|
Post by Jonna on Oct 14, 2015 22:53:54 GMT 2
56. "Mennäänkö?" Eenaroosa ehdotti, pidellen kiinni suloisen Bertan nahkaohjista. "Joo, oota pitää ottaa mystoryyn kuva! Ja oho, suitsetki laittamatta.."
|
|
|
Post by Jonna on Oct 23, 2015 16:46:04 GMT 2
57. "He is my best friend" // syysmasis
Poljin hurjaa kyytiä Vaahterapolkua kohti. Olin kylmää säätä uhmaten lähtenyt matkaan vanhalla Jopo-pyörälläni, joka oli selvästi jo parhaat päivänsä nähnyt. Muuta kyytiä ei kuitenkaan tähän hätään omien jalkojeni lisäksi ollut, joten olin päättänyt napata pyöräni ja kulkea sillä matkan. Kylmä tuuli hankaloitti tienvieruksella pysyttelyä, mutta onneksi olin taittanut matkasta reilusti yli puolet, joten pian saavutin päämääräni. Laskin pyöräni maahan ja kipitin kovaa kyytiä tallin sisälle lämpöön. Äiti taisi olla oikeassa, ei ehkä ollutkaan hyvä idea lähteä pelkällä fleecehupparilla ja liivillä.. Ennen kuin jaksoin alkaa tekemään mitään järkevää, siirryin taukohuoneeseen jossa olikin pari muuta tallilaista. Kaikki näyttivät melko myrtseiltä, mutta niin näytin varmaan minäkin tullessani vesisateesta lämmittelemään. - Moi! tervehdin reippaasti ja sain vastauksesi epämääräistä mölinää. - Miks täällä on näin hiljaista? ihmettelin ja vilkuilin Juliaa, Jeminaa ja Sesiliaa. Julia sai suunsa ensimmäisenä auki, ja paljasti mieltä painavan asian: - Mila aikoo myydä Jorin, Hileen, Vikan, Huhun, Wilman ja Raimon.. - Mitäää, niin suuren heppamäärän? älähdän ja tuntuu, ettei talliin jää ketään heppaa. Okei, ehkä vähän yliregoin, yritin rauhoitella itseäni ja kysyn vielä: - Miks ne myydään? - Ei me oikeen tiietä, kovin moni tallilaisista ei tykänny niistä hepoista ja ne ei meinannu löytää hoitajia, Sesilia huokaa ja nyökkään vakavana. Vaikka kukaan noista hevosista ei ollut minulle erityisen tärkeä, oli silti harmillista että hevosia lähti. - Onneks Mila lupas, että tilalle tulee uusia heppoja, Jemina huomauttaa. Nyökkään jälleen ja sanon lähteväni talliin. Sydän takoen mietin, että onneksi Eetu sai jäädä Vaahterapolkuun. Lähden hakemaan Eetua pihatosta, ja ilmeisesti säähän kyllästyneenä ruuna kipittää luokseni innoissaan. - Hei poika, tervehdin tuon hamutessa lapastani; - Lähdetään sisälle, höpötän ja napsautan riimunarun päitsiin. Suljen portin perässämme ja kuljemme rivakkaa vauhtia sisälle talliin. Talutan karvapalleron suoraan pesukarsinalle, joka oli onneksi tyhjillään. - Mitäs sä tänään haluisit tehä? kuiskaan ja rapsuttelen Eetua korvan takaa. Se venyttää kaulaansa nautinnollisesti ja kääntyy pian hamuamaan hihaani suloisesti. - Mentäskö tuonne ulos pitkälle lenkille, ilman satulaa? kyselen aivan kuin asia olisi shettiksen päätettävissä. Samassa muistan äsken riehuneen tuulen ja käyn kurkkaamassa ulos. Sää oli näköjään jo rauhoittunut ja koivut liikkuivat enää hiljakseen puuskien mukana. Palasin ketjuja kilisyttelevän Eetun luo ja sanahdan: - Eiköhän me tonne lähetä, ei siellä enää niin paljoo sada tai tuule! Hain nopeasti Eetun hoitopakin ja aloitin hoitamisen. Eniten aikaa meni harjaamisessa, sillä satulankin olin päättänyt jättää varustehuoneeseen tältä erää. Eetu oli nopeasti valmis, joten laitoin enää itselleni kypärän ja otin raipan, jonka jälkeen kävin huikkaamassa Stinalle meidän lähtevän maastoon. Maiskautin luimistelevalle ponille ja lähdimme ulkoilmaan. "I know it sounds weird but he is my best friend."
- Arvaa Eetu mitä. Kohta on jo joulu. Mä lupaan ostaa sulle vaikka uudet päitset, ja paljon herkkuja, mutisen hiljaa ja rapsuttelen ruunaa paksun harjan alta. Kuljimme suoraa metsätietä pitkin vapain ohjin, vailla kiirettä. - Joku sano siellä netin ihmeellisessä maailmassa, että oon sulle liian pitkä. Kun laitoin sellaisen kuvan meistä yhteen ryhmään. Enhän mä vielä oo, oishan Mila ja Helena sanonu jo jotain. Ja sitten kun se kamala päivä tulee, niin mä ainakin haluisin jatkaa sun hoitamista maastakäsin. Vaikka juoksuttaisin ja käytäs kävelemässä metsässä. Sillee et mäkin kävelisin, höpötän ja pidän sen jälkeen tauon. Kerään ohjastuntuman, johon Eetu reagoi reippaamalla askelluksella. - Ja Mila myy sun heppakamuja.. Toivottavasti Jorinkin tilalle tulis pihattoon joku supersöpö poni. Mut oot sä silti söpöin, vakuuttelen ja siirrän Eetun raviin. Pompin ravissa meidän kulkiessa metsän reunaa, ja saapuessamme ylämäkeen otamme pikkupätkän laukkaa. Koetan pysytellä hiukan kevyemmässä istunnassa, ja kun olemme edenneet hetken suoraan mäen jälkeen, siirrän Eetun ravin kautta käyntiin. - Hyvä poika, kehun ja annan hiukan puuskuttavan ponin venytellä kaulaansa. "Most of you won't understand but he's always there, when I need someone."
Käänsin Eetun hiukan syrjäisemmälle polulle ja jatkoimme käynnissä. Päässä pyöri tuhat ja yksi ajatusta: sadat tulevat kokeet, myynnissä olevat hepat, olenko liian pitkä Eetulla, entä jos tää poni myydäänkin.. Yhtäkkiä tuntui, että voisin kävellä Eetun kanssa loppupäivän metsikössä, mutta polun tasaantuessa keräsin ohjat jälleen ja nostin shettiksellä laukan. Tämä tuttu ja ihana laukka jaksoi aina piristää ja muistuttaa siitä, että olin silloin aikoinani tehnyt oikean päätöksen hakiessani Eetulle hoitajaksi. - Hop! rohkaisen Eetua, kun huomaan eteemme tulevan pienen risukasan. Se ei ollut mikään oikea Vaahtiksen maastoeste, vaan satunnainen luonnon muovaama este. Aluksi Eetu katsoi sitä erittäin epäröivästi, joten rohkaisin ruunaa reilusti. Tajutessaan sen todella olevan ylitettävissä ja ettei sillä ollut martingaalia, nosti se pään taivaisiin ja kiihdytti laukkaa. - Eeetu! Nätisti! kiljahdan ja koetan pidättää pukkikonetta.
"When I feel sad, I can go her and he makes me happy."
Ylitämme risut jotenkuten ja onnistun pysyttelemään selässä tarraamalla tiukasti paksusta harjasta ja painamalla pohkeeni tiukasti kiinni. - Wooou! yritän rauhoitella, mutta todellisuudessa Eetu varmaan ymmärtää sanani äänen kovuuden ja jännittyneisyyden perusteella käskyksi lisätä vauhtia. Polku loppuu ja tulemme laajemmalle polulle. Silmäkulmistani alkaa valua vettä, sillä vauhti sen kuin tuntuu kiihtyvän. Teen välillä jopa todella raisuja pidätteitä, jotka onneksi menevät loppujen lopuksi perille. Poni kuitenkin huohottaa kuin viimeistä päivää, joten annan sille heti tahdin rauhoittuessa vapaat ohjat ja käännymme kohti Vaahterapolkua. Olipas se menoa, ajattelen ja huohotan itsekin. Adrenaalin alkaessa virrata jännän kohtauksen jälkeen, olo tuntuu tyhjältä ja jättäydyn halaamaan Eetua kaulalta. Väsynyt poni kävelee loppumatkan aivan tallin pihaan asti ilman temppuiluja. Laskeudun alas selästä ja jään halaamaan korvat luimussa möllöttävää ruunaa. - Välillä... Oot vaan niin tyhmä poni, mutisen tyhmä virne naamallani.
"Always."
|
|
|
Post by Jonna on Nov 14, 2015 21:24:03 GMT 2
58. Yksisarvinen 14.11.2015
- Mitä sä teet? Sesilia kysyi huvittuuneena samalla seuraten touhujani. - Mä teen Eetusta yksisarvisen! hihkaisen ja jatkan näperrystä etuharjan parissa. - Selvä, tyttö naurahtaa ja jää katselemaan touhujani. Kun saan taideteokseni valmiiksi, varustan Eetun muuten. Poni ei ole siitä kovinkaan mieluissaan, ja heiluttelee muutenkin päätään ylösalas ihmetellen uutta sarveaan. Kun saan meille molemmille kamppeet niskaan, lähdemme kentälle. Maneesissa oli vielä tunteja, joten jouduin ratsastamaan toistaiseksi lumeettomalla kentällä. Teen perussiirtymisiä ja keskityn siihen, että Eetu kuuntelee apujani - erityisesti pidätteitäni.
Eetu oli aivan mahtava! Kiitokseksi hyvästä työskentelystä menemme loppuverkkaamaan läheiselle pellolle. Vielä tällöinkin poni jaksaa yllättää mahtavalla keskittymiskyvyllään ja upealla liikkumisella. Ei voi kun sanoa wau, niin hyvältä poni tuntui.. Takaisin tallille palatessamme Sesilia oli menossa kentälle Kessun kanssa. - Hahah, Kessun sarvi on pikkasen kupsahtanut! naurahdan kun huomaan tytön yrittäneen muotoilla samanlaisen sarven hoitsulleen. - Mä voin opettaa sulle myöhemmin, miten tehdä oikeaoppinen sarvi! sanon mukatotisena, kun laskeudun selästä ja lähden taluttamaan väsynyttä yksisarvista perässäni talliin.
laiskan hoitajan piirtämät värittömät linet lol
|
|
|
Post by Jonna on Nov 14, 2015 23:06:28 GMT 2
59. Ratsastuskoulumestaruus 1. osakilpailu - kai me ollaan edes hiukan kehitytty?
- En mä pysty tähän, puuskahdan ja vilkuilen sivummalle, missä kaverini Ninni talutteli Eetua. Hän oli lupautunut "kisa-avustajakseni", sillä tiesin etten todellakaan jännitykseltäni pystyisi huolehtimaan Eetusta koko aikaa. Kisat olivat alkaneet kymmeneltä, ja ensimmäinen luokka tuloksineen oli ohitse. Minun olisi pitänyt taas päästä vessaan ja olin kärsiä huonosta olosta katsellessani monia trailereita ja kaikennäköisiä kaviokkaita hevosista poneihin, mutta siihen ei ollut aikaa. - Jonna! Sun pitäs olla verkkaamassa! Mila älähtää ja on selvästi stressaantunut näistä kisoista. - Mitä?! Eikä, eihän? Ninni se poni tänne! kiekaisen ja heti kun olen tarpeeksi lähettyvillä Eetua ponnistan selkään. Jalustimet olin jo mitannut maastakäsin sopiviksi, joten ravasin tarpeeksi kävelleellä ruunalla verryttelyalueelle. Aluksi hain raviin temmokkuutta, mutta pian jouduin jo ottamaan ponia taaksepäin jottei meno menisi aivan villiksi. Aikaa oli sen verran vähän, että tein kevyesti vielä laukassa työskentelyä, kunnes meidän oli aika lähteä radalle. - Ei tästä tule mitään, kuiskasin meidän astellessa valkoisten aitojen sisään. Parin kävelykierroksen jälkeen aloitimme. Keskihalkaisijalla tein alkutervehdyksen, saimme luvan aloittaa ja siitä se lähti. Aluksi radassa oli tosi paljon kankeutta ja Eetua hiukan kiukutti yksin rajatulla alueella oleminen, ja äsken niin virkeä rodeoponi alkoikin hiipua ja oli hidas pohkeelle. Sain potkia ponia hyvän matkaa, kunnes tuli ensimmäinen laukkaosuus. Silloin sama puhti palasi Eetuun ja myös ravissa poni alkoi kantaa itseään paremmin. Mistään peräänannosta ei tietenkään voitu puhua, mutta muoto muuttui selvästi paljon ryhdikkäämmäksi ja komeammaksi. Temponlisäys keskihalkaisijalle meni erittäin mainiosti, laukka nousi hyvin mutta reitit meinasi vauhdin kiihtyessä olla hiukan hakusessa.. Silti, lopputervehdykseen tultaessa olin tyytyväinen. Olimme tehneet ( melkein ) parhaamme, ja Eetu oli kaikesta pienestä pelleilystä huolimatta toiminut kivasti. - Hieno poika, kehun ja löysytän vapaan ohjan päästessämme kouluaitojen ulkopuolelle. - Sehän meni hyvin! Sesilia tuli kehumaan ja istui itse jo Kessun selässä. - Haha, ainakin osittain.. Ettekös mene seuraavassa luokassa? - Jep! En oo kauheena mennyt Kessulla B:n juttuja, mutta poni kyllä osaa hyvin ne että eiköhän tää mee ihan hyvin! tyttö hymähtää ja kumartuu taputtamaan Kessua. - Mäkin uskon! Onnea! toivotan ja lähden jäähdyttelemään Eetun kanssa. Myöhemmin kilpailisimme vielä esteissä, 50 senttimetrin luokassa. Toivottavasti ponilla olisi vielä silloin puhtia jäljellä..
