|
Post by Mila on Jan 10, 2014 1:51:45 GMT 2
10.01.2014 STINA
Ai, tulit vapaapäivänäsi tallille? Sepä kiva! sanoi Mila. Ismon ratsastaja sairastui, käy liikuttamassa se. sanoi Mila. Se on varmasti kivaa! Sanoi Mila. Mila, syö pääs. Sanoi Stina.
Tuntui kuin olisin norsulla ratsastanut! Yhtä ketterä se ainakin oli! Ja mahaakin tällä ruunankutaleella oli enemmän kuin norsulla. Miten se ees pääs eteenpäin tän möhömahansa kanssa? Voi luoja. Tuntui kuin olisin saunassa istunut! Niin kuuma mulle tuli, että hiki lens varmaan maneesin toiseen päähän. Miks tää ei kulje!? Mila nauraa räkätti kippurassa katsomossa ja yritti naurunsa seasta ohjeistaa mua miten Ismon sais kulkemaan nätisti. - Ismo… Joudut makkaratehtaalle jos et nyt rupea… murisin. Vaan ei. Voikko poni lyllersi eteenpäin etanan tavoin, oikoi kulmat ja muutenkaan taipunu ei sitten yhtään. GRAAH. - Milaaa-aa-aa, en mä osaa! kiukuttelin työnantajalleni joka vain hihitti typerästi katsomossa. - Osaat sä! Näytä ettet luovuta! Mila ohjeisti. Näytä ettet luovuta. Mä näytän sulle kohta taivaan merkit.
MIKSI minun piti tulla tänne just vapaapäivänä? MIKSI Ismon ratsastaja oli sairastunut, eikä näin ollen ruuna päässyt maastotunnille mukaan. MIKSI Mila oli pyytänyt minua ratsastamaan tällä kamelilla? Miksi oi miksi… Mila taikoi jostain takataskustaan minulle raipan, ja komensi näpäyttämään Ismon ahteria, jos tuntui, ettei se oikeasti haluaisi liikkua kunnolla. Auttopas! Ismo rupesi kulkemaan todella hienosti peräänannossa ja kaikki kulmien oikomiset loppui kuin seinään, kun pikkuisen ruunaa takamukseen raipalla näpsäytin! Haahaa Laitela, hävisit!
Eljas kävi huutelemassa Milan perään ovelta ja komensi tallinomistajaa hakemaan kanssaan seuraavalle tunnille meneviä hevosia. Itse jäin möhömaha-Ismon kanssa pakertamaan kouluvääntöä maneesiin. Kun olimme jonkin aikaa ratsastelleet pitkin poikin maneesia, otin loppukäynnit ja laskeuduin ponin selästä. - Eihän sulla oo ees hiki! päivittelin ja pyyhkäisin itseltäni kypärän rajasta hikikarpalot veks. Ismo haukotteli makeasti. - Ihme jätkä… Luulis tommosen mahan kanssa tulevan hiki vähemmästäki, huokaisin ja nostin suitset pois ruunan kaulalta.
Tulimme ulos maneesista ja totesin, että lunta tuli edelleen kuin esterin… sieltä. Oikeastaan tuota valkoista loskaa oli tullut taivaalta jo eilisestä asti. Ja minä kun luulin, että kesä tulisi nopeammin tänä vuonna. P*skan marjat. Huoh. Tulimme talliin, jossa maastoporukka parhaillaan riisui hevosia varusteista ja seuraavalle tunnille mentävät puunasivat ratsujaan puhtaiksi. Vein Ismon karsinaan, hoidin sen ja vein varusteet oikeille paikoille.
Taukohuoneesta löysin Eljaksen sekä Milan kahvittelemasta ja Milalla oli nokka kiinni tietokoneen ruudussa. - Mitäs kattelet? kysyin ja kurkin työnantajani olan yli. - Kunhan katselen markkinapalstoja, Mila sanoi. – Näyttää niin tyhjältä noi tyhjät karsinat. - Tyhjät karsinat ovat tyhjiä, olet sinä Mila Sherlock! - Aina ja ikuisesti. Nappasin itselleni kahvikupposen kätöseeni ja lösähdin sitten höyrävän juomani kanssa Eljaksen viereen sohvalle. - Mitä Eljas? Ei olla vähään aikaan nähtykkää! vitsailin. - Viimeks eilen nähtiin, Eljas jurnotti. - Mutta siitähän on jo ikuisuus, vai mitä armaani hanipuppelini? sanoin ja painoin pääni Eljaksen hartialle. Mila katsoi meitä tietokoneensa ruudun takaa kulmat koholla ja suu ammollaan. - Älä… Eljas mutisi. – Mila, sano että lopettaa! - Mila, sano että lopettaa, matkin Eljaksen ininää ja mies hieman suuttuneena lampsi ulos taukohuoneesta tuhisten jotain hevosten sisälle hakemisesta. - Saat kohta syytteen seksuaalisesta häirinnästä, Mila hihitti, mutta vakavoitui sitten. – Älä kiusaa sitä, oikeesti. - Joojoo, leikkiähän se vain… Mila nyökkäsi ja jatkoi hevosten myyntipalstaa selaamista. - Mikset osta semmosta uljasta ja mustaa oria tänne? kysyin. - Onhan meillä Hukkis! Mila muistutti. Se ja sen Hukkis. - Mitä Hukkiksesta, Petra kysyi astellessaan samaan aikaan taukohuoneeseen. - Stina tuossa kyseli että miksen osta tänne semmosta uljasta ja mustaa oria niin muistutin Hukkiksen olemassa olosta, Mila vastasi. - Ai. Aattelin muuten klipata sen tässä joku päivä, Petra kertoi. – Vielä ku keksis et millä tavalla… - Kaikki pois! ehdotin. – Tehdään Hukkiksesta nakupelle! Petra innostui ajatuksesta, mutta Mila vähän nurisi ruudun takaa ettei Hukkista sais kiusata. - Harjakin ihan kokonaan pois! - EI! Mila kiljaisi. – Pitää sillä tukkaa olla päässä. Tyhmät! - Tuoki paras muita tyhmiksi sanomaan, supatin Petralle. Mila läimäytti läppärin kannen kiinni, näytti meille kieltä ja paineli itsekin ulos taukohuoneesta. - Saa tulla auttamaan hevosten hakemisessa jos ei muuta tekemistä ole, Mila ilmoitti lähtiessään ja yhteistuumin päätimme Petran kanssa lähteä auttamaan Milaa sekä Eljasta hevosten kärräämisessä sisälle.
Aika lensi kuin siivillä. Pian huomasinkin jo auttavani Milaa iltapöperöiden jakamisessa ja tallin lukistemisessa. - Ah, nyt kyllä sauna lämpiämään ja korkata yks olut, Mila huokaisi tyytyväisen näköisenä kun naksautti oven lukkoon. - Lucky bastard! Jonkun täytyy vääntäytyä huomenaamuna jo kello viis ylös että ehtii töihin, nurisin. - No on sullaki työajat, hyi! Mila vitsaili. – Hei mutta, tuu sinäki saunomaan! Ja jää vaik yöksi niin ei tarvitse herätä niin aikasten! Kohautin harteitani. Samapa tuo oli jäädä. Kunhan se vain oli Petralle ja Innallekkin ihan ok, että jäin punkkaamaan sohvalle yhdeksi yöksi.
Ja kyllähän se tytöille sopi. Juliakin kuulemma aikoi yöksi jäädä, mikä nyt ei toisaalta yllättänyt yhtään. Mila tarjos minullekkin yhden olusen, jonka join saunan jälkeen oikein mielelläni. Enempää ei kuitenkaan kehdannut ottaa jotta varmasti pääsisin aamulla ylös hoitamaan aamutallia. Mila sitten otti ilmeisesti minunkin puolesta... Pikkuhiljaa kaikki alkoivat suunnitella yöpuulle menoa ja itsekin käperryin sohvalle viltin mutkaan. Tohelo tuli hurisemaan kainalooni tyytyväisenä ja siihen oli hyvä nukahtaa.
Heräsin tosin siihen, kun jonkun miehen ääni kuului eteisestä ja Mila komensi tätä olemaan hiljempaa etten minä heräisi. - Heräsin jo! huikkasin sohvalta ja piruuttani kipitin katsomaan, kuka sieltä tähän aikaan sisälle pyrki. – Sä oot varmaan se Oskari? - Öh… Joo. Terve! Oskari sanoi hieman hämillään ja katsoi Milaa apua pyytäen. - Tota… Oskari tuli käymään vain tupakalla tässä… Mee sä vaan nukkumaan, Mila mutisi. - Eikä mitä! Mä voisin tulla kans tupakalla käymään, ilmoitin iloisesti ja melkein työnsin kaksikon ulos ovesta. Oskari näytti entistä vaivautuneemmalta kun työnsin sille askin kouraan ja kerroin tarjoavani. Kuitenkin mies nappasi yhden syöpäkääryleen askista ja sytytti sen. Miehen naaman väri valahti harmaaksi ja näytti siltä kuin tämän silmät pullistuisivat ulos päästä - Vai että tupakalle, ettäs kehtaatte valehdella! Eihän toi tainnu edes maistella tupakkia aikaisemmin, räkätin kun Oskari sai kunnon yskänpuuskan vedettyään ensimmäiset savut. - Krööäähhh… Oon minä… Köhhkhöööh, Oskari ryki. – Kerran… KRRÖHÄHÄHKÖKKHÖÖH! Mila puri huulta ettei olisi itsekin revennyt nauramaan, ja yritti selkää läpsyttämällä saada Oskarin yskänpuuskan loppumaan. - Joopa joo. Mennäänhän takaisin nukkumaan.. Tai siis MINÄ menen, te tuskin ihan heti pistätte nukkumaan, kikattelin ja iskin Milalle silmää. Nainen punastui hieman ja käski minun pitää pääni kiinni. - Tytöt ei saa tietää et Oskari on täällä! Mila supatti mulle. - Salaisuus! Ok? - Selkis. En hiiskahda sanaakaan, lupasin Milalle.
Tohelo makasi pitkin pituuttaan sohvalla, joten jouduin raivaamaan itselleni tilaa ennen kuin mahduin sohvalle pitkäkseni. Ahdasta siinä siltikin oli aamuyöstä, sillä myös Mico ja Wiennakin änkesivät samalle sohvalle nukkumaan. Mikäs siinä, eipähän tarvinnut yksin nukkua!
|
|
|
Post by Mila on Jan 11, 2014 11:13:11 GMT 2
11.01.2013 SariPikkupakkanen kipristeli poskipäitäni, kun kiiruhdin autoltani tallille. Mila oli soittanut minullekin ilouutiset: Anna oli varsonut! Joten vaikka työvuoroni olisi oikeasti alkanut kymmeneltä, kiiruhdin kohti työpaikkaani jo kello 7 aamulla. "Minun" Anna oli saanut pikkuisen varsan! Tempaisin yksityisten puolen oven auki ja loikkasin sisälle talliin, jossa Stina parhaillaan loimitti hevosia viedäkseen ne pihalle. Mila roikkui Annan karsinalla typerän näköinen hymy kasvoillaan. Menin omistajan viereen ja kurkistin innoissani karsinaan. Siellä pieni ruunikko tammavarsa joi mustan emänsä nisästä ravitsevaa maitoa. Aiiii, että oli suloinen! - Eikö olekkin suloinen? Mila supatti innoissaan. - Ei Annasta ois yhtään arvannut, että se varsoo! Se oli ihan normaali illalla. - Millon se synty? kysyin. - Tuossa tunteroinen sitten, Stina sen ehti näkemään, Mila kertoi. - Persetti, miks mulla ei ollut tänään aamuvuoroa? tuhahdin pettyneenä. Olisin voinut antaa vaikka pääni siitä hyvästä, että olisin nähnyt Annan varsovan. Kun varsa oli lopettanut ruokailunsa, se pyllähti maahan ja otti nokoset. Anna tuli norkoilemaan luoksemme karsinan ovelle ja rapsuttelimme tammaa kehuen sitä jatkuvasti. Anna hörisi tyytyväisenä. Tiineyden aikana se oli ollut hieman kiukkuisempi kuin normaalisti, mutta näyttävästi sama vanha Anna sieltä taas tuli esiin kun oli ylimääräinen paino mahasta kadonnut. - On sulla hieno tyttö, lepertelin Annalle katsoessani pientä piirtopäätä, joka nukkui olkipatjalla. - Siitä tulee varmasti mulle hieno kisaratsu, Mila virkkoi onnellisen näköisenä. - Miksei se voi jäädä tänne, sanoin hieman pettyneenä. - Eiii... Olen muutenkin suunnitellut, että vähentäis karsinoita... - Häh? - Mun pienestä ratsastuskoulusta on tullut jo kolmenkymmenen hevosen talli... Lisäksi tietenkin yksityiset, Mila marmatti. Kenen vika se sitten oli? Olisikohan Milan itsensä. - Ethän Annaa oo pistämässä pois? varmistin. Mila naurahti ja lupasi minulle että Anna saa jäädä tänne niin kauaksi aikaa kunnes siitä aika jättää. - Eikä nyt tehdä mitään hätäisiä johtopäätöksiä, kyllähän mä oon melkein päivittäin laittamassa koko puljun kiinni, mutta tässä sitä vielä ollaan! Mila lohdutti. - Voisitteko lopettaa sen turhanpäiväisen lätinän ja tulla auttamaan mua näiden hevosten ulos viennissä, pliiisss? Stina motkotti turhautuneena. - Tottakai! lupasin. - Heippa varsuli!
|
|
|
Post by Mila on Jan 15, 2014 13:10:59 GMT 2
15.01.2013 Kassu, Jesse ja Daniela saapuvat taloon (Mila)Hytisin jäätävällä tallipihalla ja odottelin Jesseä saapuvaksi. Tänään mies sitten muuttaisi meille ja toisi kauniin tammaneitinsä asumaan yksäripuolelle. Oli Jessellä mukanaan toinenkin hevonen, Kassu-herra, joka puolestaan tulisi meille tuntihevoseksi. Kassun myynti-ilmoituksen olin bongannut netistä ja pitihän tämä venäjän ratsuhevonen käydä katsomassa että minkälainen tapaus se mahtaisi olla. Ja sehän oli ihana kuin mikä! Todella herttainen luonne, komea, mahtava ratsastaa... Kehumislistaa voisi jatkaa vaikka loputtomiin. Mutta oon varma, että tekin rakastutte siihen! Pian näkyi tuttu hevoskuljetusauto vyöryvän kohti tallia ja Jesse huiskutti jo kaukaa minut nähdessään. - Terveppä terve! Jesse hihkaisi hypätessään ulos autosta ja minä huikkasin takaisin tervehdykset. - Tässä me nyt sitten ollaan. Ompa täällä kylmä! - Ihan sairaan kylmä, hytisin ja autoin miestä laskemaan lastaussillan alas. Tallilla oli hiljaista, sillä kello ei ollut edes kahtatoista, kun Jesse saapui Danielan ja Kassun kanssa. Hoitajat ja yksityisten omistajat olivat joko töissä tai koulussa, joten tallilla olimme vain minä ja Stina, joka lämmitteli parhaillaan jäätyneitä luitaan taukohuoneen sohvalla viltin alla. Tunnistin heti Kassun mustan olemuksen trailerissa ja menin irrottamaan ruunaa "köysistään". Samalla uteliaisuuttani vilkuilin Jessen puoliveritamma Danielaa. Se oli kaunis! Hopeanruunikko piirtopää kyllä vei minun sydämen melkein heti kättelyssä! Tosin luonteessa ilmeisesti olisi ollut parantamisen varaa, kun se korvat niskassa luimisteli minulle. - Se ei oikein tykkää uusisita tuttavuuksista, Jesse kertoi. Ei ilmeisesti. Heti kun Jesse oli tullut sisälle traileriin, tamman korvat olivat pompanneet pystyyn ja iloinen hörinä täyttänyt koko kopin. Talutin Kassun ulos trailerista ja vein sen tuntihevosten puolelle. Jesse kyllä osaisi tammansa hoitaa ja olin neuvonut tälle, mistä Danielan karsinan löytäisi. Stina mönki ulos taukohuoneesta katsomaan Kassua. - Ompas se komea, Stina huokaili nähdessään mustan ruunan tallikäytävällä. - Eikö olekkin? Mutta näkisitpä sen Jessen hevosen, se vasta komea onkin! Tai siis kaunis... - Puhutkohan nyt Jessestä vai siitä sen hevosesta? Stina vitsaili. - Käy kattoon niin tiedät, iskin työntekijälleni silmää ja nainen lähti samantein yksityisten puolelle muka katsomaan miten Anna ja Kata pärjäilivät. En ollut kehdannut niitä pihallekkaan viedä koska pakkasta oli yli 20astetta. Jäin Kassun kanssa touhuamaan ja harjailin sitä hyvän tovin ennen kuin pistin sen karsinaansa syöpöttelemään heiniään. Stina kipitti takaisin tuntihevosten puolelle. - Sä oot oikeassa, se ON komee! Stina huokaisi ihastuneena. - Puhutkos sinä nyt siitä hevosesta vai Jessestä? nälväisin takaisin. - Molemmista! Muuttaaks toi oikeesti teille? - Joksikin aikaa, vastasin. - Mä muutan teidän sohvalle, ei vastaväitteitä! Stina ilmoitti. Koska keskiviikkoisin ei Helenan pitämiä tunteja ollut, pääsin auttamaan Jesseä tavaraoiden kannossa sisälle taloon. Ei sillä hirveästi mitään ollut. Vaatteita, ratsastusvarusteita sekä sänky. - Täytyy sitten lähteä shoppaileen kunnolla, kunhan sen oman kämpän löydän, Jesse sanoi. Pienessä mielessäni mietin, että toivottavasti komistus ei koskaan löytäisi omaa kämppää, mutta mun tuurilla mies kuitenkin muuttais heti huomenna pois. Hope not. - Millon tuparit? Inna kysyi, kun iltasella koko poppoo seuraili telkkarin tarjontaa. - Ei tupareita! Petra vinkaisi. - Hyvä että olen edellisistäkään selvinnyt... - Ei mulle tarvi mitään tupareita pitää, Jesse ilmoitti naurahtaen. - Enhän mä ees tiedä ketä sinne kutsuisin kun en ketään täältä tunne. - Me riitetään vallan mainiosti! Inna ilmoitti. - Vai mitä Mila? Nyökkäilin innokkaana. Jesse piti kannastaan kiinni ja toivoi, ettei tupareita järjestetä. Ei sitten. - Pidetään sille yllätystuparit, Inna supatti, kun Jesse oli lähtenyt heittämään vettä posliinipyttyyn. - Katotaan! Kuulostais kyllä hyvältä idealta... - Totta kai se kuulostaa kun se oli meikäläisen idea.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 22, 2014 16:26:16 GMT 2
(testaan minkälainen tarina kännykällä syntyy xD)
Tarvoin tallille, missä en ollutkaan vakiotuntia lukuunottamatta hirmuisesti käynytkään. Sen sijaan olin tuijottanut tallin sivua, milloin remontti olisi valmis ja hoitajahaut aukenisivat. Oli minulla mielessäni hevonenkin....
Avasin taukohuoneen oven ja näin siellä Milan, joka näpytteli keskittyneesti tietokonettaan. - Oiskos sulla tekemistä mulle? kysyin ja nainen nosti katseensa ruudusta. - Hmm, en oikein tiedä. Pihaton voi kyllä siivota jos mieli tekee. Nyökkäsin päätäni ja lähdin pihatolle.
Hevoset rouskuttelivat heinää, kun saavuin paikalle. Menin kottikärryn kanssa pihattoon ja haravoin katseellani lantakasoja. Erotinkin lumen ansiosta sellaisia helposti, joten menin noukkimaan ne yksitellen talikolla. Uurastuksessa meni kauan, mutta tallityöthän olivat aina mukavia! Eikä minun yksin täytynyt olla, sillä ponit tulivat vähän väliä aika moikkaamaan minua. Erityisesti Tohveli halusi kovasti kiskoa takkiani.... - Tohveli hei, lopeta! naurahdin, mutta ruuna ei uskonut. Ja se oli sitten menoa.... Tohveli riuhtaisi minua niin, että kompuroin ja kaaduin maahan. Olin onnekseni juuri putsannut kyseisen kohdan lannasta, eli mitään kurahirviötä minusta ei tullut. Puhdistin itseni, hätistin ponin matkoihinsa ja hoidin hommat nopeasti loppuun. Sitten palasin takaisin sisälle, sillä olin aivan jäässä.
- Iiris, ehtisitkö vielä juoksuttaa Harria maneesissa hetken? Sillä on tänään niin paljon energiaa, etten sitä tunnille suoraan viitsi laittaa, Mila kysyi heti, kun pääsin taukohuoneeseen. Vaikka olinkin ihan jäässä, päätin tarttua haasteeseen.
Harrin varustaessa meni hetki, sillä herralla oli aivan omat suunnitelmansa. Se järsi riimunnarua hampaillaan ja pyöri ja hyöri. Pitkän taiston jälkeen hevonen oli kuitenkin juoksutusvarusteissa ja maneesissa. Ohjasin niskojaan nakkelevan ponin ympyrälle. Minulla ei ollut aivan kamalasti kokemusta juoksuttamisesta, mutta perusasiat osasin. Maiskautin Harrille ja se siirtyi raviin pukin saattelemana.
Kun Harri oli rauhoittunut hiukan, päätin lopettaa. Vein ruunan sisälle ja hoidin sen. Sitten palasin taas lämmittelemään sormiani taukohuoneeseen. - Kiitos avusta! Mila kiitti. - Eipä kestä, hevosten kanssa on mukavaa puuhata! hymyilin.
|
|
|
Post by Jonna on Jan 24, 2014 22:57:45 GMT 2
Lopetan puhelun Annin kanssa ja hymyilen. Ei Anni ihan jäänytkään ulkopuolelle Vaahterapolusta, vaan sai hoitsukseen Brendan. Olen jo tallin pihassa, olihan matkaa taitettukin yli puoli tuntia kävellen. Menen sisään talliin ja kuten tavallista, ohi kulkiessani huomaan taukohuoneessa olevan suuri määrä ihmisiä. Ujona menenkin suoraan ilmoitustaululle ja tarkistan sen kuin etsien jotain.
Muistan miksi oikeastaan olin tullut tallille. Kävelen karsinarivien ohitse ja tulen ajatelleeksi, etten juuri remontin keskellä ollut perillä tallin hevosista. Hevosia meni ja tuli, mutta onneksi Eetu oli ainakin toistaiseksi pysynyt pihatossaan. Olen törmätä ulkoa tulevaan Milaan, joka taluttaa Harria sisälle. Väistän kunnioittavaisesti ja odotan, että hän on vienyt ponin karsinaan. - Mila... Kun mun pikkusiskolla on tässä synttärit lähi-aikoina, niin onko luvallista tulla vajaan kymmenen lapsen kanssa, ratsastaisivat talutuksessa Eetulla? kysyn ja katson kenkieni kärkiin. Mila vastaa myöntävästi ja kai hymyileekin, mutta karkaan varustehuoneeseen. Kun olin tallille asti karannut, olisi sama tehdä jotain hyödyllistä.
