|
Post by Mila on Jun 26, 2016 21:11:09 GMT 2
Kesävaellukselle lähdetään lauantaina 9.7. ja takaisin tallilla ollaan sunnuntaina joskus puolen päivän aikoihin. Matkaan ovat tervetulleita kaikki halukkaat! Maksimiosallistumismäärää ei ole. Majapaikkana toimii samainen alue, kuin viime vuoden keväällä, joten mitään luksusmajoitusta ei tälläkään kertaa kannata odottaa. Teltta mukaan jos sellaisen omistat. Ja jos et, kysy joltain teltalliselta kaverilta, pääsetkö tämän matalaan majaan yöksi. Mitä muuta tarvitset vaellukselle mukaan?- Retkipatja, makuupussi, tyyny
- Vaihtovaatteita! Jos sattuu, että sade iskee, niin ei tarvitse märissä vaatteissa olla...
- Pyyhe & uimapuku
- Eväsrasia tms. sekä ruokailuvälineet
Markus toimii tällä kertaa isompien tavaroiden kuljettajana (teltat, hevosten pöperöt ja niiden hoitovälineet yms.) ja Sari on lupautunut huolehtimaan ruokapolitiikasta (anteeksipyyntö jo näin etukäteen). Jokainen saa ottaa mukaansa herkkuja sun muuta "turhanpäiväistä", mutta ne joutuu kantamaan omassa repussaan paikasta A paikkaan B ja takaisin. Majapaikalla on kota, nuotiopaikka sekä ah-aina-niin-ihana ulkohuussi. Paikan päällä pääsee siis grillailemaan, nauttimaan hyttysten seurasta, ulkovessan tuoksuista sekä huonoista vitseistä. Matkan varrella pysähdytään esimerkiksi lammella pulahtamassa jorpakkoon sekä syömässä välieväät. Ilmottautuminen tähän alle viimeistään 6.7.! Tarkempaa tietoa sun muuta tulee, kunhan osallistujat ovat selvillä. Maksuna tuttuun tapaan piirros/tarinan pätkä. Mila raapustaa jonkinsortin pohjatarinaa vaelluksesta lähempänä ajankohtaa. Vaelluksen maksamalla voit myös kuitata heinäkuun hoito- tai vuokramaksut! HUOM! Vaellukselle saa tulla myös tallin ulkopuoliset hevoset sekä kävijät! Jos hevonen ei majaile Vaahterapolussa, linkitäthän osallistumisesi yhteyteen sen sivut. OSALLISTUJATMila - Hyrrä Jesse - Salli Julle - Arttu Jonna - Eetu Inna - Pinkie € Samu - Vanil € Merika - Rino Veera - Iippa € Rosanna - Diva Rosa - Valle Julia - Kiara Nica - Huttu Jannica - Villa € POHJA"No, eihän tämä sää mikään maailman paras ole..." totesin, kun kampesimme itsemme ratsujen selkään. Taivaalla oli raskas pilviverho enkä olisi yhtään ihmetellyt, jos olisimme saaneet kaatosateen niskaamme. Mutta eihän me sokerista oltu. Nyt mentiin eikä meinata! Alkumatka sujui verkkaisesti käynnissä pienten ravipätkien kera. Pitkällä suoralla nostettiin laukka ja ainakin yritettiin pitää ratsut siistissä jonossa, jotta kukaan ei lähtisi rynnimään edellä menijän ohi. Lammen rannalle pysähdyttiin syömään välipalat ja halukkaat saivat kastella varpaitaan/kavioita vedessäkin. Taisipa joku käydä ihan uimassakin (vapaaehtoisesti), sillä vaikka aurinko oli pilvessä, oli ilma kuitenkin todella hiostava. Matkaa jatkettiin noin tunnin päästä ja loppumatka sujui niin ravaillen kuin laukatenkin. Käyntipätkiä unohtamatta. Kaikilla tuntui