|
Post by Petra on Nov 18, 2013 20:44:24 GMT 2
16.11.2013Kello näytti kahdeksaa aamulla, kun roikuin lauantain aamulla Hukkiksen karsinalla. Musta ori mutusteli heiniään. Vierelläni oli reppu, johon olin tunkenut vaihtovaatteet, evästä minulle ja Milalle ja rahaa. Lähtisimme tunnin sisällä matkustelemaan, toisin sanoen kohti Stableyardia hakemaan morab-ori Glamgare Jiminyä ja matkalla tarttuisi vielä mukaan risteytysponi saksanmaasta, jonka oli maahantuonut ilmeisesti Nordic. Kuulin Milan antavan ohjeita työntekijöille viikonlopun ajaksi. Menin taukohuoneeseen kurkkaamaan ja näinkin Milan rustaavan varmaan miljoonatta muistilappua. Vieressä seisoivat Stina, Markus ja Eljas ja taukohuoneen perukoilla Milan pälpätystä kuuntelivat Julia, Valentine sekä Luna. Julia hyppäsi ylös ja tuli halailemaan minua, mutta kun Mila huomasi minut nainen raahasi minut jo autoon, jonka perässä nökötti valkea traileri. ”Kaikki mukana?” Mila varmisti vielä. ”No ainaki mulla on raha, ei sitä muuta elämässä tarvita!” naurahdin, sittne kuitenkin naurahtaen, että kaikki olisi mukana. Matkalla kuitenkin kävisimme kaupassa hakemassa kaakeillemme varusteita ja olisimme yötä Stableyardissa. Alun perin tarkoitus oli ollut, että ajaisimme hakemaan Jimmyä, sitten Nordiciin ja saattaisimme selvitä päivässä. Jiminyn kasvattaja kuitenkin soitti ja sanoi, että Jimmy ei matkannut yksin, joten reitti menisi Nordicin kautta Stableyardiin, nukkuisimme yön yli ja poni saisi olla tarhassa yön ja aamulla alkaisi matka kohti kotia parin uuden asukin kanssa. Kahdeksan tunnin ajamisen ja neljän kahvilla pysähtymisen jälkeen käännyimme motarilta pienemmälle tielle. Emme ajaneet kovin kauaa eteenpäin ja puoli viideltä olimmekin parkkeeraamassa järkyttävän suurelle tallille: alue oli aidattu tukevalla kiviaidalla ja minne tahansa katsoinkin, näin tarhoja ja erilaisia rakennuksia. Kentällä pyöri juuri kaksi ratsukkoa ja maneesin ovi kolhti juuri kiinni. Parkkiksen vieressä kohosi suurin kolmesta rakennuksesta. Sisältä kuului kimeitä hirnahduksia. Tallin oven päällä luki ”Päätalli”, kun taas kauempana oli ”Oritalli” sekä ”Varsatalli”. Varsatalli olikin yllätyksekseni pihattomuodossa, sillä huomasin kuinka avoimesta ovesta ryntäsi peräti kolme varsaa temmeltäen hetken pihassa. ”Ja sä valitit et sun talli on iso! Voi luoja, mite tää ees pysyy pystys?” valitin, kun pääsimme sisälle päätalliin. Pitkällä edessä näkyi rivistö karsinoita ja käytävä jatkui mitä ilmeisimmin vielä. Samassa jostakin ovesta pomppasi mustahiuksinen naikkonen, jonka hiukset olivat löysällä nutturalla. ”No heei! Oottekos te millä asialla?” nainen kysyi hymy korvissa, jonka jälkeen Mila alkoi selittää tulleensa hakemaan poniruuna Dunkel Bisscheniä. Nainen sanoi vielä käsipäivää minullekkin ja lähti sitten johdattamaan meitä tallin perälle. Karsinasta kurkkasi tumman ponin läs(k)ipää. Poniruuna alkoi heti hamuta Milan sormia kun nainen alkoi lässyttää risteytykselle. Katsoin ponin ovessa olevaa taulua: siinä näkyi nimi, sukupuoli, ikää, osaamista … Perustietoja siis. Myöskin sukutaulu oli raapustettu valkotaululle ja siinä näkyikin, että ponskin suvussa oli niin shettistä, issikkaa kuin puoliveristäkin. Rapsuttelin pirtsakkaa poniherraa säästä, kun Mila jutusteli naisen kanssa. ”Petra, haluutko sä koittaa koeratsastaa tota? Mä haluun ihan perusjutut kokeilla, mut haluisitko sä koittaa esteitä?” Mila vinkui ja suostui hetimiten mielelläni. Yritin laittaa häslälle ponille varusteita, mutta varusteet sain päälle vasta kun sähköjänis oli niin tiukassa riimunnarussa ettei liikkumavaraa ollut hirveästi. Mila talutti ponin kentälle ja hyppäsi sitten suurikokoisen ponin selkään. Mila koetteli ponia kaikissa askellajeissa ja koitti perusjuttuja, kuten pohkeenväistöä ja peruutusta sun muuta. Kokosin muutaman pienen esteen tuontitallin omistajan kanssa, hypäten sitten itse kirjavan ponin selkään. Poni tuntui lähtevän alta hetkenä minä hyvänsä, mutta pienen kokoamisen jälkeen nostin mukavan laukan ja ohjasin ruunan esteille. Ruuna tuntui todella haluttomalta hyppäämään ja kiersikin esteen pariin otteeseen ennen kuin sain herran menemään edes kerran yli lähestulkoon puomin yli. Taputtelin ruunaa, joka oli aivan yhtä haluton toiselle esteelle ja toisen esteen kanssa sainkin tapella kauan. Lopulta sain kaikki esteet ylitettyä ja kehuin risteytystä, laskeutuen loppukäyntien jälkeen selästä. Poni ei kuitenkaan tuntunut menettäneen energiaansa, vaan hääräili karsinassa entiseen tapaansa mustahiuksisen naisen antaessa sille vettä. Mila teki kaupat ponista ja näin lähti Vaahterapolun uusi poni, Dunkel Bisschen, lastattiin ilman kauheita ongelmia traileriin. Matka jatkui vielä pari tuntia Stableyardiin: kello näytti jo yhdeksää illalla, kun pääsimme tallin pihalle – tämäkin oli suuri, mutta ei Nordicin kokoa. Mila katseli läheisessä tarhassa viipottavaa arabi-laumaa ja kysyi, olisimmeko oikeassa paikassa. Nauraen ilmoitin, että osoite oli oikea – totta kai Mila oli odottanut minun hakevan suomenhevosoritta, jolla oli vain kansainvälisempi lempinimi, enhän minä ollut paljoa orista höpissyt kuin lempinimellä. Juuri kun Mila sai auton parkkiin ja könysimme unisina pois autosta, nainen käveli siron morab- ja arabitamman kanssa ohi ja moikkasi meitä, pysähtyen sitten kyselemään, oliko jompikumpi meistä Petra – arvatkaa vaan mitä vastasin. Pääsimme Stableyardin talliin asti ja aktselin toinen toistaan upeampia, siroja hevosennaamoja, jotka pällistelivät meitä. Kävelimme jonkin aikaa ympäri tallia Kerpan kertoillessa meille hevosistaan, kunnes lopulta tulimme morab-orien puolelle. Singahdin tutun nimilaatan nähdessäni karsinan luokse ja vetäisin henkeä. Tiedättehän, kuinka kuvat vääristävät hevosia? Tässä kävi juuri niin. Komea, kiiltäväturkkinen morab katseli meitä hieman arasti, mutta uteliaana. Pohjaväriltään ruunikko ori oli jo kimoutunut päästä, mutta piirto näkyi yhä päästä. Huomasin myöhemmin, että myös hännän ja harjan päät olivat saaneet valkean värin pisimmistä kohtia ja säkää ja selkää peitti valkea karva. Tarjosin ujon orin haisteltavaksi kättäni, mutta nuorikko kavahti kauemmas. Kerppa lupasi, että saisin hieman koittaa orin taitoja huomenna, mutta nyt olisi aika painua yöpuulle. Haimme Mian ponin trailerista ja päästimme sen pieneen tarhaan yöksi toppaloimen kanssa ja painuimme sitten yöpuulle. 17.11.2013Aamu valkeni epätavallisen kirkkaana ja pomppasin ylös, kun Kerppa kyseli, saisiko olla aamupalaa. Vetäisimme nassuumme parit leivät ja kahvia ja Mila yritti tyrkyttää rahaa yösijasta, mutta Kerppa ei huolinut rahoja, vaan paineli kanssamme pihalle. Aamutalli oli jo ilmiselvästi hoidettu, mutta Kerppa oli jättänyt Jimmyn sisälle. Ori nuokkui yhä, mutta heräsi ja pingottui kuin viulunkieli, kun menin juttelemaan karsinan ovelle Milan tuodessa minulle harjapakin. Harjasin Jimmyn rauhallisin ottein, yrittäen rauhoitella oritta samalla. Lopulta Jimmy oli harjattu ja arka ratsu sai selkäänsä lännensatulan ja päähänsä suitset. Taluttelin orin ulos ja nousin leveään, mukavaan satulaan. Olin aiemminkin koittanut lännenratsastusta, joten perusteet olivat hallussa. Kävelin säikyhkön Jimmyn kanssa pari kertaa kentällä, nostaen sitten rauhallisen ravin ja lopulta työskentelylaukan. Ori meni hyvässä tahdissa, hieman rennompana ja kaula matalana, kun istuin rauhallisessa kyydissä hymy korvissa. Otin reining-hevosen kanssa kerran sliding stopin ja koitin vielä spinnata ja molemmat sujuivat melko hyvin. Otin vielä Jimmyn kanssa loppukäynnit ja hyppäsin satulasta ales, jutustellen samalla orin kanssa. Vein Jimmyn karsinaan ja otin siltä varusteet pois samalla kun Kerppa kertoi Jimmyn vanhemmista. Kävimme toki katsomassa kauniita morab-hevosia, mutta Jimmy oli ehdoton suosikkini. Lähdin viemään Jimmyä kohti traileria rahat maksettuani ja samassa muistin, että tästä tulisi tappelu. Yritin usemapaan otteeseen taluttaa Jimmyn sisälle, mutta herkkä ori pakitti ja panikoi jokaisella kerralla. Lopulta Mila oli orin takana työntämässä hieman sivulta, jottei ori potkaisisi ja Kerppa työnsi oritta sisälle liinan avulla. Lopulta herra en-mene-traileriin oli kuin olikin tekemässä tuttavuutta jo traileriin tuodun poniherran kanssa, kun sitten laitoimme pojille heinäverkon ja lähdimme kohti kotia. Kotimatka kesti vain kuusi ja puoli tuntia, sillä välttelimme kahvitaukoja ja menimme suorinta tietä tallille. Tarkoitushan oli pysähtyä ostamaan hevosille tarvikkeita ja varusteita, mutta jätimme sen pois päiväjärjestyksestä. Ilta oli jo hämärtynyt, kun pääsimme Vaahterapolun pihaan, jossa Mila kapsahti heti pihassa odotelleen Joonaksen kaulaan ja itse menin avaamana trailerin ovea. Olimme kaksi kertaa pysähtyneet matkalla ja tarkistaneet leirintä-alueella hevosten voinnin ja hyvinhän poitsut jakselivat. Jimmy inhosi selvästi jalkasuojiaan, mutta kun otin rampin alas, Jimmyltä unohtuivat jalat ja pian kaksi uutta asukkia olivat pihasta. Tästä lähtisi minun ja Jimmyn yhteinen matka länkkäripuolella! // Bisse... Anteeksi siis Nuk... On ihana <3 Ja Jimmy myös!
Olipa mukava tulla kotia ku oli tämmönen "romaani" oottamassa lukijaansa Hihih.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 21, 2013 20:04:45 GMT 2
//Tällä kertaa kuva Ja muuten, alan kirjoittamaan nyt imperfektissä. Saavuttuani tallille hain Hukkiksen talliriimun satulahuoneesta ja pujahdin oriin karsinaan riimun ja riimunnarun kera. Pujotin mintunvihreähkön talliriimun suokin tähtipäähän ja lähdin taluttamaan sitä pihalle. Kiertelin Hukkiksen kanssa tarhoja ja kävelytin herraa ympäri tallipihaa. Ravasimme myös hieman. Kun palasin talliin, vein riimun ja narun takaisin paikoilleen ja aloin harjaamaan poikaa pyörein liikkein. Saatuani työni loppuun ojensin oriille omenanpuolikkaan - Petran luvalla. Sitten jätin poitsun päiväruokiensa kimppuun. Hukkis työnsi heti turpansa vesiämpäriin. Chii & Hukkis - 3 HM
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 21, 2013 20:07:52 GMT 2
Ou, mitäs ihmettä? Tuohon pelmahtikin vain kuvan osoite... Osoite kyllä toimii, mutta se vie paljon tilaa :3 kolmoisvoitto.suntuubi.com/?cat=136&preview=2Tuossa on se sivu, jolla kuva on. Tuosta edellisestä viestistä voi poistaa ton osotteen, jos siis Mila pystyt tekemään sen?
|
|
|
Post by Petra on Nov 22, 2013 23:08:59 GMT 2
REVIVE - BLINK
Teach me to number my days And count every moment Before it slips away Take in all the colors Before they fade to greyPoskeni oli painunut bussin kylmää ikkunaa vasten ja maisemat vilisivät ohitse. Lumi peitti siellä täällä maata ja varmaan olisi jo huomenna poissa. Ajatukseni harhailivat hevosissani: pääosin Hukkiksessa. Siitä oli jo vaikka kuinka kauan, kun olin astellut ensi kertaa punaisen tallin ovista sisään. Mila oli tervehtinyt minua hetimiten ja alkanut into piukassa esitellä tallia. Hukkiksen karsina oli kahdeksan, oli aina ollut. Aivan ensimmäisestä päivästä lähtien. I don’t want to miss Even just a second More of thisMuistelin sitä puhtaan onnen tunnetta, kun olin istunut auton kyydissä ja auton perässä notkui traileri, jossa olisi toinen hevoseni. Mustan orin ilmeikkäät silmät olivat olleet täynnä iloa ja elämää, kun olin avannut trailerin ensi kertaa Vaahterapolun pihassa. Kun ovi oli auki ja ramppi tukevasti paikallaan, kävin hakemassa ketjulla varustetun riimunnarun mukaani, kuljeksien etuovesta traileriin, kietaisten varmuuden vuoksi ketjun kerran Hukkiksen turvan ympäri, ettei ori lähtisi vetämään omille teilleen. Äitini avattua portit, lähdin hitaasti, rauhoittavasti jutellen viemään mustaharjaista ulos trailerista. Hukkis steppaili hetken paikallaan trailerissa, lähtien sitten erittäin ripeästi ramppia ales, vetäen minut mukanaan.Siitä se kaikki alkoi. Hukkis veti ensi töikseen minua trailerista tullessaan ympäriinsä ja vaikka olin ärtynyt moisesta käytöksestä, en voinut olla pitämättä mustasta suomenhevosesta, jonka into kaikkeen hävisi aina välillä tulisen ja tappuraisen päättäväisyyden alle. It happens in a blink, it happens in a flash It happens in the time it took to look back I try to hold on tight, but there’s no stopping time What is it I’ve done with my life?Olisin halunnut takertua tuohon lämpimään tunteeseen, kun Hukkis oli viimein karsinassaan ja tuuhea, musta harja otsallaan herra hurmasi hetimiten sitä katsoneen tulleen Milan. En edes muistanut, kuinka olin pakahtua ylpeydestä, kun Mila kehui oritta ensi kertaa komeaksi – ja samaa kuulen nykyäänkin Milan suusta, vaikka mustasta, hontelosta rääpälesuokista ei ollut enää tietoakaan. Hukkis oli osannut korkeintaan helpon B:n asioita minulle tullessaan ja hyvä kun maapuomi ylittyi ilman kompuroimista, mutta siellä se nyt oli: lihaksikas, itsetietoinen suomenhevonen, joka veteli komeasti vaikeaa B:tä ja hyppäsi aina 80 senttiä – ei edelleenkään taitavasti, muttei mennyt nokalleen esteiden jälkeen – ainakaan kovin usein. It happens in a blink It happens in a blinkMuistin kuin eilisen päivän, kun olin ensi kertaa aikonut nousta ratsaille ja harjaillut tulista, vasta kotiutunutta oritta. Suokki pysyi nätisti paikallaan kun olin poissa, kuitenkin epävarmasti hörähdellen välillä. Otin sinisen sadeloimen orin yltä, viikaten sen siististi Hukkiksen karsinan eteen. Harjailin hevosen, tehden muutaman löysän letin orin harjaan, saaden suurikokoisen suokin näyttämään entistäkin jykevämmältä, kun kaulan lihaksikkuus tuli paremmin esille. Orin harja roikkui ruskeiden silmien yllä, joten siirsin otsatukkaa sivumpaan, rapsutellen silmien välissä olevaa valkeaa, säännöllistä läikkää. Puhdistin vielä pienen maanittelun jälkeen orin kaviot, taputellen mustaa kylkeä, kehuen oria käytöksestään. Suoristin selkäni, hakien mustan satulan karsinan oven päälle. Minua nauratti muisto, että ajattelin, että Hukkiksen kaula oli aikoinaan jykevä: ei lähelläkään! Hukkis oli minut pari kertaa alkuaikoina saanut minut hengenhätään, kun oikein nojaili minuun. Sattumalta takanani oli kova karsinan seinä. Murhayritys sanon minä. When it’s all said and done No one remembers How far we have run The only thing that matters Is how we have lovedBussin matkaan tuli kuoppa joka sai minut hätkähtämään ajatuksistani, kun poskeni kalahti ikävästi ikkunaa vasten. Huomasin, ettei matkaa ollut enää paljoa jäljellä. Vaikka olin jo lähellä tuota mustaa oritta, joka oli täyttänyt ajatukseni koko matkan ajaksi, kasvoni muuttuivat jälleen tyhjiksi, kun ajatukseni lähtivät harhailemaan vanhoille raiteilleen. Hukkiksen selkään. Musta, leveä selkä oli aina ollut minulle kuin unelmahevoseni, satuhevoseni selkä, jossa olisi voinut istua tuntitolkulla ja tiesin, että Hukkis kantaisi minut vaikka kuinka kauas. Maneesi oli onnekseni tyhjillään, ja kävin hakemassa itselleni jakkaran, vieden orin keskelle maneesia, kivuten selkään melko helposti. Aloin säätää koulusatulan jalustimia itselleni sopiviksi, kun mustaharjainen päätti lähteä menemään. Parahdus pääsi suustani, kun notkahdin taaksepäin, kuitenkin pian palauttaen tasapainon, ja tarrasin orin harjaan, vetäisten ohjia siten, että suokin oli pakko pysähtyä. Itsekseni kiroten laitoin ensin jalustimeni sopivaksi, välillä joutuen hyssyttelemään hirnahtelevaa Hukkista, joka ei selvästikään pitänyt tilanteesta, että joutuisi töihin. Kiristin vielä satulavyön, se sujuen melko ongelmitta jääräpäisen suokin luimimista lukuun ottamatta, ja otin paremman ohjasotteen, lähtien vetämään ympäri maneesia, pitäen ohjat höllinä, mutta tiukkoina, valmiina lähes mihin tahansa. I don’t want to miss Even just a second More of thisHukkis oli ollut alunperinkin vilkas ja kärsimätön suomenhevonen. Nykyäänkin Mila valitti, että ori oli turhankin reipas pukkilaukkasysteemejensä kanssa, mutta minulla ori tuntui toimivan kuin unelma. Ennen kuin ehdin muodostaa kunnolla ajatusta voltista, ori oli jo kääntynyt. Mustat jouhet levittyisivät kuin viitta Hukkiksen perään, kun vetelisimme laukkapätkiä revitellen maastopätkillä ja seuraavassa hetkessä ori oli jo elegantti ja hallittu kouluratsu, joka heittäisi vaikka kuperkeikkoja jos niin pyytäisin. Aikoinaan tulin pari kertaa alaskin uljaalta suokilta, kun herra päätti ettei nyt huvitakaan. Nostin laukan, Hukkis tuntui jo valmiiksi veltolta, mutta kun olimme esteen kohdalla, veti Hukkis täydet jarrut pohjaan, ja olin jo olettanut suokin hyppäävän, koska este oli enää yhden askeleen päässä, ja pysähdys tuli yllätyksenä. Tunsin lentäväni lyhyen matkaa, ja pian tajusin ilman puristuvan keuhkoistani, kun lensin suoraan pienen esteen päälle henkeäni haukkoen. Vaikersin hetken, kun tykyttävä kipu valtasi selkääni ja kypärän suojaamaa päätäni, ja nousin selkääni pidellen ylös, kun Hukkis seisoi yhä esteen toisella puolen hämmentyneen näköisenä. Ähkien kävelin orin luo, purien hammasta kivulta. En ollut pudonnut moneen vuoteen, ja kipu tuntui nyt monen vuoden ajalta. Päätäni pidellen tartuin Hukkiksen suitsiin ja talutin suokin kentän reunaan, nousten selkään hoiperrellen hieman. Pää tuntui oudon kevyeltä, vaikka sitä särki julmetusti. Nykyään osasin jo ennustaa, milloin mustalainen vetäisi jarru pohjaan tai tekisi äkkikäännöksen. Tunsin orin jokaisen liikkeen allani ja tiesin sen mielenliikkeet ja se minun. It happens in a blink, it happens in a flash It happens in the time it took to look back I try to hold on tight, but there’s no stopping time What is it I’ve done with my life?Sitä mukaan kun ajatukseni alkoivat hälvetä mustan komistuksen ympäriltä tulivat mieleeni erilaiset hevoset: Usva ja Samu olivat asuneet minulla Hukkiksen lisäksi monta vuotta. Usva oli kasvanut minun tahtooni ja taipunut minun sanoihini, mutta pieni tamma ei koskaan ollut sellainen, josta minä olisin pitänyt niin paljon, että päätin myydä tamman Kopoinille ravaamaan. Sitten oli Samu. Rintakehääni kivisti ajatella nuorta ravuria, jonka kanssa olin revitellyt pitkin maastoja. Olin kasvattanut varsan itse, se oli minun ylpeydenaiheeni. Kun ori kasvoi ja sekin alkoi vieraantua minusta, lähti Samukin ravikotiin, mutta onneksi Milalle. Olinkin kuokkinut jo muutamaan otteeseen Carbonarassa moikkaamassa nuorikkoa, joka oli kerännyt harjoittelun ansiosta lihaksia ja näytti olevan elämänsä kunnossa. Silmiini kihosivat kyyneleet, kun hyppäsin pois bussista, lähtien kävelemään hitaasti kohti tallia. Harhareitti asui Hiittisuorassa, joten Usvaa tuli nähtyä ja välillä ajettuakin yhä vieläkin. Muistelin hetkiä, jolloin hyvästelin Usvaa ja Samua. Vein jalat täristen Usvan traileriin, laitoin puomit kiinni, halasin Usvaa vielä kertaalleen, nieleskellen itkua. "Kyl me viel nähää" mutisin voikolle ennenkuin pomppasin ulos trailerista, annoin vielä viime hetken vinkkejä Usvan hoidosta ja jäin sitten katsomaan, kun auto trailereineen hävisi tallin pihasta. Kävelin yhä vieläkin täristen taukohuoneeseen, joka oli onnekseni tyhjillään.
It happens in a blink
Samu näytti täysin vieraalta, kun otin tumman orin mukaani ja vein sen talliin.Tallin valot näkyivät jo edessä, kun hiipparoin parkkipaikan läpi suoraan tarhoille moikkaamaan hevosiani. Jimmy kyhjötti tarhassaan eksyneen näköisenä ja Hukkis revtteli kunnolla tarhassaan, saaden parin muunkin tarhan asukit mukaan ilonpitoon. Kunhan ei vain itseään rikkoisi. Monesti minäkin olin uhitellut vieväni Hukkiksen makkara-auton vietäväksi, mutta onneksi Mila tai järjen yksinäinen ääni oli inissyt tarpeeksi vastaan. "Mila, et viitteis tilata jotai Atrian autoa viemää sen makkaraks? ei prkl oikeesti Hukkiksest on tullu iha sekopää ... ei se enne oo tammojen tai minkää muun peräs juossu mut nyt sitte ..." valitin Milalle, joka näytti säikähtävän, kun uhkailin laittavani Hukkiksen mustaksi makkaraksi.Naurahdin muistolle katsellessani Hukkiksen iloa. Toihan ori harmaita hiuksia ja aiheutti kaljuuntumista, mutta säästinpähän kampaamokuluissa. Slow down Slow down Before today becomes Our yesterday
Hukkis rauhoittui minut nähdessään ja ravaili luokseni pää alhaalla. Mustalla orilla ei ollut loimea, joten ori olisi näyttänyt komealta, ellei olisi tullut kyhnäämään ja tunkemaan päätään syliini. Pujahdin aidan ali Hukkiksen tarhaan, rapsutellen valkeaa tähteä tuuhean harjan alla. Otin Hukkiksen riimusta kiinni ja lähdin kävelemään Hukkiksen kulkiessa kuuliaisesti perässäni kohti tallipihaa. Menin Hukkiksen kanssa tyhjälle kentälle, joka näytti vastikään lanatulta. Suljin tiukasti valkean portin ja päästin orin vapaaksi. Hukis lähtikin pää matalana ravailemaan komeasti ympäri kenttää sikin sokin. It happens in a blink, it happens in a flash It happens in the time it took to look back I try to hold on tight, but there’s no stopping time What is it I’ve done with my life?Istuuduin kentän kuivalle pohjalle, saaden Hukkiksen tulemaan luokseni ja ori nuuhkikin hiuksiani, kun pysyin paikoillani mustan orin edessä. Lopulta Hukkis laskeutui koiran tavoin etujalkojensa varassa alas makuulleen, höristen minulle kuin huolestuneena. It happens in a blink, it happens in a flash It happens in the time it took to look back I try to hold on tight, but there’s no stopping time What is it I’ve done with my life?Kentän laidalle kerääntyi katsojia, joita moikkasin keveästi, nousten sitten seisomaan ja saaden mustan orin tulemaan perässäni. Minua hymyilytti kun käännyin katsomaan höpsöä oritta. Siinä se oli. Minun Hukkikseni, jonka kanssa olin tapellut jo niin kauan ja joka nyt seurasi minua lampaan tavoin. It happens in a blink
// IHANAIHANAIHANAIHANA <3 Minä jo luulin että sinä oikeesti oot Hukkista lahtaamassa tässä tarinassa ja ihan pelotti lukea loppuun ku aattelin et löydät sen jostain karsinan nurkasta raatona (ah, kuinka sievästi sanottu!) Hukkis on POP. Nyt, aina ja ikuisesti. Aamen. ps. Samu on juossut TODELLA hyvin meillä! Käy kattoon, tänään päivittelin sen sivuja!
