|
Post by Lispe on Apr 27, 2014 19:51:44 GMT 2
~ Lauantai 26.4.2014 Kisavalmisteluja ~ Aurinko paistoi silmääni, kun katsoin bussin ikkunasta ulos. Painoin katossa olevaa stop-nappulaa ja nousin ylös. Kiitin kuskia hypätessäni linjurista pois. Huomenna olisi kisat, joten Petran sanojen mukaan ‘’läskit lähtee ja niin pois päin’’- treenit jää välistä. Tänään pitää puhdistaa varusteet, pakata tavarat valmiiksi ja varmistaa Julialta, että kyyditys toimii. Saavuin tallin pihaan. Mila ja Jesse istuivat talon terassilla oluella. Pyöräytin vain silmiäni ja naurahdin, kun molemmat vilkuttelivat minulle.
Kello näytti seitsemää katsoessani taukohuoneessa olevaa kelloa. Tervehdin taukohuoneessa istuville hoitajille. Petraa ei näkynyt, joten marssin suoraan Hukkiksen luokse. Ori hörisi pehmeästi minulle, kun silitin sitä. ‘’Täällähän sie olet! Pelkäsin ettet tule ollenkaan valmistelemaan huomista, kun eihän me siitä olla mitään puhuttu’’, Petra iloitsi. ‘’No totta kai minä tulin!’’, nauroin ‘’Käyn ensin juoksuttamassa Hukkista kentällä. tuletko mukaan?’’, kysyin. ‘’Joo toki! Huikkaa sitten taukohuoneeseen, kun olet saanut sille kamppeet päälle’’, Petra käski.
Nainen katosi taukohuoneeseen, kun vedin Hukkiksen harjapakin hyllystä. Keräsin mukaani myös suitset, suojat ja liinan. Harjasin orin nopeasti ja pujotin turkoosit suojat Hukkiksen etujalkoihin. Irroitin suitsista ohjat. Hukkis otti kuolaimet helposti suuhun. Napautin liinan vasemman kuolaimen läpi oikeaan kuolaimeen. Avasin oven ja kävelimme ulos. Koputin ulkoa taukohuoneen ikkunaan ja avasin oven. ‘’Petra, tuo piiska!’’, käskin. Lähdin taluttamaan löntystelevää Hukkista kohti kenttää.
Ohjasin Hukkiksen vasempaan kierrokseen. Petra käveli pitkän raipan kanssa kentälle ja ojenti piiskan minulle. ‘’Jään katselemaan tuohon aidalle’’, Petra sanoi. Nyökkäsin ja päästin liinaa pidemmäksi. Parin kierroksen jälkeen heilautin raippaa ja käskin orin raviin. Hukkis laahasi jalkojaan ja hölkkäsi kuin kameli, joten komensin laiskamatoa reippaanpaan raviin. Liikettä näkyi vasta raipan kosketuksen myötä. Koko ajan sain maiskutella, jotta Hukkis ei hiljentäisi. ‘’Paiskauta sitä ihan kunnolla!’’, Petra huusi. Kävin tuumasta toimeen ja hieman ujosti annoin raippaa Hukkikselle. ‘’Eihän se edes tuntenut tuota!’’, Petra nauroi. Päästin raipassa ollen narun irti ja heilautin sitä ilmassa. Raipasta kuului kauhea näpäytys ja kyllä ori lähti! Hukkis ponkaisi ilmaan, teki pukin ja laukkasi hurjaa vauhtia liinassa. Sain rauhoitella ori hetken, ennen kuin saimme kunnollista ravia. ‘’Noniin! Hienosti. Vaihda nyt suuntaa’’, Petra kehui.
Vaihdoin liinan toiselle puolelle kuolainta. Käskin heti Hukkiksen raviin ja ori totteli hienosti. Parin kierroksen jälkeen hiljensin Hukkiksen käyntiin. Irroitin liinan ja kävelin kauemmaksi. Maiskutin ensin, mutta koska Hukkis ei liikkunut, heilautin raippaa. ori heilautti päätään, vinkaisi ja lähti liitoravia uralle. Kulmasta ajoin Hukkiksen laukkaan. Kun Hukkis viiletti Petran ohi, nainen kellahti selälleen ruohikkoon. Nauroin hulluna ja Petra kömpi ylös. ‘’Perskatin hevonen!’’, Petra mutisi. Juoksutimme oria vielä hetken ja sitten annoin Herran huokaista. ‘’Kävelytä sitä hetki ja vie sitten karsinaan’’, Petra ohjeisti ja lähti hiippailemaan kohti tallia.
Jätin oven auki kun menimme talliin. Irroitin suojat orin jaloista ja otin suitset Herralta pois. Otin Hukkiksen hali otteeseen syliini. Katsoin ulos, jossa aurinko värjäsi koivujen latvat punaisiksi. ‘’Käydäänpä Hukkis ulkona’’, kuiskasin orin korvaan. Huppäsin tennareissa mustaan selkään. Työnsin oven auki ja passitin Hukkiksen ulos. Ori suuntasi kuitenkin höristelemään Ullalle karsinan läpi, mutta pari käden lyöntiä persuksille auttoi. Ulkona Hukkis totteli jokaista apua, koska tammoja ei ollut lähellä. Kävelimme metsätielle josta käännyimme läheiselle niitylle. Annoin Hukkiksen laiduntaa vihertäviä heinänkorsia. Ori heilutteli häntäänsä ja pärski. Laskeuduin selälleni Hukkiksen takapuolen päälle. ‘’Tää on vaiettu rakkaus, josta ääneen ei puhua saa...’’ lauloin oih, niin kauniilla äänelläni. Katselin punertavalle taivaalle. Yltämme lensi kaksi joutsenta, joita Hukkis katseli ihmeissään. ‘’Eiköhän lähdetä takaisin tai Petra taas hätääntyy’’, nauroin. Ori ei ollut halukas lähtemään, mutta pienellä lahjomisella pääsimme liikkeelle.
Yllätyksekseni Petra ei ollut tallin ovella hätääntyneenä soittamassa poliisia. Laskeuduin vasta käytävällä ratsuni selästä. Käänsin orin suoraan pesupaikalle ja Hukkis meni sinne mielellään. Laitoin orille kuitenkin suitset päähän ja molemmilta puolilta kiinni. Huuhdoin Hukkiksen läpikotaisin jonka jälkeen letitin orin paksun harjan isolle letille. Pitää vain toivoa, ettei Hukkis saa päähänsä purkaa lettiä yöllä… Päästin Hukkiksen fleece loimi niskassa karsinaan höristelemään vieressä asuvalle Villalle ja lähdin itse varusteet kainalossa varustehuoneeseen.
Tylsistyneenä istuuduin penkille ja aloin hinkkaamaan koulusatulaa puhtaaksi. Irroitin jalustimet ja satulavyön. Tarkistin, että kisahuopa oli tarpeeksi puhdas. Lopuksi kiilloitin kuolaimet ja keräsin huomenna lähtevät varusteet kasaan.
Huomasin, että Hukkiksen satulahuovat eivät olleet puhtaimmasta päästä. Siispä tungin huovat koneeseen ja pyöräytin sen päälle. Petra saisi pestä myös loimet, mutisin. Lähdin taukohuoneeseen pakkamaan omia tavaroitani. Tungin siniseen ikea kassiin juuri pestyt ratsastushousuni, suomi-kypärän ja serkultani saaneen kisatakin sekä valkoisen paidan. ‘’No onkos kaikki valmiina?’’, Petra nauroi. ‘’Äläpä siinä yhtään virnuile!’’, sanoin. ‘’Julia, sinunko kyydillä me päästään?’’, varmistin. ‘’Joo, kyllähän te siihen mahdutte! Lähdetään puoli kymmeneltä’’, Julia vastasi. Jäin tallille vielä yhdeksään asti ja autoin Markusta jakamaan iltaruoat hevosille. Viimeisen kerran ennen lähtöäni varmistin, että kaikki tarvittava olisi valmiina ja Hukkis hengissä.
~ Hukkis & Lispe ~ 7HM
|
|
|
Post by Petra on May 2, 2014 23:24:23 GMT 2
2.5.2014
Lappasin paskoo kärryihin ihan kiitettävällä vauhdilla. Perjantain aamu oli valjennut vain hetki sitten, mutta olin pompannut ylös levottoman yön jälkeen ja lähtenyt tallille. Markus ei ollut vielä ahteriaan tallille raahannut, joten olin toimessani jo heittänyt molempien puolien porukalle ruoat nassun eteen ja tallissa kävikin rouskutus. Tietenkin omaan kuulooni kävivät vain yksäripuolen rouskuttelut, mutta uskoisin, että kaikki tuntiponskien puolellakin olivat nassu kaurassa. Hukkis väisteli minua, kun otin orin karsinasta märkiä kohtia ja kokkareita pois, Jimmyn karsinaan ei menisi kukaan sorkkimaan kun ori siellä olisi … Saatuani Hukkiksen karsinan valmiiksi heitin orin päähän riimun naruineen ja lähdin kuskaamaan ruokansa syönyttä herrasmiestä kohti tarhoja. Pujotin tarhan portilla riimun mustasta päästä ja nappasin mustasta harjasta kiinni, ohjaten suomipojan tarhaansa riekkumaan. Kirpeä aamuilma sai Hukkiksenkin persuukseen vauhtia ja ori menikin kunnon pukkilaukkasarjaa tarhan päästä päähän. Palasin talliin ja kurkattuani, että Jimmyllä ei ollut aamupalaa kupissa otin ohueseen, limenvirheään riimuun kiinni kimoutuvan morabin ja heitin toisenkin poitsun pihalle. Kulkiessani takaisin tallille päin näin Markuksen auton valot ja heilautin miehelle kättäni, ettei tuo minua miksikään hämärähiippariksi luulisi. “Mitäs sä jo tähän aikaan ylhäällä?” Markus heitti minulle kun menimme samaa aikaa tallille. “Ei oikee uni maistunu … ” mutisin, jolloi Markus virnisti ilkikurisesti. “Oliko Julia yökyläilemäs vai?” mies kysyi kärkevästi, silmissä ilkikurinen ja kiusoitteleva pilkahdus. Jätin miehen kysymykseen vastaamatta, ja ilmoitin vain, että hevosilla oli jo pöperöt, eli pian voisi heittää loputkin pihalle. Tosiaan, Julia ei ollut yötä, mikä oli harvinaista. Naikkonen oli lähtenyt keskiviikkoiltana kaverinsa mökille vappuilemaan ja raahaisi ruumiinsa Vaahterapolun tontille vasta huomenna. Minulla oli kamala ikävä blondia, mutta samalla syyllisyys kalvoi: vaikken ollut kuin nukkunut Antonion kanssa samassa sängyssä, juorut kulkivat ja paisuivat hieman turhankin nopeasti ja laajasti, varsinkin talliyhteisössä. Huuhkin Jimmyn karsinan puhtaaksi kikkareista ja märistä länteistä, huikaten sitten Markukselle, joka heitti juuri kaakkimuksia pihalle, että menisin Jimmyn kanssa kentälle juoksentelemaan.
Sanoista teoiksi, pian Jimmy pörhisteli karsinassaan korvat kevyesti luimussa. Harjailin ohutta karvaa nopein vedoin, yrittäen päästä mahdollisimman pian kentälle riehumaan arabiristeytyksen kanssa. Tungin Jimmylle suitset suuhun pienen taistelun jälkeen. Jimmy hieman kummasteli normaalia “tiukempaa” suitsitusta: lännenratsastusta varten hankitut suitset siirtyivät sivuun ja nyt Jimmyn nenää painoi turparemmi ja otsalla kulki koristeellinen V-otsaremmi. Kiinnitin liinan orin suitsiin ja lähdin taluttelemaan kimoutuvaa pikkuoria ulos tallista. Matkalla kentälle ohitin Milan kyhäämän pikkupihaton, jossa Kakru paraikaa kiusasi Vinskiä, joka kävi päälle yleisen syyttäjän tavoin. Pikkupojat nujakoivat, joka sai Jimmyn säikähtämään, mutta tähän varautuneena sain orista kiinni tiukemmin ja ouoliksi raahaten vein pikkupihattoa kärkkyvän Jimpulan kentälle. Jimmy kulki reippaasti pää matalalla ja häntä viirinä nätisti liinan päässä, välillä kärkkyen kulmia. Kävelyn jälkeen vaihdoin vielä kertaalleen suuntaa ja koitin ensin orin oikean kierroksen ravia, joka olikin aika … kamalaa. Hetken taisteltuani orin kanssa vaihdoin suunnan vasempaan, jossa ravi sujui huomattavasti paremmin. Vielä vasemmalla kierroksella annoin Jimmylle lisää liinaa ja nostatin länkkärillä laukan, joka irtosikin komeasti ja lennokkaasti. Morabilla oli hienot askeleet ja se kantoi itsensä arabianhevosmaisella ylpeydellä, mutta lopulta hidastin Jimmyn raviin ja vaihdoin käynnin kautta suuntaa, työstäen vielä hyvän tovin oikeaa ravia kävelytaukojen hidastaessa matkaa. Oikean ravin alkaessa sujua otin vielä hetkisen oikeaa ja vasenta laukkaa, painottaen oikeaa. Pian Jimmykin alkoi olla saanut päivän liikuntatarpeensa, joten hidastin herran askelluksen raviin ja myöhemmin käyntiin, antaen orin jäähdytellä omaan tahtiinsa. Jimmy olisi vielä jyrännyt eteenpäin, mutta rauhoittavien ääniapujen avulla lännenratsu hidasti tahtiaan ja lopetteli liikuntaa, antaen lihasten kylmetä vähitellen.
Talutin rauhallisemman Jimmyn talliin: turha luulo kuitenkaan, että Jimpula olisi jättänyt pikkupihaton kyttäämisen!
Otettuani Jimmyltä varusteet pois ja vietyäni ne satulahuoneeseen kännykkäni pirahti taskussa. Näytöllä vilkkui uuden viestin merkki ja napsautin viestin auki: “Moi! Voinko mä liikuttaa tänään Hukkiksen? (: - Lispe” Näpyttelin pikaisesti vastaukseni: “Joo anti mennä! Mä lähen käymään kaupungilla, en oo ehkä tallilla ku pääset tänne asti. Käyn laittaa noille heinät, ni ruokalevon jälkee voit liikutella (: “ En jäänyt odottelemaan vastausta, vaan tyytyväisenä tungin puhelimen taskuuni, kipaisten hakemaan heiniä poitsuille. Jimmy sai heinänsä karsinaan kun taas Hukkikselle roudasin heinät tarhaan, taputellen riimutonta oria.
Menin puolijuoksua sisälle, kipitellen yläkertaan märisevän kissani kulkiessa jaloissani. Haettuani pyyhkeen kipitin suihkuun, josta suihkunraikkaana tullessani vedin vaatteet yhä nihkeälle iholle, pakaten laukkuni pyöräytettyäni hiukseni nutturalle. Heitin laukun olalleni ja vedin astetta siistimmät kenkulit jalkoihini. Kipaisin vielä tallin kautta viemässä nyt jo ruokansa ahimeen Jimmyn tarhaan palloilemaan, sitten lähtien kohti bussipysäkkiä, tarkistaen sadatta kertaa, että minulla oli bussikortti mukana.
Kaupunkiin vievä bussi kurvasi samaan aikaan minun kanssani kulman takaa. Hyppäsin lämpimään bussiin ja istuuduin lähimmälle penkille. Kertasin ostoslistaa päässäni: lupaamani vappupalkinnot vapputapahtuman osallistujille, mässyä huomiseksi illaksi, ehkä joku vuokraleffa ja joku pikku lahja Julialle - vaikka Julia ei tiennyt vapun tapahtumista, ei se tarkoita etten voisi lepytellä häntä!
|
|
|
Post by Mila on May 5, 2014 21:37:38 GMT 2
06.05.2014 Talutin Hukkiksen tallille iloisesti hyräillen. Olimme eilen sopineet Jessen kanssa, että lähdemme käymään yhdessä maastossa ja kaiken järjen vastaisesti olin päättänyt ottaa ratsuksi Hukkiksen. Hormonihuuruinen ori ja kaunis tammaneiti ei varmaan ollut mikään järkevin parivaljakko maastoon, mutta noh… Olisipahan jotain äksöniä mahdollisesti tiedossa. Jesse jo harjailikin Danielaa käytävällä ja itse tungin mustan orin sen omaan karsinaan. Vaihdoimme pienet hymyt kun kävelin miehen ja tamman ohi. Käväisin nopeasti hakemassa Hukkiksen harjat varustehuoneesta ja lähdin puunaamaan oria puhtaaksi. Hukkis tapansa mukaan pyöri kuin puolukka pi… siellä jossain harjauksen aikana, mutta lopetti turhanpäiväisen touhottamisensa aina, kun komensin sitä napakasti. - Ongelmia? Jesse kysäisi. - Eii, tää on tätä normaalia arkea, huikkasin takaisin. Varusteet menivät orille suhteellisen vaivattomasti päälle ja olinkin pian valmis lähtöön. Kypärä päähän ja menoks! Talutimme ratsumme ulos tallipihalle ja itse jouduin käyttämään selkään nousemisessa apuna jakkaraa. Jesse nousi vaivattoman näköisesti Danielan selkään, mutta minä jouduin leikkimään apinaa että sain itseni kammettua Hukkiksen selkään. Hukkis pörisi ja hörisi Danielalle, mutta tamma ei korvaansakaan lotkauttanut orin suuntaan. - Mihinkäs te olette menossa? Inna kiljaisi nähdessään meidät tallipihalla. Perhana, kun sen piti tupsahdella paikalle aina, kun sitä ei olisi tarvittu. - No, sinne maastoon mistä oli jo eilen puhetta, vastasin ja hymyilin kämppikselle aurinkoisesti. - Niinhän se olikin… Inna mutisi. Lähdimme matkaan ja Inna toivotti meille vielä hyvät matkat. - Olkaa kiltisti, Inna huikkasi vielä peräämme. Hemmetin pässi. Ilma ei ollut mikään maailman kehuttavin tänään, mutta ei se haitannut. Ratsastimme rinta rinnan polkua pitkin eikä hevoset olleet moksiskaan, vaikka vastakkaista sukupuolta olivatkin. - Arvaa vaan saako taas kuulla kaiken maailman salasuhde teorioita kun Inna pääsee juoruamaan tästä meidän retkestä? naurahdin, kun talli katosi puiden taa. - Eikö niitä saa kuulla jo muutenkin? Jesse hymyili. - Mistä Inna on ylipäätänsä saanut päähänsä, että me vappuna… noh… Tehtiin mitä tehtiin. - Sillä on joku kuudes aisti! Se arvas melkein heti, että minä oon harrastanu seksiä, naurahdin hieman nolona. Tuntui oudolta puhua Jessen kanssa asiasta. Olimme yrittäneet olla mahdollisimman normaalisti tapahtuneen jälkeen eikä oltu puhuttu asiasta ollenkaan. Jesse hymyili minulle leveästi eikä virkannut mitään. Tunsin punastuvani ja ihmettelin, mikä minua oikein vaivasi. Olihan Jesse todella siis TODELLA komea mies, mutta en minä nyt mitään ihastumishommia saatika seurustelusuhteita halunnut. Turhanpäiväistä sontaa, sanon mä. Otimme parit laukkapätkät ja hevoset tuntuivat nauttivan viileästä ilmasta sekä meidän retkestämme. Hukkis oli kiltisti, kuten aina maastossa. Daniela hieman meinasi säpsyillä metsän ääniä, mutta huomatessaan ettei Hukkis niistä ollut moksiskaan, tamma rauhoittui. - Käännytäänkö takaisin? Jesse kysäisi, kun olimme ratsastaneet tunnin verran metsätietä pitkin. - Sopii mulle, vastasin. En kyllä oikeasti halunnut. Olisin halunnut jatkaa meidän retkeämme vaikka kuinka kauan. Oli mukava olla Jessen kanssa ihan kahdestaan ja jutella niitä näitä ihan rauhassa. - Kaduttaako sua? Jesse töksäytti yhtäkkiä. - Niin mikä? ihmettelin kunnes tajusin mitä Jesse tarkoitti. - Ei, ei mua kaduta. - Hyvä, Jesse huokaisi. - Ajattelin vain kun et ole pahemmin sen jälkeen minulle jutellut. En tiennyt mitä vastata, joten jatkoimme matkaa hiljaisuuden vallitessa. - Hei, viimeinen mutkassa on mätämuna, Jesse huudahti ja kannusti Danielan laukkaan, kun tulimme pitkälle suoralle. Eihän tankkimainen Hukkis sulavalinjaiselle ja pitkäjalkaiselle Danielalle pärjännyt - varsinkaan kun tamma oli saanut niin hyvän etumatkan. - Huijasit, murahdin, kun hiljensimme taas ratsumme käyntiin. Jesse virnisti leveästi, kuten aina enkä voinut olla hymyilemättä takaisin. - Mitäs nyt sitten? Jesse mutisi, kun talli alkoi häämöttämään edessäpäin. - Onhan meidän välillä kaikki ihan ok? - Totta kai, vastasin. - Kavereita? - Kavereita! Ehdottomasti. Meinasin kyllä sanoa kavereita luontaiseduilla mutten kehdannut. Ehkä oli parempi vain ettei menisi sotkemaan muuten niin lupaavasti alkanutta kämppäkaveruutta. Ja eihän sitä tiedä millon Jesse löytää oman kämpän. Tulimme tallille ja laskeuduin Hukkiksen selästä huomattavasti ketterämmin kuin olin sen selkään noussut. Talutin Hukkiksen talliin ja sidoin sen käytävälle, kun taas Jesse vuorostaan pisti Danielan karsinaan. Riisuin Hukkiksen varusteet ja paikalle pelmahtanut Inna lupasi viedä ne varustehuoneeseen. - Oliko kivaa? Inna vinoili samalla, kun harjasin Hukkista. Herra oli vissiin hieman väsähtänyt meidän retkemme aikana, sillä sitä tavanomaista pöljäilyä ei ollut havaittavissa. - Juu-u, vastasin. - Sehän on hienoa… Pysähdyittekö mihinkään puskaan halailemaan? Inna jatkoi uteluaan. - Ei! tuhahdin. - Idiootti. Inna meni utelemaan Jesseltä meidän maastolenkistämme ja minä jatkoin Hukkiksen puunaamista. - Oot sinä vaan ihan liian komea, lässytin orille joka hörähti pehmeästi. - Niiiin, taidat tietää sen itsekin. Lässyttelin Hukkikselle hyvän tovin ennen kuin laitoin sen karsinaansa syöpöttelemään heiniä. Jessekin laitteli Danielan varusteita omille paikoilleen ja Inna jatkoi paikalla norkoilemista sen näköisenä, kuin odottaisi meidän tekevän jotain “ihmeellistä”. - Minäpä lähden moikkaamaan Kakrua ja Vinskiä, tuumasin ja lähdin tallista jättäen Innan sinne seisoskelemaan yksinään.
|
|
|
Post by Petra on May 6, 2014 21:03:24 GMT 2
Taivalsin pihan poikki Hukkiksen roikkuessa riimunnarun nokassa pörhäillen itsekseen. Musta herrasmies saisi kohdata kesän parturin kautta, joten olin käskenyt Innan ottaa jo esille sakset ja muuta pientä kivaa. Kello ei ollut vielä yhdeksääkään, mutta olin jo ahkerana antanut kaakkimuksilleni heinät ja putsannut karsinat. Nyt oli siis edessä Jimmyn ja Hukkiksen liikutus ja Hukkiksen parturointi. Musta ori saisikin kunnon jenkkisiilin hieman pidemmällä otsiksella ja häntääkin voisi toki siistiä. Koska ori oli kuitenkin herkkä öttiäisille, ei häntää kovin lyhyeksi kehtaisi leikata. Päästessäni talliin, jossa Inna oli jo ottanut esille kaiken tarvittavan, näin Lispenkin kurkkivan hoidokkiaan. “Ai moi! Mitäs sä täällä näin aikasin?” hihkaisin tytölle samalla kun suljin ovea orin perässä. Hukkis oli kokenut klipattava eikä juuri pelännyt klippausta, mutten voinut olla kuin tytyväinen, jos saisin Lispenkin avukseni. Toki tänään parturoisin vain jalat ja siistisin pitempiä karvoja, joten eihän kokoklippaus ollut edessä. “Tulin vaa pyörimää tänne. Tarviitko sä apua, Inna jutteli että Hukkis sais mani-, pedikyyrin ja viel parturin ja hieronnan!” Lispe lateli naama pokerilla samalla kun Inna purskahti nauramaan. “Inna älä pilkkaa mun diivaa!” naurahdin Innalle samalla kun talutin Hukkiksen käytävälle. Hain käsiini narut, joihin kiinnitin Hukkiksen. Lispe kävi hakemassa oripojan harjat minun ja Innan naljaillessamme toisillemme jotain tarpeetonta. Mustan orin hoitaja pamautti pakin orin vierelle ja aloimme koko kolmikko puunata Hukkista. Orin ollessa tarpeeksi puhdas Inna laittoi minikokoisen klippauskoneen käyntiin ja minä nappasin sen naiselta siistien Hukkiksen vuohiskuopat ja jalat muutenkin. Myös vatsanalus koki siistimisen, jonka siisti orin ulkoasua jo huomattavasti. Laitoin koneen pois ja Lispe huikkasi saaneensa hännän selviteltyä. Hukkis alkoi olla jo kärsimätön siinä tönöttäessään, joten lahjoin oria parilla heppanamilla. Inna tuli pitelemään Hukkiksen päätä kevyesti kun itse otin sakset esille. Siistittyäni orin harjan olin varsin tyytyväinen lopputulokseen: otsatukka ei ollut symmetrinen mutta varsin kivan näköinen ja siiliksikin leikattu harja oli siisti ja käytännöllinen kisoja miettessä, joten nyt oli edessä enää hännän parturointi. Häntä tuli siistittyä ennätysajassa Hukkiksen ollessa jo lähdössä kilometrilenkille, joten pian pääsimme siirtämään herran pesukarsinaan. Suihkuttelin orin läpi Innan avustaessa. Lispe norkoili pesuboksin vierellä ja syötti parturoidulle Hukkikselle heppanameja ja kehui hienosti käyttäytynyttä poitsua vuolain sanoin - Inna oli erimieltä Hukkiksen iskiessä mononsa hänen varpailleen, jotka olivat naisen epäonneksi turvakärjettömät. Kun sain Hukkiksen pestyä kävin sen vielä viilalla läpi Innan ja Lispen hävitessä omille teilleen. Heitin orin päälle vielä kuivatusloimen ja jätin fleeceloimen orin karsinan päälle odottelemaan vaihtoa. Hukkiksen vein karsinaansa kuivattelemaan ja odottamaan iltasapuskojaan ennen kuin suuntasin kohti Jimmyn tarhaa hakemaan säikkyperseen sisälle ja liikkumaan hieman lännenratsastuksen merkeissä … // Aiiiii kamala kun tuli näin tönkkö Hyi. Tämäkin on nyt kohta kolme kk maannut kansion pohjilla hups ...
|
|
|
Post by Petra on May 8, 2014 19:26:14 GMT 2
Ilta oli jo pitkällä, kun pujotin viimeisenkin soljen kiinni ja ripustin Jimmyn suitset naulaan. Huomenna olisi edessä mestaruuskisat ja olin puunannut molempien hevosteni varusteet suorastaan säihkyviksi. Kaikki olivat jo lähteneet ja Eljaskin lopetteli juuri iltatallia. Pari kertaa olin pyörähtänyt tallin puolella pois satulasaippuan löyhkästä, mutta suurimman osan illasta olin puuhastellut hevosten tavaroiden parissa. Koska olin osallistunut Hukkiksen kanssa kahteen luokkaan ja Jimmyn kanssa yhteen, minun piti puunata kolme satulaa, kolmet suitset ja olin päässyt pesemään pyykkiäkin ihan tarpeeksi – siinä, kun olin aloittanut, niin pesuun olivat joutaneet kaikki hevosten loimet ja valkoiset kouluhuovat riippuivat paraikaa ulkona kuivumassa. Jimmyn estehuopa mylläsi yhä koneessa Jimmyn keltaisen fleeceloimen toverina kun suoristin itseni satulahuoneen lattialta ja laitoin tavarat paikalleen. Kurkkasin pesuhuoneeseen, jossa pesukone mylläsi viimeisiä kierroksia ja odotin muutaman minuutin, ottaen sitten tavarat pois koneesta. Läimäisin koneen luukun kiinni ja menin ulos ripustamaan loimen ja huovan kouluhuopien ja Hukkisten loimien kaveriksi. Eljaskin pääsi iltatallista ja lukitsi oven minun kipaistessa talolle, jossa minut vastaanottaisi toivon mukaan herkullinen iltapala ja sillee. Paskat, kyllähän sen tiesi että siellä oli pari leivänkänttyä, viinaksia ja kolaa jääkaapissa. Onneksi minulla oli nyt jakso amiksessa, joten pääsin syömään koululla loihtimiamme ruokia. Kotona ei erkkikään söisi ainakaan Innan keitoksia, tie minkä purkin sekoittanut rotanmyrkkyyn … Inna ja Mila jäivät marttakerhoilemaan vielä keittiöön samalla kun minä ja Jesse leikillämme toisiamme tuuppien portaissa painuimme yläkertaan nukkumaan. Jesse kiusasi minua, että kuinka rökittäisi piirtopäänsä kanssa meidät huomenna, mutta pamautin oven kämppikseni nenän edestä kiinni ja toivoin, että osuisin edes hieman – enkä edes onnistunut. Hmph. Vihaisesti tuhisten kaivoin rennommat kisavaatteeni kaapista ja ripustin ne vaatekaapin oven yläreunaan. Letitin hiukseni ja pinkaisin sitten alakertaan pikasuihkulle, ehtien juuri ennen Jesseä ja Innaa, jotka jäivät paukuttamaan ovea kiukkuisina – minä voitin tämän erän! Otin pikasuihkun vain enimpien hikien saamiseksi pois ja hiipparoin sitten mahdollisimman hiljaa vessasta, nähden matkalla Jessen. Inna päivysti suihkuvuoroaan keittiössä, joten vinkkasin Jesselle kädelläni suihkun olevan vapaa ja mies virnisti minulle, mennen sitten aivan lähelle vessan ovea. Karjaisin suihkun olevan vapaa juostessani portaita ryminällä ylös, jolloin kuulin Innan ryntäävän ylös keittiön penkistä ja kaatavan tuolinsa samalla, mutta pian kuulin kiroilutulvan kohdistettuna Jesseen. Innaa oli vain liian kivaa kiusata. Hyppäsin sänkyyni kiskottuani venyneen, liian suuren villapaitani ylleni ja nukahdin siihen paikkaan, vain herätäkseni siihen että kissani kiljui suljetun oven takana haluaan päästä sisälle.
|
|
|
Post by Petra on May 9, 2014 18:56:42 GMT 2
Heräsin pirteänä aamuun. Yöpöydälläni lojuva nokialainen informoi minulle kellonajan, joka vaikutti olevan siinä viiden kieppeillä ja pomppasin ylös ja tömistelin alakertaan. Suittsuani hiukseni nutturalle korkealle päälaelleni ja pestyäni hampaani laitoin teeveteni kiehumaan ja ryntäsin sitten takaisin ylös. Kämppiksiäni kyllä kävi sääliksi kun saivat joka ikinen aamu kuunnella tömistelyäni, mutta ei ollut minun ongelmani niin kauan ku kukaan ei tullut kuristamaan yöllä sänkyyn etten enää tömistelisi… ikinä. Eikumitä.
Muutkin saivat raahattua ahterinsa aamupalapöytään ja pöydässä kävikin ihan kiitettävä uho minun, Jessen ja Innan välillä, jota Mila seurasi naureskellen. Kellon lyödessä kahdeksan kaikki vetäytyivät huoneisiinsa Milaa lukuunottamatta - tallinomistaja lähti pihalle seuraamaan järjestelyjä ja naureskeli, että heti koulun päättymisen jälkeen tallille rymyäsi ovista ja ikkunoista hermostumaan ja hermostuttamaan hevoset ja Mila pääsisi nauttimaan heidän kiusaamisestaan.
Vedin päälleni vaaleanharmaat pillifarkut ja mustan, selästä avoimen topin, tunkien pukemisen lomassa kirjoja reppuuni.
Menin alakertaan reppu toisella olalla, jossa Jesse nuokkui pöydän ääressä lueskellen päivän lehteä. “Sä herätit mut rymistelylläs. Taas.” mies marisi minulle leikkisyys kuultaen kevyesti äänessään ja virnistin vain miehelle, kurkottaen sitten teemukia kaapista. Saatuani astian käteeni tein teeni valmiiksi ja hörpin sitä hyvän tovin, Inna tuskin ihan heti heräisi… Jessekin ehti lähteä töihin ja huikkasi minulle moikat ovelta. Ikkunasta katsoessani näin miehen ajavan pois ja jäin lämpimään keittiöön odottamaan, jos Inna ede kerran heräisi ajoissa.
Turha luulo.
Inna rymisteli jälleen kerran alakertaan kauhealla kiireellä ja usutti minutkin äkkiä autoon. Heitin vihreän takkini ylleni ja menin autolle samalla kun Inna kävi voitelemassa itselleen voileivän matkasyömiseksi/aamupalaksi.
---
Koulupäivä meni ohi nopeasti. Kaikki tiedot menivät päähän ja sieltä välittömästi ulos, mutta viimeinkin kello rätisi soimaan ja kirjojen paiskominen reppuun ja penaalien sulkemisen ääni täytti tunkkaisen luokan. Ryntäsin muiden mukana ulos luokasta ja ryntäsin melkein auton alle jääden Inna autolle, joka odotteli minua. Kisat alkaisivat viideltä, joten meillä olisi kiire - siis ihan aito ja oikea kiire. Inna ajoi Vaahterapolkuun juuri ja juuri nopeusrajoitusten mukaisesti ja kun viimein pääsimme tallille juoksimme molemmat talolle ja rymistelimme Jesseä moikkaamatta huoneisiimme vetämään kisavaatteita päälle. Itse vaihdoin farkut ja topin mustaan, kireään teepaitaan ja valkoisiin ratsastushousuihin. Etsin huoneeni nurkasta kisasaappaani ja vedin ne jalkoihini, ehtien juuri ennen Innaa ulos, sillä heitin epähuomiossa(ko?) oven Innan naamalle kopattuani kypärän ja hanskat mukaani. Tallissa Mila oli onneksi ottanut kisaavat hevoset jo sisälle ja hoitajat olivat juuri puunaamassa hevosiaan ja itseään. Päivän aikana löystynyt nutturani oli valunut niskaan, mutten ehtisi nyt korjata sitä, korkeintaa sitten kun molemmat orit olisivat hoidettu kuntoon. Aloitin tietenkin Jimmystä, sillä kisasin sen kanssa ensimmäisessä luokassa. Hukkiksen kanssa olisi vain pari viimeistä luokkaa, joten ehtisin jonkun avustuksella laittaa Hukkiksen valmiiksi luokkien välissä. Jimmy oli kauhuissaan hurjasta tahdista ja vikuroi karsinassaan ja oli silmät päässä pyörien ahtautunut nurkkaan. Rauhoittelin oritta ja harjasin orin rahallisesti, vaikka kuinka olisi kiire. “Inna, voitko tuua mulle Jimmyn kamat? Tarviin yleissatulan, semmonen vaaleenruskee ja sitte ne enkkusuitset. Satulahuopa on täällä et jos sen heität siihe alle!” kiljuin Innalle, joka kulki ohi sen näköisenä, ettei hänellä ollut tekemistä - Ulla seisoi sievät nykeröt niskassa karsinassaan ja vilkaisin Jimmyn ohutta harjaa. Saatuani Jimmyn harjattua läpikotaisin ja puhdistettuani säikyn herran kaviot kaivoin valkoisen lenkin taskuni pohjalta viime kisareissulta ja tein pienen, mutta sievät letin Jimmyn haituviin. Letti kulki orin niskaa pitkin eikä riippunut paljoa, mutta oli ainakin siisti ja hyvin onnistunut - kiireessä ja puolivahingossahan ne harjat saisi parhaiten. Käännyin, jotte etsisin Innan jos hän olisi löytänyt Jimmyn kouluvarusteet ja yllätyksekseni Inna tunki juuri karsinaan ja heitti satulan käsilleni. “Oot viimonen HeC-luokasta joka ei oo viel verkkaamas. Mä laitan tälle suitset. Kiva harja muuten” Inna huikkasi minulle kurotellessaan jo Jimmyn kolhoa päätä kohden samalla kun itse iskin satlan Jimmyn kapeaan selkään. Jimmy steppasi paikallaan ja näytti siltä, että saisi kohta sydänkohtauksen. Inna sai viimeisenkin remmin kiinnitettyä ja minä nappasin naista kiittäen Jimmyn kiinni, taluttaen puoliksi ravaavan Jimmyn pihalle. Inna roikkui toisella puolella satulaa kun hyppäsin selkään laittaen kypärän ja hanskat käteeni vasta selässä. Jimmy tuntui juoksevan altani pois ja mietin hetken, että miksei Jimmy ollutkaan laukkaratsu, mutta minun piti lähteä verryttelemään muiden mukana. Minua ennen oli onneksi ihan kiitettävästi porukkaa: Vika ja Huhu peräkanaa, sitten Salla, Tohveli ja Eetu ja minä. Minun jälkeeni olisi vain Kiara. En ollut tänään edes kunnolla ehtinyt moikata Juliaa ja se harmitti: olin niin törkeä kilpailuhenkinen, että hävitessäni mököttäisi seuraavat kolme päivää. Jippikaijee.
Ohjasin Jimmyn radalle muistellessani rataa. Jimmy oli eteenpäinpyrkivä ja pitkällinen koulutus oli tuottanut tulosta: nuori ori nosti päänsä ylpeästi pystyyn ja kulki edes hieman muodossa kun suitset vaihtuivat moninaruisempiin.
