Vihdoinkin! Vihdoinkin minulla oli jokin tehtävä Vaahterapolussa! Vihdoinkin olin yksi hoitajista! Kävelin onnessani talliin. Kello oli kolme. Menin heti varustehuoneeseen ja hain Vilman harjapakin. Samassa ruskeahiuksinen tyttö astui huoneeseen ja vei Eetun harjapakin paikalleen.
”Moi!” hihkaisin iloisesti.
Tyttö ei tainnut huomata minua tullessaan, nimittäin hän käännähti ympäri hätkähtäen ja näytti aaveen nähneeltä.
”Huuuhh... Sain melkein sydärin... Moi.” tyttö puhisi.
”Oon Lotta, Vikeks voi kutsuu. Alotin hoitaa Vilmaa. Hoidatko sä Eetuu?” kysyin tytöltä.
”Joo, hoidan. Mä oon Jonna.” Jonnaksi esittäytynyt tyttö kertoi.
”Okei. No mä meen nyt hoitaa Vilman.” hymyilin ja poistuin.
Eka ihminen johon tutustun täällä... Tai no, jos Milaa ei lasketa. Kävelin Vilman karsinalle ja kaivoin taskustani sokeripalan.
”Moikka Vilma! Tiiätkö mitä? Mä hoidan sua nyt!” hymyilin ja ojensin sokeripalan tammalle.
Vilma hirnahti iloisesti, aivan kuin olisi ymmärtänyt mitä tarkoitin. Naurahdin ja otin vihreän riimun. Avasin karsinan oven ja astuin sisään valoisaan karsinaan.
”No, tyttö. Hoidanko sut tääl vai tos käytäväs?” pohdin.
Vilma hirnahti ja polkaisi jalkaa.
”Hihi... Täällä ilmeisesti.” hihitin ja sidoin tamman riimunnarulla karsinan kaltereihin.
Otin vihreän harjan ja harjasin Vilman ensin sillä. Ompa Vilma likainen! Irrotin kuivuneet mudat kinuskin värisestä karvasta, jonka jälkeen harjasin irtomurut pois pehmeällä harjalla. Vilma nautti hoito hetkestä mielin määrin ja lepuutti toista takajalkaansa. Vilman alahuulikin lerputti. Kun olin saanut irtomurut harjattua, harjasin vielä samalla harjalla pään. Pääharja oli niin uusi, että se oli vielä aika kova, joten ajattelin, että kulutan sitä vaikka suojan harjaasmisella. Siis jos se vain Milalle kävisi. Seuraavaksi otin harjakamman ja letityskuminauhoja. Ensin harjasin Vilman harjan, jonka jälkeen tein siihen verkkoletin. Harjasin vielä Vilma hännän, ja siihen tein ranskanletin.
”Ootpa nyt hienona! Viel kaviot...” sanoin ja aloin etsiä kaviokoukkua.
”Missä se nyt on...” mutisin kaivaen harjapakkia.
Jonna käveli juuri sinä hetkenä ohitseni.
”Hei Jonna! Ootko nähny Vilman kaviokoukkuu?” kysyin tytöltä.
Jonna irvisti.
”Onks se toi mikä sun kädes on?” Jonna kysyin nauraen.
Vilkaisin käteeni. Tunsin naamani punastuvan.
Just... Mun piti olla edustava...”Oho. Joo. Kiitti...” mutisin ja menin takaisin Vilman karsinaan.
Karsinassa kuitnkin aloin hihittää.
”Miten mä näin hölmö olin?” kysyin Vilmalta joka pärskähti.
Putsasin kaikki kaviot oranssilla kaviokoukulla ja varmistin, että kaikki hokit olivat tiukasti kiinni.
”Mentäiskö Vilma kävelee?”
Astuin kylmään pakkasilmaan ja vedin untuvatakkini vetoketjun kiinni.
”Tuu vaa Vilma. Kierretää tää tallialue ympäri.” puhuin tammalle joka epäröi astua pimeään.
Sain kitenkin tamman suostuteltua ja taputin sitä kaulalle, kun se suostui tulemaan.
”Kierretään tuolta metsänrajaa maneesin, kentän, pihaton, siirtotallin ja konehallin takaa.” selitin Vilmalle.
Lähdimme kiertämään lenkkiä. Maneesin ja kentän takana vilkaisin metsään. Aivan kuin joku olisi liikkunut siellä. Kylmät väreet nousivat niskaani pitkin.