Ai että oliko. Olimme toista kertaa tälle päivälle verkkaamassa ja meno oli vielä villimpää kuin kouluradalle valmistautuessa. Aika meni lähinnä siihen, kun huusin muille verrytteleville "hei anteeks" kun vauhtihirmuratsuni juoksenteli pitkin aluetta ja hyppäsi kaukaa ja korkealta. - Kylläpä heppa hyppää komeasti! joku katsomosta höpötti ja ajattelin vain että tästä oli komeat kaukana. Ainakin jos puhuttiin minun istunnastani. Muutenkin vauhtia tulisi saada pois tai jokin radan kymmenestä esteestä tippuisi maahan ihan vain vauhdin vuoksi. - Wooooa, yritin rauhoitella Eetua ja kun olin saanut yhden rauhallisen hypyn, niin se oli siinä. Enempää en ruunaa ratsastanut, jotta jonkinlainen puhti pysyisi radallekin. - Seuraavaksi ratsastaa Jonna Lehtola ratsullaan Hilmaluodon Eevertti, valmistautuu... Enempää en malttanut kuunnella. Jännitti, enemmän kuin aamun koulurata. Jos tää poni ei pysyisi käsissä, tulisin mitä luultavammin kuolemaan. Kun kuulin luvan aloittaa, alkoi sydän tykyttää niin, että pelkäsin sen pomppaavan ulos rinnastani. Tein alkutervehdyksen käynnissä, jonka jälkeen lähdimme liikkeelle. Ja vauhdilla. Este toisensa jälkeen ylittyi nopeasti, noin kahdeksannen kohdalla vauhti alkoi hiipua sillä niin täysiä Eetu oli revittänyt alkuradan ja vaikka saattaisinkin olla hiukan iso Eetun selkään, en vain mahtanut ponin vauhdille mitään. Jouduin avittamaan normaalia enemmän parilla viimeisellä esteellä, mutta radan jälkeen täytyi kyllä huokaista helpotuksesta että olin edes enää hengissä. - Siis tää poni vaan painalti menemään! sepitän huohottaen muille ja hetken hengitystä tasattuani lähden kävelemään pientä aluetta ympäri, tasatakseni myös ruunan hengityksen. - Ja näin vauhdikkaalla suorituksella nolla virhepistettä! Seuraavaksi... Taputtelen ponia siitäkin huolimatta, että se oli lakannut kuuntelemasta minua. Istuntani oli ollut varmaan ihan kauhea ja ihme kun mikään este ei ollut tippunut, niin hullunlailla Eetu oli juossut. No, saa nähdä mitä tuleman pitää sillä tähän luokkaan oli osallistunut mitä luultavammin muitakin ketteräjalkaisia poneja. - Ja nyt luokan loputtua 50 senttimetrin tulokset. Ensimmäinen sija Jonna Lehtola - Hilmaluodon Eevertti, kakkossija Inkeri Johansen... -Mitä? Voitettiinko me? kilahdan ja selvästi nopeareaktioisempi Ninni alkaa varustaa Eetua uudelleen. Ärtynyt poni seuraa minua ja pomppaan nopeasti selkään. Olen ihan onneni kukkuloilla tuomarin jakaessa meille ruusukkeen, ja kun kaikki sijoittuneet nöpöttivät ruusukkeet suitsissa, saimme luvan lähteä kunniakierrokselle. En ymmärrä miten Eetu teki sen taas, oli kerännyt ylimääräistä voimaa ja pukkilaukkasi kierroksen hurjaa kyytiä. Hyvä että pysyin selässä... Kierroksen jälkeen Ninni ja Mila sekä pari muuta tallilaistamme tuli onnittelemaan, kunnes Mila vielä sanoi: - Ja hei! Missä olit helpon C-luokan palkintojen jaossa? -Häh? ihmettelin ja kysymys meni ihan ohitse. - Te olitte Eetun kanssa toisia! Julia hymyilee ja epäuskoisena puran Eetun pois. Tämän jälkeen lähdemme Ninnin kanssa selvittämään asiaa kansliasta tai jostain muualta sieltäpäin ja sainkin kuin sainkin tälle päivää toisen ruusukkeen. - Eetu sä oot niin hieno poni! pälpätän ja takerrun paksuun kaulaan kiinni. Ruuna luimistaa ja peruttaa kauemmaksi pois, joten irrottaudun kaulalta ja tyydyn vain taputtelemaan. Olin todella ylpeä tämän päivän suorituksista, eikä iltapäiväiset esterallittelut tuntuneet enää missään. Hyvillä mielin seurasin ja kannustin loppupäivän myöhäisemmissä luokissa kisaavia, kunnes suuntasimme Vaahtikseen. Innolla, mutta jännittynein mielin jäin odottamaan seuraavia ratsastuskoulumestaruuksia - ne ratsastettaisiinkin täällä Vaahterapolussa! Toivottavasti onni pysyisi puolellamme ja kotikenttäetu olisi puolellamme.. sille ei vain mahda mitään kun inspis iskee, silloin on kirjoitettava vaikka se toinen tarina heti perään.. 812 sanaa!
|
|
|
Post by Jonna on Nov 21, 2015 22:32:54 GMT 2
60. Pinkkipään ja ponipalleron hurjat estetreenit
- Teit MITÄ?! Ninni huudahtaa puhelimeen. Naurahdin ja käskin ystävääni rauhoittumaan. - Joo, kuulit oikein. Värjäsin hiukset vaaleenpunasiks, hymähdän ja saan vastaukseksi hiljaisuuden. - Pinkkikausi meni jo! Ninni nurisee puhelimeen. - Ehkä, mut onneks ite tykkään, nälväisen jonka jälkeen siirryn oikeaan asiaani. -Tuutko mun mukaan tallille tänään? Tulisit kuvaamaan kun aattelin hypätä Eetulla. Kohta on ne toiset osakilpailut, ei oo paljoo yhtään aikaa enää niihinkään! Onneksi kaverini lupautui tulemaan mukaani, joten sovimme tapaavamme tallilla parin tunnin päästä. Saapuessamme Vaahtikseen nakitin Ninnille hommaksi laittaa Eetulle kamppeet. Sillä välin itse ryntäsin maneesiin kasaamaan esteitä, jotka koostuivat tällä kertaa näin: toisella pitkällä sivulla jumppasarja, vastakkaisella muuri. Lisäksi laitoin kaksi kavalettiä hiukan erikoisempaan kohtaan maneesia. Esteiden kannossa ja paikalleen asettelussa menikin sen verta aikaa, että pian kaverini toi ruunan varusteineen sekä kypäräni. Kypärä päähän ja sitten jo hyppäsinkin selkään. Tänään tein melko napakan alkuverryttelyn. - En voi vieläkään olla tottunut noihin sun hiuksiin, Ninni voivottelee enää vain puoliksi tosissaan ja ottaa pari ravikuvaa. Hymyillen nostan laukan ja otan pari kavalettihyppyä, jonka jälkeen treenaan lopputunnin kaikkia loppujakin esteitä. Kavalettien jälkeen aloin tulla jumppasarjaa. Aluksi olimme rymistellä esteitten sekaan kun vauhti oli niin kova, mutta onneksi sain pikku hiljaa otettua ponia taaksepäin ja hypyt alkoi tulla kohdalleen. Sisällytin jumppiksen jälkeen hypättäväksi myös kavaletit jännien kiemuroiden kera, jonka jälkeen aloin tulla muuria. Eetu tuntui olevan niin hyvin liikkeessä, että äkkistoppi esteen eteen tuli ihan puskista. Pirulainen päätti vielä vetäistä päänsäkin alas, jotta varmasti lentäisin ja lensikin, sen kaulan ylitse muuria päin. - Herrajumala sattuko! Ninni kysyi heti ja ryntäsi luokseni. Eetu sen sijaan viiletteli pitkin maneesia häntä viuhkana pierupukkilaukalla edeten. - Per*eleen poni! oli ensimmäiset sanani, joten oletin itsekin minun olevan ihan kunnossa. Ninnin avustuksella nousin seisaalleni, mutta tunsin kipua alaselässä. - Aii jumal*auta oikeesti poni! älähdän ensimmäisenä kun katson kulmaan pysähtynyttä ruunaa. Kaverini lähtee kohti ponia, ja ihme kyllä se antautuu nätisti kiinni. Hän taluttaa Eetun luokseni, ja alan ponnistaa selkään jolloin Ninni rykäisee: - Onko järkevää ehkä enää nousta selkään? Ei tiiä kuinka pahasti tuohon selkään kävi... Tuhahdin selvästi tuhat kertaa päättäväisempänä kuin aikaisemmin ja hyppään selkään. - Pakko harjotella, ratsastuskoulumestaruudet on vielä edessä! Eikä tää nyt niin... Au, pahalle tunnu, selitän ja hoputan pukkiponin liikkeelle. Ja tällähän kertaa Eetu muuten hyppäsi. Ensin käskin ruunaa laukata parisen kierrosta maneesia ympäri, jonka jälkeen lähestyin muuria uudelleen. Nyt pohkeeni oli extratiukasti liimattuna poniin kiinni ja maiskautin ennen estettä. Hyppy oli pitkä, iso ja ilmavaraa löytyi ja se myös vihlaisi selässä. Ei niin pahasti, ettenkö olisi voinut hypätä muuria uudelleen. - Hieno poika! kehuin kun ylitimme esteen vielä toistamiseen. - Oon kuullu sulta niin paljon kaikkee mitä teille on käyny, enkä vaan käsitä miten jaksat ja pystyt silti rakastamaan tota ponia, Ninni naurahtaa ja nappaa meistä kuvan loppukäyntejä kävellessämme. - Nii, en mäkään vaan tiiä mikä siinä on. Jotenkin tää poni vaan osaa silti yllättää, vaikka joskus tekis mieli heittää hanskat tiskiin, hymähdin ja laskeuduin halaamaan pärskähtelevää ponia. virallisesti pinkkipää
|
|
|
Post by Jonna on Nov 27, 2015 21:42:15 GMT 2
61. Ratsastuskoulumestaruus 2. osakilpailu - koulurata
Astelimme jälleen valkoisten aitojen sisäpuolelle. Eetu höristi korviaan ja tuijotti verkka-alueella pyöriviä kaviokkaita. Painoin pohkeeni tiukemmin kiinni, jolloin ruuna lähti kävelemään aidattua aluetta ympäri. Aikamme käveltyämme saimme luvan aloittaa. Siirsin Eetun ravaamaan, ja koetin hakea rentoa istuntaa pomputtavassa ravissa. Käännyimme keskihalkaisijalle, pysähdyimme ja tervehdin tuomaria. Tunsin ponin seisovan etujalkojensa puolesta ryhdikkäästi, mutta takajalat olivat taineet jäädä hiukan huonompaan asentoon. Saimme luvan aloittaa radan. Painoin pohkeeni Eetun kylkiin kiinni ja valkoisen aidan tullessa vastaan käännyimme oikealle. Rata oli lähtenyt ihan mukavasti liikkeelle, ja hiukan tökeröstä verkasta huolimatta ruuna tuntui yllättävän hyvälle. Kun pääsimme puoliväliin sivua, käänsin Eetun keskiympyrälle. Isoa reittiä pienellä ponilla ei ollut helppo hahmottaa, joten täytyy myöntää ettei ympyrä tainnut aivan ympyränä pysyä - pikemminkin soikiona. Jatkoimme ympyrän jälkeen suoraan, jonka jälkeen tuli tehdä täyskaarto. Se sujui mielestäni mallikkaasti, mitä nyt Eetu yritti hiukan punkea ulkopohjettani vastaan. Tämän jälkeen keskiympyrä tuli uudestaan, ja se oli huomattavasti parempi kuin ensimmäinen. Myös täyskaarto oli toisella yrittämällä siistimpi. L - kirjaimessa tuli pysähtyä, mikä kyllä venyi hiukan meidän kohdallamme - ratsuni kun olisi niin mieluissaan puksuttanut vain eteenpäin. Peruutuksessa oli huomattavissa vastahakoisuutta, mutta sentään saimme peruutettua ne askeleet. Päätin kuitenkin vakaasti lisätä peruutukset useammin treeneihimme. Innokas poni lähti onneksi helposti suoraan ravaamaan. Askeleenpidennykset meni molemmilla kerroilla melko nappiin, mutta takaisin harjoitusraviin istuminen ja temmon takaisinpäin ottaminen ei sitten ollutkaan niin helppoa.. Turhan kiireisellä vauhdilla tulimme keskikäyntiin, ja ikävä kyllä se jäi vähän vaillinaiseksi kun ruuna olisi askeleen pidentämisen sijaan halunnut kipittää hurjaa kyytiä eteenpäin. Tämän jälkeen siirryimme uudelleen raviin, tein reilusti pidätteitä ja sitten tuli radan ensimmäinen laukannosto. Se sujui tosi hyvin! Olin varmaan tyytyväisin tähän osaan radasta, ja vaikka laukassa oli eteenpäinpyrkimystä sujui keskiympyräkin kauniisti. Toiseenkin suuntaan laukka sujui tosi näppärästi, vaikka paperiimme olikin kirjoitettu hiukan vastahakoisuutta pidätteitä vastaanotettaessa. Tämän jälkeen ei enää ollutkaan kuin vähän aikaa harjoitusravia, jonka jälkeen oli aika tulla lopputervehdykseen. Vaikka kouluradassamme olikin paaljon korjattavaa esimerkiksi viime kertaiseen verrattuna, olin melko tyytyväinen. Eetu sai loppuun roimat taputukset - hieno poni! Kolmas sija. <3
|
|
|
Post by Jonna on Dec 1, 2015 18:20:05 GMT 2
62. Viides joulukuuta
liittyy vahvasti ensi tarinaan
|
|
|
Post by Jonna on Dec 5, 2015 19:10:05 GMT 2
63. Tonttuponi
