|
Post by Mila on Aug 2, 2013 20:59:52 GMT 2
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 2, 2013 23:54:53 GMT 2
ARGH. MIten päivä voi alkaa näin huonosti? Puhelimeni oli pirissyt koko aamun, kuinka Edi on karannut, ei anna tehdä sitä ja tätä ja tuota. Hevoseni olisi pitänyt olla täällä jo yli tunti sitten, mihinköhän ruuhkaan nekin oli jäänyt? Olin aamulla autellut aamutallissa, ja laittanut orhille kaiken valmiiksi jo kauan sitten. Markuskin oli naljaillut jo kauan "ravurinretkustani", kuinka siitä ei tulisi mitään ja huoh. Evie oli niin oman poninsa lumoissa etten ehtinyt tämän suku-, ja luonneselvityksiin montaa sanaa väliin sanottua. Olin sitäpaitsi ilmottautunut Edillä jo kisoihinkin, vain pelkän koeratsastuksen perusteella, joka sekään ei ollu mitenkään mahtavasti mennyt. Kävelin ympyrää tallin pihalla ja sain osakseni monia epäileviä katseita, mutta en jaksanut välittää niistä. Halusin vain nyt hevoseni tänne ja NYT.
Puolen tunnin manailun, edestakaisin kävelemisen, puhelimen vahtimisen ja monen monen ärräpään jälkeen, vihdoin näin Jeepillä vedettävän trailerin saapuvan Vaahterapolun pihaan. Ohikävelevät hoitajatkin jäivät ihmettelemään saapujaa, ja kävelin tervehtimään autosta nousevaa naista. Sovimme minun ottavan Edin pois trailerista, ja menin trailerin etupäässä olevasta ovesta sisään. Tervehdin oria ja taputin sitä kaulasta. Se seisoi rauhallisesti paikallaan, kun irrotin riimunnarun puomista. Lastaussilta laskettiin ales ja takapuomi otettiin pois, ja pyysin hevosta peruuttamaan. Ori riuhtaisi minut mukanaan, kun se lähti peruuttamaan kopista. Sain sen kuitenkin hölmistynyt ilme kasvoilla ulos trailerista, ennenkaikkea hengissä. Taluttelin sitä hetken tallinpihassa, ja ääntä siitä tosiaan lähti enemmän kuin laki sallii. Entinen omistaja kantoi orin tavarat tallin oven eteen, ja kun nyökkäsin innokkaalta näyttäviin hoitajiin, tuli pian perässäni liuta tavaravuoria käsissään piteleviä tyttöjä. Naurahdin, mutta ajatukseni pysähtyivät pian, kun Edi päätti järjestämään vähän extremeä.
Vaikka kuinka roikuin narussa, oli uljas orini päättänyt lähteä tutustumaan heinäiseen ojanpientareeseen tarkemmin. Tytöt nauroivat kuorossa ja osa mahojaan pidellen, mutta minua ei juuri nyt naurattanut. Ruohon saavutettuaan sain orin pään riuhtaistua ylös ja viritin punaisen narun sen turvan ympäri. Seuraavaksi kyllä vaihdan sinulle ketjuriimunnarun, mutisin orille, joka katseli isoilla ruskeilla silmillään minua niiiiiiiiiiin viattomasti. Pah, tuohon katseeseen ei pidä sortua. Sama kuin katsoisi Markusta, kun tämä, taino, en sanokkaan mitään. Sain kuitenkin orhin talliin omaan karsinaansa, ja neuvottua tytöille mihin laittaisivat mitkäkin varusteet, vaikkei niitä paljoa ollutkaan, itse olin suurimman osan hankkinut.
Tyttöjen lähdettyä omiin puuhiinsa menin istumaan Edin karsinaan, ja vaivuin ajatuksiina. Orini kävi välillä haistelemassa ja ihmettelemässä, mutta keskittyi sitten syömiseen. Yhtäkkiä Markus tulla tupsahti yksäripuolelle. Markus huomasi minut ja Edin, ja tuli nojailemaan karsinan oveen. "Toiko nyt on se sun uljas orhis?" Mies kysyi vähän naljailua äänessään. Mutisin myöntävän vastauksen, ja Markus istuutui viereeni. Edi tuli haistelemaan miestä, mutta jatkoi pian taas syömistä. Hetken päästä nousimme, ja suuntasimme taukohuoneeseen, sillä nälkä kurni mahassa ja kahvihammasta kolotti. Petra olikin jo päässyt vauhtiin eilisen tapahtumien selityksessä, ja oli juuri alkamassa selittää minun ja Markuksen osuutta jutussa. Tyytyväinen ilme kasvoillani änkeydyin sohvalle muiden joukkoon, ja pian Petra olikin joutunut kysymystulvan uhriksi. Petra sai kuitenkin kysyttyä väliin vapaaehtoista ratsastamaan Hukkiksella, ja ennenkuin kukaan oli ehtinyt kissaa sanoa, oli Mila jo äänessä. Petra ja Mila nousivat ja olivat lähdössä yksäripuolelle, ja lähdin heidän mukaansa. Markus jäi selittämään hoitajille hänen urheaa osuuttaan Petran onnettomuudesta, samalla hörppien kahvia.
"Hei kiitti vielä siitä eilisestä," Petra sanoi kun olimme päässeet yksäripuolen rauhaan. Ennenkuin ehdin vastata mitään, Petra katsoi hölmistyneenä ovesta kurkkivaan Ediin ja ennenkuin hän ehti kysyä mitään, olin jo esittelemässä enemmän tai vähemmän komeaa otustani. "Ai onks se ravuri? Ompas hää luikku," Petra ihmetteli selitysteni lomassa ja Milan virnuillessa sivummalla. "Eiku ihan ratsu.. Menee kouluu HeC ainaki, mitänyt ei laukat oikeen nouse vielä puhtaasti, hypänny en sil viel oo," vastasin Edin katsellessa meitä kiinnostuneen näköisenä. Petra passitti Milan mukaansa hakemaan Hukkista, ja jäin Edin kanssa kaksin. Istuuduin taasen orin karsinaan ja kaivoin puhelimeni taskusta. Ainoastaan viesti äidiltä, jossa kyseli Edistä. Aika taisi vierähtää nopeasti, sillä äskenhän Mila ja Petra olivat varustettu Hukkis mukanaan lähtenyt tallista, ja nyt he jo palasivat. Rapsutin Ediä otsasta, ja se tuntui pitävän siitä.
”Täytyy varottaa Markusta, et Edi vie sen naisen” Petra nauroi, ja näytin kieltäni tälle, jonka jälkeen jatkoin orin rapsuttamista. Kaksikon häippästyä tallista Hukkis mukanaan saapui vihdoin Markus omilta teiltään. "Arvelinkin, että sut löytäis vielä täältä," Markus sanoi. "Pitäs kai viedä toi tarhaan," mutisin miehelle, joka nyökkäsi. Lähdin hakemaan satulahuoneesta ostamaani ketjuriimunnarua, ja vastailin nopeasti hoitajien kysymyksiin, joita sateli joka ilmansuunnasta. Pakenin takaisin yksäripuolelle, ja kävelin Edin karsinan luo, jossa Markus jo rapsuttelikin oria. Pujotin ketjun pään leuan alta, ja talutin Edin pihalle. Ori käyttäytyikin mallikkaasti siihen asti, kun Jonah käveli vastaan Erican kanssa. Edi alkoi heti steppailemaan ja hirnumaan. Jonah onneksi tajusi siirtyä ärräpäideni seurauksena tien toiselle puolelle hörhöilevän orini tieltä.
"Vai että semmonen, oikee naistenmies," Markus naurahti. Mulkaisin tähän, ja mies katsoi puolustavaisesti takaisin. Minua ei paljoa naurattanut, jos Edi tulisi jatkossakin olemaan tämmöinen, sillä ruunata sitä en halunnut. Saimme yhteistuumin talutettua Edin tarhaansa, jossa se toistaiseksi olisi yksin. Jos, ja kun, Evien poni saisi paikan Vaahterapolusta, tulisi se Edin tarhakaveriksi. Jäimme katselemaan vartiksi, kuinka ori käyttäytyisi tarhassa. Kovin tapahtumarikasta se ei ollut, piehtaroimista, hirnumista, välissä heinän syömistä ja siihen se jäikin. Lähdimme kävelemään tallille, ja moikkasimme pihalla puuhailevaa Saria. Kävelimme taukohuoneen puolelle hörppimään lisää kahvia ja vastailemaan uusiin kysymyksiin.
/20 päivää Vaahterapolussa hoitajana :3
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 4, 2013 8:35:07 GMT 2
"Me lähetää kävelee tonne mettää!" Huikkasin yksäripuolelta tuntipuolelle, jossa Mila järjesteli loimia sun muita. Nainen huudahti myöntävän vastauksen, ja luikin takaisin yksäripuolelle, jossa Evie odotteli jo Edin kanssa. Ori oli jo innoissaan menossa, ja nappasin nahkanarun pään kaveriltani. Olimme päättäneet lähteä tutkimaan metsään meneviä polkuja, ja Edikin tarvitsi vähän mielenvirikkeitä, tarhassa seisominen ei ollut sille hyväksi. Puoliksi ravaten ori tuli vierellämme, kun kävelimme pientä hiekkatietä kohti metsää. Juttelimme niitä näitä, ja Edikin käyttäytyi moitteettomasti, saihan se syödä kaikessa rauhassa ja tammoja ei ollut mailla halmeilla. "Niin, ja kerroinks mä muuten sulle et mä lähen sit tiistain islantii?" Evie tokaisi yhtäkkiä. "E-et sä oo mitää sanonu," myhäilin takaisin. "Ollaan siellä lauantaihin asti, mennää issikkavaellukselle ja laskettelee ja vaikka mitä kivaa!" Evie hihkui onnessaan. Harmi vain, en juuri tänään osannut olla iloinen kaverini puolesta. "Hei, älä nyt viitti olla noin myrtsinä, miehet on mitä on!" Evie huudahti ärsyyntyneenä synkistelystäni. "Kyl te saatte viel sovittuu, mäki aijon tänää tai huomenna pyytää anteeks Jonahilta," Evie jatkoi. Mutisin jotain erittäin epäselvää kaverilleni vastaukseksi, ja istuuduin vieressäni olevalle kannolle, ja annoin Edin syödä ruohoa. Eviekin kyykistyi maahan, ja löysi käsiinsä päivänkakkaran. "Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta," Evie luetteli nyppiessään lehtiä ja jatkoi: "Hahaa, loppui 'Rakastaa'! Sun vuoro," Evie nauroi ja heitti minulle oman kukan. Kaverini mieliksi tein samoin kun hän. "Rakastaa, ei rakasta, rakastaa..." Luettelin rutiininomaisesti. "...Ei rakasta," sanoin, kun nyppäisin viimeisen terälehden irti. "No ei nää mitään merkkaa!" Evie hymähti kun näki synkän ilmeeni. Päätimme jatkaa matkaa, ja käännyimme y-risteyksestä vasemmalle. Rämmittyämme metsän läpi saavuimme hiekkatielle, joka vei takaisin tallille. Evie yritti piristää minua juttelemalla kaikkea turhanpäiväistä, muttei se paljon mielialaani kohottanut. Satunnaisesti käteni eksyi Edin harjan alle, josta rapsutin oria. Huomenna voisi vaikka ratsastaa, ajattelin. "Millos sä meinasit mennä ton selkään?" Evie kysyi samassa. "Varmaankin huomenna, jos ei sada ni voisin tulla tohon pellolle," vastasin nyökäten oikealla olevaa peltoa kohti. Evie vastasi jotain ookoon tapaista, ja jatkoimme kävelyä tallille päin. Toivottavasti kukaan ei tule vastaan, mietin. Ei onneksi tullut, ja selvisimme ilman minkäänlaista välikohtausta takaisin talliin. Otin Ediltä suojat pois jalasta, jotka olin laittanut sitä varten, jos ori olisi osunut johonkin risuun tai muuhun, mistä olisi tullut haava. Jätin Edin karsinaansa, ja Evie lähti omille teilleen, liekö metsästämään Jonahia jostain. Kävin viemässä suojat takaisin satulahuoneeseen, ja palasin sitten Edin karsinan luo. Kävin hakemassa orille heinää, ja istuuduin sitten sen karsinaan niin, ettei käytävältä voinut nähdä minua, ellei kurkannut karsinan ovesta. Selasin facebookin läpi puhelimellani, ja eihän siellä ollut muutakuin menen vessaan-päivityksiä sekä pelipyyntöjä kymmenittäin. Kaverit olivat edellisellä paikkakunnalla ja täältä en vielä tuntenut muita kuin Vaahterapolkulaiset. Ehkä koulun alettua tutustuisin uusiin ihmiseen, hope so. Varmistuttuani, ettei yksäripuolella ollut ketään, aloin juttelemaan Edille rauhallisella äänellä samalla kun rapsutin sitä otsasta. Aluksi vain kehuin oria, kuinka hienosti se oli käyttäytynyt, mutta jotenkin, aloin vain puhumaan Markuksesta orille. "Kuules Edi, mä oon ollut ihan tyhmä taas. Ei ois pitäny olla niin.. äkkipikanen. Enkä mä oikeesti haluis riidellä Markuksen kaa, mut mitä jos sen ja Ilonan välillä on vieläkin jotain? Mä tykkään Markuksesta, niinkuin sustakin, hörhelö, mut en vaa keksi sanoja miten pyytäisin silt anteeks.." juttelin orille, joka mussutti heiniään korvat minuun päin kääntyneenä. "Riimi olis kyllä saanut heittää sen vähän rajummin selästään," ääni sanoi karsinan ovelta.. En nähnyt tulijaa, mutta tunnistin äänen - Markus. Pelästyin yhtäkkistä ääntä, ja sätkähdin. Edikin nosti päänsä ihmetellen, mutta jatkoi sitten syömistä. "Ka-ka-kauan sinä olet seissyt siinä?!" Huudahdin hätääntyneenä. "Sen verran, että kuulin tarpeeksi. Haluaisitko nyt kuunnella niin saisin kerrottua mitä oikeesti tapahtui?" Markus kysyi rauhallisella äänellä. Eikai minulla ollut vaihtoehtoja, Markus olisi kertonut kuitenkin. Vastasin mutisten myöntävästi, ja Markus tuli sisään karsinaan, ja käveli Edin vierelle, ja rapsutti oria, katsellen poispäin minusta. "... Helena rauhoitteli Riimiä, ja katsomossa ei ollut kuin jotain ikäloppuja fossiilinalkuja jotka olivat muutenkin niin paniikissa, ettei heistä olisi ollut mihinkään, niin Helena passitti minut katsomaan, oliko Ilonalle käynyt mitään. Olin aluksi vastaan, mutta ei Helenalle voi sanoa ei, joten menin auttamaan sen muotipellen jaloilleen, ja eihän sille mitää ollut käynyt, olis päässyt itekkin jaloilleen. Ilona päätti sitten kiitokseksi halata minua juuri vähän ennen kuin sinä tulit, ja ne hoitajanalut ymmärsi sen ihan väärin," Markus selitti. Häpeillen katselin alaspäin, ja työnsin naamansa syliini tunkevan Edin pois. "Sori, ku en luottanu suhun, ku nyt on ollu toi Evie&Jonah-juttukin ja muitaki huolia," mutisin jaloilleni, jotka olivat ihan purussa. "Hei, älä ny viitti. Olisithan sinä voinut vähän ajatella ennenkuin päättelet omiasi," Markus sanoi. Miksi hän oli noin rauhallinen, eikä yhtään vihaisen kuuloinen? "Oon vähä miettinyt," Markus aloitti. Voi ei, eikai hän ollut.. En ehtinyt saada ajatustani loppuun, kun mies jatkoi: "Mitä mun pitäs tehä et sä uskoisit mua?" ja katsahti minuun ah-niin-lumoavalla-koiranpentukatseella. Oliko hän tosissaan? Kukaan tähänastisista poikaystävästäni ei ollut koskaan miettinyt mitään noin.. tuommoista. "Ääh, emmätiedä. Kyl mä uskon ja luotan suhun, mutta kun..." Mutisen enemmänkin itselleni kuin Markukselle. Markus seisoi hiljaa vierelläni, kunnes nostin katseeni häneen aikomuksenani jatkaa lausettani jotenkin, mutta ennenkuin ehdin sanoa mitään, Markus käveli eteeni ja nojautui lähemmäs. Huokaisin, ja päätin luottaa mieheen, ja annoin tämän tulla lähemmäs. Edi pukkasi Markusta selkään, ilmeisesti etenimme liian hitaasti orin mielestä, ja tämä horjahti lähemmäksi hölmistynyt ilme kasvoillaan. Naurahdin ja suutelin miestä. Markus rojahti viereeni istumaan, ja Edi puski päällään minua. "Hei hei, en minä ole sinua hylkäämässä!" Naurahdin hevoselle, joka katsoi minua. Markus naurahti, ja kommentoi lauseeseeni: "Minut olet vai?" Tönäisin miestä kylkeen, ja tämä katsoi huvittuneena minuun. "En tietenkään!" huudahdin, ja Markus kaappasi minut halaillen syliinsä. Maailman paras syli, ajattelin //Sori tämmöi ällöhempeepusnustarina
