|
Post by Mila on Oct 1, 2017 14:50:39 GMT 2
Maxim omistaa Erikin
|
|
Maxim
Hyvän päivän tuttu
Posts: 14
Oma hevonen: Erik Honey
Ikä: 16
|
Post by Maxim on Oct 1, 2017 15:39:03 GMT 2
01.10.2017 - Ja niin mulla oli hevonen..Olin ehtinyt katua karkuun lähtemistä jo useamman kerran jäädessäni siitä kiinni Roylle. Isoveljeni häijy ja arvioiva katse oli saanut kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoani, mitä minun olisi pitänyt sanoa? Anteeksi? Kiva nähdä? En vain osannut toimia siinä tilanteessa luonnollisesti. Suoraan sanottuna osasin jo odottaa sitä takaisin heittoa neljän seinän sisään laitokseen. Yllätyin, kun sainkin tietää, että Roy majoittaisi minut toistaiseksi ja se oli käynyt jopa äidille, mikä oli harvinaista, sillä hän ja Roy eivät ole olleet tekemisissä sen jälkeen kun rakas veljeni oli ottanut ja kaasuttanut pois kotoa. En tosin yhtään ihmettele miksi hän hakeutui mieluummin mahdollisimman kauaksi opiskelemaan, kuin olisi jäänyt kotiin. Joka tapauksessa olin tuskin kerinnyt asettumaan taloksi veljeni luokse, kun tuo eräänä kauniina aamuna tuli ravistelemaan minut hereille. "Maxim! Huomenta unikeko", hän sanoi rullaten huoneen sälekaihtimia auki. Hapusin kädelläni puhelinta nähdäkseni kelloa. Kahdeksa, herran jumala se oli KAHDEKSAN, ja vielä lauantaina. Roylla oli parempi olla jokin todella hyvä syy herättää minut näin aikasin viikonloppuna, kun olisin saanut kerrankin heittää hyvästit univeloilleni. "Pukeudu, käyn tekemässä aamiaista", Roy sanoi ja suorastaan tanssahteli ulos huoneestani. "Pukeudu, käyn tekemässä aamiaista", matkin isoveljeni ääntä koppavana, olisin minä osannut leipäni voidella itsekin. Joka tapauksessa kilttinä poikana vedin lattialta housut jalkaan ja kiskoin hupparin päälle. Ehkä oli vain parempi totella Royta, ettei tuo heittäisi minua ulos heti kättelyssä. Aamiaispöydässä oli ollut hiljaista. Roy yritti kyllä luoda keskustelua, mutta minä taas kuivatin sen samantien kasaan. Ruisleipä oli maistunut pahalta ja kahvikin oli liian laimeaa, ei ihme, että veljeni oli yhä naimaton, noilla kokkaustaidoilla ei parempaa puoliskoa ihan heti hankita. Anyway, hiljaisen aamiaisen jälkeen olimme hypänneet autoon. Roy ei kertonut minne olimme matkalla, mutta kuulemma halusin nähdä tämän. Jos yhtään veljeäni tunnen olimme menossa katsomaan pystyynkuollutta ylilihavaa shetlanninponia, joka olisi Royn mielestä niiiiiin söpö, että se on pakko ostaa. Huokaisten nojauduin auton ikkunan puoleen ja jäin katselemaan ohi kiitäviä maisemia. Maaseutuelämä oli osoittautunut odotettua tylsemmäksi. Olimme perillä, kymmenen pistettä minulle, sillä pysähdyimme tallin pihaan. Nyt niitä poneja odotellessa. Olin jo aikeissa sanoa jääväni autoon, mutta ehei, Roy patisti minut samantien pihalle ja mukaansa talliin. Talli oli aika hiljainen, sillä meidän automme lisäksi parkkipaikalla oli ollut vain yksi auto. "Myyntihevosia", toistin luettuani ränsistyneen aidan pielessä roikkuvan kyltin. Mihin ihmeeseen Roy oikeasti tarvitsi lisää hevosia? Hänellä oli niitä jo talli piukassa. "Täällä on jotain, minkä ostin englannista", Roy paljasti viimein saavuttuamme tallin perällä olevalle karsinalle. Ja