|
Post by Mila on Nov 4, 2012 15:06:10 GMT 2
Artiikin Ilotuikku
Suomenhevonen, tamma Ikä: 8v Säkäkorkeus: 158cm
Hoitaja: Emma (Maaliskuu 2016) Huomioitavaa: Suojat etujalkoihin koulu- ja estetunneille. Maastoon jokaiseen jalkaan suojat
Hoitajahistoria: Sandy (elokuu 2014 - kesäkuu 2015, elokuu 2015 - tammikuu 2016) Suski (joulukuu 2013 - helmikuu 2014)
Elisabeth (loka-marraskuu 2013) Amanda (marras-joulukuu 2012) Ansku (toukokuu 2013)
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 4, 2012 16:14:34 GMT 2
1. Tutustumista kylmän ilman kera Kirosin omaa tyhmyyttäni, kun mä olin ollut mukamas niin varma etten tarvii lämpimämpiä kenkiä. Olin ollut satavarma, että pärjään converseilla, ja nii just. Mittarissa oli kuitenkin asteita plussan puolella, mutta mä palelin kuin olisin jossain Siperiassa. Tartuin ohuiden lapasien peittämin käsin tallinoven kahvasta kiinni ja väänsin sen alas. Mua ei tarvinnu kahta kertaa käskee, kun mä olin jo loikannut – tai suorastaan rynnännyt – sisälle tallin lämpöön. Tallissa oli hiljaista, olihan sunnuntai ja hevosten vapaapäivä. Vain yksi vaaleatukkainen nuori nainen harjaili kaikessa hiljaisuudessaan tallikäytävää. Mä tervehdin häntä kuuluvalla äänellä, ehkä liiankin kuuluvalla, nimittäin nainen säpsähti ja kääntyi vaivihkaa katsomaan taakseen. ”Sori, mä taisin innostua vähän liikaa”, naurahdin ja astelin kohti naista. ”No joo, ei mitään. Sä oot varmaanki se Tuikun uus hoitaja, mä kuulin jotain tolta Milalta. Mä oon Sari ja tuuraan Milaa tänään, kun sil oli jotain tärkeetä menoo”, nainen hymyili ja ojensi kätensä. ”Joo, Amanda”, mä vastasin varsin reippaasti ja tartuin tuon naisen käteen varovaisesti. Oma kädenpuristukseni kun tuuppasi olemaan aika voimakas, ja naisen käsi oli niin hennon näköinen, että olisin varmasti rusentanut sen, jos olisin koko voimallani puristanut. ”Tuikku on ulkona just nyt, et voit käydä sen sieltä hakemassa. Tos on sen karsina ja siitä löytyy sen riimu ja naru”, Sari ohjeisti, jonka jälkeen jatkoi käytävän harjailua. Mä tartuin riimuun naruineen nopeasti ja tallustelin sitten ulos.
Pujahdin ketterästi tarhan aidan välistä ja huikkasin kovaan ääneen Tuikkua. Suomineito nosti päätänsä, muttei sillä kuitenkaan ollut aikomustakaan tulla lähemmäs mua. Se seisoskeli paikoillaan tarhakaverinsa Annan vieressä ja tarkkaili mun lähestymistä. ”Hemmetti, jossä yrität karkuun siitä ni saat satinkutia, neitoseni”, murisin tammalle hevosen viedessä takajalkaansa hieman taaemmas. Se näytti siltä, että kohta lähtee. Ja niinhän se sitten otti jalat alleen ja kiisi kohti tarhan toista kulmaa häntä hulmuten. ”Juuri näin, hyvä homma”, mä puuskahdin ja seisahduin paikoilleni. Kaivelin taskujani, ja kuinka ollakaan sieltä löytyi vanha karkkipaperi, joka rapisi juuri sopivasti. Tuikku hätkähti heti kuullessaan rapinaa, muttei kuitenkaan liikkunut. Mä lähdin kävelemään päinvastaseen suuntaan rapistellen yhä karkkipaperia ja keikutellessani toisessa kädessä riimua. Kuulin tamman pärskähtävän kovaäänisesti. Vilkaisin sivusilmällä tarhan toiseen päähän, josta Tuikku oli jo hieman etääntynyt. Se oli ottanut muutaman varovaisen askeleen lähemmäs mua. Pääsin tarhanportille, ja käännyin. Nyt musta tamma asteli laiskanoloisesti luokseni. Se pysähtyi kuitenkin metrin päähän musta ja ojensi sitten kaulaansa, jotta se pääsisi katsomaan mitä mulla sille oli – vai oliko mitään. Tyydyin kehumaan tammaa samalla kun nostin riimunnarun sen kaulalle, jottei Tuikku enää pääsisi livistämään. Tämän jälkeen tungin karkkipaperin takaisin taskuuni ja nostin riimun tamman päähän. Tuikku näytti varsin tympääntyneeltä, kun se ei ollutkaan saanut multa mitään. Mä kuitenkin rapsuttelin sitä hetken ennen kuin me lähettiin tallille päin.
Mun varpaat oli niin jäässä, tosin olihan ne lämmenneet kun Tuikku-neiti oli iskenyt läskit kavionsa niiden päälle muutamaan otteeseen. Olin siis joutunut siirtämään tamman karsinasta käytävälle, jossa hoito oli ollut heti helpompaa. Tamma ei meinannut pysyä paikallaan ollenkaan ja se halusi koko ajan päästä tutkailemaan milloin mitäkin juttua. Välillä se oli tunkemassa turpaansa harjakoriin ja välillä vääntämässä päätään niin, että näki mitä tein. ”Voi jeesus, voiksä edes yrittää?” mä inisin sille ja yritin estää tamman liikkumista edes hetkeksi tarttuessani riimunnaruun, joka oli kiinnitetty seinään. Harjauksen ja kaikenlaisen muun puunauksen jälkeen Tuikku seisoikin paikallaan. Nyt se oli kuin patsas: ainoa liike mitä tamma teki oli silmienräpytys, jopa korvat oli kuin valettu paikoilleen. ”Sä oot iha outo”, tyydyin puhisemaan hevoselle työntäessäni harjakorin Tuikun karsinan viereen. Irrotin tamman molemmilta puolilta ja talutin sen omaan karsinaansa. Kello oli varttia vaille kuus, joten en nähnyt tarpeelliseks viedä tammaa viideksitoista minuutiksi ulos, kun se kuitenkin haettaisiin sieltä tasalta takaisin. Tuikku kolusi ahnaasti tyhjää ruokakaukaloaan ja pyöriskeli sitten karsinassa hetken kunnes malttoi seisahtua paikoilleen. Tallissa ei ollut ketään, Sarikin oli hävinnyt jonnekin. Mulla ei ollut enää oikein mitään tekemistä, tai olisi ehkä ollut, mutta jaksamista ei ainakaan… Mä päätin siis lähtee kotimatkalle nyt kun Tuikkukin oli hoidettu ja olin saanut siihen sellaista alkutuntumaa. Kävellessäni leveää soratietä pitkin musta alko tuntuu siltä, että Tuikku on just oikee karvakorva tällaselle munlaiselle häseltäjälle.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 5, 2012 15:45:08 GMT 2
2. Hurrikaanimyrskyn armoilla
Mä seisoskelin tallikäytävällä läpimärkänä ja varsin kettuuntuneena. Ulkona satoi räntää, ja tuuli kuin viimeistä päivää. Kello oli puoli neljä ja jatkoryhmäläiset olivat saapuneet tallille laittamaan ratsujaan kuntoon. Olin lähtenyt hakemaan Tuikkua kymmentä yli kolme tarhasta ja saavuin takaisin tallille tasan 28 minuuttia yli. Mulla kesti siis melkein kakskytä minuuttia, että olin saanut ton aivottoman apinan tallin lämpöön. Tuikku oli juossut ympäri tarhaa iloisesti hirnuen, tai oikeastaan se kuulosti ennemminkin ininältä kuin hirnunnalta, ja mä seisoskelin paikoillani keskellä tarhaa. Mun ylpeys ei tosiaankaan antanut periksi Tuikulle, joka halusi mut vaan leikkimään kanssaan. Siihenhän mä en alentuis! ”Tuleeks tälle muuten suojat?” tummakutrinen ehkäpä pari vuotta mua nuorempi tyttö kysäisi. ”Joo, etujalkoihin noi jännesuojat”, vastasin haroen märkiä hiuksiani ja osoittaessani toisella sormella lattialla lojuvia suojia. Tyttö kiitti ja tarttui suojiin. Mä jäin nojailemaan Tuikun karsinan edustalle näppäilemään puhelintani. Hevoset olivat valmiita lähtemään maneesiin. ”Joo lähtekää vaa menemää jo maneesiin”, Markus, johon olin tänään tutustunut, kailotti karsinoiden puhdistuksen lomasta. Mies oli paljastunut varsin flirttiäijäksi, joka ei käsiään mielellään tallihommissa likaisi. Hän jopa yritti saada mut kärrämään kottikärryjä lantalaan, minkä olisin ilomielin voinut tehdä, jos ulkona ei vallitsisi hurrikaanimyrsky. Ei mies tästä pahastunu, pikemminkin vain innostui kiusottelemaan mua lisää. Tuntilaiset lähtivät liikkeelle vuoronperään ratsujaan talutellen kohti ihanaa räntäsadetta. Markus oli ystävällisesti jättänyt mulle Tuikun karsinan siivottavaksi, joten mä, Tuikun ja sen ratsastajan lähdettyä, tartuin nöyränä miehen tuomiin välineisiin ja astuin Tuikun karsinaan. Nostin likaisia kuivikkeita ja lantakikkareita kottikärryihin. Musta tuntu, että ainakin puolet karsinan alusista oli tipotiessään kun mä olin valmis. ”Sä voit hakee puruja sit tuolta toisesta päädystä”, Markus ohjeisti tarttuessaan kottikärryistä kiinni. ”Ja mä vien nämä, ettei meiän rinsessan täydy mennä itseään likaamaan tuonne ulos”, mies jatkoi virnistäen ja lähti sitten kohti ulko-ovia kärryjen kanssa. ”Jaa just, vai että iha rinsessa”, tuhahdin ja iskin talikon Tuikun karsinaa vasten nojaamaan. Olin saanut Tuikun karsinan siivottua, lisäksi puhdistin tamman ruokakaukalon ja juoma-automaatin. En ymmärrä, kuinka possu voi olla. Ruokakaukalo oli jossain epämääräisessä töhnässä eikä juoma-automaattikaan loistanut puhtaudellaan. Olin myös lakaissut tallikäytävän ja puruttanut Markuksen pyynnöstä parit karsinat. ”Voi v**** tääl on likasta, nää mun uudet saappaat menee iha pilalle tääl sonnas pyöriessä”, kimeähkö, korvia särkevä ääni inisi käytävällä. Mä kurkkasin Damonin karsinasta käytävälle tyhjä purupussi rytistettynä sylissäni. Voi hyvä luoja, mitä mä näinkään. Pinkkeihin releisiin sonnustautunut, voimakkaan oranssihtavalla itserusketuksella kuorrutettu, ja kissamaisen pitkillä tekokynsillä varustettu nuori nainen oli kyykistynyt puhdistelemaan mustien nahkasaappaitensa kärkiä. Astuin ulos karsinasta varsin kuuluvasti ja astelin muina miehinä naisen suuntaan. Tämä neitokainen vilkaisi muhun yläviistoon, ja suoristi saman tien selkänsä. ”Hei, mulla ois semmonen tilanne, että mistä täältä löytäis vessan? Oon mä siis täällä ennenkin joo ollu, mut mä nyt en iha muista”, nainen puhui supernopeasti ja varsin epäselvästi, että mulla kesti hetken saada hänen ajatuksistaan kiinni. ”No se on tossa iha sun vasemmalla puolella, avaat ton oven, ja pääset taukotilaa ja sit sielt pääset vessaa”, mä ohjeistin varsin hitaasti niin, että tuo ymmärtäisi edes jotain sanoistani. ”Okei, en kestä ku tol Makella kestää näin kauan, eiksme oikeesti voitas jo lähtee”, nainen nurisi itsekseen tepastellessaan vauhdikkaasti korkokengät kopisten taukohuoneen ovesta sisään. Pyöräytin silmiäni ja heitin tyhjän turvesäkin roskikseen, jonka jälkeen sidoin mustat kutrini ponnarille. Vai että ihan Markuksen nainen, vai? Kuinka hää voi kestää tollasta ihmistä? Mä jätin analysointini kuitenkin vähäisiks, koska ulko-ovi kolahti ja sisään alkoi virrata hurjalla syötöllä ratsukoita. Mä rullasin Tuikun karsinan luo, jossa tammalta riisuttiin varusteita. ”Millanen se oli?” kysyin melko uteliaana, koska itse en vielä ollut Tuikulla koskaan ratsastanut. ”Ihan kiva, se vaa häslää aika paljon. Ja meil oli vaikeuksii päästä maneesin ulko-oven ohi, ku siel oli jotain mitä tää säikky”, tyttö kertoi nostaessaan satulan käsivarsilleen ja kiikuttaessaan sen Tuikun karsinan edessä olevaan satulatelineeseen. Mä nyökyttelin vaitonaisesti ja tutkiskelin Tuikun varusteiden kuntoa. Kello oli puoli kuus, ja mä olin päättänyt puhdistaa Tuikun varusteita, kun ne näytti vähän likasilta ja pesua kaipaavilta. Olin istahtanut satulahuoneen pienoiselle jakkaralle ja kerännyt kaikki Tuikun tavarat ympärilleni. Heitin kuolaimet pieneen vesiämpäriin likoamaan, jonka jälkeen sivelin suitsien osia satulasaippuaan kostutetulla sienellä. Olin siinä jo hetken suitsia pessyt, kun satulahuoneen ovi kävi ja sisään astui itseäni ainakin viistoista senttiä lyhyempi ruskeahiuksinen tyttö. Tervehdin tätä tyttöä, joka moikkasi mua takas ja hymyili aurinkoisesti. ”Ooksä uus täällä? Mä oon Paukkis, hoidan tota nyffitamma Ynnii”, tyttö kyseli tarttuessaan hoitohevosensa harjapakkiin. ”Joo itse asiassa eilen olin tääl ekan kerran, Amanda oon ja Tuikkua hoidan”, vastasin melko konemaisesti ja tartuin pyyhkeeseen, jolla pyyhin suurimmat saippuanjäämät suitsista. ”Okei, mun täytyy pistää toi Ynni valmiiks, kun se on menos tunnille, mut tää ratsastaja ei kerkee sitä ite laittaa kuntoon, joten mul on vähä kiire, mut jutellaan toki myöhemmin joskus”, Paukkis puhui nopeasti ja katosi hiukset hulmuten tallin puolelle. Mä jäin hieman ymmälläni siihen toljottamaan, että jopas oli energinen ja iloinen pakkaus. Mun kaikki energiat yhteensä ei edes riittäisi tuon tytön pelkkään hymyyn, niin kauan se hymyili yhtäpötköä ja jutteli suu vaahdossa. Ihan kivahan hän oli, en väitä muuta. Sivelin suitsiin vielä nahanhoitoainetta ennen kuin nostin kuolaimet ämpäristä, kuivasin ne ja kiinnitin takaisin suitsiin. Olin saanu Tuikun satulan puhdistettua ja hoidettua sekä harjapakin siivottua. Mä olin siis siltä osin valmis, eikä tähän koko rupeamaan ollut mennyt kuin reilu puoltuntia, aika hyvin. Siirsin kaikki tavarat omille paikoilleen ennen kuin matkustin takaisin talliin. Kello oli vähän yli kuus eikä mulla enää oikein ollut mitään tekemistä. Päätin siis käydä nopeasti vilkaisemassa Tuikkua. Tamma pörähti söpösti minun astuessani sen karsinaan ja heittäessäni pienen palan porkkanaa neidon ruokakaukaloon. Siitähän se kyllä innostui ja rynnisti koluamaan kaukalonsa tyhjäksi. ”Voi voi, mikä possu sä ootkaan”, naurahdin sille sulkiessani karsinan oven ja tunkiessani käteni lämpöisten lapasten suojaan. Kipitin nopeasti ulko-ovelle ja astuin ulos. Mun onnekseni sade oli lakannut kokonaan ja mä voisin hyvillä mielin lähteä kävelemään kohti kotia. [/size]
|
|
|
Post by Mila on Nov 6, 2012 18:54:46 GMT 2
Sinähän olet ahkerasti aloittanut. Hyvä homma! Ei haittaa yhtään. Tarinatkin ovat mukavia eikä silmiini pistä kirjoitusvirheitä. Jatka samaan malliin!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Dec 24, 2012 18:29:25 GMT 2
3. Superriehakas Tuikku-neiti