|
|
|
Post by Petra on Nov 24, 2013 17:40:43 GMT 2
Jimmy pureskeli kuolaintaan kiukkuisena, kun lopettelin orin kanssa päivän ridaustuokion. Olin hieman revitellyt läheisellä pellolla hoikan orin kanssa ja voi että Jimmy oli nauttinut! Mustan ja valkean kirjava häntä tötteröllä morab oli nautiskellut elämästään samalla kun Linda oli ottamassa muutaman kuvan. Ori oli mennyt kyllä pää korkealla vaikka lännenratsu olikin, mutta menkööt. Nuorikko oli saanut tänään selkäänsä yleissatulan meksikolaissuitsineen, mutta eipä varusteiden vaihto länkkärivarusteista eurooppalaiseen malliin menoa hidastanut. Laskeuduin juuri kuumuneen orin satulasta kuunnellen Lindan marinaa kylmyydestä ja ravasta ja jäkä jäkä jäkä, kun taluttelin nyt jo hieman raukeampaa ja rauhallisempaa arabinsukuista talliin. Lindakin päätti lähteä kotia uusimman poikaystävänsä kyydillä, jonka oli kiljunut hakemaan hänet Vaahterapolusta. Kimoutunut pää hamuili välillä hiuksiani, kun laitoin Jimmyä kiinni karsinaansa. Ori oli kerännyt jo energiansa takaisin ja nuorikko olikin jo pelkäämässä vähän niin kuin … kaikkea. Ori säikähti jumalattomasti harjapakkia karsinan ovella ja meinasi vetää hepulit heti alkuun, mutta kun sain kimoutuvat orin karsinaan kiinni, siitähän se show vasta alkoikin! Jiminy hätkähteli vaikka omaa varjoaan ja näytti ylipäätään surkealta, mutta lopulta säikky oli harjattu ja laitoin orille Hukkiksen lainaloimea päälle. Liian iso loimi näytti laittaneen Jimmyn päälleen, mutta varmaan lähipäivinä hakisin Jimmyllekkin omat kamat, joten mikäs siinä. Tai, no. Jimmyllähän oli jo mustakeltainen satulahuopa äitini sponssaamana ja tätini Jenni oli luvannut ostaa minulle vielä kisoja varten satulahuovan ja varahuovan. Mamman, eli isoäitini, ullakolta oli löytynyt hyväkuntoiset lännenratsastussuitset ja satula. Äitini muisteli, että mamma hankki ennen vanhankotiin muuttoaan itselleen arabitamman lännenratsuksi. Olin itse ollut silloin kolmevuotias, joten muistikuvaa minulla ei ollut. Asuin nykyäänkin mamman vanhalla tilalla äitini kanssa, Jennin asuessa muutamien kilometrien päässä oman tallinsa kanssa. Kotona ladosta oli remontoitu jo mamman lapsuudessa kahdeksankarsinainen talli ja neljän hevosen pihatto. Nyt kotona asuivat vain ravurit Lara, Friikki, Soppa ja Gilbert sekä ratsut Sepi ja Heila. Olin vaipunut ajatuksiini viedessäni vikuroivaa ja säikkyä morabia sisälle ja juuri kun olin laittamassa jäpikkää tarhaan, päätti herra säikähtää narahtanutta porttia ja hetken kuluttua kädessäni oli ikävä jälki sitä polttaneesta riimunnarusta ja Jimmy tanssahteli ensin paikallaan ja lähti sitten hurjaan laukkaan poispäin tarhoilta. Paniikki valtasi minut hetkeksi, jähmettäen koko kehoni paikalleen, mutta sitten lähdin orin perään. Juoksin juuri tallin ohi, kun Evie kurkkasi tallinovesta, käsissään vauhko Jimmy ja hämmentynyt Hurma. ”Karkasko tää sulta?” Evie huudahti minulle ja hölkkäsin tytön luo, napaten säikkyperseen kiinni, kiitellen tyttöä. Evie nauraa räkätti sille, että kesken kaiken Jimmy oli vain rynnistänyt ovesta sisää, jonka Evie oli juuri avannut mennäkseen Hurman kanssa pihalle. Nauroimme hetken hölmölle risteytysrodulle ja kiitettyäni vielä Hukkiksen varsan omistajaa vein paremmin tuloksin Jimmynkin tarhaan. Palailin taukohuoneeseen, jossa Mila makasi raatona sohvalla. Kyllä, kyllä se kuollut oli. Nainen kuorsasi tyhjässä taukohuoneessa, kunnes menin häiritsemään naisen rauhaa. Tökkäsin naista kylkeen hihitellen. Ei mitään. Heitin vieressä nukkuvan Tohelon Milan vatsan päälle ja siitäkös kissa ja omistajansa riemastuivat. Räkätin, kun hieman hitaammanpuoleinen nainen tuijotti minua hämmentyneenä Tohelon rynnätessä satulahuoneeseen turvaan. Mila pääsi jonkin ajan päästä jonkinmoiseen tietouteen mikä maa ja mikä planeetta. ”Tuutko sä mun kans kävelemään? Aattelin mennä jonkun lenkin Hukkiksen kans.” kysyin orin toisen perskannikan omistajalta ja arvatkaapa vain mitä mieltä Mila oli. Hyvä kun sain lauseeni loppuun niin Mila oli jo hakemassa Hukkiksen harjapakkia. Hain Hukkiksen tarhastaan, jossa ori nökötti kiukkuisen näköisenä. Kello ei ollut vielä kahtatoistakaan ja yön aikana tullut lumi ei ollut vielä sulanut ja tunnetusti Hukkis ei lumesta pitänyt. Otin orin ketjullisen riimunnarun päähän ja pompin orin kanssa sisälle, jossa Mila oli jo tanassa harjojen kanssa. Harjasimme pölpöttäen Hukkiksen, minun hoitaessani vasenta puolta ja Milan roikkuessa orin kaulassa ja harjaillessa oikeaa puolta kaakkimuksesta. Mila oli jo tuomassa satulaa, kun viittasin kintaalla naisen yritykselle. ”Aattelin et voitais mennä ilman mitään. Hukkis on nii maastovarma et ei se mihiskää sillee lähe ja toinen kuitenki mukana ni vois mennä kokonaa ilman varusteita? Voidaan vaikka vuorotella kuka menee millonki selekään?” kysyin Milalta, joka oli innoissaan ajatuksessani mukana. Mico tuli yksityistallin puolelle räyhäämään, joten Mila ehdotti, että pentu saisi tulla mukaan ja niin kolmen porukka kasvoi neljäksi. Vedimme Milan kanssa kypärät päähämme ja molemmat laittoivat vielä hanskat käteen, vaikkei ulkona niiiin kylmä ollutkaan. Hyppäsin Hukkiksen selkään pihalta ensimmäisenä Milan lähtiessä talsimaan kohti maastoja Micon seuratessa omistajansa vierellä kuin pieni, pörröinen henkivartija. Kieputin mustaa harjaa sormiini ja nyrkkieni sisään, painaen kevyesti mustia kylkiä pohkeilla, Hukkiksen lähtissä reippaaseen kävelyyn. Jatkoimme jonkin matkaa, kunnes Mila pomppasi Hukkiksen selkään kun arvelin, että tallinomistajan jalat alkaisivat olla jo väsyneet. Matka jatkui Micon pyöriessä minun jaloissani ja käännyimme sitten takaisin tallia kohti. Mila roikkui hymy korvissa suokin selässä ja jutustelimme silloin tällöin jotain. Suunnittelin Milan kanssa nauraen reissua astetta isompaan hevostavarakauppaan, jonka länkkäripuoli oli niin laaja, että sieltä saataisiin Milallekkin se pinkki glitterlänkkärihattu ja muuta mukavaa. Hyppäsin loppumatkasta Hukkiksen selkään ja kävelimme vielä loppumatkan tallille, jossa hoitajat pyörivät tehden sunnuntaisiivousta. Pysäytin Hukkiksen tallin eteen ja ojensin kypäräni alas Milalle. Korvani olivat jäätymäisillään ja punaiset, joten juoksutin Milan hakemaan minulle pipon laukustani, jotta voisin ratsastaa Hukkiksen suoraan tarhaan – laiskuuden huippu, mitenniin? Ratsastin Hukkiksen tarhaaansa, hypäten ketterästi alas orin selästä ja taputellen rauhallista oritta, antaen sen sitten mennä menojaan. Huomasin, että parit juomakaukalot olivat melko lailla vähäisissä veden mitoissa, joten kävin hakemassa hevosille ämpärikaupalla vettä. Kaadoin juuri viimeistä vesiämpärillistä Dianan tarhaan, kun Mila tuli luokseni riimunnarun kanssa. ”Haluutko sä ottaa Tuikun ja muksut sisälle?” kysyin ja tietenkin olin heti mukana juonessa. Tuju-Soppa ja Iloliemi olivat ihastuttavia mukuloita ja en voinut olla kuin ylpeä – niin nätin värisiäkin! Otin rauhallisen Tuikun mukaani ja lähdin taluttamaan suomenhevostammaa talliin varsojen kulkiessa kuuliaisesti emänsä vierellä Milan vahtiessa, ettei raisu Tuju-Soppa lähtisi omille teilleen Iloliemen kulkiessa emänsä rinnalla. Saatuani kolmikon karsinaan vaalea tammavarsa löysi tiensä nisille ja jäinkin hetkeksi ihastelemaan pieniä, kunnes sain kirjaimellisesti potkun persauksille Innalta, joka iski minulle luudan läteen ja käski alkaa puunaamaan toista päätä tallista. Orjatyövoimaa prkl. // MENE NUKKUMAAN Tämä on käsky !
|
|
|
Post by Petra on Nov 24, 2013 23:46:36 GMT 2
Hukkis vietiin makkaraksi. THE END. Milloin on muistotilaisuus? Nyt. Hienoa! Mä tuon kukat ja viinat!Tuo myös kaikki sun omistamat mini(mini)Hukkikset, rituaalinen lahtaaminen niilläkin edessä ) Okei
Mila Oot tyhmä. Petra...... Nytkö vasta huomasit?
|
|
|
Post by Petra on Nov 30, 2013 15:25:52 GMT 2
30.11.2013
05:41 - Mua ei väsytä! Kohti tallia aamupalateen ja pukemisen jälkeen 06:56 - Aamubussit ovat kylmiä, huii! Kävely pysäkiltä tallille 07:09 - Eljaksen säikäyttelyä! 07:10 - Heppoja pihalle. Vein Ressun, Bellan, Ismon, Bawcan, Celinen ja Kiaran pihalle... Myös Vika ja Huhu menivät pihalle, ja miiiiinun vauvat kulkivat peräkanaa niin nätisti että voi että! Minun pikkupollet! Hukkis ja Jimmy jäivät sisälle, Eljas heitti muut pihalle ja minä aloin putsata karsinoita. 07:43 - Karsinoita karsinoita karsinoita siivoilen. Kuinka paljon tätä p*skaa pitää lappaa?! 08:13 - VALMISTA! Käytävän lakaisu. Milakin mönki tallin puolelle kiusaamaan meitä. Puhdistelimme parit varusteet koko porukka. 09:21 - Yhä vieläkin yleistä siivoilua. Pesaistiin yksäreiden ruoka- ja juomakupit. Markus kehtasi ilmestyä tallille ja hörppi kahvia seurana kun me raadettiin prkl. Hoitajia alkoi virrata talliin. 10:32 - Harjailin Hukkiksen ja varusteet niskaan. Läskit treenaamaan kentälle! Okei, Hukkis oli kyllä ihan timmissä kunnossa ... Vähän voisi kyllä käydä ajamassakin joku päivä, olisikohan jossain sopivat treenikärryt, olihan Hukkis ajo-opetettu kuitenkin ... 10:45 - Hukkis meinasi mennä makkaraksi muttei sentään - herra rysäytti minut ales komian pukin kanssa kun hyihyihyi mutalätäkkö ja HÄN astui siihen! AAAAPUA. 11:22 - Hiki virtaa ja Hukkis kulkee. Kylä kelepaa. 11:54 - Loppukäynnit lyhyen maastoreissun muodossa. 12:21 - Hukkis tarhassa mököttämässä, onneksi sää oi ihan nätti - aurinko suht korkialla, ei pilviä eikä erityisen märkääkään. 12:31 - Jimmy tapeltu rauhoittumaan ja herra herkkis harjattu 12:59 - Jimmyn kanssa revittelyä. Eilen mentiin rauhassa ja toissapäivänä kunnon länkkäritreenit, joten nyt mentiin jätkät! 13:12 - Jimmy on niiiiiin hieno pikkunen. Kyllä vaan luikkukintuistakin vauhtia löytyy! Ja kyllä vaan mustaharja vaan nauttikin! 14:23 - Takaisin tallilla, Jimmy pois ja tarhaan vinkumaan yksinään. 15:51 - Shoppailua nettikaupassa .... Voi vitsi, meneekö Hukkikselta maine jos ostan sille sydänturpiksen? 16:13 - Mila patisteli minut Stinan avuksi jakelemaan heiniä. Hukkis ja Jimmy saivat hieman normia enemmän kun mentiin tänään vähän rankemmin molemmilla. Hiienoja olivat. Ja jumantsukka Jimmy oli kiukkunen kun menin hänen heiniin jälkeenpäin ees kattomaan! Täytyypä sanoa Milalle et jos haluu pitää kätensä ni ei mee lähelle Jimmyä ja ruokaa. Löytyyhän rimppakintustakin jotain jytyä! 16:35 - Julia saapui tallille ja siinähän minä sitten roikuin mukana kunnes tyttö meni pilkkupnskilla ratsastamaan. 18:01 - Olipa muuten nälkä. Terrorisoin taukohuoneen jääkaappia huonolla menestyksellä ja pummasin Innalta leipää ja omenan. 19:21 - Ihkutusta miiinun pikku ponskeista. Kauhia kun täällä oli paljon minuun tai hevosiini liittyviä hevosia! Huhu ja Vika, Kiara, Hurma, Tuikku ja vauvat (!! miten söpöjä voi varsat olla??) ja lasken myös Tähden koska oli Hukkiksen kaveri yhden varsan verran. 20:04 - Kotiin! Mila roikkui Hukkiksen tarhalla kun naiselle heipat vilkutin.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Dec 1, 2013 22:06:05 GMT 2
Olin ollut vähän aikaa sitten uudella tallilla katselemassa hevosia, ja olin ihastunut yhteen! Se oli ilmeisesti yksityishevonen, joten en uskaltanut silittää sitä kun se lampsi kuraisen tarhan toisesta päästä vastaani. Pian joku minua vanhempi tyttö käveli rennosti kivoissa college housuissa tarhalle. -Moikka! Kukas sä oot? tyttö kysyi hymyillen hölmölle ilmeelleni. -Öh.. Cicca, vastasin. -Aijaa, montas vuotta sä oot? naisen alku kysyi. -viis toista, sanoin. -Jaa jaa, sä näytät tykkäävän Jimmystä, mä oon sen omistaja, ruskea hiuksinen sanoi. -Aijaa! Se on tosi hieno ori! sanoin ihailevasti ja katsoin ilmeisesti Jimmyä. -Se ei ookkaan klassisseen painottuva, se on reining heppa, Jimmyn omistaja sanoi. -Ja mä oon muuten Petra, hauska tutustua! hän jatkoi. -Vau! Siis mäkin rakastan lännen ratsastusta, varsinki reiningii! Tää ois just mun tyyliin, mulla ei vaan oo varaa omaan hevoseen, sanoin äänen sävyä vaihtaen. -Aa, ootko sä jonku Vaahtiksen tunti pollen hoitajana? Petra kysyi. -En, mä vaan oon vierailulla, me muutettiin tänne just, sanoin hymyillen. -Aijaa, sulta ei siis oo pitkä matka tänne? -Joo.. Siis ei oo! älähdin. -Aijaa, olisitkohan sä kiinnostunu kenties ottaan hoitsun? Petra kysyi hieman hiljaisemmin. En heti vastannut, hymyilin vaan. -Ta- tai siis, kun ajattelin vaan, Petra äännähti yhtäkkiä. -No ky- kyllä ehkä voisin, pitää vaan kysyy... Tai siis joo! sanoin äänekkäästi. -Kun mä vaan et Jimmyllä ei oo hoitajaa, ja mä ottaisin hoitajan sille niin... Petran puhe keskeytyi kun huudahdin: -Mä voisin hakee sen hoitajaksi! -Miten se tapahtuu? kysyin innoissani. -Nooh.. Varmaan näin kerrot mulle vähän ittestäs ja silleen...
Kerroin Petralle kaikki mahdolliset tiedot itsestäni ja ilmoitin myös etsiväni lännenratsastus tallia, mutten ole löytänyt vielä sellaista, nyt jos saisin Jimmyn hoitsukseni, olisin super onnellinen! Annoin puhelin numeroni Petralle, ja lähdin kotiin.
viikon päästä Vaahterapolussa vierailustani, minulle tuli teksti viesti!
1 viesti saapunut, henkilöltä: Jimmyn omistaja Petra.
Moikka! Hait viikko sitten hoitajaksi Jimmylle. Muita hakemuksia ei ole tullut, joten hyväksyn sinut Jimmyn hoitajaksi. Tervetuloa puuhailemaan Jimmyn kans;-)
-JEEEEEE! Äiti, Iskä! Arvatkaa mitä....
Kerroin vanhemmilleni mitä oli tapahtunut, ja juoksin nopeasti ruostuneen Helmi- pyöräni luo. Ponkaisin sen penkkiin, ja poljin niin nopeasti saman tallin pihaan, missä olin tavannut Jimmyn ja Petran. Näin jonkun naisen haravoivan lehtiä tallipihalta. Muutama ilmeisesti tuntilainen pyöri hänen ympärillään, ja ajattelin että hän varmaan voisi kertoa tallista vähän minullekin? Sipsutin tämän luo, ja sanoin: -Moikka! Mä muutin mun äidin, isän ja koiran kaa tänne vasta, ja sain just hoitsuksi Petran hevosen Jimmyn? -Joo, Petra puhu että se sai hoitajan sille länkkäri hevoselle, nainen virnisti. -Okei, tunnetko sä tän tallin hyvinki? kysyi. -Joo, kyllä tunnen, nainen vastasi ja alkoi hihittää! -Mä omistan tän tallin! nainen naurahti! -A- aijaa, heh joo... nolostuin hiukan mutta kyselin tallista ja toiminnasta lyhyesti Milaksi esittäytyneeltä naiselta.
-Mä tuota taian etsii sen Petran, ja mennä harjaamaan sitä Jimmyä, ja tietty putsaan kaviot! sanoin hakoisalla äänellä. -Juu, Petra taitaa just reenata Hukkiksen kans jotain rataa tuolla maneesissa, Mila sanoi ja osoitti kädellään maneesia. -Okei, mä meen nyt, vastasin ja kipitin mahdollisimman nopeasti Milan neuvomaan paikkaan.
Avasin katsomoon johtavan oven ja jäin ihastuneena töllöttämään mitä upeimman suokin, ja tämän nätin omistajan kaartelua! -Toihan on maailman mestaruus tason hevonen! ähkäisin, ja katsoin kun he tekivät laukan vaihtoja lävistäjällä. Olin ainut katsomossa, joten ajattelin kaikki juttuni hiljaa ääneen.
Katsoin koko tunnin ratsukon kiemurointia, ja tajusin, ettei minun neljän vuoden ratsastus kokemuksella tekisi mitään, tuohon verrattuna! Lopulta parivaljakon tunti loppui, ja olin haljeta kateudesta kun Petra omisti noin hienon suokin! -Vähän hieno hevonen! huudahdin katsomosta Petralle kun tämä lähti taluttamaan hevostaan talliin. -Eikös, se on Hukkis, ja Milaki on ihan kateudesta kipee ku mulla on Hukkis! Petra sanoi suukottaen hevostaan sen turvalle. -Uskon! Onks se siis totta että pääsin Jimmyn hoitajaksi? kysyin. -No tietenki, en kai mä nyt sellasia viestejä tarkotuksetta lähettäis, vai? Petra sanoi -No et tietenkää, joten mä siis oon Jimmyn hoitaja? kysyin vielä. tavasin mielessäni miten hienolta kuulostaisin, jos olisin oikeasti hevosen hoitaja! Petra huokasi ja sanoi: -Yhä edelleen, en ole muuttanut mieltani siitä etkö olisi Jimmyn hoitaja.
Samassa puhelimeni alkoi täristä taskussani, ja kaivoin sen esiin.
-Cicca, vastasin. -No äitis täällä, tuutko jo kotiin, ruoka on valmis! -No kai mun pitää, ja aattele, mä oon ihan oikeesti hevosen, reining hevosen hoitaja! -Sehän hienoo, tuuhan syömään, nyt kerro lisää sitte. -okei, heippa! -heippa!
-Se oli mun äiti, mun pitää lähtee syömään, tuun varmasti ihan tässä lähi aikoina kattoon Jimmyä! ilmoitin Petralle. -Joo, tervetuloa sitte, moikka! Petra sanoi ja kipitin sitten pihalle pyöräni luo. Lähdin sitten polkemaan kotiin.
//Anteeksi toooosi paljon kun tää hoito merkintä viivästy!// -Cicca!
|
|
|
Post by Mila on Dec 2, 2013 0:57:31 GMT 2
01.12.2013 Kisahuumaa
Mahassani perhoset vetivät letkajenkkaa ja jyrsin vaihteeksi kynsiäni pilalle. Että minua jännitti! Tänään oli Vaahterapolussa kisat ja Petra oli "pakottanut" minut osallistumaan Hukkiksella kahteen esteluokkaan kun taas itse näyttäisi taitonsa kouluradalla. Koska itse olin järjestämässä kisoja, kaikkien paperitöiden ja sääntölappusten oli vierähtänyt sen verran hyvin aikaa etten ollut ehtinyt hirveästi Hukkiksen kanssa treenata. Ja koska kyseessä tosiaan oli Hukkis, voisi tapahtua mitä vain...
"Seuraavaksi Mila Santanen ratsullaan Hukkareissu!" kuului kaiuttimesta ja ratsastin orilla radalle. Hukkis oli onneksi saanut purettua enemmät energiansa jo aikaisemmin pidetyissä kouluratsastusluokissa, joten aivan hermoheikko rasavilli se ei ollut. Lähdimme liikkeelle ja ennen kuin huomasinkaan, olimme suorittaneet radan. "Puhdas rata Hukkareissulle ja Mila Santaselle! Tällä suorituksella he menevät johtoon." taputin Hukkista kaulalle ja olin enemmän kuin tyytyväinen. - Tosi hienosti meni! Petra hihkui, kun ratsastin ulos kentältä antaen tilaa seuraavalle ratsukolle. - Todellakin! hymyilin ja ratsastin Hukkiksen kentälle jäähdyttelemään. Loppujen lopuksi kuitenkin Meeri ratsasti meitä paremmin, joten tipahdimme Hukkiksen kanssa toiselle sijalle, mutta se nyt ei haitannut tippaakaan! Hopea ei ole häpeä! Kunniakierroksella Hukkis intoutui vielä muutamat pukitkin heittämään. - Mä vähän luulen, että tää pinkki riimu jää meille varariimuksi. Ei oikein oo sun kaa sävysävyyn, myhäilin tyytyväisenä ja halasin Hukkista. Iiihana poika. Toisessa luokassa ei mennyt yhtään sen huonommin, vaikka sijoitus olikin neljäs. Se, että sain katsella kuinka Lispe otti vastaan kolmannen palkinnon Huhun kanssa, korvasi "menetyksen". - Hyvä te!
Kisapäivän päättyessä lössähdin väsyneenä sohvalle ja tuumasin, ettei enää ikinä... Niin varmaan.
|
|
|
Post by Petra on Dec 3, 2013 19:27:31 GMT 2
Jouluvaellus KaihorannassaHerätessäni ensimmäinen ajatukseni oli, että voi perse mihin sitä oltiin taas ryhdytty. Herätyskello rääkyi kahden aikaan yöllä ja pakkohan minun oli kompiä pystyyn. Olin mennyt Jennin luo yöksi ja lupautunut auttamaan neljän aikaan aamutallissa, jotta pääsisimme ajallaan matkaan. Kapusin alakertaan, jossa tätini hääräili pirteänä kuin peipponen paistaen kananmunia. Söimme aamu/yöpalan ja Jenni lähti sitten viemään minua Vaahterapolkuun. Puin pikapikaa päälleni ratsastuskamat Vaahterapolussa, lastaten sitten Hukkiksen kyytiin. Matkasin tallille Jennin autolla Hukkiksen nuokkuessa hämmentyneenä trailerissaan. Ratsuni odotteli minua trailerissa unisena, kun taluttelin herran Kaihorannan pihaan ja vein suoraan pikkutalliin. Kelloni oli jo ehtiny kääntyä aamuneljäksi siinä sählätessäni Hukkiksen harjauksen kimpussa ja Jenni tulikin iskemään unisille hevoslle pöperöt naaman eteen. Laittaessani suitsia ratsulleni se haukotteli sopivasti, jotta sain tähtipäiselle kuolaimet suuhun. Tarkistaessani laukkuani huomasin, että olin niitä harvoja, joilla oli kaikki mukana eikä tavaraakaan ollut liiaksi. Noustessamme selkään menin suorinta tietä jonon perälle haukotellen, Hukkiksen steppailessa ja hirnuessa tammoille into piukassa. Ratsuni oli erittäin innokkaan oloinen, mutta sehän nähdään kun ollaan muutama tunti taivallettu. Kellon ollessa kahdeksan nappasin iloisena pöperöä nassuun, hörppien kaakaota kohmeisin sormin vielä Hukkiksen selässäkin. Minua palelsi hieman, mutten antanut sen häiritä. Läheisestä talosta karanneen koiran rynnistäessä tielle Hukkis hätkähti hieman ja peruutti jonon perällä, mutta matka jatkui rauhallisesti, kun hurtta oli kahleissaan talon pihassa räkyttämässä. Syödessäni makkarakeittoa huomasin, että en arvostanut keittoruokia, eikä vatsassa huutava nälkä tilannetta muuttanut. Ratsuni yritti syödä sormeni hiukopalaksi, kun syötin sille reppuuni heitettyä ominanpuolikasta. Kun Jenni tyrkytti minulle sämpylää vedin sen naamaani ennätysnopeudella - että olikin nälkä! Maatilalle päästyämme ajattelin, että kanaakanaakanaa. Voisin tappaa ruoasta. Varsinkin kanasta. Loppumatkasta Hukkis oli uuvahtanut, kuten minäkin, mutta pidimme sinnikkäästi jonon perää ja koitimme pysyä vauhdissa. Ottaessani varusteita ratsultani pois, se nukkui seisaaltaan, mutustellen eteen heitettyjä heiniään. Olin rättiväsynyt raahautuessani lumipyryn läpi Jennin talolle lämpimään tupakeittiöön. Menin Jennin taloon kinuamaan syötävää ja juotavaa, mitäs muuta eteni iskettiinkään: suklaakakkua ja limsaa! Kun minulle tarjottiin suklaakakkua ja limsaa, minä... Päättele aiemmasta. Kello oli jo niin paljon, että painuin pehkuihin Jennin talon yläkertaan, jonne majottui muutama muukin vaeltaja. Seuraavana aamuna Jenni herätti minut iloisesti kuuden aikaan aamulla aamutalliin. Perkeles eikö ihminen ikinä saa nukkua?!
|
|
|
Post by Petra on Dec 10, 2013 23:40:32 GMT 2
Ai että kun ahdisti. Hukkis oli murjonut jalkansa jonkun ihme likan kanssa, kun olin mennyt oritta lainaamaan - anti olla viimeinen kerta kun joku vieras menisi Hukkiksen kanssa itsenäisesti... Olin kuullut pikkulintujen eli rakkaiden tallityttökyylien kautta, että Hukkiksella ratsastanut tyttö meni tuskin kertaakaan käynnissä kentän ympäri ja siitä sitten laukkaa ihan reippaasti. Prkl.
Tutkin paraikaa Hukkiksen jalkaa. Ori murjotti, kun joutui olemaan sisällä. Eläinlääkäri oli tutkinut jalan heti ja todennut, että vain pieni venähdys, joka paranisi parin päivän karsinalevolla ja siitä eteenpäin tarkkailua ja jo viikon päästä saisi hyvässä tapauksessa lähteä melkeinpä normaaliin ratsasteluun. apsuttelin tähtipäistä oritta hellästi, kun se seisoskeli vankilassaan. Ori olikin selvinnyt minulla ilman pahempia tapaturmia tähän asti ... Samullahan aikanaa oli tullut haava jalkaan, mutta Hukkis oli aina niin kääritty pumpuliin että ei ihme että ori oli hejänä säästynyt.
