|
Post by Mila on Jan 29, 2017 17:17:25 GMT 2
Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, vaihtamalla paranee ja mitäs kaikkea latteuksia sitä on olemassa? Oli miten oli, on jälleen aika vaihtaa päiväksi hoitohevosia/yksityisiä hevosia! Lauantaina 18.2. on virallinen vaihtopäivä, jolloin jokainen osallistunut saa touhuta tämän lainahevosen kanssa mitä haluaa. Tai no melkein mitä haluaa... Järki päässä ja sitä rataa. Viimeinen osallistumispäivä on 13.2. jolloin arvon osallistuneiden kesken "uudet" hoidokit. Hoitsuvaihtareista saa itselleen merkin ja päivästä tarinoimalla/piirtämällä saa myös kuitattua helmikuun vuokran/hoitotarinan (mikäli sen tekee helmikuun aikana). Osallistumiset luonnollisesti tähän ketjuun. Jos sinulla on kaksi yksäriä/hoitohevosta, kerro, kumpi on sinun vaihtohevosesi. OsallistujatJesse - WandaVeera - MetkuPyry - NellaInna - Criminal Catherine - Tollo Sesilia - KiaraJulia - MelliJulie - IippaOona - Kakru Nella - Salli
|
|
|
Post by Mila on Feb 14, 2017 10:15:57 GMT 2
Hevoset jaettu.
|
|
|
Post by Inna on Feb 14, 2017 10:55:56 GMT 2
Miten mulle aina osuu Wanda :'D
|
|
|
Post by Mila on Feb 14, 2017 11:02:11 GMT 2
En tiedä Oliko se sulla viime vuonnakin?
|
|
|
Post by Inna on Feb 14, 2017 11:48:24 GMT 2
Oli
|
|
|
Post by Mila on Feb 14, 2017 12:20:52 GMT 2
Nooooh, vaidetaan, että Jesselle Wanda ja ota sä Criminal..
|
|
|
Post by Sesilia on Feb 15, 2017 8:18:06 GMT 2
Tehdääänkös tarinat tallipäiväkirjaan vai minne?
|
|
|
Post by Mila on Feb 15, 2017 8:35:32 GMT 2
Tähän ketjuun.
|
|
|
Post by Veera Ruusula on Feb 15, 2017 11:46:10 GMT 2
Veeran & Metkun kuittuas
Aukaisin tarhanportin narahtaen ja astui sisään sohjoiseen lumihankeen. Miksi helmikuisena lauantainaamuna piti olla +3astetta lämmintä. Sitten havahduin oli tullut väärään tarhaan. Sillä Iippa tervehti minua heinäkasalta korvat luimussa ja sen uudet tarhakaverot Wanda ja Hye käänsivät myös minulle enemmän peppujansa mehevän aamupäivä ruuan ääreltä. Kohautin harteitani ja naurahdin itselleni. Hajamielinen, tänäänhän oli hoitsuvaihtarit. Tein siis täyskäännöksen sohjossa ja pujahdin jälleen tuosta narisevasta portista ulos. Iippa hieman kummasteli, kun en tullutkaan hakemaan sitä. Ruuna jölkötteli nimittäin tarhanportille. Rapsutin sitä otsasta ja mumisin sille ettei se tänään lähtisikään minun matkaan, vaan Julie tulisi tekemään sen kanssa jotakin ekstraa. Pitäisi pitää jatkossa mielessä tämä kikka kolmonen, jos Iipan saisi sillä nopeasti kiinni, vaikka eihän ruuna mikään hankala kiinni otettava ollut, muttei tarvitsisi esim. mutakeleillä tarpoa tarhan poikki sitä ensiksi hakemaan. Ohitin tarhoja ja pääsin Metkun ja sen tarhakaverin Nubbin tarhanportille. Knabtsrupruunalla en ollutkaan vielä ratsastanut, oli Milan viime vuoden uusimpia hankintoja. Olin mone kuullut valittelevan, että Nubbi oli inhottavan herkkä ratsastaa. Nyt ruuna tuli korvat hörössä vastaan portille ja vaati saada heti muutaman rapsutuksen. Metku sen sijaan ravasi häntätötteröllä aidan vierustaa pitkin. Päästyäni Nubbin otteesta, lähestyin welsh oria, joka seisahtui aloileen kun näki, että olinkin hakemassa sitä enkä sen tarhakaveria. Annoin nuoren orin nuuhkia itseäni ennenkuin napsautin riimunnarun kiinni. Metku lähti reippaasti astelemaan vierelläni kohti tallia. Musta pikkuori käyttäytyi kuuliaisesti riimussa. Nella oli tehnyt sen kanssa oikein hyvää työtä. Tallinovilla meinasin taas mennä väärään suuntaan ja taluttaa tottuneesti Metkun pääovista sisään. Ovilla hokasin taas erehdykseni, ja käänsin hämmästyneen orin ympäri. Metku olisi ilomielen mennyt tutustumaan uusiin hevosiin. Minä taas olin tilanteesta hieman nolostuneena ja vilkaisin heti etteihän kukaan nähnyt. Ketään ei onneksi osunut silmiin. Harjasin Metkun pikimustaa karvapeitettä pitkin vedoin. Karva oli leikattu kaulan alta ja lapojen kohdalta lyhyeksi. Muuten karva oli sellainen ponimainen karvapehko, josta lähti ihan hirveästi irtokarvaa. Nella sattui sopivasti kävekemään Sallin varusteiden kanssa meidän ohitse ja jäi kyselemään miten orin kanssa oli mennyt. Kehuin Metkun hyvää