Oli jouluaattoaamupäivä, ja mua hävetti. En ollu käyny ties kuinka moneen viikkoon Tuikun luona. Oikeastaan mulla oli siihen ihan pätevä syy, mutta se tuntu silti väärältä jättää oma hoitohevonen huomiotta. Mutta nyt kun on päästy lomalle lepäämään, on mullakin enemmän aikaa hevostella. Oli ihanan kirpeä aamupäivä, hengitys höyrysi, pehmeitä lumihiutaleita tipahteli hiljalleen taivaalta ja pakkaslumi narisi kivasti kenkien alla. Mä en oo vielä kertakaan ratsastanut Tuikkua, koska en yksinkertaisesti ole kerennyt eikä tälläkään kertaa ole innostusta nousta hevosen selkään. Tuntejakaan ei tosin tänään olisi, ja hevonen on liikutettava jollakin tapaa, joten ajattelin hieman juoksuttaa tammaa ja käydä sen kanssa kiertämässä hieman maastoja. Tallissa ei ollut kovinkaan paljon väkeä. Muutamaa hoitajaa moikkasin matkatessani Tuikun karsinalle. Hevosten karsinoita koristi avatut joulukalenterit, tosin parilla hevosella oli vielä tämän päivän luukku kiinni, sekä pöyheät köynnökset, joihin oli muutama muovipallo ripustettu. Tuikku pörähti kovaäänisesti huomatessaan jonkun lähestyvän sen kotikoloa. Avasin tamman karsinan oven ja astuin harjapakin kanssa sisälle. Tuikku käänteli korviaan minun ojennellessani kättä sitä kohti. Tamma hamusi hellästi kämmentäni huulillaan, kunnes nosti päänsä ja iski korvansa vaivihkaa takaviistoon. ”No anteeks, ei tällä kertaa ole herkkuja sulle”, mä naurahdin ja laskin pakin maahan. Olin harjannut Tuikun, loimittanut sen kevyesti ja kierittänyt pintelit jokaiseen jalkaan. Harjaaminen oli ollut todellakin pelkkää painajaista, kun Tuikku oli pyörinyt hurjaa ympyrää paikallaan. Sain sen onneksi hetkeksi aloilleen, jolloin harjasin hevosta niin nopeasti kuin vain suinkin pystyin. Hevosella oli päässään suitset, joihin olin kiinnittänyt pitkän juoksutusliinan. ”Noniin, eiköhän lähetä, mammaseni”, mussutin hevoselle, kun astuin karsinasta ulos. Tuikku lyllersi innoissaan perässäni. Lumisade oli hieman voimistunut astuessamme ulos, mutta se ei meitä haitannut. Tuikku oli aivan täpinöissään, se ei malttanut pysyä aloillaan hetkeäkään. Mun käskyt ja muut ärinät eivät tätä tammaa kyllä saaneet minkäänlaiseen asentoon. Käännyimme pienehkölle polulle, joka vei tiheään metsikköön. Minä kuljin edeltä ja häseltäjä-Tuikku kipitteli perässäni. Mulla oli oikeesti vaikeuksia hillitä tamman puhtia ja samalla pitää itteni pystyssä jäisellä tiellä, jolle me päästiin polulta poistuttuamme. ”Hei nyt, ihan oikeesti!” kiljahdin tamman korvan juuressa, ja johan asettui. Tamma käänsi korvansa höröön, hengitti tiheään tahtiin ja tanssahteli paikallaan. ”Rauhotu, hyvä hevonen. Ei oo mikään hätä eikä kiire”, jutustelin normaalilla äänellä. Kun tamma hetkeksi lopetti tanssimisensa, astuin heti eteenpäin. Matkamme jatkui nyt hieman rauhallisemmin tamman nuuhkiessa hieman ympäristöään. Tuikku oli varsin utelias persoona. Sen täytyi tunkea turpansa ihan joka kolkkaan, ja sen oli pakko pöllyttää tienvarsilla olevia lumivalleja ja esitellä sen jälkeen muutama pukinpoikanen. ”Voi jeesus sä oot mahdoton. Onkstää lumi nyt näin perkeleen kivaa, että täytyy riehuu pää irti?” mä ärisin ja pidättelin tammaa kaikin voimin. No me oltiin nyt sit päästy maneesiin, jossa Mila ratsastelikin Annaa ja Eveksi esittäytynyt tyttö voikkoa ponitammaa, Nappia. Tuikku oli vieläkin pää pyörällä maastolenkistä, joten mun ei ainakaan tarvinnu patistaa sitä eteenpäin sen juostessa reippaasti ympärilläni. Liina poukkoili tahdikkaasti edestakasin tamman ravatessa eteenpäin. Olin asettautunut uran sisälle ja kokonaan toiseen päätyyn, jotta ratsastavilla olisi tilaa tehdä omia juttujaan. Tuikku pärski innoissaan ja ravasi kaula pitkänä eteenpäin. Muutaman pidätyksen ja hetken rauhoittamisen jälkeen Tuikku rentoutui ja jatkoi matkaansa letkein askelin. Mulla ei ollu mitään hevosta treenaavaa harjotusta tänään mielessä, vaan halusin ihan vaan nähdä miten Tuikku toimii liinan päässä, ja hienosti se toimi, kun vain rauhoittui. Vaihdoin suuntaa ja tein muutaman ravi-käynti-ravi-siirtymisen, jonka jälkeen laukkautin tammaa muutaman kierroksen verran. Viidentoista minuutin pituisen juoksutussession jälkeen päätin pidättää tamman käynnin kautta pysähdykseen ja kelasin liinan lyhyeksi. Tämän jälkeen taluttelin Tuikkua uran sisäpuolella hetken ajan. Olin riisunut tammalta varusteet ja huoltanut ne omille paikoilleen. Tuikku oli saanut pari porkkanaa minulta, joita se rouskutteli tyytyväisenä. Olin heittänyt Tuikun selkään ohuen villaloimen ja tämän päälle kevyehkön toppaloimen, koska tamma oli lähdössä ulos ja ulkona oli kuitenkin -19 astetta pakkasta. Tosin mitään hirmuisia lämpösuojuksia ei Tuikku selkäänsä tarvinnut, koska tamman karva oli sen verran paksua. Kun olin saanut tamman valmiiksi, lähdimme vierekkäin kulkemaan tarhoille päin. Matka meni oikein hienosti, Tuikku oli hieman väsynyt riehumisistaan aikaisemmin, joten minun ei enää tarvinnut koko voimallani pitää tammaa hallinnassa. Tarhaan kuitenkin päästyään Tuikku otti jalat alleen ja lumi pöllyten kiisi tarhan toiseen päähän. Ei se siis kovin väsynyt ollutkaan…[/size]
Ai, Tuikku taas pisti "parastaan" teidän maastolenkillä? Hahaa!
Hyvin te tunnutte tulevan minun mussukan kanssa toimeen, hyvä hyvä! Jatkahhan samaan malliin.
- Mila -
[/color]
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 2, 2013 19:20:57 GMT 2
OK löyty sittenkin:) runo siis näyn eka: Lumi sulanut ulkoo on, Ei mieli yhtään iloton, Kun pientä Tuikku heppaa, Joka esteitäkin hoppaa, Hoitamaan mä vihdoin pääsin, Pientä heppaa vailla säälin(mitä ? ), Harjaa sual pehmeel, Mudat pestä sienel, Mikä ois sen parempaa? Hehee iloinen meininki on kaiken Aa ja Oo:D
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 25, 2013 10:24:20 GMT 2
~ Päiväkirjan kansi ~Tällä lähtään liikkeelle... ~ Elisabeth & Tuikku 1HM ~
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 25, 2013 10:47:20 GMT 2
~ Edellisen loppu on uuden alku, vai miten se meni? ~
Heräsin aamulla puhelimen pirinään. Mitä hitsiä? Ei minulla pitänyt mitään herätystä olla päällä... Ai, se soikin! - Öö, moi, vastasin. - Mila tässä terve! Tutun naisen ääni kajautti. - Moi Mila, sanoin ja olin samalla innostunut ja kauhistunut. Oliko Jorille sattunut jotain...? - Ajattelin vaan kertoa että kun niin kovasti sen Tuikun hoitsuksesi halusit, niin voit tulla hoitamaan sitä vaikka heti tänään, Mila kertoi. Olin hetken hiljaa, mutta sitten kiljahdin riemusta. - Kiitti, Mila! Tulen heti tänään! Kiljaisin ja suljin puhelimen. Juoksin alakertaan ja meinasin kompastua moneen kertaan, niin innoissani olin. - Hei Ellu, rauhotus nyt pikkasen, isä sanoi sanomalehden takaa. - Aa, sori... Sanoin ja kävelin rauhallisesti keittiöön. Keittiössä tuoksui voisarville ja riisipuuro keittyi kattilassa. Äiti hääräili hellan ääressä ja oli kokoajan tekemässä jotain. - Äiti, saat luvan viedä mut tallille! Kiljaisin, sillä ei tuo olisi muuten kuullut. - Ai että oikein luvan? Äiti naurahti. - Niin, sain Tuikun hoitsuksi! Riemuitsin. Unohdin, että olin alkamassa syömään aamupalaa, koska ryntäsin täyttä päätä omaan huoneeseeni ja vaihdoin pikaisesti tallikamppeet päälle. Juoksin keittiöön valmiina tallille lähtöön. - Eikö neidillä oo nälkä? Äiti kysyi ja katsoi minua kummastuneena. - No on mut ei nyt ehi syödä! Parahdin. - Hei, kyllä sinne tallille myöhemminkin ehtii, äiti sanoi toruvaan äänen sävyyn. - Nyt syöt kiltisti puurosi! Onneksi kukaan kaveri ei ollut näkemässä... "Syö nyt kiltisti puurosi". Ihan kuin jollekin vauvalle puhuttaisi! No, söin kuitenkin kiltisti puuroni ja söin pari äidin tekemää voisarvea. Sitten kipitin eteiseen odottamaan, että äiti saisi itsensä lähtövalmiiksi. Pian oltiikin jo autossa. Auto kaarsi Vaahterapolun tuttuun tallipihaan. Tuskin maltoin odottaa auton pysähtymistä, kun olin jo hypännyt ulos. - Kiitti kyydistä! Kiitin. - Tulen hakemaan... Ja lopua en kuullut. Ihan sama, soitan sitten kun sen pitää tulla. En mennytkään pihatolle, missä entinen hoitohevoseni, Jori seisoskeli. Vilkutin ponille, joka nuokkui pää riipuksissa keskellä aitausta. "Voi tota pikku laiskamatoo", ajattelin virnuillen. - Mikäs nyt noin virnuilluttaa? Tutun näköinen tyttö irvisti. - Jori, sanoin virinistäen. Tyttö nyökkäsi. Nyt muistan... Rebekkaa sen nimi taisi olla. - Vaihoiksä muuten siihen Tuikkuun? Rebekka kysyi juuri ennen lähtöään. - Joo, vaihoin, vastasin. - No, onnee hoitotaipaleelle! Tyhmä hymy kasvoillani kävelin 13. karsinalle, jonka ovessa roikkui violetti riimu ja riimunnaru. Karsinassa luki "Artiikin Ilotuikku". Siinä se uuden hoitsuni nimi komeili. Tuli jotenkin juhlallinen fiilis... Etsin tarhaa, jossa musta tamma ulkoilee. Tuikun tarhakaveri taisi olla Anna, näin ulkomuistista kun kertailen. Pian löysinkin kaksi tammamammaa syömässä yhdessä heinää tarhassaan. - Moi tytsyt! Huudahdin kaksikolle. Anna, kuin Tuikkukin näyttivät molemmat kuin puulla päähän lyödyiltä. Ihan kuin ne eivät olisi ikinä ihmisistä kuulleetkaan, saatika nähneet. Naurahdin pienesti ja nappasin Tuikun matkaani. Anna jäi katselemaan hölmistyneen näköisenä tarhakaverinsa perään. Laitoin Tuikun käytävälle kiinni. Tuntui oudolta, kun edessä ei ollutkaan pystyharjaista vuonista, vaan tumma suokki jonka päätä koristi komea läsi. Rapsuttelin tammaa harjantyvestä. - Susta tulee kyllä maailman paras äiti, sanoin Tuikulle. Niin, pian tamman rinnalla pomppisi kaksi tomeraa varsaa. - Niiden nimeksi sopisi varmaan Tuikku Junior ja Tuikku Junior II, totesin naurahtaen. - Jos niistä kerta tulee sun värisiäki! Hetken kuluttua hain tammuskan harjapakin satulahuoneesta. Harjapakki oli keltainen ja sieltä löytyi keltaisia harjoja + kaviokoukku. Nappasin jonkun harjoista käteeni ja aloin pyöritellä Tuikun karvapeitettä sillä. Tuikku seisoi paikallaan ja katseli ympärilleen. Jos satuin harjaamaan välillä liian kovakouraisesti, Tuikku katsoi minua turhautunut ilme naamallaan. - Hassu tamma, totesin. Harjausoperaatio venyi venymistään, koska olin tottunut harjaamaan Joria pitkään. Tuikku alkoi jo hermostua. - Okei, puhdistetaampa kaviot. Tuikku ei jaksanut nostaa kavioitaan, joten jouduin repimään ne itse ylös maasta. Tuikku irvisti hassusti. - Senkin... Aloitin. Tuikku töytäisi minut kumoon turvallaan. - Hei! Toi ei ollu kivaa! Sanoin muka tomerasti. Pian kuitenkin purskahdin nauruun. Kun Tuikku oli valmis, oikein hienoksi puunattu, päästin sen karsinaansa. - No niin, Tuikku, tästä tämä nyt sitten alkaa, sanoin. - Meidän yhteinen taival. ~ Elisabeth & Tuikku 2HM ~
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 25, 2013 18:00:34 GMT 2
~ Taas se mutakausi alkaa... ~
~ Elisabeth & Tuikku 3HM ~
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 26, 2013 17:31:14 GMT 2
~ Köpöttelylenkki ~
~ Elisabeth & Tuikku 4HM ~
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 26, 2013 17:56:15 GMT 2
Lyhyt tarinanpätkä liittyen edelliseen kuvaan Tuikku seistä tönötti suoraan edessäni. Tamman maha oli todella pyöreä, ja niinhän sen kuuluikin - varsojen syntymään oli alle kuukausi. Rapsuttelin tammaa korvan takaa ja odotin, että Tessa tuo ratsastuskypäräni. Olin tietenkin unohtanut ottaa sen mukaan, kun olin jo taluttanut uuden hoidokkini tallipihalle enkä viitsinyt sitä edestakaisin ravauttaa. Siksi pyysin lähistöllä ollutta Tessaa hakemaan kypärän Tuikun karsinan vierestä. - Kiitti, sanoin tytölle, kun hän toi kypäräni. - Eipä kestä! Tessa virnuili ja lähti talliin. Painoin kypärän päähäni ja laitoin leukahihan kiinni. Tuikku tökkäsi minua jo ties kuinka monennennen kerran turvallaan. - Joo joo, kyllä me mennään... Mutisin ja nappasin suokin ohjat käsiini. Yks, kaks, kol ja ponnistus! Istuin hajareisin pyöreän suokin selässä. Sen selästä huokui ihanaa hevosenlämpöä. Pehmein avuin pyysin Tuikun siirtymään käyntiin. Pehmeä - ja myös märkä - maa myötäsi Tuikun isojen kavioiden alla. Keinuin hevosen askelten tahdissa. - Tänään me vain kävellään, puhelin hoitsulleni. Hevonen käänteli korviaan ja kuunteli. Voi, kuinka ihanaa olikin ratsastaa syksyisessä metsässä! Lumet olivat sulaneet vesisateiden vuoksi. Harmi, sillä lumisessa maastossa oli sata kertaa mukavampi ratsastaa kuin mutaisessa ja pimeässä. Tai, ei vielä pimeää ollut, mutta pilvistä. Kello oli suurin piirtein neljä, tarkemmin sanottuna kuutta vaille. Tuikku säpsähteli metsästä kuuluvia, rapisevia ääniä, muttei lähtenyt hurjaan kiitolaukkaan, korkeintaan otti pari sivuaskelta. - Noh, ei mitään hätää, sanoin kun Tuikku meinasi saada sydänkohtauksen oksalta toiselle loikkaavasta oravasta. - Senkin pikku jänishousu. Tuikku käveli rauhallisesti, vaikka olimme laukkasuoralla. - Me ei nyt voida laukata tässä, sanoin hieman harmissani. Ja harmillista se olikin. Laukkasuoralle oli juuri tuotu uutta haketta, joten laukkaaminen olisi kyllä maistunut. En kuitenkaan rikkoisi lupaustani, jonka tein Milalle: "Joo, vain käyntiä ja ravia!". Taputin Tuikun kaulaa. - Laukataan sitten joku toinen kerta. Käänsin Tuikun Vaahterapolkuun menevälle polulle. Tamma köpötteli rauhallisesti koko matkan Vaahtikseen saakka. - Kiiitoooos, kehuin Tuikkua tallipihassa. Taputtelin hevosta suunnattomasti, vaikka se olikin päässyt helpolla. - Nyt ansaitset kunnon omena-annoksen! Huudahdin ja lähdin taluttamaan tammaa talliin. Ei vissiin lasketa erilliseksi HM:ksi, vai? //Ei lasketa
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Dec 22, 2013 11:43:03 GMT 2
