|
Post by Mila on Jun 12, 2013 21:24:54 GMT 2
RÄGBY'S RINALDO
puoliverinen, ruuna 175cm
Hoitaja: -
Hoitajahistoria Rebekka (kesäkuu 2013 - kesäkuu 2016)
|
|
|
Post by Rebekka on Jun 13, 2013 15:40:20 GMT 2
Rägby's Rinaldo & Rebekka #1"Se on vähän ujo ja säikky, eli oo varovainen sen kanssa", oli kuulunut vielä tallinomistajan Milan suusta, ennen kuin toinen oli hävinnyt talliin, jättäen minut uuden hoidokkini tarhalle, riimunaru kädessäni roikkuen. Rino härnäsi sen tarhakaveria, suurta shireoria, joka ei näyttänyt pitävän mahan näykkimisestä. Niinpä suuri eläin nousi hieman takasilleen ja kiljahtaen paukautti etusensa Rinon kylkeen. Musta ruuna kiljahti ja ravasi kauemmas, jolloin päätin pelastaa sen. Puikahdin tarhaan ja lähdin kävelemään kohti Rinoa, pitäen hieman etäisyyttä shireen. En epäröinyt yhtään kun nappasin minua epäluuloisesti tuijottavan ruunan kiinni, mutta olin kuitenkin lempeä. Hetken epäröinnin jälkeen Rino lähti seuraamaan minua portille, ja kuunteli korvat ja häntä tötteröllä tuulta ja hieman rapisevia pusikkoja. Pari kertaa oli riimunaru polttaa käsiäni mustan hevosen säpsähtäessä, mutta selvisimme muuten ehjin nahoin talliin. Juuri kun olin saanut riimunarun irroitettua riimusta tunsin puhelimeni värisevän taskussa, ja kaivoin kännykän esille. James. Miksi ihmeessä luokkalaiseni soittaisi minulle, kesälomalla? "Um.. Hey?" aloitin varovaisesti. Poika oli britti, joten englantia oli pakko käyttää. "Why on earth did you call me? I mean, it's kesäloma and all.." kysyin, ja joku pieni tyttö, varmaan kuusivuotias, kääntyi katsomaan minua ihmeissään. "Um.. I'm having my birthday party with the whole class, but you don't have facebook so I had to call you", pojan ääni vastasi. "Aww, thanks! When and where? No wait, can you text me, I can't write anything down right now", sanoin. "Yea, sure, no prob! 'K, bye", poika sanoi ja lopetti puhelun. Hymähdin ja tungin puhelimen taskuun. Joku oli näköjään tuonut Rinon harjat karsinan ovelle, joten säästyin reissulta jossa joutuisin metsästämään harjojen oikeata paikkaa. Astuin takaisin Rinon karsinaan, ja laitoin riimunarun kiinni riimuun, josta solmin sen sitten vetosolmulla. Ruuna toljotti minua epäluuloisena, korvat pyörivät ympyrää ja jalat olivat hieman levällään. Vai että näin. Oikeastaan Rino näytti pesästä pudonneelta linnunpoikaselta, ja ajatus sai minut naurahtamaan. Kaivoin taskustani myös porkkanan, josta taitoin pienen palan, tunkien sitten loput takaisin taskuun. Rino höristi korviaan huomatessaan herkun, ja astui varovaisen askeleen eteenpäin. Ojensin porkkanaa kohti ruunaa, ja hetken epäröinnin jälkeen se nappasi sen rouskutellen herkkunsa tyytyväisesti. Silitin Rinon kaulaa, ennen kuin kumarruin kaivamaan harjaa ruunan muiden harjojen seasta. Jokin semi pehmeä, muttei sitten aivan pehmeä, muttei kovakaan. Rino laski päätään myös, ja kurotteli kohti harjoja. Ruuna säpsähti kaataessaan harjat, mutta nostin ne takaisin paikoilleen, ja aloin harjaamaan Rinoa. Se kuunteli todella tarkkaavaisesti ympäristön ääniä minun harjaillessa sitä. Kun viimeinkin olin harjannut Rinon putipuhtaaksi, ja selvittänyt harjankin vielä, irroitin herran riimusta hymyillen. Kyllä se tästä vielä lähtisi, olin varma. Taputin vielä ruunaa kaulalle, ennen kuin suljin karsinan oven. Laitoin riimun karsinan oveen niinkuin muissakin karsinoissa näytti olevan, ja nappasin harjapakin syliini. Lähdin sitten etsimään paikkaa johon veisin sen. Onnekseni Mila tuli vastaan, ja neuvoi minut satulahuoneeseen. Matkalla juttelimme hieman. "Oliko Rino kiva?" Mila kysyi. "Joo oli, vaikka se vähän tollanen ujo onkin", vastasin hymyillen. "Mä voin viedä sut tapaamaan muita hoitajia, jos haluut", Mila ehdotti sitten, ja vilkaisin kelloa. "Äh.. Oisin mä halunnu, mut pitää liikuttaa Lagi, ja äitin ridakouluun tulee kolme heppaa, ni pitää auttaa niiden kaa.." sanoin pahoittelevasti. Äidillä tosiaan oli ratsastuskoulu, jonka se oli avannut vähän aikaa sitten. "Onko Lagi sun vuokraponi?" vieressäni kävelevä nainen kysyi. "Ei, kun oma", vastasin hymyillen, ja pohdin mitä musta ponini tekisi juuri nyt. Söisi varmaan. "Oi! Mutta nähdään taas, heippa!" Mila henkäisi, ja huomasin että olimme saapuneet satulahuoneen ovelle. Tallin omistaja lähti matkaamaan itse jonnekkin, ja minä vein Rinon harjat omalle paikalleen. Lähdin sitten ripeästi polkupyörälleni, pohtien että minkälaisia hevosia meille tuli. Ajatukseni harhailivat Rinoon, ja hymyilin vielä leveämmin. Kyllä meistä vielä pari tulisi, siitä olin varma! Ja voisihan sitä myös ensi kerralla tutustua muihin hoitajiin... // Oi kun mukava aloitus! Etteköhän te tule Rinon kaa toimeen, vaikka se alussa hieman sählääjä saattaa ollakkin Jään odottamaan seuraavaa tarinaa!
|
|
|
Post by Rebekka on Jun 18, 2013 20:40:14 GMT 2
Kävin tänään hoitamassa Rinon, suurin osa ajasta meni vain halimiseen, mutta ruunakin näytti pitävän siitä, eikä hötkyillyt turhia. // Ihana kuva, kiitos!
|
|
|
Post by Rebekka on Jul 14, 2013 22:37:21 GMT 2
Rägby's Rinaldo & Rebekka #3
"Rebekka kultaseni, tiedäthän että Lagi alkaa olla sinulle liian helppo?" äitini kysyi äkisti kuskinpenkiltä. Käänsin katseeni auton ikkunasta punahiuksiseen äitiini. "Älä katso minua noin! Sä tiedät itse, et edisty sen ponin kanssa. Etkä voi vaan käydä maastossa sillä. Niinpä olen päättänyt ottaa sen kokonaan tuntsariksi, ja sinä saat uuden, haastavamman ponin! Tai onhan se vielä sinun ja voit kisata sillä mutta siis silti.." Jos olisin juonut jotakin, olisin sylkäissyt sen samantien autoon. "Hä?! En mä halua uutta!" Vaikka totta se oli -valitettavasti. "Oikeastaan se on päätetty jo, ja olen menossa hakemaan uutta ponia tänään. Sen takia mulla on traikkukin perässä", toinen pommi. "Hei, tykkäät siitä varmasti, se on kirjava tilastoponi, Ocean Zombie, ruuna, säkää sen about 147cm. Syntynyt 2004, eli ihan nuorikin vielä." Äiti kuulosti joltain paperilta, josta luettaisiin hevosen perustietoja. Huokaisin. "Okei, mut mä saan yhen päivän viikossa jolloin ratsastan Lagilla, ja se menee korkeintaan yhelle tunnille sillon. Ja se uus poni muuttaa Vaahterapolkuun, jos siel on tilaa", latelin tiukkana. "Selvä. JOS siellä on tilaa!"
