|
Post by Inna on Aug 3, 2015 15:55:16 GMT 2
Vietimme elokuista päivää olohuoneen sohvilla loikoillen. Selailin vaihteeksi tabletilla hevosmarkkinoita. Minusta oli tullut kyseisen sivun orja ja Juuso uhkasi jo laittaa kyseisen sivun kieltosivuihin. En minä mitään mahtanut sille, että ihmiset myivät ihania hevosia! Enkä ajatellut ostaa yhtään. Juuri, kun sain Jeminan vuokraamaan Ullaa, minulla oli enää vain Hazel ja Nallu huollettavana. Silmiini iski kuitenkin aivan lähellä toimiva teurasmyynti. Avasin ilmoituksen ja aloin tutkia hevosia, joita siinä oli. ”Ei ole totta!” kiljaisin yhtäkkiä ja kuorsaava Mila heräsi säpsähtäen. ”Missä palaa?” hän kiljaisi. ”Tuon hevosen emä on Hazelnut Crust”, sanoin ja käänsin tabletin naisen suuntaan. ”Onko se vain sattumaa vai joku muu?” ”Kai se joku muu on.. eihän Hazelilla varsoja pitänyt olla”, Juuso huomautti nojatuolista. Luin tarkemmin hevosen tietoja ja näin erään nimen kasvattajassa. ”Mutta hevosen kasvattaja on sama kuin yksi Hazelin entisistä omistajista… nimi luki jossain vanhoissa myyntipapereissa. Soitan tuolle hevosen kasvattajalle ja kysyn asiaa”, ilmoitin ja jätin tabletin sohvapöydälle. ”Kohta joudumme lähtemään hevosenhakuun”, Juuso mutisi, kun katosin keittiöön soittamaan puheluani. Puhelu kesti yllättävän kauan, kun yritin selvittää oliko Hazelini todella varsan emä. Kasvattaja ei tuntunut tahtovan kertoa asiaa, mutta kun sanoin, että minulle oli aivan sama oliko hän sitä pimittänyt, myönsi hän asian. Minun varsomaton tammani oli kaikkea muuta kuin varsomaton. ”Hazel on hevosen emä”, kerroin, kun palasin olohuoneeseen. ”Aion mennä katsomaan sitä.” *** Seuraavana päivänä ajoin auton vain sadan kilometrin päässä sijaitsevalle kilpatallille. Hevosia ei ollut montaa pihassa ja paikka näytti ränsistyneeltä. ”Konkurssiinko tämä paikka vain muka meni?” Juuso kysyi. ”Näyttää aika rähjäiseltä”, Mila totesi takapenkiltä. Niin näytti ja sillä hetkellä voisin vain ottaa Hazelin jälkeläisen perässä roikkuvaan traileriin ja lähteä takaisin kotiin. Parrakas mies asteli automme luokse, kun nousimme ulos. Hän tervehti meitä möreällä äänellä ja ohjasi sitten mitään kyselemättä talliin. Tallissa seisoi jo hieman iäkkäämpi nainen, joka sen sijaan tervehti meitä iloisemmin. ”Ketähän te mahdoitte tulla koeratsastamaan?” ”Never Say Neveriä”, sanoin. ”Se on tuolla tarhassa ja varusteet tuolla huoneessa. Voitte mennä itse kuinka haluatte kokeilemaan kentälle”, nainen sanoi ja siirtyi sitten tietokoneensa pariin. Lähdimme kolmisin tarhoille, jossa seisoskeli ainoastaan yksi ruunikon värinen hevonen. ”Onkohan se tämä?” kysyin, kun pujahdin tarhaan. ”Ainakin samaa näköä Hazelin kanssa.” ”Ei onneksi ole huonossa kunnossa”, Mila kommentoi. ”Terveen näköinen.” Talutin ruunan talliin ja Juuso totesi sen kävelevän puhtaasti ainakin siinä vaiheessa. Jäin rapsuttelemaan rennosti käyttäytyvää ruunaa, kun palvelijani hakivat varusteet. He mutisivat jotain kamalista ja kissanpissalle haisevista harjoista ja muista varusteista. ”Täältä ei oteta sitten yhtään varusteita mukaan”, Juuso huomautti, kun laski pölyävän yleissatulan ruunan selkään ja kiristi sen vyön. Neveriksi vielä kutsumani ruuna luimisti korviaan vyötä kiristäessä, mutta lopetti heti, kun sai kuolaimet suuhunsa. ”Eikö se omistaja todella aio tulla katsomaan”, ihmettelin, kun kiskoin kypärääni päähän. ”Tai kuka täällä edes on omistaja? Oudoin koeratsastus koskaan!” Siitä huolimatta talutin vehreää rikkaruohoa kasvavalle kentälle. Juuso punttasi minut selkään ja kiristin selässä vielä parilla reiällä vyötä. Jalustimet olivat heti sopivan mittaiset. Pohjeavulla maiskautin ruunan liikkeelle ja kokosin ohjat heti tuntumalle. Never oli aivan toista maata emänsä kanssa. Hazel ei kulkenut ollenkaan näin rauhallisesti ja Never ei edes vängännyt avuilleni vastaan, kun vääntelin sen kanssa ympyröitä. Pian siirsin raviin ja tein myös hieman voltteja. Never toimi aika hyvin, mutta oli jäykkä kuin mikä. Sillä ei ollut taidettu hetkeen ratsastaa. Ruuna ei meinannut peräänantoonkaan vääntäytyä. Nostin vielä viimeiseksi hieman laukkaa, joka eteni töksähteleväisesti eteenpäin. ”Oliko ihan hirveää?” kysyin hieman epävarmana, kun pysäytin ruunan Juuson ja Milan luokse. ”No, ei nyt hirveää kuin silloin Hazelin kanssa”, Juuso sanoi. ”Kyllä varmasti siitä vielä jotain tulisi. Onhan se vielä nuori…” ”Ei se turhalta vaikuta. Olen nähnyt kamalampiakin”, Mila huomautti. ”En halua jättää sitä tänne…” sanoin ja taputin Neveriä kaulalle, kun se kurkotti rikkaruohoa keskeltä kenttää. ”Pakataan se sitten vain mukaan”, Juuso sanoi. ”Tuskin nuo kukaan tuolla tallissa välittää.” Nyökkäsin ja laskeuduin alas selästä. Mila lupasi laittaa Neverin kuntoon matkustusta varten, kun me hoitaisimme osto-osuuden. Loppujen lopuksi ostaminen tapahtui vain kättelemällä ja nimien laittamisella papereihin sekä tietysti todella pienellä käsirahalla. Melkein puoli-ilmatteeksi kuskasimme puoliverisen trailerin luokse (onneksi olimme tajunneet ottaa sen mukaan), jossa laskimme rampin alas ja talutin kiltisti perässä löntystelevän ruunan koppiin. Kiinnitin nuhruiseen riimuun ketjun ja Juuso laittoi takapuomin paikoilleen. Saavuimme yli puolentoista tunnin kuluttua Vaahterapolkuun, johon Never jäisi asustelemaan. Matkalla tekemämme suunnitelmien mukaan nykyisin Nekuksi nimetty ruuna pääsisi asustelemaan Ullan viereiseen karsinaan, jossa Kelmi oli ennen asunut. Pääsisin myös jälleen varusteostoksille, koska ruunan mukana ei ollut yksinkertaisesti tullut mitään varusteita. Tallipihassa otimme ruunan trailerista ulos ja vein sen talliin tutustumaan hetkeksi uuteen karsinaansa. Se pääsisi vielä tänään hetkeksi tarhaamaan. Tervehdin myös Jeminaa, joka harjasi varsin tyytyväisen näköisenä Ullaa. Oli mukavaa uskaltaa antaa Ulla toisen käsiin. Nekku pyöriskeli karsinassaan hetken aikaa ennen kuin rauhoittua syömään sinne tuotuja heiniä. Kun joku käveli käytävää pitkin, nosti se heti päänsä kuin sinko ylös ja hörähti. Naurahdin ruunaa ja jätin sen siksi aikaa omiin oloihinsa, että saisin itsekin jotain murkinaa. Myöhemmin tutustumassa uusiin tarhatovereihin!
|
|
|
Post by Inna on Sept 2, 2015 9:06:53 GMT 2
Eilen Nekulla oli ollut vapaapäivä, joten tänään teimme treenin sileällä. Kentällä oli Helenan pitämä tunti, joten menimme maneesiin. Aloitimme perus asioilla, pysähdyksillä ja sunnanmuutoksilla keskihalkaisijan kautta tai täyskaarron muodossa. Alkuun Nekku oli hyvinkin kankea, eikä tahtonut hakeutua kuulolle ollenkaan. Hiljalleen siirtelin ruunan raviin, jossa jatkoin samoja tehtäviä. Hiljalleen myös Nekku alkoi kuunnella paremmin ja vertyä. Tein Nekulla myös muutamat väistöt, joista nuorikko selviytyi suhteellisen hyvin ja annoin sen kävellä hetken aikaa käynnissä. Hetken kuluttua kokosin ohjat uudelleen ja siirsin Nekun suoraan raviin. Työskentelimme pitkään ravissa ympyröillä vaihtaen aina välillä suuntaa. Pian nostin jo laukan ja jatkoin ympyröillä laukan työstämistä. Nekku oli koko ajan hieman hidas takapäästä, jota yritin herätellä tähän päivään napsauttamalla raipalla ja ratsastamalla reippaammin eteenpäin. Meno ei kuitenkaan muuttunut sen ihmeellisemmäksi takapäästä. Molempiin suuntiin Nekku alkoi muuten toimia kohtuullisen hyvin, joten siirtelin ruunan loppuraveihin ympyröillä. Päästin tuntumaa löysemmälle ja annoin Nekun venyttää kaulaansa pitkäksi. Hetken kuluttua siirtelin käyntiin ja taputin hionnutta ruunaa kaulalle. Hyvä treeni!
|
|
|
Post by Inna on Sept 21, 2015 16:47:58 GMT 2
Meillä oli Nekun kanssa viikonloppuna toiset este- ja koulukilpailumme. Matkaan lähdimme vain kokeilumielellä ja kokemuksia hakemaan. Nuoriherra kuitenkin yllätti minut täysin! Esteillä ratsastimme kaksi luokkaa, 70 ja 90 cm. Heti 70 cm luokassa nappasimme mukaan kolmannen sijan. 90 cm oli kuitenkin jo hieman liikaa kokemattomalle hevoselle ja yhdeksänneksi kahdestatoista ratsukosta. Tyytyväinen silti olin ehdottomasti ruunaan! Se pärjäsi paremmin kuin emänsä! Kouluosiossa ratsastimme helppo B:n ja A:n. Ruuna jatkoi yllätyksiään myös kouluradalla. Helppo B:ssa meillä meni aivan täydellisesti! Nekku kulki hyvin, muistin itse radan ja odotin kyllä sijoittumista radan jälkeen. Sitä en kuitenkaan osannut odottaa, että pian me seisoimme palkintojen jaossa ensimmäisinä! Olin aivan tajuttoman ylpeä puoliverisestä, joka selvästi huomasi voittaneensa. Helppo A taas meillä meni aivan penkin alle. Olimme sijalla 11, kun luokassa oli 14 ratsukkoa. Minulla itselläni hieman herpaantui keskittyminen kesken suorituksen, joka välittyi automaattisesti Nekkuun. Mutta kokemuksiahan me haettiin ja sitä me myös saatiin! Nekun ensimmäiset ruusukkeet, jeee!
|
|
|
Post by Inna on Oct 23, 2015 18:42:43 GMT 2
Tiistai meni jo! 20.10.2015
Lukitsin Iineksen ja Launon tarhaan muiden koiruuksien kanssa ja suuntasin sitten sisälle taloon. Ulkona satoi hitusen vettä, joten ripustin tuulitakkini naulakkoon ja kumisaappaani heitin terassille. Mila röhnötti olohuoneen sohvalla vapaapäivänsä kunniaksi ja katseli yllättäen Supernaturalia kuola poskella. ”Onko mitään ruokaa?” huikkasin naiselle, jonka nurinasta ei saanut mitään selvää. Köpöttelin siis keittiöön ja totesin hellalla olevan kylmettyneen makaronilaatikon. Lastasin sitä lautaselle ja työnsin lautasen mikroon. Mikron humistessa kovaäänisenä, nappasin jääkaapista maitopurkin ja kaapista lasin. Laatikosta vielä otin haarukan ja veitsen. Samassa mikro jo sanoi ping, joten otin vielä kuuman lautasen käsiini ja suuntasin niiden kanssa olohuoneeseen. Laskin kaikki sohvapöydälle ja istahdin lattialle sohvan eteen istumaan. Söin ruokani höpöttäen Milan kanssa ja jäin sitten katselemaan Supernaturalia hetkeksi aikaa. Olin käynyt moikkaamassa Hazelia tänään ja Hallavassa oli mennyt hieman enemmän aikaa kuin olinkaan kuvitellut. Nyt minulla olisi kohta jo kiire lähteä hakemaan Nekku tarhasta ja laittaa se tuntia varten valmiiksi. Kellon lähestyessä yhtä, nappasin tavarat sohvapöydältä ja kuskasin ne keittiöön. ”Tuleeko Tuomo taas tänään?” kysyin Milalta. ”Joo.. Lämmitetään taas sauna illalla”, Mila vastasi. ”Okei.. Juusokin tulee ensi yöksi tänne”, sanoin ja kurkkasin taas kelloa. ”Mutta mun täytyykin lähteä valmistautumaan tuntia varten!” Kiskoin eteisessä tuulitakin uudelleen päälleni ja kumisaappaat työnsin takaisin jalkaan. Koirat aloittivat normaalin metelinsä tarhassa, mutta en niistä välittänyt, vaan suuntasin tarhoille. Nekun sadeloimi oli aivan vinskinvonskin, kun pääsin tarhalle. ”Voihan nyt kekkonen…” nurisin, kun pujahdin tarhaan ja yritin suoristaa ruunan loimea. Eipä siitä yrityksestä ollut mitään hyötyä! Kassu tai Tuisku olivat varmaan loimea yrittäneet repiä Nekun päältä pois siitä onneksi onnistumatta. Loimi siis roikkuen puoliksi pois päältä, talutin ruunan riimusta portille ja napsautin narun kiinni. Nekku kulki nätisti perässäni talliin, jossa sysäsin sen vapaalle hoitopaikalle ja kuorin loimen pois. Nekun toinen puolisko oli märkä siitä kohtaa, missä loimea ei enää ollut. ”Hankin sulle jonkun haalarin…” mutisin, kun heitin loimen mytyksi ruunan karsinan eteen. Se joutaisi pesuun heti tänään ja harkitsin kyllä muutenkin kaulapalallisen loimen ostamista. Jätin Nekun oman onnensa nojaan hoitopaikalle siksi aikaa, että kävin heittämässä loimen pesukoneeseen ja nappasin sen harjapakin mukaani. Nekku pureskeli parasta aikaa narua, jolla oli kiinni. ”Stopstop herraseni!” murahdin sille ja työnsin sen turvan irti narusta. Nekun jalat olivat kuraiset, joten kävin pikaisesti hakemassa vielä ämpäriin vettä ja pesusienen. Pesusienellä puhdistin koivista suurimmat kurat pois ja jätin ne kuivumaan siksi aikaa, että harjaisin ruunan muuten lävitse. Tänään vakkaritunnilla mentäisiin ilman satulaa ja odotin jo hieman kauhuissani epämukavaa tuntia. Nekulla ei ollut mikään ihanan leveä selkeä vaan juuri sellainen, mitä saattoi puoliveriseltä odottaa. ”Hei, Inna!” kuulin minua kutsuvan ja nostin katseeni Nekun kaviosta, jota parhaillaan putsasin. Rosa seisoi hoitopaikan vieressä. ”Hei”, huikkasin takaisin ja jatkoin kavion putsaamista. ”Et sattumoisin nähnyt täällä ketään, joka olisi voinut ottaa Vallen harjapakin?” Rosa kysyi. Laskin Nekun kavion takaisin alas ja suoristauduin. ”En kyllä”, vastasin. ”Ehkä joku hoitaja on sen vahingossa ottanut?” ”Kävin jo katsomassa tuntsaripuolen”, Rosa sanoi. ”Noh, täytyy mennä vielä katsomaan, josko satulahuoneessa olisi vielä jokin nurkka, mistä en katsonut.” ”Joo. Voin katsoa myös, jos se sattuu silmien kohdille”, lupauduin ja Rosa nyökkäsi. Saatuani Nekun harjauksen valmiiksi, sujautin sille vihreämustat pörrösuojat koipiin ja lykkäsin koko hevosen karsinaan siksi aikaa, että kävin laittamassa itseni kuntoon. Kello oli vasta kahtakymmentä vaille kaksi, joten kävin vielä taukohuoneessa juomassa kupposen kahvia ennen kuin menin takaisin varustehuoneeseen. Tunti mentäisiin ilman satulaa, joten en jaksanut vetää ratsastussaappaita jalkaan. Sujautin punaiset tennarit sen sijaan koipiini. Sen jälkeen työnsin kypärän päähäni ja otin raipan vielä mukaan. Nekun suitset olisivat jo karsinan luona, joten nappasin mukaani ainoastaan enkkuviltin ruunan pepun päälle alkuajaksi. Nekku oli pää alhaalla, kun tulin karsinan luokse ja työnsin oven auki. Se nosti päänsä heti ylös ja laski myös samalla sekunnilla takaisin alas. Heitin viltin ruunan päälle ja pakotin sen sitten nostamaan päänsä ylös, jotta sain pujotettua suitset päähän. Kun ori oli varustettu, talutin sen pihalle sateiseen säähän ja maneesiin. Olin ensimmäisenä ryhmästä paikalla, joten kävelytin ruunaa uraa pitkin, kunnes kaikki muutkin olivat saapuneet paikalle ratsujensa kanssa. Jätin siinä vaiheessa Nekun viltin katsomon kaiteelle ja talutin ruunan penkille, jossa oli ruuhkaa muiden yrittäessä päästä myös ratsujensa selkään. Kapusin Sesilian jälkeen jakkaralle ja siitä ponnautin itseni Nekun selälle. Se oli vain hitusen mukavampi mitä muistin, kun hain sopivan kohdan sään tuntumasta ja päästin ruunan muiden mukana uraa pitkin. Helena kehotti tekemään hevosten selässä jumppaliikkeittä. Pyörittelin Helenan ohjeiden mukaisesti olkapäitäni ja kantapäitäni hetken ennen kuin kurottelin Nekun korvia. Ruuna vain käveli pää niin alhaalla, että en millään yltänyt. Sen sijaan hännän juureen ylsin hyvin ja taputinkin ruunaa pukkinappulan läheisyydestä. Kurottelin myös omia varpaitani ja laskeuduin Nekun selälle makuulle. ”No, niin ja ottakaa sitten ohjat tuntumalle. Alkuun otetaan ihan pysähdys-peruutus-liikkeelle juttuja.” Nappasin Nekun ohjat sopivalle tuntumalle ja pysäytin sen heti seuraavan kirjaimen kohdalla. Hetken seistyä annoin ruunalle avut peruuttaa. Nekku toimi hyvin ja otti avut kiltisti vastaan. Taputin sitä kaulalle, kun päästin sen jatkamaan hetken käynnissä. Toistimme harjoitusta hetken aikaa ja samalla Helena asetteli toiselle pitkälle sivulle kartiot. “Nostatte ravin tullessanne tolle lyhyelle sivulle, ratsastatte nää kartiot ravissa ja lyhyelle sivulle tultaessa hidastatte raviin. Saatte keventää halutessanne!” Ratsastin kartioille heti Rinon jälkeen. Nekku kulki eteenpäin tahmeasti, mutta napsautin sitä raipalla ja maiskutin. Johan silloin tuli enemmän vauhtia ruunaan ja pujottelimme kartiot reippaammin. Toisella kerralla ne menivät hitusen paremmin ja kokonaisuutena kartioiden pujottelu oli helppo juttu. Helena huuteli meille kantapäistä, jotka unohti todella helposti ilman jalustimia. Väänsin jalkaani asentoon, jossa varpaat sojottivat ylöspäin. Hetken aikaa kykeninkin siihen keskittymään, mutta pian olin jo keskittymässä pääsääntöisesti tehtävään. Pian me nostimme jo laukkaa. Nekku nosti laukan pitkällä sivulla reippaasti ja ruunan tasaisessa laukassa oli helppo olla kyydissä mukana. Hieman kömpelöt siirtymiset takaisin raviin horjuttivat tasapainoani, joten keskityin siihen enemmän seuraavilla kerroilla. Nekku alkoi kulkea jo tosi kivasti muodossa ja otti kaikki apuni hyvin vastaan. Laukkojen jälkeen Helena laittoi maneesin keskelle matalan ristikon ja käski tulemaan sen ravissa. Ohjasin Nekun heti Sesilian perässä estettä kohti. Nekku ravasi vauhdikkaasti eteenpäin aivan innoissaan matalasta esteestä. Tein sille hieman pidätteitä, mutta ruuna loikkasi vauhdikkaasti esteen ylitse. Heti esteen jälkeen sille nousi laukka ja Nekku päästi ilmoille semmoisen ilopukin, että sain puristaa koivillani tiukasti pysyäkseni selässä. Tippuminen ei kovin kaukana ollut, mutta ihme kyllä siellä silti pysyin. Siirsin Nekun voltin kautta käyntiin ja taputin sitä sitten kaulalle. Loppujen pohkeenväistöjen jälkeen kävelimme hetken aikaa pitkillä ohjilla, ennen kuin siirryimme kaartoon ja laskeuduimme alas selästä. Taputin Nekkua kaulalle ja suuntasin sen kanssa hakemaan enkkuvilttiä. Heitin viltin ruunan selkään ja jatkoin sitten kävelytystä vielä hetken aikaa uraa pitkin. Muut olivat jo lähteneet ja Eenaroosa talutti Bertan maneesiin. Selvästi tyttö aikoi käyttää hyväkseen tunnin tuntien välissä, jolloin maneesi oli käytettävissä. Tervehdin tyttöä ja suuntasin sitten Nekun kanssa takaisin tallia kohti. Jemina oli tullut tallille tunnin aikana ja puunasi Ullaa karsinassa. ”Hei”, tervehdin tyttöä. ”Kuinkas teillä menee?” ”Oikein hyvin”, Jemina sanoi hymyillen. ”Ulla on oikein kiva!” ”Hienoa! Täytyy katsoa joku päivä, josko voisin tulla valvomaan teidän menoa ja heittelemään neuvoja”, sanoin. ”Ja voitaisiin myös maastossa käydä.” ”Joo, kuulostaa hyvältä!” Jemina sanoi. Riisuin Nekulta suitset ja suojat. Jätin ruunan hetkeksi omaan rauhaansa, kun kävin laittamassa ne paikoilleen. Vaihdoin samalla kumisaappaat takaisin jalkaani ja jätin kypäräni paikalleen. Katse ulos varustehuoneen ikkunasta kertoi, että siellä oli alkanut sataa. Hitto… Nekun sade loimi oli yhä pesukoneessa. No, onneksi Ullan olisi kuivana, koska tammalla ei loimea pidetty. Otin violetin loimen loimitelineestä ja palasin sitten tallin puolelle. ”Älä ihmettele, kun Ullan sadeloimi puuttuu. Heitän sen Nekun niskaan loppupäiväksi”, huikkasin Jeminalle ohimennen. Ullan loimi oli juuri sopiva Nekulle, olivathan molemmat samankokoisia. Kiinnitin loimen soljet kiinni ja laitoin sitten Nekulle riimun päähän. Kun ruuna oli narun päässä, talutin sen pihalle sateeseen. Ruunalla ei ollut mitään kiirettä tarhaan, mutta itse hieman hoputin sitä. Halusin jo sisälle sateesta pois. Sysäsin Nekun tarhaan, jossa se ravasi heti Kassun ja Tuiskun luokse. Laitettuani portin takaisin kiinni, juoksin koiratarhoille ja vapautin Iineksen ja Launon sieltä sisälle. ”Seis! Ei mene!” huusin niille, kun avasin ulko-oven. Molemmat seisahtuivat paikoilleen eteiseen, jossa kuivasin niiden tassut ja turkkia ennen kuin vapautin ne. Riisuin omat ulkovaatteeni ja suuntasin sitten suoraan yläkertaan vaihtamaan tallivaatteet pois. Huoneeni lattia oli täynnä likaisia vaatteita ja päälläni olevat vaatteet pääsivät niiden luokse myös. Sauna oli tänään, joten en jaksanut vaivautua suihkuun vaan vedin päälleni pillifarkut sekä pitkähihaisen. Niiden kanssa lysähdin työtuolilleni istumaan ja käynnistin tietokoneen. ”Koputinkoputin”, kuului ovelta ja Juuso astui sisään huoneeseen. ”Ai, moro”, sanoin ja käännyin sitten koneen puoleen avatakseni Facebookin. ”Pitäisikö siivota?” Juuso kysyi naurahtaen, kun käveli sängylleni ja istahti alas. Pudistin päätäni. ”Oi perkele! Saara on mennyt kihloihin!” ”Kuules, nainen”, Juuso sanoi ja kietoi kätensä takaani ympärilleni. Juuson huulet koskettivat korvanlehteäni ja se minut kihertämään. ”Mitäpä jos menisimme illalla elokuviin ja syömään?” hän ehdotti. ”Syömään? Sinut tuntien syöminen tapahtuisi Mäkissä”, huomautin. ”No, voisimme syödä vaikka Pizza Buffassa tänään”, Juuso heitti vitsikkäästi. ”Tai sitten käperrymme tuohon sänkyyn lämpimästi puettuina ja katsomme kaksin tietokoneruudulta jotain todella ällylällyäromanttistaelokuvaa ja syömme pizzaa”, ehdotin itse. ”Kuulostaa ehdottomasti paremmalta”, Juuso vastasi. sanoja 1443
|
|
|
Post by Inna on Jan 13, 2016 11:23:39 GMT 2
”Ei mennä”, sanoin Nekulle, kun seisoimme täysissä varusteissa yksityistallin ovilla. Ulkona tuuli riepoi ja lennätti tuiskuavaa lunta ympäriinsä. Olinhan itse varustautunut pilkkihaalariin ja kaulahuivi oli naamasi edessä niin, että ainoastaan silmät näkyivät. Nekkullekin olin laittanut fleeceloimen päälle, ettei sille vain tulisi kylmä. Ihmeellisiä nämä puoliveriset, jotka kulkevat aina takki päällä. Nekku korskahti kuin sanoakseen, että nyt ulos ämmä ja metsään. Ruuna myös kärsimättömästi jo yritti tuppautua pihalle. Keräsin kaiken tahtoni ja astuin ulos tuuleen ja tuiskeeseen.
