|
Post by Mila on Jan 4, 2017 15:57:26 GMT 2
Reipas maastolenkki Helenan ohjaamana 14.1. klo 12:00
Hevosvaihtoehdot: Riemu, Bertta, Kusti, Kakru (+ 1 yksityinen ratsukko) Mainitse osallistumisesi yhteydessä 2 ratsutoivetta.
Osallistujat & ratsastusjärjestys Helena - Iippa Veera - Riemu Jannica - Bertta Oona - Melli Nella - Kakru Sara - Kusti
"Yh, miks mulle Kusti? En mä ees halunnu sitä?" Sara nurisi, kun kuuli ratsunsa nimen. "Ilmottauduit mukaan viimeisenä ja kaikki muut hevoset oli menny ennen sitä", vastasin ykskantaan. "Se syö mut..." Sara huokaisi, kun komentelin kaikki varustamaan hevoset maastolenkkiä varten. "Eikä syö."
Itse kipusin Iipan selkään. Lämminverinen ruuna seisoskeli tottuneesti tallipihalla sillä välin, kun muut kipusivat omien ratsujen selkään. "Eiköhän mennä."
Koko matkan ravattiin reipasta tahtia eteenpäin. Myös laukkapätkiä otettiin aina silloin tällöin, mutta pääosin ravattiin pitkin maita ja mantuja. Pikkuruinen Bertta pysyi hienosti isompien kavereiden mukana. Kaikilla oli mukavaa ja tallille palattiin hymyssä suin.
|
|
|
Post by Veera Ruusula on Jan 17, 2017 13:58:10 GMT 2
Hykersin tyytyväisenä, olin saanut Reimun maastotunnille, vaikka ruunalle olisi ollut monta muutakin innostunutta ottajaa. Edellisen viikon estetunnilla olin tuohon uuteen tulokkaaseen tykästynyt valtavasti. Vedin takkini vetoketjun tiukasti kiinni, tarkistin vielä satulavyön ja ponkaisin ruunan selkään. Riemu seistänökötti aloillaan ja sain hyvin säädettyä jalustimet oikean mittaisiksi. "Tänään edetään pääsääntöisesti ravissa, muistakaa vaihtaa välillä kevennystä.", Helena kailotti Iipan selästä. Nainen sai juu-juu kuoro vastauksen ja pääsimme aloittamaan maastoretken. Riemu asteli alkuunsa hieman verkkaisesti eteen, joten pyysin heti ruunaa kävelemään reippaammin eteen. Kevyt pakkanen nipisteli poskipäitä ja sormia, mutta tämä unohtui kun pääsimme raviin. Riemu asteli reippaasti korvat hörössä eteenpäin ja oli ihana vain kuunnella lumen narskumista hevosten kavioiden alla. Laukkapätkille vanhaa kisatatsua ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, kun puolestaan hiljentämisessä sain tehdä kunnolla töitä ettemme törmäisi edellä kulkevaan Iippaan. Maastoretki oli mielestäni enemmän kuin onnistunut, olin nauttinut joka hetkestä hyvässä seurassa.
|
|
|
Post by jannica on Jan 17, 2017 15:36:28 GMT 2
Olin onneni kukkuloilla lukiessani maastoon lähtijöitä listalta, jonka Helena hetkeä aiemmin oli lätkäissyt ilmoitustaululle. Olin tykästynyt viime aikoina Berttaan ja olin tietenkin iloinen saadessani sen myös maastoon, jossa emme olleetkaan ennen yhdessä käyneet. Myös Helena oli innoissaan, koska pikkuponeilla harvemmin riitti innostusta mennä kokeneilla sopivan kokoisilla ratsastajilla. Mistäpä sitä tietää, jos vaikka joku kaunis päivä innostuisin enemmänkin tammalla menemään?
Saapuessani tallille yhdentoista pintaan oli keli ihan siedettävä, vaikka olikin luvattu lumimyräkkää tälle iltapäivälle, jonka vuoksi olimme sopineet maastoilun puolenpäivän aikoihin. Aloitin siivoamalla Bertan karsinan Stinan ja Sarin apuna, jotka siivosivat tallia. Sen jälkeen pesin vesikupin ja kävin hakemassa tamman varusteet, suojat ja harjat valmiiksi. Hain ponin ulkoa, josta se antoi hyvin kiinni ja harjailin tamman karsinassa. Se kerjäsi herkkuja, mutta totesi jonkin ajan kuluttua sen hyödyttömäksi ja keskittyi tutkimaan harjapakin sisältöä, tai lähinnä heittelemään harjoja pitkin karsinaa.
