|
Post by Inna on May 2, 2014 2:09:19 GMT 2
Hyi, kun on kuuma! Avasin silmäni varovasti ja huomasin käsivarren kietoutuneen ympärilleni. Käsivarren omistaja kuorsasi yhä hiljaa. No, voi nyt hitto! Yritin taas miettiä, miten olin päätynyt Juuson kanssa samaan sänkyyn. Mieleeni muistui samassa kaikki eilisillan tapahtumat jostain hemmetin vappubileistä, joihin Juuso oli minut kutsunut. Niiden bileiden jälkeen olimme suunnanneet miehen opiskelijaboksiin, joka tosiaan oli kuin pieni laatikko. Sinne oli suurin piirtein väkisin tungettu leveä sänky, sohva ja telkkari ja työpöytä sekä tietysti korkea baaripöytä tuoleineen. Työnsin Juuson käden ympäriltäni ja yritin nousta hiljaa sängyn seinä puolelta. Nappasin ensimmäisen vaatekappaleen päälleni lattialta ja se osoittautui Juuson t-paidaksi. Käpsyttelin pää hieman kipeänä kylppäriin ja ensimmäinen kurkistus peiliin kertoi, että niin ei olisi kannattanut tehdä.. meikkini olivat aivan levinneet kasvoilleni ja hiukseni olivat kuin harakanpesä. Yritin pestä meikit naamaltani ja hieman setviä hiuksiani sormilla. “Huomenta”, Juuso mutisi unisesti, kun tuli vessaan kuselle. “En kyllä mitenkään haluisi aloittaa aamuani katselemalla kuinka kuset”, sanoin miehelle. Juuso naurahti. “Koittaa tottua”, hän vain vastasi ja laski bokserinsa nilkkoihin. Läimäisin miestä olkapäähän ja häippäsin kylppäristä. Kävin pistämässä hieman kahvia tippumaan, vaikka kyseinen elämän eliksiiri tuntui ällöttävältä krapulassa. Tongin hieman Juuson kaappeja ja löysin ilokseni sieltä nuudeleita. Heitin veden kiehumaan ja istahdin sitten pöydän ääreen odottamaan. Selasin tylsyyttäni Juuson autolehteä. Yhtäkkiä kuulin kamalaa voihkintaa sohvalta ja säikähdin ihan perkeleesti. Pian joku nousi istumaan ja haroi hiuksiaan. “Milloin sinä tänne ilmestyit?” kysyin Eljakselta, jonka ilme oli maailman kärsivin. “Eilen… olin teidän kanssa jossain helkutin bileissä, jossa minut juotettiin ihan kamalaan kuntoon”, mies voihkaisi ja yritti nousta. Itse asiassa hänen touhunsa oli aika huvittavan näköistä. Eljas pääsi juuri ja juuri kömpimään sohvalta ylös, jonka jälkeen hän suuntasi jo kohti kylppäriä. “Hanimurusi on siellä kusella”, huikkasin miehen perään. “Aa, Eljas! Mikä olo?” Juuso kysyi ja taputti miestä selkään. “Ääh.. painu kuuseen..” Nauroin ja kuulin samassa kuin vesi oli valmista. Valmistin itselleni nuudeleita ja istahdin kulhon sekä kahvikupin kanssa takaisin pöytään. Juuso kaivoi kaappejaan vuorostaan ja iski pian pöydälle kasan buranaa. “Oih”, sanoin ja nappasin yhden saman tien. Pian Eljaskin tuli pöydän ääreen ja painoi päänsä heti pöytälevyä vasten. Tuuppasin kiltisti miestä kohti Buranat ja samassa päähäni välkähti eräs, hieman ei niin hauska, asia. “Jos olit meidän kanssa siellä bileissä ja olit täällä yötä, niin öööh…” “Te ette olleet kovin hiljaisia”, Eljas mutisi ja punastuin heti. Juuso yritti selvästi pidätellä nauruaan, joten potkaisin hän tuntuvasti sääreen. “Hei! Miksi noin teit?” Eljas huudahti. “Sori”, sanoin ja yritin uudestaan. Tällä kertaa potku löysi omistajansa. Syötyämme enemmän tai vähemmän aamupalaa - kello oli vasta neljä iltapäivällä, ei siis liian myöhäistä aamupalalle - puimme vaatteet päällemme. Eljas ja Juuso jäivät Juuson kämpälle, kun minä ilmoitin lähteväni katsomaan toisia krapulasankareita kotiin tai en tiedä olivatko he viime yönä juhlineet. Ainakin toissayönä meillä oli ollut kunnon pirskeet! Saavuin Vaahterapolulle ja suuntasin heti käymään suihkussa ja pukemaan ratsivaatteet päälle. “Muukalainen on palannut”, Mila naurahti, kun ilmestyin tallille. Katson hetken kummissani Milaa ja osoitin sitten häntä sormellani. “Sinä olet harrastanut seksiä!” naurahdin ja Mila valahti valkoiseksi. “Kävikö Oskari kylässä vai pääsitkö viimein Jessen vällyjen väliin?” kysyin. “En tiedä mistä puhut”, Mila mutisi, mutta hänen ilmeensä kertoi kaiken. Taputin naista olalle. “Jatka toki tuon hokemista.” Jätin Milan talliin ja suuntasin hakemaan uskollista ratsuani tarhasta. Ulla tuli portin luokse itsekseen ja antoi napata itsensä yllättävänkin helposti. Talutin tamman talliin ja omaan karsinaansa. Mila harjaili parasta aikaa Sutta. “Haluatko tulla leikkimään supersankareita kentälle?” kysyin naiselta, ehkä saisin kiskottua jotain naisesta irti. “Ainahan minä!” Mila sanoi. “Ei satulaa.” Harjattuamme hevoset ja pistettyämme niille suitset päähän, suuntasimme kentälle. Helena oli onneksi hieman lomilla, niin tunteja ei pidetty tänään. Talutin Ullan aidan viereen ja kapusin sitten todella siveästi tamman leveälle selälle. Se tuntui ihanan pehmeältä ja oli todella mukavaa välillä istua ilman satulaa. Katselin naureskellen Milan turhamaisia yrityksiä päästä rautiaan suokin selkään. “Pääsetkö sinne?” kysyin nauraen. “Pääsen, pääsen”, nainen voihki ja nousi lopulta itsekin aidan päältä hevosen selkään. “Oliko Jessenkin kyytiin noin vaikea päästä?” kysyin salakalavasti, mutta ilmeisesti nainen osasi odottaa kysymyksiäni. “Minä en ole päässyt ollenkaan Jessen kyytiin”, Mila vastasi minulle. Noh, kyllä minä vielä sen tiedon naisesta kiskoisin esille vaikka väkisin. Joku oli jättänyt kentälle muutaman puomin, joten ajattelin olla jopa hieman extreemi Ullan kanssa tänään. Toivottavasti en tänään näkisi kentän pohjaa.. Kokosin ohjat hetken käveltyämme ja hain Ullan tuntumalle ensin käynnissä. Siihen ei vaadittu paljon ja Ulla tuntui tänään olevan rauhallinen. Vielä ei ainakaan mörköjäkään näkynyt puskissa. Hetken ympyrävääntöjen jälkeen, pyysin tamman raviin. Sain antaa pari tomeraa raippamuistutusta ennen kuin tamma muisti myös nostella takajalkojaan. Mila väänteli yhä omiaan kiemuroita käynnissä, mutta siirteli pian raviin. “Oliko Jesse kovempi vai pehmeämpi kuin Susi?” kysyin naiselta ohimennen, kun ravasin hänen ja Suden ohitse. “Mitään ei ole tapahtunut!” nainen huusi perääni. Huiskautin kättäni ja jatkoin yhä ravityöskentelyä. Taivuttelin tammaa ja nostin pari kertaa laukan, jolloin Ulla päästi ilmoille oikein mojovan ilopukin. Onneksi pysyin selässä. Ravasin pariin otteeseen puomien ylitse ja otin ne myös laukassa. Silloin Ulla suorastaan innostui ja naureskellen yritin pysyä selässä. Siirtelin innostuneen tamman käyntiin. ”Käydäänkö heittämässä kierros maastossa?” kysyin Milalta. ”Ihan käynnissä vain.” ”Juu, käy”, Mila sanoi. Mila ratsasti Suden kanssa edellä. ”Joten”, aloitin. ”Kun minä olin hieman juhlimassa Juuson ja Eljaksen kanssa, niin mitä täällä tapahtui?” Mila kohautti olkiaan. ”Ei mitään. Kaikki luovuttivat aikaisin ja painuimme kiltisti omiin sänkyihin nukkumaan”, Mila sanoi. Rypistin kulmia epäilevästi. Jotain oli varmasti tapahtunut, mutta tuo nainen ei suostunut sitä myöntämään! Saamari soikoon! Minä varmasti repisin tiedon Milasta vaikka väkisin. Sitten kun Mila on heikoimmillaan, niin minä isken, se on varma. Teimme vain lyhyen kävelylenkin ennen kuin palasimme takaisin tallille. Hoidimme hevoset kuntoon ja sitten yhdessä tuumin suuntasimme talolle. Ihana ruoan tuoksu tulvahti neniimme ja kohdistimme suuntamme keittiöön. Jesse hyräili hellan ääressä. ”Nyt minä en enää usko sinua, Mila, kun väität, että mitään ei tapahtunut”, sanoin Milalle. ”Jesse kyllä kokkaa, mutta hyräilee? Ei ikinä.” Myöhemmin illalla pidimme pienen leffaillan. Makasin lattialla nojaten Crowleyhin, joka makasi tyytyväisenä vallaten puolet olohuoneen lattiasta. Jesse retkotti yhdellä sohvalla, Petra oli Milan kanssa toisella. Muuta koirat, Mico, Iines, Launo ja Wienna, olivat levittäytyneet muuten olohuoneeseen. Petran Naya kissa kehräsi emäntänsä sylissä ja Tohelo teki kynsihierontaa Jessen vatsalla. Leffa oli mielestäni aivan tajuttoman tylsä, joten en edes ihmetellyt, kun nukahdin siihen paikkaan.
|
|
|
Post by Inna on May 2, 2014 23:42:01 GMT 2
|
|
|
Post by Inna on May 7, 2014 19:40:01 GMT 2
Kisaviikonloppu 9.5. Olin eilen puunannut Ullan oikein hienoksi perjantai-lauantaisiin tallinmestaruuskisoihin. Nyt letitin vielä kauheassa kiireessä Ullan harjaa - pitihän tamman nyt siisti olla - nystyröille. Koko yksityisosasto oli vilinää täynnä, kun kaikki puunasivat omia ratsujaan. Pian alkaisi ensimmäisen luokan - helppo C - verkka, joten autoin siinä samalla Petraa ja Juliaa saamaan heposensa valmiiksi. Itse olisin vasta neljännessä luokassa tai itse asiassa toinen luokka oli peruttu, joten kolmannessa. Pian Julia ja Petra lähtivät verkkaan ja jäin talliin Jessen, Juuson ja Sadun kanssa. “Lyödäänkö Juuso vetoa?” huikkasin viereiseen karsinaan. “Jaa, mistä?” “Siitä kumpi sijoittuu paremmin tietysti”, naurahdin. Juuso näytti hetken aikaa miettivän. “Okei. Mitä voittajana sitten saan?” “Et sinä voita”, sanoin. “Haluatko sinäkin Jesse mukaan?” huikkasin toisessa suunnassa olevalle Jesselle. “En välttämättä…” “Älä ole nössö”, Juuso nauroi. “Varmasti Inna antaa sinulle hienon palkinnon, jos voitat hänet.” “Enemminkin Mila”, mutisin. “Jos osallistut ja voitat, niin lupaan, etten enää kysele sinun ja Milan suhteesta! Ja jos minä voitan, niin sinä kerrot kaiken!” Jesse mietti hetken aikaa. “Hyvä on. Olen mukana.” Jess! Pian alkoi ensimmäinen luokka, joten suuntasimme kentän laidalle hurraamaan ja kannustamaan. Okei, olimme iiiiihan hissukseen. Sari - jonka Mila oli värvännyt kameramieheksi - räpsi kuvia ratsukoista. Julian ja Petran suorituksien jälkeen taputin riemukkaasti, josta Jimmy meinasi saada kamalan paskahalvauksen. Kun koko konkkaronkka oli viimein ratsastanut ratansa ja tuomarit olivat saaneet tuloksensa, Mila pyysi ratsukot kentälle kuulemaan tulokset. “7. sija Jonna ja Hilmaluodon Eevertti. 6. sija Luna ja Taffeltoff. 5. sija Catherine ja Lr’s Melkoinen Salla. 4. sija Petra ja Glamgare Jiminy.” Hurraa huutojen kera nousin taputtamaan. “Inna hiljaa!” Mila huusi kentältä ja naurahtaen istahdin takaisin alas. “3. sija Lispe ja K.B. Huhupuhe. 2. sija ja kahdeksan pisteen saaja Tessa ja P.O. Vikarasti, joten luokan voittaja on Julia ja Reckless Kirby!” Jälleen taputin railakkaasti ja kunniakierroksen jälkeen onnittelin Juliaa ja Kiaraa. Toisen luokan kilpailijat menivät jo verryttelemään ja heitä oli vain kolme, joten suuntasimme pistämään hevosia jälleen kuntoon. Seuraava luokka olisi pyhitetty pelkästään yksityistenomistajia. Minä, Juuso, Jesse ja Petra kilpailisimme toisiamme vastaan ja varmoja saatiin olla, että tämän päivän sijoituksen perusteella siitä saataisiin myös kuulla illalla kotona. Kävin hakemassa Ullan varusteet varustehuoneesta. Huomasin juuri satulaa selkään pistäessäni, että minulla oli tammalle verkkahuopa. Riivin violetin huovan pois ja kävin hakemassa valkoisen huovan tilalle - samalla nappasin unohtuneet pintelit. Heitin ensin huovan Ullan selkään ja sitten laskin satulan siihen päälle. Pistettyäni kaikki huovan tarrat kiinni sun muut, heivasin suitset tamman päähän ja kiristin soljet. Ulla pureskeli hetken aikaa kuolaimia, mutta lopetti pian ja keskittyi sitten kököttämään paikallaan. Taputin tammaa kaulalle samalla, kun laskeuduin kyykkyyn pistämään pintelit. “Jos voitamme, saat kunnon herkkukorin!” sanoin tammalle. Käärin valkoiset pintelit tamman koipiin ja menin sitten hakemaan kypärääni. Lähdimme yhteistuumin talutimme hevoset ulos. Kentällä rataansa ratsasti parasta aikaa Satu Ninnin kanssa ja jos oikein muistan, niin he ovat viimeinen ratsukko. Kiristin Ullan vyön ja heivasin itseni sitten selkään. “Kuka olikaan ensimmäinen?” kysyin, kun kaikki olivat selässä. “Öö, minä vissiin”, Jesse sanoi. Itse starttaisin toisena. Kävelin yhdessä porukassa hetken aikaa tallialuetta ympäri, kunnes kajareista kuului, että tulokset julkistettaisiin. Ratsastimme kentän laidalle ja jäimme odottamaan, että Mila kertoisi tulokset. ”3. sija Rebekka ja Rägby's Rinaldo. 2. sija Rosanna ja Katherine Ann, joten luokkaa voittaa ja saa 10 pistettä: Satu ja Meine Traum!” Taputimme hevosten selässä. Olisin varmaan muuten ruvennut jälleen kamaliin hurraa huutoihin, ellen olisi tiennyt Ullan säikähtävän sitä aivan varmasti. Kun ratsukot poistuivat kentältä, suuntasimme sinne vuorostamme. Sovimme ottavamme aluksi vasempaan suuntaan. Siirsin Ullan suoraan raviin ja kevensin hetken aikaa aluetta ympäri. En tehnyt mitään kamalan vaikeaa ympyröiden lisäksi. Mila kuulutteli, että aloitettaisiin, joten siirryimme muiden kanssa syrjään, jotta Jesse voisi aloittaa. Jesse aloitti kiemuransa ja he todellakin olivat Danielan kanssa näyttävä pari. ”Tänään kumpi sijoittuu paremmin saa hieronnan”, Juuso sanoi minulle, kun seisoskelimme vieretysten. ”Oih, odotan jo innolla lihasten aukaisua!” naurahdin. Pian Jesse sai suorituksensa tehtyä ja oli minun vuoro. Ulla liikkui kuuliaisesti allani ja kaikki sujui mielestäni hyvin, kunnes olin nostamassa laukkaa ja joku yskäisi yleisössä. Ulla sitä sitten säikähti – oli siinä minulla sijoituksia kerännyt kouluheppa – päätti vetää pukkikilarit ja sainkin maistella sitten aimo annoksen kentän hiekkaa. Kun joku oli saanut Ullani kiinni, kapusin takaisin selkään ja siirryin verryttelyalueelle. Petra aloitti jo oman suorituksensa. ”Eihän sattunut?” Juuso virnuili ja tuuppasin häntä olkapäähän. ”Varo vain, mitä sanot”, varoitin miestä, joka oli jo mielestään lunastanut hierontansa. Pah. Vielä olisi esteosuus. Kun kaikki olivat luokastamme kisanneet, Mila kuulutti sijoittumiset. Me tietysti olimme Ullan kanssa viimeisiä, Juuso oli kolmas, Jesse toinen ja Petra ensimmäinen. Jessekin vain virnuili minulle, koska oli avannut pistetilinsä. Minä olin vielä ihan nollilla. Minä vielä nousisin täältä! Luokkamme jälkeen alkoi esteradan kasaaminen ja ruoka-aika. Söimme naureskellen taukohuoneessa – unohtamatta uhitteluita toisiamme kohtaan – ja sen jälkeen suuntasimme kasaamaan esterataa kentälle. Kun rata oli kasassa, kävin heittämässä Ullan päälle estevarusteet ja talutin sen pihalle. Kiristelin vyön ensin maasta, jonka jälkeen kapusin selkään. Ulla taisi olla hieman ihmeissään, kun varusteet vaihtuivat ikään kuin lennossa. Hieman sain nyrpeää ilmettä neidiltä, kun kiristin vyötä vielä pari reikää. Koska meitä oli 13 kisaamassa luokassa, olimme kasanneet maneesiin pienen verkka-alueen, jossa saisi sitten ennen omaa suoritustaan napsaista pari loikkaa. Oman vuoroni tullessa, ravasin hetken aikaa maneesissa ja nostin sitten laukan. Ulla hyppäsi reippaasti 80 cm korkuisen esteen ja taputin sitä kaulalle. Toivottavasti esteosuus menisi paremmin tänään kuin koulu. Vielä parin hypyn jälkeen, päästin seuraavaan hyppäämään. Vuoroni tuli pian ja tervehdittyäni tuomareita, nostin laukan. Muistelin rataa samalla, kun ohjasin Ullaa ensimmäiselle esteelle. Ulla hyppäsi lennokkaasti esteen ylitse. Loppusaldonamme radan jälkeen oli neljä virhepistettä pudotuksesta. Taputin siitä huolimatta Ullaa kaulalle. Loppusijoituksissa olimme seitsemänsiä – Jesse voitti, joka sai minut hieman vihaksi! Halusin todella tietää mitä hänen ja Milan välillä on! Juuso sijoittui vain sekunnin erolla minusta kuudenneksi! Joten joutuisin antamaan hänelle tänään hieronnan. Yeah, right, aivan kuin osaisin hieroa. Kisat oli sen jälkeen tältä päivältä kisattu, joten siirryimme hoitamaan hevoset. Purin Ullalta varusteet huomasin Petran tutkivan Hukkiksen jalkaa. ”Kaikki hyvin?” kysyin, mutta Petra pudisti päätään. ”Kolautti jalan tänään”, nainen sanoi hieman vihaisella ja pettyneellä äänellä. ”Toivottavasti se pystyy kisaamaan huomennakin”, sanoin ja katosin sitten varustehuoneeseen, jossa oli kamala tohina. Poistuin varustehuoneesta parahiksi näkemään, kuinka Mila kompastui harjapakkiin. Jesse hänet ritarillisesti nappasi ennen kuin nainen kerkesi pyllähtämään maahan. Virnuilin voitonriemuisesti. Mila mutisi kiitokset ja Jessen hymykin jo kertoi kaiken. Hah, minä tiesin. ”Nehän käy jo toisiinsa käsiksi ihan julkisesti”, hihkaisin. ”Joko te myönnätte suhteenne?” Jesse kääntyi katsomaan minua ja Mila lehahti punaiseksi ennen kuin lähti kipittämään pakoon tilannetta. ”Inna, mitä me sovittiin? Sä et utele enää ikinä, jos…” Jesse muistutti minua. ”Et sä oo vielä mua voittanut”, puuskahdin. ”Vielä”, Jesse sanoi. ”Mutta tulen voittamaan!” ”Kenelläköhän täällä on 18 pistettä ja kenellä ei yhtään?” Jesse kysyi ja pörrötettyään tuttuun tapaansa hiuksiani, hän katosi varustehuoneeseen. Tuhahdin. Huomenna minä näyttäisin! Ei tarvitsisi kuin voittaa molemmat luokat ja voittaisin tuon! Sitten saisin tietää kaiken! Onneksi en ollut yhtään voitonhaluinen… Yhtäkkiä minut kaapattiin kiinni takaapäin ja sievoisen kiljauksen jälkeen käänsin katseeni Juusoon. Kasvoilleni nousi hymy. Juuso painoi pikaisen suukon huulilleni. ”Odotan innolla hierontaasi”, mies kuiskasi korvaani. ”Minä sen jälkeisiä hoitoja”, vastasin ja Juuso nauroi. Ennen kuin pääsimme sänkyihin nukkumaan – tai tekemään jotain muuta – autoimme Milaa ruokkimaan iltakaurat hevosille. Juuso ja Jesse suuntasivat pihattoon, minä ruokin yksityiset ja Mila sitten tuntarit. Oli kyllä pakko myöntää, että oloni oli hieman raukea, kun pääsin talolle. Suihku maistuisi nyt enemmän kuin mielellään. Juuso tunkeutui kanssani samaan suihkuun, jonka jälkeen suuntasimme yläkertaan. Mila oli painunut suoraan nukkumaan ja kuorsauksen perusteella nukahtanut aivan saman tien. ”No, niin alapa hieroa”, Juuso totesi, kun retkahti makuulle sängylleni. Olimme napanneet myös Launon ja Iineksen tarhoistaan, joten koirat makasivat sängyllä. Pian ne saisivat häädön. Kapusin sängylle ja istahdin sitten Juuson päälle. Liikuttelin käsiäni oudosti hänen paljasta selkäänsä pitkin. En minä mikään hieroja ollut. “Tuota Juuso”, aloitin hieman epäröiden. Mies mumisi jotain. Purin hieman huultani, koska en tiennyt miten asiani muotoilisin. “Vaikka siitä on kuukausi, kun tapasimme ensimmäisen kerran…” “Ja?” “Meillä on ollut todella hauskaa, mutta…” Juuso hieman kääntyi minun suuntaani ja katsoi minua epäilevästi. “Mitä yrität sanoa?” “No, sitä, että en tiedä haluanko enää pelkkää hauskanpitoa”, sanoin. “Tiedän kyllä, että olet tuollainen huoleton yliopistopoika, mutta… minulle on tullut enemmän tunteita sinua kohtaan kuin, mitä tämän hetkinen tilanteemme sallii. Tarkoitan siis, että näemme melkein päivittäin ja olethan sinä ihan komea-” “Ihan komea?” Juuso virnisti. “Juuso”, nurisin. “Ota nyt edes tämä asia kerrankin vakavasti”, pyysin. “No, jos totta puhutaan, niin…” hän aloitti ja jäi miettimään sanojani. Aloin jo epäillä, että ehkä Juusolla ei olisi samanlaisia tunteita minua kohtaan. “Minua ei ole tänne tuloni jälkeen kiinnostanut kukaan muu kuin sinä.” Se sai minut hymyilemään kuin mikäkin teinityttö. Siirsin hiukset korvan taakse ja purin virnuillen huultani. “Eli voin päivittää Facebookiin olevani vaikeasti selitettävässä parisuhteessa?” kysyin ja Juuso naurahti. “Voit”, Juuso sanoi. Hän kaappasi minusta kiinni vyötäröltä kaataen minut vierelleen, jonka jälkeen hän tuli ylleni ja painoi huulensa omilleni.
