|
Post by Mila on Oct 25, 2014 18:19:24 GMT 2
Koulutunti maanantaina 03.11. klo 18:00 Missä: maneesissa
Hevosvaihtoehdot: Hukkis, Raimo, Kassu, Rino + yksityinen ratsukko (Vaahterapolussa asuva) (EI tammayksäreitä) Mainitse osallistumisesi yhteydessä KAKSI hevostoivetta
Osallistujat Inna - Damon € Julia - Hukkis €
Koska teitä on vain kaksi ja itse olen laiska kakka, kirjoittakaa vapaasti tarina tunnista sisällyttäen siihen sanat: pieru, tulitikku, silmät sekä aurinko. Sanoja saa taivuttaa.
|
|
|
Post by Inna on Nov 8, 2014 20:17:15 GMT 2
Hiphei, kiva, kiitos!
|
|
|
Post by Mila on Nov 10, 2014 12:38:02 GMT 2
Ole hyvä
|
|
|
Post by Julia on Nov 19, 2014 18:54:26 GMT 2
Talutin jo ohjanpäässä riuhtovan suokkioriin maneesiin, jossa Helena ja Mila odottivatkin. Inna seurasi myös hänelle normaalia isomman ratsunsa kanssa perässäni, naisten valvovien silmien alle säheltämään. Mila oli halunnut ikuistaa, jos Hukkis tekisi jotain ennenkuulumatonta; joko nakkaisi minut alas tai kulkisi kaula pyöreänä koko tunnin. Jaa-a, tiedäppä nyt häntä, mitä tuo höntti keksisi, mietiskelin ja aloin säätelemään jalustimia. Jättiläismäisen Huggayn selkään kivuttuani Mila virnuili katsomosta yhtä kirkkaasti kuin aurinko, ja purskahti lopulta nauramaan. Suojeluvaistoni käski lyhentämään jalustimia entisestään, vaikka polvi meinasi jo tulla yli satulasta. "Julia, anna vaan niiden jalustimien olla, tänään mennään koulua.." Helenakin muistutti ja huokaisten pistin Hukkareissun liikkeelle pohjeavuin. Vähän polvet vapisivat raamikkaan oriin selässä, joka viimeksi selkään kavutessani oli ollut harvinaisen tammamaisella päällä ja näytellyt minulle niitä parhaita puoliaan..
Tähtipää oli alkuun laiskaa tekoa, joten Helenan lukuisista pyynnöistä uskaltauduin napautella raipalla tummanpuhuvaa takapuolta, kun pohjeavuille en saanut vastinetta. Pyörittelimme ohjat kerättyämme paljon ympyröitä, ja minä yritin parhaani mukaan saada katujyrän rennommaksi. Katsojien silmiin puolipidätteet saattoivat näyttää pikemmin sahaukselta, mutta ei Hukkis vastaankaan pannut, vaan ravissa jo kannatteli omaa, ainakin tonnin painoista päätään. Helena käski Innaa aloittamaan pohkeenväistöillä seuraavan kerran lyhyelle sivulle tullessaan. Hermostuneesti muistelin oikeita pohjeapuja vuorollani ja Helenakin huomasi Hukkiksen vain ravaavan avuista läpi. "Julia, Hukkiksen kanssa vähän ronskimmat avut, eihän se kuuntele nyt ollenkaan!" Nainen käskytti ja seuraavalla kerralla uskalsin käyttää raippaakin avuksi, jonka jälkeen orii astui ristiin todella nätisti. Kehuin pärskähtelevää suomiputtea niin paljon kun mahdollista, että se saisi minusta sellaisen 'älä-heitä-tätä-alas' kuvan.
Hukkareissu ummisteli jo silmiään ja heitti päänsä taas ohjan varaan minun kannateltavaksi, vaikka alkuverkat olivat tuskin puolessa välissäkään. Kiskoin mustan ratsun päätä ylös samalla kun yritin istua pompottavaan harjoitusraviin ja nostaa samalla laukkaa. Mila senkun räkätti katsomossa, olihan meno varmasti ihan jotain järkyttävää. "Naama umpeen siellä!" Kiljaisin ja jarrutin puten hetkeksi käyntiin. Taistelutahtoni alkoi jo poltella perseessä ja Hukkis yllättyi, kun kokosin ohjat käteeni ja otin oriin alleni, tiiviisti satulaan perseeni painaen. Nostin laukan kaarteesta ja Hukkis sinkosi siihen yhtä nopeasti kuin tulitikku syttyä leimahtaa palamaan. Siinä sainkin sitten pidellä kypärästäni kiinni ja yrittää hillitä villioriin menohaluja.. "Julia, kulmat!!" Helena muistutti Hukkiksen vedellessä mutkia suoriksi. Sisäpohje teki ankarasti töitä ja sisäohja puolestaan kiskoi oriin pohkeen ympäri. Ei sillä että Hukkis pahemmin minua olisi kuunnellut, mutta tarpeeksi muristuani kirosanoja muutama kulma mentiin kulmana eikä kurvattu miten sattuu..
