tallille mukanani Iines ja Launo. ”Tervehdys!” hihkaisin, kun astelin sisälle taukohuoneeseen, jossa Mila ja Markus kahvittelivat. Milan pärskäytti kahvinsa suusta ja Markuksen suu loksahti auki. ”Inna. Mitä olet tehnyt?” Mila kysyi. ”Ovatko kivat?” kysäisin. ”Ovathan ne…” ”Nyt tuo nainen on ainakin aito blondi”, Markus sanoi ja naurahdin hänelle. Olin kaivannut hieman uudempaa ulkonäköä, joten olin päättänyt blondata ja leikata hiukseni olkapäille ylettyväksi. Saapi nähdä, kauanko jaksan olla blondi. Nappasin itselleni kupillisen kahvia ja istahdin Markuksen viereen pöydän ääreen. Nappasin hänen käsistään lehden, jota mies luki ja selasin sarjakuviin. ”Mitä suunnitelmia sinulla täksi päiväksi on?” Mila kysäisi. ”Ymmin kanssa ajattelin käpsytellä hetken maastossa. Tehtiin eilen niin kova treeni, että tänään tamma saa ottaa rennosti.” Hörpiskelin kahvini loppuun ja suuntasin sitten hakemaan kyseistä tammaa tarhoilta. Rapsutin Sessiä ennen kuin nappasin tammani mukaan ja suuntasin talliin. Sidoin tamman käytävälle ja kävin hakemassa harjat. Nopean harjauksen jälkeen, varustin tammalle kaiken tarpeellisen ja suuntasin pihalle. Kapusin Ymmin selkään ja koirakaverit mukana, suuntasin maastoon. Onneksi Ymmi oli mukava kaveri maastossa, eikä vaatinut kamalasti. Saatoin kävellä ihan rauhassa hieman pidemmällä ohjalla. Vaikka vauhtia oli enemmän kuin kentällä, ei tamma silti mihinkään lähtenyt ryöstämään. Hetken käveltyämme, nappasin ohjat tuntumalle ja kehotin Ymmin raviin. En viitsinyt koirien takia kauhean pitkää matkaa ravailla, joten nopeasti siirtelin tamman takaisin käyntiin. Pellolle päästyämme ja koirien lähdettyä viilettämään jonnekin, päätin nostaa myös hieman laukkaa. Ymmi innostui siitä todenteolla ja sainkin vastalahjaksi pari ilopukkia. Onneksi Ymmi ei osannut edes kunnolla pukittaa. Taputtelin tammaa kaulalle, siirtäessäni sen käyntiin ja viheltäessäni koirat takaisin paikalle. Lähdimme takaisin tallille iloisin mielin ja hieman ottaen myös ravia.
|
|
|
Post by Inna on Feb 14, 2014 22:00:24 GMT 2
Ystävänpäivä.. Voi kuinka ihanaa! Vaikka sainkin iloisen aamuherätyksen, kun molemmat koirat iskivät kielensä kiinni naamaani. Ilmeisesti joillakin oli jo kova pissahätä. Saisivat kyllä ensin odottaa minua. Raahasin itseni ylös sängystä ja vedin lenkkivaatteet päälle. Suuntasin itseni alakertaan koirat perässä. Wienna ja Mico tulivat heti tervehtimään. Kävin äkkiä vessassa ja menin sitten hakemaan kahvia keittiöstä. Petra oli lähtenyt koulunpenkille jo aikaisin, minulla oli harvinainen vapaapäivä. Mila asteli keittiöön hiukset pörrössä, ilmeisesti joku muukin oli nukkunut pitkään, kun siihen oli mahdollisuus. ”Hienoa, että olet täällä! Otappa koirasi mukaan, niin lähdetään lenkkeileen!” sanoin ylipirteällä äänellä ja Mila katsoi minua kuin hullua. ”Ei koskaan”, Mila totesi ja nappasi itselleen kahvia. Maanittelujen jälkeen sain naisen mukaani lenkille. Hetken kuluttua venyttelin pihalla ja odotin, että Mila tulisi pihalle. Ulkona oli nollakeli ja hieman pilvistä. Lähdimme koirat hihnoissa tielle ensin kävelemään, kunnes itse hieman kyllästyin Milan laahaavaan vauhtiin ja työntäen pakotin naisen ottamaan hölkkää. Tunnin kuluttua palasimme takaisin Vaahterapolkuun ja lihakseni olivat aivan maitohapoilla. En ollut pitkään aikaan käynyt juosten lenkillä. Mila oli vieressäni sydänkohtauksen partaalla ja naureskelin hänelle. ”Minä… tapan… sinut”, nainen läähätti. ”Paskaa ystävänpäivää”, sanoin itse myös huohottaen. Mila mutisi raittiista ilmasta lantalan takana, kun itse suuntasin sisälle taloon koirat perässäni. Kävin nopsaan suihkussa pesemässä hiet pois ja kuivatin blondit hiukseni. En ollut vieläkään tottunut outoon näkyyn peilistä. Vaihdoin huoneessani päälleni farkkuratsihousut sekä mustan hupparin, jonka päälle vedin pinkin liivin. Jätin koirat tällä kertaa sisälle, kun suuntasin tarhoille. Nappasin Ullan mammatarhasta, jossa se ulkoili Villan kanssa. Annoin Villalle porkkanan ja suuntasin sitten Ullan kanssa tallille. Vielä myöhemmin tänään menisin Ymmin kanssa ystävänpäivämaastoon, joten Ulla täytyi liikutella sitä ennen. Ajattelin hieman juoksuttaa tammaa kentällä. Sidoin tamman käytävälle ja kävin hakemassa sen harjat. Riitti nopea harjaus ja kavioiden putsaus. Ajattelin iskeä vain suitset tammalle ja siihen liinan kiinni. Laitoin vain suojat tamman jalkoihin ja irrotin ohjat suitsista. Kiinnitin vielä liinan ja suuntasin sitten raipan kanssa kentälle. ”No, niin tammasein. Ravia”, sanoin ja mauskutin. Ulla nosti ravin ja ravasi hieman matelevaa ravia. Hoputin tammaa reippaampaan raviin raipan avulla. Hetken ravailtua Ulla alkoi näyttää ihan kelvolliselta, joten kehotin sitä nostamaan laukan. Ulla nosti hienosti laukan ja laukka näytti ihan hyvältä. Muutama pukki myöhemmin, pyysin tammaa hidastamaan käyntiin ja vaihdoin suuntaa. Juoksutin Ullaa vielä vartin verran ennen kuin suuntasin sen kanssa takaisin talliin. Valmistin Ullan takaisin tarhaan ja palautin sen Villan luokse. Vietin aikaani taukohuoneessa aina ystävänpäivämaastoon asti ja sen jälkeen suuntasimmekin Milan kanssa sisälle aikomuksena hieman katsella suolenpätkintäleffoja olutpullojen ääressä. Vaihdoimme molemmat hieman rennompaa vaatetta päälle ja nappasimme sitten olutpullot käsiin ja suuntasimme olohuoneeseen. Mila pisti leffan pyörimään ja olimme valmiita aloittamaan sinkkuiltamme! Petrakin oli kadonnut jonnekin Julian kanssa. Hyvää ystävänpäivää!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Feb 17, 2014 21:29:08 GMT 2
Ensisilmäys Tänään on viimeinkin se päivä kun saan nähdä uuden hoitohevoseni. Sen tiedän että hevosen nimi on Ulla ja että Ulla on tosi söpö. Kysyin äidiltäni voiko hän viedä minut tallille mutta koulun takia pääsin vasta klo:18.00. Kun saavuimme tallille kävelin kävelyä nopeampaa tahtia talliin. Ovi kun kolahti kiinni kaikkien hevosten päät kääntyivät minua päin. Näky oli niin hauska Brendasta Ritaan katsoivat ruskeilla silmillä minua. Lähdin kävelemään päätallin käytävää pitkin ja saavuin varustehuoneen ovelle joka pitää läpäistä jotta pääsisin yksityiselle puolelle missä Ulla asuu. Otin Ullan lilan harja pakin samalla ja astuin yksityiselle puolelle.
Aukaisin Ullan karsinaoven ja painauduin Ullaa vasten. Suljin silmäni ja olin siinä vähä aikaa. Sitten otin harja pakin ja astelin Ullan karsinan sisälle. Laitoin Ullan kiinni ja harjasin Ullaa ekaksi puhdistin kaviot sitten harjasin jalat ja sitten vartalon ja viimeisenä pään ja harjaksen.. Ullan kanssa oli ihanaa viettää aikaa en voinut kuvitella miten ihanaa tulee olemaan kaikki nämä hetket Ullan kanssa. Laitoin harjat laatikkoon ja vapautin Ullan ja päätin lähteä katsomaan onko tallilla muitakin. Olin viemässä harjapakkia varustehuoneeseen kunnes törmäsin... Huomasin makaavani lattialla ja vastapäätä makasi vaalea hiuksinen neito ja kun tarkemmin katsoin tajusin hän on Kiaran ja Sessin omistaja.. "Anteeksi.. en nähnyt sinua kävelin ajatuksissani.. Minä sanon" Julia vastaa " ei se mitään onneksi ei käynnyt pahemmin.." Me ei jääty paljookaan juttelemaan menin ovesta ja laitoin harjapakin paikoilleen ja sitten menin taukohuoneeseen syömään välipalaa jossa ei ihme ollut ketään soitin äidille että hakee minut koska kello oli jo puol 21 enkä halunnut olla liian myöhään, koska ruuat ruvetaan kohta jakelemaan..
Äiti kun kaartui tallin pihaan oli aika mennä kotiin sanoin mielessä heipat tallille ja Ullalle vaikka tiesin että tulen sinne ehkä jopa huomenna mutta se on silti haikeaa lähteä.. Mietin vain koko ajan Ullaa niin myös kun suljin illalla silmät..