10.5. Hahhaa! Voitin kerrankin ja pääsin käymään ensimmäisenä suihkussa. Muut jäivät valittamaan oven taakse. Hehehehee! Käytyäni suihkussa, jätin muut tappelemaan suihkusta ja kävin viskaamassa päälleni farkut sekä t-paidan. Vielä ei kannattais kisavarusteita kiskoa niskaan. Juuso nukkui yhä sängyssäni, enkä raaskinut häntä vielä herättää. Hah ja paskat! Loikkasin hienosti sängylle Juuson päälle ja kutsuin Iineksen apuun - Launo oli jo karannut johonkin. Juuso murahteli jotain unissaan. “Herätyyyys!” huusin naureskellen ja pompin. “Innaaa”, Juuso nurisi. “Sinä pompit siihen malliin, että sinua haluttaa.” Tuhahdin hymyillen. “Kuules nyt hanipuppeli nouses ylös. Kello on jo yhdeksän.” “Vasta?” mies kysyi. “JO!” sanoin. “Mutta menen lahjomaan hieman Milaa, joten koitapa nousta ylös.” Pikaisen suukon poskelle antamisen jälkeen palasin alakertaan. Kävin nappaamassa Milan lempimukiin kahvia ja suuntasin sitten naisen huonetta kohti - nainen, kun nukkui yhä. “Armon tuomari, tässä teille aamukahvit vuoteeseen”, ilmoitin ovelta ennen kuin pujahdin sisään. “Haistan lahjontaa”, Mila haukotteli, kun kömpi - hiukset aivan pystyssä - pystyyn. Nyrpistin itse nenääni. Huoneessa haisi pieru. “Haistan pierun”, totesin. “Se oli Wienna…” “Justiinsa joo, syytä vaan muita. Viattomia luontokappaleita”, sanoin ja polvistuin sitten lässyttämään juuri kyseiselle luontokappaleelle. “Eiks sun pitäis olla laittamassa Ullaa jo valmiiksi?” Mila kysyi ja vilkaistuani kelloa, nainen oli aivan oikeassa. “Voi perse”, älähdin. “Ole hyvä kahvista, muista tämä kun tuomaroit kisoja! Mun on pakko voittaa Jesse!” huikkasin naiselle samalla, kun kiireesti suuntasin jo talleja kohti. Näköjään Juusokin oli saanut itsensä ylös sängystä ja vaatteet päälle. Juuso harjaili jo Maraa karsinassaan. Haettuani itse Ullan harjat, pujahdin karsinaan ja aloitin puunauksen. Tamma oli onneksi nopeasti puhdas, koska oli kisojen takia päässyt olemaan hieman mökkihöperönä. Harjattuani hopeanmustan suokin, letitin sen harjan yhdelle suurelle letille, joka myötäili harjan juurta. Petra ja Julia aloittivat jälleen ekassa ryhmässä, joten he suuntasivat kentälle pian. Menimme myös seuraamaan heidän suoritustaan ja odottelemaan, miten he sijoittuisivat. Petra sijoittui kolmanneksi ja Julia viidenneksi. Toisen luokan suorittaessa ratojaan, pistimme hevosille varusteet ja talutimme ne pihalle. Ulla tuntui olevan tänään virkeä ja tepasteli paikallaan niin, että en melkein päässyt edes selkään. Saamari sentään. “Nyt loppu!” karjaisin viimein ja Ulla rauhoittui. Tosin vain siksi aikaa, että pääsin kapuamaan selkään. Ratsastimme tänään samassa järjestyksessä ja tällä kertaa pysyin jopa selässä. Ulla meni todella nätisti. “No, niin!” Helena kuulutti sijoituksia. “Neljänneksi tuli tänään Petra ja Hukkareissu.” Ilmeisesti orin jalka oli kuitenkin häirinnyt. “Kolmantena Jesse ja Daniela's Stjärnä!” Hahhahahaaa! Eli minä olin pisteillä! Vielä pitäisi rökittää Juuso.. Toiseksi tulivat Inna ja A.I. Pikkupakkanen!” Helena sanoi. Höh.. Juuso virnuili minulle voitostaan. “Hahah, voitin sinut”, Juuso sanoi, kun poistuimme kentältä. “Äläpä siinä naureskele. Vielä ei ole koko kisan tulokset selvillä!” sanoin. Syötyämme ja koottuamme esteradan sekä varustettuamme hevoset uudelleen, alkoi esteosuus. Tällä kertaa pidin Ullan hereillä ja voitonhimo silmissäni, kun ratsastin kouluheppaani ylitse esteiden. Ulla loikkasi hienosti kaikki esteet ja suoritimme radan puhtain paperein! Aikaa emme vielä tienneet, mutta toivottavasti se olisi hyvä! Kaikkien suoritettua rata, jäimme odottamaan tuloksia. Helena alkoi luetella sijoituksia huonoimmasta parhaimpaan ja hieman naureskelin Juusolle, joka jäi tällä kertaa kymmenenneksi. Itse odotin koko ajan omaa nimeäni ja sydämeni alkoi hieman pamppailla, kun Helena pääsi kolmanteen. “Kolmas on Tessa ja P.O. Vikarasti! Tessa saa viisi pistettä. Toiseksi tuli Julia ja Glittrande Kryptonit SWE ja he saavat kahdeksan pistettä!” Haaaaa! JESSS! Olinkohan päässyt Jessestä ohitse? “Eli voiton vei Inna ja A.I. Pikkupakkanen!” Wuhuuuu! Kunniakierroksen jälkeen Mila ja Helena laskeskelivat vielä kaikkien yhteispisteet. “Tallimestaruuden vei tänään Tessa!” Mila julisti pian ja kaikki taputtivat hänelle. “Tessa keräsi 21 pistettä. Hieno suoritus!” Mila ojensi voittajalle 100 virtuaalieuron lahjakortin Equrestian PROhon ja kunniakirjan. “Jaetulle toiselle sijalle tänään ylsivät 18 pisteellä Inna ja”, HAH MINÄ VOITIN VEDON!! “Jesse!” Mila julisti. Vittu! Kun minä ja Jesse menin palkintojen jakoon ja seisoimme rinnakkain, kurotin miestä kohti. “Tarkoittaako tämä nyt sitä, että kompromissina sinä kerrot kaiken, jonka jälkeen lopetan utelemisen?” kysyin, mutta Jesse naurahti. “Mitään kerrottavaa ei Innaseni ole”, Jesse naureskeli. Saimme Jessen kanssa 50 virtuaalieuron lahjakortit. “Tessan voitosta huolimatta, yksityiset veivät voiton pistein 84 vastaan 54. Onneksi olkoon heille!” Mila kertoi. “Kakkua, kahvia ja teetä tarjolla taukohuoneessa kaikille osallistuneille”, Mila vielä ilmoitti kovaan ääneen ja ihmiset alkoivat valua kohti tallia. Juuso ratsasti Maran rinnalleni. “Onneksi olkoon”, hän sanoi. “Kiitoksia. Odotan innolla, mitä vetomme häviäjä minulle mahtaa tarjota”, nauroin ja pysäytin sitten Ullan. Juusokin pysäytti Maran ja kurotin sitten ratsailla kohti miestä, joka oli hieman korkeammalla kuin minä. Painoimme huulemme ratsailla toisiaan vasten. “Inna ja Juuso!” Mila karjaisi. “Ei tuollaista kaikkien nähden! Nyt alas sieltä selästä, hepat kuntoon ja kakkuilemaan!” “Kyllä äiti!” huikkasin Milalle. Syötyämme kakut ja juotuamme kahvit, suuntasimme talolle. Minun ja Juuson suunta nousi portaat yläkertaan ja huoneesee vaihtamaan vaatteita. Vaatteiden vaihtomme hieman venähti - aivan kuten Julian ja Petrankin - mutta kun viimein olimme hieman rennommissa vaatteissa suuntasimme alakertaan. Sarikin näytti ilmestyneen paikalle ja yritin maanitella naista mukaan baarireissulle, jonne olimme suunnitelleet lähtevämme. Sari sepitti jotain serkun lapsensa ristijäisistä, mutta Juuson ehdotuksesta suostui toiseksi kuskiksi Petran lisäksi. Ennen draamalliseen baarikokemukseen lähtöämme, kävimme kaikki saunassa ja rupattelimme hevonpaskaa. THE END
|
|
|
Post by Inna on May 13, 2014 16:10:46 GMT 2
En voinut kuin virnuilla tyytyväisenä aina, kun kävelin Milan tai Jessen ohi. Kaksikko oli viimein jäänyt kiinni itse teossa eilen, kun olin palannut talolle. Ja siitähän he saisivat tasan tarkkaan kuulla ja kauan. Suljin huokaisten läppärin kannen ja jätin koneen sängylle. Olin juuri saanut kouluhommat valmiiksi tältä osalta - eli kaikki oli ihan kesken - joten olisi aika lähteä moikkaamaan Ullaa. Iines ja Launo heräsivät myös, kun kapusin ylös sängyltä ja suuntasin alakertaan. Mila tuli juuri vessasta ja ennen kuin kerkesin sanomaan mitään, nainen luikahti huoneeseensa piiloon. Hiljaa naurahtaen katosin ovesta pihalle pilviseen säähän. Ulla tarhaili tuttuun tapaan Villan kanssa ja kaverukset rapsuttelivat jälleen toisiaan. Oli kamalan ikävää mennä keskeyttämään ne, mutta sille ei nyt vain mitään mahtanut. Annoin Villalle salaa porkkananpalasen ennen kuin nappasin Ullan narunpäähän. Talutin energisen tamman talliin, jossa Eljas näytti parasta aikaa varustavan Maraa. “Eikös sulla oo iltavuoro?” kysyin mieheltä. “Tunnin päästä alkaa, joten kerkeän nopsaan käymään”, Eljas sanoi. “Menemme maneesiin.” “Aaa, okei”, sanoin. “Ajattelin tänään pysytellä itse maan tasalla”, kerroin. Kävin hakemassa Ullan harjat ja Eljas oli kadonnut Maran kanssa ilmeisesti kohti maneesia. Laskin harjapakin Ullan karsinan edustalle ja nappasin sieltä pölärin. Ulla työnsi turpaansa taskuihini ja kaivoin sieltä tammalle porkkanan palan. Aloitin harjauksen ja Ulla seisoskeli kiltisti paikallaan koko ajan. Vaikka tamma muuten oli kamalan säikky, niin harjatessa se oli todella kiltti. Putsasin vielä kaviot, jonka jälkeen suuntasin takaisin varustehuoneeseen. Nappasin Ullan juoksutusvyön ja suitset sekä suojat matkaani ja menin sitten tamman karsinalle. Raotin ovea, niin että pääsin sinne itse ja heitin sitten vyön tamman selkään. Kiinnitin sen sopivalle tiukkuudelle – kentällä saisi vielä hieman kiristää – ja pujotin sitten suitset tamman päähän. Irrotin kuitenkin suitset pois ja kiinnitin niihin sivuohjat – tosin niitä kiinnittänyt vielä vyöhön. Suojien jälkeen Ulla oli valmis, joten kävin hakemassa vielä hehtaariraipan ja liinan matkaan mukaan. Ulla katsoi raippaa kauhuissaan, kun pujotin liinan tamma suitsiin. Taputin tammaa kaulalle, kun suuntasin sen kanssa kohti pihamaata. Huomasin juuri, että helppo C-B ryhmä lopetti parahiksi kentällä, joten voisimme mennä sinne jo heti. Kun kaikki tuntilaiset olivat taluttaneet heppansa pois kentältä, menin valloittamaan sieltä toisen päädyn. Kiinnitin sivuohjat vyöhön ja tietysti Ullan oli pakko ottaa se käskynä peruuttaa. Ulla aloitti pakonomaisen pakittamisen kohti kentän aitaa. ”Eteenpäin!” komensin ja ennen kuin tamma kerkesi peruuttamaan aidasta, otin raipan esiin ja sain parahiksi koskettamaan sillä neidin peräpäätä. Ulla lähti reippaasti ravissa eteenpäin ja sain hidastaa sen käyntiin. ”Käyttäydyt aivan kuin et koskaan olisi ollut liinanpäässä”, mutisin tammalle, joka lähinnä pureskeli kuolaimiaan ja heitteli päätään. Maiskutin tamman raviin, joka muistutti aluksi lähinnä nelistämisen ja oudon sönköttämisen muodolta. Viuhautin raippaa tamman takajalkojen vierellä ja tulihan se ravi sieltä kunnolla! Parin kierroksen jälkeen Ulla ravasi jo kauniisti ja edelliset juoksutuskerrat näyttivät viimein palanneen mieleen. Hetken ravattua vasempaan suuntaan, pyysin tammaa raipan avulla nostamaan laukan ja sehän nousi. Ulla lähti pinkomaan sellaista pukkilaukkaa liinanpäässä, että sain hetken tammaa muistuttaa asiasta. Kun tamma viimein lopetti pukittamisen, se laukkasi reippaasti eteenpäin. Kun laukkakin näytti vasempaan suuntaan hyvältä, vaihdoin tamman suuntaa. Ullasta huomasi heti, kuinka oikea kierros oli sille vaikeampi. Tamma oli koko ajan asettunut enemmän ulospäin ja sain hieman pidemmän ajan juoksuttaa sitä, että se viimein taipui myös hieman sisään. Laukkojen jälkeen tähän suuntaan, hidastin tamman käyntiin ja keräten liinaa kätösiini, menin puuskuttavan tamman luokse. Taputin sitä kaulalle ja annoin palkkioksi vielä porkkananpalan. ”Hyvinhän se lopulta meni”, sanoin tammalle samalla, kun rapsuttelin sitä harjan tyvestä. ”Mennään sitten kävelemään hieman maastoon.” Kävin hakemassa Launon ja Iineksen koiratarhasta mukaan, ja lähdimme sitten metsää kohti. Ulla käveli hieman perässäni rauhallisesti, eikä välittänyt ympäriinsä juoksevista koirista. Teimme vain hyvin lyhyen lenkin ennen kuin palasimme takaisin tallille. Mara kökötti jo karsinassaan, kun palautin Ullan karsinaansa. Olin heivannut koirat jälleen tarhaan hetki sitten. Riisuin Ullan varusteista ja palautin ne paikoilleen. Häärätessäni satulahuoneessa, heivasin Ullan huovat pesuun ja kävin hakemassa ämpärillisen vettä. Laitoin Ullan koulusatulan telineeseen ja hain satulasaippuan. Putsasin ensin koulusatulan nopsalla tahdilla ja saman tein estesatulalle sekä suitsille. Ne eivät onneksi olleet kamalan likaiset, koska olin ne viime viikolla pessyt kisoja varten. Pakattuani pessyt suitset ja pistettyäni ne takaisin paikalleen, lähdin talolle. ”Hei, Jesse”, virnuilin, kun menin keittiöön. Jesse istui pöydän ääressä ruokalautanen edessään. ”Terve, Inna”, mies vastasi minulle tyynesti. ”Kuinka menee?” kysyin, kun otin kupillisen kahvia ja istahdin pöydän ääreen. ”Hyvin. Oliko sinulla jotain järkevää asiaa?” hän kysyi, kun huomasi virnuilevan katseeni. ”Eiiiii”, vastasin ja nousin ylös. ”Muuta kuin, että olin oikeassa!” Kipitin yläkertaan huoneeseeni ja avasin tietokoneeni.