Ensi tapaaminen Olin ollut innoissani kun Mila sanoi että voin alkaa hoitaa tuikkua!En malttanut pysyä sinä aamuna paikoillani ollenkaan. Kun kaverini camilla soitti minulle ja sanoi: -Hei voisit tulla meidän kyydissä tallille kun minä menen hoitamaan Villaa niin sinä voit tutustua Tuikkuun. -Okeii josse vaan sopii teille niin se sopii meillekkin.vastasin -Kyllä se käy.Olemme kohta teidän pihassa nähdään pian.camilla sanoi. Voi kiva tulee kiire laittaa ratsastus tarvikkeet.Mutta jos laittaisin ne tallilla?niin kyllä mä ne tallilla laitan.Sitten näin kun valkoinen paketti auto tuli pihaan minulla tuli kiire ottaa ratsastus varusteet kaapista.Kömpelöin kun yritin etsiä housujani mutta nekin löytyi ...Siskoni huoneesta !!! Sain kaikki tavarat ja menin ulos nousin valkoiseen paketti autoon ja camilla teki tilaa.Seuraavaksi olikin aika mennä talille katsomaan tuikkua .Kun kaartelimme tallille niin meinasin itkeä onnesta tietysti olin käynyt katsomassa tätä tallia mutt kun näin tuikun karsinassaan minä melkein itkin,pyörryin ja halkesin onnesta Hain varovasti Tuikun harjakopan ja Mila tuli katsomaan miten voin. -Hei Suski näyttääkö tuikku hyvältä ?Mila kysyi -Kyllä se on upea!Minä vastasin -Varsat vieroitetaan huomenna.Mila sanoi -Ok.Vastasin. Minä aloin harjaamaan tuikkua sitten mila näytti tuikun suloiset varsat.Minä lumouduin niihin mutta jatkoin tuikun harjaamista ja hoitamista. -mila voinko antaa tuikulle porkkanan?kysyin -Hmmm... kyllä sinä voit antaa :)mila vastasi ja hymyili kuin aurinko. -Mila voinko mennä katsomaan hetkeksi vähän ympärilleni maneesia ja kaikenlaista ?kysyin hieman ujostellen -Kyllä voit niin tuikkukin saa vähän ruokaa.mila sanoi. -kiitti.vastasin. Kun pääsin tutkimaan maneesia camilla tuli ja sanoi -Isä tulee hakemaan hän on jo melkein pihassa tule ! -OOHH.....no kai se on pakko lähtee Onneksi näkisin tuikun tiistaina Jouluaattona ennen kuin lahjat annetaan.Maanantaina en pääse koska menemme perheen kanssa käymässä mummin luona seinäjoella.Sitten kävin sanomassa tuikulle että näemme tiistaina se hirnahti minulle iloisen tuulisella viestillä.Sitten camillan isä tulikin jo pihaan joten täytyi lähteä kotiin. Suski&Tuikku
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Dec 23, 2013 17:00:45 GMT 2
Kaverin kanssa onnistuu ! Minä ajattelin mennä tallille...hmmm.. mutta kuka tulisi seuraksi ? Tottakai camilla.Emme sittenkään mennyt seinäjoelle mummun luo Mutta nyt pääsen tallille jippii!!Soitan ensin Milalle voinko hoitaa ja talutella Tuikkua hetken aikaa . -Hei voisinko mennä hoitamaan tänään tuikkua ja kävelyttämään sitä vähän,en mennytkään mummulle joten ehdin tulla tallille ja camillakin tulee ehkä kävisikö se ?Kysyin innokkaasti. -Hmmm kyllä sinä voit ja te voitte kävelyttää ihan vapaasti hevosianne.! Mila vastasi iloisesti . Nyt soitan camilla:lle. -Heippa voisitko tulla kanssani tallille?Olen menossa kävelyttämään tuikkua jne ! Voisit tulla Villan kans mukaan ? kysyin häneltä. -Kyllä voin mutta pääsisinkö teidän kyydissä kun äitillä on töitä ja isä luuraa jossain muualla?.camilla kysyi -minä menen pyörällä koska ei meiltä ole kuin n 1km sinne.minä sanoin -Nojaa ainiijooo mäki tuun pyöräll mis tavattais tallilla ?camilla vastasi -Voitais tavata Tuikun karsinan edessä ?Sanoin -Kyllä se käy odotathan mua jos oot ennen mua ?Camilla kysyi -mh. vastasin Puhelu katkesi nyt aika mennä tallille.Kun saavuin tallille niin kävin hakemassa riimun narun ja menin hakemaan tuikkua.Se hyppeli iloisesti pihatossaan.Hain sen.Se yritti päästä irti siitä ja minä kaaduin pari kertaa pyllylleni maahan.Mutta parin "taistelun"jälkeen sain hänet talliin.Camilla oli jo odottamassa tuikun karsinan edessä. -Hei mikä kesti ?Camilla kysyi oudolla äänellä. -?Ööö...tuikku vähän "taisteli" mua vastaan mutta kaikki hyvin loppu hyvin .Mikä sulla muute on ?Kysyin hämmästyneenä -Hmp ei mikää hoidetaan vaan hept ja käydään taluttelemassa tuikkua ja villaa. Minä jäi kuitenkin miettimään miksi camilla oli tuollainen.Mutta nyt on aika harjata tuikku.Camilla haki villan ja harjasi siitä kiiltävän minäkin harjasin toooodella kiiltävän tuikusta tein hänelle lettejä ympäri harjaan ja häntään. Mila saapui paikalle ja kysyi: -Mikäs nyt maailman kirjat sekaisin tuikku kiiltävänä kukaan ei ole melkein koskaan saanut häntä kiiltäväksi ainakaan noin kuin sinä Suski. Iiriis saapui paikalle.MHMM. Hän ei sanonut mitään tuikusta.No meillä kesti noin 20min että saimm harjattua ja putsattua kaviot. Sitten lähdimme vähän taluttelemaan hevosia.Sanoin Camilla:lle: -Huomenna on jouluaatto tuletko sinä tallille minä tulen päivällä mutta joudun lähtemään 6:delta koska syömme ja sitten jaamme lahjat. -Njaaa en taida tulla koska minä en jaksa olen nimittäin vähän kipeä mutta en ole kuumeessa tai mitään (vielä)joten huomenna lepään. Ajattelin että okeii kysyn vaikka jotain tyyppiä.Äiti soitti ja sanoi että hän hakee minut. -Haluatko kyydin kotiin. kysyin Camillalta. -Okeiii.camilla vastasi . Kotona sanoin että huomenna menen tallille 1ltä ja tulen 6lta. Äiti ei tykännyt ajatuksestani mutta suostui koska hän on aina niiiiiin kiltti!
Suski&Tuikku
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Dec 29, 2013 17:59:59 GMT 2
"Kyyneliin kiristää" Camilla on meillä yötä tänään.Siitä tulisi hurjan hauskaa.Me olimme menossa tallille ja suunnittelimme että menisimme taluttamaan tuikkua ja villaa tunnilla jos siis niillä mennään.Olimme tallin sisällä.Siellä soi hiukan musiikkia... Se tuntui jotenkin tunteellista.Mila tuli meitä vastaan ja sanoi että voimme taluttaa kahta tyttöä Lauraa ja Sannaa.He olivat vähän vanhempia kuin luulimme oikeastaan se on hyvä ! He olivat aluksi oikein mukavia ,mutta yhtäkkiä he rupesivat haukkumaan meitä tyhmiksi ja että emme osaa ratsastaa !!!!! En halunnut kantelupukin mainetta joten en kertonut kenellekään.Sitten toinen tytöistä sanoi minulle : -Miks Mila otti sut tuikun hoitajaksi sähä et osaa yhtään mitään et hoitaa ekkä ratsastaa.Ja sit vielä sulla ei oo tyylitajuakaa .Sen jälkeen hän purskahti nauruun.Minulla teki mieli itkeä sanoin camillalle : -Mä meen vessaan .Hän näki kyyneleeni ja kysyi että olenko okei ? Vastasin : -Oonmä En ollu okei oikeasti mutta en haluaisi että hän kertoo Milalle.Menin vessaan Iiriis tuli vastaan ja yritti kysyä : -Mikä sin... -Ei mikään ...Vastasin ennenkuin hän ehti kysyä loppuun. menin pikakävelyä vessaan.Camilla seurasi minua.Minä yritin niin että hän ei näkisi minun kyyneleitä.Mila tuli vastaan ja kysyi : -Suski mitä nyt on tapahtunut.? -Ei mitään kiirehdin vessaan nopeammin. Mila kysyi camillaltakin. Camilla vain vastasi että ei tiedä. Mila kysyi minulta mutta sanoin että olen OK.Tallissa soi suvi teräsniska täydellinen elämä .Minua alkoi suututtaa/itkettää.Minä sanoin Milalle että en voisi taluttaa tuikkua juuri nyt. -Se on okei!Mila vastasi. Kun tunti oli ohi menin ulos ja camilla tuli peerässäni . -Tuletko hoitamaan tuikun ? hän kysyi. -Kyllä.vastasin.Menin hoitamaan tuikun mahdollisimman nopeasti .Kun sain tuikun hoidettua niin soitin äidille ja sanoin että tule hakemaan!Hän tulee kestää n 5min .Pääsin kotiin ja melkein heti camilla lähetti viestin . -Oletko okei ?äläkä vastaa että joo ei oo mitään nii se on vale me nähtii kyllä Milan kaa et ei oo okei ,kyllä sä voit mulle kertoo oot mun paras kaveri... Tuo sana toi minulle kyyneleet silmiin ja prrrrrrrrrrr camilla soittaa...Löin luurin ja hän viestin -Miksi et vastannu?Oonko tehny jtn kerro mitä !Mä en ymmärrä me ei voida auttaa sua ellet kerro mikä on . -Minä vain............. en keksinyt miten sanon hänelle ja lähetin vahingossa sen. Hän vastasi että mitä ........ Soitin hänelle ja kerroin kaiken hänelle. Hän vain sanoi että minun pitää kertoa milalle.Sanoin EI ja kysyin että tuletko meille yöksi?Kyllä hän tulee ja auto tuli samantien pihaan.Kerroin hänelle että miksi en kerro milalle.Sovimme siitä sitten. Suski&tuisku 3x
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 29, 2014 15:32:23 GMT 2
Tota mä en enää kirjottele enää niin useesti ku on kiireitä koulu.läksyt ja lemmikit vie aikaa myös :)Mutta tuun nii useesti ku kerkeen tänne kirjottelee
|
|
|
Post by Mila on Jan 29, 2014 16:07:00 GMT 2
Kerran kuussa on se vähimmäismäärä mitä pitäis käydä Otan sut nyt kuitenkin pois tuolta "rästilistalta" tämän kerran.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Feb 24, 2014 19:29:46 GMT 2
What happening to ME ? Oli ihan normi päivä en ole ollut nyt hetkeen aikaan katsomassa tuikkua.Mutta tänään menen katsomaan omaa pikku pulla poniani.Olen ollut kärsimätön kun en ole nähnyt ketään kavereistani tai tuikkua. Camilla ei ole vastannut näinä päivinä puhelimeensa minusta tuntuu kuin hänelle olisi sattunut jtn.Toivon vain että hän olisi tallilla.Vaihdoin ratsastus vaatteet ja kysyin että voisiko joku viedä mut tallille.No vastaus oli ofc :Ei koska meillä on töitä ja meillä on muutakin tekemistä kuin viedä sinut tallilla koko ajan ! :Ei sitten menen pyörällä !!Huusin ja juoksin laittamaan kengät äitilläni olisi ollut vielä asiaa mutta minä sain hermoromahduksen ja paiskoin ovia. Matkalla minusta tuntui kuin joku seuraisi minua.Katsoin taakseni ja siellä seisoi joku tumma vaatteinen mies tai nainen.Hän osoitti minua ja huusi :Pysähdy ,minulla on tärkeää asiaaa.Hän oli varmaan joku juoppo. Tallilla huomasin camillan auton olevan pihassa. Camilla on tallilla !!! Minä kiiruhdin tallille ja minusta tuntui kuin että camilla ei halua huomata minua totta kai hän oikeasti huomasi.Joten minä menin hänen luokse ja kysyin :Miksi et ole vastannut puhelimeesi tai muutenkaan välittänyt minusta tai ollut koulussa ! Hän vain sanoi : Olen phoillani niiiin pahoillani ! :Mistä sinä puhut mitä olet tehmyt ?kysyin. :M-mm-minä kuulin että sinusta on tullut hullu . Jatkan pian // Ns jatkotarinat on meillä "kiellettyjä". En siis merkkaa tämän kuun hoitoa maksetuksi ennen kuin olet kirjoittanut tämän loppuun...
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Apr 30, 2014 17:43:57 GMT 2
Happy Day Olin ollut vajoamassa maan viimmeiseenkin pienenpieneen rakoon.Olin ollut allapäin että olin aivan unohtanut camillanki...Hän oli soittanut näiden 2viikon aikana tasan 20kertaa enkä edes viitsinyt laittaa viestejä hänelle...Olin ollut vähän liiankin tyly.Minua hermostutti koska meidän piti mennä lomailemaan n 1vkn kuluttua jonnekkin tyhmään lämpöiseen maahan ...Siksi olin TODELLA vihainen.Tänään ja huomenna olisi viimeiset päivät jolloin näin tuikkua 1viikkoon!!!!!!!!Ja samalla kun menen tallille katson että onko camilla "carkki" siellä ja pyydän anteeksi.Kun automme kaartoi tallin pihaan näin ensimmäisenä Milan hän oli odottanut kuulemma minua jo tunteja siinä että hän voisi jutella minulle,hän näki kuinka minulle tuli melkein kyyneleet silmään.Hän kysyi :-Mikä hätänä Suski eihän sinua kiusata?Sekin vielä jos täällä olisi ne kaksi tyttöä olisin niiiiiin vihainen.:-Ei mitään sellaista sanoin.:-No mitässe sitten on kysyi Mila.:-Noku minä joudun mennä tuonne Kyprokseen 1viikoksi enkä voi hoitaa Tuikkua.:-Voimme kysyä jotain muuta hoitamaan Tuikkua siksi aikaa:)Mila vastasi iloisesti.TOINEN HOITAJA MINUN RAKKAALLE TUIKULLE EI IKINÄ!ELLEI SE OLE CARKKI!!!:-Voisiko carkki hoitaa häntä silloin ?:-En minä oikein tiedä kun hänellä onjo..mutta olkoon jos hänelle sopii.JES,nyt vain carkki piti löytäää.Onko hän tallilla kysyin.:-Ööö.......Ei ole mutta voit soittaa hänelle.Se tästä puuuttuikin en usko että hän haluaa puhua minun kanssa mutta en todellakaan sano sitä Milallle.:-Joo..Kaivoin puhelimeni pois taskusta ja soitin carkille kesti hetken aikaa ennenkuin hän vastasi .:-Ooksä suuttunu mulle ku et oo vastannu?carkki kysyi heti...:-mmm en mutta mä en halua puhuu siitä. sanoin .Okei ymmärrän mut mitä sulla oli asiaa?.:-Voisitsä olla hetken ton Tuikun hoitaja ens viikon siis kun mun pitää mennä Kyprokseen nii se tarvis hoitajan?..Jooo tottakai jelppaan kamuu.Nähään sit 2vk päästä Toi edellinen tarina oli pieless niin tein uude ja toi Happy Day oli tännimi siks ku tän kamu vastas )
|
|
|
Post by Mila on Apr 30, 2014 17:58:19 GMT 2
Suski, et ole enää Tuikun hoitaja, koska et kirjoittanut tuota helmikuun tarinaasi loppuun ja sinulla olisi ollut aikaa 15.maaliskuuhun saakka se tehdä. Etkä edes maaliskuussakaan minkäänlaista hoitotarinaa / ilmoitusta missä olet ole kuulunut.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Sept 3, 2014 16:23:44 GMT 2
Ensimmäistä kertaa Vaahterapolussa 3.9.-14
Olin pari päivää sitten selaillut talleja ihan vain tylsyyttäni. Sitten silmäni pongasivat netin syovereistä Vaahterapolku nimeä kantavalle ratsastuskoululle. Selasin sivuja pitkään läpi. Viimeisenä menin katsomaan hevosia ja silmäni jäivät kiinni ylisöpöön(ainakin kuvan perusteella) suomenhevoseen. "Artiikin ilotuikku" oli tamman nimi. Laitoin samantien tallinomistajalle Millalle...Eikun Milalle viestiä jos voisin päästä tämän tamman hoitajaksi. No, vastaus tuli nopeasti ja tässä sitä nyt ollaan. Keskiviiko iltana menossa katsomaan uutta hoitsuani.
"Käännös vasemmalle." kuulutti miesääni navigaattorista. "Äiti sä ajoit ohi tuosta risteyksestä!" huusin turhautuneena äidille joka kuunteli innostuneena musiikkia radiosta. "Ai ajoinko?" äiti kysyi hämmästyneenä ja käänsi auton ympäri ja siitä oikealle tielle. "Olisit sinä sillä skootterillasi voinut ajaa tänne." äiti tokaisi samalla kun pysäytti Vaahterapolun parkkipaikalle. "Ens kerralla meen." hihkaisin äidille ja loikkasin ulos autosta. Lähdin kävelemään tietä pitkin luultavasti talliin päin.
Pysähdyin punaisen rakennuksen eteen, jonka luulisin olevan tallirakennus. Pihalla hilpeän näköinen tyttö blondeine hiuksineen talutteli hevosta. "Moikka!" hän huikkasi minulle. "Ootko uus täällä? Näytät ainaki sellaselta." tyttö sanoi ja tarkasteli silmillään minua. "Joo, oon mä uus." vastasin ujosti. "Mä oon Inna." tyttö sanoi ja ojensi kätensä minulle. "Sandy" vastasin nopeasti ja kättelin tyttöä. "Onks sulla täällä hoitohevonen?" Inna kysyi vielä. "On joo, Tuikku. Sitä mä vaan tulin tänne kattomaan", sanoin ja yritin vääntää pienen hymyn kasvoilleni. "Okei. No tuu tänne talliin niin etitään Mila joka voi näyttää sulle vähän paikkoja", tyttö sanoi ja osoitti kädellä kohti tallia. Lähdin kävelemään tytön perässä talliin.