olevan kivaa ja hetkittäiset sadekuurot eivät mielialaa kovin pahasti laskeneet. Leiripaikalle tullessa Markus ja Sari olivat jo meitä odottamassa. Teltat ja muut tarvikkeet löytyivät pakun perätilasta ja hevosille oli aidat pystytetty jo hyvissä ajoin. Oreille oli omat pienet tarhansa, muut jaettiin kahteen eri ryhmään. Teltat pystytettiin pikinmiten ja ne, joilla ei omaa telttaa ollut, majoittuivat kavereidensa "nurkkiin". Sari oli loihtinut meille niinkin jännittävää evästä kuin pyttipannua muurinpohja-pannulla. Hyvin näytti pöperö uppoavan vaeltajien mahoihin ja jälkiruoaksi oli tarjolla pullaa sekä kahvia. Sade jätti kuin jättikin meidät rauhaan leiripaikalla, joten nuotio pysyi tulessa koko illan. Pelasimme hetken niityllä erilaisia ratsastuspelejä ennen kuin oli aika antaa hevosille iltarauha ja ihmiset siirtyivät jälleen nuotion ääreen. Muurinpohjaletut tekivät kauppansa, kuten myös nuotiolla paistetut vaahtokarkit. Ilta sujui mukavasti kertoillen hauskoja tarinoita sekä tietenkin kummitustarinoita. Herkimpiä hieman jänskätti "pelottavat" tarinat, mutta onneksi Markus oli jättänyt meille Crowleyn tueksi ja turvaksi. Eipähän jäisi mikään hiippari huomaamatta siltä koiralta... Yöllä raju ukkoskuuro pyyhkäisi leiripaikan yli, mutta kaikki selvisivät hengissä. Aamulla porukka oli enemmän tai vähemmän väsyneitä, mutta ei se auttanut muu kuin juoda kahvit, syödä aamupala ja lähteä takaisin Vaahterapolkuun. Kiitos kivasta minivaelluksesta!
|
|
|
Post by Veera Ruusula on Jul 28, 2016 17:48:35 GMT 2
alkumatkasta tarinaa Jätkytyin hakiessani Iippaa tarhasta minivaellusta varten. Keväällä vielä niin solakka lämppäri oli kerryttänyt yhden kuukauden aika itsellensä mukavan näköisen turvamahan. ”Varastoit sitten talvea varten itselleni hieman lisäkerroksia.”, rupattelin Iipalle puoliääneen, kun olin ensiksi saanut jahdata ruunaa ympäri tarhaan. Karsinassa ruuna oli samavanha hapannaama, joka kiukutteli vähän jokaiseen asiaan. Olisi varmaan pitänyt pyytää jotakin muuta ratsua lämppärin sijaan, kävi useamman kerran mielessäni. Pitkä hevosletka lähti tallipihasta. Oli mukava kerrankin lähteä tällaisella isommalla porukalla matkaan. Iippa kävi alkumatkasta hieman kierroksilla ja kiukutteli takana tulevalle Rosanna rautiaalle Diva-tammalle. Ruuna ei osannut arvostaa saman rodun edustajan läsnäoloa. Olin tyytyväinen, kun Mila huusi Hyrrän selästä meidät ensimmäiselle raville. Iippa pääsi hieman päästämään höyryjä, mutta pysyi kumminkin kokoajan ravilla eikä koittanut suuremmin lähteä kiihdyttelemään. Ensimmäisellä laukkapätkällä minulla oli ruunassa hieman pitelemistä. Selkäreppu keikkui puolelta toiselle, kun ruuna olisi halunnut jo laukalle ja minä ilkeänä ratsastajana pidin ruunan ravilla. Ensimmäisestä laukasta en todellakaan päässyt nauttimaan, mutta seuraava laukkasuora meni jo paljon paremmin. Taisi muillakin olla ratsujensa menohalujen