|
|
|
Post by Inna on May 17, 2014 19:11:04 GMT 2
|
|
|
Post by Mila on May 20, 2014 19:22:29 GMT 2
|
|
|
Post by Inna on May 27, 2014 18:48:39 GMT 2
28.-29.5.2014
Istuskelin luokan pulpetin päällä ja heiluttelin jalkoja. Opettaja pölisi jotain turhaa luokan edessä. Kukaan ei edes kuunnellut hänen pulinoitaan. Katseeni harhaili lähinnä kelloon, joka piti kamalaa ääntä oven yläpuolella. Käytävän radiosta soi parasta aikaa Maaritin Jäätelökesä, joka sai odotukseni vain nousemaan. Pian alkaisi kesäloma ja kaksi kuukautta lomaa! Tai eihän se mitään lomaa ollut, kun oli kilpailevia hevosia kisattavana. “Voisi päästää jo”, kaverini kuiskasi minulle viereiseltä pulpetilta, jossa hän istui. “Eläpä. Roopekin jo nukkuu”, sanoin viitaten takapenkillä istuvaa poikaa, joka kuorsasi kuuluvasti. Viimein opettaja alkoi luetella meitä aakkosjärjestyksessä. Typerän sukunimeni mukaisesti olin listan häntäpäässä. Kun opettaja viimein sanoi nimeni, pomppasin alas pulpetilta ja kävin nappaamassa väliaikaisentodistukseni tämän kourasta. Toivottelin opettajalle hyvät kesät ennen kuin karkasin paikalta. Hyppäsin uskollisen autoni kyytiin, käynnistin sen suuntasin sitten keskustan torille. Juuso seisoskeli siellä aurinkolasit päässä ja vaaleansininen t-paita yllään. Mies hymyili minulle, kun pääsin hänen luokseen. Pikaisen pusun jälkeen suuntasimme jäätelökioskille. Tilasin itselleni mangojäätelön ja Juuso otti lakritsin. Juuson maksettua, kuten hän oli viikolla aikaisemmin luvannut, istahdimme aurinkoon herkuttelemaan. Kaivoin laukkuni uumenista aurinkolasini ja sujautin ne päähän. ”Suunnitelmia illalle?” Juuso kysyi, mutta pudistin päätäni. ”Ei ainakaan vielä. Ehkä rauhallinen koti-ilta”, sanoin. ”Olet tervetullut”, lisäsin vielä. ”Voi kiitos. Silloin siitä tuskin tulee rauhallinen”, Juuso sanoi ja naurahdin. Syötyämme jäätelöt vilkaisin kelloa. Juuri sopivaan aikaan! Olin luvannut odottaa Petraa kaupungilla, kunnes hänen koulunsa loppuisi. Raukka (ilkeää naurua) pääsisi lomille vasta sunnuntaina. ”Oletko autolla vai kävellen?” kysyin Juusolta, kun nousin ylös. ”Kävellen.” ”Tuletko heti mukaan?” Juuso myöntyi ja pian me istuimme autossani ja ajoimme kohti Petran koulua. Petra seisoskeli jo parkkipaikoilla, joten pysäytin auton aivan hänen eteensä. Petra avasi takaoven ja heitti reppunsa ensin sisään, ennen kuin hyppäsi itse kyytiin. Lähdin liikkeelle ennen kuin nainen sai edes ovea kunnolla kiinni. ”Tsiisus, Inna, ei meillä ole kiire mihinkään”, Petra sanoi. Ehkä meillä oli? ”Oliko hauska koulupäivä?” kysyin Petralta. ”Todella”, nainen mutisi ja alkoi sitten selittää jotain opettajasta, joka antoi vielä kamalan esseen kirjoittamisen tehtäväksi ennen kuin kesäloma alkaisi. Naisella olisi onneksi koko päivä aikaa sellainen väsätä kokoon. Puolen tunnin ajamisen jälkeen saavuimme Vaahterapolulle. Hepat tarhailivat tarhoissaan ja ne rouskuttelivat parasta aikaa päiväheiniään. Parkkeerasin autoni jo vakiopaikaksi tulleelle paikalle ja poistuimme sitten autosta. Suuntasimme kaikki talolle, jossa Petra meni yläkertaan valitellen esseen kirjoittamista. Me suuntasimme Juuson kanssa keittiöön, jossa pistin hieman kahvia tippumaan. Nojailin työtasoon, kun odottelin elämäneliksiirini tippuvan. Juuso nojaili keittiön oven karmiin ja katsoi minua se tietty katse silmissään. Virnistin miehelle. ”Mitäs katselet?” kysyin. Mitään sanomatta Juuso asteli luokseni ja laski kätensä kummallekin puolelleni kahliten minut siihen paikkaan. Mies nojautui minua kohti ja katsoin hänen sinisiin silmiin. Juuson hieman turhan pitkiksi kasvaneet hiukset valahtivat tämän silmille. Pian Juuso kurottautui painamaan huulensa omilleni ja perhoset lepattelivat vatsassani. Kolmisen viikkoa sitten olimme päättäneet muuttaa vapaamman suhteemme seurusteluksi ja sen koko talo sekä tallinporukka oli saanut huomata. Me emme vain yksinkertaisesti voineet kauaa pitää näppejämme toisistamme erossa ja siksi Mila sai koko ajan olla valittamassa meille painajaisten aiheuttamisesta pienille lapsille. ”Kröhm”, joku rykäisi ja irtaannuimme. Julia seisoskeli keittiön ovella. ”Onko Petra yläkerrassa?” hän kysyi ja nyökkäsin naama varmasti punaisena. Julia lähti yläkertaan ja pian kuului oven pamautus yläkerrasta. ”Kahvia?” kysyin Juusolta, joka nyökkäsi. Vielä nopean suukon jälkeen käännyin kaappeja kohti ja nappasin sitten sieltä kaksi muumimukia. Täytin kupit kahvilla ja toiseen pistin vain hieman maitoa. Ojensin mustan kahvin Juusolle ja ehdotin sitten pihalle siirtymistä. Juuso suostui. Istahdimme terassin rappusille ja hörpiskelimme kahvia. Katselin kuinka Lispe, Veera ja Kape juuri suuntasivat tarhoja kohti. Tänään oli keskiviikko, joten hevosilla ei ollut tunteja. Näinä päivinä hoitajatkin usein raahautuivat tallille. Hörpiskelin kahviani ja naureskelin hieman, kun Lispe yritti saada Huhua kiinni. Poni taisi olla hieman vekkulilla tuulella. ”Hei, laiskimukset! Jos ei ole mitään tekemistä-” Mila tuli yhtäkkiä luoksemme. ”Itse asiassa, meillä on tekemistä”, sanoin, vaikka en kyllä tiennyt mitä. Mila kohotti kulmaansa ja hymyilin enkelimäisesti. ”Postin voisitte hakea”, Mila sanoi ja osoitti minua kuin syyttäjä syytöntä. ”Okei, äiti”, sanoin ja kampesin itseni ylös. Juuso seurasi minua perässä, kun menin koiratarhalle. Nappasin Iineksen ja Launon mukaan ja lähdimme sitten kohti postilaatikkoa. Postilaatikko sijaitsi risteyksessä, jossa oli rivissä muidenkin postilaatikoita. Nappasin laatikosta nipun posteja ja aloin selata niitä. Yyh, laskuja minulle, ne voisi heittää pois saman tien. Juuso heitteli paluumatkan ajan keppiä koirille, jotka juoksivat aina kilpaa ja jahtasivat sitten toisiaan hetken aikaa. Kerran ne meinasivat jäädä auton allekin… mokomat toopet. Päästyämme takaisin talolle, menimme sisälle. Heitin muiden postit keittiönpöydälle ja kapusin sitten yläkertaan Juuso yhä kintereilläni. Pujahdin huoneeseeni ja ennen kuin edes kerkesin mitään sanomaan, Juuso kaappasi minut takaapäin ja heitti minut sängylle. Nauroin kippuralla, kun Juuso tuli päälleni. Ennen kuin hän kerkesi suutelemaan minua, tiellä oli kaksi karvaista koiraa. Naureskellen komensin koirat lattialle. Juuso mutisi jotain kirotuista piskeistä ja painoi sitten viimein huulensa omilleni. *** Olimme käyneet auttamassa Saria iltatallissa, jonka jälkeen istahdimme olohuoneeseen katsomaan jälleen leffaa Hobitti, Smaugin autioittama maa koiralaumamme kera. Jesse retkotti vakionojatuolillaan jalat reunan ylitse ja Naya oli kehräämässä miehen vatsan päällä. Julia ja Petra kuhertelivat sohvalla normaaliin tyyliin ja Mila istui lattialla Jessen edessä. Hahaha, tyypit olivat viimein jääneet kiinni ja nautin voitostani! Olimme Juuson kanssa valloittaneet toisen nojatuolin ja nostaneet jalkasydeemin ylös, jonka päällä itse istuin. Juuson jalat retkottivat molemmilla puolillani ja mies yritti hieroa minua. Päästelin aina välillä auh äännähdyksiä, kun Juuso iski kyntensä alaselkääni. Kun leffa viimein esitteli lopputekstejään, emme enää tienneet mitä tekisimme. Olimme kaikki tarpeeksi virkeitä valvomaan. Julia ehdotti, että lähtisimme baarikierrokselle, mutta Petra muistutteli huomisesta koulupäivästään. Samassa sain loistavan idean! ”Lähdetään yömaastoon?” ehdotin innoissani ja sain aluksi kamalan epäluuloisia katseita. ”Yömaastoon?” Mila kysyi ihmeissään. ”No, yöllä ja maastoon ja pienet orgiat puskassa”, sanoin nauraen. Sain hetken aikaa suostutella ihmiset mukaan suunnitelmaan. Mutta pian he jo suostuivat ja menimme vaihtamaan vaatteita. Sovimme Julian kanssa pukevamme jumpsuitit päälle, vaikka samalla totesimme, että niissä olisi vaikea tehdä asioita. Kävimme vaihtamassa vaatteita yläkerrassa. Juuso veti ylleen ihan perusratsihousut, vaikka kuinka yritin saada häntä pukemaan jotain aivan muuta. Itse kiskoin topin ja legginsien päälle vihreän jumpsuitin. Pian me kokoonnuimme tallilla. Petra oli kiskonut ylleen villapuseron ja yöhousut, Julialla pinkki jumpsuit, Milalla oli huppari ja yöhousut, pojat ilmeisesti olivat porukkamme tylsimyksiä, koska heillä oli ratsihousut. “Mitä sinulla tuolla on?” Petra kysyi repustani ja virnuilin vain. “It will be surprise!” Mila lähti hakemaan tuntaripuolelta Meridaa ja toisi tämän yksäripuolelle, ettemme häiritsisi molempia puolia kamalasti. Napsautimme käytävälle valot ja karsinoiden asukkaat heräsivät yksitellen. Pahoittelimme hevosille nopeaa herätystä, kun kävelimme käytävää pitkin varustehuoneeseen. Nappasimme jokainen heppojemme harjat mukaan ja suuntasimme takaisin tallin puolelle. Mila talutti juuri Meridan talliin ja köytti tämän käytäväpaikalle. Ulla loikoili jo karsinassaan ja sain hetken suostutella neitiä nousemaan. “Anteeksi herätys”, sanoin tammalle, joka kömpi ylös. “Mutta nyt lähdetään retkeilemään!” Harjailin purut pois Ullan karvapeitteeltä ja tamma näytti nukahtavan pystyyn. Letitin myös huvikseni Ullalle letin ja puhdistin vielä kaviot. Mila ja Juuso varustivat jo heppojaan, kun me muut vasta saimme hevoset harjattua ja menimme hakemaan heposille varusteet. Heivasin estesatulan Ullan selkään ja kävin sitten pujottamassa suitset tamman päähän, kun olin ensin kiinnittänyt martingaalin niihin kiinni. Pian Ullalla oli myös suojat jaloissa ja olin tamman kanssa valmiita lähtöön. Olin näköjään viimeisenä valmiina, joten heti, kun Ullalla oli kamppeet niskassa, suuntasimme pihalle. Kiristelimme hevosten vyöt ennen kuin kapusimme selkään. Pidensin jalustimia selässä pari reikää ja kiristin vielä vyön. “Missä järjestyksessä mennään?” Mila kysyi. “Minä voin kyllä johtaa joukkoa.” Päädyimme hetken kuluttua sellaiseen järjestykseen, että Mila oli ensimmäinen Meridan kanssa, sitten tulivat Jesse ja Daniela, Juuso ja Mara, minä ja Ulla, Julia ja Kiara sekä Petra ja Hukkis. Lähdimme pimeässä kohti metsää ja Mila iski kypäräänsä taskulampun. Käpsyttelimme kaikessa hiljaisuudessa… no, ei. Juttelimme kaikesta niin kovaan ääneen, että varmasti kaikki kuulisivat sen aina Amerikassa asti. “Otetaanko ravia hiukan!” Mila huuteli etummaisena ja ennen kuin edes suostuimme, nainen nosti jo ravin. Ulla tuntui yllättävän rauhalliselta, vaikka oltiin pimeällä liikkeellä. Se lähti reippaasti raviin ja pian me jo olimme aivan kiinni Maran persuuksissa. Yritin pidätellä tammaa. “Yritättekö lähennellä?” Juuso naurahti, kun vilkaisi taakse. “Pakko, kun on noin herkullinen peppu edessä”, sanoin. “Ja tarkoitin Maraa.” Ravasimme hetken aikaa ja pian tuli sopiva paikka myös laukkaamiselle, joten Mila nosti Meridalla laukan ja muut seurasivat perässä. Ulla heitti pukin heti laukkannoston jälkeen, mutta pysyi sentään ruodissa. Pian me hiljensimme raviin ja siitä takaisin käyntiin. “Mihin me mennään?” Jesse kyseli edestä päin. “Uittopaikalle!” hihkaisin heti. Suuntasimme siis uittopaikalle. Otimme matkalla hieman ravia ja pian me saavuimme määränpäähän. Pysäytimme hevoset ja itse laskeuduin selästä. “Kuka uskaltaa tulla uimaan?” kysyin ja sidoin Ullan puuhun. “Vesihän on jäätävää?” Petra ähkäisi. “Mitä sitten?” kysyin ja aloin riisua jumpsuitia. Pian seisoskelin jo alusvaatteisillani ja odotin, että joku muu liittyisi seuraani. Hetken kovisteltuani ja uhkailtuani sain kaikki muutkin mukaan. Kun hevoset olivat kunnolla sidottu puihin, lähdimme kohti rantaa. Juoksin ensimmäisenä järveen ja henkäisin, kun kylmä vesi ympäröi minut. Siitä huolimatta jatkoin juoksemista ja vähän matkan päästä sukelsin veteen. Pääsin pintaan ja pian upposin sinne yllättäen takaisin. En kerinnyt edes kissaa sanomaan tai vetämään kunnolla happea keuhkoihin. Onneksi emme olleet kauaa pinnan alla ja Juuso nosti meidät naureskellen pintaan. Roiskaisin miestä päin vettä. Huomasin, että Mila juoksi ensimmäisenä pois järvestä ja hänen perässään meni Petra. Vain hetken kuluttua hypimme kaikki naureskellen ja vedimme vaatteita niskaan. “En tee tuota enää koskaan!” joku valitteli. “Ainakin voi sanoa kastaneensa talviturkin”, Jesse naureskeli. “Kylmääää”, Mila valitteli. Kaivoin repustani pari termaria ja mukit. “Siksi otin kahvia ja teetä mukaan!” naureskelin. “Häh? Mikset olutta?” Julia kysyi. “Itse asiassa…” mutisin ja kaivoin muutaman pullon olutta repusta. Kaikki repesivät nauruun. “Inna se vain ajattelee alkoholia.” Juopoteltuamme lämpimät ja hieman kylmemmät juomat, suuntasimme takaisin ratsaille. “Palataanko tallille vai jatketaanko vielä?” Petra kysyi. “Mitä jos kävellään hetki kahluuttaen tuohon suuntaan?” Julia ehdotti. “Eikös sitä kautta pääse nopsaan takaisin?” Kaikkien myönnyttyä suuntasimme hevosien kanssa rantaan. Ulla meni innokkaasti veteen polviin asti - se oli kyllä aina tykännyt uittamisesta, vaikka ei tykkää suihkuista. Hukkis oli ainoa poppoosta, joka ei suostunut tulemaan veteen, joten Petra käveli sen kanssa rantaa pitkin. Kävelimme sekavassa joukossa, osa hieman syvemmällä ja osa rannan kupeessa. Kun pääsimme rantaa pitkin polulle, jota pitkin pääsisimme hieman suuremmalle, tulimme pois vedestä ja lähdimme sitä pitkin. Päätimme, että kävelisimme ihan rennosti, joten emme enää kävelleet jonossa, vaan sekaisesti rinnatusten. Annoin Ullalle jopa pidempää ohjaa, koska se oli niin rauhallinen ja taputtelin sitä kaulalle. ”Huomenna voisi leipoa jotain hyvää”, sanoin. ”Ehkäpä muffinseja tai juustokakkua tai..” ”Inna, hiljaa”, Mila ähkäisi. ”Aivan, kun sinulle herkuksi riittää vain Jesse.” ”No, sinulle ei taida pelkkä Juuso riittää”, Petra totesi. ”Pitäisikö minun tietää jotain?” Juuso kysyi minulta. ”Vaihtaisit sinut Maraan milloin vain”, sanoin miehelle, joka hymyili. ”Huomenna kutsuvat työt”, Jesse tokaisi. ”Ja koulu”, Petra lisäsi. ”Kesäloma”, huokaisimme Julian kanssa samaan aikaan ja meille näytettiin usealtakin taholta kansainvälistä käsimerkkiä. Matkamme tallille kesti kävellen puoli tuntia. Tallin pihassa laskeuduimme alas selästä ja palautimme hevoset takaisin yöunilleen. Heitimme matkassa olleille hevosille hieman ylimääräistä heinää karsinoihin, jota ne aloittavat mutustelemaan tyytyväisinä. Palautettuamme hevosten varusteet paikoilleen, suuntasimme talolle. Mila ja Jesse katosivat omiin huoneisiinsa sanottuaan ensin hyvät yöt. ”Ei teidän enää tarvitse piilotella suhdettanne!” huikkasin heille, kun kapusimme yläkertaan. ”Turpa kiinni, Inna! Huomenna on töitä, joten mene nukkumaan, älkääkä vinguttako sängyn jousia!” Jesse huusi huoneestaan ja nauroin. ”Hyvää yötä, Jesse!” Kipitimme omilta tahoiltamme yläkertaan ja Iines sekä Launo nukkuivat jo sängyssä. Ne heräsivät kuulleessaan meidät ja heiluttivat iloisesti häntiään. Tervehdin niitä iloisesti leperrellen, pusutellen ja rapsutellen. ”No, niin nainen!” Juuso naurahti. ”Kaipaan huomiota”, hän sanoi ja käännähdin. ”Ai, että huomiota kaipaat?” kysyin. Menin miehen eteen ja aloin rapsuttaa korvan takaa. ”Kuka on hyvä poika? Kuka? Häh? Kuka on hyvä poika?” lepertelin ja Juuso naurahti ennen kuin kaappasi minusta kiinni ja kaatoi minut sängylle. Kiljahdin naurahtaen. Juuson sormet vetivät kostean jumpsuitin vetoketjun auki ja Juuso painoi huulensa ensin huulilleni, josta ne pikkuhiljaa siirtyivät kaulalle ja siitä alaspäin paikkaan, jota lapset eivät edes tiedä omistavansa. *** Mila nauroi minulle sohvalta, kun olimme Juuson kanssa viimein raahautuneet alakertaan. Näytin naiselle keskisormea, vedin vilttiä tiukemmin ympärilleni ja painauduin lähemmäksi Juusoa. ”Joten sinä olet ainoa, joka tuli kipeäksi yöuintimme takia”, Mila nauroi. ”Ääh, turpa kiinni Mila”, mutisin ja päätäni särki ihan perkeleesti. Olin kiskonut naamaani äsken purkillisen särkylääkettä ja imeskelin parasta aikaa Strepsilsejä. ”Tämä tuntuu aika hyvältä sen jälkeen, kun pakotit meidät kaikki kastamaan talviturkkinsa”, Mila vain jatkoi nauruaan. ”En minä pakottanut. Tulitte ihan omaa tahtoanne”, mutisin ja aloin yskiä niin, että tuntui ihan kuolemalta. Juuso ojensi minulle mukin lattialta sohvan vierestä, jossa oli kuumaa vettä ja hunajaa. Hörppäsin siitä polttaen samalla kieleni. ”Au, perkele”, manasin. ”Milloin otetaan uusiksi?” Julia kysäisi hymyillen. ”Ei koskaan”, mutisin.
|
|
|
Post by Inna on Jun 4, 2014 9:56:21 GMT 2
Raahasin puomeja keskelle kenttää, jonne Juuso kantoi tolppia. Olimme päättäneet hieman loikkia heposilla ja kun kesätunnit eivät vielä olleet tältä päivältä alkaneet, meillä olisi kunnolla myös aikaa. Selostin Juusolle visiotani siitä, miten esteet tulisi sijoittaa ja mies kantoi kiltisti tolpat paikoilleen. Pian kentällä oli yhteensä viisi estettä, jotka olimme mitanneet 60-70 cm korkuisiksi. “Hyvä”, sanoin ja olin jo nyt hikinen. Ulkona paistoi aurinko oli todella lämmin. Lähdimme sitten hakemaan hevosemme tarhoista. Ulla tutki tarhan pohjaa, kun kävin hakemassa sen sieltä ja talutin sitten talliin. Juuso tuli pian Maran kanssa ja haettuamme kaikki varusteet varustehuoneesta niin hevosille kuin itsellemme, menimme hevosten kanssa pihalle. Katsoimme paikan, jossa on ruohoa ja laskimme varusteet siihen. Nappasin Ullan harjan sen pakista ja aloin sukia sen karvaa. “Lähden muuten heinäkuussa Englantiin”, Juuso sanoi ja mutristin huuliani. “Kauanko olet siellä?” kysyin, kun houkuttelin Ullaa nostamaan kaviotaan. “Neljä viikkoa”, hän vastasi. “Se on kamalan kauan”, nurisin ja Juuso naurahti. “Äiti itseasiassa käski - tai oikeastaan vaati - minua pyytämään sinuakin käymään”, Juuso kertoi. “Lupasin kysyä sinulta.” Englanti. Olin aina halunnut Englantiin. “Missä sinä siellä asuitkaan?” “Oxfordin etelälaidalla”, Juuso kertoi ja nyökkäsin. “Minun pitää miettiä.” Jatkoimme hevosten kuntoon pistämistä ja pian ratsut olivat valmiina tositoimiin. Pistin vielä kypärän päähän ennen kuin kiristin Ullan satulavyön. Tammasta oli tullut kamalan rauhallinen kesäaikaan. Kai lämpöset kelit sekoittivat tamman pään. Laskettuani jalustimet alas, kapusin Ullan selkään. Juuso istui jo Maran satulassa ja suuntasimme sitten kentälle. Kello ei ollut vielä paljoakaan, joten emme näkisi toivottavasti hoitajia hoitsujensa kanssa. Keräsimme saman tien ohjat käsiin ja otimme aluksi hieman käynnissä verryttelyä, jonka jälkeen siirsimme raviin omaan tahtiin. Vääntelin Ullaa allani mahdollisimman paljon niin ravissa kuin laukassa. Tamma tuntui olevan laiskanpuoleinen, joten sain ahkeraan muistutella sitä takajaloista ja eteenpäin menemisestä. “Joko otetaan parit hypyt?” huikkasin Juusolle, kun siirsin vetreytyneen Ullan käyntiin. “Otetaan vain”, Juuso sanoi ja tuli luokseni. Teimme sotasuunnitelman niin, että ensin hyppäisimme yhden oksereista pari kertaa. Juuso sai hypätä Maran kanssa ensimmäisenä. Mara ei ollut mikää erityisen hyvä estehevonen, mutta ylitti okserin omalla tyylillään ja ellei Juuso olisi tammaa tukenut, se ei olisi esteitä ylittänyt. Juuson hypättyä, nostin Ullalla laukan ja sain mauskutella tamman esteen ylitse. “Kerrankin näin päin, että saa mauskutella”, naureskelin, kun hidastin tamman käyntiin. Juuso naurahti ja lähti toiselle kerralleen. Pikkuhiljaa hevoset hyppäsivät paremmin ja olimme ottaneet mukaan myös kahden esteen sarjan. Mara tiputteli sarjalla puomeja urakalla ja minähän niitä jatkuvasti kävin nostelemassa. Ullan kanssa ensimmäisellä kerralla tamma kielsi, mutta toisella kerralla esteet ylittyivät, joskin turhan läheltä molemmat. Hyppäsimme vielä kaikkia viittä estettä ratana ennen kuin hevoset puuskuttivat ja olivat hionneita. Taputtelin Ullaa kaulalle ja huikkasin Juusolle, että mentäisiin maastoon kävelemään. Kävelimme leveää tietä pitkin rinnatusten ja olin uskaltanut antaa Ullankin kävellä pitkillä ohjilla. Juttelimme kaikkea turhaa ja pian palasimme takaisin tallille. Riisuimme hevoset pihalla varusteista ja jätin Ullan hetkeksi Juuson hellään huomaan, kun kävin hakemassa ämpärin ja vettä. Pesin sillä Ullan nopsaan ja ihan tamman kiusaksi kaadoin koko ämpärin sisällön sen niskaan. No, eipä se tuntunut haittaavan tammaa pätkääkään. “Huoh… kunpa tämäkin neiti olisi tällainen aina”, mutisin. Juuso naureskeli, kun istui nurmella ja antoi Maran mutustella kaikessa rauhassa ruohoa. Hetken kuluttua veimme hevoset takaisin tarhoihinsa ja suuntasimme jälleen kenttää kohti. Raahasimme esteet paikoilleen ja nappasimme hevosten varusteet matkaan mukaan. Heitimme tavarat oikeille paikoilleen ja suuntasimme sitten taukohuoneeseen. Porukkaa oli alkanut pikkuhiljaa valua paikalle. Olihan keskiviikko ja osa hevosista lähtisi laitumelle pian. Onneksi olimme olleet ajoissa Juuson kanssa - kerrankin. Juuso sai tungettua ahterinsa sohvalle, jossa Lispe ja Veera istuivat. Muualla oli sen verran tungosta, että istahdin poikaystäväni syliin. Juuso kietoi kätensä rennosti ympärilleni. “Joko te kävitte ratsastamassa?” Lispe kysyi. “Hiki meinaan haisee aika voimakkaasti.” Potkaisin tyttöä sääreen. “Juuso se on sitten joka haisee”, sanoin. Juttelimme hetken aikaa taukohuoneessa olevien hoitajien kanssa, jotka pikkuhiljaa kiiruhtivat hakemaan ponejaan tarhoista. “Jos me kerran haisemme, niin ehkä meidän pitäisi mennä suihkuun”, totesin ajatukseni ääneen. No, sehän sai Juuson kinttuihin vauhtia, eikä asiasta sen enempää.