Katselin hetken tallissa ympärilleni. "Hieno talli täällä." sanoin ja Inna nyökytti päätään. "Mila, Ootko sä täällä?" Inna huusi ja pian naisen pää kurkkasi lähimmäisestä karsinasta. "Täällähän minä", ilmeisesti Milaksi kutsuttu nainen sanoi. "Oletkos sinä joku uusi hoitaja vai?" Mila kysyi minua katsoen. "Joo, Tuikun hoitaja", vastasin ja vältin katsomasta suoraan naisen silmiin. "Ai sinä olet Tuikun uusi hoitaja. Sindy...Sondy..." "Sandy." sanoin väliin ja hymyilin naiselle. "Aivan Sandy." Mila sanoi. "Milan muisti alkaa jo tökkiä." Inna sanoi vierestäni virnuillen. "Ja pyh." Mila tokaisi leikkisästi. "Käyppäs Iinna sanomassa niille taukohuoneen laiskoille hoitajille että nyt ne persukset ylös ja karsinoita puunaamaan jos ei muutakaan tekemistä ole." Mila sanoi. "Inna vei taluttamansa hevosen karsinaan jonka ovessa luki "Rägby's Rinaldo "Rino". Sitten hän vilahti sukkellaa pois. Kun Inna oli häipynyt otti Mila käsivarrestani kiinni ja lähti taluttamaan minua ympäri tallia. Nainen näytti minulle kaikki mahdolliset nurkkaukset koko tallirakennuksesta. Sitten kävimme vielä ulkona katsastamassa vähän paikkoja. Kentää, laitumet yms. "Tässä on Tuikun karsina. Ja tietysti itse Tuikku." Mila ilmoitti viimein kun esittelykierros oli ohi. Katselin mustaa tammaa kaltereiden lävitse. "Rohkeasti vain sisään." Mila sanoi, avasi karsinan oven ja työnsi minut sisään. Kävelin tamman viereen ja silittelin sen silkin pehmeää päätä hetken aikaa. Sitten päätin harjata heposen joten lähdin kulkemaan varustehuoneeseen päin. (Tai ainakin kuvittelin niin) Pääsin kuin pääsinkin perille ja etsin Tuikun harjat ja suunnistin takaisin Tuikun karsinalle.
Milalta kuulemani mukaan Tuikku ei tykännyt olla karsinassa sidottuna joten laitoin sille riimun pähään ja sidoin tamma neidin käytävälle kiinni. Vetäisin ensin Tuikun läpikotaisin pölyharjalla ja sen jälkeen juuriharjalle. Vielä viimeiseksi otin kaviokoukulla kaviot puhtaiksi. Sitten silittelin tammaa pitkän pitkän aikaa ja katsoin ettei missään näkynyt polyhiukkastakaan.(Olisin kyllä joutunut harjaamaan tammaa aika kauan saadakseni kaikki pölyhiukkaset pois) Tämän jälkeen irrotin Tuikun käytävästä ja vein sen takaisin karsinaan. "Tämä ensikohtaus taisi ollakkin sitten tässä." puhelin tammalla samalla silittäen sen kaulaa. Vähän ajan päästä astelin sen karsinasta pois ja suljin karsinan oven. "Jokos sinä lähdet?" Mila kysyi. Nainen oli juuri tullut tallin puolelle. "Joo. Sain Tuikun harjattua." vastasin. "No vaikuttaakos Tuikku kivalta?" Milan oli vielä pakko kysyä. "Kyllä me vielä tutustutaan." tokaisin päätäni nyökytellen. Tämän sanottuani astelin ovesta ulos ja suuntasin parkkipaikalle.
Huomasin äidin olevan jo siellä ja kävelin autolle. "Ootitko kauanki?" kysyin ensimmäisenä autoon istuessani. "Vielä kysytkin. sä jäit sinne kuhnailemaan? Etkö saanut mun viestiä?" äiti tivasi. Kaivoin puhelimen taskusta ja huomasin kännykkääni tulleen yhden viestin äidiltä. "Joo sori en mä huomannu." vastasin ja tungin puhelimen takaisin taskuuni. Sanaakaan sanomatta äiti käynnisti auton ja lähdimme puksuttamaan ylivanhalla autonromullamme kohti kotia.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Sept 27, 2014 20:42:08 GMT 2
Tallilla käynti pitkästä aikaa 27.9-14Pitkästä aikaa päätin tulla käymään tallilla ihan muuten vain. Osasin jo reitin tallille skootterillani joten päristelin siis sillä tänne Vaahtikseen. Vaikka minulla oli jo lupa kavuta Tuikun selkään en ajatellut ratsastaa sillä tänään. Kävelin talliin ja moikkasin muutamaa uutta kasvoa. Näinhän me tallitytöt ja -pojat hoidamme tämän. Kello oli jo puoli seitsemän joten ilta alkoi tosiaankin hämärtää. Minun oli pitänyt tulla tallille jo aikasemmin, mutta koulukiireiden takia en kerennyt. (Niinhän ne kaikki sanovat) Hevoset olivat jo tuotu sisälle. Onneksi, koska en olisi millään halunnut lähteä vielä tummaa hoitsuani pyydystämään tarhoilta. Menin suoraan Tuikun karsinalle ja avasin oven. -Moikka! Mulla on ollu ikävä sua, sanoin sille ja silittelin tamman kaulaa sen nuuskiessa taskujani makupalojen varalta. Päätin että hoitaisin sen oikein kunnolla ja lähtisin sitten kotiin ennenkuin tulisi liian pimeää. Pimeällä ei ole kiva ajaa...No okei, myönnetään, mä pelkään pimeää. Hain Tuikun harjat. Laitoin Tuikulle riimun päähän ja sidoin tamman kiinni käytävälle. Aloitin harjauksen pölyharjalla ja pian olin jo putsannut kaviotkin. Tosin kello näytti että tämä kaikki ei ihan "pian" ollut tapahtunut, kello nimittäin näytti jo vartin yli seitsemää. -Moikka Sandy! kuului Milan ystävällinen ääni käytävältä. -No moikka Mila! vastasin naiselle joka katseli touhujani. (Olipas tyhmästi kirjotettu koska enhän mä tossa vaiheessa enää tehnyt mitään...huoh) -Pitkästä aikaa säkin päätit tulla tallille ihan vaan hoitamaan Tuikkua, nainen tokaisi ja silitteli Tuikun päätä. -Joo, mulla oli kotona niin kuollettavan tylsää niin päätin tällee pika käynnillä käydä. -Miltäs tää Vaahterapolku on nyt tuntunu? Mila kysyi. -Siis tää on ihan mahtava paikka! Sosiaalisia ihmisiä. Ihana tallinomistaja ja kaiken lisäksi mahtavat hevoset! vastasin ihan innoissani. -No sehän on kiva kuulla, Mila vastasi. Silittelin Tuikkua ja tamma näytti nauttivan kahden ihmisen rapsutteluista. Oli ihana pitkästä aikaa vain olla ja hengailla talilla. -Ai säkin oot täällä vielä näin myöhään, tuli puolestaan Pinja sanomaan. -Joo, Tuikkua tulin kattomaan, vastasin ja irrottelin tammaa käytävältä. Juttelimme Pinjan kanssa kaikesta mahdollisesta päähän pinkoavista asioista. Pojista, hevosista jne. Laitoin Tuikun takaisin sen omaan rakkaaseen karsinaansa ja silittelimme sitä Pinjan kanssa yhdessä. Pinja vaikutti tosi mukavlta tytöltä vaikka olikin minua kaksi vuotta nuorempi. (Onpas huikean iso ikäero muuten ) Päätimme joskus että ratsastelisimme hoitsuillamme (ja ehkä jopa toistemme hoitsuilla) yhdessä ja menisimme vaikappa maastoon tai jotain muuta mukavaa yhteisen hyvän vuoksi. Kello oli jo reippaati yli kahdeksan joten päätin pikku hiljaa painella kottin. Jos sitä vaikka huomenna Milan siivous avuksikin pääsis kun se nainen aina valittelee niitten hoitajien katoomisesta siivouspäivänä niin tehdäänpä (vanha) nainen kerranmin onneliseksi. En siis lupaile mitään koska kun minun nukkumataidot (olipas tyhmä sana) tiedetään niin siinä menee yli puoleen päivään ennen kuin minä herään. Otin Tuikun kanssa ennen lähtöäni vielä muutaman ihkun selfien (voi herrajjestas) ja viimein pakotin itseni irroittautumaan Tuikusta ja häipymään kotiin. -Hyvää yötä Tuikku-kulta! sanoin rakkaalle hoitsulleni ja annoin hyvän yön pusun sen silkin pehmeälle turvalle. Vein ripeästi Tuikun harjat pois ja nappasin kypäräni karsinan edestä ja suunnistin reittini skootterille pilkko pimeässä maastossa. -Ai saaaa....mari! huusin kun kompastuin ja kaaduin johonkin kovaan. Toivon ettei kukaan nähnyt, koska tämä oli jo nolouden huippu...Klinkkasin kuitenkin hieman kipeän nilkkani kanssa skootterille ja käynnistin sen. -Perhanan skootteri käynnisty nyt! huusin ärsyttävän ärsyttävälle skootterilleni joka ei ikinä suostunut käynnistymään. Loppujen lopuksi päädyin soittamaan isälle. -Iskä mun skootteri ei käynnisty tuu hakee mut! tokaisin. -Jaahas... isä vastasi. Tässä vaiheessa suljin puhelimeni ja jäin odottamaan isän autoa joka aika pian kaarsikin Vaahterapolun pihalle. Skootterini haettaisiin joskus myöhemmin tallilta. /Huhhuh kun oli pitkä tarina ja hevosistakin kerroin niin paljon. Lopusta tuli vähän tylsä kun ei näin myöhällä jaksa enää panostaa, mutta toivottavasti nyt ihan ok kuitenkin tuli.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 26, 2014 13:31:12 GMT 2
Tallille saapuu Sandy nyt pitkästä aikaa Katsomaan tätä Tuikku-taikaa Päättää myös auttaa Milaa siivouksessa Kun muut ovat kotona nukkumassa On talli pian puti puhdas Kuin Mila konsanaan joskus Tuikku se vain tarhassa seisoskelee Ja maailman menoa ihmettelee Soittaa äiti nyt Sandylle ja Käske kotiin ruoalle "Pian nähdään Tuikku-rakas" sanoo Sandy hepalle joka tarhassa makas //nopeasti kyyhäämäni runo ettei mua nyt potikkais täältä ulos. Yritän saada tässä pian jonkun tarinankin tehtyä
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 26, 2014 15:49:12 GMT 2
Kävelin kohti tallia lumisessa, kylmässä, maisemassa. Olin taas raahannut ison ahterini tallille ja päätin käydä Tuikun kanssa maastossa köpöttelemässä. Tallilla ei ollut paljoa porukkaa ja moikkasin muutamaa tuttua tyttöä. Tuikku oli ilmeisesti tarhassa kun ei sitä kerran karsinassa näkynyt. Astuin ulos kylmään ja kävelin ripeästi tarhoille. Loikkelin Tuikun luoks...Tamma lähti minua karkuun ennen kuin ehdin lähellekkään tätä. Onneksi olin tajunnut ottaa tallista mukaan porkkanan palasen ja sainkin Tuikun lopulta nopeasti kiinni sen avulla. Talutin pomppivan tamman talliin ja laitoin sen käytävälle kiinni. Hain Tuikun harjapakin ja suitset. Harjasin Tuikun pikaisesti läpi ja puhdistin vielä kaviot ja sen jälkeen laitoin suojat tamman jokaiseen jalkaan. Vielä suitset päähän. Siinä vierähtikin tovi Tuikun heitellessä päätä minne sattuu. Lopulta Julia tuli auttamaan ja yhteisvoimin saimme suitset neidin päälle. Laitoin vielä itse kypärän päähän ja hanskat käteen. Raippa saisi jäädä tallireppuun odottamaan. Talutin Tuikun maneesiin ja nousin siellä selkään. Sitten lähdin kävelemään sänkipellolle johtavaa polkua. Lunta satoi isoina hiutaleina ja Tuikun kävellessä yritin nappailla isoimpia hiutaleita suuhuni. Vähän väliä Tuikku säpsähti puissa räpiköiviä lintuja tai vastaantulijoita. Kun tuli kunnon suora annoin pienet pohkeet ja Tuikku lähti reippaaseen raviin. Pompin Tuikun selässä ja yritin parhaani mukaan keskittyä selässä pysymiseen ja pidättämiseen. Välillä hetkellisesti luulin että putoaisin, mutta selässä pysyttiin. Siirsin Tuikun vähän ajan päästä takaisin käyntiin ja jatkoimme matkaa kävellen. Ulkona oli jo aika pimeää ja kiitin onneani että olin laittanut heijastinliivin päälle. Ulkona ei myöskään kauhean lämmin ollut ja palelin kesäratsastushanskoissani ja hupparissa. Sänkipellolla päätin vähän laukkailla kun se nyt ei ihan jäässä vielä ollut. Kävelin sänkkärille ja annoin melkein heti laukkapohkeet. Tuikku nosti laukan pukitellen ja olin aivan varma että nyt tullaan alas selästä. Ihme ja kumma pysyin selässä ja pidätin Tuikkua tamman laukatessa kiitolaukkaa pitkin sänkkeriä. Siirsin neidin takaisin käyntiin ja päätin lopettaa laukkailun samantien. Lähdin kävelemään takaisin kohti tallia hämärässä maastossa. Tuikku käveli todella reippaasti ja meinasi muutaman kerran lähteä alta. Tallilla laitoin tamman pois ja jätin sen karsinaan. Sovimme Pinjan kanssa että menisin kuvaamaan häntä kun hän hyppisi Raimon kanssa maneesissa. Pinja laittoi Raimon kuntoon ja minä menin heidän vanavedessään maneesiin. Pystytin Pinjan pyynnöstä maneesiin kaksi okseria, yhden pystyn ja kaveltin. Kavaletti oli pääty-ympyrällä, okseri ja pysty pitkällä sivulla ja toinen okseri samassa päädyssä lyhyellä sivulla kuin kavaletti. Laitoin ensin okserin puomikasaksi ja Pinja tuli ravissa sitä puomikasaa ja kavalettia minun kuvatessani. Seuraavaksi hän tuli esteitä laukassa ja nostin puomikasan miniokseriksi. Sitten hän tuli pitkän sivun esteet ja lopuksi vielä kaikki yhtenä ratana. Ratsukon seuraaminen oli silmälle iloksi. Molemmat menivät todella upeasti enkä ainakaan minä saanut ratsastuksesta mitään negatiivista. Toisin kun minun ja Tuikun ratsastus...Pinja otti vielä loppukäynnit ja lähdimme sitten laittamaan Raimoa pois. -Tuliko hyviä videoita? Pinja kysyi harjatessaan Raimoa tallissa. -Joo! Te menitte tosi hyvin! vastasin. -Kiitti! Raimo on tosi ihana, Pinja sanoi haaveillen. Kun Pinja oli saanut Raimon laitettua pois, niin lähdimme yhtä matkaa pois tallilta. Olimme molemmat tulleet kävellen. -Nähään viimestään tiistaina tunnilla! Pinja huusi talonsa ovelta. -Joo, vastasin ja jatkoin kävelyä kohti kotia. //Taas tälleen loppukuusta sain tarinan tehtyä. Oikein pitkä tarina onkin kyllä...sarkasmia...Yritän seuraavaks saada jonkun tarinan vähän aikasemmin tehtyä... // Teillä kuulosti olleen kiva maastolenkki! Hyvähyvä! Ei tuo talvi oikein osaa tuolta kunnolla tulla, joten siellä sänkipellolla voi varmasti käydä vielä toistamiseenkin jos haluaa... Ja kunhan lumet tulee ihan pysyvästi maahan niin sitten hankilaukkaa on hyvä vetää siellä. - Mila -
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 1, 2015 14:43:30 GMT 2