siinä se seisoi, valtavan iso pilkukas ori. Hevonen tuijotti minua sinisillä silmillään ja antoi laulunäytteen kiljumalla suoraan korvaani. "Se on sinun", Roy oli sanonut. Tuonko kanssa minun pitäisi elää? Ja viimeistään siinä vaiheessa olin harkinnut vakavasti kamojeni keräämistä ja muuttoa takaisin laitokseen, tai vaikka sen kellariin. Minne tahansa kunhan pääsisin eroon siitä pilkukkaasta rahtilaivasta. Erik, eli minun hevoseni oli tuotu Royn tallille. Pari ensimmäistä päivää oli mennyt lähinnä järkytyksen lomassa, jonka jälkeen oli pakko myöntää, että olihan se ihan söpö. Ainut asia mitä en voinut ymmärtää oli, että miksi? Miksi ihmeessä olin saanut käsiini todella hyvästä estesuvusta olevan kilpahevosen, kun en ollut pitkään aikaan edes ratsastanut säännöllisesti. Royn mukaan hevonen voisi tuoda piristystä arkeeni, kun olen niin yksinäinen.. Puhisi vain omasta puolestaan. Joka tapauksessa olin ottanut itseäni niskasta kiinni ja etsinyt hevoselleni tallipaikan, jonka me sitten saimmekin. Muutto on vielä edessä päin, mutta tyhjä boksi Vaahterapolussa odottaa meitä. Nojauduin tarhan aitaan ja katselin Erikin riehumista. Matka kohti sairaalan teho-osastoa oli alkanut. Maxim & Erik 1hm//Meidän ensimmäinen yhteinen merkintä, josta nyt tuli lähinnä alustava pohja muille tarinoille, toivottavasti ei haittaa ettei olla päästy vielä tämän lomassa muuttamaan uudelle tallille!
|
|
Maxim
Hyvän päivän tuttu
Posts: 14
Oma hevonen: Erik Honey
Ikä: 16
|
Post by Maxim on Oct 5, 2017 14:18:21 GMT 2
05.10.2017 - Valkea pahanilmanlintuTänään on torstai, kuten monesti sanotaan torstai on toivoa täynnä. En nyt menisi suoranaisesti liputtamaan tuon sanonnan puolesta, mutta saattoi siinä jotain perää olla, tuumailin noustessani jakkaran päälle. Pilkullinen hevonen liikkui kärsimättömänä edestakaisin, kun yritin sovittaa pinkkiä jalustinta jalkaani. Erik oli muuttanut Vaahterapolkuun toissapäivänä, mutta tämä oli vasta ensimmäinen kerta, kun nousin orin selkään. Ensimmäinen kerta ikinä, lisäksi hevonen ei ollut viikkoon päässyt liikkumaan ollenkaan. Viisas ihminen olisi varmasti ottanut liinan kauniiseen käteensä ja juoksuttanut ylimääräiset energiat hevoselta, mutta ehei. En minä, toisinaan alkaa jopa tuntuman siltä, että haluan väkisin päästä hengestäni. "Soo", rauhoittelin hevosta, tai ehkä enemmän itseäni. Olin satulassa, hevosella oli kaikki neljä jalkaa maassa, eikä ruumiita näkynyt. Alku vaikutti lupaavalta. Keräsin hetken itseäni, jonka jälkeen puristin varovasti jalkani hevosen kylkiä vasten, se liikahti. Näytin varmasti idiootilta roikkuessani kaksin käsin satulan kaaressa kiinni hevoseni kävellessä reippaasti uraa pitkin. Vesi lotisi sen jaloissa, sillä kentän pohja oli kärsinyt jonkin verran runsaista syyssateista. Tosin kentällä ratsastaminen sopi minulle vallan mainiosti, sain ainakin olla rauhassa muiden pyöriessä maneesissa. Reilu puolituntia oli kulunut ennen kuin uskalsin siirtää hevoseni raviin. En vieläkään ymmärrä miten minun pitäisi selviytyä seuraavat x vuotta Erikin kanssa, kun juuri ja juuri uskallan kavuta koko hevosen kyytiin. Ori huiski hännällään raviin siirtyessään. Hevosen reipas askel sai minut sekoamaan muutaman kerran kevennyksessäni, jonka vuoksi horjahdin selässä pariin otteeseen. "Vou", takerruin kiinni Erikin harjaan. Mitäköhän tuo hevonenkin ajattelee. 