|
|
|
Post by Inna on Jun 9, 2014 14:16:35 GMT 2
“Vielä ei voi sanoa varmaksi, mutta sanoisin, että siellä on kaksoset”, eläinlääkäri sanoi minulle, kun tutki Ullaa. Ulla oli käynyt vierailemassa Kolibrin Vallun luona ja eläinlääkäri oli tullut tekemään tarkistuksia. Minulla kesti hetken aikaa sisäistää eläinlääkärin kertoma asia ja sitten suuni loksahti auki. “Kaksoset?” kysyin ihmeissäni. “Se on hyvin harvinaista ja olen kyllä aika yllättynyt”, eläinlääkäri sanoi ja vilkaisi sitten kelloaan. “Minun pitää jatkaa seuraavaan paikkaan, mutta jos sinulle tulee jotain kysyttävää, niin soita.” “Okei…” sanoin ja eläinlääkärin ojennettua minulle laskun, hän lähti. Vein Ullan karsinaansa ja menin sitten taukohuoneeseen, jossa muut istuivat kahvittelemassa. Istahdin Jessen viereen sohvalle. “No, mitä se sanoi?” Jesse kysyi. “Sitä vain, että sieltä tulee kaksoset”, sanoin. “Oho”, Mila kommentoi. “Ajattelin kuskata Ullan nyt laitumelle”, sanoin Milalle, joka myönteli vain. Istuimme siinä hetken aikaa ennen kuin nappasin Juuson mukaani viemään Ullaa laitumelle. Nappasin Ullan naruun ja lähdimme matkaan. Laitumelle onneksi oli vain suurinpiirtein kilsan matka. Etenimme kuitenkin hitaasti, koska annoin Ullan jäädä syömään ruohoja aina välillä. “Joko olet päättänyt lähdetkö Englantiin?” Juuso kysyi. “Olisihan se kivaa”, vastasin. “Olen kyllä todella surkea puhumaan lontoota.” “Ei se mitään haittaisi”, Juuso sanoi. “Äiti puhuu suomea kuten myös Jessie ja isäkin ymmärtää vähän.” “Mm”, sanoin ja Juuso nappasi sitten kädestäni kiinni ja painoi Ullaa vasten - joka tosin kavahti heti pois. “Minun täytyy ilmeisesti suostutella sinua enemmän”, Juuso sanoi hieman härnäävästi ja veti minut aivan kiinni itseensä. “Päästä irti”, nauroin ja yritin rimpuilla, mutta Juuso piti tiukasti kiinni. Mies kurottautui alas ja painoi huulensa kaulalleni. Se kutitti, joten kiemurtelin naureskellen ja yritin pitää mielessäni, että Ulla oli narun päässä. “Joko lähdet kanssani?” hän kysyi ja ennen kuin kerkesin vastaamaan mitään, tunsin huulet omillani. Siinä vaiheessa hengitykseni pysähtyi ja vastasin vain suudelmaan kietoen käteni miehen niskaan. Huomaamattani päästin irti Ullan narusta ja suudelman päättikin tällä kertaa kuuluvat laukka-askeleet, jotka loittonivat meistä. “Helvetti!” sanoin ja katsoin harmaata persausta, joka laukkasi poispäin meistä - onneksi menosuuntaan. Lähdin juoksemaan tamman perään. Onneksi se oli pysähtynyt ruohomättäälle syömään. Nappasin huohottaen kiinni narusta ja taputin tammaa kaulalle. “Tyhmä”, mutisin tammalle ja siirsin sitten vihaisena katseeni Juusoon. “Saat hyvittää tämän”, sanoin hänelle. “Mitä muka tein?” Juuso kysyi hymy kasvoillaan ja huvittunut sävy äänessään. “Ulla karkasi, koska suutelit minua!” “Ulla karkasi, koska päästit otteesi narusta, kun himoitsit minua enemmän”, Juuso sanoi ja läimäsin häntä rintaan. “Auh”, Juuso nauroi. Jatkoimme sitten matkaa kohti laidunta. Kaikki hevoset olivat jossain kaukana portilta, joten saimme heitettyä Ullan helposti joukkoon. Riisuin innokkaalta tammalta riimun kokonaan päästä ja päästiin sen matkaan. Tamma lähti laukkaan ja hirnui matkalla saaden vastauksen heti. Tarkistimme nopsaan vielä hevosten vesitilanteen, ennen kuin lähdimme takaisin tallille. Juuso kietoi sormensa omiini ja kävelimme kaikessa rauhassa. “Kyllä minä voin matkaasi lähteä”, sanoin jossain vaiheessa. “Pitää vain kauheasti organisoida.” “Et sinä ennenkään ole sellaista tehnyt”, Juuso väitti. Pysähdyin paikalleni ja katsoin Juusoa huultani härnäävästi purren. “Tiedätkö muuten mikä päivä tänään on?” kysyin. “Noooh?” “Olemme olleet virallisesti yhdessä kuukauden”, sanoin ja jatkoin matkaani. “Niinkö kauan olen jo seuraasi sietänyt?” Juuso kysyi ja pukkasin tätä olkapäähän. “Kyllä minä sen tiesin”, Juuso nauroi minulle. “Olet ilkeä.” “Mitäs neiti sitten haluaisi tänään tehdä?” “Hmm”, sanoin pohdiskelevaan sävyyn. “Voisit kantaa minut reppuselässä tallille!” Juuso kohotti kulmiaan. “Ai, että minä joudun uurastamaan?” Nyökkäsin. “Minä sinulle näytän…” Juuso sanoi ja kaappasi minut olalleen. Päästin ilmoille sellaisen kiljaisun, että lähipusikon linnut lähtivät lentoon. No kyllähän se matka näinkin menisi.
|
|
|
Post by Inna on Jul 11, 2014 20:01:10 GMT 2
Ulla sai eilen kaksostytöt, jotka nimettiin A.I. Pikkuvadelmaksi "Vattu" ja A.I. Pikkuhuvitutiksi "Huti". Tytöt muuttivat Aittohaaraan kasvamaan ja kouluttautumaan kisakonkareiksi
|
|
|
Post by Inna on Aug 8, 2014 21:00:33 GMT 2
”Hyi, hemmetti!” kiljuin, kun juoksin autolta sisälle taloon. Olin juuri tullut kauppareissulta ja tietysti taivas oli revennyt. Salamat vain välkehtivät ja jyrisi niin hemmetisti. Huokaisin helpotuksesta, kun astuin sisälle taloon. Olin aivan läpimärkä ja valkoinen toppini oli muuttunut märkä t-paitakisatyyliseksi. Kauppaan lähtiessäni aurinko oli vielä porottanut kuumana ja pistänyt soijaa pukkaamaan urakalla. Kannoin kauppakassini keittiöön ja tyhjensin sen sisällön jääkaappiin. Olin päättänyt olla tänään hyvin ahkera ja jopa kokata! Ullankin kanssa olin ajatellut tehdä hieman koulutuuppausta, mutta jos ukkosmyrsky vielä kauankin jatkuisi, ei tamman selkään olisi mitään asiaa. ”Tervehdys!” Petra hihkaisi, kun asteli keittiöön. ”Iltaa”, vastasin ja kaivoin kaapista parhaan ostokseni koskaan! Tupperwaren riisinkeitin. Sitä parempaa keksintöä sai hakea löytämättä. Heivasin sinne hemmetisti riisiä ja pestyäni ne pariin otteeseen, heivasin koko laitteen mikroon. Sitten etsin pannun ja tuuppasin sinne hieman kanaa paistumaan. ”Oho! Inna osaa kokata”, Petra sanoi ruokapöydän ääreltä, johon oli istahtanut. ”Etkö tänään jaksakaan lämmittää valmis hampparia tai odottaa, että joku meistä kokkaa?” ”En”, vastasin hänelle ja tungin sitten ruokakerman paistuneen kanan sekaan. Puolen tunnin kuluttua ruoka oli valmista ja olin väsännyt myös jonkinlaisen salaatin. Jessekin saapui juuri parahiksi töistänsä kotiin ja istahti meidän kanssa syömään. Tosin hän katsoi epäilevästi harmaan väristä kastiketta. ”Mitä tuossa on?” hän kysyi epäilevästi. ”Innan kokeiluja. Luulee meitä varmaan laboratorioeläimiksi”, Petra sanoi, mutta kyllä kastike silti tuntui naiselle maistuvan. ”Hahhah”, sanoin. ”Siinä on vain kaikkea mitä kaapista löytyi”, kerroin. Jesse maistoi hyvin epäilevästi ruokaa, mutta tuntui sentään nyökkäävän ihan hyväksyvästi. Söimme pienessä hiljaisuudessa. ”Missäs Juuso ja Julia ovat?” Jesse kysyi. ”Yleensä molemmat roikkuvat täällä koko ajan.” ”Julialla alkoi koulu”, Petra vastasi. ”Juuso on kavereidensa kanssa jossain”, vastasin omalta osaltani ja työnsin viimeisen haarukallisen ruokaa suuhuni. Join vielä päälle lasillisen maitoa ja nousin sitten pöydän äärestä laittamaan astiat tiskikoneeseen. Sen jälkeen suuntasinkin yläkertaan vaihtamaan tallivaatteita niskaan. Jo siinä vaiheessa, kun kiskoin ratsastushousuja jalkaan, olin hiessä. Inhosin näitä hemmetin kovia helteitä, jotka melkein tappoivat. Vaihdoin tavalliset liivit vielä urheiluliiveihin ennen kuin vedin päälle sinisen t-paidan. Sen jälkeen suuntasin ulko-ovelle ja kiskoin kumisaappaat jalkoihini ja päälleni kirkkaankeltaisen sadetakin. Osa hevosista – mukaan lukien Ulla – oli ilmeisesti haettu sisälle ukkosta turvaan, joten kipittelin vain nopsaan talliin. Koirat olivat taukohuoneessa ja rapsutin heitä ennen kuin riisuin sadetakin yltäni. ”Kamala keli”, nurisin Milalle ja Eljakselle, jotka istuivat taukohuoneessa. Pari hoitajaakin oli paikalla. ”Loppuisi jo, niin uskaltaisi pihallakin tehdä jotain”, Mila mutisi, vaikka nainen kyllä tunnetusti rakasti ukkosta. Istuskelin taukohuoneessa, kunnes ukkonen ei pitänyt enää kamalaa meteliä ja suuntasin sitten harjapakin kera yksityispuolelle. Ulla söi yhä päiväheiniään, kun menin neitokaista häiritsemään. Tamma oli aivan märkä. Harjasin Ullan nopeasti ja pitkillä vedoilla ja nappasin sitten pakista kaviokoukun. Ulla tuntui pitävän tänään visusti koipensa maassa, joten sain hetken tapeltua, että kavio nousi. Kavioissa ei kauheasti likaa ollut, jonka sainkin laskea pari suoraan alas. Ennen varusteiden hakua, letitin märkään harjaan juurta myötäilevän letin. Ullan harja oli kasvanut huomattavasti kesän aikana ja voisinkin tarttua saksiin. Oli mukava pitää harja hieman lyhyempänä eikä ihan metrin mittaisena. Kävin hakemassa tammani varusteet ja päätin tänään kietaista Ullan koipiin pintelit. Ulla seisoskeli kiltisti paikallaan, kun laskeuduin kietomaan pintelit sen etujalkoihin. Keltavioletit pintelit olivat kulahtaneen näköiset ja ilmeisesti joutuisin uhrautumaan ostamaan uudet, voi kuinka harmillista. Pian Ulla oli saanut myös varusteet niskaansa ja kävin pistämässä itselleni kypärän sekä ratsastussaappaat. Otin sadetakinkin päälle ja Ullan ratsastusloimen. Asettelin loimen niin, että satula oli suojassa, kun lähdin pihalle. Vettä satoi yhä reippaasti, joten talutin tamman nopeasti maneesiin, joka olikin aivan tyhjä. Heitin sadetakkini sekä Ullan loimen nurkkaan piiloon, ettei arvon herkkä herttuatar niitä vain vahingossakaan säikähtäisi. Sen jälkeen kiristelin kouluvyön normaalille kireydelle ja laskin vasemmanpuoleisen jalustimen. Pomppasin itseni satulaan ja laskin sitten toisenkin jalustimen. Annoin Ullan kävellä pitkillä ohjilla uraa pitkin ja samalla venyttelin koipiani. Hetken kuluttua keräsin ohjat kätösiini ja pyysin tamman pohjeavuilla raviin. Tein erikokoisia voltteja ja yritin saada allani ravaavaa tammaa kuulolle. Kulmat Ulla meni normaaliin tapaansa säikkyen, jolloin se otti pari sivuaskelta. Olin jo saamassa sen pitkän sivun aikana kulkemaan nätisti, kun Ulla päätti nähdä vihreänmiehen nurkassa. ”Ääh! Koittaa nyt!” murahdin tammalleni ja ohjasin sen uudestaan kulmaan. Ulla ei tosin olisi halunnut ollenkaan, mutta sitkeästi ravasin kulmassa voltilla ja kun enää ei näkynyt vihreitä ukkeleita, ohjasin sen takaisin uralle. Istahdin sitten harjoitusraviin ja tein kolmikaaristakiemurauraa ensin pariin otteeseen ravissa mahdollisimman paljon taivutellen. Ravissa kiemuran sujuessa otin ensin keskimmäisen kaaren vain laukassa. Ulla nosti laiskanpuoleisen laukan, joten napautin sitä tehokkaasti takamukselle ja vauhtia löytyi viimein. Vaihdoin välillä suuntaa ja tein kiemuran seuraavaksi kokonaan laukassa harjoitellen samalla vastalaukkaa. Kulmat tamma meni yhä katsellen mörköjä, mutta pikkuhiljaa tuntui unohtavan aina pelottavat kulmat. Kun me molemmat olimme jo hiestä märkiä, siirtelin Ullan käyntiin ja annoin sen tasata hengitystä käynnissä. Kirosin mielessäni, että olin unohtanut ottaa vesipullon mukaan, joten lähetin Milalle aneluviestin käyntien aikana. Pah, hae itse pullosi, Mila vastasi viestiin ja naurahdin. Pian kuitenkin Jonna tuli viheltäen sisään maneesiin. ”Toin pullon!” hän ilmoitti ja latelin Jonnalle kaiken maailman kiitokset pelastuksesta. Jonna rapsutti Ullaa kaulalta ennen kuin lähti takaisin talliin hoitamaan omaa hoitoponia. Juotuani puolet pullosta, nostin jalustimet satulan eteen ja keräsin ohjat. Pyysin tamman heti raviin. Palauttelin Ullan kuulolle tekemällä ravissa väistöjä ja tekemällä myös hieman temmonvaihteluita. Hetken kuluttua palasin kolmikaarilliselle ensin tehden yhden ravissa. Toisella kerralla nostin lyhyellä sivulla laukan ja tein ensimmäisen kaaren laukassa, jonka jälkeen vaihdoin laukan käynnin kautta. Samalla tavalla tein toisen kaaren ja kolmannen jälkeen siirsin käyntiin. Tein käynnissä väistöt pitkälle sivulle ja jälleen kolmikaarisen laukassa. Ulla oli todella hyvin jo kuulolla ja kulki peräänannossa. Hieman sain muistutella sitä tahdin pitämisestä, mutta muuten ei ollut suurempia ongelmia. Vaihdettuani suuntaa ja molempien ollessa yhä enemmän hien peitossa, ravasin loppuravit ja siirtelin käyntiin. Menipä se mukavasti, ajattelin ja juuri silloin välkähti sekä ukkonen jyrähti kovalla pamauksella. Ulla nousi takajaloilleen ja lähti paniikinomaiseen pukkilaukkaan. Tipuin satulasta ja kirosin pitkään maneesin pohjalla ennen kuin kapusin ylös. Olisi pitänyt koputtaa puuta. Ulla seisoskeli nurkassa säikähtäneenä ja menin tamman luokse hyssytellen. Nappasin sen ohjista kiinni ja talutin hetken aikaa ennen kuin kapusin takaisin satulaan. Ulla säpsyi yhä kaikkea, joten ratsastin sitä hetken aikaa käynnissä ennen kuin taputin kaulalle ja laskeuduin alas. Talutin neidin sadetakin ja ratsastusloimen luokse, jossa heitin loimen jälleen satulan suojaksi ja itselleni vedin sadetakin päälle. Ulkona satoi jälleen kaatamalla vettä, joten vedin juoksuaskelin Ullan talliin ja huokaisin helpotuksesta, kun katto oli jälleen päämme päällä. Päästin tamman ensin omaan karsinaansa, ennen kuin seurasin perässä ja riisuin kaikki varusteet pois. Kävin heittämässä ne omille paikoilleen ennen kuin vaihdoin ratsastussaappaani kumisaappaisiin ja riisuin kypärän paikoilleen. Nappasin matkaani vielä ämpärin vettä ja sienen sekä hikiviilan. Pesin Ullalta ylimääräiset hiet pois ja avasin letin. Kuivattuani vielä hikiviilalla, kävin heittämässä paskaisen veden pois ja palasin sitten saksien ja kamman kanssa. Siirsin Ullan hoitopaikalle ja sidoin molemmilta puolilta. Nappasin sitten jakkaran alleni ja aloin napsia harjaa lyhyemmäksi. Leikkasin harjaa tovin aikaa, kunnes olin tyytyväinen ja ajatus kokonaan pois leikkaamisesta kävi pari kertaa mielessäni. Työn valmistuttua, talutin tamman karsinaansa ja heipat sille sanottuani, suuntasin takaisin talolle. Ihmiset olivat kokoontuneet olohuoneeseen katselemaan telkkaria, joten kävin vaihtamassa yläkerrassa rennommat vaatteet ja liityin muiden seuraan. ”Oliko hauskaa?” paikalle saapunut Julia kysyi. ”Todella”, vastasin. ”Tai oikeastaan siihen asti, kun jyrähti kunnolla ja Ulla sai paskakohtauksen.” ”Saammeko me kakkua?” Petra kysyi innoissaan ja mulkaisin häntä. ”Kukaan ei ollut huutamassa, joten ette!” ”Asia on kyllä helposti korjattavissa”, Jesse huomautti ja kaikki kolme katsoivat toisiaan merkitsevästi. ”Kakkua!” he huusivat yhteen ääneen. Perskuta!
