|
Post by Mila on Sept 25, 2014 14:24:08 GMT 2
PERJANTAINA 31.10.2014 lähdetään illalla klo 21:00 hyiseen yömaastoon! Pakkaathan mukaasi lämpimät vaatteet sekä tasku- tai otsalamppu sekä rutkasti heijastimia.
Reissussa kestänee parisen tuntia, joten takaisin tallilla ollaan vasta yhdentoista aikoihin, jonka jälkeen hoidetaan hevoset. Kodalle on sillä aikaa viritelty nuotio ja halukkaat voivat hevoset hoidettuaan siirtyä sinne syömään maggaraa, juomaan kaakaota/teetä/mehua ja kuuntelemaan kummitusjuttuja.
Halukkaat voivat ilmottautua tähän alle muodossa: Nimi - Ratsu + Jäätkö kodalle syöpöttelemään?
Ilmottauduthan mukaan viimeistään 20.10.2014!
Maksu tuttuun tapaan kirjoittamalla tahi piirtämällä Milan kirjoittaman pohjan perusteella! Jokainen ennen vuodenvaihdetta maaston maksanut ansaitsee Halloween-maastomerkin (tulee myöhemmin)
Osallistujat: Mila - Anna Jesse - Daniela (jää kodalle) Inna - Hattie (jää kodalle) MAKSETTU Juuso - Damon (jää kodalle) MAKSETTU Jonna - Rudi (jää kodalle) Julia - Kelmi (jää kodalle) MAKSETTU Lispe - Huhu ja Suru juoksee vierellä (jää kodalle) Pinja - Raimo (jää kodalle) MAKSETTU (Jupiter) Tiia - Kassu (jää kodalle) MAKSETTU (Jupiter) Petra - Hukkis, (jää kodalle) Eljas - Huttu (jää kodalle) Aino - Brenda(ei jää kodalle) Linda - Rinja, (ei jää kodalle) Luna - Tohveli (jää kodalle) Sandy - Tuikku (jää kodalle) MAKSETTU Clara - Harri (jää kodalle) Catherine - Wanda (jää kodalle) MAKSETTU (Jupiter)
Ellida - Nippe (jää kodalle)
POHJA
Jono: Mila - Anna Juuso - Damon Pinja - Raimo Jesse - Daniela Inna - Hattie Jonna - Rudi Julia - Kelmi Lispe - Huhu & Suru juoksee vierellä Tiia - Kassu Clara - Harri Eljas - Huttu Sandy - Tuikku Aino - Brenda Linda - Rinja Luna - Tohveli Ellida - Nippe Catherine - Wanda Petra - Hukkis
“Onko valmista?” huutelin samalla kun asettelin otsalamppua paremmin kypärän päälle. “Joojoo!” kuului vastauskuoro. Useimmat olivat muistaneet otsalamput mukaansa ja pukeutuneet heijastinliiveihin. Jotkut olivat jopa panostaneet tähän Halloween-maastoon senkin verran, että olivat pukeutuneet sen kunniaksi naamiaisasuihin. Hevosjono lähti matkaan kohti synkkää metsää. Pöllö huhuili jossain puussa luoden kammottavaa tunnelmaa ympärilleen. Väkisillä alko kyllä meikäläiselläkin mielikuvitus laukkaamaan… Jotkut hevoset olivat hermostuneita tästä meidän yömaastosta ja temppuilivat entistä enemmän. Olinkin yrittänyt jakaa hevosjoukon niin, että hieman hermoheikot hevoset olisivat jonossa kahden rauhallisemman hevosen välissä. Ravailimme hieman pitkällä suoralla, mutta laukkaa en uskaltanut luvata. Kuitenkin oli aika liukasta ja pimeää niin helposti olisi voinut vahinkojakin sattua. Ylimääräisiä sydämentykytyksiä myös Annalle aiheutti metsätien yli juossut kettu, mutta tasaisen luonteensa vuoksi ei musta tamma ihan täydellistä hepulikohtausta saanut.