160cm radoilta täydellisen luuserin omistukseen. En tiedä kävikö minun sääliksi enemmän hevosta vai itseäni. "Tulevaisuuden kouluratsukko?", joku huhuili kentän reunalta. Siirsin Erikin takaisin käyntiin, en ollut hetkeen kuullut yhtä sarkastista äänensävyä. Se oli vaalea tyttö tummilla meikeillä, joka näytti täydelliseltä pahanilmanlinnulta. Hienoa, arvostelua kaipasinkin vielä kylkiäisiksi. "Vois sujua paremmin, jos päästäisit irti satulan etukaaresta", tuo jatkoi, mutta lähti hetken kuluttua päätään pudistellen maneesille. Mahtoiko hän loukkaantua? Erik pärskähti, se taisi nauraa sosiaalisille taidoilleni. Huokaisin, keräsin itseni ja päästiin irti satulasta. "Nyt aletaan työskentelemään" Loppu tunti sujui kivasti, Erikillä oli mukava laukka, joka oli tosin hieman hankala istua. Joka tapauksessa ori oli käyttäytynyt hyvin, yllättävän hyvin siihen nähden ettei se ollut kokonaiseen viikkoon liikkunut askeltakaan. Valuin alas satulasta jalat kipeinä, sen kyllä huomasi ettei ole hetkeen käynyt hevosen selässä. Taputin Erikiä ja tarjosin sille vielä taskun pohjalta löytyneen porkkanan palasen. Näytti kelpaavan. Toisin kuin minulle, niin hevoselleni ei ollut tullut hikeä pintaan juuri yhtään, kurainen se oli jos jotain. Vein Erikin talliin, riisuin hevosen ja pesin sen. Märkä ori tuuppi minua turvallaan, se kaipasi huomiota. Rapsutin Erikiä ja vilkaisin sen kauniita silmiä. Mahtoiko se ikävöidä Englantiin? Luulisi, että hevosetkin osaavat tuntea kaipuuta. Tarjosin orilleni vielä yhden porkkanan, ja siinä samassa puhelin taskussani värisi. Se oli varmasti Roy, joka kyseisi, että olenko vielä elävien kirjoissa, mutta toisin kävi. Viestin lähettäjä ei ollut Roy, vaan Erikin entinen omistaja. "Ajattelin, että sua voisi kiinnostaa miltä Erik on näyttänyt nuorempana. Selasin vanhoja kuvia ja tämä tuli vastaan! Erik on noin 6-vuotias tässä, tultiin juuri kisoista sinivalkoisen ruusukkeen kera!"Hymyilin katsellessani kuvaa. Erik ei ole muuttunut sitten yhtään, mikä oli toisaalta ihan hyvä. Eipä ole ainakaan päässyt rupsahtamaan muutamassa vuodessa. "Tyttöystävä laittoi viestiä, vai huviksiko virnuilet?", se oli se samainen tyttö, jonka äänensävy toivotteli hyvää matkaa helvettiin. En edes tiennyt missä välissä hän oli ehtinyt hiipiä talliin. Painoin kännykän näytön pimeäksi ja mietin hetken vastausta, pitäisikö tuohon edes vastata. "Kai se on parempi virnuilla kun itkeä" "Kai sit, teillä alko sujuu heti paremmin kun irrotit siitä hemmetin satulasta" "Kiitos.. Kai" "Nica", ja siinä samassa käsi ojentui minua kohti. Kättelin Nicaa samalla, kun Erik nyppi pipoa päästäni. "Maxim"
Päivä oli ollut kaikin puolin outo. Roy ihmetteli puheliaisuuttani autossa matkalla kotiin. Kai sitä saa puhua, jos on kerrankin hyvä päivä, vai kuinka? Nica oli vaikuttanut ihan hyvältä tyypiltä, tosin en vielä menisi perumaan sanojani sen pahanilmanlinnun puolesta. Kaksi päivää uudella tallilla ja olin jo onnistunut puhumaan yhdelle ihmiselle, edistystä.