Nappasin tallinkulmalta lumesta peittyneen saavin ja laitoin sen nurinpäin Nekun viereen. Kiristettyäni estepenkin vyön, laskin jalustimen alas ja pidensin sitä pari reikää. En tasan näillä paksuilla ja taipumattomilla haalareilla kulkisi polvet melkein suussa. Sain melkein nostaa jalkani jalustimeen, jotta pääsin kiskomaan itseni mustalle penkille, jota vuorasi enkkuloimi. Pidensin vielä toisenkin jalustimen ja annoin sitten ruunan lähteä pidemmällä ohjalla kohti metsäpolkua. Takana meillä oli jo useampi päivä kovempaa treeniä, joten tänään oli jo pakko ottaa rennosti. Mikäs sen parempaa kuin mennä jäätymään metsäpoluille?
Tasaisella tiellä annoin Nekun kulkea pidemmällä tuntumalla, mutta pian käänsin sen lumiselle metsäpolulle. Otin siis ohjat hieman enemmän tuntumalle ja käänsin ruunan metsään. Sain itse varoa koko ajan lumista täynnä olevia oksia – huppu päässä pelasti kylmältä niskasuihkulta. Nekkua ei lumisuus haitannut, vaan se itsevarmasti tarpoi tietään eteenpäin. Välillä sain ohjata sitä toiseen suuntaan, kun se meinasi polulta eksyä. Olihan se ihan ymmärrettävää, koska kovin moni ei näitä polkuja lumien takia tarponut.
Huivista huolimatta tunsin pian naamani olevan aivan jäässä. Nekunkin kaula oli lumihileen peitossa, loimesta puhumattakaan. Ohjasin Nekkua koko ajan pois metsästä ja pian me olimmekin jälleen isommalla metsätiellä. Ravia en viitsinyt edes nostaa, koska ruunan kavioihin oli kertynyt oikein mukavat lisäkorot. Siispä me vain kävelimme. Välillä metsässä ja yhdessä kohtaa alitimme ison tien. Se oli ehkä lenkin paras kohta, kun pääsi tuulelta suojaan edes minuutiksi. Koko lenkkimme palautti meidät tallille, jossa tyytyväisenä laskeuduin alas selästä ja talutin ruunani talliin.
Riisuin sen kamppeista ja heitin vihreän toppaloimen niskaan ennen kuin palautin sen varusteet paikoilleen. Kävin heittämässä ruunan kuppiin muutaman porkkanan ja omenan palan, jonka jälkeen suuntasin taukohuoneeseen juoruamaan sinne eksyneiden hoitajien kanssa.
Sanoja 340
|
|
|
Post by Inna on Mar 4, 2016 18:33:19 GMT 2
”Ota enemmän ulkoa ja ratsasta rohkeammin eteen”, Juuso neuvoi minua, kun ohjasin Nekkua esteeltä toiselle. Kuuntelin hänen neuvojaan ja huomasin jo heti Nekun loikkaavan metrin korkuisen esteen paremmin. Okserin päällä katsoin jo tiukasti seuraavaa estettä ja yritin vaihtaa Nekun laukan esteen päällä. Ruuna kuitenkin jatkoi esteen jälkeen väärässä laukassa. Jouduin tekemään laukanvaihdon ennen estettä ja minulle meinasi tulla hieman kiire. Sen seurauksena puomi kolahti maahan. Siirsin Nekun raviin ja taputin sitä kaulalle. Juuso kävi nostamassa puomin ylös ja käski hypätä sen vielä kerran. Istahdin harjoitusraviin ja nostin oikean laukan. Ratsastin kohti estettä ja tein puolipidätteen ennen hyppyä. Melkein karjaisin hyppy, mutta Nekku lähtikin helkutin moiseen loikkaan. Perkule! Horjahdin hieman satulassa, mutta sain pidettyä itseni penkissä. ”Tue enemmän ja lyhennä laukkaa, äläkä anna sen hypätä ominpäin.” Uudella yrittämällä este ylittyi jo paremmin ja siirsin ruunani ravin kautta käyntiin. Taputin sitä kaulalle ja päästin ohjia pitkiksi. ”Nousetko nyt selkään?” kysyin Juusolta, joka oli luvannut ratsastaa Nekkua tänään korkeammilla esteillä. ”Joo”, Juuso sanoi ja työnsi kypärän päähänsä. Pysäytin Nekun hänen viereensä ja laskeuduin alas satulasta. Juuso meni ruunan toiselle puolelle ja käski minua pidentämään jalustimia kolmella reiällä. Tein työtä käskettyä ja jäin sitten roikkumaan jalustimeen, kun Juuso kampesi itsensä estesatulaan. Nekku ei ratsastajan vaihdosta välittänyt, vaan lähti rennosti eteenpäin, kun Juuso antoi sille luvan. Istahdin Helenan paikalla olevalle jakkaralle ja jäin seuraamaan kaksikon menoa. Juuso oli minua huomattavasti parempi esteillä, joten Nekullekin teki hyvää päästä kunnolla loikkimaan. Juuso hyppäsi ensin metrin korkuisia esteitä pari kertaa, jonka jälkeen nostin ne 140 cm korkeuteen. Jäin seuraamaan sivusta hieman kateellisena, kun Juuso ratsasti ruunikkoa todella helpon oloisesti esteeltä toiselle. Juuso oli ärsyttävän hyvä hevosten kanssa, myös Tessan kanssa. Minä pärjäsin kyllä Tessan kanssa hyvin koulussa, mutta Juuso kuori kimostamme aina paljon hienomman hevosen. ”Eiköhän sille riitä”, Juuso sanoi, kun siirsi ruunan raviin ja päästi sen ravaamaan uraa pitkin pidemmällä ohjalla. ”Joo”, sanoin. ”Kiitos vain! Se näytti paljon paremmalta!” ”Sun täytyy vain muistaa ratsastaa rohkeammin”, Juuso sanoi, kun ratsasti minun ohi. ”Nekku on helppo esteheppa.” Juuson ravatessa Nekun kanssa, siivosin esteitä pois maneesista juuri sopivasti, kun Helena kolkutteli ovea tuntiryhmänsä kanssa. Alkeisryhmä talutti aika jännittyneen oloisina ponilaumaansa maneesiin. Juuson laskeuduttua satulasta, keräsimme vielä loput esteet pois ja päästimme tuntilaiset aloittamaan tuntinsa. Heitin Nekun pepun päälle enkkuviltin, kun kävimme taluttamassa sitä vielä hetken aikaa tallipihassa. Tallissa Jesse varusti Sallia parasta aikaa ja Juuso jäikin höpöttämään miehen kanssa, kun itse purin ruunaltani kamppeet pois. Heitettyäni varusteet varustehuoneeseen, kävin heittämässä ruunalle talliloimen päälle sekä kuppiin muutaman porkkanan palan. Myös hoitopaikalla seisoskeleva Salli yritti kurotella käsiäni, kun se huomasi kaverin saavan porkkanaa. Annoinkin tammalle yhden palan ja jäin sitten rapsuttelemaan sen otsaa, kun pojat keskustelivat keskenään turhia. Pian Jesse suuntasi tammansa kanssa kentälle urheilemaan. ”Mennään syömään, kuolen kohta nälkään”, nurisin Juusolle ja lähdimme talolle. Iines ja Launo möykkäsivät muiden koirien kanssa tarhassa, joten nappasin ne mukaani sisälle. Kaikki luuhasivat vielä jossain. Riisuin ulkovaatteet eteiseen ja menin sitten keittiöön lämmittämään meille eilistä sapuskaa. Lautasten kanssa istahdimme pöydän ääreen syömään ja juoruamaan turhia.
|
|
|
Post by Inna on Mar 30, 2016 18:30:58 GMT 2
Aurinko oli pilvessä, kun talutin varustetun Nekun kentälle. Kiristelin vyön kentän laidalla ja kampesin sitten itseni koulusatulaan. Pienellä kannusten painalluksella Nekku lähti reippaasti uraa pitkin kävelemään. Annoin sen kävellä pitkillä ohjilla vain pienen hetken aikaa ennen kuin kokosin ohjat tuntumalle. Tänään ei ollut tarkoitus löysäillä, joten siirsin ruunan suoraan raviin. Kevennellen tein ympyrää päätyihin vaihtaen välillä suuntaa. Nekku oli alkuun kankea ja painoi tuntumalle. Raipan napautus muistutti ruunaa ottamaan myös takajalat työntekoon mukaan. Istahdin pian harjoitusraviin ja jatkoin ympyrätyöskentelyä.
Pikkuhiljaa ruunikko unohti alkukankeuden ja muuttui suustaan pehmeäksi. Ohjasin ruunan pituushalkaisijalle, josta lähdin väistämään uralle. Teimme väistöjä molempiin suuntiin, välillä uralta kohti keskikenttää. Taputin Nekkua pikaisesti kaulalle ja otin seuraavaksi pysähdyksiä uralla. Nekku oli jo hyvin kuulolla, eivätkä pysähdykset sen ansiosta tuottaneet suurempaa päänvaivaa. Takaisin raviin ja seuraavassa kirjaimessa uudelleen pysähdys. Ei kestänyt kauaa, kun Nekku jo meinasi ennakoida, joten pysähdyksen sijaan tein pohkeenväistöä i:tä kohti ja i:stä takaisin uralle. Vaihdoin jälleen suuntaa ja jatkoin pysähdysten parissa.
Siirsin Nekun keskiympyrälle ja nostin laukan. Nekku päästi ilmoille pukin, mutta ryhdistäytyi pienen raippanäpäytyksen jälkeen. Laukka kulki polkien eteenpäin ja pidin homman mielenkiintoisena tekemällä temmonvaihteluita ja lyhentämällä askelta. Vaihdoimme suuntaa ympyrällä ympyräleikkaalla ja samalla teimme laukanvaihdon. Nekku suoriutui siitä hyvin, joten taputin sitä kaulalle. Laukkasimme myös toiseen suuntaa ja tunsin jo hikipisarat niskassa. Siirryimme takaisin uralle ravissa ja teimme ympyröitä. Vaihdoimme suuntaa ja nostimme sitten jälleen laukkaa pääty-ympyrällä.
Laukassa ohjasin Nekun pituushalkaisijalle, jota laukkasimme hetken suoraan ja sitten loivasti kaarsimme pitkälle sivulle. Laukkasimme pitkän sivun ja mutkan väärässä laukassa, jonka jälkeen vaihdoimme laukan lyhyellä sivulla. Saman teimme toiseen suuntaa ja hetken aikaa työstimme tehtävää. Taputin Nekkua kaulalle ja siirsin sen sitten ympyrälle ravaamaan. Löysäsin hieman tuntumaa, kun kevensin ja annoin Nekun venyttää kaulaansa pidemmäksi. Ruunan ruskealle karvalle oli noussut hiki, joten treenimme oli selvästi onnistunut. Nekku tasasi ravissa hetken aikaa hengitystään ennen kuin annoin sen siirtyä käyntiin ja vapautin ohjat kokonaan.
Kävelyn jälkeen talutin Nekun talliin, jossa riisuin siltä varusteet. Huuhtelin hiet pois ja heitin sitten ruunan niskaan fleeceloimen. Pari porkkanaa vielä ruokakuppiin, jonka jälkeen ruuna sai levätä karsinassa loppupäivän.
|
|
|
Post by Inna on Apr 5, 2016 21:18:53 GMT 2
Kiskoin kevättakkini päälleni samalla, kun pompin terassin portaat alas. Emma oli juuri kaartanut vanhan Fordinsa Vaahterapolun pihaan. Ihme, että tuo kottero edes toimi enää. Halasin serkkuani, kun tämä nousi autosta. Emma oli tullut tänään ratsastamaan Nekulla ja me suuntaisimme maastoon. Jemina oli aikaisemmin jo ilmoittanut, että ei kerkeä tänään tallille, joten päätin ottaa Ullan vaihteeksi alleni. Menimme heti tarhoille hakemaan hevosia. Osoitin Emmalle Nekun tarhan ja pujahdin itse hakemaan Ullaa. Tamma oli tänään leikkisä ja päätti lähteä minua karkuun. Murahdellen kävin hakemassa sen keskeltä mutatarhaa ja talutin ulos tarhasta. Emma odotti meitä jo portilla, Nekku kiltisti notkuen narun päässä. Talutimme hevoset talliin omiin karsinoihinsa, jonka jälkeen menimme varustehuoneeseen. ”Tuossa on harjat”, osoitin Emmalle ja lähdin etsimään Ullan boksia. Jemina oli piilottanut sen hyvin, mutta lopulta löysin sen. Hoidimme Emman kanssa hevoset nopeasti ja kiusasin hopeaatammaani sen verran, että letitin sille söpön letin kasvaneeseen harjaan. Kävimme Emman kanssa viemässä harjat pois, jonka jälkeen Emma kävi pikaisesti hakemassa ratsastuskamppeensa autosta. Vedin sillä aikaa Hai-saappaiden tilalle ratsastussaappaani ja nappasin kypärän päähäni vielä auki. ”Siellä tihuhtaa”, Emma ilmoitti. ”Toivottavasti ei ala kunnolla sataa.” ”Voihan peppu…” mutisin, kun työnsin raipan kainalooni. Emma puki omat ratsastusvarusteensa päälleen ennen kuin menimme hakemaan hevostenvarusteet. ”Ota tuosta tuo estesatula, nuo suitset ja martingaali niiden takaa ja sitten sitten… nuo soljelliset suojat”, neuvoin Emmaa, joka otti tavarat syliinsä. Nappasin itse Ullan varusteet ja seurasin sitten Emmaa yksityispuolelle. Ulla söi viimeisiä heinänkorsiaan, joita se löysi karsinan pohjalta, kun viskasin sen selkään estepenkin. Laitoin remonttiturpiksella olevat suitset tamman päähän ja martingaalin kiinnitin satulavyöhön ennen kuin kiskoin sen kiinni. Jemina oli pitänyt tamman hyvässä kunnossa, eikä se ollut ihan niin pyöreä kuin minulla. Propsit Jeminalle siitä! Vielä suojat etusiin ja olimme sitten valmiita. Emmakin oli saanut Nekun varustettua. Nousimme selkään tallipihassa, ja vaikkei Ulla ollut möhömahainen, tuntui oudolta istua sen leveässä selässä Nekun jälkeen. ”En edes tajunnut ennen kuin nyt kuinka korkea se on”, Emma sanoi, kun katsoi Ullaa. ”Perkuleen iso!” ”Älä mitään…” mutisin. ”Mutta tuo musta suokkiori tuolla on Ullan emän isä ja sen säkä on melkein 170 cm. Syytän sitä hevosta monesta muustakin asiasta”, naureskelin. Lähdimme perätysten metsätielle. Ulla oli energinen ja sain kulkea heti alkuun tiukalla tuntumalla. Ulkona tuuli hieman pienen tihkusateen lisäksi, joten en ihmetellyt suokin olevan kuin tuuleen lähtisi. Eikä asiaa helpottanut, kun ratsastin sen pienemmälle metsäpolulle. Seikkailimme Emman kanssa mäkisiä polkuja pitkin käynnissä, kunnes tuli pieni hyvä pätkä ravilla. Ulla lähti lennokkaasti eteenpäin ja sain tehdä tammalle puolipidätteitä. Ravasimme mutkan yli, kunnes tie muuttui liian epätasaiseksi ravata. Ohjasin tamman melkein ojaan, että sain sen siirrettyä käyntiin. Taputin sitä kaulalle ja tarkistin, että Emmalla oli kaikki hyvin. Metsäpolkujen jälkeen jatkoimme hiekkatietä pitkin ja ratsastimme tällä kertaa rinnakkain. ”Mitä suunnitelmia sulla on Nekun kanssa?” Emma kysyi. ”En oikein tiedä..” sanoin. ”Me ei olla vielä avattu kisakautta kunnolla tänä vuonna ja… no, oikeastaan minun innostukseni ei ole ruunassa ollenkaan”, myönsin. ”En vain kehtaa unohtaa sitä mihinkään Aittohaaran puoliveristen joukkoon tai kenenkään muun harmiksi. Tiedän erään ihmisen, joka etsii vuokrahevosta, mutta en usko Nekun olevan hänelle sopiva.” ”Tää on yllättävän kiva”, Emma sanoi ja taputti ruunaa kaulalle. ”Onhan se ihan perus”, sanoin naurahtaen. ”Ja koin sen kanssa oudoimman koeratsastuksen koskaan!” ”Muistan, kun kerroit”, Emma nauroi. ”Voisimme tuolla ottaa hieman laukkaa”, huikkasin ja osoitin tulevaa suoraa. ”Okei!” ”Ratsasta sinä nyt ensin.” Se oli hyvä idea. Ulla ei olisi varmasti edennyt yhdestä kohdasta, koska tielle oli kaatunut oksa. Nekun avulla tamma ohitti oksan vain hieman kytäten ja hidasti myös raviin, kun suora päättyi. Taputin sitä ravissa kaulalle ja siirtelin sitten Emman perässä käyntiin. Ulkona ei ollut onneksemme alkanut sataa vettä tihkua suurempana. ”Mitä jos minä ottaisin Nekun ratsutettavaksi Rinnsteiniin?” Emma ehdotti yhtäkkiä ja katsoin serkkuani yllättyneenä. ”Axe joutuu olemaan jalkansa takia hieman kevyemmällä liikunnalla, joten en kykene esteitä treenaamaan niin paljoa kuin haluaisin. Kiira ja Adam ovat molemmat puoliksi väkisin ottaneet Jakin itselleen ratsutettavaksi, eikä Merida ole ihan minun käyttötarkoituksiin sopiva. Kettu ei ole vielä ratsastuskelpoinen…” ”Niin no…” aloitin epäileväisesti, mutta jotenkin minusta se tuntui ihan hyvältäkin idealta. ”En näe mitään estettä, miksei sitä voisi kokeilla…” ”Ja Rinnsteinissä pääsisit sitä itsekin liikuttamaan halutessasi”, Emma sanoi. ”Juuso hoitaa kuitenkin Tessaa kanssasi puoliksi.” ”Totta…” Palasimme tallille, jossa riisuimme hevoset varusteistaan ja heitimme ne takaisin tarhaan. Pakotin Emman kanssani talolle syömään ja käymään saunassa. Samalla keskustelimme Nekusta ja tulimme siihen tulokseen, että Nekku muuttaisi mahdollisimman pian Rinnsteiniin Emman tilapäisratsuksi. Olin loppujen lopuksi tyytyväinen loppupäätökseemme.
Sanoja 718
|
|
|
Post by Inna on Apr 12, 2016 21:48:19 GMT 2
Tuletko auttamaan Hazelin muutossa? tekstasin Juusolle, jolla kesti yllättävän pitkään vastata. En kerkeä. Okei.. Työnsin puhelimen taskuuni ja vedin tallitakin niskaan. En mahtanut sille, mitään että minua ihmetytti Juuson käytös nykyisin. Mies oli jo useamman päivän ollut kovin hiljainen ja olin nähnyt hänet vain kerran viikon sisällä. Yleensä Juuso asui Vaahterapolussa. Olin jopa ehdottanut, että tulisi hänen kämpilleen, mutta Juuso oli kieltäytynyt. Astelin yksityispuolelle, jossa Nekku seisoi karsinassaan täysissä pukeissa odottamassa. Vartti sitten olin saanut ruunan valmiiksi matkustusta varten. Ruuna suuntaisi serkkuni ratsastettavaksi, kun halusin itse keskittyä Nekun emään tällä hetkellä. Hakisin Hazelin Aittohaarasta ja veisin Nekun ennen kuin palaisin Vaahterapolkuun. Audini pursusi jo ruunan varusteista ja mietin miten saisin sinne myös Hazelin varusteet.. Talutin Nekun Audini luokse, jonka perässä roikkui uudehko traileri lastausramppi alhaalla. Nekku käveli reippaasti perässäni ilman epäröintiä sisään traileriin ja kiinnitin ruunan kiinni. Vielä ramppi ylös ja sitten lähdimme matkaan.
”Moi!” tervehdin iloisesti Elsiä, joka odotteli jo Aittohaaran pihassa Hazel käsissään. Puoliverinen katsoi epävarmana traileria, mutta hörähti hiljaa. Rapsutin tammaa turvasta ja tarjosin sille omenaa. Hazel ei koskaan sanonut ei omenalle. ”Pistetään se sitten vain sisään. Toivottavasti Nekku helpottaa vaivaa”, mutisin, kun menin laskemaan rampin alas. Nekku käänsi päätään nähdäkseen kuka oli tulossa kyytiin tai pääsisikö jo itse pois. Ruuna hörähti emälleen, joka katsoi korvat höröllä traileria ja näytti siltä, että lähtisi millä sekunnilla tahansa karkuun. Kiinnitin varmuuden vuoksi jo liinaa traileriin ellemme saisi tammaa sisään helposti. Elsi lähti taluttamaan Hazelia traileriin ja kuten odottaa saattoi, pisti tamma liinat kiinni. Maiskuttelu ja suostuttelu ja työntäminen tuottivat lopulta meille tulosta, eikä lastaukseen mennyt niin kauaa kuin yleensä. Taputin tammaa takalistolle, kun pistin nopeasti takapuomin kiinni. Nostin rampin ylös Elsin kanssa ja lukitsimme lukot. Elsi oli jo kasannut Hazelin varusteet suuriin Ikean kasseihin ulos, joten nostimme ne siitä ripeästi autoon. ”Kenet hypytän, kun se Payton on saikulla?” Elsi kysyi vielä nopeasti ohimennen. ”Öö, vaikka Euna”, ehdotin. ”Ei mitään kovin vaikeaa tänään.. treenasimme juuri eilen korkeilla esteillä.” ”Okei!” Elsi sanoi ja oli selvästi innoissaan päästessään liikuttamaan tallin uusinta hankintaa. Naurahdin naiselle ja nousin auton kyytiin. Lähdin huristelemaan Rinnsteiniin ja soitin Emmalle, että Nekku tulisi aivan pian. Huristelin pihaan ja huomasin Juuson auton olevan maneesin vieressä. Vilkaisin maneesin ohi ajaessa avonaisista ovista sisään, eikä siellä ollut ainakaan ketään. Myös kenttä oli tyhjä, kun pysäytin auton tallinovien eteen. Emma tuli juuri parahiksi pihalle. ”Missä Juuso on?” kysyin. ”Lähti vain kaksi minsaa sitten Tessan kanssa maastoon. Yritin kyllä sanoa, että odottaa, kun olet tulossa”, Emma sanoi. ”Ei se mitään”, sanoin heilauttaen kättäni. ”Otetaanpa nyt tuo yksi tuolta pois. Mihin ajattelit sen laittaa?” ”Aittaan”, Emma vastasi. ”Päivisin on jo lämmintä, että se pärjää. Yöllä pistän vielä toppaloimen.” Nyökkäsin. Otimme Nekun pois trailerista ja Emma passitti Adamin kantamaan Nekun varusteet paikalleen. Minä juotin Hazelia sillä aikaa ja annoin sille hieman lisää heinää heinäverkkoon. Kun auto oli tyhjä Nekun varusteista, jatkoimme Hazelin kanssa matkaa Vaahterapolkuun.