kanssa ongelmia, kun muminaa ja kiukustelua kuuluin vähän jokaisen suusta. Kaksi laukkapätkää tekivät kumminkin ratsuista hieman helpommin ratsastettavia ja pieni evästauko teki ratsastajan hermoille terää. Suuri ruskea kota pilkisti havupuiden lomasta. Olimme selvinneet ehjinnahoin perille asti. Taputin ruunaan kiitokseksi kaulalle. Crowley tuli innoissaan tervehtimään ratsastajien saapumista ja Markuksella oli hieman pitelemistä isossa koirassa. Kyllähän koira osasi hevosia varoa, mutta nyt se halusi tulla tekemään tuttavuutta ratsastajien kanssa, jota se ei ole mukamas ikinä nähnytkään. Sain hoidettua Iipan nopeasti tarhakuntoon. Tarhanportilla ruuna meinasin hieman possutella, joten otin uudemman kerran tarhanportista sisään menon. ”Etkös sie oo tänään jo tarpeeks riuhtonut mua käsistä senkin lurjus”, marmatin Iipalle. Ruuna vain ravisteli päätänsä ja koitti hamuta ruohoa suuhunsa. Päästyään irti ruuna iski heti päänsä alas ruohon äärelle. Puistelin vain hevoselle päätäni ja lähdin auttamaan muita telttojen pystyttämisessä, jonka jälkeen Sarin loihtima yksinkertainen ateria katosi nopeasti parempiin suihin.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jul 28, 2016 19:50:40 GMT 2
Tappelin juuri ostetun telttani kanssa ärsyyntyneenä. Typerä keppikasa ei millään meinannut muotoutua teltaksi, vaan näytti lähinnä auton alle jääneeltä hämähäkiltä, jonka jalat sojottivat joka ilman suuntaan. Prkele. "Tarviitko apua?" Jannica kysyi asiallisesti, mutta naamasta näki, että naista huvitti minun ähertäminen. Huokaisin syvään, laskin kymmeneen etten olisi toivottanut Villan hoitajaa kuuseen ja lopulta myönsin tappioni. "Jos millään viitsisit auttaa?" mutisin. Jannica sipaisi hiuksensa korvan taa, kaivoi repun säilytyspussista kokoamisohjeet ja leväytti paperin auki. "Tiesitkös, että täällä oli tällainenkin?" nainen virnuili. "Minä mitään ohjeita tarvi..." murahdin. "Miehet..." Jannica puuhkaisi ja ryhtyi sitten luettelemaan, mikä kepakko menee mihinkin.
Pian oli teltan rumilus pystyssä. Kiittelin Jannicaa avusta ja lähdin sitten maha kurnien Sarin pöperöiden eteen. Istahdin Nican viereen pienelle pölkylle ja rupesin ahtamaan hieman kärähtänyttä pyttipannua suutani kohden. Huhujen mukaan Sari ei ollut mikään maailman paras kokki, mutta kyllähän tätä söi mieluummin kuin turpaansa otti... Julia röyhtäisi kuuluvasti syönnin päälle ja tivasi, missä on jälkiruoka. Markus viritteli kahvipannua nuotion ylle ja käski blondia odottamaan hetken. Julia nurisi jotain hitaasta palvelusta saaden Rosan vieressään hihittelemään.
Kun olimme saaneet kahvit ja pullat syötyä, kävimme hakemassa hevoset tarhoistaan niin sanotusti leikkitunnille. Mukavaa oli! Mitä nyt Rosannan ja Divan kanssa meinasi tulla kolari kesken hipan, mutta onneksi Vanil tajusi ennen minua, että kohta olisimme suinpäin Diva-neidin takamuksessa kiinni jos ei jarruteta.