Muiskautin Hukkikselle vielä suukon turvalle ja hipsin sitten Jimmyä hakemaan. Kimoutuva orii tanssahteli koreasti riimunnarun päässä kun taluttelin säikkyä morabia pimenevän tallipihan poikki. Migreeniä herkemmille aiheuttava riimu roikkui löysästi orin päässä, kun Jimmyn laitoin kiinni. Pikkupoika aka Hurma hirnui silloin tällöin karsinasta, miniHukkiksen ihmetellessä ilmeisesti, minne sitä aiemmin harjannut Evie oli hävinnyt. Harjasin Jimmyn pikaisesti läpi ja tungin orille sitten suitset päähän, heittäen vielä fleeceloimen pojun selälle. Nousin jakkaralta Jimmyn kapeaan selkään loimen päälle, ratsastaen tallipihalta kentälle, jota Kape tuli avuliaasti pitämään auki. Köpöttelin Jimmyn kanssa varttitunnin, ottaen sitten perusjuttuja klassisesta ratsastuksesta. Ori oli rauhallisen oloinen eilisen, rankemman western-treenin jäljiltä ja kulki allani rennosti eikä pahemmin stressannut. Mitä nyt parissa kulmassa oli mörköjä ja yksi valotolppa hyökkäsi kimppuun kaikilla kierroksilla. Ravailin ja laukkailin orin kanssa, taivutellen jaloa ratsuani suuntaan jos toiseen ennen kuin otin piiiiitkät loppukäynnit, ennen kuin Rinon ja Napin hoitajat tulivat keskenään jutellen kävelyttämään hoidokkejaan kentälle. Laskeuduin Jimmyn selästä, saaden orin säikähtämään, kun jalkani tumpsahtivat maahan. Otin Jimmyn mukaani, rahdaten sen suoraan tarhaansa. Jimmy ei ollut hikistynyt lainkaan,joten napaisin orilta vain suitset pois päästä ja päästin Jimmyn vapaaksi juoksentelmaan.
Kuljeskelin takaisin talliin, jossa puhdistin Hukkareissun satulat ja suitset, kun aprempaakaan tekemistä en keksinyt. Olin kyllä pitänyt hyvää huolta vermeistä, mutta ainakin uusi koulusatula olisi aika kiva ... Mietiskelin satulanostorumbaa, joka olisi edessä pestessäni Hukkiksen estesuitsien kuolaimia.
Kun Hukkiksen varusteet oli puunattu ja kello oli vierähtänyt kolme tuntia eteenpäin, oikaisin itseni pois penkiltä, venytellen makeasti. Kävelin taukohuoneeseen, käyden matkalla härnäämässä Huhua ja Vikaa sekä Tuikkua varsoineen, jotka oli tuotu jo aiemmin sisään paukkuvan pakkasen takia. Ehdin viettää taukohuoneessa vain puolisen tuntia, ennen kuin kyytini tuli ja lähdin tallilta tyytyväisenä päivän saldoon: Hukkisken varusteet putsattu, Jimmy liikutetu ja Hukkiksen jalka tarkistettu ja paremmaksi todettu. Nämä eivät kuitenkaan lämmittäneet mieltä, kun kotona kummitteli läksypino, jonka takia pitäisi nostaa kattoa tai tehdä kaksi pinoa. Noo, kyllä sitä aamulla ehtisi...
|
|
|
Post by Petra on Dec 11, 2013 15:20:59 GMT 2
Paiskoin hampaat irvessä heinäkasoja hevosille. Vaikkei räntää enää naamaan satanutkaan kuten aamulla, keli oli edelleen kurja - olokin oli vähän kipeä. Hikoilin kuitenkin tarhoilla Eljaksen apuna. Vain muutamat hevoset olivat onneksi pihalla, joten köröteltyämme viemään heinät, ei pitänyt mennä kauaa. Suunnitelmiin kuitenkin tuli muutos, kun jakaessamme heiniä Harri päätti syödä Zombin elävältä. Olin itse juuri heittämässä heiniä Dianalle ja porti onnistui jäämään auki kun kävin komentamassa Harria irti Zombin takalistosta ennenkuin jommallakummalla olisi kavionkuva persuuksissa tai ryntäillä... Diana päätti lähteä livohkaan tarhastaan Deisin seuratessa perässä. Onneksi tammat köpöttelivätkin ensin tarhojen reunalle, mutta lönkyttelivät sitten takaisin meisdän luoksemme huomattuaan, että jäisivät ilman iltaheiniään jos karkaisivat. Pieni kauhunhikikin siinä ehti tulla. Saimme loputkin heinät jaettua ja jatkoimme Eljaksen kanssa vielä jakamaan heinät turvan eteen yksäreille ja tuntiotuksille. Ei siinä kauaa nokka tuhissut kun kaikilla oli apetta nassun edessä ja Eljas puolttain juoksi jonnekkin. Hukkis ja Jimmy saivat tänään vapaapäivän, sillä oloni oli todella tukkoinen enkä jaksanut selkään kavuta. Jäin tuntiponskien puolelle jututtamaan Huhua, joka hamusi kättäni tutulla tavalla. Kyllähän minulla ikävä pikkusuokkeja oli ... Vikakin alkoi vaatia huomiota ja rapsuttelin kahta valkomerkkistä suokkia niiden kyhnätessä melkein päät yhdessä. Huhu oli niin paljon emänsä näköinen, että sydäntäni kirpaisi hieman ennenkuin painoin molempien turville suukon ja kävelin taukohuoneeseen lahnailemaan. Mila olikin taukohuoneessa selailemassa jotain hevoslehteä - tarkemman kurkkauksen olkpään yli huomasin, että naisen silmien alla oli Hevoshullun sarjakuva ja tirskahdin. Mila huomasi minut ja alkoi heti pölöttää kaikenmoisesta hevosiin liittyvästä. Enite nainen kuitenkin haukkui Hukkiksen jalan murjoneita likkoja - olivat kuulemma nikotiinipötköt suussa hänetkin ensi kertaa tavanneet... Kun sitten kysyin, miten pikkujouluissa sujui (eniten kyselläkseni, ettei Julia ollut mitään riehunut ... ) Mila valahti kalpeaksi ja selitteli äkkiä ettei juuri muistanut. "Hei hetkinen, eikös sun synttärit oo täs kuus?" Mila keksi yhtäkkiä, virnuillen pahaenteisesti. "Jjoo, 30. päivä" vastasin hieman hämilläni. "No ootpa loppuvuodesta syntyny ... Mut sillon on baarit auki" Mila nauroi, selvästi punoen juoniaan. "Emmätiiä haluunko mennä synttäreinä baarii notkumaa ... mielummi kattoisin vaik hyvää leffaa ja läskeilisin ..." nurisin vastaan. Minulla ei juuri kokemusta juopottelusta ollut - ellei paria siideriä ja yskänlääkekännejä laskettu. "No hiton kotihiiri, sä tuut baariin sillo ja sillä siisti!" Mila älähti minulle ja hieman säikähtäneenä aloin nauramana, lupaillen että jooooo, toki tulisin - not. En tulisi tallille silloin ja majottuisin kymmenen viltin alle ja ktsoisin barbie-leffoja prkl. Kukaan ei voisi estää! Jutustelimme Milan ja siihen tulleiden tyttöjen kanssa vielä hetkisen ennen kuin nousin sohvalta ja huikkasin, että pitäisi lähteä kotia. Mila ja tytöt huikkasivat minulle heipat ja kävelinkin liukkaan pihan läpi kohti bussipysäkkiä. // Ne heposet karkailee harva se päivä täällä tallilla, joten en minä oo kirveen kanssa jahtaamassa vaikka jokunen joskus sulta karkuun pääsiskin Mutta kiva ku auttelit Eljasta. Ja Julia oli kyllä kunnolla... sikälimikäli minä muistan mitään.. *krhmmääähhökköööhhh* Ja sinut viedään hunningolle synttäripäivänä, kiitos nam.
|
|
|
Post by Petra on Dec 24, 2013 21:43:27 GMT 2
Olin käynyt aamupäivällä juhlistamassa joulua Kaihorannassa ja kohta lähtisinkin rekiajelulle ... Sitä eneen kuitenkin kipittelin Hukkiksen tarhalle, suukottaen silkkistä turpaa ja ojentaen omenan mustalle suokille, joka möhösi omenan hetimiten, maiskutellen pitkään. Valkeasa lumessa oleva suokki oli saanut ylleen fleeceloimen ja syötyään ja kerjättyään huomionsa ori lähti pää taivaissa pukkilaukkaan ympäri tarhaansa ylväänä. Näin Julian rapsuttelevan Peppiä ja Brunia. Jimmy oli vuorattu loimilla - fleeceloimi oli villaloimen alla ja villaloimenkin alle voisi joutua vielä laittamaan jonkin loimen, Jimmy kun oli varsin kylmänarka. Jimmylle ei omena kelvannut, joten Fred söi oranssinpunaisen herkun. Laukussani polttelivat uusi riimu Jimmylle ja jännesuojat Hukkikselle ja molempien harjapakkeihin olin jo toimittanut parit pussit herkkunappeja. Pian maastoilijoita alkoi keräntyä paikalle ja osa alkoi laittaa hevosiaan valmiiksi samalla kun valkea Celine sai rekeä peräänsä. Nappasin Juliaa kädestä ja kipitimme taukohuoneeseen, jossa otimme vastaan jouluntoivotuksia ja parit lahjat ja kävin samalla viemässä muutamia pikkulahjoja muillekin. Pääsimme lopulta pihalle hengissä, jossa Mila laittoi juuri Celinelle viimeisiä vöitä kiinni- Nainen passitti meidät kiljumaan muutkin pihalle ja huudeltuamme pitkin talleja, että nyt lähdettiin, hyppäsimme Innan seuraksi rekeen taakse. Julia kietaisi kätensä olkapäilleni Innan tehdessä yökkäilyääniä ja tästä syystä tyttö meinasi pudota reestä ... Ei ihan kuitenkaan, olkoot sitten Innan joululahja se, etten käyttänyt paljoa väkivaltaa. Laulu raikasi ja jutut olivat enemmän tai vähemmän sekopäisiä, kunb kiertelimme lumisissa maastoissa. Sormeni olivat jo aivan kohmeiset, kun pääsimme talleille ja kurkkuni kipeä nauramisesta ja laulamisesta karjumisesta. Pääsimme lopulta tallille, jossa Mila kattoi meille vaikka mitä jouluherkkuja. Itse en tortuista välittänyt, mutta kaakao ja suklaa kyllä tekivät kauppaansa. Roikuin pääosin Juliassa ja potkin välillä tilaa sohvalle, kun joku kuolevainen kehtasi siirtää minut siitä löhöämästä. Mila alkoi jaella lahjoja ja ihanan kortin saatuani rutistinkin Lunaa kiitokseksi. Juhlintamme loppui melko pian, kun porukka alkoi lähteä koteihinsa joulua viettämään, kun Mila jäi siivoamaan sotkujamme ... Hyvää Joulua koko Vaahterapolun poppoolle toivottelevat Petra, Linda, Eljas, Hukkis ja Jimmy (+ Rudi)!
|
|
|
Post by Mila on Dec 25, 2013 21:46:47 GMT 2
Jooooulluuuuuuyöööööö, juhulaaayöööö, pääääääättynyyyyyyyyt on... en muista mikääääääääää, lallattelin harjatessani Hukkista, joka mulkoili minua sen näköisenä et jos en kohta suutani tukkisi, ori tekisi sen keinolla millä hyvänsä. Vaikka vettä satoi pihalla ja olin viettänyt yksinäisen joulun, olin yllättävän hyvällä tuulella. Liekkö se sitä joulun taikaa vai mikä siinä oli, kun en ollutkaan kuin persaukselle ammuttu karhu. Hukkis hieman pyörähteli ja yritti upottaa leegonsa minuun, kun sen mahaa harjailin, mutta uhkasin aloittavani laulun uudestaan, ori rauhoittui. Se mikään tollo hevonen ollutkaan! Tallilla oli kyllä "pelottavan" hiljaista. Vain Stinan hoilotus taukohuoneesta raikui yksityistenpuolelle saakka. Tais kaikki muut maata kotonaan kinkkuähkyissään... Haahaa.
Talutin Hukkiksen maneesiin aikomuksenani juoksuttaa oripoikaa hetken. Kuten aina, Hukkiksella tuntui tuota energiaa olevan vaikka muille jakaa, eikä ori meinannut millään juosta nätisti liinan "nokassa", joten päästin orin irti. Juoskoot sitten miten tahtoi... Ja Hukkishan juoksi. Se säntäili jokaiseen ilmansuuntaan ja pukitteli villisti. Välillä se pysähtyi haistelemaan kakkakasaa, jonka ilmeisesti joku tammoista oli siihen vääntänyt.. Sitten taas mentiin harja putkella ympäriinsä.
Kun Hukkis oli pinkonut minun mielestä tarpeeksi kauan, oli aika ottaa herra kiinni. Helpommin sanottu kuin tehty... Nimittäin Hukkis ei halunnut lähteä yhtikäs mihinkään vaan juoksi karkuun minkä ehti. - C'mon, tule nyt! vinguin kun yritin maanitella oria luokseni. Mutta ei, Hukkis suorastaan näytti nauttivan siitä, että sai juoksuttaa minua ympäri maneesia. - Selvä! Ei sitten. Jää tänne, murahdin ja lähdin maneesista ulos vesisateeseen.
Kuulin, kuinka Hukkis hetken ravaili ympäri maneesia, kunnes hirnui pitkään. Odotin, kunnes kuulin kuinka ori oli aivan oven takana ja raotin ovea: - Noh, jokos tuut? hymyilin kysäisin ängetessäni oven raosta takaisin maneesin puolelle. Hukkis pörähti ja painoi päänsä kainalooni kuin pyytääkseen anteeksi. - Hyyyvä poika olet, hymyilin onnellisena.
Vein Hukkiksen takaisin talliin, jossa Petra olikin Jimmynsä kimpussa. - Moikka, mistäs te tulette? Petra kysyi. - Käytiin vähä juoksentelemassa maneesissa, vastasin iloisesti. Petra nyökytteli ymmärtämisen merkiksi ja jatkoi Jimmyn kanssa puuhailuaan. Itse hoidin Hukkiksen ennen kuin piti sännätä hakemaan seuraavaa ratsuani, joka saisi vuorostaan olla Tuikku...
|
|
|
Post by Petra on Jan 5, 2014 23:34:38 GMT 2
Pomppasin hereille yhdeksän aikaan aamulla, haukotellen makeasti. Julia oli jäänyt yöksi, mutta eipä naista missään näkynyt. Julmaa heitteillejättöä. Hevoset kahlasivat lumessa ulkona vilkaistessani työpöytäni yli kohti tallia. Vedin ylleni valkoisen pitkähihaisen, mustat ratsastushousut ja päälle vielä ylisuuren tummansinisen hupparini. Kaapin pohjalta löytyi musta toppaliivi, jonka vedin hupparin päälle. Hitlerkissani nukkui syvää unta sänkyni jalkopäädyssä, kun tömistelin alakertaan. Julia mussutti aamupalaa keittiössä Milan ja Innan kanssa jutellessaan, kun kompastelin keittiöön – kuka älypää ikinä jättikään tavaraa oven eteen saisi kuulla kunniansa. Eikun hups, se olikin koira … Wienna röhnötti ovensuussa kuorsaten kuin mikäkin kun hiipparoin koiran yli ja istuuduin pöytään Milan viereen napaten käsiini eilisiltaisen teekuppini, johon joku olikin jo laittanut teepussin lillumaan kuumaan veteen… Olin tainnut tömistellä lattiaa sen verta heräillessäni että palvelu pelasi.
Syötyämme aamupalat ja Oskarin poistuttua talosta mukamas vähin äänin lähdimme porukalla pihalle. Mila oli jo aamutallin käynyt tekemässä, joten nyt olisi vapaata aikaa. ”Hei voitaisko lähtee maastoon? Joo, on tänään vapaapäivä mut tehää joku rauhallinen lenkki vaik?” Julia innostui kun pääsimme mönkimään tallille päin. Ilma oli varsin hyvä, joten Inna ja Milakin myöntyivät. ”No jos mä otan Hukkiksen … ” sanahdin, Milan sanoessa ottavansa Deisi ja Ilo käsihevoseksi. Inna innostui samasta ja pian nainen ilmoitti menevänsä Sepolla ja ottavansa Ullan käsihevoseksi. Käkätimme hetken salkkari-viittaukselle, jonka jälkeen kauppasin Jimmyn Julialle. Suuntasimme hakemaan hevosiamme. Minä, Mila ja Inna suunnittelimme menevämme ilman satulaa, mutta Julia saisi persauksensa alle satulan, sillä Jimmy ei ehkä ollut se oivin ratsu, oli maasto kuinka rauhallinen tahansa. Julia alkoi tapella Jimmyn kanssa käytävällä, Milan livahtaesaa Deisin kanssa karsinaan ja laittaessa Ilo viereen möykkäämään. Ulla pääsi Ilon viereiseen karsinaan, jolloin arahkot pikkutammat nuuskivat toisiaan varsin innokkaasti samalla kun Inna laittoi Seppoa kuntoon. Itse harjailin Hukkiksen nopsaan läpi vastapäätä Juliaa jutustellessamme samalla niitä näitä koko porukka. Talli oli hiljainen näin sunnuntaisin, joten saimme jutella jälleen ihan päättömyyksiä … Autoin Juliaa lämmittämällä Jimmyn kuolaimet kun tyttö tappeli satulaa orin selkään ja ei, syyni ei ollut tuijotella Julian persettä vaan ihan oikeasti auttaa, toisin kuin Mila väitti. Muut alkoivat olla jo valmiita, kun Julia laittoi Jimmylle viimeisintä suojaa paikalleen. Kävelimme uljaiden ratsujemme kanssa kentälle, Ullan ja Ilon tutustuessa toisiinsa liinojensa päissä. Autoin Milan ja Julian selkään Innan pompatessa selkään omin avuin. Kapusin aidan päältä mustaan, leveään ja tuttuun selkään, tarkastaen vielä, että kaikki oli kunnossa: olin kiinnittänyt ohjat Hukkiksen riimuun, ja katsoin vielä, etteivät ne vahingossakaan aukeaisi. Lähdimme matkaan Deisi etunenässä, perässään Seppo, Jimmy ja Hukkis. Ulla ja Ilo jäivät välillä haistelemaan aikuisten hevosten tavoin puita reitin varrella tai riehaantuivat ravailemaan liinojensa nokassa. Kävelimme hitaaseen tahtiin, lähes madellen. Hevoset olivat rentoja ja rauhallisia ja jopa Jimmy uskaltautui rauhoittumaan. Hukkis venytti kaulaansa, hamuten silloin tällöin maasta jotakin. Lumiseksihan mustan orin turpa tuli, mutta eipä se näyttänyt herraa haittaavan. Jimmy kulki länkkärimäisesti pää alhaalla ja Julia taputteli välillä kimoutuvaa herrasmiestä. Seppo väisteli Ullan ja Ilon pieniä pyrähdyksiä ja Deisi kulki kuningattaren elkein etunenässä, kuitenkin haistellen välillä satunnaisia puskia tai hamuamalla oksia. Tunnelma oli seesteinen ja idyllinen – kuin joulukorttikuvasta. Ullalta ja Ilolta ei tuntunut energia loppuvan, vaikka tammavarsat kuinka temmelsivät. Ehdimme kulkea melko pitkänkin matkaa, jonka jälkeen käännyimme takaisinpäin. Jimmy säpsähti, kun metsästä kuului epämääräinen rasahdus ja näin Julian tarraavan ohjista – tyttö oli tullut monta kertaa alas viime aikoina. Osasimme kerrankin olla koko porukka hiljaa ja vain kuunnella narskuvaa lunta hevosten enemmän ja vähemmän massiivisten kavioiden alla, katsella höyryävää hengitystä ja nauttia tammikuun pikkupakkasesta. Varsatkin tuntuivat olevan takaisintulomatkalla rauhallisia ja tarkkaavaisia: pienet korvat kääntyilivät ja silmät olivat kirkkaina jokaisen yllättävän äänen ja liikkeen perässä valmiina tutkimaan, mikä äänen aiheutti. Talli tuli jo näkyviin, kun viimein pääsimme puhumaan. Juttelimme koko nelikko loppumatkan varsin aktiivisesti, herätellen samalla hevosia äänillämme kevyen ja rauhallisen maastolenkin aiheuttamasta koomailusta. Hukkis haukotteli ja nosti päätään pystympään, kun astelimme tallipihalle. Rauhallinen tunnelma laantui, kun Tuikku ja Rexona alkoivat kiljua tarhoissaan kun tulimme alas ja tietenkin Deisi, Ilo ja Hukkis vastasivat hirnahduksiin. Loputla koko tienoo raikui kun hevoset hörähtelivät ja hirnuivat toisilleen.
Veimme ratsumme sisälle ja otimme hevosilta vähäiset – tai Jimmyn kohdalta enemmät – varusteet pois ja kävimme jakamassa porukalla hevosille päiväheinät. Homma sujuikin nopeasti, sillä neljän voimin paaleja meni sellaisella vauhdilla että hyvä kun itse ehdin edes asennoitua tai edes tylsistyä paalien raahaamiseen. Kun homma oli hoidettu ja tallin käytävä lakaistu, palasimme taloon katsomaan jotain typerää leffaa ja mässäilemään tupareista jääneistä herkuista. Tällä kertaa uskaltauduin jopa juomaan tölkin siideriä, joka oli edes siedettävää maultaan eikä aiheuttanut muuta kuin pienoista hihitystä eikä seuraavana aamunakaan olo ollut kummempi … Innalla ja Milalla alkomahoolia kului jälleen hieman enemmän. Pulit prkl.
|
|
|
Post by Petra on Jan 8, 2014 22:04:16 GMT 2
Nuokuin kaakaota kädessäni taukohuoneen sohvalle. Porukkaa tuli ja meni, suurin osa ihkuttaen uutta ponia: pilkullinen Brenda oli kyllä pirtsakka ja oikein nätti, ei siinä mitään, mutta itse en ponien perään kauheasti perustanut … Piensuokkeja ei kuitenkaan tässä tapauksessa lasketa. Ensimmäistä kertaa jaksoin noteerata jotakin ympärilläni tapahtuvaa, kun Markus ja Sari meinasivat törmätä toisiinsa ulko-ovella ja olin näkevinäni, että Markus painoi Sarin huulille suukon ja kipitti äkkiä taukohuoneen läpi ja hävisi tuntihevosten puolelle riimunnaru kädessään. Seuraava kohta, jossa Markusta näinkin oli se, kun mies marssi kiukkuisena, riidellen ilmeisesti Larissan kanssa puhelimessa, taukohuoneen läpi ja paiskasi oven kiinni niin, että ikkunat helisivät. Katsoin kummastuneena miehen perään, kuitenkin hörppien haalean juomani loppuun ja nousten sitten ja kipsuttaen satulahuoneeseen. Nostin Jimmyn lännensatulan syliini ja mietin sitten mitä tekisi. Sylissä sitä ei voisi putsata. Lopulta vein satulan Jimmyn karsinan oven päälle ja aloin puhdistaa satulaa tarkasti, kiillottaen ja puunaten jokaisen koristeellisen kohouman ja hinkaten jokaisen metalliosan hohtavaksi. Pian satula oli myös rasvattu ja jätin sen karsinan oven päälle tuulettumaan. Seuraavaksi hain Jimmyn suitset: nämä oli helppo purkaa. Heitin kuolaimet lämpimään veteen likoamaan ja puhdistin ja rasvasin sekä Jimmyn kotisuitset että kisasuitset huolella. Jimmyllä oli myös yleissatula sekä meksikolaiset suitset satulahuoneen perällä, mutta ne olivat sen verta harvaan käytössä ja uudet, etten halunnut kuluttaa nahkapintaa heti alkuun kastamalla sitä. Kävin ulkona puhdistamassa Jimmyn harjat valkeista ja ruskeista karvoista. Pihalla uusi, ilmeisesti parin viikon kämppiksemme leikitti Micoa. Jerekö se nyt oli? Vai Jeremias? Hmm… Antaa olla, olkoon vaikka Joosef, kunhan ei minun naista vikittelisi. Heilautin kättä miehelle, kun herrakin heilutti minut huomatessaan. Kävin kurkkaamassa maneesiin: hienoa, ei ketään. Kipaisin hakemaan Hukkiksen riimunnarun ja lähdin sitten kohti tarhoja.
Hukkis seisoskeli tarhan portilla, jossa oli hieman kuivempi kohta. Ori viskoi päätään, kun viheltelin mustalle suokille kävellessäni kohti puun ja sähkön voimin vangittua ratsua. Rapsuttelin mustaa, jämäkkää kaulaa rauhallisesti, vähitellen tuoden käteni ylemmäs ja rapsutellen oria päästä. Mietiskelin, pitäisikö Hukkis klipata jo ihan siisteyden vuoksi: ori oli kuin mikäkin karvamöhkäle ja hikoilikin hullun lailla kevyen treenin jälkeen, jos maneesiin mentiin. Sen lisäksi kohta alkaisi taas kisakausi ja olisi ihan jees näyttää edes vähän hienostuneelta ratsukolta. Metallinen lukko kilahti, kun otin Hukkiksen mukaani. Ori ei vastustellut lumesta ja märästä pääsemistä ja höristen herra kulkikin perässäni lampaan tavoin – joskin Tuikkua ja Villaa ohittaessamme oli pakko olla vähän ryhdikkäämpi ja komiampi orii, kun taas Rinoa ohittaessame Hukkis pörhisteli ja oli uhkaavaisen oloinen, Rinon tuskin huomatessa; ruuna oli liian keskittynyt tuijottamaan kaukaisuuteen kohti tallia kun herran ohitimme.
Hukkis oli pian parkkeerattu omaan karsinaansa, jossa ori lyttäsi minut heti ensitöikseen, kun erehdyin katsomaan muualle. Ähisin, kun ilma pakeni keuhkoistani tallin lämpöön ja sitaisin Hukkiksen kiinni. Ori jäi haistelemaan ruokakuppiaan, jos kuitenkin jotain olisi jäänyt. Itse kipaisin hakemaan Hukkiksen tavarat ja nostin satulan karsinan oven päälle samalla kun suitset löysivät tiensä roikkumaan karsinan vieressä olevaan koukkuun. Harjapakki pääsi suorastaan valtionvierailulle, kun vein sinisen harjapakin Hukkiksen karsinaan ja kaivoin sieltä pölyharjan. Harjailin Hukkista rauhallisin ottein orin nuokkuessa paikallaan. Harjat vaihtuivat ja hetki hetkeltä suokin pörröisestä talvikarvasta tuli siistimpi ja puhtaampi. Kaviot säästin viimeiseksi, ensin herätellen oritta. Hukkis ei meinannut millään nostaa jalkojaan tai sitten ei meinannut pitää niitä ylhäällä. Kertaalleen jouduin ärähtämään tälle mammanmussukalle, mutta lopulta kaviot oli puhdistettu, ori oli harjattu ja harja oli letitetty rennosti. Tiedossa tänään olisi kunnon koulutreeniä, joten hiki varmaan virtaisi ja letille kiepautettu harja viilentäisi edes hieman mustaa oritta. Nostin mustan koulusatulan Hukkiksen selkään, huomaten samalla, että huopa satulan alla alkoi jo olla likainen. Nostin siis satulan pois orin leveästä selästä ja kävin viemässä satulahuovan pesukoneen päälle jotta laittaisin sen koneeseen kun tulisin ratsastamasta. Hain valkean satulahuovan, puistellen hieman harmaantunutta huopaa. Vaihdoin näppärästi satulan alle kisahuovan ja nostin satulan uudestaan selkään, varpistaen hieman. Nyin vielä huovan paremmin paikoilleen ja otin sitten suitset koukustaan ja tottuneesti pujotin kuolaimet orin suuhun ennen kuin herra huomasikaan. Hukkis maiskutteli kuolaimiaan ja näytti piristyneen huomattavasti harjaamishetken kaltaiseen nuokkumiseen verrattuna. Vedin itselleni hanskat käteeni ja nipsautin kypärän kiinni tuubihuivin verhotessa leukaani ja oikeastaan suurinta osaa kasvoistani. Vaihdoin nopeasti tallitalvikengät ratsastussaappaisiin Hukkiksen odotellessa, että arvon ratsastaja olisi valmiina.