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Feb 18, 2014 15:40:14 GMT 2
Eilisestä halailusta
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Feb 21, 2014 20:35:50 GMT 2
Paras päivä Viime kerrasta kun näin Ullan on vasta kaksi päivää, mutta minulle se on kuin ikuisuus. Minulla on ikävä Ullaa, vaikka olemme nähneet vasta kerran. Vanhempieni kiireitten takia he eivät ehdi viedä minua tallille, vaikka totta puhuen minullakin on ollut aika paljon kiireitä. Odotellessani mahdollisuutta päästä tallille halusin lähteä hevostarvike kauppaan, jotta voisin tehdä jotain mukavaa odotellessa. Voin mennä kauppaan bussilla, jos tulen aikaisin kotiin. Joten lähdin kello 15 lähtevällä bussilla, jotta kerkeän olla kaupassa. Kun aukaisin kaupan oven lennähti nenälleni uuden nahkan tuoksu. Vaikka tuoksu ei ole kummoinen silti se sopii hevostarvike kauppaan. Etsiskelin kilpavaatteita tovin, kunnes kassalta tuli tumma tyttö joka kysyi tarvitsenko apua. Vastasin hänelle, että itse asiassa kyllä. Selitin Heidille, mikä hänen nimensä luultavasti oli, koska se luki hänen nimi kyltissä, että etsin kilpailu vaatteita tuleviin kilpailuihin. Olin osallistunut este-ja koulu kilpailuihin jotka olivat jo lähestymässä. Etsimme tovin sopivia vaatteita ja Ullalle jotain, mikä oli todella vaikea päättää, koska en tiennyt mitä keksisin. Keksin, että Ullalle voisi ostaa otsapannan sillä se olisi hyvä lahja, vaikka ei Ullan vanhassa otsapannassa ole mitään vikaa. Menimme Heidin kanssa kassalle jossa maksoin äidin jättämällä rahalla. Samalla kyselin Heidiltä aika paljon kysymyksiä ja minulle selvisi, että Heidi on kaupan omistajan tyttö ja auttelee vanhempiaan kaupalla. Heidi on suunnilleen minun ikäinen ja juttelimme tovin ratsastuksesta ja kaikesta. Vaihdoimme numerot, koska halusimme tavata toisen kerran ja luulimme sitä hyväksi ideaksi, jos halusimme tutustua paremmin ja niin me halusimme. Meistä meillä oli paljon yhteistä ja voisi olla hauskaa keskenään. Huomasin että aika kävi täpärälle, hyvästelimme ja minä lähdin juoksu jalkaa bussille. Kassissani olevat ratsastussaappaat, kilpailutakki, uusi kypärä ja otsapanta vain helisi.
( en saanut kypärän kuvaa)
Saavuin kotiin ja vanhempani odottivat minua jo kauhuissaan. Selitin, että myöhästyin ensimmäisestä bussista, koska juttelin Heidin kanssa, mutta he eivät tajunneet. He puhuivat monta tuntia miten hätääntyneitä he olivat. Kyllä minä ymmärsin sen, mutta en ollut missään hädässä kävin vain kaupassa. Sitten he tajusivat kysyä oliko hauskaa ja mitä ostin. Kerroin heille mitä ostin ja mitä kaikkea oli tapahtunut. Tämä päivä oli toisiksi paras päivä elämästäni. Paras oli kun sain tietää Ullasta ja sain nähdä hänet toisena päivänä. Silloin Äiti ja isä ymmärsivät miten sitoutunut olin Ullaan ja että Ullasta oli tullut minulle tosi tärkeä. He lupasivat viedä minut huomenna heti aamulla tallille ja silloin hyppäsin vanhempien kaulalle olin niin täynnä iloa, että olisin voinut jakaa sitä kenelle tahansa. Menin yläkertaan, jotta pystyisin laittamaan sähköposti viestin Heidille jonka hän oli samalla antanut kuin numeronsa. Kello oli jo niin paljon, että en voinut soittaa joten lähetin sähköposti viestin jossa kerroin kaiken minusta ja tästä päivästä. En tiennyt, että minun tulevan parhaan ystävän saatoin tavata hevostarvike kaupassa. Tästä päivä ei voinut parantua.
Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatus oli, että saan nähdä Ullan joten menin aamupalalle jossa vanhempani olivat jo hereillä. Jotka lupasivat viedä minut tallille ja he, jotka olivat nyt maailman parhaat vanhemmat. Söin runsaan aamupalan ja sitten ryntäsin laittaman talli vaatteet päälle. Kun olin valmis ryntäsin alas ilmoittamaan, että olen valmis lähtemään, kunnes huomasin äitini ja isäni ilmeen, jotka olivat todella synkät. Minun ilmeeni synkistyi siinä vaiheessa. He olivat kuin joku olisi kuollut, mutta se ei voinut olla mahdollista. Äiti sanoi" Kulta asiat ovat nyt niin että emme voi viedä sinua tallille." Äidin sanat olivat minulle kuin auto onnettomuus. " MIKSI!! TE LUPASITTE!!" Huusin heille vihaisuudessani. Vanhempani eivät vastanneet mitään, olin todella pettynyt. Luulin aina, että minun vanhemmat eivät petä lupauksia, mutta olin väärässä. Äitini yritti rauhoitella minua, mutta se ei onnistunut. Miten voisin olla kunnossa, kun ekaksi sanotaan että he vievät sitten en pääse. Isä selitti, että autossa on jotain häikkää eikä sitä osaa korjata, kun hänen paras ystävä joka on nyt matkoilla. Juoksin yläkertaan, kuin salama. Itkin koko ajan, kunnes kännykkäni soi oletin sen olevan Heidi tai joku muu mutta, kun vastasin siellä oli Inna. Silloin itkuni loppui ja juoksin ulos huoneeni ovesta ja sitten rappusia alas ja lopulta ovelle. Inna juuri kaartui pihaan ja olin pakahtua innosta. Päiväni oli pelastettu ja Inna oli pelastajani. Ilman häntä en olisi päässyt tallille. Tekstasin viestin äidille, että lähdin tallille matkalla. Inna huomasi että olin itkenyt ja kysyi miksi. Selitin kaikki ja Inna lohdutti minua ja olin taas ihan kunnossa. En tiedä mitä olisi käynyt ilman Innaa hän pelasti päiväni useampaan kertaan. Olin sitä mieltä, että Innaa parempaa ystävää ja Ullan kautta niin sanottua "työn antajaa" ei voisi olla. Olen Ullan puolesta onnellinen, että hänellä on Innan tapainen omistaja.
Kun vihdoin pääsin tallille kun auto pysähtyi pihaan ryntäsin autossa ja pyörin ympäri ja haistelin ilmaa. Ilmassa tuoksui talli, hevoset, lanta ja kaikki mikä tekee tallista tallin. Lähdimme kävelemää tallia kohti ja minä suoraan sanoen hyppelin. Ulla oli tarhassa ja olisin halunnut juosta sinne, mutta maltoin ja vein punaisen laukkuni taukohuoneeseen, mikä sisältää kaksi voileipää, mehua, kännykän ja Ullan uusi otsapanta. Taukohuoneeseen saapuessani ihmettelin, että siellä ei ollut ketään. Sitten menin Innan luo joka sanoi menevänsä varustehuoneeseen ja sitten kun näin hänet seisahdin paikoilleen. Hänellä oli satula ja suitset, hän huomasi minut ja pyysi minua ottamaan harjapakin. Otin harjapakin ja kysyin, että "aijotko mennä ratsastamaan Ullalla?" ja Inna sanoi," En vaan sinä." Minun suuni aukeni ja Inna jatkoi "Ajattelin, että jos haluat niin olet jo valmis ratsastamaan hänellä." Minä kysyin," Ihan oikeastikko ? "Inna ei miettinyt hetkeäkään" No te tulette niin hyvin toimeen että miksipä ei." Veimme tavarat Ullan karsinan eteen ja sitten sain luvan hakea Ullan sisälle valmisteltavaksi. Tätä päivää oli niin paljon viellä jäljellä ja tämä on ollut Innan jälkeen suuri unelma. Lähdin hakemaan Ullaa ja kun olin hänen tarhan ulkopuolella, Ulla tunnisti minut ja lähti laukkaamaan minua päin. Laitoin päitsen Ullan päähän ja lähdimme kävelemään karsinaa päin. Karsinan luona Inna jo odotteli meitä ja sitten aloimme yhdessä harjaamaan Ullaa. Ullan harjaaminen oli niin mukavaa kaikkien koulu juttujen jälkeen, että oikein nautin. Seuraavaksi laitoimme satulan ja ihmettelin kun Inna purki Ullan suitsia. Sitten Inna sanoi " Missä on se sun uusi otsapanta?" Ja innoissani vastasin " Se on siinä harjapakin päällä." Uskomatonta että Inna laittaa sen nyt Ullan suitsiin. Kun Ullan suitset oli valmiit laitoimme ne Ullan päähän ja ne oli Ullalle kuin valettu.
