|
Post by Mila on Sept 12, 2013 13:03:00 GMT 2
Tule mukaan syksyiselle vaellukselle lokakuun alussa! Matkaan lähdetään perjantaina 4.päivä ja takaisin Vaahterapolkuun saavutaan 5.päivä lauantaina. Yövymme naapurikylän leirintäkeskuksessa mökeissä, hevoset pääsevät majoittumaan keskuksen talliin. Aikataulua tulee myöhemmin! Reissun vetäjänä toimii Mila, joka kuitenkin pitää jonon "häntää" Hukkiksen kanssa. Letkan ensimmäisenä kulkee Markus. Joonas toimii ruokavastaavana + tavaroiden siirtelijänä. Esim. reppuun ei kannata ottaa mukaan muuta kuin eväät ja vaihtovaatteita, Joonas vie muut tarvikkeet autolla pisteestä A pisteeseen B. Ilmottautuminen tähän alle Ratsastaja - Hevonen ( hevosen sivujen osoite ) (Jos osallistut jollakin Vaahterapolun hevosella ( Tuikkua ei voi ottaa tiineyden vuoksi! Riiminkin mahd. osallistumista katsotaan myöhemmin...) tai täällä asuvalla yksityisellä, ei sivuja tarvitse ilmoittaa) Viimeinen ilm.päivä on 1.10. Maksu: maksu (40v€) tapahtuu kirjoittamalla tai piirtämällä vaelluksesta. Mila kirjoittaa jonkinlaista pohjaa vaelluksesta ennen matkaan lähtöä! OsallistujatMarkus - Anna Petra - Valovirta ( tahdeton.weebly.com/valovirta.html ) Linda - Huhupuhe ( tahdeton.weebly.com/kb-huhupuhe.html ) Tessa - Vika MJulia - Neela ( jjulia.webs.com/neela.htm ) MSofia - Peikko Elisabeth - Jori MMila - Hukkis (( Huom. Poistan osallistumisviestit sitä mukaan kun lisään ne tähän listaan, älä siis säikähdä vaikka viestisi yhtäkkiä katoaisi!))
|
|
|
Post by Mila on Oct 3, 2013 16:03:08 GMT 2
- Kaikki valmiina? Markus huikkasi jonon etupäässä ja kaikki vastasivat myöntävästi. Kello oli 11 aamulla ja luojan kiitos ainakin nyt sää näytti meitä suosivan. Aurinko tosin ei hirveästi pilvien lomasta näkynyt, mutta ainakaan ei satanut. Ratsastimme rauhalliseen tahtiin eteenpäin ottaen välillä ravipätkiä. Hukkis vaikutti todella innokkaalta, mutta sain kuitenkin pidettyä jonon häntäpäässä. Edessä köpöttelevän Jorin "matelu" auttoi asiaa. Hieman puolen päivän jälkeen saavuimme lammen rannalle ja kodalle, jonne Joonas oli käynyt tekemässä tulet ja oli hän tuonut myös eväsleipiä sekä makkaroita paikan päälle. - Hyh, toi vesi näyttää niiiiiin kylmältä, Linda kitisi katsellessaan lammelle päin. - Mite ois pieni uintiretki? Markus lohkaisi ja kaappasi leikkisästi Lindan syleilyynsä ja yritti kantaa tätä vettä kohti. Linda kirkui kuin pistetty sika ja käskin Markuksen antaa tyttörukan olla. Muut kikattivat huvittuneena. - Hevosethan tommosta säikkyvät, moitin, mutta kaikki kahdeksan hevosta nuokkuivat puiden alla eivätkä olleet moksiskaan Lindan äänen avauksesta.
Kun makkarat oli syöty ja eväsleivät tungettu matkaa varten reppuihin, oli aika jatkaa matkaa. - Onpa oikeasti onni ettei sada! Julia virkkoi hevosensa Neelan selästä ja Tessa nyökytteli. - Kohta kuitenkin taivas repeää ja ollaan aivan litimärkiä! Sofia maalaili piruja seinälle. - Hyi! Linda inisi. - Älä edes puhu tommosia. Mä en halua kastua! - Suuta soikemmalle ja laukataan! Markus hihkaisi jonon päässä, kun tulimme pellolle. - Viimeinen metsän reunalla on mätämuna!