- Joulukuu! Kohta on jo jouluaattokin! hihkaisen ja hörppään glögiäni. Joudun kuitenkin perumaan aikeeni, kun poltan kieleni kuumaan juomaani. - No ei se kyllä ihan vielä oo, pari viikkoo jos ootat, naurahtaa Jemina. - Silti, ei siihen kauaa oo, mutisen muka loukkaantuneena, jonka jälkeen alan hyräillä hiljaa joululauluja. - Ei minun toimistoni läheisyydessä! Mila sanoo puoliksi tosissaan, kuitenkin samalla hymyillen. - Okeiokei, meen sitten kiusaamaan Eetua, vastaan ja jätän glögini pöydälle. Tallille oli tullut supersöpö Pallo, jota mun oli jäätävä paijailemaan hetkeksi. Tällä mun olisi kyllä ehdottomasti saatava mennä joku kerta! Menin tutkimaan ilmoitustaulun viestejä, sillä hepat olivat juuri saaneet heinää, enkä halunnut häiritä Eetun syömärauhaa. Huomasin ilmoituksen, jossa joku valokuvaaja ilmoitti olevansa halukas ottamaan esimerkiksi jouluisia kuvia tilauksesta. Ai niin, totta kai meidänkin pitäisi tänä vuonna ottaa tonttukuvia Eetun kanssa! Oikeastaan haluaisin ottaa niitä jo tänään, sillä toistaiseksi maassa oli kivasti lunta - tiedä sitten kuinka kauan.. Kaivoin puhelimeni esille ja etsin käsiini äidin numeron: - Moi tota, tuotko ne mun ikivanhat tonttuvaatteet? Ja kaksi joululakkia, toinen voi olla vähän rikkinäisempi Joo, nähään kohta. Ja hei! Pakota Jessy kameran kanssa tallille, heippa! Lopetan puhelun ja palaan ilmoitustaululle. Mietin jo mielessä, millaisia kuvia voisimme ottaa. Eetu täytyisi ainakin puunata hienoksi. Kun arvelin Eetun syöneen osansa heinistään, lähdin hakemaan ruunaa sisälle. Tallissa olin jo harjannut ponin läpikotaisin. Se ei ollut selvästikään puuhistani innoissaan ja katseli minua melko nyreästi, kun käärin sen jalkoihin itse ostamiani punaisia pinteleitä. Jessy oli tuonut mukanaan myös aikoja sitten kirpparilta ostamani punaisen huovan, jotta värit varmasti sopisivat yhteen. - Laita Eetulle suitset, mä käyn vaihtamassa kamppeita, komensin pikkusiskoani. Tuo alkoi mielissään varustaa ponia, liekö hänkin ikävöinyt Vaahtista. Häntä tuntui nykyään kuitenkin enemmän kiinnostavan muoti ja sellaiset "isojen tyttöjen jutut", minkä vaiheen minä olin varmaan ohittanut ihastuessani heppoihin.. Pian palasin talliin mustien housujen, ja joulupukin viittaa muistuttavan takin kanssa. Iskin päähäni kypärän ja sen päälle tungin suuren tonttulakin. - Eetuhan on jo hyvin varustettu, nyt pitäs vielä saada sille tää tonttulakki... Hetken äherrettyämme päätimme luovuttaa. Poni ei ollut alkuunkaan innoissaan touhuistamme, vaan aina kun olimme saada sille hatun päähän, se näytti vahvasti mielipiteensä päätään heittelehtimällä. - Laitetaan se sille vasta ratsastuksen jälkeen, sitten kun me otetaan niitä poseerauskuvia, tuumasin ja nappasin raipan maasta. Lähdimme kentälle, jossa päätin ratsastaa saadakseni kuvaan joulumaisuutta. Tänään Eetu oli tosi virkeällä päällä, mikä ei tosin ollut mikään yllätys. Tein paljon taivuttelua, yritin saada ruunaa rennoksi ja työskentelemään myös pikkuruisilla takajaloillaan. Kun alkuverryttely oli tehty, keskityimme ensin minun haluamaani juttuun eli peruutukseen. Kun sain tosi kivoja pätkiä tässä hommassa, teimme loppuun Eetun yhtä lempipuuhaa. Laukkailimme lumessa niin että puuterilumi lensi, ja Eetu vain pärski tyytyväisenä. Tämän jälkeen se sai todella isot taputukset ja kävellä vapain ohjin, sen verran läski poni huohotti. Lopputunnin tein kevyesti käyntityöskentelyä, lähinnä pohkeenväistöä ja voltteja. Vaikka aluksi tuntui ettei Eetu enää malttanut laukkailun jälkeen kuunnella, oli meno lopussa erittäin kiitettävää. - Hieno poni, kehuin ja myötäsin sisäkädestä kun ruuna asettui kivasti sisälle. Kokeilin loppuun ympyrällä myös asettelua ulospäin, mikä ei sitten aivan ehkä sujunut kuin olisin toivonut. Eetukin oli jo selvästi sitä mieltä että oli tehnyt tarpeekseen töitä tälle päivää, joten parin onnistuneen asetuksen jälkeen menimme kaartoon ja hyppäsin selästä. Tallissa kuivasin Eetun huolellisesti ja yritin saada sen edukseen. - Poni nyt nätisti tää hattu vaan päähän, niin saadaan kivoja joulukuvia! selitin ja änkesin ponille jouluhatun päähän. Jessy yritti parhaansa mukaan räpsiä meistä epätoivoisista kuvattavista hyviä otoksia, mutta loppujen lopuksi siellä ei ollut kuin pari kivaa kuvaa. Joko Eetu luimi, minä ilmeilin vahingossa jotain, tonttulakki tippui sadannen kerran maahan tai tapahtui jotain muuta traagista. - Huh! Miten täs saatto tulla näin kuuma? puhisen ja otan kärsineen näköiseltä ponilta tonttulakin pois. - En kyllä osaa sanoa, Jessy huokaisi sarkastisesti. sanoja 619
Käytiin Susikalliolla rkm - valkassa. "Oli virkistävää nähdä reipaskavioinen pikkuponi, joka pisteli töppöstä toisensa eteen minkä kerkesi. Syötävän suloinen valkoharjainen poni kipitti radan läpi shetlanninponin itsevarmuudella. Rankingia hallitseva ratsukko oli selkeästi treenannut yhdessä pidempään, sillä yhteistyössä ei näkynyt juurikaan moitteita. Jonnan ja Eetun kulmakiveksi muodostui peruutus, joka ei meinannut aluksi onnistua laisinkaan. Valkea harja hulmusi, kun poni yritti väistellä kuolainta ja pomppia pakoon tiukkoja apuja. Kehotinkin Jonnaa ottamaan pehmeämmät otteet käyttöön. " // Ja TAAS 20pistettä kasassa En tiedä milloin ehdin sulle kuvaa piirtämään... Mut piirrän joskus - Mila -
|
|
|
Post by Jonna on Dec 12, 2015 23:22:58 GMT 2
64. Ratsastuskoulumestaruus 3. osakilpailu - pelottavan hyvä onni
- En pysty tähän, en pysty tähän... Tää poni on ollut tänään niiiin, siis aivan uskomattoman riiviö! Koulussa laukka ei varmaan nouse ja peruutukset ei onnistu, esteillä poni kuskaa ja minä tipun. Niin siinä käy. Ihan varmasti, niiku satasen varmuudella. Kuvaajaksi lupautunut Ninni nauroi maha kippurassa minun lähes oksentaessa. Vilkaisin kaveriani minä-kuristan-sinut-ilmeellä, jolloin tuo tajusi ettei tässä tilanteessa paljoa naurattanut. - Aaa joo, siis tarkotin.. Hyvin se menee! tuo hymyili tekopirteästi ja taputti selkään; - Mä meen nyt jo tuonne niin saan kivoja kuvia! Murahdin heipat ja palasin Vaahtiksen porukan trailereille. Eetu odotti jo sielä varusteet päällään, joten ei kai tässä auttanut muu kuin lähteä verkkaamaan. - Mila joko mä meen? kysyin naiselta, joka hääräsi jokaisen hepan luona erikseen tarkistamassa että kaikki varusteet oli kunnossa ja olisimme edukseen. - Elä mene, eiku siis Jonna ööö. Luokka kaks? Mene vaan. Tuo se Sammy nyt tänne! Mila kiekui ja ajattelin, etten ehkä olisi ainoa joka oli hermoromahduksen partaalla tässä porukassa. - Okei, sanon ja luikin äkäilevän naisen luota pois. Verkatessa - en tiiä mitä tapahtui. Ensiksi oli totta kai koululuokka. Aloittelin kävelemällä, mutta koska aikaa oli rajatusti, otin pian ohjastuntuman ja aloin ravata. Eetu oli jo heti tosi vastaanottavaisen oloinen, ei nykinyt ohjaa ja ravasi nätisti juuri niitä kiemuroita kun minä käskin. - Eetu onko ne antanu sulle jotain lääkkeitä, mutisen epäluuloisena, mutta höllään kuitenkin sisäohjasta kiitokseksi. Vaihdan suuntaa ja teen oikeallekin jonkun verran asettelua. Eetu oli niin hyvä ravatessa, että otin jo pikkuisen laukkaa. Aluksi ruunalla oli selvästi vauhtimoodi päällä, mutta sen jälkeen kun se sai päästettyä höyryjään, oli Eetu lähes täydellinen. En halunnut kuluttaa sen täydellisyysenergiaa ennen rataa, joten loppuajan ennen radalle lähtöä tein vain rennosti käynnissä työskentelyä. Radalle lähdin jännittyneenä. Eetu oli aamulla possuillut, nyt korvasi sen hienolla käytöksellä ja suunnitelmallisesti nyt olisi aika korjata luulot, ettei ruuna missään nimessä ollut parantanut tapojaan. Ihme ja kumma ( Jumalalle kiitos), ponin päässä ei tainnut liikkua ihan samat ajatukset. Aluksi se pörräsi jännittyneesti valkoisten aitojen sisäpuolella, mutta sitten minä rauhoitun ja sen jälkeen Eetu rauhoittui. Rata tuntui vähän laiskalta varsinkin loppua kohden, mutta muuten liian hyvältä ollakseen totta. Radan jälkeen Ninni tuli kertomaan minun olevan tällä hetkellä johdossa. Jälkeeni menisi kuitenkin vielä monta hyvää ratsukkoa, jotka varmasti suorittaisivat kovemmin kuin me peränurkan puskailijat. Olin siis aivan häkeltynyt, kun kuulin meidän olevan vielä ruusukkeiden jaossakin ensimmäisiä. Ninni laittoi satulan ja minä suitset, jonka jälkeen äkkiä vielä kypärä päähän. Täytyy sanoa, että tuli taas koettua yksi parhaista kokemuksistani Eetun kanssa meidän hurjastellessa aluetta niin, että muut oli jäädä jälkeen. Iltapäivällä paijasin Eetua, annoin sen levätä, rämpläsin puhelinta, katsoin ainakin kaksikymmentä kertaa ratavideomme ja niin edespäin. Tunnelma alkoi taas pikku hiljaa kohota, kun oli aika varustaa poni... - Ei perkule, nyt se ainakin temppuilee jotain! Esteitä, jotka pitää suorittaa nopeesti... Aamuinen suoritus meni aivan loistavasti joten nyt se sitten kostaa. Mä tiedän sen. Se varmaan ootti tätä hetkee, marmatan ja yritän saada kuolaimet Eetulle suuhun. - Höpöhöpö! Taas noita sun omia selityksiäs. Hienosti se taas menee, niinkun aina. Ja muista, ootte tällä hetkellä ratsastajarakingin ekoja! Ette kyllä nyt tipu sieltä, tai mua hävettää, Ninni vitsailee. Oikeasti tuo lisäsi vain paineita. Mur. Koska ponilla oli takana jo melko rankka päivä, otin vain kaikki askellajit kevyesti ennen verkkahyppyjä. Voisin Eetun olleen jopa hiukkasen laiska pohkeelleni, mutta tilanne muuttui täysin, kun lähdimme hyppäämään verkkaesteitä. Enää ei tarvinnut potkia tai yrittää saada jonkinnäköistä kiinnostusta syttymään ponissa, vaan heti kun hipaisinkaan pohkeellani oli se jo menossa tuhat lasissa. Verkkahypyt oli ihan kivoja, paikat ei aina ihan sopineet niin kuin olisin toivonut ja vauhtia riitti. Ratamme oli nopea. Vauhdikas. Vähintäänkin. Alusta loppuun poni juoksi, oli innokas ja teki lähes kaiken puolestani. Paitsi - muistaa esteiden järjestyksen. Ette arvaa mitkä kylmän ja kuuman väreiden sekoitukset kulki selkääni pitkin, kun olin ohjata väärälle esteelle. Oikea este oli kuitenkin aivan vieressä, ja tajusin erehdyksen ennen hyppyä. Kerkesin siis jotenkuten kääntää ruunan viereiselle esteelle, ja ihme kyllä superponi meni sen puhtaasti ylitse. Selvästi äkillisistä mielenmuutoksistani suutahtaneena se päästi viimeisen esteen jälkeen mojovat pukit. En ollut ollenkaan varautunut, joten irtosin satulasta ja liu'uin kaulalle, jossa mutkittelinkin tieni maalilinjan yli. Sen jälkeen Eetu vielä laski päänsä alas ja valuin hyvin apinamaisesti alas. Noloa. Mutta Ninnin sanoin, tärkeintä etten tippunut radalla. Tuosta tempusta huolimatta olin tyytyväinen rataamme, ja eihän se Eetun vika ole etten minä muista oikeita esteitä ( pukit tosin oli ). Ihmekseni jo toisen kerran tänään jouduin varustamaan ponin äkkilähdöstä, ja olimme ruusukkeiden jaossa. Kolmas sija, täytyy olla tyytyväinen. Mutta ainahan parantamisen varaa on. Heh.