Loppu automatkasta kului hiljaisuudessa. Vihdoinkin Vaahterapolun piha tuli näkyviin, ja loikkasin pois melkein vauhdissa. "Ilmoittele sitten kun olisit valmis! Ja jos menee ristiin niin kävelet kotiin. Moikka!" äiti ilmoitti. "Joojoo, ja mä toivon syvästi että se poni tai hevonen on selväpäinen", sanoin ja virnistin. "No ainakin puoliks.. Ei se sentään seinistä läpi mee, älä huoli!" äiti sanoi ja suljin oven. Otin suunnaksi tallin, jossa Rino näytti olevan. Tarha ainakin oli tyhjä.
"Rinoo! Moi!" hihkaisin nähdessäni ruunan katselemassa tallin tapahtumia. Hevonen katsoi minua kummastuneena laskiessani hupparin sen karsinan oven eteen. Vielä nopea vilkaisu hoidokkiini, ennen kuin läksin satulahuonetta kohti.
Satulahuoneessa oli kova kuhina ja supina avatessani oven. Muutama tyttö puheli keskenään innostuneena. Vaikka mieli olisi tehnyt, en kysynyt mistä he juttelivat, vaan tyydyin moikkaamaan ja kurottelemaan Rinon harjoja hyllyltä. "Ooksä se Rinon hoitaja, se.. Se.. Rebekka?" toinen tytöistä kysyi, ja käännyin katsomaan heitä hymyillen. "Joo oon!" vastasin. "Mä oon Satu, ja tässä on.." "Amanda!" tytöt puhuivat toistensa päälle. "Okei. Hei jos saan kysyä niin mistä te puhuitte äsken? Ku olitte niin innostuneen näköisii.. Eihän se mulle kuulu, mutta ku oon tällänen utelias ötökkä", virnistin. "Aa, ihan vaan että Mila kerto että tänne muuttaa yks yksäri tänään tai huomenna!" Satu kertoi. "Uuh, jännää! Mutta nyt pitäis mennä harjaa Rino, I am very sorry!" kerroin ja katosin ovesta ulos.
Harjasin Rinoa hieman hajamielisenä. Uusi yksäri, siistiä! Olihan se aina mielenkiintoista nähdä uusia hevosia, sekä tietenkin niiden omistajia. Päätin juoksuttaa Rinoa kentällä, joten harjasin sen pään ja laitoin suitset sille. Ohjat irti, suojat jalkoihin. Vielä liina, ja oma, pitkä kouluraippani saisi nyt kelvata.
"Soo! Raaauha.. Nooin.." rauhoittelin liinassa säpsyilevää Rinoa, joka kiskoi joka suuntaan. Olin yrittänyt juoksuttaa sitä jo vähän aikaa, mutta ruuna oli vain säpsyillyt ja yrittäyt tulla päin. "Ravi!" komensin ja heilautin raippaa hieman. Rino lähti reippaaseen raviin, mutta rauhoittui hetken päästä. Hevonen ravasi kaula hieman kaarella, ja ihastelin kuinka sulavasti ja kauniisti se liikkui, musta karva kiillellen kentän auringonvalossa. Liikkeet olivat suuria ja kauniita, Rino olisi varmasti hyvä kouluhevonen. Pitäisikin kysyä Milalta Rinon koulutustasoista hieman..
Vaihdoin suuntaa ja kävelytin Rinoa hetken ennen kuin komensin sen taas raviin. Ruuna meni todella hienosti, mutta silti epäröin pyytää siltä laukkaa. Hevonen pärskähti innoissaan, ja annoinkin loppujen lopuksi jonkinlaisen käskyn laukata. Empimättä Rino lähti hienoon laukkaan, ja katsoin sitä ihastuneena. Edes äidin hieno kouluhevonen ei ollut sen näköinen laukatessaan. Vaikka Buugi olikin hieno. Otin laukkaa vielä toiseen suuntaan ennen kuin päätin talutella loppukäynnit.
Lyhensin siis liinaa, jätin raipan kentän aitaan nojaamaan, ja lähdin taluttamaan Rinoa aidan viertä pitkin.
Pystyssä nököttävä raippa oli huiman pelottava lähestyessämme sitä kierroksen päätyttyä. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa oli Rino loikannut minua päin, -liiskaten varpaanikin siinä samalla- ja ottanut muutaman söheltävän laukka-askeleen. Ei siinä auttanut muu kuin pyydystää ruuna takaisin lähelleni ja lähestyä uudelleen.
Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes tuuli ja raippa päättivät toteuttaa ilkeät suunnitelmansa ja syödä 'pienet' ponit. Raippa kaatui juuri kun Rino oli ohittamassa sitä, ja hevonen rynnisti laukkaan. Päästin liinaa hieman pidemmäksi, ja pyysin ruunaa ravaamaan ympyrällä. Sehän menisi ohi raipasta! Kerran jouduin hieman viskaisemaan hiekkaa Rinon taakse, kauas pois ruunan pyllyltä, mutta se riitti antamaan rohkeutta ohittamaan raipan. Pysäytin Rinon, kiitin sitä ja yritin nyt kävellä kentän portista ulos, -nyt onnistuenkin. Taputin ja kehuin Rinoa oikein paljon, ja talutin sen talliin.
"Heei, et jaksais!" tokaisin huvittuneena tuntiessani Rinon hamuilevan takapuoltani, samalla kun yritin puhdistaa sen etukaviota. Hetken äherryksen (ja kuolaisen takamuksen) jälkeen olin kokonaan valmis ponin kanssa, ja otin siltä riimun pois. Vein kaikki kamat oikeille paikoilleen ja tulin sitten takaisin Rinon karsinalle. Häädin Tohelon pois karsinasta, ja kissa alkoi kiehnäämään jalkojani vasten. Istahdin maahan rapsuttamaan sitä, ja hetken päästä löysinkin Tohelon mukavan näköisessä asennossa sylissäni, ja se kehräsi suloisesti. Oli se näköjään puolihuomaamatta kiivennyt syliin, ja makoili nyt siinä itseensä tyytyväisen näköisenä.
Puhelin värisi, se oli viesti äidiltä. "Tuletko, oon tässä pihalla!" Laskin Tohelon maahan varovaisesti ja rapsutin Rinoa vielä turvalta ennen kuin riensin ulos tallista. Parkkipaikalla seisoi vanha, valkoinen Wolksvagenin lava-auto, ränsistyneen näköinen traileri perässään. Sisältä kuului mekkalaa ja kuskinpenkillä istui punahiuksinen nainen kuunnellen rokkia. Riensin autoon ja loin äitiini kysyvän mutta innostuneen katseen. Äiti katsoi salaperäisesti ennen kuin lähti ajamaan kohti kotiamme Billy Talentin Man Alive! soiden. Lempibiisini.
//tälläinen ihmeellinen lopetus, loppu inspi.. /:
|
|
|
Post by Rebekka on Jul 18, 2013 9:07:03 GMT 2
Tervetuloa kotiin, Zombi!