Päätin siis ajan kuluksi putsata varusteet. Jollen halunnut kävellä kotiinkin, oli kyytiin aikaa yksi ja puoli tuntia. Aloitin suitsista irroittamalla oan vain irti. En halunnut irroittaa kaikkia, etten sekottaisi pätkiä ja joutuisi pyytämään jotakuta apuun. Putsaan lähes puhtaat ja ehjät suitset ja kiinnitän sitten hihnat kiinni. Seuraavaksi otan satulan käsittelyyni ja putsaan sen yhtä huolellisesti. Tässä meneekin sitten aikaa lähes tunti, lopuksi päätän käydä moikkaamassa Eetua. Jätän varusteet paikoillensa huollon jälkeen ja kävelen pakkasessa pihatolle.
Huomaan kummastuksekseni myös Tohvelin pihatossa, oli varmaan näitä remontin jälkeisiä uutuuksia. Pujahdan aidan ali, vaikka en ole varma toimintani luvallisuudesta. Kutsun Eetun paikalle, joka on parhaillaan juoksentelemassa Sallan kanssa. Se juoksee paikalle, Sallan jäädessä vauvamasun kanssa loitomalle. Silittelen huurteista karvapeikkoa hetken ja siinä aika meneekin. Rapsuttelen pihaton asukkeja ja heittelen keppiä koirille. Kyyti tulee auton parkkipaikoille ja lähden kylmistyneenä kotiin.
|
|
|
Post by Inna on Jan 25, 2014 23:00:27 GMT 2
Mila tappaisi minut. Mila tappaisi minut. Mila tappaisi minut. Ei, ei hän voisi. Mila tappaisi minut. Se oli ainut ajatus, mikä päässäni liikkui, kun sunnuntaipäivän ratteeksi kaarsin punaisen Ford Ka:ni Vaahterapolun pihaan. Olin noussut aamulla aikaisin ylös ja lähtenyt saman tien liikkeelle. Parkkeerattuani autoni, nappasin laatikon etupenkiltä ja lähdin sitten sisälle taloon. Wienna ja Mico olivat ensimmäisenä Launon kanssa tervehtimässä ja hyppivät minua vasten, haluten kamalasti tietää, mitä laatikossa oli. ”Odottakaapa nyt hetki”, nauroin koirille – ja paikalle tulleelle Tohelo. Menin heti olohuoneeseen, jossa Petra ja Julia istuskelivat sohvalla ja katselivat jotain typerää ohjelmaa telkkarista. ”Moi”, tervehdin ja istahdin lattialle. ”Oih! Mikä tuo on?” Julia hihkaisi ensimmäisenä, kun kurkisti laatikkoon. ”Se on Iines”, vastasin ja nostin sitten pienen novascotiannoutajan pennun laatikosta. Kaikki koirat syöksyivät heti pienen tytön kimppuun. Petra ja Julia tulivat molemmat saman tien rapsuttelemaan Iinestä. ”Hei laiskimukset! Tulkaa auttamaan – Mikä tuo on?” Mila kysyi ja osoitti Iinestä. ”Koira”, vastasin. ”Näen sen, mutta miksi se on täällä?” ”Öh”, aloitin. ”Löysin sen?” ”Löysit sen? Mistä?” ”Kennelistä.” Julia ja Petra nauroivat. ”Ja mitä se tekee täällä?” ”Asuu.” ”Aijaaaaaa.. Kenen luvalla?” ”Minun. Ei siitä mitään haittaa ole!” Eipä… Mila katsoi hetken pentua epäilevästi, mutta lopulta heltyi ja tuli itsekin lapsellisesti lässyttäen tervehtimään pentua. Iines nuoli heti Milan naaman puhtaaksi. Tervetuloa taloon siis Ticking Time Bomb!
|
|
|
Post by Julia on Jan 28, 2014 21:15:50 GMT 2
28.1.2014
Kun kerta Sessikin oli saanut kaverikseen tuon Ymmiämmin, en viitsinyt erottaa (lehmä)kaveruksia toisistaan heti, joten jouduin etsimään tallista ratsun liikutusta varten. Päätallin käytävää ravatessani eessuntaassun, silmääni pisti lopulta kaltereiden välistä pörisevä Merida. Olin ihan inlöööv vinossa kaahottavaan tammamammaan, joka useinmiten oli yhtä jäykkä kuin rautatanko taivuttaa koulutunnilla. Onnekseni huomasinkin että Merida olisi tarjolla tämän päivän estetunnille, joten tartuin tilaisuuteen ja kaahotin taukohuoneeseen häiritsemään Helenan kahvihetkeä. Nainen oli asetellut eteensä sanomalehden ja jalat ristittyinä hörppi tuttuun tapaansa kupistaan mustaa myrkkyään. Hiippailin hiljokseen katselemaan ilmoitustaulua, muttei naikkonen edes katsahtanut minuun. Köhien istahdin pöytään näpistelemään jotakin ikivanhaa hevoslehteä. Helena paiskasi kahvikuppinsa huokaisten pöytään ja nosti katseensa minuun. " Mitähän se sinä olet vailla? " " Etten vaan sais lainata Meridaa tolle estetunnille? " tapitin ja anelin lupaa Helenalta kunnes hän paiskasi lehtensä kiinni ja nousi pöydästä. " No olkoon. Millon susta on muka esteratsastaja tullut? " nainen naurahti ja alkoi pukea päällensä ruskeaa pusakkaansa. " Vaihtelu virkistää! "
Kannoin vihreänsävyistä pakkia mukanani ja asettelin sen Meridan karsinan seinää vasten nojailemaan. Piirtopäinen tamma heitti päänsä ylös kurkkimaan kaltereiden välistä tallin tapahtumia ja minä nappasin tamman riimun karsinan edustalta. " Etpäs arvaakkaan mihin nyt joudut ", sanoin ja pujottelin tumman tamman päähän mustan nahkariimun. Töihinhän sitä joutuu, Merida selvästikin tuhisi ja seurasi minua käytävälle löysän narun nokassa. Harjasin aluksi tummanpuhuvan karvapeitteen läpi pitkin ja voimakkain vedoin, samoin kuin jalat ja masun, vaikkei Merida siitä oikein innostunutkaan. Kelloa tiiraillessani aikaa oli vielä vajaa puolisen tuntia, joten huoletta kaivoin taskustani vanhan leivänkannikan ja aloin houkutella sen avulla Meridaa taivuttelemaan kaulaansa sivulle kuin toisellekin, ylös kuin alaskin. Seuraavaksi nappasin kiinni sen toisesta etutossusta, johon tamma ei reagoinut kuin päätään kääntämällä. Taivuttelin etusta koukkuun ja lopuksi suoraksi, ristiin ja takaisin suoraksi, pyöritellen kavionkärjellä pientä kiertoliikettä. Toinen etunen koki saman kohtalon, samoin kuin takaset, jotka olivat hieman jäykemmässä jamassa. Viimeistä venytystä edes harkitessani katselin ympärilleni, ettei kukaan tallityttö menisi leimaamaan minua rääkkääjäksi. Tukevasti otin kiinni Meridan hännästä ja tasaisesti vedin omalla painollani sitä mukaani. Toivotulla tavalla Merida pisti vastaan ja näin selkä sai hyvän venytyksen. Jos taipumisongelma olisikin vain lukkiutuneessa lavassa?
Heitin vihreän ja puhtaan estehuovan päälle mustan yleispenkin, jonka asettelin paikalleen huolellisesti, ettei satula painaisi lapoja. Jokaiseen jalkaan pujottelin vielä vihreät suojat, niinkuin karsinan edustalla olevassa lapussa käskettiin. Merida oli selvästi nukkunut paikoilleen kun sieraimet vain läpättivät äänekkäästi ja simmutkin olivat painuneet umpeen. " Herätys, neitiseni. Suu auki ", höpöttelin ja heitin riimun naruineen kokonaan irti Meridan päästä. Nivelkuolain upposi kitaan helposti ja heti alkoi hirmuinen raudanmussutus. Kiinnittelin remmit tarpeeksi tiukalle ja kasasin kamat pois keskeltä käytävää. " Tuntilaiset, lähtekäämme maneesiin! " Helena jo komensi ja käskystä kohta jo koko kirjava tuntiletka marssi kohti maneesin lämpöä. Kentällä ohimennen näin tuon hopearuunikon tamman ja Je(n)ssen(in), joka ratsasti taitavaa tammaansa nirskuvalla ja narskuvalla kentällä. Oli se kyllä hieno ilmestys..
Maneesissa pitkät sivut olivat jo täynnä jumppasarjoja ja minä kauhistelin tuota esteiden määrää. Milloinhan viimeksi olin edes tuommosen letkan esteitä nähnytkään.. Jalustimet säädettyäni ja vyön kiristettyäni kaappasin raippani kainaloon ja ponnistin selkään. Alkukäyntien aikana Helena selosti meille tunnin kulkua ja minä havahduin vasta lopuksi kuplastani enkä kuullut tunnetusti sanaakaan. Noh, jospa muut näyttäisivät ensin mallia. Keräsin pikkuhiljaa ohjaa, samalla kun pohje aktivoi Meridan käyntiä eteenpäinpyrkivämmäksi. Paljoapa ei tammaa tarvinnut muistutella, kun se jo puksutteli menemään omalla moottorilla ja minä sain keskittyä taivuttelemaan sitä pyöreillä ympyröillä. Pikkuhiljaa tammaa oli entistä mukavampi ratsastaa tähän kierrokseen, kun se taipui sisään ihan kiitettävästi. Kierrosta vaihtaessa vaikeudet vasta alkoivatkin, jolloin ympyrät muistuttivat enemmänkin rosoreunaisia kanamunia. " Anna sille Meridalle aikaa taipua ja tee vähän isompia ympyröitä sen kans ", Helena muistutteli ja minä yritin parhaani mukaan tehdä pääty-ympyröistä entistä isompia. Eihän se jäykkyys jättiympyrällä edes näkynyt mutta eipä siinä kyllä mikään paikka paljon taipunutkaan..
Ravissa keskityin aluksi ratsastamaan Meridaa eteen, jonka idean se hoksasi heti itse ja alkoi tiuhentaa tahtiaan. Pyöräyttelin muutamia ympyröitä tähänkin suuntaan, kunnes Helena karjui minulle että aloittaisin kavalettitehtävän. Minulla ei ollut aavistustakaan olinko tulossa edes oikealle linjalle, mutta hyvillä mielin nousin kevyeen istuntaan ja Merida sujuvasti hyppeli ensimmäisen kavaletin vinosti ja loput se taisikin kiertää uralle vetäen. " Näin siinä käy kun ei muista Meridan kanssa pohjeapuja. Tulehhan uudestaan! " Helena kihisi ja minä kaahotin kierroksen ympäri tullen uudestaan samalle tehtävälle. Puristin alapohkeeni tiukasti kiinni kylkiin ja raippa muistutti jäykempää puolta kaulalle kiertämisestä. Nyt tamma nosteli jalkojaan kuin mikäkin askellajihevonen ja suoritti tehtävän loppuun saakka, oikomatta.. " Paljon parempi. Muista seuraavalla kerralla katse eteen, niin hevonenkin menee suoremmin. "
Muut saivat laukkansa jo nostettua kun minä vielä kamppailin vaikeamman kierroksen sisäpohjetta läpi. Millään se laukka ei vain noussut, jolloin Helena neuvoi pidentämään hieman ohjaa ja lisäämään ulko-ohjan tukea. Tuumasta toimeen, ja kohta piirtopää laukkasi lennokasta laukkaansa pitkin uraa, minun hakiessa ohjaa takaisin ja painoa takaisin etupäältä takapäälle. Laukassa tultiin muutamia kertoja toisen pitkän sivun tehtävää, joka oli hankalampi Meridalle. Ensimmäisellä kerralla muistin pitää vain pohkeet kiinni, jolloin tamma kompuroi liian pitkässä laukassaan esteet miten sattuu. Helenan sanoin, ensi kerralla olisi lyhennettävä laukkaa. Lyhyemmässä laukassa Merida hyppäsi vieläkin vähän takkuillen mutta kuitenkin rikkomatta raville. Se sai paljon kehuja kaulalle maltillisesta menostaan. Laukkasimme vielä molempiin suuntiin muutaman kierroksen pitkin ohjin ja kevyessä istunnassa, josta Merida tuntui oikein nauttivan. Tamma örisi pää pitkällä ja lisäsi vain vauhtiaan. " Sitten jarrutelkaa raviin ja muutamien kierrosten jälkeen kiitos hevoselle ja alas ratsailta ", Helena opasti ja me aloimme laukkapätkien jälkeen ravailemaan loppuraveja pidemmin ohjin, jossa Merida ainakin venytteli kaulaansa hyvinkin pitkälle. Käyntikierrosten jälkeen ohjasin pärskivän tamman kaartoon ja kehujen saattelemana hyppäsin alas selästä. Muutamat nopeimmat auttoivatkin Helenaa keräämään esteitä ja lopulta koko konkkaronkka lampsi jo takaisin talliin. Purin häseltävältä tammalta kaikki varusteet samalla kertaa, että se pääsisi nauttimaan iltapalastaan rauhassa. Kasasin karsinan eteen jätetyt kamat kasaan ja samalla ovenavauksella nekin löysivät tiensä takaisin varustehuoneeseen.
Taukohuoneessa hoitajat kihisivät tulevista kisoista ja minäkin havahduin katsahtamaan luokkia, joihin voisin vaikka Meridallakin osallistua. Iloisin mielin raapustelin listaan omat konini ja lopuksi vielä Meridankin molempiin lajeihin näyttämään taitojaan. " Jaa täällä sitä vaan taas kaljaa kitataan! " vitsailin ensimmäisenä kun ovesta sisään pääsin. Mila oli käpertynyt sohvannurkkaan mököttämään ja ryypiskelemään kaljojaan. Ennenkuin kerkesin naiselta edes kysyä, mikä sitä oikein vaivasi, kuuma höyry hönkäisi itsensä ulos kylppäristä ja uusi kämppiksemme lampsi läpi olohuoneen pelkkä pyyhe lanteillaan. Silmääkään väräyttämättä katselin toisen lompostamista ja moikkasin takaisin hymyilevää Jesseä, joka pian jo hävisikin omaan huoneeseensa. " Voi hitto soikoon, hittoon kaikki miehet ", nainen murisi ja teki salamannopean lähdön sohvalta omaan kömmänäänsä. Nauraen jäin yksin alakertaan sohvalle selaamaan telkkarin kanavia eestaas, kunnes ovi kävi ja Innan mukana sisään pujahti koiralaumallinen elikoita sekä Petra. " Vihdoinkin! Wienna on ainut fiksu tästä porukasta.. ", nainen selitti ja pienemmän koirat vetelivät rallia ympäri olohuonetta. Kun vihdoin Iines löysi tiensä sohvalle, kaappasin sen syliini ja paijasin kokoajan kielellään lipsuttavaa pikku-Iinestä. Petra katseli keittiöstä minun lässytystä ja koiran halimista huokaisten. " Meinasitko jäädä siihen sen koiran kans vai kelpaako mun seura nyt enää ollenkaan? " hän vinoili ja minä laskin sormeani nakertavan koiravauvan alas sylistäni. Toinen oli jo kiivennyt portaat yläkertaan kun hyppelin portaat Petran huoneenoveen koputtaen. Ovea raottaessani toisen ilme oli mitä kirpein ja nyrpein. " Saanko liittyä seuraanne? " ilmeilin toiselle koiranpentuilmettäni ja kohta Petra ei pystynyt enää pidättämään nauruaan. Oven perässäni sulkien hyppäsin pehmeiden peittojen sekaan ja tarjouduin auttamaan Petraa iltapalan tuhoamisessa.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 31, 2014 16:48:35 GMT 2
Milan ystävänpäivä lahja tuli vähän ajoissa Toivottavasti tykkäät!
|
|
|
Post by Mila on Feb 3, 2014 14:50:27 GMT 2
03.02.2014 Maanantai. Tuo maaginen päivä, jolloin tekisi aina mieli vain kääntää kylkeä ja vetää peitto pään yli heti, kun herätyskello rupeaa mekastamaan kesken makeimpien unien. Onneksi sentään Eljas oli tänään aamutallin teossa, joten itse sain koisata peräti yhdeksään asti. Tosin olin herännyt siihen, kun Inna sekä Petra olivat lähteneet kouluun. Mutta olin kyllä simahtanut heti uudestaan, kun ulko-ovi oli kolahtanut kiinni. Haukotellen kömmin ylös sängystäni komentaen Wiennan sekä Micon mukaani. Päästin koirat ulos juoksentelemaan ja itse hiippailin keittiöön kahvia keittelemään. Ilokseni huomasin, että keittimessä oli juuri keitettyä kahvia, sillä Jesse lueskeli päivän lehteä pöydän ääressä ja kertoi juuri keittäneensä kahvit. – Eikös sulla ole töitä tänään? ihmettelin sukien samalla hiuksiani parempaan kuosiin. Hävetti näyttää joltain röllipeikolta Jessen edessä. – Vapaapäivä, Jesse ilmoitti lehtensä takaa. – Ja olet jo nyt ylhäällä? Hullu… - Pitäähän sitä välillä reipasta leikkiä, Jesse veisteli. Innan koirat löntystelivät makupalojen toivossa keittiöön ja vastoin omistajan määräyksiä, nakkasin niille parit kinkun siivut lattialle. Hörpin kahvit ja vetäisin parit leivät mahaani, ennen kuin vedin tallikamppeet niskaani ja painelin pihalle. Eljas nakkeli parhaillaan heinäpaaleja mönkijän peräkärryyn ja kertoi, ettei tarvitsisi apua heinien jaossa. Passas mulle enemmän kuin hyvin. Kävin hakemassa Annan ja Katan kentälle irtojuoksutusta varten. Anna juoksenteli innoissaan pitkin kenttää varsan seuratessa sitä pitkillä koivillaan. Pian Katakin lähtisi Petäjävaaraan aloittelemaan kisauraansa. Tuskin maltoin odottaa! Seuraavaksi meillä sitten kuultaisiin shettisvarsan kavioiden kopinaa. Tosin Sallan laskettuaika oli vasta maaliskuussa, joten hetken saisimme viettää ”varsatonta” aikaa Vaahterapolussa. Villankin tiineys etenee odotetulla tavalla, tosin sen neidin pamahtamiseen menee vielä hyvä tovi. Huhtikuun lapsi sieltä olisi tulossa. Hiih. Jännää. Oli minulta udeltu että kenen tamman minä seuraavaksi astutan, mutta eihän sitä vielä voinut tietää. Fiiliksen pohjalla mentiin näissä asioissa. Äiti ja tytär juoksentelivat peräkanaa pitkin kenttää, mutta pian olikin jo aika lopetella siltä erää. – Mennäänhän takaisin tarhaan, siellä on heinät jo odottamassa, höpötin Annalle taluttaessani sitä kohti tarhoja. Kata pomppi toisen riimunnarun päässä kuin aropupu ja sitä sai pariin otteeseen komentaa olemaan kunnolla. Pöhkö varsa. Kävin vielä ennen tuntien alkua ratsastamassa Ritalla ja hienosti tammarouva kulki. Pariin kisaan olin Ritan kanssa ilmottautunut, mutta niiden jälkeen saisi useita kisoja kiertänyt tamma siirtyä lopullisesti kisaeläkkeelle. Rupesin ihan mietiskelemään, että Rita taisi tällä hetkellä olla tallin vanhin hevonen. - Vanha pieru olet, hymyilin 15-vuotiaalle ponille. – Viisi vuotta kun jaksat vielä näitä tuntilaisia kantaa, niin pääset ihan eroon tuntihommistakin. Rita pärskähti tyytyväisen kuuloisena ja jätin sen rouskuttamaan heiniä karsinaansa, jonka jälkeen lähdinkin metsästämään Stinan avustuksella ensimmäisenä tunnille meneviä hevosia. Kun tuntilaiset olivat ratsuineen kadonneet tallista hölisemästä ja seuraavan tunnin ratsut oli sisälle haettu, linnottauduimme Stinan kanssa taukohuoneeseen kahvikuppien ääreen juoruileen. Paikalle sattui myös Jesse, joka oli käynyt Danielan kanssa maastossa. - Onko Vaahterapolussa mitään ystävänpäivä juhlia? Stina kysyi. - Pah ja pyh! murahdin. – Ystävänpäivä on hanurista. - Milaa vaan kyrsii, kun sillä ei ole ketään kenen kanssa viettää ystävänpäivää, Jesse virnuili ja näytin tälle kansainvälistä käsimerkkiä. - No, mutta entä se Oskari? Stina hihkaisi, mutta hiljeni välittömästi nähdessään minun murhaavan katseeni. Kyllähän se Oskari oli kysellyt, että mitä teen ystävänpäivänä, mutta olin ilmoittanut olevani aiiivan liian kiireinen tavatakseni yhtikäs ketään. - C’mon, pitää kai näille hoitajille jotain keksiä? Stina hoputteli. – He varmasti ilahtuisivat! - Neiti on hyvä vaan ja pitää jotkut pirskeet niille, tuhisin. - No, mieti nyt ku se Camikin osti sulle sen paidan, joten… Jesse muistutti. Totta tosiaan, olin saanut jo etukäteisystävänpäivälahjan Camilta ja tälläkin hetkellä kyseinen paita oli minulla päällä. - Okei, tehdään näin, SÄ Stina leivot jotain herkkuja ja mä vien noi ipanat maastoretkelle. Ok? - Miks… Stina aloitti. - Hiljaa, asiasta ei keskustella enempää! Stina huokaisi syvään ja kääntyi sitten Jessen puoleen: - No, mutta Jesse! Sinäpä et ole vielä meille kertonut, et onko sulla jotku kuumat treffit ystävänpäivänä. Jesse purskahti nauruun ja ilmoitti hänen olevan töissä kyseisenä perjantaina eikä kuuleman mukaan muutenkaan olisi minnekkään treffeille lähdössä. - Ilona varmasti veis sut mielellään, Stina kihersi. Ilona oli iskenyt silmänsä vuokralaiseeni, josta olin hieman nyreissäni. Samperin eukon piti tunkea nokkansa joka paikkaan. Larissakin oli kysellyt Jessen parisuhdetilannetta ja muutama muukin (minun ja Innan lisäksi) oli kyseisen kakslahkeisen perään huokaillut. - Hahhaha, mietippä ku Jesse nyt ottais Ilonasta eukon itelleen ja sitten vaihtais lennossa Larissaan, Stina räkätti. – Ihan niin kuin Markuskin teki. Jesse pyöritteli silmiään ja minä toivoin todella, ettei niin tulisi tapahtumaan. Stina hekotteli hyvän tovin mielikuvitukselleen, mutta komensin hänet sitten auttamaan alkeistuntilaisia hevosten hoidossa. - Hihihih, sitten Jesse vielä pettäis Larissaa Sarin kanssa, Stina kikatteli poistuessaan taukohuoneesta väistäen minun viskaamaa talouspaperirullaa. - Eikö sulla oo muka oikeesti ketään eukkoa kiikarissa? kysyin Jesseltä, kun olimme jääneet kahdestaan. - Ei. - Miestä sitten? - Mila! Jesse purskahti nauruun. - No ku luulis ton näkösellä jätkällä olevan naikkosia kainalossa vaikka muille jakaa, mutta kun niitä ei näy niin sitten täytyykin kysyä et miesten peräänkö sitä ollaan? - Ei, en ole miesten perään. Ja kyllähän niitä halukkaita meikäläisen kainaloon olisi, mutta en minä nyt jaksa mitään parisuhdedraamoja, Jesse vastasi. - Oikea meininki! Parisuhdedraamat on persiestä! - Minä vähä epäilen, että sinä meet sen Oskarin luo sillo ystävänpäivänä, Jesse totesi piruillessaan. - En. Sitä paitsi me Innan kanssa ajateltiin pitää sellaiset Forever Alone-bileet seuralaisinamme parit kaljat ja joku kunnon tappomättöelokuva, kerroin. - Saako liittyä seuraan vielä yksi forever alone? Jesse pyysi. - No totta kai!