Maxim & Erik 2hm
|
|
Maxim
Hyvän päivän tuttu
Posts: 14
Oma hevonen: Erik Honey
Ikä: 16
|
Post by Maxim on Oct 13, 2017 11:15:32 GMT 2
13.10.2017 - R.I.P Pyörä 13. päivä ja vielä perjantai. Ei hyvä, ei niin yhtään. Olin herännyt aamulla vasta tunnin koulun alkamisen jälkeen, joten päätin suosiolla skipata koko päivän, tosin jouduin kapuamaan ulos huoneeni ikkunasta, sillä Roy ei välttämättä olisi ollut samaa mieltä kanssani pidennetystä viikonlopusta. Joka tapauksessa sain tekstiviestin kännykkääni, jossa luki kutakuinkin näin; "Moi Max! Kyselit siitä puomi/kavaletti tunnista ja huomasin just, että mulla on tänää tyhjää kalenterissa. Maneesille klo. 11.00?" Viesti oli peräisin Jesseltä, jolta olin kysellyt yksityistunnista. Erikin kanssa oltiin nyt oltu jo tovi hyppäämättä, ja koulukiemurat - tai jokin niitä muistuttava kentällä palloilu - alkoi jo käymään tylsäksi orin mieleen. Vedin syvää henkeä sulkiessani puhelimen. Tästä voisi tulla mielenkiintoinen päivä. Edelleen satuin olemaan luvatta pois koulusta, joten en voinut mennä sisälle ja pyytää kyytiä Roylta. Niimpä tartuin talon seinää vasten nojaavaan polkupyörään ja hyppäsin satulaan. Ainakin tulisi tehtyä kunnon pyörälenkki. Tallilla oli hiljaista. Perjantai ei tainnut houkutella pahemmin ratsastajia, etenkään kun kyseessä oli virallinen epäonnenpäivä. Jätin pyörän parkkipaikan pusikkoon, tuskin täällä varkaita liikkuu. Kävelin Erikin tarhalle, jossa se parhaillaan söi aamuisia heiniä. Erik oli huono syöjä, siksi olinkin pyytänyt, että sen ruoat tarjoillaan aamuisin suoraan tarhaan, jotta orilla olisi aikaa syödä kaikessa rauhassa. Pudistelin päätäni katsoessani orin koskematonta aamuruokaa. "Ei taida olla suosikkiasi?", sanoin taputtaen Erikin pilkukasta kaulaa. Olihan tuosta hevosesta tullut hirmu tärkeä lyhyessäkin ajassa. Oli hieman sääli keskeyttää orin heinästäminen, kun se kerrankin sitä söi, mutta meidän oli suunnattava kohti tallia, jotta kerkeäisin rauhassa varustamaan hevosen ja keräämään itseni. "Tulehan", sanoin tarttuen Erikiä riimusta. Talli ei ollut hiljainen ainoastaa ulkoa, myöskään sisällä ei juuri elämää ollut. Satunnaisin väliajoin huomasin jonkun kulkevan lantakärryjen kanssa ohitseni tai lakaisevan käytävää. Oli jotenkin hassua olla niin ajoissa liikkeellä, ettei muut olleet ennättäneet vielä koulusta tai töistä kotiin ja tallille. Erik seisoi nätisti aloillaan käytävällä harjatessani sitä. "Pinkki on vähän tammamainen väri, vai mitä?", juttelin hevoselle. Ei se tietenkään mitään vastannut, mutta kunhan jutustelin. Laskiessani satulan Erikin selkään huomasin irtonaisen hevosenkengän lattialla. "Et ole tosissasi", tokaisin poimiessani sen. Erik oltiin kengitetty viimeksi toissa päivänä, ja se oli onnistunut polkemaan jo yhden kengän irti. Huokaisten heitin irtokengän harjakassiin ja jatkoin hevosei varustamista, ei tämä joka tapauksessa surkuttelemassa parane. Jesse osotti meitä maneesissa ja heti alkuun kävi ilmi, että sain jumppailla Erikin kanssa esteiden kannon parissa. Ei siinä mitään, muuta kuin puomit kyytiin ja menoksi. Asettelin hetken ajan puomeja Jessen ohjeistuksella, kun ne viimein löysivät oman paikkansa maneesin pohjalta. Tehtävä näytti yksinkertaiselta. Kavaletti lyhyellä sivulla ja linja puomeista, sekä kavaleteistä pitkällä sivulla. Aloin jo uskomaan henkiin jäämisen mahdollisuuteen. Kapusin orini selkään, joka näytti heti piristyvän puomit nähdessään. Erik oli tainnut odottaa tätä päivää pitkään. Sain ohjeeki verkata hevosen mahdollisimman kuuliaiseksi ja herkäksi pohkeelle, siispä lähdin työstämään Erikiä ensin pysähdyksillä käynnistä ja sitten ravista. "Oikein hyvä, laukkaa sen kanssa ympäri