Post by Catherine on Aug 4, 2014 18:53:13 GMT 2
4.8.2014 Päivä Sallan silmin
Sieltä se nyt tulee. Ruskeahiuksinen tyttö, joka on minun niin sanottu hoitaja. Ehkäpä minun pitäisi lähteä pois tästä, niin se ei saa minua kiinni, enkä minä joutuisi töihin. Mutta toisaalta, sitten minun pitäisi liikuttaa näitä kaikkia neljää koipeani, enkä todellakaan ole syönyt niin paljoa, että se olisi missään loogisessa ajattelukaavassa mahdollista.
"Moi Salla!", säpsähdän kun tyttö huutaa minulle. Ja ei aikaakaan kun minulla on jokin härpäke päässä ja olen matkalla isoon tilaan missä on katto. Ei, ei meidän aitauksen luksuslukaali, vaan paljon isompi. Tyttö sitoo minut käytävälle, ja häviää sitten jonnekkin. Hämmennyn tästä ja päätän huutaa hänen peräänsä.
"Älä hirnu Salla.", samaisen tytön ääni kuuluu jostain kauempaa. Oletan hänen käskevän minun olla hiljaa, joten päätän siis pitää turpani kiinni. Silmäni alkavat lipsua koko ajan yhä enemmän ja enemmän. Pian huomaankin nukkuvani.
"No nukahdiks sä jo?", tytön kysyvä ääni herättää minut. Nostan pääni ylöspäin ja silloin tyttö silittää minua turvasta. Luulen näkeväni hänen kädessään herkun ja alankin hamuta kättä ylähuulellani. Tyttö vetää kätensä pois luotani ja tunkee sen vihreään laatikkoon. Laatikosta nousee puupalikka jossa on vihreitä karvoja. Sitten tuo puupalikka koskettaa nahkaani ja liikkuu karvaani pitkin. Pikkuhiljaa silmäni alkavat taas lipsua, ja pian torkunkin kuin tukki. En edes herännyt siihen kun jalkani nostettiin yksitellen ilmaan. Tosin, kuulin jatkuvasti ähinää, puhinaa, "voi poni, miksi sun pitää nojata muhun..." ja muita turhautumisen merkkejä.
Hetken päästä hoitajani seuraksi tuli pienempi versio hänestä. Pikkuihminen lääppi ja silitti minua koko ajan- toisaalta tiedän olevani niin ihana, joten mitäs tuosta. Hoitajani oli hakenut mustan lisäpainon ja päähän laitettavat härpäkkeet huomaamattani. Hetken päästä pikkuihminen laittoi lisäpainon selkääni, mutta se meni liian vinksalleen joten tiputin sen maahan. Eikun siis se tippui selästäni. Niin, niin se on. Hoitajani nosti painon maasta ja asetti sen selkääni. Tiesin, ettei hoitajalle kannattanut ryppyillä, se ei hyvää seuraa. Seisoin siis kiltisti paikallani. Kun mahani ympärillä ollut nauha oli kiristetty niin tiukalle etten meinannut saada henkeä, minulle tungettiin rautapalat suuhun ja asetettiin mustat härpäkkeet päähän. Sitten lähdin Raimon, Annan ja Kassun kanssa valtavaan halliin.
Hallissa mahan ympärillä olevaa nauhaa kiristettiin vielä enemmän, ja sitten pikkuihminen nousi selkääni. Kun muut hevoset lähtivät kävelemään, lähdin minäkin. Pikkuihminen hölskyi selässäni, mutta minä en jaksanut pahemmin välittää. Pitkän kävelyn jälkeen muut hevoset siirtyivät raviin, joten minäkin siirryin. Pikkuinen selässäni yritti nousta ja laskeutua, mutta todella usein jäi vain istumaan selkääni. En tänään jaksanut olla parhaimmillani, joten ravasin juuri sen verran, mitä jaksoin. En yhtään.
Tämä ei toisaalta ollut mikään hyvä idea, sillä valtava monsteriakka tuli koko ajan yhä lähemmäs ja lähemmäs uhkaavalla orjapiiskalla. Siinä vaiheessa otin jalat alle ja juoksin niin kovaa kun pystyin. Pikkuihminen ei edes mätkähtänyt maahan, mikä on aika harvinaista nykyään. Loppuratsastuksen ajan ravasin aika säikkynä- en koskaan tiennyt, milloin orjapiiska löytäisi minut taas.