Seisoin tallipihalla kärsimättömänä. Vilkaisin kännykkäni kelloa jo ties kuinka monetta kertaa, 19:57. Melkein vartin myöhässä. Ärsyttävää. Vaikka Zombi oli tullut meille pari päivää sitten, oli äiti pitänyt huolen etten nähnyt vilaustakaan siitä. Se tarkoitti siis sitä etten saanut astua tallipihalle puujaloillakaan, ja huoneeni tarhanäkymä oli peitetty verholla. Mutta nyt näkisin Zombin vihdoin ja viimein, jos se äiti vain suostuisi tulemaan joskus. Olin käynyt tarkistamassa ponin karsinan moneen otteeseen, ja lukenut ovessa olevan nimilappusen sitäkin useammin. "r. Ocean Zombie om. Rebekka Kataja" Vielä olisi ruokintaohjeet pistettävä, ja olin ajatellut myös kirjoittaa jotain Zombin tarhaukseen liittyvästä. Kuten sen, että kenen kanssa ruuna vietäisiin ulos.
Vihdoin näin äidin romuisen lava-auton kaartavan pihalle, traileri perässään pomppien. Loikin tennareissani auton kuskinpuolelle. "Ei sit kestäny tai mitään!" virnistin käheällä äänellä. Olin tänään ollut huvipuistossa kavereideni kanssa, ja siellä oli tullut kiljuttua sekä huudettua hieman tarvetta enemmän. Olin tullut suoraan tallille, joten olin myös hieman väsynyt. En kuitenkaan jaksanut välittää siitä, näkisin vihdoin ja viimein Zombin! "Kuinka paljon sä siellä huusit?" äiti taas puolestaan esitti kysymyksen. "Ööh, paljon. Vähän liikaakin!" kähisin ja vilkuilin traileria innostuneena. Päästäisiin jo asiaan! Äiti vain nauroi, mutta eteni kuitenkin traikun takaluukulle. Onneksi näin kahdeksan aikoihin illalla ei ollut enään hirvittävästi ihmisiä tallilla, joten saimme olla aika rauhassa.
Livahdin sivuovesta sisään, ja minua tapitti suloinen poniruuna sinisillä silmillään. Avasin vetosolmun ja puikahdin Zombin vierelle. "Auki on, voit avata!" huikkasin äidille, ja hetken päästä takaluukku aukesikin vihellyksen saattelemana. Zombi oli näköjään kakannut luukkuun kiinni, ja lantakikkareet vierivät ramppia alas. "Yäääh! Tuleeko tänne lisää noita haisevia sontiaisia?!" joku kimittävä naisääni parkaisi ulkoa. "Ilona.." kuului miesääni, tällä kertaa varoittavana ja vihjaavana. Peruutin Zombin ulos, ja poni nosteli jalkojaan hieman tarvetta enemmän, vihreät kuljetussuojat kun sillä oli jaloissa. Nauroin hauskalle ilmestykselle, ruuna ei näköjään ollut tottunut kävelemään tuollaiset suojat jaloissa. "Kato nyt, Markus, ei tollaista voi olla olemassakaan. Noin rumaa ja vihreäjalkaista kaakkia!" naisääni parkaisi taas. Olin kumartunut ottamaan Zombilta suojia pois, ja käännyin sitten katsomaan äänen aiheuttajaa. Tuollainen muotipelle, hienot korkokengät jalassa ja minihameessa. "Anteeksi mitä?" kysyin mahdollisimman rauhallisella äänellä. Zombi ravasi ympärilläni ympyrää, raukka oli ihan hämmentynyt uudesta paikasta. Sain ponin pysäytettyä, mutta sitten se alkoi tekemään jotain piaffen tyylistä askellusta, talloen varpaani todella moneen kertaan. "Ja niin huonokäytöksinenkin!" nainen, ilmeisesti Ilona sanoi. "No tule itse pitämään tätä paikoillaan!" tiuskaisin ja talutin Zombin naisen luokse vihaisena. "No, otatko?" murisin ojentaessani teutaroivan ponini riimunarua. Zombi pärskähti, saaden limat lentämään muotipellen naamalle sekä vaatteille. "Yäääk!" Ilona kirkaisi. "Suosittelen tuota kasvonaamiota, meikkaakin sut siinä samalla! Ja saa sut todella paljon paremman näköseks!" vinoilin ja käänsin Zombin ympäri. Se hirnui ja pysyi paikoillaan, pää korkealla ja korvat hörössä. Tallista se sai pari vastausta, ja siitäkös poni riemastui. Se yritti lähteä talliin kiskomaan, ja sain sen vain vaivoin pysäytettyä. Pari katsojaa olimme kuitenkin saanut Ilonan ja Markuksen lisäksi, ilmeisesti pari hoitajaa sekä Milan. Tallin omistaja riensi äidin luokse, ja molemmat naiset juttelivat hymyillen. Talutin Zombin heidän luokseen. "Sä voit varmaan viedä ton karsinaan, kyllä sä tiiät missä se on!" Mila virnisti ja nyökkäsin.
Lähdin taluttamaan Zombia talliin, yksityispuolelle. Suurin osa hevosista oli sisällä, ja minua tervehtikin kuoro hörähdyksiä. Ovella poni iski kuitenkin liinat kiinni, tuonnehan se ei menisi, muut hepat voisivat vaikka syödä sen! Hetken maanittelun jälkeen Zombikin tuli, ja silloinhan se tuli vauhdilla. Taisi tulla varpaat runnotuksi siinä samalla, kun poni lähti ravissa sisälle.
Jätin kirjavan karsinaansa, ensin ottaen siltä kuitenkin loimen pois, ja kiiruhdin sitten ulos auttamaan kamojen roudauksessa. Sain syliini satulan sekä meksikolaiset suitset. "Onpas näissä ihanat pörröt.." hihitin vilkaistessani suitsien turpahihnaa, missä oli pörröpehmike. Satula ei ollut hienoa nähnytkään, vanha, kulunut satula, minkä polvitoppaukset alkoivat melkein valua ulos kantaessani satulaa. Synteettisen satulan 'verhoilu' oli myös rikki ja rullalla, juuri siinä kohdassa missä istuttaisiin. Heti ensi töikseni ostaisin uuden satulan, sitten kun oli tarpeeksi rahaa. Sain varusteet paikoilleen, ja toisella kiekalla sylissäni oli kolme loimea, ja ainakin kolme riimua. Miksi ponilla oli näin paljon tavaraa? Illalla sekin kävi selväksi, Zombin edellisiltä omistajilta oli kadonnut innostus hevosiin, joten ponin jokaikinen tavara oli tullut sen mukana.
Vihdoinkin kaikki tavarat olivat paikoillaan, ja ruokintaohjeet lukivat nimilappusessa. Taputin Zombia kaulalle, ja jätin sen sitten karsinaansa tutustumaan uuteen paikkaan sekä naapureihinsa, pilkulliseen poniin Peppiin sekä shireori Daksuun. Vielä nopea vilkaisu luotiin Rinoon, ennen kuin lähdin kotiin äidin kyydillä. En malttaisi odottaa huomista, silloin olisi enemmän aikaa tutustua Zombiin.
Rebekka & Zombi #1
|
|
|
Post by Rebekka on Jul 18, 2013 22:37:45 GMT 2
|
|
|
Post by Mila on Jul 19, 2013 0:42:36 GMT 2
Enpäs ole kovin aktiivisesti näitä sun juttujas kommentoinut, pahoitteluni! Mutta tykkään näistä sun tarinoistas. Niissä on sopivasti äksöniä, mutta ei liikaa kuitenkaan
|
|
|
Post by Rebekka on Jul 19, 2013 17:49:27 GMT 2
"Rebee... Tykkäät siitää! Se näky kaauaas.." Evie virnisteli Rinon karsinalta. "Voisitko olla sanomatta mua Rebeks? Ja mitä sitten?" kysyin tylsistyneenä. Toinen viittasi puheillaan eiliseen maastoreissuun Markuksen ja Evien kanssa, ja siihen Anssiin kuka oli ollut kuvaamassa lintuja ja säikäyttänyt Zombin. Pyöritin Rinon karvaa kumisualla, ruuna kun oli mennyt piehtaroimaan tarhan ainoaan mutaiseen kohtaan.