Talutin Hukkiksen maneesiin joka pysyi tyhjänä. Kello oli hieman yli viisi, joten oli yllättävää, etteivät hoitajat olleet ratsastamassa tähän aikaan. Vai oliko joku puhunut maastoreissusta? Ken tietää. Koitin vielä jalustimia, todeten niiden olevan sopivat. Mila oli käynyt ridailemassa Hukkista viimeksi ja koska olimme vain viitisen senttiä eripituisia, ei minun tarvinnut tehdä jalustimille mitään, sen kun hyppäsin selkään ja keräsin ohjat kevyesti käteeni. Parantelin istuntaani satulassa ja annoin Hukkikselle luvan lähteä ja orihan lähti!
Kokosin Hukkista lyhyen ajan välein ja vaikka alkuun meninkin pitkähköllä ohjalla, herkkäsuinen suokki jyräsi joka ikisen antamani avun läpi ja oli jäykkä kuin mikäkin, mutta vauhtia piisasi. Rauhoittelin varmaan vartin verran orin tahtia ja työstin herran kuuliaisuutta. Painoin orin kylkiä pehmeästi ja pian hidastin, välillä pysähtyen tyystin. Ori ei päässyt ryntäilemään ja se alkoi vähitellen myötäämään ja käyttää takapäätään. Nostin ensi kertaa kunnon ravia lyhyiden pätkien jälkeen ja ravasin muutaman kierroksen, kierrellen ja kaarrellen volttien muodossa. Kokorataleikkaat menivät sen verta hyvin, että pudotin orin käyntiin ja annoin Hukkikselle pitkää ohjaa, taputellen tuskin puuskuttavaa oritta. Sai taas olla ylpiä, kyllä oli mussukalla niiiin hyvä kunto! Ainakin melkein.
Olin juuri keräilemässä ohjia takaisin mustien hanskojen verhoamiin käsiini, kun maneesin ovi kolahti ja Inna ja Julia kävelivät maneesin katsomoon. Ratsastin Hukkiksen katsomon vierelle. ”Mitäs te täällä ilman kaakkeja perseiden alla?” kysyin hymy huulillani. ”Tultiin teitä kyttäämään. Joskin Julia varmaan vaan sua. Kyseltii just ympäri tallia, että missä oot ja kun oot täällä lämpimässä ni päätettiin tulla luomaan paineita ja kritisoimaan kamalilla katseillamme.” Inna vastasi sutjakkaasti. ”No sepä kiiiiva.” sanoin hermostuneena, mutta hymyillen. Totta kai Hukkis nyt varmaan vetäisi kunnon pukit ja heittäisi minut alas … Vaikkei tekohengitys Julialta haittaisikaan. Ratsastin pari kierrosta ympäri kooten oritta jälleen kunnolla kuulolle. Nyt ori tuntui imevän energiaa edes kahdesta silmäparista ja kulkikin oikein nätissä muodossa. Muistelin hetken VaB-koulurataa ja hengitin syvään, alkaen sitten kunnostautua itsekin – ei Hukkiksen yksinään hienosti pitänyt mennä! Aloitin avotaivutukset radan keskeltä, ratsastaen kohti Juliaa ja Innaa, jättäen huomiotta katseet. Villapaita ylläni tuntui tuskastuttavan kuumalta, mutta Hukkis meni innokkaasti eikä sotkeutunut jalkoihinsakaan. Tein parit voltit ja otin ravipätkän, jolloin Innan ääni raikasi, kun jalkani olivat liian irtonaiset ravin aikana. Istuin syvälle satulaan ja laskin Hukkareissun käyntiin, taputtaen pikaisesti orin kaulaa. Pysäytin piakkoin Hukkiksen, laskien käteni hieman alemmas ja pyytäen peruutusta. Ori lähti kuin tykin suusta varmaan kahdeksan askelta taaksepäin, jolloin sekä Julia ja Inna kehottivat minua pitämään pohkeet rauhallisempina. Tein onnistuneen peruutussarjan jälkeen Hukkiksen kanssa täyskäännöksen, kääntäen Milan omistaman oikean kankun ensin ja jatkaen sitten matkaa kevyessä ravissa. Hukkareissu liikkui allani komeasti: orin askel oli liitävä ja helppo, vaikka ravi itsessään olikin aika kauheaa koettavaa. Nostin Hukkiksen kanssa kulmasta ensin kootun laukan, muuttaen sen kierroksen jälkeen keskilaukaksi, siirtäen Hukkareissun vaihdon ajaksi raviin. Innan ja Julian suista kuului aina välistä muistuttelua jaloista ja muutaman kerran myös ihastelua: kerran, kun Hukkis nosti lähestulkoon suoraan peruutuksesta laukan tai kun musta orhi teki erityisen hyvät avotaivutukset. Annoin Hukkareissulle pitempää ohjaa ja annoin hikisen orin mennä omaa tahtiaan ravissa ennen kuin laskin askellajin käyntiin ja annoin rauhoittuneen veturini kävellä ja aivan loppua kohti annoin käynnin muuttua lönkyttelyksi – oli ori sen ansainnut!
Laskeuduin Hukkareissun selästä Innan tullessa paijaamaan oritta, joka oli mennyt hikiseksi. Julia Hukkiksen toisella puolella nostamassa jo jalustimia ylös ennen kuin pääsin itsekään kunnolla alas. Nostin toisen puolen jalustimen ja lähdin Innan ja Julian seuraamana taluttamaan mustaa oritta kohti tallia.
Hukkareissun karsinaan oli kipattu kasa heinää, joiden kimppuun uuvahtanut herrasmies olisi käynyt, ellen olisi orin päätä pitänyt ylhäällä. Inna ja Julia kyyläsivät karsinan ovella. ”Haluisko jompikumpi hakea Jimmyn sisälle?” kysäisin ja hyvä kun san sanani loppuun, oli kaksikko jo kadonnut.
Jäin omin nokkineni ottamaan Hukkiksen varusteita pois, nostaen satulan pois. Muistin samalla, että minun pitäisi laittaa pari loimea sekä satulahuopia koneeseen joten heti, kun sain mustat suitset pois orin päästä ja Hukkis hautasi päänsä heiniinsä ja rouskutti niitä… No, kuin hevonen! Vein Hukkiksen satulan ja suitset pois, hakien sitten fleeceviltin, jonka heitin orin päälle harjattuani hieman Hukkareissua. Hukkis ei enää ulos menisikään, mutta voisin tulla illalla vielä ottamaan loimen pois: talli kuitenkin oli varsin lämmin. Kuulin Jimmyn kimakan hirnunnan ulkoa ja pian Julia ja Inna rahtasivat säikähtäneen näköisen Jimmyn sisälle. Kevyt, luihu ja pitkärakenteinen nuorikko pyöri paikallaan hermostuneena, kun se karsinaansa hermoilemaan. Inna huikkasi menevänsä juoksuttamaan Ullaa kun taas Julia kysyi, saisiko harjata Jimmyn ja enemmän kuin mielelläni iskinkin Jimmyn harjapakin tyttöystäväni käteen. Jatkoin matkaani pesuhuoneeseen, jossa viskasin parit loimet ja Hukkiksen siniset satulahuovat koneeseen, asettaen sopivan pesuohjelman. Kuuntelin hetken koneen tasaista rytkytystä ennen kuin suuntasin takaisin Jimmyn ja Julian luo. Jimmy oli viittä vaille valmis kun kurkkasin herran karsinaan. Julia oli juuri kumartunut orin toiselle puolen ja puhdisti herkän oriin kavioita. Jimmy vetäisi välillä jalan pois Julian ulottumattomiin ja säikähti, jos Julian selkä kosketti hevosta, mutta oli muuten edes jotenkuten kunnolla. Julia nousi seisomaan ja pujottautui Jimmyn ali, jutellen rauhoittavasti kimoutuvalle kaakkimukselleni. Julia ilmoitti minut nähdessään, että Jimmy oli valmis, joten hyvillä mielin hain Jimmyn puhdistetun western-satulan ja laskin sen rauhallisesti selkään. Kesken satulan liu’uttamisen oikealle paikalleen Julia kietaisi kätensä vyötärölleni ja suukotti niskaani, saaden minut säikähtämään ja Jimmyn siinä samalla. Jimmy alkoi steppailla ja kiljua surkeasti, jolloin siirryin taaksepäin, puolittain kaatuen pikaisen liikkeen takia Julian päälle. Hetken hihitettyämme ja Jimmyn rauhoituttua annoin pikaisen suudelman Julian huulille ja tähän tyytyväisenä Julia meni karsinan oven toiselle puolen.
Ei mennyt kauaakaan, kun tuijotin jo kentällä seisovaa oritta lumoutuneena: Julia piti kiinni oristani kun itse tappelin vielä aidan kanssa ja kääntyessäni olin hämmentynyt edessäni seisovasta kauneudesta: Julian lisäksi Jimmy oli pirteän, toki hieman hermostuneen ja aran, näköinen, mutta upea kuin mikä! Nousin Julian rauhoitellessa Jimmyä pohjaväriltään ruunikon orin selkään ja otin rennon asennon mukavassa satulassa. Annoin Jimmyn lähteä omaan tahtiinsa kävelemään ja ori kulkikin matalana ja rentona, kuitenkin intoa uhkuen ja puhkuen. Julia katosi maneesiin katsomaan Innaa ja Ullaa (ja minun tietämättäni myös Iloa) kun itse jäin verryttelemään Jimmyn kanssa. Ori hätkähteli välillä äkkinäisiä ääniä ja otti sivusteppailuja, mutta kulki varsin hyvin. Nostin työskentelyravin ja myöhemmin myös laukan, yrittäen pääosin panostaa omaan rentouteeni ja minun ja Jimmyn yhteistyöhön. En ottanut kuin kertaalleen slidin’ stopin ja tein voltteja, mutta tunnin päästä olin rento, kuten myös hevonen allani – ei sitä aina pitänyt viilettää huikeita lännenratsastusnumeroita ja pitää pystyssä hurjaa show’ta, vaan tämä riitti hyvin. Laskeuduin orin lännensatulasta tyytyväisenä ja taputtelin hieman säikkyä oritta samalla kun työteliäs ja pirteä lännenratsu muuttui hetki hetkeltä enemmän araksi ja hermostuneeksi. Kävelin Jimmyn kanssa sisälle, antaen orin mennä omaa vauhtiaan ja jutellen samalla Jimmylle rauhoittavasti. Kävelimme tallin pihan läpi ja siitä yksityispuolelle, jossa kiinnitin arabinverisen arkajalan karsinaansa. Jimmykin oli saanut karsinaansa kasan heinää ja heti, kun sain orin varusteet pois ja orille loimen päälle, oli Jimmy upottanut turpansa heiniinsä. Ruokatauko kuitenkin keskeytyi, kun Sari talutti Daksua sisälle. Taputin Jimmyä ja vein herran kamat paikoillensa ja hoidin vielä karsinan edustan siistiksi.
Kello oli jo sen verta, että kävin hakemassa Sarin apuna Hurman, Kirbyn ja sairastarhassaan olevan Zombin sisälle, mennen sitten rehulaan laittamaan sapuskoja hevosilleni. Molempien karsinoihin putosi pari herkkua ja Jimmylle laitoin kokeeksi punaisen omenan vihreän omenan seuraksi. Tuskin se sitä söisi, mutta aina voisi koittaa … Jätin rehut valmiiksi, että Sari pääsisi helposti vain viemään nimikoidut ämpärit oikeille hevosille. Kun kurkkasin tuntihevosten puolelle päätin olla hieman avuliaampi tapaus. Aloin lappaa ämpäreihin ”ruokalistaa” noudattavia muonia lauleskellen hiljaisesti itsekseni Us against the worldia, pitäen kuitenkin katseeni listassa ja ämpäreissä, ettei joku saisi liiaksi mitään tai liian vähän mitään … Aloittelin juuri kymmenettä ruokaämpärin annostelua, kun Sari pääsi viemästä hevosia ja yllättyi, kun olin jo saanut jotain aikaiseksi. Kiitellen minua useasti nainen alkoi juoksuttaa ruokia hevosille samalla kun itse jatkoin mittailua ja iltasapuskojen värkkäämistä. Minusta se oli oikeastaan aika mukava homma. Mielummin kuitenkin olin avuksi kuin vain löhösin sohvalla katsomassa myöhäisillan leffoja tai kieltämässä Risua repimästä päiväpeittoani. Risu oli onneksi varsin lämpimissä väleissä varsinkin Tohelon kanssa, joten pikkutyttö ei joutunut kärsimään eroahdistuksesta, kun itse menin pihalle.
Raahauduin loppujen lopuksi sisälle, jossa Inna ja Mila kuuluivat ihastelevat sitä uutta kämppistä. Kun menin olohuoneeseen, siellähän nämä kaksi ihanaista asumistoveriani köllöttelivät sohvalla, molemmilla olut/kaljapullot kädessä. Itse olin tylsä ja hain jääkaapista lasillisen kolaa, jääden itsekin katsomaan, mitä naiset katsoivat melkeinpä kuola valuen. Itseasiassa Milalla taisi kuola valuakin. Hetken telkkarinruutua tutkailtuani minulle selvisikin, että katselmuksessa oli Supernatural … Oh god why.
|
|
|
Post by Petra on Feb 22, 2014 22:54:36 GMT 2
Talutin Hukkista kohti tallia. Mustan orin kavioiden alla narskui lumi samalla kun aamupäivän aurinko maalasi maisemaa yhä hieman violetiksi ja punertavaksi. Illaksi oli luvattu sadetta, joten olin noussut jo varhain ja lähtenyt liikuttamaan aina yhtä ihania konimuksiani. Tallissa vilkaisin kelloa – puoli yhdeksän aamulla. Stina pamautti juuri oven seinään kun kiinnitin Hukkista karsinan kaltereihin, saaden sekä minut että hevoseni hieman säpsähtämään. ”Huomenta” huikkasin tallityöntekijälle, joka katsoi minua kuin haamua. ”Petra. Tänään on lauantai. Siis lauantai. Tiiätkö mitä kello on?” Stina ähkäisi. ”Puol yheksän ku viimeks katoin” vastasin hymy suupielilläni. ”Vaa hullut nousee ennen yhtätoista lauantaina… Ja jotkut tuntuu menevän sillo vast nukkumaan yöllisiltä reissuiltana lähipubissa” Stina sanoi, peruuttaen samalla kottikärryjä tuntihevosten puolelta. ”Huomauttaen, että sä oot hereillä” vastasin. ”Mul on töitä. Sekopäitä te kaikki ootte…” Stina sanahti, mutsiten viimeisen virkkeen hiljaisemmin. Aloin harjata Hukkista rauhallisin vedoin. Ori tuntui olevan närkästynyt, kun oli vasta päässyt pihalle ja nyt heti raahattiin sisälle. Ori oli todella nopeasti harjattu, sillä vain lyhyt ulkoilutuokio ei ollut vaikuttanut erityisemmin orin puhtauteen. Hain varustehuoneesta yhteisen liinan ja otin olkavarrelleni juoksutusvyön sekä Hukkiksen vanhemmat suitset, joista oli katkennut ohjat ja ne olivat jo sen verta nuhjuiset, ettei niitä kehdannut käyttää ratsastaessa. Ne olivat kuitenkin orille yhä sopivat, joten otin ne hyvillä mielin mukaan kiinnitettyäni niihin kolmipalakuolaimet. Iskin juoksutusvyön herran selkään ja taputtelin hetken nuokkuvaa Hukkista. Ori olikin viime aikoina ollut melko rauhallinen, ellei jopa liian… Pitäisi se aika eläinlääkärillekin varata… Kiristin vyön sopivaksi ja pujotin suitset orin päähän sutjakkaasti kutiteltuani hetkisen hammaslomaa. Vedin omiin käsiini hanskat ja heitin pääni yli tuubihuivini, jonka jälkeen päätäni suojasi kypärä. Kävin vielä kaappaamassa pintelit patjoineen sekä kumibootsit etujalkoihin oria varten, laittaen ne vahvoihin jalkoihin suojaamaan kisaratsuni jalkoja. Otin Hukkiksen liinan päähän pitäen pehmeää liinaa suunnilleen riimunnarun pituisena, häipyen sitten Stinan tieltä, joka siivoili juuri toista yksityispuolen karsinaa. ”Sitten ko oon tän liikuttanu ni voin auttaa sua parin karsinan verran!” huikkasin Stinalle ovelta, kadoten sitten pihan läpi kentälle. Annoin orin kulkea omaa reipasta tahtiaan sopivan ajan niin, että herra näytti vetreytyvän. Pidensin kävelyn aikana liinaa vähitellen, antaen orin kulkea vapaana ja mennä rennosti, muttei laiskotellen ja madellen. Hukkis oli onneksi perusluonteeltaan reipas, joten oria ei juuri tarvinnut hoputtaa. Vaihdoin suuntaa parisen kertaa kävelyn aikana, näpäyttäen lopulta piiskalla kevyesti ja antaen käskyn raviin. Ori otti yhä käyntiaskeleita eikä ollut kuulevinaan ennen kuin osoitin raipalla orin takaosaa ja käskin uudelleen, näpäyttäen samalla juoksutuspiiskalla ilmaa. Hukkis nosti ravin rauhallisesti, mutta nosti kuitenkin ja lähti ravailemaan rennosti. Annoin Hukkiksen hetken mennä tätä suokkiluuska-raviaan, kunnes annoin äänelläni komennon ripeämpään tahtiin. Hukkista ei ilmeisesti tänään kiinnostanut, joten ori vain heitti pukin kiusakseni ja venkoili liinan päässä minkä ehti. Annoin toisen ja kolmannenkin kerran äänikomennon, jonka jälkeen näpsäytin piiskalla. Kannustin oria raviin, mutta herra päätti pistää parastaan perseilyssä ja teki täysstopin. Ärähdin orille ja oli jo melko lähellä, ettei pinnani alkanut täyttyä, kun ori teki ties mitä peruutuksia liinan päässä, kun sitten lopultakin ori nosti ravin suoraan pysähdyksestä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mitä sä nyt oikeen mesoot siinä?”. Annoin Hukkiksen kävellä pienen pätkän ja tein liinasta lyhyemmän, saaden tämän aina niin hyvin käyttäytyvän orini lähemmäs itseäni ja nostin ravin kautta laukan, jota Hukkis pyörittikin varsin hienosti ja ongelmitta. Orin laukka oli kyllä näyttävää: liidokas kouluratsun askel ei voinut jäädä huomaamatta ja orin ylpeä, jopa omahyväinen asenne tuntui näkyvän metrien päähän. Sai mamman mussukasta olla ylpeä!
Annoin Hukkiksen laukkailla vielä hetkisen molempiin suuntiin, työstäen varsinkin vasenta laukkaa, jottei ori jumittuisi oikealle puolelleen. Silmäkulmastani näin Milan saapuneen nojailemaan kentän aidalle ja moikkasin naista nopeasti. Kun ori näytti olevan yhä energinen loppukäyntien jälkeen, joten kävelin mustan karvakasan luo ja irrotin liinan orin suitsista ja nappasin juoksutusvyön orin selästä. Hukkis lähti seuraamaan minua vapaana, kun kävelin Milan luo lähelle porttia. ”Haluutko vahtii tota, jos se sais vähä juoksennella viel vapaana ja käydä sit viel kävelemäs?” kysyin Milalta, joka suostui hetimiten, napaten minulta liinan ja varmuuden vuoksi piiskan. Kiitin Hukkiksen toista omistajaan, kävellen sitten tallin puolelle. Tallin lämmössä huomasin palelleeni ja kun Stina tuli minua vastaan kysäisin, oliko p*skaisia karsinoita vielä, johon sain vastukseksi, että kolme viimeistä peräkarsinaa olivat vielä siivoamatta. Nappasin talikon ja hain itselleni kottikärryt. Aloin lappaa lantaa ja märkiä kohtia kottikärryihin ja olin jo toisen karsinan kimpussa, kun Stina palasi ja kiitteli minua tekemästäni työstä. Oli nainen tainnut käydä tupakalla lantalan takana samalla reissulla kun kottikärryjä tyhjenteli… Ainakin siitä lemusta päätellen. Siivosin toisen karsinan ja Stina lähti sitten kärräämään kottikärryjä jälleen lantalaan, jolloin menin samalla ovenavauksella tarhoille. Jimmyn ehtisi vielä liikuttaa ennen päiväheiniä, joten otin puuaidan päällä riippuvan riimunnarun houkutellessani loimeansa kahisuttelevaa arabinsukuista luokseni. Jimmy lähestulkoon säikähtikin, kun minut huomasi ja otti loikan sivulle ennen kuin tajusi, että kuka aidan toisella puolella olikaan - se ei ollutkaan nälkäinen tiikeri tai hurja karhu, vaan vieläkin karmeampi ihminen! Jimmy lähtikin tarhan toiseen päähän auraamiaan polkuja pitkin lumihangessa silmät pyörien päässä ja häntä korkealla orin steppaillessa lähestulkoon paniikkikohtauksen partaalla. Huokaisten juttelin Jimmylle toiselta puolen aitaa liikkumatta. Jimmy tuijotti minua arkana ja epäluuloisena kunnes lopulta uskalsi hipsiä luokseni. ”Voi nuppu … Mitä jos sä pitäisit tänää vapaapäivän” juttelin orille rauhallisesti kuin pikkulapselle ottaen orin kiinni ja lähtien taluttamaan kohti tallia. Jimmy oli normaaliakin säikympi: morab kimpoili sinne tänne ja tuntui lähtevän käsistä kun viereisen tarhan pullaponi korskahti turhan kovaäänisesti. Lyhytkin matka tallirakennukseen oli tuskan takia, mutta lopultakin pääsin sinne. Hukkis olikin karsinassaan ja Mila syötti orille jotain herkkuja kun kuljeskelin kaksikon lähelle ja vein Jimmyn Hukkiksen viereiseen karsinaan. Jimmy säikähti vieressä porkkanaa mussuttavaa Hukkista ja steppaili paikallaan. Mila kurkkasi säikkyä Jimmyä. ”Onks jätkä vähä hermona?” Mila kysäisi. ”Miltä näyttää?” naurahdin, jatkaen sitten ”Mikäköhän tän on säikäyttäny. Raukka oli jo matkal iha säikky” huokaisin, silitellen ohutkarvaista kaulaa kohdasta, jota kaulakappale ei suojannut. ”Tilasin muute Jimmyl mittatilausloimen. Ja Hukkiksellekki!” muistin yhtäkkiä sanoa Milalle. Oli toissailtana shoppaillut hieman ja löytänyt aivan ihania loimia pääosin kisoihin käytettäväksi – Hukkiksen sininen, tummanpuhuva loimi oli koristeltu kouluratsun silhuetilla ja Hukkiksen nimellä kun taas Jimmyn loimi oli jollain tapaa paljon elegantimpi ja yksityiskohtaisempi – ohut fleecestä valmistettu loimi olisi mahtava ja näyttävä kisoissa, sillä vihreä loimi oli muuten perusmallinen, mutta kaulaa kiersi paksumpi kanttinauha, joka kiinnitettiin suurella napilla ja olin vielä tehnyt loimesta persoonallisemman ja kirjailuttanut Jimmyn nimen kanttiin muutaman tähden kera. Siinä olisi pojille hienot kisaloimet! Harjasin Jimmyn nopeasti, yrittäen olla säikäyttämättä oria. Kuorittuani orin loimistaan harjasin herran vain pölyharjalla ja tarkistin nuorikon jalat, sillä eilisen rankemman treenin jäljiltä kannatti vielä olla varma … Laitoin Jimmylle sadetta pitävän ulkoloimen päälle ja vein yhä säikyn morabin takaisin tarhaansa odottamaan päiväheiniään Milan juoksutettua Hukkis omaan tarhaansa hörisemään kauempana olevalle Tuikulle. Palattuani talliin syvennyin jahtaamaan Micoa ja Wiennaa, jotka juoksivat Hukkiksen pintelit suussaan nähtyään Milan heittäneen pintelit satulahuoneessa… Prkl rakit takaisin ne olen jo maksanut niistä!