Lähdimme taluttamaan Ullaa pihalle ja päätimme ratsastaa viellä kentällä ja Inna halusi katsoa miten pärjäämme. Kun nousin Ullan selkään oli silleen nyt sitä mentiin. En halunnut, että eka ratsastuksemme olisi mitään raatamista vaan, että se olisi hauskaa joten lähdin käyntiä Ullan kanssa ja kunnes olimme lämmitelleet lähdin ravaamaan ja se oli uskomatonta. Ullan ravi oli niin pehmeää, että olla ja voi en voinut kuvitella minkälaista Ullan laukka sitten oli. Kun ravasimme Inna huuti kentän laidalta, että kokeile laukkaa. Joten päätin nostaa laukan ja kun nostin sen se oli kuin pilvissä. Ullalla ratsastaminen oli ihan erillaista kuin muilla hevosilla tai poneilla. Ullalla ratsastaminen oli mahtavaa. Ratsastimme tovin, kunnes päätimme lopettaa. Minähän olisin voinut jatkaa loputtomiin mutta en halunnut Ullan rehkivän. Niin kuin aina kuvittelin ensimmäinen kerta Ullan selässä oli ihaninta ja tämän muiston haluan muistaa aina. Lähdimme taas karsinalle ja harjasimme ja Ulla oli hikinen joten laitoin talliloimen otin suojat pois ja lähdin viemään ratsastus varusteet pois ja raipan jota käytin. Menin samalla tauko huoneeseen jossa söin välipalaa. Siellä ei ollut vielläkään ketään joten epäilin, että he olivat yksityisellä puolella tai jossain onhan sentään lauantai. Päätin puhdistaa kaikki Ullan varusteet ja siinä oli aikamoinen homma. Aloitin satulasta ja sitten puhdistin toisen satulan ja harjasin jopa kaikki loimet ja satulahuovat. Viimeiseksi pesin harjat ja harjapakin. Aina ei olla vain hevosen kanssa, josku hoidetaan muitakin asioita. Lähdin hakemaan Ullan päältä loimen, kunnes Inna tuli ja sanoi, että hänen pitää rientää kotiin tekemään askareita. Joten jouduin hyvästelemään Ullan ja otin samalla loimen ja vein sen Ullan varusteiden luo. Sain sentään aikaiseksi tänään jotain. Inna kiitti minua kaikesta mitä tein ja sanoi, että voi viedä minut toistekkin tallille kiitin itse häntä ratsastamisesta ja että pelasti päiväni. Kotiin saapuessani äiti ja isä ei ilmeisesti saaneet viestiä he riensivät luokseni ja he pyytelivät anteeksi ja luulivat minun karanneen. Selitin ihan kaiken ja he olivat onnellisia, että tulin takaisin. Menin ylös ja vietin loppu päivän siellä jutellessani Heidin kanssa sen jälkeen kun sain hänen sähköposti viestin missä oli kaikki hänestä ja loppuja en kerinnyt lukea, kun jo olin soittamassa hänelle. Attachments:
|
|
|
Post by Inna on Feb 28, 2014 1:12:11 GMT 2
Perjantai 13. päivä, 28. päivän valeasussa ”Tiedättekö mitä juuri tapahtui?” kysyin, kun istahdin Petran ja Milan seuraan olohuoneessa. ”Nooh?” ”Erkki soitti”, kerroin ja Mila purskautti kahvinsa suustaan päälleni. ”Kiitti, Mila…” ”Sori… mitä asiaa sillä oli?” Mila kysyi ja huomasin, että naisella oli vaikeuksia pitää pokkaansa. Itseänikin kyllä hymyilytti, kun ajattelin Erkin soiton syytä. En edes muista kuinka hän oli saanut numeroni? Tosin olin silloin ollut hirveän humalassa – tietysti vain mehusta.. vahvasta sellaisesta. ”Se kyseli jotain turkoosia huppariaan, joka sillä oli silloin ollut päällä. Joku ylisuuri ja sen edessä on kuulemma joku ihme…” Katseeni osui Petran päällä roikkuvaan huppariin. Repesin siinä samassa nauruun. ”Minä takavarikoin sen!” Petra nauroi. ”Ja mies lähti ilman vaatteitta kuitenkin, niin ei hän sitä tarvitse.” ”Saat pitää sen”, lupasin nauraen ja nousin sitten ylös. ”Minun pitää mennä liikuttamaan Ymmi.. Ehkä voisin mennä ilman satulaa.” ”Onnea vain yritykselle…” Mila mutisi ja rypistin hieman kulmiani kysyvästi. ”Eiii mitään! Pidä hauskaa!” hän virnuili ja epäilykseni nousivat heti. Mitään kuitenkaan sanomatta, kipusin yläkertaan vaihtamaan ratsastusvaatteet päälle. Iines ja Launo leikkivät sängylläni hammasleikkejään, eivätkä edes tuntuneet huomaavan minua – minut oli hylätty! Vaihdoin nopsaan ratsivaatteet päälle ja suuntasin sitten ulos tarhoille. Nähdessäni Ymmin, tajusin mitä Mila oli tarkoittanut.. Ymmillä oli juuri tänään huono päivä. Nuristen menin tarhalle ja nappasin narun aidan vierestä. Pujahdin tarhaan ja aloin huutelemaan luimistelevaa tammaa. ”Tules tänne nyt Ymmi! Mennään hieman ratsastelemaan!” yritin houkutella Ymmiä luokseni, mutta ilmeisesti pukkilaukka tarhassa oli paljon parempi tapa ilmaista vihansa. Usean minuutin kuluttua sain tamman viimein kiinni ja lähdin taluttamaan temppuilevaa tammaa talliin. Se pomppi ja hääräsi koko matkan ja sain tehdä sen kanssa useita voltteja. Viimein me pääsimme sisälle talliin ja suosiolla sidoin muuten kiltin tammani käytävälle. Lähdin hakemaan sen harjoja ja eikös ollakaan… tamma oli jotenkin kummallisesti päässyt irti siinä lyhyessä ajassa naruistaan ja ärhenteli visusti – onneksi – karsinassaan olevalle Danielalle.. ”Voi nyt…” murisin, kun kävin nappaamassa kiinni tamman riimusta ja peruutin sen takaisin narujen luokse. Iskin tamman siihen takaisin kiinni ja aloitin harjaamisen, josta ei kyllä meinannut tulla sitten mitään… Ymmi vain tepasteli paikoillaan ja näytteli minulle hampaitaan. ”Koita nyt rauhoittua!” murahdin, kun yritin sen kylkeä harjata. ”Ymmi!” karjaisin topakasti, kun se yritti hampaansa iskeä minuun. Karsinassaan oleva Jimmy sai samassa jo melkein paskahalvauksen.. Hups. Mutta ainakin Ymmi kuunteli minua. Tamma näytti siltä, että se mutisi voimasanoja, kun se vain louskutteli itsekseen leukojaan. Kummallinen tamma… Yleensä niiiin rauhallinen, mutta harvoina päivinä taas aivan kauhukakara.. Pistäisin koko GP-ratsuni kohta makkaraksi. Sain viimein tamman harjattua ja varusteet haettua ilman, että Ymmi olisi uudelleen saanut itseään vapaaksi naruista. Heitin satulan temppuilevan tamman selkään ja heitin vyön kiinni. Ymmi heilutteli päätään vihaisesti. Tänään en todellakaan menisi ilman satulaa.. Se olisi itsemurha. Kun sain vielä suitsetkin tamman päähän ilman, että tulin purruksi, nappasin kypäräni mukaan ja suuntasin sitten maneesia kohti taluttaen. Kuulin kuina Helena juuri lopetteli jatkoryhmän kanssa, joten jäin maneesin ulkopuolelle odottamaan. Tuntilaisilta tuskin jäi kuulematta, kuka maneesin ulkopuolella odotti, kun yritin saada temppuilevaa tammaani kuriin. ”Yritä edes viisi minuuttia käyttäytyä!” murahdin. Viimein jatkoryhmä lampsi ulos maneesista ja talutin Ymmin sitten sisälle. ”Moroo!” tervehdin Helenaa. ”Voisitko hetken aikaa pidellä uljasta känkkäränkkää?” pyysin naiselta. ”Totta kai”, Helena sanoi. ”Huono päivä vai?” Voihkaisin naiselle vastaukseksi samalla, kun kiristin vyön maasta ja laskin jalustimet. ”Et uskoisi… Huomenna Ymmi on varmasti taas oma aurinkoinen itsensä! Onneksi tällaista ei tarvitse useinkaan sietää…” mutisin, kun ponnautin itseni satulaan. Kiitin Helenaa ja lähdin sitten kävelemään uraa pitkin. Helena katosi maneesista ja huokaisten nappasin tamman heti tuntumalle. Mokoma pässinpää yritti esittää, että nurkassa oli jotain mörköjä.. Ei täällä kummitellut! Käyntityöskentelystä ei meinannut tulla paskaakaan.. Ymmi vain heilutteli päätään ja jos yritin edes apuja antaa, niin palkaksi sain mojovan pukin. Rodeoonko tämä hevonen pitäisi viedä? ”Yritetäänpä nyt tehdä edes yksinkertainen voltti!” murisin tammalle ja napautin pienesti raipalla persaukselle, josta nauru vasta repesi. Ymmi lähti semmoiseen kiiltolaukkaan maneesin toiseen päähän, että minä vain roikuin kyydissä ja sadattelin kaikenmaailman sanoja ilmaan. Varmasti asiani kuultiin ihan Ruotsiin asti. ”NYT PYSÄHDYT!” karjaisin ja Ymmi pysähtyi kuin seinään. Kuka väitti, että tallissa ei saa huutaa? Se tepsii kaikista parhaiten! Kun olin viimein saanut tamman rauhoittumaan edes hieman, kehotin sen jälleen käyntiin ja nappasin ohjat käsiini. Ei siitä meinannut tulla siltikään mitään, koska tamma painoi kuolaimelle todella pahasti ja kaikki avut menivät vain kuuroille korville. ”Koittaa nyt…” Sain Ymmiä onneksi edes hieman parempaan suuntaan, joten nostin ravin. Ymmi liiteli jotain ihan ihmeellistä ravia, joka tuntui olevan kuin… no, en keksi edes kuvailevaa sanaa. Huonolta se kuitenkin tuntui ja näytti, kun peileistä katsoi. Lisäksi möröt olivat jälleen osa ratsastustamme. Pari kertaa meinasin lentää selästä, kun Ymmi mukamas näkin jonkun mörön ja lähti väistöaskelissa pois. Useaan otteeseen sain siis ratsastaa miljoona minuuttia yhdessä nurkkauksessa ennen kuin pystyimme edes jatkamaan matkaa. Vatutuskäyräni oli siinä mennessä jo aivan yliäyräiden, eikä asiaa auttanut yhtään se, kun päätin viimein nostaa hieman laukkaa keskiympyrällä.. Ymmi oli päättänyt siinä vaiheessa, että tämä saa nyt jo riittää. Heti ensimmäisen askeleen jälkeen, Ymmi puri kuolainta ja lähti semmoista pukkilaukkaa, että minulla ei ollut toivoakaan pysyä selässä. Murahtaen tipahdin siis