|
Post by Lispe on Jun 4, 2014 20:19:46 GMT 2
Keskiviikko 4.6.2014 Viimeiset hypyt ennen laiduntaViimeinen ratsastus ennen laitumelle laskua lukuunottamatta kisoja. Mitäs sitä tekisi… Päätin tehdä minulle parasta ja Huhulle ihan kivaa hommaa, eli hypätä. Värväsin Veeran tallille kantamaan puomeja sillä ehdolla, että pitäisin heille estetunnin. Hypätessäni bussista alas Veera edelläni, totesimme molemmat että nyt on kauan odotettu kesä! Kävelimme hidasta tahtia tallille, jossa nappasimme suoraan Huhun mukaan. Myös Vika sai tulla Tessan käskystä. Heitimme hevoset karsinoihin siksi aikaa, että kävisimme vaihtamassa taukohuoneessa kuulumiset muiden hoitajien kanssa. Hoitajia tosiaan olikin paljon, juuri ja juuri saimme valloitettua sohvan Veeran kanssa. Juttelimme hetken Jonnan, Rebekan ja Jennyn kanssa, ennen kuin Juuso peruutti ison ahterinsa meidän väliin. Inna istahti poikaystävänsä syliin. Nenääni kantautui selvästi hien haju, josta sitten kysyin olivatko nuoripari käyneet ratsastamassa hien hajusta päätellen. Inna potkaisi ihan reilusti minua sääreen ja tiuskaisi: - Juuso on sitten se joka haisee! No oli naisella kovat otteet, eihän tänne kohta uskalla tulla kun väkivaltaiseksi käyvät! Naureskelimme vain ja päätimme Veeran kanssa lähteä varustamaan Huhua. Sidoimme tamman käytävälle kiinni nuuskuttelemaan kaltereiden läpi veljensä kanssa. Käskytin Veeran hakemaan tavarat sillä välin, kun kiikutin kottikärryt Huhun karsinaan. - Sinä voit hoitaa sen, mä siivoon eka tän! hymyilin. Mutisten Veera alkoi siistiä Huhun harjaa, kun itse nakkelin kikkaroita kärryyn kiitettävällä vauhdilla. Etsin purun seasta pissiä, jota ei löytynyt sitten millään. Kärräsin paskat lantalaan ja jätin ne tullessani omille paikoilleen. - Puhistitko jo kaviot? kysyin. - Joo ja harjasin siltä puolelta, Veera huikkasi suokin yli. Varmistin pölyharjalla, että etujalat eivät olisi mutaiset, sillä niihin tuli suojat. Liu’utin suojat tamman jalkoihin, joka hetken nosteli koipiaan. Älähdin Huhulle, joka lopetti leikkimisen. Heitin satulan ruskealla estehuovalla Huhun selkään, kun laittoi neidille suitset. Hevonen oli nopeasti valmis. Nostin ruskean kypäräni maasta, otin sieltä hanskat ja heitin potan päähäni. Jätin hanskojen remmit auki, kun laitoin niitä käteeni. Jaloissani olivat jo saappaat, joten olimme valmiita lähtemään. Veera oli jo irroittanut päitset Huhun kaulalta. Nappasin tamman mukaani ja lähdimme tallustelemaan kohti kenttää. Nousin natisevaan satulaan Huhun seisoessa kilttinä tyttönä allani. Päästin tamman jo kävelemään kun itse nostin jalustimia parilla reiä’llä. Riisuin myös musta hupparin päältäni, jonka alta paljastui keltainen toppi, ehkei hupparia tarvittaisi... Ohjeistin Veeraa laittamaan neljän esteen jumppasarjan pitkälle sivulle ja kolme puomia sokeripaloilla keskelle kenttää kaarevasti, jotta sen pääsisi voltilla tulemaan. Jumppasarjan ensimmäinen este oli korotettu puomi, innari, ristikko, yksi laukka, pysty ja kaksi laukkaa okseri. Saimme tulla sarjan aika reippaalla vauhdilla, jotta askeleet tulivat oikein. Aloitimme ravaamalla puomit voltilla ja kevyessäistunnassa pitkä sivu. Veera sanoi menon näyttävän hienolta, joten vaihdoimme suuntaa. Teimme samaa pari kierrosta vasempaan suuntaan ravissa, ennen kuin nostimme laukan. Huhu ei laukannut tarpeeksi terävästi, joten sain muistutella sitä takajalkojen käytöstä. Kaarevat puomit olivat ‘’in and out’’ väleillä, joten siinäkin laukka sai olla nopea. Huhu siirsi kaksi ensimmäistä kertaa raville puomien keskellä, mutta kolmannella annoin raippaa niin, että pääsimme ne innareina yli. Taputin sisäkädellä Huhua kaulalle ja siirsin sen ravin kautta käyntiin. Jumppasarjan Huhu meni odotetusti, eli siis liian hitaasti. Pitkällä sivulla nousin kevyeeseenistuntaan ja läiskin raipalla suokkia persuksille. Saimme sopivan temmokkaan laukan, joten sarjalla annoin vaan mennä ja muistutin esteiden välissä pohkeella. Huhu hyppäsi kaikki esteet hienosti, joten siirsin käyntiin. - Nosta pystyä ja okseria! käskytin Veeraa, joka kiltisti totteli ohjeitani. Huomaamattomasti Petra oli Julian kanssa hiippaillut katsomaan touhujamme. - Saisit tehdä Hukkikselle samanlaisen rääkin! Petra nauroi. - Tuo vaan uhri kentälle! vastasin vitsillä. Naiset jäivät katsomaan hyppyjäni hetkeksi. Tulimme sarjan kerran uudelleen, ennen kuin aloimme suorittamaan viimeistä tehtävää. Huhu hyppäsi hieman laiskasti korotetun pystyn, mutta yhtään puomia ei tippunut. Pyyhin hikeä otsaltani samalla, kun join vettä juomapullostani. Veera oli taas käskystä nostanut esteitä. Kaarevalla olevat puomit oli nostettu kavaleteiksi ja okseria noin kymmenen senttiä. Nostin laukan hyvissä ajoin ennen jumppasarjaa. Sain vähän muistutella Huhua, että vauhdin lisääminen on sallittua. Sarja tuli hienosti, lukuunottamatta viimeistä väliä joka oli askel ja töpöaskel. Huhu hyppäsi hienosti kaarevat innarit, mutta olisi saanut totella enemmän ulkopohjetta. Tehtävä meni kuitenkin niin hienosti, että taputin Huhua kaulalle ja annoin sen kävellä hetken. Ravasin loppuraveja jonka jälkeen siirryin käyntiin. Hyppäsin kentän keskellä alas ja huomasin Tessan taluttavan Vikaa kentälle. - Ei tarvii siivota esteitä, mä hyppään Vikan kanssa! Tessa huuti. Nyökkäsin samalla, kun nostin jalustimia ja löysäsin vyötä. Riisuttuamme ja pestyämme Huhun, kello näytti vaille kolmea. Heitimme siis tamman tarhaan, jonne se jäi piehtaroimaan iloisena. Me taas suuntasimme Innan luvalla koiratarhalle silittelemään karvaturreja. - Kato nyt kun tää Launo on näin söpö, Veera lässytti melkein suu vaahdossa. Mielessäni pyöri vain ajatus, mitä Antonio ja Aino olivat tehneet eilisellä maastoretkellä. Poika oli jättänyt vaikka kuinka monta soittopyyntöä ja lähettänyt varmaan sata viestiä, mutten ollut edes vilkaissut mitä niissä lukee. Kaipa sitä pitäisi… - Hei Lispe, maa kutsuu! Veera karjui. - Ai täh, mitä? hämmästelin. - Petra kävi komentamassa sut hoitamaan Hukkiksen karsinan ja orin ratsastuksen kun se käveli tosta ohi talolle, Veera selitti. Äh, eikun siis tottelemaan ja hoitamaan huggay... Huhu&Lispe28HM
|
|
|
Post by Lispe on Aug 5, 2014 23:31:10 GMT 2
(...jatkoa Hukkiksen päivyristä…)
Tiistai 5.8.2014 Kärryttelyä
Huhu ja Vika heiluttelivat häntiään toistensa lärvien edessä. Viheltelin ja huutelin tamman nimeä, jotta se tajuaisi tulla portille. Mutta Huhu jaksoi nostaa vain päätänsä, eikä päästänyt edes mitään hörinää. Huokaillen lähdin sitten hakemaan Huhua tarhan toisessa päässä olevan puun alta, jonne ne olivat menneet varjoon. Huhu antoi kiltisti kiinni. Sain kuitenkin hetken hoputtaa tammaa liikkeelle. Vika lähti seuraamaan meitä, mutta jäi kuitenkin portilla pois letkasta. Sain helposti laitettua portin kiinni ja suunnattua talliin. Pieniä ongelmia teki kuitenkin edelleen Relle, joka olisi halunnut tutustua Vikaan vähän paremmin. ‘’Arvaappa vaan neitiseni mitä oon suunnitellu’’, naureskelin tammalle. Vein Huhun hetkeksi karsinaan ja lähdin sitten etsimään Milaa.