käytöstä, mutta kyselin oliko hän ponin sijaan ostanut jonkun mammutin risteyksen, kun tuota irtokarvaa lähti niin paljon, mutta ponin pörröisessä karvassa ei näkynyt mitään siisteytymisen merkkejä. Nella vaikeroikin vatsaukseksi, että arvaa miten vaikeaa oli klipata tuota karvaa ensimmäistä kertaa. Puunasin Metkua valehtelematta varmaan sen tunnin verran. Eihän se likainen ollut kuin jaloista, kurjan plussakelin vuoksi, mutta sitä irtokarvaa. Kävin muutaman kerran lakaisemassa harjauksen aikana irtokarvat suuriin kasoihin. Pirtsakka ja Pertsakka tykästyivät irtokarvakasoihin. Sain hätistää kissat muutamaan kertaan pois, etteivät ne nyt ihan levittelisi niitä pitkin tallikäytävää. Koominenhan näky varmaan olin, ja sainkin Pyryltä ja Jesseltä pienet hörähdykset. Tervehdin vain miehiä kädenheilautuksella ja jatkoin kissojen jahtaamista. Harjausurakan päätteeksi Metkussa ei siis selviä muutoksia näkynyt, muutenkuin että sen häntä oli takuton ja jalat puhtaat. Ori kallisteli vain söpösti päätänsä kun tarkistelin lopputulosta. Sujautin sille porkkana palan ja lähdin hakemaan juoksutusvälineitä satulahuoneesta. Ratsastus saisi tällä kertaa jäädä välistä, vaikka olisi varmasti jonkun saanut valvomaan menoamme. Metku oli kumminkin ori ja nuori, vaikka toisaalta olihan Ossikin ori, mut se oli jotenkin erijuttu, kun se oli ratsastuskoulun tuntuponi ja Metku taas yksityinen. Juoksutus saisi siis tänään kelvata hoitsuvaihtarin teemaksi. Maiskautin orille, jotta se liikkuisi paremmin eteen. Aluksi ori ei meinannut pysyä tarpeeksi suurella ympyrällä, vaan hivuttautui vähän väliä lähemmäksi minua. Sain siis muistutella sitä liinaa ja raippaa heiluttamalla. Muuten orin juoksuttamisessa ei ollut mitään ongelmia, vaan Metku kuunteli hyvin apuni, satunnaisesti hieman viiveellä. Orin sulavaa poniravia oli hauska seurata ja laukkakin näytti omaan silmään hieman lyhyeltä, vaikka selästä käsin se olisi voinut tuntua ihan mukavalta. Otimme kumpaankin suuntaan noi kymmenisen minuuttia, oikea oli ehkä hitusen parempi kuin vasen puoli. Kävimme juoksuttamisen päätteeksi tekemässä pienen maastakävelyn tarhojen takaa.
|
|
|
Post by Sesilia on Feb 15, 2017 21:36:10 GMT 2
Sessun ja Kiaran päiväTämä päivä sisältää:
Sesilian lapsuudentraumoja [x] Hikitreeniä [] Uusia kokemuksia [x] Epävarmuutta ja sen voittamista [x] Kiihdytin vauhtiani, ja juoksin hirmuista haipakkaa bussipysäkille, sillä olin myöhässä (as always ). Ehdin onneksi ajoissa paikalle, ja hyppäsin Vaahterapolkuun suuntaavaan bussiin. Tallille päästyäni hippailin heti ilmoitustaululle katsomaan, minkä hepan olin hoitsuvaihtareilla saanut. Siristin silmiäni lukien listaa läpi ja hetken kuluttua bongasinkin nimeni Kiaran vierestä. ”Eikös se ollut se Julian yksäri”, mumisin itsekseni, ja muistinkin, että suloinen tamma tarhattiin Kakrun kanssa. En ollut suunnitellut vielä mitään tulevalle päivälle, sillä ratsua tietämättä se olisi ollut hankalaa. Vein nopeasti tallikassini taukohuoneeseen ja lähdin hiukan empien hakemaan Kiaraa tarhasta kellon näyttäessä puoltapäivää. Fiilis oli vähän sellainen, että onko se nyt varmasti kaikille OK jos haen sen? Tamma katseli minua ihan hämmästyneenä, että onkos toi nyt ihan hevosesta erehtynyt? Taputtelin sen kaulaa ja lähdin päättäväisesti taluttamaan neitiä kohti tallia. Vaikka vaikutinkin kylmän viileältä, todellisuudessa olin todella jännittynyt. Mitä jos en pärjäisi yhtään? Entä jos nolaisin itseni oikein kunnolla? Mitä jos pilaisin Julian hienon hevosen??? Viimeisimmän ajatuksen kohdalla minun oli jo keskeytettävä itseni. Naurahdin hölmöydelleni, kyllä se varmaan ihan hyvin menisi. Varmaan. Talutin tamman sen karsinaan, ja sidoin sen hieman vapisevin käsin kiinni. Varmuuden vuoksi vain, tuskin se mitään tekisi. Kiara tuntui olevan hämillään vielä siinäkin vaiheessa, kun harjasin se mustaa kiiltävää selkää. Oli edelleen jännittynyt, mutta tiesin että minun täytyisi rentoutua. Viimeinen pisara oli, kun meinasin pompata säikähdyksestä kattoon Kiaran vaihtaessaan nopealla liikkeellä painoa jalalta toiselle. Livahdin nopeasti ulos