Otin kaviot ja laitoin satulan ja suitset, Bertta oli kiltisti koko toimituksen ajan, vaikken sitonut sitä kiinni. Otin kypärän ja hanskat ja vilkaisin sivusilmällä missä vaiheessa muut olivat. Valtaosa nojaili jo karsinanovella odottaen Helenaa, jolle Stina oli laittamassa Iippaa kuntoon. Ruuna oli ollut oikein kiva maastoilukaveri, mutta olin silti tyytyväinen saadessani pikkutamman tänään ratsuksi, koska olin henkeen ja vereen poniratsastaja. Saavuttuaan Helena käski meidät pihalle ja nousimme yhtä aikaa selkään. Kiristin vyötä pari reikää heti kättelyssä, Bertta oli maastakäsin taitava pullistelija, mutta selästäpäin voimani vievät voiton. Lyhensin jalustimia parilla reiällä, olipa pikkuponilla mennyt pitkä ratsastaja kun 155-senttisenäkin sain lyhentää jalustimia muutaman reiän!
Kaikkien ollessa valmiita käänsimme hevoset Helena etunenässä kohti hiekkatietä. Meidät oli laitettu Iipan ja Riemun perään, koska Bertta pysyi tavallisesti hyvin isompien perässä. Perään ohjattiin ratsustaan yhä kitisevä Sara ja hänen eteensä Melli ja Kakru tyttöineen. Ilmeisesti Sara oli vastoin odotuksia saanut laitetuksi poninsa kuntoon ilman välitilanteita, koska kaikki näytti olevan kunnossa. Viisi minuuttia käveltyämme siirryimme verkkaiseen raviin ja sitten uudelleen käyntiin siirtyessämme asfalttitielle. Menimme sitä pikkupätkän, jonka jälkeen jatkoimme hiekkatietä kyläkoulun ohitse, jossa Bertta ja Melli kauhistelivat ojassa olevaa muoviputkea ja leikkiviä lapsia. Hengissä kuitenkin selvittiin siitäkin määrätietoisella asenteella ja suunnistimme vihdoin metsäpolulle, se tiesi sitä, että kohta päästäisiin laukkaamaan ja hevoset tiesivät sen hyvin.
Helena valitsi lyhemmän reitin, koska meidän oli tarkoitus maastoilla noin tunnin verran. Hyppäsimme myrskyssä kaatuneen pienen oksan yli metsäpolulla (tai muut hyppäsivät, Bertta veti yli hienolla loikalla, koska 50-senttinen puunrunko oli sille vähän iso kävellä yli). Jatkoimme taivaltamme ja ylitimme ojan hiekkatielle. Vastaantulevat autot ja mopo eivät hetkauttaneet kokenutta maastoporukkaa. Ravasimme hiekkatiellä vielä kotiinpäin ennen kuin siirryimme kävelemään lähempänä kotia. Tulimme alas selästä ja nostin jalustimet ylös löysäten vyön. Bertta vaikutti tyytyväiseltä ja oli minullakin ollut todella hauskaa maastossa! Otin tammalta varusteet karsinassa ja harjasin sen hyvin. Hiki sille ei ollut tullut, joten se pääsi takaisin ulos, Bertan osalta työt oli tänään tehty. Tamma meni tyytyväisenä piehtaroimaan ja keskittyi sitten autuaasti päiväheiniin. Oli alkanut sataa enemmän lunta, joten laitoin reippaasti varusteet pois ja suuntasin Veeran kanssa bussipysäkille, ennen kuin kastuisimme läpimäriksi.
|
|
|
Post by oonapietinen on Jan 22, 2017 9:58:13 GMT 2
Pohdin pitkään voimmeko osallistua Mellin kanssa reippaalle maastolenkille. Tamma on kyllä toipunut loistavasti ja vaikuttaa olevan kunnossa, ainankin eilisen renon ratsastamisen perusteella. Pohdin asiaa niin Milan kuin Helenankin kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen että miksen lähtisi, jos meno menee liian hurjaksi tai Melli tuntuu huonolta niin voin lähteä omaa reittiä kotiin, koska ei tamman siitä herneitä kuuluisi nenään vetää.