Nainen istui aurinkotuolilla Innan vieressä. Yskäisin pari kertaa, etten ihan säikyttäisi naisia. Mila nosti lehden silmiltään ja väläytti kasvoilleen ilmeen, kuin olisi kysynyt ‘’mitäs perkelettä?’’ ‘’Nii, että eikös Huhulla oo koppakärryt?’’ varmistin. ‘’Joo, taitaapi sillä olla. Ne pitää kyllä varmaan pestä...’’, Mila kertoi. ‘’Voinkos mä lähtee ajamaan sillä? Semmonen lyhyt ja rento lenkki’’, hymyilin. ‘’Kyllähän sinä voit. Meetkö sä yksin vai onko joku tulossa sun kanssa?’’ Mila kysyi. ‘’Yksin minä, kai mä sille pärjään’’, mutisin. ‘’Ai yksin minne?’’ Petran ääni kuului takaani. Nainen oli näemmä varustautunut auringon ottoon, mutta päätin kumota Petran ajatukset. ‘’En minnekään, koska sinä saat tulla mukaani!’’ naureskelin. ‘’Minne!?’’ Petra karjaisi. ‘’Ajamaan, Huhulla’’, nauroin. ‘’Tietysti!’’ Petra innostui.
Petra lähti hakemaan kärryjä varastosta, kun minä hain Huhun karsinasta ulos puomille. Tamma seurasi minua innokkaana ulos, jossa sidoin sen kiinni ja kävin hakemassa Huhun harjapakin. Rellen kiinnitin puomin tolppaan, ja koira jäi siihen istumaan ja ihmettelemään puuhiani. Hetken Huhua harjattuani Petra kaarti paikalle työntäen kärryjä. ‘’Mä pesen nää tuolla sisällä, päästään nopeemmin matkaan!’’ Petra sanoi. Nyökkäsin ja nainen työnti kärryt talliin. Pian alkoi kuulumaan veden lorinaa, joten uskalsin oikein ihanalla lauluäänellä laulaa pari kesähittiä. Ei, en Kasmirin Vadelmavenettä, se tulee jo korvista ulos!!
Harjattuani Huhun ja muutenkin hoidettua, lähdin hakemaan tammalle varusteita. Petra kertoi ohimennen tarkistavansa vielä jotain pyörien toimivuutta. Varustehuoneessa aloin tonkimaan ajovaruste kaappeja. Silat, rintartemmi, potkuremmi, ohjat ja suitset. Kasasin kaikki varusteet silojen päälle ja lähdin viemään niitä ulos. Huhu hörisi kävellessäni puomille. Asetin silat tamman selkään ja liu’utin ne (ehkä) oikealle paikalle. Kiinnitin vain vyön, mutten kiristänyt sitä. Säädin hetken rintaremmin kanssa, sillä en ollut varma kuinka päin se tulee. Petra tuli ulos kärryjä työntäen, joten varmistin häneltä asian. Suitset laitettuamme Petra opasti että ohjat tulevat rintaremmin ali, ellei olisi Y-rintaremmiä. Kuuntelin tarkkaavaisena naisen neuvoja. Viimeiseksi nostimme aisat Huhun yli kiinni siloihin. Siinäkin Petra opasti kuinka ne kiinnitetään. ‘’Otatko sä ton koiran mukaan?’’ Petra kysyi. ‘’Juu, se hölkkää vieressä’’, sanoin. Minä hyppäsin kärryille pitäen ohjista ja Rellen narusta kiinni ja Petra irroitti Huhun puomista. Käännettyäni Huhun tamma lähti reippaasti eteenpäin. Petra ei melkein kerennyt hypätä kärryille, kun Huhu oli jo ravissa. ‘’Annappa ne ohjat mulle, alotetaan vähän rauhallisemmin’’, Petra nauroi.
Relle hölkkäsi kärryn vieressä meidän kävellessä. Päästyämme tallin hiekkatieltä maastolenkille, Petra napautti ohjat Huhun persuksille, ja kyllä hevosesta lähtikin vauhtia! Relle sai juosta ihan täyttä vauhtia ettei jäisi ihan raahautumaan jälkeen. Ravasimme aika pitkän aikaa ja vihdoin Petra hiljensi kääntyäkseen pienen tekolammen ympäri kiertävälle lenkille. ‘’Anna koira ja ohjaa nyt sinä’’, Petra sanoi ja ojenti ohjat minulle. Annoin koiran hihnan Petralle ja Relle vaihtoi samalla kuuliaisesti puolta. Sain ensimmäistä kertaa elämässäni ohjastaa Huhua. Komensin Huhun raviin. Annoin Huhun hölkätä, mutta huomasin samassa ettei Relle olisi jaksanut enää hetkeäkään juosta. Siirsin siis Huhun käyntiin ja käskin Petraa ottamaan koiran jalkoihinsa. Relle istuutui Petran jalkojen väliin melkein hymyillen ja matkamme jatku. Huhu pärskähteli iloisena ravatessamme lammen ympäri. Sen jälkeen otin Huhun käynnille ja palasimme käyntijalkaa tallille.
Tallin pihassa Petra lähti heti hakemaan vesisankoja juottoa ja pesua varten, kun minä parkkeerasin Huhun puomille ja aloin purkamaan sitä. Petra saapui juuri sopivasti sankojen kanssa kun olin ottanut varusteet tamman selästä pois, joten aloimme kumpikin kastelemaan Huhua pesusienillä. Huhu nautti viilentävästä pesusta ja melkein nukahti alahuuli lörpöttäen puomille. Relle lipitti vettä sangosta ja lösähti sitten maahan makaamaan. Tajusi koira mennä edes varjoon… Pestyämme Huhun kuskasin sen tarhaan jonne se jäi ilomielin piehtaroimaan.
Vietyäni Huhun varusteet paikoilleen ja Petran kuskattua kärryt varastoon, Mila tuli huutelemaan talliin hevosten pois tuonnista laitumelta. Päätimme siis Rellen kanssa karata paikalta ja suuntasimme uimarannalle.
Huhu&Lispe 29HM
|
|
|
Post by Mila on Aug 6, 2014 16:28:20 GMT 2
20pistettä Lispellä kasassa, joten tässä pieni "palkinto"
|
|
|
Post by Lispe on Sept 28, 2014 17:47:43 GMT 2
En oo tainnu muuten kiittää tosta kuvasta, niin kiitoksia, ihana on! Keskiviikko 24.9.2014 Humputtelua maneesissaLunta sateli maahan isoina kökkäreinä kulkiessani kohti Vaahterapolkua. Siirsin hiussuortuvan kasvoiltani korvan taakse. Musta huppu peitti puolet kasvoistani, eikä vaatteetkaan sen värikkäämpiä ollut. Juttelin Antonin kanssa whatsappissa. Poika viihtyi uudessa koulussa ja oli saanut paljon uusia kavereita. Propsit hänelle... Kello näytti vaille seitsemää puhelimen nurkassa. Ulkona oli jo vähän hämärää astuessani sisään talliin. Tennarini lätisivät märkinä ja perääni jäi kengänjäljet. Astelin suoraan taukohuoneeseen tarkastamaan hoitajatilanteen. Tallilla en ollut käynyt sitten... Antonion lähtemisen jälkeen? Härregod... Eikun kävinhän minä Enskan vuokrahaun tekemässä ja Huhua morjestamassa, mutta siihen se taisi jäädä. - Katos Lispe! Suakaan ei oo täällä pitkään aikaan näkynyt, juuri tässä juteltiin minne kaikki ovat kadonneet, Inna naureskeli Juuson kainalosta. Pariskunta oli vallannut sohvan ja Petra ja Julia istuivat sylikkäin pöydäntuolilla. Rebekka yritti saada Iitasta juttua irti kahvikupposen ääressä, eli porukka oli edelleen samaa. - Morjes vaan. Eihän tää porukkaa oo täältä minnekkään karannu, en ainakaan minä huomaa... mutisin. - No onhan! Jonna, Catherine, Kipa... Inna luetteli. - Nii, kolme! nauroin. - Ja Inna, Catherinellä on vielä Wanda ja Jonnakin oli näemmä hakenut Rudin hoitajaksi, Julia laukoi. Hymähdin vain Innan vääntäessä vastalausetta Julialle. Hiippaillen liukenin paikalta Huhun karsinalle. Tamma mussutti heiniään tyytyväisenä. Huhu nosti päänsä kun astuin karsinaan. - Mitäs sanoisit jos mentäis maneesiin vähä humputtelee? Kun ei ton sun vauva mahan kanssa mitään hikitreeniä tehdä, lässytin tammalle. Huomasin kuitenkin ovelta kävelevän tytön, joten säntäsin varustehuneeseen hakemaan Huhun harjoja ja suitsia. Harjailin Huhua hyräillen jotain ikivanhaa Paula Koivuniemen kappaletta. Siirtyessäni tamman toiselle puolelle, se sama tyttö talutti Lailan käytävälle, hitto, nyt me ei päästä tosta ohi, mutisin mielessäni. Ryhdistäydyin ja pysäytin tytön hänen kävellessään kohti varustehuonetta. - Hei, kehtaisitko siirtää Lailan tohon pesupaikalle, kun me mentäis kohta Huhun kanssa tosta käytävältä, kysyin. Tyttö katsoi minua ensin epäröiden varpaista kasvoihin, mutta muutti ilmeensä sitten neutraalimmaksi. - Joo, tietty, hän sanoi. Hymyilin ja jatkoin Huhun harjaamista. Vaihdoin nopeasti päitset kuolaimiin ja suuntasimme sitten käytävää kohti. Tyttö oli varustamassa Lailaa pesupaikalla. Huhu luimi ja nosti uhkaavasti takakaviotaan ponia kohti, mutta kerkesin komentaa tammaa. Hyppäsin penkiltä Huhun selkään, sillä en halunnut vahingossakaan potkaista pyöreää masua. Maha oli kasvanut reilusti sitten viime näkemän, sillä eihän varsan syntymään ollutkaan enää kun reilu kaksi viikkoa! Huhu lähti kävelemään uraa kohti. Jätin ohjat sään päälle ja aloin venyttelemään. Pyörittelin nilkkoja