karsinasta ja kävelin vessaan. En viitsinyt aiheuttaa meteliä tallin puolella, joten tuijotin itseäni peiliin, ja sanoin kovalla äänellä: ”Perkeleen Sessu, mitä toi nätti hevonen on sulle ikinä tehnyt?” Ei mitään. Tiesinhän sen itsekin. Mistä tämä sitten johtui, yhtäkkinen pelkoni kaikkeen liikkuvaan. Tiesin senkin (Tässä vaiheessa olin tiennyt jo niin paljon juttuja, että harkitsin vakavasti ”Haluatko miljonääriksi”-peliin osallistumista). Se johtui siitä kerrasta, kun ”kaverini” olivat pakottaneet minut vieraan hevosen selkään vasten omaa tahtoani. Ja se hevonen ei ollut niitä tallin kilteimpiä ponskeja. Se hevonen oli oikea ratsastusleirin kauhu. Siitä asti olin pitänyt etäisyyttä vieraisiin hevosiin (lukuun ottamatta ratsastuskoulun hevosia). Lapsuudentraumani siis jahtasivat minua vieläkin. Jos nyt ihan totta puhutaan, olin tapahtuman aikaan noin 6-vuotias ja todella, siis todella herkkä. Yhden kerran kaverini pakottivat minut kokeilemaan ilkeää Rokkia, mustaa shetlanninponia. Tämähän ei päättynyt hyvin, ja otin siitä kovastikin itseeni. Lopetin ratsastuksen moneksi vuodeksi. Nykyään kun asiaa katselee jälkeenpäin, niin ei voi muuta sanoa kun että Sesilia, mitä hemmettiä ? Poni oli tosiaan varmaan pienin ikinä, eikä se nyt niin ilkeä ollut, vähän reipas vain. Jonkinlainen pelkotila minulle oli kuitenkin siitä jäänyt, mutta silti. Juosta nyt vessaan karkuun hevosta joka ei ikinä ole mitään pahaa minulle tehnyt. Alkoi oikein naurattaa, kun olin sellainen draamaqueen. Ei ollut kyllä minun tapaistani. Keräsin itseni ja lähdin takaisin. Nyt jos koskaan Kiara näytti hämmästyneeltä. Pujahdin takaisin karsinaan ja käyttäydyin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Minua jännitti yhä, mutta nyt en enää pelännyt. Kiarakin tuntui keskittymään enemmin ympäristönsä tarkkailuun, kuin siihen että sen satulavyötä kiristelinkin minä eikä Julia. Hetkosen päästä talutin Kiaraa ulkona. Se oli melkoisen rauhallinen, ja huomasin ettei minulla tosiaan ollut syytä pelätä. Ulkona oli menossa maastotunti, joten suuntasimme maneesiin. Nousin kentän keskeltä selkään. Kiristin satulavyön ja lyhensin jalustimet oikealle korkeudelle. Sitten lähdimme köpöttelemään uralle. Kävelimme hetkisen, kunnes otin ohjat tuntumalle ja nostin ravin. Olin vieläkin hiukan jännittyneenä, mutta yritin tehdä avut selkeästi ja päättäväisesti – tiedä sitten, miten siinäkin onnistuin. Ravasimme ensin vain pieniä voltteja tehden, sillä olin ensimmäistä kertaa Kiaran selässä ja halusin saada välillemme edes jonkinlaista yhteyttä ennen kuin mitään sen suurempaa yrittäisin. Pikkuhiljaa rentouduin satulaan ja Kiarakin alkoi hieman vertyä allani. Kokeilin pohkeenväistöä, ja se sujui yllättävän hyvin. Tein myös erilaisia käynti-ravi-käynti harjoituksia. Loppuajasta päätin kokeilla laukkaa, ja se meni hyvin. Aika suuret askeleet Kiaralla toki oli, Kakrun pienempiin tottuneina. Laukkailin molempiin suuntiin ja siirryin sitten ravin kautta käyntiin. Kävelimme hetken maneesissa, kunnes päätin lähteä tekemään loppuköpöttelyt maastoon. Kiara kulki hienosti, ja kiitin luojaa siitä, että päivä meni hyvin. Hoidin Kiaran tallissa kuntoon. Juttelin sille kuin vanhalle tutulle silitellen sen päätä. Olin oikeastaan melko pettynyt, kun yhteinen päivämme oli lopussa, mutta ei makeaa mahan täydeltä! Meillä oli kyllä hauskaa, ja vaikka päivän ratsastus oli aika normisetti, minusta kyllä tuntui että tästä kokemuksesta sai melkoisen paljon irti!
|
|
|
Post by Jesse on Feb 16, 2017 9:44:16 GMT 2
Raaputin takaraivoani tutkiessani Milan käsin kirjoittamaa lappusta ilmoitustaululla. Lappua, jossa luki hoitsuvaihtarien hevosjako. "Jesse - Wanda"
Viime vuonna Mila oli uhannut antaa minulle Eetun, pikkuisen shetlanninponin, mutta oli kuitenkin lopulta armahtanut ja pistänyt minut leikkimään erään puoliverisen, Vallen, omistajaa yhdeksi päiväksi. Nyt sitten oli "uhkaus" käynyt toteen ja Mila oli pistänyt minulle Wandan. Ei minulla mitään ponitammaa vastaan ollut, päinvastoin, mutta mitähän ihmettä mä sen kanssa tekisin tänään? Selkään minulla ei olisi mitään asiaa...