Kuivunutta mutaa lensi silmiin, nenään ja suuhun ja yskinkin aika paljon. Evie ei ollut vieläkään häipynyt ovelta, ja virnisteli siinä vain. "Larissaa! Arvaa mitää?" Evie hihkaisi. "No?" kuului vastaus Riimin karsinalta. "Rebekka tyk-.." "Turpa kii!" ärähdin ja viskaisin turvemöykyn Evietä päin. Se osui toisen paitaan ja putosi sitten lattialle. "Okeiokeiokei! Rauha!" Evie virnisteli ja tyydyin vain tuhahtamaan ja keskittymään Rinon kavioiden ottamiseen.
Jonkin ajan kuluttua nousin maneesissa Rinon selkään, laitoin jalustimet oikein ja pyysin hevosta uralle. Tein hieman temponvaihteluita pitkin ohjin käynnissä. Rino meni ihan kivasti, tosin sitä joutui käskemään aluksi aika paljon. Hetken päästä otin ohjat käteen, ja tein vähän ympyröitä ja pysähdyksiä, ja Rino meni aika hyvin, muutaman kerran säpsähti tuulen huminaa, ja sitä, kun lintu lähti raakkuen tallin katolta. Siirsin hetken päästä raviin, ja jatkoin ympyröiden tekemistä. Asettelin ja taivuttelin hieman liioitellusti näin alkuun. Aloin pienentämään apujeni määrää, pidin kädet lähellä toisiaan ja naputin sisäpohkeella. Rino kuunteli hienosti, ja ympyrämme olivat pyöreitä ja oikeankokoisia. Tein muutamat pysähdykset ravista, ja Rino tekikin ne oikein hyvin, tosin ekalla kerralla muutaman käyntiaskeleen jälkeen.
Aloitin ravitehtävät oikein kunnolla. Tein lävistäjiä ja loivia kaaria, voltteja sekä pääty-ympyröitä. Rino meni todella hienosti, asettui ja taipui hyvin. Päätin harjoitella jotakin vanhaa koulurataa, minkä olin ratsastanut joskus leirikisoissa.
Harjoitusravia pituushalkaisijalle, pysähdys, tervehdys, harjoitusravia. Päädystä vasemmalle, loiva kiemura. Lyhyen sivun keskellä seis, neljän sekunnin pysähdys. Siitä sitten taas suoraan harjoitusraviin. Kulmasta kokorataleikkaa, siinä temponlisäys keventäen. Kulmassa taas normaaliin raviin, sitten 10m voltti. Kulmasta taas loiva kiemura, lyhyen sivun keskellä oikean laukan nosto, pääty-ympyrä laukassa. Kokorataleikkaa laukassa, kulmassa harjoitusraviin. Tässä kohdassa Rino säikähti maneesin ovea, ja jouduin tekemään ylimääräisen voltin. Lyhyen sivun keskeltä nostin taas laukan, tällä kertaa vasemman laukan. Taas pääty-ympyrä, sekin laukassa, kokorataleikkaa, kulmassa käyntiin. Käynnissä pituushalkaisijalle, pysähdys, tervehdys, ja radalta vapain ohjin.
Taputtelin Rinoa todella paljon, tällä kertaa rata oli mennyt paljon paremmin kuin leirin itsepäisellä shetlanninponilla, joka ei suostunut laukkaamaan eikä suorittanut temponlisäystä vaan pukittelunlisäyksen. "Sehän meni hyvin, Rino on todella nätisti nyt!" kuulin äkkiä miehen äänen. Markus. "Ai jaa, kiitti!" hymyilin ja katsoin seinään nojailevaa miestä. Milloin hänkin oli ehtinyt ilmestyä?! Hetken kävelyn jälkeen otin ohjat, ja käskin Rinolta laukkaa. Ruuna lähti suureen mutta mukavaan ja rentoon laukkaan, ja istuin vain kyydissä. Laukkasin pari kierrosta uraa pitkin, ennen kuin vaihdoin suunnan ja otin toiseenkin suuntaan laukkaa. Nyt, hieman piristyneenä, Rino lähti hosuen laukkaan, mutta muutaman voltin jälkeen oli musta ruuna taas hallinnassa ja laukkasi siististi uraa pitkin. Pystyin melkein näkemään tilanteen; minä ja Rino kouluradalla, esittämässä hienon ohjelman. Rinon karva kiiltelisi ja harjan nutturat olisivat siistit. Yleisö taputtaisi, voittaisimme luokan...
Havahduin todellisuuteen tuntiessani Rinon allani rynnistävän säikähtäneenä kiitolaukkaan. Rino oli kait potkaissut hiekkaa tolppaan, ja se oli pitänyt rahisevaa ja metallista ääntä, ja ruuna säikähti sitä. Sain sen kumminkin hallintaan, ja hidastin raviin. Kevensin kierroksen, ennen kuin hidastin käyntiin. Tein pari volttia, ennen kuin annoin pitkät ohjat ja jäin nauttimaan Rinon mukavasta käynnistä. "Ihmeen vähällä selvisit, ei Rino oo mulla noin hyvin liikkunu!" Markus kehui laidalta. Tokihan kehut lämmittivät mieltä, mutta päätin silti sanoa: "No niin kai, ku se pelkää sua!" näytin miehelle kieltä. "Just joo!" Markus virnisti, ennen kuin lähti ulos maneesista.
Kävelin vielä vartinKäänsin Rinon kaartoon ja laskeuduin alas selästä. Nostin jalustimet ja löysäsin vyötä. Markus oli lähtenyt jo vähän aikaisemmin, viemään Riimin ulos Larissan kanssa. Hmph, olisi tyttö varmasti pärjännyt yksinkin. Talutin Rinon ulos maneesista, mutta pysäytin sen äkisti nähdessäni jotain. Larissan ja Markuksen suutelevan. Toivoin ettei minua oltu nähty, ja vein Rinon ripeästi talliin. Nauroin hiljaa, tämä oli mielenkiintoista tietoa. Rino pukkasi minua päällään, halusi kait ilmoittaa paikallaolostaan. Silitin ruunan hieman hikistä kaulaa, ja aloin sitten hoitamaan sitä pois.
Rebekka & Rägby's Rinaldo #5
|
|
|
Post by Rebekka on Jul 22, 2013 15:31:08 GMT 2
Onnen kyyneleet ovat kauneimmat kyyneleet
"Mikäs sulla on?" Mila virkkoi pirteänä, huomatessaan että istuin Rinon karsinassa, ovi auki. Musta ruuna nuuhki syliäni, ja rapsutin sitä hajamielisesti. Annoin silmieni valua tallinomistajaan, mutten silti kääntänyt päätäni. "Äh.. Ei mikään.. Tai siis ikävä.." sain sanotuksi. Isäni oli ollut Afghanistanissa nyt jo viisi kuukautta, kuukauden tarkoitusta enemmän. Olin huolestunut, hän ei ollut ilmoittanutkaan itsestään mitään pariin, kolmeen viikkoon. "Entä jos iskä on kuollut? Entä jos hän on menettänyt jalkansa tai kätensä?" synkät ajatukset pyörivät ympyrää pääni sisällä. Ei, ei se saanut olla mahdollista. Ei se voinut. Isällä oli vain kiireitä siellä, ei muuta. Silti, kaikista positiivisista mietteistä huolimatta mielessäni kalvoi kysymys, entä jos? Mila yritti näyttää ymmärtäväiseltä, mutta tuon kasvoilta paistoi uteliaisuus ja hämmennys. "Siis iskä on vaan Afghanistanissa viidettä kuukautta.." tokaisin ja pyyhkäisin pienen kyyneleen silmäkulmastani. Olin pärjännyt asian kanssa jo pitkään, ei se ollut oikein vaikuttanut mullistavasti meidän arkeen. Nyt olin vain surullinen, sillä olin eksynyt katsomaan youtubesta videoita sotilaista jotka palasivat kotiin, ja yllättivät lapsensa tai koiransa tai isänsä. Sitten olin minä, joka odotti tiedottomana, myöhässä olevaa isäänsä.
