29.10.-12 - EnsiluntaIlma oli pakkasen puolella ja muutama sentti lunta maassa kun Vaahterapolussa hain Ninjaa sisälle. Nuorukainen oli täynnä virtaa ja pomppi narun päässä kuin vieterilelu.
”Etsä pentu viittis vähän rauhottua? Sä oot pahempi kuin Walma ja Dahlia yhteensä ja se on saavutus.” Walma ja Dahlia oli meidän talon kaksi pentukoiraa, jotka tuntuivat välillä olevan enemmän riesoja kuin koiria. Ninja pyöritteli korviaan pää pystyssä ja ei välittänyt pyynnöstäni mitään. Rahdattuani tamman talliin harjasin sen ja varustin. Olin aamusta käynyt rahtaamassa esteet maneesissa paikalleen ja nyt Ninjalle suojat jalkoihin ja rintaremmiin laitoin pikalukoilla olevan martingaalin kiinni. Ratsastan Ninjaa aika usein martingaalilla, mutta esteille se on välttämätön, muuten tamman pää kohoaa kattoon ja hypyt on sen mukaiset.
Maneesissakin oli aika kylmä ja kiitin toppaliiviäni, että edes pysyin jotenkuten lämpimänä. Alkukäyntien jälkeen otin ravia ja taivuttelua, hain tammaa työskentelemään tehokkaasti ja tasapainoisesti. Ravista lähdin hyppäämään pientä kavalettia, tamma kuumeni ja alkoi riekkua aika rajusti ja puolipidätteiden sijaan sain ottaa oikein kunnon pidätteitä, että tamma kuunteli. Muutaman hypyn jälkeen tamma rauhoittui ja sain siirtyä ihan pelkkiin puolipidätteisiin. Siirryin viereen rakentamalleni kavalettijumppasarjalle. Tulin alas selästä ja nostin yksittäiskavaletin jumppasarjan viimeisen kavaletin päälle pieneksi esteeksi. Nyt saisin hieman voimaharjoittelua Ninjalle. Ninjahan suoritti sarjan yllättävän hyvin, tamma on aika arka hyppääjä, mutta nyt sarja meni yllättävän rohkeasti vaikka Ninja vähän epäröi välillä ja viimeiselle esteelle se joutui ponnistamaan kunnolla ja käyttämään lihaksiaan. Hyppäsin laukassa vielä muutamia muitakin esteitä joita olin koonnut lyhyen radan muotoon. Ninja alkaa jo hallita esteelle tulon ja hyppäämisen sekä alastulon, mutta se ennen kuin se voi aloittaa kunnollisen esteratsun uran se vaatii lisää tasapainoa, lihaksia ja kehonhallintaa, se ei oikein tunnu olevan sinut itsensä kanssa.
Ostaessani Ninjaa, ihastuin sen hienostuneisiin ja irtonaisiin liikkeisiin sekä hyvään hyppytyyliin, josta silloin näkyi vain murto-osa, nyt tamman hyppytyyli alkaa päästä oikeuksiinsa ja näkyville. Liikkeet ovat edelleen pysyneet irtonaisina ja kivoina, ne ovat jopa selästä käsin kivat.
Estetreeni lopetettiin onnistumiseen ja ravasin vähän kentällä, jonka jälkeen tulin alas selästä, nostin jalustimet ylös ja irrotin ohjat suitsista ja pistin tamman kävelemään. Ninja on vähän hassu, jos sen laskee tuolla tavoin irti ja pyytää kävelemään, se kävelee. Toisinaan se saattaa jäädä tuijottamaan jotain, mutta kun vähän maiskuttaa, se lähtee taas haahuilemaan eteenpäin.
Sillä välin kun Ninja käveli, siivosin esteet pois kentältä. Vasta viimeisen tolpan kohdalla hokasin, että olisin voinut kysyä tallilaisilta, olisivatko nämä halunneet hypätä. Noh, ei voi minkään…
Otin ihan selvästi ajatuksissaan haahuilevan Ninjan kiinni ja laitoin ohjat kiinni, jalustimet alas ja vein tamman ulos. Nousin ulkona selkään ja lähdimme pienelle maastokierrokselle Ninjan kanssa, ulkona aurinko paistoi ja pakkastakin oli jonkun verran, mutta kyllä siellä pärjäisi. Olen muuten ihan varma, että hajotan vielä joku päivä lonkkani kun kiipeilen Ninjan selkään ilman jakkaraa.
Ratsastin maastopolkua pitkin metsässä, pohja oli roudassa ja melko kova, joten menin vain käyntiä. Polku päättyi pellonreunaan ja sänkipelto näytti kivalta, joten hyppyytin Ninjan yli ojasta pellolle. Teknisesti ottaen taisin rikkoa jotain lakia, koska ratsastaminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin ja pellolle meno tehtiin ilman maanomistajan lupaa. Pohja vaikutti hyvältä ja pyysin Ninjan ensin raviin ja siitä sitten laukkaan. Ninja vähän innostui ja pellolla kaahattiin oikein kunnolla, lumi vain pölisi. Aikansa remuttuaan Ninja rupesi rauhoittumaan ja siirtyi nätisti ravin kautta käyntiin.