Matka sujui ihan hyvin ja rauhallisesti. Seurasin Hazelia koko ajan traikun kamerasta. Pääsin Vaahterapolun pihaan ja parahiksi näinkin Julian tallustelevan viemässä Kiaraa tarhoille. ”Hei! Kerkeetkö pian tähän avuks?” huudahdin naiselle, joka vastasi myöntävästi. Sillä välin, kun Julia tarhasi Kiaraa, avasin trailerin lastausrampin varovasti. Hazel liikehti hieman hermostuneena ja oli selvästi jo valmis tulemaan pihalle. Se saisi kuitenkin odottaa, että Julia tulisi ottamaan takapuomin pois. Siirryin itse irrottamaan Hazelia trailerin ketjusta ja napsautin ruskeaan nahkariimuun narun ketjun tilalle. ”Eipä se Nekku kauaa kerinnyt olla tallissa”, Julia totesi, kun tuli paikalle. ”Voit ottaa puomin pois”, sanoin ja samassa Hazel lähtikin peruuttamaan pois trailerista. ”Joo, ei, mutta haluan nyt keskittyä tähän ja se onnistuu parhaiten täällä.” Hazel katsoi jännittyneenä maisemia. Eihän se ensimmäistä kertaa ollut paikalla ja taisikin luulla tulleensa tänne kisoihin. Taputin tammaa kaulalle, kun Julia napsi siltä nopeasti kuljetussuojat pois. ”Ja Emma kaipasi estehevosta treenailuun.” ”Aivan”, Julia mutisi ja heitti suojat trailerin rampille. ”Haluatko nostaa rampin ylös?” kysyin Julialta. ”Käyn taluttelemassa Hazelia vähän tallialuetta ympäri ennen kuin vien sen karsinaan.” ”Juu, totta kai!” Kiitin naista ja lähdin taluttelemaan Hazelia. Tamma oli koko ajan valpas, kun talutin sitä tallin takaa ja kentän takaa, jossa oli parhaillaan menossa tunti. Helena orjuutti vakioryhmäläisiä kovaan ääneen. Parin kierroksen jälkeen talutin Hazelin karsinaan, johon jätin sen loimi päällä. Kävin heittämässä sille siivun heinää ennen kuin lähdin purkamaan tavaroita autosta talliin. Nekun vihreät huovat saivat tilalle nopeasti sinipunaista. Puolen tunnin kuluttua varusteet olivat paikallaan ja Mila jo nurisi minulle trailerin paikasta. Kävin jättämässä kotteron konehallin viereen ja parkkeerasin autoni sitten Milan micran viereen. Iines ja Launo haukkuivat minulle kovaa kyytiä muiden koirien kanssa tarhassa. Ihme, että kukaan ei ollut vielä tappanut toista. En kuitenkaan päästänyt niitä vielä pois, koska tunnit olivat vasta alkaneet. Sen sijaan menin sisälle taloon hakemaan purtavaa ja yritin soittaa Juusolle. Kello oli jo sen verran, että ei mies voinut olla enää Tessan kanssa maastossa.. Juuso ei kuitenkaan vastannut tai yrittänyt soittaa takaisin illalla.
Sanoja 790
|
|
|
Post by Inna on Apr 14, 2016 20:47:57 GMT 2
Silmäni punoittivat, kun ajoin Audini Vaahterapolun pihaan. Olin juuri käynyt Rinnsteinissä viemässä Juuson vaatteet sinne, että mies saisi ne pyörimästä täältä. Helkutin miehet. Parkkeerasin autoni sen tutulle paikalle ja meinasin jo mennä sisään taloon, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Suuntasin tarhoille ja hain Hazelin tarhasta. Tamma oli muuttanut vain pari päivää sitten talliin Nekun tilalle ja meidän oli tarkoitus jatkaa siitä, mihin olimme jääneet. Ikävä kyllä useiden tallien vaihdoksien takia Hazelin kanssa emme olleet edenneet niin paljoa kuin toivoin. Hazel seurasi minua kiltisti talliin, jossa se asutin sen Nekun vanhaan karsinaan. Kävin hakemassa harjapakin ja riisuin sitten tammalta loimen pois.
Melkein vihaisesti aloin pyörittelemään kumisukaa tamman punertavalla karvalla, jota tipahteli karsinan pohjalle. Olin ajatellut sen saavan ajatukseni pois kaikesta muusta, mutta epäonnistuin täydellisesti. Ajatukseni ajelehtivat kahden vuoden takaiseen päivään, jolloin olin ensimmäisen kerran törmännyt Juusoon, kirjaimellisesti. Eikä aikaakaan, kun me jo seurustelimme.. Nyt se kaikki tuntui kovin turhalta ja hukkaan heitetyltä. En uskonut, että voisin itkeä enää enempää, mutta kyyneleet vain vierivät jo poskilleni. Luulin olevani yksin tallissa, kunnes yhtäkkiä joku tömisteli hevosen kanssa paikalle. Hautasin kasvoni Hazelin kaulaan. ”Onko kaikki hyvin, Inna?” Milan ääni kysyi.
Pyyhin kyyneleeni takin hihaan ja vilkaisin kämppistäni. Jesse seisoi hänen vierellään kasvoillaan myös huolestunut ilme. Salli oli sidottuna hoitopaikalle. Nypin itkuisena karvoja kumisuasta. ”Juuso heivaa meidän suhteemme mäelle ja lähtee Englantiin…” sanoin. ”Käymään?” Mila kysyi ja pudistin päätäni. ”Pysyvästi ilmeisesti”, sanoin. ”Hän ilmoitti siitä eilen ja minä suutuin, ettei hän puhunut asiasta minulle etukäteen. Ilmeisesti Juuso kaipaa kotikonnujaan ja hän pääsee paljon enemmän työskentelemään kenttähevosten kanssa…” Tunsin jo uudet kyyneleet silmissäni, mutta pakotin ne tällä kertaa pysymään silmissäni. ”Voihan”, Mila sanoi ja halasi minua. Halasin häntä kiitollisena takaisin. Hetken kuluttua häädin kaksikon jatkamaan touhujaan ja palautin Hazelin tarhaansa. Talolla kääriydyin huoneessani peiton sisään.
|
|
|
Post by Inna on Apr 16, 2016 21:47:19 GMT 2
Sari oli avuliaasti jäänyt loimittamaan Kirpun, jonka kanssa olin juuri tullut kentältä. Siirryin hoitamaan Hazelia kuntoon seuraavaa luokkaa varten. Onneksi luokkien välissä oli pieni tauko, kun esteiden korkeutta nostettiin. Nappasin satulahuoneessa Hazelin estevarusteet mukaani ja vein ne yksityisten puolelle. Hazel seisoi karsinassa letit harjassa ja ohut loimi päällä. Jätin varusteet karsinan ulkopuolelle ja kävin nappaamassa tammalta loimen pois. Sitten varustin sen mahdollisimman nopeasti. Sininen estehuopa vaihtui punertavanruskeaan kisahuopaan. Ruskeat aachenit päähän ja martingaali kaulalle, jotta satulavyö saatiin kiinni. Viimeisenä vielä suojat kaikkiin käpäliin ja heppa oli valmis. ”Inna?” kuulin oman nimeni ja pyörähdin karsinassa. Juuso seisoi karsinan ovella kisavaatteissa. Pala nousi kurkkuuni. Ai, niin hitto perkele… unohdin jo kokonaan, että miehen oli tarkoitus osallistua Tessalla. Olin jo huokaissut helpotuksesta, ettei minun tarvitsisi enää häntä nähdä. ”Minulla on Nekku kyydissä. Mihin vien sen?” Juuso kysyi ja oli selvästi myös vaivaantunut. ”Öö.. tuo vaikka tähän”, mutisin. ”Me menemme juuri verkkaan..” Juuso nyökkäsi ja lähti sitten. Sen turvin talutin Hazelin pois tallista tallipihaan. Näin, kun Juuso talutti Nekun ulos Rinnsteinin suuresta autosta, jossa oli myös Tessa. Melkein juoksin Hazelin kanssa nurkan taakse, jossa kiristin vyön ja nousin sitten selkään. Olin jännittänyt Kirpun suorituksen ajan, mutta en enää jännittänyt niin paljoa Hazelin kanssa. Hazel taas jännitti ympärillä olevia meluja, ihmisiä ja muita hevosia. Taputtelin sitä kaulalle, kun ratsastin kentälle odottamaan vuoroa päästä verryttelemään. Olimme Hazelin kanssa kolmansia, jotka menisivät radalle, joten pääsimme heti verkkaamaan. Hyppäsin esteet muutamaan kertaan ja sen jälkeen vain ravailin uraa pitkin rauhallisesti. Hazel ei kylläkään kovin rauhallinen tänään ollut ja erään pikkutytön roikkuminen kentänaidassa ei auttanut asiaa. Pian luokkamme starttasimme ja siirryin maneesin odotusalueelle odottelemaan vuoroani. Rebekka oli ensimmäinen Mörön kanssa. Heillä meni ihan hyvin, ellei yhtä pudotusta laskettu. Seuraavaksi oli ulkopuolinen ratsastaja, jonka jälkeen pääsin itse radalle. Tervehdin tuomaria ja nostin sitten laukan. Pillinvihellyksen jälkeen ohjasin Hazelin ensimmäiselle esteelle.
”Tuomo!” hihkaisin, kun Milan veli käveli parahiksi yksityistallin ovien kohdalta. ”Voisitko siirtää Nekun tuohon hoitopaikalle, että saan Hazelin karsinaan?” pyysin mieheltä. ”Toki”, mies vastasi ja kävi siirtämässä Nekun. Heitin ruunan emän karsinaan ja riisuin nopsaan siltä varusteet. Hazelin kisapäivä oli jo ohi, eikä se mennyt ihan kuin olin suunnitellut.. 80 cm oli mennyt paremmin ja olimme toisia, jotka eivät sijoittuneet. 100 cm taas meni huonosti ja sijoituimme yhdenniksi kahdestatoista. Tuomo lupasi vahtia Nekkua koko sen ajan, kun kävin heittämässä Hazelin varusteet pois ja heitin tammalle loimen niskaan. Kiitin Tuomoa, kun pääsin Nekun kimppuun. Emma oli onneksi tehnyt sille sykeröt harjaan, joten saatoin vain nopeasti harjata sen ja heittää sitten kamppeet niskaan. Juuso oli jättänyt ruunan varusteet siististi Hazelin karsinan edustalle. Varustin ruunan ripeästi ja talutin sitten pihalle, jotta pääsin selkään. Juuso oli noussut jo meidän yhteisen jättiläisen selkään ja he olivat kentällä verkassa. Tai no, ei Tessa enää kohta ollut meidän yhteinen, vain minun. Juuso oli ensin meinannut ottaa Tessan mukaansa Englantiin, mutta en ollut antanut. Olin päättänyt olla vittumainen sen asian kanssa, vaikka tiesin Juuson rakastavan tuota hevosta. Saisivat ainakin vielä viimeiset estekisansa mennä.. Ratsastimme Nekun kanssa 110 ja 120 cm korkuiset luokat. 110 cm oli tiukka luokka ja sijoituimme Nekun kanssa kolmanneksitoista yhdellä virheellä. 120 cm meni meillä hyvin, vaikka emme sijoittuneet. Aika ratkaisi selvästi monen kanssa, mutta onneksi jätimme Jessen ja Juuson taaksemme. Viimeisen suorituksen jälkeen ratsastin Nekun Rinnsteinin autolle ja laskeuduin siellä selästä. Riisuin Nekulta varusteet pois ja heitin ne autoon sisään ennen kuin loimitin ruunan. Juusokin tuli paikalle Tessan kanssa ja yritin olla nopea. ”Hei, tuota…” Juuso aloitti ja onneksi olin häneen selän, koska tunsin kyyneleiden painavan silmissäni. ”Anteeksi..” Kohautin olkiani kuin en välittäisi. ”Minun olisi pitänyt puhua kanssasi, eikä vain ilmoittaa.” No, niin olisi pitänyt. ”Niin, että…” ”Mun pitää mennä avaamaan Hazelin letit”, mutisin. Talutin Nekun nopsaan sisälle traileriin. Sidoin sen kiinni ja karkasin paikalta ennen kuin Juuso kerkeisi sanomaan mitään. Kiiruhdin puolijuoksua yksityispuolelle, jossa porukka pisti hevosiaan iltakuntoon. Kävin satulahuoneesta nappaamassa pienen jakkaran ja menin sen kanssa Hazelin karsinaan. Nousin pallille ja aloin availla lettejä. Kuulin Juuson ilmestyvän Sallin karsinalle, jossa Jesse parasta aikaa harjaili Sallia. He juttelivat ja pidin katseeni tiukasti Hazelin tummassa harjassa, kun avasin ensimmäisiä lettejä sormillani. Pian kaksikko katosi ovista pihalle juttelemaan ja huokaisin jo pienesti helpotuksesta. Olin viimeisen letin kimpussa, kun Mila asteli talliin. ”Joko se lähti?” kysyin naiselta. ”Juusoko? Oli se vielä tossa pihalla…” nainen vastasi. ”Hittooko se täällä vielä roikkuu, lähtis jo!” tuhahdin ja vilkaisin oville. Mila pudisteli päätään ja lähti kuulemma Draaman kanssa vielä leikkimään. Puuskahdin, kun viimeinen letti oli auki. Jätin Hazelin omaan rauhaansa ja menin katsomaan lellikö Julia yhä Kirppua tuntihevosten puolella. Sitähän nainen siellä teki. Ruunivoikko söi parasta aikaa vadelmamehujäätä Julian kädestä. Jo varsana oli tullut selvästi, että heppa oli sille todella perso. ”Pitäisikö mennä?” kysyin ja haukottelin. ”Päästäis takaisinkin, kun vielä oikein täytyy uhrautua viettämään iltaa ihmisten parissa..” ”Oikein täytyy uhrautua oluttölkille”, Julia sanoi dramaattisesti ja virnistin. ”Törmäsitkö Juusoon?” ”Liian monta kertaa”, mutisin. ”Menen avaamaan trailerin, niin tuo se sinne.” Kävimme Julian kanssa kuskaamassa Kirpun takaisin Raitulaan, jonka jälkeen palasimme Vaahterapolkuun. Ihmisiä oli jo paikalla, mutta Milaa ei näkynyt. Siispä vaatteiden vaihdon jälkeen aloitimme jo ilman naista. Olinkin jo sopivassa hiprakassa, kun nainen palasi viimein tallilta. Ilta eteni aika nopeasti, jos minulta kysyttiin. Kaikki tiesivät, että minulla oli kaksi mielitilaa kännissä. Joko olin iloinen ja nauroin minkä kerkesin tai sitten olin masentunut ja itkin kaiken huoleni. No, illan edetessä jälkimmäinen iski päälle, kun aloin miettiä Juusoa. ”Tyhmä mies”, nurisin itkuni lomasta. ”Kaikki oli niin hyvin… ja me meinasimme jo muuttaa kaksistaan jonnekin.” ”Innalle pitää hommata laastari”, Rosanna yhtäkkiä keksi. En oikein innostunut ideasta, mutta ainakin sen jälkeinen keskustelu sai minua hieman piristymään. ”Eikö mun mielipidettä asiaan kysytä?” niiskutin jo hymyillen. ”Ei. Lähdetäänpä baariin ettimään sulle joku mies!” Sari ilmoitti, johon Petra tirskui jotain Erkistä. Voi tavaton, toivottavasti siellä ei olisi ketään tai varsinkaan Erkkiä.. Miten ihmeessä sekin mies jaksoi yhä kummitella, vaikka se oli vain yksi uudenvuodenilta. Huokaisin hieman jo helpotuksesta, kun baari tuntui olevan tyhjä. Muut olivat pettyneitä, kun paikalla oli vain pari vanhaa juoppoa sekä täysi-ikäisyyden rajalla olevia teinejä nurkkapöydässä. Mila jo ihmetteli baarimikolta missä kaikki olivat ja kuulemma naapurikylässä oli jokin tapahtuma, joka veti ihmisiä. ”Jospa tää tästä vähän vilkastuis”, baarimikko hieman lupaili Milalle. ”No, mutta minä ainakin otan nyt pari jekkushottia”, ilmoitin baarimikolle. Laastarisuhdetta en ainakaan tänään aikonut saada, mutta kunnon kännin aioin hankkia! Sen myös sain, kun heräsin aamulla täysissä pukeissa sänkyni päiväpeitteeltä. Iines ja Launo olivat käpertyneet viereeni ja rapsutin Iineksen turkkia krapulaisena. En tarvitsisi ketään laastarisuhdetta, kun minulla oli koirani. Tästä lähin miehet saisivat jäädä! Kuusennokkaan semmoiset ääliöt!
Sanoja 1064
|
|
|
Post by Inna on Apr 21, 2016 11:36:13 GMT 2
Kankisuitset jäivät pitkästä aikaa hyllylle odottamaan, kun koulutreeni tehtäisiin upouusien monitoimisuitsien avulla. Kangeista ei luovuttaisi ikuisiksi ajoiksi, mutta olihan se mukavaa treenailla hieman erilaisilla suitsilla. Treenit pysyttelivät perusasioiden parissa, vaikka ensin olin meinannut tehdä vaativan tason tehtäviä. Hazel vain ei sulattanut uusia suitsia niin hyvin kuin olin olettanut. Tamma painoi kuolaimelle ja kulki ihme kirahvityylillä. Uudet erilaiset suitset ja vielä erilainen rauta suussa oli selvästi Hazelin mielestä mahdoton yhdistelmä. Vielä, kun ne erosivat huomattavasti estesuitsista. En tiedä sainko oikein mitään tolkkua ratsastamiseen tänään ja peileistä näki selvästi, että meno oli tuskaista. Alkuun olin ajatellut työskennellä tänään myös paljon laukassa, mutta melkein päätin olla nostelemasta laukkaa, kun ravikaan ei sujunut. Loppu ajasta aloin kuitenkin jo hieman saada tuntumaa Hazeliin paremmin, joten uskaltauduin ympyrällä nostamaan laukkaa. Eihän tamma mitenkään huonosti laukkaa pyörittänyt ja itse asiassa laukassa Hazel toimi parhaiten uusien suitsiensa kanssa. Laukan jälkeen tasasin tamman hengityksen vielä ennen kuin annoin sen kävellä pitkillä ohjilla. Emme me kankeja jättäisi pitkäksi aikaa hyllylle, mutta ehkä pari kertaa kuukaudessa olisi hyvä treenailla myös erilaisilla suitsilla. Laskeuduin Hazelin selästä, kun Helena ilmestyi maneesiin alkeisryhmän kanssa.
|
|
|
Post by Inna on Apr 30, 2016 13:03:53 GMT 2
Kisapainajaisia
Huhtikuun viimeinen kisa-aamu oli lähtenyt rauhallisesti liikkeelle. Kello oli vasta kuusi aamulla, kun join kahvia kaikessa rauhassa keittiössä. Koko muu talo oli vielä aivan unessa. Milan kuorsaus kuului keittiöön asti ja tiesin naisen nukkuvan tänään pitkään vapaapäivänsä takia. Laskin tyhjän kahvikupin tiskialtaaseen leipälautaseni kanssa ja olin jo menossa vetämään kenkiä jalkaan, kun kännykkäni piippasi taskussani. En pääse tänään… oksennustauti Elsi tekstasi ja kirosin. Elsin piti olla uskollinen kisahoitajani tänään. Ei auttaisi kuin yrittää potkia joku talossa asuvista matkaani mukaan. Julia ei liikahtanut Petran vierestä, vaikka kuinka tökin häntä. Milakin vain murisi, että ei varmasti lähtisi. Hienoa.. Ja Rosanna muistini mukaan osallistuisi itse kyseisiin kisoihin. Nuristen vedin eteisessä kengät jalkaan ja lähdin tallille. Onneksi olin sentään pakannut jo kaikki kisavermeet valmiiksi ja Hazel odottaisi minua tallissa. Vai odottaisiko? Vilkaisin tarhoille, jonne Sari parasta aikaa tarhasi hevosia. Hazel kökötti jo Tuiskun kanssa omassa tarhassaan aivan mutaisena, koska oli piehtaroinut. Huuliltani kirposi epätoivoinen kiljaisu, ja Sarikin säikähti taluttaessaan Kessua ja Bambia niiden tarhaan. ”Mitä nyt?” Sari kysyi, kun kävelin kohti tammani tarhaa. ”Sen pitäisi olla sisällä! Meidän pitäisi lähteä kisoihin”, nurisin. ”Luulin sanoneeni siitä eilen…” ”Oho… ai, niin. Unohdin”, Sari pahoitteli ja kuskasi ponit niiden tarhaan. Katsoin epäuskoisena puoliveristani, jonka punertava karvapeite oli aivan mutainen. Voihan hemmetti! Mieleni olisi tehnyt kuristaa Sari, mutta päätin vain mutisten hakea Hazelin tarhasta. Eivätkö tamman kisasykeröt olleet kertoneet naiselle mitään? Pyöräytin Hazelin tuntihevosten puolella pesuboksiin ja yritin parhaani mukaan saada tammaa puhtaaksi. Olin jo myöhässä aikataulussani, eikä tuore muta lähtenyt millään Hazelin karvapeitteestä ilman saippuaa. Tamma ei nauttinut pesuhetkestä, jonka se joutui kokemaan yhtään sen enempää kuin minä syntyvästä paniikista. En edes tiennyt kenet saisin suostuteltua itselleni kisahoitajaksi, kun kello oli puoli kahdeksan aamulla. ”Huh, viimein”, huokaisin, kun muta oli lähtenyt Hazelin karvoista. Kävin hakemassa sen kisahuovan ennen kuin talutin tamman omaan karsinaansa odottamaan vielä hetkeksi. Emma jo kyseli, koska olisin tulossa Nekkua hakemaan, jonka oli tarkoitus lähteä myös kisoihin. En tiennyt oikeastaan kuinka meidän kisamme ruunan kanssa menisi, koska olin vain hieman ratsastanut ruunaa viime aikoina. Vastasin serkulleni, että heti, kun saisin auton pakattua. Suuntasin ulos autolleni ja peruuttelin sen kanssa lantalan vieressä kököttävän trailerin luokse. ”Perse!” murisin, kun en meinannut saada traileria auton koukkuun vaikka kuinka yritin. Viiden minuutin tappelun jälkeen se onneksi jo löysi paikkansa. Siirsin auton lähelle yksityispuolen ovia ja suuntasin varustehuoneeseen hakemaan Hazelin kisavarusteet. Onneksi en ollut vielä vaihtanut valkoisia kisahousuja jalkaan. Varustehuoneessa meinasin jo heittää hanskat tiskiin ja jättää kisapäivän tähän, kun huomasin kaikkien varusteiden lojuvan hujan hajan. En ollutkaan eilen pakannut niitä. Siispä koulupenkkiin suoja päälle, suitset pussiin, pintelit, huopa ja korvahuppu omaansa. Kamat autoon, omien housujen vaihto kisahousuihin, kypärä, raippa ja saappaat pakettiin, kisatakki mukaan ja nekin kuskattiin autoon. Sitten heinää vielä heinäverkkoon ja enää puuttuisi hevonen. Laskin trailerin rampin alas ja otin oikean puoleisen takapuomin pois. En tiennyt saisinko Hazelia yksin traikkuun, mutta onneksi Sari pyöri tallilla. Pyysin naista jo heti auttamaan, kun hain Hazelia sen karsinasta. Heitin ensin tammalle kuljetussuojat jalkoihin ja vaihdoin risaisen riimun ruskeaan nahkariimuun. Pitihän kisoissa kaikkien varusteiden olla tiptop! Talutin tamman trailerin luokse ja yritin sen saada ripeästi koppiin. Hazel kuitenkin pisti jarrun pohjaan, eikä suostunut nousemaan ramppia ylös. ”Perkule nyt!” murahdin, kun touhusta ei tuntunut tulevan mitään, vaikka Sarikin yritti maiskuttaa tammaa liikkeelle. ”Olemme kuules neiti jo ainakin