Rata oli ohi yhdessä hujauksessa ja jäin pyörimään siihen katselemaan Juliaa ja Kiaraa. Ja ei perskeles, niillähän meni hyvin. Siis oikeasti hyvin. Ja reilusti paremmin kuin minulla. Mutristin suutani, mutta onnittelin tietenkin Juliaa kun tyttöystäväni ratsasti ohi. Kiara yritti jäädä nyhväämään vähitellen rauhoittuneen Jimmyn luo mutta Julia laittoi Kiaran liikkeelle ja kaksikko meni tekemään loppuverkkaa ennen tulosten kuuluttamista. Vaikka olin katkera siitä, että Julia suoriutui minua paremmin, en voinut olla kuin iloinen ja pakahtumaisillani ylpeydestä kun Julia meni ja voitti häsäpetteri-Kiaran kanssa koko luokan! Itse tulin neljänneksi, mutta mitäs siitä. Saipahan Jimmy kokemusta.
“Luokka 2 on peruttu!” Mila kuulutti maneesissa ja tunsin veren pakenevan kasvoiltani. En ollut vielä loppuverkannut Jimmyä ja Hukkis ei ollut valmis, ei läheskään. Ja kolmosluokkakin oli pieni. Paniikissa hyppäsin alas morabin selästä ja tähyilin ympärilleni. “Lispe! Ootko missä luokassa seuraavana?” huusin hieman kauempana kuljeskelevalle Lispelle, joka oli ilmeisesti jo vienyt Huhun karsinaansa. “Seuraavaks vikas luokas. Mitenni?” Lispe kysyi, ilme epäilevänä. “Mulla on Hukkis iha puolvalmis ja on ihan kiitettävä kiire. Ni mietin, et haluisitko ottaa loppukäynnit Jimmyn kanssa? Jätät sen vaa sen jälkee karsinaansa, mä hoidan loppuun. Pliis?” anelin Hukkiksen hoitajaa, joka nyökkäsi virnistäen. “Oot mulle palveluksen velkaa” tyttö huikkasi minun pakenevalle selälleni. “Onnea muuten kolmossijasta!” huikkasin vielä olkani yli ja syöksyin Hukkiksen kimppuun.
En ole varmaan ikinä saanut hevosta valmiiksi niin nopeasti! Onneksi Inna oli tuonut minulle Hukkiksen kouluvarusteet huomatessaan viipymiseni ja heti kun Hukkis oli harjattu heitin vain varusteet selkään. Vilkaistessani puhelimen kelloa totesin, ettei minulla ollut hädän päivää. Hukkiksen pystyharja oli aika kätevä: nyt ei tarvinnut letittää tai tehdä mitään!
Nousin pihalla Hukkiksen koulupenkkiin ja kiitin Lispeä, joka kulki ohitseni Jimmyn kanssa. Korjasin asentoani satulassa ja ärisin kaakkimukselleni, joka hirnui ja oli ihan kisafiiliksissä. “Sä et jumaliste hypi kenenkään selkään! Ei haluta lisää Kiaroita!” älähdin Hukkikselle, joka steppaili allani ja hyvä kun pyyin edes selässä, kun Mara, Daniela ja Hukkiksen jälkeläinen toisessa polvessa, Ulla, menivät ohi. Toivottavasti musta ori ei kuitenkaan olisi Ullaan kajoamassa, insestiä, hyi…
Jokatapauksesa oma vuoroni oli viimeisenä kilpaillessani Juusoa, Jesseä ja Innaa vastaan. Vatsani muljahti jokaisen kohdalla ja olin varma, etten pystyisi edes nostamaan ravia. Kaikki sujuikin paljon kivuttomammin kuin mitä pelkäsin: Hukkis kulki kaula kauniisti kaarella muodossa, askeleet tarmokkaina ja samalla siroina ja lennokkaina. Hukkis kulki kuin itsekseen, kun tuttu rata jäi askel askeleelta lyhyemmäksi enkä voinut olla kuin tyytyväinen. Ravi meinasi kyllä hyytyä kerran jos toisenkin, muttei mitenkään hurjasti. Poistuimme radalta tyylikkäästi ja kapsahdin heti kentältä poistuttuamme Hukkiksen kaulaan ylpeänä. Ori oli kyllä ansainnut juuri niiiiiin paljon haleja ja herkkuja! Olin viimeinen, joten jäin vain odottelemaan kentän laidalle muiden mukana. Hukkis yritti jällen tehdä tuttavuutta erityisesti Maran kanssa, mutta menin hieman kauemmas päästelemään höyryjä orin kanssa. Tuloksia kuulutettaessa leveä virne nousi kasvoilleni. Me voitettiin! Kuljin radalle virne naamallani ja otin vastaan ruusukkeen, jonka Helena kiinnitti Hukkiksen suitsiin. Kyllähän olin kisannut Hukkiksen kanssa vaikka kuinka, mutta tutulla tallilla, tutu vastassa ja tutut katsomossa nostatti tunnetta hurjasti. Kunniakierroksella onnistuin mitä selvimmin tartuttamaan intoni Hukkikseen, joka teki ilopukin kesken matkan lähettäen minut kaulalleen istumaan hetkellisesti ennen kuin korjasin istuntani satulaan. Laskeuduin Hukkiksen selästä otettuamme hetken käyntiä ja tuomariston hävitessä ruokailemaan. Talutin Hukkiksen talliin, jossa Lispe odotti minua into piukeana. “Ai vitsi teillä meni hyvin! Onnea!” hoitaja hehkutti minulle. “Kiitti. Ja tosiaan kiitos tosta Jimmyn kävelyttämisestä vielä” vastasin virnuillen, parkkeeraten Hukkiksen karsinaansa ja ottaen varusteet pois, jättäen ne odottamaankarsinan ovelle.
Purin Jimmyn varusteista ja jätin herran sisälle odottelemaan - turha sitä oli enää ulos juoksuttaa, hermostuisi vain hälinästä pihalla.
Hukkiksen varusteet vaihtuivat nopeasti: koulusatula vaihtui estesatulaan, jonka alla oli turkoosin huovan lisäksi lampaankarvaromaani. Hukkis sai vielä martignaali ja päähänsä ori sai meksikolaiset, jotka tarjosivat vaihtelua orille kankien jälkeen. Suojia laittaessa Hukkis nosteli jalkojaan ja yritti peräti kerran purra minua, mutten vaivautunut muuta kuin kieltämään oritta.
Nostin jalustimet ylös ja kävelytin Hukkista maastakäsin tallipihalla, jossa koko vastustajakuntani juoksutti omia hevosiaan. Nousin hetken kuluttua ketterästi Hukkiksen selkään. Tasaiselle tallipihalle oli laitettu pari estettä: 70cm pysty ja matala ristikko. Hyppelin molempi Hukkiksen kanssa hetkisen ennen kuin luokka kuulutettiin alkavaksi. Olin Hukkiksen kanssa heti toisena vuorossa eikä rata ollutkaan erityisen onnistunut: kahden virhepisteen kera poistuin kentältä himena myrtyneenä, mutta koululuokan voitti ei saanut mieltäni maahan. Kävellessäni pois kentältä Hukkis rymysi lojumaan jätettyyn estetolppaan, joka oli kaatunut puolittain kentän aidan taakse enkä tajunnut mitään ennenkuin kuulin terävän kolahduksen ja Hukkis hyppäsi kolmella jalalla tolpan yli. Laskeuduin välittömästi selästä ja tajusin orin kolauttaneen jalkansa metalliseen pidikkeeseen. Vaikka orilla olikin suojat, eivät ne suojanneet etusoaa, jonka ori oli kolauttaen. Rauhoittelin Hukkista ja tunnustelin jalkaa. Se ei vielä näyttänyt kuin nirhaumalta, mutta kohta oli lievästi lämmennyt. Talutin Hukkiksen hitaasti talliin ja vein orin suoraan pesupaikalle.
Kiinnitin orin pesukarsinaan ja otin orilta suojat, satulan ja suitset pois vaihtaen suitset pikaisesti riimuun. Palautettuani tavarat paikalleen ja haetuani orin harjapakin käden ulottuville aloin tutkia Hukkiksen jalkaa. Hieman lämmennyt jalka ei vaikuttanut kovin pahalt eikä Hukkis ontunutkaan vaikka kuinka kyttäsin pihalla kävellessämme. Kyykistelin ja pohdin hetken orin jalan kohtaloa, johon ensin Inna ja myöhemmin Mila jäivät voivottelemaan oria. Minua harmitti ja suututti, että miten Hukkikselle aina kävi jotain - vaikka aina mollasin mustaa suokkia, se oli minulle henki ja elämä. Eikä tässä ollut kyse, että kisat jäisivät väliin vaan se, että kuinka kovin Hukkista sattui, vaikkei jalka nyt Hukkista vaivannutkaan. Milan lässyttäessä orille hieroin orin jalkaan hieman viilentävää linimenttiä ja laitoin pintelin päälle ja harjasin orin nopeasti läpi, kammaten orin pystyharjan märällä kammalla, jotta se olisi huomennakin pystyssä, jos edes kisoihin pääsisimme.
Mila jäi siihen norkoilemaan vaikka kuinka kauaksi ja lopulta jouduin huomauttamaan, että voisin siirtyä Hukkiksen kanssa, jolloin nainen pomppasi kuin sähköiskun saaneena avoimen harjapakin suuntaan ja kompastui siihen tai jalkoihinsa, suorastan pudoten Jessen avoimille käsivarsille. Tirskahdin hieman, kuitenkin taluttaen Hukkiksen Jimmyn seinänaapuriksi kasikarsinaan.
Palasin talolle autettuani iltatallin teossa. Kävin nukkumaan hermostuneena Hukkiksen jalasta mutta ylpeänä orien suorituksista: vaikka sijaa ei tullut kuin Hukkikselle, Hukkis ainakin yritti parhaansa esteluokassa ja Jimmy oli yllättävän rauhallinen ja hyväkäytöksinen koululuokassa. Oli minulle siunaantunut hienoja ponskeja, nih!
|
|
|
Post by Petra on May 10, 2014 18:06:56 GMT 2
Seuraava aamu oli yhtä sähläystä. Inna ja Jesse heräsivät, yllättävää kyllä, ennen minua ja pinkoivat heti suihkuun. Tuijotin huoneeni ikkunaa unisin silmin miettien syntyjä syviä. Lauantai-aamu oli kolea eikä minua huvittanut nousta. Nousin sängystä ja rymistelin alakertaan, löytäen yllätyksekseni Jessen odottelemasta. “No mitä hittooo, onko Inna tai Mila tähän aikaan hereillä?” älähdin miehelle. “Joo, Inna. Ihmeitä tapahtuu, esim se että Innalla on pienempi pistesaldo ku mulla” Jesse sanoi, huutaen loppuosan kuuluvaan ääneen, saaden Innalta älähdyksen suihkun puolelta. Vilkaisin kännykkäni kelloa todeten sen olevan vähän vaille yhdeksän. “Innaaaaa, onks Juuso siellä?” karjuin oven toiselle puolelle, saaden vastaukseksi vain kiukkuisen älähdyksen josta ei ottanut selvää. ”Ei oo. Siel se Juuso nukku Innan sängyssä ku yläkerras käväsin” Jesse sanoi minulle, mutta mutristin vain suutani ja valuin istumaan seinää pitkin. Kun Innalla vain kesti ja kesti, potkaisin lopulta turhautuneena ovea. “Petra rakkaani teet elämästäni harvinaisen vaikeaa” Inna nurisi päästessään kylpyhuoneesta. Naisen hiukset olivat vielä märät kun Inna pomppi yläkertaan mitä ilmeisimmin “herättämään” Juusoa. Päästin Jessen ennen minua suihkuun ja menin siksi aikaa tekemään aamupalaa. Tein itselleni nopeasti kinkkujuustovoileivän, teetä ja popsin puolikkaan appelssiinia. En ollut kyseisen hedelmän suuri ystävä, mutta pakkohan sitä oli totutella…
Jessen tullessa suihkusta menin itse peseytymään ja suihkusta tullessani vetäisin ylleni eiliset, valkoiset ratsastushousut, mustan pitkähihaisen ja siihen päälle vielä sinisenharmaan hupparin. Hiukseni löysivät tiensä jälleen nutturalle niskaan ja eteisessä vedin jalkaani vielä mustat ratsastussaappaat. Koirat juoksivat jaloissani kun hain kypärää mukaani, mutten päästänyt noita ulos: mistä sitä tiesi, mitä koiranelikko keksisi riehua. Hoitajia parveili ympäri tallialuetta ja monet näyttivät vievän jo hevosiaan sisälle. Itse en kiirehtinyt sen enempää, vaan hain oripojat sisälle kiireettömästi. Jimmy oli selvästi rauhallisempi kuin eilen ja palkitsin orin omenalla, jota kimoutuva lännenratsu alkoikin mussuttaa. Hukkis jäi karsinaansa tyhmäilemään ja hirnumaan yksäripuolen läpi kulkeville tammoille ja hyssyttelin oritta. Jimmy sen sijaan kyttäsi satulahuoneen liikennettä, kun harjapakit, satulat ja muut varusteet kulkivat jo vilkkaaseen tahtiin täydellä tallikäytävällä. Harjasin Jimmyn nopeasti ja nostin tutun satulan orin selkään. Hevonen hätkähti hieman, mutta pienen taputtelu- ja rauhoittelutuokion jälkeen kimoutuva morab rauhoittui ja saikin pian kitaansa nivelkuolaimet.
Julia tuli minun kanssani samaan aikaan valmiiksi, joten poistuimme tallista peräkanaa jutellen joutavia. Nousin pihalla selkään ja vilkaisin taivasta. Ratsastin Milan luo, joka jutteli juuri Catherinen kanssa. Kun omistaja ja Sallan selässä keikkuva hoitaja saivat juttunsa loppuun, avasin suuni. “Onks kisat tänään missä? Kun taivas näyttää siltä, et kohta tulee vettä iha kiitettävästi” kysyin, vilkaisten samalla harmaalle taivaalle. “Ollaan maneesissa, voit sanoo muillekkin. Et tänänä saa verkata kentällä” Mila vastasi minulle hymyillen, suunnaten sitten kohti maneesia paperipinkka kainalossaan. Nostaessani katseeni Jimmyn jouhista näin Helenan viittovan Milaa ärtyneen näköisenä, jolloin Mila pisti juoksuksi. Itse tein pienen kierroksen tallipihalle huikaten kaikille vastaantuleville, että verkka oli kentällä ja kisat maneesissa. Juoksutin myös ohitse jalan kulkevan Sadun viemään tiedon tallissa oleville.
Ratsastin tarmokkaan Jimmyn kanssa kentälle muiden sekaan ja lähdin köpöttelemään uraa pitkin lähestulkoon possujunamaisessa muodostelmassa. “Nyt kun meitä on näin paljon, ni mennäänkö sillee, että kävelevät sisäuralle ja ravia ja laukkaa ottavat menee täs ulkouralla? Monella taitaa olla jo hevoset aika kauan kävelly eikä täs nyt pysty oikee laukkaamaan, hyvä jos edes ravaamaa” sanoin kuuluvalla äänellä, kun kaksi uutta ratsukkoa pyrki possujunamme kyytiin. Muut myöntelivät ja nyökyttelivät ja uusimmat kentälle tulleen siirtyivät reilusti ulkouralta sisemmäs, minä muiden mukana. Ulkouralle jäi kaksi ihmistä, jotka ravailivat ja laukkailivat hetkisen ennen kuin tulivat sisäradalle ja seuraavaksi minä, Julia ja Tessa menimme ulkouralle ravaamaan. Ravattuamme hetkisen vaihdoimme koko porukka suuntaa ja otimme vielä hetkisen ravia ennen laukkaa. Jimmy pinkoi kokoajan joko Vian tai Kiaran persuuksessa, joten poistuin kentältä. “Mä käyn ihan tossa maastoreitin alussa laukkaamassa, tuun kohta takasin! Jos mua ei kuulu kun luokat alkaa ni tulkaa joku hakemaan!” sanoin, huiskasten muille ja lähtien ravissa maastoon. Menin pientä edestakaista lenkkiä ravissa ja laukassa, tietenkin käyntipätkillä. Saapuessani takaisin pihalle ehdin juuri ja juuri tulla maastoon johtavalta polulta kentän viereen kun Mila tuli maneesista. “Okei, kaikki Helppo Cee-luokan osallistujat tänne! Järjestys on … ootas missä se lista on … Tossa… Luna, Jonna, Catherine, Tessa, Lispe, Petra, Julia! Tulkaa ensin Luna ja Jonna te, aina ku joku tulee maneesista ni seuraava sinne, että kokoajan joku kulkee! Onnea kaikille!” Mila ohjeisti meitä kentän laidalta, jolloin Luna ja Jonna lähtivät kentältä maneesiin jännittyneen näköisinä meidän muiden toivotellessa onnea. Menin muiden mukana lämmittelemään kentälle, pääosin kävellen ja pitäen Jimmtn hereillä avuille. “Hei miten te tervehditte? Mä vaan heiluin jotai seläs kun Salla oli juoksemas alta pois enkä haluu säätää siel taas… ” Catherine kysyi meiltä, jolloin juttelimme omista tavoistamme rataa aloitellessa ja kävimme muutenkin läpi rataa ääneen. Yksi kerrallaan muut menivät maneesiin ja yksi korvasi aina edellisen ja kertoili, miten kullakin meni. Huhun kasotessa maneesiin valmistauduin henkisesti ja otin vielä parit peruutukset ennen kuin Vika palasi maneesista virnuileva Tessa selässään. Lähdin välittömästi ratsukon jälkeen kohti maneesia, jossa Mila piti minulle ovea auki. Jäin maneesiin jääneelle kaistaleelle seisomaan. Kaistale oli aidattu matalalla kouluaidalla ja aitojen sisällä Huhu meni juuri niin nätisti, että vatsani muljahti ympäri kerran jos toisenkin ympäri. Lispen palatessa radalta näytin tytölle peukkuja, kävellen sitten kouluradalle. Helena kajautti, että voisin aloittaa, jolloin aloitin radan sydän pamppaillen.
Jimmy oli yhtä reipas kuin eilenkin - ori liikkui hyvin, mutta orin säikähtäessä maneesin peilissä olevaa kuvajaistaan ravipätkä muuttui hypyksi sivulle ja lyhyeksi tappeluksi, mutta sain morabin onneksi pian hallintaan ja loppupätkä radasta sujuikin hyvin. Julia oli ilmestynyt tohvelonsa kanssa maneesiin kyttäämään suoritustamme. Näin Innan ja muutaman muun myöhemmissä luokissa kilpailevan katsomossa ja heti, kun pääsin radalta, Inna kumartui katsomosta tehdäkseen ylävitoset kanssani. Virnistin leveästi, mennen sitten pois maneesista, ratsastaen suoraan yksäripuolen ovelle ja laskeutuen siellä satulasta. Talutin Jimmyä hetken pihalla, mennen sitten sisälle. Otin Jimmyltä suitset ja satulan pois, heittäen orin rouskuteltavaksi pari vihreää omenaa. “Tooooosi hieno poitsu mulla… Jos kuule jäähdyttelet viel tarhassa… ” jutustelin pikkuorille, taluttaen sen sitten tarhaan nopealla tahdilla. Hukkis ei vaiktutanut ollenkaan turhautuneelta, vaikka oli ollut karsinassa jo melko kauan. Taputin orin lihaksikasta kaulaa ja kumarruin orin jalkoihin. Jalka oli aivan normaali, ei turvonnut tai mitään, joten päätin, että ellei ori ontuisi, menisin kouluokan ja pyytäisin, jos voisin hypätä hieman pienempiä esteitä - vaikka 50cm tai 60cm korkeita esteistä, ettei jalka alkaisi vaivaamaan.
Hukkis sai nopeasti kouluvarusteet päälle ja virkistyi huomattavasti. Ori hörisi minulle into piukassa, jolloin jutustelin orin kanssa niitä näitä. Moni muukin viimeisteli hevosiaan ja Inna kirosi Ullan harjaa ja kun siitä jotain naljaisin, kuinka helppo Hukkiksen harja oli, hän uhkasi vetää Hukkiksen lisäksi minutkin kaljuksi.
Kävelytin hetken Hukkista Innan kytätessä Ullaa kiinni pidellen, ontuiko ori. Kulku oli kuitenkin puhdasta, joten nousin orin selkään ja lähdin verryttelemään. Ori tuntui kyllä omalta itseltään ja kulki hienosti ja arvokkaasti, mutta jokin mättäsi. Pyysin montaa katsomaan, kulkiko Hukkis miten, mutta kun kaikki vaikutti olevan ok: ori ei välittänyt pätkän vertaa jalkaan koskemisesta ja kulki täysin ontumatta. Olin itse Hukkiksen kanssa ensimmäinen ja Milan kutsuessa kaksi ensimmäistä maneesiin lähdin reippaasti ja itsevarmasti liikkeelle.
Tuttua rataa suorittaessan pystyin keskittymään Hukkikseen täysin: tunsin, ettei Hukkis ollut samanlaisessa tarmokkaassa tahdissa kuin eilen ja tarkkailin tuomareiden ilmeitä: Mila, Helena tai Markus olisi kyllä huomannut, jos Hukkis ontuisi vähääkään tai muuten jalka kipuilisi. Rata tuli loppuunsa ja tiesin valmiiksi, ettei sijoille päästäisi vaikka muut kilpailijat mokaisivat pahastikin.
Kävelin Hukkiksen kanssa alkavassa tihkusateessa kentällä kunnes Mila huikkasi, että tulokset olivat tulleet. Menin maneesiin muiden mukana ja sain vahvistuksen epäilylleni: olimme tulleet viimeiseksi Hukkiksen kanssa. Mutta mitäs siitä.
Tuomarit menivät syömään ja tulisivat jälkeenpäin kokoamaan esteradan, jolloin lähdimme laittamaan hevosia hyppykuntoon, minä muiden mukana.
Menin Hukkiksen kanssa pesukarsinaan ja koitin orin jalkaa: se oli aivan normaalin tuntuinen eikä ori arkonutkaan sitä. Otin orin suiset ja satulan pois ja sidoin pesukarsinan vierellä olevat narut orin eteen, jolloin hevonen ei pääsisi karkaamaan minnekkään. Heitettyäni satulan ja suitset pois käsistäni karsinan ovelle tungin Hukkiksen eteen vesiämpärin, josta ori alkoikin hörppiä hetimiten vettä, jolloin taputtelin kerran mustaa kaulaa ja vein orin koulutavarat satulahuoneeseen ja toin mukanani Hukkiksen estekamat.
Hukkiksen saatua juotua laitoin orin päälle suitset, satulan sekä martignaalin. Suojia laittaessani heroskelin vielä hetken orin jalkaa, mutta koska en saanut mitään reaktiota, laitoin suojat paikoilleen ja talutin orin ulos sateeseen. Maneesin ovella oli pienikokoinen kyläkokous, jonka keskellä kuulin Milan huutavan, että maneesiin voisi kohta tulla lämmittelemään.
Maneesi oli jaettu kahtia. Itse esterata käsitti kolme neljäsosaa maneesista ja loppu oli lämmittelykäytössä. Muiden mennessä lämmittelemään kävin informoimassa tuomareille, että menisin Hukkiksen kanssa maksimissaan 60cm, sillä en halunnut rassata orin jalkaa liikaa.
Olin kolmas esteillä. Jaloistaan kompura Hukkis suoriutui normaalia matalimmista esteistä hyvin, vaikka yksi pysty kolahtikin maahan. Muuten meillä meni erittäin hyvin ja Hukkis vaikutti innokkaalta, joskin hieman liiankin riehakkaalta kulkemaan radalla, mieluiten pukkilaukassa, kuten ori pariin kertaan yrittikin.
Kisapäivät olivat pian ohi. Tessa voitti mestaruuden ja yksityisenomistajat yhteenalsketussa pistemäärässä ja loppupäivä humahtikin ohi - hevoset rouskuttivat heiniä ja minä annoin hiiiienoille kisahepoilleni iltaruuat höystettynä ekstraherkuilla.
Kun viimein pääsin talolle muistin, että olin lupautunut kuskiksi, kun lähtisimme porukalla juhlimaan. Raahauduin yläkertaan ja kaaduin ratsastusvaatteissani sänkyyn, torkahtaen hetkeksi. Ja todellakin vain hetkeksi, sillä Julian hypätessä sänkyyni säikähdin täysin hereille.
Meni pitkän aikaa, ennen kuin sain vaatteeni vaihdettua, Julian hidastaessa tahtia huomattavasti. Kävimme molemmat vielä suihkussa ennen kuin suuntasimme takaisin huoneeseeni pukeutumaan. Kun olimme molemmat saaneet puettua päällemme siistit vaatteet, eli minä tummansinisen tuubitopin ja mustat pillifarkut matalilla korkokengillä ja parilla korulla viimeisteltynä ja Julian puettua lyhyt mekko ja reilusti korkeammat korot suuntasimme alakertaan meikkaamaan. Julia yritti penkoa ripsentaivutintani jostain, mutta kun sitä ei löytynyt, nainen ryntäsi etsimään sitä Milalta. Itse kuivasin hiuksiani peilin edessä ja niiden kuivuttua kiharsin hiukset löysille kiharoille. Meikkasin hieman normaalia enemmän: puuteri, luomiväri, rajaus ja ripsiväri olivat minulle paljon, mutta Julia tunki huulilleni myös huulikiiltoaan, jonka oli tuonut mukanaan. En tuntenut oloani erityisen mukavaksi topissa ja farkuissa, mutta kai se oli kestettävä. Suuntasimme alakertaan, jossa Inna piti juuri ristikuulustelua Milalle Jessestä. Tuhahdin ja käperryin Julia kainalossani sohvalle muiden viereen ja tungin Milalle viinaa kiinnostuneena juoruista. Sain myöhemmin myös kuulla, että saunakin olisi lämmitetty, mutta kun olin jo laittautunut ja käynyt suihkussa Julian kanssa niin totesimme vain, että tälläkertaa saunominen saisi jäädä väliin.
Baariin asti päästyämme meinasin kokoajan raivostua jollekulle, kun kaikki olettivat, etten itse haluaisi mennä mihinkään; “Petra, vahdi pöytää, me käydään vessassa/tupakalla/hakemas juomaa (haluutko sä jotain alkoholitonta?)/jnejne” ja siinähän minä istuin tunkkaisessa baarissa ja hörpin erilaisia limsoja ja vesiä koko illan ja vahdin tosiaankin sitä samperin pöytää Sarin seurana.
Päästyämme kotiin olin itse aivan valmis vain nukahtamaan ikkuna auki raittiin ilman saamiseksi, mutta puolesta halujani Julia oli täysin eri mieltä. Ei sitten.
|
|
|
Post by Lispe on May 10, 2014 19:17:24 GMT 2
~ Lauantai 3.5.2014 Kisat Aittohaarassa ~
Pakkasin Hukkiksen tärkeimpiä kamppeita autoon. Tänään olisi estekisat Aittohaarassa ja huomenna koulu, joten Hukkis yöpyi siellä. Molemmat kisakamppeet ja hoitovehkeet, fleece-loimi, ruoat… Julia oli luvannut kuskata meitä, kun hän itsekin olisi menossa sinne. Kun kaikki oli pakattu, oli aika hakea hevonen. Hukkis pyöri karsinassaan kuin viimeistä päivää, taisi Ukko tietää minne mennään. Orilla oli jo kuljetussuojat jalassa, joten hevonen tarvitsi vain taluttaa kärryyn. ‘’Jännittääkö jo’’, Petra hymyili tullessaan talliin. ‘’Vähemmän kuin Seppeleen kisoissa!’’ nauroin. ‘’Otappa sitten hevonen kiinni niin mennään’’, Petra sanoi ja lähti jo tallustelemaan ulos. Aukaisin oven ja Hukkis seisahtui suoraan eteeni. Nappasin orin turkoosilla riimunnarulla kiinni. Hukkis aluksi nosteli jalkojaan kuin kameli, mutta nopeasti muisti, etteivät kuljetussuojat syö hevosparan jalkoja. ‘’Se saattaa hieman jänistellä, mutta kyllä se sinne menee!’’ Petra muistutti. Otin taskustani porkkanan ja heiluttelin sitä orin nenän edessä. Hukkis astui etujalallaan rampille mutta peruutti heti alas. Petra maiskutteli takaa ja minä vedin edestä. Porkkana auttoi, mutta silti lastaaminen oli aika vaivalloista. Vihdoin ja viimein ori oli kyydissä ja pääsimme matkaan. Matka ei kestänyt kauaa ja pian olimme perillä. Puhelimeni kello näytti yhtätoista kun sain siihen viestin: ‘’Mä tuun kattoo niitä kisoja!’’ Viesti oli Veeralta. Vastasin siihen: ‘’Kiva, me ollaan jo täällä. Etsi mut sitten käsiisi, moikka!’’ En jäänyt odottamaan vastausta vaan nousin autosta ja lähdin Julian ja Petran perään. ‘’Heissan!’’ Inna tervehti meitä. ‘’ Tere! Minne me toi ori laitetaan?’’ Petra vastasi. ‘’Yksityisten puolelle, kolmoskarsina on vapaa’’, Inna ohjeisti. Julia jäi juttelemaan Innan kanssa kun me otimme Hukkiksen trailerista pois. Irroitin narun ja Hukkis peruutti ennätysnopeudella alas rampilta. Ori nosti päänsä ja päästi sieraimistaan kovan hönkäisyn. Hymyilin ja katsoin ylvästä oria. ‘’Alappa tulla sieltä’’, nauroin. Kiskaisin narusta ja Hukkis palautui takaisin maanpinnalle. Hukkis käveli koko matkan pää ylhäällä tarkkaillen ympäristöään. ‘’Se on aina tuollainen’’, Petra sanoi. Hymyilin vain vastaukseksi. Käänsin Hukkiksen karsinaan. Petra irroitteli kuljetussuojat orin jaloista ja vei ne sitten varustehuoneeseen tuomaamme laatikkoon. Rapsuttelin sillä aikaa Hukkista, kun Petra kävi hakemassa hoitotavarat. Yhteistuumin otimme Hukkiksen käytävälle ja laitoimme sen kisakuntoon. ‘’Tee sinä ne sykeröt, kun minä en osaa!’’ nauroin. ‘’Nää ei sit oo mitään kauneinta mallia’’, Petra huokaisi. Nainen alkoi selvittämään paksua harjaa, kun minä kiillotin orin karvaa. Vaihdoin vähän väliä juuriharjasta pölyharjaan ja toisinpäin. Hukkis pudotteli talvikarvaansa, joten harjaus ei ollut helppoa. Pyörittelin kumisualla koko hevosen läpi. Kun ori näytti edes jotenkin siedettävältä, suihkautin vähän hevosten hoitoainetta Hukkiksen lautasille ja mahaan. Herra ei pitänyt ideastani, joten korvat painautuivat luimuun ja takajalka nousi. ‘’Noh!’’ ärjäisin. Hukkis näytti suoraan sanottuna onnettomalta kun katselimme sitä vähän kauempaa. Korvat sivuilla ja pää matalana. ‘’Pitäskö noi sykeröt ottaa pois?’’ Petra mietti. ‘’No eii…. Huomenna tehdään sitten paremmat!’’ sanoin. ‘’Nyt on sinun vuoro hakea varusteet!’’ Petra komensi. Luikin hakemaan estepenkkiä sun muita varusteita. Petra karkasi juttelemaan muiden kanssa kun minä jäin varustamaan Hukkista. Liu’utin satulahuovan orin selkään. Lampaankarvaromaani tuli satulan alle ja sitten satula. Hukkis antoi kiristää satulan jo paljon paremmin, kun ymmärti, että kohta mennään. Suitset ori melkein nielaisi. Laitoin suitsista remmit kiinni ja aukaisin satulavyön uudelleen, sillä martingaalit piti laittaa… Huokaillen säätelin vielä viimeiset remmit. Tunsin sormet kyljissäni ja kiljaisten hyppäsin varmaan kaksimetriä ylös! Käännyin ja huomasin Antonion. ‘’Mitä sä täällä teet?’’ nauroin. ‘’Tulin katsomaan kisoja, hölmö!’’ Anton sanoi. ‘’ Jaa jaa, täällä sitä vaan kuherrellaan’’, Petra virnisteli. Näytin naiselle keskaria ja siirryin sivulle vaihtamaan kisatakin. Pienen hiljaisuuden jälkeen Petra astui Antonia askeleen lähemmäksi ja kuiskasi pojan korvaan jotain, varmaan luuli etten kuule heitä. ‘’Katsoo nyt’’, Anton sanoi vähän liian kovaa ja iski Petralle silmää. ‘’Jaa, mitä katsoo?’’ käännyin ja mulkaisin molempia. ‘’Ettää… Pitääkö hän minulle tunnin ensiviikolla’’, Petra mutisi. Näin, kuinka hän katseli muualle ja oli muutenkin vaivautuneen oloinen. ‘’Mä meen jo katsomoon’’, Anton sanoi ja heilautti kättään. Kun poika oli mennyt, katsoin Petraa. ‘’Nyt kerro!’’ käskin. ‘’Mitä?’’ Petra kysyi muka tietämättömänä. ‘’No en minä tiedä, mutta ei teillä ole puhtaat jauhot pussissa!’’ sanoin. Petra ensin kiemurteli kuin mato paikallaan ja sanoi sitten: ‘’Kohta alkaa verkka. Tule maneesiin viiden minuutin päästä!’’ Petra lähti juoksujalkaa pois paikalta. Veeraa ei vieläkään näkynyt, liekkö myöhästynyt bussista. Hyppäsin maneesissa Hukkiksen selkään. Kiristin vyön ja laskin jalustimia reiällä. Päästin Hukkiksen kavelemaan uralle. Kentällä pyöri meidän lisäksemme Julia Kiaransa kanssa. Siirryimme uran sisäpuolelle kun Julia lähti ravaamaan. Hukkis muistutti välillä hirnumalla kuka oli paikan kunkku. Siirryin parin kierroksen jälkeen raviin. Hukkis ravasi reippaasti ja sain ihan vähän pidätellä sitä. Maneesiin oli kasattu kaksi estettä, okseri ja pysty. Tallityöntekijä Elsi ja Mila minulle tuntemattoman hevosen kanssa kävelivät kentälle. ‘’Nyt voitte alkaa hyppäämään tuota pystyä. Muistakaa huutaa: tulen, ajoissa ennen kuin lähdette kohti estettä!’’ Elsi opasti. Tein pari laukkaympyrää ja vaihdoin sitten suuntaa. ‘’Tulen!’’ Julia huuti. Emme olleet lähelläkään estettä, joten en valittänyt huudosta. Käännyin kohti estettä ja huusin tulevani. Hukkis nosti jalkojaan laiskanpuoleisesti, mutta yli mentiin. Tulimme esteen myös toisen kerran. Hukkis hyppäsi paljon paremmin joten taputin sitä kaulalle. Mila ja Julia tulivat myös hevostensa kanssa esteet jonka jälkeen saimme Elsiltä luvan vaihtaa suuntaa. ‘’Tulkaa tässä suunnassa tuo okseri!’’ Elsi käski. Hyppäsin okserin vain kerran, sillä se meni niin hienosti. Ravasin löysin ohjin hetken ja tulin sitten pois maneesista. Vein Hukkiksen hetkeksi karsinaan, jotta voisin käydä etsimässä tukijoukkoni. Löysin Petran kentän laidalta katsomassa Milan suoritusta. ‘’Millon mun vuoro on?’’ kysyin. ‘’Joku kymmenen minuuttia. Käydään heittämässä sut selkään niin saat kävellä sen aikaa’’, Petra ohjeisti. Kävelimme kentän luona, kun minä yritin lyhentää jalustimia. Työntekijät nostivat esteitä jonka jälkeen olisi minun vuoroni aloittaa luokka. Huomasin Veeran ja Eemilin kävelemässä meitä kohti. Veera käveli heti taputtamaan Hukkista, mutta Eemil jäi taaemmaksi. ‘’Sori, mun piti oottaa toi mukaan’’, Veera nauroi ja osoitti Eemeliä. ‘’Joo. Mun vuoro on ihan kohta, kunhan esteet on nostettu. Menkää tonne Petran luokse’’, ohjeistin Veeraa. ‘’Okei, onnea!’’ Veera sanoi ja näytti peukkuja. Eemil ja Veera menivät Petran luo kun Armi tuli sanomaan, että voin mennä jo kentälle. Hukkis nosti laukan pukin kera. Keräsin ohjat paremmin kätösiini ja ajattelin radan nopeasti mielessäni. Ylitimme kaikki esteet omalla tyylillä eikä yhtään puomia tippunut! Hukkis olisi saanut olla vähän reippaampi, mutta olin tyytyväinen rataamme. Petra oli heti meitä vastassa. ‘’Se meni tosi hyvin!’’ Petra innostui. ‘’No jaa… Kyllä huomaa että tää on kouluratsu!’’ nauroin. ‘’Kävele hetki sen kanssa ja vie sitten karsinaan. Sitten sulla on joku tunti vapaa-aikaa, että voit kierrellä täällä’’, Petra sanoi. Tein työtä käskettyä ja heitin orin karsinaan. Anton tuli karsinan luokse ja onnitteli meitä hyvästä radasta. ‘’En nyt tiedä menikö se niin hyvin. Hukkis oli vähän laiska’’, sanoin. ‘’Äläpä nyt vähättele itseäsi’’, Anton nauroi. Samassa Veera ja Eemil tulivat talliin. ‘’Mitäs sun nyt pitää tehdä?’’ Veera kysyi. ‘’Hukkis saa levätä hetken karsinassa ennen palkintojenjakoa’’, kerroin ‘’Mennäänkö ostamaan kahvia ja pullaa?’’ ehdotin. Kaikki myöntyivät joten lähdimme taukohuoneeseen. Pujottelimme käytävän ja varustehuoneen läpi taukohuoneeseen. Myöhemmin kuitenkin tajusimme, että olisimme päässeet suoraan yksityistenpuolelta ulkokautta sinne. Jenna seisoi tiskin, tai oikeastaan pöydän takana. Pöydällä oli korillinen pullia, iso termostonkka, pillimehuja ja karkkipusseja. ‘’Mitäs teille saisi olla?’’ Jenna kysyi ystävällisesti. Astelin kohti pöytää. ‘’Yksi pillimehu ja pulla’’, sanoin. ‘’Kaksi euroa’’, Jenna pyysi. Ojensin kolikon naiselle joka laittoi sen pieneen laatikkoon. Nappasin pöydältä punaisen pillimehun ja pullan pahvilautaselle. Rojahdin sohvalle syömään ostoksiani. Veera istui viereeni ja pojat menivät pöydän ääreen. Syötyämme kiitimme Jennaa ja lähdimme ulos. Julia kisasi viimeisenä kentällä. Pisteiden laskun jälkeen olisi palkintojenjako. ‘’Kohta alkaa palkintojenjako, joten mun pitää mennä ottamaan Hukkis’’, kerroin. Muut lähtivät kentän laidalle katsomaan kun minä riensin uljaan orini luokse. Hukkis hörähti pehmeästi avatessani karsinan oven. Otin ohjat pois jalustimien takaa ja kiristin vyön uudelleen. Taluttaessani Hukkista ulos Petra tuli luokseni. ‘’Jos pääsette kunniakierrokselle, anna sen laukata reippaasti’’, nainen käski. ‘’Joo joo’’, nauroin. Petra punttasi minut selkään ja kävelimme kentälle. Asetuimme vierekkäin kun Inna, Armi ja Elsi supattelivat vielä jotain. Innalla oli lista kädessä, Armi piteli ruusukkeita ja Elsin kainalossa oli kukkakimppu. ‘’Kröhöm’’, Inna murahti ‘’ 50cm luokan tulokset ovat: kuudenneksi Julia ja Reckless Kirby, viidenneksi Mila ja LR’s Melkoinen Salla, neljänneksi Mila ja Ryste Den Ud, kolmanneksi Lispe ja Hukkareissu, toiseksi Julia ja Perilous Queen. Tämä tarkoittaa sitä, että Mila voitti ratsullaan K.B. Murheenkryyni! Armi jakaa jokaiselle ruusukkeen ja Elsi antaa voittajalle myös kukkakimpun’’, Inna kertoi. Hurrasin hiljaa mielessäni ja taputin muiden mukana. Kättelin Armia tämän laittaessa ruusuketta Hukkiksen suitsiin. Kun ruusukkeet oli jaettu ja Milasta ja hevosesta oli saatu kukkakimpun kanssa kuva, alkoi kunniakierros. Mila ojenti kukat takaisin Elsille ja komensi hevosensa laukkaan. Julia lähti seuraavana ja sitten me. Hukkis heitteli päätään ja korskui, taisi arvata että hyvin meni. Saimme vielä kaiuttimista marssi-musiikiin jonka tahtiin yleisö taputti. Hyppäsin alas orin selästä ja taputin sitä kaulalle. Petra säntäsi heti luokseni ja naisen perässä laahustivat Veera, Eemil ja Anton. ‘’Oho! Enpä tiennyt että tämä on estehevonen’’, Petra nauroi ja rapsutti kullannuppuaan. ‘’Onneksi olkoon! Hienosti meni!’’, Anton onnitteli. ‘’Juu, samat sanat’’, Veera nauroi. ‘’Tämän päivän kisailut oli tässä, huomenna uudelleen. Tuletteko te Veera?’’, sanoin. ‘’Kyllä me päästään!’’ Veera vastasi ‘’vai mitä?’’ tyttö jatkoi ja katsoi murhaavasti Eemeliä. Ei tainnut hirveästi hevosista tykätä… Eemil nyökkäsi. Veera ja Eemil lähtivät ja lupasivat huomenna tulla ajoissa. ‘’Laita hevonen karsinaan ja hoida se kuntoon. Menen katsomaan seuraavaa luokkaa!’’, Petra ohjeisti ja lähti sitten kohti kenttää. Oli siinäkin hyvä omistaja… ‘’Minä voin auttaa sinua’’, Anton hymyili. ‘’Kiitos’’, vastasin säreilevällä äänensävyllä. Veera ja Eemil lähtivät, mutta Anton jäi vielä. Anton piteli Hukkista sillä aikaa, kun otin orilta satulan pois selästä. ‘’Käydään vielä vähän tutustumassa maastopolkuihin maastakäsin’’, sanoin. ‘’Käy mulle’’, Anton vastasi. Vaihdoin Hukkikselle päitset ja nappasin sitten orin narunpäähän. Ilta-aurinko värjäsi puiden latvat oransseiksi. Kävelimme vierekkäin hiekkatiellä. Hukkis käveli pää ylhäällä, muttei kuitenkaan pomppinut ympäri kuin aropupu. Juttelimme Antonion kanssa enimmäkseen hänestä. Siitä kuinka hän oli käynyt viime kesänä Hollannissa ja että hän on kisannut paljon. Siinä ohella kerroin myös omista kokemuksistani. Kävelylenkki oli nopeasti tehty ja palasimme takaisin tallille. Viimeinen luokka oli menossa ja kello näytti vaille kolmea. Purin orilta vielä sykeröt, jonka jälkeen tökkäsin Hukkikselle nokan eteen lintin heinää ja liu’utin sitten karsinan oven kiinni. Veimme Hukkiksen varusteet varustehuoneeseen ja palasimme vielä sitten orin karsinan luokse. Antonin puhelin piippasi. Poika kaivoi kännykän taskustaan. ‘’Mun pitää mennä’’, Anton sanoi haikeana. ‘’No, nähdään huomenna!’’ sanoin. ‘’En pääse huomenna, pitää lukea kokeisiin’’, Anton kertoi. ‘’No höh… Tallilla sitten viikolla’’, naureskelin. Katsoin Antonia suoraan silmiin ja poika hymyili minulle. Anton kumarsi lähemmäksi suutani ja antoi sitten pienen pusun. Jähmetyin paikoilleni. ‘’Haittaako tää?’’ Anton kysyi hiljaa. En vastannut mitään vaan suutelin Antonia. Kerkesimme hetken aikaa kuherella karsinan edessä kun kuulin Petran äänen takaani. ‘’Jaa, vai tallaista peliä’’, Petra huokaisi. Melkein hyppäsin pois Antonista. ‘’Ööh...’’, mutisin. ‘’Nähdään ensiviikolla’’, Anton sanoi ja antoi sitten pienen pusun poskelleni. Poika karkasi tallista ja jäin vain naama punaisena siihen Petran eteen. ‘’Todellakin ööh!’’, Petra hämmästeli. ‘’No mitä mun tohon nyt pitäs vastata’’, sanoin. Petra vain pyöräytti silmiään. ‘’Tulin vain sanomaan että lähdetäänkö jo Vaahterapolkuun?’’ nainen sanoi ja tyynemmällä äänellä. ‘’Joo käy mulle’’, vastasin. Sanoin orille heipat joka hörähti minulle pehmeästi. Sitten lähdimme Petran ja Julian kanssa kohti autoa. ~ Sunnuntai 4.5.2014 ~
Hukkis hörisi kun avasin karsinan oven. Ori mutusteli vielä aamu heiniään. Kello oli puoli kaksitoista ja talli oli täynnä ihmisiä. Sidoin orin kaltereihin kiinni siten, että se saisi syötyä heiniään. Harjasin Hukkiksen siistiksi jonka jälkeen selvitin sen harjan eilisiltä sykeröiltä. Meillä ei ollut mikään kiire, joten kerkesin rauhassa tehdä orille uudet sykeröt. Letitin harjan kahdelletoista letille. Ori heilui edestakaisin, joten sain pari kertaa ärjäistä kunnolla. Kun pienet letit oli tehty, kieritin ne ylös. Tällä kertaa sykeröt onnistuivat ja ihailin työn tulostani. Samassa Petra tuli karsinan ovelle. ‘’Jaaha, sinäkö et muka osaa tehdä noita?’’, Petra virnisti. ‘’Noo… Kaipa nuilla uskaltaa mennä koulukisoihin’’, naurahdin. Petra alkoi tekemään Hukkiksen häntään kalanruotolettiä , - jonka hän kuulema osaisi vaikka silmät kiinni - kun minä puhdistin orin kaviot. Kavioiden puhdistus oli helppoa ja jalat nousivat helposti, joten oli aika heittää penkki selkään. Pyyhin pahimmat karvat pois satulahuovasta ja laitoin sen sitten satulan alle. Nostin penkin selkään vielä ilman satulavyötä. Nostin maasta melkein puhtaan vyön, joten harjasin siitä irtoavat hiekat pois. Hukkis antoi laittaa satulavyön helposti. ‘’Valmis!’’ Petra kertoi. Katsoin häntää. ‘’Hieno!’’ ihailin. Petra laittoi Hukkikselle suitset, kun minä kävin vaihtamassa paidan ja kengät. Palasin takaisin karsinalle ja lähdin sitten verkkaamaan orin. Hukkis olisi taipunut vaikka kaksinkerroin jos olisin halunnut! Kerkesin vain ajatella oikealle kääntymistä, niin Hukkis teki sen. Miksei tämä voinut olla kotonakin näin hyvä? Hukkis kuitenkin huuteli minkä kerkesi tammoille ja ehkäpä vähän muille oreille ja ruunille. Verkka oli nopeasti tehty. Lähtövuoroni oli viidentenä, joten jäin kävelemään tallin pihaan. Kävelin pitkin ohjin pihaton lähellä kun huomasin parkkipaikalla Veeran ja Eemilin. Onnekseni minun ei tarvinnut huutaa heitä, sillä Eemil huomasi minut. ‘’Moi, ethän sä kerenny vielä mennä’’, Veera sanoi. ‘’Taas te olitte myöhässä!’’ huusin ikään kuin suuttuneena. ‘’Sori...’’, Veera mutisi. ‘’Vitsi vitsi! Mun vuoro on kohta. Verkkasin jo’’, nauroin. Veera näytti kieltä ja lähdimme kävelemään kohti kenttää. Ravasimme Hukkiksen kanssa kentälle. Tulin tuomarinkopin molemmista suunnista, jotta Hukkis ei säikkyisi sitä. Istuin harjoitusraviin ja käänsin keskihalkaisijalle. Hukkis pysähtyi pienimmästäkin pidätteestä. Tervehdin tuomari-Innaa, joka nousi seisomaan ja kilisti kelloa. Hukkis ravasi reippaasti ja liitävästi. Pohkeenväistö onnistui täydellisesti. Rata meni mielestäni täydellisesti, lukuunottamatta Hukkiksen sähellyksiä. Taputin Hukkista radan jälkeen, kun kävelimme portille. Petra odotti portilla ja onnitteli meitä. ‘’Tuollainen se on aina. Kunnon hätäilijä’’, Petra nauroi kun kerroin miten Hukkis sähelti. Kävin ravailemassa ja menemässä loppukäynnit vielä maneesissa ja sitten lähdin purkamaan oria. Veera ja Eemil tulivat kertomaan, että he lähtevät, koska Eemelillä koski päähän. Sanoin heipat heille ja jatkoin Hukkiksen hoitamista. Harjasin Hukkikselta vähät hiet pois, jonka jälkeen aukaisin sykeröt ja hännän. Heitin mustalle orille fleece-loimen niskaan, vaikka Hukkis erityisen märkä ollut. Jätin orin huutelemaan karsinaan, kun vein varusteet pois ja menin katsomaan muiden suorituksia. Ennen palkintojenjakoa tajusin, että minun olisi pitänyt olla ratsailla! Sen verran kiire oli, etten enää kerennyt varustaa oria. Siinä toivossa, ettemme pääsisi kunniakierrokselle kärkijoukkoon talutin Hukkiksen kentälle. Inna kertoi tulokset ja huokaisin helpotuksesta. Tulimme Hukkiksen kanssa viidensiksi, joten ravasin Hukkiksen kanssa viimeisinä ympäri kenttää. Läähätin kuin koira tullessani pois kentältä. Olimme Aittohaarassa koko loppupäivän. pääsimme lähtemään vasta neljältä kohti Vaahterapolkua. Hukkis rymisteli alas ja huuteli, että kunkku tuli kotiin. Revin siniset kuljetussuojat Herran jaloista, jonka jälkeen talutin Hukkiksen suoraan tarhaan, jonne ori jäi mielellään vetelemään kiitoravia ja pukkilaukkaa. Kävelin autolle ja otin mukaani Hukkiksen satulan ja hoitotarvikkeet. Petra saisi kantaa loput. Asetin orin tavarat siististi paikoilleen hyllyihin. Petra tuli varustehuoneeseen Julia kainalossaan. ‘’Onko tässä kaikki Hukkiksen tavarat?’’ Petra varmisti ja laittoi suitset naulaan. ‘’On on. Pitääkö mun vielä tehdä jotain, vai voinko jo soittaa kyydin?’’, sanoin. ‘’Jos ori on turvallisesti tarhassa, sillä on heinää nenän edessä ja tavarat paikoillaan, olet vapaa’’, Petra nauroi. ‘’Hyvä. Mehän sanottiin Milalle, että laittaa iltaheinät Hukkikselle tarhaan täksi päiväksi. Sielä ne näkyi olevan’’, kerroin ‘’eli menen nyt. Heippa ja kiitos Julia kyydistä!’’ huusin kun olin jo tallin ovella. Pujahdin vielä hetkeksi heiniään mussuttelevan Hukkiksen tarhaan. Silittelin oria ja annoin sille pari heppanamia. Annoin pusun Hukkiksen turvalle ja lähdin sitten kohti bussipysäkkiä. ~ Hukkis & Lispe ~ 8HM
//Sunnuntaista tuli aika lyhyt, mutta inspis loppui kesken ei mulla mennytkään kun viikko tässä... //tää tarina ei siis liittynyt tohon ''Lauantai 26.4.2014 Kisavalmisteluja tarinaan'' en kirjottanu seppeleen kisoista koska tuloksia ei tullu
|
|
|
Post by Petra on Jun 4, 2014 11:58:29 GMT 2
28.5. Vihainen karjunta herätti minut mietteistäni ja nostin katseeni säikähtäneenä opettajaan, joka yritti vaijentaa luokkamme. “Tiedän tiedän että kaikki haluaisivat jo lomille, mutta huomasin vasta eilen että teiltä on se essee kirjoittamatta...” opettaja selitti edessä ahdistuneen näköisenä. Vilkaisin vieressäni istuvaa Nikoa, joka oli yhtynyt äskettäin muiden vitinään. Niko pyöräytti minulle silmiään ja sanoi, että meidän pitäisi kirjoittaa vielä essee kotona… seuraavalle tunnille. Älähdin kauhistuneena, haudaten pääni käsiini. Meni pitkän aikaa ennen kuin opettaja sai meidät taivuteltua kirjoittamaan esseemme ja pian saimmekin rynnätä ulos luokasta vaikeroiden ja valitellen. Itse matelin viimeisten joukossa, pääni pyöritellen ideoita esseetä varten. Matelin lämpimälle pihamaalle, jääden odottelemaan Innaa pihalle. Naisella alkoi jo loma, joten mistä sen tietäisi, vaikka olisi unohtanut minut… Huokaisten kaivoin kännykkäni esille ja aloin tekstailla Lindan kanssa niitä näitä. Olin juuri päättämässä tekstiäni kun Inna kurvasi parkkipaikalle Juuso etupenkillä, jolloin kävelin reippaasti autolle ja avasin takaoven, heittäen reppuni edelläni. Innan kysellessä koulupäivän kulusta, kuten aina, valitin vain esseen kirjoittamisesta ja näytin äärimmäisen myrtsiltä. Koko puolituntisen ajan kirjoitin vihkosta revitylle sivulle ranskalaisin viivoin kirjoitusta- ja kirjoitusjärjestystä. Puhelin toimi suurena apuna kirjoittaessani, miten Intian kulttuuri ja erilaiset varallisuustasot vaikutti koko kansan sekä yksilön mielenterveyteen. Päästyämme Vaahterapolkuun asti menin suorinta tietä huoneeseeni, heittäen repun sängylleni ja napsauttaen koneeni auki. Hyrisevän koneen näytön takana nukkui Naya, joten hissuksiin nostin näppäimistön syliini ja aloin kirjoittaa esseetä, silmäillen autossa kirjoittamaani paperia. Ei ehtinyt kulua montaakaan minuuttia kun Julia lampsi huoneeseeni ja heittäytyi vatsalleen sängylleni. Kohotin kulmaani katsahtaessani blondia. “Mitä teeeet?” Julia kysyi hymyillen. “Esseetä. Huomiseksi. ” vastasin, kääntäen katseeni kohti tietokoneen ruutua. Ajatukseni olivat katkenneet ja luinkin nyt tekstiäni läpi, kuullessani tirskahduksen. “Ai että ihan huomiseksi?” Julia kysyi, mutten vaivautunut kääntymään työni parista. “Joo, huomiseksi. Ja et nyt ala kiljumaan yhtään sitä että sulla alko loma… Mimmonen todistus muuten tuli?” vastasin, vilkaisten tyttöystävääni nopeasti, sormet tanssahdellen näppäimistöllä. Välillä klikkasin netin auki ja luin pätkiä erinäisiltä nettisivuilta. Julia selosti takanani todistustaan minun kuunnellessani puolella korvalla. Näpyttelin lisää tekstiä esseeseeheni sana sanalta, välilllä pysähtyen ja lukien tekstin läpi. “Julia, tuutko lukemaan? Oon tehnyt vasta yleensäki mitä toi kulttuuri on mielenterveyden kannalta mutta ...” pyysin Juliaa, joka nousi sängyltäni ja tuli lukemaan olkani yli tekstiä wordin näytöllä. Välillä blondi nyökkäili ja huomautti lauseiden epäloogisuuksista ja korjasin ne hetimiten samalla itse lukien siihenastista tuotostani. Kesken lukemisen tunsin Julian huulet niskassani ja tytön kädet kiertyneinä lantioni ympärille tuolin selkänojan ja minun väliini. “Julia, ei.” sanoin painokkaasti, yrittäen keskittyä tekstiin, epäonnistuen. Julia, kyllä. --- Vedin ratsastushousut jalkaan ja ylävartaloni peitoksi nappasin mustakeltaisen raitatopin, lähtien Julian perään, joka oli jo lähtenyt alas. Koppasin suljetun huoneeni ovella olleen Nayan kainaloon ja tömistelin rappuset alas, tavaten Innan tietävän katseen alakerrassa hänen makoillessaan sohvalla puolittain Juuson sylissä. Kämppiksestäni vältitämättä marssin ulos ja lähdin kävelemään kohti tallia. Tallilla laskin katin kainalostani taukohuoneen sohvalle ja lähdin sitten varustehuoneeseen, jossa olin törmätä Lispeen. “Ai moi!” tervehdin tyttöstä, joka kantoi juuri Huhun satulaa, olallaan roikkuen Huhun suitset. Sain pikaisen tervehdyksen takaisin, jonka jälkeen käännyin ja avasin oven Lispelle, kumartaen vitsilläni hovimestarin elkein. “Huhullako oot menossa? Mie en jaksa tänään Hukkista liikutella, mut jos sua yhtään huvittaa niin voit sen kanssa jotain säätää” huikkasin tytön perään odottamatta vastausta, pinkoen sitten hakemaan Jimmyn riimunnarun. Jimmy odotteli minua oritarhansa portilla kun kutsuin morabia nimeltä. Otin herrasmiehen nopeasti kiinni puuportin yli ja lähdin taluttelemaan herkkää oritta tallia kohden. Kesken matkan Jimmy päätti säikähtää tuulenpuuskan mukana kulkeutuvaa lehteä, mutta tästäkin luonnonkatastorodsita ja paniikinaiheuttajasta selvittyämme olimme vihdoin tallissa, jossa laitoin orin kiinni omaan karsinaansa, harjaten siron olennon läpi nopeasti. Minua ei huvittanut pätkän vertaa ratsastaa tänään, joten heitin vain Jimmylle vahvemman, vaaleanruskean jenkkimallisen nahkariimun orin päähän ohuen, limenvihreän tilalle. Talutin Jimmyn ulos riimunnarussa roikkuen, kuljeskellen maneesiin, jossa oli tyhjää. Virnistäen suljin maneesin oven ja menin sitten sulkemaan portit, jotka päästivät katsomoon. Jimmy kulki koko tämän ajan mukanani, mutta kun olin tarkistanut, ettei Jimmy päässyt sekoilemaan minnekkään vapaana ollessaan, päästin orin irti ja taputtelin hetken käsiäni pääni yläpuolella, jolloin ori lähti liidokkaaseen raviin pää roikkuen alhaalla. Annoin orin ravailla ja kävellä omaan tahtiinsa hetkisen, pari kertaa syöksyä laukkaankin kun herra säikähti jotakin. Kokosin itse pieniä ristikkoja ja pystyjä kentälle, maksimikorkeudessaankin ne olivat 60cm tienoilla. En ollut Jimmyn kanssa selästä hypännyt ikinä 50cm korkeampaa, mutta nostin puomia päättäväisesti ylemmäs ja hain sitten katseellani Jimmyä, sillä olin omaan mieleeni laittanut tarpeeksi esteitä hiekkapohjaa koristamaan. Jimmy nuuhki paraikaa maneesin kulmaa, jonne kävellessä Jimmy huomasi minut ja syöksähti raviin ja ravaili hetken hyvällä tahdilla pitkin kenttää, pari kertaa ottaen korkeamman askeleen pästäkseen pienten, korotettujen puomien yli. Jimmy vaikutti olevan innokkaalla päällä tänään, joten käveltyäni hetken ravailevan orin perässä se nosti laukan ja hyppäsi suoraan 60cm pystyn kentän sivussa. Kehuin Jimmyä hymyillen, jatkaen orin perässä rauhallisesti kävelemistä. Jimmy heitti välissä pari pukkia ja otti taas spurtin, näyttäen pääosin siltä, että kompastuisi kohta omiin kilometrikoipiinsa, mutta onneksi niin ei käynyt. Jimmy päästeli oikein kunnolla ja naureskellen mietin, miten en ollut ikinä koittanut laukkakilpailua Jimpulan kanssa … Jimmy hyppeli esteen toisensa jälkeen innoissaan ja olisi varmasti vielä jatkanutkin, mutta ilkeä omistaja päätti, että nyt saisi riittää ja otti hyppypomppukoikkaloikkijansa kiinni. Talutin Jimmyn ulos, jossa jäin kiertelemään tallipihaa saadakseni Jimmynkin hieman rennommaksi. Jimmy tuntui koko ajan lähtevän käsistä ja pursui yhä energiaa, mutta päättäväisesti kävelytin oritta pihalla melko pitkänkin aikaa, pysäyttäen Jimmyn sitten tallin seinustan viereen, etten olisi kenenkään tiellä. Tunnustelin orin kaikki jalat, todeten kaikkien olevan kuivia ja erinomaisessa kuosissa, joten taluttelin orin suoraan pihalle, jossa se jatkoi menoaan. Katselin hetken nopeasti kimoutunutta oritta, kääntyen sitten kannoiltani ja lähtien kävelemään kohti taloa. Minulla ei yksinkertaisesti ollut energiaa oikein mihinkään, mutta essee oli yhä kirjoittamatta ja se odotteli minua tietokoneeni näytöllä syytellen jos en sitä nyt jatkaisi. --- Julia käväisi myöhemmin illalla häiritsemässä rauhaani, mutta häädin tytön pois katsomaan muiden kanssa leffaa, luvaten tulla myöhemmin alas muiden seuraksi. Sormeni jatkoivat näpyttelyä tasaiseen tahtiin samalla kun puhuin eikä näpytyksen ääni keskeytynyt, vaikka kuulin Julian läimäisevän oven kiinni ja menevän alakertaan. Hetkisen mietin, suuttuiko nainen, mutta en jaksanut ajatella sen enempää joten jatkoin esseetä. Pääsin vasta reilun tunnin päästä alas asti. Venyttelin portaissa jäykkiä hartioitani ja könysin sitten Julian vierelle sohvalle. Blondi kyseli, sainko kirjoitukseni valmiiksi ja nyökkäsin, keskittyen kyseisellä hetkellä siihen, ettei Naya pitkine kynsineen raastaisi jalkaani auki syliini hypätessään. Onnistuin huitasemaan Nayaa hetken kuluttua senverran, että kattimus otti siitä nokkiinsa ja hylkäsi minut, käpertyen Jessen syliin. “Petturi” sähähdin kissalle suu mutrussa. Leffa loppui aikanaan enkä itse edes tiennyt, mikä leffa oli kyseessä, sillä keskityin pääosin hiuksillani leikkimiseen (=kaksihaaraisten etsimiseen) ja Julian kanssa kuiskintaan. Olisimme puhuneet normaalilla äänellä, mutta saatuamme jo pari kertaa niin kamalat mulkoilut osaksemme puhellessamme, että hiljensimme volyymiä asteella ja kuiskimme toisillemme, hihitellen välillä asioille x ja y. Julia alkoi ehdotella porukalle baarikierrosta, jolloin muistutin, että minulla oli huomenna koulua. Inna ja Julia tirskahtivat, jolloin pyöräyttelin silmiäni kesälomalaisille. Ei kuitenkaan mennyt aikaakaan, kun Inna keksi, että porukka lähtisi yömaastoon. Itse en ollut oikein senkään kannalla, mutta taivuttelun jälkeen suostuin ja lähdimme yläkertaan vaihtamaan vaatteita. Julia tuli perässäni kanniskellen nukkuvaa Nayaa vauvan tavoin, laskien sen sängylleni nukkumaan. Aloin kaivella vaatekaappiani samalla kun Julia etsi sänkyni alta jumpsuittiaan. Kummasti tytön vaatteet löytyivät täältä, useimmiten sängyn alta… Julia veti jumpsuittiaan päälleen kun itse kiskoin vaaleanpunaisia ruutuyöhousuja jalkaani. Yö oli viilennyt, joten vedin toppini päälle suurineuleisen villapaidan, joka oli minulle noin kolme kokoa liian suuri: olisin voinut tehdä itselleni kivan pikku teltan paidan sisälle. Käärin hihat siten, että sain käytettyä käsiäni ja nappasin Juliaa kädestä, johdatellen tytön alakertaan ja siitä talliin vedettyäni epämääräiset, vanhat tennarini jalkaan. Huomasin jumpsuitissa hyppivän Innan selässä repun ja yritin kurkkia, mitä hieman avoimessa repussa oli, myös kysellen sitä, saamatta vastausta. “Kiva et oot kuitenkin oppinu että se on surprise eikä suprise” naljailin Innalle joka väänsi englanniksi lausetta, samalla mennen Jessen ja Julian perässä yksäripuolelle Milan hävittyä hakemaan Meridaa. Hukkis könysi karsinassaan täydessä koomassa ja rapsuttelin leppoisaa oritta hetkisen. “No moi jätkä … Lähetäänkö kuule maastoon ...” jutustelin suomenhevoselle herätellessäni kyseistä otusta, huikaten Julialle, että toisi myös Hukkiksen tavarat. Julia kuljetti kuuliaisena tyttöystävänä minulle Hukkiksen suitset ja harjapakin ja kiitin vaaleaa tyttöä suukolla, kumartuen sitten pakin puoleen ja alkaen harjata Hukkista nopein liikkein hiljaisuuden painaessa ilmapiiriä. Muut hevoset olivat jo heränneet, mutta moni näytti nukahtavan hetkenä minä hyvänsä. Jimmy sen sijaan veti väkkärää ympäri ja sainkin pari kertaa hyssytellä kaltereiden välistä nuorta jänishousua. Orin silmät pyörivät täysin kimoutuneessa päässä, mutta morab rauhoittui vähitellen, kuitenkin pysyen karsinansa perällä epäluuloisen näköisenä. Saatuani Hukkiksen harjattua ja orin kaviot putsattua ja Jimmyn pysymään karsinassaan laitoin Hukkiksen päähän meksikolaismalliset suitset kolmipalakuolaimilla. Ori steppaili jo paikallaan ja hörisi ympärillä pörrääville tammoille, jotka olivat samaan reissuun lähdössä. Kiaraa, joka oli parkkeerattu Jimmyn karsinan eteen, kylläkin näytti kiinnostavan vain Jimmy, joka pysytteli yhä karsinansa perällä. Merida ja Daniela uskaltautuivat jopa tekemään tuttavuutta käytävällä, kun taas Ulla, Hukkis ja Mara olivat omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Saatuani Hukkikselle suitset päähän kävin vielä hakemassa koulusatulan ja etusuojat. Vaikkei Hukis suoranaisesti suojia tarvinnut, ori saattoi olla hieman kompura pimeällä, joten laitoin tummanpuhuvat suojat orin jalkoihin ja heivasin satulan mustaan selkään. “Onks siel ulkona kui pimiää? Ja kuin kauan ollaan? Mietin et laitanko mie tälle jottai heijastimia?” huikkasin talliin, saaden vastaukseksi, ettei heijastimia nyt välttämättä tarvittu. Mumahdin vastaajalle, vetäen samalla satulavyötä tiukemmalle. Avasin karsinan oven ja laitoin kypärän päähäni, jättäen remmit vielä auki. Katseeni osui Hukkiksen karsinan ulkopuolella olevaan kylttiin. “Hukkiksellaki meni just synttärit … 15.5. eli joku kaks viikkoa sitten? Aatelkaa, mun kauhukakara on jo 8!” naureskelin odotellessani muita. “Viikko ja kuus päivää!” Inna hihkaisi, jolloin pyöräyttelin silmiäni. “Inna, elä oo pilkun… halija” älähdin takaisin, talutellen sitten Hukkista Meridan ja Danielan perässä pihalle. Pomppasin pihalla mustan orin selkään ja menin suoraan perimmäiseksi, koska Hukkiksen kanssa nyt joutuisi menemään aina perälle. Vilkaisin eteeni ratsastanutta Juliaa ja virnistin ilkikurisesti. “Joo, mie ainakin tykkään paikasta, hyvät näkymät ja niin ees päin!” hihkaisin jonon periltä, saaden muun porukan höröttämään pimenevässä illassa. Juttelimme maastoreissullamme niitä näitä. Jutut koostuivat pääosin inside-vitseistä, sukkakettuilusta Julialle ja muusta epämääräisestä häröilystä. Mila huikkasi reilujen käyntien jälkeen, että ottaisimme ravia. Nostin Hukkiksen kanssa ravin viimeisten joukossa, jottei ori pureskelisi edellä kulkevasta Kiarasta palaa. “Juulia ja Klaara nyt vähä vauhtia tai me tullaan ja jyrätään teidät, vaik mie Julia tiiän et sie tykkäisit siitä että mie vähän jyräilisin …” älähdin edessä kulkevalle ratsukolle, mutta hyvä kun ehdin lauseen loppuun, kun Julia nosti sekasikiönsä kanssa laukan ja jätti meidät nielemään pölyä. Nostin Hukkiksella rennon, lavean laukan, antaen suokin mennä muiden perässä juuri omaa tahtiaan.
Matka johti yömaastoryhmämme uittopaikalle, jossa Inna alkoi kiljua meitä uimaan. Yritin itse ensin vastustella, mutta kun Inna keksi kostokeinoja meidän kaikkien varalle, laskeuduin Hukkiksen selästä ja kiinnitin orin tiukasti puuhun ja käärin yöhousujeni lahkeet polviin, lähtien juoksemaan kohti rantaa. Kahlasin hetken sääriä myöten jäätävän kylmässä vedessä muiden polskiessa vedessä. Etsin Juliaa katseellani kahluusyvyydestä. Olimme molemmat enemmän tai vähemmän uimataidottomia, joten muiden sukellellessa tiesin, että Julia oli joko vedessä kahlaamassa tai ei ollenkaan. Olin kääntymäisilläni kohti rantaa, etsiäkseni blondia, mutta samalla hetkellä tunsin käsien kiertyvän vyötyäröni ympärille ja tunsin Julian huulet omillani. Hymyilin tytölle irrottauduttuani pikaisesta suukosta, ottaen vaistomaisesti askeleen taakseppäin. Julia ilmeisesti nojasi minuun kevyesti, sillä seuraavaksi tajusin olevaniselälläni matalassa vedessä, kiljaisten hetkellisen kylmyyden ja kauhun vallatessa tajuntani. Julia oli säilynyt kuivana, mutta itse olin kömpelönä persoonana kaatunut päistikkää kylmään veteen. Julia nauroi minulle vedet silmissä samalla kun itse hyppäsin pystyyn ja juoksin kuivalle maalle. Olin onneksi ottanut villapaidan pois, joten heitin nyt kylmän, märän topin päältäni ja vedin lämpimän, kuivan villapaidan päälleni, hampaat kalisten. Vedin yöhousut jaloistani ja totesin, että villapaita oli onneksi tarpeeksi peittävä ja suuri, joten kävelin kohti muuta porukkaa, joka kömpi juuri rannalle. Inna kaiveli reppuaan, paljastaen sieltä teetä, kahvia … ja alkomahoolia. Itse nappasin teetä ja ryystin sitä vähintään kolme kupillista, sitten udellen, jatkaisimmeko piankin matkaa. Muiden myöntyessä ja sopiessa, että kahluuttaisimme vähän matkaa, lähdin itse hakemaan Hukkista, joka imuroi kesäheinää vatsaansa hyvällä vauhdilla. Irrotin Hukkiksen ja menin lähemmäs muuta porukkaa, jotka irrottelivat juuri hevosiaan puista. Muut kävelivät veteen kun itse pomppasin rantakiveltä Hukkiksen selkään, lähtien kävelemään rantaa pitkin. Hukkis kyttäsi kavereitaan vedessä, muttei astunut lähellekkään vettä, vaan päästi välillä hirnahduksia ja pää käännettynä kohti kahlaajia.
Muiden könyttyä vedestä ylös lähdimme kävelemään rentoon tahtiin tallille. Suokkiori käveli rauhallisesti muiden perässä Meidän edessämme ratsastivat Mila ja Juuso, jotka juttelivat niitä näitä, myös minun kanssani. Innan alkaessa suunnitella leivoksia, älähdin rykelmän perältä kämppikselleni. Julia ja Inna tosiaan olivat lomalaisia, toisin kuin minä ja Jesse… Ja Mila nyt oli aina tallissa.
Kesti pitkän aikaa ennen kuin pääsimme tallille asti, jossa pomppasin Hukkiksen jalasta, pudottaen samalla kenkäni kesken laskeutumisen. Saatuani tuhkimoleikit loppuun otin Hukkiksen mukaani ja vein sen jatkamaan ansaitsemiaan unosia, painuen sitten itsekkin nukkumaan. Hyvä kun pää ehti osua tyynyyn ennen kuin olin jo syvässä unessa…
--- 29.5.