maneesinpohjalle ja Ymmi jatkoi tyynesti laukkaansa ympäri maneesia. ”Ai, haluat sinä hel***** sentään laukata ja riehua! No, laukataan ja riehutaan!” huusin tammalle vihaisena, kun pääsin ylös maneesinpohjalta. Lähdin tamman perään mauskuttaen ja käsiäni taputtaen. Ymmi veteli pukkilaukkaa ympäri maneesia korvat luimussa ja minä juoksin sen perässä. Vartin kuluttua tamma viimein ei enää jaksanut juosta, vaan puuskuttaen siirtyi käyntiin. Itsekin olin jo aivan hikinen, kun sain napattua tamman ohjista kiinni ja taputtelin kaulaa. ”Saitko pahan energiasi jo pois?” kysyin siltä ja vastaukseksi sain hampaanjäljet käteen ja luimivat korvat.. ”Ai, saatana!” murahdin. ”Ilmeisesti et…” Kapusin vielä takaisin selkään ja nappasin tamman tuntumalle. Ottaisin sillä vielä hieman ravia, jotta se saisi puuskuttavan hengityksensä tasaantumaan. Ymmi oli samassa muuttunut laahustavaksi lehmäksi, jota sai sitten hoputella eteenpäin, ettei se siirtäisi käyntiin. ”Koittaa nyt päättää…” mutisin tammalle ja naputtelin raipalla. Parin tuskaisen kierroksen jälkeen päätin luovuttaa. Hidastin tamman käyntiin ja laskeuduin sitten alas selästä. Ymmi alkoi heti viskoa päätään ja murahtaen raahasin vastustelevan tamman takaisin talliin. Riisuin Ymmin varusteista ja kahlitsin sen karsinaansa. Olkoon siellä sitten! Tervehdin paksunevaa Ullaa, joka mussutteli heiniään kiinnostuneen näköisenä. Ymmi sen sijaan yhä irvisteli minulle karsinastaan. Vein varusteet paikoilleen ja suuntasin sitten talolle. Iines ja Launo juoksivat heti muiden karvaisten kavereiden kanssa tervehtimään minua. ”Kuinka sujui?” Mila huikkasi olkkarista. ”Minä vien sen makkaraksi!” murahdin samalla, kun tömähdin hikisenä sohvalle. ”Mokoma ei kuuntele sitten paskaakaan! Tarvitsen nyt helkutin paljon jotain vahvempaa kuin mehu…” mutisin ja kävin hakemassa keittiöstä vielä olutpullon käteeni. Tämän totisesti olin ansainnut! ”Mitä Ymmi sitten riehui?” ”Ensin sitä kiukutellaan ja sitten saadaan jotain kohtauksia, sitten ollaan kuin lehmiä ja sitten vielä purraan!” murahtelin. ”Makkaraksi siis!” Puhelimeni pirahti soimaan ja katsoin numeroa. No, voi nyt… Erkki.. Painoin vihreää luuria. ”Minä en tiedä mitään sinun hupparistasi! Koita nyt jo lopettaa lapselliset soittosi tai minä saamari vie hirtän sinut palleista kattoon!” huusin puhelimeen ja Mila vain nauroi.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 2, 2014 21:14:24 GMT 2
(Sori... Toi oli vahinko ) "JES!!" Minä huusin. Olin vaahterapolun sivuilla, Ymmin hoitaja haussa. "Pääsin hoitajaksi". Äitini istui sohvalla vieressäni ja katsoi minua hölmistyneenä. Äiti katsoo kelloa ja toteaa " Nyt nukkumaan, tietokone kiinni ja ylös". En vastustellut vaan lähdin juosten ylös. En ollut uskoa itseäni. Minustako Ymmin hoitaja? Tiesin etten vielä pääsisi ratsastamaan, mutta väliäkös sillä. Kunhan pääsisin hoitamaan. Lösähdin sängylle makaamaan. En jaksanut edes vaihtaa vaatteita, mutta väliäkös sillä. Vaivuin mustaan horrokseen. Heräsin. Vaihdoin tallivaatteet päälleni ja kävelin pihalle. Nousin pyörän satulaan ja lähdin polkemaan. Leikin ratsastavani Ymmillä. Aika kului kuin siivellä. Kun pääsin tallille katsoin ympärilleni. Missä kaikki ovat? Jätin pyöräni tallin seinämää vasten ja lähdin etsimään. Kävelin sisälle talliin ja olin kuulevinani hirnahduksen. Mutta en nähnyt hevosia. Hätäännyin ja lähdin juosten tarhoille päin. Siellä näin sen. Näin Ymmin. Vain ja ainoastaan Ymmin yksikseen tarhassa. Kävelin Ymmiä kohti ja huomasin että tammassa oli jotain erikoista. Silloin huomasin sen. Ymmillä oli siivet. Ymmi lähti laukkaamaan minua kohti. Seisoin vain paikallani, en osannut reagoida mitenkään. Parin metrin päästä minua Ymmi nousi ilmaan. Seurasin katseellani Ymmiä taivaalle ja näin loput hevoset ja tallilaiset. He vilkuttivat minulle ja minä vilkutin takaisin. Kutsuin Ymmin takaisin luokseni ja nousin selkään. Tunsin kuinka nousin ilmaan. Tunsin Ymmin pehmeän, takuttoman harjan. Tunsin Ymmin jokaisen liikkeen. Mutta yhtäkkiä Ymmi pukitti. Roikuin harjassa kiinni. Ymmi nousi seisomaan pystyyn ja pukitti uudelleen. En mahtanut enää mitään. Tipahdin. Tipahdin alas. Matka tuntui pitkältä ja tuuli pieksi kasvojani. Kunnes tömähdin maahan. Ilmat lähtivät pihalle ja haukoin henkeä. Aukaisin silmäni ja tajusin. Olin omassa huoneessani. Makasin lattialla raajat levälläni ja puuskutin. Rupesin nauramaan. Uni oli vaikuttanut niin todelliselta. Olisin lähtenyt samantien tallille ellei olisi koulupäivä. Tajusin myös etten ollut tehnyt läksyjä. Opinpahan ainakin sen ettei ilman lupia lähdetä ratsastamaan. //Sori että tuli näin lyhyt alku tarina, mutta oli pakko kirjoittaa tämä koska näin tapahtui oikeastikkin (Ellei nyt pieniä muutoksia oteta huomioon..) \\
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 23, 2014 17:34:53 GMT 2
Heräsin aamulla klo.6.00 tiesin, että en pääse vielä tallille, koska vanhempani nukkuvat. Serkkuni oli tullut eilen illalla meille ja hän on aamuvirkku, joten lähdimme tallille hänen mopoautollansa. Matka meni todella hitaasti, mutta se oli sen arvoista. Söin matkalla kotoa ottamani leivän ja serkkuni oli ehtinyt syödä aamupalan jo aikaisemmin. Kun saavuimme tallille serkkuni Erika riensi ihailemaan hevosia, koska hän rakastaa niitä niin paljon. Kävelin perässä ja mielessäni oli vain "Mitäköhän tästäkin tulee". Kävelin ja vastaan tuli paraskaverini Cami. En tiennyt, että Cami oli tänään tallilla, joten tervehdin häntä ja selitin nopeasti, että serkkuni on mukana. Näin Erikan menevän tarhaan, joten juoksin hänen luokseen, koska hän ei tiennyt, että tarhaan ei saa mennä. Näytin Erikalle Ullan ja selitin, että Ulla odottaa varsaa, minkä hän varmaan jo tiesi, koska eihän ole mikään tyhmä. Veimme Ullan yhdessä karsinaan ja minä olin tietenkin se, joka talutti, koska olin vastuussa Ullasta. Erika meni kysymään tallin omistajalta hänelle töitä sillä aikaa, kun harjasin Ullaa. Päätin että Ullaa olisi hyvä talutella. Lähdin taluttamaan Ullaa kentälle ja tykkäsin kovasti olla taas Ullan kanssa. Ulla oli todella mukava tänään, mutta kun hän odottaa varsaa kävelytin häntä vain vähä aikaa. Näin Erikan töitten touhussa, kun vein Ullaa takaisin sisälle ja siitä päättelin, että hän sai töitä. Olin innoissani Ullan puolesta, että kohta hän synnyttää vaikken ole sitä itse näkemässä. Tallilla oli niin rauhallista, että päätimme lähteä kotiin, vaikka olisin voinut olla siellä koko yön. Matka oli jälleen hidas, koska Erikan turkoosilla mopoautolla ei päässyt kovaa. Erika halusi jäädä meille vielä toiseksi yöksi ja koko illan hän vain puhui miten kiva oli tehdä töitä ja mitä hän teki. Minua ihmetytti että en nähnyt koko päivään Innaa.
|
|
|
Post by Inna on Mar 28, 2014 21:07:55 GMT 2
Nouseva aurinko nousi taivasalle, kun kävelin lämpimässä aamuilmassa sisään talliin. Ulla oli alkanut viime aikoina näyttämään hieman eleitä, että sieltä se varsuli kohta pullahtaisi maailmaan. En malttanut odottaa minkälainen ihanuus sieltä mahtaisi tulla! Avasin yksityistallin oven ja tervehdin ensin vuorostaan pyöristyvää Ymmiä, josta oli tullut itse piru.. Mokoma ei jaksanut enää edes kuunnella. Noh, pian tamma onneksi myöskin pyöräyttäisi varsansa maailmaan. Seuraavaksi kurkistin Ullan karsinaan ja huokaisin ilosta. Siellä minun pikkuisen Ullan jälkeläinen makoili emänsä vieressä. Ilmeisesti varsa oli vasta hetki sitten pullahtanut maailmaan, koska se oli vielä märkä. Avasin hiljaa karsinan oven. ”Heii”, tervehdin kaunokaisiani – halusin kamalasti tietää, kumpi sieltä mahtoi ilmestyä. Ulla kapusi saman tien ylös ja taputin herttaista mussukkaani kaulalle onnittelevasti. Hakisin sille kohta ämpärillisen herkkuja. ”Hienoa työtä. Oikein hienon varsan muksautit”, lepertelin Ullalle, joka painoi päänsä syliini. ”Oih! Mitäs täältä löytyykään!” Stina hihkaisi, kun ilmestyi ilmeisesti jakamaan aamuheiniä. ”Varsuli”, sanoin iloisena. Sabinonkirjava varsa herasilmillä tarkalleen ottaen näköjään. Yhtäkkiä varsa koitti päästä pystyyn ja minua hieman nauratti sen huterat ensi askeleet, mutta herran jestas kuinka suloinen tuo olikaan! Ja vielä tamma! ”Joko tiedät nimen sille?” Stina uteli minulta. ”Pikkulelusoppa”, kerroin naurahtaen. Stina naurahti ja ilmoitti sitten jatkavansa aamuruokintaa. Menin varsan luokse varovasti ja ojensin käteni. Tammavarsa astui huteran askeleen eteenpäin ja kosketin sen vielä hieman märkää karvaa. Toivottavasti tästä tulisi yhtä ihana tamma kuin emästään! Ainakin toiveeni siitä olivat korkealla! Ja kuinka ylpeä saatoin ollakaan siitä, että tämä ihanuus oli oma kasvatti jo kolmannessa polvessa! Tervetuloa bittimaailmaamme, A.I. Pikkulelusoppa aka Lellu!