|
|
|
Post by Mila on Feb 10, 2014 0:11:29 GMT 2
11.02.2014 Inna hyppi alasti portaita alas ja olin törmätä tähän ilman rihmankiertämää kekkuloivaan nuoreen naiseen. – Oho, sori, Inna hihitti ja vilkaisi portaisiin, joita pitkin alas tömisteli vanha tuttumme Erkki. Tälläkään ei ollut vaatteita yllään – ei edes niitä boksereitaan, jotka olivat viimeksi miehen sukukalleudet peittäneet. – Mitä vit… älähdin hämmästyneenä. – Pistäkää nyt herranen aika vaatteet päälle! – Me ollaan menossa suihkuun, ei siellä vaatteita pidetä! Inna kiherteli ja veti kädestä pitäen Erkkinsa pesuhuoneen suuntaan. Katselin hetken suu ammollaan kaksikon perään ja menin itse keittiöön etsimään itselleni jotain ruokaa. Jesse istui pelkkä pyyhe päällään keittiön pöydän ääressä ja tervehti minua iloisesti. – Onko tänään joku yleinen nudistipäivä vai miksi kaikki kekkuloivat täällä munasillaan? tuhisin silmäillessäni tuota hyväkroppaista komistusta. Ei sillä, Jesse minun puolestani saisi täällä hihhuloida alasti niin paljon kuin vain haluaisi… Jesse nousi ylös pöydän äärestä ja tuli luokseni. - Sä et oo alasti, mies kuiskasi korvaani ja katsoi minua syvälle silmiin. – Mikset? - Ööö TÄH? änkytin hämmästyneenä. - Mieluusti katselisin sinua alasti, mies sanoi ja varovaisesti painoi huulensa minun huulilleni pyyhkeen valahtaessa lattialle. Se oli menoa se! ” Voiko ihanammin päivän enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää!” rääkyi puhelimeni yöpöydällä kovaan ääneen ja pomppasin säikähtäneenä istumaan. Hieman pettyneenä tajusin äskeisen kohtauksen olleen pelkkää unta ja turhautuneena hakkasin päätäni tyynyyn. Miksi, oi miksi? Tohelo venytteli makeasti jalkopäässäni ja lähti sitten keittiötä kohti naukuen aamuruokansa perään. Talsin kissan perässä keittiöön, jossa Inna ja Jesse parhaillaan joivat aamukahveja koirat seuranaan. – Hu-huomenta, kikatin kaksikon nähdessäni ja yritin pitää naamani peruslukemilla. – Huomenta? Inna toivotti takaisin hieman epäluuloisen kuuloisesti. Kaadoin itselleni kupin kahvia ja Jessen katsetta vältellen tungin ahterini vapaana olevalle tuolille. Uni palasi väkisillä mieleeni ja poskea purren yritin olla purskahtamatta nauruun. – Onko Oskari täällä vai mitä hittoa sä virnuilet? Inna puuskahti lopulta enkä voinut enää pidätellä sisältäni kupluvaa naurua. – Näin niin typerää unta ettei tosikaan, käkätin. – No? Kerro! Olitko taas menossa Jared Padaleckin kanssa naimisiin mutta silti sutinoit Jensenin kanssa? Ja oliko Channing taas sun polttareissa stripparina? Inna kyseli innostuneena. – Hahahhah! No, oli siinä eräänlaisia strippareita, kikattelin. – Nimittäin sinä ja Erkki! – TÄH? – Nii! Te olitte ilmeisesti taas viettäneet yön yhdessä ja tulitte mua vastaan ihan alastomina, naureskelin. Loppuosan unesta jätin kertomatta. Ainakin näin Jessen läsnäollessa. – Kuka on Erkki? Jesse ihmetteli ja Inna kertoi miehelle hänen yhden illan jutustaan, joka oli seuraavana aamuna osoittautunut homofoobikoksi kuullessaan Petran ja Julian seurustelevan. – Mila sen ulos ajoi täältä eikä se ukko ees ottanu vaatteitaan mukaan, Inna räkätti. - Hitto se oli kyllä yks munapää koko ukko. Jesse pyöritteli päätään huvittuneena ja mutisi jotain kevytkenkäisistä kämppäkavereistaan Petran astellessa paikalle. – Niin, nuo kaks on! Petra laukoi. – Miten et oo vielä käyttänyt sitä hyväksesi? – En mä oo sellainen, Jesse hymyili ja taputti veljellisesti Petraa päälaelle. – Harmi, huomasin huokaisevani. Inna hörppäsi kahvit henkeen ja Petrakin katsoi minua suu ammollaan. Jessen ilmeestä puhumattakaan. – MILA! Inna yski. – Se oli VITSI! selitin hätäpäissäni. – Uskoiskohan? Jesse heitti ja iski minulle silmää, jonka seurauksena naamani olisi varmaan lehahtanut tulipunaiseksi, ellei se olisi jo valmiiksi kirkunut punaisuutta. Inna yski edelleen kahveja ulos kurkustaan ja Petra takoi kämppistään selkään. – Ai hitto! Tosta oo mitään apua, Inna köhi saatuaan vihdoin ja viimein äänensä takaisin. – Mä tiedän että tykkäät rajuista otteista, Petra hihitti saaden Innan näyttämään tälle kansainvälistä käsimerkkiä. Jesse ilmoitti lähtevänsä töihin ja jäimme tyttöjen kanssa kolmistaan keittiöön aamupalalle. – Hiton Mila, olin kuolla, Inna räkätti. – Harmi… Voi jestas! – Se vaan lipsahti! nauroin. – Sitä paitsi, oli siinä minun unessani myös vähäpukeinen Jessekin. Inna selitti Petralle näkemäni unen ja jatkoin sitä sitten kertomalla, mitä muuta oli tapahtunut. – Hitto sä näät sitten typeriä unia, Petra päivitteli huvittuneena. – Sanoppa muuta, nauroin. Tytöt alkoivat tehdä lähtöä kouluun ja itsekin vedin tallikamppeet niskaani, jonka jälkeen suuntasin kulkuni kohti tallia. Eljas oli tekemässä aamutallia ja oli juuri lopettelemassa tuntihevosten karsinoiden putsaamista, kun saapastelin koirat seuranani paikalle. – Sä voit mennä vaikka jakamaan heiniä tarhoille niin mä siivoon nuo yksäreiden karsinat, sanoin miehelle. – Selvä homma, Eljas mutisi lähtien rehuvaraston puolelle kasaamaan heiniä mönkijän peräkärryyn. Uni pyöri mielessäni koko ajan ja harmitti, että herätyskello oli alkanut kilkattamaan just parhaimmalla hetkellä. Samperi. Päivä kului kuin siivillä. Pian kello oli jo kaksi ja Stina tuli paikalle. – Hyvää kotimatkaa kulta, Stina huikkasi Eljaksen perään leikkisästi. – Onko teillä nyt jotain sutinaa vai ei? kysyin. – No ei! Pöljä! Stina nauroi. – Mites sinulla ja Jessellä? – Meillähän nyt ei oo mitään muuta suhdetta kuin kämppäkaveruus, sanoin huvittuneena. – Plus sun unissas, Stina virnisti leveästi. – Haha! Tietäisitpä vain! Kun päivän viimeinen ratsastustunti alkoi, menimme Petran kanssa kyttäämään kuinka Hukkis käyttäytyisi tunnilla. Siitä kun ei koskaan tiennyt mitä se keksisi. Istuimme maneesin katsomossa pullapussin kanssa ja seurasimme, kuinka jatkoryhmäläiset saivat ratsunsa kulkemaan todella hienosti. – Hukkis osaa jopa käyttäytyä, Petra supatti mustan oriin ravatessa kauniisti muodossa meidän ohitsemme. – Ihme, naurahdin pullanmurut suusta lentäen. Petra pyyhkäisi päälle lentäneet murut lattialle mulkaisten minua vihaisesti. Samassa maneesissa kaikui raikuva PRÖÖÖÖTTT, kiitos Nukin. Hukkis tietenkin säikähti yllättävää töräytystä ja heitti ratsastajansa maneesin pohjalle jatkaen paniikinomaista laukkaa pitkin maneesia. Helena kiljui pitämään muut hevoset aisoissa ja me Petran kanssa pomppasimme alas auttamaan Hukkiksen kiinniotossa. Petra juoksi hevosensa luo ja minä menin tarkastamaan ratsastajan kunnon. Ilmeisesti ratsastajalle ei mitään käynyt, sillä nainen nauraa räkätti maneesin pohjalla. – Se HAHAHAHAH säikähti HAHHAHA kun tuo yks pieras, ratsastaja nauroi hervottomana. – Ootko sä ok? sain kysyttyä. – Olen olen! ratsastaja sanoi ja nousi istumaan pudistelen maneesin tomuja pois takistaan. Petrakin oli saanut Hukkiksen kiinni ja ratsastaja kipusi takaisin satulaan naureskellen. – Ja minä kun just kehuin Milalle kuinka hyvin Hukkis käyttäytyy, Petra tuhisi. – Samperin elukka. Makkaraksi joutasit… - Eikä jouda! puolustin komeaa oria, niin kuin aina. Tunti jatkui eikä Nuk päästellyt ilmoja enää pihalle niin, että Hukkis olisi sitä säikähtänyt. Lähdimme Petran kanssa talolle syömään tunnin jälkeen, Inna oli kuulemma kokannut meille jotain hyvää. Hyvää ja hyvää… Niistä Innan pöperöistä kun ei aina osannut sanoa mitä se oli…
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Feb 24, 2014 9:25:57 GMT 2
Putsailin Ressun karsinaa samalla hyräillen. Oli lähellä, että minut olisi potkittu koko paikasta ulos! Nostan kottikärryt ja kippaan niiden haisevan sisällön lantalaan. Mitäköhän sitten tekisi? Kävelen varustehuoneeseen, ja otan Ressun suitset, sekä valjaat. Putsaan ne läpikotaisin, jonka jälkeen vaihdan satulan pariin. Noin puolen tunnin päästä Mila kävelee huoneeseen. - Mitä hittoa? hän älähtää nähdessään minut satulasaippuan kanssa. - Mitä sä oikein teet? Mila kysyy suu aukinaisena. - Aattelin puhdistaa Ressun tavarat, jonka jälkeen sitten vien päiväheiniä sun ja Eljaksen kanssa tarhoille, vastaan. - Okei... Mila sanoo vieläkin hämmästyneenä ja kävelee pois. Kun saan satulan puhdistettua, etsin Eliaksen ja otan heinäkasan syliini. En vaivaudu ottamaan mitään, millä ne olisi helpompi kuljettaa. Heitän heinät Ritan ja Rudin tarhaan, jonka jälkeen haen lisää. Sitten heitän heiniä Moonalle ja Napille, sekä Ressulle ja Brendalle. Haen vielä yhden satsin, josta riittää sopivasti sekä Tuikulle ja Annalle, että Zanzalle ja Meridalle. Zanzan kohdalla minulla menee hieman kauemmin, kun tarjoan tammalle porkkanan ja halaan sitä. Suolaiset kyyneleeni valuvat pitkin poskia. - Toivottavasti susta pidetään huolta... sanon Zanzalle joka hörähtää lohduttavasti. Jatkan matkaani. Eljas tulee vastaan, ja kysyy: - Antaisitko vielä Vikalle ja Huhulle heinät? Nyökkään ja kannan heinäkasan Vikan ja Huhun tarhaan. Taputan molempia, ja lähden talliin. Näen Essin aikovan mennä ratsastamaan Ullalla maneesiin. Seuraan heitä ja istun maneesin katsomoon. Pian seurakseni tulee myös Kape. Juttelemme hiljaa Kapen kanssa. Juttelumme keskeytyy, kun näemme Essin ilmalennon, ja ohitsemme laukkaavan Ullan. Nappaan Ullan kiinni, samalla kun Kape menee auttamaan Essiä. - Sattuiko? kysyn. Essi heiluttaa päätään ja kapuaa takaisin Ullan selkään.
Essi hyppää alas Ullan selästä, ja minä lähden talliin hänen matkassa. Kun Essi on hoitanut Ullan, menemme hänen kanssa taukohuoneeseen kuluttamaan sohvaa. Juomme mehut, jonka jälkeen menen kysymään lisää tehtäviä Milalta. - Anna päiväheinät karsinoihin, niin mä ja Stina laitetaan tarhoihin, Mila sanoo. Nyökkään ja haen kottikärryt mihin lastaan heiniä. Laitan parille hevoselle heiniä, jonka jälkeen täytän vesiämpärit. Kuuden maissa alan hakea hevosia sisälle. Juuri kun olen taluttamassa Ritaa sisälle (eli viimeistä hevosta) Stina tulee minua vastaan. - Mila kerto, että oot ollut tallilla koko päivän, hän sanoo. Nyökkään ja hymyilen. Sitten Stina jatkaa: - Kiva, että oot auttanut täällä. Sitten hän lähtee ja talutan Ritan sisälle. Kun olen käynyt rapsuttamassa kaikkia hevosia, saan antaa vielä iltaheinät. Heitän pihaton porukalle ensin heiniä, jonka jälkeen annan heiniä Brendalle, Rinolle, Annalle ja Kassulle. Mila tulee luokseni. - Eiköhän sun pitäis jo lähtee kotiin, kun oot jo koko päivän meitä auttanut, hän sanoo. - No... Kai mä sitten lähen.. Moikka! huikkaan vielä. Haen reppuni taukohuoneesta, ja soitan äidin hakemaan minut kotiin.
|
|
|
Post by Mila on Apr 1, 2014 20:49:38 GMT 2
01.04.2014
Vapaapäivä! Saan nukkua niin pitkään kuin haluan! HAH. Aurigon säteet kutittelivat silmämunia luomieni läpi ja vaikka kuinka yritin taistella heräämistä vastaan, jouduin kömpimään ylös sängystäni jo ennen kymmentä. Löntöstelin keittiöön keittämään kupposen kahvia, lukemaan päivän lehdet sekä syömään aamupalaa. Oli hiljaista kuin huopatossu tehtaalla... Inna ja Petra olivat koulussa ja Jesse töissä. Koirat ja kissat viilettivät pitkin pihaa, joten nekään eivät olleet häiritsemässä minun aamuista hetkeäni.
Kurkin ikkunasta milloin Sari ja Markus olivat saaneet heinät vietyä tarhoihin ennen kuin raahauduin itse paikalle. Ei huvittanut kyllä tehdä yhtikäs mitään tänään. - Huomenta! huikkasin sohvan nurkassa kuhertelevalle parille. - Huomenta huomenta, Sari kikatti ja tönäisi Markuksen hieman kauemmas itsestään. - Täällä ei irstailla sitten, muistakaa se, virnistin rakastavaisille. - Ei me ikinä! Markus ilmoitti tomerasti. - Paitsi että... Markus vilkaisi tyttöystäväänsä kulmat koholla ja Sari rykäisi kurkkuaan. - Niin, että tuota... Mila. Mun pitäis jäädä lomalle kesän jälkeen, Sari soperteli ja raaputti hämmentyneenä takaraivoaan. - Jaa. Ja miksiköhän? - No, äitiyslomalle, Sari puuskahti ja vilkaisi pieni hymyn tapainen suupielessään Markusta, joka loisti naisensa vieressä kuin naantalin aurinko. - Että MILLE? älähdin. - Ootko sinä Markus perhana vieköön menny pamauttamaan Sarin paksuksi? - Tais käydä pieni vahinko, Markus mutisi naama punaisena. - Onneksi olkoon sitten vaan... änkytin. - Kiitos, Sari sanoi onnellisen näköisenä. Tuijotin rakastavaisia ällistyneenä enkä meinannut millään uskoa sitä todeksi. Mutta kai se totta sitten oli, kun Markus niin isällisesti Sarin mahaa silitteli ja Saristakin hehkui aito äidinrakkaus. - Eihän tää suunniteltu juttu ollut, mutta mikä ettei! Kerranhan täällä vaan eletään, Sari selitti kun kyselin, että kuinkas tällainen oli päässyt sattumaan. - Millon laskettuaika? utelin. Sari ja Markus vilkaisivat toisiaan hämmentyneenä. - Ei me tiietä... - Miten niin ette tiiä? No millon sulla on viimeks ollu menkat? Täältä netistä löytyy kaikenmaailman laskureita siihen... - Hahahahah, Mila! Rauhotu jo! Sari räjähti nauramaan kun olin googlettanut hänelle yhden laskurin ja tungin läppäriä naisen syliin. - Kato nyt siitä! Ei oo vaikeeta, tähän kato pistät sen millo sulla on ollu viimeks menkat ja... - Mila, Markus änkytti. - Ole sinä ny hiljaa. Ei oo pakko katsoa jos et tahdo nähdä milloin viimeksi tyttöystävälläsi on ollut veritsunamit housuissa! - Milaaaa.... Sari kikatti. - APRILLIA! - Tä? - Niin, että aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle, Markus röhötti makeasti ja Sarikaan ei mitenkään fiksun kuuloisesti siinä sohvalla kikattanut. - Voi jumaliste! ärähdin hämmentyneenä. - Onko tänään aprillipäivä? - Meni ihan täydestä! En mä nyt herranen aika oikeesti mitään paksuna ole! Sari räkätti pyyhkien silmäkulmiaan. - Hihihihih, sä oot Mila ihana. - Haistakaa sonta! murisin.
Loppupäivän en uskonut yhtään mitään tai ketään, jotka yrittivät minua huijata. Typerä aprillipäivä! Miksen minä ollut muistanut koko juttua? Olisin voinut kehitellä vaikka ja mitä jännää jäynää muiden pään menoksi. Noh, tämä niiiiiin kostetaan sitten ensi vuonna.
|
|
|
Post by Mila on Apr 3, 2014 14:18:43 GMT 2
03.04.2014 - Stina
Läimäytin auton oven vauhdilla kiinni ja napsautin avaimesta ovet lukkoon, jonka jälkeen lähdin suuntamaan kohti tallia. Aurinko paistaa möllötti lähes pilvettömältä taivaalta ja linnut sirkuttivat iloisesti lähipuissa. Ilmassa oli todellakin kesän tuntua, vaikka lämmintä oli vain pari hassua astetta. Joutseniakin olin eilen pongannut ja kuulemma Etelä-Suomessa jo perhosiakin on nähty.
– Aito rakkaus yllättää sut vielä kerraaaannnn, Milan ”kaunis” lauluääni kantautui heinävaraston puolelta, joten päätin säikäyttää armaan tallinpitäjän pahan päiväisesti. Hiivin varovasti kohti ovea hieman kumarassa ja hihitin hiljaa mielessäni Milan tulevaa reaktiota. Olin jo melkein ovella, kun takaani kuului niskakarvat pystyyn nostattava ääni (siis muukin kuin Milan laulaminen). Pysähdyin välittömästi ja tuntui, että pian olisi köntsät housussa. Kuin hidastettuna käännyin ympäri ja takanani seisoi järkyttävän kokoinen koira muristen minulle uhkaavasti. En uskaltanut liikahtaakkaan ja vaikka mieli teki huutaa kuin syötävä, ei suustani päässyt pihahdustakaan. Mikä tuo koira oli? Oliko se hullu tappajakoira, joka vaanii viattomia tyttöjä? Oliko se käynyt syömässä hevoset? Nytkö minun elämäni päättyi? Olin liian nuori kuolemaan!
Koira haukahti kumeasti, muttei irrottanut tuimaa katsettaan minusta. – Crowley? Mila huudahti haukun kuullessaan ja tuli ovelle. – Stina? Katsoin naama valkoisena tallin omistajaa, joka ei näyttänyt välittävän tuon taivaallista jättiläismäisestä tappajakoirasta, joka oli päättänyt ottaa minut lounaakseen. – Crowley, ei hätää, se on Stina, Mila naurahti ja käveli koiran luo. – Lepo vain. Koira istahti maahan ja katsoi häntä heiluen Milaa. Mico ja Wiennakin pyyhälsivät jostain paikalle ja molemmat tulivat jalkoihini pyörimään villisti vinkuen. – Mila… änkytin. – Mikä… - Tää on Crowley! Eiks ookki komee? Mila hymyili leveästi ja rapsutti melkein itsensä kokoista koiraa korvien välistä. – Komee? Se meinas syödä mut! älähdin suutahtaneena saaden suuren koiran mulkaisemaan minua ilkeästi. – Syödä? Tuskin! Mila purskahti hersyvään nauruun. – Ei se syö ketään! Ehkä… - Siltä se ainakin näytti kun yllätti minut takaapäin! – Yllätti takaapäin? Mila tirskui. – Ole kunnolla! murahdin työnantajalleni. – Crowley tuli meille vahtikoiraksi, Mila kertoi. – Sain sen melkein pilkkahintaan taffelilta. – Pistä se vahtikoiras kuule häkkiin, jos kerran on murisemassa jokaiselle joka täällä kulkee, murisin tympääntyneenä. – Minun piti säikyttää SINUT eikä MINUA pitänyt säikäyttää! Mila nauraa rätkätti vedet silmissä kun kerroin suunnitelmastani ja sanoi vievänsä uusimman ostoksensa häkkiin, ettei se enää minua säikyttelis. – Oma vika kun hiivit pitkin pihaa niin kuin mikäkin hämärähemmo!