Tuijotin kauhuissani kouluni ovia. Ovessa ei ollut mitään lappua, sisällä ei näkynyt ketään … Kurkin ikkunoista sisälle todeten, että koko koulurakennus oli tyhjä. Nyt kun mietin, tajusinkin bussin olleen turhankin tyhjä … Kaivoin älyluurini taskustani ja näpyttelin Julian numeron ulkomuistista. “Mikä päivä tänään on? Koulussa ei oo ketään?” sopersin, pienoisen paniikin värittäessä ääntäni. Paniikkini haihtui välittömästi, kun kuulin Julian purskahtavan nauruun. “Mitä?!” älähdin puhelimeen, vilkuillen samalla koulurakennusta. “Pff… Tänään on helatorstai… Sä olit niin innoissas kouluun eilen lähössä, että me, taisiis mä, Inna, Mila, Juuso ja Jesse pelattiin kaikki mukana...” Julia nauroi puhelimeen. “..... Ootte ihan perseestä. Jok’ikinen.” murahdin puhelimeen, jääden odottamaan kyytiä kotiin. Prrrrrrkl.
|
|
|
Post by Mila on Jun 4, 2014 22:15:57 GMT 2
5.6.2014Hukkiksen kanssa kokeiltiin onneamme tallin estekisoissa. Luokassa 80cm meille sentäs napsahti neljäs sija. Ei huonosti jättiläiseltä ja kääpiöltä!
|
|
|
Post by Petra on Jun 5, 2014 21:51:47 GMT 2
Heräsin jälleen kerran ensimmäisenä aurinkoiseen kisa-aamuun. Eiliset koulukisat muistuttelivat itsestään särkevin lihaksin, mutta uhmaten inhottavaa tunnetta pomppasin ylös sängystä ja vedin päälleni valkoiset ratsastushousut ja valkoisen kisapaidan. Otin käsivarrelleni roikkumaan tummansinisen kisatakkini ja römysin alakertaan, käyden vessassa laittamassa kevyen meikin naamaan (=puuteri, ripsiväri) ja pesemässä hampaat. Kampasin hiukseni ja heitin hiukset löysälle nutturalle keikkumaan ylhäälle päälaelleni. Koirat ja pari kissaa juoksivat jaloissani mennessäni eteiseen ja nappasin kaikki koirut hihnan päähän, avaten oven. Kissat juoksivat talon nurkan taakse peräkanaa oranssin- ja mustankirjavana möykkynä, kun taas koirat tempoivat jokainen eri suuntaan. Iines kulki kyllä ntisti vierellä, mutta kaikki muut repivät minua sivulle. Hölkkösin lyhyen matkaa koirien kanssa pellon laitaan, päästäen ne tekemään tarpeensa ja talutellen haukut sitten ulkotarhoihinsa mellastamaan. “Olen onnellinen, mitä sä luuuuulit~” lallattelin kuljeskellessani kohti tallia. Näin Stinan ja yllätyksekseni Eljaksen ovensuussa juttelemassa. “Huomenta! Ootteko te jo ruokkinu kaikki?” hihkaisin kaksikolle, jolloin Stina toivotteli minulle huomenet ja sanoi, että yksärit - lukuunottamatta Jimmyä ja Hukkista - oli ruokittu, samoin tuntiponskit. “No mie voin ruokkia vaikka noi mun kisakaakit. Ei noita muiden kisahevosia kehtaa, jos kuitenki jotain mittailen väärin...” ehdotin, saaden kiitokset Stinalta. Nainen huikkasi Eljaksen mukaansa siivoamaan karsinoita, jolloin itse suuntasin rehuvarastoon. Mitä ilmeisimmin muutkin hevoset oliva vasta hetki sitten saaneet ruokansa, joten Hukkis ja Jimmy eivät olleet ainakaan vielä nostaneet suurempaa hälyä. Heittelin pojille pöperöt ämpäreihin ja kippasin ne morabille ja suokille, taputellen hetken molempia, jättäen herrat sitten aamupalarauhaan ja suunnaten takaisin rehulaan, jossa aloin laittaa muille kisahevosilleni apetta. Krijoitusvirhe, tutummin Tuuve, Re-Spencer DON aka Sepi ja Surumetsän Joulunhenki alias Eetu eli Kakrun isukki olivat majoittuneet siirtotallin tyhjiin karsinoihin, joten ne saivat ensimmäisenä ruokaa eteensä. Tämän jälkeen suuntasin laitumilla majailleeseen tammalaumaani: Valovirta eli Valkku, Ainoa Kaunatta - Aino ja Hämäpirtin Lumileikki, lyhyemmin Leikki, olivat. Tammat tulivat hyvin toimeen ja olivat nytkin liimaantuneet portille yhdeksi suureksi rykelmäksi. Omien kaakkimuksieni lisäksi kasassa oli Valkun lapsonen Neela kun taas kauempana kyttäsi minullekkin hampaansa näyttänyt Ninja. Molemmat olivat Julian hevosia ja toisilleen tuttuja. Muita tammoja en pahemmin tuntenutkaan, lukuunottamatta Zikkaa, joka oli yhden miniHukkiksenkin maailmaan päästänyt. Laitoin pöperöt tammojeni eteen ja uskaltauduin tarjoilemaan aamupalan myös Ninjalle ja Neelalle, tuntien kaksikon syömistottumukset. Jäin portille venttailemaan, että omat tammani saivat syödyksi ja kaikki söivät sen, mitä pitikin. Eljas ja Stina juoksuttivat paraikaa hevosia pihalle, joten otin Valkun, Ainon ja Leikin kiinni ja nappasin Leikin ruokaämpärin mukaani, sillä hitaasti syövä tamma ei ollut saanut vielä kaikkea syötyä. Ei mennyt kauaakaan, kun olin siivonnut Hukkiksen ja Jimmyn karsinat ja tehnyt pikaputsauksen Tuuven, Sepin ja Eetun karsinaan, sillä herrat olivat kerrankin eläneet siististi. Kärrätessäni juuri viimeistä kottikärryllistä lantalaan näin Innan, Juuson ja Jessenkin ilmestyvän pihalle ja toivotin huomenet kolmikolle. Kymmenen aikaan alkoikin vilinä. Viimeisetkin kisaajat tulivat tallille ja koko Vaahterapolku lähestulkoon surisi kisaajia. Olin onneksi on jo aamulla varautunut tungokseen eilisestä oppineena ja kaikki orit olivat karsinoissaan kun taas tammat oli sitaistu tiukasti kiinni hoitopuomiin rinnakkain. Linda oli tullut tallille avustamaan minua puoli yhdentoista aikoihin ja oli nyt varustamassa ikisuosikkiaan Leikkiä. Hän oli viimeisen vartin metsästänyt Leikille pidempää satulavyötä, sillä nämä olivat Leikin viimeiset kisat ennen mammalomalle jääntiä ja pidempi vyö estesatulaan oli jäänyt kotiin. Nyt kuitenkin hienohelma huikkasi minulle, että Leikki oli valmiina. Vilkaisin kelloa ja totesin sen olevan puolenpäivän paikkeilla, joten nousin Jimmyn selkään, Lindan hypätessä Eetun selkään pihalla. Äitinikin oli tullut tallille vahtimaan pihalla olevia tammoja ja auttelemaan minua. Tähyilin Juliaa pihalta, mutten tyttöä nähnyt, joten ratsastin verryttely-alueelle, antaen Jimmyn vetristyä ja hypellen pari pikkuestettä. Radalle asti päästyäni tunsin Jimmyn hermostuvan. Siitä huolimatta lähdin suorittamaan esterataa. Kun sitten joku yskäisi katsomossa, Jimmy iski jarrut pohjaan ja siitähän vasta riemu repesikin, kun Jimmy loikkasi komeasti esteen yli ja vielä komeammin pukitti metrin verran ylöspäin. En kuitenkaan lentänyt selästä, vaan jatkoin radan loppuun ja lähestulkoon juoksin ruunan kanssa ulos maneesista. Pihalle päästyäni luulin Jimmyn rauhoittuneen, mutta mitä vielä: kun ohi menevä kärttyinen tamma heilautti turhan suurella liikkeellä Jimmyä kohden, ori lähti hyppimään ja pomppimaan pitkin tallipihaa minun karjuessani selässä haukkumanimiä. Liimaperseenä pysyin selässä, mutta sain pitkiä katseita osakseni. Lopulta kuitenkin Jimpula rauhoittui ja näin Lindan juoksevan kohti Eetun kanssa. “Sun vuoro on seuraavaks!” tyttö kiljaisi, jolloin pomppasin Jimmyn selästä. “Piä sie tätä!” huikkasin mustatukkaiselle ystävälleni, joka nousi Jimmyn selkään minun kavutessani valjakkohevoseni Eetun selkään. Rauhallinen herrasmiesori lähti köpöttelemään innosta piukeana kohti maneesia. Eetun kanssa rata sujui hyvin, vaikkei sijoille päästykkään. Olin käynyt muutaman kerran valmentautumassa Eetun kanssa ja oli tullut selväksi, että Eetu hyppäsi parhaiten, kun tiet olivat luotisuoria. Näinpä vauhti oli turhan hidas kun tein tiet niin hyvin kuin pystyin. Pienimmän esteluokan jäätyä taakse taputtelin tyytyväisenä kimoutuvaa suokkipoikaa, joka veti ruohoa kitaansa tallipihan vierustalla. Näin Lindan lähestyvän minua Tuuven kanssa. Ori tempoili ja viskoi päätään, päästäen kimakoita hirnahduksia. “Jimmy on tallissa. Mä haen sen heti ku oot menny Tuuven kanssa. Eli Tuuve - Jimmy - Eetu-järkässä.” Linda saneli minulle samalla kun roikkui Tuuven satulan toisella puolella. Ori pärskähteli ja hyvä kun paikallaan pysyi. Yliviivaa äskeinen, ori nimitäin steppasi ja heti kun nousin jalustimen varaan, ori lähti painelemaan eteenpäin. Huokaisten kävin joka kertaisen taistelun seitsemänvuotiaan kanssa: ei, me emme mene sinne. Kyllä, siinä on nätti tamma mutta sinä et ala mitään sekoilemaan. Ei, perkele ei, et pure mun jalkaa. Ei, älä tee noin. Jumaliste yksikin pukki vielä niin lähdet makkaratehtaalle. Taistelin urheasti orin kanssa loppuun asti, lähtien sitten kohti maneesia Lindan lähtiessä kohti tallia Eetun kulkiessa kiltisti perässä. Huokaisten menin maneesiin, aloittaen suokkihirviön kanssa radan. Rata Tuuven kanssa meni kotiharjoituksiin nähden yllättävän hyvin ja pian sainkin hypätä Jimmyn selkään, istua pukittelevan morabin selässä salamavalon räpsäistyä kuvan tyylikkäästä lännenratsustani ja pian tajusinkin istuvani kullanmuru-Eetun selässä voittajana. Virnuillen palasin radalta, melkein törmäten Juliaan, joka kävelytti juuri Kiaraa läheltä ovea. Julia onnitteli minua suu virneessä eikä lainkaan katkerana samalla kun hyppäsin Eetun selästä. Julia rapsutteli hyvän tovin Eetua: suokkiori oli hänellekkin tuttu. Seuraavan luokan alkuun oli hetki, joten hyppäsin Tuuven selkään, alkaen taltuttamaan suokkia. Linda vei juuri Eetua ja Jimmyä pois. Taisteltuani Tuuven kanssa hyvän tovin näin jännittyneen Lispen tulevan kentälle Hukkiksen kanssa. Hukkiksen siili oli laitettu nykeröiksi, saaden orin kaulan ja pään näyttämään aivan uskomattoman massiivisilta. Toivotin Lispelle onnea, samalla melkein pudoten Tuuven selästä kun herra päätti pukittaa. Tuuven kanssa rata meni aivan pieleen: ori pukitti ennen ensimmäistä estettä ihan kiitettävän matkan ja lähti hurjaan pukki/kiitolaukkaan. Kiroten oritta mielessäni istuin satulassa niin tiukasti kuin pystyin, väännellen tätä mamman kultamussukkaa siten, että oli lähellä, ettei ori rysähtänyt päin maneesin seinää. Kun viimein sain orin hallintaan, aika juoksi ja minä en ollut päässyt vielä ensimmäisenkään esteen yli. Palasin alkuun ja ohja tiukalla menin esteen… toisen… ja kolmannen tunsinkin selkänahoissani lentäessäni Tuuven kaulan yli esteiden sekaan. Karjaisin kivusta. Helena tuli auttamaan minut ylös ja vilkaistuani katsomoon näin monta huolestunutta ilmettä. Huokaisten vilkaisin Tuuvea, joka pukitteli ohjiinsa sekaantuneena pitkin maneesia. Ihanaa kun Tuuvelle tuli näitä päiviä. Mä niin tykkäsin. Joku oli onneksi sulkenut maneesin ovet ja sainkin Tuuven pian kiinni, kävellen raivoissani ulos. Aino olikin sitten ihan toista maata. Äärettömän nuori mutta todella lahjakas kouluratsu kulki perässäni. Jos tamma olisi ollut ihminen, se olis lallatellut iloisena ja seurannut minua virnuillen korvasta korvaan koko ajan. Nousin Ainon selkään, mielialani kohentuen välittömästi. Iloinen, nöyrä neiti liikkui allani vilkkaasti ja odottaen pääsevänsä radalle, joka menikin nopeasti, mutta koska Ainossa oli hieman häslääjän vikaa, muutaman pudotuksen siivittämänä. Seuraavassa luokassa olikin vain Valkku-mamman esitys, joka oli ehkä kaularadalla kaunis mutta esteradalle liidokkaat laukka-askeleet ja kootut ravit eivät sopineet. Voikko tammamamma oli jäänyt täysin eiliseen koulukisahuumaan ja sabinonkirjava paksukainen veteli esteet vähän niin ja näin, joka aiheutti meille viimeisen sijan. Yhdeksänkymmenen sentin luokassa taas Valkkukin heräsi, että ei hitto, tossahan on este ja sen voi ylittää! Moninkertainen mamma hyppi esteet kauhealla vauhdilla, mutta puhtaasti ja pian sain ravailal pitkin maneesia kunniakierroksen etunenässä. Leikki taas jäi hieman huonompaan sijaan ja mietiskelinkin, mahtoiko vauvamaha jo painaa. Kisoihin tuli ruokatauko ja kannoinkin Lindan ja äitini kanssa juotavaa koko konkkaronkalle. Olin juuri kaatamassa vettä Hukkikselle, joka laidunsi hoitopuomiin kiinnitettynä, kun joku köhäisi takanani. Suoristin selkäni ja vilkaisin takanani patsastelevaan mieheen. “Markku Koskivirta. Omistatko sinä tämän orin? Näytit äsken kisaavan sen voikon suomenhevosen kanssa ja minut ohjattiin sinun puheillesi” mies esitteli itsensä, tarjoten minulle kättään. Hämmentyneenä tartuin käteen ja ilmoitin tosiaan omistavani Hukkareissun. Nimi koputteli hetken mielessäni, mutta ajatukseni keskeytyivät, kun mies jatkoi jutusteluaan. “Niin, tuota, tosiaan olen tässä muutaman kuukauden etsinyt itselleni kisaratsua koululuokkiin ja olen muutamaan kertaan nähnyt tämän Hukkareissun ja todennut, että tässä on potentiaalia...” mies lateli, minun tajutessani nimi: Markku Koskivirta, kenttäratsastusvalmentaja ja jopa hieman nimekäs kyseisessä lajissa. “... no, miten on?” mies kysyi, jolloin ravistin päätäni. “Anteeksi, mitä kysyit?” vastasin pöllämystyneenä. “Niin, onko Hukkareissu minkäänlaisessa myynnissä tai voiko siitä neuvotella?” mies toisti, ei onneksi ärtyneen näköisenä. “Ei, ei tämä taida olla. Kun tosiaan itse tämän olen kouluttanut tälle tasolle, niin mielelläni myös pitäisin tämän helmen omissa näpeissäni.” vastasin, hieman vaikeana. “Ai, hyvä on. Tosiaan mutta jos se koskaan tulee myyntiin, edes hiljaiseen, niin ota yhteyttä. Yhteystietoni kyllä löytyvät valmennustalliltani...” mies vastasi, ilmekään värähjtämättä. Halusikohan tuo oikeasti Hukkiksen? Tuskin, jos ei tuon enempää hetkauttanut. Tai sitten oli arvannut vastauksen. Ja toisaalta, jos Hukkis ikinä myyntiin menisi, Milahan sen nappaisi. Nyökyttelin miehelle, kiitellen kiinnostuksesta, jääden hetkiseksi juttelemaan Hukkiksesta yleensäkin; valmentaja oli varsin kiinnostunut Hukkiksen suorituksista ja taidoista, jolloin pääsin rehentelemään, että Hukkiksella oli jo kolmisenkymmentä varsaa, vaikkei kisamenestys päätä huimannut. “Niin, sitähän minä tarkoitin; luulisin, että saisitte kisamenestystä alle, jos koettaisitte tiettyä treeniohjelmaa. Tosiaan, hevonenhan on varsin mielenkiintoinen ja vaikken sitä omistukseeni saisi, voisin mielelläni valmentaa sitä ja sinua. Tietenkin valmennukset maksavat, mutta mieti sitä.” mies lateli vielä, lähtien sitten paikalta. Hykerrellen jäin laittamaan tarvittavia hevosia pois. Edessä oli enää luokat Sepin ja Leikin kanssa, joten purin pikapikaa koko ruokatauon ajan hevosia. Kisat eivät kestäisi enää kauaa, joten äitini lähti jo viemään ensimmäistä satsia kotia. Itseasiassa puolet ensimmäisestä lastista oli omiani, sillä äitiinsä kovin kiintynyt Neela meni samaa matkaa Valkun kanssa Kaihorantaan. Vähitellen hevoset pääsivät rakentumassa olevaan Tähdettömään kotiin, Leikki ja Sepi jääden vielä kisoihin. Leikin kanssa meni taas vähän niin ja näin, sillä yleensä terhakka tamma oli nyt laiskanpulskealla päällä ja puomit tippuivat jo verkassa. Ei sillä, ei Sepikään ollut tänään parhaimmillaan; Milan entinen estetykki oli kyllä jälleen kerran kuuliainen ja kuuntelevainen, mutta esteet eivät tuntuneet kiinnostavan Sepiä pätkän vertaa, vaan kimo ori meni ne laiskasti eikä keskittynyt jalkoihinsa, jolloin muutamat puomit putoilivat ja kertaalleen Sepi onnistui lennättämään minut selästään radan loppuosassa päätettyään, että not today, häntä ei nyt ollenkaan kiinnosta tuo pikkueste tuossa!! Kirottuani Sepin ja saatuani Leikin ja Sepin hoidettua loppuun kävin viemässä ne äitini seurassa kotia. Kotimatkalla ajoimme trailerin perässä ja minulla oli tunne, että siellä oli jotain erikoisempaa. Tosiaankin, piha oli jo tyhjentynyt kisaajista ja Mila oli juuri availemassa traileria. Menin Milan luo urkkimaan traileria. “Ai tää! Oi, onpa se nätti!” sanoin kurkattuani traileriin. Rauhallisen oloinen tammamamma tuli nätisti trailerista ja haisteli pihamaalla ilmaa. Mila talutteli hetken ostostaan ja esitteli sitä minulle ja jutteli samalla Sannan kanssa. “Petra, viekö sä tän sinne siirtotalliin? Kolmoskarsinaan, siihen Vinskin viereen. Mä tuun kohta perässä” Mila kysyi, samalla ohjastaen minulle paikan, jonne kauniin pilkkupepun veisin. Talutin rauhallisen tamman siirtotalliin, jossa se kävi koko karsinan läpi. Rapsuttelin hetken tammaa ennen kuin Mila ilmestyi talliin, pujahtaen karsinaan ja ottaen tammalta kuljetussuojat pois. Mila taputteli ja tutustui tammaan samalla kun itse lähdin kohti yksityistallia, jossa heitin Hukkikselle ja Jimmylle iltapöperöt. Huomenna pojat pääsisivätkin kesälaitumille… Ajattelin ratsastaa Jimmyn paikalle ja mietin, että haluaisiko Lispe tai Mila tai vaikka molemmat viedä Hukkiksen samalla kerralla laitumelle. Eiköhän Hukkis kuitenkin kaksi hoikkaa naista/tyttöä jaksaisi. Katselin oripoikiani hetken ennen kuin menin laittamaan orien kisahuovat pesuun. Tämän jälkeen palasin talolle, jossa minua odotti rentouttava leffailta ja kisojen kioskilta jääneitä herkkuja, jotka Mila meille sponssasi. //P.S. 100. hoitomerkintä! pitäiskö heittäytyä juhlavaksi ja laskea kaikkein tarinoiden sanamäärät ...
|
|
|
Post by Lispe on Jun 6, 2014 18:57:47 GMT 2
~ Perjantai 6.6.2014 Laidunloma! ~
Pyöräilin hiestä märkänä tallille. En kehdannut edes laittaa ratsastushousuja, farkkushortsit saivat kelvata! Parkkeerasin pyöräni tallin seinää vasten ja kipitin taukohuoneeseen. Ensimmäisenä avasin vessan raanan ja pyllistelin siinä juomassi kylmää vettä. Oi, suklaapatukoita viidelläkymmenellä sentillä! Kaivoin taskunpohjasta euron kolikon ja heitin sen lippaaseen. Nappasin korista Fazerin pähkinäsuklaapatukan ja Twiksin. Ihmettelin miksei kukaan ollut taukohuoneessa, sain kuitenkin vastauksen ulkoa. Mila kertoi hänen ympärilleen kerääntyneille hoitajille ja omistajille miten hevoset viedään laitumelle. Hiippailin Petran viereen kuuntelemaan lausuntoa. - ... Kaikki ottavat omat hoitohevosensa! Jos oma hoitsu ei mene nyt laitumelle, saa taluttaa myös muita hevosia joiden hoitaja ei ole paikalla tai sillä ei ole hoitajaa. Pikaisesti laskemalla meitä on tarpeeksi viemään ensimmäinen satsi. Oripojat viedään tämän jälkeen, ihan vain turvallisuus syistä! Mila kailotti. Kysyin Petralta miten hevoset viedään, sillä Mila oli kerennyt sen jo kertoa. - Tuntiponit taluttamalla, mutta oripojille minulle on parempi idea, Petra sanoi ja vinkkasi silmää. Oi voi... Hevoset seisoivat vielä karsinoissaan, näyttihän kello vasta kahdeksaa. Jokainen nappasi hevosen, minkä Mila oli hänelle langennut: Mila otti Ritan, Amanda Napin, minä Huhun, Jesse Annan, Inna Zanzan, Luna Tohvelin, Tessa Vikan, Catherine Sallan, Petra Nukin ja Julia Brendan. Odottelimme kaikki ulos, jonka jälkeen possujonomme alkoi liikkua Mila ja Rita kärjessä. Nopeasti saimme heitettyä hevoset laitumelle. Siellä Rita oli vanhimpana ottanut johdon ja hevoset kävivät yhdessätuumin tarkistamassa aidan kunnon. Kun laidun oli kierretty, kaikki asettuivat syömään, piehtaroimaan tai leikkimään. Vika ja Huhu houkuttelivat Tohvelin mukaansa ja hepat riekkuivat toistensa kimpussa. Tallille palattuamme Mila muistutti veden juonnista, joten kaikkiin paikkoihin mihin tuli vettä, kertyi pienet jonot. Muut hoitajat jäivät taukohuoneeseen rupattelemaan, kun minä, Petra, Mila, Inna ja julia lähdimme viemään oreja laitumelle. - Mie meinasin ratsastaa Jimmyn, kumpi haluaa mennä Hukkiksella? Petra kysyi. - Minä! änkäisimme Milan kanssa molemmat yhtä aikaa. - Niin vähän arvelinkin, Petra nauroi - Mutta mietiskelin tuossa, että kyllä se varmaan teidät molemmat jaksaa, Petra jatkoi. - Kaipa, mutta voittehan te Inna ja Julia viedä Kakrun ja Vinskin? Mila varmisti. - Voidaan! Minä otan Kakrun! Julia hihkaisi. - Hphm. Kai minä sitten otan Vinskin... Inna mutisi. Julia ja Inna lähtivät hakemaan varsoja siirtotallista, kun me virittelimme Milan kanssa Hukkikselle päitsiin narut. Petra laittoi Jimmylle suitset, ihan vain siltä varalta jos oripoika ottisi ja lähtisi. Olimme Milan kanssa nopeasti valmiita. Molemmilla oli potat päässä ja muutenkin aika asialliset ratsastusvarusteet. Minulla vaaleansiniset farkkushortsit, toppi ja tenarit. Milalla oli muuten sama varustus, mutta hänen päässään retkottivat aika retrot aurinkolasit... Talutin Hukkiksen ulos, jossa Mila hyppäsi ensin orin selkään ja minä naisen taakse. - Apua, mitä tästä tulee! Mila kiljui kun Hukkis säntäsi syömään. Inna ja Julia nauroivat taluttaessaan orivarsoja. - Mila, aika päheet lasit! Julia virnisteli. - Nää on kuule perintölasit! Mila murisi. - Siltä näyttää, Inna naureskeli. Mila näytti naiselle kansainvälistä käsimerkkiä. Petra hyppäsi kepeästi Jommyn selkään ja turvallinen matkamme alkoi. Hukkis repi jokaisesta vastaantulleesta puusta ainakin puolet mukaansa. Inna ja Julia johtivat jonoamme, Petra sitten ja me kaksi Hukkiksen kanssa viimeisinä. Aikuiset juttelivat lähinnä jotain salakieltä, sillä en saanut mitään selvää naisien puheesta. Ainoat sanat jotka sain selville oli sauna ja krhömohn... sana joka ei olisi ollut minun korville. Hyppäsimme laitumen portilla alas ja Mila sai kunnian päästää Hukkis laitumelle. Naiset taluttivat orit laitumelle, jossa kaikki päästettiin irti minun huudostani. Hukkis ryntäsi heti varsojen luokse kaataen Milan persuksilleen. Ori alkoi juoksuttamaan varsoja Jimmyn laukkaillessa perässä. Jäimme vahtimaan oreja hetkeksi, etteivät ne ihan aidan läpi tule. Hukkis osoittautui odotetusti lauman pomoksi. Vinski yritti tapella Hukkiksen kanssa, mutta varsa onneksi tajusi, että parempi pysyä alaisena. Iloisin mielin lähdimme takaisin tallille, kiertäen tuntihevosten laitumella katsomassa olivatko kaikki hengissä. Kerkesin jutella jonkun puolisentuntia taukohuoneessa muiden kanssa, ennen kuin Veera laittoi viestiä uimareissusta. Todellakin! Lähdin siis pyöräilemään kodin kautta rannalle.
~ Hukkis & Lispe ~ 8HM //Tuli tallanen pikanen raapustus tosta laitumille pääsystä
|
|
|
Post by Lispe on Jun 9, 2014 11:05:34 GMT 2
~ Sunnuntai 8.6.2014 Maastakäsintyöskentelyä ja kaahailuja kolmen naikkosen kanssa ~ Hyppelin viilentävässä kesäsateessa kohti orilaidunta. Päässäni keikkui kukkaseppele, jonka olin matkalla väsännyt. Pujahdin pientä oikotietä puskan läpi laitumien taakse. Hukkis söi vihreää heilutellen samalla häntäänsä. Vinski ja Kakru olivat köllimässä Jimmyn vahtiessa heitä. Uskaltauduin langan välistä laitumelle. Kukaan ei vielä huomannut minua, joten huutelin orien nimiä. yksi kerrallaan pää nousi ruohikosta, mutta laskeutui sitten takaisin. Sade oli kastellut heinät, jotka viiltelivät jalkojani kävellessäni varsojen luokse. Parin metrin päässä kyykistyin, etteivät varsat pelästyisi. Hyräillen jatkoin matkaani Vinskin luokse. Ori ei välittänyt mitään paijjatessani sitä kaulasta. Siirryin vähän ylemmäksi päähän. Vinski venytti päätään pitkälle kun rapsuttelin sitä mäkäräisten puremistä. Hihittelin ja rapsuttelin varsaa hetken, kunnes siirryin seuraavan rapsutettavan luo, eli Kakrun. Kakru kerkesi kuitenkin nousta jo ylös, joten rapsuttelin sitä hetken seisaaltani varsan nojatessa jalkoihini. Jimmy hiippaili taakseni ja haisteli minua niskasta. Naureskelin orin tempulle ja siirsin toisen käteni rapsuttamaan Jimmyä kaulasta. Vinski nousi myös ja tuli luokseni rapsutettavaksi. Hetken kerkesin kolmea ‘’varsulia’’ paijata, kun lauman pomo rynni paikalle. Hukkis hääti ensin Jimmyn ja sitten varsat pois. Ori nosti päänsä olkapäälleni ja alkoi hankaamaan sitä. ‘’Ai! tuo sattuu!’’ nauroin ja aloin rapsuttamaan Hukkista kaulasta. Revin maasta ruohoa houkutellakseni Hukkiksen portille. Avustin oria vetämällä tämän paksusta otsatukasta. Hukkis käveli kiltisti vierelläni portille saakka, jossa nappasin maasta päitset ja otin orin kiinni. Tarkistin etteivät muut tulisi, jonka jälkeen aukaisin portin ja otin Hukkiksen ulos. Kiinnitin vielä riimun-narun päitsiin ja lähdin sitten taluttamaan Hukkista tallille.
Ketään ei näkynyt ulkona eikä tallissa. Jätin Hukkiksen karsinaan hetkeksi ja lähdin hakemaan tarvittavia varusteita. Otin mukaani harjapakin, heppanameja, kouluraipan ja kypärän. Kurkistin vielä taukohuoneeseen, josko siellä joku olisi. Ketään ei näkynyt, ei edes kissoja. Palasin Hukkiksen luokse ja otin sen käytävälle. Hukkis katseli ihmeissään ympärileen, kun ketään ei näkynyt. Harjasin orin nopeasti läpi ja selvitin paksun harjan. Hännän selvittämiseen otin avuksi selvityssuihkeen. Vaihdoin päitsiin turkoosin narun ja irroitin sitten orin käytävältä. Nappasin taskuuni heppanamipussin ja käsiini raipan, kepin jonka päässä oli muovipussi ja kypärän, jonka jälkeen suuntasimme kentälle.
Pieni sade oli muuttunut kaatosateeksi, joten kiirehdimme sittenkin maneesiin. Liu’utin maneesin oven kiinni, jotta saimme olla rauhassa. Ensimmäiseksi päästin Hukkiksen irti. Ori lähti kävelemään uraa pitkin, joten pujahdin takaisin ulos hakemaan puomeja ja sokeripaloja. Otin mukaani neljä kavaletin päätä ja yhden puomin. Heitin ne maneesiin ja otin sitten kaksi puomia. Kiikutin tarvikkeet kasaan pitkän sivun sisäpuolelle odottamaan kasaamista. Seuraavaksi houkuttelin Hukkiksen luokseni. Kiinnitin orin päitsiin turkoosin riimun-narun, jonka heitin Hukkiksen kaulan ympärille ja kiinnitin sen solmulle. Ori seisoi kiltisti paikoillaan, joten heitin yhden heppanamin maahan. Hukkis hamusi sen nopeasti suuhunsa. Kun olin saanut pienet valmistelut tehtyä, aloitin leikin.
Koskettelin Hukkista aluksi kädellä joka paikasta. Ori antoi minun koskettaa niin selästä, mahasta, päästä ja lautasilta. Pienen pyörteen takajalkojen kohdalla jätin viimeiseksi, sillä sieltä hevoset yleensä hermostuvat. Ori kuitenkin herkkähipijänä yllätti minut suuresti, kun seisoi vain paikoillaan haistellen selkääni. Annoin Hukkikselle taas heppanamin maahan ja menin toiselle puolelle. Muuten kaikki sujui samalla lailla, mutta mahasta hiplaaminen ei ollut orin mieleen. Jätin hetkeksi mahan rauhaan ja silittelin muualta. Kokeilin taas mahaa ja Hukkis antoi suhteellisen hyvin silittää sieltä. Ori sai taas heppanamin, jonka jälkeen siirryin seuraavalle tasolle.
Otin maneesin ovelta kepin muovipussi päässään. Hukkis peruutti vähän viedessäni keppiä lähemmäksi, mutta haisteli muovipussia hieman. Totesin orin tottuneen tilanteeseen, joten aloitin. Silittelin muovipussilla läpi taas kaikki paikat. Kaulasta pyllyn päälle ja mahaan. Maha oli taas huono juttu, joten silittelin hetken kaulaa ja selkää ja kokeilin sitten uudelleen mahaa. Hukkis luimisti korviaan, muttei yrittänyt lähteä pois. Nopeasti vetäisin siis muovipussin mahan alta pois ja annoin orille namin. Siirryin toiselle puolelle. Hukkis monta kertaa luimi ja yritti päästä tilanteesta pois, joten tein sille puolelle helpompia ja nopeampia tehtäviä. Viimeiseksi kosketin päätä. Turpaa Hukkis antoi hyvin kosketella, mutta ylemmäs ei saanut mennä. En siis pakottanut oria ja jätin pään sikseen. Taputin Hukkista siirtyäkseni seuraavaan leikkiin.
Nappasin maasta pitkän kouluraipan. Kiinnitin yhden narun ohjiksi päitsiin. Hyppäsin kypärä päässä orin selkään. Halusin testata kuinka Hukkis tottelisi pohjetta ja istuntaa. Kyllähän se kouluratsukonkarina varmasti osaisi. Aloitin aluksi käynnissä pitäen raippaa ulkokädessä ja sisäkädellä narua. Painoin pohjetta orin kylkeä vasten istuen samalla oikealle istuinluulle yrittäen tehdä volttia. Jos liikettä ei tapahtunut, kosketin raipalla. Ensimmäisellä kerralla Hukkis pyöräytti häntäänsä ja yritti lähteä raviin. Sitä varten minulla oli sisäkädessä naru, jolla hidastin orin käyntiin. Ensimmäinen voltti oli aika… miten sen nyt sanoisi, surkea. Ehkä molemmat tarvitsimme opetusta. Jatkoin volttien yrittämistä. Seuraava voltti ei onnustunut yhtään paremmin, eikä seuraavakaan. Kolmen voltin jälkeen aloin käyttämään vähän sisäohjaa, jolloin Hukkis tajuaisi asian ytimen. Voltit onnistuivat kerta kerralta paremmilta, joten rupesin jättämään ohjaa pois. Volteista tuli huonompia ilman narua, mutta parempia kuin ensimmäisistä. Pikkuhiljaa saimme voltin näköisiä teitä, joten vaihdoin suuntaa täyskaarrolla. Täyskaarto venyi hieman, mutta mielestäni se meni yllättävän hyvin. Pyörittelin pari volttia käynnissä, kunnes nostin ravin. Totuttelin ensin raviin ja aloin vasta sitten tekemään voltteja, sisäohjan avulla. Ensimmäiset voltit onnistuivat hyvin kunhan muistin käyttää sisäpohjetta. Jätin ravissa voltit sikseen ja annoin Hukkiksen vain ravata ympäri maneesia. Nostin keinuvan laukan ja tarrasin harjasta kiinni. Siinä laukkasimme pari kierrosta Hukkiksen vauhdin mukaan. Aloin jarruttelemaan, jolloin Hukkis vain kiihdytti vauhtiaan. Laukka siirtyi kiitoraviksi, jossa heiluin kuin perunasäkki. Tarrauduin uudestaan Hukkiksen tuuheaan harjaan. Toisella kädellä otin ohjista kiinni ja vedin niin kovaa kuin jaksoin. Kun vauhti ei hiljentynyt, kurotin päitsiin ja revin niistä. Hukkis hiljenti ja siirtyi sitten käyntiin. Taputin oria, joka venytti päätänsä ja peilistä katsoen jotain, kröhöm… muutakin. Hyppäsin käynnistä alas kaatuen polvilleni. juuri sillä hetkellä Petra tuli maneesiin. ‘’Täällähän te olette!’’ nainen huuti. ‘’No täällä täällä. Mistä sä etsit?’’ naureskelin. ‘’Kävin laitumella etsimässä Hukkista, mutten sitä löytänyt. Soitin milalle oliko nainen ryövännyt orin. Kieltäydyttyään sain heti päähäni sinut ja soitinkin sinulle, muttet vastannut. Etsin tallin pihasta ja kuulin täältä hirveää töminää ja naurua!’’ Petra selitti. ‘’Tehtiin vähän maastakäsin harjoittelua, näin kesän kunniaksi’’, hymyilin Hukkiksen kävellessä viereeni. ‘’Se tykkää susta kun työntyy kainalostakin syliisi!’’ Petra nauroi. Silitin Hukkiksen turpaa Petran hymyillessä edessämme. Hukkis hamusi taskustani nameja, joten tiputin pari orile maahan. ‘’Saat ratsastaa sen takaisin laitsalle jos haluut’’, Petra ehdotti. ‘’Tuletko mukaan? Jaksohan se minut ja Milankin!’’ sanoin. ‘’Noh, voin kai minä’’, Petra myöntyi. Keräsimme tuomani tavarat mukaamme ja lähdimme talliin.
Veimme tavarat varustehuoneeseen Hukkiksen hyllyyn. Petra nappasi vanhan kypärän päähänsä. Otin mukaani toisen narun, jotta saisimme pidemmät ohjat. Talutimme Hukkiksen ulos jossa ori hyökkäsi heti ruohon kimppuun. Sade oli lakannut ja aurinko pilkisteli pilvien läpi. Hyppäsin ensin orin selkään ja nostin sitten Petran taakseni. Passitin Hukkiksen kohti laitumia pohkeella ja äänellä. Petra laskeutui selälleen Hukkiksen pyllyn päälle ja alkoi viheltelemään jotain. ‘’Epäreilua!’’ nauroin. ‘’Ohjaappa nyt, minä olen perämies’’, Petra hymisi.
Kävelimme hiekkatielle josta pääsisimme laitumille. Katsoin ensin että Petra pysyisi kyydissä ja nsotin sitten ravin. Nainen kiljaisi ja tarrasi minusta kiinni. ‘’Lispe! Herranjumala mä melkein tipuin!’’ Petra karjui. Hihittelin itsekseni ja pidin harjasta kiinni, kun Hukkis ravasi hitaasti eteenpäin. ‘’Laukataan!’’ huusin. Pamautin laukkapohkeet orin kylkiin ja saimme mielenosoitukseksi pienen pukin, jolloin Petra lenti melkein niskaani. ‘’Vähän rauhallisemmin, kiitos!’’ Petra mutisi. Laukkasimme hetken ja siirsimme sitten ravin kautta käyntiin. Ravissa meinasin liukua alas orin selästä, mutta Petra kerkesi napata minusta kiinni. ‘’Kiitti’’, naurahdin. Petra vain hymyili vastaukseksi ja hetken aikaa meillä oli piinallinen hiljaisuus. ‘’Lauletaan!’’ Petra keksi. Lauloimme vaikka vallan mitä lauluja Vaarilla on saaresta Erinin ei taida tietää tyttö-biisiin.
Matka meni nopeasti ja pian olimme laitumella. Petra piteli porttia kun minä heitin Hukkiksen nopeasti laitumelle. Hukkis tarkisti että kaikki hänen alaisensa olivat paikalla ja uppoutui sitten syömään. Jimmystä oli tullut oikea lapsenvahti. Ori tarkkaili koko ajan varsojen touhuja ja seurasi niitä. Välillä nuorikko uskaltautui leikkiinkin. Katselimme hetken oreja, kunnos lähdimme tarkistamaan tammojen laitumen. Oreille tarvittiin ainakin lisää vettä… Tammat söivät ruohoa minkä ehtivät. Tarkistimme vesiastiat, jotka olivat aivan tyhjät. Kiiruhdimme siis tallille ilmoittamaan Milalle asiasta.
‘’Missä te olette olleet!?’’ Julia murisi tallin pihalta. ‘’Laitumilla, ratsastettiin kahdestaan Hukkiksella’’, Petra nauroi. ‘’Muistakkin sitten että tämä on mun!’’ Julia muistutti ja kaappasi Petran kainaloonsa. ‘’Joo joo mullakin on oma’’, nauroin. Juliakin naurahti ja lähdimme etsimään Milaa. Löysimme naisen pyllistelemässä kukkapenkin parissa talon takaa. ‘’Mila’’, kohäisin ‘’laitumien vesiastiat on tyhjät’’ jatkoin naisen käännyttyä meidän suuntaan. ‘’Okei, tehän voittekin viedä sinne vettä mönkijällä’’, Mila hymyili ilkikurisesti. ‘’Et oo tosissas!’’ Petra karjaisi. ‘’Nonnii menkääpä nyt!’’ Mila hätisteli ja mutisten lähdimme hakemaan mönkijää ja vettä.
Nostelin vesisankoja kärryyn Petran kanssa. Markus opetti Julialle kuinka mönkijällä ajetaan, ettei meitä löydettäisi seuraavan kerran sairaalasta. Kun olimme saaneet valkoiset sangot kärryyn, hyppäsin sankojen sekaan ja Petra vuorostaan Julian taakse. Nainen tuikkaisi pienen pusun blondin huulille. ‘’Mä näin ton!’’ naureskelin. ‘’Mäkin olen nähnyt aika monesti sut ja Antooonion’’ Petra virnuili. Puna leihahti poskilleni ja käännyin istumaan taaksepäin. Julia käynnisti mönkijän ja kärry nytkähti liikkeelle. Huomasin Innan juoksevan kohti kärryä. Nainen hyppäsi kärryyn vaikka olimme jo liikkeellä. ‘’Mä tuun mukaan!’’ Inna sanoi, ‘’Ainahan sä’’, Julia virnuili. Inna oli hyvä näyttämään kansainvälistä käsimerkkiä ja nainen näytti taitonsa myös tällä kertaa. Huristelimme laitumille naisten juoruillessa jutellessa.