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 4, 2013 21:28:13 GMT 2
Maanantai 04.08.2013 : Varoitus todella pitkästä tarinasta ! Tuuli heilutteli lökäreideni puntteja, ja ihoni oli kananlihalla, en ollut tajunnut ottaa pitkähihaista mukaan ainoastaan punaisen t-paidan. Muovikassi heilahteli käden mukana, kun harpoin Vaahterapolkuun. Kat oli lupautunut tulemaan mukaani pellolle, kun menisin ratsastamaan Edillä. Toisinsanoen nappaamaan Edin kiinni jos, ja kun, tippuisin. Tallin pihaan saapuessani moikkasin maneesilta päin kävelevää Evietä, ja suuntasin sitten tuntipuolen kautta taukohuoneeseen, jossa oli paljon porukkaa, osa ihan vieraita minulle. Tervehdin kaikkia ja heitin muovikassini naulakon alle, ja kävin hakemassa itselleni kahvia. Rojahdin Petran ja käsinojan väliin, ja hörpin kahvini nopeasti loppuun. "Hei, oliksä tänään menos ratsastaa Edillä?" Petra kysyi. "Oon joo, ja pitäs sillä Zombillakin ridata, onks Repeä näkyny?" vastasin, ja kysymykseni loppuun saadessani tyttö pyyhälsikin silmä edelleen mustana taukohuoneeseen. "Mihi sä meinasit mennä, haluun tulla kattoo," Petra tokaisi. "Tonne pellolle meinasin," vastasin ja muidenkin halukkaiden katsojien ilmaantuessa ilmoitin: "En mitään katsomoa haluu sinne sitten." Osa tytöistä hymähti pettyneenä, ja nappasin Petran käsikynkkääni hakemaan Ediä kanssani. Ilmoitin taukohuoneeseen tulleelle Rebekalle ratsastavani eka oman hevoseni, ja myöhemmin Zombin. Tämä nyökkäsi myöntävästi ja suuntasimme tarhoille Petran kanssa jutellen niitä näitä. "Hei kato, joku on tullu läpi langoist!" Petra hihkaisi ja näin itsekkin ruskean hevosen syövän ruohoa tarhan ulkopuolella. "Ei helvetti, se on Edi!" Huudahdin tunnistaessani hevoseni, ja lähdimme juoksujalkaa etenemään. Hidastimme oria lähestyessä, ja Petra kävi hakemassa narun tarhan luota. Kävelin lähemmäs samalla jutellen rauhallisesti, mutta samassa Edi lähti ravaten kauemmas minusta, ja pysähtyi taas vähän matkan päässä syömään. Huokaisin ja Petra hymähti takanani kädessään naru ja heinätuppo sekä kasvoillaan virnuileva ilme, hyvä ettei alkanut kiljumaan omia sotahuutojaan. Lähestyin oria uudelleen hitaasti, ja Edi oli lähdössä karkuun, mutta Petra pelasti tilanteen heinätupon kanssa ja sain napattua orin riimusta kiinni. Petra kliksautti riimunnarun kiinni ja lähdimme kävelemään kohti tallia. "Pitääkin pyytää että korjaa ton langan, tai jotain.." Mutisin Petralle viitaten katkenneeseen sähkölankaan. Tämä vastasi muistuttavansa minua että muistuttaisin Milaa, ja avasi yksäripuolen oven minulle ja orilleni jonka käänsin käytävälle turpa kohti ovea. Ori hirnahti tallissa oleville hevosille, joita ei ollut montaa. Käskytin Petran mukaani hakemaan varusteet, ja päätin ottaa estevarusteet, liekö sitä sitten innostuisi vähän rallittelemaan siellä. Petra nappasi mukaansa harjaboksin ja suojat, minä satulan ja suitset. Palasimme takaisin tallin puolelle, jossa Edi seisoi rauhallisesti paikallaan. Petra heitti minulle harjan, ja nappasi itsellensäkkin. Kaksistaan tuli nopeasti puhdasta, ja juuri kun olin laittamassa satulaa, pelmahti Kat paikalle. "Hei hei, mitäs täällä tehdään ilman minua?!" Kat huudahti muka-vihaisena ja naurahdimme Petran kanssa. "Duunataan kaikkea häröä ja harrastetaan kaikkea sinulta kiellettyä!" Petra hihkaisi takaani ja aloimme nauramaan entistä enemmänkin. Kat rapsutti Ediä, ja kiristin satulavyön hitaasti, sillä en halunnut kavionkuvaa sääreeni. Edi seisoikin kiltisti kaikki neljä jalkaa maassa. Petra laittoi suojat sillä välin kun viritin orille suitset päähän. Vahdoin housuni käytävällä ripeästi ja Kat naurahti pikkareilleni. "Aika söpön pinkit!" Kat räkätti. Mulkaisin häneen pahasti ja Petrakin hihitteli itsekseen Edin toisella puolella. Housut jalkaan saatuani sujautin vielä kypärän päähäni, ja hanskat käteen. Nakkasin raipan Katille, jos sille tulisi tarvetta niin olisi jo pellolla valmiina. Petra irrotti orin toiselta puolelta irti käytävältä, ja minä toiselta, sekä heitin riimun Edin avonaisen harjaboksin päälle. Talutin menohaluisen orin ulos, ja johan siellä oli hoitajat rivissä katsomassa menoamme. He eivät onneksi lähteneet seuraamaan, en halunnut kymmeniä silmäpareja tuijottamaan meidän päätöntä menoamme. Kävelimme rauhallista vauhtia pellolle, ja pellon reunalla Kat punttasi minut selkään. Ojensin puhelimeni talteen Katille, en halunnut sen tipahtavan keskelle peltoa. Käänsin Edin pellolle päin, ja painoin pohkeet orin kylkiin. Edi totteli hyvin pohjeapua, sillä oli herkät kyljet. Kokeilin myös pysäyttämistä, ja hetken vastustelun jälkeen ori pysähtyi tasajaloin ja seisoi kiltisti paikallaan. Taputin oria kaulalle ja käskin sen uudelleen käyntiin. Petra ja Kat istuutuivat pellonreunalle jomman kumman hupparin päälle, ja annoin Edin kävellä sikin sokin pellolla sen haluamaa vauhtia. Otin pian ohjat tuntumalle, ja kokeilin olisikiko asettelulla ja taivuttelulla mitään apua niskan pehmenemiseen. Tein suuria ympyröitä pellolla ja taivutin välillä liioitellusti, sillä Edi tuntui todella jäykältä niskasta. Napautin pohkeet orin kylkiin päästessäni pitkän sivun alkuun, ja Edi singahti reippaaseen raviin. Annoin sen ravata haluamaansa vauhtia hetken, ennenkuin pyysin sitä hidastamaan. Ori vain painoi kuolaimelle ja puksutti menemään ja ravi vaihtui pian peitsiin. Hidastin koko painollani orin takaisin käyntiin, ja pysähdykseen, ja nostin sitten uudelleen ravin. Nyt Edi antoi hidastaa itseään, ja pian löysimmekin hyvän tahdin, jossa teimme paljon ympyröitä, kolmikaarisia ja kaheksikkoa. Edi alkoi vähän jo laskemaan päätään, eikä juossut pää taivaissa menemään. En kuitenkaan pyytänyt siltä enempää ravissa, tarpeeksi hidastempoinen vauhti riitti tältä kerralta, ja se tulisi luultavasti olemaan pitkään ainut tavoite. Hetken päästä siirsin Edin käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Kuulin Katin ja Petran hihittelevän ja juttelevan omiaan, ja näin puhelimeni heidän käsissään. "Hei mitä te.......?!?!" Ehdin aloittaa kysymykseni, kun näin Markuksen juoksevan meitä kohti. Loin kysyvän katseen tyttöihin ja nämä virnuilivat pirullisesti. "Eiks sua sattunukkaa niinku sanoit siinä viestissä? Kun oot jo selässä?" Markus kysyi ihmetellen, ja loin yhtä ihmettelevän katseen tähän. Kat ja Petra alkoivat nauramaan, ja heittivät puhelimeni maahani. Markuskin tajusi, etten ollut itse lähettänyt mitään viestiä, ja mulkasin kavereiheni pahasti. Kat meinasi tipahtaa nauraessaan ojaan, joka oli ihan tyttöjen takana, mutta tarrasi Petrasta kiinni. Katsahdimme Markuksen kanssa toisiimme huokaisten, ja siirsin Edin takaisin käyntiin. Markus jäi katselemaan pellon reunalle, eikä lähtenyt vielä takaisin tallille. "Hop, Edi, Lauk-ka!" Huudahdin orille, maiskuttaessani ja antaessani laukka-avut. Ori ei ymmärtänyt laukkapohkeista paljon yhtään, mutta maiskutuksella ja laukkakäskyllä se vaihtoi ravista laukkaan, liekö sitten opetettu maiskuttamalla rikkomaan laukalle. Nousin kevyeen istuntaan, ja annoin orin painella niin kovaa kuin se jaloistaan pääsi yhden pellon mitan, ja lähentyessämme pellon päätä, kiristin sisäohjaa ja sain Edin tekemään u-käännöksen, ja rauhoitin sitten sen laukkaa vähän. Ori kävi kuumana ja se oli aivan märkä hiestä. Taputin sitä kaulalle ollessani edelleen kevyessä istunnassa. Istuin satulaan ja tiivistin istuntaani, ja sain hevosen siirtämään laukasta ripeään raviin. Prruuuu'itten saattelemana Edi hidasti raviaan ja istuin harjotusraviin tehden muutaman käynti-ravi-siirtymisen, ja aloin sitten keventämään loppuraveja kahdeksikolla. Kymmenen minuutin ravailujen jälkeen siirsin Edin käyntiin ja kävelin muiden luokse. taustan © Kathreen ? "Eihä se nyt niiiiiin huono oo!" Kat huudahti, ja muidenki suista kuului kehuja. "No mutta ihan raaka tää on vielä, pitkä projekti edessä," mutisin sivellen orin kaulaa. Markus myhäili jotain epäselvää, ja häipyi sitten pellolta moikkauksien saattelemana. Käänsin Edin isolle ympyrälle ja kävelin siinä hetken, kunnes tulin selästä ales ja suuntasimme kohti tallia. Kävimme kiivasta keskustelua Edin koulutuksesta, ja molemmat lupasivat auttaa parhaansa mukaan. Ainakin henkistä tukea, jos ei muuta. Riisuimme yhteisvoimin hikisen Edin, ja passitettuani Katin ja Petran viemään tavarat paikoilleen, talutin Edin vesiboksiin. Avasin hanan ja kokeilin sormella, milloin vesi olisi sopivan lämpöistä. Suuntasin letkun pään Ediä kohti, ja hetken vettä väisteltyään ori rauhottui ja seisoi paikallaan. Kävin sen kokonaan läpi viileällä vedellä, ja suljettua hanan nappasin orin harjaboksista kuivauslastan. Samassa Markus käveli satulahuoneesta yksäripuolelle, ja ojensi kätensä, jossa puhelimeni oli. Otin sen miehen kädestä ja sujautin taskuuni. "Pelastin sen niiltä," Markus naurahti ja suuteli. Edi steppaili närkästyneenä ja huomionkipeänä ja jatkoin sen kuivaamista. Talutin orin karsinaansa ja päästin sen vapaaksi sinne. Markus häippäsi jälleen omille teilleen, ja lähdin itse taukohuoneeseen vieden ensin Edin harjaboksin satulahuoneeseen. Kat ja Petra olivat jo valloittaneet toisen sohvan, toisella istuskelivat Rebekka, Rosanna ja Evie. Tervehdin tyttöjä ja hypähdin Petran ja Katin väliin. "Joko sä oisit valmis menee sillä Zombilla? Oon oottanut täällä jo vaik kuin kauan!" Rebekka huudahti ottaen keksin pöydältä, ja naurahdin tälle. Vastasin myöntävästi, ja lähdimmekin hakemaan kirjavaa ruunaa tarhasta. Rebekka kertoi matkalla hevosensa tavoista sun muista, ja kuuntelinkin tätä korvat höröllä. Kävin pyydystymässä Zombin tarhastaan, jossa se oli yksin Peikon ollessa edelleen karsinalevossa. Ruuna antoi hyvin kiinni ja taputin sitä kaulalle. Hinasin hevosen tarhan portille, joka Rebekka avasi ja suuntasimme yksäripuolelle. "Noin, mä oisin nyt valmis!" Huudahdin satulahuoneessa pyörivälle Repelle, joka etsi kuumeisesti hevosensa suojia. Pian satlarista kuului ahaa-huuto ja kaverini palasi suojat käsissään takaisin yksäripuolelle. Zombi odotti rauhallisesti varustettuna käytävällä ja Rebekan viritettyä suojat jalkoihin suuntasimme maneesiin, sillä tunnit eivät olleet vielä alkaneet. Ehtisin