Ihan ensimmäiseksi suuntasin kuitenkin Wandan karsinalle, joka kaipasi siivousta. Ei muuta kuin talikko ja kottikärryt mukaan ja siivouspuuhiin. Ilmeisesti Wanda oli siisti ponirouva, joka pissasi ja kakkasi yhteen kohtaan eikä levitellyt sotkujaan ympäri karsinaa, niin kuin jotkut hevoset tekivät. Eipä aikaakaan, kun karsina oli putsattu ja likaiset purut oli kärrätty lantalaan. Catherine tuli minua tallin ovella vastaan ja kysyin naiselta, olisiko hänellä jotain toiveita, mitä Wandan kanssa tänään tekisin. "Ei sille liikutus pahaa tekisi..." Catherine mietiskeli. "Eli mä juoksutan sen." "Vaikkapa!"
Poni ravaili hienosti liinan toisessa päässä minun seistessä kentän keskellä huutelemassa tammalle ohjeita. Wanda kyllä vaikutti tosi mukavalta ponilta. Yhteistyö sujui hienosti ja jos vain olisin voinut, olisin mieluusti kokeillut ponia selästä käsin, mutta Catherine tuskin arvostaisi jos selkään kapuaisin. Ponirukkahan lahoaisi allani alta aikayksikön... Lopettelimme Wandan kanssa juoksutuspuuhat noin puolen tunnin jälkeen ja taputin tammaa kaulalle kiitokseksi. Kirjava poni hörähti pehmeästi ja yritti etsiä taskuistani herkkuja, mutta jouduin kertomaan tälle, ettei minun taskuistani nameja löytyisi. "Saat sitten tallissa."
Talutin ponin takaisin talliin ja kiinnitin sen käytävälle. Harjasin tamman läpikotaisin, tarkistin jalat ja nakkasin loimen sen niskaan. Suljin tamman karsinaansa ihmettelemään hetkeksi ja käväisin hakemassa Sallin harjalaatikosta pari heppanamia, jotka sujautin tamman ruokakuppiin. Keräsin Wandan harjat pakkiin, vein ne satulahuoneeseen omalle paikalleen ja suunnistin itse kahville taukohuoneeseen. Husukin piti vielä liikuttaa... Nella kun huolehtisi Sallista tämän päivän.
Koska kello ei ollut vielä paljoakaan ja Wanda oli palautunut juoksutushetkestä, vein sen vielä ulkoilemaan tarhaansa. Illalla hain sen takaisin sisälle, laitoin iltapöperöt neidille valmiiksi ja lähdin sitten itse saunan lämmitykseen sekä hörppäämään pari kylmää olutta.
|
|
|
Post by Pyry on Feb 16, 2017 18:53:11 GMT 2
Kuittaus - Pyry & Nella
" Ai Nella mulle? " muistan kysyneeni itsekseni lukiessani kenen kanssa saisin häärätä lauantain. Kuinka sattuikaan. Mielikuvani kyseisestä nelijalkaisesta oli kaunis voikko pienen pieni karkkiponi. Jouduin kuitenkin pyörtämään ennakkoluuloni saapuessani tarhalle, jolle en koskaan ollutkaan kulkenut. Nella oli isoin kyseisestä poniporukasta, ja vain nippa nappa ponikokoa. Ehkei jalkani laahaisikaan maata, joten voisin toteuttaa ratsastussuunnitelmani kuten alkuperäinen ajatus oli ollutkin.
" Terve vaan. " menin Julien omistaman tamman luo ja napsautin riimunarun kiinni - talliin tamma ainakin kulkeutui sujuvasti, mutta siitähän vasta se piina alkoi. En ollut vähään aikaan joutunut tekemisiin yhtä inhottavan satuloitavan kanssa. Nella ei halunnut pysyä paikallaan laisinkaan - satuloinnista puhumattakaan. Ahkerasti voikko tamma jaksoikin väistellä satulaa, mutta sain kun sainkin sen kipattua tamman selkään. Odotin samanlaista taistelua suitsien kohdalla, mutta ne menikin yllättävän helposti.
Taluttaessani tammaa maneesiin, tajusin miettiä sitä, millainenhan voikko olisi ratsastaa. Muutama hämärä mielikuva löytyi siitä, että vauhtia oli ainakin piisannut - Julie olikin varoittanut kenttäratsun energisyydestä. Tuntui kyllä oudolta taluttaa kyseistä voikkoa maneesiin - en ollut menossa tunnille, enkä taluttanut omaa hevostani. Siitä olikin aikaa kun sain vapaasti ratsastaa jonkun toisen hevosella.
Nousin kerman värisen ratsun selkään rivakasti, koska olin saanut jo huomata, ettei seisominen ainakaan kuulunut tamman suosikkiasioihin. Yllätyin hieman Nellan painaessa ohjille ja ottaessa muutaman raviaskeleen malttamattomana. En tosiaankaan odottanut ihan tällaista energiaa, varoittelusta huolimatta. Jouduin joka askelella laittamaan todella istunnallani vastaan Nellalle, jonka mielestä alkukäynnit olivat selvästikin yliarvostettu asia.