|
|
|
Post by Petra on Feb 25, 2014 0:53:42 GMT 2
Linda laitteli mailissa nappaamansa kuvan minusta ja Hukkiksesta verkka-alueella
|
|
|
Post by Petra on Feb 28, 2014 23:21:16 GMT 2
Suin Jimmyn karvaa pehmeällä harjalla orin pöristessä itsekseen. Jimmy tuntui tänään normaalia rauhallisemmalta: ori ei hyppinyt itsekseen tuulen tuivertaessa itsekseen eikä pahemmin pelännyt minuakaan. Sen ajan, minkä Jimmy oli minulla ollut, oli herra alusta asti ollut kuin mikäkin säikkyperse, mutta olin hitaasti saanut karsittua liikoja pelkotiloja minua kohtaan pois Jimmyn päiväyksestä. Päästään jo lähes täysin kimoutunut poitsu kurkki käytävälle hieman hätääntyneen näköisenä vilkuillen samalla epäluuloisena minua ja harjapakkia, joka lojui jalkojeni juuressa. Nuori orhi pärskähteli vähän väliä ja mutusteli epävarman oloisena riimunnaruaan kun putsasin orin kaulaa. Tunnustelin ja hieroin Jimmyn selkää varmuuden vuoksi ja yritin saada sen samalla rentoutumaan ennen kuin heittäisi kamalan pelottavan satulan selkään ja rautaa suuhun. Jimmy oli onneksi melko varma varustettava eikä ori yleensä keksinyt mitään erityisen älyvvapaata, joten saatoin jättää Jimmyn vapaaksi karsinaansa. Ori oli liian keskittynyt pelkäämään mitään, joten minun hommani oli helppo. Toisaalta Jimmy myös vaati vapaana kuljeskelun, sillä muuten morab saattoi keksiä saada vetopaniikin, kun tajusi, ettei pystyisi juoksemaan karkuun, jos vaikka harjapakki kasvattaisi torahampaat ja iskisi terävät hampaansa Jimmyn kinttuun. Tai mitä jos kalteri vääntyisivät petoeläimen kynsiksi, jotka nappaisivat Jimmyn helposti, kun ori itse olisi kiinni kaltereissa? Puhdistin Jimmyn kavioita paraikaa, kun herkät, tummat jalat nousivat vähän väliä ja karkasivat otteestani. Lännenratsua ei kiinnostanut ollenkaan jalkojen puhdistus ja sainkin äheltää jalkojen kanssa vaikka kuinka ja kauan, kun Jimmy arkaili jalkojaan eikä suostunut pitämään niitä otteessani ja jos otin turhan kovin kiinni, päästi Jimmy varoittavan hirnahduksen ja alkoi steppailla uhkaavasti. Lopulta hevonen oli harjattu ja kävin hakemassa Jimmyn tavarat, vieden mukanani harjapakin, jottei orin tarvinnut sitä pelätä. Morab nuuski yleissatulaa, jonka olin asetellut siististi oven päälle samalla kun suitset roikkuivat olkapäälläni. Sipaisin vielä kädelläni orin selkää, todeten, ettei siihen perusteellisen harjauksen jäljiltä jäänyt mitään. Nostin satulan orin selkään, liu’uttaen ruskeaa nahkasatulaa alemmas oikeaan kohtaan. Nyin limenvihreää satulahuopaa paremmin satulan alle varmistellen, ettei se painanut ruunikon karvaa ja herkkää ihoa mistään kohtia ja totesin sen lopulta olevan orin selässä varsin hyvin. Kurkotin Jimmyn päätä kohti, jolloin lännenratsu nosti päätään yhä korkeammalle. ”Elä viitsi” tiuskaisin nuorikolle, kuitenkin hieman normaalia hellemmin, ettei jänishousuinen ratsuni saisi slaagia. Jimmy oli kuitenkin sen verran draamakuningatar- tai kuningas, että se päästi kimakan hirnahduksen ja laski siroa päätään kavioitaan kohti, kuin tavoitellen karsinan pohjaa turvallaan. Pian kuitenkin riimu, joka Jimmyn kaulalla yhä roikkui sekä riimunnaru, joka oli sitaistu vetosolmulle karsinan kaltereihin, tulivat vastaan ja Jimmyn pään matka jäi puolitiehen. Nostin kevyesti, hellin ottein morabin päätä, jutellen samalla pehmeällä äänellä nuorikon kanssa. Kutittelin Jimmyn hammaslomaa, kun vaalea turpa pysyi kerrankin ummessa. Sujautin lämmitetyt kuolaimet Jimmyn suuhun nopealla liikkeellä, pujottaen sitten hevosen korvien taakse suitsia. Sujautin käteni orin pään toiselle puolen ja hain sormiini poskiremmin, kiinnittäen sen löysästi. Jimmy säpsähti jotakin, jolloin nahkaremmi karkasi sormistani ja huokaisten ojensin sormeni jälleen orin pään toiselle puolelle, antaen sormieni hipoa pehmeää nahkaa tarkistaessani, ettei orin suitset olleet mistään kierroksilla. Nostin kypäräni tallin lattialta Jimmyn karsinan edestä. Nostin mustan kypärän päähäni ja painoin sitä päähäni todeten, että ponnarini painoia varsin ikävästi päänahkaani. Huokaisten otin kypärän pois päästäni ja avasin hiukseni, keräten lopulta ruskeat suortuvat käteeni ja pyöräyttäen hiukseni löysälle, rennolle ja ennen kaikkea suttuiselle nutturalle niskaani. Toisella yrityksellä hiukseni eivät enää painaneet ja naksahduksen saattelemani suljin kypäräni remmit toisiinsa ja vedin mustat ratsastushanskat käsiini. Musta kangashanska ei ehkä sointunut mitenkään täydellisesti muuhun vaatetukseeni, mutta hällä väliä. Ylläni minulla oli vaaleansininen huppari, jonka olin saanut Jenniltä Kaihorannan jouluvaelluksen aikaan ja vaaleanharmaat kolitsit. Jalkojani koristivat nuhjuuntuneet jodhpurit, joiden kärjet olivat hieman vahvempaa tekoa, Hukkiksella kun oli tapana tepastella jaloilleni. Irrotin Jimmyn riimunnarun karsinan kaltereista samalla kun kietaisin käteni rennolla otteella Jimmyn ohjien ympäri, pujotellen ohjat käsiini samalla kun lähdin taluttamaan Jimmä karsinastaan. Tuuli tempaisi raskaan tallinoven mukaansa ja sai Jimmyn hyppäämään säikähdyksestä, mutta pitäessäni tiukan otteen orin ohjista ei morab sen enempää päässyt sekoilemaan pitkin tallia ja rakennuksen pihaa. Lopulta ori oli kuitenkin hieman rauhoittunut ja jutellessani ja varmistellessani hevoselle, ettei tallin ovi ajatellut syödä kimoutuvaa herraa suihinsa, Jimmy suostui ohittamaan oven, joskin korvat luimussa ja silmät pyörien päässä. Talutin Jimmyn kentälle kuin tahallani uhmaten kohtaloani löytää itseni kentän pohjalta viimeistään vartin päästä. Nousin ketterästi Jimmyn selkään heti kun olin saanut portin kiinni: kyllähän tässä Jimmyn kanssa oli melkoiseksi cowboyksi oppinut - tai ainakin siksi lehmä-osuudeksi. Hyh, painoa oli taas kertynyt … Aiiiiivan sama! Keräilin ohjia käsiini samalla kun säädin jalustimia hieman pitemmiksi. Sain tapella Jimmyn kanssa hetkisen ennen kuin ori tajusi että ei hemmetti, voisi pysyä paikallaan kun omistaja on selässä ja killuu vain puoliksi selässä kun yrittää säätää jalustimia. Annoin Jimmyn tepastella hetkisen pitkin poikin kenttää. Tepastelu on kylläkin väärä ilmaisu: Jimmy kulki korvat vuoroin luimussa ja vuoroin hörössä, kuulostellen ja hetken kuluttua säikähtäen rapsahteluja kentän ympäriltä. Kentän valot loivat maahan pitkiä varjoja minusta ja Jimmystä ja aina kun pääsin sopivaan kohtaan siten, että valo tuli suoraan takaani katselin varjoani, korjaten samalla istuntaani ja ryhtiäni. Helena oli yksikin päivä minut ratsastamassa lysyssä kuin mikäkin ja siitähän ratsastuksenopettaja minulle motkotti vaikka kuinka ja kauan. Okei, ehkä pari minuuttia mutta silti. Jimmyn alkaessa kävellä hieman rennommin annoin lantioni liikkua kevyemmin ja pehmeämmin hevosen liikkeiden mukana samalla kun kaivoin ratsastustakkini taskusta, silmäillen rataa, jonka olin kirjannut muistiin. Olin käynyt pariin otteeseen raviohjelmissa, nykyisin Helpossa D:ssä Jimmyn kanssa ja nyt olin tähdännyt muutamissa kisoissa kisaamaan kouluratsastuksessa HeC-ohjelmaa, joten yritin hieman terästää minun ja Jimmyn muistia. Hukkishan meni alimmillaankin HeA-ratoja, joten pari astetta helpommat liikkeet pitäisi minulta sujua. Suurempi kysymys olikin, miten vannoutunut lännenratsu Jimmy taipuisi. En tosin aikonut tehdä aivan täysin samaa ohjelmaa kuin mikä HeC oikeasti oli, mutta mitäs pienistä. Kävelin Jimmyn ollessa hyvällä tuntumalla keskelle kenttää. Hengitin syvään pysäytettyäni orin pehmeät askeleet ja tervehdin nyökkäyksellä näkymätöntä yleisöäni. Siirsin oikean käteni ohjilta sivulleni, ojentaen sen suoraksi ja avaten mustan kankaan peittämän kämmeneni, nostaen sitten kasvoni ylöspäin ja ottaen orin ohjat käsiini, kiepsauttaen ohjan hyvin nyrkin sisään. Kävelin Jimmy ohjastuntumalla kentän päätyyn, painaen sitten orin kylkiä pohkeillani lähes näkymättömällä liikkeellä. Jimmy lähti kuin räjähtäen raviin, jolloin istutin persuukseni nahkasatulaan tiukemmin ja pidatin oritta rauhallisin ottein. Aloitin voltin ja jatkoin siitä kävelyä siten, että päädyin suunnilleen samaan kohtaan kuin mistä lähdin äskettäin ravaamaan. Nostin uudelleen ravin ja pidätin samalla räjähdysaltista vaalenevaa oritta, joka nosti hieman päätään, näyttäen kerrankin edes hieman vähemmän länkkärimäiseltä kuin normaalisti. Siro ori lähti pehmeään raviin minun istuessani satulassa. Hukkiksen ravi taas oli jotakin niin kamalaa - voi luoja, yritäppä istua samalla tavalla Jimmyn kuin Hukkiksen satulassa ja suolistosi ja muut sisäelimesi vaihtavat paikkaa. Ravin lähtiessä sujumaan siirsin Jimmyn keskiympyrälle, jota kiersin kaksi kierrosta ennen kuin jatkoin matkaa, keventäen nyt, ettei Jimmyn selkä joutuisi niin kovaan työhön koko ajaksi kun selässä istuskelin. Tein täyskaarron orin kanssa, jatkaen sitten matkaa käynnissä ja kääntäen orin voltille. Jimmy taipui varsin nätisti hetimiten, joten annoin herran mennä hitusen pidemmällä ohjalla. Pysäytin Jimmyn kentän lyhyen sivun keskellä, suoristaen ryhtiäni ja painaen pohkeitani vaativasti vaaleneviin kylkiin. Jimmyltä oli peruutus vähän hakusessa, joten ennen kuin morab tajusi, mistä olikaan kyse, oli herra jo koittanut nostaa sekä ravia että laukkaa käynnistä. Peruutin kolmisen askelta, kävellen jälleen eteenpäin. Jälleen pysähdys ja tällä kertaa pari askelta enemmän. Tyytyväisenä taputtelin mustan harjan ohuesti peittämää kaulaa ja kävelin hieman rennommin hetkisen ennen kuin kokosin orin jälleen kuulolle. Olin juuri suuntaamassa pitkälle sivulle, kun joku paiskasi maneesin oven auki. Jimmy säikähti puolikuoliaaksi. Joskaan kuolleet eivät olleet niin nopeita liikkeissään. Jimmy hypähti sivuun keskemmälle kenttää, saaden jalkani irtoamaan ensimmäisestä jalustimesta. Seuraavaksi Jimmy syöksyi eteenpäin, jättäen minut peräänsä. Löin selkäni ikävästi aitaan takanani ja älähdin. Pahempaa ei onneksi käynyt ja Jimmy vain seisoi toisessa päässä kenttää puuskuttaen. Kutsuin pehmeällä äänellä oritta luokseni, houkutellen oritta. Lopulta Jimmy lopetti maneesin oven kyttäämisen - prkl kun ovet olivat tänään hankalia - ja kipsutti luokseni nöyrästi kuin koira. Nousin Jimmyn selkään ja otin muutaman jäähdyttelykierroksen ennen kuin nostin ravin, jossa pidensin Jimmyn askelta. Siirryin kolmen pidennyksen jälkeen käyntiin ja kierroksen jälkeen kevensin Jimmyn ravaillessa ahkerasti ja temmokkaasti eteenpäin. Painoin pohkeitani Jimmyn kylkiin ja istuin satulaan tiukemmin Jimmyn nostaessa laukan. Harmistuneena jouduin korjaamaan laukkaa monta kertaa ennen kuin Jimmyn jalat menivät loogisesti kulkusuuntaa kohden. Laukkasin keskilaukkaa pääty-ympyrässä hyvän tovin ennen kuin muutin vielä suuntaa vaihtaen samalla raviin. Ravailin hetken jäähdytellen lännenratsua ennen kuin siirsin käyntiin. Kävelin melko pitkän aikaa ennen kuin tulin alas, jonka jälkeenkin kävelytin oritta pari kierrosta maasta käsin. Toinen jalustin putosi Jimmyn kylkeen kävellessäni kohti tallia, jolloin Jimmy säikähti jälleen ja riistäytyi otteestani. Säikähdin orin riistäytyessäni käsistäni, mutta ehdin napata ohjista kiinni ennen kuin ori ehtisi panikoida yhtään enempää. Käteni pitivät käärmeen tavoin kiinni Jimmyn ohjista ja toinen käsi roikkui varmuuden vuoksi satulassa, kun Jimmy puoliksi peruutti ja teki puolittain pohkeenväistöä loppumatkan talliin. Minun teki mieli ärähtää arkajalalle, mutta joutuessani vain tappelemaan kylkimyyryä kulkevan luikun hevosen kanssa huutaminen jäi ja lopulta Jimmykin oli sisätiloissa. Kiinnitin Jimmyn riimunnarustaan kaltereihin ja annoin ohuen, limenvihreän riimun levätä karsinan seinää vasten. Otin Jimmyltä satulan pois, nostaen sen karsinan oven päälle. Haukottelin leveästi, vaikka kello ei ollut vielä viittäkään. Jimmy avasi lähestulkoon itse suunsa, kun otin suitsia pois Jimmyn sirosta, arabimaisesta päästä. Rapsuttelin oritta korvien takaa Jimmyn ynistessä ja höristessä hieman normaalia rennompana. Korvasin suitset ohuella riimulla, jonka sujautin nopealla liikkeellä Jimmyn päähän. Kipaisin hakemaan Jimmyn harjapakista pölyharjan, jolla sutaisin orin läpi. Herra jäisikin sisälle, kun kellokin oli sen verran paljon. Vein varusteet omille paikoilleen ja meinasin matkalla kompastua Nayaan, joka kulki miuruten jaloissani. Koppasin kissan kainalooni sen nuollessa karhealla kielellään ihoani. Pikkukatti jäikin viihdyttämään minua olemassaolollaan kun hain kottikärryt ja talikon. Otin Jimmyn kiinni ja siirsin herran hetkellisesti Hukkiksen karsinaan. Nyt kun minulla oli Vaahterapolussa vuokralla vain karsinat poitsuille, ain tehdä mekein kaiken itse. Ei sillä, Mila kyllä juoksutti Hukkista aamuisin pihalle jos en aamulla ehtinyt ja muutenkin huolsi muutakin kuin Hukkiksen persposkea ja siinä sivussa Jimmyä, joten en voinut olla kuin kiitollinen. Lappasin kikkareita ja märkiä länttejä ahkerasti kottikärryihin. Siirsin juuri Jimmyä omaan, siivottuun karsinaansa, kun Lispe ilmaantui ovesta. Tyttö oli hakenut Hukkiksen hoitajaksi ja olin ilomielin ottanut iloisen ja ahkeran tytön hoitamaan silmäterääni. Moikkasin tyttöä, joka kyseli Hukkiksen olinpaikkaa. Ilmoitin, että Hukkis oli pihalla ja puhdistin pikapikaa orin karsinan ennen kuin Lispe saapuisi orin kanssa karsinaan. Jimmy tietenkin säikähti tätä nopeaa tahtia ja jouduinkin hyssyttelemään oritta ennen kuin lähdin viemään orieni jätöksiä lantalaan. Ehdin itseasiassa ennen Lispeä ja Hukkista takaisin sisälle ja menin juttelemaan Jimmyn kanssa, käyden läpi orin tummaa harjaa, joka alkoi hyvään tahtiin vaalentua orin muun olemuksen mukana. Hukkis ja Lispekin rantautuivat talliin ja juttelin niitä näitä Lispen kanssa ennen kuin Hukkis alkoi kettuilla oikein urakalla Lispelle. Pari voimasanaa riitti ja yksi näppäisy, kun muistutin, että kuka oli pomo ja Hukkiskin alkoi käyttäytyä ainakin hetkeksi. Aina sitä sai hävetä. Häpeästä tuli mieleen, että Hukkis oli saanut uudet töppöset Laura Suomelta ja ori näytti taas niitä kamalimpia puoliaan! Hukkis ei pitänyt jalkojaan ylhäällä tai oli muuten ihan kamala ja sain kokoajan nolostella tätä jukuripäistä suokkia. Ei sillä, olihan Hukkis oikein siedettävä otus lähestulkoon aina, mutta tietyissä tilanteissa kävi mielessä pyytää Atria hakemaan halpaa mustaa makkaraa! Lispe kysyi kesken muistelojeni, olisinko halukas juoksuttamaan oritta ja tietenkin olin menossa mukana! Joskin pienoisen epäröinnin jälkeen, olihan Julia taukohuoneessa … ÄÄÄÄH minähän haluan nähdä miten Hukkis juoksee! Hukkis on kettumainen perseilijä. Hukkis juoksi Lispen kumoon ja oli muutenkin aivan kamalalla tuulella, joten yllättän, häpeän puna löysi tiensä poskilleni. Lispe onneksi sai punaisen värin syyn muuttumaan harmista nauruun: olin tikahtumaisillani kun Lispe kertoi Hukkiksen kaatuneen tarhassa. Milakin yhtyi käkätykseemme, vaikka olimme molemmat huolissamme, että miksiköhän Hukkis oli kaatuillut mutta eipä siinä mitään . kyllähän ne kaikki kaatuilivat varsinkin näillä ilmoilla. Suuntasin taukohuoneeseen, jonka pöydällä lojui uusin hevoslehti. Olin kerrankin viitsinyt laittaa ilmoituksen lehteen, että Hukkis voisi taas hypellä tammojen selkään. Olihan Hukkiksella kohta parikymmentä jälkeläistä ja ilmeisesti ensimmäiset varsanvarsat olivat jo syntymässä, joten varsin ylpeähän siinä sai olla tästä kouluratojen kiiturista. Lispekin huomasi taukohuoneeseen tullessaan - mitattuaan Hukkiksen ruoat - paikalle ja löysi ilmoituksen. Kun kuuntelin Lispen lukevan ääneen tätä ah-niin-sanarikasta mainostustani, sain hieman hävetä, kuinka tökeröitä sanavalintani kuulostivat. No jaa, jos se tammanomistajiin tepsi niin se oli oikein hyvä mainoslause. Lispe kävi vielä katsomassa, että Hukkiksen tavarat olivat paikallaan kun niin pyysin, kun tyttö näytti siltä, että kaipasi tekemistä räplätessään älyluuriaan. Juttelumme kuitenkin päättyi siihen, kun Tohelo lensi Lispen toimesta komeassa kaaressa Milan syliin ja säikäytti naisen, joka sai aikaan kaikissa taukohuoneessa olijoissa melkoisen naurunremakan. Toheloa sen sijaan ei naurattanut, kun katti livisti Naya ja Lispe perässään pihalle.
|
|
|
Post by Lispe on Feb 28, 2014 23:29:12 GMT 2
~Perjantai 28.2.2014 Ensi tapaaminen~ Hyppelin pimeässä talvi illassa tallille. Petra oli hyväksynyt minut Hukkiksen hoitajaksi, joten pakkohan sitä on heti mennä tutustumaan! Meinin tuntsareiden puolelle, kunnes tajusin, että Hukkistahan minä tulin hoitamaan. Pujottelin siis kaiken maailman huoneiden läpi, kunnes pääsin yksityisten luo. Petra olikin jo siivoamassa karsinoita. - Moi, onko Hukkis ulkona? sanoin. - Ai terve! On se, Petra vastasi. - Voinko harjata sen, ja käydä vaikka kentällä juoksuttamassa? ehdotan. - Sen kun! Muuten laittaisin sinut siivoamaan tämän karsinan loppuun, mutta tämän kerran... Petra myöntyy. Naurahdan ja jatkan matkaani tarhoille. Pimeässä illassa ei sitten mitään meinaa nähdä, kun sähkölankaankin jo törmäsin... Pian saavuinkin orin tarhalle. Viheltelin hetken, kunnes kuulin töminää. Hukkis ravasi lennokkain askelin porttia kohti. Pian kuitenkin herra astui liukkaaseen kohtaan ja perä osui maahan. Repesin nauramaan maha kippurassa. Hukkis nousi pikaisesti ylös, ja tarkisti, ettei kukaan vain nähnyt. Avasin Hukkiksen tarhan portin ketjuinen naru kädessäni. Hukkis lähti hitaasti suoraa kättäni haistellen kävelemään minua kohti. Kun ori oli tarpeeksi lähellä, silitin sen päätä, napaten samalla päitsistä kiinni. Kiinnitin narun Hukkiksen päitsiin, kiepauttaen varmuuden vuoksi narun Hukkiksen turvan ympäri. Jäin hetkeksi silittelemään herraa tarhaan. Kun Olimme tutustuneet hieman, uskalsin lähteä tallia kohti. Hukkis käveli reippain askelin vierelläni, pää ylhäällä, samalla huudellen tallin tammoille. Vetäisin narusta ja Hukkis lopetti, vähäksi aikaa vaan. Koko matka oli yhtä sähellystä, karjumista ja hyppelyä. Kun vihdoin ja viimein olimme päässyt talliin, kiinnitin Hukkiksen karsinaan. Petra jäi tarkkailemaan meitä Jimmyn karsinasta. Hain varustehuoneesta Hukkiksen harjapakin, liinan ja juoksutusraipan. Tänä aikana Hukkis oli jo hermostunut, ja potkaissut seinään komean jäljen. - Oho. ihan järeet aseet otit käyttöön! Petra nauroi. - Pitäähän sitä näyttää, kuka määrää! sanoin vitsilläni. Laskin raipan maahan makaamaan, ettei hevoset säiky. Liinan kiinnitin karsinan ovessa olevaan koukkuun. Avasin Hukkiksen sinisen harjapakin, josta löysin päällimmäisenä juuriharjan. Nappasin sen, ja aloitin harjaamaan oria varmoin, mutta hellin ottein. Tarkkailen samalla, miten herra käyttäytyy. Hukkis pyöri karsinassa kuin mikäkin väkkärä. Vaikka karjuin ja näpäyttelin kuinka kovaa, jatkoi ori vain pyörimistään. Lopulta Petran piti tulla komentamaan tätä. - Katsos näin: Nyt hemmetin kaakki! laitan sinut kohta makkaraks ellet osaa olla kunnolla! Prkl!! Petra huusi ja kiljui. Lopulta näpäyttäen Hukkista persuksille, joka josta kumman syystä alistui kuin pieni koiranpentu. - Täh…? Miten sä ton teit? kysyin hämmästyneenä. - Kyllä sä sen pian opit, kunhan Hukkis oppii kunnioittamaan sua, Petra vakuutteli. Niin varmaan… Jatkan harjaamista, ja järkytyksestä selvinnyt Hukkis seisoo kiltisti paikoillaan, mitä nyt välillä kuopii kerjäten harjapakista löytyneitä makupaloja. Juuriharja vaihtui pölyharjaan nopeasti, sillä totesin, ettei puhdasta karvaa tarvitse harjata. Harjailin Hukkiksen nopeasti pölyharjalla. Vatsan harjasin nopeasti ja hellästi, sillä huomasin, ettei Hukkis pitänyt siitä. Harjan ja hännän selvitysten jälkeen siirryin kavioihin. Jalat nousivat helposti, mutta laskivat liian helposti, sillä orin kavio laskeutui suoraan jalalleni. - Aijaijai! huusin hyppien jalkaani pidellen karsinassa. - Sattuiko pahasti? Petra kysyi. - Ei tässä mitään. Mustelma varmaan tulee, ei muuta, vastasin. Hukkiksen puhdistuksen jälkeen, lähdin hakemaan suitsia. Ori jäi taas huutelemaan perääni. Katselin Hukkiksen varusteita. Näin kahdet suitset. Toiset esteille ja maastoon, toiset kouluratsastukseen. - Öö..? Petra… Mitkä suitset mä otan juoksutukseen? kysyin hämmästyneenä. - Ota vaikka ne kouluratsastukseen olevat. Ota myös etusuojat, ettei se kolhi jalkojaan. Petra käski. Nappasin suitset koukusta ja suojat kaapista. Ärähdin Hukkikselle, huomatessani, että herra taas potkii seiniä. Oho! Sehän uskoi ensimmäisellä kerralla! - Näetkös? Minähän sanoin, että kyllä se sinua uskoo. Petra muistutteli. Irvistin takaisin ja asettelin suojat etujalkoihin.Tällä kertaa jalat eivät pysyneet paikoillaan, joten jouduin karjaisemaan uudelleen. Ori uskoi parin karjaisun jälkeen, joten se ansaitsi makupalan. Tiputin ruokakuppiin yhden omenan makuisen makupalan, ja Hukkis söi sen mielellään. Kuolaimet ori nappasi helposti suuhunsa. Sain myös rauhassa laittaa remmit kiinni. - Me ollaan valmiita. Tuutko katsomaan, vai jäätkö tänne? Julia taitaa olla taukohuoneessa, sanoin hieman virnuillen. - Tuota… taidan jääd… Tulen sittenkin mukaanne. Katsotaan miten Hukkis käyttäytyy uuden ihmisen kanssa, Petra vastasi yllättäen. Kiinnitin liinan Hukkiksen kuolaimeen, pujottaen sen ensin läpi toisesta kuolaimesta. Sitten lähdimme kohti maneesia. Kello oli jo vähän yli kuusi, joten saimme rauhassa juoksuttaa Hukkista. - Kannattaa ensin juoksuttaa ravissa liinassa hetki, ja sitten vasta päästää vapaaksi, Petra kertoi. Toimin ohjeen mukaisesti ja lähdin taluttamaan Hukkista ympäri maneesia, Petran kavutessa katsomoon. Kävelytin oria hetken. Kun Olimme mielestäni verrytelleet tarpeeksi, otin Hukkiksen ympyrälle. Kun Hukkis kulki nätisti ympyrällä, käskin orin raviin. Kun ravia ei näkynyt, sanoin sen uudelleen ja maiskutin samalla. Kun ei vieläkään liikettä näkynyt, karjaisin ravi, maiskutin ja heilautin raippaa ilmassa. Johan rupesi liikettä näkymään! Ravi tuli, tosin ilopukin saattelemana. Sain vähän aikaa hiljennellä Hukkista, kunnes ravi ei ollut löntystelyä eikö höyryveturimaista. Pariin otteeseen sain kuitenkin vielä käskeä laahustavaa herraa. Noin viiden minuutin pyörimisen jälkeen, annoin Hukkiksen kävellä ja vaihdoin suuntaa. Vasempaan suuntaan Hukkis olikin hieman kankeampi. Herra nimittäin meinasi kaatua pari kertaa. Alku kankeuden jälkeen, saimme kuitenkin muutaman hyvän kierroksen. Irrotin orin liinasta, ja pian löysinkin itseni selältäni maneesin hiekassa. - Mitäs hemmettiä tässä kävi? ihmettelen. - Ori otti ja lähti! Petra huuti katsomosta. Kömmin jaloilleni ja lähdin hätistelemään nurkassa seisovaa oria. Juoksun kädet levälläni Hukkista kohti. Hukkis vinkaisi, pukitti osuen maneesin seinään ja lähti laukkaamaan. Juoksin herran vierellä ympäri maneesia, kunnes tuli aika vaihtaa suuntaa. Lopetin juoksemisen siinä toivossa, että Hukkis pysähtyisi myös. Turhaan. ori vain jatkoi juoksemista, ja päätin, että antaapa mennä, jos kerran haluaa. istuuduin hengästyneenä maneesin pohjalle, katsellen samalla orin riehumista. Petrakin päätti tulla seurakseni. - Antaa sen nyt juosta vähän aikaa. Sitten kävelyttää ja vie karsinaan, hän sanoi. Nyökkäsin vastaukseksi ja repesin nauramaan. - Se muuten kaatu jo kerran tänään, kerroin. - Mitä, missä? Petra hämmästyi. - Menin tarhoille ja viheltelin. Pian huomasinkin sen lähestyvän ravissa. Maa olikin sen verran liukas, että ori pyllähti persuksilleen, nauroin. Petra katsoi jo pysähtynyttä oria, joka katsoi ‘’vieläkö’’ ja purskahti itsekin nauramaan. Pian nauroimme vatsat kippurassa maneesin hiekalla. Hukkis katsoi meitä ihmetellen. - Mitä mitä mitä? Kertokaa mullekin! Mila huuti maneesin ovelta. Hän tuli luoksemme ja kerroin hänelle mitä näin. Hänkin nauraa, mutta pian rupesikin voivottelemaan, että kuinkas siinä niin kävi. - Mä käyn ottamassa Hukkiksen kiinni. Eiköhän se ole jo juossut tarpeeksi, sanoin. - Joo ota vaan. Taluta sitä vielä vähän, me mennään jo talliin, Petra vastasi ja lähti Milan kanssa kohti tallia. Kävelytin Hukkista samalla silitellen sen kaulaa. Parin kierroksen jälkeen lähden tallille. Vein Hukkiksen karsinaan. Suitset ori antoi ottaa hyvin pois, jonka jälkeen kääntyi juomaan. Suojatkin sain ilman vaurioita pois. Taputin Hukkista ja jätin sen syömään heiniä karsinaan. Kello näytti vaille seitsemää. Äiti voikin tulla hakemaan minut yhdeksältä, kun pääsee töistä. Keräsin Hukkiksen tavarat pois karsinan edestä ja vein ne paikoilleen. Varusteiden putsauksen jätän seuraavaan kertaan… Menin taukohuoneeseen, josta löysinkin Petran, Milan ja Julian lisäksi Innan. - Täällä ne vanhukset istuu ja juo kahvia, virnuilin. - Äläpä huutele siinä. Sinähän voit mennä laittamaan Hukkiksen ruuat valmiiksi, petra käski. Lähdin rehuvarastoon. Etsin seinältä Hukkiksen ruokinta-ohjeen ja aloin hommiin. Mittailin kaurat sun muut valmiiksi. Lopuksi suihkutin sankoon vähän vettä ja hämmensin sitä löytämälläni kauhalla. Lättäsin kannen kiinni ja nostin sangon kärryyn. - Entäs sitten? kysyin taukohuoneen ovelta. - Mitä? Noinko nopeesti sä sait sen laitettua? Mila varmisti. - Mulla menee aina yli puol tuntia, hän jatkoi. - No sä laitatkin koko kaakki armeijalle! sanoin. - Niin tosiaan… Istuin pöydän ympärillä olevalle penkille ja nappasin pöydältä lehden. Selasin sitä hetken, kunnes Hukkiksen kuva osui silmääni. - ‘’Tarjolla jalostukseen’’? No niinpä tietenkin… sanoin. - Vihdoin ja viimein sain sen ilmoituksen sinne laitettua! petra kommentoi. - ‘’koulupainotteinen hurmuri… Tulta ja tappuraa oleva..’’ luin. - Joo kiitos riittää! Petra nauroi. Laitoin lehden pois ja jäin tutkimaan puhelintani. - Onkos ne Hukkiksen tavarat varmasti paikoillaan? Petra tiedusteli. - Oon ne… sanoin epävarmasti ja pinkaisin varustehuoneeseen. Järjestelin vielä nopeasti varustehuonetta kuntoon. Loimien alta löysinkin Tohelon! - Milaaa! Tiedätkö missä tohelo on? huudan. - Ei ole näkynyt. Varmaan sisällä, Mila vastaa. Nappasin katin syliini ja menin taukohuoneen ovelle. Mila ei onneksi ollut huomannut minua. Hiivin Milaa lähemmäksi ja viskasin kauniilla kaarella kissan hänen syliinsä. Mila kiljaisi ja hyppäsi seisomaan. - Mitäs helvett…. LISPE! Mila karjui. Nauroin taukohuoneen ovella pyydellen samalla anteeksi. Tohelo päätti häipyä maisemista ja viuhahti ulos. Äiti laittoi viestiä, että oli jo tallin pihassa, sillä oli päässyt aikaisemmin. - Se on morjens! huusin taukohuoneen ovelta. Milan kasvot loistivat vieläkin punaisina, vihasta...