ratsastamaan lähes 45 minuuttia ja sitten Helena häätäisi meidät pihalle. Nousin selkään Rebekan roikkuessa toisella puolella, ja kiristin vielä vyötä. Pidensin varmaan kymmenen reikää jalustimia, olinhan Rebekkaa paljon pidempi, ja jalkani olivat pitkät. Siirsin laiskalta tuntuvan ponin - Edin jälkeen mikä vain tuntui laiskalta - ja kävelin uralle, johon olikin muodostunut jo lähes kanjoni, niin syvät urat olivat. Zombi löntysteli tylsän rauhallisesti uraa pitkin venyttäen päänsä melkein maahan. Hetken päästä otin ohjat tuntumalle ja työstin ruunaa vähän. Rebekka huuteli ohjeita katsomosta, ja tottelin niitä parhaani mukaan. Aseta reilusti, lavat kunnolla töihin, eteen, eteen ja kerran vielä eteen. Kun Zombi meni niinkuin pyysin, siirsin sen raviin ja annoin sen mennä pitkänä taivutellen ympyröillä. Tunsin itseni isoksi vajaa 150cm korkean risteytysponin selässä, mutta kyllä se nyt vielä meni. Yhtään pienemmällä en olisi voinut -enkä osannut - ratsastaa. Aloin pyytämään Zombilta vähän pyöreyttä, ja hetken vastustelun jälkeen ruuna myötäsikin niskasta. Jatkoin ratsastusta vaikka hiki virtasi molemmilla ja hetken jälkeen olimme molemmat Rebekan kanssa tyytyväisiä poniin. Annoin sen hengähtä kierroksen ajan pitkillä ohjilla, ja otin sitten ohjat takaisin ja nostin laukan. Zombi oli jo vertynyt, ja laukka pyöri hyvin. Tylsän helppo poni, ajattelin. Ehdin juuri aloittaa loppuverkat, kun tuntilaisia alkoi virtaamaan maneesiin, ja lähdimme ilman erillistä kehotusta kentälle, vaikka ulkona näyttikin siltä että kohta alkaa sataa. Tein loppuverkat rivakasti, ja käyntiin siirtäessäni alkoikin tihuttaa. Kävelin lyhkäiset käynnit ja pelastauduimme tallin suojiin. "Sehä meni ihan superisti !" Rebekka hehkutti ollessaan selkeesti tosissaan. "Sun pitää alkaa menee sil tän viikon jälkeenki, " Rebekka jatkoi ja naurahdin. Jälleen uusi ratsastettava. Vedin satulan ponin selästä ja irrotin hiestä märän huovan. Olin juuri laittamassa ruunalle riimua päähän, kun Petra tuli näyttävästi sisään keltaisessa sadetakissa ja ylisuurissa saappaissa Hukkiksen kanssa. "Sä lähet kuules Larbba mun mukaan!" Petra ilmoitti ja laittoi naamaansa nyrpistelevän mustan orin karsinaansa. Katsoin kysyvästi tyttöön, oliko hän tosissaan. "Oisin ridannu ite, mut tuli iha järkky päänsärky ja en löytäny ketää muutakaa uhria, joten sä saat nyt kunnian mennä tolla!" Petra hihkui. Katsahdin Rebekkaan ou-nou- ilmeellä ja tämä virnisti takaisin - ihan normaali päähänpisto Petralta. Sade oli yltynyt ulkona, ja minulla ei ollut muutakuin vaihtohousut mukana, pikkuvikoja, kun kerran pääsi tuon orin selkään! Laitoimme Hukkiksen pikaisesti kuntoon, ja Petra selitti hevosensa tavat, lähes samalla tavalla kuin Rebekka aijemmin. Ohjeet menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kyllä huomaisin kun tekisin jotain väärin. Sade oli ilmeisesti lakannut, sillä Rebekka palasi tarhoilta täysin kuivana. Huokaisin helpotuksesta, ja ujutin kuolaimet Hukkiksen suuhun. Hetken vastusteltuaan se otti ne suuhunsa ja laitoin soljet kiinni. Petra lähti jo kävelyttämään Hukkista kentälle, kun kävin hakemassa kouluraippani satulahuoneesta ja ujutin vielä hanskat käteeni. Rivakasti kävellen suuntasin kentälle ja pujahdin lauta-aidan välistä kävellen Petran ja Hukkiksen luo. Hyppäsin selkään ja kiristin vyötä, jalustimet olivat aika hyvät. Kieritin ohjat suoriksi ja pyysin orin käyntiin. "Pidä ohjat sit hyvin tuntumal, ohjaa kulmaan, ohjaaaaaaaaa, sisäpohkeen avulla, Noin hyvä! Ei ku kulmaan, just noiin, eiikä ku pyydät käyntiä, pyydä, noin nyt on hyvä!" Petra jakeli ohjeita kentän laidalta, ja jouduinkin muutaman kerran melkein potkaisemaan sisäpohkeella, että ori kuunteli ollenkaan. Napautin raipalla oria persuksille, ja se sai siihen vauhtia. Tein paljon ympyröitä, ja valtataistelun sekä muutaman pukin jälkeen Hukkis alkoi asettumaan hyvin ja meni tosi kivasti. Siirsin kevyeeseen raviin, ja Petran ohjeistus jatkui. "Aseta, aseta, taivuta, ohjaa, muista pohje! Pyydä ravia, eteenpäin! Nyt on hyvä, ei olekkaan, noin nyt on !" Petran ristiriitaiset neuvot ja kehut kaikuivat kentällä. Istuin hetken päästä harjotusraviin, joka sai vatsalihakseni ja pyllyni huutamaan halleluujaa, ja kovasti ! Ravi oli ihan karmeaa, suoraansanottuna en ole koskaan istunut niin kamalassa ravissa, mutta sinnittelin ja muutaman säälittävän protestipukin jälkeen Hukkis haki muotoa ja tein loivia kaaria laukassa. "Ylläpidä se laukka! Älä anna sen madella. Nyt liikettä, pyyyyydä laukkaa! Noin nyt, ohjaa kulmaan, taivuta, taivuta, taivuta, taivuta, nyt on hyvä ! Hei sehän menee ihan kivasti !" Petra hihkui aidan päällä istuen. Olin yhtä naantalin aurinkoa ja siirsin huohottavan orin ravin kautta käyntiin ja kävelin pienet välikäynnit. Petra jakeli kehujaan kentän laidalta ja siirsin Hukkiksen takaisin ravin kautta laukkaan. Tein hetken vielä voltteja ja muutamat laukanvaihdot lävistäjällä, kunnes siirsin orin raviin ja katsoin oikean kevennyksen. Annoin orin venyttää kaulaansa, ja ravailin isoja ympyröitä. Muutaman suunnanmuutoksen sekä monien monien ympyröiden jälkeen siirsin Hukkiksen käyntiin, ja annoin sille pitkät ohjat. Ori pärskähti, ja taputin sen kosteaa kaulaa. Hienosti menit, kuiskasin orille, joka heilautti päätään hätistäen muutamat kärpäset ympäriltään. Petra oli hymy melkein pyllyssä asti kentän laidalla, ja päätin tulla selästä ales loppukäynneiksi. Petra tuli viereeni kävelemään, ja hetken käppäilyn jälkeen, kun Hukkiksenkin hengitys oli tasaantunut, suuntasimme takaisin talliin. Käytävällä ei ollut ketään, joten riisuimme Hukkiksen siinä. Edi hirnahti tulijalle, ja muistin vasta sitten, että orihan oli jäänyt sisälle. No, antaa nyt olla, turha sitä puoleksi tunniksi pihalle viemään. Rapsutin päätään ovesta kurkotellevaa Ediä otsasta, ja tämä henkäisi syvään. Naurahdinm ja autoin sitten Petraa Hukkiksen poislaitossa. "Mä suihkutan tän nopee, käy sä viemäs ne kamat!" Petra huudahti minulle, kun kävin viemässä harjoja pois. Tein uuden reissun, ja nappasin satulan ja suitset mukaani, kuten myös raippani, jonka jätin Edin varusteiden kohdalle. Heitin satulan telineellensä ja kävin pesemässä kuolaimet, ja niputettuani suitset vein nekin omaan koukkuunsa. Palasin yksäripuolelle, jossa Petra oli juuri sulkemassa Hukkista karsinaansa. Kävelin Edin luo ja menin sen karsinaan sulkien oven perässäni. Rapsutin ruunaa halaten sitä samalla, ja orin alaleuka alkoi väpättämään, sitä taisi kutittaa säästä. "Oi kuinka suloista," Petra lässytti, ja naurahtaen mulkasin tähän. "Hah, no oottehan te aika söpöjä!" Petra puolusti, ja laittoi viereisen karsinanoven kiinni, mikä oli joltain jäänyt auki. Mutisin Petralle jotain takaisin, ja sanoin hyvät yöt orilleni. Palasin käytävälle, ja nappasin muovikassini mukaan, sekä kypäräni ja hanskat, jotka kävin viemässä Edin varusteiden paikalle. Se hyvä puoli oli, ettei tarvinnut niitä enää raahata eessun taassun kotiin ja tallille. Kävin vessassa vaihtamassa housut, tällä kertaa ilman että kukaan näki pikkareitani, ja kahvikupillisen ja moikkausten saattelemana lähdin kävelemään kohti kotia.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 6, 2013 19:05:45 GMT 2
Heilautin juoksutusraippaa ilmassa, ja se sai Zombin singahtamaan pukkilaukkaan. Roikuin juoksutusliinassa koko painollani, ja sain ruunan hiljentämään takaisin raviin. Kehujen saattelemana Zombi takaisin laukkaan, ja tälläkertaa poni meni tasaisen rauhallista ja tahdikasta laukkaa. Pyysin Zombin käyntiin ja kävelytin sitä noin kymmenen minuuttia. Taputin Zombia sen kirjavalle kaulalle, ja suuntasin yksäripuolelle. Huuhtelin Zombin vesarissa, ja lähdin taluttamaan ruunaa takaisin tarhaansa. Kello oli vasta puoli kymmenen, eikä muita näkynyt vielä, ainoastaan aamutallissa touhuava Mila, jota moikkasinkin ohimennessäni. Zombi oli innoissaan päästessään tarhaan, ja laukkaspurttien jälkeen se rauhoittui syömään. Katseltuani hetken ruunan touhuja lähdin auttamaan Milaa aamutallissa, sillä Tintinkin ratsastaisin vasta myöhemmin, samoin Edin.
Kellon lähentyessä kahtatoista, oli tallille jo tullut muita hoitajia, ja saimme aamutallin juuri tehtyä. Lakaisin vielä käytävän rutiininomaisesti ja kävelin taukohuoneeseen, jossa istuikin se uusi pojankloppi, olisikohan se ollut joku Mika, eikun Miska! Lisäksi siellä oli Jonah, joka rupatteli sen uuden pojan kanssa, Petra joka oli juuri lähdössä liikuttamaan Tinttiä sekä joku uusista hoitajista, jota en tuntenut. Juliakin ilmestyi vartin päästä, ja päätimme lähteä yhdessä maaston, Julia Sessalla ja minä Edillä.
Tarhoille kävellessämme rupattelimme niitä näitä, ja Julian jäädessä ottamaan Sessaa tarhastaan, jatkoin matkaani Edin tarhalle, jossa ori ravailikin hermostuneena portilla. Nappasin ketjunarun portin vierestä, ja pujahdin portin ali. Rapsutin steppapailevaa Ediä ja pujotin ketjun pään riimun puolelta toiselle. Avasin portin ja vetäisin narusta, sillä Edi jo lähdössä itsekseen talliin päin. Pysäytin orin hetkeksi, että saisin Juliaan ja Sessaan vähän välimatkaa, Edi kun oli vähän tyttöjen perään. Edi hyppäsi takajaloilleen, sillä se ei halunnut seistä. Pian se palasi neljälle jalalle ja pruuitten seuraamana se rauhoittui. Lähdin kävelemään Julian ja Sessan perään, olivathan he jo melkein tallilla. Edi ei kuunnellut ollenkaan minun kiskomisiani sun muita, ja ravasi koko matkan. Muutaman kerran jouduin riuhtaisemaan sitä kunnolla, että sain sen käännettyä pienelle ympyrälle ja hidastamaan. Selvisimme joten kuten hengissä, ja Julia olikin tajunnut laittaa Sessan karsinaan.
"Edi, et viittis!" Ärähdin orille, joka nosti päänsä kattoon enkä saanut sille kuolaimia suuhun. Annoin orin pitää päätään ylhäällä, enkä pakottanut sitä, pidin vain kuolaimia sen edessä. Pian ori laski päänsä ja otti kuolaimet suuhunsa, ja sain suitset laitettua. Kiristin vielä hihnat kiinni ja sitten lähdimme, sillä Juliakin oli valmis ja itsellänikin oli jo ratsastusvarusteet päällä. Suuntasimme kentälle, sillä Edi ei ollut koskaan ollut maneesissa, enkä sitä vähään aikaan olisi sinne vielä viemässäkään. Laskin jalustimet ja kiristin vielä vyötä, ja ähertäen kiipesin selkään. Kiristin vielä vyötä, ja jalustimet olivatkin hyvät eilisen peltoilun jälkeen, pääsisin hyvin kevyeeseen istuntaan.
Vartin alkukäyntien jälkeen, jotka nekin olivat sisältäneet jo ravia kun joku vähän kuumui Sessasta, siirsin Edin raviin pitäen tiukan ohjastuntuman. Orilla oli nyt martingaalit, jotka eivät ohjanneet sitä yhtään alespäin. Muutaman pystyynnousun jälkeen alkoi sujumaan kohtalaisen hyvin, Edi löysi sopivan temmon, mutta ohjauksessa oli vähän ongelmia, oi'ottiin kulmia ja ympyrät olivat enemmän neliöitä. Julia sai Sessan menemään hienosti, ja otti myös laukkoja. Itse en viitsinyt alkaa nyt säätämään niiden kanssa, sillä laukka ei olisi kuitenkaan noussut heti ja hyvä fiilis olisi kadonnut taivaan tuuliin.
Päätimme Julian kanssa, että minä menen edellä, ettei Edi lähtisi kisailemaan Sessan kanssa. Nostimme hiekkatielle päästessämme ravin, ja Edi rikkoi heti laukalle. Muutaman ison pidätteen jälkeen sain orin takaisin raviin ja jouduinkin jarruttelemaan sitä koko ajan. Hetken ravailujen jälkeen siirsimme käyntiin, tai no, Edi ei kävellyt kuin muutaman askeleen aina välissä, lähti sitten ravaamaan, ja kun jarrutti, se veti liinat kiinni tai vauhti oli vain ylöspäin. Hetken päästä ori rauhoittui vähän, ja uskalsin antaa sille pitempää ohjaa. Kävelimme metsään ja kävelimme kukkulan yli, kun näin edessämme pienen puron, jota ei ainakaan nähtävästi päässyt kiertämään. Huikkasin Julialle mitä näin, ja jatkoin sitten eteenpäin kannustaen Ediä menemään reippaampaa käyntiä. Toivottavasti tää osaa hypätä, ajattelin. Edi alkoi -taas- hyppimään pystyyn, kun yritin saada sitä purosta yli.