|
|
|
Post by Inna on Mar 29, 2014 12:18:24 GMT 2
Tarhailua :3
|
|
|
Post by Inna on Mar 30, 2014 19:26:15 GMT 2
Talutin Ullan ja perässä juoksentelevan Lellun sisälle talliin, jossa heivasin varsan karsinaan ja sidoin Ullan aivan siihen viereen. Nappasin sitten harjat karsinan oven vierestä ja aloitin Ullan karvan sukimisen, joka oli ihanasti päättänyt lähteä kunnon urakalla. Sain harjauksen aikana aina välillä yskiä harmaita karvoja suustani ja niitä tuntui olevan kaikkialla. Eikö riittänyt, kun kaksi pitkäkarvaista koiraa jättivät talviturkkiaan parasta aikaa? Harjattuani Ullan tallinkäytävä oli täynnä harmaita karvoja ja kävin hakemassa nopsaan harjan. Harjasin karvat pois ja heitin roskiin ennen kuin suuntasin varustehuoneeseen ja nappasin Ullan varusteet mukaani. Suuntani olisi uhkarohkea pieni maastolenkki Ullan ja Lellun kanssa. Lellu oli vielä näyttänyt emänsä tapaisia säikkyä piirteitä, kun sitä eilenkin hieman taluttelin. Heitin satulan Ullan selkään ja kiristin vyön. Pujotin suitset neitosen päähän ja kiinnitin vielä martingaalin Ullan kaulaan. Suojat vielä jalkaan ja Ulla oli valmis. Ullan roikkuessa vielä käytävällä, pujahdin karsinaan ja pistin liinan kiinni Lellun riimuun turvan ympärille. Peruutin Ullan tallista pihalle musta Lellu käveli suhteellisen kiltisti pihalle, jossa se valpastui heti. Vedin kypärän päähäni ja laskin Ullan jalustimet alas. Kiristin vielä vyön ja kiskaisin sitten itseni istumaan mustalle estepenkille. Varmistin, että Lellu oli tiukasti matkassa mukana, kun suuntasin Ullan metsää kohti. Pidin liinan suhteellisen tiukalla, kun kävelimme leveää metsätietä pitkin. Lellu tepasteli vierellä ja katseli pienet korvat höröllä ympärilleen. Ulla tuntui jopa nauttivan maastossa kävelystä, koska normaalista luonteestaan poiketen, se ei katsellut mörköä. Oli itsekin ihan mukavaa lähteä maastoilemaan. Lumi oli sulanut ja linnut lauleskelivat. Lämminkin jo oli ja kesä teki tulojaan. Kävelimme rauhassa lähinnä Ullan määrää tahtia polkuja pitkin. Lellu tuntui ottavan pieniä ravispurtteja välillä, mutta tuntui sitten tajuavan, että nyt vain löntystetään. Puolen tunnin kävelylenkin jälkeen palasimme tallille ja tallin sijaan suuntasin kentälle, jossa Petra ja Julia ravailivat omilla kaakeillaan. Mila nojaili aitaan ja kuola valui hänen suupielistään, kun hän katseli Hukkiksen menoa. ”Ennen kuin koko kenttä lainehtii kuolastasi, niin pidätkö tätä hetken?” kysyin naiselta ja ojensin liinassa olevan Lellun hänen käsiinsä. ”Toki”, Mila sanoi. ”Kävittekö maastossa?” ”Juuh ja ihme kyllä, että selvisin sieltä hengissä”, naurahdin ja ratsastin Ullan kentälle. Tamma jäi hieman katsomaan perään, että missä se vauva oli. ”No, niin Ullalulla. Kokeillaanpa hieman liikkua tänään. Mammalomasi on nyt ohi!” Sain huomata, että estepenkillä ei todellakaan väännetty taitavasti koulua. Varsinkaan, kun en jaksanut edes jalustimia pidentää. Otin Ullan kanssa hieman ravia ja tein ympyröitä. Huomasi heti, että neiti oli lomaillut hetken aikaa. Jäykkä kuin mikä. No, huomenna aloittaisimme jälleen normaalilla päivärytmillä. Nostin myös hieman laukkaa ja annoin tamman valita siinä kohtaa vauhdin, kun itse vain istuin kevyessä istunnassa. Julia ja Petra suuntasivat jo loppukäynneille maaston siimeksiin, kun laskeuduin Ullan selästä ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Mila talutti Lellua perässä ja leperteli sille kovaan ääneen. Lykkäsin tallissa Milan kätösiin harjan ja hän alkoi harjata varsaa. Minä riisuin samalla Ullan varusteista ja pian työnsin sen karsinaan varsansa seuraan. ”Niin, Lellu lähtee jo tänään?” Mila kysyi. ”Jeps. Topiaksen pitäisi tulla kohta puoliin hakemaan. Pakotin miehen vapaapäivänään töihin ihan sitä varten”, nauroin. Ja kuten sovittu oli, työntekijäni ilmestyi trailerin kanssa pihaan tasan tunnin myöhässä. Motkotettuani asiasta hetken aikaa, toin Lellun pihalle ja hetken houkuttelun jälkeen talutin sen traikkuun, jossa uskollinen Rulla seisoskeli. Taputin Rullaa turvalle ja pujahdin sitten pois. ”Jätä se sisälle, kun pääset perille!” huikkasin vielä Topiakselle, joka heilautti vaan kättään ja suuntasi sitten traikun kanssa kohti Aittohaaraa. Huokaisin syvää. ”Sitten tervehtimään Ymmiä…”
|
|
|
Post by Inna on Apr 3, 2014 21:48:29 GMT 2
Olin aivan äärettömän iloinen, kun koulu viimein loppui tältä päivältä. Päivä oli ollut niin saamarin tylsä ja madellut eteenpäin kuin etana... Noh, onneksi pääsin viimein takaisin kotiin ja olin jo lysähtämässä sänkyyn - kahden koiran iloisien tervehdyspusujen saattelemana - pienille päikkäreille, kunnes tajusin tarhassa odottelevan kahden hevosen. Kyllä hevosenomistajan arki oli rankkaa. Nousin siis ylös sängyltä ja vaihdoin tallivaatteet päälle, jonka jälkeen suuntasin pihalle. Ymmillä ei voinut enää ratsastaa ja tamma saikin elellä hieman mammalomaa. Harjata tuo nykyisin koko ajan kiukkuisella päällä oleva tamma pitäisi. Ehkäpä Ymmin raskaushormonit olivat ottaneet yliotteen. Ymmi kiukutteli parasta aikaa tarhassa Sessille, joka vain luimi takaisin. Huokaisten nappasin Ymmin turkoosin narun aidalta ja pujahdin sisään tarhaan. Nappasin minullekin kiukuttelevan tamman naruun kiinni ja lähdin taluttamaan tammaa talliin. Suureksi kasvanut maha heilui puolelta toiselle. Milan uusi ihana uusi hankinta, Crowley, haukkui tarhassa jollekin, kun kävelimme siitä ohitse talliin. Sidoin kiukuttelevan tamman käytävälle ja kävin hakemassa harjat. Ymmi kuopi tallin lattiaa, kun laskin pakin käytävälle ja nappasin harjan sen siimeksistä. ”Voitaisiinko hieman rauhoittua?” pyysin neitokaiselta, kun aloin harjata kaulaa. Vatsaa Ymmi ei tuntunut antavan harjailla ollenkaan, mutta siitä huolimatta painoin käteni kiinteälle vauvavatsalle. Tunsin selvästi kuinka siellä jotain oikeasti oli ja taputin sitten tammaa kaulalle. ”Hyvä tyttö”, kuiskasin ja jatkoin harjaamista. Mutakelistä huolimatta, Ymmi ei ollut kamalan mutainen. Sain sen siis helposti harjattua pelkällä harjalla ja kiukutteleva tamma tuntui jo rentoutuvan operaation loppupuolella. Selvittelin vielä lopuksi tamman harjaa ennen kuin vein sen karsinaansa loppupäiväksi. Juuri silloin lemmenpari Petra ja Julia astelivat sisään talliin. ”Tervehdys muukalaiset!” tervehdin. ”Haluatteko tulla pomppimaan esteitä? Ajattelin hieman loikkia armaan Ullan kanssa. Miten olisi vaikka sukukokous?” Molemmat suostuivat ja suuntasimme sitten pihalle hakemaan suokkeja – ja suokkimutaatiota – tarhoistaan. Ullan kanssa tarhaileva Villa oli myöskin pamahtamispisteessä, mutta sentään joku jaksoi silti olla positiivisella tuulella. Villaa tervehdittyäni, nappasin Ullan mukaani ja astelin talliin, johon Petra oli jo kerinnyt Hukkiksen kanssa. Talutin Ullan karsinaansa ja kävin hakemassa harjat, jonka aikana Julia ilmestyi myös paikalle. Hevosia harjatessa juttelimme niitä ja näitä ja taisi aika mennä aika paljon naureskeluun. Lispekin ilmestyi paikalle kuin tilattu ja Petra pestasi hänet nostamaan meille puomeja. Tyttö lähetettiinkin saman tien ohjeistuksen – todella loistavan sellaisen – jälkeen rakentamaan paria estettä kentälle. Sain tammuskani harjattua ja menin hakemaan sen varusteita. Julia ja Petra harjailivat vielä hevosiaan, kun nakkasin satulan Ullan selkään ja kiinnitin satulavyön. Ulla nappasi kuolaimet kiltisti suuhunsa ja kiinnitin sitten martingaalin niihin ja satulaan – unohdin aina mokoman, koska koulussa sitä ei tarvinnut. Heitin Ullalle vielä suojat jalkaan ja taputin sitten kaulalle. ”Käyn hakemassa kypärän”, ilmoitin muille vielä, kun hekin jo varustivat ratsujaan. Vaihdoin varustehuoneessa kengät saappaisiin ja kannuksiin, heivasin kypärän päähän ja nappasin sitten vielä raipan mukaan. Julia ja Petra ilmoittivat olevansa myös valmiita, kun astelin takaisin tallinpuolelle – he sentään olivat viisaasti napanneet kypäränsä jo aikaisemmin mukaan. ”Eiköhän sitten mennä”, sanoin ja avasin Ullan karsinan oven. Julia talutti Klaran, eikun Kiaran, ensimmäisenä pihalle tallista kentälle, jossa Lispe yhä kokosi esteitä. Emme hyppäisi mitään erityisen suurta. Talutin Ullan jonnekin kentälle – kuka kaartoa käytti – ja kiristin vielä vyön kerran ennen kuin kampesin itseni selkään. Jalustimet olivatkin jo sopivan mittaiset. Kehotin Ullan sitten käyntiin ja parin kierroksen jälkeen nappasin ohjat tuntumalle. Sovimme keskenämme verkkasuunnan ja kehotin sitten Ullan raviin. Ulla painautui hienon kouluhevosen tavoin heti pää jalkojen väliin, joten sainkin tehdä hieman töitä, että sain pidettyä pään ylhäällä. Nyt hypättiin, eikä oltu hienoja! Verryttelyn jälkeen, kokoonnuimme keskustelemaan, että mitä hyppäisimme ensin. Lispe oli pistänyt kentälle kolme pystyä ja kaksi ristikkoa. ”Jospa hypätään ensin tuo pysty, sitten tuo ristikko?” Petra ehdotti ja