tunnin myöhässä, joten nyt liikettä niveliin!” Lopulta Sari kävi hakemassa liinan, jossa saimme Hazelin viimein koppiin ja takapuomin kiinni. Kiinnitin tamman ketjulla, jonka jälkeen nostimme Sarin kanssa rampin ylös. Nainen toivotti minulle onnea kisoihin. Pääsisinköhän edes perille asti? ”Tulithan sinä viimein!” Emma sanoi ja vilkaisi kelloa. ”Aika kiirus tulee..” Mulkaisin serkkuani, kun nousin ylös autosta ja menin avaamaan traileria. Emma tuli auttamaan, kun laskimme rampin alas. ”Sano, että olet pakannut kaiken ja Nekku on valmis lähtöön?” pyysin serkultani, joka hymyili. ”Olen pakannut kaiken ja Nekku odottaa tallissa varusteet niskassa. Letitin sen harjan eilen.” ”Huh, hyvä”, sanoin. ”En tiedä selviänkö tästä kisapäivästä ollenkaan.. Elsi on oksennustaudissa, enkä ole saanut ketään kisahoitajaksi. Sano, että voisit keritä?” Emma pudisti päätään ja sanoi joutuvansa olemaan Reetan kanssa, koska Tuukka oli kavereidensa kanssa saunomassa eilisestä lähtien. ”Ota Reetta mukaan”, anelin. ”Ei sinua täällä tänään tarvita ja tarvitsisin todella apua…” Emma näytti miettivän hetken ja lopulta suostui pitkin hampain ja kynsin. Melkein kiljahdin, kun halasin häntä ja hoputin sitten hakemaan Nekun varusteita tallista. Saimme ruunan varusteet autoon ja Emma kävi hakemassa Reetan sekä jotain tavaroita talosta, kun itse talutin Nekun traileriin. Poika ei tullut emäänsä hankalassa lastauksessa, vaan lauhkeasti talsi sisään boksiin. Sain takapuomin kiinni ja taputin molempia kopukoita takamukselle. ”Jee!” Reetta tuli puoliksi juosten paikalle. Emma topuutteli tyttöä ja uhkasi jättää tämän kotiin mikäli tyttö kiljuisi vielä hevosten lähellä. Nostin Emman kanssa trailerin rampin ylös ja nousin sitten ratin taakse. Trailerin kamerasta näki, että Hazel ja Nekku söivät heinää rauhallisesti. Emma sai Reetan takapenkille, jonka jälkeen istahti viereeni pelkääjän paikalle. Matkamme kohti Yläkokkoa saattoi alkaa! Paikan päällä hain autolle paikan traileri rivistöstä ja kiiruhdin sitten ilmoittautumaan. Olin juuri ja juuri ajallaan, jonka jälkeen saatoin huokaista hieman helpotuksesta. Luokkia kilpailuissa oli vain kolme ja luokat olivat meille helppoja. Tai ainakin pitäisi olla. Katsoin listaa, joka kertoi monentenako, starttaisin kummallakin hevosella. Aloittaisin Helppo B:ssä Nekulla toisena suorittajana ja Hazelin kanssa toiseksi viimeisenä. Siinä välissä oli siis todella hyvin aikaa verrytellä kumpainenkin. Helppo A:ssa väli oli pienempi ja pelkäsin hieman olevani molempien kanssa verryttelyssä samaan aikaan. Palasin trailerin luokse, jossa Emma suitsi boksissa molempia hevosia. ”No?” ”Ensin Nekku”, sanoin. ”Hazelin kanssa ei vielä ole kiire, mutta kunhan Nekku on kunnossa, niin sitä pitää talutella alueella.” Tamma oli nyt jo hermostunut, enkä tiennyt miten suorituksemme tänään mahtaisi mennä. ”Saanko taluttaa?” Reetta kysyi silmät pyöreinä juodessaan pillumehua. ”Et tänään”, sanoin tytölle. ”Hazel on hermostunut, joten on parempi, kun äitisi taluttaa.” Emma oli saanut Nekulle suitset päähän, joten otin takapuomin pois ja annoin serkkuni taluttaa puoliverisen ulos. Nekku katsoi maisemia pää ylhäällä ja korvat höröllä. Ruuna oli onneksi rauhallinen kisatilanteissa, vaikka huomattavasti energisempi. Emma sitoi ruunan trailerissa olevaan lenkkiin hoitamisen ajaksi. Loimi pois ja kisavermeet tilalle. Vaihdoin itsekin kuluneet tennarit saappaisiin ja vedin tallitakin tilalle kisatakin. ”Pistänkö pintelit?” Emma kysyi. ”Ei tarvitse”, vastasin. Ennen ruunan selkään kipuamista, talutin Hazelin ulos trailerista. Tamma hyöri hermostuneena ympyrää otteessani ja vilkuili kaikkia ympärillä koluavia ratsukoita. Jouduin ärähtämään Reetalle, joka pyöri jaloissa turhan lähellä. Pian Emma tuli ottamaan Hazelin ja kysyi pärjäisinkö Nekun kanssa. Ilmoitin pärjääväni ja päästin naisen taluttamaan tammaa ympäri tallialuetta. Itse nousin Nekun selkään ja suuntasin sen kanssa käppäilemään tallialuetta ympäri ennen kuin pääsisimme verryttelyyn. Ensimmäinen suoritus Nekun kanssa oli ohi ja seuraavat kaksi olisivatkin Hazelilla. Laskeuduin trailerin luona Nekun selästä, riisuin siltä satulan ja talutin traileriin kököttämään. Emma talutti Hazelin trailerin luokse, jotta saisimme sille penkin selkään. ”Pieni ongelma”, Emma mutisi. ”Toinen ohjista on katkennut.” ”Mitä?” kysyin epäuskoisena ja katsoin kankisuitsien alinta ohjaa, joista Emma piteli kiinni. Se oli tosiaan katki! Ei perskule.. Murahdin vihaisesti ja mutisin, että jatkossa pitäisi pitää varaohjiakin mukana. Lopulta taiteilin ohjiin hyvin ruman solmun, jonka toivoin pitävän. Solmu onneksi näytti olevan sellaisessa kohdassa, joka oli nyrkkini sisällä. Ohjasongelman jälkeen Emma auttoi minut steppaavan Hazelin selkään, joka tuntui lähtevän lentoon heti, kun sain peppuni mustaan satulaan. Pidätin tammaa, jotta sain sen pysymään paikalla vyön kiristämisen ajan. Pujotin jalkani jalustimiin ja päästin tamman liikkeelle. Ratsastin tamman kentälle, jossa aloitimme verryttelyn muiden mukana. Ei siitä meinannut tulla mitään, kun tuttuun tapaan ihmiset olivat röyhkeitä. Eivätkä ihmiset, jotka roikkuivat kentän laidalla auttaneet asiaa. Murahdellen tein pysähtelyitä ja pidin tamman lähinnä käynnissä. Ohittelevat hevoset saivat Hazelin ottamaan pari sivuaskelta ja kuvia räpsivät ihmiset saivat tamman hyppäämään jopa takajaloilleen. Siinä kohtaa olin jo valmis luovuttamaan, enkä meinannut ollenkaan mennä tamman kanssa maneesiin. Sain kuitenkin nostettua ravin ja laukan pariin otteeseen kumpaankin suuntaan, joten saatoin vain toivoa, että ratamme sujuisi ilman yhtä suuria ongelmia. Jännittyneenä ratsastin tamman maneesiin, kun oli vuoromme. Rata ei mennyt ihan niin perseelleen kuin olin odottanut. Hazel kulki ihan kivasti, mutta hermoili selvästi katsomossa olevia ihmisiä. Se heikensi suoritustamme, kuten myös hermostuneisuuteni. Onneksi lopputervehdys tuli pian. Vapautin Hazelin ohjat ja päästin sen kävelemään pitkin ohjin ulos maneesista. Heti pihalla nappasin kankisuitsien ehjän ohjan käsiini tuntumalle. ”Miten meni?” Emma kysyi, kun ratsastin Hazelin trailerin luokse. ”Paremmin kuin Nekun kanssa, mutta en usko sijoitukseen”, vastasin ja laskeuduin selästä. ”Talutan Hazelia hetken ennen kuin menemme seuraavaan verkkaan.” Nostin koulupenkin jalustimet ylös ja löysäsin vyötä parilla reiällä. Reetta halusi lähteä mukaani, joten annoin tytön tulla. Kävelimme palkintojen jaon ajan ympäri tallialuetta, jonka jälkeen minun ja Hazelin olikin aika palata verryttelemään. Lähetin Reetan auttamaan äitiään Nekun kuntoon pistämisessä, jotta saisin vaihdettua hevosta nopeasti. Itse kiristin Hazelin vyön uudelleen ja laskin toisen jalustimen. Ponnautin itseni selkään ja käynnissä laskin myös toisen jalustimen. Pääsin heti kentälle verryttelemään. Edellinen luokka oli mennyt ihan kohtuullisesti, joten en enää jännittänyt. Hazel ei vieläkään tahtonut ottaa rauhallisesti hälinää verryttelyalueen ympärillä, joten en nostanut laukkaa kuin hetkeksi molempiin suuntiin. Onneksi oli selvinnyt, että kerkeisin tekemään Hazelilla suoritukseni ennen kuin minun piti aloittaa Nekun kanssa verryttely. Helppo A Hazelin kanssa meni hyvin. Tamma tuntui aivan erilaiselta kuin verryttelyssä. Hazel otti kaikki pienetkin avut vastaan, kulki nätisti, eivätkä katsomon ihmiset saanut sitä hermostuneeksi. Sulavat vaihdot laukasta raviin, ravista laukkaan, pohkeenväistöt menivät kivasti ja lopputervehdys mainiosti. Taputin tammaa kunnolla kaulalle, kun kävelimme ulos maneesista. Emma oli odottamassa jo Nekun kanssa kentän vieressä ja huomasi virneeni. ”Meni ilmeisesti hyvin?” Emma kysyi. ”Loistavasti!” sanoin ja laskeuduin selästä. Emma tarttui Hazelin ohjista ja nappasin Nekun ohjat itselleni. Kiristin nopeasti vyön ja nousin sitten ruunikon selkään. Ei muuta kuin verryttelemään seuraava heppa! Nekku pärskähti tyytyväisenä, kun palkintojen jakaja kiinnitti ruunan suitsiin sinivalkoisen ruusukkeen. Hymyilin itsekin ja kättelin naista, joka meitä onnitteli. Saappaassani roikkui myös valkoinen ruusuke Hazelin suorituksesta. Olimme sijoittuneet tamman kanssa kolmansiksi ja Nekun kanssa ekoiksi. Helppo A luokka ei olisi voinut siis paremmin mennä! Musiikki lähti soimaan ja ohjasin Nekun kunniakierrokseen. Laukkasimme kierroksen, jonka jälkeen ravasin pari askelta ja siirsin ruunan käyntiin. Kävelimme trailerin luokse Reetan kanssa, joka oli halunnut seurata palkintojen jakoa. Emma oli jäänyt vahtimaan Hazelia ja pistämään sen jo matkustuskuntoon. Laskeuduin trailerin luona Nekun selästä ja riisuin siltä satulan maassa. Laskin satulan trailerin rampille. ”Onnea vielä!” Emma sanoi hymyillen. ”Kiitos”, sanoin hymyillen. Kerrankin painajaispäivä oli muuttunut loistavaksi! Pyysin Reettaa tuomaan Nekun loimen, jonka tyttö sai yrittää laittaa ruunalle päälle. Jouduin auttamaan sen asettelemisessa, mutta tyttö sai soljet hyvin itse kiinni. Sujautin ruunalle itse kuljetussuojat jalkaan, jonka jälkeen talutin sen traileriin. Trailerissa vaihdoin suitset riimuun ja kiinnitin Nekun ketjuun. Molemmat hepat olivat valmiita lähtöön, joten nostimme Emman kanssa rampin ylös. Reetta oli autossa ja hypisteli kahta ruusuketta. Lähdimme liikkeelle kohti kotia. Matkalla kävimme hakemassa Mäkin drive in –stä ruokaa ja söimme ne ajaessa. Jätin Reetan ja Emman Rinnsteiniin huolehtimaan Nekun iltatouhuista. Silmäni olivat melkein ristissä, kun viimein pääsin Vaahterapolun pihaan. Kello taisi olla jo kahdeksan illalla, kun laskin trailerin rampin alas, otin takapuomin pois ja talutin Hazelin ulos. Tammakin taisi olla väsynyt kiireisen päivän takia. Talutin Hazelin talliin, jossa kaikki hevoset olivat jo sisällä. Eljas jakaisi pian iltasapuskat. Riisuin Hazelilta sen karsinassa sen kuljetusvarusteet ja jätin ne käytävälle. Purin nopeasti Hazelilta sen nyttyrät ja sormin haroin kihartuneen harjan. Taputin tammaa kaulalle, jonka jälkeen jätin sen omaan rauhaan odottamaan iltaruokaa. Kävin viemässä kuljetusvarusteet paikoilleen, jonka jälkeen raahasin kaikki varusteet varustehuoneeseen. Vaihdoin koulusatulaan kisahuovan tilalle harjoitushuovan ja heitin kisahuovan pyykkipinoon. Heitin sinne myös valkoiset pintelit, jotka olivat likastuneet kisatunnelmissa. Kun kaikki tavarat olivat paikallaan, kävin siirtämässä trailerin sinne minne se kuului ja lähdin viimein talolle. Iines ja Launo oli otettu jo sisälle, joten vain tömistelin terassin portaat ylös. ”Moi!” tervehdin, kun avasin oven. Riisuin ulkovaatteeni eteiseen ja laahustin keittiöön hakemaan kaljapullon. Muut kämppikset istuivat olohuoneessa sohvilla ja katselivat telkkaria. Lysähdin vapaaseen nojatuoliin. ”Miten meni kisat?” Jesse kysyi. ”Yllättävän hyvin”, sanoin. ”Helppo B meni kehnommin, mutta A:ssa olin molempien kanssa palkinnoilla.” ”Hienoa, onneks olkoon”, Jesse sanoi. Hörppäsin kaljaani ja käänsin sitten huomioni Rosannaan, joka istui sohvalla. Hänen olikin ollut helpompi tulla kotiin, kun oma hevonen asui Yläkokossa. ”Miten teillä meni Rosanna? En nähnyt teitä ollenkaan..” kysyi naiselta, joka katsoi minua kysyvästi. ”Niin, että mikä meni?” ”Kisat? Sulla ja Jutilla?” kysyin. ”Aa, Yläkokon kisoissa? En minä osallistunut niihin”, Rosanna sanoi ja kiinnitti huomionsa telkkariin. ”Et osallistunut? Luulin, että osallistuit.. En viitsinyt pyytää kisahoitajaksi, koska luulin sun osallistuvan”, nurisin. ”Ai, no olisit pyytänyt”, Rosanna nauroi. ”Olisin tullut kyllä…” Sepä hienoa. Kaikki se aamuinen turha yksinäinen draamailu olisi ollut paljon helpompaa, jos olisin edes viitsinyt kysyä Rosannalta osallistuuko hän Jutilla kotitallin kisoihin. Hienoa tosiaan! Hazelista vielä loppuun hieno kisapääkuva!
Sanoja 2 031
|
|
|
Post by Inna on May 17, 2016 13:35:44 GMT 2
Talutin sadeloimeen käärityn Hazelin sisälle talliin, jossa sidoin sen hoitopaikalle. Riisuin siltä loimen ja kävin sitten hakemassa harjapakin. Klippauksen ansiosta olin selvinnyt suurimmasta karvalähdöstä ja loimen ansiosta sain tamman karvan nopeasti puhtaaksi. Selvittelin vielä harjan sekä hännän ja putsasin kaviot. ”Ai, huomenta”, tervehdin Rebekkaa, joka talutti Mörköä sisään talliin. ”Luulin, ettei kukaan jaksa vaivautua paikalle tähän aikaan”, naurahdin. ”Pakko”, Rebekka sanoi. ”Iltapäivällä on niin paljon menoa, että silloin ei kerkeä.” ”Ymmärrettävää.” Vaihdoin Rebekan kanssa vielä pari sanaa ennen kuin suuntasin varustehuoneeseen hakemaan Hazelin estevermeet. Olin käynyt ennen tamman hakemista tekemässä maneesiin puomiharjoituksia. Sylini oli täynnä tavaraa, kun palasin hoitopaikalle. Hazel oli pysynyt aloillaan ja jopa nuokkui narujen varassa. Laskin kaikki varusteet Pilgrimin karsinan eteen ja nappasin ensimmäisenä suojat. Hazel ei liikahtanutkaan, kun sujautin suojat sen jalkoihin. Vasta satulan tullessa kuvioihin, tamma nyrpisti nokkaansa tuttuun tapaan. Kiinnitin vatsapanssarin paikoilleen ja vapautin Hazelin sitten riimusta. Jätin riimun roikkumaan naruihin, ettei tamma lähtisi pois hoitopaikastaan. Sujautin tamman päähän korvahypyn ja sen päälle suitset. Tamma otti helposti messinkiset pessoakuolaimet suuhunsa. Kiinniteltyäni kaikki soljet, asettelin martingaalin paremmin ja kiinnitin sen satulaan. Taputin tammaa kaulalle ja talutin sen odottamaan karsinaan sitä, että saisin omat varusteet päälle. Satulahuoneessa vaihdoin pinkit haisaappaani ratsastussaappaisiin ja kiinnitin hiukseni ponnarille. Kypärä vielä päähän ja hanskat käteen. Palasin Hazelin luokse ja talutin sen pihalle. Tallipihalla kapusin tamman selkään ja pienestä sateesta huolimatta ratsastin sen alkukäynneille maastoon. Teimme metsässä tutun pienen lenkin käynnissä ja vartin kuluttua olimme takaisin tallilla. Heti maneesissa nappasin ohjat enemmän tuntumalle ja työskentelin hetken aikaa uraa pitkin ravissa. Ylitimme pitkän sivun vieressä olevat puomit. Hazel tosin lisäsi lähinnä vauhtia, eikä tajunnut, että halusin sen nostavan koipiaan puomien ylitse. Hetken sain ylittää puomeja, jotta tamma tajusi koipensa nostaa ylös, eivätkä puomit kolahdelleet niin pahasti. Ylittelin muitakin puomeja ravissa, joita olin ripotellut ympäri maneesia. Yhdet olivat pääty-ympyrällä kaarevasti, toisenkin pitkän sivun vieressä oli pitkä jono puomeja sekä kaksi kavaljettia. Nostin hetken kuluttua laukan ja tulin puomeja laukassa. Hazel oli pirteä ja sain tehdä hieman puolipidätteitä, ettei se vain kaahottanut puomien ylitse. Pienet esteemme sujuivat ihan hyvin, koska Hazel joutui itsekin keskittymään hieman paremmin, ettei vain kompastellut puomeihin. Taputin Hazelia kaulalle ja tein sen kanssa lopuksi loppuravit. Loppukäynnit tein jalan ja samalla raahasin puomit takaisin paikoilleen. Hazel kulki perässäni kävellen ja säpsähti aina välillä, kun puomi kolahti liian kovaäänisesti paikoilleen. Urakan jälkeen talutin Hazelin talliin, riisuin sen varusteista ja ämpärillä sekä pesusienellä putsasin hikiläikät pois. Ulkona satoi nyt jo enemmän vettä, joten heitin tamman päälle sadeloimen. Vein varusteet pois ja vaihdoin kengät, jonka jälkeen lähdin viemään Hazelia takaisin tarhoille. Tuisku toimi enää vain vähän aikaa Hazelin tarhakaverina, kun minun ja Linnean yhteinen kopukka saapuisi talliin. Vapautin Hazelin portilla ja tamma lähti häntä putkella ravaamaan tarhaa ympäri, johon myös Tuisku yhtyi. Pudistin tammalle päätäni ja suuntasin sitten takaisin tallille. Voisin puunata Pinkien tulevan karsinan tässä ajan kuluksi, kun kellokaan ei vielä ollut oikein mitään. Tyhjensin ensin karsinan vanhoista puruista ja sen jälkeen pesin kaikki kipot sekä karsinan seinät. Hukkis oli ollut oikea sika karsinassaan.. Aikaa siivoukseen menikin rutkasti kaksi tuntia ennen kuin sain tuotua sinne suuren kasan uutta purua. Levittelin niitä vain hieman saappaillani, jonka jälkeen vein kaikki pesutarpeeni pois. Sen jälkeen suuntasin taukohuoneeseen kupin kahvia. Markus retkotti laiskasti sohvalla, kun menin kahvipannun luokse ja kaadoin itselleni kupin kahvia. ”Eikö sulla töitä ole?” kysyin mieheltä. ”Joo”, mies vastasi. ”Aivan kohta.” ”Laiska”, mutisin ja join kahvini seisaaltaan. Huuhtelin mukini ja laitoin sen takaisin kaappiin. Sen jälkeen lupasin auttaa Markusta päiväheinien jaossa, kunhan vain sain itse ajaa mönkijällä. Pienten mutinoiden jälkeen sain kuin sainkin mönkijän avaimet. Lastasimme Markuksen kanssa mönkijän peräkärryn täyteen heinää ja kurvasin sen kanssa tarhoille. Oli varmaan sanomattakin selvää, että jokainen tarhalainen otti heinänsä hymyssä suin vastaan.
602 sanaa // ja 20pistettä kasassa! -Mila-
|
|
|
Post by Inna on Jul 5, 2016 10:07:52 GMT 2
Katsoin liinassa päässä ravaavaa Hazelia hieman surullisena. En enää tiennyt mitä tehdä. Meillä ei mennyt kilpailut hyvin, aina jokin meni pieleen, jonka takia tipuimme pois sijoilta. Joo, en ehkä ilmoittanut meitä yhtä aktiivisesti kisoihin kuin viime vuonna, mutta silloin me olimme kuitenkin vasta tuore ratsukko. Vuodessa olisi pitänyt jo hieman parantua tulokset. Ehkä tein sen virheen, että kisasin Hazelilla molempia lajeja. Ehkä minun pitäisi keskittyä vain toiseen. Ehkä Hazelin taidot olivat Nekun tavoin paremmin esteillä. Ehkä, ehkä, ehkä, ehkä… Tiesinhän minä jo heti alkuun, kun Hazelin olin viime vuonna ostanut, että minulla oli nyt paljon työtä vaativa hevonen. Mutta kotona ratsastus sujui paljon paremmin kuin kisoissa. Maiskutin Hazelille, kun sen tahti alkoi hiipua liinan päässä. Hieman liian pitkäksi kasvanutta harjaa oli joku jyrsijä nyrsinyt laitumella, joten leikkaisin sen vielä tänään lyhyemmäksi. Harmi vain viedä tammalta paarmasuojaa pois. Ehkä ongelma olikin meidän valmentautumisessa? Ehkä minun pitäisi alkaa etsimään meille sopivampaa valmentajaa, vaikka pidin nykyisestä valmentajastamme. Hänellä vain tuntui olevan aina kiire muiden hevosten kanssa. Kaipasin kyllä valmentajaa, joka jaksaisi keskittyä minuun ja hevoseeni hieman paremmin. Ehkä se ongelma olikin vain siinä? ”Soooo”, sanoin, kun siirsin Hazelin liinassa käyntiin ja keräsin liinaan kasaan. Taputin tammaa kaulalle. ”Kyllä me vielä kaikille näytämme”, sanoin hymyillen. Taluttelin Hazelia vielä hetken kentällä, jonka jälkeen kuskasin sen yksityispuolelle. Sidoin tamman hoitopaikalle ja kävin hakemassa sen varustelootasta sakset. Riisuin Hazelilta ensin sen juoksutusvermeet ja lähinnä vain heitin ne tamman karsinan ovelle. Nousin jakkaralle, jotta minun oli helpompi leikkiä parturia. Napsin harjaa niin, että siitä tuli suora kuin pienen lapsen pottapolkka, jonka jälkeen taputin Hazelia. Talutin Hazelin vielä hetkeksi tarhaan ja suuntasin sitten talolle syömään.