Kävimme ensin orien laitumille. Kaadoimme Innan kanssa pari sankoa mustaan vesiastiaan. Tarkistimme, että kaikki olivat aitojen sisäpuolella ja siirryimme sitten tammojen luokse. Loput vedet menivät tammojen laitumelle. Myös tammat näyttivät olevan aidoissa, ainakin ne jotka muistimme. ‘’Mennään tästä vähän eteenpäin niin päästään pitkälle suoralle. Siinä anna mennä!’’ Petra käski. Jatkoimme laitumilta kauemmaksi ja pääsimme Petran ohjeiden mukaan pitkälle hiekkasuoralle. Julia kiihdytti mönkijän vauhtia meidän muiden pitäessä tiukasti kiinni. ‘’Miten tää jarruttaa!?’’ Julia huuti kun mutka oli jo näkyvissä. ‘’Päästä kaasusta irti ja siinä sen edessä on jarru!’’ Inna opasti. Juuri ennen mutkaa Julia sai jarrutettua ja käännettyä tien mukaisesti. Selvisimme onneksi säikähdyksellä ja loppumatkan ajoimme todella hiljaa, ettei vain mitään satttuisi. Kun nuo kolme on kyydissä niin ei voi ikinä tietää…
Tallilla Markus vei mönkijän halliin. Inna ja Julia kerkesivät karata jo talolle. Petrakin kertoi lähtevänsä sinne ja kiitteli Hukkiksen liikutuksesta. Itse lähdin etsimään tuttuja taukohuoneesta. Muistin kuitenkin, että sunnuntaisin on siivouspäivä, joten hiljaa hippailin pysäkille ettei Mila passittaisi minua siivoamaan.
~ Hukkis & Lispe ~ 9HM
|
|
|
Post by Petra on Jun 11, 2014 22:37:28 GMT 2
Ajoin äidiltäni lainaamaa autoa möykkyisellä tiellä. Takani oli tyhjä traileri, jonka eteen oli lastattu valjakkovaunut. Olin viimeisen vuoden uhkaillut ostavani Hukkikselle valjakkovaunut ja olin nyt kaverin kautta onnistunut ostamaan hänen edesmenneen suokkinsa kärryt. Parkkeerasin ongelmallisesti parkkikselle ja lähdin ottamaan kärryjä alas. Rahtasin vaunut konehalliin pressun alle, jossa oli myös Hukkiksen koppakärryt, jotka olin tuonut talvella tallille, kun niistä meni rengas eikä niiden kanssa voinut enää ajaa ravurin kanssa, mutta Hukkiksen kanssa kyllä.
Lähdin hölkkäämään kohti laitumia Jimmyn suitset olallani. Olin ottanut harjan mukaani, joten päästyäni perille ja jahdattuani riimuttoman Jimmyn kiinni, harjasin orin nopeasti läpi ja iskin kimoon päähän suitset. Taisteltuani hetken Jimmyn kanssa siitä, ottaisiko ori kuolaimet suuhunsa vai ei, voittajana selvisin minä ja näin olin valmis lähtöön. Vinski ja Kakru seurasivat minua, kun ohjasin Jimmyn liikkeelle pohjeavuilla, pomiloiden samalla kypärän päähäni. Avasin portin käsin Jimmyn matalasta selästä, laittaen sen tiukasti lukkoon, jättäen pikkupojat juoksemaan aidan viertä kilvan, kun niiden suuri idoli Jiminy jätti ne riehumaan kahdestaan. Hukkis oli möllötellyt laitumen suojakatoksen alla viitsimättä edes tulla moikkaamaan minua, joten päätin jättää orin tänään rauhaan ja nauttia kesälomastaan.
Jimmy kulki allani hermostuneesti, kun suuntasin kohti tallia. Ori kyttäsi tien reunoja ja vaikutti äärimmäisen stressaantuneelta, joten päätin jättää tämän päivän rankaksi suunnitellun ratsastuksen väliin ja lähteä uittamaan oritta. Kävelin tallipihalle, jossa Inna, Lispe ja Jesse juuri kokoustivat. “Heissan! Lähettekö uittamaan?” huikkasin kolmikolle hevosen selästä jo kaukaa, saaden Jimmyn säikähtämään. Saatuani steppailevan nuorikon aloilleen, odottelin muiden vastausta. “No ei tänään oo tuntejakaan, niin voinhan mä!” Lispe ilmoitti ja kohta Inna ja Jessekin lupautuivat mukaan. “Jees! Käyttekö houkuttelemassa joitai muitaki? Mä voin käydä kysymässä Milalta ja Julialta, ne taitaa viel lahnailla sisällä?” kysyin, laskeutuen sitten Jimmyn selästä. “Joo, mä voin kysyä Catherinea. Onks Juuso tallilla?” Lispe sanahti, kääntyen sitten Innaa kohden, joka sanoi miehen olevan paikalla. “No menkää kyselemään niitä! Mä meen viemään tän hetkeks sisälle, käyn sitten hakemassa pätkän ja pätkemmän” ilmoitin, lähtien taluttamaan aktiivista Jimmyä sisälle talliin, jossa se alkoi heti mennä ympäri karsinaansa. Rauhoiteltuani kimoutuvaa oritta lähdin kohti taloa, jonka terastilla Mila ottikin aurinkoa aamuvuoronsa jälkeen. Julia taas oli keittiössä selailemassa lehteä ja näyttämässä puolikuolleelta. Sain houkuteltua molemmat matkaani rannalle ja kaksikko lähtikin vaihtamaan vaatteitaan kun itse kävin hakemassa jääkaapista limsat kaikille ja muutaman ylimääräisen kaljapullon, kun kuitenkin Mila ja Inna niiden perään vitisisivät. Kaapattuani kaapista myös jotain pölyyntyneitä keksejä ja napattuani huoneestani viltin, lähdin kohti tallia.
Yksityispuolella olivat jo Juuso ja Damon, kuten myös Inna ja Laila. Jesse talutti juuri Ressua talliin Lispe kera teutaroiva Kelmi perässään. Jesse ja Lispe parkkeerasivat hevosensa ja poninsa käytävälle, mutta joutuivat siirtymään, kun Julia toi outolapsen-Kiaran sisälle ja pian uudestaan, kun Mila talutteli Tuikun sisälle. Muut harjasivat kaakkimuksensa nopeasti - Lispe yllättäen hieman muita hitaammin - ja laittoivat hevosille suitset päähän. Itse hain Jimmyn länkkärisatulan ja iskin sen orin selkään satulalaukun kera, johon laitoin juomat. Huovan taas kiinnitin satulan takaosaan koukkuun. “Te näytätte kunnon länkkäreiltä nyt!” Inna hihkaisi ohittaessaan Jimpulan karsinan Lailan suitset kädessään.
Kun kaikki olivat valmiita kävelimme pihalle, nousten siellä selkään. “Kuka menee ekana? Taisiis mikä järkkä?” huikkasin uittoseurakunnalleni. “No jos mennään vaikka … Ressu, Kelmi, Tuikku, Jimmy, Kiara, Damon, Laila?” Jesse ehdotti ja näinpä otimme järjestyksen jonossa ja lähdimme kohti uittolampea. Muut menivät ilman satulaa minua, Juusoa ja Lispeä lukuunottamatta, sillä muille oli siunaantunut kantamuksettomat tai selväpäiset hevoset.
Ravailimme letkeään tahtiin kohti rantaa. kelmi nyt kerran yritti keulia Ressun persiiseen ja lopulta Lispe veti viereisellä pellolla rodeoshowta meidän iloksemme, mutta ainakin Kelmi väsyi ja oli loppuajan ihan nätisti… siis niin nätisti kuin Kelmi vain saattoi olla. Damon taas aiheutti meiltä kaikilta kirosanoja riehumisellaan, mutta viimeinkin olimme perillä auringon porottaessa selkiimme. Laskeuduimme hevostemme selistä ja laitoimme satulallisten satulat paksuille, matalille oksille suojaan. Itse otin viltin ja levitin sen rantaan ja laitoin satulalaukun lojumaan siihen painoksi, sitten nouste takaisin Jimmyn kapoiseen selkään. Muut olivat jo vedessä riehumassa ja pian olin minäkin, kun Jimmy ryntäsi varsamaisella innolla veteen ja kahlasi innosta piukkana pitkin rantaa. Hetken istuttuani Jimpulan selässä nostin katseeni muihin. Kelmi leikki rodeohevosta vedenrannassa, Damon seisoi rannassa vuohiset vedessä Ressu ja Mila hieman kauempana samantapaisesti, Laila ja Tuikku uivat hieman kauempana Inna ja Jesse vierellään, pian tullen rannemmas ja lähtien sitten taas uimaan. Hupaisin näky oli kuitenkin Kiara. Julialla oli pitkä liina ja blondi seisoi vedessä polviaan myöten, kun Kiara hypähteli tasajalkaa syvemmällä vedessä ja yritti uida lähinnä koiramaisesti. Nauroin sekopäiselle näylle, jolloin sain Julialta kansainvälisen käsimerkin samalla kun nainen kelasi hevosensa luokseen ja pomppasi selkään, kävellen Kiaran kanssa hieman syvemmälle veteen. Nyt Kiara oli keksinyt leikkiä, ettei voinut kävellä vedessä olevan varjonsa ja heijastuksensa yli ja hypähteli nyt hölmösti sinne tänne.
Kun kaikki olivat uittaneet hevosiaan sopivan aikaa palailimme rannalle, jossa kaivoin jokaiselle ensin limsat ja heitin keksipurkin viltille. Ja kuinka ollakkaan Inna alkoi marista alkoholin perään. Pyöräyttäen silmiäni heitin Innalle kaljapullon, johon nainen tarttui hanakasti. Myös Julia ja Juuso nappasivat kaljat, Mila yllättävää kyllä kieltäytyi tarjouksesta. Olimme köyttäneet hevoset kiinni puihin näköetäisyydelle ja joimme ja söimme auringossa hetkisen, jonka jälkeen pakkasimme kamat ja haimme hevoset, satuloiden satulaporukan muiden odotellessa ja kahlaillessa vielä rannassa. Lähdimme metsän kautta ikopolkua kohti tallia, suurella, levjällä hiekkatiellä nostaen laukan ja laukkaillen muutamia pätkiä - joskin Kelmi ja Damon vain ravailivat järjestyksen ylläpitämiseksi.
Loppumatkan tallista kävelimme rauhalliseen tahtiin, jutellen ja vitsaillen omiamme puiden suomassa varjossa. Mila valitteli selkänsä olevan palanut, samoin Julia. Tallille asti päästyämme otimme hevosilta varusteet pois tallissa. Kello oli sen verran, että hevoset saivat päiväheinänsä ja me menimme porukalla juttelemaan taukohuoneeseen. Mila ja Julia saivat aurinkorasvaa palaneihin käsivarsiinsa, selkiinsä ja olkapäihinsä meidän muiden juodessa limsojemme loppuja. Kun hevoset olivat syöneet, veimme ne nauttimaan viilenevästä illasta, jonka jälkeen kävelimme tallipihalle, suuntanamme talo, sanoen pihassa moikat Lispelle ja Juusolle, jotka joutuivat lähtemään kotiin. Innan ja Julian suunnatessa talolle pyysin vielä Milan ihalemaan vaunuja. Huusin myös Lispen kurkkaamaan vaunuja edes äkkiseltään, että molemmat tiesivät, että nyt oli valjakkoajo-mahdollisuuskin. Lispe joutui lähtemään kyytinsä tullessa, mutta Mila jäi vielä ihailemaan mustia vaunuja, joissa oli tummanpunaiset koristukset. Vaunut oli tarkoitettu kouluosuuksiin ja ne muistuttivat lähinnä 1800- ja 1900-luvun taitteen vaunuja. Juhlavaunujen punaiset osat oli tarkoitus maalata sinisiksi ja Hukkikselle pitäisi ostaa kunnon valjakkoajovarusteet, mutta niillä ei olisi niin kiire, nykyisillä, vaunujen mukana tulleillakin pärjäisi.
Jimmyn palautin laitumelle seuraavana aamuna heti herättyäni, jossa Vinski ja Kakru ottivat sen innokkaasti vastaan.
|
|
|
Post by Petra on Jun 21, 2014 21:14:46 GMT 2
“Kuka tulee mun kanssa maastoon!” karjaisin eteisestä kohti olohuonetta. Kaikki kämppikseni olivat viettäneet perinteistä, suomalaista jussia ja sen huomasi kaikkien naamasta. “Oo hiljempaa” Inna valitti, haudaten päänsä tyynyyn. Pyöräytin silmiäni ja saapastelin olohuoneeseen. Inna rötkötti puoliksi Juuson sylissä, Jesse tuijotti telkkaria poissaolevan näköisenä ja Mila lahnaili lattialla istumassa ja oli aivan yhtä aktiivisen näköinen kuin Jessekin. Juliaa ei näkynyt missään, joten päättelin blondin olevan nukkumassa. “No, mut kuka tulee?” kysyin vielä, antaen katseeni kiertää huoneessa. “No kyl mä voin tulla...” Jesse mutisi, herättäen Milankin ajatuksistaan, joka lupautui myös tulemaan mukaan. “Mie aattelin mennä tossa laidunten lähellä vaan sitä pientä polkua, et ei pitäis mennä kauaa. Ja hyväähän teillekki tekis tulla hengittämään raitista ilmaa.” totesin kaksikolle, samalla kuullen yläkerrasta tömistelyä ja pian Julia kurkkasikin rappusista. “Ooooh, olet hengissä! Lähetkö maastoon?” hihkaisin, jolloin Julia pudisteli päätään. “Emmä jaksa ...” nainen mutisi pahoittelevan oloisea, jatkaen sitten matkaansa keittiöön. Hoputin Milan ja Jessen ylös ja pian kaksikko vetikin kenkiä jalkaan.
“Voidaanko ottaa jotain laitumella olevia hevosia?” kysyin Milalta, joka vastasi kengät jalkaan vedettyään, että voisimme. “Jos mä otan sen Nukin, ni kenet sä Jesse otat?” Mila sanahti, kääntäen katseensa Jesseen, joka vartoi meitä terassilla. “Sut eiku….” sanahdin, köhien perään, saaden Milalta läpsäisyn takaraivoon. “No jos mä vaikka sen Tuikun ottaisin...” Jesse sanoi, johon Mila nyökkäsi ja kävelimme tallipihan poikki tallille hiljaisuudessa. Linnut rääkyivät hämärtyvässä juhannus-illassa ja hevoset hirnahtelivat aina välillä. Ilma oli varsin mukava; aurinko ei porottanut niskaan, muttei tuullutkaan hirveästi. Kello oli kuitenkin jo siinä seitsemän pinnassa. Talliin asti päästyämme haimme koko kolmikko suoraan suitset satulahuoneesta moikattuamme juhannukseksi tallille raahautuneita hoitajia ja omistajia.
“Mennäänkö me mönkijällä laitumelle?” kysyin kauhituneena, kun Mila talutteli mönkijää esiin. “No kyllä! Viiään samalla vähän vettä. Jos me, Jesse, istutaan takana ja katotaan, ettei vedet putoo, niin ajatko sä Petra?” Mila sanoi, vaikkei se suoranainen kysymys ollutkaan. Yhtä hyvin lyhyt nainen olisi voinut sanoa, että sinä Petra ajat ja me istumme takana ja vahdimme vesiä.
Lastattuamme muutamia kanistereja täynnä vettä mönkijän taakse, Jesse ja Mila asettuivat osittain niiden päälle istumaan kun itse kapusin ajamaan. Mönkijä selvästi vihasi minua, kuten olu tullut todettua monet kerrat kun sitä pääsin ajamaan. Eikä tämäkäm kerta sujunut ruusuisemmin kuin ennen, vaan ennen kuin pääsimme laitumille asti, ehdin käydä kaksi kertaa melkein ojassa ja melkein kolauttaa mönkijän seinään. Lopulta matka oli ajettu ja pääsin tuskasta ja hyppäsin alas mönkijän päältä, lähtien rahtaamaan kahta kanisteria kerralla kohti laitumia. Mila ja Jesse ottivat molemmat itsekin parit kanisterit matkaan eikä aikaakaan, kun vesiämpärit oli täytetty. Olimme jättäneet suitset ja kypärät mönkijän luo, joten palatessamme viemään kanistereja mönkijälle, otimme matkaamme suitset samalla kun Mila ajeli mönkijää hieman sivumpaan hiekkatieltä.
Milan ja Jessen jäädessä pyydystämään Nukia ja Tuikkua itse suuntasin askeleeni oritarhalle.
Jimmy paimensi ainaisella innolla Vinskiä ja Kakrua ja vaikuttikin viihtyvän erittäin hyvin kaksikon seurassa, kun taas musta Hukkis oli laitumen aidan vierustalla katselemassa kaukaisuuteen. Huudellessani oriiden nimiä, koko konkkaronkka tuli portille hörisemään. Taputtelin hetken pikkujätkiä ja Jimmyä, hätyyttäen sitten kesälomalaiset portilta ja napaten Hukkista orin kasvaneesta harjasta kiinni. Tarkistin pikaisesti orin kyljet ja pään alueen ihottuman varalta ja laitoin sitten meksikolaiset orin päähän. Hukks pureskeli kuolaimiaan hetkisen ja kun ori oli lopettanut järsimisensä, talutin Hukkiksen ulos portista ja laitoin kypärän päähäni. Suljin portin ennen kuin Vinski keksi tulla yhtään lähemmäs karkausreissua ja ponnistin Hukkiksen selkään. Olin juuri mahallani orin leveässä selässä, kun suomenhevonen hyppäsi eteenpäin ja jätti minut nurmikolle steppaillessaan itse parin metrin päässä. Hukkiksen ilme oli jollain tapaa ilkikurinen, kun nousin maasta ja otin mussukkani kiinni, yrittäen nyt uudestaan ja tällä kertaa jopa onnistuen. Lähdin kävelemään orin kanssa kohti tamma- ja ruunalaidunta, jossa Jesse nousi juuri Tuikun selkään, Milan nostaessa Nukin päätä ruohosta. Vilkutin kaksikolle, kävellen heidän luokseen. “Mennäänkö Tuikku ekana ja Hukkis vikana? Vaikokö?” kysäisin, samalla taputellen Hukkista, joka haisteli Nukia rauhallisen oloisena revittyäni orin pään irti ruohikosta. Edes Tuikku ei jaksanut kiinnostaa, vaan pitkänä kasvava heinikko, jota ori yritti mutustella sopivan paikan tullen.
Lähdimme matkaan ilopilleri Tuikku etunenässä, herrasmiehet Nuk ja Hukkis perässä. Tuikku veti letkaa reippaassa tahdissa Milan ja Jessen jutellessa Danielasta. Kuljeskelimme hetken hiekkatietä laitumen vieressä, sitten kääntyen pienelle, lähes näkymättömälle polulle laitumien viereisessä metsässä. Pienen rapakko-pätkän jälkeen eteen aukeni kunnollinen, kuiva metsäpolku, jota pitkin lähdimme vaeltamaan. Olin löytänyt Julian kanssa Jimmyllä ja Kiaralla samoillessamme alkukesästä polun ja ottanut sen kovaan käyttöön. Vaeltelimme puolisen tuntia pitkin polkua ennen kuin se haarautui. “Minne nyt?” Jesse huikkasi, pysäyttäen paikallaan tarpovan Tuikun. Hidastin itsekkin Hukkiksen käynnin tahtia, vilkuillen ympärilleni. “Mie oon aina mennyt siitä oikeelle, se kiertää sinne laitumien taakse ja palaa sinne tarhojen takana olevalle laukkapellolle” kerroin. “Jos mentäis vasemmalle? Näkis, et minne seki vie?” Mila sanoi Nukin selästä, vilkaisten meitä suomenhevosten selissä istuvia. Milan toiveesta lähdimme siis vasemmalle ja seurailimme polkua eteenpäin… ja eteenpäin… ja eteenpäin. Jossain vaiheessa kaikki alkoi epäilyttää, että mihin oikein päätyisimme, mutta siitähän vasta riemu repesikin, kun sade pamahti päällemme. Ravasimme kuusen alle suojaan kesäistä sadetta, vaikka olimmeki koko porukka melko märkiä. Hukkis tuntui ärsyyntyvän sateesta ja steppailikin allani puun alla rauhattomasti.
Sateen loputtua muutamien minuuttien kuluttua lähdimme jälleen taivaltamaan. “Oisko meidän pitäny palata omia jälkiä takasin?” Jesse mietiskeli ääneen. “No nyt ollaan menty tätä jo niin kauan että turha nyt enää on takasin kääntyä!” kuului Milan vastaus. Ratsastimme vielä kymmenisen minuuttia polkua eteenpäin, kunnes se leveni suureksi pelloksi.
“No mikä prrrrkeleen pelto tähän nyt on pyykätty? Näkyykö tutuja maamerkkejä?” Mila kirosi, samalla kun Jesse antoi Tuikun esiä jalansijaa pellon reunasta. Pian traktorin jättämät jäljet löytyivät ja lähdimme kävelemään kuoppaista tietä kohti toisella puolen häämöttävää reunaa. “Oho!” Jesse hihkaisi kesken matkan käännyttyään pellon kulmasta. “Täällä on tie!” miekkonen hihkaisi. Näin Tuikun ottavan pienen loikan ja arvelin, että tien ja pellon välissä on oja. Pian Milakin usutti Nukin hyppäämään pienen ojan yli ja pian kaksikko odotteli minua. “Ja tässä näette, miten suuri ja mahtava Hukkareissu hyppää peuran keveydellä ja kauriin liikkeillä ojan yli!” naurahdin, ottaen muutaman raviaskeleen ennen kuin Hukkis hyppäsi minimaalisen ojan yli. Tai siis… Melkein hyppäsi. Sillä seuraavaksi tajusin olevani jossain saamarin ojassa Hukkiksen ohjista kiinni pitäen samalla kun musta ori steppaili kauemmas ojasta. Mila hirnui minulle ojan toiselta puolelta ja yritti sopertaa jotain, muttei naurultaan pystynyt. Jesselläkin oli vaikeuksia pitää huolestunut pokerinaamansa.
Kipusin ojasta ylös ja katsahdin maahan. Ojanpientareella oli alle metrin levyinen vesilätäkkö, jonka yli Hukkis ei hypännyt. Toljotin vesilätäkköä hetkisen, sitten purskahtaen itsekin nauruun. Tässäpä teille uljas ja rohkea suomenhevosori. Katsokaa. Niin rohkea.
Hyppäsin Hukkiksen selkään ja usuutin orin uudellen ojaan, nyt puoliksi pakottaen orin hyppäämään. “Okei, ehkä se olikin norsun keveys ja lehmän liikkeet...” tuhahdin orin hypyn jälkeen, parannellen asentoani satulattomassa selässä.
Ratsastimme hiekkatietä pitkin, nähden lopultakin risteyksen, jonka tienviitassa luki kiehkuraisin kirjaimin “Vaahterapolku”. “Jeeee, me ei kuoltukaan jonnee metsään!” hihkaisin. Lähdimme ravailemaan siistiä hiekkatietä pitkin kohti tienviitan osoittamaa suuntaa, eikä aikaakaan, kun talli tuli esille. Ravasimme tallipihaan, jossa laskeuduimme koko poppoo hevosten selästä ja taluttelimme ne tallin seinän viereen. Mila kipaisi hakemaan vesisangot, jotta voisimme tehdä pikapesun hevosille - ainakin Hukkis oli onnistunut saamaan jalkansa niin kuraisiksi ettei tietoakaan. Huuhtaisimme uljaat maastomopomme sienillä, talutellen ne sitten karsinoihinsa ei-aliduntavien seuraksi. “Viedään ne vaikka huomenna takasin laitumille, siin aamulla?” Jesse ehdotti ottaessaan Tuikulta suitsia päästä. Olin madellut Hukkiksen hoidettuani tuntsaripuolelle, jonne Milakin oli tullut palautettuaa Nukin talteen pihattoon. Myönnyimme Milan kanssa huomisaamun laitumellevientiin, palaten sitten koko kolmikko talolle, jossa minua odotti ensimmäisenä lämmin suihku …
|
|
|
Post by Mila on Jul 15, 2014 19:59:45 GMT 2
15.07.2014 Pesupuuhia Raahasin pitkää vesiletkua tallin nurkille, jonne olin kasannut hevosen pesuun tarkoitetut purkit ja pänikät. Aurinko taas mollotti pilvettömältä taivaalta, ja hiki virtasi kuin vesihanasta. Markus ja Eljas löhösivät tallin edustalla paidattomina yrittäen käristää ihoaan. Eljas siinä näytti jo onnistuneen - miehen olkapäät loistivat punaista väriään jo kauas. Hukkis pärskähteli tyytymättömänä sairastarhassa, jonne olin sen laittanut vähäksi aikaa, kun olimme tulleet laitumelta. Riisuin toppini pois paljastaen bikinien yläosan ja Markus heitteli jotain kuivunutta läppää strippausesitykestä. Vilautin miehelle keskisormea ja nappasin sitten Hukkiksen pikkutarhasta kiinni tallin nurkille. Huikkasin tallin ovella norkoilevalle Jesselle, että avaisi vesihanan ja mies teki työtä käskettyä. Hukkis pärskähteli tyytyväisenä, kun viileä vesisuihku osui sen jalkoihin ja nousi sitten vilvoittamaan mustan orin selkää. Tällaisilla helteillä mustalla hevosella oli varmasti tukalat oltavat eikä asiaa ainakaan auttanut pieni kesäihottuma, jota orille tuppasi tulemaan kaikenmaailman öttiäisten takia. Kastelin hevosen, jonka jälkeen hieroin oriin shamppoota. Hieman tuotti vaikeuksia erityisesti selän saippuoiminen, kun herralla kuitenkin oli tuota säkäkorkeutta enemmän kuin minulla pituutta… Jesse lupautui auttamaan ja mielellänihän minä lihaksikkaan sekä paidattoman miehen avun otin vastaan. Mies nappasi minua vyötäisiltä kiinni ja nosti ilmaan, jotta ylettyisin Hukkiksen selänkin saippuoimaan. - Täällä ne kiehnää puolialasti MINUN hevosen vieressä, Petran muka-moittiva ääni kuului jostain Hukkiksen takaa. Jesse laski minut alas maahan ja läpsäisi leikillään farkkushortsien peittämää takamustani. Nyt kun miehen äiti oli lähtenyt ja kesäleirikin oli ohi, pystyimme taas olemaan huomattavasti rennommin yhdessä. Ei me tietenkään roikuttu toisissamme kuin mitkäkin teini-ikäiset hormoonihuuruissaan kiehnäävät nuoret parit, mutta… Jessen äiti ei kaikista lukuisista uteluistaan huolimatta ollut saanut tietää, kenen kanssa Jesse ns. heilasteli, mutta nainen kuulemma aikoi tulla vielä ennen talvea käymään ja oli päättänyt selvittää Jessen mysteerinaisen. Sitä päivää odotellessa… Hukkis kyhnytti tyytyväisenä päätään Petraa vasten ja nainen rapsutti oria sen otsaa koristavan tähden kohdalta. Itse jatkoin Hukkiksen pesemisestä eikä Petraa näyttänyt yhtään haittaavan, vaikka välillä muka vahingossa ruiskautin hänenkin päälleen viileää vettä. Osansa vesisuihkusta saivat myös paikalle ilmestynyt Julia sekä Jesse, Eljas ja Markus. Hukkis ei meidän mekastamisesta välittänyt. Se oli niin keskittynyt nauttimaan vilvoittavasta vedestä. Koska oli sen verran lämmintä, päätin antaa Hukkiksen kuivua omia aikojaan taluttamalla oria pitkin pihaa. Ori löntysteli ihmeellisen kiltisti riimunnarun toisessa päässä, pysähtyen välillä napsasemaan suun täyteen vihreää nurmikkoa tallin seinän vierustalta. Koirat maleksivat perässämme, Tohelo puolestaan veti selällään sikeitä talon terassilla. Ei ollut mitenkään virkeää sakkia meillä tänään… - Se on ukkosta luvannu, Inna haukotteli makeasti, kun töpistelimme Hukkiksen kanssa takaisin tallille. Vilkaisin taivaalle ja kohautin harteitani, eipä kyllä siltä näyttänyt ainakaan tällä hetkellä. - Tuliskin, huokaisin syvään. Inna pudisti päätään tomerana, nainen ei pahemmin tykännyt ukkosista, itse taas odotin kunnon myrskyjä kuin kuuta nousevaa. - Pelottavia! Inna tuhisi ja nyppi tympääntyneenä heinän korsia pois paidastaan. - Ota vaikka Crowley kainaloon jos yöllä ruppee jännäkakka kolkuttamaan housuja, vinoilin. Inna hymähti ja sanoi omien koirien riittävän. - Ku se Juusoki siellä Englannissa… - Voiiiiiii, onko Innalla ikävä pikku-Juusoaan? vinoilin. Inna ei vastannut mitään, mutisi jotain Ullan liikuttamisesta ja lähti sitten hakemaan tammaansa tarhasta. Petra huikkasi minulle, että hän voi viedä Hukkiksen laitumelle, joten minun ei tarvitsisi vaivautua. Sehän sopi minulle. En olisi jaksanutkaan lähteä tarpomaan tällä säällä sinne “jumalan selän taa”....
|
|
|
Post by Petra on Jul 26, 2014 22:15:11 GMT 2
Hukkareissun musta turpa hamuili heinänkorsia käsistäni. Orin laidunkaverit olivat jo hylänneet herran ja pikkumukulat Kakru ja Vinski kiusasivat Jimmyä minkä kerkesivät - olin palautellut juuri Jimmyn laitumelle, sillä aamupäivällä oli käynyt ratsastamassa Jimboun estetreenien parissa, mutta nyt kimoutuva herra sai palailla laitumelle. Hukkiksen kesäloma taas loppuisi tähän, kun Jimmy saisi naaaatiskella kesälomastaan Kakrun ja Vinskin kanssa laidunkauden loppuun asti ja riehua pikkujätkien kanssa. Hukkiksen loma taas päättyisi tänään ennen muita, sillä olin huomaavinani, että orilla alkoi olla pienoista ihottumaa harjantyvessä. Olinkin huikannut Milalle ja Lispelle, että kyttäisivät oritta hoitaessaan ihottumaan leviämistä.
Mustan suomenhevosen mussutettua korret käsistäni, sujautin orille riimun päähän ja taputtelin hetken orin kylkeä. Jutustelin tähtipäälle samalla kun kiinnitin riimunnarua orin riimuun. Kirrasin vielä hieman solkia orin riimussa, sillä en viitsinyt tänään nousta orin selkään ja nyt riimu roikkui kaulalla ja oli löysä kuin mikä. Kello lähenteli puoltapäivää, kun sain viimein Hukkareissun ujutettua ulos laitumelta. Lähdin kävelemään hiekkatietä Hukkis perässäni. Olin juuri kääntymässä mutkasta, joka vei tallille, kun kuulin mönkijän pörinän edessäpäin. Tiukensin otettani Hukkiksen ketjullisesta riimunnarusta odotellessani tulijaa, joka paljastui Stinaksi. Mönkijä oli lastattu täyteen vesikanistereita, jotka auringonvalossa paljastuivat tosiaankin olevan täpötäynnä vettä. Heilautin tallityöntekijälle kättäni. Stina heilautti minulle kättään ja huusi tervehdyksen. Kun nainen alkoi olla lähellä Hukkareissua, mönkijän vauhti hidastui ja Stina ajoi toiselle puolelle kapeahkoa hiekkatietä. Vähän ajan päästä vauhti kiihtyi jälleen ja pian mönkijän ääni jäi kauas taakse. Talli oli hetken kuluttua näkyvissä ja Hukkiksen tuntui valpastuvan tutun rakennuksen nähdessään. Ori kiihdytteli hieman vauhtiaan, mutta sain Hukkiksen pysymään hyvin ruodussa ja taluttelinkin oriita hieman hidastelevaankin tahtiin auringon paahtaessa niskaani. Pihaan päästyäni Hukkis päästi ilmoille kimakan ja kuuluvan hirnahduksen, joka sai hetken kuluttua vastauksia. Hirnahdus herätti myös Milan, sillä hetken kuluttua nainen tömisteli talosta terassille ja siitä lyhyt nainen painelikin suoraan kohti minua ja mustaa orittani.
“Oooonko mamman komistus tullu takasi niiiih?” Mila mussutti Hukkikselle, rapsutellen hevosen päätä. Hukkis kyhnytti päätään edestakaisin Milan kättä vasten, kun Mila rapsutteli orin tähdenkohtaa. Virnistin Milalle, tarjoten orin riimunnarua hänelle. “Haluutko sie viiä tän talliin? Jos viitit jättää siihen käytävälle, ni mie katon, ettei sillä oo mittään käyny laitumella ja sitä ihottumaa vähä kattelen” sanoin Hukkiksen toiselle omistajalle, joka sieppasi hetkessä Hukkareissun riimunnarun käsiinsä ja nyökkäsi tomerasti. Lähdimme vieretysten kohti tallia kiroten kuumaa säätä. Ja tosiaan kiroten, sillä huomatessani anteliaan kirosanojen kylvämisen totesin, että kiroilupurkki täyttyisi taas oikein mukavasti. Mila vain pyöritteli silmiään minulle ennen kuin hilpaisin taukohuoneen kautta satulahuoneeseen, jossa aloin kaivaa Hukkareissun tavaroista rasvaa, mutten harmikseni sitä löytänyt.
Palatessani viileään talliin, näin Milan kyykistelevän Hukkareissun jalkojen juuressa. “Löytyykö mitään?” kysäisin naiselta, joka vilkaisi minuun ja karsinan seinästä tukea ottaen nousi seisomaan. “Ei. Jalat on ainakin terveet ja kuivat. Kengät kyl pitää laittaa aika pikasesti. Ainii ja se ihottuma on tainnu mennä paremmaks, ku en mä ainakaan mitään löytänyt. Kyljes tolla oli pari kuolajälkee, oisko kakarat tai Jimmy kiusannu.” Mila raportoi minulle ammattilaisen elkein, jonka jälkeen tulin kurkkamaan kylkiä, joita oli kuuremma nuivattu. “Joo eipä nää mitään oo, kunhan on vähä nuhjunnu muiden poikien kanssa...” mutisin itsekseni Milan käydessä läpi Hukkiksen selkää, painellen sieltä täältä. “Eikä täl mitään jumeja tai mitään oo.” nainen ilmoitti minulle hymyillen. “Hyyyvä. No mie laitan kengittäjälle viestiä, josko laittais ton kenkään” sanoin Milalle. Heti lausahdukseni päätyttyä tallin ovi kolahti ja Carisa talutti Donea sisälle. Ennen kuin ehdin itse alkaa edes siirtää Hukkista, Mila oli jo napannut Hukkiksen irti käytävältä ja usuutti minua menemään pois tieltä. Carida huikkasi minulle nopean kiitoksen, johon vastasin nopealla hymyllä, sitten juoksuttaen Milan hakemaan Hukkiksen harjapakin.
Mila änkesi itsensä Hukkiksen karsinaan, jossa naikkonen alkoi epäröimättä harjata Hukkista toiselta puolen, kun itse taas harjailin korkean oriin toista puolta. “Aattelin muuten, et ens kuus alkois toi totuttelu valjakkokärreihin. Pitäis varmaan laittaa ilmotustaululle tai jonnee, et ettisin groomia sitte enskevään tai kesän kisakaudelle, jos nyt Hukkis kärryjen edes toimii” jutustelin Milalle, joka hymähteli minulle vastauksia. Kun Hukkis oli harjattu, kävin hakemassa Hukkiksen hyönteisloimen. Saatuani sen Hukkiksen päälle, Mila tirskui vieressäni. “Laitat ton joskus johonki naamiaisiin ja itelles foliohatun päähän ni avot, siin on meillä ulkoavaruudesta pari sekopäätä” Mila kikatteli, jolloin läpsäisin naista takaraivoon muka suuttuneena. “Älä naura minun vauvalle! Se on oikeen hieno!“ tuhisin, vaikka omaankin silmääni harmaaseen loimeen kääritty musta suomenhevonen oli naurettava näky. Otin Hukkiksen riimunnarun päähän. “Carida, siirrätkö sitä Donea vähän?” pyysin Caridalta, joka vei Donen hetkeksi sivummalle karsinaansa, kun ohitin ruunan omistajineen Hukkiksen kanssa. Talutin Hukkiksen kuuman pihan läpi tutulle tarhalleen, joka oli päässyt hieman rehevöitymään kesäloman aikana. Päästettyäni Hukkiksen tarhaansa, ori jäi portille hirnumaan muille hevosille ja poneille. Roikuimme hetkisen Hukkiksen aidalla Milan kanssa, katsellen orin menoa ja hyörinää tarhassaan. Kävelin kohti tallia hikisenä, kunnes Milan ääni pysäytti minut. “Onks sul viel talliin asiaa? Kun Inna jotain suunnitteli, et pidettäis tänään leffailtaa? Juliaki on ilmeisesti tunkemas mukaan, ku Inna ainaki laitto sen käymään kaupassa ja ostamaan jotai mässyä” “Miksei mulla ikinä kerrota näitä?” tuhahdin Milalle, lähtien kuitenkin tallinomistajan perään. “Noku sä lähit joskus ennen kaheksaa tallille ja suurin osa ollu viel heränny sillo” Mila vastasi, jolloin vain pyörittelin silmiäni. “Teijän kyl pitäis opetella heräämään ennen yhtätoista. Kaikkien.” ilmoitin tomerasti Milalle. “Mitäpä jos alan huomisesta lähtien herättää ja repiä ylös teidät kaiki ennen kaheksaa …. tia viel pahempaa, seittemää! Mitäs sitten teette?” kiusasin Milaa, joka vetäisi henkeään muka-kauhistuneena. “Sitten et asu enää täällä. Henkinen, fyysinen ja aamuinen väkivalta on täysin kiellettyä!” Mila marisi minulle vastaan. “Kiristystä!” älähdin Milalle. Toisaalta, se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa: ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun Mila kiristi mina ja minä vastaavasti häntä. “Noku lahjonta oo ennenkään toiminu” Mila murahti minulle synkkänä. “No jos en miekää asuis täällä ni kai Hukkiksen pitääs muuttaa...” mutisin hiljaa, kuin ajatellen asiaa tosissani. Mila vilkaisi minua pelästyneenä. “Ei oo reiluu ! Etkä sä tekis sitä” Mila sihahti minulle. “Kaikki on sallittua sodassa, rakkaudessa ja Hukkareissussa” totesin Milalle virnistäen ilkikurisesti. Mila tuhisi minulle tuohtuneena.