Yleensä energiaa pursuavat hevoset tuntuivat rauhoittuvan ensimmäisen vartin aikana parhaimmillaan, kun niille keksi vain tarpeeksi tekemistä - se ei kuitenkaan pätenyt Nellaan. Ihan sama, kuinka monta volttia, pysähdystä, väistöä tai pohkeenväistöä keksinkään tehdä, voikko oli vaikea saada pysymään käynnissä. Raviin sitä ei tarvinnut kehottaa - tarvittiin vain puolikas ajatus, niin Nella oli jo kaahaamassa kiitoravia pitkin kaviouraa. Päätä ei myöskään tuntunut saavan alas millään. Kovin tuttu ongelma se olikin Criminalin pahojen päivien myötä. Olin haaveillut pääseväni hyppäämään kenttähevosella, mutta intoni sitä ajatusta kohtaan karisi viimeistään laukan noston jälkeen. Nellan laukkatempoa ei meinannut saada hitaammaksi mitenkään, ja pysähtyminenkin osoittautui vaikeaksi.
Yllätyksekseni lopputunnista kuitenkin homma helpottui - Nella tuntui keskittyvän paremmin, ja pääkin laski. Kohokohta koko ratsastuksesta taisikin olla viimeiset kymmenen minuuttia, kun minun ei tarvinnut tehdä edes mahdottomasti töitä saadakseni Nella pysymään rauhallisessa ravissa ja käynnissä.
Taluttaessa tammaa talliin, muistin Julien maininneen jotain jalkojen kylmäämisestä. Mitäköhän Nella siitä piti? Vein tamman tämän karsinaan vaihteeksi, koska käytävällä tuntui olevan ruuhkaista. Varusteiden pois otto oli onneksi ainakin helpompaa, ja pääsimme nopeasti siirtymään pesupaikalle. Ottaessani vesiletkun käteeni, ei tarvinnut olla kovinkaan kummoinen hevoskuiskaaja huomatakseen Nellan mielipiteen. Tamma näykki ilmaa ja luimi. Aloin kuitenkin kylmäämään jalkoja juurikaan risteytysponista välittämättä - en yksinkertaisesti jaksanut, tamma oli imenyt energiani hyvin jo ratsastaessa. Kylmäyksen jälkeen veisin Nellan karsinaan odottamaan iltaruokaa, ja todennäköisesti itse suuntaisin keräilemään itseäni lähimmälle sohvalle.
|
|
|
Post by oonapietinen on Feb 21, 2017 12:16:47 GMT 2
Oona ja Kakru kuittaa Jahas, minulla on tuo kirjava otus tälle päivälle hoitsuvaihtarissa. Olin miettynyt huumorintajuista Kakrua keskiaika touhuihinkin mukaan, mutta tunnilla ei hirveästi ollut menestystä, sillä vain yksi osallistuja tunnilla. Ja sekin puoli pakotetusti omalla hevosellaan mukana, mutta saipahan Pyry tehokasta opetusta. Kuitenkin oli Porista asti raahannut turnajaisvarusteet tänne, niin kaipa niitä nyt vähän voi kuluttaa. Olin varhain liikeellä, kuten tavallista jo ennen kuin hevoset viedään ulos. Olin saannut Stinan hätyyteltyä mukaan auttamaan ja Pyrykin pyöri jo unisena tallilla. Kävimme raahaamaassa Stinan kanssa revisiittaa maneesiin, jonka jälkeen hain Kakrun pesarille jossa on tilaa laittaa poni kuntoon eikä olla edes työntekijöiden tiellä.
Pilkullinen ruuna katseli ihmeissään puuhiamme ja varusteita joita kannoin sen eteen. Stina pintelöi ruunan jalat ja minä lääpin koko ponin läpi harjalla ja käsin. Onhan se hyvä olla tietoinen missä kunnossa tuntiponitkin ovat ja suorastaan yllätyin kun tältä tuntijuhdalta ei löytynyt turvotusta eikä lämpöä mistään. Tosin kovia lihaksia löytyi kaulan alueelta, joten poni taitaa olla vähän pystykaulainen ratsastaessa. Ruuna ei ihmeempiä ihmetellyt kun laitoin sille painavamman satulan selkään ja häntäremmin hieman varoen, kun en tiennyt onko sillä ikinä sellaista ollutkaan. Rintaremmi paikoilleen ja viimeisenä satulavyö kiinni. Yksinkertaiset kankisuitset suuhun ja omat nivelsuitset mukaan varmuuden vuoksi jos poni vaikka villiintyy. Kypärä päähän ja miekka Stinan matkaan. En pue haarniskaa ainankaan viellä ja sehänn on trailerissa läheellä maneesia missä muutkin turnajaisvarusteet ovat asustaneet.
Talutin Kakrun maneesiin ja loikkasin kyytiin. Pitkät jalustimet ja oudot suitset aiheuttivat hetken Kakrulle pohtimista, utta nopeasti se ymmärsi haluamani eikä pelästynyt kannuksia taikka kovempaa kuolainta. Alkuun taivuttelin ponia käynnissä yli ja annoin sille aikaa tottua kuolaimeen. Ravissa keventelin parhaani mukaan noilla ylipitkillä jalustimilla, huomasin että Pyry on saapunut naureskelemaan kevennys yritykselleni aivan kuten minä olin nuorukaiselle naureskellut tunnilla. Riemukseni kuitenkin Kakru oli myös huumorilla mukana eikä se juurikaan villiintynyt edes laukassa.