~Hukkis ja Lispe~ 1HM
|
|
|
Post by Petra on Mar 3, 2014 22:18:34 GMT 2
Olin ollut hakemassa Hukkista tarhasta, kun Helena oli huikannut minulle, että orin läpikäymä tunti oli ollut melkolailla rento ravailutunti, joten voisin vähän liikutella oritta ettei se huomenna olisi räjähdysaltis käsiteltävä - saattoi nimittäin olla, että Lispe tulisi huomenissa ratsastamaan Hukkiksen, varmaa se ei kuitenkaan ollut. Olin vain napannut suitset ja kypärän mukaani ja lämmitellyt kuolaimia matkalla tarhoille, jossa Hukkis olikin minua vastassa. Näinpä sujautin suitset riimun tilalle orin seisoessa tarhan portilla pöllämystyneenä. Taluttelin orin ulos tarhastaan ja nousin herran satulattomaan selkään aidan päältä. Hukkis ei tempauksestani välittänyt, vaan lähti nätisti pohkeiden käydessä orin kyljissä, löntystelemään. Pidin ohjat löysinä ja ohjasin Hukkista tietä pitkin kohti tallia. Heti kun viimeinen tarha oli ohitettu käänsin orin turvan kohti tarhojen takaista pientä peltoa ja metsää. Hukkis kuljeskeli allani innokkaasti, vaikka herra oli saanut liikutusta tuntilaisen toimesta. Ori kuunteli omia askeliaan ja roikotti päätään matalalla kun annoin herran mennä itse valitsemiaan polkuja pitkin peltoa. Käveltyämme jonkin aikaan metsän reunustaa pitkin peltoa Vaahterapolku alkoi jäädä taakse päin, joten nostin suokin kanssa ravin ja pidättelin samalla hieman orin askelten tahtia. Hukkis olisi vedellyt kuin höyryveturi - jälleen. Yritin pysyä kamalassa ravissa orin selässä, mutta lopulta luovutin ja annoin herralle enemmän ohjaa ja tilaa. Hetkessä Hukkis nosti laukan, jote lähdin hidastamaan vähitellen siten, että se oli erittäin hidasta, mutta pysyi yllä. Laukkasin hyvin lyhyen pätkän, jonka jälkeen tein pari suurta volttia ja hidastin raviin ja pian käyntiin. Hukkis ei olisi halunnut hidastaa, mutta pienen bänkyröinnin jälkeen ori rauhoittui kävelemään ja kävelin hetkisen pellolla aiempia ja muiden ratsukoiden tekemiä reittejä, jonka jälkeen kävelin tallille. Minua paleli hieman, joten heti hypättyäni mustasta selästä nappasin orin suitsista ja taputtelin virkeää oritta, lähtien sitten taluttamaan uljasta ratsuani talliin. Tallin lämmin valo toivotti minut tervetulleeksi kun avasin yksityispuolen oven, hiippaillen sisään. Kello ei ollut vielä viittäkään, mutta muutama yksityinen seisoi jo tallissa, ilmeisesti liikutettuina, sillä monia verhosi fleeceloimi ja monen harjan alla näkyi vielä ohut hikikerros, joka oli kuitenkin harjattu pois. Talutin Hukkiksen karsinaansa ja nappasin suitset pois orin tähtipäästä. Ori heitteli hieman päätään ja mutusteli tyhjäksi jäänyttä suutaan. Kirosin itsekseni, kun orin riimu oli jäänyt tarhalle, mutta nappasin suitset mukaani ja lähdin hakemaan Hukkiksen tavaroita varustehuoneesta. Koppasin mukaani sinisen harjapakin ja laitoin suitset omalle paikalleen riippumaan puhdistettuani nopeasti Hukkiksen tummalla pyyhkeellä kuolaimet kuolasta. Kävelin takaisin karsinoille, jossa Hukkis tunki turpaansa käytävälle, yrittäen tavoitella käytävän toisella puolella olevaa Ullaa, jonka mammamaha oli järjettömän kokoinen. Tuuppasin Hukkiksen pään pois painokkaasti ärähtäen samalla kun pudotin harjapakin karsinan pohjalle, napaten sieltä hetken etsittyäni pölyharjan. Harjasin Hukkista kiireettömästi, antaen Hukkiksen nauttia tuplaratsastuksen jäljiltä. Vaihdettuani harjan kumisukaan Hukkis vanuutteli kehoaan jokaiseen mahdolliseen suuntaan kun hieroskelin orin mustaa karvaa. Hukkis pärskähteli ja hörähteli minulle kun hieroin orin selkää ja kylkiä. Ori näytti nautiskelevan ja muuttui närkästyneeksi ja nyrppänäksi kun lopetin hierovan liikkeen. Taputtelin oria kuin pahoitellen, että hieromaliike Lukkari Oy sulki ovensa tältä päivältä. Hukkis ei tarvinnut loimea ja koska tunnin päästä hevoset kuitenkin otettaisiin sisälle, päätin hakea orille sen heinät. Muut olivat saaneet jo hetki sitten heinäannoksensa Hukkiksen juostessa pitkin peltoa. Ori kävi heiniin kiinni innokkaasti kun häivyin herran karsinasta ja vein harjapakin mukanani. En palannut tyhjin käsin, vaan rämisevät kottikärryt edessäni aiheutin muutamille hevosille slaagin, jonka jälkeen ne jatkoivat nuokkumistaan massut täynnä heinää. Aloin lapata sontaa Jimmyn karsinasta tarmolla, jotta homma tulisi nopeasti valmiiksi. Hukkis rouskutteli heiniään viereisessä karsinassa ja vilkuili minua epämääräisesti, joko nauraen minulle tai mietiskellen, mihin supersalaiseen tarkoitukseen aina keräilin oripoikien jätöksiä. Kun Jimmyn karsina oli siisti menin taukohuoneeseen notkumaan viitiseksi minuutiksi odotellessani että Hukkis saisi möhlättyä kaikki heinät turpaansa. Ori olikin hotkinut heinänsä nopeasti, joten siirsin kylläisen suokin Jimmyn karsinaan ja siivosin Hukkiksenkin karsinan erityisellä tarkkuudella. Hukkiksen poikamiesboksi olikin melko törkyinen, mutta sekin tuli siivottua. Olin hakemassa tolvanaani takaisin omaan kämppäänsä, kun huomasin kunnon kasan Jimmyn karsinassa. Huokaisten siirsin mustan orin karsinaansa ja lappasin tuoreet kikkareet kärryyn, kiukutellen orille hieman ohi kulkiessani kärryjen kanssa. Olin juuri avaamassa ovea, kun Stina tuli minua vastaan ja meinasinkin rynniä naisen yli sontakärryjeni kanssa. “Ai moi! Hei ootas, älä vie niit kottareita vielä minnekkään, mun pitää viel Zombin karsina puhdistaa, Rebekka laitto viestiä ettei ehdi tänään” nainen huikkasi minulle ensitöikseen ja annoin askaat kottikärryt mielihyvin Stinalle, joka kiitteli minua hymyissä suin. Olin juuri menossa tarhoille päin hakemaan Hukkiksen riimun ja Jimmyn, kun tarhoilta päin minua vastaan tuli Julia. Moikkasin tyttöä iloisesti, jääden naisen eteen kädet taskuissa. Juttelimme hetkisen, kunnes neiti derppiina Kiara the HUPSISTAA alkoi mutustella takkiani. Tuuppasin Ninjan ja Hukkiksen vahinkolemmenlapsen tummaa päätä kauemmas, mutta ilmeisesti suomenhevosen jääräpäisyyden perinyt Kiara jatkoi mutusteluaan. Sain käskeä Julian kanssa Kiaraa vaikka kuinka monta kertaa ennen kuin Kiara tajusi lopettaa hihani kuolaamisen. Naureskelimme Julian kanssa hetkisen höntille Kiaralle. “Ootko menossa minnepäi?” kysäisin kiinnostuneena Julialta. “Ajattelin liikuttaa tän vaik maastos” Julia vastasi, rapsutellen risteytyksen valkeaa merkkiä neitosen päässä. “Voinko mä tulla seuraksi vaikka Jimmyn kanssa?” kysyin innoissani naiselta. “Tuu vaan!” Julia hihkaisi vähintäänkin yhtä innostuneena kuin minä, jolloin kapsahdin hetkeksi naisen kaulaan ja lähdin sitten kohti Jimmyn tarhaa Kiaran jäädessä haistelemaan lunta ja Julian jäädessä tuijottamaan tallille päin. Huikkasin hei:t Jimmylle, joka olikin jo odottanut tuloani, sillä olin nähnyt kimoutuvan orin huomaavan minut jo hetki sitten. Jimmy oli saanut heinänsä, joten pääsisimme vain taluttelemaan hevosia pitkin maastoja. Kilometrilumeen. Kaksi lyhyttä ihmistä. Fuck. Ruumiita ei koskaan löydettäisi koska ikuinen talvi ja hautautuisimme lumeen ja yhyy. Otin Jimmyn kiinni hellin ottein, lähtien sitten taluttelemaan morabia toisen kaltaisensa - risteytyksen - luokse. Joskin Jimmy oli suunniteltu ja rodultaan morab eikä mikään sekasikiö. Hmph. Joskin olin Julian kanssa monesti asiasta tapellut ja kuulemma Kiara oli valioyksilö - jooooooo, ehkä isänsä puolelta. Em taas oli aina v*ttumainen p*rseeseen ammuttu karhu ja olin itsekin saanut tuntea lämminverisen hampaat useasti nahassani kun olin tullut Juliaa ahdi---- juttelemaan Julian kanssa kesken kaiken, kun Julia touhusi tamman kanssa ja kumpikaan ei ollut varuillaan. Annoin Jimmyn haistella Kiaraa hetkisen. Pikemminkin seurallinen Kirppana haisteli Jimmyä, mutta ainakin kaksikko tutustui hieman toisiinsa. Olin onnekas, kun Jimmy oli niin ruunamainen rupsukka - tai liian peloissaan ryhtyäkseen kunnon oriksi, joten pääsimme talliin ilman suurempia ongelmia. Kiinnitin Jimmyn karsinaansa kun Kirpula taas ansaitsi paikkansa käytävällä. Hevoset hörisivät toisilleen hiljaa, kun jäin vahtimaan kaksikkoa Julian noutaessa harjapakit. Nappasin Jimmyn harjapakista ensin pölyharjan, jonka kanssa kävin Jimpulan läpi. Siis ensin kuorittuani sen loimien alta. Olin taas aamulla kouluun lähtiessäni ylireagoinut loimien määrässä ja … eh. Lopulta kuitenkin löytyi ruskean ja valkean kirjava hevonen ja tämän jälkeen tosiaankin harjasin orin pölyharjalle. Kävin herran läpi vielä piikkiharjalla ja kumisualla. Julia oli jo puhdistamassa viimeistä kaviota kun itse vasta kumarruin hoikan jalan puoleen. Koputtelin lumet, mudat ja loskat Jimmyn kavioista ja otin suurimmat shaisset pois ja etenin jalasta toiseen nopeassa tahdissa. Julia letitti tylsyyksissään Kiaran harjaa samalla kun itse asentelin Jimmyn ohuen, limenvihreän kangasriimun tilalle järeämpää nahkariimua johon kiinnitin Liinan, jos menisimme vaikka pellolle ja antaisimme kaakkimuksiemme juoksennella. Kävelimme Julia, minä, Jimmy ja Kiara peräkanaa ulos ovesta kun viimeinkin molemmat olimme valmiita. Kävelin Julian vierelle, tuikaten suukon tytön poskelle kun kuljimme vierekkäin hevosten kuljeskellessa rauhallisesti. Jimmy kulki metsän puolella korvat hörössä kun kuljimme vanhoja polkuja, jotka hevoset olivat meille tehneet. Väistelimme parhaamme mukaan vesilammikoita ja kikkareita tiellä. Hevoset olivat yllättävän rauhallisia, sillä Kirppana oli vain utelias ja menossa tuhanteen suuntaan ja Jimmykin imi itsevarmuutta tammuskasta mukautuessaan iloisen ja pirteän tamman tahtiin ja ajatuksenjuoksuun. Toisaalta Kirppunan ajatuksista ottanut Erkkikään (ei Innan Erkki vaan Erkki Erkki) selvää. Kävelimme melko pitkän aikaa, kunnes pääsimme laukkapellolle isoa tietä pitkin. Juliakin oli kaapannut liinan Kiaran riimuun kiinni ja kävelimme sitten laukkapellolle. Itseasiassa minä ja Julia raivasimme lumen läpi tiemme rauhalliselle pellolle hevosten kulkiessa jälkiämme. Annoimme molemmat hevosille liinaa melko paljon, kannustaen sekasikiökaksikon nopeampaan tahtiin. Jimmy ampaisikin Kiaran perään. Tamma pukitteli antaumuksella ja menikin melkolailla koko liinan mittaa. Jimmy taas pysyi lähempänä meitä mutta juoksi Kiaran vierellä kuin leikitellen. Hevoset lähtivät laukka/ravi/pukkikiitokäyntiä ympyrää ja menimme hetkeksi kauemmas toisistamme, jotteivat hevoset sekaantuisi toisiinsa…. tai toistensa liinoihin. Jimmyn ja Kiaran juoksenneltua hetkisen keräsimme hevoset hitaasti luoksemme ja suuntasimme kotia kohti. Valitimme koko matkan pois putoavia, jäätyneitä varpaitamme. Toden totta, kummallakin meistä oli kengät täynnä lunta, joka oli syystä tai toisesta sulanut ja ainakin minulla oli polviin asti märät housut… Menimme mahdollisimman nopeasti Vaahterapolkuun, jossa heti saatuamme hevoset sisälle ja huollettua iltakuntoon katosimme taukohuoneeseen Julian kanssa. Iltapöperöt jaettaisiin piakkoin, mutta vetäisin vain kaksi sohvalla lojuvaa vilttiä minun ja Julian suojaksi ja kääriydyimme vierekkäin huopiin muiden kiusatessa meitä muista toistemme lämmityskeinoista. Minulla oli aivan uskomattoman kylmä, mutta onneksi Mila teki meille teetä, jota sitten hörpimme. Mila patisteli minut, Innan ja Julian kanssaan jakamaan iltaruokia. Tuijotimme Julian kanssa hetken Milaa, sitten toisiamme. Nousimme samaan aikaan seisomaan ja kääriydyimme viltteihin tiukemmin, lähtien sitten Milan perässä rehulaan jakamaan pöperöitä. Kalisuttelin hampaitani tahallani ylidramaattisesti, mutta Mila vain tuhisi vastaan. Minun ja Julian käsiä näkyi vilttien alta vain kun kurkotimme ottamaan ämpärit, jonka jälkeen veimme iltaruoan hevoselle, pitäen ämpäriä vilttien alla. Milalla ja Innalla oli hauskaa heidän katsoessaan touhuamme, mutta lopulta kaikilla hevosilla oli ruokaa kupeissaan tepastelimme yhä pingviinimäisesti viltteihin kietoutunena. Vedin juuri lenkkareita jalkaan jotta voisin mennä sisälle, jolloin Inna huomasi paljaat nilkkani. “Petra eiks sulla oo housuja?” Inna kiljaisi. “EI! Eikä oo Juliallakaan” huikkasin takaisin nopeasti. “Ette nähneet mitään” Julia jatkoi samaan hengenvetoon minun kanssani ja tämän jälkeen juoksimme pihan yli sisälle taloon jättäen Milan, Innan ja Stinan laittamaan talli lukkoon. Kirjoittaisin tähän THE END mutta tarina ei loppunut Julian ja Petran pingottua sisälle, mutta Vaahterapolun ikäraja ei ole 18, joten … // PERVOT!! - Mila -
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 4, 2014 16:46:00 GMT 2
~Ensikertaa
Hyppään bussiin ja lösähdän penkille kännykkä kädessä. Valitsen biisin ja työnnän nappikuulokkeet korviini. Bussi hytkähtää liikkeelle. Matka Vaahterapolkuun voi alkaa.
Jimmy ja uusi talli, Vaahterapolku, pyörivät taukoamatta mielessä. Sopeutuisinko talliporukkaan? Puraiseeko Jimmy käteni irti heti ensimmäiseksi? Yritän ajatella iloisemmin. Jospa kaikki ottaisivat minut avosylin vastaan talliporukkaan ja Jimmykään ei puraisisi kättäni irti. Hymyillen istun viimeiset pari minuuttia bussin penkillä ja sen pysähdyttyä lähden harppomaan talliin.
Yksäritallissa on aika hiljaista. Etsin Jimmyn karsinaa ja onneksi se löytyykin pian. Ruskeahiuksinen tyttö on juuri harjaamassa hevosta. - Moi, sanon vähän ujosti. - Ai, oletkos sinä Jimmyn hoitaja? Tyttö kysyy. - Joo, Ella, sanon. - Okei, kiva. Mun nimi on Petra. Voit tulla harjaan tätä, jos haluut, Petra sanoo. Petra heittää pöyharjan käsiini. - Pidä hauskaa, Petra sanoo ja lähtee jonnekkin.
Jään Jimmyn kanssa kahden. Ori on hyvin pelokkaan oloinen, ja sitä pitää ensin hetki rauhoitella, että saan edes vähän harjattua sitä. Ja jos vähänkin liian kovasti harjaan, Jimmy hyppää sivuun ja pakoilee minua minkä kerkeää. Huokaisten yritän saada oriin harjattua. Se onnistuu joten kuten. Heitän harjan pakkiin ja otan kaviokoukun. Kaviot Jimmy sentään nostaa. - Voit heittää sen tarhaan, Petra huikkaa ohi mennessään.
Siispä otan Jimmyn riimun ja narun ja ujutan sen oriin päähän. Talutus onnistuu hyvin. Tarhaan päästessään Jimmy hyökkää heti heinien kimppuun. - Heippa, nähdään taas! Huudahdan Jimmylle ja lähden hetkeksi sisään juttelemaan Petran ja miksei muidenkin hoitajien kanssa.
|
|
|
Post by Lispe on Mar 5, 2014 19:56:10 GMT 2
~Tiistai 4.3.2014 Miten se Hukkis toimii?~
Olin luvannut Petralle, että liikuttaisin Hukkiksen tänään. Pidin siis lupaukseni, ja matkustin kymmenen bussilla tallille. Aurinko paistoi taas kirkkalta taivaalta, vaikka eilen illalla se oli luvannut pimeää päivää. Ajatus siitä, että pääsisin ratsastamaan Hukkiksella itsenäisesti piristi aamuani. En ollut mikään aamuvirkku… Bussi matka meni nopeasti mietiskellen, mitä tekisin Hukkiksen kanssa. Petra oli lähettänyt minulle Hukkiksen viikko-ohjelman ja tiistaille oli tarkoitus olla jotain erikoista. Kiitin kuskia kyydistä ja lähdin kävelemään tallille. Tallille päästyäni kävin heti tarkistamassa, oliko Hukkiksen karsina siivottu. Astelin suoraan yksityisten puolelle, josta löysinkin Julian siivoamassa Sessin karsinaa. Tervehdin naista iloisesti, joka tervehti takaisin. Hukkiksen karsinaa ei ollut siivottu, joten ensitöikseni lähdin hakemaan kottikärryt ja talikon. Nostelin kikkareita reippaassa vauhdissa kärryyn. Petra oli eilen kääntänyt koko karsinan nurin, joten minun ei tarvinnut sitä tehdä. Kieltämättä ori oli aika hyvä sotkemaan karsinansa… Yritin puhdistaa karsinaa mahdollisimman tarkasti ja siististi, jotta Petra olisi tyytyväinen. Kun karsina oli mielestäni siisti, lakaisin käytävälle tippuneet purut takaisin karsinaan. Kävin kippamassa kärryt lantalaan, jonka jälkeen vein ne takaisin paikoilleen. Hakiessani Hukkista päätin, että menen vain ilman satulaa ja teen jotain hauskaa. Huomasin, että Hukkis oli pirteällä päällä. Ori juoksi liitävin askelin pitkin tarhaa. Rauhoittelin Hukkista, ennen kuin uskalsin mennä tarhaan. Avasin tarhan portin ja Hukkis jäi katsomaan minua epäillen. ‘’Taasko tuo?’’ Pienen jahdin jälkeen, Hukkis luovutti ja antoi ottaa kiinni. Yritin olla mahdollisimman rauhallinen. Talutin hyppivän orin talliin. Jätin Hukkiksen käytävälle kiinni, kun lähdin hakemaan orin harjoja ja suitsia. Hukkis jäi kuopimaan ja huutelemaan. Kun tulin takaisin, ärähdin orille. Kuopiminen loppui, joten aloitin harjaamisen. Hukkis oli näköjään päättänyt ottaa hiekkakylvyn. Hinkkasin Hukkiksen kumisualla puhtaaksi, jonka jälkeen harjasin vielä pölyharjalla. Orin tuuhea musta harja ei ollut helppo selvittää. Se oli ihan takussa, jonka lisäksi vielä hiekassa. Kun olin vihdoin selvittänyt harjan, Petra asteli talliin.
- Lähdössä ratsastamaan? Petra kysyi. - Kuten lupasin, vastasin. - Kiva. Saatan käydä välillä katsomassa miten teillä sujuu, Petra sanoi ja lähti ulos. Harjasin vielä orin jalat tarkasti, jotta voin laittaa pintelit. Hukkis antoi harjata jalat nätisti. Pintelien laitto ei sujunutkaan yhtä hyvin… Hukkis nosteli jalkojaan ja hyppeli sivuille. Pienen taistelun jälkeen, voitin kuitenkin, taas. Nostin päitset orin paksulle kaulalle, ennen kuin laitoin suitset. Nostin kypärän päähäni, ja napsautin lukon kiinni. Nappasin töppöset vielä käsiini. Aukaisin Hukkiksen päitset, käänsin Hukkiksen käytävällä ympäri ja suuntasimme kohti maneesia. Nostin pari kavalettiä uran sisäpuolelle. Hukkis katseli innokkaana touhuani. Kun kavaletit oli nostettu, hyppäsin penkin päältä selkään ja annoin pitkät ohjat.
Vaikka tänään olikin tarkoitus mennä hassutellen ja rennosti, päätin alkaa heti töihin. Testailin miten Hukkis totteli pohjetta ja ohjaa. Ori käveli reippain askelin pitkin uraa. Yritin taivuttaa Hukkista. Tein voltteja asettaen sisälle ja ympyröitä asettaen ulos. Tämä ei kuitenkaan onnistunut toivomallani tavalla. Hukkis heitteli päätään ja käveli kuin kameli. pariin otteeseen ravikin meinasi tulla, kun paukautin oikein kunnolla pohjetta. Kuitenkin, kun tuntin oloni turvalliseksi, uskalsin siirtää orin raviin. Ravi oli järkyttävää. Heiluin kuin perunasäkki Hukkiksen mustassa selässä. Istuin mahdollisimman suorassa. Kiersimme kuin ravirataa, joten otin paremman asennon ja aloin ohjaamaan Hukkista myös pohkeella. Pienen testailun jälkeen Hukkis alkoi taipua paremmin. Vaihdoin nopeasti suuntaa, jotta Hukkis vertyisi molempiin suuntiin kunnolla. Kun sain Hukkiksen kuuntelemaan minua ja vertymään, aloin tulla ravissa kavalettejä. Hukkis nosteli jalkojaan kuin lehmä. Tulisiko tästä mitään… Puomit eivät kuitenkaan tippuneet, joten olin tyytyväinen. Tulin molempiin suuntiin kavaletit pari kertaa. Seuraavaksi oli laukan vuoro, tästä seurasi varmaan pukkilaukkaa… Tein pidätteen ja annoin laukkapohkeet. Hukkis nosti keinuvan laukan. Ihanaa! Laukkasin kavalettien yli, ja Hukkis hyppäsi. Ei ehkä kauhean hyvä tekniikka, muttei pahakaan… Laukkasin kavaletteja, ja Hukkis hyppäsi mielellään. Siirsiin raviin, ja annoin pitkät ohjat. Ori innostui, ja lähti kiitoravia pää pitkänä ympäri maneesia. Nauroin hullun lailla, ja samassa Petra asteli sisään.
- Näyttää olevan hauskaa. Eihän se kuitenkaan vie sua sata nolla? Petra varmisti. - Ei ei! huusin Petralle. Siirsin Hukkiksen käyntiin. Ori puuskutti vielä monta kierrosta. - Ravaileppa vielä vähän, niin katsotaan miten teillä menee, Petra sanoi. Olin mahdollisimman rennosti ja ravailin asettaen Hukkista. Petra huuteli ohjeita maneesin laidalta. Toimin ohjeiden mukaisesti. Vaikka ravi olikin järkyttävää pomppimista, loppua kohden aloin jo tottumaan siihen. Vaihdoin vielä nopeasti suuntaa, ennen kuin annoin Hukkiksen kävellä. - Hienosti teillä näytti menevän. Olithan sinä pari kertaa aikaisemmin mennyt tunnilla Hukkiksella? Petra kysyi. - Joo. Kerran vai kahdesti. Mä kävelen vielä hetken, tulen sitten tallin, vastasin.
Petra nyökkäsi ja lähti talliin. Kävelin vielä pari kierrosta temppuillen orin selässä. Hukkis ei oikein pitänyt siitä, mutta ei kuitenkaan pukitellut. Hyppäsin alas Hukkiksen selästä. Taputin ja kiitin oria, jonka jälkeen lähdin talliin. Petra harjasi Jimmyä, kun astelimme talliin. Kiinnitin Hukkiksen käytävälle. Vaihdoin suitset päitsiin ja otin pintelit pois. Harjasin Hukkiksen nopeasti, jonka jälkeen päästin orin karsinaan. Vein Hukkiksen tavarat varustehuoneeseen. - Sinä voit kyllä heittää Hukkiksen ulos, Petra sanoi, kun kävelin Hukkiksen luokse. Nyökkäsin ja avasin Hukkiksen karsinan oven. Nappasin orin päitsistä ja kiinnitin narun. Hukkis käveli vieressäni reippaasti, varmaan syömään halusi. Ennen tarhan porttia ori kuitenkin teki äkkipysähdyksen, ja vaikka kuinka revin ja maiskuttelin, ei Hukkis liikkunut. Pyöräytin Hukkiksen kerran ympäri, mutta ei Herra vieläkään tullut. Onneksi Mila sattui juuri hakemaan Ritaa. - Päästä Hukkis irti ja taluta se tarhaan päitsistä, Mila opasti. Tein työtä käskettyä, ja Hukkis käveli nätisti tarhaan. Kun laitoin tarhan portin kiinni, ori lähti pukkilaukkaa tarhaa ympäri. Katselin komeaa Herraa, joka liiteli pitkin tarhaa. Kun Hukkis ori reviirinsä tarkistanut, ori hiljenti ja jäi syömään maasta viimeisiä heinän rippeitä. Kiitin Milaa ja lähdin talliin. Kävin kertomassa Petralle, että lähden nyt, ennen kuin lähdin kotiin.