Rino kohotti päätään, ja alkoi hamuta hiuksiani. Hymyilin ja taputin sitä kaulalle. Oli minulla sentään Rino ja Zombi, sekä tietenkin kaverini. "Jaa.. No pärjäile!" Mila hymyili rohkaisevasti ja jatkoi matkaansa. Nyökkäsin ja nousin seisomaan. Ei asiat murehtimalla paranisi.
Aloin harjaamaan Rinoa, ja ruuna huokaisi tyytyväisenä. Se laski päätään ja oli aivan rento. En vaivautunut edes sitomaan sitä kiinni, jätin oven hieman raolleen.
Vedin pitkiä vetoja pölyharjalla. Rino oli puhdas, joten paljoa työtä ei tarvinnut tehdä. Suitsin ruunan pian ja vedin kypäräni päähän. Talutin hevosen kentälle ja ponnistin selkään. En jaksanut laittaa satulaa nyt. Ja kaiken lisäksi Rinolla oli puremajälki satulan kohdalla. Käskin Rinon uralle, ja nautin sen käynnistä.
Paljas selkä oli hieman epämukava, mutta muuten satulatta ratsastus oli ihanaa. Hetken päästä kokosin ohjat ja pyysin Rinolta ravia. Ravi oli suirta ja hölskyvää, mutta jonkin ajan kuluttua totuin siihen.
Kääntelin Rinoa volteille ja ympyröille, vaihtelin suuntaa ja tein kaaria. En viitsinyt tehdä mitään sen kummempaa vääntöä, nyt ei huvittanut. Näin pikkutytön kävelevän käsikkäin isänsä kanssa kauempana tiellä, ja tunsin piston sydämmessäni.
Nostin laukan karistaakseni surulliset mietteet, ja sainkin uutta mietittävää Rinon laukan ollessa suurta ja pomppivaa. Tarrauduin kaksin käsin harjaan, ja keskityin pysymään kyydissä. Kun aloin tottumaan Rinon laukkaan, ja aloin tekemään ympyröitä.
Auto kaarsi tallin pihaan, ja ulos astui pari ihmistä. He menivät talliin, enkä oikein tunnistanut ihmisiä kentältä käsin. En edes välittänyt. Puhelin värisi taskussani, ja hidastin Rinon käyntiin. Vastasin puhelimeen. "Moi äiti?" sanoin hiljaa. "Tule kotiin! Meille tuli vieraita!" äiti hihkaisi ja mutisin jotain myöntävää. Kävelin Rinon kanssa vielä hetken ennen kuin loikkasin alas selästä ja vein sen talliin. Hoidin Rinon nopeasti, ja poljin kotiin sitäkin nopeammin.
Pihalla seisoi tuttu hahmo. Hyppäsin pois pyörän kyydistä ja juoksin hänen luokseen. Jäin tiukkaan halaukseen hetkeksi, ja tunsin ilon kyyneleiden valuvan poskiani pitkin. Mies haisi hieman hiekalle ja savulle, mutten välittänyt. Onnen kyyneleet valuivat poskiani pitkin ja kastelivat miehen rinnuksen. Kyyneleiden lomasta sain nyyhkäistyä vielä hymyillen: "Isä..."
Rebekka & Rägby's Rinaldo #6
|
|
|
Post by Rebekka on Jul 29, 2013 12:12:59 GMT 2
On liioittelua, jos sanon että säikähdin aamulla puhelimeni soittaessa täysillä Swedish House Mafian Don't You Worry Childia, mutta sanotaanko että yllätyin. Yllätyin vielä enemmän nähdessäni että soittaja oli Anssi. "Huh?" mumisin puhelimeen väsyneenä. "Oho, herätinkö sut? Sori.." kuului pojan ääni vastauksena. "No herätit, mut ei se mitään, ku parin minsan päästä ois ollu herätys muutenki. Mut siis.. Jos sä soitit ni sulla olis varmaan jotain asiaaki?" puhuin ja yritin suoristaa joka suuntaan harottavia hiuksiani. "Niin.. Siis tota.. Ku mä tapasin yhen sellasen tytön pari kuukautta sitten, ja sit me ollaa tapailtu niinko kaveriporukalla, ja ollaan ihan kavereit. Mut nyt mä taidan pitää siit vähä enemmä, ja mietin et mitä mun pitäis sanoo sille.." Anssi puhui, ja nousin ilmeettömänä istumaan. "Ja sä kun oot kans tyttö ni aattelin kysyy sulta!" "Öh.. Joo... No voithan sä vaa vetästä sen sivummalle, ja sanoo et hei, kuule, mä taidan tykätä susta.. Tai äh.. Ei kuule, en mä oo hyvä tälläsis asiois. Tai hmm.. Voithan sä viedä sen mopollas jonnekki korpeen.." "Ai niin ku metsään vaikka? Se tykkää lenkkeillä.." Anssi keskeytti. "No vaikka, voittehan mennä yhes lenkkeileen.." ehdotin. "Hei toihan on hyvä idea! Kiitti tosi paljon!" Anssi kiitti. "Ei mit-" en ehtinyt edes sanoa loppuun kun jo kännykkä piipitti puhelun päättymistä. Vai niin. Jotenkin pettyneen oloisena nousin ylös ja puin tallivaatteet päälleni. Voisimmehan silti olla kavereita! Hymyilin itsekseen vaatekaapilleni ja kiiruhdin sitten vessan kautta alakertaan. Niin juuri, kaveri.
Tuntui oudolta nähdessäni isäni keittiössä, tekevän aamupalaa. Siitä oli melkein puoli vuotta kun näin hänet tekevän aamupalaa. Tai kun näin hänet ylipäätään. "Huomenta.." tokaisin ja nappasin lautasen itselleni. Iskä laittoi paistamansa kananmunat siihen, ja totesi vielä huomenien jälkeen paistavansa pekonia. "Mistäs nyt tuulee? Et sä yleinsä pekonia paista.." virnistin ahtaessani ruokaa itseeni. "No ajattelin vaan, kun ei olla nähty, ja kun mä lähen kuukauden päästä takas.." isä selitti. "Kuukauden? Kauan sä sit aiot olla siel?" kysyin hätääntyneenä. Ei taas... Isä meni hölmistyneen näköiseksi, sitten pahoittelevan. "Vuoden, ehkä puoltoista.." "No hö..." tokaisin surullisena. "Mut mä häivyn tallille, moik!" "Ai pihalle? Eiks sun pidä ratsastaa Lagi?" isä kysyi. "Eikun Vaahtikseen, mul on siellä hoitsu. Ja Zombiki asuu siel", selitin nopeasti. "Aa niin se poni, josta äitisi höpisi.." Nyökkäsin ja katosin kännykkä taskussa ulos ovesta.