Leikkitunnin jälkeen hevoset pääsivät jälleen tarhoihinsa. Jäimme Merikan ja Veeran kanssa hetkeksi katselemaan hevosten touhuja rupatellen niitä näitä siiän sivussa. "Tulukaahan syömään lättyjä ja paistamaan vaahtokarkkeja!" Mila huuteli meille, joten suunnistimme naisten kanssa takaisin nuotiopaikalle. Inna ulisi kuin maansa myynyt, kun hänen ensimmäinen vaahtokarkkinsa tipahti liekkeihin. Ritarillisesti lupasin tälle oman vaahtokarkkini. Lähinnä sen takia, etten jaksanut kuunnella naisen vikinää. Jonna toimi lettuvastaavana ja loihti toinen toistaan hienompaa lättyä meille nälkäisille vaeltajille. Jullekin yritti onneaan, mutta tämän lätty meni aivan palasiksi. "Noh, ei sillä ulkonäöllä väliä, kuhan maistuu hyvältä!" Julle hymähti noukkiessaan letun riekaleita pannun pohjalta.
Illan päälle olin aivan puhki. Väsytti ja olin varmaan ensimmäisiä, jotka kömpivät telttoihinsa nukkumaan. Muutama kuulosti vielä aamuyöstä roikkuvan nuotion ääressä höpöttämässä niitä näitä... Aamulla kyllä huomasi, ketkä olivat valvoneet lähes koko yön....
|
|
|
Post by Inna on Aug 5, 2016 17:43:09 GMT 2
Kiristin Pinkien vyötä ja nousin sitten selkään. Suurin osa porukasta oli jo valmiina, joten ei kestänyt kauaa, kun pitkä jonomme lähti liikkeelle uhkaavasta sateesta huolimatta. Olin pukenut sadetakin ylleni, mutta minulla oli sen verran kuuma, että varmasti jossain välissä matkaa ottaisin sen pois. Pinkie oli tavalliseen tapaansa herkällä tuulella ja kulki reippaasti eteenpäin. Pidin Jonnaan ja Eetuun sopivaa välimatkaa pidätteillä – tuntui, että aina kaksikko oli minun edessä menossa. Ravipätkillä annoin Pinkielle hieman enemmän tilaa ravata ja käynnissä hain sitten välimatkaa shettikseen.
Lammen rannalle päästyämme laskeuduimme kaikki selästä. Löysäsin Pinkien vyötä parilla reiällä ja sidoin tamman oksaan Kiaran viereen. Sitten istahdimme syömään välipaloja ja juoruamaan. Ennen matkan jatkumista päätin parin muun kanssa käydä virkistäytymässä järvessä ensin ilman hevosia ja sitten kun vaatteet olivat jälleen päällä, pääsi myös Pinkie kahlaamaan. Tamma ei ensin tahtonut mennä veteen, mutta lopulta seurasi Villaa ja Jannicaa. Jätin sadetakkini nyt pois päältäni, kun jatkoimme matkaa reippaassa tahdissa. Pinkie korskahteli ja nuorikko tuntui nauttivan pidemmästä maastolenkistä.
Sain aina välillä huomata sadekuurojen takia, että minun olisikin pitänyt pitää sadetakki päällä, mutta se ei nyt haitannut. Sari ja Markus odottelivat meitä leiripaikalla pakettiauton kanssa. Kaksikko oli tuonut meille purtavaa ja leiritarvikkeet. Mitä sitä turhaan niitä kantaa mukana ylimääräisenä painona? Julia ja minä jaoimme teltan, jonka myös pistimme yhdessä pystyyn. Siitä meinasi syntyä kolmas maailmansota – joka selvästi oli kaikille muille viihdettä – mutta yllättäen teltta oli pian pystyssä! Otimme telttaan suojaan hevostemme varusteet, etteivät ne kastuisi enempää.