|
|
|
Post by Inna on Aug 1, 2016 9:55:14 GMT 2
31.7.2016
Typerä kello… se näytti vasta seitsemää, eikä minua nukuttanut ollenkaan. Siispä raahauduin ylös pehmeästä sängystäni ja vedin saman tien tallivaatteet päälleni. Iines ja Launo pyörivät jaloissani, kun sidoin hiukseni ponnarille yläkerran kylppärissä ja pesin hampaani. Talo oli hiljainen, mutta Mila taisi olla jo aamutallia tekemässä. Koirat kyllä olivat vielä sisällä, joten Mila oli varmaan laahustanut hommiin suoraan sängystä. Laitoin kahvin tippumaan ja nappasin yhden banaanin hedelmäkulhosta. Silloin Mila laahusti keittiöön. ”Huomenta”, tervehdin epäilevään ääneen. ”Eikö sinun pitäisi olla jo ulkoistamassa hevosia?” ”Huomenta”, Mila mutisi unisesti ja nappasi kahvin tippuessa välistä itselleen kupillisen. ”Nukuin pommiin. Heräsin vasta sun metelöintiin.” Niinpä niin. Sain viimein itselleni kupillisen kahvia ja istahdin pöydän ääreen Milan seuraksi. Voisin kyllä hyvin auttaa naista aamutallissa, kun tässä hereillä ja tallitamineissa jo olin. Kerroin asian myös Milalle, joka vain nyökytteli päätään. Juotuamme kahvit, lähdimme tallille ja päästimme koko koiralauman juoksentelemaan hetkeksi tallipihalle. Kukaan niistä ei lähtenyt omille teilleen ainakaan kovin usein. Tiesimme kuitenkin Milan kanssa kokemuksesta, että viiden hengen koiralaumassa tyhmyys tiivistyi. Mila jäi aamutupakalleen, kun menin itse laittamaan talliin valot päälle. Noin puolet tuntihevosista oli vielä laitumella – tänään lähtisimme niitä hakemaan yhteistuumin hoitajien kanssa, jotka vain ilmestyisivät paikalle. Tallissa jo koko heinäkuun ollut Jäskä kuitenkin jo koputteli vaativasti karsinansa ovea, kun napsautin tuntipuolen valot päälle. ”Ota kuule ihan iisisti”, komensin suokkia ja kävin laittamassa myös yksityispuolelle valot. Sen jälkeen menin rehuvarastoon ja lastasin rehuja kottikärryyn. Jos useamman aamuruokinnan jälkeen, missä olin Milaa auttanut, muistin kuinka paljon kenellekin annettiin – ja olihan siihen tietysti myös ohje rehulassa. Mila ilmestyi myös paikalle juuri, kun sekoittelin Hazelille aamupuuron ja jätin sen turpoamaan. Hazelin olin muuttanut jo viikolla takaisin talliin pikku hiljaa. Alkuun se vietti yöt sisällä ja lopulta vain puolet päivästä laitumella. Annoin sen yhä syödä ruohoa päivittäin, mutta muuten se vietti tarhassa päivät. ”Jos mä hoidan päätallin tuntihevoset, niin meetkö sä ruokkiin siirtotallin ja muut yksärit?” kysyin. ”Vaikka”, Mila sanoi ja nyökkäsin. Jakelin tuntihevosille kaurat ja heinät, jonka jälkeen kävin antamassa Hazelille sen aamumössöt. Tamma mutusteli mössönsä tyytyväisenä. Jätimme Milan kanssa hevoset omaan rauhaansa syömään aamupöperöt ja kävimme taukohuoneessa juomassa lisää kahvia. Pöydällä oli myös vanhoja pullia, joten nappasin yhden ja mutustelin sen. Juotuani kahvin, kävin heivaamassa kaikki koirat koiratarhoihin – kaikki viisi olivat tallella. Sen jälkeen kävin satulahuoneesta hakemassa Hazelin harjapakin. Tammalla oli vielä heinät kesken, joten harjasin sen karsinassa. Sen häntä oli kamalalla takulla, joten sen kanssa minulla meni kaikista eniten aikaa. Laitoin hännän alkuun kalanruotoletin ja sidoin sen mustalla letityskuminauhalla. Hazel tutki turvallaan vielä viimeisiä heinänkorsia, kun kävin hakemassa tamman kouluvermeet. Ensin käärin punaiset pintelit tamman jokaiseen koipeen. Pinteleiden kääriminen oli aina turhauttavaa hommaa ja mieleni teki aina hakea vain suojat. Katsoin tamman punaisia pinteleitä ja huomasin niissä reikiä. Tarvitsisi siis käydä kaupassakin. Pinteleiden jälkeen asettelin punaisen kouluhuovan tamman selkään ja laskin satulan sen päälle. Kunhan puhdas huopa oli satulassa kiinni, kiinnitin vyön löysälle. Nostin Hazelin pään ylös otsatukasta ja sujautin sen korvien suojaksi korvahupun. Hazel yritti laskea päätään, mutta pidin sen ylhäällä, kunnes huppu oli hyvin ja otsatukka sen alla piilossa. Annoin Hazelille porkkanan, jonka se rouskutti tyytyväisenä. Sen jälkeen sujautin kankisuitset sen päähän. Tamma louskutti rautoja suussaan, mutta ei sen enempää protestoinut. Laitoin toisen ohjan jalustimen taakse ja lähdin sitten vaihtamaan omia kamppeita. Tennarit vaihdoin ratsastussaappaisiin ja otin yhden neuleen päälleni alkuratsastusta varten. Aamu oli hieman viileä, mutta ratsastaessa varmasti pukkaisi hikeä pintaan. Kypärä päähän ja raippa mukaan ja menoks. Hazel odotti kärsivällisesti karsinassaan, kun työnsin oven auki ja nappasin sitä ohjista. Talutin sen tallipihaan ja laskin jalustimet alas. Kiristelin vielä vyön ja nousin sen jälkeen selkään. ”Me käydään kymmenen minuutin alkukäynneillä maastossa, että jos meitä ei pian näy kentällä, niin soita perään”, huikkasin Milalle, joka parasta aikaa talutti Kessua tarhaan. ”Okei!” kuului vastaus. Hazel ei koskaan ollut varma hevonen maastossa. Se ensinnäkin kolautteli kavioitaan jatkuvasti juurakoihin ja oli epävarma askeleistaan. Sen lisäksi se ei pitänyt mistään yllättävästä tai varsinkaan autoista. Hiljalleen me nyt kuitenkin yritimme saada tammalle varmuutta menemiseen. Olin jo hetken aikaan sisällyttänyt jokaiseen ratsastuskertaan vähintään kymmenen minuutin käynnit maastossa, joko ratsastuksen alussa tai lopussa tai sekä että. Jos kävelimme tutumpaa reittiä, Hazel käveli jo varmemmin, mutta heti reitin muuttuessa se katseli ympärilleen paljon enemmän. Kuten tänään. Olin jo hieman varmemmin antanut Hazelin kulkea pidemmällä ohjalla, mutta tämä lyhyt reitti oli Hazelille tuntemattomampi. Siksi pidin toisia perusohjia tuntumalla – hieman löysemmällä kuitenkin – kun ratsastin sen metsäpolulle. Koskaan ei tiennyt mitä metsäpoluilla tuli vastaan. Yksi päivä olin saanut maistaa märkää metsäpengertä, kun rusakko oli pujahtanut meidän ohitse. Hazelin hieman rentoutuessa, päästin ohjat pidemmiksi ja annoin sen kävellä omaan tahtiin. Noin kymmenen minuutin kuluttua palasimme tallille, jossa valtasimme kentän. Tai eihän kukaan tallilla edes ollut yhdeksän aikaan aamulla sunnuntaina. Nappasin heti kankiohjat kätösiini ja oikean tuntuman jälkeen usutin Hazelin raviin. Kevensin satulassa hetken ja kääntelin tamman kanssa voltteja. Hazel oli hieman laiska, eikä tahtonut edetä eteenpäin. Napsautin sitä raipalla, jotta se otti takajalkoja enemmän mukaan ja lähti hieman reippaammin eteenpäin. Hiljalleen englanninpuoliverinen alkoi herätä ja olla oma herkkä itsensä. Tein parit raviväistöt molempiin suuntiin ja samalla myös avoja ja sulkuja. Hazel ei väistänyt alkuun ihan kunnolla, mutta hiljalleen sain pari hyvää väistöä. Erityisesti vasempaan oli hankalampaa. Näiden jälkeen annoin Hazelin kävellä hetken pitkillä ohjilla. Minulle oli jo hiki noussut pintaan ja neule tuntui aivan liian kuumalta. Heitinkin sen kentän aidalle portin viereen, kun kävelimme siitä ohi. Käyntien aikana nostin myös jalustimet ylös ja venyttelin jalkojani. Pian jo kokosin kankiohjat takaisin käsiini ja siirsin tamman raviin. Ravasimme hetken aikaa lähinnä uraa pitkin, kun yritin parhaani mukaan hioa istuntaani sopivaksi ilman jalustimia. En viitsinyt kauheasti katsoa miten Hazel reagoisi väärään istuntaan, koska tammalla olisi varmasti mennyt pasmat aivan sekaisin. Hetken haettuani, nostin laukkaa ensin ympyröillä ja sitten teimme vastalaukkaa puolirataleikkaan kautta. Hazel yritti vaihtaa itsekseen ensin laukkaa, mutta tyytyi pian vastalaukkaan jopa voltilla. Vaikka emme ihan täysin pärjänneet kisoissa viime aikoina – lukuun ottamatta Rinnsteinin voittoa helppo A:ssa ja samalla tasolla toista sijaa tallimestaruuksissa – Hazel oli minusta kehittynyt ratsuna paljon. Sen kanssa ei enää vaadittu täysin niin paljon kuin aluksi ja se jopa näytti kouluhevoselta. Vastalaukkojen lisäksi tein myös ihan laukanvaihtoja. Molemmilla meillä oli hyvä hiki päällä ja ratsastus oli ihan kivasti myös onnistunut, joten siirsin Hazelin raviin ja laskin jalustimet alas. Annoin Hazelin ravailla omaan tahtiin kaula pitkällä, kun irrotin otteeni kankiohjista ja päästin normiohjat pitkiksi. Istunnalla siirtelin Hazelin käyntiin ja taputin sen hikistä kaulaa. Hazel pärskähti ja antoi turpansa vilistää kentän pohjaa pitkin. Hetken käveltyämme, ratsastin Hazelin yksityispuolen oville ja laskeuduin selästä. Löysäsin vyötä ja nostin jalustimet ylös. Sen jälkeen talutin Hazelin tyhjään talliin, kun kaikki muut olivat jo pihalla. Sidoin tamman hoitopaikkaan ja riisuin sen kaikista varusteista, jotka jätin sen karsinan eteen. Riisuin oman kypäräni, jonka jälkeen talutin Hazelin riimussa pihalle. Ulkoletku roikkui seinätelineessä, kun avasin vesihanan ja otin letkua pitkäksi. Hazel yritti peruuttaa pois letkun läheisyydestä, mutta nappasin tamman riimusta kiinni. Suihkuttelin ruskeaa karvapeitettä letkulla ja huuhtelin kaikki hiet pois. Hazel piti päätään ylhäällä ja yritti koko ajan karata, mutta murahdin tammaa pysymään nyt edes hetken paikoillaan. Taputin sitä kaulalle, kun olin sulkenut vesihanan ja asetellut letkun paikalleen. Annoin Hazelin kuivatella auringossa hetken aikaa ja syödä samalla ruohoa, kun itse istahdin ruohikolle. Vesipisarat tipahtelivat tamman kiiltävästä karvapeitteestä. Olin jo pitkään miettinyt, että haluaisin teettää Hazelille varsan. Minulla oli mielessä sopiva orikin ja olin jo laittanut alustavaa kyselyä sen omistajalle. En ollut vielä tehnyt aivan sataprosenttista päätöstä astutuksesta. Halusinko todella pistää kisauksemme tauolle varsan ajaksi? Siinä oli vielä paljon mietittävää. Vietyäni Hazelin tarhaansa, Mila passitti minut muiden mukana hakemaan hevosia laitumilta. Me menimme Jessen ja Rosannan kanssa hakemaan hevoset laitumelta kaksi. Siellä olivat ainoastaan Hermione, Liinu, Salli ja Diva enää jäljellä. Rosanna ja Jesse nappasivat omat hevosensa, ja minä lupasin ottaa ponikaksikon. Hermione kulki nätisti, mutta Liinu esitti jotain ihme temppujaan. Napakalla komennuksella voikon sai onneksi helposti kuriin. Hevoset vietiin suoraan tarhaan, josta ne haettaisiin vasta illalla sisälle. Kun kaikki haettavat otukset olivat takaisin tallipitäjällä, suuntasin talolle tekemään ruokaa. Toisin sanoen, en jaksanut kokata, joten keräsin kaikilta listan mitä pizzaa he halusivat ja tilasin kotiinkuljetuksella. Puolentoista tunnin kuluttua – Vaahterapolkuun oli ilmeisesti vaikea löytää – istahdin olohuoneen sohvalle pizzani kanssa ja pistin telkkarin taustalle pyörimään. Omnom, hyvää pizzaa!
1 328 sanaa
|
|
|
Post by Inna on Aug 4, 2016 15:28:32 GMT 2
Tollo muuttaa taloon!
Minun oli tarkoitus pitää Hazel ainoana hevosena Vaahterapolussa, kun Pinkie lähti. Sitten tuli pieni puoliverisen kokoinen sattuma vastaan. Anne myi ML Woodoota hiljaisessa myynnissä. Hittolainen, oli ehdottomasti ensimmäinen ajatukseni. En vain voisi olla soittamatta Annelle tuosta komeasta tapauksesta, joka oli toiminut nyt tuntihevosena, sitä ennen suurissa luokissa estekilpahevosena. Annella ei ollut mitään sitä vastaan, että tulisin koeratsastamaan Tolloa, joten pakkasin ratsastuskamppeeni Audiini ja hurautin Seppeleeseen. Olin nähnyt Tollon pariin kertaan ja astuttanut jo vihreillä laitumilla laukkaavan Ymmin Tollolla, kun ruuna oli ollut vielä ori. Sen suuremmin en kuitenkaan ollut koskaan päässyt orin lähelle, joten olin jännittynyt koeratsastuksessa. Ratsastus meni kuitenkin paremmin kuin osasin edes olettaa. Hieman mietin siinä vaiheessa haluaisinko todella ostaa Tollon. Siitä ei kuitenkaan Annen sanojen mukaan ollut kuin niin sanotusti opetusmestariksi esteillä metrin luokissa. Lopulta ajattelin, että ehkä Tollo olisikin juuri oikein hyvä opettamaan minua ja samalla voisin kehittyä Hazelin kanssa. Siispä jätin lopullisen tarjouksen Tollosta. Pari päivää odottelin mitä Anne minulle lopulta vastaisi ja viimein 3.8. sain soiton, jossa Anne lupasi Tollon minulle myydä. Hakupäiväksi sovimme jo heti seuraavan päivän. Tollon mukana tulisi kaikki orin vanhat varusteet, joten minun ei tarvitsisi käydä ostoksilla ainakaan ihan heti. Uskoin kyllä niiden olevan hyvässä kunnossa. Mila ja Julia olivat molemmat töissä, joten pakotin Jessen mukaani hakureissulle, lupasin tarjota hänelle heseruokaa menomatkalla. ”En mä ole mikään Mila”, mies oli mutissut, mutta suostunut ja katui sitä varmasti sydämensä kyllyydestä jo heti pihatiellä. Seppeleessä oli paljon porukkaa, kun Jesse kaarsi Audini ja sen perässä roikkuvan trailerin parkkipaikalle. Nousimme ylös ja etsimme Annen käsiimme. Olin soittanut naiselle kymmenen minuuttia sitten ja löysinkin hänet tallista toimistosta. Kirjoittelimme heti alkuun paperit ja juttelimme hetken aikaa niitä näitä, jonka jälkeen alkoi tavaroiden roudaaminen autoon. Pari tallinhoitajaa auttoi, joten pian Audini perä oli jälleen täynnä hevosvarusteita. Joku oli myös laittanut Tollon valmiiksi matkustusta varten. Cremello ruuna ei vaikuttanut oikein välittänyt loimesta niskassaan tai epämukavasti kuljetussuojista jaloissaan. En meinannut uskaltaa napata Tolloa naruun ja viedä sitä trailerille. Sainko oikeasti tehdä niin, vain napata tämän hienon ruunan mukaani? Tollo pärskähti selvästi kärsimättömänä, joten naksautin violetin narun ruunan nahkaiseen riimuun ja nykäisin pienesti narusta hevosen liikkeelle. Tollo seurasi minua, mutta huomasin ruunan olevan hieman ihmeissään. Miksi ihmeessä tuntematon ihminen talutti sitä kaikki kuljetusvermeet päällä? Jesse oli siirtänyt auton ja trailerin tallin viereen, joten Tollon ei kauhean pitkää matkaa tarvinnut kesähelteessä varusteissaan kävellä. Pari sekuntia ruuna epäröi trailerin rampilla, mutta nousi lopulta tuntemattomaan koppiin. Sille oli heinää valmiina heinäverkossa, johon heti kiinnitettyäni ketjun, ruuna kävi siihen käsiksi. Jesse laittoi takapuomin, jonka jälkeen nostimme rampin ylös. Jokainen mahdollinen trailerin ikkuna tai läpi olivat auki, että Tollo ei aivan tukehtuisi, kun pihalla oli rapiat 20 astetta lämmintä. Vaihdoimme vielä pari sanaa Annen kanssa, jonka jälkeen pakkauduimme autoon ja Jesse lähti tukkaputkella takaisin Vaahterapolkuun. Tarkkailin koko paluumatkan Tolloa trailerin kamerasta, mutta ruuna näytti matkustavan ihan hyvin. Se mutusteli lähinnä heinää, joka hupeni koko ajan. Puolessa välissä matkaa pysähdyin juottamaan Tollolle hieman raikasta vettä ämpäristä, jonka olin Seppeleessä täyttänyt. Sen jälkeen matkamme jatkui ja pysähdyimme seuraavan kerran vasta Vaahterapolun pihassa. ”Kiitos seurasta”, kiitin Jesseä. ”Eipä tässä mitään”, mies vastasi. ”Sallin karsinan siivous on sit sun heiniä kahden viikon ajan.” Irvistin. Salli oli kova tamma sotkemaan asuintilaansa. Otimme Jessen kanssa Tollon ulos. Ruuna tuli reippaasti ramppia pitkin alas ja katseli pää korkealla uusia maisemia. Sitä ei kuitenkaan näyttänyt ollenkaan hermostuttavan uudet hajut ja tuulet. Jesse noukki ruunalta nopeasti kuljetussuojat pois ja myös häntäsuojan. Kävelimme Tollon kanssa pari kierrosta tallipihaa ympäri, jonka jälkeen riisuin siltä loimen. Ruuna pääsi heti tutustumaan Hazeliin, kun kuskasin sen kaksikon yhteiselle tarhalle. Hazel mutusteli heiniään, eikä se sitä tuntunut edes kiinnostavan tarhaan saapuva herrasmies. Vapautin Tollon narusta ja ruuna olikin heti halukas tekemään tuttavuutta uuden seuralaisen kanssa. Hazel sen sijaan ei olisi halunnut ruunaa lähelleen, vaan luimi kermanväriselle puoliveriselle kuin varoittaakseen, että pysy nyt poissa. Löysin hupparini taskusta porkkanan, joten kävin viemässä puolikkaan Hazelille. Tamma otti porkkanan puolikkaan kämmentäni kutittaen ja jaolla oli samassa myös Tollo. Naurahdin ruunalle. ”Sä et ainakaan oo vieraskorea”, nauroin ja ojensin sille toisen puolikkaan samalla, kun rapsutin sitä otsasta. Hazel pukkasi minua päällään, joten rapsutin sitä vielä harjan tyvestä ja päätin sitten jättää kaksikon tarhaan odottelemaan hakua sisälle. Minun pitäisi vielä purkaa Tollon varusteet autosta ja siivota traileri sekä valmistella ruunalle sen karsina. Aloitin tavaroiden roudaamisella. Jesse nyt oli jo kadonnut kuin pieru saharaan, joten kannoin kaikki varusteet itsekseni varustehuoneeseen ja asettelin ne paikoilleen. Tollolla oli ainoastaan estepenkki, mutta elättelin hieman toiveita, ettei Hazelin satula tarvittaessa ollut liian pieni. Aseteltuani tavarat kaikki paikalleen, putsasin trailerin jopa painepesurilla. Sillä sai hyvin kaikki paskat pois, mutta se ikävä kyllä säikäytti Emilyn Heran, joka oli emäntänsä kanssa hiipinyt huomaamattani taakseni. Emily kuitenkin sai pidettyä tammansa vielä otteessa ja vietyä sen siirtotalliin meidän ohitse. Trailerin putsauksen jälkeen siirsin sen oikealle paikalle ja kävin heittämässä Tollon karsinaan lastillisen purua. Jätin ne yhdelle keolle karsinan keskelle, koska luultavasti ruuna ne siitä levittelisi pitkin ja poikin. Pesin myös ruokakipon. Anne oli antanut minulle myös Tollon ruokavalioon sopivan ruokintaohjeen, joten ainakin alkuun pyrin sen mukaan ruokkimaan ja jos tarpeita sitä oli muutella, tekisin sen pikkuhiljaa. Alkuun kirjoitin isolla tussilla ämpäriin Tollo ja sen jälkeen sekoittelin sinne ruunan sapuskat. Onneksi ruuna söi paljon myös samaa Hazelin kanssa, joten kauheasti minun ei ollut tarvinnut rehua hankkia. Sekoitin vielä Hazelin muonat ämpäriin ja ne kansien alle hetkeksi. Ilmoitin Markukselle, joka teki iltatallia, että hoitaisin omat hevoseni sisälle ja niille sapuskat. Tällä viikolla talli oli täyttynyt jälleen tuntilaisten pulinoista ja uusi alkeisryhmä oli alkanut maanantaina, kun lauma pikkulapsia oli noussut ponien selkään. Tänään ei ollut onneksi niin alkeistason tunteja. Olihan se myös kiva nähdä välillä Helenaa ja odottaa odottavasti naisen rääkkäykseen pääsyä! Kello oli kuusi, kun lähdin hakemaan kahta heppaa tarhasta. Ensin päätin vielä Tollon sisälle. Ruuna ei tuntunut paljoa stressaavan uudesta paikasta, vaan se suht kiltisti kulki narun päässä talliin. Tietysti uusi karsina sai ruunan pyörimään ympyrää – ja kuten olin odottanutkin, purut olivat pian levällään. Se tutki myös vierustovereitaan. Kävin hakemassa vielä Hazelin sisälle, jonka jälkeen hain molempien ruoat rehulasta. Heitin ensin molemmille heinät, jonka jälkeen nostin ämpärit ruokakippoon. Hazel oli tänään ahmattituulella, mutta Tollo ei meinannut uuden näköistä puuroa syödä ollenkaan. Kun hain siihen hieman melassia, niin johan upposi. Pikkuhiljaa talli alkoi rauhoittua unipuulle, joten siirryin itsekin talolle katselemaan kämppiksieni kanssa telkkaria ja sihauttamaan yhden oluen.
Sanoja 1 029
|
|
|
Post by Inna on Aug 22, 2016 20:36:44 GMT 2
Koulukilpailut Vekaravaarassa 22.8.2016
Aamulla aikaisin pakkasin Hazelin ja Tollon traileriin, pakotin Julian mukaani kisahoitajaksi. Olinhan starttaamassa myös Kirpulla sen kotitallilla. Nostettuani rampin ylös, istahdin kuskiksi ja käynnistin auton. Vekaravaarassa ajoin auton yksityistallin luokse ja jätin Julian heppavahdiksi, kunnes kävin ilmoittautumassa. Sen jälkeen palasin hevosten ja Julian luokse. ”Sain Vivalta yhden yksityispuolen karsinoista lisäksi käyttöön. Laitetaan Hazel sinne odottamaan ja hoidan Tollon tässä trailerilla kuntoon. Kirpun ja Tollon kanssa alotetaan Helppo B:ssä, kaikki kolme A:ssa ja Hazel vaativa B:ssä”, valaisin Juliaa. ”Huhhuh, että on rupeamaan”, mutisin, mutta leikkiin oli jo ryhdytty, kuten aina. Hazel itsessään kisaisi tänään viimeiset kisat ennen mammalomaansa, jonka aikana liikuttelu olisi vain harrastemielessä ja rentoa. Julia lupasi mennä harjaamaan Kirpun – eilen olin käynyt laittamassa sille kilpailunutturat – joka oli eilisillasta asti ollut tallissa. Minä otin sillä aikaa Hazelin ulos trailerista suitset päässä ja vein sen talliin. Nappasin suitset pois, kun tamma oli karsinassa ja menin sitten ottamaan Tollon ulos. Ruunan sidoin traileriin ja nappasin auton takakontista harjaämpärin. Harjattuani Tollon, kävin kysymässä yksityistallin ovelta mikä tilanne Kirpun kanssa oli. ”Ihan pian valmis”, Julia huikkasi takaisin. Helppo B:n verryttely alkoi pian, kun hevoset olivat valmiita. Meitä oli kahdeksan starttaajaa, onneksi starttasin ensin Tollolla ja vasta toiseksi viimeisenä Kirpulla. Tollon kanssa rata meni aivan loistavasti! Ruuna kuunteli hyvin, taipui nätisti ja otti jokaisen pienen apuni hienosti vastaan. Lopputervehdyksessä osasin jo odottaa hyviä prosentteja. Kirpun kanssa rata meni myös hyvin, mutta oletin Tollon kanssa saavani paremmat prosentit ja vain sillä olevan mahdollisuus sijoille. Mutta yllättäen kyllä, kapusin palkintojen jakoon Kirpun selkään kakkossijalle. Tollon kanssa tulimme kolmansiksi vain vajaan prosentin erolla. Otin vastaan hymyillen myös Tollon ruusukkeen. Helppo A:ssa keskityin verryttelyyn Hazelin kanssa. Tamma oli taas hermoheikkona, enkä oikein osannut sanoa mitä radalla tapahtuisi. Eikä se nyt mennyt niin hyvin kuin olin toivonut. Hazel oli kova suusta ja tein tamman hermostuneisuuden takia itsekin pieniä virheitä, jotka näkyivät meidän prosenteissa. Tiesin heti, ettemme pääsisi sijoille, joten Julia sai purkaa Hazelin varusteista, kun kapusin uudelleen Kirpun selkään. Kirpun kanssa helppo A meni ihan okei, olisi voinut mennä paremminkin ja olin pettynyt rataan verrattuna kuinka hyvin meillä meni helppo B:ssä. Tollon kanssa rata ei olisi voinut mennä paremmin, ruuna toimi jälleen mitä parhaiten ja hymyssä suin ratsastin sen radalta. Palkintojen jaossa hain ruunan kanssa kakkossijan ruusukkeen. Hazelin kanssa starttasimme vielä viimeisenä vaativa B:n, eikä se olisi voinut huonommin mennä. En oikein tiedä kumpi meistä teki enemmän virheitä. Se oli turhauttavaa. Ei Hazelin takia, vaan itseni, koska en vain tuntunut osaavan ratkaista meidän ongelmia. Kolmesta ruusukkeesta huolimatta, pakkasin Hazelin ja Tollon kotiinpaluuta varten pettyneenä itseeni.