Palasimme tallille ja hoidimme hevoset. Stina oli viritellyt valmiiksi kodalle tulet, joten yksitellen valuimme kodalle nauttimaan kuumaa juotavaa sekä syömään makkaraa. Olimme Stinan kanssa rehkineet kurpitsojen parissa, joten kodalle oli ilmestynyt yksi jos toinenkin kurpitsalyhty “pelottavine” naamoineen. “Mä otin ton Crowleyn mulle henkiseksi tueksi tänne pimeyteen…” Stina mutisi ja osoitti nuotion lämmössä köllöttelevää massiivista koiraa. “Arkajalka…” “Itte oot!” Pian kaikki halukkaat olivat kerääntyneet kodalle ja illanvietto kummitustarinoiden parissa saattoi alkaa… Tiedätkö sinä mitään hyytäviä kauhutarinoita?
|
|
|
Post by Inna on Nov 4, 2014 22:41:14 GMT 2
|
|
|
Post by Julia on Dec 1, 2014 15:16:43 GMT 2
Vaikka kerrankin Mila oli miettinyt järjestyksen kivaksi, oli Huhun pienokainen Suru aika vaaravyöhykkeellä Kelmin takana.. Ruuna oli taas sillä päällä, että olisi ihan kiusallaan valmis tekemään mitä vaan. Asettauduimme kuitenkin jonoon Kelmin kanssa, Rudin takapuolta ihailemaan. Jospa Suru ei olisi ihan mukiloitu maastolenkin jälkeen.. Useimmilla oli päällään pelottaviakin asuja, mutta itse olin vaan iskenyt päähäni vappukorista löytyneen hello kitty -naamarin ja päälleni lämpimän jumpinin. Milan pyynöstä turvallisuus ennen kaikkea, joten puimme päällemme myös heijastinliivit.
Tapansa mukaisesti porukan pelottomimmat pelottelivat karmeilla tarinoillaan joukon pienimpiä, jotka olivat lähimpänä puskissa vaanivia mörköjä pienten poniensa selässä - myös minä mukaan lukien, vaikken porukan nuorin ollutkaan, mutta sitäkin pelokkaampi kyllä.. Muutamia kertoja porukan nuoret vauvelit Wanda ja Nippe tahtoivat pelästyä aidosti jotain, kun taas etupään tuntiponit 'olivat palkattuja' järjestämään pientä ohjelmaa ratsastajien päänmenoksi. Kelmi oli oma ihana itsensä, eli meni varmasti mukaan kaikenmaailman konnuuksiin, mitä muut hevoset keksivät. Muutaman kerran ravaillessamme Kelmi tahtoi hermostua vieressä hyörivälle Surulle, joka saattoi spurttailla välillä emästään ohi miltei kokoisensa russponini vierelle. Ruunahan ei siitä oikein tykännyt ja kulkikin suurimman osan matkasta korvat tiukasti niskaan liimattuna. Onneksi emme sentään laukanneet, koska olisin voinut luvata että Suru olisi juossut omille teilleen, tai vastavuoroisesti perässä kärkkyen saanut Kelmiltä kavionkuvan otsaan. Lindakin ilmaisi mielipiteensä laukkaamisesta, ettei olisi halunnut tippua pelottavaan ja hyiseen metsään, jos Rinja riehaantuisi. Joopa joo. Tien ylittänyt kettu oli Annallekin järkytys, joka harvoin järkkyi moisia metsän eläimiä. Loppupään hepat eivät edes meinanneet näkyä huomata, vaikkakin Petra kaikille kovaan ääneen ilmoittikin häntäpäästä nähneensä lempielukkansa ojanpohjalla. Kohta porukka lauleli taukoamatta what does the fox say, Tiian aloittamana.