Sillä välin kävin viskaamassa pihaton sakille heinää. Salla oli varsansa kanssa siirretty sinne takaisin, sillä Villan ”pamahtaminen” oli lähellä, jonka vuoksi australian hevonen oli siirretty varsomiskarsinaan Pikkuinen tammavarsa härnäsi jatkuvasti Eetua ja Tohvelia enkä voinut olla nauramatta ruunille, jotka olivat ihan hätää kärsimässä yli-innokkaan varsan kanssa. Pian sekin kaveri lähtisi uuteen kotiin… Niin se aika vaan vierähtää. Moonankin Mila oli astuttanut eilen komealla Rhyfedd Ffortiwn Meddwl-orilla. Sen varsan Mila kuulemma pitäisi itsellään, mutta Vaahterapolkuun Mini-Moona ei jäisi vaan lähtisi Milan kisatallille kilpailemaan aktiivisesti.
– Täällä on kohta enemmän näitä kissoja ja koiria kuin hevosia, totesin Milalle, kun tein itselleni tilaa taukohuoneen sohvalle, jonka koirat ja kissat olivat vallanneet. - Kyllä meille mahtuu! Mila hymyili suu täynnä pullaa. – Mut eiks ookki tällä Crowleyllä hieno nimi? - Hieno? Miten? - No mieti, Crowley! - Ei sano mitään… - Pöljä, Supernaturalissa! Se demoni! - Voi luoja… huokaisin. Mila ja Milan Supernaturalit…
|
|
|
Post by Mila on Apr 7, 2014 11:29:44 GMT 2
07.04.2014Onneksi olen fiksu - ainakin hetkittäin - ja olin laittanut uudelle yksityiselleni Susitanssille karsinan valmiiksi jo tänään, vaikka tamman oli määrä saapua vasta huomenna. Juuri kun olin viimeisen kottikärryllisen puhtaita puruja kaatanut tamman tulevaan karsinaan, puhelimeni pirahti soimaan ja Petran nimi vilkkui näytössä. - Nii? - 15 minuuttia ja me ollaan siellä! Onhan karsina valmis?- Häh? Tänään? Eiks sen Suden pitäny tulla vasta huomenna? - Eiii, ku me tuodaan se jo tänään, ole valmiina! Heippa!Tuijotin hetken puhelintani, ennen kuin tungin sen takaisin taskuun ja lähdin pihalle seisomaan. - Mitä se päivystää? Tessa kysyi, kun seisoin typerän näköisenä keskellä pihaa tuijottaen horisonttiin. - Uutta hevosta oottelen, vastasin. - Ai! Mimmonen? - Suokkitamma. Ei tuu käymään tunneilla vaan saa luvan olla minun yksityiseni, vastasin Tessalle hymyillen. - Kuulostaapa kivalta! Tessa tuumaili ja jäi seisomaan viereeni. Hiljaisuuden vallitessa seisoimme siinä kuin mitkäkin pihatontut. Kun jo tutuksi käynyt Petran äidin hevoskuljetusauto ilmestyi pihatien päähän, alkoi meissäkin vähän liikettä näkymään. - Terveppä terve, jälleen kerran, Petran äiti hihkaisi minut nähdessään. Petrakin kipusi ulos autosta ja pinkoi samantein laskemaan takaluukkua alas, jotta uusin ostokseni saataisiin alas. Pian autosta melkein hyppäsi ulos rautias tamma, joka pärski ja pörisi riimunnarun toisessa päässä. - Se on vähä tommonen höseltäjä, Petran äiti kertoi Susitanssista, joka tanssahteli tallipihalla. - Eiii se mitään, hymyilin ja menin tamman luo. Olinhan minä sen jo pari kertaa tavannut, joten mikään uusi tuttavuus en tammalle ollut. Petra tyrkkäsi minulle riimunnarun ja ilmoitti hakevansa tamman varusteet autosta. Talutin tanssahtelevan tamman talliin ja laitoin sen karsinaansa. Viereisessä karsinassa oleskeleva Daniela ei hirveästi tykännyt, että viereiseen karsinaan ilmestyi uusi hevonen - eikä pahemmin Susikaan tykännyt, että kaltereiden välistä näkyi toinen hevonen. Kiljahtelu ja väliseinän potkimisesta johtuvat äänet täyttivät tallin, mutta kohta tammat kuitenkin rauhoittuivat vaikka pientä mulkoilua oli havaittavissa puolin ja toisin. Petra raahasi Suden varusteita Tessan avustamana omille paikoilleen ja itse lähdin kämppikseni äidin kanssa keittelmään kahvit taukohuoneeseen. Tuskin Daniela ja Susi toisiaan söisivät, vaikka kukaan ei olisi niitä vahtimassa. Mutta jos näyttäisi siltä ettei niistä naapureiksi ole, niin pitäisi vähän vaihtaa karsinajärjestystä...
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Apr 14, 2014 15:21:27 GMT 2
14.4.2014 -Tylsäää! Minä valitin äidille. -No mene siivoamaan huoneesi. Hän ehdotti. -Tyyylsempää! -No mene vaikka tallille? Äiti keksi. Hei, niin, talli. Olin jo melkein unohtanut. Vedin saappaat jalkaan ja tungin kypärän päähäni. Hölkkäsin pihalle ja nousin pyörän selkään. Ryhdyin polkemaan. Tallille on matkaa kymmenen kilometriä. No ainakaan ei tulisi kylmä, minä ajattelin. Kun saavuin tallille Mila oli siellä vastassa. -Mo! Sanoin -No morjens. Mila sanoi lykkien samalla sontakärryä eteenpäin. -Viitsisitkö auttaa tallin siivouksessa? -Tottakai minä sanoin ja lähdin etsimään talikkoa.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Apr 15, 2014 20:18:45 GMT 2
Kun olimme saaneet lannat luotua, lähdimme omille poluillemme. -Heippa! Huusin Milalle joka oli jo lähtenyt laahustamaan metsän reunaan, en tiedä miksi. Kenties kadotettua kulta aarretta etsimään? Sitähän ei voi Milasta tietää. Kummiskin. Minä lähdin tarhoille päin. Tiesin etten saanut ratsastaa, koska en ollut käynyt tunnilla. Mutta kuka nyt jaksaa mennä tietokoneelle ja ilmoittautua ratsastustunnille jos on paljon muutakin tehtävää. Voin kertoa vaikka pari asiaa tässä ja nyt heti. Ajattelin itsekseni ja saatoin jopa puhuakkin ääneen. Esimerkki numero yksi. Ööh.. (hiljaisuus) pitää tehdä läksyt. Esimerkki numero kaksi. [Huokaus] En keksinyt enempää. Onneksi saavuin juuri silloin tarhoille. En ole varma saako tarhauksiin mennä, joten pysyttelin ulkopuolella. Brenda huomasi minut ja ravasi aidan vierelle. Ryhdyin silittelemään Brendaa. Brendan turkki oli aivan takussa, mutta en jaksanut ravata takaisin tallille ja sieltä vielä takaisin tarhan vierelle. Joten tyydyin pyyhkimään pahimmat sotkut pois kädellä. Joku hirnahti toisella puolella tarhaa, en vai näin kaukaa erottanut kuka. Varsinkaan kun aurinko paistoi juuri siitä suunnasta. Tamma hylkäsi minut heti ja lähti laukaten pois luotani. No se siitä silittely hetkestä. Ajattelin ja lösähdin maahan istumaan. //Sori tulee pätkissä (LYHYISSÄ sellaisissa) kun en jaksa/viitsi/raaski/halua/jaksa (sanoiks mä sen jo??) kirjoittaa kerralla pitempää \\
|
|
|
Post by Mila on Apr 17, 2014 12:44:43 GMT 2
EI jatkuu-tarinoita. Ja jos tämä on Brendan hoitomerkintää niin Brendan hoitopäiväkirjaan...
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Apr 18, 2014 16:26:22 GMT 2
Ok. Ja ei ollut Brendan hoitopäivä mekintä.
|
|
|
Post by Inna on Apr 18, 2014 23:01:53 GMT 2
Milan surprise stoori
(Inna) Herätyskelloni herätti minut keskellä yötä aivan kuten olimme Julian ja Petran kanssa eilen sopineet. Kuulin viereisestä huoneesta yhä kuorsausta, joten mokomat olivat yhä ihan unten mailla. Launo ja Iineskin nukkuivat sikeästi sängyssäni, joka tuntui aina vain ahtaammalta, kun neitikoirakin kasvoi yhä. Launo heräsi, kun nousin ylös sängystä ja tervehti minua iloisesti. Rapsutin poikaa korvan takaa ennen kuin menin vaatekaapille. Vedin jalkaani farkut ja päälleni hupparin, jonka jälkeen hiippailin huoneesta viereistä huonetta kohti. Koputin ensin hiljaa, jonka jälkeen avasin oven. Julia ja Petra nukkuivat sylikkäin ja ensin en edes meinannut raaskia herättää heitä. Paskat! Minä herättäisin heidät oikein kunnolla! Kävin nopeasti hakemassa keittiöstä lasillisen kylmää vettä ja olin juuri menossa portaita ylös, kun Jesse käveli vastaani pelkät yöhousut päällä - oi, miksi talossamme asui noin komea mies? “Mitä sinä teet?” mies kysyi ja virnistin hänelle. “Shh.. Milaa ei saa herättää ja jos hän kysyy, niin lähdimme kaupoille.” “Öh, Inna. Kello on puoli kolme yöllä..” “Noh, Mila nukkuu kuitenkin kahteentoista”, sanoin ja olin jo menossa portaita ylös. “Mitä teet tuolla lasilla?” “Herätän rakastavaiset”, ilmoitin ja hipsin takaisin yläkertaan. Pujahdin uudelleen Petran huoneeseen ja heitin lasillisen vettä naisten päälle. (Petra) Olin vaipunut syvään uneen pian sen jälkeen, kun Julia oli kömpinyt nukkumaan ja Inna oli vielä käynyt kuiskimassa meille, mikä oli toimintasuunnitelma. Mukavat uneni häiriintyivät hieman, kun kuulin viereisestä huoneesta herätyskellon räminän, mutta nukahdin hetimiten sen jälkeen vain saadakseni kylmää vettä niskaan. Meinasin alkaa kiljua, mutta Inna tukki suuni ja hyssytteli minua samalla kun mulkaisin hykertelevää naista. “Herätä Julia. Pitää lähtee aika vilkkaasti!” Inna supatti minulle ja hetken kuluttua aivoni alkoivat käydä ja aloin herätellä vierelläni uinuvaa Juliaa. Tyttö mumisi unisesti ja koitti kääntää kylkeä. “Tuonko toisen vesilasillisen?” Inna kysyi piruuttaan. “Mä en haluu olla lähellä jos sen teet” naurahdin hiljaa, kammeten sitten tyttöystäväni ylös sängystä. Inna hipsi pois huoneesta ja minä ja Julia jäimme pukeutumaan. Olo oli kuin milläkin hämärähomma-ninja-varas-vakoojalla, kun napsautin yöpöydällä olevan lamppuni katkaisijaa ja himmeä valo täytti huoneen. Könysin vetämään jalkaani kolitsit, ylisuuren (ex-Erkin) hupparin ja tungin uniselle Juliallekin syliin kolitsit ja mustan paidan. Naya kehräsi sängyllä jaksamatta nousta, mutta tarkkaili suurilla silmillään emäntänsä sekoilua keskellä yötä. Saatuamme puetuksi hipsin alakertaan, jossa Inna veti juuri kät--- kenkiä jalkaan. Hipsimme pihamaalle rukoillen, etteivät koirat alkaisi haukkua. Sullouduimme Innan autoon, jonka nainen oli aiemmin ajanut pois näköetäisyydeltä talolle, jottei valo herättäisi tulevaa muumiota. Tai, kellohan oli jo yli puolenyön, joten Mila oli jo muuttunut muumioksi. (Julia) Ainiin, pitikö meidän hakea se Milan lahja? Onneksi se oli pitkään Milan hohoilema juttu ja nyt hän myös saisi sen! Inna käynnisteli autonsa kaukana, milteipä tien varressa ja suuntasimme matkamme kohti pientä maalaistallia, jossa pikkuorimus odottaisi lähtöä uuteen kotiin. Auton pysähdyttyä tallin ulkovalot syttyivät automaattisesti päälle. Johdattelin toiset pimeähköön talliin, jossa muutama pikkuruinen poni veteli sikeitä, pilkulliset ponit rapsuttelivat toistensa harjantyveä kalterittoman karsinan seinämän ylitse, ja enemmän kirjava pikkuorii yritti nuokkuen pysyä hereillä emänsä jalkojen juuressa. "Tässä se nyt on!" Sanoin naurahtaen ja automaattisesti Inna ja Petra syöksähtivät rapsuttamaan poitsua, lässyttäen samalla jotain todella äklösöpöjä juttuja. Pöllähtänyt ponivarsa sai monia typeriä lempinimiä, kun aloimme mietiskellä tälle niin-hienolle-risteytykselle ihan oikeaa nimeä. "Oisko joku.. Kinderi Suprise mitään? Ihan näin pääsiäisen kunniaksi.." kikatin samalla kun tytöt taluttivat pikkuponin käytävälle paijattavaksi. Olihan sitä jo käsitelty monet kerrat ja se osasi olla tosi rohkeasti yksinkin, silloin kun mamma oli ulkona liikutettavana. Onneksi Bruni ei ollut moksiskaan lapsensa "varastamisesta", vaan jatkoi edelleen kaverinsa rapsutusta. "Se on surprise, Julia.." Petra huomautti, samalla kun pujotti vaavalle sinistä rusettia kaulaan. (Inna) Autoin Petraa solmimaan rusetin kunnolla kiinni. “Onhan Kinderikin oikeesti Kinder”, huomautin. “Ja tuo oli loistava nimi! Kannatan sitä!” Pääsimme hetken kuluttua yhteisymmärrykseen, että nimeksi tuli Kinderi Suprise aka Kakru. Koristelimme oripojan todella hienoksi sinisillä nauhoilla. Muut tallissa olevat hevoset nukkuivat yhä - ihme, etteivät olleet heränneet meidän kikatteluun. (Petra) Tuhahdin kaksikolle, joka päätti nimetä varsan todellakin Supriseksi. Nyt hei oikeesti. Okei, kyllähän minäkin siihen suostuin puolustelujen ja Julian koiranpentuilmeen jälkeen ja pian pujotettuani varsan täplikkääseen kaulaan rusetin, kurkkasin pihamaalle. Ulkona oli hiljaista ja pimeää, sillä pihavalo oli sammunut. “Minne me nyt Kakru viiään? Eikai sitä voi tyrkätä minnee Vaahterapolkuun… ” kysyin naisilta vaistomaisesti kuiskaten samalla kun Julia laittoi pikkuherran päähän sinistä riimua ja Bruni oli lopettanut Pepin rapsuttamisen ja tunki turpaansa puolivuotiasta varsulia kohden - ei mamma tiennyt minne Kakru nyt joutuisi! (Julia) Viimeisen pusun annettua mammalleen ponski oli valmiina lähtöön! Äiti ei edes jäänyt hirnumaan perään, ja Kakru reippain askelin seurasi riimunnokassa tyttölaumaa ulos asti. Lukitsin oven perässäni, että muut pienet poninpässykät saivat rauhassa jatkaa yöuniaan. Mutta mitä vielä Kakrulla oli muita ajatuksia mielessään. Varmasti koko tallin väki heräsi, kun ulos päästyämme Kakru aloitti melkoisen hirnunnan ja vempuili riimun varassa kuin mikäkin penikka. “Hiljaa! Tällä menolla jäät yöksi ulkoruokintaan“, karjuin ja kohta työnsimmekin pikkupollen traileriin yhdessä tuumin; yksi veti riimusta ja loput työnsivät pyllystä. Pikkukorvat kääntyivät miltei ympäri oriin päässä, kun puoliksi herasilmäinen vauva ihmetteli uutta ja ihmeellistä paikkaa. “Entäs jos mä jään tänne sen kans?“ kysyin, kun Inna ja Petra iskivät takapuomin kiinni sekä nostivat rampin ylös. “Senkus!“ Inna sanoi ja paiskasi viimeisenkin takaluukun kiinni. Minä hakeuduin lattialle istumaan, heti pikkuvarsan viereen. Sen säälittävä hirnunta loppui kuin seinään ja vaihtui tyytyväiseen hörinään, kun rapsuttelin sen silkinpehmyttä vauvakarvaa kyljestä. (Inna) Hyppäsimme Petran kanssa autoon, minä tietysti ratin taakse. “Sitten ajetaan mahdollisimman epätasaisesti, että Julia saa pompottavan kyydin”, naureskelin vitsillä. Lähdimme ajamaan takaisin Vaahterapolkuun, jossa oli yhä aivan pimeää. Kai Jessekin oli jo painunut takaisin nukkumaan. Ajoin valot sammuksissa tallin viereen, jossa hyppäsimme ulos autosta ja menimme avaamaan traileria. Laskimme rampin alas ja Julia kömpi ylös trailerin lattialta. “Kiitos ihanan tasaisesta kyydistä”, tämä mutisi. “Ole hyvä”, sanoin. “No, niin napataan tuo Suprise ulos ja tehdään Milalle pieni yllätys”, naurahdin. Julia talutti pikkuisen orivarsan ulos trailerista ja lähdimme sitten kohti taloa. Aivan, olin jälleen saanut loistavan idean, josta Mila varmasti tykkäisi. Petra meni edeltä avaamaan talon ulko-oven ja me sitten suostuttelimme Kakrun tulemaan sisälle taloon. Siinä vaiheessa emme olleet enää kauhean hiljaisia. Wienna ja Mico tulivat räksyttämään hevoselle ja syssyttelimme heidät hiljaisiksi. Hiivimme niin hiljaa kuin pystyimme - eli äänekkäästi - kohti Milan huonetta. Olimme juuri päässeet Milan huoneen ovelle, kun viereinen ovi aukeni ja uninen Jesse asteli ulos - aina tuokin oli kaikkialla väärään aikaan… “Mitä helvettiä?” mies ähkäisi, kun katsoi varsaa. “Se on Milan lahja”, nauroimme. “Okei…. Mila tappaa teidät.” “Pyh”, sanoi Petra. “Pah”, sanoin minä. “Niin tappaa”, sanoi Julia. Siitä huolimatta, hivutin hiljaa Milan huoneen oven auki ja Julia talutti oripojan sisään. Vedimme syvää henkeä ja karjaisimme kaikki kolme yhteen ääneen: HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ MILA!! (Petra) Nauroin Milan uniselle, säikähtäneelle ja hieman ärtyneellekkin naamalle. Nainen kurottautui painamaan valot yöpöytänsä lampusta ja hetken räpyteltyään nainen tuntui tajuavan, kuka, tai mikä, vieressämme seisoskeli. Pilkkupenska Kakru hörähti hämmentyneen oloisena ja Mila tuijotti yhä varsaa. Saatoin melkein nähdä, kuinka naisen aivot raksuttivat ja yrittivät selittää edessä olevaa näkyä. Mila avasi suunsa karjaistakseen jotain, mutta ennen kuin äänikään ehti kuulua, lähdin itse puolijuoksua keittiöön haluamatta olla huudon kohteena. Aioin hakea jääkaappiin sullomani synttärikakun, jos se vaikka lepyttäisi Milaa herättämisestä ja todennäköisesti varsasta huoneessaan. (Julia) “Siis… Mitä hittoa?!” Mila sai sanotuksi ja kömpi peittonsa alta ylös. Petra kuitenkin kerkesi liueta paikalta poies, ja minä sekä Inna jäimme kuuntelemaan tulevaa.. noitumista. “Niin! Etkös sä sen Brunin varsan halunnut?” pidättelin naurua ja pörrötin pikkuoriin valkeaa etutukkaa. “No kyllä, mutten ainakaan mun omaan makuuhuoneeseen!” Toinen tuhahti ja minä purskahdin jo nauruun. Inna piti pokkansa parhaansa mukaan.. eli huonosti. (Inna) Nauroin niin, että mahani oli pian kipeä. Mila jatkoi yhä vaahtoamistaan, kun Petra ilmestyi makkariin mukanaan synttärikakku ja enkelin hymy kasvoillaan. Petra laski kuitenkin varovasti kakun Milan sängylle ja sen viereen kupillisen kahvia - mokoma yritti parhaansa mukaan päästä syytteistään eroon. “No, helvetti, jos tuon otuksen emä on Bruni, niin kuka on isä?” Siinä vaiheessa repesin jälleen, kun olin juuri saanut melkein pokkani pitämään. “Eetu”, Petra kertoi. “Eetu? Minun Eetuni?” “No, ei nyt sentään!” Petra sanoi. “Minun suokki-Eetuni!” Huomasin, että Milan oli jo siinä vaiheessa vaikea pitää itsekään pokkaansa. (Petra) Hihittelin muiden mukana, vaikka minun oli tarkoitus olla niin kilttiä-pikku-Petraa-jolle-Mila-ei-voisi-olla-vihainen. Varsa alkoi jo hermostua ja pikkukoni steppaili riimunnarun päässä rauhattomasti, jolloin Julia alkoi hyssytellä varsaa. Mila alkoi leikellä kakkua mutisten jotain itsekseen, jaellen meillekin paloja kakusta. Orivarsa yritti hamuta pehmeästi kakkua, mutta Julia vei kakkulautasen pois orin ulottuvilta. Jesse kurkkasi hieman arasti ovesta, kuin odottaen, että löytäisi kolme ruumista ja varsan, mutta todetessaan, ettei murhia ollut tapahtunut mies astui sisään - yhä yövaatteissaan, eli puolipukeissa - jolloin Milan ilme kirkastui ja nainen kutsui kämppiksensä sisälle huoneeseen ja tyrkkäsi miehelle lautasen käteen. Milan ilmeestä päätellen naisen päässä risteili ties mitä ajatuksia, jolloin minä ja Julia aloimme jälleen hihittää. (Julia) Minun ja Petran hihitys vain yltyi, kun Milan vähemmän tai enemmän silmäänpistävät katseet vaihtuivat intensiiviseksi Jessen tuijotukseksi. Kohta nainen itsekin huomasi tuijottavansa ja käännähti kyseenalaistamaan kikatustamme. “Mikä on niin hauskaa? “ Hän sanoi, pieenenpieni puna poskilla, muttei onnistunut saamaan meitä hiljaisiksi. Tuhahtaen Mila kääntyi takaisin syömään kakkuaan.. Tai sitten ei. Kohta kermavaahtoa ja kosteaa kakkua oli joka puolella, kun synttärisankari päätti antaa meille kakkupesun. Innakaan ei siltä välttynyt, ja hänen räkätyksensä loppui kyllä heti kun kakkua oli ympäri hänenkin naamavärkkiä. Jesse ja poninperkule Kakru taisivat olla yhtä hämmentyneitä meitä hulluja akkoja katsellessa.. (Inna) Olimme kaikki muut aivan kakun peitossa, paitsi Jesse ja Kakru. Jesse oli ilmeisesti sodan syttyessä sulkenut oven ja äänien rauhoituttua uskaltautunut takaisin sisälle. Minä istuin maassa ja nauroin aivan liikaa - vatsalihaksia jo kramppasi. Pieni sekasikiö alkoi olla jo hermostunut, joten Julia lähti kuskaamaan oria yksityistalliin, jossa ainakin vielä eilen näytti olevan tyhjä karsina. “Hei! Ette mene minnekään ennen kuin sotkut on siivottu!” Mila huusi peräämme, kun mekin lähdimme Petran kanssa jo vaihtamaan puhtaita vaatteita. “Sori, Mila”, sanoin ja iskin silmää leikkisästi. “Sinä aloitit. Jesse varmasti auttaa sinua mielellään!” naurahdin ja taputin hujoppia olkapäälle.
HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ!!!!!!!!! t. Inna, Julia ja Petra ps. Ponilla ei ole vaihto-, palautus- tai myyntioikeutta!
|
|
|
Post by Inna on Apr 21, 2014 23:00:50 GMT 2
Warning! Sisältää paljon kiroilua! Jokainen lukee omalla vastuulla! Päivä, jolloin Jessellä meni hermotSe päivä saapui kuin puskista. Istuskelimme kaikessa rauhassa Milan kanssa sohvalla katsellen Supernatural maratonina. Petra oli kilttinä tyttönä koulussa. Minä taas pahiksena istuin kotona, olin muutenkin ajatellut jättää opiskelut muiden kiireiden takia. “Katso nyt tota vitun idioottia!” sihahdin Milalle samalla, kun osoitin tv-ruutua. “Mitä helvettiä ne tekee?” Mila sihahti takaisin. Ovi aukeni ja käänsin päätäni, jotta näkisin tulijan. Jesse asteli pian olkkariin ja retkahti naama myrtsillä sohvalle. “Onko jokin vialla?” Mila kysyi mieheltä. “Taitaa olla menkat…” mutisin hiljaa ja siirsin katseeni takaisin Supernaturaliin. “Töissä kaikki vain meni perseelleen”, Jesse sanoi. “No, voi vittu nyt! Katso nyt mitä toi helvetin Castiel teki!” kiljaisin. “No, mitä vittua?” Mila ähkäisi siirtäen katseensa telkkariruutuun. “Miksi tuo helvetin Dean on noin komea? Sais vittu paneskella Milan kanssa, eikä jonkun helvetin bimbon kanssa!” “ARGH!” Jesse karjaisi, nousi ylös sohvalta. Jäimme Milan kanssa katsomaan miehen perään ihmeissämme. “Mihinkäs helvettiin se meni?” kysyin ihmeissäni. Pian mies palasi mukanaan lasipurkki. Hän iski sen sohvapöydälle. “Nyt minulle riittää, että kaikki koko ajan kiroilevat!” mies sanoi vihaisena. “Jokaisesta kirosanasta pistetään euro tähän purkkiin.” “No, ei helvetissä”, väitimme Milan kanssa vastaan. “Helvetti, saatana, vittu, perkele, jumalauta”, Jesse sanoi litannian ja minua alkoi naurratamaan. “Siitä tuli jo viisi euroa”, huomautin ja repesin nauruun. Jesse kaivoi vitosen setelin taskustaan ja pisti purkkiin. Samassa Petra pyyhälsi paikalle. “Mitäs täällä tapahtuu?” Petra kysyi. “Jesse yrittää saada meidät perkele sentään lopettamaan kiroilun”, Mila sanoi. “Oi! Loistava idea!” Petra sanoi. “No, ei helvetti sentään ole!” sanoimme Milan kanssa samaan aikaan. Me molemmat kiroilimme kuin merimiehet konsanaan! Pienen keskustelun jälkeen myönnyimme tähän typerään purnukkaan… Jesse kaivoi jostain esiin meidän kiroilumäärämme siitä asti, kun hän tuli kotiin. Mila pulitti purnukkaan viisi euroa ja minä kaksi euroa. Onneksi Jesse ei ollut kotona aikaisemmin… olisimme Milan kanssa jo vararikossa.. Tällä tarinalla Inna lupaa vähentää kiroilua tarinoissaan! (katotaan....)
// "Sais vittu paneskella Castielin kanssa, eikä jonkun helvetin bimbon kanssa!” VÄÄRIN! EI CASTIELIA! ... minua.... // Etkö sie lue ollenkaan ficcejä?? Siellä varmasti paritetaan ja paljon kyseisiä henkilöitä! Mutta mie voin sinut tuonne muokkailla!
|
|
|
Post by Mila on Apr 22, 2014 10:24:49 GMT 2
22.04.2014
- Valmista! hihkaisin tyytyväisenä pyyhkiessäni enimmät pölyt ja tomut housun puntteihini. Katselin ylpeänä omin pikku kätösin rakentamaani pikkupihattoa, jonne majottaisin synttärilahjaksi saadun Kakrun ja Villan vielä nimettömän varsan, kunhan sen vieroituksen aika tulisi. Nyt kyllä maistuisi olut ihan vain sen kunniaksi, että sain pihaton niinkin nopeasti kyhättyä pystyyn, mutta ei. Työt kutsuivat, tai oikeastaan Sari, joka huuteli minua avuksi jakamaan päiväheiniä. - Tullaan tullaan!
- Noh, tuottiko se Jessen lähentely tulosta lauantaina? Sari kysyi, kun istuimme talon terassilla juomassa päiväkahveja sillä välin, kun hevoset mussuttivat päiväheiniään. - Tä? älähdin. - Niiiin, sinähän olit ihan koko ajan sen kimpussa, etkö sä muista? Sari purskahti nauruun. Raavin päänahkaani mietteliäänä. En mä kyllä mitään lähentely-yrityksiä muistanut, Sari vitsaili! Eikö vitsaillutkin? - Sä ET muista! Sari räkätti niin, että kahvit pursusivat jopa naisen nenästä ulos. - Hahahahah! - Mitäs juotitte minut niin känniin taas! MITÄ minä oon tehnyt? hermostuin ja yritin jostain mieleni syövereistä kaivaa edes jonkinlaisia muistikuvia synttärijuhlistani. - Joo, ihan pakotettiin sut juomaan kaksin käsin boolia ja kaljaa! Sari naurahti. - Etköhän sä Mila ihan itse sitä alkoholia kurkustas alas kumonnut. - Mutta MITÄ minä tein? - No, niitä perusiskuyrityksiä, kiehnäsit sen kainalossa koko ajan, kävit sen kanssa saunassa... - Kävin MISSÄ? - Saunassa! Väen vängällä halusit lähteä sen kaa saunomaan, Sari toisti. - Oonko mä nähny Jessen alasti? kuiskasin häkeltyneenä. - MIKSI MÄ EN MUISTA. - Ei, kyllä teillä oli ihan siveästi pyyhkeet ympärillä, tietääkseni. Tulihan ne Juuso ja Innakin sinne sitten, Sari kertoi. - Ja sitten te tulittekin pois sieltä kun ne kaks olivat ruvenneet toisiaan lääppimään. - Hö. - En tiedä mitä sen jälkeen on tapahtunut kun minä ja Markus lähdettiin, mutta sanotaanko nyt näin että ei se Jesse ainakaan loppuillasta näyttänyt niin vaivautuneelta kun kiehnäsit sen kainalossa. - Voi sonta, huokaisin. - Miksi te ette estäneet minua? Sari taputti minua äidillisesti olkapäähän ja totesi, että minua oli aivan turha estellä silloin, kun olin humalassa. Jos minä jotain olin päättänyt tehdä, niin minä myös sen tein. Perhana.
- Mä lähden Suden kaa maastoon, tuutko mukaan? kysyin Sarilta vilkaistuani kelloa. Hyvin ehtisi ennen tuntien alkua pienen lenkin heittää. - Okei, mutta ketä mä saan lainata? - Ota Villa, pistetään sen varsa siksi aikaa Kakrun kaa tonne pihattoon riehumaan! Sari innostui ajatuksesta ja pinkoi samantein hakemaan ratsuaan sisälle harjattavaksi. Hieman Villa hirnui varsansa perään, joka kuitenkin oli enemmän kiinnostunut uudesta kaveristaan kuin siitä, että emä lähti käymään jossakin ilman sitä. Susi olisi halunnut mennä ensimmäisenä, mutta Villan tavat tuntien oli parempi, että suomenhevonen kulkisi tamman takana. Meidänhän oli tarkoitus käydä rauhallinen lenkki heittämässä eikä mitään kiitolaukkamaastoilua hevosten kisatessa keskenään. - Vitsi mikä ilma, Sari huokaisi onnellisen näköisenä. - Sanos muuta!
Tulimme tallille, hoidimme hevoset ja päästin Sarin lähtemään kotiin. Eljas norkoili tallilla tylsistyneen näköisenä ja komensi miehen hakemaan tunnille meneviä hevosia sisälle. Vakkarituntilaiset olivatkin ratsunsa jo sisälle raahanneet ja harjailivat niitä keskittyneen näköisinä. - Ei satuloita sitten, Helena huuteli ohjeita. Menin taukohuoneeseen istuskelemaan ja törmäsin siellä Innaan sekä Petraan. - Tytöt! karjaisin. - Mitä me muka nyt ollaan tehty? Inna älähti hämmentyneenä ja katsahti kummissaan Petraan, joka vain kohautti harteitaan. - Kertokaa minulle mitä minä oon oikein tehny lauantaina Jessen kanssa? murahdin. - Et mitään, kai, mutta kailotit kyllä isoon ääneen mitä haluaisit Jessen kanssa tehdä, Petra kertoi ja tunsin kuinka puna valahti kasvoilleni. - Eih... - Kyllä. - Kuuliko Jessekin? - Kuuli. - Voi v.... - Ei huolta, se otti sen ihan vitsillä, Inna lohdutti kun hakkasin päätäni sohvatyynyyn. Tyhmä, tyhmä, tyhmä! - Nyt se on päätetty, mä en juo enää ikinä! vaikeroin. - Eiks se vappu oo kohta? Petra muistutti. - Niin, vappu. Mitä me muuten tehdään vappuna? Inna innostui. - Luetaan raamattua ja veisataan virsiä! murisin.
|
|
|
Post by Lispe on May 1, 2014 23:05:55 GMT 2
#Antonio
Ei ihan tavallinen aamu
Pyörin sängyssä, kun aurinko häikäisi silmäni. Törmäsin johonkin. Kurkistin olkani yli ja järkytyin pahanpäiväisesti. Vieressäni makasi ruskeatukkainen tyttö, tarkemmin sanottuna Petra. Kurkistin peiton sisälle hätäisenä. Huh, vaatteet oli päällä, ainakin osaksi… Samassa ovi vetäsitiin auki ja sisään astui Mila. - Mitä helvettiä!? nainen karjui niin, että Petrakin pomppasi ylös. - Ööh.. mutisin. - Öö? Tosiaanki öö? Mitä täällä tapahtuu? Nyt vaatteet päälle ja tallille siitä, sinä lupasit! Mila muistutti Petraa. Mila jäi seisomaan vielä huoneen ovelle, kun Petra tarkisti, että vaattet olivat päällä. Mila lähti virnuillen jo kohti tallia, kun me jäimme keskustelemaan. - Mihin kaikkeen sinä minut sotket? Petra huokaili. - Mutta eihän eilen tapahtunut mitään? rauhoittelin Petraa hänen pukiessaan päälle. Nousin itsekin sängyltä ja vetäisin farkut jalkaani. Petra mutisi vain vastaukseksi, että uskooko kukaan. Hiljaisina kävelimme alakertaan, jossa Jesse istuikin pöydän ääressä. Seinän takaa huomasimme Milan kädet puuskassa. Pysähdyin kuin seinään, mutta Petra sentään uskalti istua tuolille. Raaputin itseäni niskasta ja Petra katseli muualle. - Selittäkääpä, Mila sanoi tiukasti. - Mä en muista mitään! Petra sanoi ja nosti kädet ylös. - No ei se ihmekään, kun olit sen verran kännissä, sanoin - Mä muistan vaan sen, että mun piti kantaa toi naikkonen yläkertaan ja viskata se sänkyyn. Jotain se houri, että jää tänne, jatkoin. Petra valitti koko ajan, ettei muista mitään, mutta samalla vinkui, ettei mitään tapahtunut. - Eipä tuo minulle mitään kuulu. Tehkää mitä lystäätte! Mila sanoi. - Mä taidan tästä lähteä… mutisin. Hieman nolona kävelin parkkipaikoille. Onnekseni kypärä ja mopo olivat tallella, vaikka avain oli ollut lukossa. Taidan pitää pari päivää lomaa täältä!
|
|
|
Post by Mila on May 1, 2014 23:10:13 GMT 2
01.05.2014 onneksi vappu on vain kerran vuodessa Kömmin ylös sängystä herätyskellon raikaessa korvan juuressa. Suussa maistui vanha viina ja päässä jyskytti. Onneksi vappu oli vain kerran vuodessa. Crowley makasi pitkin pituuttaan keskellä huoneeni lattiaa ja olin talloa ison koiran päälle, kun horjuvin jaloin suuntasin kulkuni kohti ovea. - Sori sori, mutisin koiran murahtaessa, kun vahingossa potkaisin sitä päähän. Raahauduin keittiöön laittamaan kahvit tippumaan ja sitten pompin portaat ylös Petran huonetta kohti. Akka oli luvannut auttaa minua tänään aamutallissa eilisistä vappubileistä huolimatta, joten pidin huolen, ettei se pääsisi luistamaan tehtävistään. Olihan se muutenkin järkännyt jotain vapputapahtumaa tallilaisille… Vetäisin Petran huoneen oven auki nopeasti ja karjuin naisen nimeä kovaan ääneen. Hiljenin kyllä samantien, kun tajusin Petran sängyssä makaavan kaksi henkilöä. - Mitä helvettiä? älähdän, sillä Petran vierustoveri ei todellakaan ollut Julia. Vaan Antonio. Julia oli jossain hiivantiirassa mökillä juhlimassa vappua. Petra pomppasi säikähtäneenä istualteen ja katsoi lähes yhtä hämmentyneenä Antoniota kuin minäkin. - Öö… - Öö? Tosiaanki öö? Mitä täällä tapahtuu? Nyt vaatteet päälle ja tallille siitä, sinä lupasit! komensin Petraa ja jäin oven suuhun seisomaan kädet puuskassa. - Okei okei, Petra mutisi, kurkisti peittonsa alle ja todetessaan ettei siellä ilman rihmankiertämää oltu, kömpi hän ylös sängystään mulkoillen Antoniota hieman vihaisesti. Päätäni pudistellen tömistelin takaisin alakertaan juomaan kahvia ja odottelemaan Petraa alakertaan. Naisella olisi “hieman” selittämistä… Petra raahusti paikalle naama kalpeana ja istahti pöydän ääreen. - Ei.. hitto, tämä huokaisi ja painoi päänsä käsiinsä. Antoniokin laahusti paikalle häntä koipien välissä. - Selitystä kehiin, kiitos, sanoin tiukasti. Jotain Antonio sönkötti että Petra oli ollut niin humalassa, että hänen oli pitänyt kantaa naikkonen sänkyyn ja kun Petra oli sitten vinkunut tätä jäämään hänen luokseen, oli hän tehnyt työtä käskettyä. - Mut mitään ei tapahtunut! Petra vinkaisi. - Oikeesti! Me vaan nukuttiin. - Noh, eipä tuo minulle kuulu, sanoin. - Tehkää mitä lystäätte! Aamutalli tuli tehtyä ihmeen nopeasti - ottaen huomioon, että molemmilla oli ihan jäätävä krapula. Ja Petralla morkkis. - Julia ei saa koskaan tietää, Petra tuhisi. - Eihän? - Ei ainakaan minulta, lupasin. - Mutta olishan se ihan reilua sille kertoa… - Ai, vähän niin kuin sinä kerroit Joonakselle Oskarista? - Khrmm… Justiinsa niin! - Minkä ikäinen se Antonio edes on? tirskuin. - Viistoista? - Kuustoista! Täyttää kesällä 17, Petra älähti. Purin huultani, etten olisi purskahtanut nauruun. Olihan tästä eilen keskusteltukkin, kun olin ollut hieman näreissäni alaikäisen tuppauduttua bileisiimme. Mutta tytöt, Juuso ja Jesse olivat juottaneet minua yhteistuumin paremmalle tuulelle, olin antanut Antonion jäädä. Ihan niin kuin itsekään olisin tuossa iässä mikään siveyden sipuli ollut… Pikkuhiljaa muitakin alkoi valumaan tallille, sillä Petran vapputapahtuman oli tarkoitus alkaa kymmeneltä. Itse pakenin parantelemaan krapulaani talolle ja Petra lupasi ilmoittaa, milloin Match Show alkaisi. Ai niin, olin lupautunut siihen tuomariksi. Voi änkeröinen… Saattaisin “vahingossa” nukkua sen yli. Kyllä se Inna ilman minuakin pärjäisi! Ja niinhän se pärjäsikin! Illemmalla taas tölkit suhahtelivat auki oikein urakalla. Eljaskin oli liittynyt seuraamme ja yritin udella oliko hänellä jotain sutinaa Stinan kanssa. Ei kuulema ollut. Inna, Juuso ja Eljas lähtivät myöhemmin jonnekkin pippaloihin, kun taas minä jäin Jessen, Petran, Sarin ja Markuksen kanssa viettämään iltaa meille. Ei huvittanut lähteä mihinkään… Markus ja Sari luovuttivat myös hyvissä ajoin, joten jäin Jessen kanssa kahden katsomaan telkkaria ja puhumaan shaibaa. Petra kun oli yhden kaljan juotuaan todennut lähtevänsä unten maille... Sima maistui molemmille ja kun olin jo aivan sammumispisteessä, Jesse saatteli minut sänkyyni. Päätin kokeilla “Petran taktiikkaa” ja pyysin tätä jäämään viereeni - edes hetkeksi. Hetken emmittyään Jesse kömpi saman peiton alle ja minä hymyilin tyytyväisenä. Täähän toimii! - Kerro mulle iltasatu! pyysin ja käperryin miehen kainaloon. Ja Jessehän kertoi. Ei tosin mitään lapsille soveltuvaa iltasatua… Eikä tarinoinnin jälkeiset tapahtumat myöskään olleet mitenkään siveitä. Hyi meitä. - Tästä ei sitten puhuta kenellekkään, sanoin. - Ei tietenkään, Jesse lupasi ja suukotti minua hellästi olkapäähän.
|
|
|
Post by Mila on May 3, 2014 21:06:33 GMT 2
Kaadoin Tuikun ruoka-astiaan tamman jokailtaisen ateriansa ja tiputin kuppiin myös muutaman nuhjuisen porkkanan palan taskuni pohjalta. Tuikku rouskutti ruokaansa hyvällä ruokahalulla ja minä jäin hetkeksi rapsuttelemaan sitä kaulalta. Olimme olleet sen, Kassun ja Nukin kanssa Hillside Stablesissa kisaamassa maastoesteradalla. Olimme Tuikun kanssa sijoittuneet neljännelle sijalle, kun taas ruunien kanssa emme päässeet kymmenen parhaan joukkoon ollenkaan. Ei se mitään. Ensi kerralla sitten menee paremmin - ehkä. Lähdin hakemaan autosta kisavarusteita sillä aikaa kun Markus jakoi muille hevosille ruokia. Iloinen viheltely täytti tallin, kun mies työn touhussa vislaili jotain ärsyttävää renkutusta. - Mila muuten, Inna kyseli tänään et mitä sinun ja Jessen välillä tapahtui vappuiltana, Markus huikkasi perääni kun olin raahaamassa isoa laatikkoa kohti varustehuonetta. Huokaisin syvään ja suunnittelin “rakkaan” kämppikseni murhaamista heti, kun eukon saisin käsiini. - Niinpä tietenkin… Noh, mitäs vastasit? - Sanoin teidän harrastaneen irstasta seksiä siinä sohvalla samalla kun me Sarin ja Petran kanssa luettiin raamattua sekä juotiin muumilimpparia siinä vieressä, Markus vastasi leveästi hymyillen. - Miksi se muuten kyselee tommosia? - Se on jostain saanut päähänsä, että minun ja Jessen välillä on tapahtunut jotain, murahdin ja lähdin jatkamaan matkaani laatikon kanssa. Markus leikki pelastavaa ritaria ja auttoi raskaan laatikon kantamisessa loppumatkan. - Mila, oletteko te Jessen kanssa harrastaneet lakanoiden heiluttelua? Markus kysyä möläytti, kun laskimme laatikon varustehuoneen nurkkaan. Suoristin selkäni ja hieroin sitä rystysilläni haaveillen samalla kunnon hieronnasta. - Ei olla, totesin ykskantaan. - Harmi, Markus huokaisi. - Mä häviin tän vedon… - Minkä vedon? älähdin. - No me tuota, krhhhrmmm, saatettiin muiden kanssa lyödä vetoa siitä, että kui nopeesti sä saat sen Jessen houkuteltua sänkypuuhiin, Markus tupisi haroen hiuksiaan nolon näköisenä. - Voi, olettepas te herttaisia! murahdin. - Ääliöt. Potkut pitäis koko sakille antaa… Ihan vain uteliaisuuttani kysyin, mitä muut olivat veikanneet. Stina oli kuulemma veikannut viikkoa ja Sari oli antanut takarajaksi juhannuksen. Markus oli veikannut, että toukokuun aikana minä saisin Jessen “itselleni”. En kuitenkaan kertonut miehelle, että hänen arvauksensa oli osunut oikeaan. Olimmehan Jessen kanssa sopineet, ettei meidän yhteisestä hetkestä puhuttaisi muille. Sitä paitsi, se oli vain se yksi ilta. Toista ei tulisi, ei ikinä.