reilusti ympäri. Venytin käsiä kohti varpaita ja sitten kohti kattoa. Otin ohjat käteen ja siirsin Huhun raviin. Ratsastin hyvin kevyesti, halusin vain että Huhu Kantaa päänsä ja muistaa myös takajalat. Tamma toimi joka ikisestä avusta, Huhu voisi olla aina tiineenä, sehän toimi kuin unelma! Huhu säpsähti kun maneesin ovi avautui. Laila ja se sama tyttö joka oli hoitanut sitä, astuivat maneesiin. - Voihan tänne tulla? tyttö, tai ehkä pikemminkin nainen sanoi. - Juu, me lopetellaan kohta, hymyilin. Pyörin vielä kahdeksikolla pari kierrosta ja hiljensin sitten käyntiin. Hetken käveltyämme ohjasin tamman pääty-ympyrälle ja nostin laukan. Tein pari raviin siirtymistä, jotka onnistuivat hyvin, mitä nyt Huhu olisi halunnut mennä vastalaukkaa. Vaihdoin suuntaa, laukkasin pitkän sivun ja annoin Huhun ravata pitkin ohjin. Tamma venytti päätään pitkälle ja löntysteli korvat hörössä ympäri maneesia. Taputin sitä kaulalle ja hiljensin käyntiin. Laila kulki hienosti peräänaannossa ja ratsastajan istunta oli täydellinen! Ohjasin Huhun kohti ovia, jotka avattuani suuntasimme kohti tallia. Kurkistin puhelimeni kelloa, meillä oli mennyt vain kaksikymmentä minuuttia! Hyppäsin ovella selästä alas. Taputin vielä Huhua ja kaivoin taskusta kuivan leivänpalan. Talutin Huhun talliin ja vähin äänin otin siltä suitset pois. - Sori, en jää nyt lusvimaan tänne, pitää mennä, kuiskasin tammalle joka hölmistyneenä katsoi minua. Annoin tytölle pienen pusun otsalle ja kävin viemässä Huhun suitset ja harjat varustehuoneeseen. Ulkona oli jo pimeää ja lunta satoi enemmän. Voi perkele, ei talvi saa vielä tulla… Jessen ajaessa pihaan nostin hupun päähäni ja hiippailin varjojen kautta pihatielle. Huhu&Lispe 30HM (Mietippä Milaseni, jos oisit pysyny entisessä menetelmässä että kymmenen hoitokerran jälkeen piirrät kuvan, olisit saanu piirtää meille jo KOLME kuvaa! )
|
|
|
Post by Lispe on Nov 5, 2014 18:06:19 GMT 2
Keskiviikko 5.11.2014 Varsulin tapaaminen
Pakkanen nipisteli poskiani tallustaessani tarhoille. Mila oli heti laittanut minulle viestiä, kun Huhu oli varsonut, mutta äiti ei päästänyt minua kahteen viikkoon minnekään, sillä kokeideni tulokset eivät olleet hänen mielestään hyviä… Vihdoin olin päässyt ulos ja suuntasin heti pientä vauvaa katsomaan. Maahan oli satanut parin sentin paksuinen kerros lunta, joka mukavasti pakkasessa narskui jalkojen alla. Tarhalle tullessani hevoset söivät heiniään ja osalla oli jo loimetkin päällä. Huhu ja varsuli ulkoilivat samassa tarhassa Vikan kanssa. Vika oli kuulemani mukaan ensin ollut varsasta peloissaan ja juossut sitä karkuun, mutta nyt se näytti nauttivan täysin siemauksin enona olemisesta. Huhu seurasi varsaansa koko ajan eikä päästänyt sitä yhtään kauemmas, voi raukka.... Varsa olisi taas halunnut tutkailla vallan vaikka mitä, ja hamusi jo lunta maasta. Loimeenkin se oli näköjään totutettu, sillä pikkuruinen varsaloimi keikkui sen päällä. Nappasin maasta päitset ja narun ja suuntasin hakemaan Huhua ja varsaa tarhasta. Minut huomattuaan Huhu hörisi hiljalleen, muttei kuitenkaan lähtenyt luokseni kuten yleensä, vaan katseli varsaansa. Varsakin huomasi minut ja lähti iloisesti tutkimaan kuka hyypiö minä oikein olin. Kyykistyin maahan ja aloin lässyttämään sille kaikenlaista. Pehmeä turpa oli pian poskessani kiinni. - Hei kaunokainen, lässyttelin varsalle. Huhukin tuuppautui syliini, joten päätin turvallisemmaksi nousta ylös. Nappasin Huhun päitsiin narun kiinni ja suuntasin porttia kohti. Huhu seurasi minua kuuliaisena, mutta varsuli jäi tutkiskelemaan aitoja. Mamman kutsusta vauva kuitenkin luovutti ja lähti meidän perään.
Ohjastin Huhun yksityisten puolelle varsomiskarsinaan ja lähdin ulos katsomaan minne se varsa jäi. Siellä se teki tuttavuutta Hakkaraisen kanssa - Hupsu poni! nauroin. Tarrasin varsaa tukasta kiinni ja talutin sen äitinsä luokse, joka jo pyöri ja hirnui hädissään. Päästin varsan karsinaan Huhun kanssa. Aloin irroittamaan varsalta loimea päältä. Vauva seisoi nätisti koko hoidon ajan, mitä nyt välillä yritti hamuta taskujani. Huhu luimi vähän hoitaessani sen kultakimpaletta. Loimi oli nopeasti poissa. Vein sen kuivumaan ja samalla nappasin harjapakin ja liinan mukaani. Palasin karsinalle, jonka ovesta luin tulokkaan nimen. - Surupuhe, ihana nimi! puhuin ääneen. - Eikös olekin, mä keksin sen, kuului ääni takanani. Käännyin ja näin Catherinen. - Moii! huusin ja hyppäsin halaamaan tyttöä - Mittees kuuluu? kysyin päästäessäni irti. - No mitäs tässä... Sua ei ookkaan näkyny hetkeen, Catherine huomautti. - Nii, no, on ollu koulujuttuja ja äiti ei päästäny mua kahteen viikkoon mihinkään kokeiden tulosten takia ja sillee… mutta tässä mä nyt oon! Ja sä saat tulla mun kanssa juoksuttamaan Huhua ja Surua! - Mä voisin ottaa Wandankin vähän ympyrälle hölkkäilee. Kai maneesissa nyt kahta mahtuu pyörittää? Ja veikkaan et Wanda ei Surua säikähä, Catherine ehdotti. - Joo, kyl se varmaan käy! Haeppa sinä se lehmäs niin mä jään harjailee näitä, sanoin.
Tyttö teki työtä käskettyä ja itse jäin harjaamaan Huhua ja Surua. Ensiksi otin mamman käsitelyyn. Huhu oli muuten oma itsensä, mutta jos varsa siirtyisi vähänkään kauemmas, eli karsinan toiselle puolelle, olin tulilinjalla ja vaarana liiskautua seinään tai varpaani murskaantua. Nopeasti harjailin Huhun puhtaaksi. Seuraavaksi oli Surun vuoro joutua hirmu-Lispen hoidettavaksi. Yritin vain pitää varsaa paikoillaan, ettei se oppisi että hoidon aikana saa pyöriä kuin väkkärä. Se oli aika haastavaa, sillä Surulla oli koko ajan mielessä uusi tutkimusmatka. Harjailla se antoi nätisti eikä välittänyt muista kuin mahanalusesta, aivan kuten äitinsäkin. Kavioita nostelin ainoastaan sen verran, että otin sen ylös ja heti alas. Tamma oli oikein nätisti, joten se ansaitsi ylimääräisen rapsutustuokion. Catherine oli sillä aikaa jo kerennyt tuoda lehmänsä sisälle. Wandalla oli kaiken maailman juoksutusvyöt ja apuohjat. Huhulle riitti pelkät päitset, sillä eihän mammaa vielä tarvinnut laihduttaa. Se olisikin sitten hirveä homma… Maha oli nimittäin lurpsahtanut alas niin, ettei sen ali voinut kurkatakaan ennen kuin meni kyykkyyn. No ei nyt ihan, mutta melkein. - Ootsie valmis? kysäisin. - Juup! Lähetään vaan.
Suru kulki hieman reilumpia reittejä maneesille, mutta pian löysi ovelle. Se asteli sisään hieman pelokkaasti, mutta pian veteli juuri lanattua hiekkakenttää ympäri. - Onkohan se ennen käynyt täällä, veikkaan et ei, avelin. - Ei se mun mielestä oo, Catherine nauroi. Sovimme, että minä ja Huhu jäädään ulko-oven päätyyn ja Catherine saa mennä poninsa kanssa mörköpäätyyn. Suru hölkkäsi reunoja pitkin turpa maassa kuin vainukoira. Pyöräytin Huhun ympyrälle käynnissä. Keskustelimme hetken Catherinen kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä molempien ponien kävellessä ympyröillään. Reilun viitisen minuuttia ne siinä kävelivät, kunnes molemmille tuli niin awkward moment, että siirsimme molemmat konit raville. Huhu hölkkäsi aika laiskasti, joten sain sitä hetken maiskutella eteenpäin. Pari kertaa Huhu pysähtyi kuin seinään katselemaan minne sen lapsi katosi, mutta molemmilla kerroilla se löysi Surun Wandan luota. Eipä varsa ainakaan pelännyt muita hevosia. Pyöräytin Huhun vielä toiseen suuntaan ravissa, ennen kuin päästin sen laukkaamaan Surun kanssa. Wanda laitettiin turvallisuussyistä odottamaan maneesin ‘’eteiseen’’ Catherinen kanssa. Huhu laukkasi mieluusti hieman juoksutuspiiskaa heilauttamalla. Lopuksi kaivoin taskustani heppanameja jotka syötin Huhulle. Odottelimme sen aikaa Huhun ja Surun kanssa, kun Catherine antoi Wandan laukata.