Kävelin lumisessa maassa kohti tallia. Joulun aika oli ollut minulla todella kiireistä enkä ollut edes Tuikkua kerennyt hoitelemaan. Nyt olin kuitenkin ottanut itseäni niskasta kiinni ja lähtenyt käymään tallilla. Tallissa oli todella hiljaista. En kyllä yhtään ihmetellyt, väki oli varmasti kotona nukkumassa. Itsekkin olin kyllä valvonut pitkään ja tarkalleen ottaen herännyt 55 minuuttia sitten. Päätin hakea Tuikun tarhasta ja vähän hoidella sitä. Tänään en voisi tosin ratsastaa sillä, koska se oli tunnilla tänään. Lähdin tarhoille päin ja sinne päästyäni kaikki kolme(Anna, Rino ja Tuikku) katsoivat hetken aikaa korvat hörössä tulijaa kunnes jatkoivat omia touhujaan. Kävelin Tuikun luokse ja olin aivan varma että se lähtisi karkuun, mutta tammapa seisoi ihan nätisti paikoillaan kun laitoin sille riimun päähän. Taluttaessani sitä talliin se kulki nätisti vierelläni eikä säheltänyt omiaan. -Ootko säkin valvonu vähän pitkään? kysyin siltä kun tamma niin laiskan oloisesti käppäili vierelläni. Sidoin Tuikun käytävälle kiinni ja hain sitten sen harjat. Harjasin Tuikun oikein kunnolla ja paijailin sitä samalla. -Voi että sä olet söpö! huudahdin kun tamma hetken sitä rapsuteltuani laski päänsä kainalooni. Jatkoin harjaamista Tuikun nauttiessa täysin siemauksin. Päätin jättää jotain hommaa myös tuntilaiselle ja jätin kaviot putsaamatta. Vein Tuikun karsinaan ja silittelin sitä sielläkin vielä piiiitkän aikaa. -Sä olet kyllä niin ihana höppänä, puhelin sille. Kun kello näytti sen verran että pian tuntilaiset saapuisivat, päätin jättää Tuikun karsinaan. -Heippa mussukka! Mä lupaan tulla taas pian kattoo sua, sanoin sille ja annoin ison pusun sen silkin pehmeään turpaan. Menin vielä hetkeksi katselemaan tuntia maneesiin kunnes päätin tylsyyden vuoksi lähteä kotiin. //Sori että tuli näin lyhyt tarina. Tää on nyt tällänen nopeesti kyhätty, mutta jos jossain vaiheessa oikeesti ottaisin itteäni niskasta kiinni ja kirjoittaisin oikein super pitkän tarinan. Sanon aina tälleen, mutta en kuitenkaan ikinä oo tehny sitä...Ha...ha... // Muistathan, että sinun tulee kirjoittaa tässä kuussa vielä toinenkin tarina koska et joulukuussa sellaista tehnyt -Mila-
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jan 6, 2015 20:02:25 GMT 2
Hyppypomppuja Tuikun tyyliin 6.1.-15Ajelin skootterillani kohti Vaahtista. Ilma oli jo aika kylmä ja kellokin näytti niin paljon, että oli jo pimeää. Olin päättänyt tulla piipahtamaan tallilla, koska en muutakaan tekemistä keksinyt näin loman aikana. Loman ja loman kun huomennahan ne koulut taas alkaisivat. Parkkeerasin mustan skootterini parkkipaikalle ja lähdin kävelemään ratsastusvarusteet mukana talliin. Kun astuin talliin tuli Wienna heti minua vastaan ja vaati saada rapsutuksia. Rapsuttelin bordecollieta siinä sitten hetken aikaa ja päätin sitten mennä vaihtamaan ratsastusvarusteet päälleni. Menin vessaan ja kaivaessani reppua huomasin että ratsastushousuni olivat jääneet kotiin. Noh, sitten mentäisiin lökäreillä ja tennareilla ilman satulaa. Vein reppuni taukohuoneen sohvalle ja jäin itsekkin hetkeksi aikaa makoilemaan pehmoiselle(ja kärsineelle) sohvalle ja selailin muutaman hevoslehden läpi. -Moikka! kuului Tiian ääni taukohuoneen ovelta. -Ai moi, vastasin. -Sitä ollaan laiskias tuulella vai? Tiia kysyi hymyillen. -Niin sitä taidetaan vähän olla, vastasin. -Vähän niin ku Pinjakin aina, Tiia letkautti ja painotti sanaa aina. -Sisarrakkautta, huokaisin ja laitoin lehden pois. -Mun pikkuveli ja isoveli on kyllä sitten niin rasittavia, sanoin ja nousin istumaan sohvalle. -Kuin vanhoja ne on? Tiia kysyi ja istui vireeni syöden jotain patukkaa. -Pikkuveli on syntyny -00 eli se on 14-vuotta ja isoveli -95 ja se on siis 19-vuotta, kerroin tytölle. -Jaa, Tiia vastasi. -No mut mä lähen nyt laittaa Tuikkua kuntoon ku aattelin ratsastaakki sillä vielä tänää, sanoin ja nousin ylös. -Ookei, Tiia vastasi ja nousi itsekkin ylös samaan aikaan kuin minä. Päätin käydä pystyttämässä maneesiin parit pikku kavaletit ja parit isommat esteet. Tänään siis vuorossa ilman satulaa hyppelyjä Tuikun kanssa. Isompien esteiden korkeuksiksi tuli 60cm ja 75cm. Kun sitten olin saanut maneesiin koottua hienoja esteitä(puomien yhteensopivat värit olivat tärkeitä joten kokoamisessa meni jonkin aikaa) niin lähdin talliin. Tuikku olikin jo tallissa, koska kello näytti jo yli kuutta ja kaikki hevoset oli jo haettu sisälle. Hain sen harjakopan ja aloitin harjauksen. En jaksanut ottaa Tuikkua käytävälle kiinni, mutta karsinassa harjaaminen oli vielä raskaampaa Tuikun pyöriessä ja hyöriessä kokoa ajan. Kun sitten vihdoin ja viimein olin saanut sille varusteetkin päälle niin käväisin taukohuoneesta vielä hakemassa kypäräni ja hanskat. Sitten lähdin taluttamaan Tuikkua kohti maneesia. Napsautin maneesiin valot päälle, ja ohjasin Tuikun maneesin reunalla olevan jakkaran luokse. Siinä sitten nousin pyörivän tamman selkään ja lähdin kävelemään pitkin maneesia. Kävelin aluksi pitkin ohjin ja Tuikku tuntui olevan todella energisellä tuulella. Mitäköhän tästäkin tulisi. Aloitin "tuntini" tekemällä voltteja käynnissä ja ravissa. Käynnissä Tuikku toimi oikein mukavasti, mutta ravi olikin asia erikseen. Tamma lähti välillä kokonaan käsistäni ja laukkasi ympäri maneesia minun yrittäessä epätoivoisesti pysyä selässä. En kuitenkaan vielä tippunut ja Tuikun rauhoituttua jatkoin uljaasti ravityöskentelyä. Verryttelyesteiksi päätin hyppiä kahta kavalettia jotka olin asettanut molemmille pääty-ympyröille. Tuikku kaahotti kavalettien yli ja minulla oli todellakin vaikeuksia pysyä mukana tamman ylilyödyissä hypyissä pienille kavaleteille. Pikkuhiljaa Tuikku kuitenkin tajusi ettei niille pienille esteille tarvitse tulla niin kovaa eikä tehdä niin isoja hyppyjä. Sitten minunkin oli jo helpompi olla mukana hypyissä. Kun olin tullut muutaman kerran kavaletit hyvin ravissa, niin aloin tulemaan niitä laukassa. Alkuun Tuikku teki taas kauheita loikkia kavaleteille, mutta olin varautunut niihin ja saimme yhdessä hypyn näyttämään kuin alla olisi ollut kolme kertaa isompi este. Näitä hyppyjä tamma päättikin jatkaa, koska ne meiltä niin hyvin onnistuivat. Ja tässähän sai hyvää tuntumaa sitten isommille esteille. Vaihdoin vielä suunnan ja tulin kavaletit muutaman kerran laukassa. Tähän toiseen suuntaan kavaletit olivatkin Tuikun mielestä pelottavia ja tamma kieltäytyi hyppäämästä pariin kertaan. Tarpeeksi kauan kavaletteja hiottuani päätin siirtyä isompiin esteisiin. Nämä kaksi isompaa estettä olivat sijoitettu pitkille sivuille, molemmat omille sivuilleen. Aloitin hyppäämisen pienemmästä pystystä. Lähestyimme sitä laukassa ja Tuikku ponnasi sen yli kuin mikäkin sammakko. Itse en ollut varautunut niin isoon hyppyyn ja olinkin etseen jälkeen vähälle tippua Tuikun selästä. Pääsin kuitenkin takaisin tasapainoon Tuikun selässä ja ohjasin Tuikun uudestaan esteelle. Tälläkin kerralla Tuikku teki aivan järkyttävän loikan, mutta onneksi olin varautunut siihen ja pysyin hyvin hypyssä mukana. Vaihdoin vielä parin kerran jälkeen suunnan ja tulin samoisen esteen toiseenkin suuntaan muutaman kerran. Sitten olisikin vuorossa sen isomman esteen hyppääminen. 75 senttimetrinen este ei tuntunut korkealta, mutta sitä lähestyessäni se näytti paaaljon korkeammalta. Odotin hyppyä ja olin jo varautunut isoon hyppyyn. Juuri kun olin lähdössä hyppyyn mukaan päätti Tuikku vetääkkin jarrut pohjaan ja tamma pysähtyi juuri ennen sateenkaaren väristä estettä. No, minähän en ollut tälläistä odottanut ja lensin selkä edellä esteen yli. Pitelin Tuikun ohjista kiinni koko ajan, joten tamma ei päässyt karkaamaan kädestäni. Kieltämättä alas tulo sattui hieman selkään, mutta päätin jatkaa hyppelyä. Estettä minun ei onneksi tarvinnut korjata, koska Tuikku oli pysähtynyt täydellisesti juuri ennen estettä ja minä olin lentänyt esteen yli kolauttamatta itseäni esteeseen. Talutin Tuikun jakkaran luokse ja nousin takaisin selkään. Kävelin parin voltin ajan, kunnes nostin ravin ja samantien laukan. Sitten ohjasin tamman kohti estettä. Tällä kertaa Tuikku hyppäsi esteen yli, mutta itse en ollut hyvin mukana. En kuitenkaan menettänyt tasapainoani. Tulin esteelle uudestaan ja Tuikku hyppäsi esteen taas kerran taidokkaasti ja pääsin itsekkin hyppyyn mukaan hyvin. Päätin lopettaa hyppelyn siihen paikkaan kun nyt kerta meni hyvin. Ravasin muutaman kierroksen ja annoin Tuikun sitten kävellä pitkin ohjin ja taputtelin sitä kaulalle. -Hyvä heppa, puhelin sille. Vähän aikaa käveltyäni tulin alas selästä ja lähdin taluttamaan Tuikkua kohti tallia. Tallissa otin Tuikulta suojat ja suitset pois ja harjasin tamman oikein kunnolla läpi ja putsasin kaviot. Sen jälkeen kävin maneesissa purkamassa esteet. Joku tyttö jonka olin muutaman kerran tallilla nähnyt ratsasti maneesia pitkin upealla mustalla hevosellaan. Hetken aikaa ratsukkoa katsoessani tunnistin tytön Petraksi ja näin ollen hevosen täytyi olla Petran oma heppa Hukkis, jota olinkin toivonut yhdelle koulutunnille. Moikkasin tyttöä pikaisesti ja jäin vielä hetkeksi katselemaan maneesin reunalta ratsukon menoa. Tajusin kellon olevan pian jo yhdeksän ja minulle tuli kauhea kiire kotiin. Olinhan luvannut Viljamille, isoveljelleni- joka oli meidän "lapsenvahti" nyt kun äiti ja isä olivat ulkomailla, olla yhdeksältä kotona. Käväisin taukohuoneesta hakemassa reppuni ja tungin kypäräni ja hanskat reppuun. Heitin repun selkääni ja otin vielä kypäräni sohvan vierestä. Sitten lähdin ripein askelin suunnistamaan pimeässä kohti skootteria. -Missäs sitä ollaan oltu? kysyi Veljeni Viljami kun tulin hikisenä ovesta sisään. -Tallilla! sähähdin takaisin ja potkaisin kenkäni jalasta. -Ootsä ihan varma ettet missään muualla? poika jatkoi virnuilevaan sävyyn. -No missä sä luulet mun olleen?! huusin isoveljelleni päin naamaa ja vilahdin nopeasti tämän ohitse kohti omaa huonettani. Että isoveljet osaa olla ärsyttäviä. Varsinkin Viljami kun se esittää jotain aikuista. No sehän on täysikänen muttei läheskään vielä aikuinen. Tällä hetkellä odotan eniten että äiti ja isä tulisivat kotiin, jotta Viljami lähtisi pois täältä. Kävin noin tunnin huoneessa kyhjötettyäni suihkussa ja iltapalalla ja noin kahdeltatoista pääsin sitten sänkyyn. Uni ei kyllä ihan heti tullut ja taisin siinä parin tunnin ajan vain pyöriä sängyssäni ennen kuin vihdoin ja viimein nukahdin. //Noniin nyt tämä hiukan pitempi tarina tulikin tänne. Onko sulla muuten tideossa kuinka monta pistettä mulla on kasassa? // Teillähän meni Tuikun kanssa... öö... Hyvin! Jos ei tuota alas muksahtamista lasketa Sulla on nyt kasassa 3,5pistettä. - Mila -
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Feb 25, 2015 18:58:50 GMT 2
Sandyn ja Tuikun päivä 25.2.-15
Sandyn näkökulma:
Heräsin todella varhain aamulla herätyskellon pirinään. Kello oli puoli kuusi ja tänään olisi minun aamu lenkitykseni vuoro. Puin päälleni kollarit ja hupparin ja hiippailin alakertaan. Pyrde ja Hyllas tuli heti jalkoihini kiemurtelemaan ja seurasivat minua keittiöön. Noni makasi omalla pedillään ja katseli minua. Silittelin koiria hetkisen, kunnes käskin kaikki kolme eteiseen. Puin itseni toppatakkiin ja uggeihin ja vetäisin vielä pipon päähän, kaulahuivin kaulaan ja hanskat käteen. Sitten puin kaikille koirille kaulapannaan ja otin hihnat käteeni, Nonin ja Hyllaksen toiseen ja Pyrden toiseen. Ulkona oli vielä pimeää ja kylmää. Laitoinkin saman tien koirien pannoissa olevat vilkkuvat valot päälle. Ulkovalo syttyi, kun kävelin katoksemme läpi kohti hiekkapolkua joka johti isolle tielle. Kävelin noin viisitoista minuuttia hiekkatietä, kunnes päätin kääntyä takaisin. Koirat kulkivat reippaasti edessäni. Edelleen oli pimeää eikä eteensä nähnyt enempää kuin metrin verran. Vähän ajan päästä näin talomme himmeät rajat ja astelin pihaaa pitkin ovelle. Avasin oven avaimella ja sisälle päästyäni päästin koirat hihnoista. -Shit! TAKASIN! huusin koirille niin kovaa kuin ketään herättämättä pystyin ja koirat tulivat saman tien takaisin. Olin unohtanut kokonaan pyyhkiä koiriemme tassut ja ne pyyhittyäni huomasin lattian olevan täynnä kuraisia tassun jälkiä. Pyyhkäisin nekin nopeasti pois ja katsahdin kännykästäni kelloa, 6.20. Kouluni alkaisi kahdeksalta joten minulla olisi vielä aikaa. Päätin mennä yläkertaan omaan huoneeseeni ja koirat seurasivat mukanani. Kaaduin sänkyyni ja Hyllas, kun ylikasvanut dalmatiankoira oli(Hyllas on nimittäin lähemmäs 70cm) painoi päänsä mahani päälle seisoessaan lattialla. Pyrde puolestaan pienenä kiinanharjakoirana loikkasi sängylleni ja asettui mukavasti makoilemaan kainalooni. Noni taas bordecolliena päätti tyytyä sänkyni jalkopäätyyn ja käpertyi sinne makoilemaan.
Kello 6.35 hätystin koirat sängyltäni kuultuani että äidin ja isän makuuhuoneen ovi kävi kolmen huoneen päässä. Sain koirat alas sängyltäni juuri kun äiti avasi oven. -H-h-h-huomenta, äiti sanoi haukotellen ja kiinnitti huomiota karvoihin sängylläni. Meillä kun koirat eivät saaneet olla sängyllä. -Mites meni lenkki? äiti kysyi. -Ihan hyvin joo, vähän olin vaan väsyny ja siellä oli toosi pimeetä, vastasin. Äiti lähti ja jätti oven auki. Kävin sulkemassa sen heti kun isäkin oli mennyt siitä ohi ja toivotellut hyvät huomenet. Vaihdoin kouluvaatteet päälle ja loikin portaat alakertaan koirat perässäni.
Söin aamupalaksi jugurtin ja leipää ja loikin ne syötyäni takaisin yläkertaan omaan huoneeseeni. Suoristin hiukset suoristimella ja meikkasin vielä sen jälkeen. Kello 7.28 pakkasin reppuuni muutaman koulukirjan. Muut mitä tarvitsisin olisi lokerossani. -Moikka pitää mennä oon jo myöhässä! huusin ovelta. Tungin reppuni istuimen alla olevaan säilömistilaan ja käynnistin skootterin. Sitten laitoin vielä kypärän päähäni ja lähdin ajelemaan täyttä vauhtia kohti koulua.
Olin koululla kello 8.05 ja juoksin nopeasti ylimpään kerrokseen jossa meillä oli matikkaa. Annoin hengitykseni tasaantua hetkisen ja koputin sitten luokan oveen ja astuin sisään. -Anteeks että oon myö...katselin luokkaa enkän nähnyt yhtään tuttua naamaa. Olin mennyt vahingossa kolmosten äikän tunnille. Suljin nolona oven ja katselin hetken ympärilleni. Sitten syöksyin oikean oven eteen ja taas koputin oveen ja avasin sen. -Anteeks että oon myöhässä, sanoin nopeasti ja istuuduin lähimpänä ovea olevalle penkille. -Jatketaan, opettaja sanoi kun koko muu luokka oli kääntynyt katsomaan minua.
Loppu koulupäivä meni kommelluksitta, mutta hitaasti. Vihdoin kun kello kääntyi neljään, niin tungin reppuuni psykologian kirjat ja suunnistin reittini skootterilleni. Tungin taas reppuni istuimen alle ja lähdin sitten päristelemään kotiin.