”Tota... Vilma... Kun mä nyt hoidan sua nii mä voin varmaa kertoo kaikki salaisuudet sulle... Totaa... Mä en oo kertonu tätä kellekkää, mut mä pelkään pimeetä...” selitin ääni väristen.
Pihaton takana pysähdyin.
Tuol metsäs on ihan varmaan joku! Kuka pimeää pelkäävä saa päähänsä lähtee kävelemään pimeään metsään? Onhan mul Vilma turvana... Mut paljomko kello on? Kaivelin taskujani.
”Ei hitsi...” pelkoni kasvoi ja voin vannoa, että valahdin valkoiseksi.
”Mun kännykkä... Paljonkohan kello on... Mul oli vissii menny aika kauan sua hoidettaes ja nyt on jo ilta...” tutisin.
Päätin kuitenkin jatkaa matkaa. Kävelin, ja kävelin. Harmittelin, että olin unohtanut kännykän. Kävelin vielä. Sitten hätkähdin ajatuksistani.
”Eikä! Meiän ois pitäny kääntyy! Ei oo mitää mukavinta olla pimeäs keskel metsää...” aloin vapista. Kyyneleet tulivat silmiini. Halasin Vilmaa.
”Ei... Mä pysyn rohkeena!” päätin ja käänyin tulo suuntaan.
Kuulin pusikosta rapinaa.
”Ku-ku-kuka siel on?” kysyin.
Samassa eteeni pomppasi nätti bordecollie. Olin nähnyt saman koiran tallilla. Koira oli varmaankin seurannut meitä tallilta asti
”Hyvä tyttö! Mennäänkö kotiin?” iloitsin ja Vilma pärskähti iloisesti.
Koira pomppasi ilmaan pari kertaa ja lähti tassuttelemaan toiseen suuntaan. Lähdin seuraamaan koiraa.
Hetken luulin, ettei koira tiennytkään, minne oli menossa, mutta sitten näin tallin valot.
”Jes!” huudahdin ja lähdin kävelemään ripeämmin.
Tallin pihassa innostukseni laantui. Mila käveli minua vastaan. Aloitin puheeni ennen kuin nainen sai sanaa suustaan.
”Anteeks ihan kauheest! Mä haluin vaan mennä kävelyttää Vilmaa ja sitte eksyin ja toi koira löys meidät ja johdatti meiät kotiin... Mut anteeks, ei mun ollu tarkotus mennä tonne pimeeseen metsään mä häpeän ihan kauheesti!” Kyyneleet tulivat silmiini.
Painauduin Vilmaa vasten ja olin valmis kuulemaan kunniani.
”No... Sovitaanko, ettet enää lähe pimeään metsään harhailee? Tiiä mitä ois voinu sattuu... Onneks Wienna sentään löys teiät... Saat anteeks, mut katokkin ettei tää toistu.” Mila puhisi äkäisenä.
Nyökkäsin ja talutin Vilman talliin.
Mä luulin, et toi puhe ois ollu pahempi...”Rakas Vilma... Toivottavast Mila ei oo vihain.. Tää ei alkanu kauheen hyvin täällä...” Nyyhkin ja irrotin riimun ja riimunnarun.
Sitten tarkistin Vilman kaviot ja annoin sille toisen sokeripalan. Vein harjapakin paikoilleen ja purkasin letit. Huokaisin. Kyl tää täst... Mähän pyysin anteeks ja en mä enää tonne metsään mee... Menin vielä Vilman karsinaan.
”No, mä meen nyt kotiin. Äiti tais tulla.” sanoin kuullessani auton äänet pihalta ja halasin vielä kerran Vilman kaulaa.
”Moikka tyttö...” Sanoin ja vedin karsinan oven kiinni.
Kun kävelin autolle, aloin nauraa. En voinut mitään pirteälle ja iloiselle luonteelleni. Miten mä nyt tolleen? Hihittelin vielä matkalla ja sain äidin ihmetteleviä katseita. Mä kyl rakastan mun elämää!
sanoja: 853Anteeks tosta jutusta... Tuli vaan himo kirjoittaa joku tollain tarina Tää ei toistu P.s. Tos hoitaja kohdas lukee Lotte Ja eiks sen kutsumanimi ollu Vilma, kun siel sivuil luki? Mut tos lukee Wilma, niin kumpi se on? Korjaan sitten jos se on Wilma // Vilma, Wilma, Vimpulapimpula.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.. - Mila -