Ulkona oli jo melkein kymmenen astetta pakkasta mennessämme talliin. Kello oli kuusi, joten hevoset saivat jäädä sisälle. En jäänyt häiritsemään Huhua ja Surua sen enempää, joten heitin Huhulle lintin heinää, annoin molemmille pusut, otin ehkä pari selfietäkin, ennen kuin jätin Huhun sietämään varsaansa. Kävin sanomassa Catherinelle moikat ja lähdin sitten käynnistelemään jo varmaan kylmennyttä mopoani. Vihdoin, vuoden jankutuksen jälkeen olin saanut ajaa mopokortin ja serkultani ajoneuvon ostettua. Kyllä sillä kelpaa ajella! Ajelisin kotiin hakemaan tavarani ja sitten lähtisin iltabussilla kohti Antonion pientä kämppää.
Huhu, Suru & Lispe 31HM
|
|
|
Post by Lispe on Nov 17, 2014 17:24:35 GMT 2
Maanantai 17.11.2014 Surun leikitVein Surulle hevosten leikkipallon jonka tamma otti heti käsittelyyn! Huhu, Suru & Lispe 32HM
|
|
|
Post by Lispe on Nov 23, 2014 13:01:25 GMT 2
Torstai 20.11.2014 Mammaloma loppu ny!
Olin eilen auttanut Tujun uutta hoitajaa, Rosannea. Tyttö oli vaikuttanut mukavalta joten toivoinkin, että näkisin hänet tänään tallilla. Toiveeni ei kuitenkaan toteutunut, sillä vaikka kuinka kyselin kaikilta oliko häntä näkynyt, vastasivat kaikki kieltävästi. Tallihommat piti kuitenkin hoitaa, joten kärräsin kottikärryjä varsomiskarsinaan. Voisin tänään käydä vähäsen Huhun selässä, kaipa sitäkin läskipalloa pitäisi alkaa liikuttamaan… Nakeltuani kaikki kikkareet kottareihin otin vielä kusiläikät ja heitin ne kottikärryihin. - Heei! Älä vie niitä pois, mä otan siihen Hattienkin jätökset, Inna huusi. - Sä saat sitte viedä ne! vastasin ja kaarsin kottarit tamman karsinalle. Suuntasin hakemaan Huhua ja Surua lumisateesta. Lunta oli tullut koko päivän, joten maa oli ihan valkoisen peitossa. Viheltelin Huhun ja Surun luokseni portilta. Suru kirmasi kuin laukkahevonen luokseni, Huhun tallustellessa perässä. Tamma oli näköjään tajunnut relata varsan kanssa, kun ei enää niin huolissaan ollut. Nappasin molemmat kiinni, sillä Mila oli varoitellut että Suru on kunnon pikkuaikuinen ja kävi mielellään tutustumassa muihin elukoihin. Jätimme Vikan pimeyteen, ruunan huudellessa meille. Huhun kuskasin pesupaikalle ja Surun otin käytävälle seisomaan kahdessa narussa, saipa tamma harjoitella sitäkin. Narut olivat tosin hyvin löysällä eivätkä edes solmussa koukuissa, eli ne lähtisivät pelkästä vetäisystä, emmehän haluaisi pikkuvarsulille vetopaniikkia. Olin jo lähtiessäni hakenut harjapakin ja Huhun suitset käytävälle, joten aloitin pikkuruisen harjaamisen. Nopeasti mutta rauhallisesti kävin Surun läpi. Kavioita nostelin vain sen verran, että nostin ilmaan ja laskin heti alas. Suru steppaili käytävällä hoitaessani Huhua. Kerran se irroittikin narun toiselta puolen, muttei tajunnut lähteä minnekkään, onneksi. Vaihdoin nopeasti Huhulle päitset suitsiin ja nappasin tamman mukaani. Surunkin nappasin marhikseen, ettei tyttö lähtisi karkuteille. Vihelsin maneesin ovella ja aukaisin sen. Done ja Carida treenasivat koulua. Donen kaula oli vähän hikinen ja taisi Caridan naamakin hiukan punainen olla. - Saaks tänne tulla? kysyin. - Joo, tietty! Mä lopetan kohta, Carida vastasi. - Haittaako jos päästän Surun juoksentelemaan maneesiin? varmistin. - Eii haittaa! tyttö hymyili. Päästin Surun irti ja tyttö kirmasi pitkin ohjin kävelevän Donen luo. - Suru tykkää tutustua uusiin hevosiin, häädä se pois jos et tykkää, naureskelin. - Joo ei tässä mitään! Ihana varsa! Carida sanoi. Nappasin maneesin laidalta penkin ja kaarsin Huhun kanssa keskelle. Hyppäsin pallomahan selkään ja lähdin käynniskelemään uran sisäpuolelle. - Mä otan vielä vähä loppuraveja, tuleeko toi pörröpää tielle? Carida kysyi. - Ei se varmaan tuu, karjase jos se tulee, nauroin. Siirryin keskemmälle kävelemään Caridan tieltä. Suru loikki Donen perässä ja välillä kaarsi ruunan ohitse. Hymyilin katsoessani varsulin leikkiä. Minnekköhän Mila heivaa Surun, vai jääköhän se Vaahterapolkuun. Mietiskeltyäni tarpeeksi, siirsin Huhun raviin. Tamma lönkytteli pitkin ohjin uraa pitkin. Carida huusi heipat maneesin ovelta ja katosi sitten pimeyteen. Suru ei onneksi kerennyt ovenraosta. Lönkyttelin Huhun kanssa vain pitkin ohjin. Tein kaikenmaailman kuvioita; kolmikaarisia, loivia kiemurauria, kahdeksikkoa, voltteja, ympyröitä ja serpentiinikuviota. Huhu toimi nätisti verrattuna siihen, että se on ollut mammalomalla. Nostelin parit laukat, mutten kehdannut laukata kuin lyhyet sivut. Vaihdoin suunnan ja nostin laukat siihenkin suuntaa. Annoin Huhulle pitkät ohjat ja taputin sitä kaulalle. - Hieeeeno tyttö, lässyttelin sille. - Jaaha, mamma on päässyt töihin! Milaa huuti maneesin ovelta. - Juu, pientä reeniä tän kanssa menin, ois varmaan jaksanut pidempäänkin, naureskelin. - Minnekkäs sinä Surun oot jättäny? Mila kyseli astuessaan maneesin. Sillä sekunnilla Suru jo karautti hänen syliinsä. - Löyty! nauroin. - No hejssan tyttö, Mila hempeili Surulle. Hyppäsin alas Huhun selästä. Otin ohjat Huhun kaulalta pois ja taputin vielä tammaa kaulalle. Mila otti Surun kuletukseen ja lähdimme naisen kanssa rupatellen talliin. Heitin Huhulle pari linttiä heinää karsinaan ja lähdin Eljaksen kanssa jakamaan ruokia tuntiponeille. Viskelin ruokakärrystä kauroja sun muita rehuja hevosten ja ponien karsinoihin. Tuppisuu Eljas meni edeltäni heinäkärryn kanssa. Kun olimme tuntipolleille jakaneet ruuat, siirryimme yksityisten puolelle. Onneksi lähes kaikki omistajat olivat laittaneet ruuat valmiiksi, joten ne piti vain kaataa kuppeihin. Sanoin Eljakselle heipat ja suuntasin sitten kotia kohti. Huhu, Suru & Lispe 32HM
// Sehä ois jo muuten Surun vierotuskin ajankohtainen, joten saat Huhun ihan kokonaan itsellesi. Varsan itsensä tulevaisuus on vielä mietinnän alla… Toki sen vois tännekkin jättää vaan paikat täynnä, kun ei tuon Vinskin ostajistakaan kuulu ikinä mitään sen jälkeen kun ostopyynnön oon hyväksynyt… -.-’’ Ehkä myyn, ehkä en. Katsotaan asiaa myöhemmin. Siitä ois sulle hyvä suokki Huhua kannattaa nyt liikuttaa aika ahkerasti, ettei se aivan kauhea ylienerginen läski oo ens kuussa kun taas tunneille palaa… - Mila -
|
|
|
Post by Lispe on Nov 25, 2014 20:08:14 GMT 2
Maanantai 24.11.2014 Hyppyjä läskipallolla
Polkaisin moponi käyntiin koulun pihalla. Suuntasin nokkani kohti Vaahterapolkua, jonne päristelin nopeusrajoituksia nippanappa noudattamalla. Kerkesin mä matkalla käydä pelottelemassa jotain 11v jonneja keulimalla niiden vierestä ja kansainvälistä käsimerkkiä näyttämällä, Jukolauta, ei silloin kun mä olin yksioista juoto energiajuomia kylällä iltamyöhään. Sammutin moottorin päästessäni tallin parkkipaikalle. Jätin kypärän roikkumaan mopon tangolle ja lähdin astelemaan tallipihalle. Pimeys oli vallannut koko pihapiirin, mitä nyt Mila yritti epätoivoisesti ulkolampuilla sitä valoistaa. Suuntasin suoraan hakemaan Huhua tarhoilta. Tamma oli päässyt riiviöstä toissapäivänä, kun vieroitus oli alkanut. Huomasin Rosannen joka tähyili jonkun naisen kanssa tarhoille. - Moikka! Tarvitsetteko apua?, kysyin. - Missähän Tuju mahtaa olla? Rosanne mietti. - Siirtotallin takana on tarha, siellä sen pitäisi olla, hymyilin. Rosanne kiitti avusta ja suuntasi sitten naisen kanssa siirtotallille. Ei tainnut tyttö tunnistaa minua kun minulla oli vähän räväkämmät kouluvaatteet päällä ja meikit naamassa. Hymyillen jatkoin Huhun luokse. Nappasin tamman tarhasta ja jätin Vikan huutelemaan Huhun perään.