suostuimme siihen. ”Ensin minä, sitten Inna ja Julia viimeisenä?” nyökkäsimme siihenkin ja siirryimme Julian kanssa hieman sivumpaan katselemaan. Petra nosti tottuneesti Hukkiksella laukan – oli hienon näköistä, kuinka ori ei temppuillut pätkääkään – ja lähestyi pystyä. Este ei ollut korkea ja Hukkis ylitti sen leikiten. Ristikkokaan ei ollut hankala, vaikka tyyli näyttikin muistuttavan enemmän Youtuben lahjakasta hyppäävää lehmää – sori, Halihomo. Hukkiksen hypättyä ristikon, siirsin Ullan ravin kautta laukkaan ja lähestyin ensimmäistä estettä. Ulla loikkasi esteen hieman turhan kaukaa, mutta onneksi ristikossa olin itse huomattavasti valppaampi. Kiaran ja Julian suoritus esteillä oli hauskan näköistä. Kiara ei tuntunut oikein haltsaavan estetaktiikkaa, joten se lähinnä vain meni koivet oudosti suorana. Mikään puomi ei kuitenkaan tippunut! Lispe nosti hieman esteitä ja lähdimme uusintakierrokselle. Hukkis hyppäsi esteet suurella ilmaraolla ja Ullakin selviytyi niistä. Kiara hieman kolisteli puomeja alas lahjakkailla taidoillaan. Seuraavalla kierroksella lisäsimme loputkin esteet ja nostimme ne kaikki samankorkuiseksi – silmämääräisesti. Hyppäsimme niitä pari kertaa ja hevosetkin tuntuivat koko ajan vetristyvän enemmän ja enemmän. Hypytkin olivat huomattavasti parempia ja kaikilla tuntui olevan ihan hauskaa. Lispe korotteli esteitä pikkuhiljaa ja kun me lopulta päätimme katsoa esteiden korkeuden, korkein näytti olevan 80 cm. Eli iloinen uutinen: Kiara osaa hypätä korkeampia esteitä! Bileet! Päätin vielä kerran hypätä Ullan kanssa pari estettä ja ohjasin tammaa jo ekalle esteelle, kunnes yhtäkkiä – jostain ihan tuntemattomasta paikasta – kentälle juoksi rusakko. Ulla tietysti säikähti juuri hypyn jälkeen kyseistä töpöhäntää ja nakkasi itsensä ensin takajaloille ja siitä säikähtäneeseen pukkilaukkaan. Minä tipahdin kentän pohjalle ja kavutessani kiroillen ylös, huomasin myös Petran lojuvan kentällä olevassa kuralätäkössä. Ainoastaan Julia pysytteli yhä hevosensa selässä. Lispe pyydysti parasta aikaa jo Hukkista. ”Kakkua!” huudahdin Petralle. ”No, kakkua sullekin!” huusi Petra takaisin. Ilmeisesti sitä pitäisi alkaa sitten leivontapuuhiin. Nappasimme karkulaiset kiinni ja kapusimme takaisin selkään. Taputtelin puuskuttelevaa tammaa kaulalle ja päätin ottaa saman tien loppuverkat. Ravailin kentällä tehden erilaisia ympyröitä ja annoin Ullan ravata hieman pidemmällä ohjalla. Lispe keräili esteitä pois ja myös Julia ja Petra tekivät loppuverkkojaan. Pian me olimme valmiita ja suuntasimme sitten yhdessä tuumin maastoon hieman vielä kävelemään. Kiara johdatti laumaamme ja Hukkis piti perää. Ulla oli seurassa huomattavasti rauhallisempi, joten uskalsin itse antaa tammaneidin kävellä pidemmällä ohjalla. Teimme kymmenen minuutin lenkin ja takaisin tallille saavuttuamme, laskeuduimme alas selästä ja veimme hepat talliin. Riisuin hionneelta Ullalta varusteet ja kävin hakemassa loimen tamman selkään. Petra oli saanut Hukkiksen valmiiksi ja siivosikin jo Jimmyn karsinaa, kun vetelin itse Ullan selkää hieman sienellä. Lispe siivosi taas Hukkiksen karsinaa. Heitin loimen Ullan selkään ja kiinnitin kaikki soljet. Loimi oli jo nähnyt parhaat päivänsä ja pitäisi varmaan ensi kerralla, kun seikkailee EQP:ssä, niin ostaa uusi. ”Minä palailen jo talolle”, ilmoitin muille. ”Koulukirjat odottavat vielä!” Kävelin talolle ja Launo tuli Iineksen kanssa minua heti vastaan. Tervehdin niitä ja juoksin sitten portaat yläkertaan. Koirat asettuivat heti huoneessani sängylle painimaan – taistelemaan luusta oikeestaan – kun vaihdoin hieman rennompaan asuun ja nappasin repusta koulukirjat pöydälle. Kannattavuus? Pyh ja pah. Ei yrityksen kannata olla kannattava! Minusta tulee vielä hyvä merkonomi! // NO? TULLEEKO SITÄ KAKKUA HÄH!? Ei oo näkyny! Prkl! - Mila -
|
|
|
Post by Inna on Apr 12, 2014 13:10:42 GMT 2
Ymmi oli jo toissapäivänä lähtenyt kohti Aittohaaran uudistunutta Hairahdusosastoa, jossa se seuraavana päivänä varsoi Ammi-tytön. Siellä he saisivat Ammin kanssa tutustua hieman muihin puoliverisiin. Kaksikko oli mielellään noussut traileriin, jolla Topias jälleen kuskasi hevoseni paikasta A paikkaan B. Taisi mies siinä mutista, että voisin alkaa pikkuhiljaa itse kuskailla hevoseni tallilta toiselle. Nykyisin oli niin kamalan vaikeaa löytää hyviä työntekijöitä! Kävelin juuri lauantain ratoksi kohti tarhoja ja ihastelin uutta mustaa friisiläistä, joka kökötti tarhassa. En tiennyt ollenkaan kuka hevosen omisti. Varmaan joku nainen. Mila oli vain sanonut, että joku toi uuden yksityisen tallille. Ei edes valaissut minua ja utelevaa Petraa, että kuka oli kyseessä! Virnuili vain..
Kävelin Ullan tarhalle, jossa tammaneiti tarhaili ja Villan ja Boob-Manin kanssa. Mila ei pitänyt nimiehdotuksestani ja sain vain ihmetellä, että mikä siinä muka oli vikana! Se oli todella miehekäs. Tervehdin terhakkaa orivarsaa, johon Ulla oli tykästynyt. Ilmeisesti tamma kuitenkin osasi pysytellä varsan ja Villan tieltä. Pujahdettuani tarhaan, rapsuttelin orivarsaa hymyillen ja lahjoin sitä porkkanoialla. Villakin tuuppasi turpansa mustasukkaisena ja ojensin tammalle porkkanan. Hetken vielä rapsuteltuani kaksikkoa, nappasin Ullan narun päähän ja suuntasin portille. Ulla oli päättänyt näköjään hieman kieriskellä mudassa ja ihana harmaa karvapeite oli muuttunut ruskeaksi harjaa myöten. Ei muuta kuin pesulle. Talutin Ullan talliin ja köytin käytäväpaikalle. Koska mokoma kaakkimus ei tykännyt ollenkaan letkulla pesusta, kävin hakemassa ämpäriin vettä ja suuren pesusienen. Tähän menisi ikuisuus, mutta aikaahan tässä olisi koko päivä.
Annoin Ullan ensin tutkia ämpärin ja sen vaarallisen sisällön ennen kuin aloitin pesun etupäästä. Putsasin nopeasti pään mahdollisimman hyvin ja siirryin sitten kaulaa pitkin kohti takajalkoja. Jouduin pelkästään toisen puoliskon pesuun käyttää viisi ämpärillistä vettä, koska vesi oli jatkuvasti paskaista – aivan kuten suuri suokkini. Kesällä kyllä aloittaisimme vaikka väkisin letkupesun opettelun. Puolen tunnin kuluttua tamma oli jo kokonaan puhdas ja heitin neidille hetkeksi loimen niskaan ja karsinaan. Suuntasin hetkeksi aikaa taukohuoneeseen kahvittelemaan Milan, Markuksen ja Sarin seuraan ja pari kertaa meinasin tukehtua kahviini, kun minua nauratti niin paljon.
”Sinä voisit investoida hevosille suihkun, jossa ei tarvitse käyttää letkua eikä tarvitsisi käyttää ollenkaan ämpäriä ja pesusientä”, ehdotin Milalle, joka vain nauroi idealleni ja hoputti hetken kuluttua toisiaan lääppivän pariskunnan takaisin töihin.
”Hei, alas kertoa muuten kuka tuon ihanan friisiläisen omistaa!” aloin udella Milalta, joka vain pudisti päätään salamyhkäisesti.
Murahdin vihaisesti ja ilmoitin meneväni pistämään Ullaa kuntoon koulutreenejä varten. Ulkona paistoi aurinko ja oli lämmin, vaikka ilmassa oli vielä sateentuntua öisien sateiden jäljestä. Riisuin Ullalta loimen ja kävin viemässä kostean loimen suoraan pesuun. Käynnistelin pesukoneen ja nappasin sitten paluumatkalla Ullan luokse tämän varusteet kainaloon ja olin talliin johtavalla ovella törmätä johonkuhun.
”Anteeksi”, pehmeä miesääni sanoi ja kohotin katseeni.
Suuni varmaan loksahti aina varpaisiin asti. Miehellä oli mustat hiukset, joissa otsatukka meni sivulle. Pituutta löytyi varmaan melkein 190 senttiä ja miehen siniset silmät olivat ihan helvetin kauniit. Muuta en sitten tiedostanutkaan, koska katseeni jäi täysin niiden pauloihin. Herttileeli, mistä tällaisia miehiä oikein sai?
”Huhuu”, mies huhuili ja heräsin horroksestani
”Aa, joo, anteeksi. Mitä sanoitkaan?”
Mies naurahti ja ojensi kätensä. Yritin parhaani mukaan pitää raskasta koulusatulaa käsivarsillani ja ojentaa toista kättä kätelläkseni miestä.
”Juuso Sherman”, mies esitteli itsensä.
”Inna Paakkanen”, änkytin oman nimeni.
Sen enempää emme sanoja vaihtaneet vaan Juuso pujahti ohitseni hymyillen. Minua alkoi yhtäkkiä naurattaa ja rynnistin pakoon Ullan karsinaan. Sain pideltyä naurua vielä hetken sisälläni, kun heivasin mustan koulusatulan suokkini selkään. Sitten en enää mahtanut itselleni mitään, vaan painoin kasvoni satulaa vasten ja vain nauroin. Ulla katsoi minua kuin hullua. Sain nauruni viimein loppumaan ja silloin vasta huomasin mustan friisiläisen, joka seisoi viereisessä karsinassa. Eli Juuso oli tuon friisiläisen omistaja! Mokoma Mila, olisi voinut kertoa!
Kyseinen tallinomistaja asteli juuri talliin perässään matelevan rautiaan Suden kanssa. Pujahdin pois Ullan karsinasta ja menin sitten nojailemaan Suden karsinan oviaukolle ja katsoin tämän omistajaa.
”Oliko se mustahiuksinen mies sen uuden yksityisen omistaja?” kysyin ja Mila nauroi minulle.
”Oli.”
”Olisit hemmetti soikoon voinut varoittaa, kuka se on! Minä saatana nolasin itseni, kun törmäsin häneen äsken!”