Välikäyntien aikana Mila kertoili minulle jatkuvasti, kuinka hirveää Hukkiksen ravi oli meille persjalkaisille ihmisille. "Pomputtaa, eikä saa oikeen mistään kiinni. Jalatkin vaan heiluu miten sattuu ja kohta se kuriton orii viilettää jo pitkin maita ja mantuja..", hän tarinoi ja muutaman kerran Helena naurahti naisen utopisille tarinoille, mutta minua hirvitti. Siitä oli aikaa, kun viimeksi olin ratsastellut avoja ja sulkuja tai koottuja askellajeja. Eihän Kiara osannut vielä puoliakaan! Keräsin kuitenkin ohjat ja valmistauduin tulevaan koitokseen, kun Helena alkoi selittää meille tehtävää. "Elikkäs, toinen pitkä sivu mennään kootussa ravissa, toisella tehdään avotaivutusta. Sitten vaihdetaan suunta takaosakäännöksellä ja toinen pitkä sivu lisättyä ravia ja toinen taas sulkutaivutusta. Ymmärretty?" Voi jeesus! Tasasimme välimatkat ja siirryimme harjoitusraviin, jota oli todentotta harvinaisen vaikeaa ratsastaa. Yritin kuitenkin muistaa pitää jalat pitkinä ja perseen tiukasti kiinni penkissä. Koottu ravi ei ollut Hukkikselle ongelma, kun olin vempannut oria vähän pyöreämmäksi ja yllätyin kuinka näppärästi se puksutti menemään. Kulmissa muistin napakat sisäavut, jotta orii ei enää päässyt oikomaan kulmia. Avotaivutus oli oikomisen takia Hukkikselle vaikeaa, mutta toisella kerralla se jo muisti, ettei takapää saanut siirtyä uralta pois.
"Ja suunta vaihtuu!" Helena käski muutaman kerran ravattuamme tähän suuntaan. Olin varmasti joka paikasta täysin hiessä ja persekin ihan turtana pompottavasta ravista, mutta pikkuhiljaa siihen alkoi jo tottua. Pysäytin Hukkiksen takaosakäännöstä varten, eikä se ensin tajunnut, mitä siltä tahdoin. "Taaemmas pohjeavut!" Neiti opettaja 2 huusi katsomosta ja pohjetta taemmas paukutellessani se alkoi hiljalleen kääntyä tolpillaan toiseen suuntaan. Kehuin raviin siirryttyäni oria ja jatkoin tehtävää. Lisättyyn raviin tämä hirmulisko lähti enemmän kun mielissään, eikä sulkutaivutuskaan ollut herralle ongelma. Selvästi se osasi vaikka mitä, mutta kovakalloisen oriin mieleen oli enemmänkin riehuminen.. Paitsi tänään! Tulimme muutamia kertoja tähänkin suuntaan, ennenkuin Helena pyysi meitä kokeilemaan vastalaukkaa. Nostin laukan kulmasta, johon orii lähti alkuun tosi kivasti, mutta vaihtoi puolivälissä. Perkele.. Toisella kertaa en kerennyt edes pohkeita antaa, kun Hukkis syöksyi päättömään laukkaan Damonin pierun saattelemana. Siitäkös se Hukkis sitten innostuikin pukittelemaan täydessä vauhdissa.. Tarrasin kiinni oriin harjasta horjahdettuani kaulalle, mutta nopeasti nousin ylös repimään pukittelevaa, säikähtänyttä paskiaista takaisin käyntiin. Tarpeeksi riehuttuaan orii pysähtyi puuskuttaen, korvat höröllä naurunremakkaan yltyneitä Milaa ja Helenaa möllistellen. "S-siis... Säikähtikö se Damonin p-pierua?!" Mila nauroi vatsaansa kipeäksi ja hetken haukkoikin henkeään, penkillä hädintuskin pysyen. Itse naama tulipunaisena ja hengästyneenä lopulta aloin nauramaan itsekin. Hukkis mulkoili meitä kaikkia hämmentyneenä, mutta huokaisten, väsähtäneenä lähti kiertämään loppukäyntejä minun päästäessä ohjat pitkiksi. "Jooh, eiköhän tämän päivän tunti ollut tässä.." Helena totesi ja keräili itseään tapahtuneesta. Voivoi Huggay, olihan se pieru niin pelottava..