"Jos mä meen vaikka eka?" Julia huudahti takaani ja nyökkäsin tälle roikkuen samalla Edin harjassa tämän noustessa jälleen takajaloille. Sessa meni helposti astumalla purosta yli, ja Edi vain hermostui enemmä jäädessään 'yksin'. Pamautin pohkeet orin kylkeen, ja tämä teki järkyttävän kokoisen loikan puron yli, varmasti ainakin metrin korkuisen. Järkyttynyt ilme kasvoillani olin edelleen orin kaulalla, ja samassa Edi veti pään ales, ja kuperkeikalla liuskahdin ales, suoraan pyllylleni jonkin kiven päälle. Katsahdin Juliaan, ja aloimme molemmat räkättämään. Sain napattua Edin ohjasta kiinni eikä ori päässyt karkaamaan. Hetken yhdellä jalan hyppelyn orin perässä pääsin kuin pääsinkin Edin selkään, ja jatkoimme käynnissä matkaa.
"Laukataanko?" Julia huusi takaani, ja pidätteli innoissaan olevaa Sessaa. vastasin myöntävästi, ja käskin Julian pitää Sessan ravissa niin kauan kunnes olisin itse saanut Edin laukkaamaan, sillä en halunnut, että Edi lähtisi kisaamaan Sessan perään, silloin sitä ei saisi Erkkikään enään raviin, saatikka käyntiin. Maiskuttamisen, laukka-käskyn ja kiitoravin kautta sain Edin nostamaan laukan. Huudahdin Julialle, että tämäkin nostaisi laukan, ja takaa kuului vaan 'meni jo'-huudahdus. Nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin Edille vähän ohjaa, jotta se saisi laskea päätään alemmas. Ja niinhän se teki, ja muutaman valtavan pukin jälkeen sain sen takaisin kontrolliin ja hidastettua sitä. Ei siis yhtään ohjaa, mietin. Edi alkoi väsymään, ja huudahdin Julialle raviinsiirtymiskäskyn.
Pian Vaahterapolku siinsi horisontissa, ja siirsimme hevoset ravista käyntiin. Edi oli aivan märkä hiestä, ja sen kaulakin oli vaahdossa. Katsahdin takanani tulevaan Juliaan, joka hymy oli korvissa, oli tainnut hänellä ja Sessallakin mennyt hyvin. Ehdin juuri antaa ohjat Edille, kun joku kurvasi keltaisella pakettiautolla, jossa oli lieskat konepellissä, ja Edi pelästyi sitä. Ori hyppäsi pystyyn, ja saimme pidettyä tasapainon, annoin orille ohjat ja roikuin sen kaulassa. Edi laskeutui takaisin neljälle jalalle, ja mätkähdin kunnolla orin kaulaa vasten, ja ilmat lähti pihalle. Päässä sumeni hetkeksi, mutta sitten veri taas alkoi kiertämään ja näkökenttäni palasi. "Ooksä kunnos?" Julia kysyi hätääntyneenä. "Joo, oon.." mutisin vastaukseksi, ja istahdin takaisin satulaan. Pyysin Ediltä käyntiä, ja saavuimmekin pian tallin pihaan.
"Kiva, tälle tuli joku haava jalkaa tuol metäs," mutisin Julialle, kun tarkestelin orini jalkoja. Takajalan sääressä oli ilkeän näköinen, pitkä, luultavasti jostain oksasta tullut viiltohaava. Suihkutin orin läpi ja haavaa vähän kauemmin. Kuivasin jalat, ja levitin niihin linimentit, sillä ne tuntui vähän lämpösiltä. Kello läheni vasta puolta viittä, joten lähdimme viemään hevosiamme ulos. Julia vaihtoi Sessan Tinttiin, ja kävin viemässä Edin omaan tarhaansa. Ori menikin heti piehtaroimaan, jonka jälkeen se oli taas yltä päältä pölyssä. Kävelin Julian ja Tintin luo, ja nappasin orin narun itselleni. Julia käveli suoraan tuntipuolen kautta taukohuoneeseen, mutta itse kävin viemässä Tintin karsinaansa, ja vasta sitten pompin muiden seuraan.
Muutaman kahvikupillisen jälkeen ja mielenkiintoisen jutteluhetken muiden kanssa oli aika lähteä ratsastamaan Tintillä, joka odottelikin jo karsinassaan. Kävin ensin hakemassa talikon ja kottarit, sillä Edi oli ehtinyt kakkaamaan vesariin linimenttiä hakiessani. Näin Jonahin, joka nähdessään minut huudahti:
"Hei Lari, onks Evie laittanu sulle mitään?" "Joo, laitto se jonkun issikkakuvan ja käski kertoo sulle terkkuja!" huikkasin miehelle, kävellessäni lantalaan, johon kottikärryt oli jätetty. "Aa, okei.. Taidan soittaa sille illalla!" Jonah huudahti ja lähti johonkin. Kärräsin kottarit yksäripuolelle ja matkalla nappasin talikon mukaan. Siivosin kakat ja kävin viemässä ne lantalaan, ja jätin kottarit sinne. Kävin hakemassa Tintin varusteet satulahuoneesta, ja kävelin sitten takaisin yksäripuolelle. Siirsin orin käytävälle, jossa tämä seisoi kiltisti. Harjasin Tintin nopeasti, sillä se ei ollut kovinkaan likainen. Putsasin kaviot ja nypin harjasta roskat ja selvitin takkuja pois. Heitin satulan huopineen sen selkään, ja kiristin vyön. Kävin hakemassa suitset karsinan seinässä olevasta koukusta, johon olin ne jättänyt, ja tarjosin kuolaimia orille, joka ottikin ne kiltisti suuhunsa. Irrotin orin käytäväketjuista ja heitin riimun seinän viereen. Nappasin kypäräni ja hanskani lattialta, ja laitoin ne päälleni. Otin vielä raippani, ja suuntasin sitten kentälle.
Maiskautin huulillani, ja napautin oria pienesti raipalla, joka sai sen takajalat työskentelemään aktiivisemmin. Rintakehäni oli yhä kipeä siitä, kun paiskauduin orini kaulaa vasten. Harjoitusravissa se varsinkin tuntui, mutta en jaksanut välittää siitä. En tehnyt Tintin kanssa kummempia, Kat oli käskenyt menemään rennosti. Siirsin orin laukkaan, joka olikin todella tasainen, ja siellä oli ihana istua. Tintti liikkui pyöreänä käyttäen hienosti lihaksiaan, ja olin todella tyytyväinen oriin. Näin Markuksen astelevan tallilta päin, ja huudahdin moikkauksen hänelle. Tintti oli heti ottanut tilaisuuden hyväkseen, ja yritti livistää hommista nostaen päänsä ylös ja hidastaessa vauhtiaan. Raipan napautuksen, sekä pohkeiden painamisen jälkeen ori muistikin olevansa töissä, eikä humputtelemassa. Markus jäi nojailemaan aitaan, ja siirsin Tintin käyntiin antaen sille pitkät ohjat.
"Ai Kitkat on laittanu sut menee sillä?" Markus naurahti. "Joo, sillä on jotain kiireitä ni minä, Julia ja Petra liikutetaa Tintti ja Sessa," kerroin ihmetellen edelleen Markuksen käyttämää lempinimeä Katista. "No ei se kyllä huonosti mee," Markus sanoi vinkaten silmää. Katsoin huvittuneena tähän, ja käänsin Tintin voltille. "Onhan tää vähän erilaine Edii verrattuna.. Se hyppi maastos vaa kokoajan pystyy, ja muutamat iha v*tun isot pukit," keuhkosin Markukselle. "Hei, rauuuhotu!" Markus naurahti ja jatkoi: "Mä voin vaikka mennä sillä huomenna jos se muka on niiiiiin kamala," ja vinkkasi jälleen silmäänsä. Katsoin tähän ootko-tosissas ilmeellä, ja Markus katsoi minuun kysyvästi. "Kyllä se huominen käy, mul onkin rintakehä ihan sikakipee, ku mätkähdin sen retkun kaulaan kun se laskeutu jaloilleen," kerroin ja jatkoin: "Ei mutta, nyt on pakko loppuverkkaa tää. Ei saa seistä, lihakset jähmettyy!" huudahdin vielä, ja lisäsin vielä: "Äläkä ajattele sitä kaksmielisesti!" Markus katsoi minuun nauraen, ja siirsin Tintin raviin.
"Hyvä poika," kehuin Tinttiä siirtäessäni sen käyntiin ja antaessani sille pitkät ohjat. Laskeudin satulasta, ja kävelin noin vartin maastakäsin. Aurinkoi porotti pilvettömältä taivaalta, taisi olla viimeisiä kesäpäiviä, ajattelin. Talutin Tintin perässäni talliin, jossa riisuin sen ja suihkutin pikaisesti. Kävin viemässä varusteet paikoilleen, ja huovan kuivumaan, sillä se oli kastunut läpi Tintin hikoillessa. Kävin viemässä orin tarhaansa, ja palasin sitten talliin. ´Vein vielä omat kamani Edin paikalle, kävin moikkaamassa tunnille menevää Riimiä, jolle lupasin liikuttavani sen huomenna, ja törmäsinkin Markukseen, jonka kanssa suuntasimme halauksen saattelemana taukohuoneeseen, jossa istuikin vain Annika, Vilma ja Jonah sekä muita ihan tuntemattomia, nuoria tyttöjä, joista osa taisi olla tuntilaisia. Jonah moikkasi meitä, ja istahdimme Markuksen kanssa vapaalle sohvalle, ja saimme osaksemme tirskuntaa. Hah, mitäs nuo nyt nauroivat. Iik, poikabakteereja hyi, ajattelin ja vilkaisin Markukseen, joka hymähti. Samassa Rosanna pelmahti sisään, ja tyttö suuntasikin heti Jonahin juttusille. Pitäisi pitää silmällä heitä, ja kertoa Evielle tämän miehen tekemisistä. Samassa Jonahin puhelin soi, ja tämä lähti moikkauksien saattelemana taukohuoneesta. Pian tuli aika minunkin lähteä kotiin, ja Markus sanoi heittävänsä minut. Autossa suutelin miestä vielä, tallilla kun nyt tuntui koskeminenkin olevan kiellettyä. Hyvästelin miehen ja lampsin sisälle, jossa minua odottikin juuri tehty ruoka !
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 7, 2013 18:54:24 GMT 2
"Onks tää miten herkkä?" Markus kysyi taluttaessaan hieman hermostunutta Ediä pellolle. "No älä potki sitä, äläkä ota liian isoja pidätteitä, tai se alkaa hyppii pystyyn," kerroin naurahtaen miehen ilmeelle. "Mihin minä olenkaan lupautunut..." Markus mutisi. Markus nousi orin selkään minun roikkuessa toisen puolen jalustimessa, jotta satula ei olisi keikannut. Vyön kiristämisen ja jalustimien säätämisten jälkeen Markus pyysi Ediä siirtymään käyntiin, ja tämä lähtikin nytkähtäen reippaaseen käyntiin. "Anna sen vaa sitten kävellä sitä vauhtii mitä se haluu, ei se siitä mihinkää lähe! Luultavasti..." Huudahdin Markukselle ja mutisin lopun vain itselleni. Istuuduin hupparini päälle pellon reunalle, ja vartin kävelemisen jälkeen Markus otti ohjat käteen, ja raukka, yritti saada Ediä pyöristymään. Naurahdin Edin hyppiessä kahdella jalalla puolet kierroksesta, ja Markuksen huutaessa ärräpäitä ja haukkuen Ediä ties millä nimillä. "Siirrä se vaan raviin ja yritä saada menee rauhallisesti, ei siltä oikeen voi mitään vielä vaatia!" Huudahdin Edin jälleen hypätessä takajaloilleen. Markus totteli, ja Edi singahti raviin, joka vain kiihtyi ja kiihtyi. Markus vetäisi kunnolla ohjista, Edi veti liinat kiinni, ja lähti peruuttelemaan hyppien -jälleen- takajaloillaan. "Enemmän pieniä pidätteitä kuin yksi iso!" Neuvoin miestä, joka alkoi hermostumaan jo orille. Uusi raviin siirtyminen, ja tällä kertaa Edi ravasi rauhallisesti edelliseen kertaan verrattuna, ja Markuskin taisi alkaa saada tuntumaan lämppäriin.
"Onhan tää vielä aika huon...keskeneräinen," Markus totesi kävellessään välikäyntejä edessäni. "Nojoo, projektiksihan mä sen ostinkin," vastasin hymyillen. Mies kohautti harteitaan, ja otti ohjat takaisin käteen. Edi oli vertynyt hyvin, ja se alkoi jo kuuntelemaan enemmän, ja oli kuulemma kevyt edestä, mitä se oli lähes aina, ei se mikään pää-maassa-kulkija ollut. Markus yritti ilmeisesti nostaa laukkaa, pelkkien pohkeiden avulla, ja huudahdin tälle: "Sano sille lauk-ka ja maiskuta paljon, ni se nostaa!" ja pian pellon reunalta kuului laukka-huudahdus ja maiskutusta, ja Markus saikin Edin vaihtamaan askellajia. Mies tajusi itsekkin antaa orin irrotella, ja päästi sen menemään pitkän sivun alussa. Olin juuri huudahtamassa, että ei päästäisi ohjia, kun Edi jo alkoi pukitella. Markus roikkui ohjissa, ja harjassa, ja meinasi tipahtaa kun Edi laski pään ales ja pysähtyi kun seinään, ja alkoi syömään pitkähköä heinää maasta. Markus heilautti itsensä takaisin satulaan ja virnisti minua kohti voitollisesti. "Et sitten muistanut mainita, että tää myös pukittelee kaiken muun lisäks?" Markus huudahti huvittuneena. "Mä olin just sanomas mut olitki ehtiny antaa sille vähän ohjaa!" puolustin. Mies näytti kieltään ja siirsi hiestä märän Edin takaisin raviin, ja hetken päästä laukkaan. Tähän kierrokseen, oikeaan, kesti hetken kauemmin että Edi nosti laukan, koska tämä on sille vaikeampi kierros. Pian kuitenkin laukka nousi, vaikkei se ollut niin etenevää kuin vasen. Edillä oli vähän tasapaino-ongelmia, ja se vaihtoikin itse ristilaukalle. Markuskin huomasi asian, ja siirsi ravin kautta takaisin laukkaan. Hyvän pätkän jälkeen Markus ravaili vielä hetken, ja siirsi sitten käyntiin, ja antoi pitkät ohjat.
"Kyl tää nyt loppujen lopuks oli ihan kiva, vaikka toki on raaka ja nii, mut ehkä täst jotain vielä tulee," Markus sanoi hymyillen, ja sai samalla päiväni heti paremmaksi. Halasin tätä, ja lähdimme kävelemään tallille. Suuntasimme yksäripuolelle, jossa jätimme Edin käytävälle, ja riisuin siltä muut varusteet Markuksen ottaessa punaisia pinteileitä pois. Huuhtelin sen sienellä, sillä en jaksanut alkaa tappelemaan sen kanssa vesariin menosta. Jätimme sen hetkeksi karsinaan kuivumaan, ja lähdimme taukohuoneeseen, jossa Jonah selittikin suu kuivana tippumistaan, ja kuinka Rosanna oli 'pelastanut' hänet. Jotain mätää tässäkin oli, harmi kun puhelimessani oli esto ulkomaille soittamisessa, niin pitäisi odottaa lauantaihin asti, ennenkuin pääsisin kertomaan ystävälleni, mitä täällä olikaan tapahtunut sinä aikana, kun hän oli poissa.