Mila nauroi raikuvasti minulle.
”Odota vain, kun vanhalla piialla on synttärit”, mutisin ja jatkoin sitten normaalisti. ”Menossa ratsastamaan?”
”Maastossa ajattelin hetkeksi aikaa piipahtaa”, Mila sanoi.
Olisin varmaan muuten tuppautunut joukkoon, mutta juuri eilen olin tutustuttanut itseäni – omaa tyhmyyttäni – mutakasoihin, kun Ulla oli hieman säikkynyt puskissa vaanivia mörköjä.
”Juujuu. Itse ajattelin ratsastella ihan koulua tänään.”
Häiritsen Milaa vielä hetken aikaa ennen kuin suuntasin takaisin oman suokkini kimppuun. Varustin tamman loppuun ja kävin sitten hakemassa kypärän ja raipan varustehuoneesta.
”No, niin Ulla time to go”, sanoin sille loistavalla englannilla ja nappasin sen ohjista.
Talutin tamman kentälle, laskin jalustimet alas, kiristin vyön ja kapusin sitten selkään. Annoin Ullan hetken aikaa kävellä uraa pitkin omaa tahtiaan ennen kuin nappasin ohjat kätösiini ja aloitin työskentelyn käynnissä. Tein voltteja, väistöjä, omituisia kiemuroita. Ulla tuntui olevan tänään mukavan rauhallinen ja turhien mörköjen sijaan keskittyi ahkerasti työskentelyyn. Hetken käyntityöskentelyn jälkeen siirsin Ullan raviin. Tein aluksi keventäen kahdeksikkoa ja hain tammaa tuntumalle. Olin juuri aloittamassa hieman väistöt, kun huomasin Juuson astelevan kentälle taluttaen mustaa friisiläistään. Siirsin Ullan käyntiin.
”Ei kai haittaa, jos tulen hieman ratsastelemaan?” Juuso kysyi.
”Ei haittaa”, sanoin.
Sen jälkeen, kun Juuso ilmestyi kentälle hevosensa kanssa, oma keskittyminen meni aivan pörinäksi. Ulla alkoi niskoitella ja möröt olivat palanneet. Meinasin tippua varmaan kymmenen kertaa yhden hirmuisen nurkan takia, puhumattakaan estekasaa kentän laidalla. Oma katseeni siirtyi aina välillä Juusoon, joka jo ravaili tammallaan. Friisiläinen oli aika komea näky. Se ravasi hienosti ja vaikutti ainakin kiltiltä tapaukselta. Juuso tunsi hyvin hevosensa.
Ravatessani ympyrällä taisin hieman liikaakin keskittyä parivaljakkoon, koska yhtäkkiä huomasin makaavani kentän pohjalla. Kirosin kuin merimies, kun tömähdyksen takia olin palannut takaisin maanpinnalle.
”Sattuiko?” Juuso ilmestyi hevosen kanssa viereeni.
”Ei. Minä vien tuon helvetin kaakin teuraaksi!” murahtelin, kun lähdin vihaisesti talsimaan – yllättävää kyllä – seisoskelevan hevoseni luokse.
Nappasin tamman ohjista kiinni. Ulla katsoi minua ilmeellä, että olisit keskittynyt minuun.
”Ole vain hiljaa”, murahdin tammalle ja heivasin itseni takaisin selkään.
Juuso keskittyi jo omiin touhuihinsa, kun kehotin Ullan raviin. En tehnyt kauheasti mitään vaikeaa loppuaikana ja lopettelin aika pian. Juuso jäi vielä hevosensa kanssa treenaamaan, kun laskeuduin itse Ullan selästä ja talutin tamman talliin. Riisuin Ullan varusteet ja jätin hitusen hionneen hevosen karsinaansa. Palautin satulan paikalleen ja vaihdoin nopsaan ratsastussaappaat tennareihin. Hionneet hiukseni vaihdoin korkeammalle ponnarille.
Nappasin vielä pölyharjan mukaan ja suin sillä nopsasti Ullan lävitse ennen kuin nappasin neidin naruun ja talutin sen sitten tarhaan. Jäin hetkeksi seuraamaan tamman menoja ja olin jo tappaa Ullan, kun se heti päätti laskeutua makuulle ja tehdä itselleen todella hienon kurapeitteen. Huomenna kutsuisi siis letkupesu.
Palasin takaisin tallille ja suuntasin sitten taukohuoneeseen. Nappasin kätösiini kahvimukin ja otin lehden näppeihini ennen kuin istahdin sohvalle istumaan. Hörpin kaikessa rauhassa kahviani, kun Mila ilmestyi taukohuoneeseen ja nappasi myös kahvikupposen kätösiinsä.
”Sinullahan oli ensi viikolla synttärit? Paljonko sä täytitkään?” kysyin naiselta, joka vilautti minulle myrkyllisen hymyn ja näytti keskisormeaan.
”20”, nainen valehteli ja naurahdin teatraalisesti.
Tiesin kyllä kuinka paljon nainen todellisuudessa täytti. Milaa oli vain hauska kiusata.
”Vaikka välillä on ikäkriisi, niin muiden ikiä kuullessa, sitä tuntee itsensä hyvinkin nuoreksi”, sanoin ja Mila heitti minua lehdellä.
Nauroin vain. Mila passitti minut pian avukseen pihaton siivoamiseen ja mutisin jotain Ullan täyshoidosta, johon kuului karsinan siivous. Kiltisti minä kuitenkin autoin Milaa pihatossa. Kannoin juuri vesiämpäriä pihattoon, kun yhtäkkiä kompastuin ja kaikki vedet taianomaisesti lensivät päälleni.
”Voi nyt helvetti sentään!” kirosin, kun kömmin maasta.
”Jaahas, sinä taidat ollakin näitä maata pitkin matelevia naisia”, miesääni sanoi ja katsoin Juusoa.
Katseeni oli varmasti mahdollisimman murhaava.
”Ääh, pidä vain turpasi kiinni”, murahdin, kun korjasin ämpärin maasta.
Juuso suuntasi pihattoa kohti, jonne myös menin, jotta voisin sanoa Milalle, että painuisin helvettiin täältä.
”Jätän Maran sisälle loppupäiväksi”, Juuso kertoi parasta aikaa Milalle, joka vain nyökkäili. ”Okei, moikka!” Juuso vielä sanoi lopuksi ja suuntasi sitten poispäin.
Pistin silmälle, että mies nousi mustan Audin kyytiin, selvästi A4:sen.
”Mitä sinulle tapahtui?” Mila herätti minut ajatuksistani.
”Häh? No, minä helvetti kompastuin”, sanoin vihaisesti. ”Saat ihan yksin siivota pihaton loppuun, koska minä suuntaan suihkuun.”
Mila repesi nauruun ja heitin tätä käsissäni yhä olevalla ämpärillä. Sen jälkeen kävelin sisälle taloon. Iines ja Launo olivat Crowleyn kanssa tarhassa, joten en saanut koirien iloista tervehdystä. Ne voisikin hakea sieltä, kunhan vain pääsisin suihkusta.
”Mitäs sinulle on tapahtunut?” Jesse kysyi kädessään kahvikuppi.
”Älä edes kysy”, sanoin ja hypin portaat ylös.
Riisuuduttuani vaatteet huoneessani, suuntasin suihkuun. Tämä ei todellakaan ollut paras mahdollinen päivä.
|
|
|
Post by Inna on Apr 21, 2014 21:07:12 GMT 2
Miksi, oi, miksi nämä syntymäpäiväjuhlat päätyivät siihen, että löysin aamulla itseni alastoman miehen vierestä? Tällä kertaa minä sentään tunnistin kuka siinä makasi mahallaan… en vain olisi halunnut tunnistaa. Miksi juuri tuon kanssa piti hypätä sänkyyn? Minä en edes muista mitään! Kumpi oli tehnyt aloitteen ja mitä helvettiä oli tapahtunut? Tämä oli paljon pahempaa kuin Erkin kanssa… Erkistä pääsi helposti eroon - mitä mies nyt hupparinsa perään oli kysynyt - mutta tästä idiootista ei niinkään päässyt! Ja kaiken sen lisäksi - toisin kuin Erkillä - vaikka en muista mitään, minä helvetti hymyilin suupielet korvissa, koska ilmeisesti olin nauttinut! Argh, tästä ei niin helposti eroon päästäisi! Ja kun ajattelin sunnuntaina potkiessani miehen pois sängystäni, että ei mitään pahempaa voisi enää tapahtua! Sitten herra Juuso Sherman, puoliksi brittiläinen, tulee Eljaksen kanssa viettämään Jessen seuraksi leffailtaa… Eljaksen painuttua nukkumaan sohvalle ja Jessen painuttua omaan sänkyynsä, en edes halua tietää miksi Juuso oli kömpinyt MINUN sänkyyni… mitäpä siinä sitten nuori nainen mahtoi, kun komea mies pyrki sänkyyn? Jätin Juuson nukkumaan sänkyyni, kun hipsin itse aamulla alakertaan. Pääsiäisen kunniaksi saimme viettää koulusta ihan luvallisesti vapaata, joten Petrakin istui Julian kanssa ruokapöytämme ääressä aamupalalla. “Me emme sitten enää koskaan järjestä synttäribileitä”, sanoin, kun nappasin jääkaapista maidon ja kaapista murot kulhoineen. Istahdin Juliaa vastapäätä. “Jollakin taisi olla aktiiviset kaksi yötä”, Julia totesi ja olin valmis heittämään häntä lusikallani. Mutisten vihaisesti jotain itsekseni kaadoin kulhoon muroja ja maitoa päälle. Rouskuttelin niitä rauhassa ja pian Jessekin heräsi hiukset aivan sotkussa. Mies nappasi vain kupillisen kahvia ja istahti vieressäni olevalle vapaalle tuolille. “Sänkysi natisee Inna”, hän kommentoi, jonka seurauksena Petra ja Julia repesivät nauruun. Löin miestä olkapäähän. “Hiljaa! Jos se nyt häiritsee, niin miksei se häirinnyt toissayönä?” kysyin ja mies meni hiljaiseksi. Hah! Me kaikki tiesimme, että hänellä ja Milalla oli tapahtunut jotain kyseisenä iltana! En siis ollut ainoa! “Lopeta virnuili, Inna ja syö suklaamuna”, Jesse sanoi ja iski eteeni kinderin. Mistähän se tänkin mahtoi kaivaa? “Mitä Inna virnuilee? Taisi tykätä viimeöisestä vai?” Juuso yhtäkkiä pyllähti paikalle ja heitin häntä saman tien kinderilla. “Auh! Etkö