Petrakin saapasteli paikalle yksityisten puolelta. - Täällähän te, nainen hymyili. - Miten Mila meni? - Paremminkin olisi voinut mennä, mutta tultiin me Tuikun kanssa neljännelle sijalle, vastasin. - Hienoa! Petra hymyili hieman vaisuna. Liekkö Julian kanssa hieman riitaa tai sitten omatunto kolkutteli kämppikseni takaraivoa edelleen. Lähdimme Petran kanssa sisälle taloon, jossa Inna, Juuso ja Jesse katsoivat televisiota elukoiden kanssa. Rojahdin lattialle istumaan ja nappasin Innalta popcorn-kulhon itselleni. - Osta omat, Inna kitisi ja yritti raastaa kulhoa takaisin itselleen, mutta sain pidettyä sen sylissäni vaikka useimmat popparit lentelivät pitkin lattiaa. Onneksi oli nuo karvaiset imurit paikalla, jotka nopeasti hotkivat herkut kuonoihinsa. - Näytät ihan hamsterilta, Petra nauroi sohvalta kun olin tunkenut suun täyteen poppareita. Mussutin suuni tyhjäksi ja jatkoimme elokuvan katsomista, Inna nukahti sohvalle Juuson kainaloon ja mies kantoi hänet yläkertaan nukkumaan. - Jes, ei tarvitse tänään kuunnella sängynjousien nitinää kun Inna nukahti, Petra hymyili leveästi. - Teidän onnenne, ettei yläkerran äänet kuulu alakertaan niin hyvin! Voi minun korva parkojani. - Onneksi meillä täällä alakerrassa ei ole äänihaittoja, Jesse hymyili ja iski minulle silmää Petran huomaamatta. - Niiiiinpä! mutisin. - Mut nyt armaat karvakaverini, lähdetäänpä nukkumaan! Nousin ylös lattialta ja koirat sekä kissa kipittivät kuuliaisest emäntänsä perässä makkariin nukkumattia metsästämään.
|
|
|
Post by Inna on May 3, 2014 22:53:15 GMT 2
Jessen haaremin arki
#1 AamuAamu meillä Por- Jessen haaremissa alkaa niin, että Petra - tuo ilkeä aamuvirkku - on hereillä jo ennen kukonlaulunaikaa. Useimmiten ilman herätyskelloa heräävä Petra, nousee ylös sängystään, talsii alakerran vessaan pesemään hampaansa ja kasvonsa ja painuu takaisin huoneeseensa pukemaan vaatteet päälleen. Nainen ei kauheasti aikaa kuluta ulkonäköään “parannellen”, vaan kiskaisee päälleen gollarit ja hupparin. Sen jälkeen jos nainen on kiltillä päällä, hän suuntaa alakertaan syömään aamupalaa. Petra on talostamme ainoa, joka ei juo kahvia, nainen on teemiehiä. Kupposellisen teetä hän juo Aamulehti seuranaan, kunnes seuraava aamuvirkkumme on hereillä, eli Jesse. Jesse nyt muutenkin herää aikaisin, koska suuntaa aina töihin. Kauheasti en ole tuttavuutta tehnyt Jessen aamupuuhiin, mutta miehen mukaan hän on fressi heti, kun herää… miehet. Eli Jesse vain kiskoo työvaatteensa päälle ja istahtaa kahvittelemaan aamukahvejaan ruokapöydän ääreen. Tietysti pestyään hampaansa ensin. Uskoisin, että Milalta olisi paras kysyä, mitä mies tekee aamuisin - hän sen varmasti tietää, vaikka sitä myönnäkään. Herätessään Mila on hyvin hidastempoinen. Herätyskellon soitua, naisella kestää varmaan puoli tuntia raahautua ylös sängystä ja suunnata vessaan. Sinnekin nainen pääsee todella vaivalloisesti. Aikaa vessassa naisella menee ainakin tunti ennen kuin Mila pääsee aamupalapöytään syömään aamupalaansa yhä ihan unessa. No, sitten olen minä. Pistän kyllä aina herätyskellon soittamaan ajoissa, mutta herran jestas sitä torkutuksen määrää! Siksi minulla tulee aamuisin aina kova kiire. Herään puoli tuntia ennen kuin pitäisi jo lähteä kuluttamaan koulunpenkkiä. Siispä aamualkaa kiroamisella ja nopealla vaatteiden kiskomisella päälle, vessaan ryntäämisellä - usein Mila hidastelee siellä yhä, jolloin vain hakkaan ovea, kunnes nainen tulee ulos - hampaiden pesulla, hiusten harjauksella ja nopealla meikkauksella. Näiden jälkeen kittaan nopeasti kahvini kurkusta alas ja alan hoputtelemaan Petraa, joka usein minun kyydillä kulkeutuu myös kouluun. Koirat jäävät usein aamuisin Milan vastuulle tai sitten heitän omani tarhaan odottamaan pelastajaansa.
|
|
|
Post by Mila on May 5, 2014 21:40:02 GMT 2
06.05.2014 Vinski ja Kakru telmivät pihatossaan minun saapastellessa paikalle. Orivarsat lopettivat leikkinsä ja kipittävät aidan viereen tervehtimään minua. - Mitä jätkät? höpötin varsoille ja yritin parhaani mukaan antaa molemmille yhtäpaljon huomiota kuin vain mahdollista. - Pitäiskö meidän lähteä pienelle kävelylenkille? Mitäs sanotte? Pitää vaan hakea joku toinen apuriksi, enhän minä teille kahdelle pärjäis, lässytin. - Tännehän sinä karkasit, kuulin Jessen äänen takanani. - Hei, tulit just sopivasti, ilahduin, vaikka hieman ihmettelinkin et mitä se mies minun perässäni kipitti. Luulin hänen lähteneen maastolenkkimme jälkeen talolle syömään ja ihmettelemään. - Niinkö? - Joo, lähdetäänkö käymään vielä pikkulenkki tuolla maastossa? Näiden kahden kauhukakaran kanssa, sanoin ja osoitin orivarsoja, jotka kilpaa yrittivät syödä toistensa riimuja. - Käy, Jesse hymyili ja otti vastaansa minun ojentaman riimunnarun, joka kuului Vinskille. Kakru antoi itsensä vaivatta kiinni, mutta Vinski meinasi ensin juoksuttaa Jesseä, mutta kun huomasi minun taluttavan kaverinsa ulos pihaton portista, se antoi miehen ottaa itsensä kiinni mukisematta. Annoimme varsojen tutkia uusia paikkoja kaikessa rauhassa. Kello läheni jo kahdeksaa, joten mitenkään pitkää reissua emme voineet heittää. Enkä kyllä olisi jaksanutkaan. - Mitenkäs kämpän etsiminen edistyy? kysäisin Jesseltä ohimennen. Missään nimessä en kyllä halunnut, että komistus pakkais tavaransa ja häipyisi, mutta tosiaan, mistäs sitä ikinä tietää. - Ai, no tuota… En minä oikeastaan ole edes etsinyt vähään aikaan, Jesse sanoi. - Mikäs täällä ollessa. - Niin kun on niin mahtavat kämppiksetkin, nauroin. - Jokamiehen unelma, kolme naiskämppistä! Jesse hymyili leveästi ja nyökkäsi. - Niinpä juuri. Hiljaisuus taas laskeutui keskuuteemme ja kuului vain orivarsojen pärskähtelyt, kun saavuimme erään pellon reunaan. - Ompa kivan näköinen taivas, tunnelmoin kun katselin taivaanrannan maalautuvan oranssin ja vaaleanpunaisen värin sekamelskaksi auringon laskeutuessa. Jesse seisahtui viereeni katselemaan auringonlaskua. - Pitäiskö meidän lähteä takaisin? Jesse kysyi ja nyökkäsin. Samassa Kakru tönäisi minua niin, että horjahdin Jesseä päin. Mies nappasi minut nopeasti kiinni ja jäin hölmistyneenä “makaamaan” tämän käsivarsille. Siinä me hetki tuijotettiin toisiamme, kunnes Jesse hieman varovaisesti kumartui minua kohti ja painoi huulet huuliani vasten. Tuhannet perhoset lehahtivat lentoon vatsassani ja olin varmasti punainen kuin paloauto. Mutta en kyllä tönäissyt Jesseä kauemmaksi - päinvastoin. Herkän hetkemme pilasi minun naurukohtaus. - Noh? Jesse naurahti hämmentyneenä ja katsoi minua kummissaan. - Toi kohtaus oli niin kuin jostain surkeasta romanttisesta komediasta, hihitin enkä saanut nauruani loppumaan. En todellakaan. Räkätin niin kuin joku mielipuoli koko matkan tallille. - Sekopää, Jesse hymyili, kun tirskuen irrotin narun Kakrun päitsistä ja annoin sen syöksyä Eljaksen luo, joka oli parhaillaan jakamassa pojille niiden iltaruokia. - Siitä ei sitten puhuta, hihitin, kun Jessen kanssa kävelimme kohti taloa. - Ei tietenkään, Jesse hymähti. - Okei, nyt naama peruslukemille, sanoin tuimasti kun avasimme ulko-oven. Koirat syöksyivät heti ovelle vinkuen ja haukahdellen. Silitin ja rapsuttelin kaikki elikot läpi ennen kuin raivasin tieni huoneeseeni niiden läpi. - Suihku on mun, kuulin Jessen karjuvan huoneestaan. - Joojoo, me ollaan käyty jo! kuului Petran ja Innan vastaukset olohuoneesta. - Tuliko Mila jo sisälle? - Tuli tuli! Jesse vastasi kävellessään huoneeni ohi pelkkä pyyhe ymärillään. Tahtomattani jäin tuijottamaan sitä jumalaisen näköistä kroppaa. - Tuutko mukaan? hän kysyi virnistäen nähdessään katseeni. Taas tuo kysymys. Eilenkin oli udellut tulisinko hänen mukanaan suihkuun, mutten kehdannut vastata siihen mitään - enkä kyllä ehtinytkään kun Inna oli paukannut paikalle. - Jos noi kaks ei olis tuolla niin saattasin vaikka tullakkin, vastasin hiljaa. Jesse nyökkäsi ja iski minulle silmää lähtiessään. Aaaaa, miksi sen pitää olla noin komea? Huoh. - Et sitten tuhlaa kaikkia lämpimiä vesiä, huikkasin Jessen perään. Jääkylmä suihku ois kyllä tehnyt tässä mielentilassa enemmän kuin hyvää. Laahustin keittiöön juomaan kupposen teetä ja näin syrjäsilmällä, kuinka Inna ja Petra kurkkivat oven raosta. - Niin? - Oliko kiva päivä? Inna kysyi. - Ihan normaali, mutisin ja kaadoin kiehuvaa vettä mukiin. - Vietit aika paljon aikaa Jessen kanssa, Petra totesi. - Me huomattiin että te lähitte varsojen kaa kävelylle.. - Niin? Vietänhän minä teidänkin kanssa paljon aikaa, nauroin. - Mitä sitten? Petra huokaisi syvään ja katsoi Innaa kuin apua pyytäen. Inna tuijotti minua muka-vihaisesti ja yritti katseellaan saada minut murtumaan. - Ei se oo saanut, Inna totesi lopulta. - Ainakaan vielä. Nakkasin Innaa käteeni osuneella talouspaperirullalla ja käskin hankkia elämän. Istahdin pöydän ääreen hörppimään teetä ja mussutin parit keksit enimpään nälkääni. Kuulin Jessen tulevan suihkusta ja päätin itse luikahtaa suihkuun. Pesuhuoneessa tuoksui aivan Jessen suihkugeeli ja huomasin nuuhkuttelevani ilmaa niin kuin mikäkin sekopää. Nopeasti pesin itseni ja kipitin sitten omaan huoneeseeni pukemaan yövaatteet ylleni, jonka jälkeen kävin vessassa kuivaamassa hiukseni, jotta ne eivät olisi aamulla kuin milläkin harakalla. Vielä hampaat puhtaaksi ja olisin valmis yöunille. Huomenna pitäisi taas herätä aamutallin tekoon… Petra, Inna ja Jesse loikoilivat vaihteeksi olohuoneessa ja ilmoitin heille lähteväni nukkumaan, joten tv:n mölytasoa saisi hieman laskea. Möngersin peiton alle ja kaappasin Tohelon kainalooni. Kännykkä piippasi viestin merkiksi ja ihmettelin, kuka pirkule siihen aikaan viestiä laittaa. Näytössä luki Jessen nimi ja vapisevin sormin avasin viestin luettavaksi. “Saako tulla viereen, kunhan nämä kaks menee nukkumaan?”Tuijotin viestiä hetken hölmistyneenä ja mietin, olisiko Petra ja Inna saaneet Jessen puhelimen käsiinsä. Se tosin oli aika mahdotonta, sillä Jesse oli tosi tarkka puhelimestaan eikä päästänyt kyseistä kapistusta näkyvistään ihan helposti. Sydän tykyttäen kirjoitin vastauksen viestiin. “Saat.”Eikös meidän pitänyt olla ihan vain kavereita?
|
|
|
Post by Mila on May 7, 2014 13:14:57 GMT 2
Tallikisan tunnelmia ja vähän muutakin (etuajassa, koska viikonloppuna menoja)
09.05.2014- Muistakaa, että myös siisti ulkonäkö vaikuttaa pisteisiin, hölötin tallikäytävää pitkin astellessani. Tuntilaiset puunasivat hoitsujaan hiki hatussa kisakuntoon ja minä ohjeistin heitä tarvittaessa. Ihan hyvin he näyttivät pärjäävän, joten menin taukohuoneeseen löhöämään ennen kuin pitäisi lähteä tuomaroimaan kisoja. Stina pitäisi huolen kioskista, Sari räpsisi kuvia ja minä sekä Helena toimittaisiin tuomareina Markuksen kanssa. Eljas taas huolehti, että ratsastajat tulisivat oikeassa järjestyksessä radalle.Ensimmäiseksi oli luvassa koululuokat, joista ensimmäisen luokan voittivat Julia ja Kiara. Toisessa luokassa Satu nappasi voiton Ninninsä kanssa. Seuraavassa luokassa oli yksityisten omistajien mittelö, sillä kukaan hoitajista ei ollut uskaltautunut Vaativaan luokkaan. Ylpeänä katselin Petran ja Hukkiksen työskentelyä. Hukkis oli niiiiiiiiiiiiiin komea. Ja voitonhan he loppujen lopuksi nappasivat kyseisestä luokasta. Jesse tuli hyvänä kakkosena perässä… Sitten olikin “lakisääteinen” ruokatauko, jonka jälkeen ruvettiin väsäämään esterataa pystyyn. Esteradan pituus oli sama jokaiselle ratsukolle, mutta esteiden korkeutta nostettiin tai laskettiin ihan hevosen tason mukaan. En voinut muuta kuin hymyillä ylpeänä, kun Jesse ja Daniela nappasivat voiton esteluokasta aivan vaivatta. Rosanna ja Rino eivät kyllä pisteissä kauaksi jääneet voittajaratsukosta, mutta todellinen yllätys oli kyllä kolmannen sijan napannut Salla. Pikkuinen poni kyllä näytti pystyvänsä ihan mihin vain! Tosin, oli se Julian ja Kelmin neljäs sija myöskin aika ihme… Sen päivän kisailut olikin sitten siinä. Huomenna uusiksi…Menin kiertelemään tallille ja kyselin ihmisiltä tunnelmia koskien ensimmäistä kisapäivää. Jonna nurisi jotain Eetun tottelemattomuudesta, mikä ei sinänsä yllättänyt. Koululuokka ei kaksikolla kovin kaksisesti mennytkään Eetun heittäytyessä ihan mahdottomaksi kauhukakaraksi. - Noh, huomenna sitten paremmalla onnella eteenpäin, lohdutin Jonnaa, joka hymyili pienesti. - Toivotaan niin, Jonna hymähti. Suuntasin kulkuni yksityisten puolelle. Petra kyykki Hukkiksen jalkojen juuressa pesupaikalla huolestuneen näköisenä.- No?- Perhanan koni meni ja kolautti jalkansa sillon, kun tultiin esteradalta pois! Petra tuhisi. - Missä välissä? ihmettelin. - En mä vaan oo huomannu…- Siis siinä ku lähettiin kentältä. Siihen tolppaan… En osaa selittää… Petra ärähti suuttuneena. - Pystyttekö te osallistuun huomenna? huolestuin ja rapsutin Hukkiksen turpaa siinä seistessäni.- Eiköhän… Petra huokaisi. - Toivon mukaan. - Kuuleppa Hukkis, sinä et nyt rupea jalkasi kanssa temppuileen, onko selvä? Voitat huomenna kaiiiiiiikki kun oot niiin hieno jätkä, niiiiih, lässytin suu vaahdossa. Petra pyöritteli huvittuneena päätänsä, kun jumitin höpöttämään Hukkikselle niitä näitä. Lähinnä muistutin oria siitä kuinka komea se on ja niin edelleen. - Tolleenko sä Jessellekkin lässytät, Juuso heitti kävellessään ohi.- Älä säkin kehtaa, huokaisin turhautuneena ja jatkoin Hukkiksen lääppimistä.Yritin pitää naamani peruslukemilla kun Jesse käveli vähän väliä ohitseni kantaen Danielan tavaroita omille paikoilleen. Taistelin punastumista vastaan varsinkin silloin, kun Jesse salaa iski minulle silmäänsä. - Siirryppä siitä nyt, että saan tän karsinaansa, Petra komensi, kun olin jäänyt jumimaan siihen Hukkiksen eteen.Kohteliaasti tein kaksikolle tietä ja kompastuin taakseni jätettyyn harjapakkiin. Tunsin kaatuvani taaksepäin, mutta ennen kuin iskeydyin takapuolelleni maahan, tunsin käsivarret ympärilläni jotka nostivat minut takaisin pystyyn.- Kiitos, hymylin Jesselle joka hymyili sitä sydämet sulattavaa hymyään.- Yritähän pystyssä pysyä, Jesse naurahti.- Nehän käy jo toisiinsa käsiksi ihan julkisesti, Inna hihkaisi. - Joko te myönnätte suhteenne?- Inna, mitä me sovittiin? Sä et utele enää ikinä jos… Jesse muistutti.- Et sä oo vielä mua voittanut, Inna puuskahti. - Vielä.Jätin kaksikon kinastelemaan keskenään ja lähdin itse keittämään kahvit taukohuoneeseen. Eljas oli hakenut hevoset sisälle, jotka eivät tallikisoihin osallistuneet. Minun tarvitsisi vain nakata niille iltapöperöt naamaan eteen. Laskeskelin pistetilannetta ja tein paperitöitä ennen kuin oli aika jakaa hevosten iltakaurat.Se oli nopeasti tehty, sillä Inna lupautui ruokkimaan yksityisten puolen kaaki...hevoset, joten minun ei tarvinnut siitä murehtia. Jesse ja Juuso olivat puolestaan käyneet pihaton sakille nakkaamassa iltakaurat.Raahaduin väsyneenä sänkyyni ja nukahdin melkein samantein…10.05.2014 Toinen kisapäivä alkoi tavanomaisesti. Muut tappelivat suihkuvuoroista ja itse venytin ylösnousemusta mahdollisimman pitkään. Miksi nää aamut oli aina niin kamalia? Tai ei aamuissa sinänsä mitään vikaa ollut, vaan siinä, että piti nousta lämpimän peiton alta.- Armon tuomari, tässä teille aamukahvit vuoteeseen, Inna ilmoitti huoneeni ovelta ja tuoreen kahvin tuoksu täytti pienen huoneeni. Tukka pystyssä kömmin istumaan ja nappasin kahvikupin kätösiini.- Haistan lahjontaa, haukottelin.- Haistan pierun, Inna totesi nyrpistäen nenäänsä. - Se oli Wienna… - Justiinsa joo, syytä vaan muita. Viattomia luontokappaleita.Hörpin kahvia kaikessa rauhassa Innan lässyttäessä elukoille.- Eiks sun pitäis olla laittamassa Ullaa jo valmiiksi? kysyin vilkaistuani kelloa.- Voi perse, Inna älähti. - Ole hyvä kahvista, muista tämä kun tuomaroit kisoja! Mun on pakko voittaa Jesse!Pudistelin päätäni huvittuneena ja vääntäydyin ylös peittoni alta. Eiiii jaksais, eiiiii huvittais. Mutta raskas uurastuksemme palkittaisiin sitten illemmalla, kun olimme sopineet lähtevämme vähän tuulettumaan paikalliseen räkälään. Petra oli jo lupautunut kuskiksi, kuulema sai alkomahooli riittää hänelle vähäksi aikaa. Ei tekis varmasti pahaa meille muillekkaan… Pakko pitää parin viikon tipaton! Jos juhannuksena sitten seuraavan kerran… HAH.
Kusetin koirat läheisen pellon laidalle ennen kuin raahasin ne häkkeihinsä päiväksi. Tallilla kävi jo täysi kuhina ja ensimmäisen luokan osallistujat olivat valmiina koitokseen. Rojahdin Helenan vieren kivikovalle penkille ja haukottelin makeasti. Miten voi väsyttää näin sikana vaikka nukuin kuin tukki? Pienessä kierossa mielessäni kävi mielessä, kuinka minua mahtaisi väsyttää jos Jesse olisi ängennyt viereeni yöksi, mutta… Niih. Ei ollut kömpinyt saman peiton alle viime yönä. Matala profiili ja silleen…. Tänään Helpon C:n voittajaksi selviytyi Lispe ja Huhu. Velipoika Vika Tessan kanssa nappasi toisen sijan. Jonnan mieliksi Eetu oli taas tänään sitä mieltä, että kouluradan vääntäminen on ihan hanurista. Hän menisi mieluummin pukkilaukkaa pitkin maneesia… Helposta A:sta itselleen ja hoitsulleen nappasi ykkössijan Rebekka ja Rino. Vaativan tason luokan voiton tällä kertaa nappasi Juuso ja Mara, Inna tuli Ullansa kanssa hyväksi kakkoseksi. Hukkis vaikutti hieman vaisulta eiliseen verrattuna, joten se sijoittui viimeiseksi. Liekkö se jalka oikeasti vaivannut oria, vaikkei se kyllä ontunutkaan. Tiedä häntä.
Oli taas ruoka-aika, joten ei muuta kuin murusta rinnan alle, jonka jälkeen kasattiin taas esterata maneesiin. - Sun on parempi voittaa, kuiskasin Jesselle raahatessamme puomeja paikoilleen. - Inna pakottaa sut pitämään lupauksesi jos se kerää enemmän pisteitä. - No, olisko se niin kamalaa vaikka sille kertois? Jesse kysäisi. Hyvä etten tiputtanut puomia varpailleni. Niin yllätyksenä Jessen kommentti tuli. - Eiiii, mutta mehän sovittiin et… vaikenin Rebekan kipittäessä ohitsemme. - Ei puhuta meistä kenellekkään. - Sä siis haluat, että pysytään ihan hiljaa meistä? Jesse varmisti. - Haluan! - Okei, sitten ollaan hiljaa, Jesse lupautui. - Omanlaista jännitystähän tää salailukin tuo tähän suhteeseen… - Ai, nytkö meillä on jo suhde? - Mikä lie säätö, Jesse hymyili ja iski silmäänsä. - Palataan, pitää mennä lämmittelemään Daniela. Jäin naama punaisena kasaamaan loput esteistä. - Jaaaa, vai että semmosta, Helena hymähti Jessen kadotessa paikalta. - Mitä? - Mihis sinä sen Oskarin oot jättäny? Helena vinoili. - Unohtuko se samantein kun sait tuon miespuolisen vuokralaisen? - Älä nyt sinäkin aloita, huokaisin. Helena palasi naureskellen tuomariston tuolille ja minä kipitin kuuliaisena tämän perässä omalle paikalleni. Esteluokka saattoi alkaa. Yksitellen ratsukot hyppäsivät esteiden yli (tai läpi, niin kuin Tohveli päätti tehdä), kunnes kaikki olivat radan suorittaneet.