Sanoja 1 196
|
|
|
Post by Inna on Aug 16, 2014 20:46:48 GMT 2
Iines vanhempana!
|
|
|
Post by Inna on Sept 17, 2014 19:20:03 GMT 2
Koska täytyy olla välillä taiteellinen!!! Käytiin Lulleron kanssa maastossa ilman satulaa! (((((ps. Inna värjäs tukan!))))) (((((pps. kyllä mä oikeesti maksan vuokrani!)))))
|
|
|
Post by Inna on Sept 18, 2014 17:08:40 GMT 2
|
|
|
Post by Inna on Sept 24, 2014 11:27:22 GMT 2
”Juusooo!” kiljuin, kun talutin Ullaa perässäni kohti päätallia. Ulkona paistoi aurinko, mutta oli ihan hemmetin kylmä. Olin aamulla vuorautunut kunnon talvitamineisiin ja oli ollut vähällä, etten olisi kiskonut pilkkihaalaria päälleni. Juuso tuli yksityispuolen ovista pihalle ja hölkkäsi luoksemme. ”Mitä nyt?” hän kysyi. ”Ulla… se kompastui… ja me kaaduimme”, selitin pienessä paniikissa. Ja nyt se ontuu!” Juuson ilme muuttui huolestuneeksi ja hän katsoi Ullan jalkoja ennen kuin kyykistyi oikean etujalan luokse. Ulla luimi, kun poikaystäväni paineli jalkaa, jolle Ulla ei laskenut seisoessaan ollenkaan painoa. Pureskelin itse hermostuneena peukalonkynttäni. ”En osaa sanoa, mutta jalka on turvoksissa”, hän sanoi. ”Ehkä on paras kutsua vain eläinlääkäri katsomaan.” ”Niin…” mutisin ja tunsin epämukavan tunteen henkitorvessani. Juuso katsoi minua huolestuneena ja astui pari askelta eteeni. Hän otti kasvoni käsiensä väliin. ”Oletko sinä kunnossa?” hän kysyi ja nyökkäsin. ”Olen, olen”, sanoin ja huokaisin sitten turhautuneena. ”Tämä tästä vielä puuttui! Ihan kuin ei olisi ongelmia muutenkin!” Talutin Ullan lopulta talliin, jossa Juuso auttoi riisumaan sen varusteet pois. Kävin hakemassa tammalle siivun heinää, joiden kimppuun se kävi heti käsiksi. Silittelin tammaa huolestuneena ja pian soitin eläinlääkärin. Eläinlääkärin käytyä, päätin viedä Ullan kuvauksiin. Satuimme tuurilla saamaan ajan vielä samalle päivälle, kun joku oli peruuttanut aikansa. Siispä pakkasimme suokin traileriin ja Juuso kuskinamme suuntasimme klinikalle. *** Kello oli jo ties kuinka paljon, kun palasimme klinikalta. Otimme Ullan pois trailerista ja vein tamman talliin. Mila norkoili tallissa Danielan karsinanovella ja huomasin Jessen puunaavan ratsuaan. ”Noh?” nainen kysyi heti, kun olin riisunut kuljetusvarusteet Ullalta. ”Jännevaurio”, kerroin. ”Mutta onneksi vain lievä, joten sen pitäisi parantua hieman nopeammin.” ”Höh”, Mila sanoi. ”Kyllä noiden konien jaloista on koko ajan haittaa”, Jesse sanoi ja muisteli varmaan kuin Daniela oli jalkansa loukannut. ”Äläpä muuta viserrä…” mutisin. ”Mutta Mauri tulee huomenna hakemaan Ullaa Aittohaaraan”, kerroin Milalle. ”Sovimme, että Ulla saa kuntoutua siellä tarvitsemansa ajan.” ”Selvä pyy! Pistän Stinalle viestiä, ettei kuskaa tammaa pihalle aamulla.” Nyökkäsin.
Istuimme jälleen olohuoneessa telkkarin ääressä. Juuson käsi oli hartioideni ympärillä, kun istuin hänen kainalossaan. ”Noh, Inna”, Julia aloitti. ”Jos kerran Ulla menee Aittohaaraan…” ”Tilapäisesti.” ”Ihan miten vain, niin kenet sinä sitten tänne tuot?” hän kysyi. ”En ketään”, vastasin, mutta sitten mieleeni välkähti, että olisi yksi poni, jonka voisin tuoda siksi aikaa. ”Tai ehkä minä voisin sen yhden tyypin tuoda…” sanoin pohtivasti.
|
|
|
Post by Inna on Dec 4, 2014 22:57:55 GMT 2
Catherine: Tälläisinä päivinä tunsin olevani tyhmä ja spontaani samaan aikaan. Ja ne yhdistettynä ei todennäköisesti synny mitään kovinkaan fiksua.
"Arvatkaapas mitä, nyt lähetää mäkkii!" huudahdin taukohuoneessa maleksiville Innalle, Petralle ja Julialle. "Auto rikki", Inna sanoi lähes samantien. "Ei autolla, vaan... Hevosilla!" nostin kädet ilmaan ja vedin suun hammashymyyn. Kuvittelin jo, että jokainen vetäisi facepalmin naamasta läpi, mutta yllätyksekseni koko porukka sanoi että no mikäs siinä.
Julia: Ensin luulin tytön pelleilevän, mutta muidenkin myöntyessä en voinut kieltäytyä itsekään. Tosin ehdotin ensin satulatonta reissua, mutta kukaan ei tuntunut haluavan lumipesua ennen määränpäähän saapumista.. Ryntäsimme yksäripuolelle pistämään kaakkeja kuntoon, jossa ei kauan nokka tuhissut. Ensimmäisenä valmiusasemissa talutin ilosta nyrpeän russponini tallipihalle selkäännousua varten. “Ootteks te nyt ihan varmoi tästä?” Inna sanoi hopeanhohtoisen tammansa selästä, joka jo heti ennen reissun alkamista meinasi heittäytyä hankalaksi. “No joojoo, ja se joka tippuu, tarjoo ruuat”, Catherine nauroi ja kapusi nuoren poninsa selkään. Eli mitä luultavammin se olin minä..
Petra: “No mä en sitte ees ota kukkaroo mukaan...” murisin teutaroivan Tuuven viereltä, vaikka kukkaro tosiaan löytyi taskuni pohjalta, mutta tiesin putoilevani sekopäähevoseni-selästä, joten miksi en vetäytyisi leikistä jo nyt... Piensuokki pörhisteli itsekseen ja steppaili paikallaan. Ori oli jo valmiiksi äärettömän energinen, sillä ei ollut saanut vielä nauttia minun paiskomisestani pitkin kenttää tänään, joten pelkäsin jo valmiiksi, mitä tulisi käymään. Tuuven pikaisesti harjattua selkää koristi estesatula, jonka vyöhön oli kiinnitetty martingaali - ihan varmuuden vuoksi… Julia oli liian kiireinen pitäessään poninretalettaan kurissa, joten jouduin kiipeämään pienikokoisen suomipullan selkään omin neuvoin, melkein pudoten heti alkuun, kun Tuuve lähti kävelemään minun roikkuessani satulan takakaaressa, vasta toinen jalka pujotettuna jalustimeen. Päästyäni Tuuven selkän huomasin, että kaikki muut olivat jo päässeet selkään ja odottelivat minua. “Missä järjestyksessä mennään?” kysyin kolmikolta, kohottaen kulmiani.
Inna: “Ööö… me ei ainakaan mennä ensin”, sanoin Ullan selästä. Lopulta matkaan lähdettiin niin, että Catherine johti Wandan kanssa, joka oli ehkä “järkevin” hevossukuinen olio joukossamme. Heidän perässään ratsastivat Julia ja Kelmi. Petra ja Tuuve olivat minun ja Ullan edessä, kun pidimme perää. Tästä reissusta ei todellakaan tulisi kuin ruumiita. Onneksi oli sentään valoisaa, kun neljän hevosen possujonomme lähti liikkeelle. Nopein reitti lähimpään Mäkin Drive Iniin johti tietä pitkin, joten rohkeina suomalaisina suuntasimme tietä pitkin. Koko kössi tuntui olevan hermona ohiajavista autoista. “Kenen idea oli mennä tietä pitkin?” Petra murahteli Tuuven selästä, joka pomppi pystyyn. “Innan”, Julia ja Catherine sanoivat. Jeee, hyvä mie!
Catherine: Wanda tuntui olevan tavallista rennommalla päällä, yleensä varsinkin punertavat autot ja rekat aiheuttavat ponille hermoromahduksen. Ohi oli kuitenkin mennyt jo yksi mielettömän rumasti teipattu vaaleanpunainen lada, eikä Wanda sanonut siitä mitään. Matka tien vieressä sujui (Tuuvea lukuunottamatta) aika hyvin, turhaa hölmöilyä ei tapahtunut.
“KELTANE AUTO!”, huudahdin ja yritin koskettaa raipallani Kelmin päätä. Kelmi nosti päänsä samantien pilviin, ja siltä seisomalta lähti ravaamaan, mutta Julia sai pikkuponin heti takaisin käyntiin. “Joo seuraavan auton kohalla älä tee noin…”, Julia tuhahti. Hihittelin kuin mikäkin pikkutyttö. Hetken päästä ohitsemme singahti toinen keltainen auto, tällä kertaa minä en ollut se, joka yritti koskea jotakuta, vaan Petra. Petra saikin muksittuaan Kelmin perää koko lauman villiksi ja, jokainen otti laukalle. Yritin hiljentää Wandan vauhtia, mutta tammahan ei missään nimessä viitsinyt rauhoittua, ja pian huomasinkin muiden ohittavan minut. Yhtäkkiä kuulin jonkun huutavan apua, sitten kuului tumps ja hevonen laukkasi ilman ratsastajaa.
Julia: Keltaiset fucking autot olivat saaneet koko konilauman sekoamaan. Wanda laukkasi pikkulaukkaansa viimeisenä. Kelmin johtaessa joukkoja tikitysravilla ja pukkisarjoilla, Ulla laukaten perässään sekä Petra hangessa voivoitellen. Oho! Kunhan oma joukkiomme pysähtyi, jäi Tuuvekin lähistölle ihmettelemään, miten onnistuikaan saamaan liimaperse-Petranratsastajansa selästään. “Tarviitko tekohengitystä!!” ratsastin lähemmäksi lumia itsestään karistelevaa Petraa, joka oli liian kiltti kiroamaan ääneen, ja pysyikin hiljaisena, kunnes sai taas itsensä liimattua oriinsa selkään. Ja tämän kierroksen tarjosi tänään, Petra!
Matka jatkuikin hieman rauhallisimmissa merkeissä, eikä keltaisiakaan autoja, onneksi, tullut enää yhtäkään vastaan. Kaupunkiin ei ollut enää kuin muutaman sadan metrin matka, jonka takia siirryimme tieltä kävelytielle liikennettä sekoittamasta. “Ravataanko kaupunkiin asti?” Inna huusi takapäästä, pidätellen innosta piukeana olevaa tammaansa. Kukaan ei uskaltanut kieltäytyäkään, joten pidimme ohjat tiukasti käsissä, vahinkojen välttämiseksi. Kohta vastaantulijoiden päät kääntyivät tiuhaan tahtiin tuijottamaan ravaavaa hevosletkaa, jonka määränpää oli aivan eri, mitä ihmiset osasivat odottaa.
Petra: Vaikka lumi suli vaatteideni sisällä ikävästi ja sai minut hytisemään, mie lähinnä nauratti ohikulkijoiden pitkät katseet letkaamme. Onneksi mäkkäri oli aikalailla kaupungin laitamilla, joten jo kun näimme pienen keskustan läpi ja käännyimme kävelytieltä, näkyi mäkkärin ämmä melko lähellä. “Kävellään loput!” kiljaisin, hiljentäen Tuuven temmokasta ravia. Ori hiljensi käyntiin nopeasti, sillä orilla oli liian kiire kytätä kaupungin vilskettä. Päivä ei ollut vielä kovin pitkällä, joten liikennettä ei ollut paljon eikä kävelijöitäkään ollut kuin muutamia mummoja ja koirank*settajia. Sekä tietenkin koko kylän tuntema kylähullu, joka nukkui tienvarren penkillä.
Inna: McDonald’s kyltit erottuivat jo ja näky oli varmasti omituinen, kun neljä hevosta pysähtyi kylän ainoisiin liikennevaloihin odottamaan. Ulla tepasteli hermostuneena ja ajatuksissani toivoin valojen jo pikkuhiljaa muuttuvan vihreiksi. Viimein ne tekivät sen ja tepastelimme jonossamme tien ylitse. Oli näkemisen arvoisia ilmeitä autoilijoilla, jotka odottivat vihreitä valoja. Drive In kaista oli viimein edessämme. Catherinen edellä kävelimme Drive In pömpelin luokse. “Tervetuloa McDonald’siin. Saisinko tilauksenne?” naisääni pyysi. “Big Mac -ateria kokiksella ja ilman sipulia”, huutelin ensimmäisenä.
Catherine: “Elikkä Bic Mac kokiksella ja ilman sipulia, happymeal kokiksella, juustoateria fantalla ja toinen juustoateria ilman mausteita kokiksella”, selitin mustaan tolppaan. Myyjä toisti samat asiat mitkä minäkin, ja saimme luvan mennä maksamaan. “No Petra, tuutkos sä maksumieheks?” käännyin satulassa ja katsoin naista. Petra huokaisi syvään ja käänsi Tuuven jonosta pois. Annoin Wandalle pohkeita jotta Petra saisi tilaa maksaa.
“Elikkä se tekee…” lippiksessä oleva nainen sai sanottua kunnes huomasi menopelimme. Hän ryhtyi nauramaan ja sanoi samalla yhteissumman. “Heetkonen…” Petra sanoi hiljaa “Onkos siinä Larissa?” Naurunpuuskassa nainen vastasi myöntävästi. ”Ja onko sulla uus hevonen?” “Joo, Tuuve, 7 vee suokkiori”, Petra jaaritteli. Hetken aikaa Larissa ja Petra jäivät suustaan kiinni, kunnes rikoin keskustelun. “Onks Tuuve ori?!”
Jokainen katsoi minua kummastuneena. Olin hämmentynyt, olin koko ajan luullut, että Tuuve on tamma, Tuuvehan on niin tammamainen nimi. Petra nyökkäsi hitaasti.
Julia: “Et voi olla tosissas, Catherine..” totesin oman ruunani selästä, muidenkin pudistellessa päitänsä, ennenkuin oli aika lähteä tyytyväisin mielin takaisin tallille. Larissa lähetti terkkuja Vaahterapolkuun ja varsinkin Markukselle, mutta taisivat jäädä erikoisterveiset miehelle kertomatta.. Matka meni minulla varoen tippumista ja keltaisia autoja. Petra löysi tiensä takaisin hankeen viimeisillä metreillä. Tuuvetäti oli tuhmana tänään! Ruoat selvisivät turvallisesti tallille, josta kiitin hienoa ratsuani antamalla tälle hampurilasestani mausteettoman kannen. “Siis missä te ootte oikeen käyneet?” Mila taivasteli taukohuoneessa, jossa tapansa mukaan ryysti kahvia kintut työpöydällään. “Mäkkärissä!” Catherine tokaisi ja iski pussit pöytään, jotta pääsisimme syömään. Muutama tallityttö sohvalla ihmetteli touhujamme. “Ainiin, ja Larissalta terkkuja. Se on nykyään mäkkärin kassalla”, Petra muistutti nauruaan pidätellen.
|
|
|
Post by Inna on Jan 15, 2015 19:33:25 GMT 2
Piipahdimme Ullan kanssa tänään KRJ-laatuarvostelussa ja saimme matkaamme mukaan KRJ-II palkinnon pistein 9,5 (9+10) - 40 - 14 - 20 - 15 - 0 = 98,5 p! Sanomattakin selvää kuinka ylpeä olen omasta kullastani ja ensimmäisestä kasvatistani, joka saa palkinnon :3
|
|
|
Post by Inna on Jan 17, 2015 18:36:11 GMT 2
”Launo, ota enemmän ulkoavuilla. Raimo on kiltti, mutta saa sitä silti ratsastaa”, kommentoin kentän laidalta, kun ratsukot ravasivat kenttää ympäri. Launo vastasi haukahtaen ja katsoin uroksen ratsastusta tyytyväisenä. ”Hyvä poika! Midas, rohkeammin vain eteenpäin sen Wandan kanssa. Parempi. Nostetaan seuraavaksi laukka pääty-ympyröillä. Jakaantukaa kahteen ryhmään, toiset tähän päätyyn ja toiset sinne toiseen. Hienoa.” Katsoin, kun Crowley nosti Hutun kanssa laukan ja kehuin urosta hienosta nostosta. ”Wienna, hieman lisää takajalkoja mukaan sen Vanilin kanssa! Muuten menee todella hyvin ja tassut pystyyn vielä! Hienoa!” Suunnan vaihduttua ja ratsukoiden laukattua vielä toiseen suuntaan, pyysin heitä tekemään piaffea yksitellen. Osalla oli hankaluuksia. ”Mico… enemmän ohjasapuja ja pohkeilla rytmi, kyllä se Eetu osaa! Ensi kerralla paremmin!” Piaffen jälkeen oli vuorossa vielä pohkeenväistöjä. ”Nyt se Kelmi kuriin Naya!!” huusin, kun russi yritti ryöstää ratsastajaltaan. ”Todella hieno väistö Tohelolla ja Tohvelilla! Ottakaa kaikki mallia. Sitten vielä Iines väistöihin joskus! Noin, hyvä, enemmän ristiaskelia Vilmalle! Muista ulko-ohja... Sitten nostetaan vielä ravi…Räpyttelin silmiäni ja katsoin hetken tummaa kattoa. Hevoset… kissat… koirat… repesin nauruun ja vieressäni nukkuva Juuso mutisi jotain unisesti. En voinut lakata nauramasta, kun nousin ylös sängystä, suikautin nopean pusun Juusolle ja kiskoin tallivaatteet päälleni. En voinut edes katsoa pokalla Iinestä ja Launoa vakavalla naamalla, kun ne nostivat päitään sängyn jalkopäästä menoani – kumpikaan ei tosin liikahtanut mihinkään. Hyppelehdin portaita alas alakertaan ja repesin entisestään, kun näin Micon. ”Mikä nyt on noin hauskaa?” Mila uteli sohvalta katse tiukasti Jensenissään. Petran ja Julian katseet siirtyivät myös minuun uteliaina. ”Harkitsen lääkinnän hankkimista”, nauroin ja kerroin heille unestani. Kaikki kolme repesivät nauruun, eikä varsinkaan Mila saanut enää sen jälkeen henkeä. Naureskellen jätin naiset naurujensa kanssa ja menin eteiseen, jossa kiskoin talvikengät jalkaan ja pujahdin ulos. Suuntasin ensimmäisenä tarhoille, jossa Ulla parasta aikaa mutusteli päiväheiniä Raimon ja Villan kanssa. Kävin nappaamassa hopeaperseeni mukaan ja talutin sen talliin. Tervehdin Catherinea, joka puunasi Wandaa ja meinasin jälleen revetä nauruun. Catherine katsoi minua kysyvästi, mutta heilautin vain kättäni ja kävin hakemassa Ullan varusteet varustehuoneesta. Syli täynnä varusteita, palasin Ullan luokse, jossa harjasin sen vain nopsaan harjalla ja sujautin sitten suojat jalkoihin. Pakkasella oli hienoa, kun hevonen jopa pysyi siistinä. Sitä ei voisi sanoa kesäajasta. Olin jo heittämässä tamman selkään koulusatulaa, mutta tulinkin toisiin aatoksiin ja pujotin vain suitset tamman päähän. Taputin sitä kaulalle ennen kuin sujautin oman kypäräni päähän ja lähdin taluttamaan tammaa maneesiin. Vihelsin oven luona ja raotin niitä hieman. Sandy siirsi Tuikun raviin. ”Ei kai häiritä?” kysyin. ”Ei, ette. Ollaan juuri lopettelemassa. Kerään nuo esteet kyllä pois…” Katsoin matalia kavaletteja. ”Ei tarvitse”, sanoin. ”Minä voin ne kerätä pois. Ajattelin hypätä muutenkin Ullalla hieman”, sanoin, vaikka en ollut suunnitellut hyppäämistä. Sandy nyökkäsi. Talutin Ullan peremmälle maneesiin ja ohjasin sen sivussa olevan penkin luokse. Kampesin itseni Ullan paljaalle selälle ja taputin sitä kaulalle, kun annoin suokin lähteä kävelemään uraa pitkin. Sandy hyppäsi Tuikun kanssa vielä pari kertaa ennen kuin ravasi hetken ja katosi sitten maneesista pois. Siinä vaiheessa olin kerännyt ohjat tuntumalle ja hakenut Ullan kuulolle. Tamma kulki kulmat korvat höröllä ja valpastuen. Pienellä raipan kosketuksella sain sen kuitenkin unohtamaan möröt ja kävelemään uraa pitkin. Tein Ullan kanssa parit väistöt uralla ja Ulla selvästi oli tänään enemmänkin laiskalla tuulella ja sain maiskutella sitä eteenpäin koko ajan. Pian pyysin tamman raviin ja vääntelin sen kanssa voltteja, ratsastaen sen pari kertaa matalan ristikon ylitse istuen itse alhaalla. Ulla ponnisti esteiden ylitse ja meinasin itse luiskahtaa alas, mutta pian se tyytyi vain nostamaan jalkojaan tarpeeksi. Taputin sitä kaulalle ja siirsin hetkeksi käyntiin. Ulla oli yhä hieman kevyemmällä liikutuksella jalkansa takia, mutta olimme palaamassa takaisin normaaliin arkeen. Käveltyäni hetken, nostin tammalla laukan, joka nousi helposti. Ohjasin sen sitten kohti matalaa pystyä ja siitä suoraan ristikolle. Ulla loikki esteiden ylitse suhteellisen laiskasti, joten vaadin tammalta hieman enemmän. Hypättyäni muutaman kavaletin, siirtelin tamman takaisin raviin ja taputin kaulalle. Ravasimme vielä hetken aikaa ympyrää väännellen ennen kuin siirtelin tamman käyntiin ja laskeuduin selästä. Kuten olin Sandylle luvannut, siivosin esteet pois maneesista. Ulla käveli koko ajan kiltisti perässä ohjat löysällä roikkuen kyynärtaipeessani, eikä se välittänyt puomien kolahtaessa päällekkäin. Saimmepahan molemmat kunnon loppukävelyt, kun raahasin yksikseni puomeja ja tolppia paikoilleen. Kun kaikki oli paikallaan, palasin talliin, jossa riisuin Ullalta suitset ja suojat pois. Kävin heittämässä varusteet takaisin paikalleen ja nappasin fleeceloimen mukaani ennen kuin palasin Ullan luokse. Heitin loimen tamman niskaan, etteivät lihakset saisi heti kylmää, kun seuraavaksi palautin sen tarhaan kavereiden seuraan. Sujautin koko poppoolle taskustani vielä parit porkkanat ja palasin sitten talolle.