Tallille päästyäni lukitsin pyöräni ja hyppelehdin yksäripuolelle. Olin yhtä hymyä, tieto siitä että kun tulin kotiin isä odottaisi siellä, oli mahtava! Tänään ratsastaisin Zombilla, ja harjaisin Rinon. Se saisi viettää hieman vapaampaa tänään. Loikin Zombin tarhalle, missä se oleskeli yksinään, sillä Peikko oli karsinalevossa.
Lähestyessäni tarhaa huolestuin hieman, ponia ei näkynyt missään. Vihelsin, enkä nähnyt minua kohti ravaavaa ponia. Astelin lankojen läpi sisälle tarhaan, ja huomasin säälittävän näyn. Zombi makasi maassa, etujalat ja kaula ja pää kaatuneesa vesisaavissa. "Noniin Zombi.. Raauha.." puhelin ruunalle, ja kumarruin tarkistamaan tilannetta. Saavin saisi vetämällä pois. Yritin kiskoa nyt tyhjää vesipistettä pois ponini päältä, kuitenkin epäonnistuen. Piti hakea apua, ihan sama keneltä!
Juoksin Milan talolle, ja koputin oveen. Ovikello oli näköjään rikki. Ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä ovi aukesi, ja päättelin avaajan Joonakseksi, Milan (avo)mieheksi. "Niin tota sori kun häiritsen, mutta tartteisin apua tuolla yhes tarhas, ku Zombi on punkenu pään ja molemmat etujalat sinne vesisaaviin, ni se ei pääse pois", selitin nopeasti, ja se sai Joonakseenkin liikettä. Hän laittoi kengät jalkaan, ja kiirehti perässäni tarhalle.
Varmasti vartin yrittämisen jälkeen Joonas totesi: "Se on pakko leikata auki, ei toi muuten lähe.." Nyökkäsin ja jäin Zombin vierelle rapsuttelemaan ja silittelemään ponia, samalla kun Joonas lähti hakemaan sahaa. Hetkisen kuluttua paikalle saapui Joonas, mutta myös Mila, joka näytti aika huolestuneelta. Joonas kävi kontilleen maahan ja tarkisti että mistä voisi sahata, osumatta Zombiin.
Kun kohta oli päätetty, alkoi mies sahaamaan, ja minä rauhoittelin Zombia. Vihdoin ja viimein, kun olimme sahanneet ja repineetkin muovista saavia, kompuroi ponini ylös ja lähti viilettämään ympäri tarhaa. Ainakin kaikki askellajit näyttivät puhtailta, eikä sillä ollut haavoja. "Onneks ei käyny kummemmin, mut meni teiän sanko vähän rikki.." totesin ja katsoin loppuunsa tullutta suurta ämpärin tyyppistä. "Ei se mitään, toi oli huono muutenki! On pitäny jo iät ja ajat vaihtaa se tollaseen vähä isompaan ja kestävämpään", Mila vakuutteli, ja hymyilin. No hyvä.
Nappasin Zombin kiinni, ja lähdin raahaamaan sitä kohti tallia. Sisälle päästyämme köytin ponin käytävälle kiinni, ja aloin harjaamaan sitä ripeästi. Tänään testattaisiin uusi yleispenkki, joka vaikutti hieman enemmän estesatulalta. Yleispenkki se kumminkin oli.
Laitoin vihreän satulahuovan Zombin selkään, tunkien sen päälle vaalean vihreän teddyromaanin. Laitoin satulan selkään, ja totesin että uudet jalustimet, jalustinhihnat, martingaali sekä satulavyö olivat jääneet taukkikseen. Kipaisin siis hakemassa ne, ja toin suitsetkin samalla. Äh, ja taas jotain jäi, nimittäin ohjat. Nappasin kumiohjat mukaani ja muistin samalla jättäneeni suojat samaan paikkaan kuin muutkin kamat. Kaappasin siis nekin syliini, ja palasin nyt kaikki varusteet mukanani Zombin luo. Säädin satulavyön ja -huovan, kuin myös itse satulankin kanssa hetkisen, ennen kuin sain vyön kiristettyä. Voivottelin tuskastuneena todetessani että olin unohtanut martingaalin, mutta pelastukseni oli satulavyöhön kiinnitettävä pikalukko. Säädin hieman martsarien kokoa, ennen kuin päätin säätää jalustinten kanssa. Hetkisen säädön jälkeen sain jalustimet laitettua, ja aloin suitsimaan.
Pian oli Zombi valmis suojia lukuunottamatta, ja kyykistyin laittamaan niitä jalkoihin. Poni nosteli koipiaan korkealle, ei halunnut suojia jalkaansa. Viimeinen pisara oli se, kun tunsin näykkäisyn selässäni. "Nyt kuule! ET!" ärähdin ja huitaisin kädelläni ärtyneenä. Zombi palasi maan pinnalle, ja sain sen kokonaan valmiiksi. Enään puuttui omat vermeeni.
Puhisten kiskoin saappaita jalkoihini, ja kypärän laittaminen kuumalla oli tuskallista ajatellakkaan. Hanskatkin laitoin, otin raipankin vielä mukaan. Tungin kaikki lattialla lojuvat harjat sun muut Zombin harjapakin päälle, ja laitoin pakin karsinaan. Saisi nyt olla siellä. Käänsin kirjavan ruunani ympäri, ja otin suosiolla suunnaksi maneesin. Siellä olisi vähän viileämpää. Maneesissa kokosin pientä esterataa, jonka esteiden koot vaihtelivat 50 sentistä aina 90 senttiin.
Nousin sitten selkään, ja annoin Zombin kävellä hetken pitkin ohjin. Aloin pian kuitenkin ravailemaan, sitten laukkailemaan. Testasin muutamaa puomia, sekä pikkuista kavalettia.
"Jap jap!" päästin ilmoille sotahuudon ponin hidastaessa vauhtiaan mitä lähemmäksi 60 senttinen pysty tuli. Raipan näpäytys pohkeen taakse, pohkeita, maiskautus, ja järjettömän kokoinen loikka esteen yli. Jäin hieman jälkeen, mutta sain ohjat päästettyä niin etten kiskaissut Zombia suusta. Yritin estettä uudelleen, ja nyt se meni hyvin, paitsi että Zombin hyppytyyli tuntui varsin epämukavalta selkään. Hyppy lähti töksähtäen, ja laskeutui ikään kuin mahalaskulla. Kokeilin saman kokoista okseria, ja heti hyppy tuntui paremmalta. Päätin seuraavaksi hypätä 70cm, ja ohjasin ruunan reippaassa laukassa kohti vihreävalkoista pystyä. Zombi hyppäsi esteen kuin se olisi metrinen, ja kehuin sitä.
Pienen käyntitauon jälkeen yritin vielä yhdeksääkymppiä, ja yli päästiin. Päätin ottaa vielä yhden hypyn, ja se saisi olla 60cm pysty. Zombi hyppäsi hienolla loikalla yli, ja taputellen hidastin sen raviin, sitten käyntiin. Kävelin ja ravailin hieman pitkin ohjin, ennen kuin loikkasin alas selästä. Korjasin esteet pois, ja lähdin viemään Zombia talliin.
Tallissa hoidin ponin pois, asettelin kaikki varusteet siististi paikoilleen, ja vein Zombin sitten uudelleen tarhaan. Kävelin tuntsarien puolelle, ja siivosin Rinon karsinan. Päätin auttaa Moonan hoitajaa, ja siivosin ponitamman karsinan myös. Innostuin siinä sitten siivoamaan, eikä aikaakaan kun olin jo puhdistanut seitsemän karsinaa; Rinon, Moonan, Villan, Fellan, Bawcan, Bellan, ja Fredin. Rapsuttelin myös hieman Peikkoa, joka seisoi tympääntyneenä karsinassaan. Ei tainnut raukka tykätä seistä yksinään tallissa..