Ensimmäisenä turnajaistehtävänä aloitimme pehmolelujen tiputtamisen miekalla tolppien päältä. Ensin käynnissä ja sitten ravissa, Kakru tuntui pitävän tehtävästä, sillä kujan jälkeen se pääsi "syöksymään" laukalle. Laukassa jouduin hieman hakemaan ratsastuslinjoja ja hillitsemään Kakrua, joka tosiaan piti laukka tehtävästä. Annoin ruunan hetkeksi vetää henkeä ja tutustua lyhyeen peitseen, jolla mm lävistetään härän sydän ja noukitaan peitseä mm tynnyristä, sekä "tökitään" kilpiä.
Emme tänään tehneet kuin lävistämistä ja peitsen noukkimista sekä jättämistä. Kakrun kanssa ongelmiksi tuli lävistämisessä että ruuna alkoi pelleilemään taulun kanssa laukassa. Käynnissä ja ravissa ei ruuna sanonut härkätaulusta mitään, mutta laukassa oli hauska ruveta pelleilemään. Kuitenkin riittävän lyhyessä laukassa tehtävä onnistui ja ruuna sai aina hirmuiset kehut. Kun muuten olimme valmiit ja olin kevennellytkin hetken, Stina otti Kakrun ja minä menin Pyryn avustuksella pukeutumaan haarniskaan. Kakru hiukan vilkuili minua, mutta laski minut kyytiin ilman ongelmia. Stina käveli hetken vierellä, mutta jäi kuitenkin nopeasti pois. Tein vain käynnissä hommia ja annoin Kakrulle aikaa tottua painoon ja nitinään.
Lopetin ratsastuksen ja vein Kakrun talliin, kun olin riisunut itseni haarniskasta. Kakru sai viellä ansaitun puuron ja hoidon ennen pihalle pääsemistä. Kavereiden kanssa tarhassa tuntui olevan hauskaa ja paljon kerrottavaa touhuista.
|
|
|
Post by Nella on Feb 21, 2017 19:44:02 GMT 2
18.2
Talutan Jessen Westfalen tammaa tarhasta talliin, ja samalla vilkuilen ympärilleni. Ystävänpäivä oli sujunut hieman kiusallisissa tunnelmissa, mutta siitä oltiin selviydytty. Ja lisäksi kiitin sitä, ettei minun tarvinnut pyöriä tallissa muuta kuin hoitaa omat hevoseni..
Saatuani Sallin karsinaansa, nappaan tammalta ensin loimen pois, ja alan harjata tammaa. Loimen ja pakkaskelien ansiosta Salli on puhdas kaikkialta muualta paitsi jaloistaan. Harjaan kurat niin hyvin pois tamman jaloista kuin saan. Sujautan tamman ruokakippoon pienempiin paloihin pilkotun porkkanan samalla kun suunnistan hakemaan neidin varusteita. Olin Jesseltä tivannut mitä tamman kanssa tekisin, ja tämä oli antanut aikalailla vapaat kädet. Sen mies tosin oli sanonut että selkään olisi kivuttava.
Salli ei pistellyt varustusta vastaan, mitä sillä meinasi hermot mennä kun asentelin pinteleitä jalkoihin. Talutan tammaa tyytyväisenä maneesille, samalla vilkaistessani puhelimesta saapuneet viestit. Alkukäynnit kävelen maastakäsin.
Hypättyäni selkään aloitan käyntityöskenletyn tehden voltteja, pysöhdyksiä ja peruutuksia. Tamma tuntuu allani mukavalta, vaikkakin alkuun taivutukset eivät haluaisi mennä perille asti. Pikkuhiljaa alan siirtymään kevyeeseen raviin, johon tamma oikein hypähtää. Hieman joudun miettimään miten tälläisen tuhansia metrejä hyppivää hevosta ratsastetaan ilman niitä esteitä, varsinkin kun kaikki napit ovat aivan eri kuin Metkulla tai Hyrrällä. Pikkuhiljaa tamma alkaa paranemaan, ja kunnon tahti alkaa löytymään myös ravissa molempiin suuntiin. Annan tammalle tähän väliin pidemmän ohjan, ja riisun itseltäni takin.
Nappaan ohjia taas tuntumalle, ja nostan ravin takaisin. Tällä kertaa tarkoituksenani on kokeilla hieman enemmän näitä "kouluvänkyröitä" joten lyhennän ja pidennän ravia, sekä teen erinäisiä siksak liikkeitö väistöjen avulla. Tamma tuntuu todella hyvältä allani, ja kehun sitä moneen otteeseen.