Kotiin saavuttuani söin nopeasti välipalaa, passitin Sakarin lenkille koirien kanssa ja vaihdoin vaatteet tallille sopiviksi. -No niin, minä lähden sitten töihin! Moikka! äiti huusi ovelta. -ÄITI! huusin yläkerrasta. -Voiksä heittää mut tallille? kysyin hengästyneenä juostuani portaat alas. -No jos nyt reippaasti tuut, äiti vastasi. Nappasin yläkerrasta tallireppuni ja vetäisin tennarini jalkaan. Sitten juoksin autolle jossa äiti jo odotti minua ja olin kaatua jäisellä pihalla.
Kylmä tuuli puhalsi kasvoihini, kun astuin äidin autosta ulos ja lähdin vilusta väristen kävelemään reippaasti kohti tallia. Sisälle päästyäni kävelin taukohuoneeseen ja istahdin sohvalle pelaamaan kännykälläni. -EI OO TOTTA! WIENNAAAAA!!! kuului erittäin tuttu Milan ääni taukohuoneen ovelta ja säpsähdin, ilmeisesti torkahdettuani, hereille. -KUKA SEN PÄÄSTI TÄNNE!! ÄLÄ VAAN SANDY SANO ET SE OLIT SÄÄ!!! Mila sanoi ja osoitti minua ja katsoi samalla taukohuoneen lattialle levitettyjä lehtiä, takkeja ja muita muiden hoitajien tavaroita. -Öööh... sain sanotuksi ja istuin edelleen sohvalla. -SITÄ EI SAA PÄÄSTÄ TÄNNE TÄLLEE RIEHUMAAN! Mila huusi edelleen ja paikalle saapui kokonainen lauma uteliaita tyttöjä ja Jesse. -NYT KOKO KONKKARONKKA TÄÄLTÄ POIS! PAITSI SINÄ! Mila räyhäsi kun kaikki tekivät lähtöään ja osoitti Jesseä. -SINÄ SAAT LUVAN AUTTAA SIIVOAMISESSA!! Ja muutkin halukkaat saa auttaa, nainen sanoi jo selvästi rauhoittuneempana. Kaikki juoksivat äkkiä pois paikalta ja minäkin pujahdin Jessen kainalon alta muiden mukana tallin puolelle. -Niinpä niin, kuulin Milan vielä huokaisevan.
Kun kaikki olivat sitten kyselleet minulta että mitä tapahtui ja olin sopertanut heille jotain sen tapaista että "minä nukahdin ja olin jättänyt oven auki" niin hain ripeästi Tuikun riimun -joka lojui varustehuoneen perimmäisessä nurkassa, ja riimunarun. Sitten lähdin ripeästi kävellen naama paksuun tuupihuiviin käärittynä hakemaan Tuikkua tarhasta.
Tuikku juoksi minua vastaan portille ja kun avasin sen, alkoi tammuli heti haistella taskujani ja löysikin kuivan leivänpalasen jonka olin napannut varustehuoneesta mukaani. -Sä alatki jo tunnistaa mua etkä enää juokse mua karkuun, sanoin Tuikulle samalla kun kiinnitin riimunarun riimuun. -Noni, mennääs sitte täältä kylmästä, sanoin ja nykäisin narusta jolloin Tuikku lähti laiskasti kävelemään perässäni. Vein perässä kävelevän "etanan" lumista pihaa sen omaan karsinaan ja hain sen jälkeen saman tien oman pikku etanani harjat.
Harjailin Tuikkua todella pitkään ja hartaasti kunnes päätin hakea tamman varusteet ja lähteä ratsastamaan. -Mä käyn kuules vielä vaihtamassa vaatteet ja sitten tuun pukee sulle noi varusteet päälle, sanelin Tuikulle. Kävin taukohuoneesta nappaamassa repustani pinkit ruudulliset ratsastushousuni ja pinkin paksun ratsastustakkini. Riisuin ruskean toppatakkini(jota käytän aina koulussa) pois ja vaihdoin tilalle bling bling-tallitakkini. Menin sitten vessaan vaihtamaan ratsastushousuni päälle ja kävin sitten vielä vaihtamassa kengät ja samlla ottamassa muut kamppeet(joihin kuului kypärä, hanskat ja bling bling-raippa) ja menin sitten takaisin Tuikun luokse. Laitoin neidille ensin sen upean likaiset suojat ja sen jälkeen vielä satula ja suitset päälle. Päätin laittaa Tuikulle viltin päälle kun talutin sen kentälle vaikka ulkona olikin plus-asteita. Sitten laitoin itselleni varusteet päälle ja lähdin taluttamaan Tuikkua kentälle joka käveli vieläkin aivan etanan tavoin.
Kenttä oli mukavan lumikerroksen peittämä. Lunta ei ollut liikaa, mutta niin paljon että siellä pystyi kaikki askellajit läpi käydä. Otin Tuikulta viltin pois ja nakkasin sen kentän aidalle, josta se tipahti heti kentän toiselle puolelle lumikasaan ja upposi sinne melkein kokonaan. Kirosin hetken itsekseni ja kävelytin itseni ja perässä laahustavan ratsuni kentän ulkopuolelle ja nostin viltin takaisin aidalle ja kävelin sitten takaisin kentälle. Asettelin jakkaran hyvin kentän laidalle ja ohjasin Tuikun jakkaran viereen niin, että pystyin nousta siitä selkään. Astuin jakkaralle ja juuri kun olin asettanut toisen jalkani jalustimeen ja olin ponnistamassa selkään, niin päätti jakkara ottaa lopputilin ja se hajosi alleni ja minä tipuin sen raunioiden päälle. Onneksi jalkani irtosi jalustimesta ja tajusin päästä ohjista irti, sillä Tuikku säikähti äkillistä räsähdystä ja kiljahdustani ja lähti täyttä laukkaa karkuun. -Sattuko? kuulin miehen äänen takaani ja ennen kun edes ehdin vastata oli mies jo tullut ja nostanut minut ylös. -Ei kai, vastasin ja tunnustelin sattuiko mihinkään. Nilkkaani kuitenkin kivisti kun yritin lähteä kävelemään ja olisin varmaan kaatunut ellei Markus olisi tullut tuekseni. -Ehkä sun kannattais mennä vähän lepyyttämään sitä sun nilkkaas, Markus sanoi hieman arasti tukien edelleen minua. -Eiii, ei mun tarvii, mä oon ihan kunnossa, vastasin. Kinastelimme hetken aikaa siitä, että pitäisikö minun mennä lepäämään vai ei ja lopulta Markus hiljeni ja minä irrotin otteeni Markuksesta ja lähdin kävelemään meitä tuijottavaa Tuikkua kohti. Irvistin kivusta jokaisella askeleella jolloin astuin kipeällä jalallani, mutta Markus ei nähnyt sitä, koska hän seisoi takanani ja tunsin selässäni kuinka hän katsoi toivotonta menoani. Pian kuitenkin kuulin kuinka hän lähti kävelemään erittäin reippaasti pois päin enkä hetken ajan päästä edes kuullut hänen askelten ääntään. Kävelin kohti Tuikkua joka vain katsoi minua eikä liikahtanut ollenkaan kun otin sen ohjista kiinni ja lähdin hitaasti nilkastani johtuen kävelemään kohti kentän keskustaa jossa päätin nousta selkään. Ennen kuin olin kuitenkaan edes kerennyt taluttaa Tuikkua kentän keskihalkaisijalle näin kahden hahmon melkein juoksevan kohti kenttää ja kun he tulivat lähemmäs tunnistin heidät Milaksi ja Markukseksi. -Mitä täällä tapahtu? Mila huusi jo kaukaa. -No toi jakkara petti kun mä olin nousemassa Tuikun selkään, vastasin kun Mila oli jo ihan lähelläni huolestunut ilme kasvoillaan. -Markus sano et sua sattu johonkin. Onks toi sun nilkkas turvonnu vai häh?! Mila kiljaisi kun tämä katsoi nilkkaani. -Nyt otat kuules hyvä neiti sen kengän pois jalastas ennen kun se jää kiinni ja meet ton Markuksen kans laittaa siihen sun jalkaas kylmää. Markus sä tiiät missä ne kylmäpakkaukset on. Minä laitan sit tän Tuikun pois eikä sun tarvii yhtään huolehtii siitä, Mila sanoi topakasti enkä viitsinyt väittää vastaan vaan riisuin kenkäni(ja totta tosiaan nilkkani oli turvonnut ainakin kaksin kertaiseksi) ja lähdin pomppimaan yhdellä jalalla Markus tukenani ja Mila perässä taluttaen Tuikkua.
Talliin astuessani, tai oikeastaan pompatessani, moni tuli ihmettelemään turvonnutta jalkaani ja selitin heille pikaisesti tapahtumat Markuksen ohjatessa minua taukohuoneeseen. Sitten hän otti pakastimesta jääpussin ja painoi sen nilkalleni. -Se saa nyt olla siinä sellaset kakskytä minuuttia. Haluutko että jään tänne sun seuraks? Markus kysyi. -Ei sun tartte, kyllä mä yksinki pärjään, vastasin pikaisesti. Markus asteli pois taukohuoneesta ja heti hänen lähdettyä huoneeseen ilmestyi kasa hoitajia ja yksityisten omistajia kyselemään lisää. -No siis, mä olin vaan nousemassa Tuikun selkään ja mulla oli jo toinen jalka jalustimessa kun se jakkara petti ja mä rysähdin maahan silleen että sen mun jalka joka oli ollu siinä jalustimessa väänty ihan ihmeellisesti. Sit vaan Markus tuli sinne ja autto mut pystyyn(tässä vaiheessa muutama tyttö huokaisi ihastuneena) ja lopulta kun Markus ei saanu mua lähtemään, niin se haki Milan paikalle ja voitte kuvitella mitä Mila siinä tilanteessa teki. Ei sille naiselle pysty vastaan väittämään ja mun oli sitte pakko lähtee, selitin kuulijoille.
Kun olimme muiden kanssa puhuneet tapahtumasta, niin Markus tuli takaisin ja otti jääpussin jalaltani. -Sun kannattas varmaan lähtee kotiin. Voisit soittaa jonkun hakemaan. Ja tää oli sitten Milan KÄSKY eikä mikään mun idea, Markus sanoi. Kaivoin puhelimen taskustani ja valitsin äidin numeron, ei vastausta. Sitten soitin isälle joka ei myöskään vastannut. Seuraavaksi valitsin isoveljeni numeron joka vastasi muutaman tuuttauksen jälkeen. -Moi, Viljami sanoi. -Moikka, missä oot? kysyin. -Kotona, mites niin? Viljami esitti vasta kysymyksen. -No siis voisitsä tulla hakee mua tallilta nyt heti, ku mä en nyt oikeen oo kävelykunnossa? kysyin. -Mitä, mikset oo? Viljami kysyi. -No ei sil oo väliä sä kyl näät sitte mut tuu nyt hakemaan mua, tiuskahdin. -Joojoo tuun. Oon siel noin viidentoista minuutin päästä, Viljami sanoi ja sulki puhelimen. -Joo mun isoveli tulee hakemaan, sanoin Markukselle joka katseli kysyvä ilme kasvoillaan minua. Julia pakkasi minun tavarani Markuksen pyynnöstä ja Markus talutti minut parkkipaikalle jonne isoveljeni auto ilmestyi kohta. Viljami otti minut Markukselta ja auttoi minut autoon huomattuaan että nilkkani oli kipeä.
-Mitäs sä nyt taas oot telonu itteäs? Viljami kysyi kun olimme lähteneet ajamaan. -Kaaduin, vastasin nopeasti. -Miten? Viljami kysyi. -No miten nyt yleensä kaadutaan, sanoin hieman vihaisena takaisin. -Jaahas, Viljami vastasi.
-Kuka toi poika muuten oli? Viljami kysäisi aivan muina miehinä vähän ajan päästä. -Markus, vastasin närkästyneenä Viljamin kiinnostuksesta jokaiseen poikaan jonka kanssa vain sattui näkemään minut. -Onks teil jotain sutinaa vai? tämä kysyi vieläkin aivan muina miehinä. -EI, ei, ei..Hyii! kiljahdin takaisin ja Viljami vain kohautti olkiaan. -Aatte... .Joo älä aattele! tiuskahdin ennen kuin Viljami oli edes saanut sanottavansa sanotuksi. Loppumatka meni hiljaisuudessa, onneksi. br] Koko loppupäivän kotona vain makoilin sängyssä ja äiti lupasi ettei minun tarvitsisi mennä huomenna kouluun jos jalkani olisi vielä turvonnut ja kipeä vaan menisimme lääkäriin. Minulle tehtiin jopa huone alakertaan jottei minun tarvitsi ninjailla portaita ylös.
Tuikun näkökulma:
Onks nyt aamu? Heiniä!! Jee!! Nam nää on hyviä. No nyt ne loppu jo. Oisko täällä maassa vielä muutama korsi? Joku tulee. Se avaa mun karsinan oven. Laittaa mulle jotain päähän. Se taluttaa mua. Vie ulos! Siellä on kylmää! Tuolla tarhassahan on muitakin. No mennään sinne. Rino ei! Älä kiusaa mua! Älä jahtaa mua! Se kammottaa! Mä en haluu leikkii. Nyt kyllä potkasen sitä. Melkeen osu. Nyt Annakin tulee kiusaamaan. No potkasen sitäkin! Jes! Osuin! Nyt karkuun! Ne on vihasia. Äkkiä pakoon!!!! Auttakaa! Mä en pysty jouksemaan pitkään kun tää on niin pieni tarha!! Nyt ne väsy. Huohh...Ne nukahti. Mäkin voisin nukahtaa. Emmä pysty! Entä jos ne vaa esittää ja odottaa että mä nukahdan ja hyökkää sitten mun kimppuun? Joo, niin ne tekee. No nyt tulee joku hakee mut pois täältä! Jippii! Mä en jaksa enää noita kahta tossa! Onkos sulla herkkuja? On! Omnonomnom, onpas hyvää leipää. Olisko vielä lisää? Hei! Älä nyt työnnä mun päätä pois haluun herkkuja!! Ai, nyt mennään vai. Ei jaksa, ei jaksa...pakko jaksaa, ai nyt se jäikin jälkeen. Talliin! Jippii! Lämpöööö...Tuolla on mun oma koti. No nyt se lähti. Minne se meni? Jos sitä kurkkais...Ai tuolta se tuleekin. Mitä sillä on kädessä? Aijaa harjoja! No nyt se tulee harja kädessä. Eiei siitä kohtaa kun tuolta toisesta!! Mitäs jos mä vähän kääntyilisin niin se tajuais tosta kohtaa harjata. Ei se vieläkään tajunnu. No nyt...Aaaah...Nyt se lopetti. Höhh...Vielä vähän. Jos mä tökin sitä niin se varmaan harjaa mua vielä. No minne se nyt taas hävis? Nyt se tulee! Sillä on kädessä mun varusteet!! Eeeeiiiii!!! En halua niitä päälle! Ai, se laittaakin vasta mun jalkoihin jotain. No nyt se sai ne laitettua ja nyt se aikoo laittaa varusteet!!! Millon se tulee? Taasko se lähti? No jo on kumma ihminen, sanon minä! Taas se tulee takasin. Päätä jo missä haluut olla. No nyt se laittaa satulaa. Jos mä pyörin nii ehkä se ei saa sitä mun päälle. No sai se. Mut jos mä vähän nostelen päätä niin se ei saa suitsia mun päälle. Hahaa!! Aiai! Älä revi otsaharajasta!! Okeiokei lasken pään. Mut enpäs avaa suuta! Hiihihiih...kutittaa. Okei avaan suun. Ahhh...Lämmin viltti tuli päälle. No nyt se laittaa jotain itseensä. Noni, sit se lähtee taluttaa mua ja jouduin töihin. Miks me sinne mennään siellä on kylmä, tuolla on toi lämminkin paikka missä mä teen mieluummin töitä. No nyt se ottaa viltin pois. Tulee kylmä! Hurr...Eihän täällä ees oo kylmä. No miks me nyt pois kävellään? Ja takasin! Kauheeta ramppaamista!! Sitten parkkeeraus Än, yy...ai nytte jo? Nyt se aikoo nousta selkään. Huih! Mitä tapahtu. Äkkiä karkuun!! Joku tulee syömään mut!!!! Huoh...Oon vielä elossa. Mut mitä se nyt makaa tuolla maassa? Se joku tais yrittää syödäki ton. Nyt sieltä tulee joku toinenkin. Se menee sen luokse. Höh...Ne ei huomaa mua..No minäpäs kattelen täältä näitä yapahtumia jos joku vaikka huomaiski mut. Nyt se tyttö nousi. Se tulee tänne päin. No mihis se toinen meni? SE silittää mua. Nappas musta kiinni. Miks se kävelee noin hitaasti? Entä jos mentäs vähän nopeemmin? Ai eikö sittenkään? Se kävelee ihan oudosti. Nyt tuolta tulee kaks ihmistä. Toinen on ainakin toi joka on aina vihanen. Ne tekee jotain. Nyt se tulee tänne!! Ei kai se tee mulle mitään...Ei..Huh..Otti vaan kiinni. Ai nyt mennään? Ihana viltti taas päälle. Sinähän osaat kävellä nopeesti. Vois vaikka ravata vähäsen. Ehkä tää ei ollukkaan hyvä idea kun nyt se karjuu mulle. Talliin..Ahh...Minne se yks meni? Sehän oli tulossa mun selkään. Nyt multa riisutaan varusteet. Tässä on varmasti koira haudattuna. Miks muuten mut ensin varustettiin ja vietiin töihin mut sit en joutunukkaan töihin? No, tärkeintä on etten joutunukkaan töihin. Vois huutaa Villalle! Haahaa! Joudut töihin! Ai nyt se mulkoilee mua. Ei! Älä sulje sitä karsinan ovea mä haluun katella. No voihan h*mmetti, kohta jää kaula väliin. No otetaan se sitten pois. Eikös mulla sitten ratsasteta tänään? No ihan sama mä rupeen nukkumaan.