Päästyämme sisälle, törmäsimme ensimmäisenä Innaan, joka oli ilmeisesti jo tulossa repimään meitä tallista, jotta leffailta voisi alkaa. Juliakin oli jo palannut ja kantoi juuri lasikulhossa olevia sipsejä kohti olohuonetta. Kävin hakemassa tankatusta jääkaapista colapullon ja parit lasit, kun taas Inna ja Mila takani sieppasivat käsiinsä alkoholipitoisemmat juomansa. Yllätys yllätys.
Olin juuri asettunut sohvalle mukavasti, kun muistin kengittäjälle soittamisen. Hipaisin puhelimeni näyttöä ja totesin, ettei kello ollut vielä edes kolme, joten etsin Laura Suomen numeron listasta ja löysinkin sen heti lukiolaisen luokkatoverini nimen alta. “Moi! Joo, tota, täällä Petra Lukkari ja sitä kyselisin, että koska teillä ois seuraava aika ihan peruskengitykseen, kun se mun Hukkareissu tuli ihan äskettäin kesälaitumilta...” selostin puhelimeen. “No itseasiassa mulla peru siinä neljän paikkeilla oleva aika just, että jos niin lyhyellä aikavälillä sopii, niin voin tulla vaikka heti laittamaan sitä kenkään?” kengittäjä ehdotti, johon vastasin kiitellen hyväksyvästi, jonka jälkeen kengittäjä kyseli vielä osoitetietoja sun muuta ja sulki sitten puhelimen. “Se kengittäjä tulee siinä neljän paikkeilla, et mun pitää mennä kohta ottaa Halihomppeli sisälle” sanoin leffaseuralleni, joista kukaan ei tuntunut erityisemmin kuuntelevan. Hipsin huoneeseeni ja vaihdoin resuiset tallikamppeet vaalearuudullisiin ratsastushousuihin ja turvakärjellisiin kenkiin. ämän jälkeen pingoin hautovaan ulkoilmaan, jossa matkasin takaisin Hukkareissun tarhalle.
Musta tähtipää ei olisi millään halunnut lähteä tarhastaan ja hermostuikin minulle totaalisesti, kun aloin repiä oritta mukaani mukavan ruohotupsun viereltä. Hepuloiva suokkipoika ei ollut mikään kaikkein mukavin talutettava, mutta pian ufoloimeensa kääritty jätkä oli tallissa käytävällä, jossa kuorin mustan orin loimestaan. Harjasin Hukkiksen vielä läpi, ennen kuin aloin taltuttaa vikuroivaa ärrimurria. Kello ei ollut vielä puoltakaan, kun kuulin tutun äänen takaani ja näin Laura Suomen, Hukkareissun kengittäjän, ovella. “Tää on yllättäen taas vähän vaikee...” mumisin tervehdysteni jälkeen. Kengittäjä vain kohautteli hartioitaan ja kävi Hukkiksen jalkojen kimppuun. Hukkis ei ollut ollut kengitettävänä kyseisellä henkilöllä kuin kertaalleen, mutta olin todennut naisen työn jäljen todella hyväksi ja hermot pitkiksi, sillä Hukkis oli viimekerrallakin ollut melkoinen pissapää, mutta nainen oli laittanut Hukkareissun sinnikkäästi kenkään eikä ollut edes ottanut lisämaksuja hankalasta hevosesta. Kengitys venahti taas hieman, sillä musta suomenhevonen vaikeutti kengittäjän työtä kaikin tavoin: Ilmeisesti musta ori oli ottanut nokkiinsa, kun sitä oli raahattu laitumen, tarhan ja tallin välillä tänään ja diivamainen ori tosiaan osoitti tyytymättömyytensä! Jatkuva steppailu ei loppunut ennen kuin loppupuolella ja lopulta heiluminen ja vaappuminen niin pitkälle kuin narut päästivät, loppui, kun kaikissa jaloissa oli kenkä ja kengittäjä alkoi pakata kimpsujaan ja kampsujaan. “Joo, tolla oli kyllä tosi hyvässä kunnossa kaviot näin kesän jäljiltä. Mut nyt on kaiken hermoilun ja heilumisen jälkeen kaikissa kenkä.” kengittäjä jutteli, kaivellen samalla jostain housunsa taskusta porkkananpalasta, jonka Hukkis syöpötteli hyvillä mielin. Kengittäjä taputteli vielä hetken Hukkareissua ennen kuin maksoin kengityksen ja lähti sitten seuraavan asiakkaan luo (joka toivon mukaan ei olisi samanlainen hermoheikko kuin Hukkareissu).
Kun Hukkis oli rauhoittunut, vilkaisin kelloa. Heinät tulisivat puolen tunnin päästä enkä halunnut kääriä Hukkista enää ufoloimeensa, joten jätin orin viileään talliin. Kävin rehuvarastossa laittamassa Hukkiksen iltaruoat jo hyvin aikaisin valmiiksi, raapustellen samalla valkotauluun rehuboksien päällä Hukkiksen ruokavalioon ja iltasapuskoihin lisättävän pellavaöljyn ja sulkeisiin hunaja-valkosipulisekoituksen silloin tällöin, jottei ihottuma pääsisi pahemmaksi.
Saatuani iltaruoat valmiiksi, lähdin heittämään Hukkikselle orin heinäannoksen ja norkoilinkin hetkisen orin karsinalla ennen kuin Sari paukautti oven auki yksityispuolelta. “Ai tääl ei oo muita, hyvä… Hei Petra, haluutko tulla heittämään hevosille heiniä tarhoihin tai viemään vettä laitumille? Stina sano, että kävi kattomassa just ennen vuoron loppumista ja sais taas tankata vesiämpäreitä” Sari pyysi minua, jolloin ilmoitin lähteväni viemään vesiä. Sari kiitti minua ja tuli mukanani heinävarastoon, jossa valutin kylmää vettä kanistereihin, latoen niitä mönkijän taakse. Kun kanisterit oli täytetty ja mönkijä täyteen lastattu, hyppäsin mönkijän päälle ja lähdin ajelemaan noin kilometrin matkaa kohti laitumia. Onnistuin ajamaan kertaalleen melkein ojaan (=yksi pyörä ojassa ja viisi kanisteria kumollaan nokkospuskassa. Jee.) mutta säilyin laitumille hengissä ja kaadoin kanisterien vedet janoisille kesälomalaisille. Rapsuttelin hetken portille tulleita Tuikkua ja Meridaa. Tammamammojen lähtiessä laiduntamaan kauemmas, hyppäsin mönkijän päälle ja ajelin vielä kurkkaamaan pikkupoikien ja Jimmyn vesitilanteen, joka oli aika pitkälti sama kuin aamulla, joskin hieman täydempi, koska Stina oli tosiaankin aamupäivällä tuonut lisää vettä sankoihin.
Köröttelin hitaassa tahdissa käsiäni päässäni valitellen tallille, jossa hylkäsin mönkijän tallin taakse. “Sariiii!” kiljuin tallin pihassa, kunnes blondi onnistui raahaamaan persiensä näkyviini. “Sinne ei tartte viiä enää vettä, et siitä ei oo hätää.” raportoin Sarille naisen ollessa kuuloetäisyydellä. “Tonko takia sä kiljuit niin, että tienoo raikuu?” Sari tuhahti minulle, leikien kovinkin närkästynyttä. Virnistin vaaleahiuksiselle tallityöntekijälle ja nyökkäsin. “Nojoo, mut kiitti et kävit viemäs ne. Mä voin vaikka laittaa sille Hukkikselle iltaruoat, ku näytit ne jo sekotelleen?” Sari puhusteli minulle vielä hetkisen, kiitellen vielä kertaalleen ennen kuin lähti menemään menojaan.
Kävelin takaisin talolle, jossa oli jo täysi leffailta menossa. Hipsin huoneeseeni, jotten häiritsisi leffakansaa ja vaihdoin vaatteeni mukavampiin ja viileämpiin. Vilkaisin telkkarin ruutua ja totesin, että mitä ilmeisimmin Innan tai/ja Milan valitsema Magic Mike pyöri telkkarissa täyttä häkää. Kyseinen leffa ei minua erityisemmin kiinnostanut, joten suuntasin keittiöön. “Ootteko te jo syöny jotain?” huikkasin keittiöstä, saaden kieltävän vastauksen Innan suusta. “Ookkei. Mie teen sitte vaikka jottai pitsaa!” huikkasin leffaväelle, ottaen sitten tarvitsemani ainekset esille. Pitsan ollessa uunissa kävin kurkkaamassa olohuoneeseen, jossa Julia vaihtoi juuri leffaa. “Mitä te aattelitte nyt kattoa?” kysäisin, nojaten sovan takaosaa, yrittäen urkkia, mitä koteloa Julia piteli kädessään. “Burleskia” Julia ilmoitti suu virneessä, jolloin hyppäsin sohvalle muiden mukana, laittaen kännykkäni hälyttämään, jotta muistaisin käydä kyttimässä pitsaa. Kyllä Burleski sentään kelpasi...
---
Burleskin ollessa alkuvaiheessa, kuulimme oven kolahduksen ja Mila kävi avaamassa oven, kun me muut emme jaksaneet. “Ai moi! Ai sä kävit kaupassa, kiva!” Mila vinkui ovella ja pian näimme hikisen Jessen ovella kolmen kauppakassin kanssa. “Joo, katoin, että jääkaappi ja kuivakaapit oli kaikki aika alkoholi- ja mässypitosia“ Jesse ilmoitti, kantaen kassit keittiöön Milan seuratessa miestä perässä kuin hai laivaa. Jonkin ajan keittiössä kuului kolinaa ja kaappien availua, kun talon emäntä ja mitä ilmeisimmin mahdollinen tuleva isäntä laittoivat Jessen rahtaamat tavarat kaappeihin omille paikoilleen ja tyhjentelivät purkkeja ja purnukoita ja täydensivät kuiva-ainekaapin hyllyjä erilaisilla pusseilla ja nössyköillä. Kun keittiössä oli hetken hiljaista, me sohvallaolijat emme enää pystyneet pitämään pokkaamme ja aloimme kikattaa kun pahaiset kakarat, sillä arvasimme kyllä, mitä keittiössä mitä todennäköisimmin tapahtui. Inna kuiski naurunsa lomasta jotain jauhoista ja niiden imuuttamisesta, joka sai minut ja Julian vielä remakampaan nauruun. Mila ryntäsi lähestulkoon heti keittiöstä naurumme kuullessaan. “No, mikä on?” Mila intti meiltä, alkaen sitten kiusata Innaa, joka oli nostanut jalkansa Milan paikalle. Lopulta Mila istui Innan jalkojen päälle ja Inna joutui vetämään jalkansa pois parkaistuaan kivusta. Burleskin ollessa lopuillaan, vilkaisin blondia tyttöystävääni vierelläni. “Hei, Julia. Julia. Sun kuola valuu.”. Niinpä niin, tämän siitä saa, kun antaa Julian katsoa jotain Burleskin tyyppistä leffaa. Huoh.
|
|
|
Post by Lispe on Aug 5, 2014 23:28:29 GMT 2
~ Tiistai 5.8.2014 Koulureeniä ~
Pitkästä aikaa tallille! Siellä en olekaan käynyt sitten… kesäkuun? Herran pieksut! Nappasin oven pielestä uuden skeittini. Vihdoin Vaahterapolun pihatielle asti oli tehty asfaltti! ‘’Ota Ralle mukaan!’’ äiti huuti keittiöstä. Huoh, kiskasin naulakosta koiran remmin käteeni ja lässytin koiran paikalle. ‘’Noniin, pääset ulos’’, lepertelin Rallelle. Heitin laukun olalleni, jonne olin tunkenut vesipullon, uikkarit ja ratsastushousut. Sitten vain toivoin että jollakin tallilaisella olisi lainattavissa saappaat… Ohjasin Rallen pyörätielle ja heitin laudan maahan. Hyppäsin sen päälle ja lähdin potkimaan kohti tallia koira vieressä hölkäten. Jätin laudan nojaamaan tallin seinää vasten. Kaikki hevoset näyttivät olevan ulkona tai laitumella. Astelin taukohuoneeseen Rallen haistellessa kaikkia mahdollisia paikkoja. Vetäisin hihnasta koiran hereille ja aloin tutkimaan ilmoitustaulua. Ensimmäisenä silmääni osui Huhun nimi. Luin lapun silmät kirkkaana. Huhu on astutettu! Melkein kiljuin onnesta jo kun kuvittelin itseni paijaamassa maailman suloisinta suokkivarsaa. ‘’Katos Lispe! Sua ei ole näkynytkään pitkään aikaan’’, Mila hymyili ovelta. ‘’Moi! No ei oo ei, kun kesällä on pitänyt vähän kiirettä...’’, vastasin. ‘’Millekkäs sä täällä kiljuit?’’ Mila ihmetteli. ‘’Huomasin että sä olit käyny astuttamassa Huhun!’’ kiljaisin. Samassa Relle rupesi haukkumaan ja hyppimään minua vasten, luuli varmaan että nyt leikitään. ‘’Alas!’’ karjaisin. ‘’No niinhän mä vähä sulle puhuinkin keväällä. Kannattaa muuten pitää tuo koiras aika lähettyvillä, kun eikös sillä ole vielä ne pallerot haaroissa?’’ Mila vinkkasi. Repesin nauramaan. ‘’Joo on. Kuinka niin?’’ kysyin. ‘’Iineksellä on juoksut, se on kyllä tuolla häkissä, mutta varmuuden vuoksi. Vai millainen hormoonihirviö tuo on?’’ Mila kertoi. ‘’Ei tarvitse kauaa vahtia sitä jäbää, vien Iineksen karanteeniin Aittohaaraan!’’, Inna huusi ovelta, jossa se oli näemmä salakuunnellut meitä. ‘’No hyvä, ettei Mico tai Crowley pamauta sitä paksuks!’’ Mila virnuili. ‘’Sä et oo muuttunu sitten yhtään’’ nauroin ja Mila katsahti minuun hämmästyneenä, ‘’noiden sun juttujen perusteella’’, selitin. Milakin pärskähti nauramaan. ‘’Oisko sulla muuten lainata saappaita?’’ kysyin. ‘’Katso tuolta nurkasta jotain vanhoja, niitä saa lainata. En kyllä takaa etteivät ne olisi kuluneet...’’ Mila vastasi ja osoitti nurkkaan. Kiitin naista joka lähti herättämään talon pariskunnat. Löysin juuri sopivan kokoiset jodhpurit. Tunkaisin ne jalkaan ja lähdin koiran kanssa hakemaan Hukkista tarhasta. Ori pärski ja yritti häätää ötököitä pois. Heti minut huomatessaan se suuntasi portille, luultavasti sisälle pääsyn toivossa. ‘’No pääset sisälle! Tulehan’’, naureskelin. Nappasin maasta orin päitset ja ketjuisen riimun-narun. Minulla oli pieniä hankaluuksia saada päitset Hukkiksen päähän, kun toisessa kädessä jokaiseen ilmansuuntaan pinkoileva leikkaamaton saksanpaimenkoiran uros haistoi iineksen, jota Inna juuri kiikutti sylissään autoon. ‘’Et nyt lähde tekemään pentuja!’’ karjaisin. Onneksi Hukkis oli sen verran laiskalla päällä, ettei molemmissa käsissäni ollut pomppupalloja. Kun kävelimme tammojen tarhojen ohi, Hukkis päästi ilmoille kimakan kiljaisun, muttei muuten jaksanut tällä kelillä neideistä välittää. Parkkeerasin Hukkiksen käytävälle jotta sain tämän toisen hormoonihirviön orin karsinaan. Sinne se jäi ulisemaan ja pomppimaan karsinan ovea vasten. Kävin hakemassa Hukkiksen tavarat. Laskin koulusatulan käytävän satulatelineelle ja suitset jätin roikkumaan sen päälle. Nappasin harjapakista pölyharjan. Orin harja oli kasvanut hurjaa tahtia, lukuunottamatta kohtia, joita Hukkis oli kesäihottuman takia hangannut. Petran ohjeiden mukaan hain varustehuoneesta Tummelia ja levitin sitä hangatuille kohdille. Heitin orille satulan selkään ja kiristelin satulavyön. Pyöritin pintelit Hukkiksen jalkoihin, luvassa oli nimittäin pienimuotoista koulutreeniä. Lopuksi laitoin Hukkikselle suitset päähän. Jätin Hukkiksen karsinan oveen lapuun, jossa varoitin uroskoirasta jota ei saanut päästää vapaaksi. Kurkkasin karsinaan, jossa Relle oli jo rauhoittunut ja heittäytynyt kyljelleen. Kouluraippa kädessäni ja potta päässäni lähdin maneesiin. Kiristettyäni satulavyön hyppäsin selkään. Jalustimet säädin samalla, kun annoin Hukkiksen kävellä alkukäyntejä. Nopeasti aloitin ravaamisen ja ohjien keräämisen. Aloitin ihan vain volteilla asettamalla oria. Sisäavut joutuivat koetukselle kun Herra ei millään malttanut tehdä kunnollisia ympyröitä. Raipalla sai myös pari kertaa muistuttaa, ettei ihan lapa edellä kuljettaisi. Vaihdoin suuntaa onnistuneiden volttien jälkeen ja tein samoja juttuja. Hukkis oli jo vähän parempi, joten istuin harjoitusraviin ja aloin tekemään päivän tehtävää. Pitkillä sivuilla pidensin ravia ja lyhyillä ravasin vähän lyhyempää. Aluksi Hukkis ei tajunnut tehtävää, mutta parin kerran jälkeen orilta rupesi löytymään tempoa! Tein pitkän sivun jälkeiseen kulmaan voltin, jossa kevensin ja asetin ulos, ettei Hukkis ihan lähtisi juoksemaan. Siirsin Hukkiksen hetkeksi käyntiin ja vaihdoin samalla suuntaa. Tein vain pari kertaa ravin pidennyksiä, etten ihan näännyttäisi oria. Laukkaa otin pääty-ympyrällä jonka sisään tein ravi voltin, jottei kontrolli ihan karkaisi. Hukkis laukkasi molempiin suuntiin oikein mallikkaasti joten ravasin lyhyet palautteluravit vain pitkin ohjin ja annoin sitten orin kävellä. Talutin Hukkiksen talliin ja heti kun kavioiden ääni rupesi kuulumaan, Relle alkoi haukkumaan. ‘’Hiljaa, minä se vaan!’’ huusin koiralle. Käänsin Hukkiksen suoraan pesuboksiin, jossa riisuin sen varustetista. Avasin vesihanan ja Hukkis melkein hyppäsi päälleni veden toivossa. Ehkei ihan, mutta innoissaan se oli pienestä viilennyksestä! Kastelin orin läpikotaisin kaulasta persukseen. Lopuksi suihkutin kohti Hukkiksen päätä, jolloin ori yritti juoda vettä samalla vältellen inhottavaa vettä kasvoilla. Talutin Hukkiksen hetkeksi vielä käytävälle ja kiinnitin sen siihen. Seuraavaksi otin nimittäin Rellen vesiletkun luokse ja kastelin sen. Otin molemmat jätkät talutukseen ja vein Hukkiksen tarhaan. Seuraavaksi sitten Huhua moikkaamaan… (jatkuu Huhun päivyrissä…) ~ Hukkis & Lispe ~ 10HM!
|
|
|
Post by Petra on Aug 20, 2014 20:18:44 GMT 2
Hukkareissu taivalsi takanani rauhallisesti, kun talutin oritta kohti tallia. Oranssihiuksinen Rebekka odotteli jo tallissa valmiina puunaamaan Hukkiksen päästessäni koleasta syysilmasta talliin. Talutin Hukkiksen käytävälle, kiinnitellen orin Rebekkaa varten, vilkaisten sitten kelloani. Kosketusnäytön ruudussa vilkkuivat numerot yhdeksäntoista ja viisikymmentä. Jimmy oli saanut tänään vapaapäivän, sillä olin tuhottoman väsynyt koulusta ja kun olin yrittänyt Jimmyä houkutella ja jututtaa oritta, oli kimoltakin ollut puhti niin poissa, että luovutin ja annoin jätkän olla rauhassa yhden päivän. Hukkis sen sijaan oli suorastaan rynnännyt luokseni kun olin tullut portille ja olinkin pian nakittanut minua pari vuotta nuoremman Rebekan apinoimaan Hukkiksen kyytiin. Rebekka harjasi juuri Hukkiksen oikeaa puolta, kun itse aloin harjata vasenta laiskanpulskeasti. Tänään oli taas niitä päiviä, kun oikein mikään ei huvittanut … Haukottelin makeasti samalla kun kumarruin ottamaan kaviokoukkua harjapakista. “Katotko sie sen harjaa vähän silosemmaks?” huikkasin Rebekalle, joka alkoi käskystäni selvitellä Hukkiksen nopeasti kasvavaa harjaa. Hukkis seisoi jämähtämättä paikallaan tyhjällä käytävällä. Karsinat olivat kyllä täynnä, mutta kaikki hevoset vain torkkuivat lämpimässä tallissa - poikkeuksena tietenkin häirikkö-Kelmi, jonka piti pitää mekkalaa aina välistä. Jimmy oli yhä pihalla, mutta hakisin sen heti sen jälkeen, kun Hukkis olisi ratsastettu ja antaisin samalla ruoat pojille. Ori nuuski silloin tällöin Rebekan oranssia hiuspehkoa tai minun taskujani, mutta muuten jätti meidät puunaamaan mustaa karvaansa aivan rauhassa. Harjatessani vielä Hukkiksen pään aluetta Rebekka oli menossa pirteään tyyliinsä kohti satulahuonetta. “Mitkä varusteet otan?” Rebekka huikkasi ovelta, jolloin käännähdin ympäri vastaamaan tytölle. Samalla hetkellä Hukkis tönäisi minua turvallaan, jolloin olin vähällä lentää turvalleni - joskin tallikäytävällä ainoa turpaotus oli Hukkis itse… Joka tapauksessa saatuani tasapainoni takaisin ja mulkaistuani muka-viatonta Hukkista, vastasin odottavalle Rebekalle: “Ota se musta estesatula, missä on turkoosi huopa ja romaani! Jajaja meksikolaiset, joissa on se timanttiotsapanta. Ainii ja otappa ne turkoosit hivutussuojatkin!” opastin Rebekka, samalla käyden Hukkiksen vielä kertaalleen läpi. Rebekka palasi talliin mukanaan sylillinen tavaraa. “Onks se marginaali siinä? Juu on hyvä...” mutisin, kaapaten samalla satulan Rebekan täysiltä käsivarsilta. Rebekka alkoi sovittaa kuolaimia Hukkiksen massiiviseen päähän minun heittäessäni korkeaan selkään satulaa. Kirrasin juuri Hukkiksen satulavyötä, kun herra alkoi polkea jalkaa ja alkoi mulkoilla minua. Hämmentyneenä irrotin satulavyön ja aloin tunnustella Hukkiksen etujalkojen takaosaa ja aha! siellähän oli pienenpieni, kahdeksasosa pikkurillin kynnestä, kokoinen mutapaakku. Minun ja Rebekan pyöritellessä silmiämme kirrasin satulavyön uudelleen Rebekan laittaessa kypärää päähänsä ja hanskoja käsiinsä. “Aattelin, et mennään jotain aika pienii esteitä, mut voidaan ottaa pari isompaakin jos Hukkis vaikuttaa siltä. Et voit vaik laittaa viel turvaliivin?” sanahdin tytölle, kumartuen sitten Hukkiksen etujalkojen puoleen kiinnittelemään suojia. “Joo hei mä käyn hakemassa! Varmaan maneesiin mennään, ni tuun sitte sinne?” Rebekka sanoi ja odottamatta vastaustani tyttö oli jo kadonnut. Talutin pirtsakan Hukkiksen tallipihan läpi maneesiin, jossa Meridan ja Zanzan selissä keikkuivat Stina ja Sari. “Ai moi! Mitäs te täällä hevosten selissä?” huikkasin kaksikolle, jotka kävelivät juuri kaviouraa. “Mulla loppu työt joku tunti sitte, mut Mila pyys ratsastamaan Meridan ja ku ei ollu oikein mitään ni otettiin kans Zanza mukaan. Aateltiin mennä tästä ihan lyhkäselle maastolenkille, varsinki ku ei nyt millään viittis pitää näitä ettei juokse sen Hukkiksen perässä” Stina puhua pulputti Sarin vain nyökkäillessä aina välillä räväkän naisen sanoille. Rebekka hölkkäsi juuri ovesta sisään ja Stina käskytti tytön pitämään ovea auki, jolloin ruskea, kirjava tamma kulki mustan tammulin perässä ulos. Rebekka pomppasi heti empimättä selkään samalla kun itse aloin laitella puomeja ja ristikkoja pitkin maneesia. Renekka oli suojaliivin lisäksi kaapannut mukaansa raipan, mutta komensin jättämään sen ainakin alkuun pois ja katsoa myöhemmin, jos sille olisi käyttöä - Hukkis oli sen verran virkeällä päällä, etät tuskin ihan heti vauhti hyytyisi… Tai mistä sitä tiesi, jos kaikki energia häviäisi sillä sekunnilla kun Rebekka - tai kuka tahansa ratsastaja - hyppäisi selkään. “Kävele sen kanssa hetki ja kato, ettei se jää ihan rautakangeks, et tee tosi paljon voltteja ja kaikkea!” ohjasin Rebekkaa, joka lähti lähes alta juoksevan energisen Hukkiksen kanssa matkaan. Rebekka sai pidätellä Hukkista tasaisin väliajoin, mutta lopulta Hukkiksella oli sopiva käynti päällä ja se alkoi vetristyä. “Hyvä istunta, mut laske käsiä! Joo hyvä, sitten nostappa kevyt ravi” sanoin Rebekale kentän keskeltä, jolloin Rebekka laski huomattavasti käsiään ja antoi Hukkiksellekkin tilaa, vaikka orilla oli yhä kireä ohja. Ravi lähti erittäin napakasti ja pian mkusta ori lönkyttelikin pitkin maneesia. “Kokoa vähän! Paina pohkeita ja kevennä reilummin ja vaihtele kevennyksen tempoa! Tiiän että sen ravi on ihan kamala, mutta tee oikeen iso kevennys ja saa se kuuntelemaan sun tahtia ni seki tajuaa ettei tarvi hipsuttaa!” huusin Rebekalle, joka tihensi tahtiaan ja välillä hidasti. Näin tytön olevan varsin tuskastuneen oloinen, joten käskin hänen ottaa ravipuomit kahdesti. “No se meni hyvin! Ohjaa vaan rohkeemmin eteen, Hukkis ei oo kauhee estefani ni kannusta sitä enemmän!” ja Rebekkahan kannusti, hieman liikaakin: Hukkis hyppäsi Rebekan pohkeiden puristumisen myötä pienikokoisen pukin ravista ja loikkasi raviin, juosten puomit kolisten puomien yli. “Pidätä! Pidätä! Laske raviin, ota kuulolle taas kevennyksellä ja nosta laukka kahden tai useemman kierroksen jälkeen!” huusin Rebekalle, joka ohjasi Hukkista erinomaisesti painoavuilla. Hukkis nosti rullaavan laukan ja ohjasin Rebekan uudelleen järjestämilleni puomeille, jotka myötäilivät nyt mustan suokin laukka-askelta. “Ihan hyvin! Tuuppa vielä uudestaan ja ota polvet irti! Kädet taas alemmas ja kulma selvemmäksi!” ohjasin Rebekkaa, joka laski kätensä ja nosti ne sitten taas, jolloin kiljuin Rebekalle aina välillä “KÄDET!”, jonka takia Rebekka alkoi vähitellen muistaa käsiensä asennon sanomattakin. “Okei, otappa sitten vähän käyntiä ni mie katon noita esteitä...” sanoin Rebekalle, joka kiitteli oritta runsaasti työskentelystään. “Okei, eli. Sitten ku oot kävelly hetken, ni nosta vaikka suorilta pysähdyksestä laukka, ja tuu ensin tää vihreepuominen, sitte noi kaks punasta ristikkoa. Katotaan nyt, mut jos saat sen kääntymään, ni tuu suoraan tohon toiselle okserille, mut jos ei käänny helposti ni tuu voltin kautta!” Rebekka nosti laukan ja lähti kohti vihreää, noin 70cm korkeaa pystyestettä. Este jäi taakse hurjassa vauhdissa ja meinasin jo käskeä tyttöä himmailemaan Hukkiksen vauhtia, mutta Rebekka suhasi Hukkiksen kanssa kuin vanha tekijä ristikoiden yli ja alkoi sitten hiljentämään Hukkiksen tahtia. Näin Rebekan vilkaisevan viimeistä estettä ja kohta hän laittoikin Hukkiksen tekemään suuren voltin laukassa, ohjaten suomenhevosen sitten suorassa linjassa kohti estettä. Rebekka lähti hyppyyn liian aikaisin ja Hukkis loikkasi aivan järkyttävän läheltä estettä ja pian puomit kolisivat maahan Hukkiksen laskeutuessa äärimmäisen kömpelösti. “Ei oo kyllä tää ihan samaa luokka ku joku Rino” Rebekka naureskeli ravaillessaan pitkin maneesia minun nostaessani puomeja. “No ei todellakaan! Mutta tuuppa vielä tää este ja sitte koitetaan koko rata kerran tai pari ja laitetaan sitte jätkä yöpuulle!” käskytin Rebekkaa, joka lähti laukkaan ja ohjasi Hukkiksen nyt paremmin esteelle, ohjaten itsekin pohkeiden avulla hyppypaikkaa ja tempoa. Tällä kertaa Hukkis pääsi esteen yli kunniakkaasti ja Rebekka kaarsi suoraan voltille, jossa vaihtoi laukan ja lähti suorittamaan koko neljän esteen minirataa. Itse olin kouluratsastajatyyppiä ja pakko sanoa, että Hukkiksen ja Rebekan vauhti hirvitti minua, mutta ratsukko pääsi hienosti esteiden yli, vaikka Hukkis välillä vähän meinasi kömytä ja Rebekka suhtautui hyppyihin kuin olisi istuskellut kömpelön Hukkiksen sijaan Rinon selässä. Käskin juuri Rebekkaa laskemaan raviin ja parin jäähdyttelykierroksen jälkeen aloittaa loppukäynnit, kun kännykkäni alkoi täristä taskussani. Kaivelin älyluurin taskuni pohjalta ja vilkaisin näyttöä, jossa vilkkui tätini, Jennin, nimi ja puhelinnumero. “Moi?” vastasin hieman epäilevästi peläten, että tätini tallilla asustelevalle jo vanhaksi käyneelle Valovirralle oli käynyt jotain, mutta Jenni vastasikin äärettömän iloiseen äänensävyyn. “Petra moi! Hei mä aattelin et jos sä tänään tän doggis ottaisit kun se naapuri kävi hakemassa tänään sen omansa?” Jennin iloinen ääni kantautui puhelimesta ja silloin minulle tuli kiire. Peitin puhelimen mikrofonin kädelläni kun huusin maneesissa kävelevälle Rebekalle, joka oli juuri kumartunut taputtamaan Hukkiksen massiivista kaulaa. “Rebekka, pärjäätkö sen kanssa hetken? Mun pitää käydä tuolla pihalla vähän, tuun sitte vaikka talliin kohta!” Odottamatta oranssihiuksisen vastausta ryntäsin jo pihalle ja hölkkäsin parkkipaikalle, jääden tien päättymiskohtaan odottelemaan. Pian Jennin auto ilmestyi näkyviini ja olin hyppiä jännityksestä. Jenni kaarsi ensimmäiselle vapaalle paikalle pihaan ja tuli autosta ulos. “Terve! Olin lähössä hakemaan paria uutta ämpäriä ku se Hertta rikko yhen ämpärin ja Neela ja Valkkukin aiemmin sen yhen rikko juostessaan ni kaappasin tän mukaani ku Reegakin näytti jo siltä että ei jumantsukki viekää tää pois mua kiusaamasta… Täytyy viel ajella semmonen puol tuntii suuntaansa, ku nappasin ne ämpärit yheltä heppatavarakirppikseltä...” Jenni pulputti iloisena availlessaan takaluukkua minun kurkkiessani autoon. Pian innokas räksy ilmoitti itsestään auton takaluukusta, jonne tungin nassuni. “Heei Midas! Mitä mamman suosikkivauva mitää?” lepertelin sekarotuiselle hurtalle. Midas, oikealta nimeltään Middle of the Musical, oli tummasävytteinen, noin yhdeksänviikkoinen sekarotuinen pentu, jonka isä on kaikille tuttu Mico ja Kaihorannan tallikoira Reega. Olin toki nähnyt koissua päivittäin käydessäni Kaihorannassa päivittäin, mutta nyt se oli virallisesti minun. Otin sekametelisopan syliini. Pörröinen pentu inisi sylissäni ja haisteli kättäni innoissaan, katsellen ympärilleen suuret korvat tarkkaavaisina. Koira killitti minua eriparisilmät kiiluen kun napsautin pörröisen niskan karvojen seassa olevaan punaiseen kangaspantaan hihnan, jota Jenni minulle tyrkytti. “Mä en harmi kyllä voi jäädä kattomaan mitä tapahtuu, mut voin tulla vaikka joku päivä kattomaan Reegan kanssa et miten se sopeutuu, kun pitää mennä käymään siellä Saarelalla hakemas ne ämpärit ni jätän teidät nyt rauhaan.” Jenni puhui minulle minun laskiessani Midaksen maan kamaralle ja antaen pyöriä jaloissani. “Heippa Midas! Mä meen nyt, pärjäile!” Jenni huikkasi ennenkuin hyppäsi autoonsa ja lähdin itse taluttamaan venkuloivaa koiranpentua mukanani pois parkkikselta. Tummanruskea Midas oli äärettömän kiinnostunut ihan kaikesta, joten annoin pennun hetken haistella ja tutkia tallin pihaa ennen kuin nostin muksun syliini ja lähdin kävelemään kohti tallia. “Petra otin tältä jo … Oi ei mikä toi on!” Rebekka oli jo selittämässä minulle, kun astuin ovesta sisälle. Tyttö kannatteli Hukkiksen satulaa käsivarsillaan ja satula olikin lähellä pudota, kun Rebekka huomasi sylissäni keikkuvan ja ulisevan hurtan. “Midas! Jenni toi sen äsken! Viititkö laittaa sen Hukkiksen siitä käytävältä ni saan tän sylistä?” pyysin nopeasti, yrittäen pitää venkuloivaa dogia sylissä parhaani mukaan. Rebekkakin otti suitset päässä olevan Hukkiksen karsinaansa, jossa ori alkoi heti tutkia, oliko sille jo ilmestynyt iltasapuskat. Eivät olleet. Rebekka laski satulan käsistään karsinan oven päälle lukittuaan karsinan ja mentyään itse karsinaan ottamaan Hukkikselta suitsia pois päästä. Saatuaan vermaat pois orilta ja ulostauduttaan karsinasta Rebekka ryntäsi heti pienen Midaksen luo, joka kulki iloisesti kohti Rebekkaa. Hidastin kuitenkin koissun tahtia ja pian Rebekka kumartuikin rapsuttelemaan innosta vikisevää koiraa. “Jos viiään noi tavarat satulahuoneeseen ja jos taukohuoneessa olis vaikka porukkaa?” ehdotin Rebekan nyökätessä ja noustessa kyykystä ja lähtien kiikuttamaan satulaa ja suitsia edellä kun itse otin suojat karsinan ovelta, kopaten toiseen käteeni Hukkiksen harjapakin. Pidin Midaksen hihnaa kevyesti kädessäni ja kutsuin välillä koiraa nimeltä, jos se unohtui haistelemaan jotain. Taukohuone oli, yllättävää kyllä, aivan tyhjillään, mutta Rebekka jäi sinne näpyttelemään kännykkäänsä kun itse suuntasin Midaksen kanssa pihamaalle. Näin Innan parkkeeraavan autoaan parkkikselle ja jäin odottelemaan häntä, jos sitä sisälle menisi. Nainen tulikin lähes juosten luokseni, kun näkui vieressäni killittävän karvamölliäisen. “Ai nyt hän saapui!” Inna mussutti pienelle koiralle ja jutteli koikulle innoissaan, kädet vasten polvia. “Joo, mut jos lähetään sisälle päin tästä?” ehdotin, kun Inna ei meinannut irrottaa käpäliään uudesta lemmikistä. Sain Innan ja Midaksen raahattua sisälle, jossa heti ovella tuli vastaan poikittain makaava Crowley. Crowley hyppäsi jaloilleen eteisestä ja haukahti kumeasti kerran tai pari, mutta Midas oli jo menossa välittämättä jättimäisestä koirasta. Mila ja Julia hypähtivät ylös sohvalta ja pian olohuoneesta ilmestyivät Iines, Wienna ja Launo. Koko konkkaronkka tunki itsensä Midaksen luo, joka oli hämmentynyt koirien määrästä, muttei näyttänyt pelon merkkiä - pikemminkin koira näytti siltä, että oli valmis valtaamaan maailman. Julia tunki tiensä läpi koirien Mico perässään ja oli nappaamaisillaan Midaksen syliinsä - nainenhan oli jo Kaihorannassa pennun ominut melko lahjakkaasti - mutta Mico alkoikin haistella jälkikasvuaan tarkasti. Koiralauman päästettyä Midas etenemään kämpässä, seurasimme hieman Midaksen matkaa keittiön ruokapurkeilta pitkin huoneita. Koira lähti juoksemaan Iineksen perässä yläkertaan, jossa pian kuului rysähdys ja Iines juoksi portaita alas Innan jalkoihin. Itse tietenkin ryntäsin Julia perässäni katsomaan, mitä oli tapahtunut, mutta onneksi Midas oli vain onnistunut saamaan yläkerran vessan auki ja onnistunut kaatamaan vessaharjan. Saatuamme Midaksen pois vessasta se lähti vetämään rundia ympäri kämppää ja katselimme pennun menoa sohvalta ja Jessen tultua kotiin keittiön pöydän äärestä. Koirat vetelivät omia ruokiaan ja Midaskin sai syödä muiden mukana täydessä sovussa kun me asukkaat ja mukaan ängennyt Julia vedimme omaa ruokaa nassuun. Keskustelu pyöri pääosin koirien ympärillä ja sain kuulla monta kertaa Milan ja Innan kauhukertomuksia, kun yöllä pitäisi juosta kymmenen minuutin välein pissattamassa koiranpentua, joka halusikin vain vähän happihyppelylle… Tällöin huidoin vain kädellä naisten uhkailuille, mutta kun yö koitti ja Midas oli tunkenut itsensä nukkumaan keskelle huoneeni lattiaa, Nayan mulkoillessa koiraa lipaston päältä, alkoi melkoinen meno: juoksimme Julian kanssa vuorotellen ulkona Midaksen kanssa ja pihalta kuului ties minkämoista manausta. Lopulta saimme kuitenkin vaipua uneen Midaksen rauhoittuessa nukkumaan, vain herätäksemme aamulla Milan noitumiseen, kun Midas oli lopulta päättänyt tehdä tarpeensa keittiön ovelle. ---KELE. //Midaksesta tulee lisätietoa Petran (+Nayan) hahmotietoboksiin heti kun arvon uusi omistaja jaksaa sen tehdä // Elukkas joutuu ulkoruokinnalle jos se vielä kerrankin paskoo lattialle! Ettäs tiijät! Ja minun kengänkin se on syöny. Jumaliste - Mila -