Vaihdoin itsekin puhtaat vaatteet ylleni, jonka jälkeen liityin muiden joukkoon syömään Sarin tekemään pyttipannua. Sen jälkeen söimme pullaa ja joimme kahvia. Hetken sulattelujen jälkeen nappasimme hetken levänneet hevoset takaisin töihin. Sujautin Pinkielle riimun tilalle sen suitset ja nousin kannolta tamman paljaalle selälle. Suuntasimme porukalla niitylle pelailemaan ratsastuspelejä hetkeksi aikaa – me emme pärjänneet Pinkien kanssa oikein missään – jonka jälkeen hevoset laitettiin takaisin tilapäistarhoisinsa.
Lettujen lisäksi söimme vaatokarkkeja nuotion äärellä ja iltaamme nuotiolla kuului myös jo perinteiset kummitustarinat. Julia pelotteli erityisesti hieman uudempia ihmisiä, mutta minua lähinnä nauratti naisen yritykset saada ihmiset säikkymään. Myös monet muut ryhmäläisistä yrittivät kertoa kummitustarinoita. Huomasin Samun tuhahtelevan ihmisten turinoille tylsistyneenä. Crowleyn läsnäolo tuntui rauhoittavan säikympiä ihmisiä, kun kömmimme telttoihin nukkumaan.
Yöllä rajun ukkosmyrskyn takia pysyttelimme hereillä ainakin Julian kanssa ja kävimme säännöllisesti tarkistamassa, että koko heppajoukkomme oli tallella. Hetken jo luulimme Rinon olevan kadoksissa, mutta mustiainen oli tarpeeksi hyvä maastoutumaan siihen aikaan. Myrskyn jälkeen palasimme nukkumaan ja nukuimmekin kuin tukit aamuun asti. Itse ainakin nuokuin, kun Mila herätti koko sakin aamuhuudoillaan. Juliakin mutisi jotain liian lyhyistä unista, kun kömmimme yövaatteissa pihalle. Yöllinen sade tuoksui nenään, kun istahdin pyyhkeen päälle kostealle tukille. Mila oli laittanut nuotioon jälleen valkeen, jotta saimme keitettyä kahvia oikein eräjormien tyyliin ja paahdoin siinä samassa itselleni pari leipää.
Aamupalan jälkeen oli aika laittaa leiri kasaan ja varustaa hevoset jälleen. Pinkie oli ainakin yöllisen myrskyn jäljiltä märkä, joten hinkkasin sitä pyyhkeellä kuivaksi. Varustettuani tamman odottelimme vielä muutamaa viimeistä. Nousin sitten tamman selkään ja matkamme jatkui takaisin Vaahterapolkuun.
Kaikille suuri kiitos vaellusseurasta ja ehdottomasti ens vuonna taas (ellei jo aiemmin)!
|
|
|
Post by jannica on Aug 6, 2016 19:48:17 GMT 2
Minivaelluksen minikuittaus
Kampesin itseni Villan selkään pihalla, tamma näytti hapanta naamaa, koska joutui jäämään porukan hännille vaellusjonossa, sehän olisi mieluusti mennyt etuhevosten joukossa, että olisi voinut laukkapätkällä oikaista toisten ohi.. Onneksi kaikkien hevosten ympärille oli kehkeytynyt kesäloman aikana sellainen "turvaverkko", että niiden läskien läpi ei mikään potku olisi yltänytkään. Kun kaikki olivat päässeet ratsujensa kyytiin alkoi pitkä ja kivikkoinen (kirjaimellisesti) tie kohti yöpymispaikkaa. Lenkin alku sujui nopeasti tottuneilta ratsukoilta ja ravailimme aina välillä. Vettä satoi kuuroittain, mutta onneksi suuri osa oli ymmärtänyt pukea päälleen sadetakit lähtiessä. Suoran laukkapätkästä meinasi kehkeytyä melkoinen fiasko, kun Villa ja muutama muu eivät halunneet laukata jonossa. Villa yritti parhaansa mukaan ohitella ja näykkiä edellä kulkijaa takapuolesta.
