Sadepäivät, sadepäivät... 30.3.-15Vettä, räntää, vettä, räntää ja niin edelleen. Se oli ollut koko viime viikon sää, joka jatkui näköjään ainakin vielä tänään. Olin käyttänyt koko viikon toppatakkia, vaikka pakkasta ei ollutkaan, mutta tuuli teki ilmasta niin kylmän. Kävelin sateessa parin meidän luokkalaisen kanssa bussiasemalle, jossa nousimme bussin kyytiin. Istuimme neljän paikoille ja kaivoimme juuri kaupasta ostetut suklaalevyt ja karkkipussit repuistamme ja aloimme mässätä. Painoin heti Vaahterapolun tien ohi mentyämme stop-nappia ja bussi pysähtyi melkein heti, seuraavalle bussipysäkille. Nousin bussista ja lähdin kävelemään kotia päin.
Kotiin päästyäni riisuin läpimärän päällystakkini ja heitin sen eteisessä olevalle penkille. Kissamme makoili eteishallin pöydällä ja kun astuin ulos eteiskopperostamme, se hyppäsi alas ja tuli hieromaan päätään jalkoihini.
-Joo mä annan sulle ruokaa, sanoin sille ja silitin sitä vähän aikaa. Sitten enin keittiöön, jonne Sasu seurasi minua. Annoin kisulle ruokaa, kaappasin jääkaapista jugurtin ja sujahdin omaan huoneeseeni alakertaan. Mutustelin jugurtin samalla kun katselin Youtubesta uusia videoita ja tein läksyjä. Puoli viiden aikaa työnsin läksykirjat syrjään ja aloin pukea päälle talli vehkeitä. Vetäsin jalkaan lökärit ja t-paidan päälle kevyen hupparin. Pakkasin tallikassiini ratsastushousut ja muut ratsastuskamppeeni. Kävelin eteiseen, jossa puin päälleni ulkovaatteet ja astuin hyiseen, sateiseen viimaan.
Matka tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka se olikin vain noin kilometrin verran jos sitäkään. Tallille päästyäni olin aivan märkä sateenvarjosta huolimatta.
-Sä oot vissii jossai kylvys käyny tai jotai, kommentoi Julia tuloani, joka makoili taukohuoneen sohvalla räpläten kännykkäänsä.
-Ihana ilma tuolla, mumisin vastaukseksi.
-Oisin lähteny tänää köpöttelee maastoon Kiaran kaa, mut enpä sitte lähtenykkää, Julia sanoi.
-Nii'i, miksöhän et lähteny? virnistelin.
Hetken aikaa Julian kanssa rupateltuani otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin hakemaan sitä pihatosta. En edes halunnut nähdä kuinka likainen ja märkä se oli loimesta huolimatta. Yllätyksekseni Huttu olikin säilynyt yllättävän kuivana. Otin sen kiinni ja lähdin taluttamaan sitä perässäni talliin.
Ensitöikseni tallissa otin Hutulta loimen pois. Hain tämän jälkeen pari pyyhettä ja kuivailin ruunaa sieltä sun täältä, mistä se ikinä olikin päässyt kastumaan. Sitten hain satulahuoneesta Hutun harjapakin ja aloitin harjauksen. Hutusta irtosi paljon kuraa varsinkin jaloista ja harjaus kesti tavallista pidempään. Kun olin saanut sen kuitenkin valmiiksi, käväisin hakemassa satulahuoneesta Hutun suitset ja satulan, ja samalla taukohuoneesta kamppeeni. Vein Hutun kamppeet sen karsinan ovessa olevaan koukkuun ja menin sitten vaihtamaan vaatteeni. Olisin muuten laittanut ratsastushousut kotona jo valmiiksi päälle, mutta sateessa ne olisivat kastuneet inhottavan märiksi. Kun olin sitten saanut kaikki kamppeet päälleni, kävelin Hutun karsinalle, lämmitin hiukan kuolaimia ja laitoin ne sille päälle. Tämän jälkeen vielä satula ja minulle kypärä ja hanskat päälle ja olin valmis lähtemään.
-Voi himskatti! Mun piti ottaa se raippa, kirosin itsekseni ja käänsin Hutun takaisin kohti tallia. Nappasin raippani Hutun karsinan edestä ja lähdin sitten taluttamaan ratsuani uudestaan kohti maneesia.
Vastaani tulivat edellisen tunnin ratsastajat hevosineen ja Helena heidän perässä.
-Moikka Rampe! Helena huikkasi.
-Moooi! Huikkasin takaisin.
-Oootko ekaa kertaa menossa sillä ratsastamaan? Helena kysyi ja rapsutteli Hutun turpaa.
-Joo, muutenhan mä olisin menny ilman satulaa, naurahdin vastaukseksi.
-Niinpä niin, Helena tyytyi vastaamaan.
Jatkoin matkaani maneesiin kun taas Helena tuntilaisten perässä talliin.
Kiertelin pitkin maneesia etsien valokatkaisijaa, kunnes tyhmänä tajusin että valot ovat päällä...Mikä idiootti. Vein Hutun reunalle, missä oli jakkara ja nousin siitä ruunan selkään. Säätelin jalustimet sopivan kokoisiksi ja kiristin satulavyön reiällä. Sitten lähdin kävelemään pitkin maneesia sateen ropistaessa kattoon.