Sanoja 720 // XD Ensimmäiset sanat luettuani mietin et "Eiks se Launo ollu koira?!"
|
|
|
Post by Inna on Jan 29, 2015 20:06:39 GMT 2
”Joo, täällä on kyllä pennut”, oli eläinlääkäri sanonut samalla, kun olin Iineksen vienyt rokotukselle ja lääkäri oli samalla koko koiran tarkistanut. Iineksen istuessa autoni takapenkillä turvavöissä, mietin että olihan tuo hieman pullistunut viime aikoina. Olin ajatellut sen vain keränneen ylipainoa tai lihaksia, mutta pennut olivatkin syy. Koko automatkan mietin, että miten helvetissä koko juttu oli mahdollista? Iines oli koko juoksuaikansa karanteenissa Aittohaarassa Maurin vahtivan silmän alla. Hetkinen… Iines oli kerran juoksuaikanaan käynyt Aittohaarassa ja hävinnyt jonnekin vain hetkeksi.. Samaan aikaan oli myös Lispen tolleri uros, Väinö ollut jossain. Voihan hitto… positiivista olisi ainakin se, että pennut olisivat puhdasrotuisia, ellei joku muu ollut isä. Hitto.
Soittaisin Lispelle illalla ja kertoisin uutiset. Vaahterapolku näkyi pian edessä ja parkkeerasin autoni vakiopaikalleni ja kävin päästämässä Iineksen ulos autosta. Iines juoksi heti häntää heiluttaen tervehtimään tarhassa olevia tovereitaan, jotka lumisateen takia kyttäsivät sisälle pääsyä. Olkoon pihalla, kun pakkastakaan ei ollut enää paljoa. Tekstasin Juusolle ”ilouutiset” samalla, kun kävelin talolle. Pysähdyin terassin rappusten eteen kirjoittamaan viestini loppuun ja menin sitten ulko-ovelle. Huusin Iineksen sisälle ja se juoksi ovelle. Sisälle päästyäni tolleri juoksi heti luiden kimppuun olohuoneeseen.
Riisuin eteisessä kengät ja talvivaatteet päältäni. ”Moi!” huikkasin kaikille kämppiksilleni, jotka kotona sattuivat olemaan. ”Terve!” Milan ääni kuului olohuoneesta, jossa nainen makasi sohvalla vapaapäivänsä kunniaksi. ”Mites meni?” ”Pentuja tulossa”, sanoin ja istahdin nojatuoliin. ”Sähän kävit vaan rokotuksella sen kanssa”, Mila naurahti. ”Ja Iineshän oli Maurin tykönä juoksunsa aikana.” Pudistin päätäni. ”Ei yhtenä päivänä.. Silloin se lähti jonnekin hetkeksi ja muistan, että myös Lispen Väinö oli samana päivänä karkuteillä täällä ollessaan... eli luultavasti ne on käynyt lantalan takana hieman suhasemassa.” ”Kivaa.” ”Jepjep”, sanoin ja katsoin punaruskeaa koiraa, joka oli parkkeerannut olohuoneen lattialle luun kera. ”Taidankin tehdä ruokaa ja lähteä moikkaamaan Ullaa, joka muuten on myös kantavana! Kai säkin Mila kohta pamahdat paksuks”, naurahdin ja Mila mulkaisi minua. ”Eikös se sun kuuluis olla, joka pamahtaa?” ”Ei vielä pitkään aikaan!” sanoin ja nousin ylös nojatuolista.
Jääkaappimme ammotti tyhjyyttään, koska oli Jessen vuoro käydä tänään kaupassa ja mies tulisi vasta illalla. Löysin onneksi vielä yhden nuudelipakkauksen sekä tonnikalaa kaapin syövereistä. Tulee oikein opiskelijaelämä mieleen! Onneksi se on jo takanapäin, kun kesken lopetinkin. Laitoin vettä kiehumaan nuudeleita varten ja pian istahdin tonnikalanuudelikulhoni kanssa ruokapöydän ääreen mutustelemaan. Ei se nyt mitenkään hyvältä maistunut, mutta onneksi nälkä sentään lähti hetkeksi. Heitin likaiset astiat tiskikoneeseen ja lähdin takaisin olohuonetta kohti.
”Lähdeppä muuten maastoilemaan, niin ei yksin tarvi mennä!” sanoin Milalle, joka ei näyttänyt ollenkaan siltä, että jaksaisi. Uhkailujen ja suostuttelun jälkeen, Mila kampesi itsensä ylös sohvalta ja meni vaihtamaan ratsivaatteita. Hyppelehdin myös itse yläkertaan ja vedin ratsivehkeet niskaan. Mila odotteli jo alakerrassa, kun laskeuduin portaat alas. Iines jäi sisälle, kun me lähdimme tarhoja kohti. Pitkän pohdinnan jälkeen Mila päätti lähteä reissuun Sammylla ja suuntasi ruunanrupsukan tarhalle. Itse pujahdin Ullan ja muun poppoon tarhaan. Nappasin hopeantammani narun päähän ja talutin sen ulos tarhasta. Mila toi Sammyn poikkeuksellisesti yksityispuolelle pesuboksiin, jotta saimme juoruiltua harjauksen lomassa.
Kävin hakemassa molempien harjapakit varustehuoneesta ja laskin Ullan pakin sen karsinan eteen. Pujahdin karsinaan riisumaan tamman loimen, jonka jätin karsinan oveen roikkumaan. Sidoin riimunnarun karsinan oviaukkoon ja kurotin pakista harjan. Juttelimme Milan kanssa samalla, kun harjasimme hevoset läpikotaisin. Ullan karva oli märkä lumisateen takia kaulasta ja suojalumi oli paakkuuntunut sen kavioihin. Onneksi ne lähtivät helposti kaviokoukulla. Hevoset puunattuamme, kävimme hakemassa varusteet. Heivasin estesatulan Ullan selkään ja pujotin suitset päähän ennen kuin kurottauduin vetämään satulavyötä kiinni. Ulla oli jo paisunut hieman, joten vyö ei mennyt normaaleihin reikiinsä. Sain sen onneksi toisiin reikiin tallissa, selkään noustuani sitä uskaltaisi vielä hitusen kiristellä.
”Onko jo valmista?” huikkasin Milalle, joka nyökkäsi ja veti kypärän päähänsä. Nappasin oman kypäräni roikkumasta ja kiskoin päähän. Asetin kaulahuivin leuan päälle ja irrotin sitten narun karsinan oviaukosta. Napattuani raipan kätösiin, talutin Ullan Milan ja Sammyn perässä tallipihalle. Mila nousi uljaan puoliverisensä selkään pihalla olevan ämpärin päältä, kun itse kampesin itseni maasta selkään. Kiristin vyötä hieman ja pitelin ohjia koko ajan tiukalla, ettei Ulla lähtisi ennen aikojaan matkaan. Pujotettuani jalat jalustimeen, odottelin Milaa, joka lyhensi jalustimia ainakin miljoonalla reiällä. ”Mennäänkö lenkki järven kautta?” kysyin. ”Miksipä ei”, Mila kommentoi.
Maastoon lähdimme Sammy ja Mila jonon ekana. Kävelimme lähinnä ja leveillä kohdilla uskalsin Ullan ratsastaa Sammyn ja Milan rinnalle. Kumpikaan hevosista ei siitä ollut moksiskaan. Aina lenkkeilijöiden ollessa näkyvissä hidastin Ullan takaisin perään. Otimme välillä ravia, josta Ulla virkosi ja käveli reippaasti eteenpäin. Jouduin hidastamaan välillä ettemme ohittaisi Sammya, joka löntysti rauhallisesti eteenpäin. Myös koirien kanssa lenkkeilijöitä tuli vastaan ja pienen räksyttäjä ärhennellessä hevosille, Ullakin vain nosti korviaan ja käänsi päätään, että ootko nyt ihan tosissas. Lumi sade ei kuitenkaan koko lenkin aikana kadonnut mihinkään ja lohdutinkin itseäni, että paluumatkalla menisimme myötätuuleen, jos nyt menimme vastatuuleen. Järven rannalla oli todella kivan näköistä ja pari hiihtäjääkin näkyi hiihtelevän vähän matkan päässä. ”Otetaanko hitusen laukkaa?” Mila kysyi ja myönnyin.
Ulla innostui tottuneesti laukassa ja meinasi rynniä Sammyn ohitse. Onneksi se otti kuitenkin kuuleviin korviinsa pidätteeni ja pysyttelimme ruunikon hännän juuressa sopivan mittaisen matkan ajan, ennen kuin siirsimme raviin ja siitä käyntiin. Paluumatkan me jatkoimme juoruilua Milan kanssa aivan kaikesta mahdollisesta paskasta mitä maan päältä vain mahtoi löytyä. Otimme myös toistamiseen hieman ravia ennen kuin saavuimme tallille. Kiittelin Milaa maastoseurasta, kun pysäytin Ullan yksityistallin oville. Vapautin jalkani jalustimista ja laskeuduin sitten satulasta. Tervehdin Iitaa, joka talutti varustettua Lailaa kenttää kohti. Tyttö tervehti takaisin ja jatkoi matkaansa.
Löysäsin Ullan vyötä ja nostin jalustimet ylös ennen kuin talutin tamman talliin sisälle. Mila oli tällä kertaa mennyt hoitamaan Sammyn pois tuntareiden puolelle. Ullan kököttäessä karsinassaan, riisuin siltä satulan ja muut varusteet sekä heitin loimen uudelleen niskaan. Sadeloimen remmien ollessa kiinni huomasin ammottavan reiän oikeassa kyljessä… jaahas. Joku oli tehnyt siihen reiän ja epäilykseni osuivat tietysti heti Raimoon tai Villaan. Jätin loimen kuitenkin tamman päälle ja vietyäni sen varusteet takaisin paikoilleen, kuskasin suokin takaisin ulkoilemaan. Kello ei ollut vielä mitään, joten se saisi olla pihalla vielä muutaman tunnin.
Suuntasin sitten takaisin talolle ja suoraan huoneeseeni kiskomaan oloasun päälleni. Uusin Arrow jakso oli ilmestynyt tänään ja nyt minulla olisi aikaa se katsoa! Iines tuli kanssani yläkertaan ja käpertyi sängylle aivan jalkojen viereen. Käynnistin tietokoneen sängyllä ja odotellessani jakson latautumista soitin Lispelle kertoakseni koirapentu-uutiset. Tyttö taisi enemmänkin olla innoissaan, muistutin häntä kyllä siitä, että pennut saattoivat olla jonkun toisenkin uroksen, mutta se selviäisi vasta myöhemmin. Lupailin Lispelle jo etuoikeutta pentuun, jos niitä tulisi edes tarpeeksi. Lopetettuani Lispen kanssa puhelun saatoin viimein painaa Play-nappulaa ja paneutua Stephen Amellin ihmeelliseen maailmaan!
sanoja 1042
|
|
|
Post by Inna on Jan 30, 2015 17:33:18 GMT 2
Piipahdimme Ullan kanssa yleislaatuarvostelutilaisuudessa 25.1. ja matkaansa Ulla nappasi YLA2-palkinnon pistein 27 (14+13) - 22 (17+5) - 17 - 14 - 3 = 83 p! Jälleen saan olla ylpeä omasta kultamussukastani!
|
|
|
Post by Inna on Jan 31, 2015 3:13:04 GMT 2
Innan huoneen seinällä koristaa taulu, johon nainen on kerännyt muutamia hetkiä ajalta, jonka on saanut Ullan kansa viettää! (Saapi pistellä myös päikyn kanneks! Copyt: Valanee)
|
|
|
Post by Inna on Feb 23, 2015 16:22:17 GMT 2
“No, jätä se tänne”, Mauri sanoi, kun Launo löhösi miehen petaamattomalla sängyllä. ”No, en varmana jätä”, murahdin sedälleni. ”Se on minun pieni koirani”, sanoin huuliani mutristaen. Launo oli viime päivinä ottanut koko ajan yhteen erityisesti Petran Midas-koiran kanssa sekä muiden talossa asuvien urosten kanssa… Talossa oli aika täyttä eläinten osalta, joten ei ihme, että joukossa hermot hieman kiristyvät. Iines oli sentään ollut rauhallinen… pelottavan rauhallinen. Minulla ei kauheasti ole kokemusta kantavana olevista koirista, joten en osannut sanoa, oliko se normaalia. Iines kyhnötti tällä hetkellä pienen mökin ulko-ovella vahdissa.
Nostin jalkani sohvapöydälle ja työnsin käteni raidallisen hupparin taskuihin. Katsoin intensiivisesti pohtien telkkarin mustaa ruutua. Mauri istui sohvalla vieressäni kahvikuppi kädessään ja lannalta haisten. Itsekin haisin jo paskalle. Olin tänään aktiivisena tallinomistajana päättänyt liikuttaa muutaman hevosen Aittohaarasta, vaikka Twinggesissä olisi ollut vielä paljon järjestelyhommia.. Hitto, että inhosin tallin avaamista! Kaikki tuntuu olevan koko ajan kesken. Huokaisin äänekkäästi ja suljin silmäni. ”Hitto, että väsyttää…” ”Ota tirsat.” Pudistin päätäni. Ei nyt ollut aikaa nukkua. ”En voi… Ulla vaatii liikutusta. Mokoma suokki on saanut viettää jo viikon mammalomaa, vaikka sillä voisi ihan hyvin mennä. Se on käynyt ainoastaan kerran tunnilla, jollain helppo C tasoisella… Hattiekin kaipaisi liikutusta. Miten minä nyt Ruolampeenkin kerkeän?”
Mauri pörrötti hiuksiani, kuten hänellä on aina tapana. ”Karsi hevosia, joiden luona täytyy juosta.” ”En ikinä!” Huokaan uudelleen ja nousen ylös pehmeältä sohvalta. Mauri on nostanut myös jalat sohvapöydälle, joten hyppään hänen jalkojensa ylitse ja menen eteiseen. Vedän toppatakin niskaani. ”Katsotaan sitä Launo juttua myöhemmin”, huikkaan hänelle. ”Ja muista aamutalli!” Vislaan koirat mukaani, kun avaan ulko-oven ja lähden liukastellen kohti tallia. Juuso taluttaa juuri Axea pikkutallia kohti, joten se tarkoittaa sitä, että voin napata poikaystäväni matkaan mukaan. Hiippailen miehen perässä pikkutalliin ja nojaan sitten karsinan oviaukkoon, kun Juuso on saanut Axen sen sisään. Rautias ori työntää heti turpaansa kohti minua ja rapsutan sen pehmeää ihoa. ”Miten meni?” ”Ihan hyvin”, Juuso vastasi. ”Hieman tuottaa tälle sinun ”lempiorille” ymmärtää, että puomien päälle ei kuulu astua vaan ne kuuluu ylittää.” Naurahdin ja kehuin Axea. Juuson toiminta oli niin hidasta suojien kanssa, että pujahdin itse karsinaan ja riisuin orin suitset pois päältä. Kerkesin ottamaan estesatulankin orilta siinä ajassa, kun Juuso oli suojat riisunut. ”Olepa hyvä!” hän sanoi ja laski neljä suojaa satulan päälle. ”Hei!”
Juuso suukotti minua nopeasti poskelle. ”Menen vaihtamaan vaatteita, niin voidaan lähteä Vaahtikselle”, hän sanoi ja katosi pikkutallista. Pyöräytin silmiäni ja tuuppasin selälläni pikkutallin varustehuoneen oven auki. Heitin varusteet omille paikoilleen ja suuntasin sitten autolleni. Päästin koirat takakonttiin, jossa ne aina pääsivät matkustamaan – kun siellä vain sattui olemaan tilaa – jonka jälkeen istahdin kuskin paikalle ja käynnistin auton. Pian Juuso kiirehti – ei sitten yhtään – autolle ja istahti pelkääjän paikalle. Peruutin taidokkaasti autoni tallin seinän vierestä ja lähdin huristelemaan hiekkatietä pitkin kohti Vaahterapolkua. Pian punainen talli tuli esiin metsän takaa. Kaarsin autoni Milan pienen Micran viereen ja nousin ulos. Juuso oli kerinnyt jo päästämään koirat ulos auton peräluukusta ja huikkasin häntä viemään ne tarhaan.
Itse suuntasin tarhoille, jossa Ulla mutusteli päiväheiniään hyvillä mielin tietämättä, että pääsisi tänään liikkumaan. Mokoma mamma oli jo varmaan luullut päässeensä mammalomalle. No, se joutuisi pettymään pahemman kerran. Nappasin aidan tolpassa roikkuvan violetin narun ja pujahdin sitten tarhaan. Ulla lähti heti käpsyttelemään luokseni kohti porttia. Rapsutin tamman päätä ja napsautin narun sen riimuun kiinni. Villa ja Raimo pysyttelivät tarhan peräpäässä ja katsoivat minua siihen malliin, että meidän päiväämme et tasan pilaa! Pujahdin paisuneen Ullan kanssa tarhasta ja varmistin tarhan portin olevan kiinni ennen kuin lähdin Ullaa taluttamaan kohti tallia. Tervehdin Caridaa, joka puunasi Doneaan kiiltäväksi ja talutin sitten Ullan karsinaansa. Iita oli myös oman poninsa kimpussa. Riisuin Ullalta sadeloimen ja kuskasin sen varustehuoneeseen. Aseteltuani loimen kuivumaan, nappasin Ullan harjapakin matkaan ja palasin tamman karsinalle.
Loimen ansiosta hopeaperseeni ei ollut kamalan likainen, joten harjan vedot olivat pian putsanneet olemattomat liat pehmeältä karvalta. Ainoa ongelma oli lähtevä karva, jota tuntui olevan niin kamalasti ja vain sen takia, että Suomen talvi sekoitti tällaisten nelijalkaisten karvanlähtöajat totaalisesti. Suin piikkisualla Ullan harjan takuttomaksi ja kieli keskellä suuta letitin siihen jonkinlaisen letin. Tamman harja oli päässyt jo kasvamaan viime aikoina, koska en ollut enää raaskinut leikata sitä ollenkaan. Hännänkin selvitettyäni useista takuista, nappasin harjapakista kaviokoukun. Tänään Ulla ei selvästi halunnut millään nostella kavioitaan ylös, joten sain sitä suostutella nojailemalla jalkaan oikein kunnolla. Taisi suustani päästä myös muutama vahvempi sana.. Viimein kaikkien kavioiden ollessa puhtaat, heitin kaviokoukun harjapakkiin ja suuntasin sen kanssa uudelleen varustehuoneeseen.
Mihin hittoon se Juusokin oli jäänyt? Laskin harjapakin paikalleen ja kurkkasin sitten tuntaripuolen käytävään. Siellähän se brittisuomalainen jutteli naureskellen Markuksen kanssa. ”Mitä hittoa sä täällä teet maanantaina?” kysyin Markukselta, jonka tänään kuului viettää vapaapäiväänsä. ”Sari on niin känttyrä, että piti paeta”, Markus nauroi. Tuhahdin. ”Ei silloin jätetä naisia yksin kotiin vaan viedään suklaata ja kukkia.” Katsoin merkitsevästi Juusoa, joka ei totisesti tehnyt niin oikeastaan koskaan. Juuso yskäisi. ”Jep, no, mutta toivottavasti vauva syntyy pian ja terveenä”, Juuso sanoi vaihtaen aihetta. ”Milloin te hankitte jälkikasvua?” Markus kysyi virnuillen. Juuso painoi kätensä korvilleni. ”Älä yllytä yllytyshullua”, kuulin Juuson sanovan ja sohin miehen kädet pois korviltani. ”En minä vielä mitään muksuja halua”, murahdin. ”Mutta voin milloin vain tulla lapsenvahdiksi, jos kaipaatte vapaailtaa”, lupasin Markukselle. Vaihdettuamme vielä pari sanaa Markuksen kanssa, lähti Markus lintsaamaan koti hommista korjaamaan Milan traktoria, joka tuntui aina olevan hajalla. ”Voisitko käydä laittamassa maneesiin pari niitä muovisia kavaletteja?” pyysin Juusoa. ”Tulen aivan kohta Ullan kanssa.” Juuso nyökkäsi ja suuntasi sitten maneesille.