sanoja 725!
|
|
|
Post by Jonna on Dec 24, 2015 23:52:31 GMT 2
65. Vuosi 2016 31.12.2015
Vain parikymmentä minuuttia, ja olisi vuosi 2016. Uusi vuosi, uudet kujeet. Toivottavasti ne kujeet olisi edes hyviä. - Kuule Eetu. Ihmiset on hassuja. Vaikka ois saanu paljon hyvää, jää ihminen murehtii niitä paria huonoa juttua. Vaikka voi keskittyä niihin hyviin juttuihin. Mieltä kaiversi Ratsastuskoulumestaruuksien CUP-osakilpailu. Koulurata oli mennyt aivan penkin alle, Eetu ei kuunnellut ja se nyki jatkuvasti ohjaa. Meno oli epätasaista ja paperissakin oli mainittu, että huomasi kuinka poni ei ollut kiinnostunut minusta ja avuistani. Tuntui kun kaikki muut sijoitukset olisivat olleet ihan turhaa. Huonoin mielin vain sitten esteradalle, ja kuinka arvatakaan Eetu oli päättänyt pitäytyä pellenä. Viimeinen sija luokassamme, hävetti. Kieltoja kieltojen perään. - Ja Eetu jos et muille kerro. Oli pakko käydä ratojen jälkeen itkemässä. Oikeesti, kun sä olit niiiin hieno kaikissa muissa osakilpailuissa, mutta niissä kaikista tärkeimmissä sit alat temppuilee. Hengitys höyrysi viileässä ilmassa. - Jatketaan matkaa, tääl on kylmä, hytisin ja maiskautin karvapallerolle. Olin lähtenyt näin vuoden viimeisenä päivänä Vaahtiksen maastoon kävelylenkille. Mila oli ollut aluksi vähän sitä vastaan, sillä vaikka Vientare melko rauhallinen paikka olikin, ampuisi joku kuitenkin lähistöllämme raketteja. Olin kuitenkin luvannut laittaa ketjun Eetun turvan ympäri ja sanonut palaavani viimeistään puolilta öin, jolloin olin saanut luvan lähteä. - Kuule ilkimys. Mä oon miettinyt meille tavoitteita vuodelle 2016. Se on jo vartin päästä, ilmoitin vilkaistuani puhelintani. - Kohta pitää kyllä palata Vaahterapolkuun, mut saat kyllä kuulla vielä nämä. Olimme jonkin läheisen pellon laidassa, tästä ei menisi kuin minuutti kevyellä hölkällä, ja pääsisimme tallin pihaan. Ruuna seisoi nätisti vierelläni, ihme kyllä, ja heilutteli korviaan. Se kuunteli minua. - Ensinnäkin me hiotaan peruutus niin hyvin, että se menee kuin vettä vaan. Haluan myös että tunnistat mut viel paremmin, miten ois joskus semmonen hempeä hörähdys? Ihan kuin poni olisi ymmärtänyt, ja se pärskähti huvittuneen oloisena. Jatkoin: - Noitten lisäksi haluun, ettet vastuta mun pidätteitä, ja no. Ratsastuksen alussa saat olla vauhtihirmu. Sit alat kuitenkin kuunnella mua! Silitin Eetun kaulaa. Olin samalla ärsyyntynyt, sillä mielessä vain kummitteli viimeisen osakilpailun radat. Ehkä jopa hiukan kiukkuinen shettikselle, vaikkei asia saisi olla tietenkään niin. Takerruin ponin kaulaan ja tunsin kuin kurkkuani hiukan kuristi. - Nää kaikki siis, jos en kasva liian pitkäks sulle. Mitä jos Mila sanoo, etten saa enää ratsastaa sulla? Ainahan voin vain hoitaa, mut vaikka kaikki sun ongelmat laskettais mukaan, oot paras poni ratsastaa. Irrottauduin Eetun kaulasta, joka oli kestänyt kohtaukseni herrasmiehen tavoin. Pyyhkäisin lapasellani nopeasti lähes poskelle valuneen kyyneleen. - Niin, hiieno poika. Esteillä haluan parantaa sun vauhtia, et saa vedättää mua. Etkä vetää ilopukkeja, hymähdin ja lähdimme kävelemään pellolle. Samassa ilmassa jo pamahtikin. Eetu totta kai hiukan hermostui, nykäisi narusta. Päätin äkkimietinnällä yrittää pitää ruunan paikallaan, sillä jos lähtisimme juoksemaan Vaahtikseen, voisi Eetu villiintyä enemmän. Ensimmäisen ilotulite-sarjan aikana ruuna tempoi ja sen silmävalkuaiset muljahteli, mutta sitten tuli tauko. Kehuin poikaa ja taputtelin iloisesti, ja toisten ilotulitusten halkoessa ilmaa ei se ollut moksiskaan. Vähän jännittyneenä se niitä katsoi, mutta ne olivat liian kaukana pelotellakseen enää Eetua. - Hieno poika! Kun ei tarvinnyt enää pelätä että Eetu tempoisi narua käsistäni, vilkaisin puhelintani. - Voi ei, kymmenen yli! Nyt vauhdilla tallille! Tulitteet olivat jo onneksi loppuneet, mutta shettis oli silti vähän villinä. Se pomppi ja yritti koko ajan laukalle minun juostessa niin että kylkeen pisti, ja tallipihaan saapuessamme Mila olikin pihassa. - Siinähän te ootte! Yritin jo soittaakin sulle! Onko kaikki ok? - On. Kaikki on hyvin, hymyilin juoksupätkästä piristyneenä. Vein Eetun takaisin pihatolle ja palasin talliin. Mila oli juuri tekemässä lähtöä. - Sori kun toi vähän veny. En vaan huomannu kelloa. Mut Eetu oli oikeestaan aika nätisti, kehuin ja seurasin naisen touhuja. Mila tarkisti että kaikki karsinanovet oli kiinni ja kääntyi sitten katsomaan: - No hyvä. Alahan mennä jo kotiin, et mäkin pääsen juomaan kalj-- siis nukkumaan. - Joo, hyvää uutta vuotta! naurahdin. - Samoin, nainen sanoi ja sulki oven perässämme. - Ai niin, Mila. - Niin? - Eetu on paras. Jos joskus päätät myydä tai haet ylläpitäjää tai ihan mitä vaan. Sulla on mun numero. Ja lupaan vastata, naurahdin ja juoksin sitten autollemme. älkää kysykö mikä tuota ilotulitetta vaivaa.
|
|
|
Post by Jonna on Dec 31, 2015 15:50:16 GMT 2
66. Sydänportti
Korotin vielä viimeisen puomin kannattimilleen, ja katsoin sitten lopputulosta. - Eiks ne oo nyt ihan hyvin? puhelin lähinnä itsekseen, sillä tiesin ettei Ninni osaisi kysymykseeni vastata. - On varmaan. Otatko nyt tän ponin? Ninni oli saanut luvan toimia ponin taluttajana, kun itse kasasin maneesiin esteitä. Laskin jalustimet alas, kiristin vielä reiällä vyötä ja ponnistin sen jälkeen satulaan. - Nää on ihan hyvät jalkkarit, totesin ja päästin reippaan shettiksen kävelemään. En kehdannut ihan pitkää ohjaa sille löysyttää, sillä ruuna vaikutti melkoisen energiseltä tänään. Käveltyäni noin viisi minuuttia olin itse jo aivan jäässä. Siirsin Eetun ravaamaan ja aloin keventää temmon mukaan. - Sehän on taas vaihteeks aika reipas, Ninni huomautti ja räpsi kuvia minkä ehti. - On tosiaan, vastasin ja tein reilusti puolipidätteitä niin, että sormissanikin alkaisi samalla kiertää veri. Pian lähdin jo nostamaan laukkaa. Siihen ei kyllä ponia tarvinnut maanitella, vaan se singahti heti ensimmäisistä avuista villille laukalle. Kulmista ei ollut tietoakaan ja joka neljännellä askeleella persuus lensi kiitettävästi. - Wouuu, pruuut, yritin rauhoitella ja käänsin Eetun ympyrälle. - Miten se voi olla tunneilla, jos se on noin villi? Ninni ihmetteli. Tein reilusti puolipidätteitä mutta pidin pohkeen kiinni, jolloin temmosta tuli rauhallisempi ja poljenta oli hyvä. - Ei se tunneilla oo tietääkseni näin villi, kunhan varmaan jo tunnistaa mut jotenkin, ja testaa sit minkä kerkeää, huokaisen ja siirrän ruunan raville. - Alan nyt hyppäämään! - Ota satula pois? Saadaan tästä astetta jännempää! Ninni naurahti ja tuli lähes väkipakolla repimään satulaa pois. - Tästä ei hyvää seuraa, mut tän kerran.. Tuleepahan tasapainoharjoitusta, mutisen epäilevänä. Ninni laski esteet ristikoiksi, ja lähdin ensimmäiseksi ravilla liikkeelle. - Äää, oliks tää näin pomputtavaa? kiljahdan kun olen heti valua toiselta puolelta alas. Ninni nauraa ja kertoo toivovansa minun tippumista. - No sen kyllä tulet saamaan tänään, puhisen ja käännän ruunan voltilta esteelle. Innokas shettis kipittää hetken ravilla, kunnes nostaa ennen ristikkoa laukan ja hyppää isolla loikalla. - Wooou, Eetu pruuuut, ootko edes innoissas? nauran nyt itsekin, ja taputan samalla Eetua kaulalle. Tulen samaisen ristikon pari kertaa, jonka jälkeen tulen kaksi muuta estettä. Kun ristikot sujuu jo melko kätevästi, Ninni nostaa esteet pieniksi pystyiksi. Aluksi on ongelmia pysytellä selässä, mutta kun taas totun pompukkaaseen laukkaan ( ja pukitteluihin ), uskallan kokeilla hyppäämistä ilman käsiäkin. - Wau, sehän hyppää jo paljon paremmin! - Jep, ja musta tuntuu kerrankin siltä että Eetu kuuntelee mua. Hei, raahaa sieltä esteitten seasta semmonen pinkki portti, jossa on sydämiä, keksin ja annan Eetun levähtää pidemmän ohjan kanssa. Kaverini tekee työtä käskettyä, ja laittaa pian portin yhden esteen alle. - Vähänkö hieno! - Jep, mä ja yks Lispe tää aikoinaan maalattiin. Oli Milalla ihmettelemistä, hihitin ja päästin Eetun tutkimaan estettä. Olihan siitä jo aikaa, kun me olimme tätä hypänneet. Jo heti ensimmäinen hyppy sydänportille sujui kivasti, eikä poni ihmetellyt sitä yhtään. Ninnin kannustamana päätin kokeilla sitäkin estettä pitämättä ohjista kiinni. - Mitäköhän tästä tulee, huokaan ja nostan laukan. Hiukan ennen estettä nostan käteni ilmaan ja ihme kyllä, Eetu hyppää korvat hörössä esteen ylitse. - Tää on ollu tänään älyttömän kiva! Tä ei oo temputellu muuta kun vähän alkuverkatessa! Hyppään nyt jonkun esteen enää kerran ja lopettelen. - Voitko sä tehä silleen, ku mä oon nähny kuvia ku hevosella ei oo suitsia. Niil on vaan naru? Tai joku semmonen. Onnistuskohan se teiltä? - Eeei, ei todellakaan. Siihen tartetaan eritoten tottelevainen poni - ei ole. Luottamusta - meillä sitä on ehkä vain vähän. Ja halukkuutta hypätä - no okei, sitä Eetulla on. - Kokeile nyt! Mikä on pahinta mitä voi käydä? - Voin tippua, murskaantua tän ponin alle ja- - Höpöhöpö! Tässä naru, olkaa hyvät. En tiedä miten, mutta taas Ninni pakotti minut kaikkeen tyhmään. Satulaa ei ollut ja suitsetkin otettiin pois, vain naru. Aluksi kokeilin narusysteemiä käynnissä ja ravissa, mikä sujuikin melko hyvin kun käytti paljon painoapua. - Ja sitten este! Jännittyneenä nostin laukan, tarkoituksena oli tulla tuo 30-40 sentin ristikko. Mutta koska minulla ei yhäkään ole tottelevaista ponia, päättikin ruuna valita itse esteensä - ristikon viereinen 50 sentin sydänportti. Uskomaton poni. <3
sanoja 624. saat luvan ottaa tän jo tammikuun hoitomerkintänä, mur.