- Kolmanneksi tuli Tessa ja Vika, toiseksi Julia ja Kelmi… Helena kailotti mikrofoniin esteluokan tuloksia. - Voittajaksi selviytyi Inna ja Ulla. Aplodit raikasivat yleisöstä, kun Inna ratsasti pikaisen kunniakierroksen Ullallaan. Hitto vie, ei kai se nyt menny Jessestä edelle pisteiden osalta. Noh, kohtahan se selviäisi…
Inna ja Jesse kuitenkin tulivat tasapisteille loppujen lopuksi. Molemmat keräsivät 18pistettä. Tallin mestariksi kruunattiin Tessa, joka sai napattua itselleen huimat 21pistettä. Inna ja Jesse saivat palkinnoksi 50v€:n arvoisen lahjakortin Equestrian PRO:hon, Tessalle taas tuli 100v€:n lahjakortti sekä kunniakirja. - Kakkua, kahvia ja teetä tarjolla taukohuoneessa kaikille osallistuneille, ilmoitin isoon ääneen. - Ensin hoidetaan tietenkin hevoset!
Menin keittelemään kahvit valmiiksi ja kiehautin teeveden. Stina oli tuonut tätä päivää varten tehdyt kakut paikalle ja asetteli ne nätisti keskelle pöytää. Kun kaikki osallistujat olivat paikalla, annoin Tessalle luvan aloittaa kakun leikkaamisen. - Eiks sulla Tessa ole jo muutenkin juhlimisen paikka? Vuoden oot jo kestäny meikäläisiä, hymyilin leveästi. - Hih, niinhän siitä taitaa jo vuosi olla, Tessa naurahti. - Niin se vaan aika menee.
xx Sitten alkaakin se ehkä ei-niin-lapsille tarkoitettu osuus xx
Rupattelimme niitä näitä hoitajien kanssa ennen kuin porukka alkoi hupenemaan paikalta ja itsekkin lähdin talolle. Markus hoitaisi iltatallin teon, joten siitä ei tarvinnut stressata. Sari liittäytyi seuraamme siksi aikaa, että hänen armas poikaystävänsä saisi työnsä tehtyä. - Jääkää tekin istumaan iltaa, maanittelin. - Eiii pysty. Huomenna pitäis olla skarppina serkun lapsen ristijäisissä, Sari huokaisi ja pyöräytti silmiään turhautuneena. - Ei sinne parane vanhalta viinalta haisten mennä. Hymähdin harmistuneena. Sarin kanssa ennen oltiin kuin paita ja perse, mutta nykyään olimme viettäneet yhdessä aikaa vähemmän ja vähemmän, mikä harmitti minua. Rojahdimme Sarin kanssa sohvalle ja avasin yhden oluen. Äänestä päätellen yläkerran pariskunnat olivat… khrmm… vaihtamassa vaatteita, joten he tuskin ihan heti tulisivat alakertaan. Jesse astui eteiseen syli täynnä polttopuita. Koirat pyörivät miehen jaloissa kuten aina ja mies komensi niitä kauemmas. - Koirat, tänne! käskin ja karvalauma säntäsi hirveää kyytiä olohuoneeseen. - Lämmitän saunaa, Jesse ilmoitti. - Hyvä, hymyilin. - Kiitos! Jesse jatkoi matkaansa saunalle ja me Sarin kanssa jäimme katselemaan miehen perää(n). - Mä en vieläkään voi uskoa, ettet sä ole tuota saanu napattua itselles, Sari huokaisi. - Jos ei olis mulla Markusta niin…. Purskahdin nauruun. Voi Sari, tietäisitpä vain… - Eiks mun pitäis odottaa sun kannustamana juhannukseen ennen kuin isken näppini Jesseen? sanoin kujeillen. - Mit… - Mä tiedän teidän paskiaisten vedosta, nauroin. - Markus kertoi. Sarin naama lehahti punaiseksi ja hän mutisi jotain epämääräistä. Jotain Markuksen tappamisesta.
Juuso ja Inna tömistelivät alakertaan, kun taas Petra ja Julia jäivät vielä yläkertaan. - Sari, moro, Inna hihkaisi naisen nähdessään. - Otatko kaljan? - Ei kiitos, pitää vielä mennä kotiin tänään, Sari kieltäytyi kohteliaasti. - Höh, olisitte jääneet bilettään meiän kaa. Sari kertoi miksei ainakaan hän voinut kännejä tänään vetää. - Markushan se saattas varmasti jäädäkkin… - Hei kato, oot meille kakkoskuskina, Juuso heitti. - Petra aikoi olla myös vaan eihän me kaikki mahduta samaan autoon. Sari kohautti harteitaan ja lupasi harkita asiaa. - Mutta en minä hirmu myöhään voi olla, kun tosiaan huomenna ne ristijäiset… Inna laittoi stereoista Voicen kuulumaan ja musiikki valtasi pienen vaatimattoman lukaalimme.
- Sauna ois lämmin, Jesse ilmoitti. - Mahtavaa, kuului Markuksen hihkaisu ulko-ovelta. Ilmeisesti mies oli saanut hommat tallilla hoidettua, kun rymisteli sisälle. - Saako raskaan työn raataja yhden oluen. - Ota pois vaan, vastasin. - Sari lupautui meille kakkoskuskiksi, joten sulla on lupa ryypätä! - En mä kyllä vielä luvannut, Sari nauroi. - Mutta samapa tuo on lähteä teitä känniläisiä kyytsäämään.
Miehet painelivat saunaan ja me naiset jäimme juoruamaan niitä näitä olohuoneeseen. Inna ja Petra juottivat minulle melkein kaksin käsin oluita sillä periaatteella, että tarpeeksi kännissä myöntäisin minun ja Jessen välillä olevan jotain sutinaa. - Nice try, hymähdin ja kulautin loput kaljasta alas kurkustani. Miesten älämölö kuului olohuoneeseen asti ja pian kolmikko kömpivät ulos bastusta pyyhkeet ympärillään. Ei yhtään hullummat kropat kenelläkään, tuumasin pienessä kierossa mielessäni. - Naisten vuoro, Jesse ilmoitti. - Jos tarviitte selänpesijää, niin mä ilmottaudun vapaaehtoiseksi, Markus hölötti. Ilmeisesti mies oli kerennyt naukkailla enemmänkin olutta - jutuista päätellen. - Äläpä höpötä, Sari nauroi.
Kun olimme saunoneet, alkoi laittautuminen kuppilaa varten. Ei meinannut meikkaamisesta tulla mitään, sillä pienessä hiprakassa varsinkin ripsivärin laitto tuotti vaikeuksia. - Ai perskele, murahdin kun tökkäsin ripsiharjalla itseäni silmään. - Mitä se noituu täällä, kuulin Jessen kysyvän huoneeni ovelta. Siristelin silmiäni, sillä vesi valui “vahingoittuneesta” silmästä kuin seulasta. - Yhtä hemmettiä tää meikkaaminen, tuhisin ja hinkkasin kämmenselällä silmääni. Jesse tuli luokseni ja nosti käteni pois silmän edestä. Näytin varmasti todella hehkeältä. - Etköhän sä hengissä selviä, Jesse hymyili ja pyyhkäisi kyyneleet pois poskeltani. Pieni vilkaisu ympärille ja kun ketään uteliasta ei paikalla näkynyt, hän kaappasi minut syleilyynsä ja muiskautti suukon huulilleni. Mieluusti olisin paukauttanut huoneeni oven kiinni ja jatkanut suutelointia niin, että vaatteetkin olisi ykskaks lentäneet nurkkaan, mutta ei… - Milaaaaa, onks sulla ripsentaivutinta, kuului Julian kiljunta jostain ja irrottauduimme vastahakoisesti Jessen kanssa toisistamme. - ON! TUU HAKEEN, karjuin takaisin.
Baarissa oli porukkaa ihan perskeleesti. Myös “ihana” ystävämme Ilona keikisteli baaritiskin lähettyvillä kaikille kakslahkeisille ja meidät nähdessään, hän taikoi kasvoilleen tekopirteän hymyn. - No, mutta heiii, hän lirkutteli ja kopisteli korkkareillaan luoksemme. Markus ilmoitti lähtevänsä tilaamaan juomista ja pakeni paikalta. - Terve terve, huokaisin. Ilona parkkeerasi timmin peppunsa Jessen ja Juuson väliin ja loi miehiin merkittäviä silmäyksiä. - Tarjooks pojat mulle jotain juotavaa? Ilona lirkutteli. - Ei tarjoo, Inna murahti ja kaappasi Juuson kuumaan suudelmaan. Ilona nyrpisti nenäänsä ja kääntyi sitten Jessen puoleen. - Entäs sinä sitten? - No, mitä saisi olla? Jesse kysyi. - Joku hyvä paukku, Ilona sanoi tyytyväisenä ja siveli hellästi Jessen kättä. Hitto mun teki mieli kuristaa toi eukko tuohon paikkaan. Jesse lähti hakemaan Ilonalle juomista ja me jäimme naisen seuraan. - Mies minun makuuni, Ilona tirskahti katsellessaan Jessen perään. - Ja monen muun, mutisin lonkerotuoppiini. - Mä en tajuu, mitä mä oon nähnyt… tossa, Ilona kikatti humaltuneena ja osoitti paikalle saapuvaa Markusta. Sari näytti siltä että repisi hiustenpidennykset Ilonan päästä sillä sekunnilla, mutta hillitsi itsensä. - Vieläkö sä siinä oot, Markus murahti Ilonalle. - Eiks sulla oo muuta seuraa? - Mun tämän illan seura tulee tuolta, Ilona hymyili merkitsevästi Jessen suuntaan, joka kantoi pöytään juomista vähän kaikille. Markus tuhahti huvittuneena. - Niin varmaan.
Ilonan paukahdettua paikalle, alkoi minullekkin kirkas viina maistumaan. Varsinkin silloin kun Ilona melkein väkipakolla veti Jessen tanssilattialle ja hinkkasi itseään miestä vasten. Eikä se näyttänyt Jesse haittaavan - päinvastoin. - Mila on jo ihan naamat, Inna nauroi. - Entäsh shitten? murahdin ja kaivoin piilossa olleen savukeaskin laukkuni uumenista. Olin muka lopettanut tupakanpolton, mutta nyt tarvitsisin nikotiinia - HETI. Kompuroin tupakkahuoneeseen ja sytytin savukkeen hermostuneena. - Mila moi, kuulin tutun äänen takaani. Käännähdin ympäri ja näin Joonaksen nojailevan tupakkahuoneen seinään nortti huulessaan. Voi v…. Mikä kusipäiden kokoontumisajo täällä tänään oli? Ensin Ilona, nyt Joonas… Kohta varmaan Oskarikin pelmahtaisi paikalle. Olis just sitä mun tuuria. - Terve, huokaisin. - Mitä kuuluu? Joonas jatkoi jutusteluaan vaikka minun teki mieli vain juosta pää kolmantena jalkana hemmettiin. - Hyvää, kiitosh, sönkötin. - Ei olla nähty vähään aikaan. - Ei niin, sanoin ja lisäsin lausahduksen loppuun mielessäni “Luojan kiitos!” - Pitää mennä kusjelle, mutisin, tumppasin savukkeen ja pakenin paikalta.
- Tahdon kotiin, ilmoitin Petralle. - Nyt heti. - Mikäs sulle tuli? Julia ihmetteli. - Kuis sä jo nyt kotiin… - Vitun Joonash on täällä ja tuo Ilona ottaa päähän! ärähdin ja vilkaisin tanssilattialle, jossa Jesse ja Ilona edelleen jatkoivat soidintanssiaan. - Joonas? Missä? Sari nauroi. - Markus, sun veljes on täällä. - Missä? - Tupakkahuoneesha ainaki äskhen, mutisin. Markus sanoi menevänsä velipoikaa moikkaamaan. - Joten, veisitkö mut kotiin? käännyin kämppikseni puoleen. - Ei vielä, jooko? Petra huokaisi. - Mä vähän luulen että nää muut eivät ainakaan tahdo kotiin. - Viet vaan mut, pliis! Tuu sitten takaisin… Petra nyökkäsi, muiskautti pusun Julian poskelle ja lupasi tulla pian takaisin. - Mihin sä lähdet? Jesse kysyi tullessaan pöydän luo hakemaan kurkun kostuketta. - Kotiin. Pidä hauskaa, sanoin murhaavasti ja mulkaisin Ilonan suuntaan, joka hoippui Jessen perässä kuin mikäkin koiranpentu. - Ei kai sulla vielä kunto loppunut, Ilona hihitti ja kaappasi Jessen käden käsikynkkään. - Jatketaan tanssia vielä… Jooooohan? Jesse pyysi Ilonaa odottamaan hetken ja kääntyi sitten minun puoleeni. - Älä mee, Jesse pyysi. - No ei huvita yksinään katsella, kun kaikki kuhertelevat, murahdin. - Miten niin kaikki? - Inna ja Juuso, Petra ja Julia, Markus ja Sari, sinä ja Ilona… - Eihän me Ilonan… - Säästä selitykses semmoselle joka niitä uskoo, ärähdin ja lähdin myrskyn merkkinä narikan kautta pihalle, jossa Petra jo odotteli. - Vaahterapolkuun, kiitos!
Muut tulivat pari tuntia minun jälkeen takaisin. En ollut saanut unta, sillä minua niin otti päähän, joten mökötin yksinäni keittiössä ja kittasin jäljelle jääneitä kaljoja kaksin käsin kurkustani alas. Onneksi Petra oli luvannut hoitaa huomenna tallin, kun ei krapulasta kärsisi. Hyvä. Koska mulla tulisi ainakin olemaan semmonen krapula et oksat pois! Nuokuin pöydän ääressä ja näin, kuinka Sarin kyydillä tulleet Inna, Juuso ja Julia rymistelivät sisään. - Misshäs Petra ja Jesse? sönkötin. Inna ja Julia vilkaisivat toisiaan ja Juuso pakeni paikalta. - Lähtivät viemään Ilonaa kotiin, Julia mutisi. - Jaa, jääköhän Jesse sille tielle sitten… murahdin ja yritin pitää naamani peruslukemilla. - No, jos se Ilonasta on kiinni, niin varmasti jää, Inna naurahti kepeästi. - Et kai sinä ole mustasukkainen? - No en! valehtelin. Eihän me seurusteltu Jessen kaa… Ei mulla ollut nokan koputtamista asiaan, vaikka se toista naista kävis… Noh… Tiedättehän te. Suuttuneena läksin omaan makkariin ja hakkasin päätä tyynyyn. Vitun Ilona. Vitun Jesse. Vitun KAIKKI. Taistelin suuttumuksen kyyneliä vastaan, mutta turhaan. Ties mitä se Jesse Ilonan kanssa tälläkin hetkellä tekisi. Varmaan imuttelisivat toisiltaan kielet irti, jonka jälkeen vaatteetkin lähtisivät ja… Ei. En saanut ajatella sitä. Huone pyöri ympäri ja suljin silmäni, ettei oksennus olisi tullut. Ja sammuin.
- Nukutsä? havahduin ääneen kesken känniunieni. Raotin silmiäni ja näin Jessen istuvan sängyn reunalla. - Painu helvettiin, murahdin ja piilotin pääni tyynyn alle. - Mikä sulla on? Jesse ihmetteli ja silitteli selkääni huolestuneena. - Ei kuule mikään! Mene sinne Ilonas luo, ärähdin tyynyn alta. - Ilonan? Hyi, en varmasti! Jesse naurahti. - Oletko mustasukkainen jostain? - Kyllähän mä näin, miten hyvin te viihdyitte toistenne kanssa, huokaisin. - Ihme kun edes tulit tänne yöksi. - En mä ainakaan viihtynyt, Jesse huokaisi. - Ällöttävä tyrkky koko nainen. Hymy karkasi huulilleni, mutta onneksi Jesse ei sitä nähnyt kun olin edelleen piilossa tyynyn alla. - Väitätkö, ettei Ilona ois sua luokseen halunnut? kysyin. - En! Halushan se, hyvä ettei väkisin repinyt minua ulos autosta, Jesse kertoi. - Mikset menny? Olisit saanu naista! - Miksi olisin? Ei kiinnosta tommoset eukot, Jesse hymähti. - No, mimmoset sitten? Jesse repäisi tyynyn pois kasvoiltani ja suuteli minua hellästi. - Mitäpä luulet? Esitin edelleen suutahtanutta, mutta en estellyt kun Jesse riisui päälyvaatteet pois päältään ja kömpi peiton alle viereeni. - Haiset ihan vanhalle viinalle, mutisin, kun Jesse kaappasi minut kainaloonsa. - Niin sinäkin. - Sulla jäi ovi auki, sanoin nähdessäni huoneen oven olevan hieman raollaan. - Käy laittaan se kiinni! - Juu, suljen sen kohta, Jesse sanoi ja silitti hellästi olkapäätäni. Painoin itseni lähemmäs Jesseä ja suutelin miestä ahnaasti. Kohta en edes muistanut, että olin Jesselle suuttunut...
|
|
|
Post by Petra on May 11, 2014 16:27:45 GMT 2
Tuijotin huoneeni kalpeaa seinää pitkän aikaa ennen kuin jaksoin nousta. Olin herännyt lähemmän vartti sitten Julian potkaistessa minua kylkeen, mutten saanut raahattua itseäni ylös asti. Hetken kuluttua rymysin ylös ja hain huoneen nurkasta pyyhkeen. Otin sen mukaani ja suuntasin, kerrankin hiljaa, alakertaan: eilisen juhlinnan jälkeen ei huvittanut herättää ketään tässä talossa… Hiippailin pimeän alakerran läpi ja vilkaisin kohti Jessen Milan huoneen ovea, joka oli melko suurella raolla auki: yleensä ovi oli kiinni, etteivät Milan hurtat riehuisi yöllä ympäri kämppää. Mutta ihmetys oven aukinaisuudesta ei ollut se, mikä herätti huomioni, vaan se, että Mila makasi peiton alla ja olkapäiden perusteella ainakin ilman paitaa ja oli käpertynyt Jessen kainaloon, jolla peitto ulottui vain vatsan tasolle. Peitin tirkahduksen ja hiivin kohti ovea, sulkien sen mahdollisimman hiljaa ja huomaamattomasti. Jatkoin matkaani suihkuun ja pikasuihkun jälkeen palasin yläkertaan, jossa Julia oli vallannut koko sängyn ja kuorsasi hiljaa.
Huokaisten vedin harmaat, nuhjuiset kolitsit jalkaan ja paidaksi kelpuutin musta toppi + harmaa huppari-yhdistelmän. Kuljeskelin alakertaan, jossa vedin naamaani nopeasti aamupalan, suunnaten sitten pihalle. Olohuoneessa torkkuneet koirat tulivat ovelle minun laittaessani turvakärjellisiä tallikenkiä jalkaan. Nappasin hurttien hihnat ja otin nelikon kiinni, joutuen vedetyksi pihalle ja hetken minua riepoteltiin pitkin pihaa. Lopulta koirat olivat valmiita ja palautin ne sisälle, mennen sitten talliin. Milan selvitessä krapulastaan, minulle oli tullut aamutalli, mutta ajattelin hoitaa koko päivän, kun muutakaan tekemistä ei olisi - jossain vaihessa pitäisi käydä toki äidin luona mutta se ei olisi kuin tunnin reissu.
Napsautin valot päälle talliin ja huikkasin huomenet yksityispuolen kaakkimuksille. Seuraavaksi herätyksen saivat tuntiratsut, jotka viettäisivät tänään vapaapäivää. Kipaisin rehuvarastoon, jossa jaoin jokaiselle tarkat annokset ohjeen mukaisesti ja pistin ne ämpäreihin. Ämpärit taas ladoin kottikärryyn. Saatuani ensin yksityis- ja sitten tuntihevosten ruoat valmiiksi, minulla oli kaksi kottikärryllistä sapuskaa. Ämpäreissä oli hevosten nimet, joten tarkistettuani, että minulla oli kaikki ämpärit, lähdin viemään tuntihevosille aamusapuskoja. Kun hevoset tajusivat saavansa ruokaa turvan alle hetkenä minä hyvänsä, alkoi melkoinen kolistelu ja hörähdysten sarja. Aloitin tallin ovilta, jolloin ensimmäisenä ruokansa saivat Brenda ja Merida. Matkani jatkui koko käytävän läpi ja sitten yksityisten puolelle. Kun kaikki olivat saaneet ruokaa nokkansa alle kävin laittamassa ämpäreihin vielä kuusi ruoka-annosta: Vinskille ja Kakrulle sekä pihaton poniporukalle. Ehdin tunnin verran siivota satulahuonetta ennen kuin kurkkasin tuntihevosten puolelle: kaikki olivat melko pitkälti valmiita, joten aloin heittää hevosia pihalle. Juoksutin hevosia kahden sarjoissa tarhoihinsa, joskin Huhun ja Vian kohdalla tämä toi ongelmia, kun kaksoset keksivätkin lähteä yhdessä tuumin päinvastaiseen suuntaan. Metsästettyäni tallin taka riehuneen Vian Huhun ja kaurasangon avulla kaikki olivat tarhoissaan ja tämän jälkeen vein yksityispuolen ulos.
Aloin siivota karsinoita talliin palattuani aloin puhdistaa tuntihevosten karsinoita. Otin karsinat viiden ryhmissä ja aina välillä kävin ulkona haukkaamassa happea. Saatuani tuntihevosten karsinat puhtaiksi kävin tervehtimässä oripoikiani. Hukkis veti komeaa, näyttävää kiitoravi/käynti/laukka-askellajia, jonka oli ilmeisesti itse inventoinut. “Eipä toi sun koipes taida sua paljoa vaivata” mutisin orille, sitten kuljeskellen Jimmyn luo. Ori nyhväsi aidan vieressä ja tuijotti kaukaisuuteen ja häiriköityäni hetkisen morabia lähdin kohti tallia.
Palattuani talliin hain harjan, lakaisten ensin yksitysten- ja sitten tuntsaripuolen. Katsoin tyytyväisenä työni jälkeä ja jatkoin sitten lakaisemista satulahuoneesta, jossa lallattelin yksikseni ja leikin suurtakin staraa. Harmikseni, hämmästyksekseni ja häpeäkseni Lispe yllätti minut vetämässä kovin hienoa sooloa. Kuin rangaistukseksi minun yllättämisestä päätin suorastaan rääkätä Lispeä: laitoin tytön siivoamaan karsinoita ihan kiitettävän määrän. Itse siivosin nopeasti Jimmyn karsinan, jättäen tytön sitten huuhkimaan. Mitäs tuli minun ollessa vallassa ja vielä suursiivouspäivänä.