Niinpä hain Mellin talliin ja aloin varustaa sitä, vaikka oli ihan kuiva sää laitoin varmuuden vuoksi ratsastusloimen pyllylle, niin selkä ei varmasti saa tuulta tai viimaa. Päätin laittaa rungottomansatulan, joka on mukava niin tammalle kuin minunkin ahterilleni. Luonnollisesti suojat joka jalkaan ja tällä kertaa myös bootsit etusiin, kun tarkoitus oli mennä hieman reippaammin. Kypärä päähän ja tamma pihalle, kun muut jo huutelivat tallin ovelta. Hankalaa kun olemme eritallissa, mutta Melli on ainankin viihtynyt hyvin uudessa karsinassaan.
Helena auttoi painamalla vasten ennen kuin itse nousi ratsaille, koska rungoton olisi kyllä varmasti pyörähtänyt ympäri. Vyön kiristys ja sitten olimmekin valmiit liittymään letkaan. Helena pyysi meitä letkan perälle. Taaksemme jäi ratsuunsa ei niin tyytyväinen Sara ja pikkuinen Bertta poni.
Alkukävelyissä jäimme hiukan jälkeen, kun Melliäkään ei olisi hirveästi kiinnostanut kävellä ja sitä ahdisti hiukan Kustin luimuilu ja velmuilu niin se oikein härnäsi ruunaa. Komensin tammaa aikaajoin etenemään, mutta sillä taitaa olla kiima tuloillaan tai muuten vain ikävä aamu, kun piti ruunalle kiusoitella. Kun pääsimme ravailemaan löytyi tammaan taas normaalia eloa. Pyysin Saraa pitämään normaalia pidempää turvaväliä, mikäli mahdollista, niin ei tamma ala tammailemaan taas. Olin myös valmis vaihtamaan paikkoja, mikäli homma ei muuten sujuisi.
Kyläkoululla Melli kohtasi elämänsä järkytyksen ojassa leikki lapsia ja niillä oli vieläpä muovipussikin mukanaan. Melli veti kunnon töräyksen ja loikkasi tien toiseen laitaan jääden loikimaan paikoilleen ja suunnittelemaan pakoreittiään. Tamman komea töräys pelästytti hiukan edellä menevää Kakrua ja Nellaa, jotka pyörähtivät ympäri ihmettelemään mistä monen norsulauma heidän taakseen ilmestyi. Myös pikkuinen Bertta päätti pelätä muovipussilapsia, mutta Mellin ja Bertan välissä kulkeva Kusti ei korvaansakaan lotkauttanut tapahtumalle. Myös Helena oli kääntynyt katsomaan mitä letkassa tapahtui. Kusti seisoi lasten vieressä ja Sara ihmetteli mitä mahtaa tapahtua. Melli keulii ja törisee edelleen, Bertta oli karannut hieman kauemmaksi ja oli melkein jo jonon keulilla, kunnes pysähtyi. Kakru ja Nella tuijotti tilannetta kummastuneena kunnes keulilta alkoi kuulua hillitöntä naurua. Minäkin aloin nauramaan ja tamma lopetti melkein heti myös keulimisen ja ihmetteli mikä nyt niin "hauskaa oli". "On siinäkin kilpahevonen, tuntikaakkikaan ei välitä muovipussista lapsineen, niin kilpahevonen lentää seuraavaan kuun kiertoon. Noh ottakaas omat paikanne ja jatketaan matkaa", Helena ohjeisti minkä naurultaan kerkesi.
Kuulin Saran viellä tervehtineen lapsia kun lähdimme jatkamaan matkaamme, Melli otti jonossa oman paikkansa pupumaisella loikkimisella, mutta rauhottui kun pääsimme ravaamaan. Bertta jättäytyi omalle paikalleen, vaikka poni olisi halunnut uudelleen villiintyä yhdessä Mellin kanssa, mutta näppäränä likkana Janica sai tammansa pydettyä aisoissa.