Yllätyksemme sisarukset Huhu ja Vika olivat ensimmäiset, jotka kiisivät pellon reunalle ja ei-niin-yllätyksenä Jori löntysteli paikalle viimeisenä. Hukkis meinasi laukata metsään asti, mutta sain sen kuitenkin hidastamaan vauhtia ennen kuin olisimme olleet pöpelikössä. - Se oli kivaa! Petra hymyili leveästi. Ravasimme pienen pätkän ennen kuin hidastimme jälleen käyntiin. Onneksi hidastimme, sillä heti mutkan takana eteemme rynnisti hirvi. Kaaos oli valmis. Hevoset saivat sätkyt ja kaikki säntäsivät eri suuntiin. Hirvi lähti kiitämään metsän siimekseen ilmeisesti yhtä säikähtäneenä kuin mekin.... - Ptruuuuuuuu, rauhoittelin Hukkista, joka oli pompannut ojaan ja tepasteli paikoillaan hätäntyneenä. - Eii mitään hätää. Katselin ympärilleni etsien muita. Jori seistä nökötti keskellä tietä ja sen selässä istuva Elisabeth kehui ruunan rauhallisuutta. Se jätkä nyt ois säikähtänyt vaikka mikä olisi tullut... Markus näkyi Annan kanssa vähän matkan päässä ja näytti siltä, ettei tammakaan ollut kovin isoa sätkyä saanut. Peikon pääkin näkyi eräästä pusikosta ja Sofian kiroaminen kuului kauas. Olinpas minä ylpeä tuntihevosistani kun kaikki näytti olevan tallessa - paitsi Vika. Mutta pian pikkusuokki tuli paikalle Tessan kanssa ja tyttö ilmoitti muiden olevan vähän matkan päässä pellolla odottamassa meitä. - Onko kaikki kunnossa? huolehdin. - Joo, Julia oli tippunut, mutta ei sille ollu mitään käynyt, Tessa kertoi.
Kiiruhdimme pellon reunalle, jossa suokkijengi jo odottikin meitä. - Onko Hukkis kunnossa? Petra huolehti ja ratsasti viereemme. - On, vastasin ja taputin oria kaulalle. Petra huokaisi helpotuksesta. - Ei tullut siis vielä mustaa makkaraa! tyttö hymyili. - Hiljaa, hävytön!
Jatkoimme jälleen matkaa ja hevoset olivat huomattavasti hermostuneempia kuin äsken. Pienikin rasahdus sai yhden jos toisenkin pomppaamaan sivuun. Kello läheni jo neljää, kun Sofia rupesi valittelemaan nälkäänsä. - Pysähdytään tuonne aukiolle ja syödään eväät, Markus sanoi ja viittoili eteenpäin. Hevoset mutustivat heinää ja puiden oksia, sillä välin kun me ihmiset mussutimme kinkkuvoileipiä. - Elisabeth, se omena oli varmaan tarkoitettu Jorille, Julia kikatti, kun tyttö haukkasi aimopalan omenasta. - Ai... Sori Jori! tyttö purskahti nauruun ja vei makupalan hoitohevoselleen. Muutkin hevoset halusivat osansa herkuista ja pian jokaisella oli suu täynnä omenaa. - Älkää kertoko muille että teitä on täällä hemmoteltu!
Jatkoimme matkaa ja parin tunnin päästä leirintäkeskus näkyi edessämme. Aurinkokin alkoi jo laskea, joten olimme juuri sopivasti perillä. Keskuksen omistaja Pertti vilkutti meille iloisesti Joonas vieressään ja vilkutimme takaisin. - Pääsitte ehjinä perille, Pertti hymyili, kun hyppäsin alas Hukkiksen selästä ja kättelin tätä. - Juuri ja juuri, törmättiin me yhteen hirveen tossa matkalla, selitin. - Aijaa! Ne on kyllä nyt liikkeellä kun on metsästyskausi ja muutenkin ne ovat nyt... miten sen nyt sievästi ilmaisisi... Sillä tuulella, Pertti virnuili. - Vaan on teillä komioita hevosia. Tulukaahan niin minä näytän minne viette ne... Seurasimme Perttia vanhalle tallirakennukselle, jossa oli noin 15 karsinaa. Hoidimme hevoset, annoimme niille iltaruoat ja lähdimme itse syömään. - Hirvenlihapaistia, Pertti ilmoitti ja paukautti ison padan pöytään.