Lähdimme viemään Ediä ulos, ja nappasimme Riimin tarhasta takaisintulomatkalla. Hoidin, varustin ja ratsastin ruunan Markuksen seuraillessa menoamme kentän aidan päältä. Ratsastuksen jälkeen hoidin hevosen pois ja vein sen pihalle, ottaen tälläkertaa Tintin mukaani. Ori seurasi minua kiltisti talliin, ja laitoin sen käytävälle kiinni. Markus lähti maneesiin rakentamaan esteitä, Kat'in antamassa listassa luki tämän pävän kohdalla 70-90cm esteitä puolitoista tuntia, ja olihan sitä noudatettava, sekä olihan kivaa päästä hyppäämään jollain muullakin kuin Riimillä. Varustin orin pikaisesti, sillä se ei olisi malttanut seistä paikallaan, aivan kuin olisi aavistanut pääsevänsä hyppäämään.
Vihellyksen saattelemana avasin maneesin oven, enhän voinut olla varma oliko siellä muita. Ei ollut, ja talutin Tintin kaartoon. Markus oli saanut esteet pystytettyä, ja kentällä komeilikin niin sarjaa, okseria kuin normaaleja pystyjä, joiden alla oli kaiken maailman härpäkkeitä. Nousin ähertäen orin selkään, ja kiristin vyötä, sekä lyhensin eilisiä koulujalkkareitani kahdella reiällä, niin, että pääsin hyvin kevyeeseen istuntaan. Siirsin Tintin käyntiin, ja pujottelin esteiden lomassa, jotta Tintti tottuisi esteisiin, eikä ne tulisi yllätyksenä hypätessä.
Alkuverkkojen jälkeen otin vielä laukkaa, sekä muutamat laukka-käynti sekä ravi-pysähdys siirtymiset, ja aloin sitten tulemaan 70cm korkeudessa olevia esteitä. Tintti hyppäsi ne vaivatta ja ilmavaralla. Taputin sitä laukan tahdissa, ja kaarsin orin kanssa pystyesteelle, jossa oli vesimatto alla, ja sinivalkoiset puomit. Markus oli korottanut sen kaheksaankymmeneen, ja pienempänä ori oli mennyt sen vaivatta. Tintti oli jo hyppäämässä, mutta veti liinat kiinni ja liu'uimme esteen sekaan. Tintti hypähti taaksepäin kamalalla loikalla, ja minä lensin satulassa varmaan metrin ilmaan. En kuitenkaan tippunut, ja vaikka takaisinläsähtäminen satulaan sattuikin, siirsin hieman hermostuneen orin takaisin laukkaan, ja Markuksen korjattua esteen tulin sen uudestaan. Sama homma, kielto ja keuliminen päälle. Markus madalsi esteen viiteenkymppiin, ja läimäytin pohkeet sekä raipan juuri ennen estettä orin kylkiin kiinni, ja mentiinhän me yli. Metrin loikalla. Taputin huohottavaa Tinttiä kaulalle, ja otin välikäynnit.
"Älä jää matkustaa, jarruta, jarruta, päästä! Noin nyt tuli hyvä!" Markus neuvoi katsomosta. Esteet olivat kaikki ysikympissä, paitsi se todella pelottava vesimattoeste, joka oli jätetty seitsemäänkymppiin. Tintti oli ihan vaahdossa kaulasta ja kainaloista, toki kuumuuskin vaikutti siihen. Tintti oli vähän kuumunut, mutta pysyi hyvin hallinnassa. Puolestatoista tunnista oli jäljellä noin vartti, ja siirsin orin raviin, antaen sille vähän ohjaa, jotta se sai venyttää päätään ja niskaansa. Markus alkoi raahaamaan puomeja pois, ja ravailujen jälkeen tulin selästä ales ja talutin loppukäynnit kantaen samalla tolppia pois.
"Ääh, vielä olisi se Zombi ratsastettava," totesin taukohuoneen sohvalla löhöten Markukselle, joka keitti kahvia -taas-. "Ai se Rebekan elävä kuollut?" mies kysyi virnuillen. Tekonaurun saattelemana noudin itsellenikin kahvia, joka oli todella kuumaa, maidon avulla sain siitä juotavaa, niin ettei kieli palanut. Kahvin hörpittyäni jätin Markuksen viettämään laatuaikaa kolmannen kupillisen kanssa, ja kävin hakemassa kirjavan ruunan tarhastaan. Zombi antoi hyvin kiinni, ja seurasi lauhkeasti perässäni talliin. Kävin hakemassa sen harjat, ja valitsin boksista mieleisen harjan, ja kävin ruunan läpi. Kavioiden ottamisen jälkeen kävin hakemassa ruunan varusteet, ja laitoin sille satulan selkään. Vyön kiinnilaittamisen jälkeen nappasin suitset käteeni, ja viritin ne ruunan päähän. Enään kypärä päähän, ja menoksi!
Tänään ei ollut meidän päivä. Zombi oli kaikkia apuja vastaan, ja pienestäkin väärästä liikkestä sai osakseen ainoastaan pukkisarjan. Raipan iskujen saattelemana Zombi lähti vihdoin eteenpäin, ja sain tehtyä sen mitä oli alunperin tarkoituskin - kolmikaarista kiemurauraa, jossa laukanvaihdot ravin kautta aina keskihalkaisijan kohdalla. Tehtävä oli ollut Zombin mielestä ylivaikea, mutta nyt, pienen raippautuksen ja kurinpalautuksen jälkeen sen suoritti tehtävän hyvin, toki nyt vaihdoissa oli parannettavan varaa. Loppuravien jälkeen huokaisin helpotuksesta, kaikki neljä hevosta oli nyt liikutettu. Kello oli hujahtanut puoli kymmenestä kuuteen, ja nälkä kurni mahassa. Suuntasin takaisin talliin, mukanani jälleen yksi hikinen hevonen.
Varusteiden riisumisen, suihkutuksen ja ulosviennin jälkeen kello olikin jo kakskyt vaille seitsemän, ja pääsin vihdoin levähtämään taukohuoneeseen. Tuntihevosten puolelta kuului potkimisen ääniä, sekä hirnumista, hevoset alkoivat odottamaan jo ruokiaan, joiden tulemiseen oli vielä pitkä aika. Löysin taukohuoneen kaapista korppuja, ja mussutin niitä, jälleen, kahvikupillisen kanssa. Taukohuoneessa pyöri ainoastaan Tohelo, joka sekin simahti piakkoin sohvalle. Kahvin vaikutus ei kauaa kestänyt, ja taisin itsekkin torkahtaa siihen sohvalle.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 9, 2013 18:52:20 GMT 2
"...Suotta mulkata, tää on vaa mun tapa, vaikka skyfalss, on onneks ystävät turvana/ Tää ei tuu poistuu täältä koskaan/ Timantit on ikuisia-aaaaaaaaaa," Lauloin Jaren uuden biisin mukana, kävellessäni Vaahterapolkuun. Itseasiassa saavuinkin juuri tallin pihaan, ja pysäytin musiikkini, laulaen vielä viimeisen lauseen mukana äsköistä biisiä. Tervehdin kauempana kävelevää Juliaa, ja näin Petran istuvan hoitopuomin päällä räpläten puhelintaan. Kävelin tämän luokse, ja punnersin itseni puomin päälle. Näin tytön katselevan sitä Hukkiksen mustaa varsaa, josta oli puhunut muutama päivä sitten. "Ootko sä nyt ostamas ton?" Kysyin Petralta kaivaessa oman, viestistä piipittävän, puhelimeni farkkushortsien taskusta. "En mä, mut Mila on aika myyty," Petra vastasi vinkaten silmää. Naurahdin, ja luin viestin. Ootko jo tallilla? Viesti oli Markukselta. Vastasin olevani Petran kanssa tallin edustalla, ja viiden minuutin päästä mies ilmaantuikin nurkan takaa. Tervehdin tätä, ja Juliakin palasi maneesilta puolijuoksua. Samassa Mikon auto ajoi pihaan, ja näin Kat'in istuvan pelkääjän paikalla. Heilautin kättäni heille, ja niin muutkin. ”Hei rakkaat alamaiseni! Olen palannut!” Kat huudahti heilauttaessaan kättä meille. Markus hymähti, ja ilmeisesti Julia, korjasi: "Palanut!" ja naurahdin, sillä sitä Kat oli, toinen olkapää punoitti kuin paloauto. ”Ette kyl oo Suomee ollu kiertämäs?” Markus kysyi välissä. ”No eei” Mikko vastasi katsahtaen Kat'iin. ”Me oltiin Ranskassa”, Kat jatkoi hymyillen. ”Uuu," vastasin virnuillen - tunnettiinhan Ranska rakkauden maana. Kat töytäisi minua olkapäähän ja naurahdin tälle, ja olin juuri aikeissa jatkaa lausettani. ”Pariisissako iha?” Julia kysyi pysäyttäen mahdollisuuteni ivailla Katille. ”Häh? Joo, pari päivää Marseille’ssa ja ma illasta keskiviikkoon Pariisissa”, Kat kertoi. ”Mites te noin repäsitte?” Petra ihmetteli parin äkkilähtöä. ”Mul on sukulaisii Marseille’ssa nii ajateltiin käyä kattomas”, Kat virkkoi. Samassa Mikko kaappasi Katin kainaloonsa, ja katsahdin Katiin pirullinen ilme kasvoillani - tästä puhuttaisiin vielä. Pari lähti hakemaan hevosiaan, ja jäimme tyttöjen kanssa hetkeksi puomille, Markus suuntasi talliin, ilmeisesti oli tallivuorossa.
Kauan sen jälkeen, kun Kat ja Mikko oli palannut tarhoilta Tintti ja Sessa mukanaan, päätin lähteä hakemaan Ediä, ja nappasin Julian käsikynkkääni. Petrakin lähti mukaan, hakemaan Hukkista. Puoliksi hypellen jatkoimme Hukkiksen tarhalta viimeisimpiä tarhoja kohti, missä Edi oli. Hymyni hyytyi kun näin apaattisen orini, Mikä sillä oli? Kiihdytin vauhtia, ja Julia katsoi kysyvästi minuun. "Tol ei oo kaikki hyvin nyt," totesin Julialle, ja lähdin hölkkäämään tarhalle päin. Pian näin Julian rinnallani, ja saavuimme tarhoille. Nappasin narun maasta, ja pujahdin portin ali. Pysähdyin hetkeksi, vedin syvään henkeä yrittäen välttää hyperventilaation ja pidätin kyyneleitä, nyt ei ollut niiden aika. Hitaasti lähestyin Ediä, jutellen sille rauhallisesti, ettei se lähtisi juoksemaan, jos sille olisi käynyt jotain, mikä pahenisi siinä. Edi liikahti, ja vinkaisi pienesti sen painon jäädessä vasemman takajalan päälle. Katsahdin jalkaan, ja näin maastossa tulleen viiltohaavan, mikä vielä eilen oli ollut jo lähes ummessa ja parantuneen näköinen. Nyt haava oli turvonnut, ja se märki. Voi p*ska. Nappasin Edin narun päähän, ja maiskutin sille, jotta se lähtisi kävelemään, pakkohan se oli talliin viedä. Hitaasti, mutta varmasti, etenimme tarhan portille päin, yksi askel kerrallaan.
"Tiiän et kirvelee, seiso nyt!" Ärähdin, kuitenkin lempeästi, Edille joka steppasi vesarissa. Suihkutin kylmää vettä haavaan, ja Edi oli ihan sekoamispisteen rajalla. Sain haavan huuhdeltua, ja kuivattuani sen suihkautin siihen jotain haavasprayta, minkä olin löytänyt satulahuoneen kätköistä. Kai sitä saisi lainata, ajattelin. Haava oli onneksi sellaisessa kohtaa, että siihen sai laitettua sideharson päälle, ja siihen vielä kieritettyä pintelin. Ehkä se selviäisi hetken tällä varustuksella. Könkäten Edi käveli perässäni karsinaansa. Vähintään viikon liikutuskielto ja ainakin neljä päivää karsinalevossa, oli eläinlääkäri sanonut. Taputin oria kaulalle ja keräsin tavarat vesarista, ja palautettuani ne paikoilleen, suuntasin taukohuoneeseen, johon Julia oli jo aijemmin pujahtanut, samoin Petra haettuaan Hukkiksen.
Ikkunasta näin Kat'in ja Mikon ratsastavan kentällä, ja hörppäsin loputkin kahvit kupistani pois. Vietyäni kupin istahdin takaisin Markuksen viereen, ja tämä laittoi kätensä olkapäälleni. "Eihä se oo ees kuolemaisillaa, joten hymy pyllyy naiseni," Markus kuiskasi korvaani. Katsahdin tähän naurahtaen, kukas sen parempi piristämään päivään kun Markus. Päätimme lähteä yksäripuolelle, Petra lähti varustamaan Hukkista, ja tarkotuksenani oli harjata Edi vielä, ja muutenkin viettää aikaa sen kanssa. Kävin hakemassa orin punaisen harjaboksin satulahuoneesta, ja kävelimme yksäripuolelle käsikkäin. Petra painui Hukkiksen karsinan syövereihin, ja avasin Edin hörähdellessä tämän karsinaoven, ja pujahdin pölyharja kädessäni sinne. Oria ei ollut tarvetta sitoa, ei se viitsisi tuon jalan kanssa mihinkään liikkua.
Hetken harjailtuani Ediä, ja Markuksen lähdettyä auttamaan Milaa, tämän niin käskiessä, palasi Kat ja Mikko kentältä. Olin aloittamassa kertomaan Edin jalasta, ja mitä kaikkea oli tapahtunut sinä aikana, kun he olivat olleet poissa, mutta huomasin heidän myrtsit ja tyhjät kasvot, tajusin, että jotain oli tapahtunut, ja niinkuin tapana tälläisissä tilanteissa, pieni hyperventilaatio valtasi minut. "Mi...?" Kysyin. "Daisy.. Kysy Milalta," Mikko sanoi Katin peitellessä kasvonsa käsillään, ja näin kyyneleen vierähtävän hänen käsiensä lomasta poskelle. "Voi Kat," Parkaisin ja ryntäsin halaamaan lohduttavasti Kat'ia. "Larissa, se ei selvii," Kat kuiskasi nikotellen itkunsa keskeltä. Sihahdin rauhallisesti ystävälläni halaten tätä edelleen, kunnes Kat ryhdistäytyi, ja lähti silmät vetisenä, sekä meikit jokseenkin levinneenä hoitamaan Mikon kanssa hevosia pois. Jätin mainitsematta Edin jalasta, ja suuntasin taukohuoneeseen, joka oli tyhjillään lukuuottamatta Jonahia ja Rosannaa. Mitä se mies oikeen sääti, heti kun Evie oli poissa oli se jo seuraavan kimpussa? Mulkaisin miehenalkua pahasti, ja tämä katsoi ihmettelevästi takaisin. Rojahdin sohvalle ja avasin puhelimeni välittämättä heistä sen enempää, ja aloin pelaamaan - mitäs muutakaan kun Farm heroes sagaa !