Loppulenkki sujuikin ihan mallikkaasti ja pääsimme ehjinä takaisin tallille. Melli oli maastossa osoittanut estehevosen lahjojaan kun loikkasi 50 cm korkean kaadunneen puun rungon ylitse komealla kaarella ainankin 120cm korkeudesta. No hyvä puoli tässä ehdottomasti one ettei tamma taida enään mitenkään kamalan kipeä olla. Kerroin matkamme ihmeistä myös Milalle, joka tuli tiedustelemaa kuinka tamman kanssa oli mennyt ja ehdotti että se jäisi talliin, kun ulkona alkoi sataa luntakin ja olin samaa mieltä. "Heitän sen pihalle jos sade lakkaa, mutta olkoot mielummin sisällä niin ei käy hassusti sen selän kanssa", Mila totesi. "Joo hyvä juttu. Jos sade ei tästä lakkaa niin tulen illalla viellä taluttelemaan sitä, ellei joku hoitajatytöistä innostu lähtemään lenkkeilemään", vastasin hymyillen Milalle loimittaessani tammaa paksummalla punaraidallisella tallitopalla.
Lähdin tallilta kun varusteet oli paikoillaan ja olin ripustanut heinäverkon tamman karsinaan viihdykkeeksi. Lähtiessäni pihasta huomasin pysäkillä värjöttelemässä Janican ja Veeran. "Moi, ootteko mihin menossa voin kyllä heittääteidät kun pitäisi ruokakaupassa käydä", totesin auton ikkunasta ja likat loikkasivat pakun etupenkeille. Webaston ansiosta auto on jo lämmin, joten se on varmasti mielyttävämpi kuin paikallisliikenteen bussit.
|
|
|
Post by Nella on Apr 4, 2017 20:13:14 GMT 2
Olinkin jo tottunut Kakrun pyöreään ja pörröiseen selkään. Tänään suunnitelmissamme olisi reippaampi maastoreissu. Olin tyytyväinen saadessani Kakrun reissulle ratsukseni, sillä olin ruunaan tykästynyt yllättävän paljon.
Pyöreä ja pörröinen poniruuna tepastelee tyytyväisenä eteenpäin Mellin perässä. Takanani ratsastava Sara oli hieman nurissut ratsustaan, mutta kyllä se nyt jo ihan hymyssä suin keikkui satulassa. "Eikö se Kusti olekkaan niin kamala?", niljailen naiselle. Tämä mutisee jotain "mene roskiin" tyylistä, ja naurahdan. Annan Kakrulle hieman enemmän pohkeita, jotta emme aivan jää jälkeen Mellistä ja Oonasta.
Matkan aikana otetut reippaat ravipätkät sujuivat hyvin, eikä minulla ollut suurempia ongelmia ruunan kanssa. Vaikka heti alkumatkasta kyllä huomasin että ruuna vaati maastoilua, sen verran happaman naaman sain vastaani sitä hakiessa. Laukoissa Kakru hieman kuumuu ja olemmekin todella lähellä Mellin takalistoa. Onneksi ruuna kuitenkin tietää rajansa, eikä pistä koko reissus aivan ranttaliksi.
|
|
|
Post by Sara on Apr 11, 2017 17:19:05 GMT 2
Valmistauduin maastoon survomalla itselleni mahdollisimman lämpimiä vaatteita päälle, koska ärsyttävintä maastoreissuissa on se jos on liian kylmä, koska metsän keskellä on hitusen hankalaa taikoa itselleen lisäturkkia. Villasukat, aluskerrastot, kunnon huivi ja paksut hanskat... Nyt ei pitäisi tulla kylmä!
Helenan kertoessa ratsujemme nimet aloin rutisemaan, koska en ole ikinä erityisemmi pitänyt Kustista, mutta nainen päättäväisesti väitteli vastaan ja voitti lyhyen, sanaisen taiston. Jouduin lähtemään metsästämään valkeaa ruunaa tarhastaan. Iloisesti hirnuen ruuna ei vastaan tullut, mutta ei hirveästi vastaankaan pistänyt kun sen nappasin mukaani talliin.
Hoitotoimenpiteet hoituivat ripeästi ja Kusti tyytyi vain seisomaan paikoillaan karsinassaan. Pian olimmekin jo kummatkin varusteet päällä ja kokoonnuimme kaikki tallipihalle tekemään lähtöä.
Maasto oli kaikinpuolin mukava ja hymyä nostattava. Pääosin ravasimme ja jopa nautin olosta Kustin selässä. Ruuna oli varsin mukava ratsu ja hevonen taisi itsekin tykätä reissusta.
Laukkapätkät ratsastusryhmässämme olivat energisiä ja naurua täynnä. Kusti pysyi hyvin lapasessa ja herran askeliin oli helppo mukautua.
Kiva lenkki, kiitos!
|
|