Tallissa oli täysi tohina päällä tuntilaisten lähtiessä maneesin. Muistelin, että kahdelta, neljältä ja kuudelta oli tunnit. Kerkeäisin siis käydä viidestä kuuteen maneesissa. Heitin Huhun karsinaan ja odottelin, että käytävältä lähtisi ylimääräiset hälisijätkin varustehuoneesta varastettujen vilttien kanssa maneesiin. Vasta sitten hain Huhulle harjapakin ja suitset. Pitkästä aikaa nappasin myös satulan matkaan. Lampsin Huhun luokse joka innoikkaana katseli ympärilleen. Vähän tamma huutelikin mutta hiljensin Huhun aina sitä mukaa. Harjasin Huhun perusteellisesti ja jokaisen karvan erikseen, ainakin melkein... Suru oli napsinut Huhulta harjaa lyhyeksi, toivotaan vain että se kasvaa nopeasti takaisin. Puhdistin tammalta kaviot ja tunkaisin sitten tammalle suojat jalkaan. Hehe, vähän pomppuja läskipallolle... Heitin Huhulle penkin selkään. Tamma näytti hieman nyrpeää naamaa kiristäessäni satulavyötä. Ei Huhumaista, mitäköhän hypyistä tulisi... Heitin Huhulta päitset pois ja vaihdoin tammalle suitset päähän. Jätin ohjat jalustimien taakse ja lähdin vaihtamaan vaatteita.
Odottelin karsinan ovella että tuntilaiset tulisivat talliin. Olin heittänyt Huhulle loimen selkään vaihdettuani ratsastusvaatteet päälle. Ulkoa alkoi kuulumaan puheen sorinaa, joten otin ohjat kaulalta pois ja aukaisin oven. Kypärän olin laittanut jo päähäni, sillä hyppäisin jo ulkona selkään. Kun kaikki olivat parkeeraaneet ratsunsa, pujottelin pikkulasten välistä ulos. Olenko mäkin ollut noin nolo nuorempana... Etsin jalustimen loimen alta ja hyppäsin selkään. Löydettyäni toisenkin jalustimen, lähdin kiertämään pitkin ohjin tallipihaa ympäri siinä toivotta, että löytäisin jonkun kantamaan puomeja maneesiin.
Villan hoitajan Emmin nappasin mukaani. Passitin tytön kantamaan neljä puomia pääty-ympyrälle ja kaksi kavalettia kahdella laukka-askeleella uran sisäpuolelle pitkällä sivulla. Kiitin Emmiä joka kiirehti äitinsä luokse. Aloitin ravaamalla pääty-ympyrällä puomien yli. Vaihdoin suuntaa ja otin ympyrän kerran myös laukassa. Huhu nosteli kuuliaasti koipiaan. Kerran tamma alkoi possuilemaan puomin edessä ja hyppäsi sen sivusta. Toisella yrityksellä pidin ulkopohkeen kunnolla kiinni Huhun kyljessä eikä tamma possuillut sen jälkeen. Otin parit hypyt kavaletille molemmista suunnista. Huppeli hyppäsi aika laiskasti ensimmäiset pomput, mutta raipan avulla saatiin läskiperseeseenkin liikettä. Annoin Huhun ravata vielä eteen-alas ennen kuin siirsin sen käyntiin.
Purettuani Huhun heitin sille lintin heinää karsinaa. Suuntasin sitten taukohuoneeseen höpöttelemään muiden kanssa. Huomasin ilmoitustaululla myynti-ilmoituksia. Vinski ja Suru… - Milaa! Ei Surua saa myydä! huusin naiselle joka hörppi kahvia pöydän takana. - Kyllä se nyt vaan pakko on, ei sille oo tilaa täällä, Mila sanoi. - Eikä saa! Rebekka liittyi keskusteluun. - Tai no, kyllä sen itse asiassa saa… mutisin ja iskin silmää Rebekalle - Entä jos mä ostaisin sen? vihjailin. - No senkun rupeet tarjousta väsäämään, nainen mutisi pöytänsä takaa. - Okei! huusin ja olin sillä sekunnilla moponi päällä ajamassa kotiin. Sähköpostia olisi tänään luvassa Milalle...
Huhu&Lispe 33HM
|
|
|
Post by Lispe on Nov 26, 2014 21:42:34 GMT 2
25.11.2014 Kauhukakara on nyt mun!
Nostelin Surun jalkoja käytävällä. Varsuli oli nyt kokonaan minun, siis iiihan kokonaan! Pidin kaviota hetken ylhäällä ja koputtelin siihen kaviokoukulla. Aluksi tamma yritti vetäistä koipeansa pois, mutta pian tajusi etten kaviokoukku syö sitä. Taputin tyttöä pyllylle kävellessäni ponimuksen takaa toiselle puolelle. Suru luimisti ja nosti takajalkaansa potkaistakseen. - Nyt! ärähdin tammalle. - Mites riiviö keksi? Mila kyseli heittäessään päiväheiniä Kelmille ja Tuuvelle karsinoihin. - Yritti potkaista! hymähdin - mitä muuten Kelmi ja Tuuve tekevät sisällä? ihmettelin. - Petra käski jättää ne aamuksi sisälle. Ne lähtee kuulema Julian kanssa ratsastusretkelle puolenpäivän aikaan eivätkä jaksa jahdata hirviöitä tarhassa - mitäs sinä teet tähän aikaan täällä? Eikö sun pitäs olla koulun penkkejä kuluttamassa? Mila kyseli nojatessaan Tuuven karsinaan. Ori luimisti ja puraisi Milaa käsivarresta. - Perskati! Mila mutsi. - Mulla on koeviikko eikä tänään ole kokeita, joten olin hullu ja tulin heti aamusta tänne. En jaksa iltaisin kuunnella pikkutyttöjen kitinää. - Sinä olit samanlainen aloittaessasi hoitamaan Hillaa, Mila virnuili. Näytin naiselle kieltä ja nappasin Surun harjalaatikosta harjan. Olin aamulla käynyt hevostarvikeliikkeessä ja ostanut vaikka vallan mitä varsulille. Tamman väri tulee olemaan violetti. Violetit harjat, liina, päitset, marhis, suojat, loimet ja pintelit. Tai no, en vielä mitään isoja ja kalliita loimia ostanut vaan kävin ostamassa tuttavalta pari violettia varsaloimea. Fleece loimen ja toppaloimen. Harjailin Surua pitkän aikaa. Tyttönen keikkui puolelta toiselle, steppaili ja heilutteli päätään. - Nyt loppu! ärähdin taas. Suru lopetti hetkeksi mutta jatkoi sitten. Millaisen riiviön mä menin ostamaan… Harjattuani Surun perin pohjin tutkailin tammaa vielä hetken. Harja oli kasvanut ehkä kymmenisen senttiä. Taitaa tulla samanlainen tukkajumala kuin äitinsä. Häntä mateli hitaasti perässä. Pään piirteitä oli selvästi isän puolelta, kuten myös rakenne. Nätti tyttöhän tästä tulee. Heitin harjan laatikkoon ja nappasin marhiksen kiinni päitsiin. Irroitin neidin molemmilta puolilta ja suuntasin sitten kentälle loimi kainalossa.
Päästin Surun irti juoksentelemaan hetkeksi. Sää ei ollut kovin kummoinen. Taivas oli peittynyt pilvillä muttei onneksi satanut. Lumet olivat sulamassa, eikö se talvi voi jo tulla!? Juoksin pyörittäen narua Surun perässä. Tamman perä lenti vaikka millaisiin korkeuksiin. Lopetin painostamisen ja käänsin sitten selkäni tamma kohti mennen samalla kyykkyyn. Odottelin hetken katsomatta taakseni, ja hetken päästä tunsin niskassani lämpimän henkäyksen. - Hieeno tyttö, hyvä! lässytin tammalle. Nousin ylös ja taputin Surua. Napsautin marhiksen päitsiin ja heitin narun tamman niskaan roikkumaan. Otin maasta pelottavan ja kahisevan loimen, jota Suru pelkäsi ihan hulluna. Pidin yhdestä kulmasta kiinni ja hinasin loimea Surun edessä. Loimi saisi kunnon kurapesun… Suru peruutti, joten laskin loimen maahan ja lopetin painostamisen. Tamma pysähtyi ja aloitin taas. Pari kertaa toistin saman, mutta kun sain mentyä loimen kanssa kerran edestakaisin, jätin loimen hetkeksi maahan ja menin kehumaan Surua. Talutin Surun loimikasan luo. Tamma haisteli ja pörisi kasalle. Silittelin Surua ja talutin varsan pois pelottavan esineen luota ennen kuin se säikähtäisi sitä.
- Mitäs te Surun kanssa duunailitte? Mila kyseli. - Pelottelin sitä vähä loimen kanssa. Siitä se lähtee, hymyilin heitellessäni varsan kikkareita kottikärryyn. Surun olin viskannut jo tarhaan kiusaamaan kavereitaan. - No sepäs hyvä. Ilmottele jos tarviit sille jotain kärryjä sun muita härpäkkeitä sitten, mulla ois nimittäin parillakin tutulla kärryjä myynnissä, Mila ehdotti ja katosi sitten taukohuoneeseen. Kärräsin vielä kakat lantalaan ennen kuin lähdin kotiin lukemaan kokeisiin.