Illalla ahtauduimme kaikki isoon huoneeseen, josta löytyi neljä kerrossänkyä. Ei meidän ollut mikään "järki" majoittua useampaan mökkiin koska mahduttiin hyvin yhteen huoneeseen. - Yläpeti mun! Markus hihkaisi ja viskasi reppunsa eräälle pedille. Muut jakautuivat sinne sun tänne. - Et sitten piereskele niin että sänky hajoaa, sanoin Markukselle. - Mä en sua niskaani halua keskellä yötä. - Aii et vaiii? Markus virnuili kurkistaessaan sängyn reunan yli alapuolelleen. Näytin miehelle keskaria ja muut vain hihittelivät. Joonas kömpi huoneeseen ja ilmoitti saunan olevan lämmin. Olivat kuulema jo Pertin kanssa saunoneet ja hänen piti muutenkin kiirehtiä Vaahterapolkuun ruokkimaan hevoset Sarin apuna. - Mene vain, hymyilin. - Ole sitten aamulla täällä hyvissä ajoin! - Kuka lähtee mun kaa saunaan? Markus kysyi kuuluvalla äänellä ja Linda nosti heti kätensä. Petra kuitenkin nykäisi tämän käden alas ja mulkaisi ystäväänsä vihaisesti. - Etköhän sä kuitenkin joudu nyt lähtemään ihan yksin, sanoin Markukselle. - Tylsimykset...
Saunan jälkeen kaikki kömpivät makuupusseihinsa. Juttelimme vielä niitä näitä ennen kuin yksitellen porukka alkoi nukahtelemaan ja puheensorina hiljeni. ---
- IHANAA olla kotona! hihkaisin, kun laskeuduin Vaahterapolun pihassa Hukkiksen selästä pois. Koko tulomatkan oli vettä satanut ja me kaikki olimme enemmän tai vähemmän märkiä. Onneksi suurin osa oli tajunnut ottaa sadetakit matkaan, mutta eihän esimerkiksi Linda sellaista "rumilusta" voinut päälleen laittaa. Noh, toivottavasti tyttö ei kovin pahasti sairastuisi.... - Hevosten hoitoon ja sitten äkkiä vaatteiden vaihtoon, komensin kaikkia. - Taukohuoneessa on sitten kahvia ja kaakaota!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 3, 2013 17:13:24 GMT 2
Syysvaellus
Jee! Syysvaellus oli juuri alkamassa ja Vaahterapolun tallipihalle oli kokoontunut 8 ratsukkoa siistiin jonomuodostelmaan. - Kaikki valmiina? Jonon etupäässä ratsastava Markus kysyi ja kaikki vastasivat myöntävästi. Päästiin matkaan. Sää näytti suosivan, vaikka aurinko ei päässytkään näyttäytymään paksun pilvipeitteen takaa. Ainakaan ei satanut, joten kaikki olivat varsin tyytyväisinä matkaamassa kohti leirintäkeskusta. Jori tuntui aika laiskalta, mutta ei jäänyt kuitenkaan heti alkutekijöissä muista jälkeen.
Pian Jorikin valpastui, kuin olisi vasta herännyt. Kello oli kuitenkin jo 11, joten hevosen olisi pitänyt olla jo reippaana etenemässä pitkin polkuja. No, Jorin tuntien se joko laiskotteli tai oli laiskottelematta, riippuen ihan siitä millä tuulella se sattui olemaan.
Puolenpäivän aikoihin saavuimme lammelle, jonne Joonas oli käynyt tuomassa meille purtavaa. Leiriydyimme hetkeksi nauttimaan makkarasta. Syötyämme (ja naurettuamme tarpeeksemme Markuksen pelleilyille) heitimme eväsleivät laukkuihin ja jatkoimme matkaa. Sää oli edelleenkin samanlainen kuin lähdettäessä: pilvinen, mutta ei satanut. - Onpa onni ettei sada! Julia sanoi helpottuneena hevosensa selästä. - Kohta kuitenkin taivas repeää ja ollaan ihan litimärkiä! Sofia ennakoi Peikon selässä. Linda tietenkin inisi heti vastaan. Minä tyydyin vain naurahtelemaan itsekseni.
Markus käski meidät laukkaamaan. Ja tietenkin Jori oli tarpeeksi hidas viimeiseen sijaan, joten saimme tyytyä kohtaloomme mätämunina. - Mun pikku mätämuna! Kuiskasin Jorille ja taputin ponia kaulalle, vaikka emme olleetkaan voittaneet kisaa. Sen sijaan suokkikaksikko Huhu ja Vika ylsivät palkintosijoille. - Se oli kivaa! Petra huusi innoissaan. Ravailimme vielä hetken ennen käyntiin siirtymistä. Juuri samalla hetkellä metsästä pölähti esiin hirvi. Säikähdin itse, mutta Jori ei siitä paljoa välittänyt, otti vain pari sivuaskelmaa vaikka muut hevoset pyyhälsivät ties missä. Hukkis oli Milan kera ojan pohjalla ja osa hevosista oli saanut vakavanpuoleisen kohtauksen ja oli rynnännyt näkymättömiin. Hirvi oli kuitenkin jo painunut takaisin mistä oli tullutkin - luultavasti säikähtänyt yhtä paljon kuin Vaahtislaisetkin.