"Sehän näyttää ihan kouluhevoselta!" kuulen Jessen äänen maneesin katsomosta. "Hui, en mä edes huomannut että tulit. Kiva jos näky miellyttää", vastaan miehelle hymyssä suin aloittaen keventämään Sallin ravissa kokoamisen jälkeen. Nostan laukan, ja annan tamman laukkailla vapaammin. Ihan jo mielenkiinnonkin takia otan muutaman kokoamisen myös laukassa, ja lopputuloksena minusta tuntuu kuin tamma istuisi persuksilleen ja laukkaisi paikallaan. Hieno Salli! Paljon kehuja, ja loppuravien sekä loppukäyntien pariin.
|
|
|
Post by Catherine on Feb 22, 2017 10:03:58 GMT 2
Saatoin olla ehkä hieman hermostunut noustessani Tollon selkään. Olen ihaillut sitä vaikka kuinka monta vuotta, mutta enpä koskaan olisi uskonut pääseväni sen selkään. Säädin jalustimet tappijaloilleni sopiviksi ja pyysin ruunan käyntiin. Suorastaan säikähdin hevosen tasaisesta ja voimakkaasta käynnistä, kun ei nuo omat poninpyörylät siihen pysty ilman erillistä pyytämistä.
Ravissa huomasin samantien, ettei tämä ruuna tee mitään ilmaiseksi. Aloitin erittäin yksinkertaisilla tehtävillä, jotta saisin paremmin tuntumaa Tolloon. Tein muutamat kaarevat linjat, sekä avoja ja sulkuja. Tollo kuunteli ihan hyvin, mutta siitä huomasi heti, että se olisi voinut mennä vielä paremminkin. Tein näitä juttuja jonkun verran, kunnes ruuna oli vertyneempi ja paremmin hereillä.
Otin laukkaa molempiin suuntiin ja tein vaihtoja. Aluksi vaihdot olivat turhan nihkeät eivätkä kovin napakat. Kuulin muutaman vaihdon jälkeen Innan äänen, ja sain sen verran selville, että minun piti käyttää enemmän pohjetta. Kokeilin siis aktivoimista pohkeilla ja muutamalla raipan napaisulla, jonka jälkeen vaihdoista tuli paljon ilmavammat ja laadukkaammat.
Loppuraveissa annoin ruunan venyttää kunnolla eteen-alas, ja ravailimme jonkun aikaa näin. Lopuksi Tollo sai paljon taputuksia, se toimi tosi hyvin vaikka kuskia jännittikin jonkun verran.
|
|
|
Post by Julie on Feb 23, 2017 13:28:07 GMT 2
Julie & Iippa Olin kuullut saaneeni hoitsuvaihtarikseni Veeran hoitaman lämminveriruuna Iipan. Olin oikeastaan todella tyytyväinen saadessani juuri Iipan hoitsuvaihtarikseni, koska olin saanut jonkun älynväläyksen ja päättänyt valjastaa tuon ruunikon ruunan kärryjen eteen ja suunnata herättelemään omia muistojani kärryillä ajamisesta maastoon, kun Iippa noita kärryjä osasi perässään vetää ja ulkonakin olisi ihan kelpo sää, joten tässä sitä nyt tosiaan oltiin valmiina tallin edustalla Iippa kärryjen edessä ja minä istumassa kärryjen kyydissä. Iippa vaikuttaa erityisen mukavalta ajettavalta, kun tuo ei ylimääräisiä kierroksia jaksa ottaa, vaikka jokunen lintu aina välillä jostain puiden oksilta lentoon lähtee tai kun tuuli pöllyttä kevyttä pakkaslunta suoraan meidän edestämme pieninä lumipyörteinä toiselle puolelle tietä. Olin joutunut toteamaan jo aikaisemmin, että joutuisimme pyörimään vain tallin lähellä olevilla teillä, kun ei noita kaukaisempia teitä ollut kukaan viitsinyt käydä auraamassa, joten siellä olisi kärryjen kanssa hieman hankala liikkua. Olimme jo hyvän tovin kävelleet tallipihasta pois, joten uskaltauduin suunnittelemaan raviin siirtymistä. ''Ravi, hop hop!'' kannustin Iippaa ravaamaan reippaasti, kun olimme ohittaneet muutamat kesämökit. Ruunan ravi tuntuu mukavan eteenpyrkivältä ja tasaiselta, kun tuo oli vain viitsinyt ensin herätä kunnolla nostelemaan jalkojaan. Kannustan tuota vielä hieman reippaampaan raviin, kun eteemme aukeaa mukavan mittainen suora tienpätkä, joka näyttää hiljaiselle. Annan Iipan mennä niin lujaa kuin tuo vain haluaa, kunhan ei laukkaan asti innostuisi siirtymään. Tuntuu, että suora loppuu kesken, kun Iippa ravaa niin reippaasti ja pitkällä askelella. Suoran päässä joudun hidastamaan käyntiin, jotta mahtuisimme kääntymään takaisin Vaahtikseen päin. Huomaan metsänreunassa muutaman hirven, joita Iippa jää hieman kyttäämään, mutta kun hirvet huomaavat meidät ja katoavat metsän suojiin uskaltautuu ruunakin jatkamaan matkaansa rennosti kävellen. Pitkästä aikaa kärryillä ajaminen oli tuntunut mukavalta, harmi vain, että itselläni oli poni, jonka perään ei kärryjä tohtisi laittaa... Tallille päin matka sujuu rauhallisesti ja matka tuntuu menevän todella nopeasti, vaikka etenemmekin vain käynnissä. Pian jo tallin katto ja tarhat alkavat häämöttää edessämme. Tallilla käy vilske kun innokkaimmat tuntilaiset ovat jo saapuneet hoitamaan ratsujaan tunnille. Puran Iipan perästä kärryt pois jo ulkona, jotta en toisi kärryjä jo valmiiksi poneja ja ratsastajia täydelle tallikäytävälle. Talutan sen jälkeen ruunan tuon omaan karsinaan, koska käytävälle emme tosiaan enää mahtuisi. Puran loputkin kamppeet pois ruunan selästä ja harjailen tuon läpi kumisualla sekä pölyharjalla. Iipan karva on hieman märkä sulaneesta lumesta, joten heitän tuon selkään vielä fleecen, jotta karva ehtisi kuivumaan ennen kuin ruuna pääsisi vielä hetkeksi tarhailemaan. Jätän Iipan karsinaansa odottamaan, kun siivoilen omat tavarani paikoilleen satulahuoneen puolelle ja käyn siirtämässä kärryt varastoon suojaan. Iipan saatuani takaisin tarhaan päädyn itse taukohuoneen puolelle etsimään itselleni seuraa, koska yksinkään en jaksaisi olla ja tallissa kävi niin kova vilske, että siellä ei pystyisi vielä puuhailemaan mitään, ennen kuin tuntilaiset pääsisivät ratsuineen tunnille.