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 13, 2013 17:22:01 GMT 2
12.08.2013
"Nähää sit tallilla, mä just kans oon peril," Huikkasin puhelimeen, jonka toisessa päässä Evie oli. Sujautin kuluneen puhelimen housuntaskuuni.Käärin hupparin hihat ylös, aurinko oli tullut taas esiin pilven takaa ja alkoi tulemaan lämmin. Viimeinen lomapäivä, ja missäs muuallakaan sen viettäisin kuin tallilla! Lukio alkaisi huomenna, kirjat olivat vieneet viimeisetkin rahani ja en tuntenut sieltä ketään, huoh. Reippahasti kävelin taukohuoneeseen, jossa istuikin jo porukkaa, olihan kello jo lähempänä kahtatoista. Yhteisen tervehdyksen saattelemana ryntäsin yksäripuolelle, jossa Edi odottikin minua. Ori oli seissyt jo kolme päivää, ja tänään olisi neljäs. Talutin säheltävän orin vesiboksiin, jossa irrotin ensiksi pintelin, sitten sidoharson. Haava näytti jo paremmalta, se ei märkinyt enää niin paljoa, ja näytti umpeutuneen vähän. Avasin hanan, ja kokeiltuani sitä sormella jotta siitä tulisi hyvänlämpöistä, suuntasin suihkun haavaan. Edi sätkähti vähän veden osuessa siihen, mutta rauhoittui sitten. Suihkutettuani haavaa vähän alle kymmenen minuuttia, suljin hanan ja etsin pyyhkeen käsiini, jolla kuivasin sen. Kävin hakemassa satulahuoneesta haavasprayn, ja suihkutin sitä reippaasti haavan päälle. Enää uusi sideharso päälle, ja sama vaaleanpunainen pinteli mikä siinä olikin ollut.
"Mitäs Edi sanoisit pienestä kävelyreissusta maastossa?" Kysyin orilta joka steppaili vesiboksissa, minun viedessä tavaroita paikoilleen. "Kuulostaa hyvältä," kuulin Evien sanovan satulahuoneen ovelta. Naurahdin ja moikkasin ystävääni. Kävin hakemassa orini harjat, ja pitkin vedoin kävin Edin läpi pölärillä. Ori ei ollut kovin likainen, koska se oli seissyt karsinassa eikä ollut sielläkään piehtaroinut kuin kerran tai kaksi. Eviekin tuli takaisin, missä lie kävi välillä. Pujotin ketjunarun leuan ali, ja Edi lähti innoissaan kävelemään peräämme. Päätimme lähteä kävelemään järvelle päin, vertyisi Edinkin jalka seisomisesta. Aluksi Edi käveli tönkösti ja epäpuhtaasti, mutta jalka taisi vertyä hetken kävelyn jälkeen ja ori alkoi varaamaan sille painoa enemmän sekä kävelemään normaalimmin.
Puituamme taas kaikki mieshuolet sun muut läpi Evien kanssa, huomasimmekin olevamme jo melkein järvellä, ja käännyimme risteyksestä sinne. Edi ihmetteli aluksi kimaltelevaa vedenpintaa, mutta nuuskittuaan ja roiskutettuaan sitä se uskaltautui kahlaamaan. Syvemmälle en edes antanut sen mennä, voisimme tulla myöhemmin kunnolla uimaan. Edille riitti vesileikit, ja istuuduimme ruoholle, ja annoin Edin laiduntaa. Kaaduin selälleni pitäen yhä nahkanarun päästä kiinni. Evie seurasi esimerkkiään, ja huokaisten rojahta ruohikkoon selälleen, mutta kääntyi pian mahalleen.
"Mitä mun pitäs tehä sen Jonahin kans, kuitenkin tykkään siit mut se pettää kokoajan jonku kaa?" Evie kysyi yhtäkkiä. "No ööh.. Eihän sille mitää voi jos se jätkä on nii puut.. No ehkä sun pitäs puhua sille." Evie hymähti jotain epäselvää vastaukseksi, ja nostin paitaanani niin, että selkäni ruskettuisi kesän viimeisistä auringoista. Kesän aikana minuun olikin tarttunut väriä ihan kiitettävästi, ja muistutin enemmän etelänmaan tummaa kuin suomineitoa. "Meeksä nyt niiku lukion vikalle?" Evie kysyi, ja mutisin tälle myöntävän vastauksen. "ja stressaan sitä ihan älyttömästi, ku uus koulu ja nii.." Evie taputti minua selkään ja nousi istuvilleen. "No onhan Jonah ainakin siellä," Evie ilmoitti naurahtaen, ja katsahdi tähän et-oo-tosissas-ilmeelläni, ja tämä nyökkäsi. Oh my gaad, sehä vois olla vaik samal luokal! Tai rinnakkaisella! Nyt masensi entisestään.
Noustuamme ylös ja revittyäni Edin heinätupsuilta lähdimme käppäilemään tallille päin, ja aurinko oli taas mennyt pilveen. Vedin hupparini hihat ales ja vetoketjun kiinni. Edi säpsähti yhtäkkistä tuulenpuuskaa, ja rannalta liikkeelle lähtenyttä muovipussia. Rauhoitellen taputin sitä kaulaan, ja ori seurasi puoliksi ravaillen perässämme, vierellämme tai edellämme. Päätimme jättää kiertoreitin menemättä, mihin olimme ensiksi meinanneet lähteä, mutta tumma pilvi läheni ja täksi päiväksi olikin ennustettu sadetta. Ukkonen jyrähti, ja Edi pelästyi sitä, ja olikin pian takajaloillaan. Roikun narussa, ja pian ori laskeutui neljälle jalalle silmät ympäri pyörien. Pruusoojaan ja rapsuttelun jälkeen ori vähän asettui, mutta oli edelleen jännittynyt ja hetkenä minä hyvänsä nousisi taas takajaloilleen. Kiristimme vauhtia ja vedin huppuni päähän, sillä taivaalta alkoi ripsuttamaan vettä.
Puolijuoksua etenimme tallille päin, ja pihaan saapuessamme minä ja Evie olimme päästä varpaisiin läpimärkiä, samoin Edi joka ei näyttänyt sitten yhtään tyytyväiseltä, taino, kuka siltä näyttäisikään jos olisi aivan läpimärkä. Syöksyimme turvaan - yksäripuolelle, jossa ei ollut ketään, kait kaikki oli kuivattelemassa taukohuoneessa tai jossain. Nappasin Edin harjaboksista kuivauslastan, ja Evien pidellessä oria vedin isoimmat vedet lastalla pois. Käskin Evien pitää oria paikallaan, kun lähdin hakemaan sen fleeceloimea, saisi kuivatella sen alla. Heitin punaisen loimen tämän selkään ja laitoin hihnat kiinni. Evie heitti narun pään minulle, ja talutin Edin karsinaansa, jossa otin siltä riimunkin päästä. Ori syöksyi heti lipomaan suolakiveä, ja lähdimme satulahuoneen kautta, josta haimme toisen Edin fleeceloimista, taukohuoneeseen.
"Missäs te ootte rypeny?" Mila naurahti astuessamme taukohuoneeseen loimet viittanamme, Eviekin oli napannut jonkun tallin hevosen loimen itselleeni. "Käytiin vaa taluttelee Ediä tuol hiekkateil, ja alko sit sataa," manasin hypähtäen Markuksen kainaloon käärien loimen yhä tiukemmin ympärilleni. Nojaillessani Markukseen lämpö palasi takaisin, ja vaatteetkin alkoivat kuivua. Päätimme kuitenkin Markuksen kanssa lähteä kotiini vaihtamaan vaattet ja siitä sitten johonkin, mitä nyt keksittäisiin.
Ääh karmea tarina
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 18, 2013 14:01:29 GMT 2
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 26, 2013 21:23:34 GMT 2
"Heeei Hurmavaavi!" hihkaisin mennessäni oripoikien tarhalle. Edi hörähti kauempaa, kun annoin vaaville porkkanan rouskuteltavaksi. Annoin ruunikollekkin porkkanan, ja pujotin sille riimun. Larissa oli pyytänyt minua liikuttamaan orhinsa, ja olin tottakai suostunut. Hurma hirnahti kamunsa perään, mutta fiksu kun oli, se jäi itsekseen kiltisti tarhaan. Edi seurasi minua kiltisti, eikä yrittänyt mitään omiaan, vähän steppaili mutta sain sen käytävälle ilman sen suurempia murheita. Markus astahti käytävälle, kun tulin satulahuoneesta harjojen kanssa. "Ai moi Evie" mies tervehti. "Moi. Larissa pyys mua liikuttaa tän" jatkoin miehen vilkuillessa ratsuvalintaani. Markus nyökkäsi, ja jatkoi matkaansa tuntipuolelle. Muutamia yksärinomistajia lukuunottamatta olimme Edin kanssa kahden. Harjaus sujuikin oikein hyvin, sillä ori nautti siitä. Rapsuttelin Ediä vähän korvan takaa, ja heitin sitten kamat sille niskaan. Edi käyttäytyi ainakin vielä fiksusti.
Pihalle mennessäni huomasin Jonahin, ja meinasin hypätä äkkiä selkään ja karauttaa pois, mutten kehdannut... Mietin sitten anteeksipyytämistä, ja huikkasin pojan luokseni. "Totaah..tulisiksä mun seuraks tonne pellolle, ku meen täl?" kysyin hiljaa. Poika nyökkäsi kasvot ilmeettöminä, ja kiristin satulavyön. Säädimme jätkän kanssa jalustimet, ja läksin sitten kohti peltoa. Tunnin rankka koulutreeni, sellainen olisi tänään ohjelmassa, jos vaan osaisin jotenkin oria ratsastaa. Käppäilimme alkukäyntejä hiljaisuuden vallitessa, ja aloin sitten tekemään pysähdyksiä. Edi pysähtyi ensin vähän viiveellä, mutta kun jarrutin istunnalla ja liikuttelin vähän kuolainta, niin silloin sain orin suht hyvin pysähtymään. "Tuuksä sinne Rosannan synttäreille?" Jonah kysyi. Nyökkäsin, ja käänsin Edin ympyrälle, jossa nostin vauhdikkaan ravin. 'Pruu soon' saattelemana ravi hiukan hidastui, ja tein kiemurauria ja ympyröitä molempiin suuntiin, ja aloin sitten tekemään voltti-käyntiin-voltti-käyntiin jne. tehtävää. Nooin, rauhassa voltti ravissa, sitten käyntiin... Edi ei tosin hidastanut, joten jarruttelin äänellä ja nappasin ohjista vähän lujempaa, josta herra veti herneen nokkaansa ja kavahti pystyyn, vähän vain. Nojasin eteenpäin, ja annoin sen ravata pari volttia pidemmillä ohjilla, ennenkuin istuin harjoitusraviin ja jarrutin käyntiin, joka nyt onnistuikin paremmin. Edi oli vähän jo hionnut, ja käppäilin sitten välikäyntejä. "Muuten...Minkätakii Ilona kävi eilen tallil? Eiks sil oo lauantaisin tunti?" ksyin muka viattomasti. "Se unohti käsikorunsa...Ja halus nähdä mut" poika sanahti. "Jaajaaa" nyökkäsin ja nielaisin. Käänsin Edin poispäin, ja nieleksin itkua. Vai käsikorun? Just joo... "Hei, ei meiän välillä mitään oo!" Jonah huudahti ja tarttui Edin ohjaan. Käänsin punaiset silmäni poikaan, joka ojensi kätensä reidelleni. Laskin sormeni hänen kädelleen ja puristin. Ehkä olin vain liian äkkipikainen, ehken luottanut Jonahiin vielä kunnolla.. Hymyilin ja jatkoin sitten Edin kanssa työskentelyä, nyt laukassa. Nostin laukan, ääniapujen säestyksellä, ja käänsin orhin ympyrälle, jossa laukkasin jonkun neljä-viisi kierrosta. "Hyyvä poika!" kehuin hidastaessani raviin ja vaihtaessani suuntaa. Hopsaa, siinä sitten laukkasimme jo toiseen kierrokseen, siihenkin muutaman ympyrän, ennenkuin tein ravivoltti-käynti-ravivoltti-käyntitehtävää taas pari kertaa molempiin suuntiin, ja nyt se sujuikin paremmin. Hidastin sitten taputellen orin käyntiin. Mukava pakkaus tämäkin..
"Sooh, äläs ny!" ärähdin kun Edi työnsi turpansa vesiletkun eteen, jolloin kaikki vesi roiskahti päälleni. Edi pärskähti, ja jatkoin suihkuttelua. Kohta koko koni olikin jo märkä, ja sain kuivattuakin sen kuivauslastalla hyvin. Markus taluttikin juuri pikkuorini sisään, kun palautin Edin karsinaansa. "Menikös toi hyvin?" mies kysyi nyökäten Ediä kohti. "Joo-o, kai se meni. Ainakin pysy käsissä ja mentiin kaikkia askellajeja!" naurahdin. Markus nauroi, ja meni hakemaan sitten seuraavaa hevosta. Rapsutin Hurmapojua korvan takaa, ja jätin sitten heposet omiin oloihinsa, ja häivyin kotiin päin.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 27, 2013 20:48:15 GMT 2
27.8.2013 / Pientä maastosäätöä
Vilkaisin ympärilleni hieman epäileväisenä, kun ympärilläni alkoivat pörrätä vain ne kaikki muut orhit paitsi Edi. Vislasin lyhyesti, jonka jälkeen ruunikko lähti tulemaan puolijuoksua kohti. Se pysähtyi puhallellen eteeni, ja pari muuta hevosta lähti käppäilemään kauemmas todettuaan ettei herkkuja tipu. Edille kuitenkin lässytin aikani ja annoin tallista ryöväämäni leivänpalan ennen kuin kiinnitin riimunnarun päitsiin. "Moi Edimus", hymähdin. "Ollaankos me tänään menossa maastoilemaan?" Olin jo aiemmin päivällä ilmoittanut Milalle lähteväni tänään maastoon, joten siitä ei tarvitsisi enää huolehtia. Edi porhalsi portista ulos heti sen avattuani ja sainkin lämminverisen juuri ja juuri pidettyä hyppysissäni. Hädin tuskin ehdin laittaa portin kunnolla kiinni mokoman ollessa jo turpa kohti tallia.
Edin harjapakki oli hieman hankalampi löytää kuin esimerkiksi Ressun, mutta sain senkin loppujen lopuksi mukaan. Edi odotteli karsinassaan yksäripuolella, ja sinne astuessani se oli heti työntymässä taskuilleni. Olin lukenut että ori oli hoitaessa ihan kiltti, joten päätin olla kahlitsematta sitä kaiken maailman riimunnaruilla. Laskin harjapakin maahan ja kaivoin sieltä kumisuan. Edi ei enempiä välittänyt kun aloin pyöritellä sukaa sen karvalla, eikä käyttäytynyt muutenkaan yhtään samalla lailla kuin Ressu. Kaulan alikin pujahtaessani en saanut uhkailuja hampaanjäljistä niskassa. Tänään liikutus olisi pääasia, joten päätin hoitaa koko harjaamisen ilman haaveiluja.