Palasin itse varustehuoneeseen, jossa nappasin Ullan suitset käsiini. Avasin niitä sen verran, että sain ohjat napattua pois. Sitten nappasin kaapistani liinan sekä juoksutusraipan. Ullan suojatkin nappasin matkaan ja suuntasin sitten takaisin tamman karsinan luokse. Jätin raipan nojaamaan karsinan seinää vasten ja pujahdin suitsien, liinan ja suojien kanssa karsinaan. Liinan heitin säilytykseen tamman leveälle selälle ja sujautin suitset nopsaan tamman valkoiseen päähän. Kiinnitettyäni kaikki remmit kyykistyin alas ja pujotin jännesuojat tamman koipiin. Kiinnitettyäni liinan kunnolla paikoilleen, nappasin raipan seinän vierestä ja lähdin taluttamaan Ullaa kohti maneesia. Ulla käveli kiltisti löysällä narulla. Avasin maneesin oven, jossa Juuso parasta aikaa kantoi muovisia esteitä ympäri maneesia. ”Voisitko pistää vielä puomeja tuonne toiseen päähän ympyrälle?” pyysin poikaystävääni, joka nyökkäsi.
Juuson jatkaessa uurastustaan lisäohjeiden saattelemana, valtasin vapaan päädyn ja ohjasin Ullan kauemmas. Ulla käveli rennosti eteenpäin, joten maiskutin sitä reippaampaan käyntiin. Parin kierroksen jälkeen hoputin tamman raviin. Ulla ravasi eteenpäin laiskasti joten maiskutusten ja raipan avulla patistelin sitä eteenpäin. Tamma viskoi protestiksi päätään. ”Hophop”, karjaisin saaden Ullaan hitusen vauhtia lisää. Tamman ravattua molempiin suuntiin, hidastin sen käyntiin ja pysähdyksiin. Lyhensin liinaa ja talutin tamman puomipäätyyn. Maiskutin tamman jälleen liikkeelle ja se oli heti yrittämässä luistaa puomien ylittämisestä. ”Ravi!” huudahdin ja tamma nosti jo reippaamman ravin kuin aluksi. Puomit kuitenkin kolahtelivat tamman jalkojen osuessa niihin ja napsautin hieman raipalla, jotta saisin tammaan lisää tehoja. Kesti hetken ennen kuin Ulla nosteli jalkojaan puomien ylitse reippaasti ja ravin näyttäessä hyvältä, maiskutin tamman laukkaan. Se loikki puomien ylitse kuin ne olisivat suurempiakin esteitä. Parin kierroksen jälkeen hidastin tamman käyntiin ja kävelin sen luokse. Taputin sen kaulaa ja irrotin liinan.
Pidin suitsista kiinni samalla, kun juoksin tamman rinnalla ja ohjasin sen kohti matalaa estettä. Ensin Ulla meinasi kieltäytyä, mutta maiskutin ja karjaisin kunnolla, jonka jälkeen hopeinen tamma loikkasi matalan esteen ylitse. Ulla jatkoi laukassa maneesia ympäri päästellen ilmaan muutaman ilopukin. Tamman rauhoituttua, nappasin jälleen suitsista ja ohjasin sen toiselle esteelle. Tällä kertaa Ulla kielsi ja pyysin Juusoa hieman auttamaan. Pian Ulla hyppäsi kavaletin ylitse. Taputin sitä kaulalle ja annoin taskussani olevan heppanamin sille.
Ulla hyppeli vielä parit loikat ennen kuin annoimme sen kulkea maneesissa vapaana samalla, kun keräsimme puomit pois Juuson kanssa. Nostin parasta aikaa puomi maneesin seinustalle, kun Juuson kädet ilmestyivät vyötärölleni. Kikatin, kun mies painoi huulensa kaulalleni ja siirsi ne siitä korvani tasalle. Hänen lämmin hengitys kutitti korvaani. ”Haluaisitko lähteä leffaan huomenna? Sekä syömään. Keskustassa on eräs oikein kiva pieni paikka…” ”Mäkki?” kysyin naurahtaen. ”Ei…” Juuso sanoi. ”No, miten on?” Käännyin ympäri hänen käsissään ja kiedoin käteni poikaystäväni niskaan. ”Riippuu kuinka hyvin osaat suostutella minua illalla”, sanoin purren huultani. ”Näytän vaikka saman tien”, Juuso sanoi ja painoi huulensa omilleni.
”Kröhöm!” joku yskäisi ja erkanimme yhtäkkiä. Rebekka seisoi maneesinovella pidellen Likan ohjista kiinni. Ulla luimisteli punarautiaalle piekkarille maneesin kulmasta – ihme, ettei siellä muka ollut mörköjä. ”Ööö, moi!” sanoin ja lähdin kiireesti nappaamaan hevostani kiinni. ”Minä kyllä vihelsin, mutta koska kukaan ei vastannut, niin luulin maneesin olevan vapaa…” ”Joo, on se”, huikkasin. ”Me olemme juuri tästä lähdössä”, sanoin ja napsautin liinan lukon kiinni Ullan suitsiin. Talutin Ullan ulos maneesista nopsaan posket punaisina. Pidättelimme Juuson kanssa naurua koko matkan tallille. Juuso sanoi käyvänsä vessassa sillä aikaa, kun hoitaisin Ullan pois. Naurahdin miehelle, että pitäisi hauskaa. Talutettuani Ullan karsinaansa, riisuin siltä ensin suojat ja nappasin sitten suitset pois. Tamma hyökkäsi heti heiniensä kimppuun. Kävin heittämässä varusteet paikalleen ja palasin sitten tamman luokse. Sujautin riimun tamman päähän ja napsautin narun kiinni. Ulla seurasi minua kiltisti ulos, jossa lumisade oli yltynyt.
Heitin Ullan jatkamaan tarhapäiväänsä ja suuntasin talolle. Juuso käveli parasta aikaa tallilta, joten jäin odottamaan ulko-ovelle. Miehen noustessa portaita, avasin ulko-oven ja pujahdimme sisään. Riisuttuamme ulkovaatteet eteiseen, suuntasimme keittiöön, jossa ihmeellistä vapaapäivää viettävä Jesse kokkasi ruokaa. ”Uu, mitä me syömme tänään?” kysyin ja kurkkasin miehen olan ylitse. ”Ei mitään teille”, Jesse tokaisi ja tökkäsi minua kyynärpäällään. ”Ilkeää”, sanoin. ”Ei se mitään”, Juuso sanoi leikkisästi ja kietoi kätensä takaapäin ympärilleni. ”Minun täytyy tehdä pieniä suostutteluja, joten me tästä lähdemme tuonne yläkertaan.” ”Hei… minun on nälkä!” ”Joskus on hyvä saada jälkiruoka ensin”, Juuso tokaisi. ”Minun ei tarvitse kuulla tätä, joten olkaa sitten hiljaa”, Jesse naurahti.
Miehet ovat kamalia!
Sanoja 1548
|
|
|
Post by Inna on Mar 12, 2015 22:36:06 GMT 2
”Innaa”, Juuson pehmeä ääni kuiskaa korvaani ja mutisen unisesti jotain epämääräistä. ”Minun täytyy lähteä opistolle ja autoni on korjaamossa. Heittäisikö kaunis tyttöystäväni minut?” Pudistan päätäni ja kierähdän miestä päin. ”Ota Audi…” sanon. ”En jaksa nousta tänään…” Juuso naurahtaa ja työntää sitten hiukset pois silmiltäni. Hän kurottautuu painamaan nopean suukon huulilleni ennen kuin kampeaa ylös sängystä ja ilkeästi napsauttaa kattovalon päälle. Vedän lämpimän peiton pääni ylitse ja suljen silmäni nukahtaen uudelleen.
Herään kolme tuntia myöhemmin ja nousen hyvin hitaasti istumaan. Haron sotkuisia hiuksiani ja huomaan lämpimän auringon pilkistävän verhon raosta. Aurinkoa ei olekaan hetkeen näkynyt! Sen voimin kampean itseni ylös sängystä ja tallustelen paljain jaloin yläkerran kylppäriin hoitamaan aamurutiinini. Törmään Petraan matkalla huoneeseeni ja toivotan kämppikselleni hyvät huomenet. Juuso oli selvästi kuskannut Launon ja paisuvan Iineksen aamulla pihalle, joten kaikessa rauhassa kiskoin päälleni tallivaatteet. Ullaa ei voinut enää ratsastaa ja aiemmasta uhkauksestani huolimatta päätän lähteä tänään liikkeelle. Mila saisi lainata minulle Micraansa.
Letitän hiuksiani samalla, kun astelen portaat alakertaan kohti keittiötä. Tohelo makaaa ruokapöydällä ja nostan valittavan kissan lattialle. Nappaan jääkaapista HK:n hampparin ja tungen sen mikroon. Hampparin lämmettyä mutustan sen nopeasti ja juon vielä lasin vettä kurkustani alas. Katsahdan kelloa ja lähden kohti tallia etsimään Milaa, jonka pitäisi olla vuorossa tällä hetkellä. Nainen vissiin tuuraa Markusta. Suuntani muuttuu, kun näen naisen jakamassa päiväheiniä tarhoilla. Menen tarhoille. ”Lainaatko autoa?” huikkaan naiselle. ”Juuso lähti aamulla mun autolla.” ”Joo, toki, kunhan et romuta”, Mila sanoo ja olen jo kääntymässä mennäkseni, kunnes nainen huikkaa minut takaisin. ”Liikuta tuo ponisi tänään muuten! Sen ratsastaja perui tuntinsa aamulla ja Brittney ei kuulemma kerkeä tänään tallille..” ”Selma pyy!” huikkaan. Käyn matkalla kohti takaisin taloa moikkaamassa Ullaa, joka mutustelee heiniään tyytyväisenä eikä edes huomaa minua. Tamman laskettuaika olisi jo ensiviikon lauantaina, joten en malttanut odottaa sitten ollenkaan.
Käyn hakemassa talolta Micran avaimet ja hakemassa Iineksen sekä Launon matkaani. Koirien ollessa auton kyydissä lähden huristelemaan kohti Aittohaaraa.
Palaan Aittohaarasta jo kolmen aikaan liikutettuani Jäskän. Huh, kyllä oli orilla tahtoa. Parkkeeraan Milan Micran paikoilleen ja lähden sitten kohti tarhoja, jossa Koda yhä tarhailee. Olin juuri nappaamassa Kodan narun aidalta, kun sain viestin. Nappaan puhelimen housujen taskusta ja katson viestiä.
Käyn moikkaamassa Damonia. Tuun sitten! –J
Vastaan Juuson viestiin ja pujahdan sitten tarhaan, joka sulaneen lumen takia alkaa olla aika mutainen. Koda tulee tervehtimään minua ja kiedon ruunan metkut tuntien narun sen turvan ympärille ennen kuin talutan sen portille. Pujahdan ponin kanssa ulos tarhasta ja lähden taluttamaan sitä talliin. Tallissa sidon Kodan karsinaansa ja käyn hakemassa sen harjapakin. Ruunan turpa on koko toimenpiteen ajan matkassa mukana, tai ainakin yrittämässä. Harjattuani ruunan käyn hakemassa sen varusteet varustehuoneesta. Heitän satulan ensimmäisenä selkään ja sen jälkeen suitset päähän. Kiinnitän meksikolaisten soljet ja laskeudun sitten kyykkyyn laittaakseni ruunan etujalkoihin suojat. Kuka hitto oli valinnut Kodalle soljelliset suojat? Ruunan nostellessa koipiaan saan murahdellen soljet viimein kiinni. Nappaan karsinan ovelta kypäräni ja raipan ja lähden taluttamaan Kodaa kenttää kohti. Alkeisryhmä aikoo tänään olla maneesissa Helenan mukaan, joten voimme hyvin vallata kentän.
Kiristän Kodan vyön ja lasken jalustimet alas. Nostan jalkani jalustimeen ja ponnautan itseni ruunan satulaan. Annan Kodan lähteä uraa pitkin kävelemään. Käveltyäni ruunan kanssa pari kierrosta nappaan ohjat tuntumalle ja siirrän ruunan raviin. Koda ravaa reippaasti eteenpäin ja haen ruunan heti pienin ottein kuulolle. Tottunein ottein ratsastan Kodaa ympyröitä väännellen ja parit sulut ja avot tehden. Raipalla muistutan Kodaa takajaloista ja ravin tuntuessa hyvältä istahdan satulaan. Nostan jalustimet ravissa ylös ja huomaan Kodan heti hieman hermostuvan. Haen uraa pitkin ratsastaen itseni tasapainoon satulassa ja teen sitten pysähdyksiä. Ruuna tottelee parhaiten painoapujani ja vain pienellä pidätteellä saan ruunan seisahtumaan. Lasken päässäni neljään ja annan ruunalle avut siirtyä raviin. Koda tekee siirtymisen käynnin kautta, joten pysäytän sen uudelleen ja tällä kertaa napsautan raipalla, jotta saan ruunan suoraan raviin. Herkkisperseeni ei tykkää ollenkaan ja viskoo minulle mielenosoituksena häntäänsä ja päätänsä. Teen lisää pysähdyksiä ja lisään joukkoon myös muutaman peruutuksen.
Nostan päätyihin hieman laukkaa ja ruunan vetristyttyä tarpeeksi, teen sillä parit laukkaväistöt ja laukanvaihdot kokorataleikkaalla. Koda on jo hyvin kuulolla, kun siirrän sen takaisin raviin laukasta ja annan hetken kävellä uraa pitkin löysemmällä ohjalla. Lasken samalla jalustimet takaisin alas ja pujotan kenkäni niihin. Sitten kokoan ohjat uudelleen ja nostan jälleen ravin. Koda puuskuttaa raskaasti ja hiki on noussut ruunan lähtevälle talvikarvalle. ”Et vain olisi päässyt hieman laiskistumaan tuntarina”, naurahdan ponille. Teen ponin kanssa vielä väistöjä ravissa ennen kuin hidastan sen käyntiin ja palauttelen ruunan mieleen hieman takaosakäännöksen saloja. Ruuna tottelee hienosti ja taputan sitä lopulta kaulalle vapauttaen ohjat pitkiksi. Kävelemme muutaman kierroksen kenttää ympäri ja kun Koda ei enää puuskuta ratsastan sen tallinoville ja laskeudun sitten alas selästä. Nostettuani jalustimet, talutan ruunan karsinaansa. Vapautan Kodan suitsistaan ja tyytyväisenä siitä, ruuna hieroo kutiavaa päätään minua vasten. Törkkään ruunan pois ja nappaan siltä loputkin varusteet. Kurkkaus kelloon näyttää sitä, että Kodaa on enää turha viedä pihalle, joten jätän sen karsinaansa ja käyn palauttamassa varusteet takaisin paikoilleen.
Suuntaan sitten tarhoille, jossa pujahdan Ullan tarhaan ja nappaan pyöreän suokkini mukaan. Tervehdin ykstyispuolella Rosannaa, joka puunailee Fellaa parasta aikaa. Pyöräytän Ullan pesupaikalle ja käyn sitten hakemassa tamman harjapakin varustehuoneesta. Lasken violetin pakin pesuboksin viereen ja nappaan sieltä yhden harjan. Suljen visusti kannen ettei tamma vain keksi alkaa niitä heitellä ympäriinsä. Vetelen harjalla tamman karvaa pitkin aiheuttaen vesiboksin lattialle kasan harmaita karvoja. Ulla nuokkuu harjauksen aikana kuin sitä ei voisi vähempää kiinnostaa koko touhu. ”Hello!” Juuso tervehtii, kun astelee sisään. ”Moi”, sanon takaisin.
Juuso rapsuttaa Ullaa päästä ja tamma heiluttaa päätään takaisin. ”Sitä ollaan herätty”, Juuso naurahtaa. ”En mä nyt koko päivää nuku”, huomautan. ”Oon tänään käynyt ratsastamassa Jäskän ja sitten Kodan hetki sitten”, selvennän ja pujahdan Ullan takaa toiselle puolelle. ”Mites Damon?” ”Siellä se ryppyili Topiakselle, joka muuten käski lähettämään sellaisia terveisiä, että ellei Nymi lakkaa karkaamasta tarhasta, niin Topias lähettää sen teuraaksi…” ”En voi palauttaa sitä edes kasvattajalle, koska olen itse kasvattaja…” mutisen. ”No, kyllä se siitä rauhottuu, kun ei oo enää mikään teinimurkku 4-vuotias…” sanon lähinnä itselleni.
Vaihdan harjan piikkisukaan ja alan selvitellä Ullan harjan takkuja. ”Eiks Jessen pitäis olla jo kotona tähän aikaan?” Juuso kysyy ja kurkkaan kelloani. ”Pitäis joo..” sanon. ”Eiku se taitaakin poiketa kaupan kautta tänään.” ”No, menen odotteleen sitä, kun pitää kysyy siltä yhtä juttua”, Juuso sanoo ja rypistän kulmiani kysyvästi. Juuso hymyilee ilmeelleni ja suukottaa sitten huuliani ennen kuin lähtee matkoihinsa. En jaksa ajatella asiaa sen enempää ja jatkan Ullan puunausta. Putsaan vielä kaviot ja harjaan pään ennen kuin päästän tamman karsinaansa ja riisun siltä riimun pois päästä. Suljen oven ja käyn heittämässä harjat takaisin paikoilleen. Lähden sitten kohti taloa ja nappaan koirat tarhastaan mukaani sisälle, jossa ne juoksevat ken minnekin suuntaan. Riisun haisevat tallivaatteeni eteiseen ja hyppelehdin sitten portaat yläkertaan. Haluan suihkuun juuri ja heti. Heitän vaatteeni pyykkikoppaan ja avaan hiukset letiltä, jonka jälkeen kiedon pyyhkeen ympärilleni ja lähden alakerran kylppäriin. ”Uuu, mikäs se täällä käppäilee alasti?” Juuson ääni kysyy ja naurahdan. ”Olen menossa suihkuun!” ilmoitan naurahtaen. ”Aion ottaa oikein pitkän suihkun ajellen karvaiset sääreni kesäkuntoon ja hämätäkseni sinua, että olen oikeasti mies.” Juuso naurahtaa ja kaappaa minut syliinsä. Hän painaa huulensa omilleni ja suutelee minua tavalla, joka pitäisi varmasti kieltää laissa. Kurottaudun varpailleni ja kiedon käteni Juuson niskan taakse unohtaen jo sen tosiasian, että minulla on pelkkä pyyhe päälläni.
”Kröhöm…” kuulen äänen ja käännähdämme Juuson kanssa molemmat kohti eteistä. Jesse seisoo eteisessä käsissään kahdet kauppakassit. Hänen naamansa on hieman punehtunut. ”Inna.. pyyhkeesi…” hän mutisee ja samassa tajuan, että pyyhkeeni on tippunut lattialle. Nappaan sen nopeasti ylös ja kiedon uudelleen ympärilleni. Naamani on varmaan tulipunainen lähinnä sen takia, että asia on loppujen lopuksi hyvinkin hulvaton. ”Joo, sinne suihkuun!” sanon nopsaan ja pakenen tilannetta pesuhuoneeseen.
Suihkun jälkeen puen oloasun päälleni ja palaan alakertaan, jossa koko kööri Juliaa ja Petraa lukuun ottamatta ovat paikalla. Jesse seisoo hellan ääressä tekemässä ruokaa, kun Mila ja Juuso puhelevat pöydän ääressä. Vilkaisemme nopeasti toisiamme Jessen kanssa ja yritänkin pidättää kikatusta, kun nappaan jääkaapista oluen ja istahdan Milan ja Juuson seuraan. ”Missäs meidän naiskaksikkomme ovat?” kysyn. ”Lähtivät käymään Petran äidin luona”, Mila valaisee minua. ”Ovat siellä kuulemma yötä.” Syömme nelistään Jessen tekemää ruokaa. Jessestä on tuntunut tulleen kuluneen vuoden aikana talomme kokki Petran lisäksi. Me emme Milan kanssa ole kauhean usein hellan ääressä olleet… siitä olisi kyllä omalta osaltani tullut vain tulipalo. Syötyämme suuntasimme olohuoneeseen katselemaan telkkaria ja juomaan olutta. Itse kylläkin makasin Juuson päällä sohvalla ja yritin pitää itseni hereillä. Jesse katosi puhelimensa soidessa yhdessä vaiheessa. Kukaan ei kyllä osannut varautua siihen mitä langan toisessa päässä oli sanottu ennen kuin Jesse palasi takaisin. ”Äidin asunnossa on ollut vesivahinko, eikä se voi asua siellä pariin kuukauteen”, Jesse sanoi. ”Että Taalasmaan Ulla muuttaa tänne pariks kuukaudeks!” Jesse ilmoitti ja jokaisen veri pakeni kasvoilta.