Viimeinkin pikkuihminen käänsi ohjasta niin sanottuun kaartoon. Pysähdyin oikein mielelläni, ja yritin rapsuttaa kutiavaa jalkaa päälläni, mutta jokin veti minun pääni ylös. Odotin hetken paikallani, kun mahanauhaa löysättiin ja jalkatuet nostettiin ylös. Sitten matkasimme kaikki neljä hevosta takaisin toiseksi suurimpaan taloon.
Lisäpaino selästäni ja härpäkkeet päästäni vietiin pois, mutta sitten minut vietiin "kuolemanboksiin". Minut kiinnitettiin molemmilta puolilta kiinni, ja sitten se aukesi- VESIKÄÄRME! Vesikäärmeen suusta tuli todella paljon nestettä, muut kaverini ovat sanoneet sen olevan myrkkyä. Niimpä tämän vesikäärmeen lähestyessä yritin väistää sitä kaikin mahdollisin keinoin. En päässyt kauaksi, ja pian tunsin kuinka ällöttävä neste valtasi kehoni. Toisaalta se viilensi mukavasti.
"Kato nyt Salla, ei tää vesijohto tai tää vesi sua tapa.", hoitajani sanoi.
Niin no, ehkä ei sitten. Ei ainakaan tuntunut mitenkään erikoisemmalta. Pian vesikäärrme suljettiin, ja pikkuihminen sekä hoitajani veivät minut kavereideni luokse. Eetu ja Nuk tervehtivät minua, Tohveli taas nukkui. Päässäni oleva toisenlainen härpäke otettiin pois, ja minä kävelin oikotietä keltaisen jumalanruoan luokse.
"Se meni heti syömään heinää, pullero- Salla!", lapsen kikatus kuului. Mutta ei se mitään, ruoka on kuitenkin elämän tarkoitus.
23 HM
Kappas, unohdin ettei tänään ollut tunteja hups.
Sieltä se nyt tulee. Ruskeahiuksinen tyttö, joka on minun niin sanottu hoitaja. Ehkäpä minun pitäisi lähteä pois tästä, niin se ei saa minua kiinni, enkä minä joutuisi töihin. Mutta toisaalta, sitten minun pitäisi liikuttaa näitä kaikkia neljää koipeani, enkä todellakaan ole syönyt niin paljoa, että se olisi missään loogisessa ajattelukaavassa mahdollista.
"Moi Salla!", säpsähdän kun tyttö huutaa minulle. Ja ei aikaakaan kun minulla on jokin härpäke päässä ja olen matkalla isoon tilaan missä on katto. Ei, ei meidän aitauksen luksuslukaali, vaan paljon isompi. Tyttö sitoo minut käytävälle, ja häviää sitten jonnekkin. Hämmennyn tästä ja päätän huutaa hänen peräänsä.
"Älä hirnu Salla.", samaisen tytön ääni kuuluu jostain kauempaa. Oletan hänen käskevän minun olla hiljaa, joten päätän siis pitää turpani kiinni. Silmäni alkavat lipsua koko ajan yhä enemmän ja enemmän. Pian huomaankin nukkuvani.
"No nukahdiks sä jo?", tytön kysyvä ääni herättää minut. Nostan pääni ylöspäin ja silloin tyttö silittää minua turvasta. Luulen näkeväni hänen kädessään herkun ja alankin hamuta kättä ylähuulellani. Tyttö vetää kätensä pois luotani ja tunkee sen vihreään laatikkoon. Laatikosta nousee puupalikka jossa on vihreitä karvoja. Sitten tuo puupalikka koskettaa nahkaani ja liikkuu karvaani pitkin. Pikkuhiljaa silmäni alkavat taas lipsua, ja pian torkunkin kuin tukki. En edes herännyt siihen kun jalkani nostettiin yksitellen ilmaan. Tosin, kuulin jatkuvasti ähinää, puhinaa, "voi poni, miksi sun pitää nojata muhun..." ja muita turhautumisen merkkejä.