Palasin taukohuoneeseen ansaitulle teekupilliselle. Nostin Milan läppärin syliini ja aloin selailla astutusilmoituksia. Hukkikselle olisi kiva saada tasaluku varsoja, nythän mukuloita oli kertynyt jo päälle parikymmentä. Ei paha vain villeissä kilpailleeksi pihakoristeeksi! Lispe häiriköi rauhaani ja kyseli tekemistä, joten käskytin tytön katsomaan varustehuoneen kuntoon. Nousin Lispen kadottua huoneesta ja lähdin laittamaan rehulaa parempaan kuntoon. Siivosin lattian, iskin heinäpaalit siisteihin pinoihin ja heitin mönkijän peräkärryyn heinää. Vein hevosille päiväheinänsä mönkijän avulla, palaten sitten rehulaan, jossa lajittelin ämpärit neljään pinoon: varsojen, pihattoponien, yksäreiden ja tuntiponskien mukaan. Sisätiloissa asustelevat laitoin myös siihen järjestykseen, kuin mitä ruokkimisohjeet listassa olivat ja pesin vielä kauhat, joilla ruokia ämpäreihin lapottiin. Sain juuri lattian lakaistuksi ja menin etsimään Lispeä, josko saisin apua veden vientiin. Kävin hakemassa mönkijän ja autoin sitten Lispeä hänen täyttäessään sankoja minä nostelin niitä taakse. Hetken taisteltuani mönkijän kanssa pääsimme jopa matkaan. “Miten mulla voikaan olla ajokortti” mutisin, nousten sitten mönkijän päältä ja vieden hevosille vettä. Onnistuin kaatamaan neljäsosan sangollista päälleni, mutta laitoin lopuillekkin vedet. Kaadoin sankotolkulla ammeisiin ja suuriin ämpäreihin vettä hiki otsalla. Heitin hupparini aidan päälle ja katsahdin hevosiani. Nekin pitäisi varmaan käydä kävelyttämässä, sillä molemmat olivat energiaa täynnä.
Lispe vei Huhun sisälle ja jäi sille tielleen minun käydessä vaihtamassa housut. Olohuoneessa istui ah-niin-krapulaista porukkaa että oksat pois. Mila oli mennyt tallille, mutta Julia, Inna ja Jesse istuivat sohvalla sen näköisenä, että kohta lentäisi purjo, yrjö, ykä ja muut ystävämme vatsahapot.
Suuntasin takaisin pihalle kuivin housuin ja heitin heiniä mönkijän perään Milan pyynnöstä. Lispekin tuli juuri sopivasti paikalle, joten porukalle jaoimme hevosille heinät. “Sie oot ollu nii paljo mulla apuna, ni haluutko jotain palkaks? Aattelin vaa et kyl minun pitää sut jotenki palkita, ku kuitenki oot nii ahkerasti Hukkista hoitanu ja autoit mua tänään niin paljon, ni jos kelpaa joku valkku tai melkee mikä vaa ni sano sitte?” ehdotin Lispelle, jonka kasvot kirkastuivat hetkessä. “Voitko pitää mulle ja Jimmylle länkkärivalkan?” Lispe innostui silmät kiiluen, jolloin naureskellen myönnyin. “Sovitaan päivä myöhemmin! Mut sie voisit vaikka käydä kävelemäs Hukkiksen kans jos yhtään kiinnostaa, maastossa?” ehdotin tytölle iloisesti, johon Lispe myöntyi. Kiitin tyttöä, palaten sitten talliin, jossa palasin jälleen Milan koneelle ja jatkoin astutusilmoitusten selaamista. Aiiii että kun saisi oman pikkuhepan… Tai sitten puhuisi Milan ympäri ja pikkupihaton muksujen lisäksi joku muu vielä…
Antonion kuljeskellessa taukohuoneen läpi ja kysellessä Lispeä nostin miekkoselle kulmakarvaani, mutta kerroin tytön olevan hoitamassa Hukista maastokävelykuntoon. Antonio hävisikin yksäripuolta kohden. Lähdin pian Antonion perään katsomaan, miten Lispe pärjäsi ja kun sitte hän kyseli mnulta, voisiko Antonio ottaa Jimmyn mukaan Lispen ja Hukkiksen seuraksi, nyökkäsin iloisesti ja päästin kaksikon hevosineen maastoilemaan.
Kulutin hyvän aikaa taukohuoneessa jutellen Tessan ja muutaman muun kanssa, kunnes Antonio ja Lispe palasivat. Meinasin jo patistella koko porukan hakemaan ponskeja sisälle, mutta kumma kyllä porukka hävisi olemattomiin kun aloin kysellä. Viiden voimin, eli minä, Antonio, Lispe, Mila ja Julia, saimme hevoset ennätysnopeudella sisälle ja pian pääsimme kokoontumaan taukohuoneeseen, jossa kokoustimme niin kauan, että hevosille piti antaa iltasapuskat. Antonio ja Lispe ehtivät hävitä paikalta samoin kuin suurin osa hoitajista, mutta pian tallista sammui valot ja lähdimme kaikki asukkaat, sekä kuokkavieraat Julia ja Juuso, kohti taloa.
|
|
|
Post by Mila on May 12, 2014 19:19:02 GMT 2
12.05.2014 - Siis mitä sä haluat mun tekevän? Eljas ihmetteli kun päivähienien jaon yhteydessä olin napannut Meridan sisälle ja harjasin sitä parhaillaan putipuhtaaksi. - Juoksutat Meridaa ja minä kokeilen vikellystä, sanoin tomerana. Eljas tollotti minua kuin jotain vähäjärkistä, kohautti harteitaan ja suostui lopulta ehdotukseeni. Pakkohan sen oli nyt työnantajaansa totella, ellei halunnut potkuja persaukselleen. - Onks sulla muka vikellysvyö? Eljas kysyi, kun ähersin Meridan kavioiden kimpussa yrittäen saada niitä puhtaaksi tarhan mutalöllöistä. Kavioiden puhdistuksesta teki myös vaikeaa se, ettei Merida olisi halunnut pysyä hetkeäkään paikoillaan vaan yritti nykiä koipeaan irti minun otteestani. Kerroin löytäneeni vyön ja vikellyspatjan eilen, kun olin tutkinut varastoja pienessä kohmelossani. Olin tietenkin sännännyt heti kokeilemaan kenelle vyö passaisi parhaiten ja Meridan kohdalla natsas just eikä melkein. Ja koska Merida ei tunnilla tänään olisi, niin minä voisin helposti sen kanssa vähän kokeilla osaisinko enää mitään. Olinhan minä jo aikaisemmin hevoskoulussa ollessani kokeillut vikellystä… Virittelin Meridan päälle vikellyskamppeet ja lähdimme Eljaksen perässä kohti maneesia. Vettä satoi, joten päätimme paeta koiranilmaa sisälle maneesiin. Eljas piti kiinni juoksutusliinasta samalla kun ähersin itseni Meridan selkään. Käskystä Merida lähti köpöttelemään eteenpäin ja venyttelin itseni vetreäksi. - Jätetään se eka liike, eli hevosen selkään hyppääminen välistä, sanoin Eljakselle, joka nyökkäsi. Enhän minä Meridan selkään pääsisi hyppäämällä ellen sitten laittaisi jotain pomppukenkiä jalkaan… Jonkun Sallan kohdalla se liike olisi ollut aivan piis ov keikki! Eljas käski Meridan nostaa laukan ja minä levitin käteni sivuille yrittäen pysyä Meridan selässä. Ennen kuin huomasinkaan, olin liukunut Meridan sivulle ja tuiskahdin maahan. - Sattuko? Eljas kysyi, kun kömmin ylös maneesin pohjalta. - Ei! Uudestaan! sanoin tomerasti pudistellen enimmät hiekat pois vaatteistani. Kapusin uudelleen uljaan mustan ratsuni selkään ja lähdimme taas matkaan. Tällä kertaa pysyin selässä ja notkeasti kuin norsu könysin istumaan polvilleen tamman selkään. Merida hieman ihmetteli, että mitä minä oikein siellä sen selässä touhuan, mutta jatkoi laukkaamistaan kuuliaisesti. Tulisipahan tässä samalla myös treenattua sen vasemman kierroksen jäykkyyttä… Rautakangen tavoin väännyin asentoon, jota kutsuttiin muistaakseni polvivaa’aksi. Eli ojensin oikean jalan taaksepäin ja vasemman käden eteenpäin, jonka jälkeen yritin pitää tasapainoni parhaani mukaan. Mitään vaikeita liikkeitä en edes uskaltanut kokeilla - enkä kyllä olisi osannutkaan. Joten ennen kuin lopettelimme Meridan kanssa, nousin vielä kerran seisomaan sen selässä ja sitten tulinkin alas erittäin “tyylikkäästi” Meridan päättäessä, ettei sen selässä seisota. Komea pukki ja ratsastaja taas kynti maneesin pohjaa. - Ai prkle! ähisin, kun kampesin itseni istuamaan. Olkapäätä juili, mutta enköhän minä hengissä selviäisi. - Ootko sä hengissä? Eljas mutisi rauhoitellessaan Meridaa. - Olen! sanoin. Eljas nyökkäsi ja vielä hetken jäähdytteli Meridaa ennen kuin lähdimme takaisin tallille. Stina norkoili jo taukohuoneessa, vaikkei hänen työpäivänsä alkaisi vasta parin tunnin päästä. - Mut ku mää tahon ratsastaaaan, Stina vinkui, kun ihmettelin miksi hän jo tähän aikaan oli muka töihin mennyt. - Vaiii niiin, mä jo luulin että olit tullut ihan Eljaksen takia, sanoin piruillen. Stina näytti minulle keskisormea ja hymyili sitten herttaisesti Eljakselle, joka punastui välittömästi ja katosi tallin puolelle melkein samantein. - Niin, mutta saankos käydä jollain ratsastamassa? Stina jatkoi vinkumistaan. Selasin ilmoitustaululla olevaa listaa siitä, ketkä menevät tunnilla tänään. - Siellä ois Harri, Tuikku ja Rita semmosia, jotka eivät tunnilla tänään mee, sanoin. - Valitse siitä. - Ei ainakaan Harria! Stina puhisi. - Jos mä sitä Ritaa kokeilisin… - Ok. Stina lähti innosta hypellen hakemaan Ritaa tarhastaan ja minä vein Meridalle karsinaan kasan heiniä, nyt kun se ei enää “läähättänyt” vikellystuokion jälkeen. Koska Stina ei suostunut Harrin selkään kipuamaan, änkyräponin liikutus jäisi siis minun kontolleni ellei sen hoitaja Veera tulisi tänään tallille. Ei muuta kuin viestiä tytön perään: “ Hei, Harri kaipaisi liikutusta, tuletko tänään tallille?” Ei nyt itselläni ainakaan ollut fiilistä nousta sen kiukuttelijan selkään, kun meinas joka paikkaa kolottaa sen vikellyksen jälkeen. “ Tulossa ollaan! t. Veera” Wuhuu, selvisinpäs siitä urakasta, joten Tuikun selkään pitäisi kavuta vielä tänään. Bläh. Eipä minun tarvinnut Tuikkuakaan lähteä ratsastamaan, nakitin sen homman Eljakselle. Menkööt Stinan kanssa kahdestaan ratsastaan. Vinkvink. - Parituksen makua, Eljas tuhisi kun patistelin miestä hakemaan Tuikun äkkiä sisälle. - Joo, mutta parittelun saatte hoitaa ihan kahdestaan, hihkaisin muka-hauskasti ja väistin Ritan karsinasta lentänyttä paskakikkaretta nopeasti. Kun joutilaat hevoset olivat saaneet liikuttajansa, syvennyin paperihommien kimppuun. Rebekan Zombi lähtisi tänään ja hänen uusi hevosensa Likka muuttaisi sen tilalle. Rebekka ei hirveän innostuneelta kuulostanut, kun kertoi saaneensa uuden hevosen. Itse olisin ollut varmasti ihan intopiukeana. Noohh, jokainen taaplaa tyylillään. Laskujakin oli taas kertynyt maksettavaksi vino pino, joten ei muuta kuin pankkitiliä kuluttamaan. Mistä näitä laskuja oikein tulee? Hermostuneena naputtelin nettipankin syövereissä kaikenmaailman numeroita ja kirosin mielessäni kaikki alimpaan kakkalandiaan. Istuin nenä kiinni tietokoneen ruudussa aina siihen asti, että oli aika lähteä hakemaan tunnille meneviä hevosia sisälle. Onneksi sain nokitettua siihen hommaan Stinan ja muutaman hoitajan, jotka sattuivat tallilla norkoilemaan. Petra saapasteli talliin iloisesti vihellellen ja kyseli minulta jotain turhanpäiväisiä hömpötyksiä. - En tiiä, kysy joltain toiselta, mutisin kysymyksiin vihaisen kuuloisena. - Ootko sä pahalla tuulella? Petra kysyi ja sai osakseen sellaisen mulkaisun, että siinä olisi heikompia hirvittänyt. - Eiks Jesse oo antanu vai mikä on? Petra jatkoi uteluaan. - Eiks sun pitäis kertoa Julialle susta ja Antoniosta? - Eiks sun pitäis jo myöntää että sulla ja Jessellä on juttua? - Eiks sun pitäis jo ymmärtää että ei meillä oo mitään? - Eiks sun pitäis jo tajuta että teillä oli jäänyt ovi auki eilen aamulla? - Eiks sun… Siis mitä? Petran kasvoille nousi voitonriemuinen ilme. - Mä näin teidät. - Etkä oo nähnyt… - Kylläpäs! Olitte aika söpön näköisiä kun nukuitte lusikka-asennossa, Petra virnuili. - Mutta ei huolta, en kerro kenellekkään! Kunhan nyt kerrot et miten kaikki sai alkunsa. Petra kumartui pöydän ääreen, risti kätensä leuan alle ja katsoi minua anelevasti. Tuhisin hetken turhautuneena, hain kupin kahvia ja istahdin takaisin omalle paikalleni. - Sillon vappuna… - HA! Inna siis oli oikeassa, Petra hihkaisi ja vein nopeasti etusormeni huulieni päälle hiljentymisen merkiksi. Ei sitä nyt tarvinnu koko tallille kailottaa. - Hihihi, söpöä, Petra kihersi ja komensin naikkosen häipymään silmistäni. Se siitä salaisuudesta sitten. Petra kuitenkin jäi norkoilemaan minun “ilokseni” taukohuoneeseen selailemaan hevoslehtiä. - Mieti kuin suloinen ois suokkivarsa… - Ei. - No, mutta mieti, vaikka pikku-Ressu tai pikku-Huhu, Petra jatkoi lässyttämistään. - Ei. - Mieti nyt! - En. - Tylsimys, Petra tuhahti. - En mieti ennen kuin Moona on varsonut, totesin tietokoneeni takaa että Petra jättäisi minut edes hetkeksi rauhaan. Petran tuntien hän kyllä tulisi viimeistään sitten höpöttämään suokkivarsasta, kun Moona olisi sen varsan maailmaan puskenut. Ja sen jälkeen en kyllä saisi hetkeäkään rauhaa ennen kuin olisin sen suokkivarsan jollakin hommannut. Huoh. Kauheeta painostusta! Vaikka minähän sen loppupeleissä päättäisin. Ja aika varmasti tulisin jälleen kerran kääntymään Petran tahtoon. Loppupäivän touhusin orivarsojen kanssa. Kesäksi ne sais painua laitumelle riekkumaan ja sitten… En tiedä. Aika sen näyttää mitä näiden tollojen kanssa tekisi. Lopulta raahauduin talolle lämmittämään saunaa ja voivottelemaan kipeää olkapäätäni. - Pitäiskö sun mennä lääkäriin? Jesse kysyi huolestuneena, kun hänelle kerroin missä ja miten olin olkapääni saanu pjaskaksi. - Enkä mene! Minä niiden puoskareiden puheille lähde ellei tuo käsi irtoa paikoiltaan, murahdin. Saimme kerrankin olla ihan rauhassa, kun uteliaat silmäparit olivat tallilla touhuamassa, joten loikoilimme sohvalla vieretysten jutellen mukavia. - Jästipää, Jesse naurahti ja muiskautti suukon otsalleni. - Petra muuten tietää meistä, sanoin Jesselle, joka tylsistyneenä selaili tv-kanavia. - Miten muka? - Koska JOKU ei ollut sulkenut sitä ovea niin kuin minä käskin, murahdin. - Hupsista saatana, Jesse naurahti. - En minä muistanut… - Nooh, se lupas olla hiljaa, sanoin. - Mutta jatkossa ollaan vähän tarkempia! - Selvä, Jesse hymyili ja suuteli minua intohimoisesti. - MÄ NIIN ARVASIN! kuului Innan kiljaisu ovelta. Ei me oltu yhtään kuultu, että ulko-ovi olisi käynyt. Varsinkin kun Inna yleensä tuli semmosen kolinan kanssa sisälle ettei sitä voinut olla kuurokaan kuulematta. - KIINNI JÄITTE! HÄÄHÄÄ! Voihan sonta.
|
|
|
Post by Mila on May 14, 2014 17:27:02 GMT 2
14.5.2014 “Et oo hitto tosissas!” kirosin mielessäni, kun raahauduin kukon pierun aikaan keittiöön juomaan aamukahvit ennen tallille lähtöä. Satoi lunta. Ja paljon. Kesän piti tulla! Isuin tukka pystyssä pikku pöydän ääressä ja hörpin kahviani tympääntyneenä tuijottaen ikkunasta ulos. Koirat vinkuivat ulos kissojen vedellessä sikeitä peittojen alla, joten ei auttanut muu kuin vetää tallikamppeet niskaan ja raahautua niiden mukana pihalle. Miten riitti tuota energiaa riehua heti aamusta asti? Itse olin ainakin aivan puolikuollut. Hevosetkin kuulostivat olevan jo hereillä, karsinoiden paukkeesta päätellen, kun makeasti haukotellen raotin yksityispuolen ulko-ovea auki. Nakkelin hevosille aamupöperönsä tottunein ottein. Tarpeeksi monta kertaa kun tän tekee peräkkäin niin osaa jo ulkoa kuinka paljon kenellekkin annetaan. Vielä pihaton porukoille evästä ja sitten saakin hetken hengähtää. Kävin karjumassa koirat luokseni ja lukitsin ne häkkeihin päivän ajaksi. Minua irti juoksentelevat koirat eivät haitanneet, mutta jotkut tallilla kävijöistä hieman pelkäsivät koiria eikä näin ollen halunneet saada niiltä iloistakaan tervetulotoivotusta. Lakaisin taukohuoneen oven edustaa lumista pois ja heilutin kättäni Jesselle, joka teki lähtöä töihin. Mies huiskutti takaisin, hyppäsi autoonsa ja kaasutti pois. Lähdin viemään hevosia ulos. Petra ja Julia kömpivät myöskin tallille ajatuksenaan lähteä ajamaan Kelmiä. Mitähän siitäkin tulisi… Siis muutakin kuin sanomista. Petra kävi viemässä oripoikansa pihalle, mutta aamu-uninen Inna ei noussut sängystään ennen kuin hänen oli aivan pakko lähteä koulua kohti. Siivosin karsinoita hiki valuen ja kirosin mielessäni, ettei Stina kuitenkaan tulisi tallille ennen kuin työvuoro alkaisi joten en saisi hirveästi helppiä tässä urakassa. Toki, jos jättäisin muutaman karsinan laiskuuttani Stinan siivottavaksi. Muah hah haa. - Laiska paska, Stina huokaisi, kun ilmoitin jakavani mielelläni päiväheinät yksin ja nainen saisi siivota loput karsinat. - Tiedän, hymyilin leveästi ja lähdin körryyttelemään mönkijällä kohti tarhoja. Hevoset tunnistivat jo kaukaa mönkijän pörinän ja riensivät aina tarhan portille odottamaan, että heinäsatsi saapuisi. Meridan ja Zanzan kanssa ei ollut ongelmia jakaa heinät kahteen kasaan, mutta seuraavassa tarhassa odottava Tuikku oli rynniä ylitseni heinien himossa. - Mene nyt prkl kauemmas! ärähdin ja tönin mustanvoikkoa suomenhevosta kauemmas. Anna seistä möllötti kärsivällisesti vähän kauemmas ja toivoin, että Tuikku ottaisi edes joskus mallia tarhakaveristaan. Muut hevoset odottivat enemmän tai vähemmän kärsivällisesti. Jimmy meinasi saada sydänkohtauksen kun vahingossa peruutin mönkijällä sen aidan tolppaan. - Soriii, huikkasin korskuvalle oriille, joka laukkasi hätäpäissään pitkin tarhaansa. Ajoin takaisin tallille, parkkeerasin menopelini ja astelin sisälle talliin, jossa Stina vielä puunasi karsinoita. - Jätit vissiin kaikki paskaisimmat karsinat mulle? Stina nurisi. - Mistä tiesit? virnuilin. - Sika. Lupasin Stinalle lähteväni hänen kanssaan Nukilla ja Tohvelilla maastoon ihan vain palkkioksi siitä, että nainen oli joutunut siivoamaan karsinoita - vaikka siitähän hänelle maksettiinkin… Luntakaan ei enää satanut, vaan aurinko pilkotteli pilvien lomasta lupaavasti. Joten hyvin voitiin lähteä ruunien kanssa köpöttelemään maastoon. - Se tais Markus voittaa sen meidän vedon sinusta ja Jessestä, Stina laukoi Nukin selästä kun minä yritin Tohvelin pitää aisoissa. - Mm, pyh, murahdin. - Söpöä, Stina hymyili. - Mila ja Jesse ne yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin… - Pää kii! naurahdin punastuen. - Tai ei teitä tarvi sinne panna, etteköhän te mee sinne ihan ite, Stina jatkoi härnäämistään. Pudistelin päätäni ja kannustin Tohvelin raviin päästäkseni karkuun Stinan höpötyksiä. Stina kuitenkin kipitti Nukin kanssa perässä kuin peräpukama. Mä mitään rupeais myöntämään, sitä paitsi ei me oltu Jessen kanssa yhdessä, me oltiin vain kavereita… Luontaiseduilla. Illalla kuuntelin Jessen kainalossa Petran selostusta heidän erittäin onnistuneesta ajolenkistä Kelmin kanssa. - Se poni on ihan kahjo, Juuso mutisi. - Itte oot, Petra älähti. Julia lontosteli sisään olohuoneeseen ja nopeasti erottauduin Jessestä. Julia kuitenkin käski olla välittämättä itsestään. - Kyllä mä jo tiesin, Julia naurahti. - Hölösuut! älähdin Innalle ja Petralle, jotka näyttivät niiiin viattomilta - muka. Nakkelin heitä sohvatyynyillä ja armaat kämppikseni vain nauroivat minulle. Julia rauhoitteli minua sanomalla, että hän oli arvannut sen jo ilman Innan ja Petran juoruamista. Jotain se höpötti auroistakin. Sekaisin menny koko eukko. Jesse kuitenkin kaappasi minut takaisin kainaloonsa ja hieman vaivautuneena välttelin kämppisteni (ja näiden kahden ylimääräisen hiipparin) katseita ja yritin keskittyä television katsomiseen. - Ei hitsi, uus Supernatural on muuten tullu, kiljaisin yhtäkkiä ja pakenin tilannetta omaan huoneeseeni.
|
|