|
|
|
Post by Jonna on Jan 28, 2016 18:57:52 GMT 2
67. Jäällä riiviöponien kanssa
Löhösin kuuman teemukin kanssa taukohuoneen sohvalla, ja samaan tilaan oli ängennyt Luna, Julia, Jemina ja Oona. - Eikö teillä oo ihan oikeesti muuta tekemistä kun riehua täällä? Ilona murahti ja vilkaisi paljonpuhuvasti Oonaan ja Jeminaan, jotka olivat vahingossa kaataneet mehua lattialle. - Nyt on kuitenkin keskiviikko, ja voisitte tehä noitten kopukoitten kaa iha mitä vaa. Mut ei, nainen tuhahti uudelleen ja jatkoi jonkin lehden lukemista. Taisi olla yksi tavallista huonompi päivä. Jemina ja Oona siivosivat sotkun nauruaan pidätellen, ja kaikkosivat sitten tallin puolelle. - Ootteko jo liikuttaneet Tujun ja Tohvelin? kysyin taukotupaan jääneiltä tytöiltä ja kävin samalla viemässä mukini pois. - Joo, me käytiin jo Tujun kaa maneesilla. Oli muuten ruunalla virtaa! Julia puuskahti. - En oo vielä liikuttanu, onksul jotain mielessä? Luna kysyi ja nyökkäsin. Aluksi ajattelin mennä maneesissa ihan normaalisti, mutta päähän iski ajatus jäällä ratsastamisesta. - Saataskohan me? brunette epäili, jolloin Ilona puuttui puheeseen: - Ette varmana. Ei se varmaan vielä kestä. Kohautin hartioitani ja poistuimme Lunan kanssa hiljaisuudessa taukohuoneesta pois äksy-Ilonan luota pois. Tallissakaan en kuitenkaan voinut jättää ideaa rauhaan. Se olisi ihan uusi kokemuskin Eetun kanssa! Päätin Ilonan vastauksesta huolimatta etsiä Helenan käsiini, ja kysyä naisen mielipidettä asiaan. Vihdoin hänet löysinkin, ja kysyin heti kysyttäväni. - Tjaaa, eiköhän se kestä. Käytiin viikko sitten maastoryhmän kanssa sitä kevyesti kokeilemassa, ja hyvästi se kesti vaikka useampikin heppa jäälle änkesi. Menkää vaan, mutta ei nyt kuitenkaan kovin syvälle. Nyökkäsin tyytyväisenä ja etsin tällä kertaa Lunan. Kun kerroin saaneemme luvan, alkoi hänkin jo kipinkapin varustaa omaa riiviöhoitsuaan. Pian pikkuiset ponit seisoi tallin pihassa, ja hyppäsimme Lunan kanssa hoitsujemme selkään. Hetken kuluttua olimme molemmat valmiita, ja saatoimme lähteä matkaan. - Mennään, totesin ja painoin pohkeet kevyesti Eetun kylkiin. Toki olin sen ilmineerannut jo varustaessa, mutta nyt varsinkin sain tuntea ettei ruuna ollut hyvällä päällä. Se luimisteli minkä kerkesi ja kyttäsi Tohvelia, eikä malttanut kulkea yhtään suoraan. Tohvelikin sai intoa alkaa pelleilemään ja pian molemmat ruunat pomppimat käyntiravin sekoitusta. - Kunnolla! Luna komensi, jolloin ehdotin raviin siirtymistä: - Sais nääkin vähän energiaa poistettua. Lähdimme ravaamaan polkua pitkin, ja molemmat ponit lähtivät ilman erillistä käskyä hölkkäämään. Olimme tallissa suunnitelleet ottavamme hiukan laukkakisoja jäällä, joten jätimme laukkaamisen matkalta vähäiseksi. Hiukan annoimme ponien iloita pukkilaukalla, mutta pian täytyi jo hidastella menon alkaessa olemaan liian villiä. Siirsimme Eetun ja Tohvelin käyntiin hiukan ennen jäätä. - Toivottavasti se kestää, naurahdin kuivasti hiukan jännittyneenä. - Jep. Kävellään vaan eka tossa, nii ponitki rauhottuu. Yhteistuumin käskimme riiviöt jäälle, ja ne astelivatkin hiukan epäilevinä eteenpäin. - Hyvä Eetu, kehuin ja taputtelin ruunaa. Oikeasti kumpikaan poni tuskin oli moksiskaan, vaan keksi para-aikaa uutta tempausta. Pian kävelimmekin jo ihan siistissä jonossa, Tohvu etuturvassa jäätä pitkin. - Ravataanko? Luna ehdotti ja vastasin myöntävästi. Eetu vaikutti jo paljon iloisemmalta ja pärski tyytyväisenä niin, että hengitys höyrysi. Myös Tohveli vaikutti myötämieliseltä pikku retkeämme kohtaan. - Joko laukataan? sanoin ääneen sen, mitä molemmat olimme varmasti miettineet. - Joo. Aloitetaan tästä suunnillee puun kohdalta, Luna sanoi ja osoitti rannassa kasvavaan koivuun. Asetuimme molemmat "lähtöviivalle", ja heti kun olimme itse hiukan jännittyneempiä, alkoi ponit vikuroida. - Eetu, ei vielä! - Pruuut Tohvu... Katsoimme vielä missä sijaitsisi "maali", ja laskimme sitten yhtä aikaa kisan alkavaksi. Molemmat ponit lähtivät innoissaan liikkeelle pari pukkia päästäen, ja aluksi Eetu pääsi johtamaan kisaa. Tohvelihan on kuitenkin vähän isompi ja pääsi helposti ohitse, kun sai jalkansa järjestykseen. - Hyvä poika! Luna naurahti ja taputteli hikeentynyttä ruunaa, jonka jälkeen mekin saavutimme puuskuttaen maalin. Ponit saivat hetken levätä, kunnes päätimme ottaa yhden kisan niin että Eetu sai hiukan etumatkaa. Tällä kertaa Eetu onnistui voittamaan ja tuntui machoilevan urakalla ponikaverilleen. Raukka ei tuntunut tajuavan, että voitti vain etumatkan takia.. Pikku hiljaa annoimme Eetulle ja Tohvelille ihan pitkän ohjan, ja lähdimme takaisin Vaahtikseen. Tallilla laskeuduimme selästä ja ponit saivat runsaat taputukset. Talutimme molemmat omat hoitsumme talliin, ja purimme niiltä varusteet. Eetu oli hikinen, joten päätin laittaa sille fleeceloimen. Hetken sisällä palauteltuaan vein ruunan takaisin pihattoon, jossa se lyllersikin suorinta tietä syömään heinän rippeitä. Kävin kasaamassa tallilta loput tavarani ja kiitin Lunaa hyvästä maastoseurasta, jonka jälkeen lähdinkin jo kotiin.
sanoja 641
|
|
|
Post by Jonna on Feb 6, 2016 18:27:10 GMT 2
|
|
|
Post by Jonna on Mar 4, 2016 23:28:08 GMT 2
69. Maastotunnilla
Oli vähän normaalia lämpimämpi lauantai. Vihdoin olin raahautunut Vaahtikseen hoitamaan Eetua, viime kerrasta olikin aikaa. Tyytyväisen talsin suoraan taukohuoneeseen, missä oli pari muutakin hoitajaa. Helena näytti kirjoittavan tämän päivän tuntilistaa. - Tulitko muuten vaan tallille vai kuinka, kun Eetu on kummiskin tänään tunnilla, nainen totesi tutkaillen samalla tuntilistaansa. - Mitä? Eihän oo, vai onko joku heppa sairastunu? - Kuukausittain vaihtuva tuntilista, Helena naurahti ja laski kynän kädestään. - Eikä, ainiin ku nyt on jo marraskuu. Helmikuu meni niin nopeeta. Mut voi hitsi, mä kun olin suunnitellu ratsastavani Eetulla, marmatin istuessani sohvalle. - Voit sä sillä tohon tunnille tulla, voin laittaa ton tytön vaikka Osmolle. - Osmolle? Kuka seki on? Ja mikä tunti se on, mis Eetu menee? kyselin ja käännyin enemmän naisen puoleen. - Uus poni pihatossa, näät kun ja jos tuut tunnille. Me mennään maastoon, tekis varmaan hyvää jos Eetulla tulisit niin se kuriton ruuna sais taas muitakin selkäänsä kun ihan pieniä lapsia. - No kaippa mä tuun, alkaakse nyt sitten kaheltatoista? varmistin ja nainen nyökkäsi. Kiitin tiedosta ja lähdinkin hakemaan Eetua pihatosta, samalla näkisin sen uuden ponin. Ja olipahan söpö poni. Ei toki suloisempi kun Eetu, mut siis tosi suloinen. Puikahdin sisälle aidan alta ja esimerkiksi Bertta tuli mua heti tervehtimään. - No moi Bertta, oon kyllä nyt Eetua hakemassa. Eeetuu! huhuilin ja lähdin talsimaan korvat luimussa, karva likaisena möllöttävää ruunaa. Se lepuutti oikeaa takastaan tasan niin kauan, kun tajusi mun olevan hakemassa juuri sitä. Sen tajutessaan Eetu terästäytyi ja lähti oikein hitaasti, mutta tarpeeksi nopeasti mulle talsimaan käynnissä. - Poni, et nyt alota, huokaisin. Kuulin takaani viheltelyä ja huomasin jonkin tytön tulevan myös pihatolle. - Osmo! pieni tyttö huusi päättäväisesti ja tiikerinkirjava meni korvat hörössä hakijansa luo. Hiukan nolona seurasin kun Eetu aidan viertä pitkin meni pukkilaukalla portille, ja tytön mukana ollut vanhempi nainen huusi: - Tätäkö pyydystät? Otanko kiinni? Nyökkäsin ja naisen tarttuessa päitsistä lähdin kävelemään takaisin portille. Kiusasi mua tahallaan, huokaisin ja katsoin vilkkaan näköistä shettisruunaa. Portilla kiitin avusta ja Osmo tytön kanssa etuturvassa suuntasimme talliin varustamaan ponimme. Eetu kiukkusi koko ajan, teimpähän mitä hyvänsä. Se oli selvästikin päässyt vähän hunningolle pikkuisempien käsittelyssä, tai sitten sillä oli muuten vain huono päivä. Kiristin satulavyötä vielä reiällä ja Eetu näykkäisi ilmaa. - Nätisti, murahdin mutta taputin kuitenkin kiitokseksi kun vyö oli kiinni. Nopeasti vielä laitoin ruunalle suitset ja martingaalin, jonka jälkeen pistin kypärän päähäni. Raippaa tuskin ainakaan reippaantaakseni tarvitsisin, mutta otin sen varulta jos Eetu alkaisi tuhmaksi. Pian kello olikin melko lähellä kahtatoista ja me kaikki maastoon lähtijät suuntasimme tallipihalle. Siellä Helena oli jo valmiina, joten reippaasti hyppäsimme selkään ja kiristin vyötä vielä hiukan. Jouduin myös pidentämään jalustimia kahdella reiällä, mutta sitten olin valmis. Muilla kesti hiukan pidempään, joten Eetu päätti käyttää ylimääräisen ajan peruuttelemalla lähes tallin seinään kiinni. Vihdoin lähdimme liikkeelle ja maiskautin sovittelevasti. Korvat luimussa ruuna lähti töppöstämään eteenpäin. Sai nähdä, mitä tästä maastosta tulisi. Osmo, Rita, Bambi ja Eetu olivat innokkaasti liikkeellä. Kävelimme ensin tarhojen ohitse ja Eetu koetti muka muille hevosille pörhennellä. Ravatessamme sain laittaa koko ajan jarrua päälle ettemme ravanneet Bambin päälle. Eetu päätti kiukutella myös siitä kun jouduin tekemään jatkuvia pidätteitä ja kerran jopa pysähtyi suoraan ravista, alkaen sitten peruuttaa. Onneksi tämä jäi yhteen kertaan, muuten shettis tyytyi vain nostelemaan turpaansa taivasta kohti. - Pruuuut, rauhoittelin jälleen kun siirryimme käyntiin. Saavuimme pellolle, jossa meidän oli määrä tehdä pari harjoitteita. Muodostimme suunnilleen maneesin kokoisen alueen pellolle ja ravailimme hetken tehden erilaisia asettelutehtäviä. Eetu oli tosi innokkaasti liikkeellä, eikä asiaa auttanut kun poistuimme pellolta suoralle: - Kaikki ok? Laukataan! Ja ennen muita Eetu jo karkasi laukalle, joten menimme hetken Bambin rinnalla. Onneksi kyseinen heppa ei juuri välittänyt kakarastani, vaan nosti kiltisti laukan ja jymisteli innoissaan eteenpäin. Itse en oikein voinut nauttia kun Eetu tahtoi vain juosta, ja heti kun otin vähän kiinni niin takapää lensi. Vaikkei mulla kivaa ollutkaan, niin ehkä oli ihan hyvä ettei se pieni tyttö Osmon selässä tullut Eetulla maastoon. - Raviiiiin, kuului komennus ja ponit yksitellen hidastivat samalla pärskien. Eetukin malttoi jopa hetkeksi rauhoittua. Käveltyämme hetken lähdimme taas ravaamaan. - Me ohitetaan pian maastoesterata, kattokaa ettei ne innokkaimmat lähde säntäilemään miten sattuu, Helena ohjeistaa ja kiristän vähän tuntumaa. Ihme kyllä esteiden sivusta ravaaminen sujuu kiltisti ja taputan Eetu hymyillen. Ehkä ruuna sai jo enimmät energiansa purettua. - Kävellään nyt tämä loppusuora kotiin, kuului ja kaikki siirsimme hevoset ravista käyntiin. Vähän hikeentynyt shetlanninponi pärski iloisesti ja nähdessäni tallipihan löysytin vähän pidempää ohjaa. Pihassa käännyimme kuin kaartoon ja laskeuduimme alas selästä. Löysytin vyötä hiukan ja nostin jalustimet ylös, jonka jälkeen otin ohjat pois kaulalta. Kun kaikki oli valmiita, menimme talliin. Purin Eetulta kaikki varusteet pois ja vein ne siististi paikoilleen. Ulkona ei ollut kauhean kylmä, mutta ruuna oli hikeentynyt jokseenkin. Päädyin siis laittamaan sille fleeceloimen, ja hetken sisällä oltuaan talutin Eetun takaisin pihatolle Osmo ratsastajansa kanssa perässämme. / olis ehkä oikeesti kuulunu tonne kuvitteellisiin tunteihin mut kerroin täs kumminki laajemmin nii olkoon merkintä. sanat 768!