Sofia kirosi puskassa, jonne Peikko oli naisen raahannut. - Onneksi Jori on näin rauhallinen! Huokaisin helpottuneena. Se vasta olisikin ollut lystiä, jos Jori olisi rynnännyt pää viidentenä jalkana takaisin Vaahterapolkuun ja minä olisin lentänyt kyydistä jo useita laukka-askelia sitten. Mila huolehti, ovatko kaikki kunnossa ja kyllä kaikki ihan ehjin nahoin olivat hirven kohtaamisesta selvinneet - vaikka Julia olikin päässyt tekemään lähempää tuttavuutta maankamaran kanssa...
Ratsastimme vähän aikaa, kunnes tunnistin Sofian valittavan nälkäänsä. Siispä ratsastimme taukopaikalle Markuksen viittomaan suuntaan ja söimme kinkkuvoileipiä sillä välin, kun hevoset änkesivät sisäänsä heinää ja puiden oksia. - Elisabeth, toi omena oli varmaan tarkoitettu Jorille! Julia tirskui kun olin vahingossa mennyt haukkaamaan Jorin omenaa. Nauraen, ja hieman nolostuneenakin kiikutin omenan hoitohevoslleni, jolloin muutkin hevoset alkoivat vaatia osaansa.
Parin tunnin päästä olimme perillä leirintäkeskuksessa. Pertti kertoi meille, minne voisimme viedä hevoset. Hevosten hoidon ja iltaruokinnan jälkeen pääsimme itsekin syömään. Olin jo ihan väsynyt, mutta hirvenlihapaisti sai energiatasoni taas kohoamaan. Illalla oli luvassa vielä saunomista ja sekalaista jutustelua - minä kyllä nukahdin jo ensimmäisten joukossa...
Kiitokset vaelluksesta!
|
|
|
Post by Julia on Oct 6, 2013 15:54:58 GMT 2
Olin raahannut Neelan jo edellisenä päivänä vaellusta varten Vaahterapolkuun. Tamma oli viettänyt lämpimän yön Valkun kanssa tarhassa ja tuntui pursuavan energiaa kun haimme Petran kanssa tammoja varustettavaksi. " Monesta vetoo että taas Neela neiteilee ja maistelen metsämaata? " Naurahdin ja sidoin vaaleamman tammani Valkun viereen puomille. Petra tyytyi vain naureskelemaan ja saimme innokkaat leidimme valmiiksi hetkessä.
Aamun sää suosikin meitä kun lähdimme tarpomaan kohti läheisiä maastopolkuja syvemmälle metsään. Syksyinen tuuli heitteli tiellemme risuja ja kellertäviä lehtiä, mutta meidän ravaava puttepainotteinen porukka ei pienstä viimasta välittänyt. Lammella pysähdyimme mutustamaan eväitämme kodalle, jossa Joonas olikin näyttänyt taitonsa ja sytyttänyt tulen valmiiksi. Linda jaksoi mukista joka hemmetin asiasta ja auta armias kun Markus kaappasi tytön vahvoille käsivarsillensa niin johan vinkuminen alkoi. " Siis onkse ihan aina tollanen " kuiskasin Petraa kohden joka huokaisten katsahti minuun ja nyökytteli. Pyöräytin silmiäni ja laskin pääni takaisin toisen olkapäälle lepäämään, odottaen että loputkin saisivat ahdettua leipänsä pieneen kitaansa.