Kakka loppu :< ~ Suru & Lispe ¤1 ~ Huhu & Lispe ¤33
// MUAH HAH HAA! Arvaa vaan kyttäänkö kuin mikäkin Ulla Taalasmaa sinun ja Surun touhuja. *räkäistä naurua* - Mila -
|
|
|
Post by Lispe on Dec 27, 2014 1:14:02 GMT 2
Perjantai 26.12.2014 Tarina blogitekstin muodossa
''Kävin tänään juoksuttamassa Surua laitumella. Varsaa oli ilo katsella, sillä takapää lensi reeeilusti korkeammalle kuin emällään ikinä! Tamma esitteli myös kauniita liito askeliaan pöllyvän lumen seassa. Tulimme vähän pidempää reittiä tallille, sillä kiersimme lenkkipoluilta kävelytielle ja sieltä Vaahterapolkuun. Suru katseli tarkkaavaisena liikennettä ja vastaantulijoita, mutta käyttäytyi kyllä superhienosti! Lukuunottamatta paria raviaskelta, mutta se oli kyllä idioottimaisen pyöräilijän vika joka tuli suoraan takaa eikä soittanut kelloa! Sen ansiosta varsa sai extra jouluherkkua, eli porkkanoita ja omenoita. Eräs mummo tuli myös juttusille ja Suru antoi silittää nätisti. On ne vanhukset aika symppiksiä. Jalkojennosto sujuu hienosti, Suru antaa myös koputella kaviokoukulla kavioita. Takakavioita en ole vielä uskaltanut pitää hirmuisen kauan ylhäällä, sillä varsalla on joskus tapana potkaista ilmaan ihan kipakasti jos jalasta ottaa kiinni… Harja kasvaa hurjaa tahtia, ja minulla on varsa joka on seitsemän senttiä takakorkea!! Seuraavana vuorossa on pyörittää Surua vähän liinassa ja tunkea jalkoihin jotain suojia tms. Huhu pääsi tänään vetämään rekeä! Nappasin Milan mukaani ja suuntasimme kaikkien mahdollisten vilttien, loimien ja heinien alla ihmetyttämään kaupunkilaisia! Lunta oli tullut onneksi sen verran, että kävelytiellä pääsi helposti reellä. Huhulle laitettiin varmuuden vuoksi tulpat, ettei se säikkyisi. Tamma käveli kuin mitään ihmeellistä ei olisikaan tapahtunut. Pyörähdimme torilla, ja Mila - the huima ideoiden keksijä - keksi, että huudetaan hyvää joulua keskellä toria. Minkäs sitä tekee kun pienessä joulurapulassa on, niin siinä sitten nolasimme itsemme huutelemalla hyvää joulua joka kulman kohdalla. Huppelipuppelikin ansaitsi jouluherkkuja ja jäin lässyttämään sille vielä lämpimään karsinaan. Huolsin myös kaikki tamman varusteet heitettyäni sen tarhaan. Loimet ja satulahuovat pääsivät pesuun ja nahkavarusteet saippusin kunnolla. Tylsyyttäni pesaisin vielä harjoja ja sen semmoista… Tallilla oli paljon porukkaa ja suurinosa hoitajista lähtikin ratsastamaan maneesiin ilman satuloita. Minä en jaksanut jäädä pienessä pääkivussa enempää tallille, joten suuntasin kotiin syömään viimeisiä jouluruuanrippeitä.'' Tiedän, olen laiska:D ~ Suru & Lispe ¤2 ~ Huhu & Lispe ¤33
|
|
|
Post by Lispe on Dec 30, 2014 23:26:20 GMT 2
Kosto on söpö:3
Rebekka: Kiiruhdin taukohuoneeseen sormet jäässä ja nenä punaisena vain kohdatakseni Lispen pahenteisen virnistyksen. “Tää ei lupaa hyvää..” totesin puoliääneen ja lysähdin sohvalle. “Mitä sä suunnittelit?” virnistin ja aloin riisumaan viisikerroksista vaatevuorta päältäni. “Mulla on supertärkeetä asiaa!” Lispe julisti ylpeänä, ja olin jo melkein avaamassa suutani kyselemässä, kun tuo lisäsi: “Paitsi että saat kuulla sen vasta maastossa.” No höh. “Se on kanssa salaista, sen takia.” “Jaa, eli mennään kertomaan asiamme metsänörkeille?” varastin itselleni keksin jonkin pöydälle jättämästä paketista.
Lispe: "Juuri niille! Eli näpit irti niistä kekseistä ja ponit sisälle!" komensin ja nappasin Rebekan mukaani. Olin heittänyt Väinön Surun karsinaan siivottuani sen, joten ennen kuin kuskasin varsan sinne otin Väinön hihnaan. Ukkeli istahtui nätisti käytävälle komennettuani sen siihen. Rebekka oli reippaana tyttönä kipaissut hakemaan jo harjat ja Likalleen suitset. "Et varmaan ratsasta!" huudahdin tytön laittaessa kypärää päähän. "Sä voit ratsastaa kun tullaan" Rebekka nauroi. "Hmph..." mutisin. Surulle olin ottanut liinan jos se vaikka haluaisi vähän juosta. Punttasin Rebekan ulkona selkään ja komppanjamme lähti liikkeelle.
Rebekka: Vilkuilin koko ajan Rämää kohden, tarkistaen pysyisikö varsa nyt varmasti mukana. Pysyihän se, ja jopa niin tehokkaasti että Likkakin päätti sen perseessä roikkumisen riittävän. Tamma huiskautti hännällään suoraan Rämän naamaan, ja itse aloin kikattelemaan selässä sen verran, että meinasin luisua alas. Onneksi Likka oli säilyttänyt harjansa kesällä, ja oli vielä sen verran pyöreä, että pysyin paljaassa selässä jotenkuten. Lispe naureskeli huonoa tasapainoani roikkuessaan itse kiinni Surussa, ja tuota kohtasikin karma Rämän loikatessa toisen naaman eteen.
Lispe: Suru olisi tahtonut tehdä Rämästä leikkikaverin ja hyppeli innokkaana orin ympärillä. Pikkuinen ei oikein tajunnut leikkiä vaan piiloutui mamin taakse. Nösssö. "Käydäänkö jäällä? Ota pari laukkaspurttia!" virnuilin Rebekalle. "No jos neiti välttämättä tahtoo" Rebekka irvisti ja käännyimme tielle joka johti lammelle. "Paljonkohan tossa on jäätä..." tyttö mutisi. "No aika paljo kun on tossa autollakin vedetty" päättelin renkaiden jäljistä. "Ota tää nii mä ravailen vähä" Rebe käski ja lähti uhkarohkeasti ravilla keskelle lampea. Tallustimme varsojen kanssa perässä syvässä hangessa. Tennarit eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset kengät tähän hommaan...
Rebekka: Likka nosteli jalkojaan hävyttömän korkealle ravatessaan jäällä, ja itse naureskelin selässä. Pidin huolen pitää tamman renkaidenjälkien kohdalla, jossa Likan olisi hieman parempi kulkea. Saadessamme tarpeeksi jäällä olemisesta ja Likalle tullessa ikävä varsuuttaan, talsimme miltei polviaan myöten lumessa rämpivän Lispen luokse. "Jaa, me taidettiin löytää sellanen metsäörkki jo", virnuilin ja kaappasin lähimmästä puusta lunta. Likka hoksasi lumen olevan kiva leikkiväline, jolloin tuo alkoi kuopimaan innoissaan. "Likka hei, sun piti olla vanhin ja viisain.." naureskelin ja heitin lumet Lispen päälle. Siinä samassa tammalta lähti etujalat alta sen mitoittaessa kuopimisensa väärin, ja lätsähdin naama edellä lumeen Lispen räkättäessä vieressä. Likka nosti itsensä ja kaulansa, jota olin käyttänyt laskeutumisapuna, ja sai minut kierähtämään hangessa vielä selälleni, takin hörpäten itsensä täyteen lunta.
Lispe: Nauroin kuollakseni Rebekan törväilyille niin, että kaaduin polvilleni maahan. Tyttö kömpi itsekin nauraen ylös. "Sun vuoro, käy vähä laukkailemassa!" Rebekka käski ja tarjosi Likan ohjia minulle. Nappasin tammasta kiinni antaen vuorostaan varsojen liinat punapäälle. Pääsin ominavuin pienen ponin selkään ottaen ohjat tuntumalle. Käänsin Likan kohti ulappaa ja nostin suoraan käännöksestä laukan kuin cowboy-elokuvissa, jiihaa!! Katsahdin nopeasti taakseni ja siellä pikkutyttönen seisoi lumenpeitossa kuin lumiukko. Kosto! Likka laukkasi korvat hörössä hetken aikaa, ennen kuin laski pään alas ja heitti peräpään ilmaan. Pysyin kuin pysyinkin selässä, valahtaen tosin kaulalle ja siitä kaulan alle. Vanha ja viisas tamma tajusi hiljentää ja pysähtyi. Irroitin otteeni tippuen selälleen lumeen. Perrrkule...