|
|
|
Post by Inna on Sept 17, 2016 21:55:17 GMT 2
Se päivä, kun Vaahterapolku sai uuden Paakkasen! 17.9.2016
Vaahtis oli saanut paljon uutta porukkaa talliin sen jälkeen, kun Mila oli päättänyt tehdä siirtotallista paikan kuudelle uudelle yksityiselle. Paikat täyttyivät pikkuhiljaa ja yllätyin jopa, kun porukassa oli parikin tuttua heposta ja ihmistä. Rasmus ja Viva olivat molemmat asuttaneet Benkun ja Heran serkkuni tallilla ennen kuin Emma oli päättänyt lopettaa toiminnan. Päätallin yksityispuolelle oli saatu myös uusi asukas, Suskin Hippis-suokki. Olin vaihtanut Suskin kanssa pari sanaa ohimennen, mutta noin muuten en ollut tutustunut naiseen vielä. Hazel oli paisunut jo mukavaan mammamuotoonsa ja tamma saikin nykyisin nauttia täysin rinnoin tulevista syyskeleistä. Ilma oli viilentynyt kymmeneen asteen pintaan, joten nykyisin sitä sai jo pukea tuulitakin ylleen, kun lähti ulos. Nytkin pujahtaessani hevosteni tarhaan olin päättänyt talolla pukea huivin, koska pihalla oli pilvistä ja yhdeksän astetta lämmintä. Rapsuttelin hetken Hazelia sen kasvaneen harjan alta ja tarjosin sille porkkanaa. Tollo oli saman tien herkkukytiksellä ja tuuppasi vaalealla turvallaan minua selkään kuin sanoen hei, unohdit mut! Paijattuani hetken aikaa Hazelia, nappasin Tollon violetista riimusta ja talutin sen tarhan portille. Sujautettuani meidät molemmat pois tarhasta ja suljettuani portin, kurotin narun maasta ja naksautin narun riimuun kiinni. Tollo käveli löysällä narulla perässäni. Lauantai oli tuonut tallille porukkaa ihan mukavasti. Yksityispuolella touhusivat Catherine ja Rosanna, jotka selvästi olivat menossa maastoilemaan Pilgrimillä ja Divalla – toivotin naisille onnea matkaan ja toivottavasti he tulisivat molemmat yhtenä kappaleena takaisin. Pyöräytin Tollon hoitopaikalle ja kiinnitin ketjut molemmin puolin. Niin pääsisin oman mielenterveyteni kanssa helpommalla ruunan hoidossa. Kävin hakemassa nopsaan harjapakin varustehuoneesta ja aloin sitten sukimaan ruunaa puhtaaksi. Tollo oli yllättävänkin rento, se lepuutti toista takajalkaansa ja huiskautti aina välillä hännällään ärsyttävää kärpästä, joka pörräsi ympärillämme. Kaviot putsasin helposti ja harjan kammattuani talutin ruunan karsinaan odottamaan hetkeksi. ”Kato!” huikkasin Laurille, joka oli juuri varustehuoneessa Ässän satula käsissään. ”Jo toinen kerta tässä kuussa, kun oot ite ratsastamassa”, vitsailin. ”Haha”, Lauri naurahti kuivasti. ”Menossa vai tulossa?” kysyin hieman toiveikkaana, että ehkä kaksikosta saisi tuuppari seuraa. ”Tulossa”, Lauri sanoi pettymyksekseni ja laskikin Ässän satulan paikoilleen. ”No, höh. Olisin kaivannut ratsastus seuraa”, sanoin ja riisuin tennarini. Lauri naurahti. ”Jaa, että minkälaista seuraa…” Näytin miehelle kesoa kuin todellinen aikuinen tekee ja vedin ratsastussaappaat jalkaan. Lauri lähti naureskellen hoitamaan Ässän loppuun. Laurin kanssa oli aina hauskaa heittää hieman huulta. En minä miehen suhteen minkäänlaista muuta edes ajatellut, vaikka joku ulkopuolinen niin ehkä saattoi luulla. Olihan Lauri hyvännäköinen, mutta pelimies. Olin saanut pelimiehistä ihan tarpeekseni vuosien aikana. Nappasin kypäräni siitä, missä se aina roikkui ja otin sylini täyteen Tollon ratsastusvarusteita. Tollo kökötti karsinassaan pää käytävän puolella tutkimassa tallin menoa. Ainoa vain, että ketään muuta ei tällä hetkellä ollut sisällä. Jätin kypäräni käytävän puolelle ja pujahdin sitten Tollon karsinaan. Heitin heti satulan ruunan selkään ja laskeuduin kyykkyyn pukemaan suojat. Suojien jälkeen meksikolaiset päähän ja martingaali kaulaan. Vyö kiinni ja itselle kypärä päähän, jonka jälkeen me oltiinkin valmiita. Talutin Tollon kentälle, mutta siellä olivat jo Jonna Hermionella, Luna Tohvelilla ja joku uusista hoitajista, joka hoiti Liinua. En muistanut tytön nimeä. Siispä suuntasinkin maneesiin, jossa oli hieman enemmän tilaa. ”Moi, mahdutaanko messiin?” kysyin ovelta, kun näin siellä Emilyn Heran kanssa. Myös Aura oli Siriusta juoksuttamassa toisessa päädyssä. ”Joo, mun puolesta”, Emily sanoi. ”Sekaan vain”, Aura kommentoi. Talutin Tollon kaartoon, jossa kiristin vyön ja laskin jalustimet. Sen jälkeen ponnautin itseni selkään ja päästin Tollon kävelemään. Siinä samalla katsoin lähinnä Siriuksen menoa, joka oli kyllä yksi söpöläinen. Ai, että en malttanut odottaa näkeväni kuinka hienon piekkarin Aura orista kouluttaisi tai kuinka komea siitä kasvaisi. ”On se kyllä nätti tapaus”, minun oli pakko kommentoida Auralle. ”Onhan se”, Aura vastasi tyytyväisenä. Keskityinkin seuraavaksi Tolloon. Nappasin ohjat tuntumalle ja aloitin työskentelyn käynnissä. Kauheasti emme voineet tehdä mitään tilaa vievää, joten tänään oltiin ihan perusasioiden parissa. Tollo oli tuntunut viime aikoina hieman vinolta, joten yritin keskittyä siihen harjoituksissamme. Ehkä pitäisi saada joku muu läpiratsastamaan Tollo. Raviin siirryttiin vasta, kun käynti tuntui hyvältä ja keventelin pitkään ympyrällä keskittyen lähinnä tasapainoisuuteen. Emily ja Aura lähtivät jossain vaiheessa omille teilleen, joten keskityin laukassa tekemään kolmikaaristakiemurauraa. Ensin niin, että keskimmäinen kaari tultiin vastalaukassa, sitten kaksi ensimmäistä ja sen jälkeen koko kiemura vastalaukassa tehden laukanvaihdot. Tollo kulki ihan hyvin. Lopettelimme noin viidenkymmenen minuutin uurastuksen jälkeen. Tollo oli hieman hionnut, joten se saisi viltin päälleen tallissa. Laskeuduttuani satulasta, talutin Tollon talliin, purin sen varusteista ja heitin sen päälle violetin fleeceloimen. Jätin Tollon kuivattelemaan karsinaan siivun heinää kanssa ja lähdin hakemaan Hazelia sisälle. Tamma tuli minua portilla vastaan ja nappasin sen naruun. Portin laitoin kiinni, että sähkö kulkisi tarhoissa jatkossakin ja talutin Hazelin sitten talliin. Tamma hamuili taskuani ja naurahdin sille. Hölmö herkkupeppu. Hazel sai porkkanansa taskun uumenista. Harjasin Hazelia juuri hoitopaikalla, kun puhelimeni pirahti soimaan. Hazel säpsähti soittoääntäni ja kaivoin puhelimen taskustani ennen kuin tamma saisi suurempaa slaagia. Rypistin otsaani soittajalle, jonka jälkeen nostin luurin korvalleni. ”Inna”, vastasin ja kuulin toisesta päästä autonäänen ja soivan musiikin. ”Sofia tässä”, serkkuni sanoi. ”Olen siellä kohta.” Jähmetyin ja ihmeissäni irrotin Hazelin hoitopaikan ketjuista. ”Ööh, missä?” ”Siellä! Mikä se paikka onkaan? Koivupolku?” ”Vaahterapolku”, korjasin ihmeissäni. ”Niin, juuri siellä! Kaksikymmentä minuuttia ja oon siellä.” Sen jälkeen tuli hiljaisuus tai siis puhelimeni tuuttasi. Yritin soittaa Sofialle takaisin, mutta nainen ei enää vastannut. Miksi ihmeessä Sofia oli tulossa tänne? Soitin Maurillekin kysyäkseni miksi hänen nuorin tytär oli tulossa, mutta sedälläni ei ollut mitään käsitystä. No, olihan se epätodennäköistä nähdä Sofiaa täällä, mutta ehkä olikin ihan jees nähdä pitkästä aikaa. Emme me kyllä koskaan ole olleet kovinkaan läheisiä. Sofia on aina ollut peruskaupunkityttö, vaikka onkin hevosten parissa saanut olla. Jätin Hazelin karsinaan ja vilkaisin nopeasti Tolloa, jonka jälkeen lähdin talolle. Koirat olivat tarhassa poraamassa mukaan sisälle, mutta olkoot koko lauma nyt vain pihalla. Kopistelin kenkäni eteisen mattoon ja riisuin ne kenkätelineeseen. Takki naulakkoon ja keittiöön hakemaan jotain syömistä. Jesse siellä näköjään teki leipiä itselleen. ”Missä Mila?” kysyin ja nappasin ohimennen yhden miehen leivistä. Jesse nurisi ahneuttani, mutta otti silti pussista uuden. ”Tallilla. Etkö nähny?” ”En”, sanoin mietteliäänä. ”Hei, tuota… minun pitää käydä suihkussa. Serkkuni on tulossa, joten keitä kahvia.” ”Hoi, nainen”, Jesse huusi perääni, kun olin jo portaissa. ”En ole mikään palvelija tässä talossa!” ”Hoi, mies! Tee nyt vain tämä palvelus!” huikkasin takaisin ja kiiruhdin sitten yläkertaan riisumaan vaatteeni. Vartin kuluttua tulin ulos suihkusta ja näin serkkuni jo istumassa olohuoneen sohvalla. Jesse jutteli 19-vuotiaan serkkuni kanssa. Hiukseni olivat vielä kosteat, kun kävelin olohuoneeseen. ”Sofia, hei”, sanoin ja serkkuni käänsi katseensa minuun. Hän nousi seisomaan ja yllätyksekseni veti minut sellaiseen karhunhalaukseen, että en ensin edes meinannut halata häntä takaisin. ”Inna! Et ole muuttunut sitten yhtään!” Sofia sanoi, enkä ollut ihan varma oliko se kohteliaisuus vai ei. ”Tuota… kiitos? Sinä taas olet kasvanut.” Näin Sofian viimeksi neljä vuotta sitten, kun Sofia oli vielä viisitoista. Nyt Sofia oli aikuistuneemman näköinen, hiukset hänellä olivat long bob mittaiset ruskeat ja rusehtavat silmät olivat tutut vanhat. Sofia oli saanut vielä myös pari senttiä lisää pituutta. Pukeutuminen oli kuitenkin pysynyt samana – sanoisiko, että aivan päinvastaisena kuin omani, joka oli hyvin tallihenkinen. ”Mitä teet täällä, Sofia?” kysyin. ”Tulin katsomaan sinua”, Sofia vastasi. ”Itse asiassa tiedustelin juuri Jesseltä, että voisinkohan jäädä pariksi yöksi? Jesse kertoi, että yksi huone olisi tyhjänä yläkerrassa…” ”Se on itse asiassa Petran huone”, korjasin. ”Petra on ulkomailla…” ”Joten ei varmasti haittaa, että lainaan hänen huonettaan pariksi yöksi”, Sofia sanoi iloisesti. Istahdimme olohuoneeseen juttelemaan ja yritin saada Sofiasta irti salamyhkäisesti, miksi hän todellisuudessa oli täällä. Kysyin, miksei hän mennyt Maurin luokse, mutta Sofia vain sanoi, ettei ollut puhunut vielä isänsä kanssa. Lupasi kyllä soittaa hänelle. Epäilin sitä. Mila ilmestyi pian hikisenä ja katsoi yllättyneenä Sofiaa. Sanoi kyllä ihmetelleensä outoa autoa pihassa lauantaina. Sofia kysyi lähinnä ilmoittamalla Milalta lupaa jäädä, johon Mila vain kohautti olkiaan ja tarjosi serkulleni olutta. Sofia oli kuulemma kuitenkin enemmänkin viininlitkuttajia, joten kieltäytyi oluesta, jonka itse otin enemmän kuin mielelläni vastaan. Sille todellakin tulisi tarvetta.
1 258 sanaa
|
|
|
Post by Inna on Oct 23, 2016 16:49:25 GMT 2
Olin asentanut jo kauan sitten Hazelin karsinaan kameran, jolla pystyin tabletin kautta seuraamaan, jos tamman synnytys alkaisi. Eilen huomasinkin illalla, kun kaikki hevoset olivat jo rauhoittuneina tallissa, että Hazel liikehti levottomasti karsinassaan. Itse löhösin silloin muiden talossa olijoiden kanssa sohvalla. Hitsinpimpulat taisi olla ainut mitä sain suustani, kun menin nopeasti vetämään vaatteet päälle ja tallille. Jo siinä ajassa Hazel oli laskeutunut makuulle. Muutaman synnytyksen nähneenä huomasin, ettei tammalla onneksi ollut hätää. Katsoin kellosta, kun Hazel viimein puski varsan ulos, ja vain kahta minuuttia ennen keskiyötä pieni varsa näki tallin keinotekoisen valon, joka loisti hämäränä. Hazel näytti väsyneeltä, mutta puhdisti varsan hienosti. Varsa oli sen verran märkä, etten vielä saanut täysin selvää värityksestä, vaikutti kuitenkin, että pikkuisesta tulisi rautias. En halunnut häiritä tuoretta äitiä ja tämän pienokaista sen enempää – puhumattakaan tallin muista hevosista, jotka yrittivät nukkua – joten päätin lähteä talolle. En malttanut nukkua koko yönä, kun katselin kaksikkoa karsinan kamerasta hymy huulillani.
Hazel synnytti siis terveen tammavarsan 22.10.2016 kahta minuuttia vaille keskiyön. Punarautiaaksi ilmennyt varsa sai nimekseen Sassenach.
|
|
|
Post by Inna on Oct 26, 2016 12:43:08 GMT 2
Roosanauhamaasto 24.10.2016 maastoilua Metsälammen hyväntekeväisyystapahtumassa
Tänään me käytiin Tollon kanssa maastoilemassa Metsälammella hyvän puolesta! Metsälampi lahjoitti jokaisesta ensimmäisestä 50 osallistujasta kymmenen senttiä Roosa Nauha -kampanjalle ja meitä osallistujia olikin oikein hieno ryhmä koolla! Taisi vastaantulijoilla olla hieman katselemista, kun niin suuri letka talsi metsäteitä pitkin. Aamulla lastasin Tollon traileriin ja violettihuopa oli vaihtunut miehekkääseen pinkkiin teeman mukaisesti, olin myös löytänyt jonkun hevosen vanhat pinkit pintelit ja korvahupun. Itselleni laitoin vain pinkin kaulahuivin kaulaan ja pienen ostetun Roosa nauhan kypärääni. Me sijoituttiin aika alkuun Tollon kanssa, mutta tutustuin reissulla suureen porukkaan uusia tuttavuuksia. Paikalle oli eksynyt myös muutama tuttu naama, kuten Suski ja Hippis! Kiitos superisti Metsälammelle mahtavasta maastosta.
|
|
|
Post by Inna on Oct 27, 2016 22:57:08 GMT 2
27.10.2016 kouluvalmennus Seppeleessä
Heräsin torstaiaamuun virkeänä ja jännittyneenä. Meillä olisi tänään Tollon kanssa kouluvalmennus Seppeleessä, jonne lähtö oli yhdentoista aikaan, vaikka valmennus oli vasta iltapäivällä. Matkaa kuitenkin oli hetken verran ja vähän aikaa saisi varmasti kulutettua tallillakin. Kiskoin päälleni farkkuratsastushousuni sekä tuhkanharmaan neulepaidan, jossa oli korkea kaulus. Kävin pesemässä hampaat ja vetämässä hiukset ponnarille, jonka jälkeen palasin makuuhuoneeseen hakemaan käsilaukkuani. Vasta, kun latosin puhelinta ja rahapussia laukkuun, tunnuin tajuavan, että koirat puuttuivat. Ehkä Jesse oli päästänyt niitä pihalle ennen kuin aamulla oli lähtenyt töihin… mutta ei se mies tai kukaan muukaan sitä yleensä tehnyt. Kohautin olkiani ja lähdin alakertaan. Siellä ne koirat istuivat sohvan vieressä kyttäämässä Sofiaa, joka istui itse sohvalla ja mutusti leipää. Enpä ollut serkkuani nähnyt hereillä näin aikaisin koko sinä aikana, kun hän oli täällä ollut. Mokoma oli ilmoittanut jäävänsä vain pariksi päivää, mutta ihmeellisesti aika oli venynyt jo yli kuukausi. Eikä Milalla tuntunut olevan kiire edes potkia Sofiaa ulos. ”Huomenta”, mutisin, kun heitin laukkuni eteiseen ja suuntasin keittiöön tekemään aamupalaa. Sofia tietysti ilmestyi paikalle. ”Mitä teet tänään?” hän kysyi. ”Mulla on valmennus iltapäivällä”, sanoin samalla, kun katsoin tyhjää jääkaappiani – kuvittelinko vain, vai oliko se aina tyhjä? ”Hoidan Sassan ja Hazelin ennen lähtöä, ja pakkaan Tollon traileriin.” Sofia naksautti kieltään miettivästi. Suljin jääkaapin oven ja katsoin serkkuani ilmeellä, joka kertoi, etten halunnut hänen sanovan sitä, mitä ajatteli. ”Voisinko tulla mukaan?” Sofia pyysi tyynesti. ”Täällä on kamalan tylsää…” ”Voisit siis lähteä viimein kotiin, jos et viihdy täällä”, sanoin kärkkäästi. ”Ja mene hemmetti jo tapaamaan sitä Mauria…” ”Usko pois, viihdyn täällä paremmin kuin mutsin luona”, Sofia mutisi. ”Sitä paitsi olemme Milan kanssa sopineet, että maksan asumiseni.” ”Sepä kiva”, mutisin. Ei siis ihme, ettei Milalla ollut kiire potkia serkkuani pihalle.. Palasin takaisin aamupalani ääreen, jonka lopulta löysin kaapista. Joku oli piilottanut jaukopussin taakse pari välipalakeksiä, jotka nappasin sieltä ja työnsin housujen taskuun. En kerkeisi niitä kuitenkaan juuri nyt syömään. ”Hyvä on, voit lähteä, mutta vaihda jotain käytännöllisempää päälle”, sanoin Sofialle, joka oli jälleen pukeutunut kuin ykkösiinsä. ”Mun haisaappaat on eteisessä ne pinkit, pistä ne, siellä voi olla mutaista. Ja villasukat kannattaa pistää niiden sisään”, ohjeistin. ”Lämmintä päälle.” Sofia hihkaisi ja kipitti sitten yläkertaan. Itse huusin Launon ja Iineksen mukaani pihalle ja päästin ne hetkeksi juoksemaan vapaana. Myös muut koirat ilmestyivät ken mistä pihahommistaan. Vilkaisin kelloa ja totesin sen olevan jo kahdeksan, joten suuntasin suoraan talliin. Olin eilen laittanut meille treenikamppeet valmiiksi satulahuoneeseen, joten minun ei tarvinnut kuin tarkistaa kaiken olevan mukana ja raahata ne autoon. Paukautettuani peräluukun kiinni, huutelin kaikki koirat tarhaan ja suuntasin jälleen tallia kohti. Tällä kertaa menin suoraan yksityispuolelle, jossa minun otukseni odottivat vielä pihalle pääsyä. Olin jättänyt Tollon oveen lapun – en kyllä tiennyt oliko se turvallisempaa kuin Hazelin ja pikkuipanan oveen laittaminen – ettei tarvitse viedä pihalle. Itse kyllä muutenkin halusin viedä Hazelin ja varsan ulos. ”Huomenta, mites täällä voidaan?” kysyin Hazelin karsinan ovelta ja kurkistin sisään. Pieni punarautias tammavarsa oli putkahtanut maailmaan viime viikon lauantaina. Tamman väritys oli ollut aivan sydämeni täyttymys sekä pienoinen yllätys. En ihan osannut kuvitella, että voikosta ja tummanpunaruunikosta tulisi niin kirkkaan punarautias jälkeläinen, mutta siinäpä se seisoi. Oikeastaan tällä hetkellä Sassenachiksi – kyllä, katsoin liikaa Outlanderia - nimitetty varsa makasi vielä unisesti puruissa. Harjasin Hazelin karsinassa samalla, kun yritin totuttaa Sassaa harjaan. Varsa vain tahtoi väistää omituista kapistusta aina, kun toin sitä sen lähelle. Katsoin naurahtaen pikkuista ja jatkoin Hazelin sukimista. Hazel oli viime aikoina saanutkin kasvattaa itselleen huomattavasti pidemmän harjan, joka tuntui jo aina olevan aivan takussa. Se saisi lähteä siis ensimmäisenä, kun tarttuisin tamman kanssa jälleen työntouhuun. Harjattuani Hazelin, napsautin sille riimun päähän ja laitoin narun päähän. Lähdin taluttamaan Hazelia ulos ja tarkistin, että Sasnak olisi mukana. Tammavarsa kuitenkin jäi heti tekemään tuttavuutta Tollon kanssa, joka jo työnsi turpaansa kohti tuota ihmetystä. Kuin ne eivät olisi vielä kohdanneet tarhassa.. Vihelsin napakasti ja Sassa taisi tajuta, että mamma on nyt lähdössä. Ei Hazel siitä kyllä olisi mihkään liikkunut, jos vauva jäi jälkeen. Talutin Hazelin pihalle ja seurasin, että Sassa seurasi meitä koko ajan. Vielä molempien vieminen pihalle oli helppoa, mutta siitä se vaikeutuisi, kun Sassa keksisi kepostelun ihmeellisen maailman, ellei ollut jo. Saatuani molemmat tarhaan, palasin talliin, jossa Tollo nyt nökötti yksinään. Se hörähti minulle, kun astuin takaisin sisään. ”No, niin, lähdetäänkö tänään hieman tutuille seuduille?” lepertelin ruunalle, kun otin sen hoitopaikalle. Olin juuri putsaamassa ruunalta kavioita, kun Sofia tuli paikalle. Katsoin serkkuni merkkivaatteita ja pudistin päätäni. ”Nuoko todella olevat sun käytännölliset vaatteet?” kysyin – ainakin Sofia oli pukenut haisaappaani. ”Nämä kelpaavat”, Sofia tuhahti ja silitti sitten varovasti Tollon turpaa. ”Lähdemmekö pian ja voimmeko pysähtyi yhdessä paikassa menomatkalla?” ”Emme lähde vielä pariin tuntiin”, sanoin. ”Ja emme, hevonen kyydissä ei niin vain pysähdellä.” ”C’moon Inna…” Sofia sanoi. ”Kyse on vain tunnista.. katsoin kartasta ja se ostoskeskus on aivan siinä matkan varrella, vaikka ei sinne näissä vaatteissa kehtaa mennä.” Mulkaisin serkkuani vihaisesti. ”Ai, että seisottaisin hevostani trailerissa tunnin ostosreissusi takia? Ei tule kuulonkaan ja jos on jotain valitettavaa, voit aina jäädä tänne..” ”Hei, ei sun oikeasti tarvitse olla noin ilkeä jatkuvasti”, Sofia sanoi. ”Mä en ole tehnyt mitään!” ”Nimenomaan!” kivahdin. ”Sä. Et. Ole. Tehnyt. Mitään!” Sofia puuskahti ja risti kätensä. ”Sä et tiedä yhtään mitään mun elämästä!” ”Hei!” sanoin ja osoitin naista sormellani. ”Sä olet se, joka tuli tänne riippakiveks!” ”Mä tietääkseni maksan asumisestani…” ”Miksi ihmeessä edes olet täällä?” kysyin. ”Mitä muka sulla on täällä korvessa? Et ole mun tietääkseni pitänyt koskaan edes hevosista.” ”Ehkä on parempi, etten tule mukaan”, Sofia sanoi. ”Ehkä niin sitten”, murahdin ja työnsin naisen sivuun, kun talutin Tollon karsinaansa. Sofia poistui kuuluvasti paikalta ja murahdellen päästin Tollon riimustaan. Että osasi ärsyttää! Taisi olla kenen tahansa tallilaisen onni, ettei törmännyt minuun, kun pengoin satulahuoneessa Tollon kuljetussuojia ja loimea tavaroideni seasta. Ehkä myös onni, että tunteja ei ollut aamuisin, varsinkaan alkeislaisia, kun päästelin jälleen kirosanavarastoni ulos. Varmaan kaikki loimilaatikossa olevat loimet olivat sen jälkeen pitkin varustehuonetta, kun viimein sain käsiini violetin villaloimen ja kuljetussuojat. ”Hitto vie!” murahdin, kun katsoin mytyssä olevia loimia lattialla. Heitin ne vain tyynesti takaisin laatikkoon, enkä välittänyt kuinka sekaisin ne olivat. Suuntasin takaisin talliin ja heitin loimen ja kuljetussuojat karsinan eteen. Kävin sen jälkeen laittamassa trailerin auton peräkoukkuun ja tuomassa kopin yksityispuolen ovien lähelle. Rampin laskettuani, kävin hakemassa Tollolle hieman matkaheinää ja sen jälkeen varustin ruunan kuljetusta varten. Tollo seurasi minua rauhallisesti sisään traileriin, jossa kiinnitin ketjun sen riimuun. Kävin laittamassa takapuomin paikalleen ja nostin sitten rampin ylös. Markus oli vaihtanut eilen autooni ja traileriin talvikumit, kun ensilumi oli laskeutunut maahan. Olin niitä ihmisiä, jotka nastarenkaat vaihtoi vasta tasan sillä hetkellä, kun maa oli valkea. Napsautin kojelaudalla olevan kameran ja Tollon heinää syövä pärstä ilmestyi ruudulle. Sen jälkeen lähdinkin liikkeelle kohti Seppelettä. Seppeleessä oli kova touhu päällä, kun saavuin sinne. Jo heti pihalla huomasi, että Seppeleessä oli Halloween teemainen viikko menossa. Jätin auton ja trailerin ensi alkuun tallin eteen, jossa Kasper asteli juuri tallihommissaan kohti tallia. Tervehdin miestä, joka minulle oli tuttu pelkästään nimen ansiosta. Kerroin miehelle tulevani valmennukseen ja kerroin Annen luvanneen karsinaa sen ajaksi lainaksi. Kysyin mieheltä mihin voisin tallin entisen tuntihevosen laittaa. Kasper näytti hetken pöllystyneeltä, mutta näytti minulle lopulta karsinan. Otin sen jälkeen Tollon ulos ja talutin sen karsinaan. Riisuin ruunalta kuljetussuojat pois ja jätin ne karsinan edustalle. Menin sen jälkeen ottamaan tavarat autosta karsinan edustalle loimen ja suojien seuraan. Hoitaessani Tolloa kuntoon valmennukseen, pari tallilaista tuli moikkaamaan tuttua Tolloa, joka ei kauan aikaa sitten ollut muuttanut minun hoteisiini. Se olikin yksi syy, miksi olin ilmoittanut itseni kiireesti Seppeleen valmennukseen. Kaipasin hieman Annen vinkkejä Tollon suhteen. Kyllähän meillä ihan kivasti meni, mutta hevosen tuntemalta ihmiseltä oli aina kiva saada ihan perusasioissakin vinkkejä matkaan. Olimme Tollon kanssa viime aikoina keskittyneet paljonkin sileällä työskentelyyn sekä maastoiluun. Esteet olivat jääneet hitusen vähemmälle, mutta tarkoitukseni oli taas palata niiden pariin vuoden vaihteessa. Heitin Tollon selkään Hazelin koulupenkin romaanin kanssa, jalkoihin ruunan violetit pintelit ja päähän ruskeat aachenit. Taputin sitä kaulalle, kun pujahdin käytävälle vaihtamaan itselleni jalkoihin ratsastussaappaat ja kypärän päähän. Minulla ei oikeastaan ollut mitään käryä ketä muita valmennukseen olisi tulossa, en tuntenut heistä ketään. Meidät oli kuitenkin jaettu kahteen ryhmään ja me olimme Tollon kanssa jälkimmäisessä. Varttia vaille yksi laitoin raipan satulan siivekkeen alle ja talutin Tollon ulos. Kiristin vyön pihassa ja laskin jalustimet alas. Sitten nousin selkään ja kävelin hetken aikaa tallipihassa, jonka jälkeen suuntasin maneesille katsomaan, joko edelliset olisivat lopettaneet. Anne antoi siellä porukalle palautteita ja nähdessään minut ovilla, viittoi minua peremmälle. ~~ jatkuu, kun Anne kirjottelee valmennuksen~~ Halloween valmennus