Maastoreissusta selvitiin hengissä, onneksi, ja hyvillä mielin ratsastin tallin ovelle asti satulattomalla ponillani, koska eihän Kelmikki ollut edes yrittänyt tiputtaa minua tänään! Ehkä se säästeli itseään jollekin muulle kerralle.. Kota hehkui lämpöä, kun kiireenvilkkaa tallustelimme sinne hevosten hoitamisen jälkeen vuoronperään. Stina oli loihtinut kaikille makkarat ja kuumat juotavat, joita suurin osa jäi talliporukasta nauttimaan, Lindaa ja Ainoa lukuunottamatta. Naisilla oli kuulemma 'parempaakin tekemistä' perjantai-iltana.. Tapansa mukaan Markus oli palkattu ruokapalkalla pelottelemaan tyttöjä kuvottavine asuineen ja kammottavine tarinoineen. Hänen mielestään tarhoilla oli liikkunut jotain, mitä vain harvat olivat Vaahterapolun alueella nähneet. Jotkut tuntuivat todella uskovan miehen sepustuksia, vaikkakin Mila ja Stina yrittivät pidätellä nauruaan kaikin keinoin, Eljaksen pudistellessa päätänsä. Itse en tietenkään uskonut moisiin, mutta silti ajatus jostain yliluonnollisesta sai varmasti jokaisen niskavillat pystyyn..
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Dec 1, 2014 16:14:15 GMT 2
Pitelin säpsyvää tammaa kiinni kaksin käsin tallin pihalla. Tuikku säikähti joka ikistä oksan tai puskan räsähdystä. Asetin otsalampun kypärääni ja vedin vielä heijastinliivin päälle. Sitten nousin pyörivän Tuikun selkään ja selässä asettelin jalustimet sopivan kokoisiksi ja kiristin vielä satulavyötä. Pikkuhiljaa aloimme muodostua Milan päättämään järjestykseen. Me olimme Tuikun kanssa Ainon ja Brendan edessä ja meidän edessämme oli taas Eljas ja Huttu. Kun kaikki olivat valmiita ja jono oli saatu järjestykseen lähdimme kävelemään pimeää polkua...huuiiihh!!
Polulla todellakin oli pimeää ja Tuikku kulki koko ajan pää pystyssä. Parhaani mukaan yritin tammaa rauhoitella silittelemällä sen kaulaa ja sen sellaista. Pariin kertaan Tuikku meinasi hepulikohtauksillaan saada minut alas selästä, mutta minäpä hyvän tasapainon ja refleksi kykyjen omistajana osasin varautua moiseen. Kuljimme kiemurtelevalla polulla kauan, kunnes siirryimme suoralle polulle. Kävelimme hetken aikaa kunnes saimme luvan ravata. Tuikku säntäsi heti laukkaan ja laukkasi hetken matkaa pää taivaissa. Pian kuitenkin tamma rauhottui ja hidastin Tuikun takaisin raville(tai takaisin ja takaisin kun eihän me missään kohtaa ravattukkaan ennen Tuikun laukkahepulikohtausta...) ja jatkoimme matkaa reippaasti ravaten. Yritin keventää selässä rauhallisesti ja puolet hitaammin mitä Tuiku ravasi. En kuitenkaan onnistunut siinä. Tiesin ettei kukaan näkisi joten vedin ohjista niin kovaa kuin sain ja sainpahan neidin kuuntelemaan.
Loppumatkan Tuikku kuunteli hienosti. Laukkaa emme edes kokeilleet eikä minua olisi kyllä paljoa huvittanutkaan laukata. Saavuimme tallille kaikki ehjin nahoin. Kukaan ei ollut tippunut ja kaikkien hevoset olivat käyttäytyneet suht koht hyvin. Laitoimme hevoset pois ja pari henkilöä lähti sen jälkeen pois. Me muut sen sijaan jäimme vielä kodalle. Kodalla saimme Stinan paistamia makkaroita ja myös kuumaa juotavaa oli tarjolla. Markus säikäytti minut ja Pinjan kun olimme juuri istuneet alas. Minä tietenkin kuuluisana säikkyjänä säikähdin niin paljon että tipuin tuolilta alas Markuksen ja Pinjan räkättäessä. -Tosi hauskaa, sanoin loukkaantuneena ja aloin syömään Stinan ojentamaa makkaraa. Illan, tai yön, päätteeksi Markus kertoi meille vielä pelottavan tarinan ja olin aivan varma etten saisi ensi yönä unta, varsinkaan kun olin luvannut Pinjalle että menisin heille yöksi. -Että oli muuten kivaa, Pinja sanoi kun kävelimme heille minun säpsyessä jokaista pienintäkin ääntä. -Niin se ratsastus oli, mutta se Markuksen säikäytys ja se tarina ei kyllä ollu sitte yhtään kivaa, vastasin.