|
|
|
Post by Jonna on Mar 10, 2016 23:59:11 GMT 2
70. En mä tiedä ees sun nimee
Tuijottelin Vaahtiksen ilmoitustaululle tullutta lappua - Vaahtiksessa kaksi karsinapaikkaa vapaana. Tosin kakkonen oli viivattu ja muutettu ykköseksi, eli ilmeisesti toinen paikoista oli jo mennyt. Olis kiva omistaa poni sitten Donnan jälkeen, mutta toisaalta olihan mulla Eetu. Sain kuitenkin shettiksen kanssa ratsastaa ja riehua ihan kuin oman kanssa, huomioon ottaen että välillä se kävi tunnilla. Eikä äiti varmaan nyt mitään heppaa mulle suostuiskaan hommaamaan. Hiukan huokaisten nappasin maahan asettamani repun ja nakkasin sen pesarin viereen odottamaan. Seuraavaksi suuntasin pihatolle hakemaan Eetua. Sain jälleen aikani ruunaa hakea, kun se vain jurosti mökötti pihaton suojissa. Koska se ei selvästikään aikonut itse tulla paikanpäälle, löntystin loskassa Eetun luo. - Et sitten viittiny tulla, puuskahdin ja napsautin lukon päitsiin kiinni. Eetu näykkäisi ilmaa happamasti ja lähti sitten töpsyttämään perässäni talliin. Matkalla se kipitti puoliksi ravilla, mutta käyttäytyi muuten ihan nätisti. Talutin ruunan pesarille ja aloitin harjauksella. Herrasta lähti ihan kiitettävästi irtokarvaa, joten tovi siinä menikin. Seuraavaksi putsasin kaviot, laitoin jännesuojat ja hain satulan. Eetu oli yhtä iloinen kuin aina minun asetellessa ensin huovan ja sitten satulan sen selkään. - Lopeta poni, huokaisin saadessani melkein puraisun hihan suuhun. Nopeasti kiristän vyötä vielä hiukan, kunnes käyn hakemassa pesarille valmiiksi suitset kera martingaalin. - Mitä me tänään tehtäisiin? kysyn ja rapsuttelen irtokarvaa otsalta pois. Eetu luimistaa ja pöykkii mua päällään, eli ilmeisesti sen vastaus on "ei mitään!!". Hymyillen päätän mennä puomitreeniä, joten lähtiessäni asettelemaan maneesiin puomeja huikkaan läheisessä karsinassa olevalle Veeralle: - Katotko Eetua hetken, käyn laittaa maneesiin puomeja! Vastausta odottamassa käyn raahaamassa eri värisiä pötkylöitä niin, että pääsisin menemään niitä erilaisilla reiteillä. Sen jälkeen palaan talliin laittamaan Eetulle martsan ja suitset. Poni antoikin laittaa ne melko kiltisti, ja kun olimme valmiita talutin ruunan tallipihalle. Alkukäynnit kävisimme tekemässä maastossa, toivottavasti poni ei possuilisi. Kävelylenkki maastossa sujuikin nätisti, ja tyytyväisenä kaarroimme takaisin tallipihaan. Hyppäsin alas selästä ja talutin pärskivän ruunan käytävän läpi maneesille. Avatessani oven näin Tuuven ja jonkun tytön maneesilla kävelemässä maastakäsin. - Ai sori, toivottavasti noi puomit ei ollu eessä, pahoittelin ja käänsin shettiksen kaartoon. Nopeasti loikkasin selkään ja korjailin asentoani ruunan rynnättyä jo kävelemään. - Ei se mitään, me ollaan vaan kävelemässä, mustahiuksinen tyttö sanoi melko hiljaa. - Ootko uus täällä? kysäisin vaikka tyttö vaikutti melko haluttomalta keskustelemaan. Eetu katseli korvat hörössä steppailevaa suokkioria, jota uutukainen talutti. - Joo, hän vastasi ja käski oriin pysähtyä. - Okei, mä oon Jonna ja oon hoitanu jo yli kaks vuotta tätä riiviötä, virnistän ja koitan saada hiljaisesta tytöstä jotain irti. - Aurinko, hoidan Tuuvee, hän sanoo lopulta ja minun nyökätessä mustahiuksinen jatkaa taas Tuuven taluttelua. Itse keskityn jälleen Eetuun, ettei ruuna pääsisi tekemään pahuuksia. Hetken kuluttua aloittelen ottamalla ohjastuntumalla ja tekemällä puolipidätteitä, sillä reipas herra allani oli jälleen innokkaasti liikkumassa. Pidätteisiin se vastasi nostamalla turvan taivaaseen. Yritin siis tehdä töitä enemmän istunnallani niin, ettei ruuna pääsisi kiukuttelemaan ohjasotteistani. Kun saimme kivoja pysähdyksiäkin niin että Eetu oli kuulolla, siirryimme ravaamaan. Kevensin itse mahdollisimman rauhallisesti, jolloin Eetukin malttoi rauhoittua - hetkeksi. Aina oriin ohitse ravatessamme Eetu ei osannut päättää luimiako vai katsoa korvat hörössä. Toisaalta tuo hiukan tuntemattomampi poika oli "hänen reviirillään", mutta kaviokas myös kiinnosti. Välttelin siis hiukan toisen parivaljakon ohi ratsastamista, mutta pian Aurinko ja Tuuve lähtivätkin jo talliin. - Pruuuut, mutisin kun ratsuni esitti säikkyvän oven sulkeutumista. Eetu karkasi kevyesti laukalle, joten otin sen takaisin raville mutta nostin sitten heti uudelleen laukan. Nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin shettisruunan irroitella maneesin uria pitkin. Pari pukkiakin siinä tuli, mutta kun läskipallero sai tarpeekseen alkoi se rauhoittua. Taputellen siirsin sen ravista käyntiin ja annoin hetkeksi vapaan ohjan. Välikäyntien jälkeen aloitin varsinaisen puomityöskentelyn. Eetu tuntui vähän kuurotuneen istunnalleni päästyään irroittelemaan, joten nakkasin satulan veks ja yritin uudelleen. Nyt ruuna itse asiassa olikin heti paljon kivempi astellessaan käynnissä puomien yli. Taputin puomisarjan jälkeen Eetua kiitokseksi ja tulin paria puomia ympyrän muodossa. Treenasin myös kiemurauraa puomilla ohjattuna, jonka jälkeen kokeilin samoja reittejä ravissa. Eetu tuntui vähän kiihtyvän kun pompin harjoitusravissa, mutta kun pidin tasaisen käden ja käytin olemattomia vatsalihaksiani, alkoi juttu sujua. - Hieno! kehuin ja vaihdoin suuntaa etuosakäännöksellä. Silloin Eetu karkasi jo vähän rentoutuneesta muodosta taas jäykkäniskaiseksi eikä tahtonut alkuun myödätä yhtään. Tein hiukan taivutteluita ja sainkin herraa kuulolle. Hetken tähän uuteen suuntaan totuteltuamme siirryimme raviin ja tulimme puomeja kaarevilla reiteillä. Ottaessani laukassa yksittäisiä puomien ylityksiä alkoi poni olla jo hiukan hikinen. Tein kuitenkin satunnaisten puomien ylitysten jälkeen vielä käynnissä työskentelyä ja loppua kohden Eetu oli itse asiassa tosi mahtava! Hymyillen lopetin pohkeenväistön ja löysytin ohjat pitkäksi. Meistähän oli tullut ihan true koulutuuppareita! Kävimme vielä loppuunkin ihan lyhyen suoran metsikössä kävelemässä, kunnes hypähdin alas selästä ja talutin väsyneen shettiksen talliin. Otin heti varusteet pois miten nyt pystyin kun kaksi tallikissaa härkki mua sekä Eetua koko ajan. Kerkesin jo lähes ääneen sanoa että onneksi ei Toheloa näkynyt, mutta odotas kun sain ponin vietyä tarhaan niin jokos tallituvassa kehräävä oranssi kissa kiipesi syliini raapimaan. Taukohuoneeseen oli kokoontunut pari muutakin tallilaista, mutta erittäin sosiaalisena tyyppinä itse keskityin puhelimeeni. Pian puhelimeni piippasikin viestin merkiksi ja kyyti olisi pihassa ihan muutaman minuutin sisään. Nostin Tohelon pois sohvalta ja huikkasin muille heipat, jonka jälkeen menin ulos kyytiä odottamaan.
sanat 822
|
|
|
Post by Jonna on Apr 2, 2016 21:15:07 GMT 2
71. Estekisoihin treenausta
Siitä olikin aikaa kun viimeksi olin Eetun luona vieraillut. Nyt lumi oli jo hyvinkin lähtenyt sulamaan maasta ja kadut alkoi olla asfalttia. Pyöräilin viimeistä alamäkeä, kunnes saapuisin Vaahtiksen pihaan. Jätin pyörän nojaamaan lähelle ovea ja marssin sisälle talliin. Ilmoitustaululle oli tullut ilmoitus villeistä estekisoista. Niihin olisi ehdottomasti päästävä! Rustasin mun ja Eetun nimen kahteen ekaan luokkaan, ja päätin äkkinäisellä päähäniskulla laittaa nimeni listaan myös Osmon ja Liinun kanssa. Molemmat olivat tietääkseni ihan kilttejä poneja, joten siinä mielessä ongelmaa ei pitäisi olla. Eetun kanssa tyyliä voisi kyllä treenata.. Saatuani nimet listaan, lähdin suht aurinkoiseen ilmaan hakemaan Eetua. Ruuna kököttikin omintakeisesti aitauksen peränurkassa ja lepuutti oikeaa takajalkaansa. - Eetuuu, kutsuin, ja yllätyksekseni ruuna käveli korvat luimussa luokseni. Taputin poikaa kiitokseksi, sillä vaikkei ilme ehkä kaikista kaunein ollutkaan, tuli se pyynnöstä luokseni. Lähdin taluttamaan vielä hiukan talvikarvaa omaavaa ponia kohti tallia. Vein Eetun pesarille, ja aloitin harjauksen. Karvaa lähti ihan jumalaton määrä ja harjaukseen kuluikin kiitettävästi aikaa. Saadessani vihdoin karvan joten kuten ojennukseen, nakkasin vain nopeasti loput varusteista niskaan ja lähdin Eetun kanssa maneesiin. Maneesissa Eetulle tuli samalla hyvät alkukäynnit, kun se seurasi mua edestakaisin kantaessani esteitä. Laitoin maneesiin kolme estettä: laineen halkaisijalle, pystyn toiselle pitkälle sivulle ja pikkuruisen muurin vinosti uran keskivaiheelta lähestyttävästi. Tyytyväisenä rakennelmiini loikkasin selkään ja aloitin lähes samantien ravissa. Eetu oli tänään vähän laiska pohkeelle. Sain käyttää napakasti pohkeita ettei sen kaviot kopisseet jokaikiseen puomiin. Esteiden nostelijaksi olin houkutellut jonkun muuten vain tallilla hyöriskelevän Eetu-fanin. Pari kertaa sain käyttää raippaakin, josta tulistuneena ruuna sitten päästi ärsyttäviä pukituksia. Herra ei siis tänään ollut mitenkään erityisen yhteistyöhaluinen, mutta alkoi sentään kuunnella jalkaa laukan jälkeen. Ollessani vähän kevyessä istunnassa koetti Eetu kerran kääntyä kesken uralla laukkailun keskelle maneesia, tavoitteena ilmeisesti minun pudottaminen. - Hei, nyt loppu tollanen! ärähdin kun käväisin jo puoliksi etukaaren edessä. Pontevasti käskin Eetun kohti ensimmäistä ristikkoa, jolle poni pistikin jarrut pohjaan. - Eetu, hop! Kyllä sä nyt tosta pääset yli, kunhan testaat.. Heti huomasi kun ei hetkeen ole käynyt ilkikurisen shettiksen selässä. Topakasti ohjasin Eetun uudelleen esteelle ja tällä kertaa menimme yli. Seuraavaksi kokeilin tulla saman ristikon hiukan korkeampana, ja jatkaa laineelle. Alun laiskuus oli poissa ja nyt sain taas roikkua ohjassa, niinkuin normaalisti. - Pruuuut, toppuuttelin ristikon jälkeen ja yritin keretä kääntämään laineelle. Ensimmäisellä kerralla se ei ihan onnistunut ja käväisin taas puoliksi pois ponin selästä, mutta toisella yrittämällä paukutin ulkopohkeella niin että suu auki apuja vastusteleva ratsuni kääntyi lopulta laineelle. - Hyvä, kehuin mutta jatkoin vielä ristikolle. Eetu ei tosiaan ollut tänään erityisen kuuntelevaisella päällä, vaan riepotteli mua miten sattuu. Otin pari kertaa ennen tehtävän aloittamista peruutusta varmistaakseni, että ylin päätösvalta oli minulla. Innokas Eetun fani nosti pyytäessäni esteitä hiukan, ja otin yksittäisen hypyn muurille. Jouduin varmistelemaan loikkaa vähän raipalla, mutta muuten meni ihan ok. Seuraavalla kerralla Eetu imikin jo kivasti itse esteelle, ja vatsanalus tuntui olevan kavioita täynnä. Saadessani pari noin 50 sentin rataa alle, aloin lopetella. Kiitin pikkuista tyttöä avusta ja ilman pyyntöäni Lilliksi esittäytynyt alkoi raahata esteitä pois. Lähdin loppukäynneille maastoon ja se sujuikin ihan hyvin, mitä nyt ensimmäisellä metrillä kääntyessämme kotiin riiviö yritti lähteä vedättämään. Käänsin herran kuitenkin 180 astetta ympäri ja annoin vasta hetken kuluttua palata kotisuuntaan, jolloin loppumatka sujui suhtkoht leppoisasti. Pihassa löysäsin vyötä ja hyppäsin alas selästä. Talutin Eetun takaisin pesarille ja purin varusteet pois Lillin kanssa. Tyttö kertoi käyvänsä torstain alkeisryhmässä ja oli viime kerralla mennyt Eetulla, jolloin siitä oli tullut Lillin lemppari. Kiva kuulla, etten ollut tallin ainoa Eetun paapoja. Tiedä sitten, muuttuisiko Lillin mielipide kun ryhmä silloin aikanaan joskus laukkaa.. Vein vielä pakin pois, jonka jälkeen talutin väsähtäneen ruunan takaisin pihattoon lajitovereidensa luo. - Heippa! Lillikin huusi, ja lähti sitten seuraamaan minua talliin. Josko Helena antais mun ratsastaa Liinulla tai Osmolla, näin kisoja ajatellen.. tooosi pikainen töherrys
602 sanaa + tuo kuva jos siitä voi 2p. antaa :DD
// Osmoa ja Liinua saa lainata treenejä varten ihan vapaasti! Katsot vain ettei oo sinä päivänä tunnilla kumpikaan. -Mila-
|
|
|
Post by Jonna on Apr 16, 2016 19:38:59 GMT 2
72. Estekisat Vaahtiksessa
Ja kakkossija! Hieno poni ♥.