//Halusin tehä pitkän tarinan, joten kirjotin nyt Sandyn ja Tuikun, molempien päivästä.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 25, 2015 19:44:36 GMT 2
Ne ihanat maastoreissut 25.3.-15
Lämpömittari oli pakkasen puolella kun lähdin kotoa huristelemaan skootterillani kohti Vaahterapolkua. Olin viimeviikolla päättänyt lähteä Tuikun kanssa maastoon kun niin kivat ilmat oli, mutta se oli sitten vähän...ehh...jäänyt...Anyways, nyt sain aikaiseksi lähteä tallille, olihan sekin minulta jotain... Tallille saavuttuani koirat juoksivat samantien minua vastaan ja sainkin hetken aikaa rapsutella niitä ennen kuin ne kaikkoontuivat, tai no, ainakin suurin osa, sillä Wienna jäi jalkoihini pyörimään aina talliin sisälle asti, jolloin sekin jatkoi matkaa kohti tarhoja. Itse menin talliin sisälle ja kohti taukohuonetta. Jätin sinne reppuni, hain Tuikun riimun ja lähdin kävelemään tarhoille päin. -Moikka Sandy! Jesse huikkasi taluttaen Danielaa talliin. -Moooi, tokaisin takaisin. -Ooksä kuullu siitä oudosta hiipparista, jonka Mila näki tossa helmikuun lopussa? Jesse kysäisi. -No en! Kamala ku mä jään hirveesti paitsi ku en käy nii usein täällä. Tästä lähtien alan joka päivä käymään täällä, jos jään tollasista jännistä jutuista sen takia paitsi! sanoin päättäväisenä. -Noh, Mila oli ainaki ihan paniikissa sen takii, ku oltii edellisiltana just katottu Kirotut, se kauhuleffa, Jesse vastasi. -Hyihyi kauhuleffat!! Mua ei kyllä saa kukaa kattomaa niitä vaikka maksettais. En vaa yhtää tykkää niist...Tai oikeestaa...No nii...Pelkään niit, vastasin hieman arasti, koska en tykännyt kertoa kaikille peloistani. -Noita ihmisiä ei oo vaikee löytää, aika monihan niitä pelkää. Mut joo, mä lähenki nyt tallii, Daniela ei näköjää yhtää malttais seistä paikallaa, Jesse sanoi ja piteli vastaan Danielaa, joka yritti kiskoa taluttajaansa tallin päin. -Joo, mäki lähen hakee Tuikun, vastasin ja lähdin kävelemään Tuikun tarhalle. Kävelin tarhan portin ali Tuikun luokse, kun tamma samaan aikaan käveli minusta poispäin. -Älä nyt jaksa, kato mitä mulla täällä on! huhuilin sitä ja rapistelin taskuuni jäänyttä karkkipaperia. Tuikku höristi korviaan(kuin myös Rino ja Anna) ja kaikki kolme tulivat luokseni. Laitoin Tuikulle riimun päähän ja napsautin riimunarun lukkoon kiinni. Rapsutin vielä pikaisesti Rinoa ja Annaa(Tuikkukin vaati osansa), kunnes lähdin köpöttelemään talliin päin. -Missä Brenda on? puhelin itsekseni talliin saavuttuani. -Se lähti tossa pari päivää sitte Innan matkaan, vastasi naisen ääni Villan karsinasta. Tunnistin naisen Stinaksi. -Innan? kysyin epäuskoisena. -Joo, Inna osti sen. Tai se vissiin oli joku vaihtokauppa, että Mila saa tohon Brendan karsinaan sitte Hattien varsan ku se syntyy. -Aijaa! vastasin ymmärrettyäni. Harjasin Tuikun oikein kunnolla, pudistin sen kaviot ja selvitin sen takkuisen harjan ja hännän. Jätin Tuikun siksi aikaa yksikseen karsinaan, että voisin käydä itse vaihtamassa vaatteet. Hain repustani ratsastushousut plus muut kamppeet ja kävin vessassa vaihtamassa lökärini niihin. Sitten kävelin satulahuoneeseen, nakkasin kypärän päähäni(tosin jätin sen auki) ja otin satulan ja suitset käteeni. Sitten menin Tuikun luokse, laskin satulan maahan ja suitset koukkuun ja avasin karsinan oven. Silittelin Tuikkua samalla kun lämmitin kuolaimia jo valmiiksi jäisissä käsissäni. Kun ne sitten olivat suht koht lämpimät, työnsin ne Tuikun suuhun ja laitoin itse suitset sen päälle. Heitin vielä satulan sen selkään. Tämän jälkeen laitoin kypäräni kiinni, hanskat ja raippa käteen ja lähdin taluttamaan Tuikkua tallipihalle. Laskin satulasta jalustimet alas ja kiristin satulavyön. Venytin jalkaani niin pitkälle kuin se vain suinkin venyi ja sain sen jotenkin venymään niin, että pääsin ponnistamaan Tuikun selkään. Tuikku oli heti menossa ja sainkin paljon pidätellä tammaa että sain satulavyön kiristettyä ja jalustimet säädettyä. Kun kaikki sitten oli valmista, annoin Tuikun luvan lähteä kävelemään maastopolulle. Ilma oli ihanan raikas ja lunta oli tupruttanut kaikkialle. Tuikku käveli reippaasti, aina välillä pärskähdellen, eteenpäin ja itse kuuntelin metsän ääni. -Mikä siel on? puhelin Tuikulle kun se höristeli korvia ja hidasti vauhtia. Kohta kaukaa lähestyvän mopon ääni kantautui minunkin korviini. -Voi himskatti sentään! Ihaa rauhassaa..sooo, tyynnyttelin paikallaan steppailevaa Tuikkua kun mopo lähestyi lähestymistään. Kun mopo oli kohdalla se hiljensi vauhtia ja pysähtyi minun kohdalleni. -Katoo, onks se Sandy? poika kysyi moponsa selästä. -Ai, moikka Kim! vastasin hilpeästi huomatessani ylisöpön, meidän luokkalaisen Kimin. -Mitä sä täällä teet? Kim kysyi. -No miltä näyttää, tulin kauppaa, vastasin erittäin sarkastisella äänellä pidellen Tuikkua lähtemästä karkuun mopoa. -Just. Mut hei, nähää huomen koulus, poika sanoi ja väläytti ihanan hymynsä minulle. -Joo, mut jos tuut täst viel joskus, Kim huristi mopollansa jo pitkällä tiellä. -Nii muista hidastaa vähän, ku nää hevoset vähä pelkää, jatkoin normaalia hiljaisemmalla äänellä. Otimme Tuikun kanssa muutamia ravipätkiä, mutta neiti oli erittäin säikky mopon jäljiltä ja säikähti sitäkin, kun astui itse risun päälle. Laukkaa en uskaltanut kokeillakkaan. Kun olin sänkipellon reunalla, käännyin takaisin kohti tallia. -Voi että sä oot ihana! sanoin Tuikulle ja halasin sen kaulaa. Samaan aikaan tien poikki suhahtaa jänis ja Tuikku ottaa oikein kunnon sivuloikan. Minullahan ei ollut aavistustakaan että näin voisi käydä, joten en ollut yhtään varautunut. Nopea refleksin kuitenkin kun olin, sain tarrattua Tuikun kaulasta kiinni, enkä pudonnut. Kapusin takaisin selkään, tyynnyttelin vauhkoa Tuikkua ja kun se oli suht koht rento, jatkoimme matkaa. Loppu matka tallille sujui kommelluksitta. Menin vielä kentälle hetkeksi aikaa.(koska maneesissa oli tunnit) Koska lunta oli satanut yön aikana erittäin paljon, saatoin ottaa vähän laukkaa kentällä. Nostin ensin ravin ja sen jälkeen annoin Tuikulle laukkapohkeet saaden tamman siirtymään ponnahtaen ravista laukkaan. Tuikku laukkasi koko ajan vähän yli-innokkaasti eteenpäin. Hidastin parin kierroksen päästä käyntiin ja annoin neidin kävellä pitkin ohjin kenttää pitkin, kunnes pysäytin sen portin viereen ja tulin alas selästä. -Olipas meillä vauhdikas maasto, sanoin Tuikulle löysätessäni satulavyötä. Talutin Tuikun talliin, jossa oli tuntilaisia ilmeisesti laittamassa ratsujaan pois. Vein Tuikun sen omaan karsinaan ja riisuin siltä varusteet. -Oliksä maastossa? kysyi Pinja karsinan ovelta. -Joo. Eikä muuten mennyt kauheen hyvin, vastasin. -No? Pinja uteli. -Ensinnäkin sieltä päristelee meijän luokan Kim mopollaan eikä ees viitti hidastaa, ja sit jänis loikkaa keskelle tietä ja Tuikku säikähtää ja mä melkee tipun, selostin henkeä vetämättä. -No sehän meni mainiosti, Pinja naureskeli ja lähti jonnekin, luultavasti taukohuoneeseen. Kun olin saanut Tuikun laitettua pois, ja käväissyt viemässä sen tarhaan, menin taukohuoneeseen, jossa olikin porukkaa. -Onks tääl joku torikokous? kysäisin ottaessani kokis pulloani jääkaapista jonka olin sinne työntänyt. -Ei v... -Kuka h*mmetti tätä on juonu! huudahdin huomatessani, että kokis pullostani oli melkein puolet juotu. -Öööh..Rebekka mutisi sohvalla maaten. -Rebekka! Ei saamari sua! huusin vähän huvittuneena Rebekan ilmeelle. -Joo, ihan sama. En mä ois tätä kuitenkaa kokonaa juonu, naurahdin. -Nii, siis mä tiesin ton nii aattelin vähä auttaa sua sen juomisessa, Rebekka selitteli saaden muut naureskelemaan. -Mäki voin sit kyl aina auttaa noitten limsapullojen juomisessa, Inna tarjoutui. -Pidän mielessä, sanoin hymyillen Innalle. Join pari lasia limsaani ja annoin loput Innalle joka joi tyytyväisenä kokikseni loppuun. Pakkasin tämän jälkeen kamani ja lähdin huristelemaan skootterillani kotia kohti.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 5, 2015 17:01:01 GMT 2
Sellasta tänään 5.5.-15Olin päättänyt kävellä tallille näin kauniina ilmana. Tai no, miten sen nyt ottaa...skootterini on keväthuollossa. Mutta Eihän meiltä kävellyt kun sellainen 20 minuuttia Vaahtikseen. Tallille saavuttuani lähdin saman tien hakemaan Tuikkua tarhasta. Musta tamma katseli minua hetkisen kun avasin tarhan portin ja astuin sisään. Olin varautunut karkuun lähtöön ja napannut tallista mukaan porkkanan palasen. Alkuun Tuikku näyttikin siltä että olisi lähtenyt karkuun, mutta porkkanan äkättyään se käveli luokseni, mussutti porkkanan tyytyväisenä ja laitettuani sille riimun päähän, lähti kävelemään perässäni ehkä ei-niin-tyytyväisenä. Kiinnitin Tuikun harjauspuomille ulkona ja kipaisin hakemassa sen harjat. Harjasin Tuikkua ooooikein kauan, halusin saada joka ikisen pölyhiukkasin kaikkoontumaan rakkaan hoitsuni päältä. Kun sitten tyydyin siihen totuteen, että niitä oli aivan liikaa ja aina kun sain sata pois samaan kohtaan lensi tuhat uutta. Tämän jälkeen mietin mitä tekisin, lähtisinkö ratsastamaan vai menisinkö kentälle tai maneesiin maastakäsittelemään hoitsuani. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska olin kokenut tänään jo yhden raskaan ratsastustunnin Tuiskun selässä. Vielä ennen kuin talutin Tuikkua mihinkään vilkaisin kentälle. Maneesiin mentäisiin siis, koska kentällä olivat tunnit. Irrotin Tuikun puomista ja lähdin taluttamaan sitä maneesiin. Maneesin oven avaamiseen meni pieni tovi, Tuikun pyöriessä innostuneena ympärilläni. Ärähdin sille oikein kuuluvasti, luultavasti ääneni kantoi kymmenien kilometrien päähän, joten ei ihmekkään että hevonen vieressäni pysähtyi kuin seinään. Talutin Tuikun perässäni maneesiin sisään ja irrotin riimunarun riimusta. Tuikku lähti kiitopukkilaukkaa ympäri maneesia ja minä katselin sen touhua huvittuneena. Kaivoin puhelimeni takin taskusta ja kuvasin my storyyn videon Tuikun touhuista. Kyseissä videossa Tuikku piehtaroi keskellä maneesia. Tuikun söhlätessä rakensin maneesin toiselle laidalla pari estettä, joissa oli kahden askeleen väli. Yrittäisin saada Tuikun hyppäämään ne, sikälimikäli se oli mahdollista saada riehuva hevonen hyppäämään esteitä. Esteet nähtyään Tuikku kuitenkin höristi korviaan ja katseli niiden suuntaan. Kävelin sen luokse ja talutin sen pitkän sivun alkuun, jotta se saattaisi tajuta hypätä esteet. Päästin irti riimusta, taputin käteni yhteen muutaman kerran ja maiskuttelin samalla. Tuikku lähti pukittaen laukkaan ja hetken minusta näytti silät että hyppäämisestä ei tulisi mitän, mutta neiti hyppäsi esteet loistavasti. -Hyvääää! Kehuin sitä ja annoin sille pienen leipäpalan, joita minulla oli tasku täynnä kahmittuani niitä tallista. Hypytin Tuikkua vielä hetken aikaa esteitä korotellen, kunnes esteet olivat metrin luokkaa, eikä Tuikku hypännyt enää niin varmasti ja päätin lopettaa. Otin sen kiinni ja kävelytin sitä hetken aikaa maneesia ympäri. Sitten lähdin takaisin talliin. Taas pidin oikein pitkän harjaustauon sidottuani Tuikun harjauspuomille. Näpertelin vielä hetken aikaa Tuikun harjaan lettejä, kunnes vein Tuikun takaisin tarhaan ja silittelin sitä sielläkin vielä hetkisen. Kello oli jo aika paljon ,eikä Tuikku kyllä ehtisin olemaan kauan enää tarhassa, mutta olkoon nyt vielä kuitenkin. -Ai moi Sandy säkin oot täällä! Pinja huikkasin taluttaen Raimoa luultavasti maneesiin päin. -Joo m..Ai nii ne esteet sieltä maneesista! huudahdin ja lähdin Pinjan mukana maneesiin. Korjasin esteet pois ja jäin katselemaan Pinjan menoa. Kaksikko liikkui niin upeasti, ja heidän yhteistyönsä oli aivan mahtavaa. -Ooksä tehny Tuikun kans jotain tänää? Pinja kysyi laittaessaan jalustimia ylös lopettaessaan. -Joo mä annoin sen juoksennella täällä ja hypytin sitä sit vähä, vastasin ja löysäsin Raimon satulavyön. -Millos me lähetää yhessä maastoo? Pinja kysyi toiveikkaasti. -Nii'i. Meijän pitäs kyl lähtee oikeesti. Sit mentäs vähä pellol päästelee ja kaikkee, vastasin. -Tuleekoha tänä vuonna muute kesäleirii? Ois nii kiva päästä sellasen estepainotteisel keäsleiril, mis hypittäis sillee joka päivä yks tunti. Pitäs muute kysyy Milalt sellasii viikonloppuleirei. Ku talvel vissii oli yks, mut en osallistunu siihe...pälpätin. -Nii, oisha ne leirit iha kivoi, mut sit vaa ku ne olis sillee et vois mennä ku kesäl on aika paljo kaikkee, Pinja sanoi. -Nii totta, vastasin. Laitoin Pinjan kanssa Raimon pois ja sen jälkeen menimme taukohuoneeseen, jossa oli muitakin hoitajia. Tiputimme makaavan Rebekan sohvalta alas Pinjan kanssa ja kävimme itse makoilemaan sohvalle niin että kukaan muu kuin me kaksi ei mahtunut siihen. Juttelimme muiden kanssa kaikesta turhasta. -Aikookoha se hiippari viel tulla tänne joskus, Julia kysäisi yhtäkkiä. -No jos tulee ni sais luvan tulla sillo ku mä oon tääl, vastasin. -No sähä lähtisti heti karkuu sitä, Iita kiusoitteli. -No nii varmaa lähtisinki ja soittasin heti Milalle, töksäytin takaisin. -Ei ei, älä Milalle soita ku sitte teit on kaks naista jossain nurkassa tärisemässä. Soita mieluummi mulle, Rebekka sanoi. -Nii sit teit ois kolme siel nurkas, Pinja sanoi ja kaikki repesivät. Juttelimme vielä pitkän tovin kunnes ilmoitin että minun pitäisi lähteä. -Ilmottakaa sit mul jos se hiippari on tääl ni tuun salamana paikalle, haluun nähä sen. Tai ainaki kuulla, huikkasin ovelta ja heilautin samalla kättäni. Kotimatka meni erittäin hitaasti ajatellessani sitä läksyvuorta mikö kotona odottaisi. Ensi viikon koeviikko stressasi minua erittäin paljon. Huomenna kyllä vois jo alottaa lukemaan jos meinas ees jotenki pärjätä. //Ei nyt kauheen pitkö tarina, mutta ees jotain taas pitkästä aikaa. Ja siis tosta kesäleiristä nii tuleeko sellasta/sellasii, koska ois iha sika kiva päästä sellasel. Ja sitte kans et pystyykö joskus pitää jottai viikonloppuleirei, koska neki mua kiinnostas iha sikan. // Heipä hei! Pinja tosiaan on lopettanut ajan puutteen vuoksi, mutta ei se oo nyt niin justiisa vaikka hän tässä tarinassa esiintyikin. Kesäleiri on suunnitteilla ja kestää sen viikon verran ainakin. Heinäkuulle olen sellaista tässä miettinyt, kunhan ensin saadaan Vaahterapolun synttärit vietettyä. Voi olla myös, että kyseinen leiri jotenkin liittyy näihin synttäreihin. Mutta tosiaan vielä on mietintämyssyn alla koko leiri... Viikonloppuleirejäkin järjestän aina silloin tällöin. En vielä varmaksi uskalla luvata että milloin olisi seuraava leiri tulossa. Saa toki ehdotella mieleisiä ajankohtia. Voi olla, että teen kesäksi tuon yhden viikon kestävän leirin lisäksi muutaman viikonloppuleirinkin - Mila -
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 24, 2015 16:14:42 GMT 2
Hömpöttelyä 24.8.-15
Mittari näytti 22 astetta joten vaihdoin kouluvaatteiden tilalle shortsit ja t-paidan. Ratsastuskamat pakkasin reppuun ja hyppäsin skootterin selkään aikeina ajaa Vaahterapolkuun. Olin kesäkiireideni takia jo kerran lopettanut Tuikun hoitamisen, mutta ikävä kasvoi liian suureksi.