Etsin tällä kertaa liittymän ja menimme Ninjan kanssa siitä takaisin tielle. Ravasin vähän matkaa ja sen jälkeen loppukäyntiä oli tarkoitus mennä. Kumarruin Ninjan kaulalle ja irrotin martingaalin pikalukot rintaremmistä ja kiinnitin ne yhteen. Ei olisi pitänyt, sillä variksen lentoon lähtö läheisessä puussa sai Ninja kilahtamaan ja se heitti pään ylös ja lähti täyttä laukkaa tallia kohti. Ei auttanut muu kuin hätäjarrutus, toisen puolen ohjasta kiinni ja kääntää tamma voltille, julmaa ja epäedullista, mutta ei sen voi antaa kaahata kahtasataa jäisellä pohjalla ilman hokkeja. Olisi heittänyt vielä nurin ja katkonut koipensa. Kyllähän se voltille kääntyi ja volttia kierrettiinkin sitten oikein reilusti, ennen kuin uskaltauduin lähteä sen kanssa takaisin päin. Martingaalin pistin kyllä kiinni. Tamma oli aivan loppu ja loppumatka mentiin päätä roikottaen, tamma oli ihan litimärkä ja suupielet vaahdossa, jota oli roiskunut ryntäillekkin ja satulankin ympäristössä oli vaahtoa. Yksinkertaisesti sanottuna se oli aivan kamalassa kunnossa.
Tallille saapuessani alkeistuntilaisia autettiin kohti maneesia ja Mila vilkutti meille ja näytti sen jälkeen hämmästyneen ilmeen ja levitti käsiään kysymykseksi, miksi hemmetissä Ninja on litimärkä ja aivan vaahdossa? Tamma köpötteli eteenpäin ja Markus tuli ottamaan sen kiinni, kuolaimista kiinni ja tamma pysähtyi siihen. Hyppäsin alas ja löyhäsin satulavyön sekä heitin jalustimet satulan päälle.
”Mitä pirua sä oot tän kanssa tehnyt? Oliko kovakin kiire?”
”Mulla ei, Ninjalla kyllä, varis uhkas syödä sen.” Vastasin hieman sarkastisesti ja Helena joka oli ollut menossa pitämään tuntia, vaihtoikin suuntaa ja tuli meidän luoksemme.
”Fuyu, mitä tää on? Ootko juoksuttanut Ninjalla maratoonin vai miksi se on tuossa kunnossa?” Itseäni melkein alkoi naurattaa, ehkä adrenaliinia tai jotain…
”En, varikset on vaan liian pelottavia sen mielestä, täytyi juosta karkuun kun tappajavaris meinas syödä sen… ”
”Olipa hauskaa, onneksi aloittelijoiden vanhempia ei ollut paikalla, ties mitä olisivat luulleet kun puolikuollut hevonen laahustaa paikalle. No niin, mä meen nyt tonne auttaan Milaa ja sä hoidat ton takaisin hevosen näköiseksi ja Markus takaisin hommiis, sulla on vielä muutama karsina jäljellä. ” – Helena totesi varsin helenamaiseen tyyliin ja marssi maneesiin.
Lähdin viemään Ninjaa pesarille. Pesarille heitin varusteet pois tieltä ja pesin koko hevosen. Hikiviilalla ”harjasin” Ninja puolikuivaksi ja kaksi loimea päällekkäin selkään ja karsinaan hevonen. Tarkistin jalat turvotusten ja naarmujen jäljiltä, mutta mitään vammoja kaahaamisesta ei näyttänyt olleen tullut. Hyvä vain, toivon mukaan ei mitään olisi mennyt rikki tai, että se huomen aamusta sitten ontuu tai jalat on tulikuumat, koska silloin se on sitten goodbye kisahaaveet.
Varusteet enää pesin puhtaiksi ja kuivamaan.
Kahvihuoneen sohva olikin sitten varattu kun sinne kerkesin. Ilona lepäsi pitkin pituuttaan sohvalla ja Kat, Sari, Eve, Petra ja Linda istuivat pöydän ääressä hiljaa kuiskien. Vedin itsellenikin tuolin ja kysyin, miten ihmeessä prinsessa on sohvalle uskaltautunut.
”Sillä on kuulemma pää kipeänä ja se tappeli justiin Helenan kanssa. ”Sari valaisi tilannetta.
”No se selittääkin Helenan ärtyisyyden. ”
”Nii, Helena oli ihan järjettömän vihainen kun se lähti, säälin aloittelijaraukkoja. ”Kat täydensi. Markus tepasteli juuri sisälle ja porukan hiljainen kuiske loppui kun napista painamalla. Markus katsahti meihin ja meni sen jälkeen herättelemään Ilonaa, jolloin Kat, Sari ja minä lähdettiin. Itse en ainakaan aikonut jäädä katsomaan miltä päänsärystä kärsivä Ilona vaikuttaa. Sari vielä heitti kitkerästi, että hankkisivat huoneen.
Kävin vielä Ninjaa moikkaamassa ja syöttämässä sille muutaman porkkanan, jonka jälkeen lähdin hipsimään kotiin.
Teillähän on vauhdikas maastoretki ollut. Mutta hyvä ettei kuitenkaan käynyt pahasti!