// en tiedä täyttikö yhtään vaB kriteereitä mutta samapa tuo XDD
|
|
|
Post by Inna on Dec 21, 2014 5:31:52 GMT 2
Talutin yrmyilevän Damonin Julian perässä maneesiin, jossa Mila ja Helena juttelivat silmät kiiluen jostain. Mila suorastaan ryntäsi Hukkiksen luokse, kun se asteli maneesiin. Nappasin itselleni jakkaran mukaan ja pyysin Helenaa pitämään kiinni “aurinkoisesta” Damonista, jotta pääsisin joskus selkään. Lyhentelin jalustimia jo maasta käsin muutamalla reiällä ja vedin satulavyön pirun kireälle ennen kuin nousin pallille ja nousin mustaan koulupenkkiin. Mila oli siirtynyt katsomoon naureskelemaan.
Damon porskutti turhankin reippaasti uraa pitkin kävellen ja nappasin ohjat tuntumalle. Oli outoa ratsastaa kankiohjien kanssa, mutta pian nekin palautuivat mieleeni. Vängersin Damonin kanssa pysähdyksiä ja peruutuksia napaten ruunaa kuulolle, kun Helena antoi meidän tehdä aluksi omia kiemuroita. Ruuna tuntui pistävän vain vastaan ja heiluttelevan päätään ylösalas. Murahtelin ruunalle ja uhkasin pistää sen lihoiksi Juuson selän takana, ellei se rupeaisi pian käyttäytymään.
“Ottakaa ravi!” Helena huuteli ja taisi Damon ymmärtää kerrankin suomenkieltä - ehkä Juuso puhui sille englantia? Damon lähti omia aikojaan raviin - ehkä ravaava Hukkis sai sen lisäämään tempoa - ja siirsin takaisin käyntiin. “You don’t ravaa before I told you so!” murahdin. “Erittäin hyvää englantia, Inna”, Helena sanoi. “Ravaa on trotting.” “Danke schön!”
Voltin jälkeen, nostin uuden ravin ja pyörittelimme hetken aikaa voltteja. Yllättävää kyllä ruuna hakeutui itse muotoon ja ravasi nätisti, kunnes olivat vuorossa pohkeenväistöt.. Istahdin harjoitusraviin ja ensimmäisenä suuntasin ruunan kanssa tehtävään. Kirjava lehmäperse lähinnä kaahotti vinosti pitkälle sivulle ottamatta apujani vastaan. “Koita puhua sille englantia!” Mila huuteli katsomosta ja naurahdin. “Okay fucking bastard! Now do what I say!” tottelin tallinomistajaa ja selvästi ruuna tiesi kaikki englanninkielen sanat, koska jo toisella yrityksellä se teki kohtuullisen väistön. Kaikkea niille hevosille siellä englannissa opetetaan jo varsa iässä!
Mila räkätti tuttuun tapaan katsomossa Julian ja Hukkiksen menolle ja pakko myöntää, että sai omatkin suupielet hieman nousemaan. Vaikka tuskin tämä meno minulla ja Damonilla sen paremmalta näytti.. Väistöjen jälkeen nostimme laukkaa uralla ja tein Damonille puolipidätteen, jotta saisin nostettua laukan. Damon nosti pukkien saattelemana laukkansa ja ohjasin sen ympyrälle, kun Julia tappeli edessä Hukkiksen kanssa. ”Inna vauhtia pois!” Helena huuteli ja tein puolipidätteen, saaden ruunan vain siirtymään raviin. ”Laukka säilyy…” Helena vielä mutisi ja nostin uuden laukan.
Välikäyntien jälkeen teimme hieman avoharjoituksia ja takaosakäännöksiä, jossa tappelin jo neljättä maailmansotaa Damonin kanssa. Helena yritti selitellä takarista verraten sitä tulitikkuun, mutta naisen selitykset lähinnä vain naurattivat. Hikisten minuuttien kuluttua, Damon viimein suostui tekemään kaiken mukisematta ja koko ajan temppuilematta. Jopa laukassa! Ainakin siihen asti, kunnes Mila päästi naurunsa lomasta sellaisen kaasupommin ilmoille, että ensin lähti juuri ohitse ratsastava Hukkis ja sitten Damon. Sain Damonin nopeasti kuulolle, mutta Hukkis riepotteli Juliaa vielä tovin. Mila ja Helena nauroivat tällä kertaa molemmat ja mustan suokin rauhoituttua, ilmoitti Helena vedet silmissä, että tunti oli loppunut. Otimme hieman ravia vielä kaikkien hengityksen tasaamiseksi.
Arvaa loppuko into tänkin kirjottamiseen loppuvaiheessa! Mutta I DID IT!!! Vain puoltoistakuukautta myöhässä, heh..
|
|