Vaahtiksen parkkis oli ihan tyhjä lukuunottamatta Milan autoa ja paria polkupyörää. Näköjään monikaan ei jaksanut tulla maanantaisin hoitsuaan katsomaan. Kävelin tottuneesti talliin ja moikkasin Jonnalle, joka puunasi Eetua tämän karsinassa. Tsekkasin taukohuoneeseen mennessäni ilmoitustaulun, josta näin ettei Tuikku ollut eikä mennyt tänään tunneille. Kävelin taukohuoneeseen ja nakkasin reppuni sohvan nurkalle. Tämän jälkeen hain Tuikun riimun ja -narun satulahuoneesta ja lähdin hakemaan pikkuistani tarhasta.
Tuikku seisoskeli vierekkäin Annan kanssa -molemmilla korvat hörössä ja pää minua kohti, kun saavuin tarhoille. Avasin portin, luikahdin siitä sisään ja laitoin sen takaisin kiinni. Kävelin Tuikun luokse rauhallisesti, jotta Tuikku ei saisi päähänsäkkään lähteä karkuun. Ilmeisesti temppuni toimi, sillä tamma seisoi paikoillaan niin kauan kunnes maiskautin, mitä nyt vähän nosteli päätä kun laitoin riimua.
Talutin Tuikun talliin, sillä en viitsinyt kiusata itseäni, enkä Tuikkua tällä kuumuudella. Kiinnitin tamman käytävään kiinni ja hain Tuikun harjapakin. Pidin oikein pitkän harjaustuokion, josta me molemmat nautimme. -Mitäs me tänään tehtäis? lepertelin Tuikulle. -Jos vähä hömpöteltäs tuol kentäl? Voisin mennä ilman satulaa, koska en jaksa vaihtaa ratsastushousui ni voin sit mennä ilma satulaa näil shortseil, puhelin itsekseni. Kävin satulahuoneesta hakemassa Tuikun suitset ja etusuojat. Asetin suojat paikoilleen ja laitoin suitset Tuikun päähän. Hieman neiti vänkkäsi suitsien laitossa vastaan, mutta kunnolla sille ärähtäessäni se suostui ottamaan kuolaimet suuhun. Vielä ennen kentälle menoa laitoin itselleni varusteet päälle. Kypärä, hanska ja raippa. Kenkinä toimivat conssit.
Kentällä ei ollut ketään, joten saisimme ihan rauhassa hömppäillä häiritsemättä muita. Kasasin varulta muutamia pieniä pystyjä ja ristikoita kentälle, jos mieli tekisi kuitenkin hypätä. Nousin suosiolla jakkaralta selkään ja lähdin käppäilemään kenttää ympäri.
Vähän ajan päästä otin ohjat tuntumalle ja rupesin kunnolla asettelemaan ja taivuttamaan Tuikkua volttien ja ympyröiden avulla. Tuikku tuntui erittäin energiseltä eikä jaksanut keskittyä yhtään. Teinkin paljon pysähdyksiä ja jonkin verran myös pohkeenväistöä ja peruutuksia, jotta saisin Tuikun paremmin keskittymään. Pikku hiljaa homma alkoi sujumaan, joten vaihdoin suunnan ja rupesin työstämään samaa toiseen suuntaan ravissa. Alkuun Tuikku kaahotteli hyöryjunan lailla, mutta muutaman kierroksen volttauksen ja käyntiin siirtymisten jälkeen alkoi tamma kuuntelemaan selässä istujaa paremmin. Tein temmon muutoksia, kiemurauria, voltteja ja ympyröitä, saadakseni Tuikun kunnolla kuuntelemaan ja keskittymään tekemiseen.
Pikkuhiljaa aloin lisäämään mukaan laukkaa. Alkuun suunnitelmani oli laukata vain kierros, mutta huomatessani Tuikun olevan erittäin energisellä tuulella, annoin sen laukata muutaman kierroksen ennen kuin hidastin ravin kautta käyntiin. Otin laukkaa molempiin kierroksiin ennekuin hyppäämisen haluni nousi liian korkealle ja päätin hypätä 50-60cm korkuisia esteitä. Aloitin hyppäämisen pääty-ympyrällä olevalla ristikolla. Tuikku hyppäsi hieman liioiteltusti, mutta pääsin hyppyyn hyvin mukaan. Ai että mä tykkäsin hypätä tällä tammuskalla. Hyppäsin saman esteen vielä pari kertaa molempiin suuntiin ennen kuin vaihdoin estettä pitkällä sivulla olevaan pystyyn. Senkin ylitimme helposti, vaikka kerran Tuikku lähti vähän kaukaa hyppyyn enkä minä ollut yhtään mukana. Hyppäsin vielä pari estettä, kunnes Tuikku alkoi innostumaan hieman liikaa tästä hyppäämisestä ja päätin lopettaa ne hommat siihen. Ravasin pari kierrosta kenttää ympäri ja lähdin loppukäynnit maastoon kävelemään.
Ilma oli ihanan lämmin ja aurinko paistoi, vaikka kello oli jo yli seitsemän. Että olin kaipaillut tätä maastoilua. En ollut pariin kuukauteen ratsastanut ollenkaan ja oli kyllä niin ihanaa päästä pitkästä aikaa Tuikun selkään. Olinhan minä jo yhden estetunnin tamman kanssa suorittanut, mutta olihan tämä ihan eri asia.
Kävelin maastossa noin 15 minuuttia ja palasin sitten tallille. Laitoin Tuikun pois ja jätin sen karsinaan. Itse menin keräämään kentältä esteet pois. Ne kerättyäni tulin takaisin talliin ja menin letkottelemaan taukohuoneen sohavlle. -Ei h*mmetti ne matikan läksyt! kirosin hetken päästä tajuttuani että kello on jo 20.23 ja olin muutenkin luvannut äidille olla kotona 20.30. Pakkasin kamani nopeasti ja juoksin skootterilleni. Alkuun skootterini ei näyttänyt minkäänlaisia elonmerkkejä yrittäessäni käynnistää sitä, mutta hetken aikaa kirottuani se suostui yhteistyöhön. Kotona olin 20.45. Onneksi äiti ei ollut tullut vielä kotiin. Ehdin hieman aloittamaan matikan läksyjäni, kunnes äiti tuli kotiin ja passiti minut ja Sakarin lenkille koirien kanssa. Kiinnitimme koirien kaulapantoihin hihnat. Itse otin vain meidän pienen kiinanharjakoira Pyrden ja käskin Sakaria ottamaan Nonin ja Hyllaksen. Lenkki sujui hiljaisissa merkeissä, sillä kumpikaan meistä ei ollut oikein juttutuulella. Sisälle päästyäni juoksin omaan huoneeseeni tekemään ne h*mskatin matikan läksyt loppuun kellon näyttäessä jo 21.30. Ne tehtyäni suunnistin suihkuun ja pikku hiljaa siitä sitten nukkumaan.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Sept 30, 2015 17:01:14 GMT 2
Koulurääkki Tuikun kanssa 30.9
Puksuttelin skootterillani Vaahtiksen pihaan. Kello näytti neljää ja lämpömittari +11. Ei siis mikään kovin lämmin. Itselläni oli vaikka kuinka paljon päällä ajaessa ja tuntui kuin silti olisin jäätynyt. Syksyn ylppärikirjoitukset olivat vihdoin loppuneet. Itselläni oli ollut tänään viimeinen kirjoitus, uskonto. Matematiikan olin kirjoittanut perjantaina. Suurin osa kavereistani(täysi-ikäisiä kun olivat) olivat lähteneet baariin juhlistamaan tätä, mutta minä vielä 17-vuotiaana päätin tulla tallille.
Kävelin taukohuoneeseen. Inna, Eenaroosa ja Sesilia istuivat kukin missäkin, tosin Inna makoili sängyllä Tohelo kainalossaan. -Mitäs te täällä sisällä tylsistytte? kysäisin ja heitin koululaukkuni sohvan viereen. -Ei jaksaaa...tehä yhtään mitään, Inna mutisi. -Arvatkaapa kenellä loppu syksyn ylppärikirjotukset tänään!! Huudahdin. -Mitkä kirjotukset sulla tänää oli? Eenaroosa kysäisi. -Uskonto! Toivon vaan et pääsen läpi, huokaisin. -No kyl sä pääset, Inna tokaisi ja nousi istumaan. Sesilia kaivoi repustaan karkkipussin ja me kaikki kolme syöksyimme Sesilian "syliin" kinumaan karkkia. Sesilia antoi meille kaikille muutaman karkin ja mussutimme ne tyytyväisenä. -Kiitos kiitos Sessu! kiitimme jokainen Sesiliaa.
Rupattelimme kaikenlaista tyttöjen kanssa, ja aikaa kuluikin kauan. Vähän viiden jälkeen lähdinkin hakemaan Tuikkua tarhasta. -Tuikkuuuu! huutelin tammaa. Tuikku käänsi katseensa minuun ja tuijotti hetken aikaa. Sitten se lähti kävelemään tarhan perimmäiseen nurkkaukseen. Minun sitä lähestyessäni se häippäsi ravaten pois. -Tuikku nyt p*rkele annat kiinni! karjaisin. Hetken aikaa Tuikku vielä jaksoi leikkiä hippasta, mutta antoi lopulta kiinni. -Hyvä ponii, lepertelin ja kietaisin käteni Tuikun kaulan ympärille. Lähdin taluttamaan Tuikkua tallia kohti. Se tuli kerrankin oikein nätisti perässäni eikä sählännyt turhia.
Sidoin Tuikun käytävälle kiinni, koska en jaksanut sählätä sen kanssa karsinassa. Kävin hakemassa Tuikun harjapakin ja varusteet satulahuoneesta(en tosin samalla kertaa) ja sitten vielä omat tavarani, vaihdoin conssit ratsastuskenkiin ja nappasin repustani mukaan kypärän, hanskat ja raipan. Sitten menin harjaamaan Tuikun. Tuikku nautti harjaushetkestä täysin siemauksin. Kun varusteiden laitoin aika tuli, Tuikusta tuli ihan eri hepo. Se pullisteli satulavyötä kiristäessäni ja yritti kävellä tilanteesta pois. Sutisia laittaessani se nosteli päätään pilviin eikä suostunut avaamaan suutaan. Hetken aikaa sen kanssa tapeltuani, sain kaikki varusteet päälle. Päätin viileän ilman takia mennä suosiolla maneesiin. Minähän en kylmissäni kentällä ratsastaisi, jos vaihtoehtona oli lämmitetty maneesi.
Työnsin maneesin oven auki, ja huomasin Lunan ja Tohvelin kävelemässä uraa pitkin. -A moi! huikkasin tytölle. -Moikka! Luna hihkaisi takaisin. -Ei kai haittaa vaikka mäki tuun tänne? kysäisin samalla kun laitoin maneesin ovea kiinni. -Juu ei haittaa tuu vaan, Luna vastasi. Talutin Tuikun maneesin reunalle ja nakkasin takkini kaiteelle. Nappasin samalla mukaani jakkaran, jotta ei tarvitsisi edes yrittää venyä. Hetki kesti ennen kuin Tuikku suostui pysymään paikoillaan, jotta pääsisin nousemaan jakkaralta selkään. Säädin jalustimet sopivan mittaisiksi ja kiristin satulavyötä reiällä. Sitten lähdin kävelemään uralle Lunan ja Tohvelin ravatessa pääty-ympyrällä.
Luna ja Tohveli lähtivät pienen ajan päästä pois. Olin jo lämmitellyt Tuikun käynnissä tehden paljon pysähdyksiä ja temmon muutoksia. Tuikku oli hieman energisellä päällä, eikä alkuun kuunnellut pidättäviä tai eteenpäin apujani yhtään. Lopulta se kuitenkin alkoi kuuntelemaan minua enemmän ja kun sain pari onnistunutta suoritusta, siirsin Tuikun raville. Tein alkuun ravissa ihan vain ympyröitä ja muutamia temmon muutoksia. Ravissa Tuikku oli paljon mukavampi. Se oli kuulolla ja työsti itseään hyvin. Kun ravi luonnistui molempiin suuntiin, päätin ottaa laukkaa. Tein pienen puolipidätteen ja napautin pohkeet terävästi Tuikun kylkiin. Tuikku oikein hyppäsi laukalle, ja oli aluksi vähän out of control. Puolen kierroksen jälkeen se kuitenkin rauhoittua ja hyvä rytmi laukkaan alkoi löytyä. Tein laukassakin paljon isoja ympyröitä. Yritin myös tehdä laukassa temmon muutoksia, mutta Tuikun ollessa hieman sähläri tuulella, ei siitä tullut yhtään mitään. Laukkasin ensin vasempaan kierrokseen, siirsin Tuikun hetkeksi raviin ja laukkasin sen jälkeen myös oikeaan kierrokseen. Molempiin suuntin Tuikku oli oikein mukava. Pikku hiljaa siirtelin tamman raviin ja käyntiin ja annoin sen kävellä pitkin ohjin. -Voi etäää! Jos mä voisin kaikki koulutunnit mennä sun kanssa niin mun sisäinen kouluratsastaja vois vaikka herätä, leprtelin ja naureskelin ajatukselle, minusta kouluratsastaja.
Hetken aikaa käveltyäni, käänsin Tuikun maneesin keskelle ja hyppäsin alas satulasta. Nostin jalustimet ylös ja löysäsin satulavyötä parilla reiällä. Silittelin Tuikkua hetkisen, ennen kuin lähdin taluttamaan sitä talliin ja samalla nappasin takkini messiin. Ennen kuin otin Tuikulta varusteet pois, laitoin snäpin my storyyn kuvan meistä kahdesta väsyneen näköisenä. "rankka koulutreeni takana" kirjoitin tekstiksi. Sitten otin Tuikulta varusteet pois ja vein ne satulahuoneeseen. Tämän jälkeen pikaisesti vielä harjasin Tuikun. Kello näytti seitsemää, joten jätin Tuikun talliin ja menin itse vielä hetkeksi taukohuoneeseen. Siellä oli tällä kertaa paljonkin porukkaa, pari hiukan vieraampaa kasvoakin. Ainakin Petra, Rosanna, Julia ja Iita istuskelivat ympäri taukohuonetta. Rupattelimme hetken aikaa kaikenlaisista asioista. Olin jo lähdössä kun Rosanna yhtäkkiä huikkasi: -Hei Sandy! Tuli mieleen et haluisitko joku päivä mennä Fellalla uudestaan, kun menit sillä aika hyvin sillo sunnuntaina? -No of course mä haluun! Katotaa vaa millo ollaa samaa aikaa tallilla nii saat tulla neuvoo mua enemmä et mite se toimii. En iha saanu kiinni siitä sillo, vastasin. -Joo, no voiaa vaikka wapissa tai snäpissä sitte jutella millo, Rosanna sanoi. -Joo, vastasin. -No mut mä lähen nyt! Moikka! huikkasin ja kaikki taisivat vastata minulle takaisin. Kävelin skootterilleni hämärässä. Ei todellakaan syksy ollut minun mieli vuoden aikani. Pimeät aamut ja illat, kylmät ilmat ja sateiset kelit. Hyi!
|
|