Suitset menivät Edille päähän ilman tappelua, vaikka sitä turpaa olikin kiva alkuun kurkotella kattoon. Antoi se myös pienen maanittelun jälkeen kiinnittää remmit kärsivällisyyden kanssa. Kun penkki pääsi selkään, oli ensin nuuhkittava koko härpäke läpi, mutta vyökin saatiin kiristettyä hellin ottein. Lopulta Edi seisoi siinä kaikki varusteet päällä, ja kun minäkin sain vielä kiristettyä poninhännän ja napattua raipan mukaan, olimme lähtövalmiita. Pari hämmentynyttä hoitajaa jäivät katsomaan perääni taluttaessani Larissan lämppäriä tallikäytävän läpi.
Jalustin meinasi luiskahtaa saappaankärjeltä kun ponnistin selkään, mutta ehdin laskeutua satulaan ennen kuin olisin päästänyt itseni rojahtamaan maahan. "Pidä musta sit hyvää huolta, taidan vähän alotuksesta päätellen sellasta kaivata", köhäisin virnistäen ruunikolle ja mietin äsköistä melkein-kömmähdystä. "Taidetaan lähtee tonne vasemmalle." Laiton puhelimeni äänettömälle ja tungin sen taskuun samalla kun annoin Edille merkin lähteä eteenpäin. En ollut pitkään aikaan ratsastanut yhtä sirolla hevosella, joten tuntui aika huvittavalta lähteä yhtäkkiä köpöttelemään lämminverisellä. Suomenhevoset ovat ne minun lempparini, vaikka Tiinalle kyllä Edi maistuisi sopisi hyvin.
Kun olimme kävelleet tovin, keräsin ohjat paremmin käteen ja annoin pienen mutta napakan avun lähteä raviin. Edi kierteli ensin sekalaisessa askellajissa, mutta lähti nättiin raviin käyttäessäni vielä päälle ääniapuja. Parissa kohdassa ori kävi hieman kuumana ja jouduin pitämään ohjastuntuman tavallista tiukempana. Päätin hetkeksi mennä pellolle ravailemaan jotta saisin ratsun paremmin kuulolle, eikä Edikään siitä kyllä pahastunut... ainoa vaan että ensimmäinen nuorukaisen päähän tupsahtanut ajatus taisi olla "laukataan!" Kuuluvan huokaisun saattelemana istuin syvemmälle satulaan ja nojasin taaksepäin.
Hetken säätöä se vaati, että Edi alkoi kuuntelemaan apuja tosissaan. Nyt se kulki ihan mukavasti allani, ja pääsin rennon raviharjoittelun jälkeen palaamaan maastopolulle. Pitkällä hiekkatiellä päätin ottaa vähän laukkaa. Kolmitahtinen päätyi aluksi enemmän kurvailuksi kuin nätisti menemiseksi, muttei sekään enää korjailun jälkeen ollut pahempi pala purtavaksi.
/ Älä kirjoita tarinoita väsyneenä. Pitäisikö laittaa motoksi? Tästä tuli kauhean tönkkö enkä keksinyt ollenkaan yksityiskohtia, anteeksi hutiloiminen... (: Meni kirjoittaminen hieman pakkopullaksi, mutta sekin on nyt tehty. Muoksin tätä tarinaa myöhemmin jos tulee järkevämpää tekstiä mieleen.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 28, 2013 21:04:46 GMT 2
Hopotihoi!
"Noniin, tuu ulos mä ootan!" Jonah sanoi puhelimeen ja lopetti puhelun. Nappasin kaapista hupparin matkaani, ja loikin portaat alakertaan. Jonahin 'dondi' oli taas kunnossa, eilen se oli ollut rikki. Moikkasin äitiä, ja kipusin mustan avoauton kyytiin. Jonah pussasi minua ja lähti ajamaan tallia kohti. Hetkessä tulimmekin perille, ja menin hakemaan uljasta Ediä Jonahin hakiessa pari estetolppaa ja puomia, jotka hän raahaisi pellolle silläaikaa, kun itse laittaisin Ediä. Hehhe, minähän en tee mitään kun mies hoitaa kaiken eiku. Jonah oli myös tulossa hyppäämään pellolle Ericalla, joten siinä olisi haastetta kerrakseen, Edi kun oli kovasta naisten perään. Laitoin hepon karsinaansa, hain Erican valmiiksi Jonahile, ja huomasin tämän lastaavan esteitä autoonsa. Huijari! Hän oli ottanut kolmet tolpat, joten saisimme kolme estettä. Huikkasin hänelle Erican olevan jo sisällä, ja naksautin kuraisen Edin käytävälle. Kymmenen minuutin kuluttua olin saanut Edin jo harjattua ja selvittelin sen häntää, kun Jonah tuli takaisin, ja alkoi pikaisesti harjaamaan tammaansa. Selvittelin orin jouhet, ja hain sitten molempien hevosten varusteet. Edi onneksi seisoi kiltisti käytävällä, ja nuokkui siinä. Pujotin sille suojat jalkoihin ja aloitin laittamaan satulaa. Jonah huikkasi olevansa valmis, joten laitoin vielä suitset ja kypärän, ja menin ulos nousemaan selkään.
Alkuraveissa Edi kaahotti kuin pikajuna, mutta pidättelin sitä ja istuin pätkiä harjoitusravissa, ja sitten taas keventelin, jolloin koni alkoikin kuunnella ja vauhtikin hidastui. Jonah ravaili kahdeksikkoakauempana, ja pellolla nkötti myös pojan laittamat kolme estettä, jotka pystyi mennä aikalailla miten vaan. Yksi linja, ja siitä kun kaartoi vasemmalle niin viisi laukka-askelta ja pysty. Korkeudet oli ehkä 40-50 cm, sekä yksi ehkä 30 senttinen ristikko. Kohta otinkin laukkaa 'laukka-' käskyn avulla, ja laukkasin molempiin suuntiin pari ympyrää, ja Edi onneksi kuunteli hyvin. Annoin sen kävellä hetken, ennenkuin otin ravia, tein voltin ja ohjasin ristikolle. Edi vähän epäröi, mutta loikkasi sitten esteen yli. Meni hetki, ennenkuin totuin edes jotenkuten sen ihmeelliseen hyppytyyliin, mutta sain mentyä ristikon molempiin suuntiin ihan hyvin. Jonah ja Erica loikkasivat sen sitten muutaman kerran, ja Jonah pysyi hyvin mukana hypyissä ja Erican pikkupukeissa. Seuraavaksi hyppäsin linjaa, ja sain kuin sainkin Edin käännettyä! Ori kyllä hyppäsi korkealta, joten yksikään puomi ei pudonnut. Kun olin tullut linjan pari kertaa molemmista suunnista, Jonah meni sen keran ja korotti sitten esteet johonkin seiskakymppiin, hypäten ne pari kertaa. Itse ravailin jo kahdeksikolla loppuraveja, tehden aina ympyröiden 'vaihtokohtaan' käyntiinsiirtymisen. Kun se sujui, siirsin Edin käyntiin ja otin jalustimet pois jalasta nilkkoja pyöritellen.
"Soh, nyt seisos!" mutisin Edille. Tänään ei pesupaikalla seisominen kiinnostanut, ei siis kiinnostanut! Poitsu hyöri ja pyöri, kunnes nykäisin sitä riimusta, jolloin se tyytyi liimaamaan korvat niskaan ja huiskimaan häntäänsä ärsyytyneenä. Suihkutin hepan nopeasti, ja kuivasin sitä vähän.Kävin sitten heivaamassa sen tarhaan ja rapsutin Hurman turpaa, napaten sen mukaani, aikomuksenani vähän totuttaa sitä tallin ympäristöön //ja siitä voikin lukea Hurman päiviksestä// Hurman hoidettuani palautin pikkuorin tarhaan ja rasuttelin Ediä hetken, ennenkuin suuntasin taukohuoneeseen.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Sept 3, 2013 18:54:51 GMT 2
"Nonniin Edimään, lähetääpäs sitte!" Hihkaisin intopiukeana seisovalle orilleni, joka odotteli varusteet päällä käytävällä. Evie pyöri ympyrää, myöskin innoissaan olevan, Hurma-varsansa kanssa. Olimme päättäneet lähteä pienelle kävelyreissulle maastoon, tai oikeastaan, Evie oli pakottanut minut hänen mukaansa. Itse en ollut kovin innokkaasti lähössä metsään rämpimään pari päivää sitten tapahtuneen kohtaamisen sen hiipparin kanssa. Olin kuitenkin suostunut ja kohta löytäisimmekin itsemme metästä rämpimästä. Ähisten ja puhisten pääsin orin selkään, ja kiristettäni vyön lähdimme rauhallisessa käynnissä matkaan. Hurma yritti lähteä kerran viemään omistajaansa ihan mihin sattui, mutta Evie sai sen pidettyä ja kurinpalautuksen jälkeen pikkuori käyttäytyikin hyvin. Edikin taisi olla vähän väsähtynyt, sillä pari päivän aikana oli se hypännyt ja vääntänyt koulua. "Mites tää muute meni sulla, mitä tykkäsit?" Kysyin Evieltä, joka oli toissapäivänä oriilla viimeksi mennyt. "Kivahan se on, vähän raaka mut kyl me yhteisymmärrys löydettii!" Evie hihkaisi naurahtaen. Nyökkäsin tälle myönteisesti ja käänsin katseeni taas eteenpäin. Juttelimme niitä näitä siinä kävellessämme (mietin ainakin vartin, et miten sana kävellessämme kirjotetaan..) maailmanmenoista ja kerroimme omia näkökulmiamme ties mihin asioihin. Edi sai kävellä lähes pitkin ohjin kokoajan, tänään oli vähän niinkuin palauttelupäivä, koska ori oli liikkunut niin paljon, ja rankasti, viimeaikoina. Rämmittyämme läpi metsän pääsimme metsätyökonetien tapaiselle pienelle tielle, jota pitkin lähdimme menemään. Hurmalla, kuin Edilläkin, oli suussaan ruohotupot, joita ne mussuttivat enemmän tai vähemmän onnessaan. Eviekin heilui timotei suussaan näyttäen joltain jyväjemmarilta. Tukeuduin käteeni, joka oli satulan takakaaren päällä ja siristin silmiäni puiden oksien välistä tunkeileville auringonsäteille. Onneksi viikonloppu alkoi ja olihan jos jonkinmoisia suunnitelmia päiviksi, ja eritoten illoiksi sekä öiksi, kanssa Markuksen. Pian Vaahterapolku siinsikin taivaanrannassa ja saavuimme suoraan tallille vievälle hiekkatielle. Näin jo kaukaa sen saman hyypiön istuvan siinä samaisessa kohdassa, kuin pari päivää sitten. Evienkin pirteä puheleminen loppui kun hän tajusi kauhun aiheeni. "Hei, mennää vaa tosta, ei kai se ny mitää meille tee!" Evie hihkaisi itsevarmasti. Itse en ollut niinkään varma. Kannustin Ediä eteenpäin yrittäen hillitä hermostuneisuuttani. Edikin taisi vaistota, että jokin oli nyt vialla, ja ollessamme hiipparin kohdalla ori singahtikin pystyyn, ja pian mätkähti aivan hepun viereen kaikille jaloille. Hurmakin esitteli "parasta" puoltaan ja vikuroi kaverini käsissä minkä kerkesi. Edi singahti laukkaan, enkä saanut sitä hidastettua kuin vasta risteyksessä, josta pääsi viereiselle pellolle. Katsahdin taaksepäin, ja näin sen hullun pitelevän Evietä, ja kun minun ja kaverini katseet kohtasi, nyökkäsin tälle ja paniikin vallatessa kehoni kehotin Edin uudelleen laukkaan ja pian olimmekin tallin pihassa. Piha huuteli tyhjänä, ja hetken ehdin jo pelästyä, ettei koko tallilla ollut ketään paikalla. Samassa Joonas asteli vihellellen tallin kulman takaa, ja ravasin tämän luen huutaen miehen nimeä. Joonas katsoi ihmettelevästi minuun, ja kysyi: "Taivasko on päälle tippunut vai mikä nyt on?" ja naurahti päälle. "Se-se-se hiippari on tuolla ja Evie ja ja se nappasi ja!!!" Huudahdin hieman hyperventiloiden. Joonaskin tajusi jonkin olevan hätänä ja näytin kädelläni suuntaa, missä hiippari ja Evie olivat. Mies lähti juoksujalkaa sinne napaten jotain kädenjatkokseen, en tosin nähnyt mitä tai mikä se oli. Edi puuskutti vielä, tosin myös minäkin, mutta siitä huolimatta kävin kävelemässä kentällä muutaman kierroksen. Tulin ales, ja, yhä paniikissa, talutin hevoseni yksäripuolelle, jossa Markus oli lakaisemassa lattiaa. Purskahdin itkuun ja halasin miestä. Tämä katsoi ensin ihmetellen minua, mutta nikotellassani itkun seurauksena Markus siveli vain hiuksiani ja odotti että rauhoittuisin. Nielaisin viimeiset kyyneleet kurkustani ales, ja Markus katsoi kysyvästi minuun, muttei sanonut mitään. "... Sitte kun katoin taakseni ni näin vaan sen pitelevän Eviee kiinni ja toista kätee sen suulla, ettei se saanu huudettua mitään. Sit vaan laukkasin tänne ja Joonas sattu olee pihalla ja se lähti sinne," selitin yhä hieman järkyttyneenä, ja meikit polviin asti levinneenä. Olimme saaneet Edin riisuttua, mutta olin jättänyt sen sisälle kuivumaan, koska se oli hieman hikinen ja ulkona oli kolea ilmea. Istuimme sohvalla taukohuoneessa, joka oli tyhjänä kuin autiokylä. Yhtäkkiä ulkoa alkoi kuulua huutoa, ja samassa kiivaita askelia tallin käytävältä. Mila riuhtaisi taukohuoneen oven, ja jos katse olisi voinut tappaa, olisimme olleet jo pitkään lattialla kuolleina. Rivakasti nousimme ja Milan viittoilessa tallin ovesta ulos katsahdin Markukseen, joka sai naamalleen pienen hymyn, joka rohkaisi minuakin. "Jaaha," Mila hymähti kuunneltuaan kaikkien selitykset tapahtuneesta. Se jätkä oli edelleen hiljaa, ja näin Evien karttelevan kohtaamasta tämän katsetta. Pojan silmä oli mustana, Joonas tainnut ottaa hieman järeämmät konstit käyttöön, kukaties. Lie mitä se jätkä tehnyt? Samassa Jonah kaarsi mustalla autollaan pihaan, ja autosta noustuaan ja lähdettyään marssimaan kohti tallin ovea, hän huomasi marttakerhomme ja pysähtyi kuin haamun nähnyt. Jonahin suunta tallin ovelle vaihtui kohti meitä, ja näin vain tämän kasvojen muuttuvan normaaleista tulipunaiseksi. Mitä ihmettä hän teki? Samassa Jonah, ja se hiippari olivat jo käsirysyssä ja maassa pyörimässä. Mila ei saanut sanaakaan ulos suustaan, tosin auki hänen suunsa oli mutta pihaustakaan ei kuulunut. Joonas ja Markus taisivat olla ainoat, joiden päässä sillä hetkellä liikkui jotain muutakin kuin tietä ylittävä etana jonka päällä lenteli leppäkerttu. Pian riitelijät olivat erillään, ja Milan ärjäisy sai heidät lopulta vain mulkoilemaan toisiaan. Kaikki katsoivat kysyvästi heihin, ja Jonah avasi suunsa hetken pohtimisen jälkeen. "Tuo tuossa on Joel, veljeni, joka on viimeiset kolme vuotta majaillut hullujen huoneella, joka karkasi kuukausi sitten sieltä ja hänellä ei ole ihan kaikki muumit laaksossa." Jonah selitti tylysti. Joel loi tappavia katseita veljeensä, kun tämä laittoi faktat pöytään. Kun kysyttiin Joelilta tämän tarkoitusta täälläpäin, hän selitti vain jotain jostain vanhasta ladosta ja taivaspaikasta sun muista hömpötyksistä. Mila pyöritteli silmiään minkä ehti, eikä muutkaan kovin innostuneita olleet. Tallinomistaja päätti soittaa poliisille, jotta Joel saataisiin takaisin sinne mihin kuuluikin.. "Johan täällä taas sattuu ja tapahtuu," totesin Markukselle viedessämme Ediä pihalle. Se ehtisi vielä tarhailla Hurman kanssa, joka oli muuten selvinnyt niin Joelin kynsistä, kuin karkaamiselta, jota se kuulemma oli yrittänyt. Markus liutti kätensä olkapäältäni lanteilleni, ja myhäili jotain myöntävää. Edi tallusteli rauhallisesti vieressä, ilmeisesti silläkin ollut rankka päivä, jos ei fyysisesti niin ehkä henkisesti, kukaties. Ainakaan se ei riuhtonut ruohotupsuille eikä tammojen luo, joten väsähtänyt se oli. Päästin Edin tarhaansa, ja heitin riimunnarun maahan Markuksen sulkiessa porttia. Muutaman viikon päästä viimeistään mies saisi tehdä sitä kokopäivätyönään, palvella minua, eikun siis. Kovaa vauhtia tallimme kuitenkin valmistui, ja illemmalla lähtisimme kaupan kautta sinne yöksi, jotta voisimme huomen aamulla aloittaa siivouksen ja remontoimisen ja käyttää näin koko vapaapäiväni hyödyksi. Toki edelleen Edi pysyisi täällä, ja minä Riimin luona, Vaahtista en vaihtaisi mistään hinnasta pois. // Mitäs äksöniä me seuraavaksi keksittäis?