Suunnistin kohti Rinon ja Daksun tarhaa, ja kävin metsästämässä hoitohevoseni sieltä. Vein Rinon talliin, ja harjailin sitä kaikessa rauhassa. Näin kymmenen aikoihin aamulla ei ollut hirveästi ihmisiä tallilla, ja sain olla rauhassa. Rino seisoi kiltisti paikoillaan, ja linnun lehahtaessa sen pään yli, vilkaisi ruuna minua kuin kysyäkseen "Onko tässä syytä säikkyä?". Aivan liian pian olin valmis Rinon kanssa, ja palautin sen tarhaan. Olin pakkaamassa kamojani, kello oli jo varttia vaille 11, ennen kuin Sari keskeytti lähtöpuuhani. "Hei pystytkö auttaa jakaa noi heinät tarhoihin, sujuis nopeemmin?" Nyökyttelin vastaukseksi, ja lähdimme yhteistuumin hakemaan heinää.
"Äh.. Kuinka paljon.. Huh.. Heinää nää oikein syö?" tuskastelin viskaistessani varmaan sadatta kertaa heinää aidan yli johonkin tarhaan. Sari vain nauroi, ja vastasi yhdellä sanalla: "Paljon!" Vihdoinkin heinät oli jaettu, ja itse lähdin kohti kotia, kädet ja jalat puutuneina. Silti en vaihtaisi tätä harrastusta -tai voisihan sitä pakkomielteeksikin kutsua- mihinkään! Ja vähän vaikeaa se olisi, kun kerta takapihallakin odotti seitsemän hevosta...
Rebekka & Rägby's Rinaldo #7 Rebekka & Zombi #3
|
|
|
Post by Rebekka on Aug 7, 2013 12:54:08 GMT 2
7.8.2013 Ihan normaalia touhua...? "Huhuu herraseni, meidän piti kävellä..." mutisin ja yritin hidastaa hölmöilevää Zombia. Se ei oikein onnistunut, mutta päästiin kumminkin talliin suhtkoht ehjinä. Mä olin päättänyt auttaa Larissaa kun se tän idiootin kanssa touhusi, joten ajattelin harjata Zombin ja sellasta. Köytin pöllöilevän ponin kiinni karsinaan, ja mä kipaisin hakemassa sen harjat. Zombi oli sitä mieltä että siihen ei saanut tänään ees koskea, ja hetken mä epäilin sitä että oliks se oikeesti ruuna, se käyttäyty nimittäin ku mikäkin kiimainen tamma. "Ei siitä, älä tule, mä linttaan sut seinään ku et kuuntele, sä oot tyhmä, kukaan ei tykkää musta, valivalivali, no sen siitä saat ku sä et 24/7 palvele mua vaan katot muitaki heppoi!" ruuna tuntui valittavan koko ajan. "Nyt kuule tottelet! Ei haittaa vaikka sulla olis bitchauspäivä niinko Lagilla on usein, sä vaan tottelet ja ET LINTTAA MUA SEINÄÄN!" ärisin ja näpäytin Zombia ryntäille. Himputti tuon kanssa... "Bitchauspäivä?" joku nauroi takaani, ja pomppasin varmaan puol metrii ilmaan. "Holyshitsweetjesus!" älähdin, "Senkin.. Petra ei saa säikytellä herranjumala.." nauroin sitten. "Ja joo, bitchauspäivä.. Zombi hei, älä töni. Mä tiiän et oon pandan näkönen ja pandat on halinallei mut silti.." "Panda tosiaan.. Nyt sun silmäs on liila.." Petra hihitteli. "Jes hei.. Ku kävelin tänne ni vanhat mummelit katto mua ku ufoo. No okei, oli musa vähän koval et saatto kuuluu kuulokkeiden läpi, ja ei mun musa oo mitää kevyintä. Ja kyl tää silmä ja nää haavat muutenki vetää vähä huomioo.." kerroin ja mä laitoin kuulokkeet Petran korville, josta kuului juuri sopivasti Billy Talentin This Is How It Goes. Petran ilme oli hämmästynyt. "Mitä sä tällästä kuuntelet? Mä oon aina luullu et kuuntelet jotain yks deetä ja räppii.." tyttö tokaisi, ja mä tyydyin vain virnistämään, vaikka mieli ois tehny sanoo jotain sopimatonta Petran ehdottamista bändistä ja räpistä. "Näh, en mä sellast shaibaa jaksa. Kunnon musaa sen olla pitää. Mut kaikki saakoon kuunnella mitä lystää, mä tyydyn rokkiin ja punkkiin", sanoin ja yritin kuokkia Zombin kavioita. Poni kanssa yritti kuokkia mun takamusta, niin ahkerasti se yritti purra mua. Mä sain kaviot kuitenkin puhtaiksi, ja letitin vielä harjaankin söpön tyttöletin. Säästyisi Larissa mutapossun pesemiseltä. Petra vanavedessä mä kävelin taukotupaan, ja nappasin pari keksiä pöydältä. Kun mulla oli nälkä. Taukkiksessa oli sohvilla monta mulle uutta kasvoa, ja jutettelinkin vaan Petran kanssa. Okei, kyllä mä jotain juttua uusien hoitajien kanssa vaihdoin, pääasiassa mun silmästä ja niiden nimistä. Lähin sitten jossain vaiheessa Rinon karsinalle, ja ruunapoika oli niin kiltti kuin olla ja voi. Rino antoi laittaa riimun hyvin päähän, ja jos totta puhutaan niin se hörähtikin kun näki mut. Harjaus sujui ongelmitta, ja olin todella ylpeä. Ainoa pieni ongelmakohta oli kavioissa, joita herra säikky ei ensin meinannut nostaa. Kyllä nekin sitten nousi, ja lähdin taluttamaan Rinoa kentälle. Irtojuoksutusta luvassa. Kentällä päästin Rinon irti, ja se seurasi vaan mun perässä. Kyllä se sitten lähti juoksemaan kun heilautin hieman riimunarua ilmassa. Rino käveli kenttää ympäri, ja jonkin ajan päästä mä komensi sen raviin. Rino lähti hienoon ja letkeään raviin, ja nosteli kinttujaan aika korkealle. Oli se vaan niin hieno.. Korvat hörössä ruuna pisteli menemään kuin kouluratsu konsanaan, mutta olihan se ymmärrettävää, kun kerran se meni Vaikeaa B'eetä. Ja hyppäsikin 130cm ratana.. Superheppa. Komensin Rinon laukkaan jonkin ajan kuluttua, ja se lähti voimaa uhkuvaan laukkaan. Musta hevonen suorastaan liiti kentällä sen pistellessä menemään. Mä vaan katselin ruunaa ja kuinka se innoissaan laukkaili ja juoksenteli kentällä. Aivan liian pian oli kuitenkin pakko mennä sisälle, kun joku tuli hoitsullaan ratsastamaan. Taluttelin loppukäynnit tallitiellä, ja vein sitten Rinon karsinaan. Hoidin ruunan perusteellisesti, selvitin harjan ja hännänkin kunnolla. Mä olin juuri menossa taukkikseen juttelemaan, kun kännykkään tuli viesti. Piti lähteä kotiin. Höh. Rebekka & Rägby's Rinaldo #8 Rebekka & Zombi #4
|
|
|
Post by Rebekka on Aug 10, 2013 17:23:39 GMT 2