|
|
|
Post by Inna on Nov 27, 2016 22:39:58 GMT 2
27.11.2016
Tollo puuskutti hikisenä, kun päästin sen siirtymään ravista käyntiin loppukäyntejä varten. Olimme juuri lopettaneet kunnon estetreenin, jossa esteet olivat metrin korkuisia. Ruuna oli hienosti venyttänyt askeleitaan esteiden välissä ilman suurempia pyytämisiä ja hypännyt esteet kuuliaisesti. Yhtäkään puomia ei edes tarvinnut käydä nostamassa, vaikka se ei nyt asian pääjuttu edes ollut. Taputin Tolloa kaulalle ja annoin sen kävellä isoin askelin maneesin uraa pitkin. Sunnuntai, eikä kukaan ollut tunkenut samaan aikaan maneesiin, vaan rauhassa sai treenata. Kun Tollon hengitys oli tasaantunut käynnissä, talutin sen kaartoon ja laskeuduin alas selästä. Kymmenen asteen pakkasen takia olin vetänyt ruunan päälle jo loppuraveihin enkkuviltin ja Tollo höyrysikin kaulasta kuuman kohdatessa kylmän. Nostettuani jalustimet ja avattuani vyön roikkumaan vain yhdellä hakasella, talutin ruunani ulos pakkaseen. Täksi päiväksi oli luvassa vielä lumipyryä, joten suuntaisimme myös Hazelin kanssa maneesiin aivan pian. Tai emme… Heti, kun sain Tollon ulos maneesista Rasmus ja Jesse ohittivat minut hevosineen. Mokomat kysyivät olinko jättänyt esteet maneesiin ja ilmoittivat käyttävänsä niitä, ettei minun tarvitse siivota. Tuhahtaen vedin väsyneen Tollon perässäni kohti tallia. Se siitä suunnitelmasta.. En todellakaan halunnut mennä miesten estetreenien keskelle vääntämään koulukiemuroitani. Tallissa talutin Tollon karsinaansa, riisuin sen varusteista ja heitin ensin fleecen ruunan päälle sekä sen lisäksi vielä tallitoppaloimen. Jätin ruunan lepäämään karsinaansa ja kävin viemässä sen varusteet pois. Sen jälkeen hoidin Hazelin ratsastuskuntoon. Olin vasta pari viikkoa sitten vieroittanut Sasnakin emästään ja aloittanut hiljalleen Hazelin treenaamisen kohti ensi vuoden ulkokautta. Meillä kahdella ei olisi mitään asiaa maneesikaudelle. Noin vartin kuluttua Hazel oli täydessä varustuksessa valmiina lähtöön. Heitin vain vielä enkkuratsastusloimen tamman perään, ettei kylmä tule ja nappasin ohjista kiinni. Talutin Hazelin kentälle, jonka Jesse oli tänä aamuna lanannut. Markuskun ei ollut hoitamassa velvollisuuttaan vapaapäivän takia. Ihmeellisiä miehiä.. Kentällä kiristin vyön, laskin jalustimet ja ponnautin itseni sen jälkeen mustaan koulupenkkiin. Hazel steppasi pari askelta sivulle, kun vielä sujautin jalustimia jalkaan. Pienellä kannuksen kosketuksella päästin tamman kävelemään alkukäyntejä. Vain parin minuutin kuluttua nappasin ohjat kevyelle tuntumalle ja aloittelimme ensin käynnissä alkuverryttelyn. Teimme avoja ja sulkuja, voltteja ja kiemuroita. Hazel oli kankean tuntuinen, joten päätin tänään keskittyä läpiratsastukseen helpoilla tehtävillä. Hain sen kuulolle ravin nostettuani kahdeksikolla, jossa siirsin takaosaa pois ympyrältä. Siihen meidän aikamme aika hyvin kuluikin. Säädin jokaista pientäkin tehtävää hamaan tulevaisuuteen asti ja neljänkymmenenviiden minuutin kuluttua en ollut edes ajatellut laukannostoa. Ehkä se oli kerrankin ihan hyvä vain ravailla. Olin juuri ratsastamassa Hazelia sulun jälkeen kulmaan, kun puhelimeni pirahti soimaan. Siitähän Hazelin keskittynyt olemus hermostui ja tamma meinasi lähteä alta. Kiroten – lähinnä itseäni – nappasin Hazelin tiukemmalle tuntumalle ja maiskuttaen yritin saada sitä eteenpäin. Ihmeotus meinasi peruuttaa jo aidasta lävitse, mutta otti onneksi juuri ajoissa tarpeelliset sivuaskelet ja siitä lähti lennokkaaseen raviin puhelimenpirinää karkuun. Tamman ikäväksi puhelin seurasi ratsastajan yrittäessä saada ratsuaan seisahtumaan edes siksi aikaa, että saisi toivotettua soittajan syvimpään rotkoon. ”Pysähdy nyt!” murisin ja sain siirrettyä tamman käyntiin. Ohjasin hermostuneen ratsuni kentän nurkkaan, jossa se ei pääsisi eteenpäin ja yhdellä kädellä pitelin ohjista samaan aikaan, kun kaivoin puhelimen takkini taskusta. Se pirisi yhä soittoääntään, kun painoin vihreää luuria soittajalle. ”Moi, oon just Hazelin kanssa… soitan sulle, kun oon saanu sen pois”, sanoin. ”Okei, no, oon menossa salille, joten soitan sulle tunnin kuluttua uudestaan”, Tuomo sanoi. ”Okei”, sanoin hymyillen ja lopetin nopean puhelun. Laitettuani puhelimen äänettömälle, työnsin sen takaisin taskuun ja päästin Hazelin takaisin uralle käynnissä. Tamma oli hieman rauhoittunut ja totesinkin, että siihen oli meidän hyvä lopetella. Luntakin oli alkanut jo satamaan. Ratsastin Hazelin yksityispuolen oville, jossa laskeuduin alas selästä ja talutin tamman talliin. Tollo kurkisti karsinansa ovesta ja hirnahti kuuluvasti. Talutin Hazelin karsinaan, riisuin sen monista varusteista ja heitin myös tallitoppaloimen tamman niskaan. Molemmat pääsisivät vielä tänään ulkoilemaan, koska kello ei ollut vielä paljoa mitään. Sitä ennen tarvitsin kuitenkin kupillisen glögiä lämmikkeeksi. Taukohuoneessa ei ollut yhtään ketään, kun saavuin sinne. Laitoin glögiä varten veden kiehumaan ja nappasin jonkun leipomia pipareita muutaman käteeni. Glögin valmistuttuani lysähdin niiden kanssa sohvalle makaamaan ja nappasin kätösiini kivikautisen Heppahullun. Olin juuri saanut rauhallisen joulufiiliksen, kun Ritva pyyhälsi sisään. Olisi vain pitänyt mennä herkkujeni kanssa vaikka Tollon karsinaan, sieltä nainen ei olisi minua löytänyt. Oikeastaan tarkemmin ajatellen missään ei ollut turvallista. ”Hei, Inna, oletko nähnyt Milaa tai Jesseä?” nainen kysyi ystävällisesti – ulkokuori vain hämäsi. ”Ömm”, sanoin ensin varovasti. ”Jesse on maneesissa Sallin kanssa, mutta Milasta en tiedä juuri nyt..” ”No, voi harmi”, Ritva sanoi ja huokaisi. ”Näin internetissä vain hyvin kauniit lastenrattaat, joiden ajattelin sopivan mainiosti heille.” Meinasin tukehtua pipariini ja yskien nousin istumaan. ”Mutta eihän Mila ole edes raskaana.” Vai salattiinko minulta asioita? No, joo, olinkin tällä hetkellä paras puhumaan. ”Ei vielä, mutta ei koskaan tiedä milloin se tapahtuu”, Ritva sanoi hymyillen ja katosi sitten lastenlapsitoiveineen kuin savuna ilmaan. Myöhemmin päivällä tallilla oli häppeninkiä, kun Milan uusi ostos, entinen laukkahevonen, Randy saapui talliin. Ihastelin ruunaa, kun Milaa ei vielä edes näkynyt. Milan saavuttuani ihasteluni loppui ja päädyin hoitamaan Kakrun pois, kun nainen itse jutteli J:n kanssa. Taputin Kakrua kaulalle ja vein sen varusteet pois, jonka jälkeen tungin myös keskusteluun mukaan. Tosin tunsin puhelimeni värisevän taskussani ja kaivettuani sen taskun uumenista hymyilin pienesti. ”Anteeksi, pitää vastata”, sanoin ja siirryin ulos tallista. ”No, niin, nyt on parempi hetki”, naurahdin. Milan veli, Tuomo, naurahti myös. ”Jep. Hei, ajattelin, että voisit tulla tänne pariksi päivää. Jessen äitihän on siellä taas aiheuttamassa draamaa ja mietin, josko tarvitsisit hieman… rentoutumista.” ”Erittäin hyvä tarjous, mutta minkälaisesta rentoutumisesta mahtaisi olla kyse?” kysyin viekkaasti. ”Anna, kun kerron…” Tuomo sanoi ja aloitti tarinan, joka ei sovellu lasten korville. ”Te voitte lainata sänkyäni pari yötä”, sanoin Milalle ja Jesselle, kun olimme ruokapöydässä syömässä lasagnea. ”Kunhan vaihdatte lakanat.” ”Mihin sä oot sit menossa?” Mila ihmetteli. ”Tuo…” hitto. ”Tuomaksen luokse pariksi päivää.” ”Kuka Tuomas?” Rosanna kysyi syy täynnä lasagnea. ”Inna! Onko sulla poikaystävä, josta et oo kertonut!” Mila huudahti. Joo, tavallaan, sun veljes, mutta ei sun sitä tarvi tietää. Halusin pitää asian vielä omana tietonani, koska en edes tiennyt halusinko odottaa mitään vakavampaa. ”Ei nyt mitenkään poikaystävä”, sanoin mutisten. ”Jaahas”, Jesse totesi tietävästi ja sai siitä hyvästä potkun sääreensä. ”Tuo se poika toki näytille!” Ritva sanoi innokkaasti. ”Ehkä sinun vakiintumisen myötä myös Mila ja Jesse ymmärtäisivät viimein mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Onhan tässä kulunut jo muutama vuosi…” Ja taas se alkoi, voi Mila ja Jesse raukkaa. NO EI! HAHAAA! Sanoja 1011
|
|
|
Post by Inna on Dec 3, 2016 19:14:49 GMT 2
3.12.2016
Eiliset ratsastuskoulumestaruuksien kilpailu lähti minun ja Annan osalta todella hyvin käyntiin. Starttasimme ensin kouluosuuden viimeisten ratsukoiden joukossa ja huh, luokassa oli paljon osaavaa porukkaa. Minua jännitti varmasti enemmän kuin Annaa, joka oli hyvinkin rento odottaessamme vuoroamme. Onneksi ensimmäiset kisat olivat kotikisat. Helppo A meni meiltä hyvin ja kaikki sijoittuneet mahtuivat kahden prosentin sisään, joten olin hyvin tyytyväinen saadessani olla palkintojen jaossa kolmantena. Mila onnitteli meitä laittaessaan valkoisen ruusun Annan suitsiin. Kunniakierroksen jälkeen vein Annan talliin lepäämään loimen kera. Suuri porukka auttoi vaihtamaan kouluradan aidat estekenttään, jonka pänttäys alkoikin heti sen jälkeen. Esteosuuden me aloitimme Annan kanssa viidensinä, joten pääsimme ensimmäiseen verryttelyporukkaan. Anna tuntui virkeältä, kun ohjasin sen okserin luokse. Pian me jo laukkasimme radalla esteeltä toiselle. Annan kanssa pystyi hyvin keskittymään enemmän nopeisiin reitteihin, jonka ansiosta me laukkasimmekin uusintakierroksen jälkeen hyvällä ajalla maaliin ja sijoituimme kärkeen. Taputin iloisesti Annaa kaulalle ja jäin sitten jännittämään lopputuloksia. Ei olisi suurikaan ihme, jos tippuisimme pois palkinnoilta. Niin ei onneksi käynyt! Tipuimme kyllä neljänneksi, mutta onneksi löysimme tiemme jälleen palkintojen jakoon. Tällä erää Anna sai vihreän ruusun suitsiinsa ja suuri hymy kasvoilla ratsastin sen muiden hevosten perässä kunniakierrokselle. Illalla, kun kaikki hevoset oli saatu yöpuulle, kokoonnuimme talolle niin sanotuille after partyille, joilta Mila livisti toisen tallin pikkujouluihin. Mokoma petturi. Saimme me silti ihan hyvät bileet pystyyn, kun kaikki osallistujat ja muut kokoontuivat talolle. Jesse oli myös ollut yllättävän innoissaan juhlista ja oli päättänyt houkutella Markuksen ja Tuomon mukaan. Mikä sai minut hieman epämukavaksi. Vilkuilin koko illan Tuomon suuntaan, joka selvästi huomasi katseeni. Aina välillä mies iski minulle silmä ja siihen vastaukseksi siemaisin viinilasistani lisää ilojuomaa. Pysyttelin mahdollisimman kaukana miehestä koko illan. Ainakin siihen asti, kunnes joku keksi kaivaa Twisterin kehiin. Levitimme pelin olohuoneen lattialle, kunhan ensin olimme siirtäneet huonekalut pois. Itse pyörittelin ohjearvontaa pari ensimmäistä erää, kunnes Markus pakotti minut pelaamaan. Seisahduin Julian viereen matolle. Ellei joku tiennyt, niin minä oikeasti olin kilpailuhenkinen ihminen, jonka oli pakko saada voittaa, vaikka kuinka yritin esittää välinpitämätöntä. Ja se ominaisuus vain kasvoi humalassa. Siispä, kun olin saanut pudotettua ensin Julian ja vielä Jonnan, Tuomo pudotti Jessen vieden tältä viimeisen mahdollisen paikan laittaa kätensä keltaiselle pallolle. Olin siis Tuomon kanssa vastatusten voitosta. ”Jos häviät tahallasi tarjoan sulle oluen”, sanoin Tuomolle. ”Jos häviät tahallasi…” Ei kerrota siitä enempää kuin sen, että minä hävisin tahallani. Seuraavana aamuna heräsin samoissa vaatteissa olohuoneesta, jalat sohvalla ja muuten lattialla. Tuomo makasi koko pituuttaan sohvalla. Julia nukkua retkotti nojatuolilla ja Rosanna toisella. Jesse asteli juuri olohuoneeseen aivan liian virkeän oloisena, kun hieroin silmiäni unisesti. Nousin istumaan ja katsoin miestä, joka virnuili kahvikuppinsa takaa. ”Mitä?” kysyin närkästyneenä. ”Minähän sanoin tietäväni”, Jesse totesi ja kasvoilleni nousi ymmärtäväinen ilme. ”Voi perkele”, sanoin ja vilkaisin Tuomoa, joka oli yhä syvässä unessa. Nousin seisomaan ja kävin ryöstämässä Jessen kahvikupin. Au, päätä särki. ”Joko Mila on takaisin?” kysyin ja Jesse pudisti päätään. ”Mitä illalla tapahtui?” kysyin heti perään ja muistinkin samassa… Olin lähtenyt Tuomon seuraksi tupakalle ja Jesse oli tullut myös. Minun ei pitäisi lörpötellä humalassa yhtään mitään, jos halusin pitää asioita salassa. ”Ei se oikeasti Inna ole niin vakavaa”, Jesse sanoi minulle. ”Älä kerro Milalle”, pyysin. ”Ihan oikeasti.” ”Ja mitähän se tekee minun suhteelleni, jos pidän asioita salassa”, Jesse totesi ja risti käsivartensa rintaansa vasten. ”Miksi se edes on niin kamala asia, että teidän juttunne tulisi julkiseksi? Tuomon puheiden perusteella miestä se ei ainakaan haittaisi.” Murahdin ja työnsin kahvikupin takaisin miehen kouraan samalla roiskauttaen kahvia miehen yöpaidalle. Jesse ei välittänyt vaan katsoi minua vaatien vastausta. Pudistin päätäni ja purin huultani. Kirosin hiljaa. ”Se ei tosiaan ole yksinkertaista…” mutisin. ”Kaikki on yksinkertaista, kun sen ei anna monimutkaista vastausta”, Jesse sanoi. ”Älä viitsi”, kivahdin. ”Sinä ja Mila salasitte suhteenne kauan, vaikka yritin kuinka sitä teiltä tingata! Miksi minä en saa pitää suhdettani salassa? Älä puutu mun asioihin!” Vihaisena Jesselle lähdin suihkuun pesemään krapulan pois. Lämmin vesi tuntui mukavalta ja tuntui liian kylmältä kietoa pyyhe ympärilleni. Poistuessani suihkusta, olohuoneen nukkujat nukkuivat yhä. Katseeni vilahti Tuomossa ja päätäni pudistaen kiipesin yläkertaan pukemaan puhtaat vaatteet ylleni. Farkut jalkaan ja villapaita ylle, jonka jälkeen takaisin alakertaan Jessen luokse. ”Okei, tiedätkö mitä?” kysyin närkästyneenä. ”Tämän takia en halunnut kertoa! Kaikki puuttuvat heti toisten asioihin, eikä mitään saa tehdä rauhassa. Halusin kerrankin olla suhteessa, jossa ei tarvitse…” ”Etkö ole vieläkään päässyt yli Juusosta?” Jesse kysyi ja jähmetyin. Jessen kysymys tuli niin puskista, että en osannut odottaa sitä. Hämmennykseni muuttui pian jälleen ärtymykseksi. ”Tiedätkö mitä, Jesse? Painu helvettiin”, kivahdin ja lähdin eteiseen. Kiskoin takin päälleni, jalkani työnsin talvikenkiin ja päähäni vedin pipon. Sitten avasin oven ja vihaisesti lähdin tarpomaan lumisateessa kohti tallia. Harjasin Hazelia hoitopaikalla, kun Tuomo ilmestyi talliin. Mies nojasi Wandan karsinaan, eikä sanonut pitkään aikaan mitään. Minä jatkoin Hazelin harjausta kuin Tuomo ei olisi koskaan edes tullut paikalle. ”Inna…” Tuomo viimein aloitti. ”Jesse sanoi sinun olevan täällä. Ootko menossa ratsastamaan?” ”En. Minulla on krapula.” ”Älä minulle vihoittele”, Tuomo mutisi äänensävylleni. Tuhahdin ja käännyin miestä kohti, joka rapsutti Hazelin turpaa. Heitin tätä harjalla ilman suurempaa syytä. Hazel tietysti säikähti, kun Tuomo teki yllättävän liikkeen ja meinasi lytätä minut seinää vasten. Työnsin tamman kuitenkin kauemmas. ”Mistä hyvästä toi oli?” Tuomo kysyi murahtaen. ”Siitä, että kaikki muuttui niin helvetin monimutkaiseksi!” murahdin. ”Miksi ihmeessä sinun pitää haluta meidän suhteelta enemmän? Minä olin aivan tyytyväinen siihen, mitä se oli ennen!” ”Hei…” Tuomo yritti, mutta keskeytin hänet. ”En halua vakavaa suhdetta”, sanoin ykskantaan. ”Ja suhde muuttuu heti vakavaksi, kun sen kuuluttaa koko maailmalle.” ”Mila ja Jesse eivät ole koko maailma.” ”Mutta asia leviää salamanlailla koko talliporukkaan ja sitten ihmiset luulevat meidän olevan vakavasti yhdessä. Etkö käsitä, etten halua sitä?” Tuomo pyöräytti silmiään. Olin tehnyt miehelle aivan liian selväksi, että minulla ei ollut kiinnostusta suhteeseen. Taisin tehdä sen koko ajan selväksi kaikille. ”Jesse sanoikin, että et ole päässyt vielä yli Juusosta”, Tuomo sanoi. ”Ja kai olen sen itsekin tajunnut koko ajan, mutta Inna rakas, siitä on jo kahdeksan kuukautta.” ”Älä viitsi alkaa saarnata minulle siitä kuinka nopeasti minun pitäisi päästä yli jostain”, kivahdin ja irrotin Hazelin ketjuista. Työnsin tamman karsinaansa ja suljin oven perässä. ”En minä saarnaa”, Tuomo puolustautui. ”En myöskään ole tyytyväinen siihen, että sinä jarrutat ainoastaan Juuson takia. Olet jatkanut tätä kissa-hiiri-leikki siitä asti, kun Juuso lähti ja olen jaksanut pysytellä mukana. Koko ajan olen elätellyt toiveita, että viimein voisit päästää irti koko asiasta ja siirtyä eteenpäin. En jaksa kohta enää.” Kyyneleet polttelivat silmissäni, kun katsoin Tuomoa. Tiedän, että tein miestä kohtaan väärin. Se oli vain liian helppoa aikaisemmin kaiken ollessa vielä salaisuuksia. Nyt tuntui siltä kuin kaikki yhtäkkiä kaatuisi niskaan, eikä millään olisi toivoa. ”Tuomo, meidän…” aloitin ja huomasin Tuomon ilmeestä, että mies tiesi sanatarkkaan mitä olin sanomassa. ”Okei, tiedätkö mitä Inna?” Tuomo kysyi. ”En jaksa enää leikkiä ja ellet sinä ole valmis päättämään tätä tai jatkamaan eteenpäin, niin minä lähden.” Sen sanottuaan Tuomo lähti. Sanoja 1105 ~ ehkä enemmänkin kyllä tallipäiväkirjamerkintä, mut olkoon
|
|
|
Post by Inna on Dec 23, 2016 23:36:12 GMT 2
24.12.2016
Heräsin aamulla aikaisin tekemään aamutallin Milan kanssa. Ruokimme hevoset ja kuskasimme ne pihalle. Sen jälkeen paiskimmekin töitä karsinoiden kanssa – siihen aikaan myös Jesse ilmestyi auttamaan. Myöhemmin kävin heittämässä kopukoille heinät tarhoille ja olin juuri ajamassa mönkijää pois, kun Tuomo ajoi pihaan. Harkitsin hetken ajan vain ohi ajamista, mutta lopulta ajoin mönkijän miehen auton viereen. ”Hyvää joulua”, toivotin varovaisesti, kun mies nousi autostaan. ”Hyvää joulua”, Tuomo vastasi ja nappasi takapenkiltä kassinsa. Mila oli kutsunut myös Tuomon jouluksi Vaahterapolkuun, myös Ritva oli paikalla ja taisi parasta aikaa puuhata meille kunnon jouluateriaa. ”Tuota, Tuomo.. Siitä, mitä me puhuttiin silloin pikkujouluiltana…” ”Ai, kun soitit baarista?” Tuomo kysyi ykskantaan. ”Niin…” Tuomo huokaisi. ”Minä en edelleen jaksa enää huopaamista, Inna. Sinä et ole valmis, enkä minä aio sinua pakottaa. Ollaan vain kavereita jatkossa.” Purin huultani ja nyökkäsin. Käynnistin mönkijän uudelleen ja suuntasin sen takaisin konehalliin. Myöhemmin päivällä olin varmasti pureskellut kynteni täysin kadoksiin, kun vain katselin Tuomon keskustelevan Jessen kanssa olohuoneessa. Ritva hääräsi yhä vain keittiössä, eikä päästänyt meistä ketään sinne edes auttamaan. Mila istui vieressäni vaiteliaana. Okei, olin saanut tarpeekseni koko Tuomoasian pitämisestä salassa, varsinkaan Milalta. Minun oli pakko päästä avautumaan jollekin! ”Mila, lähdetäänkö maastoon?” kysyin. ”En jaksa istua neljän seinän sisällä.” ”Okei”, Mila sanoi. Jesse kysyi tarvitsimmeko seuraa, mutta käskin miehen jäädä Tuomon seuraksi. Taisi kerrankin miehen päässä olla tarpeeksi järkeä, että tajusi jäädä sijoilleen. Kävimme vaihtamassa ratsastusvaatteet päälle, jonka jälkeen suuntasimme tallille. Ritva huusi vielä ovelta, että tulisimme takaisin ajoissa. Juujuu. Puolen tunnin päästä laskin Tollon satulan jalustimet alas, kiristin vyön ja ponnautin itseni ruskeaan estepenkkiin. Asettelin ratsastusloimea paremmin ruunan selkään ja pidin ohjat tiukalla, ettei Tollo lähtisi omia aikojaan liikkeelle. Odotin Milan nousevan Tuiken selkään, jonka jälkeen lähdimme maastoon. Kävelimme rinnakkain ja tarpeeksi kauaksi päästyämme, en voinut enää olla hiljaa. ”Mila, en enää pysty pitämään suutani kiinni”, sanoin. ”Mistä?” nainen kysyi. ”Siitä miehestä, ketä tapailin”, kerroin. Mila näytti kiinnostuvan heti, mutta huomasin, ettei hän raaskinut hoputtaa minua tai udella. ”Kuka se oli?” Mila kysyi lopulta, kun en jatkanut heti, ja hänen äänessään oli epäilys. ”En ole kertonut tätä kenellekään, mutta.. kaikki alkoi oikeastaan jo huhtikuussa. Juuso lähti ja minä kaipasin sitten jotain lohduketta, näin suoraan sanottuna. Me juteltiin ja lopulta suhteesta kehkeytyi jotain enemmän. Minä olin meistä se, joka ei halunnut kertoa kenellekään ja olen oikeasti yllättynyt, ettei Jesse ole kertonut sinulle.” ”Hetkinen. Jesse?” Mila kysyi säikähtäneenä. ”Pliis, sano, ettei tämä mysteeri mies ole Jesse.” Pysäytin Tollon hämmästyneenä. Oliko Mila oikeasti luullut, että minä tekisin hänelle jotain tuollaista? Ehei. Mutta oliko sitten hänen veljensä kanssa pelehtiminen salaa sen parempi asia? ”Voi luoja, ei”, sanoin, kun Mila pysäytti Tuikeen. ”Jesse sai tietää meistä after partyissä, jossa pyysin häntä olemaan hiljaa asiasta. Miehesi sanoi, että salailu tekisi hyvää teidän suhteelle. Olet varmasti huomannut, että en ole oikein ollut viime aikoina väleissä Jessen kanssa.” Mila kohautti olkiaan. ”Olette te aika nyrpeitä toisianne kohtaan olleet. Senkö takia, että Jesse…” ”Ei”, keskeytin, kun tiesin, mitä Mila oli kysymässä. ”Vaan sen takia, että Jesse väitti, etten ole päässyt yli Juusosta.” Päästin Tollon jatkamaan kävelyä eteenpäin ja Mila ratsasti Tuiken kanssa takaisin rinnallemme. ”No, oletko?” ”Ehkä se juuri sai minut vihaiseksi. En halunnut tai halua vieläkään myöntää, että Jesse oli oikeassa.” Keskustelimme asiasta vielä pitkään, kun etenimme hevosten tahdissa tietä pitkin. Tollo pärski aina välillä ja tahtoi selvästi mennä hieman reippaampaa vauhtia. Annoin sen kävellä pidemmällä ohjalla, mutta tarvittaessa aina tein pidätteen. ”En haluaisi hoputtaa, mutta kuka se oli?” Mila kysyi ja katsoin naista. ”Tuomo.”