Hetken päästä hoitajani seuraksi tuli pienempi versio hänestä. Pikkuihminen lääppi ja silitti minua koko ajan- toisaalta tiedän olevani niin ihana, joten mitäs tuosta. Hoitajani oli hakenut mustan lisäpainon ja päähän laitettavat härpäkkeet huomaamattani. Hetken päästä pikkuihminen laittoi lisäpainon selkääni, mutta se meni liian vinksalleen joten tiputin sen maahan. Eikun siis se tippui selästäni. Niin, niin se on. Hoitajani nosti painon maasta ja asetti sen selkääni. Tiesin, ettei hoitajalle kannattanut ryppyillä, se ei hyvää seuraa. Seisoin siis kiltisti paikallani. Kun mahani ympärillä ollut nauha oli kiristetty niin tiukalle etten meinannut saada henkeä, minulle tungettiin rautapalat suuhun ja asetettiin mustat härpäkkeet päähän. Sitten lähdin Raimon, Annan ja Kassun kanssa valtavaan halliin.
Hallissa mahan ympärillä olevaa nauhaa kiristettiin vielä enemmän, ja sitten pikkuihminen nousi selkääni. Kun muut hevoset lähtivät kävelemään, lähdin minäkin. Pikkuihminen hölskyi selässäni, mutta minä en jaksanut pahemmin välittää. Pitkän kävelyn jälkeen muut hevoset siirtyivät raviin, joten minäkin siirryin. Pikkuinen selässäni yritti nousta ja laskeutua, mutta todella usein jäi vain istumaan selkääni. En tänään jaksanut olla parhaimmillani, joten ravasin juuri sen verran, mitä jaksoin. En yhtään.
Tämä ei toisaalta ollut mikään hyvä idea, sillä valtava monsteriakka tuli koko ajan yhä lähemmäs ja lähemmäs uhkaavalla orjapiiskalla. Siinä vaiheessa otin jalat alle ja juoksin niin kovaa kun pystyin. Pikkuihminen ei edes mätkähtänyt maahan, mikä on aika harvinaista nykyään. Loppuratsastuksen ajan ravasin aika säikkynä- en koskaan tiennyt, milloin orjapiiska löytäisi minut taas.
Viimeinkin pikkuihminen käänsi ohjasta niin sanottuun kaartoon. Pysähdyin oikein mielelläni, ja yritin rapsuttaa kutiavaa jalkaa päälläni, mutta jokin veti minun pääni ylös. Odotin hetken paikallani, kun mahanauhaa löysättiin ja jalkatuet nostettiin ylös. Sitten matkasimme kaikki neljä hevosta takaisin toiseksi suurimpaan taloon.
Lisäpaino selästäni ja härpäkkeet päästäni vietiin pois, mutta sitten minut vietiin "kuolemanboksiin". Minut kiinnitettiin molemmilta puolilta kiinni, ja sitten se aukesi- VESIKÄÄRME! Vesikäärmeen suusta tuli todella paljon nestettä, muut kaverini ovat sanoneet sen olevan myrkkyä. Niimpä tämän vesikäärmeen lähestyessä yritin väistää sitä kaikin mahdollisin keinoin. En päässyt kauaksi, ja pian tunsin kuinka ällöttävä neste valtasi kehoni. Toisaalta se viilensi mukavasti.
"Kato nyt Salla, ei tää vesijohto tai tää vesi sua tapa.", hoitajani sanoi.
Niin no, ehkä ei sitten. Ei ainakaan tuntunut mitenkään erikoisemmalta. Pian vesikäärrme suljettiin, ja pikkuihminen sekä hoitajani veivät minut kavereideni luokse. Eetu ja Nuk tervehtivät minua, Tohveli taas nukkui. Päässäni oleva toisenlainen härpäke otettiin pois, ja minä kävelin oikotietä keltaisen jumalanruoan luokse.
"Se meni heti syömään heinää, pullero- Salla!", lapsen kikatus kuului. Mutta ei se mitään, ruoka on kuitenkin elämän tarkoitus.
23 HM
Kappas, unohdin ettei tänään ollut tunteja hups.