~Hukkis & Lispe~ 2HM
|
|
|
Post by Lispe on Mar 6, 2014 22:05:03 GMT 2
~Torstai 6.3.2014 Rentoa meininkiä~
Syöksyin bussipysäkille, ja linjuri saapuikin juuri. Astuin kyytiin ja vilautin linja-auto korttiani. Kävelin takapenkille. Bussissa ei ollut minun lisäksi kuin vanha pappa, pääsin yksikseni takapenkille. Ajelimme kohti Vaahterapolkua. Parin pysäkin jälkeen Rebekka kapusi kyytiin. Viitoin hänet luokseni ja avasin suuni. - Tallille menossa? - Joo, täytyy käydä hoitamassa Zombi. Entäs sä? Rebekka vastasi. - Hukkiksen luokse. Näin hiihtolomalla kun ei oikein ole mitään tekemistä, niin tallilla pyörin, sanoin.
Rebekka väläytti kauniin hymyn ja jatkoimme rupatellen koko matkan. Painoin punaista nappia katossa. Bussi hiljenti ja hyppäsimme ulos. Tie oli jo sulanut, eikä tallin pihassakaan näkynyt paljoa lunta. Kävelimme molemmat yksityisten puolelle. Kun avasin tallin oven, Tohelo ja Naya viuhahtivat ulos ja Inna harjasi Ullaa käytävällä. Tervehdimme pikaisesti naista, joka juuri tutki Ullan mahaa. Menimme taukohuoneeseen ja vilkaisin kelloa, joka näytti vaille seitsemää. Tuntilaiset olivat jo lähteneet, eikä taukohuoneessakaan näkynyt muita. Lähetin Petralle viestin, voinko vielä käydä ratsastamassa Hukkiksella. Rebekka oli jo kerennyt hipsiä jonnekkin, kun Petra vastasi, että käy, kunhan en kauhean rankasti mene. Otin varustehuoneesta Hukkiksen varusteet ja menin orin luokse.
Inna oli lähtenyt Ullan kanssa jonnekkin, ja Rebekka puunasi Zombia karsinassa. Avasin Hukkiksen karsinan oven. Hukkis kääntyi luokseni, ja kiinnitin orin karsinaan. Hukkis heitteli päätään, kun aloitin harjaamisen kumisualla. Ärähdin Hukkikselle, ja pelleily loppui. Pariin otteeseen ori kuitenkin leikki jaloillaan, mutta se ei niin paljoa haitannut. Hukkiksesta lähti ihan älyttömästi karvaa! Pyörittelin kummankin puolen kumisualla, ja sain varmaan pussillisen mustia karvoja. Nakkasin karvat roskikseen, ja huitaisin orin puhtaaksi pölyharjalla. Kieritin pintelit Hukkiksen jalkoihin. Jalat eivät millään meinanneet pysyä paikoillaan, mutta parin ärähdyksen jälkeen sain pintelit nätisti orin jalkoihin. Ai että tuo sininen sopi Hukkikselle niin hyvin!
Heitin koulusatulan kiukuttelevan orin selkään. Harjasin satulavyön vielä, ennen kuin laitoin sen kiinni. Otin päitset Hukkikselta suoraan pois, jotta voisin laittaa suitset. Se oli kuitenkin vika tikki, ja ori pyörähti ympäri, meinaten litistää minut seinään. Karjaisin Hukkikselle ja työnsin Herran koko painollani toiselle puolelle karsinaa. Tarkistin, näkikö kukaan, ja tietysti minun tuurillani Rebekka käveli juuri Hukkiksen karsinan ohi. Naurahdin vain vähän tekonaurua ja kirosin mielessäni, miksi olinkaan suostunut mustan orin hoitajaksi. Sain suitset laitettua helposti Hukkikselle.
Kävin laittamassa taukohuoneessa kypärän päähäni ja ottamassa päälimmäisen takin pois päältäni. Huomasin kuitenkin, että taskuni oli ollut auki ja puhelimeni tippunut jonnekkin. Kävin etsimässä taukohuoneesta löytyneen taskulampun kanssa tallin pihalta puhelintani. Siinä toivossa, että se olisi sinne tippunut. Löysin luurini pihatieltä, tosin vesilammikosta. Vein puhelimeni taukohuoneen patterille kuivumaan ja lähdin hakemaan Hukkista. Inna ja Ulla olivat palanneet pieneltä kävely lenkiltä, ja Rebekka häipynyt varmaan Rinon luokse.
Otin Hukkiksen karsinasta, suuntana maneesi. Sytytin maneesin valot, vaikka olisi siellä ihan hyvin kuun valossakin nähnyt. Kiristin vyön ja säädin jalustimet. Kapusin penkin päältä selkään. Lähdin kävelemään, vaikka säädin vielä vähän jalustimien ja vyön kanssa. Kun olin Hukkiksen mielestä säätänyt tarpeeksi, ori alkoi heitellä päätään ja nostella takapuolta. Annoin Hukkikselle pohkeita. Siirryimme raviin ja aloin keventämään pitkin ohjin. Heti ensimmäisenä Hukkis kiinnitti huomionsa laidan päälle jääneeseen mustaan loimeen. Pysäytin orin hetkeksi. Kävelytin Hukkiksen loimen luokse. Hukkis haisteli loimea hetken, ja totesi, ettei se siitä syö häntä. Jatkoimme ratsastusta. Kevensin reilusti ja pidin vain ohjista kiinni. Muuten Hukkis sai mennä pää pitkänä ja päättää minne mennään.
Päätyihin tein isot ympyrät. Ensimmäinen puoli hitaasti ja toinen reippaasti. Hukkis ei olisi halunnut lähteä kiihdyttämään, joten otin maneesin laidalta raipan. Tein myös loivaa kiemurauraa reippaassa vauhdissa, jotta saataisiin Pappaan vähän liikettä ja rentoutta. Toiseen suuntaan Hukkis alkoi jo rentoutua. Välillä pää oikein meinasi tippua maahan. Annoin Hukkiksen kävellä hetken, kun suunnittelin jotain tehtävää. Mietin, mitä olimme tunneilla tehneet. Ensimmäiseksi mieleeni tuli keskihalkaisijalla laukkaaminen siten, että se laukka minkä nostaa, niin siihen suuntaan käännetään keskellä voltti ja samaan suuntaan jatketaan.
Otin hyvän tuntuman ja käänsin keskihalkaisijalle. Hukkis nosti helposti laukan, ja totesin, että se on oikea, sillä oikealta tultiin. Väärin meni, sillä Hukkis vaihtoi ravin kautta laukan voltilla. Jatkoin vasemmalle, ja tulin uudelleen. Nyt Hukkis nosti oikean laukan ja tiesin oikein, sillä emme vaihtaneet laukkaa voltilla. Tulin vielä kahdesti tämän, ja ensimmäinen meni väärin. Kaksi neljästä väärin, ei pahasti. Ravasin vielä loppuravit asettaen Hukkista volteilla, jotka tein kulmiin. Lopetin, kun ori kulki allani nätisti ja rennosti. Lähdin kävelemään ulos, tallin pihaa kohden. Kiersin leirimökin ja tulin takaisin pihaan, jossa hyppäsin alas. Nostin jalustimet ja löysäsin vyötä. Talutin Hukkiksen karsinaan. Rebekka ja Inna olivat jo häipyneet tallista, kun taas Petra nuokkui Sessin karsinalla Julian kanssa. - Moikka! Miten meni? Petra kysyi kun huomasi meidät. - Hyvin! Tai siis, ihan perus. Mutta Hukkis rentoutu tosi nopeesti! sanoin. - No hyvä. Ei se hikinen näytä olevan, mutta haluisitko vähän pestä sitä? Petra ehdotti. - Mieluusti!
Otin Hukkikselta varusteet pois, jonka jälkeen vein orin pesupaikalle. Käänsin Hukkiksen ympäri ja kiinnitin orin molemmin puolin. Käänsin hanan päälle, ja odotin, että sieltä tulisi lämmintä vettä. Aloitin suihkutuksen takapäästä. Petra sanoi, että ihan reilusti vaan, joten suihkutin koko kropan läpimäräksi. Hukkis nautti innoissaan suihkuttelusta ja nosteli päätään. Suihkutin kaulaa, ja ori miltei hyppi paikoillaan. Suihkutin vähän Hukkiksen turpaan vettä, ja Mustamakkara rupesi leikkimään huulillaan. Suihkutin orin vielä kerrassaan läpi, ja pitihän ne kulkusetkin huuhdella. Kuivasin korista löytyneellä hikiviilalla Hukkiksen, pyörittelin vähän heinillä ja heitin vielä fleece-loimen orin päälle.
Siirsin Hukkiksen karsinaan mutustelemaan heiniään. Otin Hukkiksen varusteet ja vein ne varustehuoneeseen. Kävin tarkistamassa oliko Hukkiksen ruuat jo sekoitettu valmiiksi, ja olihan ne. Menin taukohuoneeseen ja muistin, että kännykkäni oli patterilla kuivamassa! Tarkistin toimiko luurini, eikäpä se tietenkään mennyt päälle. - Kiva! Ai että minä inhoan noita taskuja! valittelin hämmästyneille Petralle ja Julialle. - Kannattaa olla tallainen vanha nokialainen, Petra sanoi ja heilutteli puhelintaan. - No ei tuolla voi olla missään somessa tai keskustella kavereiden kanssa, tiuskaisin. - Mutta mietippä sitä, että jos tallaisen ostat, niin kestää vaikka hevosen kavion iskun. Ja säästät rahaa johonkin tarpeellisempaan, kuten hevos tarvikkeisiin, Petra selitti. Irvistin vain, ja päätin, että tuollaisen minä kyllä seuraavaksi ostaisin. Olihan noissa Petran puheissa jotain perää… - Mun pitää lähtee bussille. Otatko Petra sitten Hukkikselta ton loimen pois? sanoin. - Joo tietty. Nähään, moikka! Petra myöntyi. - Hyvä, moikka! sanoin ja lähdin Hukkiksen karsinan kauttaa pysäkille.
~Hukkis & Lispe~ 3HM
|
|
|
Post by Petra on Mar 8, 2014 19:09:01 GMT 2
"Siis minne sä ilmottauduit?" Mila rääkäisi Innan yskiessä paahtoleipää, jota oli juuri änkeämässä naamariinsa. "Sotaharjotukseen" ilmoitin naama pokerilla, vaikka Innan ja Milan ilme olikin aika huvittava. Eilen nettiin oli tullut kutsu Häiriköiden järjestämästä tapahtumasta, jossa koeteltiin sotimistaitojamme ja olinkin sitten keskellä yötä alkanut tehdä osallistumislomaketta. Hukkishan oli ehdoton valinta tähän suomenhevosille tarkoitettuun hurjaakin hurjempaan tapahtumaa. Olin aamulla sähköpostia tarkistaessani saanut tiedon, että pääsin mukaan ja olin onneni kukkuroilla ja ryntäsinkin alakertaan kertomaan uutiset kämppiksilleni. Mila ja Inna räkättivät minulle pöydän toiselta puolelta. "Jos sä oot Suomen sotaväen tulevaisuus, niin yhtä hyvin mä voisin olla jo kuollu!" Inna räkätti nyt lopetettuaan tukehtumisyrityksensä ja marssin kieltäni lapsellisesti näyttäen naisille, ulos ovesta ja saapastelin talliin katsomaan suurta sotaratsuani ja viemään herraa perille. Vielä me noille näytettäisiin! Muutamien harjoitusviikonloppuen jälkeen ase pysyi kädessä ja Hukkis ei juossut alta pois ja osasi jopa hypätä yksinkertaisten tukkien yli maastossa jos hätä tulisi, joten olimme valmiita rintamalle kuuden muun ja joukkueenjohtajan kanssa! 27.3.2013Kellonajasta minulla ei ollut vielä mitään tietoa, mutta auringon valo ei tavoittanut vielä taivaanrantaa, kun muut alkoivat valmistautua lähtöön. En voinut muuta miettiä, että mihin sitä oltiinkaan ilmoittauduttu . Lymyilin patjallani lämmitellen, sillä meitä oli jo varoiteltua aivan tarpeeksi kylmyydestä ja taivas roikkuikin alhaalla harmaana ja sumuisena. Muut alkoivat olla jo valmiita kun itse vasta kömmin ylös ja vedin päälleni pehmeän villapaidan ja päälle Häiriköistä saadun takin, lisäten sotavarustukseeni vielä kaulaliinan, housujen alle paksut sukkahousut, villasukat . Oloni oli jo nyt hikinen, mutta kävelin laskeuduin ullakolta ulos. Pihalla oli vielä pimeää ja maa litisi ja lotisi, kun satunnaiset kulkijat ohittivat minut hevosten kanssa sekä ilman. Selässäni olevassa repussa pitäisi olla kaikki tarpeellinen, joten menin talliin huoletta. Hukkareissu oli täysin hereillä kun saavuin tähtipäisen karsinalle. Musta ori hörisi minulle pehmeästi, joskin hieman hermostuneesti vieraasta ympäristöstä ja aikaisesta kellonajasta johtuen. Etsin käsiini Hukkareissun tavarat ja suin orin läpi huolellisesti, mutta mahdollisimman nopeasti. Hukkis sai selkäänsä yleissatulan ja päähänsä englantilaiset suitset nivelkuolaimin. Ori pureskeli kuolaimiaan ahkerasti kun itse vedin hanskoja käteeni ja vilkuilin, mitä muut puuhastelivat. Suurin osa oli jo pihalla ja nousemassa selkään, kun itse tepastelin ulos sotaratsuni kera. Hukkis hörähteli muutamille hevosille, mutta oli turhan kiinnostunut kaikesta muusta, ettei alkanut machoilemaan. Sadetta uhkaileva kelikään ei tuntunut haittaavan Hukkareissua mitenkään uskomattoman paljon ja hyvilläni nousin orin satulaan. Hukkis steppaili hetken allani kun säädin jalustimia ja hain mukavaa asentoa orin satulasta. Olin edellisellä illalla päässyt sinisten joukkueeseen(?) ja löysinkin eilen tapaamani joukkuetoverini pihalla jo valmiina lähtöön. Olimme saaneet aikataulut jo aikapäiviä sitten, joten tiesin, että edessä olisi kolmisen tuntia ratsastusta. Onneksi Hukkareissulla oli siedettävä kunto, joten en uskonut, että olisin ihan pulassa orin kanssa loppumatkastakaan. Laskeuduin Hukkareissun selästä väsyneenä. Olimme viimein päässeet joukkueen leiriin ja taputtelin Hukkista, joka nyt oli muistanut taas inhota vettä. No, oli herra diivamaisemmaksikin joskus heittäytynyt eikä tämäkään tuonut niin kamalia ongelmia, vaikka vähän olin pelännyt uljaan ratsuni heittäytyvän pikkuprinssiksi joka ei asettaisi kaviotaan vesilätäkköön. Hukkareissu löysi paikkansa oritarhasta, jonne vein sen heti kun olin saanut orilta varusteet pois selästä ja korvannut suitset naruriimulla. Tämän jälkeen vein varusteet suojaan ja menin auttamaan leirin pystyttämisessä. Muiden lähtiessä hakemaan puita nuotiota varten itse jäin leiriin antamaan hevosille pöperöitään. Hukkis mussuttikin into piukassa heiniään ja tuntui nauttivat erilaisesta metsäympäristöstä, joten juteltuani hetken suokkini kanssa palasin pystyttämään telttaani. Teltan sisälle heitin villapeitteet ja mukanani kulkeneen ylimääräisen peiton sikin sokin, jättäen kuitenkin tilaa vierustoverilleni, joka joutuisi kestämään minua seuraavat pari yötä. Päästyäni könyämään teltasta muut olivat jo saamassa nuotiota liekkeihin ja meninkin muiden seuraksi nuotion äärelle. Sadetta ei vielä ripotellut taivaalta, mutta viima oli kylmä, joten nuotion liekkin rätistessä monet olivatkin kietoutuneet villapaitoihinsa ja takkeihinsa ja pitelivät käsiään tulen lähellä saadakseen lämpöä kehoihinsa - minä muiden mukana. Syömisen lomassa ehdimme jutella jonkin verran taktiikoistamme. Kävimme myös läpi hieman, mikä oli minkäkin hevosen vahvuus. Aikaisempina viikonloppuinakin oli jo tullut paljon esille, mutta hienosäädimme vielä puolustusta ja hyökkäystä innoissamme tulevista päivistä. Itseäni toki jännitti, mutta uskoin selviäväni koitoksesta. Hukkis oli nopea jaloistaan ja rohkea kuin mikä, mutta ainoa asia, mikä minua huolestutti oli se, miten hieman kompura Hukkis pärjäisi hypyissä, ne kun eivät orin ominta alaa olleet. Sulateltuamme hetkisen ruokiamme ja annettuamme hevostenkin rauhoittua päätimme lähteä tutkimaan lähintä aluetta hieman. Ne, jotka olivat puolustamassa leiriä ottivat myös hevosensa rennolle kävelylenkille mukaan, jotta näkisivät maastoa ja millaista maasto oli yleisestikin liikkua. Muut menimme kävellen ja yritimme kartoittaa aluetta sen verran, että tietäisimme, mitkä olisivat loogisia paikkoja muillekin hyökätä ja missä olisivat meidän maastomme vahvuudet puolustautumiseen. Palattuamme tutkimusretkeltämme juttelimme koko joukkue suunnitelmista ja teimme yhä pikkutarkempaa hienosäätöä tekemisistämme ja alueesta, yrittäen ottaa jokaisen asian huomioon. Jutteluamme jatkui melko myöhään, jonka jälkeen kävimme jokainen antamassa hevosillemme iltapöperöt. Minua ei onneksi oltu valittu tämäniltaiseen vahtivuoroon, joten sain mennä telttaani kääriytymään kolmeen peittoon ja lämmittelemään paleltuneita käsiäni peiton alle. Kauempaa kuului muutaman hevosen hirnunta ja olin tuntevinani Hukkiksen hirnahduksen muiden keskeltä. Silloin tällöin kuului askelia, jotka kulkivat teltan ohi ja välillä häilyvä varjo levisi teltan ylle kun leiriä vartioivat kävelivät ympäriinsä - mahdollisesti pysyäkseen hereillä. Nukahdin itse kuitenkin melko pian rauhattomaan uneen, jännittäen tulevaa päivää. Minuun osui! *dramaattinen poseeraus*
|
|
|
Post by Lispe on Mar 19, 2014 22:00:18 GMT 2
~Maanantai 17.3.2014 Hoitamista ja talleilua~
Hukkis heilui käytävällä, kun oranssitukkainen tyttö yritti varustaa sitä. Tyttö nosti satulaa Hukkiksen selkään. Katselin hieman naureskellen ylimielistä tyttöä. Hetki sitten tyttö oli kehuskellut taidoillaan ja vaatteillaan. Saipahan kärsiä. Kun tyttö yritti laittaa orille suitsia, Herra päätti peruuttaa ja karkasi Tuikun luokse. Tytön piti hakea Hukkis takaisin ja sai kun saikin suitset orille. Kaikki lähtivät maneesiin, minä perässä. Halusin nähdä kuinka Hukkis käyttäytyi. Ulkona paistoi aurinko, mutta kenttä oli niin huonossa kunnossa, että Helena päätti pitää tunnin maneesissa. Minun piti mennä pitelemään steppailevaa Hukkista, jotta tyttö pääsisi selkään. Hän kiristi vyön ja lähti kävelemään.
Helena käski minun kantaa keskelle kolme puomia ja tolpat. Kipaisin hakemaan puomit varastosta. Jonna tuli onneksi kantamaan tolpat. Helena kiitti meitä ja kipusimme katsomoon. Tunnin aiheena oli laukan laskeminen. Puomin kohdalta piti alkaa laskemaan askelia. Hukkiksella ratsastava tyttö, jonka nimeksi oli selvinnyt Jaana, laski laukat oikein. Jaana ei kuitenkaan ajatellut yhtään Hukkista. Hän otti vähän tukea ohjasta hypystä, jonka takia Hukkis hyppäsi vielä huonommin, mitä yleensä. Onneksi Helena huomautti, tai ehkä pikemminkin karjaisi Jaanalle myötäyksestä.
Katselimme tuntia vielä hetken, mutta sitten muistin, että minun pitää siivota Hukkiksen karsina. Matkalla otin lantalasta kottikärryt, jotka joku oli jättänyt sinne. Talikko minun piti kuitenkin hakea tallista. Hukkiksen karsina oli jälleen kunnon poikamiesboksi. Eilen talli oli kuitenkin siivottu läpikotaisin, joten minun ei tarvinnut kääntää sitä ympäri. Nakellin kikkareita kärryyn, kun Petra tuli talliin. - Tereve! Jätä sitten ne kärryt tähän, siivoan Jimmyn karsinan, Petra käski. - Moi! Joo jätän. Oletko käynyt katsomassa sitä tuntia? kysyin Petralta. - En… Kuinka niin? Petra vastasi. - Noh, ne hyppää. Se Jaana, joka sillä ratsastaa ottaa tukea ohjasta. Onneksi Helena moitti sitä siitä, sanoin. - No voi pask…Toivottavasti se ei revi Hukkiksen suupieliä auki! Petra tiuskaisi.
Nyökkäilin vaan ja jatkoin kikkareiden nostelua kärryyn. Pian karsina oli siivottu, joten jätin kottikärryt ja talikon Jimmyn karsinalle. Kävin muistuttamassa Petraa Jimmyn karsinan siivouksesta, ennen kuin syöksyin maneesille. He ravasivat loppuraveja ja siirtyivät käyntiin, joten menin takaisin talliin. Ensin ajattelin käydä Hukkiksella vähän ilman satulaa maastossa, mutta koska tunnilla hypättiin,en kehdannut.
Jäin tuntsareiden käytävälle odottamaan hevosia. Kun Jaana ja Hukkis tulivat, yllätyksekseni Jaana ilmoitti, että hänen täytyy lähteä. Myönnyin ja päätin hoitaa orin yksityisten puolella. Salla ja varsa olivat päässeet ulos, joten en pelännyt karjua kun Hukkis pelleili. Otin orilta suitset pois, ja heti Hukkis upotti päänsä juomakuppiin. Liu’utin satulan pois Hukkiksen selästä ja jätin orin hetkeksi karsinaan. Vein satulan ja suitset varustehuoneeseen. Hukkiksen harjapakki oli jäänyt tuntihevosten käytävään, joten hain sen sieltä. Petran pyynnöstä vein Hukkiksen tarhaan. Nyt muistin päästää narun päitsistä irti ja taluttaa orin päitsistä tarhaan. Hukkis jäi tavallisesti ravailemaan pitkin tarhaa. Mila käynnisti mönkijän hallista ja peruutti sen peräkärryineen ulos. Juoksin Milan luokse ja kysyin, tarvitseeko hän apua. - Mielelläni! Pitää hakea vettä tallista isoihin sankkoihin ja sitten täyttää juomakupit. Ei tarvitse pestä niitä, sillä se tehdään joka sunnuntai, Mila vastasi. - Mihin sä peruutat? sanoin. - Taukohuoneen ovelle. Kanna sä niitä valkosia sankkoja tähän kyytiin. Ne on jo valmiina siellä, Mila opasti.
Nyökkäsin ja lähdin juoksemaan taukohuoneelle. Katselin hetken ympärilleni, kunnes huomasin ihan vieressäni valkoiset kannelliset sankot. Nostin yhden ylös. Kauheaa kun nämä painaa! Tuskissani nostelin sankkoja kärryyn, Mila jo vanhana konkarina. Nostimme kolmekymmentä kymmenen litran sankoa kärryyn. Milan ehdotuksen innostamana hyppäsin mönkijän taakse. Kiedoin käteni Milan ympärille ja pidin kiinni, mutta huomasinkin, että hyvinhän tässä pysyy ilman kiinni pitämistä. Nolostellen nostin kädet syliini ja ajelimme tarhoille. Kerkesimme kaataa kaikille muille, paitsi Hukkikselle vedet, kun sangot tyhjenivät.- Pitää hakea vielä vaivaiset yksi sanko! Mila tiuski. - Minä voin kantaa sen. Onhan se kuitenkin Hukkiksen tarhalle, myönnyin. - Voi kun sinä olet kultainen, kiitos! Mila kehui.
Kärräsimme hallin luokse ja Mila sanoi, että tuo loput sangot, kun minä nappasin yhden valkoisen sangon. Täytin sangon viileällä vedellä. Asetin kannen sankon päälle ja lähdin Hukkiksen tarhaa kohti. Huomasin hallin nurkalla siniset nokkakärryt. Kipaisin hakemaan ne ja nostin sangon niihin. Iloisesti kärräsin vedet Hukkiksen luokse. Ori makasi auringonpaisteessa syöden samalla vähän heinää vierestä. Laiska ellen sanoisi… Piti kuitenkin niin arvokasta Herraa esittää, että Hukkis nousi kun kaadoin vedet astiaan. Syöminen kuitenkin jatkui. Heitin taskustani porkkanan Hukkiksen nenän eteen. Ei porkkana ollut maassa kauaa, kun ori sen haistoi. Vein kärryt takaisin hallille ja sangon talliin. Lösähdin taukohuoneen sohvalle selaamaan puhelintani. Samassa Petra astui sisään. - Eikö ole mitään tekemistä? Petra kysyi. - Nnoup! vastasin. - Oletkos miettinyt mitään kisoja Hukkiksen kanssa? Petra mietti. - Noh, miettinyt juu. En ole kyllä katsonut onko missään mitään, sanoin. - Minä katsoin Seppeleen virtuaalitallilta harjoituskouluratsastuskisoja. Menisitkö sinä sinne? Petra ehdotti. - Joo! Ilmottaudun heti kotona sinne, innostuin. - Etsitään joku kuskaamaan teidät sinne. Ja minähän muuten tulen mukaan! Petra jatkoi. - Mä taidan nyt lähtee kotiin. On läksyjäkin ja kaikkee, nauroin. Petrakin lähti talolle ja minä bussipysäkkiä kohti.
Hups, tuli vähän myöhässä Proboards ei anna muokata allimaista tekstiä isommaksi...