|
|
|
Post by Inna on Dec 23, 2016 23:37:26 GMT 2
Inna, Hazel ja Tollo haluavat toivottaa hyvää joulua Vaahtiksen porukalle!
Alexille über kiitos kuvasta!
|
|
|
Post by Inna on Jan 15, 2017 17:57:27 GMT 2
15.1.2017
Toisen ratsastajan saadessa oma hevonen kulkemaan paljon paremmin sai aina pienen kateellisuuspiikin pistämään persaukseen. Se sama kävi minulle nyt, kun katselin Jessen vievän Tolloa paljon varmemmin ja taidokkaammin metrisillä esteillä. Kädet ristissä katsoin, kun cremello ruuna laukkasi reippaasti isoin askelin esteiden välillä ja nautti. Todellakin nautti hyppäämisestä. ”Se näyttää hyvältä”, Milakin totesi viereltäni ja vain nyökkäsin. Tiesinhän minä, että oma lajini oli ollut aina kouluratsastus, siksi en saanut estehevosista samalla lailla irti kuten esteratsastajat. Joo, Jesse oli kenttäratsastaja, joka kisasi myös sen takia koulussa, mutta ehdottomasti taidokkaampi esteillä kuin minä. Siksihän olin pyytänytkin miestä läpiratsastamaan hevosen. ”Nostakaa metrikahteenkymmeneen kaikki”, Jesse huikkasi Tollon selästä, kun siirsi sen raviin. ”Joo”, sanoin. Jesse antoi Tollon kävellä sen aikaa, kun minä ja Mila kävimme nostamassa esteiden korkeutta. Esteiden ylitys näytti niin kovin helpolta, kun katseli osaavan ihmisen ratsastavan. Viime aikoina olin tuntenut itseni turhautuneeksi, kun mietin omaa menoani Hazelin ja Tollon kanssa. Hazelia en saanut enää mitenkään suoriutumaan kisakentillä. Viime kisatkin Kiltaniemessä esteiden parissa ei olisi voinut huonommin mennä, kummankaan hevosen osalta. ”Tuntuuko se jäykältä?” kysyin Jesseltä. ”Hieman toispuoleiselta. Ehkä kunnon koulutreenit tekisivät terää motoriikalle”, Jesse sanoi ja nyökkäsin. ”Nostakaa vielä nuo pari estettä neljäänkymppiin”, Jesse huikkasi. ”Lopettelen niiden jälkeen.” Jesse laskeutui hionneen Tollon selästä ja heitin sen selkään loimen. Tartuin ohjiin ja lähdin kävellyttään ruunaa ympäri maneesia. ”Haluatko, että hyppään myös Hazelilla?” Jesse kysyi. ”Ei, ei tarvitse”, sanoin. ”Liikutan sen sileällä vielä tänään.” Todellisuudessa en halunnut vielä tänään nähdä kuinka Jesse saisi myös toisenkin hevoseni kulkemaan paremmin kuin minä itse. Oliko ihan normaalia katsoa toisen ratsastusta kateellisena? Huokaisin hiljaa ja taputin Tolloa kaulalle. Mila ja Jesse lupasivat siivota esteet pois, kun lähdin viemään Tolloa talliin. Ulkona oli muutama aste pakkasta ja pilvistä. Sunnuntain takia kukaan muu ei oikein ollut paikalla, joten yksityispuoli aivan tyhjä sinne saapuessani. Vein Tollon karsinaansa ja riisuin sen varusteista. Purin koko ajan huultani, kun syli täynnä tavaraa menin varustehuoneeseen. Nostin satulan telineeseen ja paketoin suitsia. ”Heippa, Inna”, Tuomo tervehti, kun tuli satulahuoneeseen. Mies nojasi ovenkarmiin ja näytti yhtä hyvältä kuin aina ennenkin. Ajatella, että Tuomo oli näyttänyt vain Milan veljeltä alkuun, mutta kaiken alkaessa asia oli muuttunut. Ja nyt hän näytti paljon enemmältä, kun tiesin kaiken loppuneen. ”Moi”, vastasin. ”Mikä mieltä painaa?” Tuomo kysyi ja siirtyi istumaan jakkaralle. Pudistin päätäni, kun sidoin suitsia kasaan. ”Inna…” Tuomo vaati. ”Mitä teet täällä?” kysyin ja käänsin miehelle selkäni, kun menin laittamaan suitsia paikoilleen. ”Mila kutsui syömään ja saunomaan. En tiedä missä sisko nyt on, mutta näin sut täällä”, Tuomo sepitti. Käytännössä siis vain suolaa haavoihin. Hiton miehet. ”Mila on maneesissa Jessen kanssa korjaamassa esteitä, kun Jesse hyppäsi Tollolla”, kerroin. Hiljaisuus laskeutui sen jälkeen yllemme ja hieman vaivaantuneena vein Tollon loput varusteet paikoilleen. Heitin likaisen huovan pesukoneeseen odottelemaan muita kaverikseen. Ilmoitin Tuomolle lähteväni viemään Tollon ulos ja avasin yksityistallin puolen. Tollo kuikuili karsinan ovesta pihalle ja hörähti, kun näki minut. Rapsutin tapausta otsasta ja tuuppasin sisään karsinaan, jotta saisin oven auki. Kuulin yksityispuolen oven avautuvan, mutta en siirtänyt tällä kertaa katsettani Tuomoon. Sen sijaan vain menin karsinaan, heitin puhtaan loimen Tollon selkään ja kiinnitin narun sen riimuun. Tuomo nojasi oveen, kun käännyin mennäkseni pihalle. Katsoin miestä hetken ja huomasin hänen hakevan sanoja. ”Haluaisitko lähteä leffaan joku ilta?” Tuomo lopulta kysyi ja kysymys yllätti minut täysin. ”Häh?” kysyin ihmeissäni ja tunsin palan nousevan kurkkuuni. ”Ajattelin vain, että… voisimme yrittää uudelleen”, Tuomo sanoi hiljaa. ”Tällä kertaa ihan oikeasti niin, että emme salaile asiaa.” Tuomo yllätti minut täysin. En saanut sanaa suustani, vaan vain katsoin, kun mies seisoi karsinan ovella. Tollokin pökkäsi minua kuin olisi yrittänyt saada minua vastaamaan miehelle – tai sitten sillä oli vain kiire pihalle. ”Oletko tosissasi?” kysyin lopulta närkästyneenä. ”Sinä olit se, joka tämän lopulta lopetti. Minä olin epävarma ja sinä teit lopullisen päätöksen.” ”Tiedän sen”, Tuomo sanoi. ”Mutta, Inna, minä yritin antaa asian olla. Päätin etten jaksa olla suhteessa, joka on edestakaisin huopaamista. En kuitenkaan pysty edes siihen.” ”Mitä tuo edes tarkoittaa?” kysyin. ”Sitä, että haluan yrittää suhdettamme uudelleen”, Tuomo sanoi ja katsoi minua silmiin sinisillä silmillään. ”Minä rakastan sinua yhä, Inna.” En saanut sanoja suustani, vain purskahdin itkuun. Tuomo näytti säikähtävän hieman, mutta ei uskaltanut tulla lähemmäksi. ”Koko tämän ajan tiedän, että olin tehnyt virheen”, sanoin itkien. ”Hemmetti, sinua senkin paskapää.” Ennen kuin Tuomo kerkesi sanomaan mitään, kiedoin käteni hänen ympärilleen ja painoin itkuiset kasvoni hänen takkiaan vasten. Tuomo kietoi kätensä ympärilleni ja rutistin miestä lujemmin. ”Oliko tuo kyllä?” ”Oli, senkin idiootti.”
Sanoja 721
|
|
|
Post by Inna on Feb 15, 2017 0:05:03 GMT 2
14.2.2017 mit hitsii sä valitat
Tietynlaisessa kuplassa eläminen oli mukavaa. Oli mukavaa vain ajatella, että kyllä tästä noustaan, ei oteta turhaa stressiä. Annetaan ajan kulua ja toivotaan, että se siitä parantuu. Ikävä kyllä oli sellaisia ihmisiä kuin valmentajat. Ne rikkoivat aina nuppineulalla kuplan, jossa elit. Huokaisin, kun nojailin Tollon ja Hazelin tarhan aitaan ja katselin kaksikon mutustelevan päiväheiniään. Valmentajani oli käynyt tänään katsomassa miten kaksikon kanssa pärjäsin. Olimme paljon viime aikoina vain humputelleet, koska meillä ei ollut suuria kisatavoitteita. Sekös valmentajaani oli närkästyttänyt. ”Sulla on yksi entinen estehevonen, jonka kisaura on mukamas ohitse ja toinen kouluhevonen, jonka kanssa et pääse eteenpäin”, valmentajani oli laukonut päin naamaa. Tottahan se oli. Tollolla voisi vielä kisata matalimmissa luokissa, vaikka se olikin käytännössä loppuun kulutettu. Pyh, ei 13-vuotiasta hevosta voi olla millään vielä kulutettu loppuun. Entisen kisahevosen lisäksi, minulla oli jo melkein kaksi vuotta ollut yleishevonen, jonka kanssa emme nykyisin pärjänneet kisoissa. Hazel ei vieläkään ollut tottunut kisatilanteisiin ja sen huomasi stressistä. Molemmin puoleisesta. Minä ajattelin jo ennen kisapaikalle pääsyä, ettei siitä tule mitään. Miten siitä silloin edes voisi tulla? Mieleeni muistui toissapäiväiset koulukilpailut Kiltaniemessä. Starttasin sekä Tollolla että Hazelilla kaksi luokkaa. Ensimmäinen luokka meni aivan pieleen kummankin kanssa. Toinen luokka onneksi meni paremmin, vaikka olin tyytyväinen vain Tollolla yllettyyn voittoon. Hazelin kanssa olimme kuudensia. Hazel ilmestyi aidan viereen ja työnsi minua hellästi turvallaan. Rapsutin sen viileää turpaa, joka puski lämmintä ilmaa sieraimistaan. Eniten minua pisti mietityttämään valmentajat viimeiset sanat. ”Inna, sinun pitää todella nyt miettiä mitä tältä harrastukselta haluat. Haluatko olla vain puskaharrastaja vai haluatko todella kilpailla tavoitteellisesti.” Toisin sanoen, haluatko pitää hevosesi, jotka et varmasti saa enää loistavaa kilpahevosta vai haluatko myydä sen (tai molemmat) ja satsata rahat kyvykkääseen kilpahevoseen. Totta puhuen en ollut valmis lopettamaan minun, Hazelin tai edes Tollon yhteistä matkaa. Puhumattakaan vasta koulutuksessa olevasta Pususta Newerrassa, joka vei nykyisin paljon enemmän aikaa, kun sen kanssa aloiteltiin pian ratsukoulutusta. Huokaisin uudelleen ja hajamielisesti työnsin Hazelin otsatukan sivuun. Rapsutin päämerkin päätä. ”En mä susta luovu, vaikka mikä tulisi”, sanoin tammalle, joka oli ehdottomasti vienyt sydämeni. Myös Tollo tuli luokseni ja tuuppasi Hazelin hieman sivuun saadakseen osansa rapsutuksista. Ajatella, että Tollon ostosta oli jo puoli vuotta. Vastahan olin jättänyt cremellosta tarjouksen Annelle, kun olin sen koeratsastanut, ja hieman jopa epäuskoisena pakannut sen traileriin ja tuonut Vaahterapolkuun. Ruuna oli antanut minulle sinä aikana jo paljon. Ei niinkään kilpailuiden saralla, mutta esteiden parissa varmuutta. Josta pääsinkin seuraavaan ongelmaan. Jos aikoisin vielä satsata kilpahevoseen, olisiko se koulu- vai estehevonen. Olin tähän asti aina pitänyt itseäni ehdottomasti kouluratsastajana, mutta lipsuessani esteiden pariin, olin alkanut todella pitämään siitä touhusta. Adrenaliinipiikit olivat aivan toista luokkaa kuin sileällä. Hitsi, että saattoi yksi harrastus – elämäntapa oikeastaan – olla vaikeaa. Turhautuneena heitin molemmille hevosilleni porkkanat tarhaan ja lähdin etsimään kahvia.
|
|
|
Post by Inna on Mar 4, 2017 17:17:26 GMT 2
4.3.2017
Aivan minun tuuriani. Olin juuri päättänyt, että keskittyisin seuraavaksi kisailemaan. Olin ilmoittanut itseni Tollon kanssa Vaahterapolun kisatiimiin estepuolelle. Sitä kautta saisin rennosti kisailtua Tollon kanssa. Hazelin kanssa olin yhä pienessä umpikujassa. Kisatuloksemme olivat koko ajan entistä surkeampia jo pelkästään sen takia, että oletin niiden sitä olevan. Saimmekin kotikisoissa ainoastaan 60% prosenttia helppo A:sta. Tollon kanssa me pärjäsimme hyvin estepuolella ja sijoituimme neljänneksi. Tollon suhteen minulla olikin paremmat odotukset. Mutta palaten itse ongelmaan.. valmentajani oli juuri soittanut minulle ja kertonut lähtevänsä Ranskaan. Juuri sillä hetkellä, kun olin etsimässä hänen kehotuksestaan itselleni hyvää estehevosta kisakentille. Olimme jo kiertäneet kymmenen hevosta, joista yhteen olin hieman ihastunut. Vahvaan mustaan tammaan, jonka suku oli aivan mahtava. Se liisi nätisti esteiden päällä ja valmentajani sanoin, se oli vahva ehdokas. Nyt en enää tiennyt uskaltaisinko ottaa sitä askelta estekisakentille. Joo, Suomi ja maailma olivat täynnä valmentajia, mutta koskaan ei ollut helppoa siirtyä uuden valmentajan katseen alle. Tuttu ja turvallinen tiesi mitä tein väärin ja kuinka asiaa piti lähestyä. Valmentajani lähtöön oli enää viikko ja sen ajan hän oli luvannut auttaa minua hevosen etsimässä. Hänellä oli kuulemma pari ehdokasta vielä korvan takana. Minä vain en ollut edelleenkään varma asiasta sen jälkeen, kun valmentajani oli ilmoittanut muutostaan. Hazel siirtyi pärskähtäen käyntiin, kun tein pidätteen ja päästin kanget löysälle. Maneesissa oli hieman porukkaa, joten väistelin Hazelin kanssa muita. ”Mikäs Innan nyt noin omiin ajatuksiin on saanut?” Lauri kysyi, kun hidasti Ässän kävelemään vierellemme. Puuskahdin ja pyöräytin silmiäni. ”Hevosongelmat.” ”Jaaa, minkälaiset?” Lauri uteli. ”Valmentajani lähtee Ranskaan juuri, kun olen päättänyt siirtyä esteratsastukseen”, kerroin. ”Ja olen käynyt katsomassa muutamia estehevosia ostomielessä, mutta en nyt enää tiedä mitä tekisin.” ”Taloudellisesti vai muuten?” ”Muuten. Ei minulle taloudellisesti tuottaisi ongelmia neljän hevosen pitäminen. Ajallisesti enemmänkin.” ”Ei sun kannata heittää hanskoja tiskiin vain valmentajan lähdön takia”, Lauri sanoi. ”Mmm…” Lauri jäi tekemään Ässän treenin loppuun, kun lähdin pois maneesista. Hazel oli hikinen, kun sujautin sen karsinaansa ja riisuin siltä varusteet pois. Vein ne pois ja kävin hoitamassa tamman tarhakuntoon. Hiet pois ja kevyt toppis päälle. Olin juuri taluttamassa Hazelia tarhalle, kun puhelimeni pirahti soimaan. Hazel otti äänen takia pari sivuaskelta, mutta pitelin sitä riimusta kiinni samalla, kun vastasin puhelimeen. ”Hei”, tervehdin valmentajaani. ”Moi”, Annika tervehti. ”Minulla olisi tiedossa tänään eräs koeratsastus sinulle, jos sinua kiinnostaa.” ”Ai, tuota…” ”Se on hyvin potentiaalinen hollantilainen, seitsemänvuotias, iso hevonen”, Annika kertoi. ”Se on kyllä ori, mutta se ei sinulle ole varmasti ongelma. Tranquille K on virallinen nimi.” Pysäytin Hazelin. ”Seppeleen Pirittan estehevonen, jonka se myi vasta vähän aikaa sitten”, kerroin kuulemieni huhujen mukaan. ”Jep. Ori ei kuitenkaan soveltunut uuteen kotiinsa, joten se on jälleen kaupan. Haluatko lähteä katsomaan?” Hitsi. ”Toki.” ”Hyvä! Meidän pitää lähteä kylläkin aikalailla saman tien liikkeelle.” ”Joo, ei haittaa. Pyydän vain jotakuta hoitamaan Tollon, niin olen valmis lähtöön.” Vein Hazelin tarhaan ja lähdin metsästämään jotakin kenen käsiin voisin Tollon luovuttaa - jos edes joku kerkeäisi. Ruuna vain oli jo eilen pitänyt viikon vapaapäivänsä, joten tänään oli tärkeää pitää se liikkeellä. Lauri astelikin kohti siirtotallia sopivasti Ässän kanssa ja sain miehen suostuteltua liikuttamaan vielä Tollon tälle päivää. ”Ihan rento liikutus riittää”, sanoin. ”Kiitos paljon!” Mieleni oli entistä ristiriitaisempi, kun illalla palasin Vaahterapolkuun. Koeratsastus oli mennyt hyvin. Ransu oli valmentajani sanojen mukaisesti hyvin raakile. Sen kanssa saisi tehdä reilusti töitä ennen kuin yltäisimme sinne huipulle. Ratsastaessa suuri kokoinen ori oli tuntunut juuri oikealta, vaikka se vaati paljon varmuutta ja apuja ratsastajalta. Kokeilimme paria korkeampaa estettä, jotta näkisimme kuinka se ne ylittää. Ylittihän Ransu ne hyvällä tekniikalla. Lähdimme koeratsastuksen jälkeen Annikan kanssa syömään ja samalla juttelemaan. Pöydän ääressä minulle oli soittanut mustan estetamman omistaja, joka oli kertonut, että kaipaisi tarjoustani viimeistään huomenna, mikäli halusin tarjota. Kuulemma siitä oli jätetty toinen tarjous tänään. ”Kumpikin sopii sinulle parhaiten kaikista koeratsastetuista”, valmentajani oli sanonut. Kopistelin kenkäni puhtaaksi talon edustalla ja avasin sitten oven, joka ei käytännössä koskaan ollut lukossa. Minua vastaan tuli saman tien koko koira lauma ja kiroillen häädin ne pois, jotta saisin edes kengät pois. Jätin takkini naulaan ja tervehdin talossa olijoita. Kuulin vaimeita vastauksia olohuoneesta. Suuntasin itse keittiöön hakemaan oluen ja sitten menin itsekin olohuoneeseen. ”No, miten meni?” Jesse kysyi, kun lysähdin nojatuolille. Mila kaivoi napaansa miehen vieressä toisessa kädessään olut. Tuo nainen oli aivan selvä puliakka, joka tarvitsisi vain viikset ja kaljamahan. Sihautin sen kunniaksi olueni auki ja otin ensimmäisen hörpyn. Kippis sille. ”Hyvin oikeastaan”, sanoin epävarmasti. ”Mutta sen yhden mustan tamman omistaja soitti, ja hän kaipaa minulta tarjousta viimeistään huomenna.” ”Ja, mitä aiot tehdä?” Jesse kysyi. ”En minä tiedä”, sanoin turhautuneena. ”Se tamma oli kyllä kiva, mutta tämä ori oli kanssa todella mahtava.” ”Kiva vastaan mahtava”, Jesse totesi. Päästin varmaan päivän miljoonannen turhautuneen huokaukseni ja siirsin katseeni telkkariin. Sanoja 760
// Itse olet puliakka! Minä en ole puliakka. Mut mitä noihin estetreenijuttuihin tulee, niin eiköhän vaikkapa Jesseltä aikaa liikene sua auttamaan. -Mila-
|
|
|
Post by Inna on May 10, 2017 11:39:59 GMT 2
10.5.2017
”En edes tiennyt sen olevan kantavana”, Rasmus totesi, kun kurkimme Hazelin karsinan ovella. ”Onhan sen maha ollut valtava”, huomautin. ”Ei kuitenkaan semmoinen iso pallo”, Aura kertoi. ”Hmm… totta”, myönsin. ”Mutta se syntyi vähän ajoissa, laskettu oli vasta parin viikon päästä.” ”Kuka sen isä on?” Rasmus tiedusteli. ”Ja mitä aiot tehdä sillä?” ”Astutin Hazelin Ransulla, kun ostin orin”, kerroin. ”En osaa vielä sanoa, mitä tammavarsan kanssa tapahtuu. Luultavasti myyn sen vieroituksen jälkeen.” ”On se söpö varsa.” ”Kaikki varsat on söpöjä.” ”Joo, niin on.” ”Tiedätkö jo nimeä sille?” ”En, ehkä Tollo kakkonen, koska se tollo opettaa sen tarhan tavoille.” ”Ou nou.” ”Jep.”
|
|