Rebekka: Jäin itse kaivamaan lunta paitani sisältä kun Lispe karautti menemään. Naureskellen itselleni en tohtinut kertoa että Likan sai kierroksille vähemmälläkin, enkä ollut tippaakaan yllättynyt Lispen tipahtaessa maahan. Nauraen aloin raahaamaan vastaan hanaavia varsoja (köhköh Suru) kohti lumessa kököttävää Lispeä ja harvinaisen tympääntyneen näköistä Likkaa. Jos se olisi osannut puhua, olisi tamma laukonut ilmaan sellaisia noituuksia mitä olisi voinut kuvitella kuulevansa vain kyläkauppojen laitamilla kulkevilta vanhoilta ämmiltä. "Yrittäkää nyt ees stna." Nappasin tamman kiinni ja katselin hangesta ylös mönkivää Lispeä. "Oliko arvon neidin deluxe lumikylpy odotuksienne täyttävä?" hihittelin ja niiasin liioitellulla kohteliaisuudella.
Lispe: "Nyt perkule!" murisin ja pudisteltuani lumet housuistani salamyhkäisesti, nappasin Rebekan jaloista kiinni ja vetäisin tytön selälleen. Punapää nousi kuin salama ja hyökkäsi päälleni siten, että kaaduin vuorostani selälleni. Hetken painiottelun jälkeen makasin kädet levällään lumessa Rebekan istuessa päälläni ja pitäen käsistäni kiinni. "Perrkale, miten mä tähän jouduin" mutisin ja yritin nousta. Pienessä tytössä oli enemmän voimaa kuin kuvittelin. "Luovutatko?" Rebekka irvuili. "Noo jos sä.." olin jatkamassa lausettani loppuun mutta onneksi tajusin pitää vielä suuni kiinni ja vaihdoin aihetta. "Missä ponit on?" hämmästelin ja Rebekkakin malttoi nousta päältäni. Noustuani tiirailimme hetken ympärillemme ja varsat sekä Likka löytyivätkin rannasta. "Niin sulla oli jotain asiaa?" Rebekka muistutti kävellessämme hevosia kohti. "Niin tota jooh..." aloitin ja tunsin kuinka puna levisi kasvoilleni.
Rebekka: Päätin jättää Lispen punaisuuden hetkeksi omaan arvoonsa, ja rämmin lumen läpi nappaamaan uljaat ratsunalkumme ja yhden ratsumme. Raahasin kaikki kolme nelijalkaista pois puskasta, ja pudistelin lunta pois päältäni. "Miten sulla ja sillä sun korvanpuolikkaallas menee?" kysäisin Lispeltä mukamas ohimennen, viitaten tuon poikaystävään. En minä ollut varma miten noilla nyt viime aikoina meni. "Se on ainaki viettäny aikaa Anssin kaa", tuhahdin mukamas loukkaantuneena.
Lispe: "Siitä mun pitiki jutella..." muistin ja käännähdyin Rebekan eteen. "Onks niiden käytökses ollu sun mielest mitää outoo?" kysyin. "Eei? Kui?" Rebekka hämmästeli. "Noku ne on koko ajan yhessä ja Antonkin ei oo enää lähes ollenkaa mun kanssa. Mites Anssi?" selostin.
Rebekka: "Hmm... No nyt ku miettii ni se on ollu vähän epäilyttävä.. Mä esim pyysin sen leffaan eikä se tullu. Eikä se suostunut kertomaan ees syytä, mut sit se sano et sen kaverit oli sopinu jotain", mutisin ja näpräsin Rämän pörröistä harjantynkää. "Mut ettekai te oo riidelly tai jotain? Et se ei johu siitä?" kysäisin heti perään, aidosti huolissani. Lispe näytti hieman surulliselta, mutta en ollut varma oliko se vain kiristyvä pakkanen. Pian pitäisi lähteä Vaahtista kohti, tai uljaat varsamme jäätyisivät paikoilleen.
Lispe: Suuntasimme nokkamme kohti tallia jutellen samalla kaksilahkeisista orheistamme. "No ei me nyt varsinaisesti riidelty, väitelty sanoisinko..." huokaisin. "Mistä sitten?" Rebekka kysyi. Punapää ei vaikuttanut edes yhtään kiinnostuneelta asiasta vaan ehkä enemmänkin miten minulla meni. "Ni yleensäkkin meistä. Et kun ei aika oikein riitä ku asutaan eri paikkakunnilla ja mä en muka ymmärrä et sen pitää käydä koulua. Se uhkas et se vois lähtee käymään sukulaisissa Skotlannissa ja samalla meillä vois olla sit taukoo. En sit tiä millon se meinas..." selitin. Vihdoin sain avautua jollekin joka kuunteli. "No höh. Kauan täst on?" "Ööm... joku pari, kolmeviikkoo?" Sitten tuli hiljaista. Kumpikaan ei keksinyt mitään. Kävelimme hissukseen lumista tietä pitkin, Suru minulla, Rämä ja Likka Rebekalla. "Hei, mullois suunnitelma.." Rebekka keskeytti hiljaisuuden ja pysähtyi. "Tää on kyl aika kreisi, mut ei se haitta" tyttö virnuili.
Rebekka: Lispe katsoi minua sellaisella ilmeellä, ettei olisi odottanutkaan minulta mitään muuta. "Älä kato noi, tää vois oikeesti toimii", selitin innostuksen aallon pyyhkäistessä lävitseni. "No nii, homma ois siis näin. Kostetaan niille!" hihkaisin, ja hetken kertasin suunitelmaani päässä. "Eli siis.. Öö..." hihittelin itsekseni, ja jouduin henkäisemään syvään kertoakseni asian. "Dodiih, eli öö mä mietin sitä, et jos unohdettais noi jätkät hetkeks." "Ai miten niinku? Tauko vai hä..?" Lispe kysyi hämmentyneenä, ja virnistin. "Ei, vaan jos tiiäks, öö... Tätä on muute tosi vaikee sanoo, mutta jos tehtäis niille ultimate kosto. I mean, niil on ihan varmasti jotain keskenään ku ne on ollu molemmat nii outoi ja silleen, mieti kuin söpö pari ne ois!" hihkaisin, karaten aiheesta. "Öö... Okei..? Mut jatka nyt vaan, mä oon pelkkänä korvana", Lispe jatkoi hiljaa, mutta huomasin tuon olevan selvästi kiinnostunut. "Annetaan niille samalla mitalla takas, so to speak", päätin puheeni ylpeänä.
Lispe: "Oh my fucking god Rebe!!" nauroin tytön hullulle idealle. "Mistä lähtien sä oot muuten tienny?" hämmennyin. "Ai mistä?" Rebekka kysyi yhtä hämmentyneenä jote luulin että hän pelleili. "No että tykkään myös tytöistä" virnuilin. "Aijaa, emmä tienny!!" Rebekka nauroi. Ei helevetti... Mä oon tyhmä. "Mut miten ois? Deal?" punapää varmisti. "Deal!" nauroin ja kättelin herrasmiesmäisesti Repeä. Ei hitto mihin mä ton porkkanapään kanssa aina joudun..
~ Suru ja Lispe¤3
|
|
|
Post by Lispe on Jan 24, 2015 13:20:43 GMT 2
Lauantai 24.1.2015 Kiitos Huhu, kaikesta Nostin mustan toppaliivini kaulusta ja painoin päätäni alas. Pakkaslumi narskui vuorattujen tennareitteni alla suunnatessani tarhoille. Back on trakin lämpökerrasto lämmitti jalkojani ratsastushousujen alla ja sääret saivat tuplalämmityksen kingslandin sukilta jotka oli nostettu housujen päälle. Olin saanut paljon tallivaatteita myöhästyneenä synttäri ja joululahjana Skotlannissa asuvalta tädiltäni. Sukat, lämpökerraston, fleece takin ja toppaliivin. Vanhat farkkuratsastushousut saivat vielä kestää kevääseen. Nappasin hurjaa vauhtia kasvaneen Surun mukaani ensimmäisenä ja hain sitten äitimuorin kainaloon. Suru kiusasi Huhua napsimalla sitä kaulasta, mutta lopetti kun komensin varsaa.
Talutin molemmat yksityisten puolelle. Surun viskasin karsinaan ja Huhun pyöräytin käytävälle. Hain molempien tammojen harjapakit satulahuoneesta. Pieni pala nousi kurkkuuni katsoessani Huhun tavaroita ja muistellessa sitä, kuinka olin aina alussa innoissaan ostanut sille tavaroita. Useimmiten ihan turhia tavaroita. Naurahdin hieman ja palasin hevosten luokse. Ennen kuin aloin harjaamaan Huhua, riisuin siltä loimet pois päältä. Heitettyäni fleece - ja toppaloimen käytävän reunalle. Harjasin tammaa pitkin ja rauhallisin vedoin. Kuin minnekään ei olisi kiire ja kaikki olisi hyvin. Kello oli kymmenen, joten toivoin että hoitajat ja omistajat nukkuisivat vapaapäivänä pitkään ja tulisivat tallille vasta myöhemmin. Harjasin samaa kohtaa pitkän tovin ennen kuin siirryin ehkä kaksi senttiä oikealle. Huhu nautti ja lepuutti takajalkaansa. Surukin oli yllättävän rauhallinen ja leikki pallollaan karsinassa. Varsa nappasi violetin kahvapallon suuhunsa ja heilutteli sitä ylös alas. Eläimet ovat kyllä onnekkaita.Ei ole huolta mistään ja kaikki tapahtuu joka päivä samalla lailla. Paitsi tänään. Harjattuani oikean puolen etuosan, siirryin saman puolen takaosaan, ja vasta sitten vasemmalle puolelle harjaamaan ensin takaosan oikein hitaasti ja etuosan vielä rauhallisemmin. Siistin jalat pölyharjalla. Huhu jo ihmetteli hidasta tahtiani, mutta ei näköjään välittänyt siitä vaan nautti hoidosta, sillä tamma lepuutti alahuultaan. Puhdistin kaviot lumipaakuista ennen kuin siirryin selvittämään harjaa ja häntää.