|
|
|
Post by Petra on Sept 4, 2014 22:03:22 GMT 2
5.9.2014Ai että kun ahdisti taas tosi kivasti. Koko syksyn ja suurimman osan viime kevättä olin joutunut seuraamaan Jimmyn ahdistusta ja pelkoa ratsastuskoulun hälinästä ja viimeinen niitti oli ollut, kun joku saamarin tuntilaisen pikkusisko oli halunnut paijata Jimmyä, rynnännyt kiljuen kohti tarhaa ja Jimmy oli onnistunut tulemaan aidoistaan läpi. Mila oli tullut huutaen paikalla eikä Jimmyn käynyt pahemmin, kunhan nyt kävi laukkapellolla vähän purkamassa paniikkiaan, mutta minulle alkoi riittää katsoa, kuinka oma hevoseni ahdistui jatkuvasta touhuamisesta ja paikasta toiseen juoksemisesta. Vielä samana iltana olin pysynyt useamman tunnin hereillä ja miettinyt Jimmyä sängyssä istuen Midasta rapsutellessani. Olin viimein tullut tulokseen ja heti tänä aamuna herättänyt Milan (jolla oli iltavuoro… sitä raivon määrää) ja selittänyt tilanteen. Milalle oli ihan fine, että Jimmy muuttaisi pois ja kun kyselin, onko mahdollista, että toisin toisen oripojan Jimmyn karsinaan asustamaan, sekin oli ihan fine. Sillä kun Jimmy kaipasi rauhaa ja hiljaisuutta, tämä uusi oli hieman… räväkämpi tapaus. Ensinnäkin Vaahterapolussa joku olisi aina lähellä ja valmiina soittamaan ambulanssin kun tämä tapaus juoksisi ylitseni/heittäisi selästään/potkaisisi kallon tohjoksi-- eiku siis, niin, tämä tapaus oli sellainen, että turhautui yksityistallin rauhassa ja hiljaisuudessa ja purki kiukkuaan ihmisiin ja hevosiaan ja lähestulkoon mihin vain, joten olisi oikein hyvä tuoda ori tänne vilskeeseen, jossa sillä olisi koko ajan aivotyötä tarjottavissa. Niinpä siis istuin jälleen kerran äitini autossa pelkääjän paikalla, samalla kun radio pauhasi ja seurailin trailerikameraa, jossa näkyi vaalea, vaappuva hevonen, joka repi juuri heinäverkkoa tuhannen silpuksi. Tuuve, viralliselta nimeltään Krijoitusvirhe, on tosiaankin kokenut yhden jos toisenkin virheen elämänsä aikana. Ensinnäkin, ori oli samalta kasvattajalta kuin Hukkis. Hukkis oli elänyt koko neljä vuotta Suoverannan hevostilalla ja se oli koulutettu siellä, mutta Tuuve oli aivan toista maata: ilmeisesti ori oli lähtenyt vasta kahdeksankuisena toisen, vanhemman lastenponin kylkiäisenä eräälle astetta rikkaammalle perheelle. Sillä aikaa kun täysin koulutettu saksalainen ratsuponi oli lasten ratsu, “annettiin Tuuven kasvaa”, kuten minulle selitettiin. Tuuve siis sai kasvaa elämänsä ensimmäiset 6 vuotta pihatossa yliloimitettuna, täysin ilman sääntöjä ja rajoja. Törmäsin Tuuveen ensi kerran nähdessäni kaksi vuotta sitten ratsuttajaa “kiltille ja hyvin kunnolliselle suomenpienhevoselle.” ja tutkittuani kutsun huomasin, että hevonen, joka kuvissa seisoi laiskanpulskeasti, korvat luimsusa ja heinämaha ylisuurena mutaisessa tarhassa selvästi pari viikkoa sitten viimeksi harjattuna, päätin lähteä katsomaan tätä mielenkiintoista otusta, jota niin kiltiksi ja kunnolliseksi väitettiin. Niinpä hain ratsuttajan paikkaa ja kun perhe kuuli minun kouluttaneen saman kasvattajan hevosia ennenkin, Hukkiksenkin VaB-tasolle, paikka oli minun, vaikka ikääkään minulta ei löytynyt kuuttatoista kesää enempää. Päästyäni tallille puitteet olivat kunnossa ja perheen kaksi pikkuponia killittivät minua karsinoidensa kaltereiden takaa, hamuten sormiani ja kyselin, missä tämä ratsutettava oli. Sen kerrottiin olevan tallin takana pihatossa. Ja… siellähän Tuuve oli. Lämpöä oli hieman yli muutaman lämpöasteen, mutta ori oli paksusti loimitettu ja loimivyöt oli pidennetty ihmeellisillä räpellyksillä. Hetiensi alkuunn Tuuve yritti purra minua, mutta sain orin melkein rikkinäisestä riimusta kiinni ja puoliväkisin raahasin orin talliin perheen toljottaessa sivuilla. No, kun ori oli purettu hurjan loimikerroksen alta ja estetty puremasta minua pariin kertaan, löytyi oriista kamala mutakerros, huonot ja ylipitkät kaviot ja valtava vatsa. No, pääsin kuitenkin selkään pestyäni hevosen ja se oli hyvin… siis hyvin mielenkiintoista. Jatkoin orin ratsuttamista viikon tai parin välein, sillä muulloin perheelle ei sopinut. “Joo kun meidän Sofialla on treenit” tai “Ei meille kyllä käy kun se meidän poni, muistatko sen Hilman, menee tänään valmennukseen emmekä ole tallilla, vaan Artun veli.”. Niinpä niin. Kävin pitkän kädenväännön perheen kanssa ja loppujen lopuksi sain ostettua orin pilkkahintaan lueteltuani kaikki orin viat. Ensinhän perhe yritti kiskoa minulta rahat kuin olisin ostamassa GP-tason kansallisissa kilpailevaa puoliveristä, mutta kun eläinlääkäri oli tarkistanut oriin, se lähti hyvin nopeasti minulle suunnilleen vuotiaan suokkivarsan hinnalla huonoista vanhemmista. Nyt tämä helmi oli siis minun ja olin tehnyt reilun vuoden töitä Tähdettömän tallityöntekijöiden kanssa ja vähitellen maha oli kuihtunut, kaviot olivat tulleet kuntoon, korvat eivät olleet enää liimaantuneet niskaan ainakaan kuin 22 tuntia päivässä… Edistys oli hyvin hidasta, mutta palkitsevaa. Nyt siis tämä kerrassaan ihana oripoika oli tulossa Vaahterapolkuun. Eikö kuulostakin lupaavalta? Vihdoin ja viimein viimeinen, tuttu kaarre tuli esiin ja äitini kaasutteli parkkikselle. Ikkunaan ropisi hitaaseen tahtiin vettä kun vedin syvään henkeä. “Onks sulla hätänumero valmiina?” heitin äidilleni, joka meinasin torua minua negatiivisesta asenteesta, mutta patisti minut sitten ulos hakemaan tätä ihanaista hepsukkaani. Menin trailerin etuovesta sisälle ja jouduin läppäisemään Tuuvea kauemmas, kun läsipää yritti upottaa hampaansa käsivarteeni. “Et kele uskalla!” ärähdin hevoselle ja kuulin äitini pamauttavan trailerin ovet auki ja pian sateisen iltapäivän valo tulvahti sisälle. Tuuve alkoi välittömästi stepata paikallaan ja välittömästi kun äitini oli saanut kaiteen Tuuven läskipersauksen edestä pois, lähti Tuuve peruuttamaan pitkin siltaa, teutaroiden hieman ennen kuin itsekään olin poistunut trailerista. Tuuve meinasi iloisesti lähteä käsistä heti tallipihassa, kun ori korskui häntä tötteröllä ja pää ylhäällä. Onneksi Tuuve ei ollut Hukkiksen kokoluokkaa, sillä muuten olisin harrastanut tallipihahiihtoa orin perässä roikkuen. Tässä kokoluokassa sain Tuuven kuitenkin pidettyä käsissä, vaikka se melkoista säätöä vaatikin: ori hyppi sivuille, yritti vetää täyskäännöksen paikoiltaan ja kehtasi kertaalleen hypätä pystyynkin. ”Juma v*tun lauta Tuuve!” karjaisin hevoselle, saaden sen sitten kaikille neljälle jalalle. Kiskoin hirnuvan hepokatin mukaani kohti tallia. Olin puolessamatkassa yksityisten puolten ovelle parkkikselta, kun näin Julian kävelevän Kiaran tarhalta riimunnaru kädessään. Julia heilautti minulle kättään ja kyyläsi sitten matkaani kohti tallia uusi kaakki käsipuolessa – tosiaan käsipuolessa, sillä heti kun keskittymiseni orin kiinni pitämisestä herpaantui, sain tuntea kokeilevan näykkäisyn käsivarressani. Julia riensi edelleni avaamaan tallin ovea. Käskytin Julian kiittämisen jälkeen hakemaan orin harjapakin, suunnaten itse käytävälle sitomaan suokkiherraa kiinni. ”Ai nyt se sitte tuli…” Julia mutisi katsellessaan, kun läpsin Tuuvea turvalle kun ori yritti pureskella minua. ”No tä vois sinänsä olla samanlainen ko esim sun Kelmi” sanoin, ärähtäen sitten taas Tuuvelle, joka oli laitettu käytävälle ja ori steppailikin siinä varsin ahkerasti. ”Mä lähen tän kanssa maas..” aloitin samalla kun kaivelin orin omenanvihreästä harjapakista sukaa, jolla voisin harjailla edes näön vuoksi oritta. ”Et lähe, se on hengenvaarallista ton elukan kanssa” Julia vänkäsi vastaan, mutta pyöräyttelin vain silmiäni. ”No tuu sitte mukaan?” kysyin, siirtyen orin takapuolelta toiselle puolelle Julian nojaillessa turvallisen välimatkan päässä ja katsellessa touhujani. ”En mä jaksa… Voin kyl viiä Midaksen lenkille. Ja jos kuolet maastossa ni adoptoin sen.” Julia totesi. ”Sie oot kamala” tuhisin, heittäen sitten harjan harjapakkiin. Jätin Tuuven käytävlle oritta uhiteltuani voimasanojen kirjoittamana ja suuntasin sitten Julian perässä taukohuoneeseen. ”Kuka tulee maastoon huutaa hep!” kiljaisin täyteen tupattuun huoneeseen. ”Hukkiksen vai Jimmyn kanssa?” Lispe kyseli. ”Ei Jimmy oo enää täällä!” Rebekka sivisti vieressään istuvaa Lispeä. ”Siis hä?” Lispe kiljaisi. ”Joo, Jimmy lähti tänään ja mulle tuli Tuuve…” sanahdin hymyillen. ”No mut hei mä voin tulla Wandan kanssa!” Catherine inisi sohvan pohjalta, kammeten sitten itsensä ylös. Muutkin nousivat siinä samalla ja menivät puolijuoksua yksityistallin puolelle. ”Varokaa sitä sitten!” huusin hoitajarykelmän perään, joka tunki yhtä aikaa katsomaan tätä ilmestystä. ”Oiii ko se on hieno! Onks se piensuokki? Nimi? Lempinimi? Osaaminen?” minulta alettiin tiedustella, mutta ilmeisesti varoitukseni ei ollut mennyt kuuroille korville, sillä kukaan ei mennyt puremisetäisyydellä. ”Joo se on 149 senttii korkee, et just ja just suokkipulla. Ja nimi Krijoitusvirhe.” raportoin laumalle ympärilläni. ”Niin mikä oli?” ”Krijoitusvirhe eli Tuuve” vastasin virnistellen. ”Tuon huomenna sen lapun tohon karsinan oveen mistä näkyy sukutaulua ja siinä selkiytyy toi nimeämistapa. Mutta menkäähän siitä jaloista pyörimästä hoitsujenne sekaan niin mie otan ton Catherinen tosta matkaan ja me mennään maastoon kun tämä eräs Juuuuulia niminen tyttönen on liian laiska” naureskelin porukalle, hätistellen heitä tiehensä. Pian ihmiset olivatkin huvenneet ja Catherinekin oli painunut hakemaan ”omistamaansa” ponia. Tungin Tuuvelle suitset päähän ja vilkaisin Catherinen tilannetta, joka oli varsin mallikas: tyttö nosti juuri satulaa kauniin kirjavan tamman selkään. ”Mie meen tän kanssa jo pihalle. Tä on maastossa ihan kiva, usko tai älä, eikä oo kauheesti tammojenkaan perään ellet tuo persiitä ihan eteen. ” juttelin Catherinelle saamatta vastausta. Hetken kuulosteltuani, saisinko vastausta lähdin viemään Tuuvea pihalle. Pihalla kävelytin ketjuriimunnarun päässä olevaa Tuuvea laajaa ympyrää saadakseni osan orin energioista jo valmiiksi pois. Mietiskelin jo, kannattiko heti ensimmäisenä päivänä lähteä maastoon, mutta olin jo todennut, että Tuuve oli niin hyper taas tänään, että ei kannattaisi edes kuvitella liikuttamatta jättämistä. Caterine tuli Wandan selässä keikkuen pian pihalle, josta lähdimme kävelemään kohti tuttuja maastopolkuja. Tuuve kulki kokoajan melko nätisti, joskin pari kertaa yritti kirittää Wandaa. Nopean, lyhyen maastolenkin jälkeen pääsimme ehjänä takaisin, mitä nyt kerran Tuuve oli tuupannut minut ojaan, mutta mitä pienistä. Olimme pysähtyneet kivalle pienelle pätkälle tielle ja olin pitänyt Tuuvea kiinni samalla kun Catherine kuvaili pari rakennekuvaa Tuuvesta, jotta saisin orille kunnon kuvat. Wanda oli sillä aikaa vetämässä ruohoa läheisessä puussa sidottuna. Hopeaharjainen ori oli yhä hieman energisen oloinen, mutta parkkeerasin orin käytävälle maistelemaan hihaani, josta ori sai kiitokseksi ärähdyksen. Otin suitset orin läsipäästä pois ja taputtelin sitten vaaleaa kaulaa, iskien riimun Tuuven päähän ja lähtien juoksuttamaan Tuuvea kohti tarhaa, jonne se menikin innoissaan tutkimaan nurkkia. Olin onneksi käynyt laittamassa Milan avustuksella Jimmyn vanhaan sähköttömään tarhaan sähköt, joten kenties herra ei juoksisi heti aidoista läpi, kuten se oli entisen kotinsa lahoista lauta-aidoista juossut yli. Suljettuani portin tiukasti sidoin sen vielä kiinni riimunnarulla: riekkuessaan oikein kunnolla Tuuve oli kerran jos toisenkin törmännyt aitaan ja saanut sen avautumaan vaikka salpa oli kuinka lukossa. Jätin Vaahterapolun uuden asukin taakseni ja kävelin Hukkiksen tarhalle paijaamaan toista oritta, joka oli hieman mukavampi ja helpompi kuinka uusi tulokas Tuuve… Huoh, mitähän tästäkin tulee? // Mitenniin kökkö MA EN UMARA MISTA SINA PUHUT!?!?
|
|
|
Post by Petra on Oct 21, 2014 22:10:34 GMT 2
Hyppäsin bussin kyydistä vanhalle, tutulle bussipysäkille, jolle en ollut enää aikoihin jäänyt, kun bussiaaan ei tullut käytettyä. Nyt olin kuitenkin aiheuttanut ketjureaktion, että Julian kanssa tappelemisen jälkeen purin kiukkuni Innaan ja vähän Milaankin, joskin Mila lähinnä nauroi päin naamaa. Näin ollen kuljetukset koululle ja takaisin olivat hetkisen jäissä ja kun olin vielä ärhennellyt puolen talliporukan kanssa ihan pikkujutuista, en saisi ketään ratsastamaan Tuuvea ja Hukkista tänään. Olin ajatellut viime viikolla, että Tuuve saisi uutena asukkaana matolääkkeen ja täksi päiväksi olin lääkkeen ajoittanut, joten en voinut mieliteosta huolimatta kääriytyä vilttiin ja kuunnella Nayan kehruuta, joten kuin myrkyn nielleenä talsin lyhyen matkan Vaahterapolkuun, jossa heitin kevenevän reppuni taukohuoneen nurkkaan - kieltämättä tulivat mieleen alkuajat Hukkiksen kanssa.
Talsin hiljaisen tallin läpi satulahuoneeseen, jossa Markus hääri harjapakkien kanssa. “Moikka! Muistelinki et sul loppuu koulu tänään aikasemmi, ni Hukkis ja Tuuve ei oo viel saanu heiniään!” työntekijä huikkasi, johon vastasin vain epämääräisellä mumahduksella. En ollut taaskaan erityisen juttutuulella, joten nappasin vain riimunnarut mukaani ja laahustin yksityispuolen käytävän läpi. Ulkopuolella oli ohut nietos lunta ja kiroilin sitäkin, kävellen sitten ohuen lumikerroksen läpi ensin Hukkiksen tarhalle. Ori olikin minua vastassa portilla ja tuntui huomaavan, että tänään ei pelleiltäisi niin ollenkaan. Aurinko paistoi mukavasti toppaliiviini läpi kun kiinnitin ketjullisen riimunnarun jäätävän kylmään rinkulaan orin päitsien alapuolella. Rapsuttelin orin pehmeää, hienoista talvikarvaa ajatuksissani, sulkien sitten tarhan portin. Tallilla oli kerrankin hiljaista ja rauhallista, kun kävelin takaisin tallin lämpöön. Lamppujen pehmeä valo laskeutui suomenhevosen karvalle ja taputtelin hetken Hukkista ennen kuin kiinnitin orin käytävälle. Ori kuopaisi kuin kokeeksi tallin lattiaa kerran, mutta saatuaan reaktioksi minulta ärtyneen mulkaisun ja kipakan kiellon, hellitti orikin rapputtelusta. Markus olikin hävinnyt taukohuoneesta kun nappasin kulahtaneen harjapakin mukaani. Juuri riuhtaistuani pakin käteeni, petti pakki ja koko sisältö levisi pitkin lattiaa. “No on se nyt perk*le” kirosin itsekseni, viskoen tavarat koppaan ja kannoin sen käsissäni orin edustalle. Harjasin orin mustan karvan läpi kertaalleen, kiittäen onneani, ettei ori pölynnyt pahasti ja oli muutenkin puhdasta sorttia. Vaihdoin harjoja hitaaseen tahtiin, vaikka harjausliikkeet olivat rivakoita ja vahvoja. Selviteltyäni orin kasvaneen harjan vilkaisin Hukkiksen karsinaan. Pohjalla oli yhdet kikkareet ja pari märkää länttiä, joten taputeltuani Hukkista pujahdin tallipihalle, etsien käsiini kottikärryt. Talikon mukaani siepattuani kävin orin karsinan nopeasti läpi, ottaen orin sitten käytävältä ja laittaen orin karsinaansa. Viskaisin orille heinäannoksen eteen ja lukitsin karsinan oven, talvien jälleen pehmeän valkoisuuden täyttämälle pihamaalle, tuijottaen Tuuvea tuimasti jo kaukaa, nähden orin lähtevän peruuttamaan kauemmas portista. Päästyäni portille asti näin pahan pilkkeen orin tummissa silmissä, jolloin viskasin aidan portin tiukasti kiinni ja aloin suhista ja usuttaa Tuuvea pois tarhannurkasta. Lopulta ori lähti kuin lähtikin juoksemaan pitkin poikin tarhaa, ravaten liitävästi aidanpieltä. Ilmeisesti ori sai sähkölangasta sähärin ja jouduin nyt itse menemään karkuun, kun ori pukitteli muutaman kerran hurjasti ja lähti sitten maata rummuttavaan kiihtyneeseen laukkaan pitkin tarhaansa. Olin jo aivan varma, että ori hyppäisi aidan yli orin juostessa tarhan toisesta päästä toiseen päähän, mutta juuri ennen kuin pelkäsin kavioiden irtaantuvan maasta, teki ori tyylikkään täyskäännöksen ja jatkoi ravailuaan pitkin tarhaa, joskin selvästi kauempana aidoista.
Lähemmäs kymmenen minuutin hipan jälkeen myös Tuuve oli tallissa ja tuijotin typertyneenä orin kavioita. Oikeasta etusesta ja vasemmasta takasesta oli polkaistu kenkä irti. Mieleni teki raivota ja kiljua ja myydä kaikki hevoset pois, mutta hammasta purren hain puhelimestani tutun kengittäjän numeron, laittaen viestiä, että Tuuve pitäisi kengittää - Hukkis toki saisi siinä samalla kengät jalkoihin ja hokitkin voisi toki herroille laittaa jalkaan. Näin ollen päätin siirtää madotuksen myöhempään ajankohtaan kengityksen yhteyteen, niin Tuuvekin saattaisi olla ehkä kenties hieman helpompit tapaus.
Harjasin Tuuve vähintäänkin yhtä rivakasti kuin Hukkiksen, sillä orin uhkailevat hampaat kävivät kerran jos toisenkin turhan lähellä. Samoin kuin Hukkikselle, siivoilin Tuuven karsinan nopeasti ja heitin Tuuvellekin heinät eteen. Jätin pojat vielä syömään ja vein harjapakit takaisin paikoilleen, mennen sitten taukohuoneeseen. Ensimmäiset tuntilaiset alkoivat ryysiä paikalle, joten nappasin vain kynän ja paperia reppuni syövereistä ja kirjoitin molempiin, että iltaheinät antaisin Tuuvelle ja Hukkikselle itse kuuden jälkeen, ettei kukaan ihmettelisi. Tämän jälkeen jätin laput oriiden karsinoiden edustalle näkyvään paikkaan.
Hukkis oli syönyt jo hyvä tovi sitten, joten kävin hakemassa väen täyttämästä satulahuoneesta orille koulusatulan, heijastinratsastusloimen ja meksikolaiset heijastimineen. Ne mukanani palasin Hukkiksen karsinalle, heittäen kamat orin ovelle. Sitaisin Hukkiksen kiinni ja tuuppasin hevosta hieman sivummas. Ori oli säilynyt puhtaana ruokailunsa ajan, joten nostin satulan orin selkään, kiristäen satulavyön kulahtaneeseen reikään, nostaen heijastinloimen sitten orin saultan istuinsijan päälle odottelemaan. Tämän jälkeen kuljeskelin Hukkareissun pään vierelle, pujottaen riimun tilalle meksikolaiset suitset. Lääppiessäni naruja kiinni kuulin oven kolahtavan ja näin Julian taluttavan Kirppulaa sisälle. Tuhahdin ärtyneesti ja viskaisin ratsastusloimen orin päälle pikaisesti. Näin blondin vievän hevostaan sisälle karsinaansa, jolloin puolijuoksua kävin hakemassa kypärän, hanskat ja paksumman takin. Myös housut tuli vaihdettua pikaisesti, jonka jälkeen kävelin takaisin tallin puolelle, jossa Julia oli hävinnyt jonnekkin. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja talutin Hukkiksen kipinkapin sisälle. Juuri kun olin avaamassa ulko-ovea, Inna veti sen auki. Nainen mulkaisi minua ja mulkaisin takaisin. “Voitko siirtyä sen kanssa? Pitäis päästä kato tonne pihalle. Meen maastoon jos joku kaipaa.” totesin kylmäkiskoisesti, jolloin Inna siirtyi ratsunsa kanssa ja kuljin parivaljakon ohi ärtyneesti tuhahdellen, hypäten tallipihalla suurikokoisen suomenhevosen selkään, jossa kiristin kypäräni hihnaa ja lähdin kävelemään pitkin maastoon vievää tietä. Maa ei ollut lainkaan liukas, joten hyvn aikaa käveltyäni kylmässä. Pakkasta ei ollut paljon eikä tuulikaan ollut hurja, joten pärjäsin varsin hyvin. Karistettuani tallirakennusten silhuetit kaukaisuuteen nostin ravin Hukkiksen kanssa, nauttien pehmeästä alkutalven ilmasta, joka kieppui ympärilläni ja pöllytti mustaa harjaa käsilleni. Kevennin pehmeästi, kun ori ravasi omaa tahtiaan pitkin leveää maastotietä. Hukkareissu kulki pyytettömän helposti ja rennosti. Lopulta nostin laukankin, jolloin tummat kaviot löivät tantereeseen rytmikkäästi heti apujeni painuttua orin kylkiin. Mukauduin pehmeään, laveaan laukkaan, jolla Hukkis kuljetti meitä eteenpäin. Ori liikkui kuin unien satuhevonen, vaikka toki tarvitsi apuja suunnatessamme eteenpäin tietä. Tie kapeni vähän ajan päästä tieksi ja laskin laukan raviin, ravaillen yli riitteen rapistamien lehtien. Laskin ravin vähitellen käyntiin, antaen puuskuttavan orin rauhoittua ja hengittää raikasta ilmaa.
En tajunnutkaan kuinka aika vieri kulkiessani metsää pitkin Hukkiksen kävellessä rennosti. Reitti oli molemmille tuttu, joten siitä ei tullut ongelmaa: kiersimme vain aina vain pitempää lenkkiä, kunnes tajusin, että pimeys alkoi laskeutua metsään. Punaisenoranssi valo väritti valkeaa metsää, jolloin kaivoin kännykän taskustani: kello oli melkein puoli kuusi. Olin ollut metsässä melkein kolme tuntia. Käänsin Hukkiksen ympäri ja aloin miettiä, mikä oli helpoin tie takaisin tallille. Hukkis höristeli korviaan siinä seiskoskellessamme. Usuutin orin pehmein avuin letkeään raviin takisinpäin. Muutaman polunristeytyksen ohitettuamme käänsin oritta vasemmalle. Tajusin, että isolle tielle päästäksemme pitäisi hypätä, jolloin oti suoralla rauhallisen ja hitaan laukan, päästäen orin sitten suurempaan laukkaan, sillä oja läheni. Hukkis lähti joka askeleella pitempään laukkaan ja kun oja viimein tuli eteen, ori hyppäsi voimakkaasti, mutta liian kaukaa. Onneksi ori pääsi ojan yli turvallisesti, nousten sitten suurelle tielle. Annoin suomenhevosen jatkaa pehmeää ja mukavaa laukkaansa tiellä. Ilta hämärtyi kilpaa Hukkiksen askeleiden kanssa, mutta lopulta laskin laukan raviin ja lähdin kulkemaan ravissa kohti tallia. Tiesin, että tallille pääsyyn menisi ainakin puoli tuntia, joten annoin orin kävellä, vaikka se tuplaisi ajan. Ori puuskutti pitkän laukkapätkän jälkeen, mutta viimeinkin talli tuli näkyviin pitkän kävelyn jälkeen. Ilta oli jo todella pimeä, kun olin tallipihassa. Laskeuduin orin selästä. Hukkis oli hikinen, joten kiidätin orin sisälle ja suoraan pesupaikalle, jossa otin orilta varusteet pois ja aloin hieroa oritta lämpimällä sienellä puhtaaksi. Piiiiitkän pesun jälkeen laitoin orin loimineen karsinaansa. Tuuve nuokkui karsinassaan kun heitin molemmille ruoan eteen: Hukkiksen pesu oli vienyt sen verran aikaa, ettei orilla olisi suurta ähkynpelkoa. Hevoset kävivätkin välittömästi heiniensä kimppuun roikkuessani suomenhevosteni karsinoilla.
Palautettuani Hukkiksen kamat paikalleen ja laitettuani jätkien iltaruoat valmiiksi hiipparoin taloon, jossa minut tervetulleeksi toivottivat koirat, jotka häsläsivät jaloissani. Raahauduin suoraan kylmään huoneeseeni ja kutsuin Nayan muksuineen toisele tyynylle ja Midaksen sängylle nukkumaan - tapaahan siitä ei tulisi, mutta en ollut suoranaisesti tottunut nukkumaan yksinäni, joten nukahtaessani nukahdin levottomaan uneen ratsastusvaatteet yhä päällä, nälkäisenä ja reppukin tallissa, varmistaen seuraavan aamun paniikin kun läksyt olivat hieman huonommassa kunnossa ja todennäköisesti siinä paniikissa en joko löytäisi reppuani tallista tai myöhästyisin bussista. Voi nyt … kele sanon minä.
// DINGDINGDING! 20pistettä kasassa. Oikeastaan tuli jo tuosta edellisestä vaan joku horokorva ei ole niitä ylös itselleen laittanut. Hupsista saatana. Kuvvaa tulloo ku tulloo!
|
|
|
Post by Petra on Oct 26, 2014 23:20:27 GMT 2
Antakkaamme huononkin huumorin kukan kukkia ) Tuuven versio tulossa vielä ~ parin päivän sisällä Äläkä laita ättä kansikuvaksi, kukaan ei kestä sitä :DD
|
|
|
Post by Mila on Oct 27, 2014 19:14:25 GMT 2
20 PISTETTÄ KASASSAAnteeksi. Se on ihan paska!!
|
|
|
Post by Lispe on Nov 8, 2014 14:18:54 GMT 2
[Kirjoitettu joskus syyskuussa, joten älkää ihmetelkö säätä]
~ Love juu Huggay, nähdään taas! ~
Tästä se alkoi... Hyppelin pimeässä talvi illassa tallille. Petra oli hyväksynyt minut Hukkiksen hoitajaksi, joten pakkohan sitä on heti mennä tutustumaan! Meinin tuntsareiden puolelle, kunnes tajusin, että Hukkistahan minä tulin hoitamaan. Pujottelin siis kaiken maailman huoneiden läpi, kunnes pääsin yksityisten luo. Petra olikin jo siivoamassa karsinoita. - Moi, onko Hukkis ulkona? sanoin. - Ai terve! On se, Petra vastasi. - Voinko harjata sen, ja käydä vaikka kentällä juoksuttamassa? ehdotan. - Sen kun! Muuten laittaisin sinut siivoamaan tämän karsinan loppuun, mutta tämän kerran... Petra myöntyy. Naurahdan ja jatkan matkaani tarhoille. Pimeässä illassa ei sitten mitään meinaa nähdä, kun sähkölankaankin jo törmäsin... Pian saavuinkin orin tarhalle. Viheltelin hetken, kunnes kuulin töminää. Hukkis ravasi lennokkain askelin porttia kohti. Pian kuitenkin herra astui liukkaaseen kohtaan ja perä osui maahan. Repesin nauramaan maha kippurassa. Hukkis nousi pikaisesti ylös, ja tarkisti, ettei kukaan vain nähnyt. Avasin Hukkiksen tarhan portin ketjuinen naru kädessäni. Hukkis lähti hitaasti suoraa kättäni haistellen kävelemään minua kohti. Kun ori oli tarpeeksi lähellä, silitin sen päätä, napaten samalla päitsistä kiinni. Kiinnitin narun Hukkiksen päitsiin, kiepauttaen varmuuden vuoksi narun Hukkiksen turvan ympäri. Jäin hetkeksi silittelemään herraa tarhaan.....
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Sade ropisi taukohuoneen ikkunaan. Lueskelin Petran lähettämää viikko-ohjelmaa Hukkikselle. Maanantaina: Maastolenkkiä, kentällä pyörimistä tms. rentoa. Voi myös irtohypyttää/juoksuttaa tms. Sade yltyi ja tuuli paiskasi lehtiä ja oksia ikkunaan, noh, ehkäpä Hukkis voisi vähän hyppiä maneesissa. Tuntilaiset pyörivät tallissa, kiljuivat ja huutivat. Helena hyssytteli penikoita minkä kerkesi eikä pelkäävät vanhemmat sitä auttanut. Onneksi Hukkis asui yksityisten puolella… Suuntasin varustehuoneen kautta Hukkiksen tarhalle. Nappasin hyllyköstä orin suitset, suojat, harjan ja liinan. Jätin tavarat Hukkiksen karsinalle ja lähdin hakemaan oria tarhasta. Ori seisoi korvat luimussa mahdollisimman kuivassa paikassa. Tuuli heilutti Hukkiksen mustaa harjaa. Nappasin maasta narun ja astuin portin kautta tarhaan. Hukkis lähti löntystelemään kohti minua. Hyppelin lätäköiden yli ja tarrasin Hukkiksesta kiinni. Kiinnitin riimun-narun orin päitsiin. Hinasin Hukkista perässäni portille asti, kunnes tuuli pyöräytti oksan Hukkiksen päähän ja sillon läks’! Ori riuhtaisi itsensä irti otteestani ja pukkilaukalla kohti siirtotallia. Juoksin (omasta mielestäni) melkein Usain Boltin vauhdilla Hukkiksen perään. Hukkis tepasteli ja hörisi Lailalle onneksi aidan ulkopuolella. Hetken sain sitä maaritella luokseni, etten saisi kaviosta päähän. Marssin kuitenkin päättäväisin, ja ehkä vähän riskialtiisti Hukkiksen luokse ja tarrasin narusta kiinni. Vetäisin orin mukaani kohti yksityistenpuolta. Harjailin Hukkiksen nopeasti ja iskin sitten Herralle suojat etujalkoihin. Kello oli vaille kuusi, joten maneesi vapautuisi kohta. Laitoin suitset Hukkikselle ja jätin orin seisomaan käytävälle. Stina kuitenkin alkoi tuomaan tiuhaa vauhtia hevosia sisälle, joten siirsin Hukkiksen karsinaan. Pujahdin tuntsareiden puolelle katsomaan onko tuntilaiset jo tulleet. Ensimmäiset astelivat jo Helenalle jutellen talliin, joten lähdin Hukkiksen luokse. Rebekka oli tuomassa Likkaa sisälle, joten kysäisin mitä hän meinasi tehdä. - Jos mä vähä kävisin maneesissa hyppelee, Rebekka vastasi. - Hyvä! Mä käyn eka juoksuttaa Hukkista siellä jonkun puoltuntii, nii jätän ne esteet sinne, hymyilin. - Mä tuun kattoo! Haluun nähä ku toi hyppää, Rebekka nauroi. Suuntasimme siis Hukkiksen ja Rebekan kanssa maneesiin. Komensin tytön raatamaan puomeja ja tolppia, kun itse tein Hukkikselle alkuverkkoja. Pyöritin oria hetken molempiin suuntiin liinassa. Rebekka kantoi kentän puoleiselle pitkälle sivulle puomin, kavaletin, okserin, pystyn ja ristikon. Okserin puomit laskettiin aluksi maahan, pysty laitettiin n. 60cm ristikoksi ja viimeinen ristikko saman korkuiseksi. Rebekka oli kujan toisessa päässä leipäsangon kanssa, kun minä ohjasin orin kujalle. Hukkis pomppi esteiden ja puomien yli korvat hörössä, eikä - ihme ja kumma - pudottanut yhtään puomia. Okseri nostettiin 70cm, pysty oli 80cm ja ristikko edelleen 60cm. Ohjasin Hukkiksen uudelleen kujalle. Tällä kertaa okserin takapuomi tippui takajalkavirheestä, joten eikun ori uudelleen kujalle ja vähän enemmän vauhtia okserille. Tällä kertaa ori meni puhtaasti yli. - Nostetaan ysikymppiin! Rebekka ehdotti. - Juu, sen se pystyy irtona hyppäämään, ainakin Petra on sanonu, vastasin. Nostin okseria ja otin pystyn pois. Rebekka sai tällä kertaa päästää orin kujalle ja minä pitelin leipäsankoa. Rebekka juoksi Hukkiksen perässä ja heilautti raippaa ennen okseria, jolloin Hukkis ponnisti kuin kissa reeeilusti yli okserin! - Ja paskat! Täähän hyppäis metri kymppiäkin! Rebekka nauroi. - Joo, ei ehkä, naureskelin. Laitoimme Hukkikselle vielä parit pikkuesteet ennen kuin talutimme sen talliin. Rebekka lähti heti Likan kanssa maneesin, jotta kerkeäisi ajoissa kotiin. Harjailin karsinassa jo puhdasta Hukkista ihan vain ajatuksien selventämiseksi. Ulkona satoi vieläkin, eikä se ollut yhtään lakannut, päinvastoin, lisääntynyt. Ajatukset pyörivät mielessäni: kuinka kerkeän hoitaa Hukkiksen ja Huhun koulun ohella. Olihan mulla Landekin, vanha kikkarapäinen ori joka tahtoi myös hoivaa. Ei, ei tästä tule mitään, mun on pakko luopua yhdestä. Halasin Hukkista niin kovaa kuin jaksoin. Ori painoi päänsä olkapäälleni ja puhalsi niskaani lämpimää ilmaa. - Sori ukko, mut Petra saa ettii sulle uuden hoitajan, kuiskasin orille pala kurkussa. - Eikä, et saa… kuului naisen ääni takanani… Petra. - Sori, mun on pakko, mut kyl mä Huhua hoidan, niin pitkään kun vaan ikä riittää! sanoin. - No, enhän mä voi sua pakottaa, mut saat aina tulla hoitaa tota hormoonihirviöö jos haluut! Petra hymyili. - No hyvä! iloitsin. Kiitin vielä Petraa, että sain olla Hukkiksen hoitajana upeat kahdeksan kuukautta! ja tähän se loppuu... Love juu Huggay, nähdään taas!? ~ Lispe & Hukkis Since 28.2.2014 End 8.11.2014 ~ ?
|
|
|
Post by Mila on Nov 19, 2014 13:00:01 GMT 2
Päätin ottaa tänään Hukkiksen kanssa kevyen koulutreenin Petran pyynnöstä... Hukkis oli kylläkin toista mieltä eikä todellakaan suostunut menemään rennosti...
|
|
|
Post by Petra on Nov 30, 2014 21:37:12 GMT 2
Otettiin vähän mahtipontisempia kuvia seuraavaan jalostusilmoitukseen! (vink vink, jos jollakulla on kiva tamma niin tässä hienoa oritta ;D Niin suomenhevos- kuin risteytysjalostuksiin!) // Farga oli paras ja editoi <3 Ja en jättäny tätä esim myöhäseen
|
|
|
Post by Petra on Dec 7, 2014 0:11:58 GMT 2
6.12.2014 Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!