~Hukkis & Lispe~ 4HM
|
|
|
Post by Lispe on Mar 20, 2014 20:52:51 GMT 2
~Torstai 19.3.2014 Yö, Lisbeth ja Hukkis, pelastajat~
Hukkis hirnui taivaalle. Oli aika... Otin orin mustasta, pitkästä, tuuheasta harjasta kiinni ja heilautin itseni selkään. Nojasin eteenpäin ja annoin pohkeita. Hukkis lähti täyteen laukkaan pää pitkänä. Musta paitani liehui vauhdissa. Vaikka oli talvi, elimistöni ei tuntenut kylmyyttä. Lumi pöllysi allamme, kun laukkasimme pellolla. ''Minne viet minua?'', kuiskasin orin korvaan, joka kuunteli minua. Hukkis kiihdytti laukkaansa ja pian huomasinkin allamme metsän. Istuin vain selässä tummien siipien keskellä. Siivet eivät vain vaikuttaneet oriin, vaan sarvi. Siivet heiluivat, mutta ääntä ei kuulunut. Hukkis hiljenti laukkaansa ja alkoi lakseutua. Nojauduin taaksepäin. Mustat, voimakkaat jalat laukkasivat tallin pihalla. Sirryimme liitävään raviin ja siitä käyntiin. Hukkis hörähti ja osoitti ovea. ''Missä olemme? Miksi toit minut tänne?'', kysyin. Hukkis hörähti uudelleen, matalammalla äänellä. Nostin mustan huppuni päähäni ja kietoiduin viittaani. Edessäni näin harmaan vanhan ladon, joka oli kuitenkin kunnossa. Avasin varovasti narisevan oven ja astuin sisään. Tallissa oli valo. Ikkunoista ei nähnyt ulos ja laudat olivat pölyssä. jatkoin matkaa heinäistä käytävää pitkin. Oikealla näin ruskean pohjoisruotsin hevosen. Hevonen hörähti ja heilutti päätään viimeiseen karsinaan. Kuulin karsinasta kimeää, hiljaista hirnuntaa. Hiivin karsinalle ja kurkistin sisään. Kimo arabi makasi tuskissaan oljissa. Nurkassa istui tyttö. Tyttö itki kääriytyneenä vanhaan vilttiin. ‘’Kuka olet?’’, tyttö nyyhkytti viltin alta. ‘’Olen Lisbeth ja autan tammaasi. Hevoseni on Hukkis, tuo musta ori. Anna vilttisi ja tuo lämmintä vettä’’, kerroin tytölle. Tyttö nousi tärisen ja ojenti vilttinsä. Riisuuduin viitastani. Tyttö lähti hakemaan sanojensa mukaan vettä, mutta hän ei kuulostanut vakuttavalta. Päätin kuitenkin auttaa heti tammaa. Hukkis asteli karsinaan. Ori kosketti sarvellaan tamman kaulaa, ja tamma alkoi hengittää tasaisemmin. Hukkis jäi katselemaan karsinan ulkopuolelle. Kyykistyin tamman luokse ja aloin silittämään hitaasti tamman kaulaa. Lauloin hitaasti: ‘’ Hush little baby don’t say a world...’’ Kun tamma oli tarpeeksi rauhoittunut, uskaltauduin jalkojen luokse. Varsa oli oikeassa asennossa, mutta tamma ei jaksanut ponnistaa. Vedin varsaa samalla, kun tamma ponnisti. Pian harmaa varsa oli ulkona. Tamma alkoi nuolla varsaa, kunnes… Tyttö asteli talliin ase kädessään. Hän osoitti sillä minua. ‘’En halua varsaa, enkä tammaa, vaan hevosesi. Se on upea’’, tyttö sanoi. ‘’Laske ase, niin kerron sinulle jotain’’, sanoin varovasti. ‘’En!’’ tyttö huuti ja ampui seinään. Samassa Hukkis asteli tytön luokse ja tökkäisi tytön kumoon. Ase lensi tytön kädestä luokseni. Otin aseen maasta ja juoksin tytön luokse. Hän hengitti raskaasti. ‘’ Tyttö on pahasti sairas. Meidän täytyy auttaa häntä’’, sanoin. Hukkis heilutti päätään talon suuntaan. Nostin tytön käsivarsilleni. Kuljetimme tytön hänen sänkyynsä. Sytytin tulen takkaan. Lämmitin siellä vettä ja seikoitin siihen yrttilientä. Juotin tyttöä. Etsin kaapeista ruuan rippeitä. Löysin tarvittavat aineet keittoa varten. Sekoitin vettä johon pilkoin perunoita. Kylmiössä oli porkkanaa, jota muussasin keittoon. Lisäsin vielä mausteita ja yrttilientä keittoon. Jätin lasin ja keiton tytön sängyn viereen. Menin talliin katsomaan, miten varsa ja tamma voi. Varsa hengitti hyvin ja joi maitoa. Tammallakin oli kaikki hyvin. Lisäsin vielä heinää karsinaan ja veden, jossa oli melassia. ‘’Nyt voimme lähteä’’, kuiskasin. Hukkis nyökkäsi. Nostin viittani selkääni ja vein mustan sulan tytön sängyn viereen. Hyvä työ oli tehty. Nousin Hukkiksen mustaan selkään. Ori hyppäsi pystyyn ja hirnui, ennen kuin lähdimme laukkaan. Nousimme kirkkaalle tähtitaivaalle. Hukkiksen siivet heiluivat äänettömästi ja viittani helma lepatti. Seuraava hevonen odotti jo auttajaa... Heräsin hikisenä ja märkänä sängystäni. Peitto oli lattialla ja tyyny jalkopäässä. Astelin keittiöön. Minua pyörrytti… Join lasin vettä ja mittasin kuumeeni. ‘’Neljäkymmentä piste...’’ kuiskasin ja kaaduin lattialle. Silmissäni pimeni.
~Hukkis & Lispe~ 5HM
|
|
|
Post by Mila on Apr 11, 2014 9:56:00 GMT 2
11.04.2014
Koska jatkoryhmän tunti oli vähäisen osallistujamäärän vuoksi tänä päivänä peruttu, päätin siitä hyvästä napata Hukkiksen itselleni ratsuksi maastoon ennen kuin työvuoroni alkoi. - Moro ukkeli, sanoin mustalle hevoselle, joka mussutti viimeisiä rippeitä päiväheinistään. Ihme kyllä Hukkis löntysteli luokseni ja antoi itsensä helposti kiinni. - Oho, pääsit yllättämään! hymyilin ja rapsutin komeaa hevosta otsasta.
Talutin "Halihomon" talliin ja laitoin sen hetkeksi karsinaansa, jonka jälkeen hain Hukkiksen varusteet ja harjat varustehuoneesta. - Hah! naurahdin pirullisesti Markukselle, joka luutusi varustehuoneen lattiaa tympääntyneen näköisenä. Ei kuulema ollut miesten hommaa siivota. Oli se. Ainakin meillä. Omaan tapaansa Hukkis oli kuin myrkyn niellyt, kun sitä karsinassa hoidin ja sain sitä pari kertaa muistuttaa, että pitäisi olla kunnolla. Mutta pian oli varusteet herralla niskassa ja talutin sen pihamaalle. Jakkaran päältä ponnistin itseni Hukkiksen selkään ja vislasin koirat luokseni. Lähtekööt nekin nyt matkaan.
Niinpä meidän pieni joukkomme lähti kohti maastoja. Lunta satoi hiljalleen, mutta muuten oli kyllä ihan näpsäkkä keli ulkoilla. Koirat sinkoilivat pitkin maita ja mantuja välillä nujuten keskenään. Hukkis tiiraili ympärilleen ja kuunteli metsän ääniä keskittyneenä. Hieman sitä ihmetytti Crowley, joka suuren kokonsa vuoksi erottui hyvin koiralaumasta. Ravailimme enimmäkseen ja otimme parit laukkapätkät sopivalla suoralla. Hukkis oli tosi hyvällä tuulella eikä temppuillut yhtään. Iiihana poika.
Pian olikin aika kääntyä jo kotia kohti, sillä kello läheni yhtä. Käänsin Hukkiksen tulosuuntaan ja orissa oli huomattavissa heti pientä reipastumista kun kotiin päin lähdettiin. Sain pidätellä sitä oikein olan takaa, ettei se aivan lähtisi kiitämään kotia kohti. Koiria sain enemmän komentaa, sillä kolmikko lähti jonkun jänisparan perään ja hieman vastahakaisesti ne palasivat luokseni. - Ei saa kiusata pienempiään! sanoin tuimasti koirille.
Talli häämötti jo puitten takaa ja koirat säntäsivät kumeasti haukahdellen Eljaksen luo, joka oli pysähtynyt rapsuttelemaan Toheloa. Kissa pomppasi säikähtäneen näköisenä Eljaksen olkapäille ja sähisi sieltä koirille sylki lentäen. - Rauhoittukaa! komensin jälleen koiria, jotka innoissaan yrittivät töniä Eljaksen nurin. P*rkeleen rakit. Laskeuduin alas Hukkiksen selästä ja käskin Eljasta lukita koirat häkkiin kun eivät kerran osanneet käyttäytyä. Eljas teki työtä käskettyä ja minä lähdin Hukkiksen kanssa tallille.
Lispe norkoili yksäripuolella ja ilahtui meidät nähdessään. - Siinähän te olette! Minä jo luulin että Hukkis on varastettu, Lispe huokaisi helpottuneena. Annoin hoitajan huolehtia Hukkiksesta ja itse lähdin hakemaan tunnille meneviä hevosia sisälle.
|
|
|
Post by Lispe on Apr 15, 2014 20:37:53 GMT 2
~ Maanantai 14.4.2014 Maanantai illan köpöttely lenkki ~
Kuuntelin aikuisia hetken taukohuoneen ovella korva kiinni ovessa. Pian joku vetäisi oven auki ja kaaduin pärställeni maahan. ''Ööh... Sattuiko?'', mustahiuksinen mies kysyi. Nousin vikkelään ylös ja sopersin jotain vastaukseksi. Mies katsoi minua ensin kummaksuen, mutta pian naurahti heipat ja katosi ovesta ulos. Kurkkasin taukohuoneeseen, jossa istui vanhukset ja Veera. ''Tereve!'', Veera sanoi. ''Ettehän te nähny mitä mä äsken tein?'', kysyin ja tunsin, kun puna nousi kasvoilleni. Kaikki katsoivat ensin toisiaan, mutta pian hirveä hekotus kaikui huoneessa. ''Mitäs siellä lattialla näkyi?'', Inna nauroi. ''Pidä sinä se turpas kii!'', ärähdin. ''Älä nyt pienistä suutu'', Mila hekotti. Istahdin kädet puuskassa sohvalle. ''Kuka tuo mies muuten oli?'', kysyin etupehkoni alta. ''Juuso. Uuden yksityisen omistaja'', Inna kertoi. ''Sillä on ihana friisi!'', Petra kehui. ''Se sinun pollesi on aikamoinen riisi'', iskin pöytään. ''Jaa, millä perusteella?'', Petra uteli. ''Yhtä pehmeä kun sen vaan saa lämmitettyä!'', irvistin. Jatkoimme Petran, ja vähän Milankin kanssa vielä ''kinastelua'', kunnes muistin kysyä: ''Voinko vielä käydä maastossa Hukkiksella? Rento lenkki vaan''. ''Mene vaan, sellainen puolentunnin - kolmen vartin lenkki'', Petra suostui. Hyppäsin sohvalta ylös ja kysyin Veeralta, ‘’Tuletko mukaan?’’ ‘’En mä voi, kun Harrilla en saa vielä ratsastaa enkä jaksa taluttaa sitä’’, Veera vastasi. Nyökkäsin ja lähdin kohti karsinoita. Nappasin varustehuoneesta sinisen harjapakin ja suitset.
Ori mutusteli tyytyväisenä heinän rippeitään, eikä ollut iloinen, kun häiritsin ruokailua. Katsoin puhelimeni kelloa, joka näytti kahdeksaa. Kävisin vain pienen lenkin. Annoin Hukkiksen laiduntaa vapaana, kun harjasin sen puhtaaksi. Harjattavaa ei paljon ollut, koska ori oli ollut tunnilla. Vaikka yleensä Hukkis heilui kuin heinähanko, tällä kertaa ori seisoi paikallaan kuin tatti ja mussutti heiniään. Pian Hukkis kiilti niin, että siitä näki oman peilikuvansa. Ainakin melkein… Kaviot nousivat helposti ja harjakin oli selvitetty. Nakkasin orille kuolaimet suuhun, joka otti ne mieluusti vastaan, vaikkei ensin halunnut nostaa päätään heinistä. Heitin potan päähäni ja töppöset käsiini. Aukaisin oven kokonaan ja liukimme paikalta vähin äänin. Löysin pienen jakkaran pihamaalta, josta nousin mustaan selkään. Puristin pohkeita hiljaa orin kylkiin. Hukkis lähti hitaasti löntystelemään kohti maastoja. Ori kulki pää pitkänä hitaasti metsätietä pitkin. Aurinko värjäsi punaiseksi taivaanrannan. Ulkona oli hieman viileä, ai että minä odotan lämpimiä kesäpäiviä! Käskin Hukkiksen raviin. Pienen maiskuttelun ja puristelun jälkeen siirryimme hitaaseen raviin. Hoputin pikkuista reippaampaan raviin. Istuin selässä ja pitelin harjasta kiinni. Venyttelin jalkojani ja käsiäni, mutta pian säikähdin täysin. Niityllä seisoi hirvi, joka nosti päätään ja lähti juoksemaan meitä kohti. Kiskaisin ohjista ja käännyimme 180 astetta ympäri. Potkaisin pohkeeni orin kylkiin ja pukin saattelemana syöksyimme laukkaan. Petra kuristaisi minut jos näkisi. Laukkasimme noin satametriä, jonka jälkeen hiljensin käyntiin. Tämä oli hankalaa, sillä Hukkis olisi halunnut jo kotiin.
Käännyimme takaisin suuntaan, jonne meidän piti mennä. Samalla paikalla hirveä ei enää näkýnyt, joten jatkoimme matkaa. Minä säikähdin sataprosenttisesti enemmän kuin Hukkis, koska ori olisi varmaan vaan jäänyt tutustumaan pitkäkoiven kanssa. Ravasimme pienen nyppylän päälle, jossa liu’uin alas selästä. Aurinko oli jo laskenut, joten meidän piti kääntyä takaisin. Otin ohjat pois Hukkiksen kaulalta ja lähdin taluttamaan sitä metsään. Kuljimme harvaan käveltyä polkua. Nostelin jalkojani kantojen ja juurien yli. Löysimme saman ladon, jossa Mila oli kiduttanut meitä halloweenina. Hyppäsin kiven päältä Hukkiksen selkään takaisin ja kävelimme hetken pihassa. Vilkaisin kelloa, joka näytti puolta yhdeksää. ‘’P*ska!’’, kiljaisin. Ravasimme polulta pois, väistellen oksia. Kävelimme pienen mäen alas. Alhaalla annoin orille laukkapohkeet. Pienen kiitoravin jälkeen Hukkis nosti keinuvan laukan. Pidensin ohjia ja painauduin mustaa harjaa vasten. Laukkasimme pitkän suoran reipasta, mutta hiljaista laukkaa. Siirryimme raviin ja tallin näkyessä, hiljensin käyntiin. Kiersimme vielä pihan ympäri, jotta Hukkis saisi kunnon loppukäynnit.
Tallin ovella tulin alas ja taputin oria, joka jo heilutteli päätään. Petra odotti hätääntyneenä karsinan ovella. ‘’Ja missäs hel*vetissä sitä oltiin!? Kello on varttia vaille yhdeksän!’’, nainen raivosi. ‘’No itsehän sinä sanoit, että puolentunnin tai kolmen vartin lenkki!’’, nauroin. ‘’Mutta, mutta. Jos teille olis käyny jotain! Puhelimesi oli lisäksi kiinni’’, Petra selitti. ‘’Älä nyt vauhkoa siinä. Me ollaan nyt tässä, missään ei ole haavoja ja hengissä selvittiin. Puhelimessa ei varmaan ollut kenttää. ja olenhan minä jo neljäntoista, että osaan huolehtia itsestäni!’’, tyydyttelin samalla, kun hoidin Hukkista kuntoon. ‘’Äläpä sinä nyt siinä ala. Me ollaan vastuussa sinusta täällä, eikä tuo ori maailman luotto polle ole’’, Petra sanoi, jo hieman rauhallisemmalla äänellä. ‘’Pää asia että olette kunnossa’’, Petra huokaisi ja halasi, tai pikemminkin rutisti minua. Ennen kuin ehdin edes sanoa mitään, Petra muistutti, ‘’Laita sille vielä loimi niskaan. Ruoat olen jo sekoittanut, joten sä voit kohta jakaa ne’’. Sitten nainen lähti ja jäin pölmistyneenä seisomaan orin karsinaan. Hukkis tönäisi minua. Hain Hukkikselle fleece-loimen, jonka heitin orin niskaan. Jätin Hukkiksen karsinaan huutelemaan käytävän toisella puolella asustaville tammoille, kun vein tavarat varustehuoneeseen. Stina oli kärräämässä ruokia tuntihevosille, joten menin menin auttamaan häntä. Sankojen kansissa luki hevosen nimi, joten ruoat oli helppo kaataa kippoihin. Jatkoimme yksäreiden puolelle, jossa kaadoin nopeasti muonat Hukkikselle ja Jimmylle. Jätin Stinan yksikseen jakelemaan loput ruoat hevosille, kun itse lähdin taukohuoneeseen. ‘’Mä meen nyt, moikka!’’, vinkkasin Petralle, joka jutteli julian ja Innan kanssa. ‘’Saithan Hukkiksen kunnolla hoidettua?’’, Petra varmisti. ‘’Joo joo!’’, nauroin. Kirjoitin vielä ilmoitustaululle Petran järjestämän vaelluksen kohdalle oman nimeni ja Hukkista toivoin ratsuksi. Mitähän siitä tulee...
~Hukkis ja Lispe~ 6HM
|
|
|
Post by Petra on Apr 21, 2014 0:21:09 GMT 2
Sunnuntai 20.4. En kyllä enää ikinä lähde mihinkään mukaan, mitä Inna keksii. Eilisilta oli mennyt Milan pirskeissä ja olin itsekin uskaltautunut kerrankin vetämään huiviini hieman enemmän kuin sen yhden/puolen tölkillistä melkein alkoholitonta siideriä ja nyt kyllä tuntui. Päätäni jomotti, oksetti ja olo oli harvinaisen p*ska (sensuuri, koska ette tietenkään tiedä, että kiroilin. Kukaan ei aavista mitään.) kömpiessäni ylös ja vetäessäni valkoisen t-paidan ja tummanharmaan kolitsit jalkaan. Kevätaurinko tuntui polttavan silmäni karrelle kun vilkaisin ikkunasta ulos ja kieltämättä kateellisena vilkaisin sängyssäni kuorsaavaa Juliaa, hipsien sitten alakertaan. Minua ei huvittanut syödä mitään, sillä se varmasti tulisi ylös, joten säntäsin suoraan ovesta ulos raittiiseen aamuun vedettyäni nuhjuiset lenkkarit jalkaan. Kävelin tallille kiireettömästi. Mila oli koko päivän tallissa ja koska hevoset olivat jo pihalla, arvelin, että eilinen synttärisankari oli jossain kunnossa. Puolentoista tunnin päästä alkaisi heinien jako. Hukkis ja Jimmy olivat tietenkin sisällä, joten suuntasin suoraan hakemaan tallista kottikärryjä ja talikkoa. Kärräsin kottikärryt todella hitaasti, jottei niiden rätinä ja ryminä olisi ottanut korviin, mutta lopulta saavuin Hukkiksen karsinalle... Löytäen sen tyhjänä. Lyhyen paniikin jälkeen tajusin, että Mila oli varmaan heittänyt jo oripojat pihalle, jolloin tyytyväisenä aloin lappaa kakkaa kärryihin. Ulkoa kuului lintujen vittuilua toisilleen, mutta se ei nostanut mieltäni kattoon, pikemminkin harmitti - olinko minä ainoa, joka kärsi? En. Mila asteli aivan yhtä krapulaisen näköisenä talliin kuin minäkin, joten moikattuani hiljaa naista jatkoin työntekoa, saaden pian huuhkittua molemmat karsinat valmiiksi. "Mila, mie meen ainaki Hukkiksen kanssa vähä maastoo kävelemää iha vaa maasta käsin, koitan palauttaa sen syömää jossai puol kahentoista aikaan" huikkasin Milalle samalla suunnaten jo satulahuoneeseen. Olin törmätä Lispeen matkalla, jolloin molemmat väistivät samaan suuntaan, sitten uudestaan askel sivulle ja lopulta purskahdimme nauruun säädettyämme hetken siinä ovensuussa. "No säpö oot pirteen näkönen!" Lispe naljaisi minulle, jollojn pyöräytin silmiäni (tajuten samalla, ettei minulla ollut laseja tai piilareita. Nooo, en minä oviin törmäisi silti. Toivon mukaan.) "Kiitti. Mut hei, onko sulla muuten tekemistä? Jos kiinnostaa, ni aattelin käydä kävelemäs Hukkiksen ja Jimmyn kans. Jos haluisit ottaa jommankumman?" ehdotin Lispelle, jolloin tuo innostui heti ajatuksesta. "Joo! Saanko mä ottaa Jimmyn, ku en oo sitä ikinä koittanu? Ja siis selkäänkö kavutaan vai iha maasta?" Lispe kysyi innostuneena. "Aattelin Hukkiksen kanssa olla ihan maan kamaralla, mut Jimmyn kanssa voi mennä selkäänki, ku ei sillä kuitenkaa oo maanantaina mitää erikoista" kertoilin Lispelle, nostaen samalla harjapakit syliini ja heittäen olalleni riimunnarut, Hukkiksen riimun ja Jimmyn suitset. Lispe ehti napata pakit sylistäni ja marssi niiden kanssa karsinoille, jonka jälkeen huiskaisin Lispelle Jimmyn riimunnarun ja pujotin karsinan ovessa roikkuvaan koukkuun Jimmyn suitset. Astelimme aruinkoiseen aamuun ja haimme oripojat tarhoistaan. Heitin Hukkiksen päähän riimun ketjullisine riimunnaruineen samalla kun Lispe houkutteli arkaa Jimmyä luokseen. Omaksikin yllätyksekseni Jimmy lähestyi Lispeä loppujen lopuksi suhteellisen reippaasti ja antoi nätisti kiinni ja haisteltuaan Lispen läpikotaisin lähti arkailematta Lispen matkaan. Talutin Hukkiksen karsinaansa, huikaten Lispelle Jimmyn kanssa toimintatavoista. Hukkis runttasi minut periillään seinään, mutta kaakkimus sai pian ärähdyksen osakseen ja korvat luimussa mulkoili minua, kuitenkaan jatkamatta kiusantekoa. Harjasin Hukkiksen läpikotaisin, ripeästi, kadoten sitten satulahuoneeseen, jättäen Lispen Jimmyn ja Hukkiksen kanssa muuten tyhjään talliin. Marssin suoraan taukohuoneeseen ja napaasin nassuuni parit buranat yltyvän päänsäryn takia, palaten sitten tonkimaan satulahuonetta. Etsin käsiini Hukkiksen vanhan nahkariimun orikuolaimella, joka oli ollut orilla päässä viimeksi pari vuotta sitten - olin poistanut riimun käytöstä pääosin siksi, että Hukkiksen virallisten näyttelyiden kiertäminen loppui vähitellen kun itseäni ei kiinnostanut ja niinpä orikuolain riimuineen jäi. Maastoon se olisi hyvä kuitenkin ottaa, sillä kevät sai oripojankin orimaisen puolen heräämään enkä halunnut mitään paniikkia maastossa. "Petra! Meenkö mä Jimmyllä ilman satulaa?" Lispe kysyi hieman kauhuissaan heti kun tulin satulahuoneesta. "No vähän joo niin aattelin, mut voitahan sä ottaa loimivyön ja vaikka sen mustakeltasen westernhuovan jos se helpottais?" ehdotin Lispelle, joka nyökkäsi ja kipitteli hakemaan sanomani varusteet. Heitin Lispen unohtaman harjapakin Jimmyn karsinan ulkopuolelle orin kytätessä sitä sen näköisenä, että hyppäisi kohta karsinasta ulos. Tungin Hukkiksen päähän suitset, orin pureskellessa orikuolainta. Herra ei ollut koskaan pahemmin välittänyt riimussa olevista kuolaimista ja huojentuneena otin orin kiinni riimun päähän ja kävelin käytävälle. Rapsuttelin Jimmyn sutsittua päätä karsinan oven yli. Lispe porhalsi kohta ja laittoi Jimmyn selkään ensin satulahuovan ja sitten loimivyön. Avasin Lispelle ja Jimpulalle oven, melkein iskien oven Milan naamaan, joka oli juuri tulossa sisälle talliin. "Hietätkö näiden päiväheinät vaikka karsinoihin? Me käydään vähä maastos köpöttelemässä, ei pitäis mennä kauaa." sanoin Milalle, joka nyökkäsi ja jatkoi sitten matkaansa tyhjälle yksityispuolelle. Lispe kamppaili itsensä selkään ja matkamme maastoihin alkoi. Koko ajan juttelimme niitä näitä, pääosin hevosista. Jimmy ja Hukkis kulkivat molemmat nätisti peräkanaa. Lispe ravaili muutaman pätkän ja minä hölkkäsin Hukkiksen kanssa perässä pitkällä riimulla. Toisinsanoen Hukkis veteli into piukeana liitävää ravia ja raahasi minua perässään. Lispen lopeteltua viimeinenkin ravipätkä takaisinpäin tullessamme vaaleaturkkinen rusakko ponkaisi tielle kuin jonkin jahtaamana ja hyppäsi minun ja Hukkiksen eteen eli Jimmyn taakse. Tästä soppa syntyikin, kun Hukkiksen peruuttaessa paniikissa, hypätessä takajaloilleen ja hypätessä sitten eteenpäin takajalkojensa varassa musta ori osui Jimmyyn, joka säikähti ja pukitti kerran. Lispe pysyi selässä eikä Hukkikseen osunut, mutta minä sen sijaan tuiskahdin selälleni Jimmyn kavion voimasta ja parkaisten löysin itseni lopulta maasta. Lispe oli jo hypännyt alas ja piteli nyt hämmentynttä Hukkista ja säikähtänyttä Jimmyä aloillaan samalla kun itse nousin seisomaan pidellen vasenta olkaani. En antanut kyynelten valua, vaikka mieli teki. Lispe kyseli minulta, kuinka kovin sattui, mutta vakuuttelin olevani ihan kunnossa, joten jatkoimme vielä loppumatkan tallille minun irvistellessä kivusta olkapäässäni. Lopultakin loputtomalta tuntuneen matkan jälkeen parkkeerasimme Hukkiksen ja Jimmyn karsinoihinsa mussuttamaan heiniään. Lispe hoiti Hukkiksenkin pois minun voivotellessa olkapäätäni. Päästyäni taukohuoneeseen löysin sieltä sohvalla loikoavan Julian, joka huomasi heti tuskaisen ilmeeni ja tuli ihmettelemään, mitä olin riehunut. Minut istutettiin paikalle ilmestyneen Milan ja Julian toimesta sohvalle Lispen mennessä viereiselle sohvalle. Saatuani paitani hihaa laskettua senverran, että olkapääni näkyi, ikävä mustelma oli jo muodostumassa ja Julia oli sitä mieltä, että olkapääni oli oudossa asenossa. Yritin pistää vastaan, mutta Milankin lopulta niin käskiessä päätimme lähteä terveyskeskukseen. Julia pakkautui minun viereeni takapenkille, Mila hyppäsi rattiin ja jätti tallin Innan niskoille. Lispe ei halunnut mukaan tulla, joten jäi vain odottamaan uutisia. Lekureiden tutkittua ja kuvattua olkapääni selvisi, ettei mitään sen vakavampaa ollut tapahtunut, mutta sain ratsastuskiellon pariksi viikkoa, että olkapää toipuisi täysin. Minua varoiteltiin myös, että jos olkapääni ei olisi parin-kolmen-viikon jälkeen symmetrisesti toisen kanssa, alkaisi kuntoutus ja mieli maassa poistuessani tuhisin vain tuohtuneena koko automatkan. Ei ollut reilua ei. Tallilla sovin parin seuraavan viikon liikutuksesta Milan ja Lispen kanssa, mennen sitten sisälle potemaan pahaa oloani ja särkevää olkapäätäni kylmäpussin ja buranan kera, katsellen päsiäispäivän elokuvaa. Otti päähän. Aika reilustikin. // Kuten Lispellekin sanottu, niin tosiaankaan ei tarvitse kirjoittaa kertaakaan tuosta Hukkiksen liikutuksesta mikäli ei itse halua Tämä on vain tälläinen, että taas kirjoittaessani voin kuitata teidän hoitaneen liikutuksen, kiitos moi!
|
|