Rapsuttelin hetken Huhua korvan takaa ja muistelin kaikkea mitä olimme sen kanssa kokenut. Yhteiset kisat, kesällä uittoa, sänkkärillä laukkaamista, maastoesteitä, hiessä koulutuuppausta, pulkkaratsastusta, reellä ajoa. Vaikka mitä. Halasin vaaleanpunarautiasta. Kyynel vierähti poskelleni. Havahduin kun joku röhäisi takanani. - Sori, haittaako jos tullaan Danielan kanssa tähän? Jesse kysyi. - Ei tietenkään! naurahdin tekopirteästi vaikka oikeasti tuhat puukkoa raapi sisälläni ja olisin halunnut hyökätä jonkun syliin itkemään. Jatkoin hännänselvitystä. Kun sain sen nätiksi, tein siihen pienen kalanruotoletin. Jatkoin Huhun hemmottelua venyttelemällä sen jalat. Nappasin etusen käteeni ja vedin sitä eteen pitäen vuohisen kohdalta kiinni. Sain varoa hieman, ettei Huhu kaatuisi nenälleen. Väistin hieman Jesseä joka kantoi varusteita Danielan karsinalle. Pidin jalasta vielä kiinni ja siirsin sen Huhun mahan alle taivuttaen sitä kainaloon. Tein saman jokaiselle jalalle. Sen jälkeen siirryin tamman taakse venyttämään selkärankaa. Vedin häntää ensin hitaasti ja sitten vähän voimakkaammin. Nallekarhu Huhu ei ollut moksiskaan. Taputin sitä lavalle ja heitin sen karsinaan josta nappasin Surun käytävälle otettuani myös varsalta loimet pois. Harjasin kakarankin hyvin hitaasti. Surua ei kiinnostanut hempeilyt vaan se steppaili paikoillaan, joten minun oli pakko nopeentaa tahtia. Venyttelin varsalta jalat ja Suru tykkäsi siitä ja tajusi heti idean. Takajaloissa oli hieman ongelmia mutta nekin sain lopulta rennoiksi. Vedin ihan vain vähäsen hännästä ja kiitin tammaa. Nappasin molemmat rakkaat narun päihin ja sanoin Jesselle että lähden maastoon kävelemään.
Huhu venytti itseään heti ulkona nojaten taakse kuin koira. Nauroin tamman tempulle. Jatkoimme matkaa hitaasti auringonpaisteessa. Päästyämme tallin pihasta pois pysäytin molemmat ja hyppäsin Huhun selkään. Pidin Surua toisessa kädessä ja toisessa kädessä minulla oli vain Huhun naru. Jos ne nyt lähtisivät, olisin mennyttä… Huhu käveli pää pitkällä hitaasti eteenpäin. Suru kulki vierellä pitkällä narulla tutkien ojan pientareita. Olin ostanut varsalle seitsemän ja puoli metriä pitkän parellinarun jolla oli hyvä kuljetella kakaraa. Suuntasimme konkkaronkan kanssa lammelle päin. Pakkanen oli huomattavasti kiristynyt joten nostin paitani kaulusta ylöspäin. Saavuimme hitaasti mutta varmasti rannalle. Jäällä meni kelkkareitti, joten varovasti siirsin Surun Huhun taakse ja hopuutin Huhun jäälle. Painoin pohkeeni tamman kylkiin. Tämä lähti jolkottelemaan laiskaa raviaan, Suru kipittäen perässä. Annoin Huhun mennä omaa vauhtiaan ja istuin vain selässä. Jatkoimme jään poikki vastarannalle, jossa oli suloinen pariskunta pikkuruisen koiran kanssa. Terrieri lähti haukkuen luoksemme, joten nojasin taakse ja pysäytin Huhun. Hyppäsin varmuuden vuoksi alas, jos Huhu tai Suru vaikka säikähtäisi. Suru käveli viereeni ja käänsi korvansa koiraa kohti. Tyttö huusi koiran nimeä hysteerisesti ja epäselvästi, joten en saanut sitä selville. Viirto tai Piirto tai joku sellainen se oli. Koira tuli luokseni joten otin sen kiinni ja rapsuttelin sitä hetken odotellessani kun arvon pariskunta talsi luoksemme. Tyttö jäi kauemmaksi huomatessaan kaksi kauramoottoria vierelläni. Poika tuli pahoitellen luokseni. - Ei tämä yleensä lähde vieraiden luokse tuollalailla. Piirto ei vaan ole ennen nähnyt hevosia, hän selitti pidellen koiraa sylissä. - Joo, ei se mitään. Nää ei säyky oikeestaan mitään, sanoin ja hyppäsin takaisin Huhun selkään. Poika nyökkäili ja hymyili pelokkaasti katsellen samalla maailman pelottavimpia hevosia. Varokaa vaan, nää syö kaikki vastaantulevat. Moikkasin vielä pariskunnalle ennen kuin käänsin Huhun lammen kiertävälle kelkkareitille. Nostin suoraan käynnistä laukan ja lähdin reippaalla laukalla kiertämään reittiä takaisin tallin rannalle. Huhu laukkasi korvat hörössä koko matkan, Suru tiukasti kintereillä. Siirsin ennen rantaviivaa ravin kautta käyntiin ja taputin Huhua kaulalle. Tiputtauduin alas selästä ja jatkoimme matkaa tallille jalkapelillä.
Kello oli jo kaksi kun saavuimme takaisin tallille. Talutin molemmat hevoset vielä ison puun juurelle tallin pihaan ja kyykistyin niiden eteen. Molemmat laskivat päänsä herkkujen toivossa, ja silloin en enää pystynyt pidättelemään itkua. Nousin ylös ja hyökkäsin Huhun kaulaan itkemään. Itkin, itkin niin kovasti kuin pystyin. En halunnut jättää tätä kaikkea. Hevosia, tallia, Vaahterapolkua, kavereita. Yritin pyyhkiä kyyneleitä, mutta ne tulvivat vain silmistäni. Huhu oli painanut päänsä selkääni vasten. Halasin myös Surua pitkään, mutta varsaa ei kiinnostanut kuin minun takataskut. Kun olin viitisen minuuttia itkenyt puun juurella, pyyhin kyyneleeni ja lähdin hevosten kanssa talliin. Rebekka tuli varusteet kainalossaan minua vastaan käytävällä. Yritin hymyillä, mitta Rebekka huomasi kyllä punaisista silmistäni ettei kaikki ollut hyvin. - Mitä on tapahtunut? Porkkanapää kysyi huolestuneesti. - Niin joo, mun pitää kertoo sulle yks juttu... mutisin karsinasta jonne olin hevoset kääntänyt. - No? Rebekka hätäili. - Niin no, kun totaa... yritin pitkittää keskustelua. - Kerro nyt! Rebekka karjaisi. - Mun pitää lopettaa Huhun hoitaminen ja Suru vissiin myydään... oksensin uutisen keskelle lattiaa. - Mut, mut... Miks? Rebekka jankutti hämillään enkä voinut muuta kuin nyökkäillä. Tunsin kuinka kyyneleet alkoivat taas valua poskillani. - No mun perheessä ei oo ollu pitkään aikaan oikeen mikään hyvin, ja en mäkään oo mitenkään ihmisen lailla käyttäytyny joten mut lähetetään vaarin luo, kerroin. - Kuinka kauaks aikaa? Rebekka kysyi. - Puoleks vuodeks ainakin näin alkuunsa, sanoin ja aloin laittamaan Huhulle toppaloimea selkään. Rebekkakin oli vain hiljaa. Heitin vielä Surulle loimen niskaan ja lähdin taluttamaan molemmat tarhoille. Itkin koko matkan. Annoin kyynelten sumentaa silmäni. Pysähdyin ennen tarhoja ja halasin molempia niin kovasti kuin pystyin. Kävin viemässä Surun tarhaan ja pussasin sitä. - Me vielä nähdään, viimeistään myymisen merkeissä, sanoin ääneen, Surun jo käynniskellessä Ritan luokse. Huhun jättäminen oli vielä vaikeampaa. Kaikki mitä olin sen kanssa tehnyt, pyörivät mielessäni. Ja kaikki mitä vielä olisin voinut tehdä... - Kiitos Huhu, kaikesta, kuiskasin tamman korvaan. Annoin Huhulle tarhan portilla omenan. Jäin halaamaan tammaa tämän mussuttaessa omenaa. Huhu painoi päänsä selkääni vasten. Irroittauduin piensuokin rinnasta ja pussasin sitä jauhoturvalle. - Olet rakas, sanoin vielä itkujeni seasta ennen kuin päästin hevosen tarhaan. Huhu jäi hetkeksi katsomaan perääni ja huudahti niin kovasti, että sydämeeni koski. Katsoin taakseni, jossa Huhu heilutteli päätään ylös alas. - Niin minäkin sinua.... Huhu ? Lispe Since 26.10.2013 End 24.1.2015
Kiitokset myös koko Vaahterapolun poppoolle! ?: Lispe
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Feb 22, 2015 12:01:40 GMT 2
Ei kai haittaa että laitan nää nyt linkkinä? aijaa.com/HetrRH// Ei haittaa -Mila-
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Feb 27, 2015 13:06:47 GMT 2
aijaa.com/CFdo31Pitää laittaa nyt nää kuvat jois on lunta niin äkkiä, ku kohta on jo ihan sulaa.
|
|