maneesia ja anna sille tilaa! Jos se haluaa laukata isoa laukkaa antaa mennä, jos se hissuttelee niin siitä vaan, kunhan verkkaillaan!", Jesse huudahti jostainpäin maneesia. Istuin alas pompottavaan raviin ja nostin laukan, joka oli odotettua reippaampaa. Erik laukkasi hyvin omalla moottorillaan ja näytti olevan tasapainossakin, tai siltä se ainakin selkään tuntui. "Okein hyvä!", Jesse kannusti. ANnoin Erikille hetkeksi ohjaa, kun Jesse siirtyi selittämään päivän tehtävää. Ensin tultaisiin kavaletti lyhyeltä sivulta, ympyrä ja sama kavaletti uudelleen, sitten puomi- kavaletti- kavaletti linja. Nyökkäsin ymmärtämisen merkiksi ja keräsin ohjat. Erikiä ei tarvinnut kahdesti käskeä laukkaamaan, kun jo viipotimme kohti lyhyttä sivua. "Pidätä!", Jesse huudahti miltein samantien lähdettyämme. Edes hän ei ollut olettanut Erikin ottavan näin paljon tuulta alleen pienestä kavaletista. Tein työtä käskettyä ja parhaani mukaan yritin pidellä kuumuvaa oria. Käänsin Erikin kohti kavalettia ja kuulin Jessen laskevan askelia hyppyyn. "KOLME", hän huudahti ja samassa Erik hyppäsi. Painosanalla hyppäsi. Ori olisi päässyt helposti askeleella yli moisesta esteestä, mutta näemmä intoa riitti liiakseenkin. Itse oli jäänyt jälkeen Erikin kaninloikasta, joten roikuin kyydissä ilman jalustimian orin viipottaessa kohti linjaa. Ensin tuli puomi, sitten kavaletti ja sitten rysähti. Raotin varovasti silmiäni ja ensimmäinen asia minkä huomasin oli Erik. Ori laukkasi vapaana maneesissa. Jesse kompasteli luokseni kysyen olinko kunnossa. Nyökkäsin, mihinkään ei ainakaan sattunut, joten oletin olevani täysin käyttökelpoinen yksilö edelleen. "Ota Erik kiinni, niin yritetään uudelleen", mies sanoi rohkaisevasti ja niin löysin itseni jälleen hevoseni selästä laukkaamassa kohti linjaa, tällä kertaa tosin onnistuimme. "Kiitos paljon, että suostuit tähän, en olisi uskaltanut hypätä ensimmäisellä kerralla yksin", sanoin ja Jesse heilautti vaivatomasti kättään. "Mitäpä tuosta, on ilo olla avuksi", mies sanoi hymysuin. Taputin Erikiä ja ojensin sille palan porkkanaa takkini taskusta. Ori oli hionnut huolella ja valuttanut kuolaa pitkin ryntäitä. "Oot sä kyllä aikamoinen kaakki", tokaisin sille viedessäni Erikin takaisin talliin. Riisuin hevosen varusteet ja heitin ohuen loimen sen päälle, pesun jälkeen. Erik pääsi takaisin tarhaan, jossa ruoka näytti keplaavan, ainakin hetken. Ori otti muutaman suupalan mössöistä, jonka jälkeen si siirtyi päiväunille. Hymähdin ja menin hakemaan pyörääni, ei tämä päivä nyt niin mönkään mennyt, tosin ei myöskään kannattaisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä pyöräni oli varastettu. Maxim & Erik 3hm// Jessellä tosiaan tuota vapaa-aikaa on "vähän liikaakin" jouduttuaan ratsastusonnettomuuteen tuossa pari kuukautta sitten eikä hänellä itsellään ole asiaa satulaan ennen vuoden vaihdetta, joten hän varmasti ehtii sinua opastamaan jatkossakin (ja uskoisin, että ei teitä unohda kunhan on kuntoutunut). Ja varmasti osaa hommansa, sillä kisannut ahkerasti kenttäkisoissa, joten tietää vähän lajista kuin lajista. Kukahan surkatti sinun pyörän on pöllinyt? Lupaan antaa tukkapöllyä heti, kun ja jos rosmo jää kiinni. -Mila -
|
|
Maxim
Hyvän päivän tuttu
Posts: 14
Oma hevonen: Erik Honey
Ikä: 16
|
Post by Maxim on Nov 1, 2017 12:54:11 GMT 2