|
|
|
Post by Julia on Mar 7, 2017 20:42:12 GMT 2
kello 12.56 Huomaan, että minulle on päivän hoitsuksi annettu Melli, tuo tallityöntekijän oma tamma. Ehkä olin sattumalta kuullut, että Melli olisi hieman hankala tamma. Tarhasta haku oli kuulemma haastavaa sen suuren egon vuoksi, eikä sen kanssa ratsastuskaan aina ollut helppoa. No, eihän se auttanut kun lähtä kokeilemaan, joten nappasin riimunnarun mukaani tallista ja suuntasin tarhoille.
kello 13.13 Viimein Melli antaa itsensä kiinni. Muutaman kerran sain sen kanssa kiertää tarhan ympäri, mutta kun vihdoin harhautin sen nurkkaan ja nappasin riimunvarteen, ilmeili tamma mitä herttaisimmin ja työnsi päätään minun syliini.
kello 13.20 Tallissa Melli asettuu käytävään, joten sidon sen kiinni hoitotoimenpiteitä varten. Melli napottaa kiltisti, kun käyn sen läpi kaikilla eri harjoilla ja nostaa vielä kaviotkin puhdistettavaksi. Varusteista raudikon ehdoton inhokki on satulavyö, jonka laitossa tamma nakkeli päätään hurjasti, kuolaimet kilisten.
kello 14.04 Perusteellinen puunaus suoritettu ja Melli varustettu. Talutin kauniin rautiaan ulos tallista, nousen selkään rampilta ja säädän jalustimet koulutreeniä varten. Melli rapsutteli pitkällä kirahvikaulallaan etustaan ja sesoi jalat haarallaan, kun säädin satulavyön ja jalustimien kanssa. Olin nimittäin hieman lyhyempi kuin tamman omistajatar..
kello 14.16 Valtaamme kentän koulutreeneillemme. Tamman askeleet ovat isot ja pompottavat. Siispä teimme alkuun paljon ravitehtäviä ja siirtymisiä, jotta sain tuntumaa uuteen hevoseen. Reippaan puolituntisen alkuverryttelyn jälkeen Melli alkaa vihdoin liikkua rentona, joten pääsimme vihdoin itse treeniin. Teimme tänään mahdollisimman paljon erilaisia ympyröitä ja kiemurauria, jotka tamma taitoi, vaikkakin sitä välillä vähän laiskotti. Kuolaimen näpläyksellä ja suunnanvaihdoksilla Melli pysyi kuitenkin virkeänä ja lopulta olin hyvinkin tyytyväinen meidän hyvinkin perusteita kertaavaan treeniin.
kello 15.21 Jarrutan loppuraveista käyntiin. Koska tamma oli harvinaisen kuuliainen allani, päätimme lähtä kävelemään loppukäynnit luonnonhelmaan. Pieni lenkki sai Mellin silti varpailleen monesti, mutta kun muistin itse olla rentona selässä, rauhoittui Mellikin nauttimaan luonnosta, pärskien tyytyväisesti.
kello 15.47 Pysähdys, taputus ja selästä alas tipahdus! Tallipihan siintäessä näkökentässä taputin ratsuani mukavasta ratsastuskokemuksesta ja heittäydyin alas tamman selästä. Melli tahtoi hirveästi hinkuttaa kuolaista turpaansa minuun, joten hölläsin sen turparemmin heti ensimmäiseksi. Samalla kun nostin jalustimia, sain palkaksi tämänpäiväisestä kuolaisen takinselkämyksen.
kello 15.52 Haukotuksia puolin jos toisin. Melli asettuu pesupaikalle nuutuneena, jotta pääsen purkamaan sen varusteista, harjaamaan sekä kylmäämään sen jalat. Hoitotoimenpiteet hoituvat tamman kanssa reippaasti, sillä se on ongelmaton hoitaa. Linimentin levityksen jälkeen rasvaan vielä kuolasta kuivahtaneet harmaat suunpielet, ennenkuin irroitan Mellin ketjuista.
kello 16.29 Huokaisin syvään vielä ennenkuin laskin rautiaan puoliveritamman irti riimusta sen karsinaan. Meillä oli ollut yllättävän mukavat treenit, vaikkakin minulla oli tammaa kohtaan olemattommia ennakkoluuloja. Voisihan tuota kokeilla vaikka toistekin!
|
|