Kun alkukäynnit oli kävelty, keräsin ohjat tuntumalle ja aloin asetella Huttua kulmiin ja tekemään muutamia voltteja per. kierros. Vaihdoin myös käynnin aikana suunnan ja asettelin Huttua myös toiseen suuntaan. Kun sitten olin tarpeeksi kauan käyntiä mennyt, annoin Hutulle napakat pohkeet ja ruuna allani siirtyi ensin erittäin laiskaan raviin, ja toiset pohkeet annettuani reippaampaan raviin. Tein ravissa samoja harjoitteluja kuin käynnissä ,eli asettelin kulmiin, tein voltteja, ympyröitä ja kiemuroita. Vaihtelin myös tiuhaan tahtiin suuntia. Ravasin pitkän tovin ennen kuin päätin siirtyä käyntiin ja kokeilla hiukan pohkeen väistöä. Aluksi Huttu ei ymmärtänyt yhtään mitään avuistani, mutta pikku hiljaa väistöt onnistuivat paremmin. Siirsin Hutun hetken päästä takaisin raviin ja tein muutamia pysähdys-peruutus harjoituksia. Niitä hetken aikaa tehtyäni annoin Hutun kävellä pitkin ohjin hetken aikaa.
Tarpeeksi aikaa käveltyäni otin ohjat tuntumalle ja tein hetken aikaa käyntityöskentelyä saaden Hutun taas hereille välikäyntien jälkeen. Sitten siirsin raviin, ravasin muutaman kierroksen ja päätin kokeilla laukkaa. Nostin pääty-ympyrällä laukan, ja laukkasin siinä hetken aikaa. Sitten siirsin Hutun raviin ja ravasin pitkän sivun toiseen päätyyn ja nostin sielläkin laukan. Jatkoin tälläistä työskentelyä pitkän aikaa molempiin suuntiin, kunnes pikku hiljaa lopettelin. Kävelin muutaman kierroksen pitkin ohjin ja pysäytin Hutun maneesin reunalle. Hyppäsin alas Hutun selästä, löysäsin satulavyötä ja nostin jalustimet ylös. Sitten rapsuttelin Huttua, koska minua ei todellakaan huvittanut lähteä ulos sateeseen.
Avasin maneesin oven ja kurkistin ulos. Sade oli tyyntynyt tihkuksi ja päätin lähteä ripeästi talliin, jotta se ei ehtisi muuttua kunnon sateeksi. Huttu käveli laiskasti vierelläni ja sain tasaisin väliajoin muistuttaa sille eteenpäin kävelystä.
Talliin saavuttuamme vein ratsuni karsinaan ja riisuin siltä varusteet pois. Vein ne saman tien satulahuoneeseen. Pesin kuolaimet ja laitoin ne omille paikoille ja kuivasin satulaa hiukan. Sen jälkeen harjasin Hutun vielä läpikotaisesti, kunnes tajusin että minulla on vielä huomiseksi läksyjä. Syöksyin taukohuoneeseen pakkaamaan tavarani ja puoliksi juoksin ulos ja kotiin. Kävelymatka ei taaskaan ollut kovin ihana, ja kotiin tultuani olin aivan litimärkä sateen yllyttyä. Veinkin märän takkini saman tien kuivumaan kuivuriin, ja menin omaan huoneeseeni tekemään läksyjä.
*piip* kuului kännykästäni viestin ääneksi. Tarkastin sen ja huomasin sen olevan Iitalta. "Sun kypärä jäi tänne", siinä luki. Noni, eikun hakemaan. kaksi kolmasosa märän takkini päälle, huivin kaulaan, pipon päähän, hanskat käteen ja kumpparit jalkaan ja lähdin kävelemään takaisin kohti tallia. Sade oli taas kerran hiukan tyyntynyt, mutta edelleen tihutti hiukan ja tuuli. Kävelin ripeästi tallille ja noin kymmenen minuutin päästä kävelin puolivälissä Vaahterapolkuun vievää hiekkapolkua. Matkoissa meni nyt huomattavasti paljon enemmän aikaa, koska vastatuuli. Tallille jo toista kertaa sinä päivänä saapuessani kipaisin taukohuoneesta hakemassa kypäräni.
-Kiitti Iita ku ilmotit! huikkasin tytölle ohi mennen kun näin hänet käytävällä.
-Joo ei mittää, kaveria jeesataa! Iita huikkasi takaisin.
Astuin vastahakoisesti takaisin ulkoilmaan ja lähdin astelemaan takaisin kotiin päin.
*piip* kuului puolimatkassa kännykästäni.
-No mitä nyt vielä jäi, mutisin ja avasin puhelimeni lukituksen.
Viesti olikin luokkalaiseltamme Severiltä. "Tiesiksä muute et oot iha super kaunis." siinä luki. Punastuin hiukan, koska olinhan itsekin tietoinen Severin komeudesta. Käteni alkoivat täristä enkä tiennyt mitä pitäisi vastata. Hetken ajattelin kääntyväni takaisin tallille kysymään apua muilta tytöiltä, mutta sysäsin ajatuksen syrjään ajatellen sitä läksyvuorta mikä minua vielä odotti kotona. Jatkoin matkaani miettien kuumeisesti mitä vastaisin pojalle. Loppu matkasta kirjoitin takaisin vain 'Kiitti', koska aivoni eivät toimineet tällä hetkellä, ne raksuttivat tyhjää. Kaikki apu oli todellakin tarpeen Severin kanssa...
//En sit muuten tiiä et oliks mulla tätä tarinaa kirjottaessa lupa ratsastaa Hutulla itsenäisesti ku et ollu mulle sitä ehtiny vielä sanoo, ku kirjotin sen tarinanki just vast loppuu...
// Juu, on lupa ratsastaa! - Mila -