1.11.2017 - Vauhdin huumaa Taputin orin pilkukasta kaulaa. Erik asteli käytävällä hermostuneena edestakaisin, eikä malttanut pysyä millään paikoillaan - sillä oli liikaa energiaa. Ori oli seissyt lähes koko viimeviikon koskemattomana syyslomani vuoksi. Syyslomahan on otollinen aika ratsastaa ennen pimeää ja viettää aikaa tallilla, eikö? No, niin sen olisi pitänyt olla, mutta sattuneista syistä ei ollut. En muista koko viikosta juuri mitään, mikä jo itsessään kertoo loman sisällöstä. Viinaa ja hauskanpitoa, tosin en kyllä tiedä voiko sitä hauskanpidoksi kutsua jos ei edes muista koko viikosta mitään. Joka tapauksessa olin ottanut itseäni tänään niskavilloista kiinni ja raahautunut tallille. Roy oli huomauttanut useamman kerran siitä, että Erik on menettänyt lihasmassaa. Minkä minä sille mahdoin jos en ennättyänyt sen selkään joka päivä? Tosin huokaisten jouduin toteamaan, että yksin minun vikanihan tämä koko homma oli. Erik oli minun hevoseni ja yksin minä olin vastuussa sen liikkumisesta. Riisuin loimen orilta ja totesin itsekkin, että olihan tuo tiputtanut lihasta. "Sori poika, tälle täytyy tehdä jotain", mutisin sivellessäni orin lautasia ja kylkiä. Erik polki takajaloillaan, se halusi päästä purkamaan virtaansa. "Katsos, sinuakin näkee!", kaikui tallissa. Kurtistin kulmiani ja vilkuilin ympäristöä, kunnes huomasin Milan kurkistavan yhdestä karsinasta talikko käsissään. "Ai, öm.. Hei", sopersin ja aloin harjata Erikin karvapeitettä. Sitäkin oli kertynyt jo liikaa, klippaaminen voisi olla vihdoin paikallaan. "Sillä on virtaa riittänyt", Mila sanoi ja viskoi samalla kasan lantaa kottikärryihin. "Tallityöntekijät ovat useampana päivänä kuulemma juosseet perässä kun Erik on tullut läpi aidasta". Pudistin päätäni ja vilkaisin orin sinisiä silmiä. "Joo, mulla on ollut vähän menoa tässä viimeaikoina..", selitin pyöritellen kaviokoukkua käsissäni, mutta Mila vain naurahti. "Jos tarvitsen liikutusapua täältä löytyy varmasti innokkaita tyttöjä ratsaille", nainen sanoi. "Pistetään korva taakse.." Ulkona oli kylmä, pakkasen puolella kuten melkein jokaisena päivänä. Maa oli paikoittain pahasti jäässä, mutta en antanut sen häiritä. Olin päättänyt, että olisi aika korkata tallin tarjoamat maastot ja purkaa hevosen ylimääräistä energiaa rallittelemalla, jos täältä nyt kunnossa olevaa tietä sattuisi löytymää. Erik pärskähteli ja ilma hevosen ympärillä höyrystyi. "Otahan rauhallisesti". Olin ihan vain varmuuden vuoksi iskenyt orille vahvemmat kuolaimet siihun ja martingaalin. Tuntui hassulta istua taas solakan ja ison puoliverisen selässä, kun viimeksi olin Royn mieliksi ratsastanut hänen ponillaan Smokeylla. Lyhensin ohjia ja painoin pohkeeni kiinni hevosen kylkiin. Erik nosti päätään ja lähti reippaaseen raviin. Kavioiden kopina tienpintaa vasten oli kerrassaan rauhoittavaa. "Hieno", kehuin hevosta. Hetkeä myöhemmin löysin pidemmän tien, joka vaikutti pohjansa puolesta olevan kelvollinen astetta rajumpaan käyttöön. "Et sitten heitä mua selästä", sanoin ennen kuin jo viipotimme pitkin tietä laukassa. Pidätin Erikiä rajusti pitääkseni sen normaalissa tahdissa, mutta yhteisen rytmin löydettyämme annoin Erikille enemmän ohjaa ja samassa se jo lisäsi vauhtiaan. Laukkaaminen metsän keskellä oli varmasti jokaisen ratsastajan unelma, enkä toisaalta ihmettele. Vauhtiin tuntui jäävän koukkuun. Erik huiski hännällään lisää vauhtia ja alkoi nelistämään, se nautti täysin siemauksin villihevosen vapaudesta. Tosin tällä villihevosella oli kilo rautaa suussa ja ihminen selässä. // Mitä se sellainen loma on? Jotain syötävää? Ei vaa, itteppä oon ammattini valinnut... Tosiaan, kuten sanoin, niin apua Erikin liikutamiseen saa. Laita vaikka ilmoitustaululle lappunen, et milloin tarvis liikutusta niin eiköhän joku sieltä (toivon mukaan) nappaa Erikin allensa. Harva meillä "pelkää" vähän vaativimpiakaan tapauksia. -Mila-
|
|
Maxim
Hyvän päivän tuttu
Posts: 14
Oma hevonen: Erik Honey
Ikä: 16
|
Post by Maxim on Dec 20, 2017 22:34:10 GMT 2
20.12.2017 - Mitä tapahtui 10.12.2017?