Kun vihdoin päätimme lähteä taas matkaan, lähdimmekin sitten vauhdilla. Ravasimme ensin aukiolle josta lähti monia polkuja niin isoille teille kuin pienille metsäreitielle. Markus kuitenkin johdatteli meidät ison tien ylitse sänkipellolle, jossa Markus innosti tytöt laukkakisaan. Vika ja Huhu pinkoivat pienistä jaloistaan koko jonon ohi ja muut jäivät nielemään pölyä. Neela ei malttanut kuin pysytellä äitinsä vanavedessä joten saavutimme pellonreunan melkeinpä viimeisinä. Odottelimme hetken joukon laiskimuksia, joista viimeisenä paikalle saapui Jori muutama heinänkorsi suussaan. Poppoon ollessa koossa jatkoimme ojan ylitse tielle, joka lähti viemään meitä kohti seuraavaa mutkaa ja lähemmäksi leirintäpaikkaa. Matkalla meidät kuitenkin yllätti ruskea metsänolento, jota jokainen hevonen ihmetteli omalla tavallaan. Neela ei aluksi sitä ollut edes huomannut, mutta kun kaverit alkoivat kaikota paikalta karkuun, neiti päätti juosta perässä. " Herranen aika sentään, senkin vellihousut! " Naurahdin kun kolme saman kasvattajan pollea juoksi kauempana poiketen pellolle, jolloin Neelan hätäännyttyä se pinkaisi ojan yli tasajalkaa ja menetin tasapainoni. Neela juoksi serkkujensa luokse mitä sydäntä särkevimmän äänen kera ja minä yritin vaivoin päästä ylös viileästä, kovasta peltomaasta. " Hittolainen.. " Murahdin itsekseni ja lähdin lenkuttamaan itseäni muita kohti, jossa Petra oli napannut Neelan kiinni. No, eipä sitä paljon pidellä tarvinnut kun Valkkua neiti seurasi muutenkin vaikka läpi harmaan kiven. " Ei kai suhun sattunut? " Petra kysyi huolestuneena ja murahdin vain kirosanoja vastaukseksi. Nappasin ohjat tytön käsistä ja pinkaisin takaisin selkään. Neela puuski allani rauhattomasti ja jouduin vaihtamaan asennettani rauhallisempaan etten tulisi uudestaan alas hermostuneelta hevoselta. " Mä meen ilmottaa muille että ollaan täällä ", Tessa sanoi ja lähti viestinviejäksi Vikan kanssa kiireen vilkkaa.
Hukkis oli kunnossa ja Petran huoli turha, joten pääsimme jatkamaan matkaamme. Hevoset hermoilivat tuon tuosta nopeasti piiloon kiirivän auringon valossa. Ravattuamme mutkikkaan ja kivisen metsäpolun läpi aukiolla oli hyvä paikka pysähtyä syömään. Jälleen kerran kun nälkä oli yllättänyt. " Noniin, pidetään pikatauko ja sitten jatketaan matkaa, että keretään valoisan aikaan perille ", Markus toitotti Milan säestämänä ja aloimme hotkia leipiämme. Muutamat taisivat haukata hevosten herkkuja joista tukehtumaisillani nauruun heille huomauttelin. Matka jatkui kuitenkin pian kohti leiriintymispaikkaa. Kiertelimme pitkin pieniä metsäpolkuja rauhallisesti kävellen, leveät ja pehmeät hiekkatiet ravaten sekä aukioilla oli hyvä syy kokeilla porukan viimeisiä voimavaroja laukassa. Aurinko tuskin enää heijasti valoaan maan pinnalle, mutta pääsimme kuitenkin hyvissä ajoin perille. Neelan maha huusi pitkän matkan jälkeen ruokaa, joten jätin tammalle aimoannoksen ruokaa yöksi. Paikanomistaja Pertti ohjasi meidät sisälle, jossa lämmin ilma sai minut huokaisemaan helpotuksesta. Kylmässä syyssäässä tarpominen vähissä vaatteissa ei ollut mikään parhain idea. Vetelin maistuvan hirvenlihapaistin kurkustani alas hotkien, enkä sen jälkeen enää jaksanut kun kaatua alasänkyyn ja käpertyä peiton sisään vetämään sikeitä. Viimeiseksi tunsin vain nopean kosketukseni otsalla, jonka jälkeen vaivuin uuvuttavan vaelluksen jälkeen täydellisen sikeään uneen.
Seuraava päivä tarvottiinkin kaatosateessa pitkin maita ja mantuja, Lindan valittaessa porukan hitaudesta ja huonosta säästä. Muutaman kerran sai useampikin ihminen korottaa neidille ääntään tai jäisi kohta matkalle. Lopulta perille kuitenkin päästiin ja voin taata ettei Neela koskaan ollut niin puhkipoikkiväsynyt mitä se oli talliin tullessa. Tamma aivan nuokkui eikä oikein jaksanut mietiskellä uutta ympäristöä. " Sinustahan koulitaan vielä oikea puskapolle ", naurahdin ja aloin pukemaan tammalle kuljetusvarusteita päälle.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Dec 1, 2013 16:26:12 GMT 2
|
|