|
|
|
Post by Jonna on Jun 2, 2016 18:30:50 GMT 2
73. Maastoesteillä 10. kesäkuuta
Eetu köpötteli laiskasti vierelläni, kuuma ilma ilmeisesti vaikutti siihenkin. Ruuna huokaisi raskaasti yrittäessäni hoputtaa sitä hiukan aktiivisempaan askellukseen. Se ei ollut mitenkään erityisen innostunut tultuani hakemaan sitä pihatosta. - Oo kiitollinen et päätin tulla tän 13 asteen lämpösen ilman vallitessa, eka meinasin tulla eilen mut sillon oli reilut seittämä astetta enemmän lämpöö! totesin meidän saapuessa talliin. Vein shettiksen suoraan pesarille ja olin astelemassa hakemaan hoitopakkia, kun näin ison lapun ilmoitustaululla. Tallimestaruudet! Etsin käsiini kynän ja kirjoitin meidät samantien helppoon C:hen ja 40-50 sentin luokkaan. - Joko sä ilmottauduit? kynää odottava Jannica kysyi ilmestyen taakseni. - Ööh, kai. En tiiä pitäskö mun mennä myös tohon B:hen ja 60 sentin luokkaa, huokaisin ja katsoin viereen ilmestynyttä kuin mielipidettä kysyen. - No meet! Oottehan te ennenki kisanneet B:tä ja tosta esteistä en oo varma, mut treenaatte vaa ahkerasti, Jannica hymähti. - No, kai mä meen, mutisin kirjoittaen osallistumisen myös kakkosluokkiin. Sen jälkeen ojensin kynän Jannicalle ja lähdin hakemaan pakkia Eetun kuoputtaessa maata. Suurinosa talviakarvasta oli jo lähtenyt, joten kauaa ei onneksi tarvinnut puunailla. Putsasin kaviot pienten ongelmien kautta ja pistin joka jalkaan tutuksi käyneet keltaruskeat jännesuojat. - Arvaas mitä me tänään tehään? puhelin haettuani varusteet lähelle pesaria. Eetu koetti kuin vastaukseksi näykkäistä mua hihasta, kun lähestyin satulan kanssa. - Aattelin et oltas käyty korkkaamassa maastoesteet, jatkoin ruunan niskoittelusta huolimatta. Sanoessani sen ääneen innostuin asiasta vielä enemmän, ja nopeasti laitoin Eetulle vielä martingaalin suitsineen. Sen jälkeen pistin itselleni turvaliivin, kypärän ja hanskat, käteeni nappasin lyhyen esteraipan. - Oota hetki siinä, totesin ponille ja astelin taukotupaan. Siellä pari tallilaista löhösi varsin laiskan näköisenä, ilmesesti tämä edes hiukan viileämpi ilma ei houkutellut liikkeelle. Huomasin kuitenkin Helenan tuntilistoja täyttämässä: - Helena, me mennään Eetun kanssa maastoesteille, sehän ei vissiin menny tänään tunnille? - Ei mene, hyvä kun ilmoitit, nainen vastasi. Suuntasin takaisin pesarille hakemaan ratsuani. Hyppäsin tallin pihassa selkään, joskin sain heti peruuttaa ponilla pari askelta. - Joo, nyt taisit tajuta et ollaan poistumas tallilt. Pruuut, paikallas nyt! Mun pitää kiristää vyötä! Jotenkin sain vyön kireämmälle ja jalustimet kaksi reikää pidemmäksi, joten suuntasimme kohti polkua. Eetu tepsutti innokkaana eteenpäin ohitse tarhojen, kohti maastoesterataa. Löysytin ohjat lähes pitkäksi matkan ajaksi, kunnes saavuimmekin radalle. Otin kokonaan ohjat tuntumalle, ettei reipas ruunani kohta siirtyisi hyppimään itsenäisesti esteitä. - Rauhassa, käskin siirtyessämme raviin. Poni oli kuitenkin hiukan eri mieltä, ja huristeli turpa taivasta kohti eteenpäin. Tein esteiden ympärille laajoja ympyröitä ja koetin saada ruunaa kuulolle myös käyntiravi -siirtymisten avulla. Koetin pitää verkan lyhyenä ja ytimekkäänä, jotta shettiksen energiaa riittäisi myös esteille. Okei, ketä mä huijasin. Ainahan tolla pallerolla riitti energiaa, kun sitä itseä huvitti. Joka tapauksessa, aloin nostaa laukkaa. Ensimmäisellä kerralla kontrolli lähti ihan täysin, ja jouduin tekemään pari rumaa pidätettä. - Eetu ei! murahdin ja tein suuren ympyrän. Kun tempo oli maltillisempaa, otin suoralla kevyttä istuntaa. Kaikki meni hyvin, kunnes ruuna selvästi kyllästyi kun ei saanut hypätä ja teki äkkikäännöksen päänsä alas nykäisten. En ollut yhtään varautunut äkilliseen suunnanmuutokseen, mutta ihme kyllä pysyin selässä. Päättäväisesti otin laukkaa toiseenkin suuntaan, kunnes päätin aloittaa hyppäämisen. Aloitimme maastarit pienen risuesteen avulla. Voitte vaan arvata, kuinka herra alkoi nykiä ohjaa tehdessäni pidätteitä, ja kun sitten annoin laukka-avut päästi herra ison pukin ja huristi risuesteen yli vauhdilla. - Pruuut, sama uudelleen mut kuuntele pidätteitä! komensin ja tällä kertaa sainkin jo paremmin pidettyä kontrollin. Etsin seuraavaksi radalta noin 30 sentin lautaesteen. Nostin laukan jo kauempaa, jotta aikaa jäisi säätelylle. Tein paljon puolipidätteitä, ja yllättäen poni päättikin lähteä hyppyyn sitten älyttömän kaukaa. Jäin ikävästi suuhun, mutta taputtelin Eetua silti hyvästä hypystä. Tulin lankkuesteenkin uudelleen ja valmistauduin nyt isompaan hyppyyn, jolloin sujui paremmin. - Hieno, kehuin siirtäen ruunan käyntiin. - Mikä me tultas seuraavaks? Päädyin tulemaan 40 sentin tukkiesteen ja jatkamaan siitä suoraan äsken hyppäämällemme risuesteelle. Eetu oli tosi temmokkaasti liikkeellä ja loikki helposti määräämieni esteiden yli. Muuten meni oikein kivasti, joskin meno oli välillä karata käsistä.. Siirryin Eetun kanssa veden luo. Ruuna katsoi hetken vettä epäluuloisena, kunnes näytti muistavan että tykkäsi vedestä. Se porskutti ravilla vesialtaan yli ja pärski sitten innokkaasti. - Hyvä! Ajattelin tulla yhden isomman esteen, noin 50 sentin korkuisen taloesteen - siinä oli jo vähän leveyttäkin. Hiukan jännittyneenä nostin laukan ja ohjasin ponin kohti maastoestettä. Eetu näytti epäröivän, mutten siitä juurikaan välittänyt. Siksipä ratsuni tekikin äkkistopin, ja minä valuin satulan etukaaren eteen. Äkkiä palasin satulaan ja annoin shettiksen hetken katsella estettä. - Tän yli sun pitäs viel jaksaa mennä, höpöttelin. Lähdin uudelleen laukkaamaan ja suoristin tällä kertaa paremmin. Kun Eetu alkoi taas himmailemaan, käytin vähän raippaa ja ruuna hyppäsikin kiltisti esteen yli. - Hienosti! kehuin ja päätin lopetella tältä erää. Siirsin Eetun raviin ja keventelin rennosti tasaisin väliajoin suuntaa vaihdellen. Eetu pärskähteli ja vaikutti varsin tyytyväiseltä, joten uskalsin löysyttää vapaampaa ohjaa. Ihan kokonaan vapaita ohjia en uskaltanut antaa kuin vasta siirtyessämme kotipolulle, jonka kävelimme. Pihassa löysäsin vyötä ja laskeuduin selästä. Eetu oli kuitenkin aika hikinen vielä, joten menin taluttelemaan sitä maastakäsin kentälle hetkeksi. Eetu löntysti taas rauhallisesti perässäni. Se kuitenkin kuunteli mua, sillä aina pysähtyessäni teki se samoin. Hymyillen huomasin tuntilaisten saapuvan kentälle, joten itse palasin talliin pesarille. Heitin kaikki kamppeet pois ja päätin vähän suihkutella enimpiä hikiä pois. Eetu lerputti alahuultaan nautinnollisesti ja nuokkui silmät puoliksi ummessa. Hain ruunalle herkkupalan ja päätin laittaa jalkoihin vielä vähän linimenttiä - olihan herra joutunut jopa ihan töihin maastoesteillä. En jäänyt kovinkaan kauaksi aikaa odottamaan karvan kuivumista, sillä ulkona aurinko jaksoi vieläkin paistaa. Talutin ruunan pihatoon, jossa se samantien asettui piehtaroimaan. - Kiva, totesin huokaisten. Sinne meni pesu turhaan.. Tallissa keräsin vielä levittämäni kamppeet ja lähdin sitten ahkerana polkemaan polkupyörälläni kotiin. 885 sanaa!