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 4, 2013 21:02:16 GMT 2
Jääkausiko oli alkamassa vai miksi täällä näin kylmä oli?! Facebookista oli pitkin viikkoa saanut luke entistä turhempia päivityksiä, kuinka kylmä oli ja miten ei voinut tehdä mitään, kun oli niin järkyttävän kylmä ja omg pakkasta. Kurvailin Markuksen autolla hiekkatietä pitkin Vaahterapolkuun päin, ja muutaman mutkan takaa talli "löytyikin". Parkkeerasin mustan bemarin kahden muun auton väliin, ja noukin tavarani takapenkiltä, ja suuntasin talliin. Tutuille moikattuani ja katsottuani tärkeimmät jutut ilmoitustaululta, kävin hakemassa punaisen riimun ja -narun, koska Edi oli nyt tarhattu ilman riimua, kun Hurma oli alkanut niitä hajottamaan, enkä ollut halunnut jättää riimua tarhan eteen kastumaan ja pilaantumaan. Reippahasti lähdin kävelemään tarhoille, ja jäinkin rapsuttelemaan tuntihevosia siinä matkalla. Jatkoin matkaa viimeisimmille tarhoille, ja Edi olikin portilla vastassa, kuin myös Hurmakin. Se suokinrääpäle yritti puskea tarhasta kaverinsa perässä, mutta sain portin suljettua juuri ennen kuin se ehti pistää päätään välii. Talutin Edin sisälle ja kiinnitin sen tyhjälle käytävälle. Kävin hakemassa sen harjaboksin satulahuoneesta, jonka laitoin käytävälle, karsinan seinän viereen. Rapsuteltuani hetken Ediä otin siltä loimen pois, ja tartuin harjaan, jolla suin orin voimakkain vedoin puhtaaksi. Ori ei ollut kovin likainen, koska sillä oli ollut loimi, mutta jalat olivat esimerkiksi ihan mutaiset, ja kaulassakin oli jotain möhnää. Vaikken Edillä tänään ratsastaisikaan, oli se silti tärkeää harjata puhtaaksi. Vartin rehkimisen jälkeen Edi oli puhdas, ja heitin sille punaisen fleeceloimen selkään, ja kliksautin ketjunarun riimuun kiinni. Nappasin mukaan myös juoksutuspiiskan ja sitten suuntasimmekin yhdessä kentälle. Tarkoituksenani oli irtojuoksuttaa Edi, koska flunssa oli ilmeisesti tulossa, ja olin muutenkin väsynyt, joten en jaksanut ratsastaa tänään. Ja olihan tässä Edillekkin vähän vaihtelua. Talutin oria noin kymmenen minuuttia alkukäynneiksi, otin loimen pois ja päästin sen sitten vapaaksi, muttei se itse mitään kohtauksia vetänytkään. Juoksutin Edin ja lähdin kävelemään metsään loppukäynnit. Ori tuli pyynnöstäni luokseni ja riimunnarun kiinnitettyäni sekä laitettuani sille loimen takaisin, avasin portin ja pyysin Ediä seuraamaan. Ori olikin ihmeen rauhallinen ja ei yrittänyt mitään ihmeempää. Taputin sitä kaulalle ja tein uukkarin, ja horsisontissa siinsi talli. Kylmä tuuli lävisti kehoni, ja vetäydyin syvemmälle huivini ja takkini sisälle. Edi käveli pärskien vieressäni ja pian saavuimmekin tallin pihaan. Saatuani orin kiinni käytäväketjuihin, riisuin siltä loimen ja kävin sen pikaiseen harjalla läpi. Edi pärkäshteli jo tylsistyessään, ja yritti kuopia lattiaa. Sen se kuitenkin lopetti komentaessani sitä. Heitin orille toisen loimen selkään ja jätin sen sisälle, sillä kello oli jo sen verran, että se olisi muutaman tunnin kuluttua haettu muutenkin sisään. Nakkasin sille sylillisen heiniä ajankuluksi ja toivotin hyvät yöt - tänään Edi oli ne totisesti ansainnut!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 18, 2013 22:26:25 GMT 2
Milloinkohan olin viimeksi istunut muiden kyydissä? Varsinkaan lähes vieraan ihmisen kyydissä? Autoni oli tehnyt tepposet, ja aamuvuoroaan lopetteleva Eljas oli herrasmiesmaisesti suostunut viemään minut Vaahterapolkuun.Ujo miehenalku ei puolimatkaan mennessä ollut sanonut sanaakaan, ja radiokin pauhasi niin lujalla, ettei puhuminen niin, että toinen olisi kuullut jotain, ollut edes mahdollista. Tarkkailin Eljaksen bridge-lävistystä tämän keskittyessä ajamiseen. "Kuin kauan sul on ollu toi?" Kysyin ja näytti, kuin jätkä olisi nähnyt aaveen. "Ööh.. kaks vuotta kai.." Eljas mutisi niin epäsosiaalisesta, että tyydyin olemaan hiljaa.
Viinipunainen auto kääntyi hidastaen Vaahtiksen parkkipaikalle. Eljas jarrutti varmasti ja tarkasti ohjasi auton toisen auton viereen, joka taisi olla Tessan. Nousin autosta ja kiitin miestä kyydistä. Vaivaantuneen näköisenä Eljas jäi seisomaan autonsa viereen, kun lähdin harppomaan talliin. "Hei tota... Larissa.. Tarttisiks sä apuu? Tai siis älä ymmärrä väärin, kun ei mulla oo tänää vuoroakaan täällä, enkä jaksais viel himaankaan lähtee.." Eljas selitti. "Noo, kai mä sulle jotain keksit jos sä et muutakaa keksi," tokaisin hymyillen ja Eljas lähti kävelemään perässsäni talliin.
Marssin Edin tarhalle, ja hätisteltyäni Hurman kauemmas, napsautin tuttuun tapaan riimunnarun kiinni riimuun, ja luikahdimme portista ripeästi, ennenkuin suokkivauva ehtisi siitä karata. Silmäilin Edin läpi, ettei sillä ollut mitään haavoja ja talutin sen talliin. Liukastellen juuri sataneessa lumessa meinasin kaatuakkin useaan otteeseen, mutta kummasti sain pidettyä itseni pystyssä, ja näin myös kuivana. Avasin natisevan tallinoven yksäripuolen päädystä ja talutin Edin käytävälle, jossa käänsin sen ja kiinnitin ketjuihin. Kuorittuani orini loimista, joita oli siis kaksi, mutta Edin pyörimininen edestakaisin käytävällä ei ainakaan helpottanut sitä, kävi hakemassa harjat ja varusteet valmiiksi.
Harjattuani Edin heitin sille punaisen huovan selkään, ja mustan satulan päälle. Kiinnitin huovan tarranauhat vastinhihnoihin ja pujotin vyön lenkistä, ja kiristin sen reikä kerrallaan. Kävin noutamassa Edin punaisen fleeceloimen vielä, ja heitin sen orin kankun ja satulan päälle, alkukäynteihin kun ulkona oli niin kylmä. Viritin omat varusteet tässä välissä ja vielä suitset hevoselle, ja eikun menoksi kentälle, sillä maneesissa oli tunnit. Vaikka ulkona satoi räntää ja tuuli, mutten antanut sen häiritä. Päätin kävellä alkukäynnit maastakäsin, jotta pysyisin itsekkin lämpimänä. Edi ei ollut moksiskaan sateesta, mutta tuuli häiritsi sitäkin enemmän. Jännittynyt ori steppaili minkä kerkesi, ja isomman tuulenpuuskaan tullessa sain todella roikkua ohjissa, jottei se olisi lähtenyt.
Päästyäni selkään nostinkin heti ravin, ja Edi ravasi sitä vauhtia kuin pyysin, ja totteli hyvin. Asetuksetkin löytyivät hetken jumppaamisen jälkeen. Ravityöskentelyn jälkeen päätin kokeilla laukkaa - tai no voiko sitä laukaksi edes kutsua. Laukan ja ravin sekoitusta etenimme, ja Edi oli niin jääräpäinen kuin osasi, ei totellut pidätteitä eikä muutakaan, vaan viipotti menemään. Jouduin turvautumaan kentän puuaitaan, jotta sain sen takaisin käyntiin. Samassa näin Eljaksen seisomassa aidan päällä, mutta eihän ravurinräähkääni enää mihinkään käännetty. Suoraan aitaa, ja tallityöntekijää, päin. Edin aivot kuitenkin raksutti sen verran, ettei se aitaan juossut, vaan teki äkkijarrutuksen, ja tulin komealla voltilla ales selästä, suoraan aitaan päin. Eljas oli jo ehtinyt tiputtautua aidalta nähdessään minut ja Edin, onneksi.
"Hei.. Hei Larissa.." kuulin etäisesti Eljaksen pelokkaan äänen. Avasin silmäni, olin kai hetkeksi pyörtynyt tai jotain. Yritin nousta, mutta maailma pyöri ympärilläni. Suosiolla jäin maahan makaaman, ja näin kauempana Edin syövän ruohoa kentän aidan vierestä. "Kai.. Tai siis oon mä," vastasin hieman epäselvällä äänellä. Eljas näytti siltä, ettei uskonut minua, mutta kävi hakemassa Edin. Nousin sillä välin istumaan, ja aidasta tukea ottaen myös seisomaan. "Mä luin jostain, ettei tippunutta sais heti päästää selkään, voi olla aivotärähdys tai joku semmonen.." Eljas mutisi kai vihjaten hiekkaiseen kypärääni. Pyöräytin silmiäni ja olin jo nappaamassa ohjia mieheltä, mutta tämä vain ilmoitti kävelyttävänsä sitä sen aikaa kun minä kävisin hakemassa laastaria verta vuotavaan kaulaani. "Jos et kerran minua selkään päästä, herra on hyvä ja menee itse," sanoin vihjaillen, saisi hänkin kokea millaista oli ratsastaa Edillä. "Se kun vaatii vähän enemmän liikuntaa kuin vaa kävelyä." Yllätyksekseni Eljas nyökkäsi ja ilmoitti hakevansa kypärän tallista. Erittäin idiootin näköisenä jäin tuijottamaan hänen peräänsä, no mikäs siinä, jos henkensä halusi orilleni luovuttaa.
Eljaksen päästyä selkään, nosti hän heti ravin ja mielessäni teki mieli huutaa "hyvä Edi!", mutten onneksi niin tehnyt. Eljas nimittäin pääsi tutustumaan kovin ripeästi kentän pohjaan, ja kävin hakemassa lämppärini aidan reunalta, ja 'urhoollisesti' Eljas hyppäsi takaisin selkään. Katsoin kysyvästi tähän, ja niin itsevarmasti kuin ujo poika voi nyökätä, Eljas nyökkäsi. Kävelin takaisin kentän laidalle, ja eikun se mies oli jälleen maassa. Edelleen hän halusi jatkaa, ja eikai siinä muuta voinut..
Viidennen tippumisen jälkeen Edi alkoi ilmeisesti väsymään, eikä jaksanut enään säätää omiaan, ja Eljaskin pysyi kyydissä. Ravattuaan tarpeeksi siirsi Eljas lämppärin käyntiin - tajusi olla ottamatta laukkaa -, ja tuli ales selästä. "Heppasi on kesytetty," Eljas vitsaili, katsellen kuitenkin ohitse minusta. Mulkaisin tähän sen verran pahasti, että tajusi olla sanomatta enään muuta 'hauskaa'. Kiipesin vielä selkään ja ratsastin loppuverkat, jossa Edi käyttäytyikin moitteettomasti. Tätä ne ylimääräiset vapaapäivät teetti..
---
Hoidettuani Edin pois, Eljas tarjoutui viemään sen ulos, en kyllä ymmärrä että miksi kukaan on vapaaehtoinen tekemään mitään hevosta kohti, joka on heittänyt sinut 5 kertaa vartin aikana selästä. No, orj.. apu oli aina tervetullutta ja keitinkin kahvit sillävälin. Eljas palasi märkänä takaisin, ulkona oli alkanut sataa pahemmin räntää. Mies riisui takkinsa ja hupparinsa, ja lösähti sohvalle puolipukeissa, hikikarpalot otsallaan. "Haluutko sä kahvii?" Kysyin Eljakselta, joka lähes hätääntyneenä siitä, että joku puhui hänelle, vastasi kieltävästi. Kohautin olkiani ja kaadoin sumpit omaan kuppiini. Hörpittyäni sen ilmoitin olevani valmis lähtemään, ja hetkessä viininpunainen italialainen kaarsi tallin pihasta.
|
|