muka tykännyt?” “Äänistä päätellen tykkäsi…” Petra mutisi ja siinä vaiheessa olin valmis vääntämään hänen kipeän olkansa vielä pahempaan asentoon. “No, en väitä vastaan, mutta olisit kyllä saanut pysyä poissa! Ties vaikka sinusta tulisi samanlainen riesa kuin Erkistä”, sanoin ja Juuso rypisti otsaansa kysyvästi. “Yksi yhden illan juttu Petran synttäreiltä”, selitin. “Kaipaa yhä huppariaan, jonka jätti tänne, kun lähti ovesta boksereillaan.” Juuso repesi nauruun. “Ajattelin Danielan kanssa lähteä maastoon. Halukkaita tulemaan mukaan?” Jesse kysyi. “Minä voin”, sanoin. “Minäkin voin tulla”, Juuso sanoi. Syötyämme aamupalan, suuntasimme pukemaan vaatteet päälle. En enää välittänyt siitä näkikö Juuso minun vaihtavan vaatteita vai ei. Oli mies sentään paljon enemmänkin nähnyt. Kiskoin päälleni tyypilliset farkkuratsihousut ja niiden kanssa pinkin hupparin. Juuso kiskoi ylleen vaaleat ratsihousut ja hupparin myöskin. “Tänään saat sitten raahata tavarasi ja perseesi pois minun huoneestani”, sanoin miehelle, joka naurahti. “Ei hätää. Huomenna kutsuu opisto muutenkin.” “Ja”, jatkoin osoittaen miestä. “Tämä ei enää koskaan tule toistumaan. Okei?” “En lupaa mitään”, Juuso sanoi ja lätkäisi minua persuuksille ennen kuin katosi huoneesta. Tuhahtaen suuntasin hänen peräänsä. Ulkona paistoi aurinko ja oli todella lämmin. Mukava päivä siis lähteä maastoilemaan. Loppuviikon kyllä tekisimme Ullan kanssa hommia kentällä. Rennot maastoreissut saisivat nyt riittää ja alkaisimme treenata kunnolla kisoja varten. Jesse ja Juuso suuntasivat molemmat samalle tarhalle, kun itse menin hakemaan Ullaa. Ulla rapsutteli Villan kanssa toisiaan ja nappasin tilanteesta nopsaan kuvan - ne olivat niin parhaita kavereita! Tervehdin vielä nimetöntä orivarsaa, kun pujahdin tarhaan. Kävin keskeyttämässä tammat ja nappasin Ullan mukaani. Talutin sen talliin, jossa pojat olivat jo kovaa kyytiä putsaamassa omia tammojaan. Talutin Ullan karsinaansa ja kävi hakemassa sen harjat. Tai olisin hakenut, elleivät ne olisi kadonneet johonkin. “Hei, oletteko nähneet Ullan harjoja?” kysyin pojilta. “Toin ne jo valmiiksi”, Juuso sanoi ja huomasinkin violetin pakin olevan Ullan karsinan vieressä. “Ai, no kiitoksia”, sanoin ja nappasin pakista harjan ennen kuin pujahdin Ullan karsinaan. Katseeni harhaili Ullaa harjatessa jatkuvasti viereisessä karsinassa puuhastelevaan Juusoon. Helvetti sentään. Yritä nyt nainen edes keskittyä harjaamaan hevostasi! Murahtaen yritin keskittyä jälleen Ullan harjaamiseen ja ihmeiden kautta sain tamman harjattua. Juuso varusti jo Maraa, kun menin vasta hakemaan Ullan varusteita. Nappasin estesatulan, suitset ja suojat mukaani. Heivasin sitten satulan Ullan selkään ja kiinnitin vyön. “Inna pistä vauhtia. Sinua odotetaan”, Jesse sanoi minulle. “No, joojoo”, vastasin ja pujotin suitset tamman päähän. Viimein sain varustettua tamman ja suuntasin vielä hakemaan omat ratsastustarvikkeeni. Pujotin saappaat jalkaan ja heivasin kypärän päähän. “Kestipä siinä kauan”, Juuso virnuili, kun palasin. “Jollakin kesti eilen paljon kauemmin”, sanoin ja lätkäisin käsissäni olevalla hanskalla häntä rintaan. “Ouuu!” Jesse naureskeli. Huomasin kuinka Juuso viittoi Jesselle jotain, kun avasin Ullan karsinan oven. Jesse poistui ensimmäisenä tallista ja sitten minä Ullan kanssa. Seisautimme hevoset tallin oville ja laskin jalustimet alas ennen kuin kiristin vyön. “Tarvitsetko punttausapua?” Juuso heitti ja näytin hänelle keskaria. Kavuttuani selkään, lähdimme kohti metsiä. Jesse ratsasti ensimmäisenä, sitten Juuso ja minä pidin Ullan kanssa perää. Mokoma tamma kuunteli koko ajan mörköjä takaa. Sivuillakin tuntui olevan tänään paljon mörköjä. Juuson ja Jessen kävellessä rennosti ohjat pitkinä hevostensa kanssa, minä prkl yritin koko ajan pidätellä ja lyhentelin tuntumaa vähät väliä. “Koittaa nyt…” mutisin Ullalle. “Onko pakko olla tuollainen säikkyperse?” kysyin siltä ja annoin tomeran pohjekäskyn, kun ylitimme puista siltää. Ulla olisi varmaan paennut häntä koipiensa alla, ellen olisi ollut pistämässä vastaan. “Otetaanko hieman ravia?” Jesse kysyi etupäästä. “Otetaan vain”, Juuso sanoi ja ennen kuin edes kerkesin kissaa sanomaan, pojat nostivat ravin. Annoin Ullan lähteä myös raviin ja yritin itse siinä kevennellä samalla, kun tein pidätteitä. “Ptruuuuuuuuu”, sanoin Ullalle, kun lähestyimme uhkaavasti Maran persausta. Siinä ravaillessa ajattelin vain, että tänään ei ole minun päiväni… ja tietysti kaikki ajatukset tulevat toteen. Kun pojat halusivat ottaa hyvällä suoralla hieman laukkaa, hidastin Ullan käyntiin, jotta se edes keskittyisi nostoon, kun yhtäkkiä edestämme vilahti rusakko. Nuo saatanan rusakot! Ulla siitä sitten riemastui, nousi takajaloilleen ja minä roikuin tamman kaulassa. Pian neidillä olikin nokka kohti kotia… ilman ratsastajaa. “Au, perkele”, mutisin, kun nousin persettäni pidellen maasta. Olipa se kova tipahdus… katsoin kuinka Ulla katosi jo jonnekin ja huokaisin vihaisesti. “Sattuiko sinua?” Jesse kysyi, kun he ratsastivat luokseni. “Ei kamalasti”, sanoin. “Tärähdys vain tuntuu yhä. Minun pitää nyt mennä etsimään tuo tamma, jotta voin toimittaa sen teuraaksi.” Astuin irvistäen eteenpäin. “Haluatko kyydin? Tallille on kuusi kilsaa täältä”, Juuso huomautti minulle. “Eipä näy autoa”, mutisin ja lähdin kävelemään. “Hyppää selkään”, Juuso sanoi, kun pysähtyi Maransa kanssa viereeni. “Oikeasti? Eikö Mara ärsyynny sellaisesta?” “Ei, se on tottunut”, Juuso sanoi ja otti jalkansa pois jalustimelta. Ääh, olkoon.. Nostin jalkani vapaalle jalustimelle ja erittäin viehkeästi heilautin itseni satulan taakse. Kiedoin käteni Juuson ympärille. “Ei sitten ravia”, sanoin. Ilmeisesti miehen oli pakko minua kiusata, koska hoputti Maran raviin. “JUUSO!” karjaisin ja mies siirsi hevosen kiltisti takaisin käyntiin. Lähdimme siihen suuntaan, mihin olimme Ullan nähneet menevän. Tammaa ei vain näkynyt missään. Toivoin neidin eksyneen tallille, muuten joutuisimme uudestaan lähtemään tammaa metsästämään. Pääsimme tallille pian ja laskeuduin alas Maran selästä. “Mokoma hevonen! Nyt sinä joudut teuraaksi!” murisin jo Ullalle, joka söi tyytyväisenä kuivaa ruohoa maasta. Nappasin tamman ohjista kiinni ja talutin sen sitten talliin. Riisuin sen varusteista ja heivasin sitten Villan luokse takaisin tarhaan. Pojat ilmoittivat menevänsä vielä hetkeksi kentälle, kun reissumme jäi hieman lyhyeksi. Minä suuntasin taukohuoneeseen, jossa Mila istuskeli sohvalla. “Mikäs nyt on?” nainen tokaisi. “Tiedätkös kun hevonen on niin perkeleen säikky? No, minä tiedän! Jouduin ratsastamaan Juuson takana Maralla takaisin tallille, koska oma hevoseni oli lähtenyt jo ennen aikojaan kotiin jonkin perkeleen rusakon takia!” Mila nauroi. “Etkös sinä kuitenkin tykkää ratsastella Juuson kanssa?” Mila kysyi ja mulkaisin häntä. “Siitä en puhu sinun kanssasi.. Tykkäätkö itse ratsastella Jessen kanssa?” “En tiedä mistä puhut”, nainen tokaisi. Saatuani kouraa hieman kahvia, olin paljon paremmalla päällä. Kahvi oli salainen lääkkeeni vittuuntumiseen. Suurinpiirtein puolen tunnin kuluttua Petra ja Julia ilmestyivät taukohuoneeseen juttelemaan. Julia oli kuulemma menossa vielä liikuttelemaan Sessin ja Petra menossa katselemaan. Lispekin löysi tiensä paikalle ja Petra nappasi likan ratsastamaan Hukkiksella, kun itse ei siihen kyennyt. Juuso ja Jessekin ilmestyivät pian paikalle. Juuso retkahti minun ja Milan keskelle sohvalle ja Jesse jäi seisoskelemaan. “Mitäs täällä vain istuskellaan?” Stina kysyi, kun tuli hikisenä taukohuoneeseen. “Minä se vain raadan heinäpaalien kanssa ja te pidätte täällä Martta-kerhoa.” “Sinulle maksetaan siitä”, huomautin. “Ollaanpa sitä iloisia”, Stina naurahti äänensävylleni, joka oli todella aurinkoinen vitutuksen ansiosta. “Eikö Juuso antanut sinulle tarpeeksi näinä kahtena päivänä?” Voi nyt… sanonko mikä? “Ilmeisesti ei”, sanoin ja nousin ylös. Nappasin Juusoa kädestä raahasin hänet pois. “Mutta nyt toivottavasti antaa.” // IRSTAS! // MINÄKÖ? EEEEEN! ;P
|
|