10. tammikuuta 2014 - Joka tytön unelma(ko)
Hyppäsin kahden bussiin kantamuksieni kera. Ei, en ollut menossa keskustaan ostamaan uusia ratsastusvarusteita, vaan Vaahterapolkuun. Olin saanut tallilta hoitohevosen, Fredin, ja pakkohan sitä oli heti mennä katsomaan. En olisi arvannut, että muutossa voisi olla näinkin hyviä puolia. Olimme siis juuri muutaneet, joten en tiennyt tästä asuinalueesta muuta kuin sen, että täällä oli ratsastuskoulu, Vaahterapolku. Minun pitäisi siis tutustua paikkoihin. Mutta ensin piti käydä katsastamassa uusi hoitohevoseni: Frosted Freedom.
Bussi ajeli hiljaa kohti Vaahterapolkua. Selailin Samsung Galaxy II:ni musiikkivalikoimaa ja valitsin sieltä summassa jonkin soittolistaltani löytyvän biisin. Musiikki kantautui korviini nappikuulokkeitteni kautta, eli muut matkustajat eivät kuulleet, mitä soitin. Samalla selailon Facebookin uusimpia tilapäivityksiä. Kaupunkiin, kaupunkiin, kaupunkiin. Eikö kavereillani muuta tekemistä ollut, kuin mennä tuhlaamaan rahojaan uusiin vaatteisiin. Tai no, kyllähän minä shoppailusta tykkäsin, mutta mieluummin kulutin rahani johonkin hieman tarpeellisempaan: minulla oli vaatteita pilvin pimein, joten kulutan rahani mieluummin vaikka ratsastustunteihin.
Vihdoin, loputtomalta tuntuneen bussimatkan jälkeen, saavuin Vaahterapolun pihaan. Kiitin kyydistä ja harpoin ulos bussista. Pieni pakkanen nipisteli poskia, ja vähäinen lumikerros narskui minun astellessa sitä pitkin talliin. Talli vaikutti viihtyisältä, ja isolta. Paljon isommalta kuin edellisen paikkakuntamme ratsastuskoulu, jossa oli vain muutama poni ja pari hevosta. Sielläkin minulla oli ollut hoitsu: Noppa. Se oli maailman kiltein suomenpienhevonen! Se oli väriltään kimo, eli hieman harvinaisemman värinen. Voi, kuin minulla oli ikävä...
Heti ensitöikseni päätin mennä katsomaan tuntilistat. Fredi olikin menossa kolmen tunnille, joten hevonen pitäisi hakea sisälle.
- Oletko menossa tunnille? Kysyi joku tyttö takanani.
Hätkähdin hieman, mutta virnistin sitten.
- En, vastasin pikaisesti.
- Mutta sen sijaan, olen hoitamassa hoitsuani, ekaa kertaa tosin, jatkoin.
- Aa! Kiva nähdä uusiakin hoitajia, tyttö sanoi.
- Nimeni on muuten Tessa ja hoidan Vikaa, tämä jatkoi.
- Ja minun Peppi ja hoidan Frediä, hymyilin.
Kävelin tallikäytävän päähän ja suoraan nokkani edessä olikin Fredin karsina. Otin ruunan riimun ja riimunnarun ja lähdin talsimaan tarhoille päin.
- Tuletko mukaan? Kysyin Tessalta.
- Joo, vaikkeivat hoitsumme samassa tarhassa olekaan, Tessa sanoi hymyillen.
Yhdessä lähdimme metsästämään hevosiamme tarhasta. Näin jo punaruunikon hevosen hieman kauempana.
- Fredi taitaa olla tuo tuolla? Varmistin osoittaen hevosta.
- On se.
Avasin tarhan portin ja talsin ruunan luo. Fred halusi leikkiä hippaa, mutta lopetti pian.
- Ootpas sä vitsikäs, naurahdin.
Pujotin riimun iiiiiiison ruunan päähän. Fred alkoi heti testailla ja veti minua suuntaan jos toiseen. Tällaiseen ei Nopan kanssa tarvinnut alistua...
- Fred! Karjaisin, kun olin jo melkein kaatunut.
Fred kääntyi katsomaan minua "mitä sä siinä huudat!?" -ilme naamallaan. Otin napakan otteen riimunnarusta ja lähdin määrätietoisesti johdattamaan hevosta talliin.
- Hassu hepo.
Kiinnitin Fredin molemmin puolin tallikäytävälle. Fred vaikutti väsyneeltä, olihan viikonloppu juuri alkamassa.
- Viikonloppuna kuuluu laiskotella, puhelin ruunalle.
- Mutta jospa sä vielä tämän tunnin jaksaisit.
Kävelin satulahuoneeseen ja nappasin Fredin harjat mukaani. Tessa oli myöskin siellä, hakemassa hoitsunsa harjoja.
- Ai moi taas, hän naurahti.
Hymähdin ja lähdin harjojen kanssa Fredin luo.
Aloin harjailemaan Frediä pitkin vedoin. Fred korskahteli oudosti ja huiski hännällään minua.
Naurahdin ja jatkoin harjaamista. Tuntilaisia alkoi jo ilmestyä talliin.
- Ei hitsi, mä meen Fredillä! Kuulin jonkun sanovan.
Ei tainnut Fred olla sen tytön suosikki. Tyttö asteli allapäin Fredin luo.
- Haluuksä ite laittaa Fredin, kysyin.
Tuo nyökkäsi ja mutisi jotain Fredin suuntaan.
- Ihan kuin muulilla ratsastaisi, kuulin hänen mutisevan.
Haimme kuitenkin Fredin varusteet yhdessä. Pidin suitsia sillä välin, kun tyttö satuloi hevosta.
- Mikäs sun nimi on? Kysyin.
- Lilli.
Nyökkäsin.
- Mä oon Peppi, Fredin hoitaja.
Lilli sai satuloitua Fredin. Olimme valmiita melko ensimmäisinä, joten saimme hieman odotella, että muutkin ehtisivät laittaa hevosensa valmiiksi. Odottelimme hiljaisina, kunnes ratsastuksen opettaja, Helenako sen nimi oli, huusi ratsastajat maneesille.
Siirryin katsomon puolelle, kun Lilli lähti keskihalkaisijalle ratsautumaan. En kuitenkaan kauaa jaksanut siellä istuskella, vaan päätin mennä puhdistamaan Fredin karsinan. Nousin penkistä ja hain käsiini talikon ja kottarit. Sitten vain hihat heilumaan!
Tunti ei ollut ihan vielä loppunut, kun sain karsinan siivottua. Kun tunti sitten neljältä päättyi, hoidinme Fredin yhdessä.
- Ei se niin kamala ollut, Lilli sanoi sivellen Fredin kaulaa.
Niin, sen uskoin minäkin. Kunhan vain itse sitten ensimmäisen ratsastustuntini jälkeen pääsisin sillä ratsastelemaan... Siihen on kuitenkin vielä muutama päivä aikaa.
-Peppi & Fredi 1HM-
//En tiennytkään että olen hoitanut Frediä joulukuusta 2014