//Mulla on nyt vähän kiire joten en ehdi lukaista tätä läpi nyt. Lukaisen jossain vaiheessa ja korjailen sitten ne kirjotusvirheet jos/kun niitä sitten löytyy.
|
|
|
Post by Inna on Dec 3, 2014 10:56:32 GMT 2
Inna oli itsepintaisesti yrittänyt saada minut mukaan pukuleikkeihinsä ja lopulta mököttänyt minulle, kun olin kieltäytynyt. Nainen itse oli kuluttanut kaksi tuntia oman naamionsa parissa. Olin vuorannut Damonin heijastimien kanssa ja itsellenikin olin pukenut heijastinliivin. Damon hieman tanssahteli tallin pihalla, kun kiristin sen vyötä, jotta voisin nousta selkään. Lopulta sain ruunankin pysymään aloillaan sen verran, että pääsin kampeamaan selkään. Nappasin ohjat saman tien tuntumalle. Mila oli jo aikaisemmin kertonut ratsastusjärjestystä ja ratsastaisin hänen ja Annan perässä. ”Onko valmista?” Mila huuteli, kun olimme muodostaneet epämääräisen jonon hänen peräänsä. Myöntävän vastauksen jälkeen, lähdimme suuressa possujunassa kohti pimeitä maastoja. Maassa oli jo hieman lunta ja pakkasta oli pari astetta. Damon heilutteli päätään hermostuneena ja koko ajan kannustaa ruunaa jatkamaan eteenpäin. Ilmeisesti myös osalla oli ongelmia hevostensa kanssa. Kävelimme pitkän aikaa ja jonossa kuului kauhutarinoiden kirjoa. ”Otetaan sitten ravia!” Mila huusi, kun suora oli edessäpäin. Annan nostaessa ravin, lähti kirjavalehmäni hänen peräänsä. Sain tehdä hieman pidätteitä, että ruuna ei olisi ryöstänyt laukkaan. Ravipätkän jälkeen jatkoimme käynnissä ja ilmassa oli entistä enemmän hermostuneiden hevosten tunnelmaa. Damon nousi yhtäkkiä takasilleen ja laskeutuessaan alas, näin vain valkoisen hännän pään vilahtavan pusikkoon. Rauhoittelin ruunaa ja kun kaikki sätkyn saaneet olivat rauhoittuneet, matkamme jatkui käynnissä. Palasimme pian tallille, jossa veimme hevoset talliin. Damon hyökkäsi tyytyväisenä heinänippunsa kimppuun, kun riisuin sen varusteista ja kuskasin varusteet varustehuoneeseen. Tallissa oli kova puheensorina, kun hoidimme hevoset pois ja suuntasimme sitten kodalle. Stina oli pistänyt kodalla tulen ja makkara kärähteli sen hiilloksissa. Istahdimme nuotion ympärille. Inna painautui kainalooni ja itse keskityin juttelemaan Jessen kanssa. Syötyämme makkaraa ja juotuamme kuumaa juotavaa, alkoi kauhutarinoiden kerronta. Kaikilla tuntui aina olevan jokin tarina tai tarinasta oma versio. Itse kerroin jonkin tarinan, jonka olin tottunut kuulemaan Englannissa. Ilta meni nopeasti ja huomasin Innan silmäluomienkin lurpsuvan ja pian tyttöystäväni tuhisi kainalossani. Julia ja Mila saivatkin loistavan idean ja pian Innan muutenkin maalattu naama sisälsi permanenttitussilla tehtyjä kurpitsoita. Mahtoi nainen olla aamulla iloinen.
|
|
|
Post by Petra on Dec 31, 2014 18:11:36 GMT 2
Petran maksuksi saa kelvata tää ... :DD Pari tuntia aikaa viel maksaa!!
|
|