|
|
|
Post by Jonna on Jul 7, 2016 0:08:10 GMT 2
74. Pitkästä aikaa
En ollut taas hetkeen päässyt Eetua moikkaamaan, en edes tiedä miten se vaan oli jäänyt. Vaikka sitä pienesti yritinkin kieltää, oli tallimestaruuksien ratamme vieneet motivaatiotani. Helppo C oli mennyt vielä kohtalaisesti, Eetu oli kuunnellut ihan okei, vaikka vähän juoksikin avuilta pois. B:n rata taas oli ihan kauhea. Siinä se oli ollut ekan luokan jatkuvan innokkuutensa takia jo laiska, ja monet hienot ratsukot ohittivat meidät. Siitä olin toki yllättynyt, että niinkin huonolta vaikuttaneella radalla olimme edes kahdeksansia! Estekisatkaan eivät kieltämättä menneet kovin kivasti. Tai no okei, ensimmäisestä luokasta voitto, mutta se johtui puhtaasti tuurista ja osittain siitä, että Eetu vain kipitti niin lujaa esteiden yli. Seuraava 60 sentin luokka alkoikin lupaavasti, kun onnistuin tipahtamaan verkassa. Onneksi radalla pysyin selässä, mutta hypyt olivat välillä tosi töksähtäviä, eikä Eetullakaan enää ollut niin puhtia juosta rataa läpi. Meidän töppöaskelisten piti siis väistyä isompien edestä, mutta kovasti yritin vakuuttaa että hyvin se meni kun olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita. Saavuin pitkästä aikaa Vaahtikseen pyöräillen kuuman ilman painostaessa. Eetu olisi nyt laitumella nauttimassa lomasta, mutta olin silti päättänyt käydä tervehtimässä sitä. Vaikken ollut pitkään aikaan tallilla käynyt, olin kuullut uusimmista muutoksista. Hevosia oli myynnissä, onneksi Eetu ei. Näiden myytävien tuntiratsujen tilalle otettiin siirtotalli täyteen yksäreitä. Tarhojen ohi mennessäni ja laitsoille saapuessani huomasinkin minulle oudompia hevosia. Kaikki vaikutti tosi suloisilta, vaikka kukaan ei ollutkaan tainnut tuoda mitään supersöpöä ponia. Toisaalta nykymaailmassa aika moni halusi ratsastusurallaan kehittyä ja päästä kisaamaan vaativammilla tasoilla, minkään pullaponin kanssa sellaiseen ei ollut mahdollisuutta. Minä olin kyllä ihan tyytyväinen tilanteeseeni, sain mennä poneilla vaikka olinhan esimerkiksi Eetun kokoisille aika rajoilla. En kuitenkaan onneksi liian iso! Eetu laidunsi suuren ponilauman keskellä. Tuolta se olisi muuten mahdoton saada kiinni. Syvään huokaisten päätin aluksi kokeilla ihan kutsua ruunaa: - Eetuu, tuu tänne! Ei se tietenkään tullut, sillähän oli edessään ruokaa. Lähdinkin tarpomaan vihellellen kohti shettistä. Sain monelta laiduntajalta nyrpeitä ilmeitä, "et kai oo hakemassa mua..". Eetukin huomasi mut selvästi kaukaa, mutta sillä oli kiire syödä. Koetin vielä kutsua hoitoponiani nimeltä, kunnes jo saavuinkin sen rinnalle. - Moikka Eetu, tervehdin ja ihmetyksekseni poni antoi tulla rapsuttelemaan ilman hippaleikkiä. - En oo päässy hetkeen sua moikkaamaan, pölötin silitellen ruunan selkää. Eetu käänteli korviaan tiuhaan tahtiin lähtemättä kuitenkaan karkuun. Siirryin pikku hiljaa rapsuttelemaan lähemmäs harjaa, kunnes sainkin otteen etuharjasta. Jotenkin sain sen turvan irti ruohosta ja päitset herralle päähän. - Älä huoli, en mä tänään jaksa sua kunnolla rääkätä. Jos käydää vaan vähän köpöttelee ilman satulaa? ehdotin tietäen että päätösvalta olisi kuitenkin minulla loppuviimeksi. Lähdin taluttamaan ponia kohti porttia, kun huomasin Lunan taluttavan Tohvelia kohti laidunta. Kavion kopsetta kuullessaan monet kaviokkaat hirnahtivat innoissaan. - Moi, olitteko ratsastamassa? kysyin hymyillen. - Oltiin, tosin en tiiä kuinka useesti enää tän selkään kiipeen, Luna huokaisi meidän pysähtyäessä jutteluhetken ajaksi. Eetu käyttikin ajan hyödykseen, ja painoi päänsä ruohotuppaaseen. - Aijaa, miten niin? ihmettelin hätyyttäen paarman Eetun selältä. - Oon miettinyt hoitamisen lopettamista, Luna vastasi katsellen hoitoponiaan. - Eikä.. No mut ainahan sä voit palata, jos joskus lopettamiseen päädyt - vähän niinku mä, yritin piristää ruskeahiuksista. - Niin, no pitää kattoo. Vien tän nyt laitumelle. Nyökkäsin jatkaen matkaani ulkona olevalle hoitopuomille. Ulkona oli niin ihana ilma, että päätin varustaa Eetun ulkona. Olisi kyllä harmi jos Luna lopettaisi, olimme ainoat hoitajat since 2013, jotka hoitivat samoja poneja vieläkin. Siis jos ei lasketa sitä mun pientä taukoa.. Onneksi Eetu ei saanut siinä ajassa uutta hoitajaa! Eetu lörpötti alahuultaan rennosti ja piti korviaan kevyesti taaksepäin suuntautuneena. Kävin karvaa läpi kumisualla, ja ruuna tuntui kyllä tykkäävän. Selvittelin myös harjaa ja häntää, sekä putsasin pään huolellisesti. Eetu oli täynnä ötököitten puremia, sillä eihän ötökkämyrkkykään loputtomiin kestä. - Oot hieno poika joo, lepertelin kun shettis pärskähti tyytyväisenä päätään roikottaen. Tsekkasin kaviot läpi ja laitoin suojat jalkoihin, jonka jälkeen tarvitsi laittaa enää suitset. Niitä ruuna ei olisi sitten millään halunnut ottaa, selvästi tottunut lomailemaan. Mä en kuitenkaan ollut niin pieni ja kokematon kun osa Eetun ratsastajista, joten sain kuolaimet sujautettua suuhun. Laitoin itselleni vielä kypärän ja otin raipan mukaani, jonka jälkeen suuntasimme kentälle. Eetu löntysti laiskasti perässäni kentälle, missä myös Veera ja Reetu olivat treenaamassa. He näyttivät tekevän ravipohkeenväistöä ahkerasti minun hypätessä Eetun selkään. Tai okei, pikemminkin nostin jalkani selän päälle ja siitä ponnistin toisella jalalla selkään. - Hyvä, taputin ruunaa kun se malttoi seistä nätisti paikoillaan. Okei, se johtui kyllä varmaan tästä paahteesta. Saatuani ohjat käsiini hoputin shettiksen kävelemään toiselle puolelle kenttää vapain ohjin. Eetu näytti olevan ihan nukuksissa, mitä nyt säpsähti pikaisesti kentän läpi juoksentelevaa Toheloa. Alkukäyntien jälkeen otin ohjastuntuman ja ratsastin ratsuni ensin reippaaksi. Se oli hoitsuni selässä varsin outo tehtävä, yleensä sai olla pidättelemässä. Nyt sai kuitenkin tehdä toisin, ja ruuna lampsi eteenpäin korvia luimistellen. Kun tempo oli edes vähän parempi, lähdin tekemään pysähdyksiä. Niistä liikkeelle piti lähteä aktiivisesti ja - okei, meidän piti mennä vain rennosti mutta jotenkin olin kaivannut tämän ponin selkään. Nyt teki mieli innostuksissaan tehdä montaa eri tehtävää yhtä aikaa. Joka tapauksessa, pysähdykset ja niistä liikkeelle lähtö sujui itseasiassa aika kivasti. Siirryin raviin, ja sainkin taas päivän vatsalihastreenin samalla. Pyörittelin lähinnä ympyröitä ja koetin saada ruunaa liikkeelle. Tein samoja juttuja toiseenkin suuntaan, ja pientä apujen vastustelua lukuunottamatta ratsuni oli ihan mukavalla päällä. Laukassa Eetu alkoi pikku hiljaa heräillä, ja olla oma pirteä itsensä. Aurinkokin meni jo osittain pilven taakse, joten se ei paistanut kohtisuoraan meitä. Ruuna päästi pari mojovaa pukkia ja nyki päätään alas, mutta reippaat pohkeet saivat herran kuulolle. En tehnyt laukassakaan juuri kummmepia, pyörittelin ympyröitä ja pari ravilaukka - siirtymää. Eetu pärskähteli innoissaan siirtäessäni sen raville. Siirsin Eetun kävelemään ja vilkaisin nopeasti kellon puhelimestani, olimme olleet kentällä reilun puoli tuntia. Päätin siis lopetella, ja löysytin ohjat vapaiksi. Lämpimän ilman jatkeeksi päätti alkaa satamaan, onneksi kerkesin ratsastamaan ennen sitä. Harjailin Eetun tallissa, ja tarkitsin kaviot. Ruuna luimisteli normaaliin tapaansa, ja koetti pari kertaa näykäistäkin. - Ei, komensin laskiessani viimeisen kavion maahan. Vaikka ulkona satoi, pärjäisi nämä pallerot laitumella. Niimpä laitoin toppini päälle sivuun nakkaamani hupparin ja lähdimme puolijuoksulla kohti laitumia. Heti portilla Eetun irti päästäessäni juoksi ruuna villiinnyttämään muita poneja. Kohta lähes koko lauma ryntäili sateen alla hännät viuhuen pukkilaukalla. Palasin juoksemalla sisälle talliin sadetta suojaan, ja soitin kotiin autokyydin hakemaan - tonne en kyllä lähtisi ajamaan pyörällä. Odotteluajaksi menin vielä taukotupaan tsekkaamaan oliko muut tallilaiset jaksaneet raahautua tänään tallille. 1000 sanaa
|
|
|
Post by Jonna on Aug 3, 2016 21:33:19 GMT 2
Taputin Eetun pehmeetä karvaa ja hyppäsin sitten alas selästä. Muutkin tunnilla olleet ratsastajat palasivat maankamaralle ja nostivat jalustimet ylös. Löysytin hiukan vyötä ja otin sitten ohjat kaulalta pois. Rapsuttelin ruunaa harjan alta kunnes kaikki muutkin oli valmiita. - Menkää vaan talliin! Helena huusi saaden jonon liikkumaan kohti tallia. Eetu töpsytti vierelläni aina pesukarsinalle asti, missä aloin purkaa shettikseltä varusteita pois. Vaihdoin suitset päitsiin ja kävin pesemässä kuolaimet. Aukaisin vyön ja nostin satulan selästä pois. Kävin nopeasti nakkaamassa sen omalle paikalleen varustehuoneessa ja palasin ristittämään suitset nätimpään muotoon. Irrotin jännesuojat jaloista ja harjasin ne nopeasti kentän hiekasta. Kun varusteet oli omilla paikoillaan, aloin harjata hieman hionnutta karvaa. - Hieno poika, puhelin vaihtaen harjauspuolta. Ruuna möllötti rauhallisesti paikallaan, oli ilmeisesti väsynyt äskeisestä tunnista. Oltiin siis menty noin helpon B:n tasoiselle irtotunnille. Ei me vedetty vertoja jollekin Villalle ja sen ratsastajalle, mut oli Eetu vaan ihan huippu. Ei se ollu myöskään mitään peräänannossa kulkemista, mut Eetu yritti parhaansa ja ei temppuillut. Havahduin ajatuksistani kun poni yritti kurotella käytävälle Pallon mennessä ohi. Karva alkoi olla jo kunnossa, joten tarkistin vielä kaviot ja kiinnitin sitten päitsiin riimunarun. Päästin Eetun pihattoon muiden ponikaveriensa sekaan. Se löntysteli kohdalle, missä oli selkeästikin vielä pari tuntia sitten ollut heinäkasa. Jätin ruunan lepäämään, ja suunnistin takaisin talliin. Etsin Helenan käsiini toimistosta, ja kaivelin lompakkoani esille. - Tässä ois tää maksu tost tunnist, selitin antaen setelin naiselle. - Joo kiitos. Teillähän meni tosi kivasti Eetun kanssa! Hyvä että sekin pallero joutuu joskus kunnolla töihin - alkeistunneilla se nyt lähinnä kiusaa pienempiä ja tekee ehkä jotain niinkun pitäs, Helena naurahti. - Mm, sen ratsastettavuus on kyllä parantunu hurjasti siitä kun me joskus alotettiin, hymähdin ja käännyin lähteäkseni takaisin talliin. - Ootko aatellu jossain vaiheessa alkaa hoitaa jotain muuta? - Häh? päästin turhankin nopeasti ja pyörähdin takaisin blondin suuntaan. - Nii, et pääsisit puuhaa muidenkin heppojen kanssa ja sit ratsastaa erilaisemmillakin hepoilla. Ja alkaahan sulla ehkä vähän olee noi pikkuponivuodetkin ohi, Helena sanoi saaden mut jättämään yhden sydämen lyönnin välistä. Yrittikö Helena just kaupata mulle uutta hoitsua, et jättäisin Eetun? - Ai. En oo aatellu. Pitääks mun siis lopettaa Eetun hoitaminen? takeltelin hämmentyneenä. - No eei tarttee, et sä nyt Eetulle mikään superiso ole. Mut oothan sä kuitenkin kasvanu kolmen vuoden aikana. Joku iso poni vois alkaa olemaan sulle paremman kokonen, ihan jo omaa ratsastusasentoos aatellen. En osannut sanoa asiaan juuta tai jaata. Jäin vain seisomaan hiljaa paikoilleni, kunnes Helena naurahtaen sanoi: - Ei sun tässä mitään päätöksiä tarttee tehä. Sano jos haluut joskus kokeilla jotakuta muuta, esimerkiks Bambi tai vaikka Hermione vois olla hyvä sulle. Nyökkäsin ja lähdin paljon ajatuksia päässäni tallin puolelle. Menin vielä nojailemaan pihaton aidalle katsoakseni mitä ponit teki. Tai oikeastaan yritin saada ajatuksiini jotain järkeä. Helena oli kyl oikeessa, en mä enää ollut mikään Jonna 12 vee, joka aloitti hoitamaan Eetua. Siis en mä oikeastaan ollut edes paljoa kasvanut, kun noin kymmenen senttiä pituutta. Tuntu niin pieneltä summalta, mut oikeesti aika iso määrä verrattuna siihen miltä näytät shettiksen selässä. Mut ketkä tääl ees haki hoitajaa? Liinu oli aika pieni, ja näyttäsin selässä luultavasti viel isommalta kun se on niin siro. Ihan niin paljon en haluaisi asioita muuttaa, et valitsisin hoitsuksi jonkun ison hepan kuten Annan tai Sammyn. Osmo ja Bertta - plääh, liian normaaleja. Entä se Bambi? Mitä olin sillä joskus menny, oli kyseessä ihan kiva heppa. Mut se toinen Helenan ehdottama, Hermione.. Olinko ees koskaan mennyt sillä? En muistaakseni. Se ois siis aika hyppy rohkeaan. Mut siin tulis pieni jännitys tutustua mulle oikeestaan tuntemattomaan hevoseen. Eetu rapsutteli Tohvelia, kunnes ne innostuivat kilpajuoksuun ympäri pihaton. Katsoin kaksikon pelleilyä hymyillen. Vaik Eetu oli mulle hiton tärkee, niin myös tosi tuttu. Ehkä liiankin. Vois jopa sanoa, ettei siinä ollut mulle enää mitään haastetta. Melkein kaikki mahdollinen oltiin keretty kokea tän kolmen vuoden aikana. Noin kymmenen minuuttia aidalla pohdittuani lähdin takaisin talliin. Saavuin toimiston ovelle ja jäin hetkeksi seisomaan sen taa. Henkäisin kerran syvään ja menin oveen koputettuani sisälle. - Mm? Helena kysyi nostaen katseensa papereista. - Mä aattelin.. Aattelin et voisin kokeilla jotain muuta hoitsuna. - Aijaa kiva, vaihtelu virkistää. Ooks aatellu jotakin vai katotaaks yhessä kuka vois olla sopiva? blondi selitti alkaen etsiä jotain hoitohevoslappua pöydältään. - No mä aattelin Hermionee. Sillähän ei vissiin oo hoitajaa? - Ei sillä taida olla. Eli tervetuloa sit Hermionen hoitajaksi! Helena sanoi reippaasti. Äsken niin hyvältä tuntunut idea aiheutti mulle kuitenkin poltetta silmäkulmiini kuullessani naisen sanat. - Joo... Kiitti, mutisin ja lähdin toimistosta pyyhkäisten nopealla sipaisulla kyyneleen poskeltani. Kyllä tää tästä. Joskus on vaan mentävä eteenpäi. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös tää.
JONNA LEHTOLA & HILMALUODON EEVERTTI
Eetu - ponin hoitajana yhteensä 1309 päivää. ♥
|
|