Karheat jouhet pistelivät käsiäni kun letitin hieman Tuuven vierellä seisoen, näppärät sormet punoen silkkinauhaa Tuuven häntään nelinlettiin. Sinisestä valkoiseen muuttuva nauha oli kauniisti esillä, tullen välillä letin välistä näkyviin kuin mikä tahansa jouhisortuva. Saatuani beigellä, ohuella lenksulla letin kiinni vilkaisin ylöspäin. Olin vallannut hevosteni kanssa tyylikkäästi koko tallikäytävän ja paikalla pyöri paljon muitakin. Muistelin Lindalta tullutta tekstiviestiä; ”Petra, voinko lainata sun hevosia? Valokuvaukses on lisätehtävänä Itsenäisyyspäivä-kuva ja aattelin et haluisitko niistä kivoi kuvia + mä ruskeen kielen?”. Itse neiti valokuvaaja istuskeli jakkaralla tallikäytävällä ja katseli muiden touhuamista. Lispe leperteli juuri Hukkikselle saatuaan orille suitset päähän. ”Hei Lispe oi rakas petturini, voitko irrottaa Tuuven suitsista turpiksen?” huikkasin Lispelle, samalla siirtyen Tuuven takaa orin sivulle, tarkastellen orin suoraksi suittua, kaunista ja paksua harjaa. Rosanna näpytteli puhelintaan hieman kauempana ja Catherine jutusteli niitä näitä Julian kanssa. Silmäni jäivät hetkeksi roikkumaan Juliassa: blondin ylle olimme saaneet lainaksi valkean mekon, joka laskeutui kauniisti alas ja oli hieman pussitettu sinisellä nauhalla vyötäröltä. Minun teki hetken mieli mennä Julian luo ja suudella tyttöystävääni, mutta purin huultani ja keskityin Tuuven harjan räpläämiseen. ”Eli ketkä kaikki on nyt tulossa rekeen?” kysyin, nostaen katseeni Tuuven harjasta. Meidän oli tarkoitus tehdä suomineito, eli Julia, Tuuven selässä-kuva sekä Hukkis reen edessä enkä ollut vieläkään aivan varma, ketkä olivat tuppautumassa rekeen. ”No mä tuun ainakin!” Rosanna huikkasi, nostaen katseensa puhelimestaan. ”Samoin!” Lispe kiljui, samalla nyhjäten Hukkiksen kasvaneessa, pitkähkössä harjassa olevaa takkua selväksi. ”Minä myööös!” Catherine ilmoitti. ”Mitä te huudatte täällä?” Inna ärähti meille tullessaan satulahuoneesta. ”Inna tuutko rekeen istumaan! Tehään itsepäisyyspäivä-kuvia!” huikkasin kämppikselleni, joka nyökkäsi epäluuloisen näköisenä. ”Onko kaikki valmista?” kysyin kuusikolta, joka oli kokoontunut talliin. Sain myöntävän vastauksen ja näinpä lähdimme kulkueessa pihalle. Olimme saaneet Hillan vanhan reen lainaan Milalta ja nainen olikin se jo raahannut pihamaalle. Tallinomistaja olisi halunnut tulla mukaan, mutta joutui jäämään tallille, joten laitettuamme Milan avustuksella Hukkiksen perään reen lähdimme matkaan. Julia ei uskaltautunut Tuuven selkään, joten Hukkiksen ravaillessa reen edessä vilttien ja taljan päällä istuskelivat Inna, Linda ja Rosanna, jotka eivät jaksaneet kävellä. Itse kuljin Julian ja Tuuven vierellä reen perässä ja Lispe hölkkäsi Hukkiksen vierellä. Ihmettelimmekin Julian kanssa tytön kovaa kuntoa. ”Ehkä toi Lispe käy nykyään salissa kun ei aika mee Hukkiksen hoitamiseen!” kiljuin kuin puhuen vain Julialle, vaikka tarkoitukseni oli tahallani olla niin kovin kärsinyt ja katkera Lispelle – jälkeenpäin purskahdinkin nauruun saaden muutkin nauramaan kirpeään pakkasilmaan. Olimme päättäneet ottaa Julian ja Tuuven kuvat laitumilla, joissa oli kaunis tausta ja Tuuven karkaamisen uhka oli pienempi. Punttasin Julian Tuuven selkään ja blondi kääntyi istumaan Tuuven selässä kuin naistensatulassa, eli jalat yhdellä puolella. Nyin Julian helman paremmin ja menin sitten hieman kauemmas samalla kun Catherine tuli Tuuven vierelle ja otti orin ohjaksista kiinni, pidellen yllättävän rauhallista Tuuve paikallaan. Totesimme kuitenkin, että Tuuve oli niin lupsakan ja rauhallisen oloinen, että Catherine irrotti Tuuven ohjat ja meni kauemmas samalla kun Linda räpsi kuvia ratsukosta. Samalla Hukkis pörähti kauempana ja ravisteli lumen peittämää pusikkoa, josta yritti nyhtää syötävää ja sai fasaanin liikkeelle. Kamalan rääkäisyn päästävä fasaani lähti lentoon ja kiljaisin jo Julian nimen ilmoille kun Tuuve säikähti lintua ja otti muutaman peruutusaskeleen silmät pyörien päässä. Kuulin kameran räpsivän kuvia hurjalla tahdilla, mutten ehtinyt olla vihainen Lindalle, kun näin Julian ottavan kiinni Tuuven harjasta, joka laskeutui jälleen neljälle jalalle ja veti sitten suorilta jaloilta tasajalkahypyn ja teki pukin ilmassa. Tämän takia Julia putosi Tuuven lautasille ja onnistui osumaan rodeoratsun pukkinappulaan, jonka jälkeen näin vaalean naisen lentävän kaaressa Tuuven selästä, joka pinkaisi kauemmas. Catherine nappasi riimun naruineen ja juoksi Tuuven perään samalla kun itse juoksin Julian luo. ”Saa*anan hevonen!” Julia kiljui maassa samalla kun juoksin tuon luo ja autoin ylös maasta. Julia hytisi kylmästä, joten annoin tytölle takkini ja näin Lispen kipittävän meitä kohti käsivarsillaan paksu villaviltti. ”No saatiin ainakin hyviä kuvia” Linda ilmoitti, jolloin vilkaisin ystävääni myrkkyä silmissäni. ”Sittenku toi yks hullu on saatu kiinni niin otetaanko se reki vaikka tossa tiellä ja jos mennään tohon pellolle rymyämään pätkä?” tyttö ehdotti seuraavaksi, jolloin nyökkäsin kertaalleen, keskittyen sitten taas Julian käsivarren hieromiseen peiton ja takin läpi tuota lämmittääkseni. Kohta Catherine saapui luoksemme huohottaen, pidellen rauhoittunutta Tuuvea kiinni suitsista, riimusta sekä riimunnarusta tiukasti. ”Mä voin jäädä pitämään sitä, mee sää vaikka tonne rekeen?” ehdotin tytölle, joka nyökkäsi ja antoi Tuuven minulle. Nelikko asettui mukavasti rekeen ja Lispe hyppäsi reen ohjaksiin, nostaen Hukkiksen kanssa lönkyttelevän ravin, ajaen kohti Lindaa, joka räpsi kuvia niin läheltä, että olin varma että mustahiuksinen jäisi kohta alle. Harmi, muttei jäänyt. Kohta rekiporukka ravaili jo hangessa, Hukkiksen nostellessa koipiaan mahtipontisen komealle. ”Muistatko ku Hilla oli viime jouluna ton reen eessä?” naurahdin Julialle, joka silitteli juuri Tuuven vaaleaa kaulaa. ”Unoha se Hilla jo, pakko myöntää et Hukkis on hienompi” Julia tuhahti, jolloin käännyin katsomaan tyttöä hämmästyneenä. ”Mitä?” kysyin, suu auki. ”No on se Hukkis ihan hieno.” Julia murahti. Tuijotin tyttöystävääni hetken silmät suurina. Hetken tuijotettuamme toisiamme Julia suukotti minua huulille, jolloin kiersin käteni toisen lantion ympärille. ”… Eikai se Kiarakaa niiin kamala sitte oo…” mutisin Julialle, aikomuksenani suudella blondia, mutta Lispen ääni keskeytti puuhamme. ”Hevoset karkaa!” Hukkiksen entisen hoitajan ääni kuului ja nostimme äkkiä päämme, nähden Hukkiksen tiukasti reen edessä. Hämmentyneet ilmeemme saivat kaikki – paitsi Lindan – naurumylläkän valtaan ja punastuneina kuljeskelimme Tuuvea perässämme raahaten reelle. ”Mennäänkö sitte? Mee sä Julia vaikka kyytiin.” tarjosin, auttaen Julian sitten rekeen. ”Jatketaan myöhemmin.” kuiskasin blondin korvaan tuon nosutessa rekeen, virnistin ja hölkkäsin Tuuven kanssa kauemmas, saaden kävelyseuraksi Catherinen, joka jutteli niitä näitä matkalla tallille. Tallia lähestyessämme meitä toivotti terveeksi suomenlippu, joka lepatti ylpeästi tangossa. Kävelimme tallin pihaan ja purimme Hukkiksen reestä. Talutimme molemmat orit käytävälle, jossa koko porukka alkoi riisua hevosia varusteista – paitsi tietenkin Linda, joka oli kiiren vilkkaa lähtenyt karkuun heti kun jotain piti tehdä. Mustahiuksisen lähdettyä alkoikin heti kauhea marttakerhomainen haukkuminen ja juorujen jakaminen, jonka ääressä menikin tovi jos toinenkin ja tietenkin Tuuvekin ehti haukata palan tai toisen enemmän tai vähemmän jokaisesta, joka käveli orin vierestä. Huokaisten puunasin Tuuven loppuun ja jätin orit sisälle lämmittelemään ja odottelemaan päiväruokiaan ennen kuin menin talolle avustajia kiitettyäni, jossa Julia oli juuri kuivissa vaatteissa sohvalla katsomassa Bad Teacheria. Olin napannut Midaksen mukaani tarhasta ja tuonut sisälle, josta se juoksi lumisine tassuineen Julian syliin mönkimään. Hurjasti kasvanut huskylapsonen nuoli juuri Julian naamaa blondin kikatellessa kun olin kuoriutunut ulkovaatteistani ja pääsin olohuoneeseen. Matelin keittiön kautta hakemassa paprikasipsipussin ja heitin sen sohvapöydälle, tuupaten sitten Midasta hieman sivumpaan samalla kun ryömin Julian vierelle, käpertyen vaaleamman tytön kainaloon lämmittelemään, vetäen kolme vilttiä päälleni ja niiskuttaen nenääni. Nostin kuitenkin silmäni ylemmäs ja painoin pehmeän suudelman Julian huulille, käpertyen sitten vieläkin tiukemmin ja lämpimämmin sohvalle, saaden lämmikkeeksi myös lauman koiria, yliäänekkään kämppiksen Innan kotiuduttua sekä pari kissaa. Inna jotain kiljui Tuntemattomasta sotiaalsta ja myöhemmin, Julian jo sohvalle nukahdettua itsenäisyyspäivän juhlien katsomisesta, mutta katoismme sinnikkäästi amerikkalaisia teiniroskaleffoja. Hyi, huonoja suomalisia olimme. // MIKSI MINUA EI IKINÄ OTETA MUKAAN MIHINKÄÄN KIVAAN JUTTUUN!?!? *mököttää part 100000* - Mila -
|
|
|
Post by Petra on Dec 24, 2014 10:46:35 GMT 2
Aattomaasto uusien loimien kanssa! Hyvää Joulua! toivottavat Petra, Hukkis, Tuuve, Midas ja Naya Kuvaan saattaa tulla joskus tausta. Tai sitten ei.
|
|
|
Post by Petra on Dec 29, 2014 23:13:56 GMT 2
Närpin lantakikkareita Tuuven karsinan pohjalta. Olin heittänyt pojat jo ulos ja olin sitten palannut talliin tekemään aamuaskareita Eljaksen avuksi. Olin kipitellyt talliin heti kun näin Eljaksen auton ajovalot ikkunastani ja autellut laittamaan hevosille ruokia. Tiesin että tallille ei ennen puoltapäivää raahautuisi kukaan pakkasen paukkuessa parissakymmenessä asteessa: Nayakin oli pakko kantaa talliin, kun katti ei halunnut palelluttaa tassujaan täysin ja riehakkaiden pentujen kanssa mouruotus ei halunnut jäädä. Vein puolityhjät kottikärryt Eljakselle toiseen päähän käytävää. ”Mä annan Tuuven olla viel hetken tarhas, meen sen kanssa sitte maneesiin!” huikkasin punapäälle ennen kuin hävisin takaisin. Naya näytti ensin siltä, että seuraisi minua, mutta kääriytyi sitten tiukemmalle karvamytylle Surun fleeceloimen päälle, joka oli ripustettu kuivumaan nuorikon karsinan eteen. Hölkkäsin takaisin talolle pimeydessä ja eteisessä minua vastaan tuli noin viisisataa koiraa ja kissa. Tohelo luikki pihalle samalla kun nappasin koirien hihnat seinältä ja kaivoin vielä Midaksen valjaat kenkien seasta, kun joku oli ne sinne pudottanut eikä ollut vaivautunut nostamaan. Napsautin koirille hihnat pantoihin, sillä en uskaltanut päästää muiden koiria vapaaksi, tiedä vaikka karkaisivat. Napattuani itselleni kaulaliinan ja kiedottuani sen kaulani ympäri pujottelin tieni Midaksen luo ja sujautin valjaat hurtan päälle, päästäen koirat sitten pihalle minun hölkätessäni karvakorvien perässä. Kun koko lauma oli tehnyt tarpeensa kuka minnekin kinokseen laitoin Midasta lukuun ottamatta koiralauman häkkeihin. Juoksin Midaksen kanssa lyhyen lenkin postilaatikolle ja takaisin, laittaen pörröisen pennun sitten häkkiin muiden kiusaksi. Heitin aamulehden keittiön pöydälle ja kuoriuduin sitten ulkovaatteistani, hiippaillen tyhjän talon läpi keittiöön, jossa aloin väsätä pannareita koko porukalle. Kukaan tuskin nousisi ihan heti, joten jätin pannarikeon kuvun alle pöydälle, vilkaisten sitten kelloa, todeten, että kello oli sen verran, että voisin liikuttaa Hukkiksen kevyesti ja ottaa sitten Tuuven kanssa estetreenin. Kävellessäni satulahuoneeseen, painoin valokatkaisijan päälle ja valo räpsähti sekunniksi päälle ennen kuin kuului pieni ’poks’ ääni ja huone pimeni. Kiroten kopeloin tieni taukohuoneeseen, etsien sitten Eljaksen käsiini. ”Satulahuoneesta palo lamppu, tiiätkö missä on varalamppui?” kysyin, kohottaen kulmaani. Eljas puisteli päätään hiljaisena. ”No mä voin kattoo jos löydän, mut sun ehkä pitää laittaa se paikalleen, kun en mie yllä.” totesin tallityöntekijälle, häviten takaisin taukohuoneeseen. Pitkän kaivamisen jälkeen löysinkin energiansäästölampun kaapin perältä, huikaten Eljaksen vaihtamaan sen. Lamppu syttyi hitaasti satulahuoneeseen, josta etsin Hukkiksen tavarat, sammuttaen sitten valon. Heitin Hukkiksen varusteet orin karsinan edustalle ja lähdin sitten kävelemään kohti tarhoja. Hevoset hörisivät ja päästivät ilmoille pieniä hirnahteluja kun kävelin orin tarhalle, pyydystäen nyrpeän Hukkiksen. Taluttelin rauhallisen orin talliin, jättäen mustan orin käytävälle. Järkyttävän talvikarvan kasvattanut Hukkis nuokkui käytävällä kun harjasin tähtipään läpi nopeasti, ottaen sitten suitset olkavarrelleni, lämmittäen paljaassa kädessäni orin kuolaimia. Pitkän ajan kuluttua kuolaimet olivat viimeinkin lämpimät ja asetin ne orin suuhun, vaihtaen sitten löysän villapiponi kypärään ja lapaset villaratsastushanskoihin, jotka sain Innalta lahjaksi lainattuani kämppikseni hanskoja miljoonat kerrat, kun olin itse liian laiska ostamaan omat ja kädet palelivat jatkuvasti… Talutin Hukkiksen pihalle ja näin Milan könyävän pihalle vesikanisterin kanssa. ”MIIIIIIILAAAAA” karhuin unenpöpperöiselle naiselle, joka nosti katseensa jaloistaan ja laski sitten kanisterin koirien häkkien edustalle ja käveli luokseni kiireettömästi. ”Viititkö puntata mut selkään? Käyn vähän maastossa, varmaan vaan joku tunti puol.” kysyin tallinomistajalta, joka nyökkäsi ja auttoi minut korkean hevosen selkään. Hukkis teki itsekseen muutaman voltin kun keräilin ohjia käsiini ja vilkaisin Milaa, joka oli palannut antamaan koirille vettä, koska vanha oli jäätynyt yön aikana. Painoin sitten pohkeet Hukkiksen kylkiin, joka tuijotteli poissaolevana parkkikselle päin. Ori hypähti käyntiin ja lähti tarmokkaasti kävelemään, yrittäen pariin otteeseen nostaa ravin. ”Miiiitää, eikai meidän lumenvihaaja vaan oo reipas tänään…” naureskelin suokin leveästä selästä ja hyvän tovin käveltyämme leveää metsätietä annoin pohkeideni painautua orin kylkiin, jolloin Hukkareissu nosti reippaan ravin, nostellen jalkojaan auraamattomalla metsätiellä. Aurinko oli vasta nousemassa laiskasti metsänreunan takaa ja loi puiden varjoista pitkiä ja uhkaavia edessä aukeaville lumisille pelloille. Hidastin Hukkiksen askelluksen käyntiin, tuijottaen hiljaa pilveä, joka nousi orin sieraimista puuskauksina. Yhtäkkiä minua alkoi kylmätä, kun nostin katseeni metsänrajaan. Pysäytin Hukkiksen hetkiseksi, tarkkailin metsänrajaa ja kuuntelin luotettavaa suokkia allani. Hukkis steppaili hieman paikallaan, joskaan ei hermostuneena, mutta käänsin kuitenkin orin toisin päin ja nostin ravin heti käännyttyämme. Hukkis oli kuitenkin innokas nostamaan laukan joten istuin tiukasti Hukkiksen talvikarvan peittämään selkään ja annoin orin viilettää metsätiellä. Lopulta annoin vauhdin hurman loppua ja siirsin määrätietoisen orin raviin, vaikka Hukkis olisi jatkanut matkaansa reippaammassa askellajissa. Loppujen lopuksi siirsin mustan hevosen käyntiin ja taputtelin paksun harjan peittämää kaulaa, kehuen samalla suokkia. --- Saatuani Hukkiksen karsinaansa lämmittelemään lähdin metsästämään Tuuvea. Kello oli jo niin paljon, että Milakin oli virallisesti töissä, joten valitin naikkoselle satulahuoneen lampusta ennen kuin menin pyryyn ja pakkaseen hakemaan Tuuvea. Tuuven tarhalle rämmittyäni näin orin venyttämässä kaulaansa juuri ja juuri sähkölankaan koskematta, vilautellen hampaitaan Iipalle vitostarhassa, vaan eipä näyttänyt Iippakaan erityisen ilahtuneelta tästä tarhavierustoverista. ”Hei nyt loppu!!” karjaisin mörrimöykyille, taputellen käsiäni yhteen pääni päällä. Tuuve ja Iippa hätkähtivät intensiivisestä tuijotuskilpailustaan ja Tuuve kääntyi minua kohti. Pian ori hyppäsikin pienen pukin ja lähti vetämään kiitoravin- ja laukan sekoitusta pitkin tarhaansa. Orin vauhti kuitenkin loppui kesken pukin, kun orin etujalat ja takajalat päättivät lähteä eri suuntiin ja ori veti pehmeään nietokseen kyljelleen. Hetken ajan Tuuve näytti pöllämystyneeltä, mutta alkoi sitten kieriskellä lumessa, piehtaroiden sydämensä kyllyydestä kuin se olisi ollut orin alkuperäinen tarkoitus. Tämän tajuttuani purskahdin hervottomaan nauruun ja hakkasin käsiäni vasten polviani, nauraen Tuuvelle useamman hetken ajan. Tuuve könysi ylös ja lähti kävelemään tarhan toiseen päähän kun sain itseni koottua ja avasin oritarhan portin. Pienen hippaleikin jälkeen Tuuve antoi kiinni ja lähdin taluttelemaan oritta kohti tarhaa, vaikka Tuuve olisi kovin mielellään käynyt puremassa palasen Iipasta. Raahattuani vastahakoisen Tuuven talliin suoritin orille lähes yhtä pikaisen harjauksen kuin Hukkikselle ja iskin orin selkään sitten satulan martignaaleineen. Lämmitettyäni orin meksikolaissuitsien kuolaimet Tuuvekin sai pureskella rautaa samalla kun laitoin orille mahdollisimman nopeasti suojat jalkaan. ”Juliaaaaa! Viititkö tuua radion taukohuoneesta maneesiin?” huikkasin Julia P:lle, joka kuljeskeli toimettoman näköisenä varustehuoneessa: nyt kun valo oli himmeä kiitos energiansäästön, ovet olivat auki maksimaalisen valon saamiseksi. Uunituore hoitaja hätkähti hieman, mutta nyökkäsi. Huikkasin kiitokset ja lähdin viemään Tuuvea kohti maneesia. Lyhyenkin matkan aikana Tuuve melkein ehti karata minulta kertaalleen, kun ori yritti purra pari sormeani irti. Maneesin lämpö toivotti minut tervetulleeksi. Pehmeä, keltainen valo korosti varjoja hevosten kavioista hiekassa. Katselin hetken hiljaista maneesia, kävellen Tuuven kanssa sitten jakkaran vierelle ja pompaten suokin selkään. Tuuve steppasi kerran jos toisenkin ennen kuin asettui. Samalla Julia P rynnisti ovesta radio kädessään. ”Mihin haluut et laitan tän?” tyttö kysyi sulkiessaan ovea perässään. ”Jos viitit laittaa sen kiinni siihen seinään. Ja jos katot sinne maneesin katsomoon, siel pitäis olla kotelossa semmonen CD-kotelo, mis lukee päällä ”Tuuven musiikintunnit”, ni laitat sen levyn pyörimään, kiitti!” selostin työlle, joka löysikin kotelon heti ja laittoi sen pyörimään pistokkeeseen kytketystä cd-soittimesta. Olin käynyt Tuuven kassa pariin otteeseen estekisoissa ja orille tuntui olevan aina kauheana ongelmana musiikki, sillä suokin korvat pyörivät nytkin päässä kun soinnut alkoivat tanssahdella pitkin ja poikin maneesia. Julia P hävisi tekemään omia hommiaan ja aloin koota Tuuvea kuulolle. Lyhyen taistelun jälkeen Tuuve alkoi liikkua varsin vaivattomasti ja hyvin allani ja annoin orille hieman lisää ohjaa – tänään oli selvästi hyvä päivä, jolloin Tuuveakaan ei huvittanut pukitella. Maneesin ovi kävi ja näin Sofian ja Lispen saapuvan maneesiin. ”Kuultiin että sä olit täällä Tuuven kanssa ja aateltiin että tullaan nauramaan sulle kun putoot sieltä” Lispe kiusasi, samalla iskien persauksensa maneesin penkeille. ”Tosta kiitokseks saat laittaa pari estettä pystyyn!” ärjähdin Lispelle, naurahtaen pehmeästi. Lispe kuitenkin nousi penkistä ja alkoi koota esteitä kentän pehmeälle hiekalle. Lispe nosti minun verkatessani pystyyn kaksi 90cm estettä pitkille sivuille sekä muutaman matalahkon ristikon kentän keskelle. Kiitin tyttöä ja nostin Tuuven kanssa sitten laukan. Ori lähti heti viettämään esteille, mutta otin päättävisesti kaksi kierrosta leppoisaa laukkaa ennen kuin ohjasin hulmuharjan esteille. Tuuven ylitettyä yksi pieni ristikko ja yksi pysty ongelmitta huikkasin ohi mennessäni laittamaan musiikkia kovemmalle. Kun musiikin ääni voimistui, tunsin Tuuven askeleiden tulevan epävarmemmaksi ja pään kääntyilevän musiikin tulosuuntaa kohden. Iskin kuitenkin pohkeeni vahvemmin suokin kylkiin ja ori lähtikin päättäväisesti eteenpäin, ylittäen yhden pystyn vaivatta. Tuuven selässä oli mukava istua orin hypätessä, vaikka useasti Tuuve lähtikin hyppyyn liian aikaisin. Hidastin hieman laukan tempoa ja käänsin Tuuven ristikoille, antaen orin mennä ne rauhallisemmassa laukassa, vaikka tunsin, kuinka hopeaharjainen yritti kirittää tempoa ja vauhtia paljon suuremmaksi. Puolta tuntia, paria estettä ja yhtä putoamista myöhemmin harjailin Tuuvea hivenen poissaolevana. Sofia oli ollut kovin huolisaan, etten satuttanut itseäni, mutta olin verkannut vaaleanruunikon loppuun ja vienyt orin sisälle, jossa Hukkis mutustelikin jo päiväheiniään kiitos Milan. Parkkeerasin Tuuven karsinaansa ja heitin orille heinät ennen kuin raahasin väsyneen ruumiini takaisin talolle ”pikku” torkuille …
|
|
|
Post by Petra on Jan 25, 2015 23:50:43 GMT 2
”Saaaaamperin otus nyt” ärähdin ties kuinka monetta kertaa Tuuvelle, joka steppaili kuolaintaan purren allani kun yritin kiskoa satulavyötä mahdollisimman tiukalle. Tiesin jo valmiiksi, että Tuuvella oli sellainen päivä, että nyt mentiin pers ilmassa ja leikittiin leikkiä ”älä koske lattiaa!!!”. Harmi kyllä olin juuri tänään päättänyt lähteä tekemään puomityöskentelyjä rodeoratsuni matalassa selässä. Keräsin ohjaa tiukemmin käsiini, vetäen kunnolla henkeä kertaalleen kuin painoin pohkeeni pehmeästi Tuuven kylkiin. Tuuve lähti heti rikkomaan raville kädelle painaen, jolloin istuin persiini kiinni penkkiin ja hammasta purren pakotin suomenhevosen käyntiin uraa pitkin. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun Tuuve kulki yllättävän rauhallisessa temmossa pitkin kaviouraa, joka oli painunut kevyesti maneesin hiekalle. Sunnuntainen aamupäivä piti maneesin ja tallin yleensäkin tyhjänä, joten olin vallannut koko maneesin erilaisten puomiväkermien täyttämäksi. Melko pitkät alkukäynnit otettuani painoin orin varovasti raviin, johon Tuuve lähtikin lähes räjähtävällä voimalla, jolloin sain taistella orin kanssa muutaman hetkisen saadakseni askellajin ja vauhdin jotenkin säädylliseksi. Suokki painoi kädelle tuhottomasti, mutta ohjasin sen päättäväisesti puomeille. Ensimmäinen puomi kolahti ja yritin hidastaa Tuuven vauhtia, mutta ori juoksi täysin kuurona kaikkien apujen läpi ja kolautti toisenkin puomin. Tunsin, kuinka Tuuven vaalea pers nousi taivaisiin ja hypähdin eteenpäin satulassa. Kiroillen iskin pakarani penkkiin ja ohjasin Tuuven tiukasti sivulle, jotta pukkisarja loppuisi viimeistään kun seinä tulisi vastaan. Tosiaankin vauhti hidastui ja Tuuve teki äkkipysähdyksen aivan seinän vierustalle, narskutellen kuolainta. Sydän hakaten päästin orin taas kävelemään ja harmikseni vain muutaman askeleen jälkeen ori lähti kiitämään jossakin laukan ja ravin sekaisessa askellajissa, heitelleen vuoroin etu- sekä takapäätään ilmaan minun roikkuessani orin hulmuavassa harjassa ja yrittäessäni pysyä orin selässä kaikin lihaksin mitä minulle oli viime aikoina Tuuven kanssa roikkuessa kehittynyt. Lopultakin sain Tuuven jälleen kuriin… vain jotta ori pääsisi jälleen hetken tauon jälkeen pukkikiitolaukkaan pitkin poikin maneesia, jyräten puomit edeltään. --- ”Petra? Petra? Apua mitä sulle kävi? Petraaaaa?” kuulin etäisesti tutun äänen, avaten hitaasti silmäni. Hetken hengiteltyäni ja räpyteltyäni silmiäni ylleni hahmottui ihmisen varjo, jonka hetken päästä tunnistin…. Sandyksi? Kyllä, Sandy se taisi olla – en ollut hirveästi kaveerannut uusien hoitajien kanssa. ”Täh?” päästin suustani erittäin järkevästi. Hetken päästä hahmotin Sandyn takana kättärät ja talikon paiskattuna maahan. ”Mä tulin siivoomaan maneesia ku en tienny et oot täällä ja näin ku putosit Tuuvelta ku avasin ovea?” Sandy selvensi kulma koholla. ”Aa…. Joo. Nii. Onks Tuuve ihan ok?” kysyin enemmän tai vähemmän pöllämystyneenä. ”Se jäi tonne kyttimään, tais rikkoo ohjansa… Mut ootko sä ok? Sattuuko johki?” Sandy kyseli vähintäänkin yhtä hämmentyneen oloisena. Pudistelin päätäni, nousten oudon tunnottomana ensin istumaan ja sitten seisomaan, nähden Tuuven, joka nyhväsi maneesin nurkassa, haistellen kakkakikkaretta nurkassa, ohjat roikkuen kappaleina orin kaulalla. Pyydystin Tuuven luokseni ja vedin nopeasti henkeä hampaitteni välistä sihahtaen, kun vasen olkapääni aristi hieman liikettä, mutta huomasin, että ohjat olivat aika pitkälti keskeltä katki, joten sitaisin ne kiinni ja käännyin Sandya kohti. ”Autatko mut selekään?” kysyin, pitäen samalla Tuuvesta itse kiinni. ”Joo. Ootko varma et se on ihan fiksu idea?” Sandy venytti ’joo’taan, mutta käveli minun ja ratsuni luokse ja meni roikkumaan Tuuven satulan toiselle puolelle, vaikka kyseenalaistikin ideani. Laskin oikean käteni tottuneesti satula takakaarelle, nostaen sitten vasenta kättäni kohti satulan etukaarta, ohjat kädessäni. Noin puolessavälissä käden nousua päästin parkaisun, kun tuntui, että käteni meni lukkoon ja läiskähti sitten rentona vierelleni. ”Kaikki ok?” hoitaja kysyi säikähtäneenä, jolloin kuulostelin hetken kättäni. ”Ehkä mä vaan kävelytän sitä hetken.” totesin hammasta purren, tuijottaen tunnotonta vasenta olkavarttani, napaten sitten Tuuven ohjat paremmin käteeni, kiittäen Sandya kuitenkin. Taluttelin vartin verran Tuuvea pitkin poikin maneesia, pysytellen poissa Sandyn tieltä, kävellen sitten jalat kuin täristen talliin, jossa Rebekka jututti juuri Likkaa, kääntyen minua kohti kun tulin ovesta. ”Mooi! Olitteks te jo tähän ratsastamassa?” Rebekka kysyi pirteästi, jolloin nyökkäsin. ”Haluutko auttaa mua ottaa tältä kamoi pois? Se ei kyl pure enää nii herkästi, mut uskallatko ottaa sen satulan vaikka?” ehdottelin Rebekalle. ”Mitä saan jos autan?” Rebekka kysyi virnuillen. ”Tukanleikkuun ens leirillä ku nukut etkä osaa aavistaa mitään” ilmoitin pokerinaamalla, joka sai Rebekan Tuuven hampaita väistäen tulemaan orin sivulle ja katselin, kun nuoremman kädet toimivat näppärästi solkien kimpussa. Kuljeskelin sitten Tuuven pään viereen, tuijottaen oritta tuimasti, kun nostin jälleen kättäni avatakseni soljet orin suitsista, mutta ajatus päättyi lyhyeen kun jälleen lukituksen ja voimattomuuden tunne valtasi koko vasemman käteni. ”Aiii kele… Hei Rebekka voitko ottaa noi suojatki, mä taisin vähän loukata kättäni tossa ku putoilin?” kysyin Rebekalta, joka kipitti kiltisti ottamaan kiukkuiselta suokilta suitsia pois, joutuen kylläkin kerran orin hampaisiin, vaikka kuinka ärisin Tuuvelle. ”Mä voin kyl viiä nää, mee sä vaik sisälle jos kerran ittes satutit?” Rebekka ehdotti, johon myönnyin kiitollisena, napaten Tuuven mukaani ja vieden herran pihalle pikaisin askelin jäisen pihamaan poikki. --- Kipittelin takaisin sisätiloihin, missä suurin osa porukasta oli vasta heränneen näköistä. Tepastelin suoraan yläkertaan, jossa vetäisin ratsastustakkini ja hupparini päältäni hankalasti oikean käteni avulla ja menin sitten kokovartalopeilin eteen, kääntyen selkä kohti peiliä. Spagettiolkaimisen, tummansinisen toppini alta löytyi ikävä näky: olkapään nivelen kohdalla oli outo kuoppa ja olkapää näytti kehittelevän ilkeää mustelmaa. Tuijottaessani jossain määrin järkyttyneenä olkaani peilistä, enkä huomannut, että huoneeni ovi kävi. ”Mitä helvettiä?” kuulin Julian kirkaisevan ja säikähtäneenä käännyin, mutta Julia oli jo kimpussani. Blondi tarrasi toisen kätensä vyötärölleni ja toisella kädellä siirsi varovasti pitkiä hiuksiani sivuun olkapään päältä. ”Mitä sä teit?” Julia tivasi minulta, jolloin huultani purren siirsin katsettani Julian hiuksista sivulle. ”Putosin äsken Tuuvelta” mutisin. Blondi henkäisi terävästi ja nousi sitten seisomaan suoraan, katsoen minua suoraan silmiin. ”Sun on pakko mennä näyttämään tota sairaalaan” Julia totesi jossain määrin kipakasti, jolloin nyökkäsin hitaasti, alkaen sitten hamuilla päälleni äsken riisuttuja vaatteita. Julia oli kuitenkin nopeampi ja auttoi päälleni edestä napitettavan paksun villatakin ja puoliksi juoksi hakemaan minulle siistimmän takkini työtuoliltani. Julia häsäsi ympärilläni kun kävelin kohti ulko-ovea. ”Rauhotu nyt jo, nainen! Ei mua ees satu” valitin häsäävälle tyttöystävälleni, joka tuhahti äänekkäästi kesken rappusten laskeutumisen. ”No ei tietenkää ku sun keho yrittää selvittää pahimmat vauriot enneku tunnet sen kivun täydellä voimalla!” Julia kivahti minulle, mutten jaksanut loukkaantua kimpaantua kipakasta äänensävystä, vaan jatkoin matkaani. Saatuani kengät jalkaan Julia puoliksi talutti minut autolleen ja lähti ajelemaan kohti sairaalaa reilun kahdenkymmenen minuutin päässä. Istuessani lämpimässä autossa huomasin ensin tunnon palaavan vasempaan olkavarteen eikä mennyt kahtkaan minuuttia, ennen kuin nyyhkäisin jo ääneen; kipu alkoi vallata aluetta koko olkapäässäni ja vielä pari minuuttia ja paruin jo täyttä kurkkua jokaisen möykkyrän kohdalla, vaikka Julia yritti niitä väistelläkin samalla kun yritti rauhoitella minua. ”Julia is särkylääkkeet on? Tiiän en sul oli niit joskus hansikaslokeros?” puoliksi itkien kysyin, kopeloiden oikealla kädelläni hansikaslokeroa. ”Et ota niitä kun muuten et osaa kertoo lääkärille missä tuntuu ja kui pahasti” Julia opasti, läiskäisten valoissa lokeron kiinni minun vedettyäni sormeni pois lokerosta. Puuskahdin tyytymättömänä, joskin se päättyi räkäiseen itkun pyrskähdykseen, joka vai kiukultani tehoa. --- ”Petra mitä hemmettiä sä teit?” Inna kysyi minulta heti kun pääsin sisälle asti Julian seuratessa minua kuin hai laivaa. ”No putosin aamulla Tuuvelta. Ja multa meni vasen olkapää sijoiltaan ja se on nyt ainakin pari viikkoo täs.” sanoin, viitaten kantositeeseen, joka koristi nyt rintamustani takkini alla. ”Et oo tosissas. ” Inna puuskahti. ”Voidaan kyl vaihtaa olkapäitä ni voin olla vähemmän tosissani?” kivahdin takaisin, tuntien oloni enemmän tai vähemmän uupuneeksi saamieni kipulääkkeiden ja rasituksen takia. ”Joo jos me mennään vaikka nukkumaan” Julia ehdotti takaani riisuessaan omaa takkiaan päältään. Inna ymmärsi yskän ja häipyi tieltämme, päästäen minut tömistelemään omaan huoneeseeni, jonne Julia seurasi minua parin leffan kanssa – kello ei ollut vielä seitsemääkään, joten Julia lupautui katsomaan kanssani leffoja, sillä en saisi ihan heti unta kivun ja unirytmin takia ja huominen oli meille molemmille vapaa – mitä nyt jotain kuvista mutta sieltä pois oloon ei kukaan toivottavasti kuolisi.
|
|