Välipalan jälkeen muutama (tyhmän)rohkea meni uimaan, vaikka tummat pilvet varjostivat koko tienoon. Aloin pelätä tosissani ukkoskuuroa, joita oli luvattu myöhemmäksi iltapäivälle. Villa kun ei ollut mikään maailman luotettavin ukkoshevonen. Matka majoituspaikalle sujui onneksi kommelluksitta ja pian olimmekin perillä. Meitä vastassa olivat jo Markus ja Sari, jotka toivottivat kaikki tervetulleiksi ja Sari lähti näyttämään tarhoja. Sen jälkeen oli vuorossa meidän makuutilojemme katsastus, elikkäs toisin sanoen telttojen pystytys. Samu tarvitsi hieman apua telttansa kokoon saamisessa, mutta muilta homma sujui Markuksen avustaessa ja valvoessa. Lapioimme pyttipannut suoraan muurikkapannulta ja jälkkäriksi oli vuorossa pullakahvit.
Ruoan jälkeen pelasimme ratsastuspelejä, kunnes hevoset (ja ratsastajat) väsyivät ja alkoi tulla hämäräkin. Laittelimme hiljakseen hevosia yöpuulle ja siirryimme sitten paistamaan muurikkalettuja, vaahtokarkkeja ja kuuntelemaan huimia, todenkuuloisia kummitustarinoita Markuksen säestämänä leirinuotiolle. Nuotio lämmitti aivan ihanasti ja toivoin, ettei vaellus olisi koskaan päättynyt. Aivan liian varhain oli kuitenkin aika mennä nukkumaan. Sade oli toisaalta tuonut paikalle inhottavat hyttyset, joita pääsi mukavasti turvaan telttoihin.
Aamulla kaikki olivat väsyneitä, koska kova sade ja ukkosmyräkkä olivat pitäneet kaikkia hereillä. Itse olin lähinnä pelännyt hevoseni puolesta, mutta onneksi kaikki löytyivät aamulla tarhoistaan. Syötyämme aamupalaa pannukahvin kera oli väsyneen porukan aika palata vielä mukavan pitkä vaellusreitti takaisin Vaahterapolkuun. Paluumatka oli oikein miellyttävä ja aurinko paistoi lähes koko ajan. Vasta talliympäristöön päästyämme taivaat aukenivat ja rankkasade kasteli koko porukan litimäriksi. Hoidimme hevoset pikapikaa, ne saivat jäädä sisään yöksi, koska edellisyö oli ollut niille kyllin rankka kokemus. Tyytyväisenä Villa jäi syömään iltapuurojaan, kun onnellisena vaihdoin tallikämpässä kuivat vaatteet ylle. Samu katseli niitä kateellisena, hän ei ollut muistanut ottaa vaihtovaatetta mukaan, mutta onneksi tallista löytyi kosolti fleecevilttejä..
|
|
|
Post by Julia on Sept 22, 2016 22:25:48 GMT 2
Vaikka sää oli kurja, oli tunnelma hurja. Kun muut laukkasi, Kiara vaan laiskotteli. Pysyttiin ainakin jonossa, sulassa sovussa. Välipalaa lammella nautittiin, samalla kun rupateltiin. Rohkeimmat uimaan pulahti, toiset varpaitaan liotella uskalsi. Kylmiä väreitä jäisestä vedestä sain, ja Kiaran vierestä lämpöä hain. Matkaa jatkettiin laukan että ravin, ja välillä huokaisimme käynnissä tovin. Leiripaikalla minua jo nälätti, onneksi Markus ja Sari kokkasi. Kauhutarinoilla pelottelin muita, vaikka itse enemmän pelkäsin noita. Innan kanssa teltta jaettiin, yöllä ukkosta säikähdettiin ja hevosten tilanne tarkistettiin. Aamulla tankkasimme ennenkun ratsaille nousimme. Hyvä sää vaelluksen kruunasi, kun joukko takaisin tallille matkasi. Siinä.
|
|