"10.12.2017" "Ei sitä taida huvittaa", tokaisin hetken päästä Vivialle, joka oli armollisesti luvannut auttaa minua Erikin pyydystämisessä. En voinut käsittää miten noinkin massiivinen hevonen pystyi niin äkkinäisiin kaarteisiin. Erik oli viikko sitten telonut itsensä tarhassa vesiämpäriin, kyllä. Vesiämpäriin. Joka tapauksessa jalkaan ilmestyneen haavan takia hevonen joutui seisomaan muutaman päivän liikaa ja tässä oli lopputulos. "Jos narraamme sitä ruoalla?" Vivia ehdotti, mutta pudistelin päätäni. "Ei se kelpuuta mitään, nirso hevonen", sanoin ja sain Vivian näyttämään entistäkin turhautuneemmalta. "Ehkä mä yritän hetken päästä uudelleen, jos se olisi vaikka vähän paremmalla päällä", sanoin ja käännyin lähteäkseni, mutta Vivia esti aikeeni. "Ei. Me pyydystetään se nyt. Anna riimunaru", hän sanoi pelottavan päättäväisenä.
Ja niin kymmenen minuuttia myöhemmin meillä oli hevonen - ja naarmuinen tyttö. Erik oli nimittäin myöntänyt tappionsa ja jättäytynyt kiinni, kunnes se oli keksinyt olevansa iso ja painava hevonen hokkikengät jalassa. Toivon vain hartaasti ettei kukaan onnistunut ikuistamaan sitä näkyä kun minä painelin pää kolmantena jalkana hevosen perässä joka puolestaan raahasi mukanaan narun päässä roikkuvaa Viviaa. Taisin tapahtuneen jälkeen toistella vuorotellan sanoja "kiitos" ja "oletko kunnossa?" ainakin tuhat kertaa, mutta Vivia vain naurahti ja vakuutti olevansa kunnossa. "Se oli itseasiassa ihan kivaa!" tuo oli todennut, no. Hupinsa kullakin. Vivia palasi omien askareidensa pariin ja minä puolestaan harjasin ja varustin Erikin. Erik oli palannut sairaslomalta käyttöön eilen, jolloin olin läpiratsastanut sen Jessen valvovan silmän alla. Tänään selkään oli kuitenkin nousemassa veljeni Roy, joka Erikin minulle alunperin osti, sillä kuten oli jo todettu - Erik oli minulle esteille turhan vaativa.
Talutin pilkukasta oriani valehtelematta tunnin kentällä ennen kuin Roy ilmaantui paikalle. "Sori, että kesti. Tuli pari muuttujaa matkalla", hän sanoi kypärää kiinnittäessä. Muuttujat eivät ikinä kuulostaneet hyvältä, eivät etenkään Royn puolesta, sillä hän oli kaavoihinsa kangistunut mies. "Muuttujaa?" "Niin, kävin tossa paria tuttua moikkaamassa ja perhana vie. Ostin kaksi hevosta. Voitko kuvitella, kaksi", hän selosti ja kapusi steppailevan hevosen selkään. En tiennyt pitikö minun itkeä vai nauraa. Roy oli maailman surkein tapaus pitämään itselleen lupauksia ja nyt se oli nähtävästi todistettu "Minne ajattelit tunkea ne? Talli on täysi", tokaisin kiristäen Erikin satulavyön. Roy vain huitaisi kädellään ja sanoin homman olevan hoidossa. Niin sen piti olla silloinkin kun Erik saapui. Roy oli ostanut kivan hevosen ja todennut, että eihän se meille mahdu. Ei sillä, en valita. Kuka tietää olisinko muuten saanut omaa hevosta ollenkaan. Jätin Royn ja Erikin kentälle verkkaamaan ja suuntasin itse maneesiin, joka oli tyhjillään paria yksityistä lukuun ottamatta. "Haittaako, jos rakennan tähän muutaman esteen?" kysyin ujosti tytöltä, joka oli pysähtynyt poninsa kanssa vierelleni. "Ei haittaa! Onko Erikin jalka jo parempi?" tuo kysyi. Nyökkäsin. Oli hassua miten en vieläkään saanut päähäni kaikkien tallilaisten nimiä, olinhan minä hevoseni kanssa täällä jo tovin pyörinyt.