Sanoja 1408
|
|
|
Post by Inna on Mar 29, 2015 11:36:34 GMT 2
29.3.2015: Tänään Ullalle syntyi hopearuunikon värinen orivarsa! Tämä otus sai nimekseen Aittohaaran Pikkuseiska, joka tunnetaan myös nimellä Sepi. Sepi on Ullan viimeinen varsa! Viimeinen Mini-Lullero! 30.3.2015 - maanantaitunnelmia
Ullan varsa oli syntynyt viikon myöhässä siinä vaiheessa, kun olin repinyt melkein kaikki hiukseni hermostuneena päästä. Varsa tupsahti maailmaan keskellä kirkasta päivää, kun Mila oli yksikseen vuorossa tallilla. Nainen oli soittanut ja kertonut Ullan liikehtivän levottomasti. Olimme pitäneet tammaa varmuuden vuoksi sisällä suurimman osan päivästä ja pihalla ollessaan olin itse tarkkaillut sitä melkein koko ajan. Milan kanssa olimme sopineet kaksikon muuttavan sairastarhaan, joten Ulla oli saanut olla siellä jo tovin totuttelemassa. Katselimme Milan kanssa silmä tarkkana Ullan synnytystä, joka kesti kamalan kauan. Mahtoi olla suokkitammalle vaikeata synnyttää viikon ylimääräistä ollut varsa. Pian kuitenkin syntyi upea suomenhevosori, joka pääsi kantamaan nimeä Aittohaaran Pikkuseiska. Tänään tuo pikkuruinen yksipäiväinen varsa pääsisi ensimmäistä kertaa pihalle. Heitin eteisessä takkia niskaan ja pakenin Taalasmaan Ullan aamuhössötykseltä katsomaan sitä omaa Ullaani. Jessen äiti oli asunut meillä nyt kaksi viikkoa ja olin jo valmis lähtemään punkkaamaan Juuson tykö. Käpsyttelin aurinkoisessa aamussa kohti tallia ja tervehdin Eljasta, joka parasta aikaa siivosi Donen karsinaa. Kurkkasin nopsaan karsinaan, jossa Sepi ja Ulla viettivät aikaansa. Ulla mutusteli yhä aamuheiniään ja Sepi taas riehui mitä huojuvilta jaloiltaan kykeni. Hymyilin ja kävin hakemassa Ullan harjapakin. Nappasin pakista harjan ja pujahdin sitten karsinaan. Ulla nosti päänsä heinistä ja rapsutin sitä turvasta ennen kuin aloin vedellä harjalla tamman kaulaa pitkin pitkiä vetoja. Sepi pakeni aina paikalta, kun astuin askeleenkin lähemmäksi, vaikka vaihdoin vain paikkaa Ullan karvapeitteellä. Puhdistaessani Ullan kavioita tunsin oripojan hampaat kankussani. ”Auh!” huudahdin ja katsoin murhaavasti varsaa, makkaraksiko tuo täytyisi heti kuskata? Hoidin Ullan harjaamisen loppuun, jonka jälkeen kuskasin harjapakin takaisin paikalleen ja lähdin metsästämään Milaa. No, sieltähän nainen löytyi mistä yleensäkin, eli taukohuoneen sohvalta kuorsaamasta. ”Milaa!” huudahdin naiselle, joka säpsähti hereille. ”Mitä hittoa?!” hän murahti. ”Lähdetkö auttaan ton rääpäleen tarhaan?” ”Joo, toki.” Napsautin narun kiinni Ullan riimuun ja käskin Milaa paimentamaan varsaa oikeaan suuntaan. Onneksi pikkutarha ei ollut kaukana yksityispuolesta, joten sain Ullan pian tarhaan. Ulla katseli jo hädissään ympärilleen missä se oma pikkuvauva oikein oli. Tamma päästi ilmoille sydäntäriipivän kutsuhuutonsa, joka sai ympäri pihaa juoksevan varsan tulemaan emänsä luokse. Hymyillen päästin Ullan irti ja pujahdin ulos tarhasta. Jäimme hetkeksi Milan kanssa notkumaan tarhan aidalle ja katsomaan pienen varsan menoa. ”Tuota voisi katsella vaikka koko päivän”, sanoin naurahtaen, kun Sepi veti turvalleen. ”Jeps.” Irtaannuimme valitettavan pian aidasta ja Milan palatessa hommiin suuntasin itse talolle. Kävin tervehtimässä tarhassa olevia koiria. Pian Iineksenkin oli aika pamahtaa ja en malttanut odottaa pieniä tollerinpentuja vipeltämässä huoneessani. Mahdoinkohan pystyä luopumaan niistä? Yhtäkään en ollut ajatellut pitäväni, mutta koskaan ei tiennyt. Palasin sisälle taloon, jossa Ritva kovaa kyytiä siivosi olohuonetta, jonka nainen oli siivonnut vasta eilen. Hänen huomaamatta livahdin huoneeseeni ja päätin viimein tehdä rästissä olevat paperityöt joista Armi sekä Mauri jaksoivat nalkuttaa… // Tervetuloa Sepi ja 20pistettä kasassa - Mila -
|
|
|
Post by Mila on Apr 4, 2015 18:17:05 GMT 2
20 pistettä kasassa! (taas)
|
|
|
Post by Inna on Apr 24, 2015 14:44:10 GMT 2
“Mitä teet?” Juuso kysyi, kun asteli sisään huoneeseen. Kohotin katseeni poikaystävääni tabletista ja takaisin tablettiin. ”Kunhan selailen myyntisivuja”, mutisin takaisin. Juuso rämähti viereeni makaamaan ja katsoi mitä katselin. Olin löytänyt sivuilta ilmoituksen kymmenvuotiaasta puoliveritammasta, joka oli toiminut ratsastuskouluhevosena. Se ei kuitenkaan enää soveltunut kyseiseen tehtävään, joten omistaja oli näköjään päättänyt myydä sen. ”Tuon kuvauksen mukaan se ei ainakaan kisaratsuksi sovi”, Juuso huomautti. Siinä Juuso oli oikeassa. Kuvauksen mukaan hevonen ei ollenkaan soveltuisi kilpailuihin ja lisäksi se vaatisi paljon työtä. Siihen minulla ei olisi edes aikaa kaiken muun ohella. Ja olihan tammalla jo ikää sen verran, että aikaa saattaisi helposti vierähtää muutama vuosi. Suljin tabletin huokaisten ja laskin yöpöydälle. Katsoin Juusoa. ”Haitko jo trailerin?” kysyin. ”Juup, siellä se kököttää pihalla”, Juuso vastasi. ”Hyvä!” sanoin ja nousin ylös. ”Eiköhän mennä lastaamaan eräs pelle”, mutisin ja nousin ylös. Tänään koittaisi se päivä, kun Sepi muuttaisi Aittohaaraan kasvamaan ja aikuistumaan. Varsa oli kylläkin näyttänyt sellaisia merkkejä, että se ei tulisi koskaan aikuistumaan. Katsoin vielä, että Iineksellä ja sen viidellä pennulla – jotka kaikki oli varattuja – olisi kaikki hyvin. Sitten hyppelehdimme Juuson kanssa portaat alakertaan, jossa Ritva oli kovassa työntohinassa tekemässä meille ruokaa. Olihan kello jo melkein viisi. Vedin takin päälle eteisessä ja pujotin jalkani tennareihin ennen kuin seurasin Juusoa ulos. Koirat pitivät melua tarhassa meidät nähtyään. Ne hiljenivät melkein heti, kun tajusivat, ettemme huomioisi niitä. Audini perässä roikkui Aittohaaran logolla varustettu kahden hevosen traileri, jonka laskusillan laskin alas ja tarkistin siellä olevan kaikki. Matka tosin oli lyhyt. ”Saammeko sen kaksistaan sisään?” Juuso huikkasi minulle. ”Pitäisi”, vastasin ja laskeuduin ramppia pitkin ulos kopista. ”Pidä Sepiä silmällä sillä aikaa, kun vien Ullan talliin. Ne ovat jo tottuneet olemaan onneksi sen aikaa erillään, että ei pitäisi tulla paskamyrskyä…” Hikisten minuuttien jälkeen riehaantunut orivarsa saatiin kiinni ja Juuso jäi pitelemään sitä sen aikaa, että nappasin Ullan narun päähän ja riimusta pitäen kiinni talutin tanssivan tamman yksityispuolelle. Ulla hirnui tuttuun tapaan varsalleen, mutta siitä huolimatta käveli talliin ja sain lukittua hermostuneen tamman karsinaansa. Heitin tammalle siivun heinää, jos se sattuisi sillä keskittymään edes hetken aikaa muuhun kuin lähtevään Sepiin. ”Ääh! Oletin, että saisit pidettyä sen kiinni, jotta saadaan se suorilta koppiin”, voihkaisin Juusolle, joka kykki tarhan toisella puolella. Sepi ravasi emäänsä huudellen ympäri tarhaa. ”Aattelin, että sulla kestää kauemmin”, Juuso sanoi. Tuhahdin ja pujahdin takaisin tarhaan. Hetken jahtasin oria, kunnes murahdin hevoselle ja lähdin kohti porttia. Olin oppinut se tepsi aina Sepin kanssa. Nytkin varsa tuli perääni ja sain napsautettua narun sen riimuun kiinni. Juuso piti meille porttia auki, kun talutin Sepin ulos tarhasta. Tein ensin pari ympyrää tallipihassa ja sitten suorastaan juoksin orin kanssa traileriin. Ainakin siihen asti, kunnes mokoma iski jarrun pohjaan ja pysähtyi rampin juurelle. Meinasin kaatua nokalleni. ”Piru vie sun kanssas!” murahdin Sepille, joka katsoi minua korvat luimussa. Astuin alas rampilta ja yritin jälleen voltin kautta ohjata orin sisälle traileriin onnistumatta siinä. Juusokin yritti varsaa saada sisälle boksiin, mutta huonolla menestyksellä. Huikkasin Juusolle, että kävisin hakemassa liinan tallista. Haettuani liinan, sidoin sen toisesta päästä traileriin ja vaihdoimme Juuson kanssa osia. Juuson ajaessa oria liinan avulla traileriin, suostuttelin sitä maiskuttaen ja narusta vetämällä. Hikisten minuuttien kuluttua Sepi asteli viimein boksiin ja Juuso laittoi nopeasti takapuomin paikoilleen. Napsautin trailerin ketjun Sepin riimuun ja pujahdin sitten sivuovesta pihalle. Nostimme Juuson kanssa rampin takaisin ylös ja laitoimme sen kiinni. Trailerista kuului hirnuntaa ja tarkistettuani vielä tilanteen sivuovesta, pujahdimme Juuson kanssa autoon ja kuskasimme orin Aittohaaraan. *** Syötyämme Ritvan tekemää makaronilaatikkoa, istahdimme alas sohvalle koko joukkiolla. Selailin jälleen tabletilla markkinasivuja, jossa tuo samainen puoliveritamma iski silmääni. Sen hinta oli hälyttävän alhainen, mutta jokin minua siinä silti houkutti. Mitä menettäisin muka siinä, että kävisin edes kokeilemassa? Ehkä ympäristö ei ollutkaan tammalle sopiva ja se vain kaipaisi vaihtelua. Vielä sinä iltana soitin tamman omistajalle ja sovin tulevani kokeilemaan heti ylihuomenna. Juuso katsoi minua hieman epäilevästi, mutta lupasi tulla katsomaan. Jännittävää!
|
|
|
Post by Inna on Jun 1, 2015 18:31:53 GMT 2
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 16, 2015 20:01:15 GMT 2
16.06.15 1. ENSIMMÄINEN HOITOKERTA
Rannekelloni hopeinen viisari läheni kahtatoista, kun pysäytin valkoisen skootterini Vaahterapolun parkkipaikalle. Vain pari henkilöautoa ja skootteria oli pysäköitynä sinne. Samalla kun otin avaimet pois virtalukosta ja kypärän päästäni, näin Milan kävelevän ripeästi talolle. Ensin ajattelin olla tervehtimättä, mutta hihkaisin hänelle kuitenkin heipat. Hän havahtui ja pysähtyi katsomaan minua. " Moi, niin sä taidat olla joku niistä uusista hoitajista, mä oon siis tallin omistaja, Mila. " hän puheli reippaasti. " Joo mä alan hoitaa Ullaa ja mun nimi on Jemina. " hymyilin hänelle. " Okei, mutta mun täytyy nyt mennä, moimoi! " hän sanoi ja hymyili takaisin. " Moikka! " hihkaisin vielä hänen peräänsä. Hän vaikuttaa mukavalta, ajattelin. Lähdin kävelemään punaiselle tallille päin samalla vilkuillen uteliaasti ympärilleni. Kun pääsin yksityistallin ovesta sisään, suuntasin suoraan varustehuoneeseen hakemaan Ullan harjalootaa, päitsiä ja riimunarua. Kuulin taukohuoneesta puheensorinaa, mutta ajattelin kerkeäväni sinne myöhemminkin. Päästessäni takaisin valoisaan yksityistallin puoleen, jätin oman laukkuni ja Ulleron liilan harjalaatikon karsinan eteen ja kävelin takaisin raikkaaseen ulkoilmaan. Lähdin kävelemään rauhallisesti leveää kujaa pitkin kolmannelle tarhalle, ja siellähän se hopea suokki tallusteli ystäviensä kanssa pikkuhiljaa portille. Puhelin hevosille rauhallisesti ja livahdin portista isohkon tarhan sisään. Pian Ulla poppoineen oli luonani, todennäköisesti herkkujen toivossa. Pujotin hoitohevoseni kauniiseen päähän liilan riimun ja napsautin siihen kiinni narun. Sitten päästin Ulleropulleron portista ulos, mutta suljin sen ennen kuin hänen ystävänsä Raimo ja Villa pääsivät karkaamaan sieltä. Ne jäivät katsomaan meitä hetkeksi, mutta lähtivät sitten vierekkäin kulkemaan kauemmas portista. Ullakin seisahtui katsomaan tarhakavereitaan, mutta kun maiskutin sille pari kertaa niin tamma lähti tassuttelemaan perääni. Kävelimme yhdessä rennosti keskipäivän auringon lämmittäessä meitä. Päästessämme tallin viileyteen, vein Ullan puhtoiseen karsinaansa ja sidoin suokin riimunarun löysästi vetosolmulla karsinan kalteriin. Avasin harjapakin ja otin aluksi liilan kumisuan, jotta sain lian irroitettua helposti. Kun olin hieronut sillä koko hevosen läpi, siirryin kovempaan harjaan. Sillä harjasin liat pois karvojen päältä. Ja seuraavaksi otin pääharjan ja harjasin Ullan pään kokonaan. Tamma oli karsinassa ihan rauhassa, mitä nyt vähäsen liikuskeli narun päässä. Lopuksi harjasin koko hevosen läpi pehmeällä harjalla ja rapsutin Ulleroa säästä. Tamma nautti tästä ja lerputti alahuultaan hassusti. Höpötin sille omiani ja se näytti kuuntelevan. Harjauksen jälkeen hain kaviokoukun. Pysähdyin Ullan vasemman etujalan kohdalle, käänsin tamman päälle selkäni ja lähdin liu`uttamaan kättäni sen etujalkaa pitkin.. Lopulta käteni oli vuohisen yläpuolella ja pyysin Ullaa nostamaan kavionsa ylös. Tammapa ei nostanut, niin nostin sen itse ylös. Näin tein joka jalan kohdalla. Rapsuttelin vielä hetken tammaa ja suljin sitten sen karsinan oven. Kävin viemässä hevosen harjalaatikon, riimunarun ja päitset varustehuoneeseen ja hain sitten laukkuni karsinan edestä. Seuraavaksi lähdin kävelemään hitaasti kohti taukohuonetta, jossa puhe edelleen raikasi. Astuin sisään kotoisaan huoneeseen ja näin siellä neljä iloista naista. " Hei! " hihkaisin hiukan nolona. Kaikki tervehtivät minua ystävällisesti takaisin ja esittelin itseni Ullan uudeksi hoitajaksi, Jeminaksi. " Mää olen Petra ja omistan Hukkiksen ja Tuuven. " Petraksi esittäytynyt nainen kertoi. " Ja mä olen Julia ja omistan Kelmin ja Kiaran. " seuraava kertoi. " Käyppä muuten kattomas Kelmin kärpäshuppuu, komia ku on " nauroi kolmas naikkonen veden silmissä ja jatkoi hiukan vakavoituen: " Nii ja mä oon Rosanna, omistan Fellan ja Ellin, joka tänne on vasta kotiutunut. " " Ja viimeisenä, mutta en vähäisempänä minä, Catherine! Mulla on ylläpidossa Wanda ja Olafin, joka myöskin on tänne vasta kotiutumassa... " " Okeii, paljon muistettavaa... " naurahdin. " Kyllä sä meidät muistat kun olet täällä viikon käynyt! " kertoi Petra varmana. " Joo meidät huomaa varmasti ja eiköhän me höpötetä niin paljon noista luuskistamme, että nekin muistuvat sinulle. " Julia nauroi. " Mielenkiintoista, mutta saanks mä liittyy teijän seuraan murkinoimaan? " kysyin jo aika rohkeana. " Tervetuloa! " Catherine julisti. " Vain jos me saadaan osamme! " sanoi Petra salamyhkäisesti. Nauroimme yhdessä, ja se tuntui minusta hyvältä, koska minulla ei täällä vielä ole ystäviä. Istuin alas pöydän ääreen Juliaa ja Petraa vastapäätä syömään kolmioleipääni. Catherine ja Rosanna istuivat sohvalla intoilemassa tulevasta juhannuksen uimareissusta. Kun myöhemmin skootterini luona katsoin taas hopeista kelloani, se näytti puolta kolmea. Nyt oli aika lähteä kotiin. Kun kurvasin Vaahterapolun pihasta pois, mielessäni oli vain se, että vihdoin olen sellaisessa paikassa, minne tunnun oikeasti kuuluvani, kiitos Vaahterapolun!
// Suuret pahoittelut myöhästyksestä!
Jemina & Ulla 639 sanaa 1 p. Yht. 1 p.
|
|
|
Post by Inna on Jun 20, 2015 14:13:39 GMT 2
Talutin Ullan kentälle auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Juhannus oli ollut yhtä vesisadetta, joten koska tänään paistoi aurinko pilvipeitteen alta, oli hyvä päivä liikkua! Pysäytin Ullan aidan viereen ja kapusin aidalle yrittäen pitää hevosta paikallaan sen aikaan, että loikkasin paljaalle selälle. Siitäkö tamma innostui ja yritti ravissa karata alta. Pysäytin neidon saman tien ja hain kunnon asennon leveältä selältä – oli neiti päässyt hieman pulskistumaan ”eläke”päivillään ja näin kesällä. Siirtelin tamman suorilta raviin ja istuin tottuneesti ravissa. Oli hauska nähdä joku ensimmäistä kertaa Ullan selässä, kun tamman ravi saattoi aluksi tuntua kauhean pompottavalta. Kulmien möröt välttääkseni, vääntelin kulmissa voltteja ja muutenkin ympäri kenttää. Ulla oli selvästi tänään treenimielellä, johon saattoi vaikuttaa vapaus satulasta. Työskentelin hetken aikaa ravissa ennen kuin nostin laukan ja laukkasin aina päätyihin suuret pääty-ympyrät. Vaihdoin suuntaa laukassa suurella täyskaarrolla ja uralla vaihdoin laukan lennosta. Ulla toimi tänään kyllä erityisen hyvin ja oli ehdottoman mukavaa ratsastaa. Tein myös muutamat väistöt, jotka aivan aluksi vaativat komentojen uudelleen opettelua, mutta sujuivat sitten hyvin. Taputin tammaa välikäyntien aikana kaulalle. Hiki oli noussut mukavasti meidän kummankin iholle ja kelloa vilkaisten olimme tehneet hommia jo 40 minuuttia. Voisimme hyvin siis lähteä maastoon tekemään loput. Kuin tilauksesta äkkäsin Ramonan, joka juuri nousi Hutun selkään. ”Hei! Haluaisitko lähteä maastoon?” kysyin tytöltä, joka hetken kuluttua sanoi voivansa. Ruuna edellä talsimme siis metsäpolkuja pitkin lähinnä käynnissä. Rauhallinen Huttu sopi hyvin meidän seuraksi maastoon, kun Ullalla oli yhä tapana säikkyä olemattomia vihreitä miehiä. Nostimme myös ravia, mutta jätimme laukan toiseen kertaan. Palasimme tallille puolen tunnin kuluttua ja Ramona jatkoi Hutun kanssa vielä kentällä, kun itse laskeuduin alas Ullan selästä kiittäen Ramonaa maastoseurasta. Talutin hikisen tamman talliin, jossa se pääsi syömään aamuheiniensä rippeitä karsinaan samalla, kun kuskasin varusteet varustehuoneeseen. Ulla tervehti tarhakavereitaan pitkällä hirnunnalla, kun vapautin sen tarhaan ja palasin sitten talolle. Mahani huusi ruokaa!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jul 21, 2015 17:29:30 GMT 2
21.07.15 2. Mistä kaikesta Ulla on koottu?
A itoudesta I hanuudesta
P elokkuudesta I nnokkuudesta K auneudesta K ouluratsastuksesta U imisesta P yöreydestä A legren tavallisesta K iltteydestä K averuudesta A jatuksesta N aispuolisuudesta E rityisyydestä N eljästä jalasta
// Muutkin on tehnyt tätä, ja tämä on munkin mielestä tosi kiva, mutta aattelin tehä tästä vähän erilaisen, etten matkisi suoraan. Mietin ensin tekeväni tämän myöhemmäksi hoitokerraksi, mutta nyt on tullut ajatuskatkos kun elämäni heitti kuperkeikkaa, niin päätin että maksaa täytyy ja tämän on nyt sovittava tähän väliin. Kiitos, hei!
Jemina & Ulla - sanaa 1 p. Yht. 2 p.
|
|