Erik ja Roy saapuivat maneesiin, rytinällä. Erik ampaisi laukkaan heti maneesiin päästyään, mutta Royn ohjatessa se pienelle ympyrälle muistutti meno lähinnä epämääräistä laukkapiruettia. Asetin viimeisen puomin paikalleen Royn ravaillessa ympyrällä, tosin kauniiksi ei voinut sitäkään menoa sanoa. Erik polki takasillaan korvat niskassa ja vinkui kuulostaen lähinnä teurastettavalta sialta. Pudistin päätäni, Erik oli ollut villinä eilenkin, mutten tosiaan tiennyt mikä sitä tänään risoi. Ensin se kiskoo ihmisiä perässään ja sen jälkeen kulkee enemmän kahdella kuin neljällä jalalla. Istuin selkäännousu jakkaralle katsomaan kuinka orini viipotti pukkilaukkaa pitkillä sivuilla ja piruetteja lyhyellä sivulla. "Perhana vie kun on huonolla päällä", Roy tokaisi lopulta ja käski minun nostaa esteitä. En pitänyt sitä hyvänä ideana, mutta jos veli kerran käskee niin..
Puomit kolahtelivat alas, vaikka korkeudet olivat maltillisia, ei yhtään Erikin tapaista. Taisin mainita asiasta ääneen Royllekin, mutta tuo halusi vielä yrittää. No, niinhän siinä lopulta kävi, että Erik kielsi ja Roy hyppäsi. Veljeni makasi rähmällään maneesin pohjalla ja Erik seisoi apaattisena paikoillaan. Roy ilmoitti olevansa kunnossa, mutta siitä huolimatta hän jäin maahan vetämään henkeä. Minä taas kävin ottamassa orini kinni. "Mikä on poika?" kysyin siltä, sillä hevonen hengitti raskaasti ja oli kauttaaltaan hikinen. Pieni pelko perseessä huikkasin asiasta Roylle, joka konttasi luoksemme hivenen hengästyneenä. "Onko se ollut tänään aiemmin outo?" hän kysyi käydessään hevosen korvista kavioihin läpi. Olihan se ollut mutten ollut edes ajatellut sen liittyvän mitenkään kipeytymiseen, liialliseen energiaan lähinnä. "Vaikuttaa ähkyltä", Roy mutisi kuunnellessaan Erikin suolistoääniä. Ori polki jalallaan, se ei selvästikään pitänyt siitä, että Roy kosketti sen mahaa. "Riisu satula ja kävelytä sitä, käyn hakemassa kännykän", ja niin Roy pinkaisi ulos maneesista jättäen minut yksin. Tuijotin hetken Erikiä suoraan silmiin, se näytti kipeältä. Se oli näyttänyt siltä jo aiemmin, miksen ollut tajunnut mitään? Ori laski päänsä syliini, se suorastaan nojasi lähes koko painollaan minuun. "Anna anteeksi, jos olisin osannut lukea sinua oikein.. Olen niin pahoillani", henkäisin avatessani satulavyötä. Laskin Erikin satulan maahan ja lähdin kävelemään maneesia ympäri. Silloin älysin kuinka kamalaa on odottaminen. Hevoseni henki oli veitsenterällä, enkä minä voinut tehdä muuta kuin odottaa.
Odottaminen kuitenkin palkitaan, eikö? No, ainakin päivystävä eläinlääkäri saapui paikalle, antoi Erikille jotain kipua lievittävää ja ohjeisti kävelyttämään hevosta. Ei ruokaa enää tänään, mutta vettä piti juottaa. Huokaisin helpotuksesta ell:n sanoessa tämän olevan vielä pientä. Tiedä sitten mikä oli ähkyn laukaissut? Erikin ruokinta oli kunnossa, eikä se yleensä huolinut kädestä muita herkkuja kuin porkkanaa.. Tiedä sitä sitten, pääasia on, että hevoseni on kunnossa!
Maxim & Erik 5hm
// No mikähän piru sen Erikin ähkyn nyt sitte laukaisi...? Minä ja työntekijät ainakin ollaan noudatettu tarkkaan ruokintaohjeita ja kävijöillekin paukutettu (lähes kirjaimellisesti) päähän, ettei hevosille saa antaa herkkupaloja omin luvin. Ettei vain mysteerinen hiippailija vuoden pari takaa ole palannut kuvioihin? -Mila-
|
|