9.10.2013 Rino <3On mulla hoitsu toinen, Sillä on luonne aikamoinen, Rägby's Rinaldo eli Rino, nimi on herran, Tahvoks sitä erehdyin kutsumaan kerran, Kun Rino hyppäs pusikkoon, Laukkas siitä jorpakkoon, Säikähdettyään pupua pientä, Mikä söi jonkinlaista sientä, Tallille juoksi Rino, Siihen ensin törmäs Evie ja Simo, On Rino paras poni, Siitä tykkää varmasti moni! Rebekka & Rägby's Rinaldo #910.8.2013 I think I found a flower in a field of weeds, searching until my hands bleed"Surrender.. Every word, every thought, every sound.." hyräilin laulun tahtiin kävellessäni kohti Vaahterapolkua. "Every touch, every smile, every frown.." Silmä oli edelleen mustelmilla, mutta haavat olivat alkaneet paranemaan, eikä olkapäähänkään sattunut enään. Huokaisin syvään, isäni oli lähtenyt eilen takaisin Afghanistaniin, tällä kertaa puoleksitoista vuodeksi, ehkä kahdeksikin. Häneltä jäisi siis väliin minun rippijuhlani sekä vanhempieni kymmenes hääpäivä. Silti en voinut muuta kuin olla iloinen. Saisin vihdoinkin ratsastaa ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen, ja kaiken lisäksi Zombi oli saanut hoitajan! 18-vuotiaan Ninan, kuka näin ensivaikutelmalta vaikutti kivalta ja pätevältä tyypiltä. Saavuin tallipihalle, ja sammutin musiikin. Astelin heti yksäripuolelle, missä vain Larissa touhusi Edin kanssa. Moikkasin tyttöä lyhyesti, ja hain Zombin harjat. "Mitäs jätkä?" kysyin ja pörrötin ponin otsatukkaa. Zombi hörähti, ja taputin sen kaulaa. Köytin poninketaleen kiinni ja aloin harjaamaan kirjavaa karvaa. Zombi ei meinannut mitenkään pysyä paikoillaan, mutta sain jotenkin sen harjattua. Se sohi jaloillaan ja viskeli päätään, 'pelkäsi' kumisukaa ja pölyharjaa, ja pöllöili muutenkin. Äkkiä Larissan ääni kantautui korviini. "Onks siitä Anssista kuulunu mitään?" toinen kysyi, aivan kuin ohimennen. Häkellyin. "Öö.. Ei oo", totesin ja jatkoin Zombin kavioiden puhdistamista. "Aha..." Larissa tokaisi. Jätin Zombin karsinaansa ilman riimua, ja suunnistin sitten kohti Rinon karsinaa. Jätin oman ponini varusteet satulahuoneeseen, ja otin tilalle Rinon harjat. "Tervehdys äijä!" hymyilin Rinolle, mikä höristi korviaan kuullessaan ääneni. Avasin karsinan oven, ja jo hetken luulin mustan ruunan karkaavan omille teilleen, mutta se tulikin vain tervehtimään. Tai käyttämään minua raapimapuuna, herra nimittäin hinkkasi päätään tyytyväisenä olkapäähäni, ja itse rapsuttelin sitä korvan takaa. "Söpöö.." joku henkäisi takaani, ja käänsin päätäni hieman laiskasti. Huomasin kaksi tyttöä, Vilma ja Annikako nuo nyt olivat, ja virnistin. "No Rino nyt on tällänen sylivaavi.." hymähdin ja ruuna pärskähti. Rino laski päänsä haistellakseen, -ja syödäkseen- käytävälle jääneitä heinänkorsia, ja taputtelin sitä kaulalta. Suljin hieman karsinan ovea, ja aloin harjaamaan vielä vapaana olevaa Rinoa. Hetkisen kuluttua Rino kohotti päätään, ja haisteli kasvojani. Partakarvat kutittivat, ja en voinut olla nauramatta. Kuulin kameran äänen, ja näinkin Markuksen seisovan kamera kädessään. " Toi tulee sit tallin nettisivuille, Rinon esittelykuvaks!" mies nauroi, ja vaadin häntä näyttämään kuvan. Olihan kuva kieltämättä aika suloinen, Rino nallekarhuna ja minä siinä virnistelemässä, päälläni valkoinen toppi sekä siniset minishortsit, unohtamatta jonkinlaista rakkauttani, vaaleansini-valko-ruudullista liiviäni, missä oli kaulus. Rakastin sitä paitaa! Vihreäsankaiset silmälasit näyttivät olevan vähän vinossa, sillä kuvassa Rino oli juuri ikäänkuin nostamassa niitä. Ihana poni! "Markus, missä mun kamera on?!" kuului Milan hieman vihainen ääni. "Täällä näin, Rinon karsinalla. Mut tuu kattoo, mä sain älyttömän hauskan kuvan Rinosta ja Repesorsasta!" "Sorsasta?" kysyin huvittuneena ja rapsutin Rinoa turvasta. "Sorsasta", Markus vahvisti, ja silloin Mila nappasi kameran miehen kädestä. "Mikä kuv-? Heii, tää menee nettiin!" nainen hihkaisi kuvan nähdessään. "Siitä vaan, ja kirjottakaa siihen kuvatekstiin että 'Rino tallimme parhaan hoitajan, Rebekan, kanssa'" virnistin. "Katsotaan.." Mila hymähti huvittuneesti. "Katsotaan!"
Rebekka & Zombi #5 Rebekka & Rägby's Rinaldo #10 //joo sori pahoittelen kökkölaadusta ja lyhyydestä, mut ei oikee inspannu // Kymppi kasassa, spessu tulossa!
|
|
|
Post by Mila on Aug 19, 2013 13:54:47 GMT 2
10HM!
|
|
|
Post by Rebekka on Aug 20, 2013 16:33:51 GMT 2
Se kisapäivä oli aikas mielenkiintoinen. Harjoittelu oli jäänyt vähän vähiin, maasto-onnettomuuteni takia, ja kaiken lisäksi Rino oli käynyt vain kahdella tunnilla viikossa vähän aikaa. Ei siis paras yhdistelmä.. Vaikka olin saanut juoksuttamalla hieman ruunan ylimääräistä energiaa pois, oli pöllöilyvoimaa vielä rutkasti jäljellä. Kyseessä oli 'vain' karsintakilpailut ratsastuskoulujen välistä koulumestaruutta varten, itseäni jännitti hirvittävästi. Juurikin Rinon energiamäärän takia. Jo kentälle meno tuotti suuria vaikeuksia, vielä vaikeampaa oli itse radalle meneminen. Jännitykseni tarttui Rinoon, ja se säpsähti joka ikistä pikkuliikettä, oli se sitten maiskautus jollekkin toiselle hevoselle taikka raipan pieni heilahdus. Musta ruuna siis oli suurimman osan kahdella (tai ei yhdelläkään) jalalla, ja varmasti antoi hyvän sekä asiallisen kuvan itsestään kentän reunalla seisoskeleville pikkulapsille, jotka olivat katsomaan eksyneet. Myönnetään, itse olin myös varmasti yhtä hehkeä, ärähdellessäni ja pysäytellessäni Rinoa alinomaan. Radalla Rino osoitti, että olisi paljon paremmin sopinut vaikkapa GP- tason luokkaan sen esitellessä mitä hienompia, vaativampia ja omalaatuisimpia liikkeitä, mihin kuului erä loikkia caprioleineen kaikkineen, eikä tietenkään unohdeta erittäin hallittua takajaloille nousua, mihin kuului myös kävelyä ja 180-asteen käännös. Viimeinen sija ei ollut mitenkään yllätys, vaan pikemminkin henkäisin helpotuksesta kuullessani ettei meitä ollut hylätty! Ihme! // Aina ei voi voittaa vaan jonkun pitää olla se viimeinen Mutta ei kannata "masentua", ota toi kokemuksena ja tosiaan, teitä ei hylätty!
|
|
|
Post by Rebekka on Sept 4, 2013 17:55:45 GMT 2
|
|
|
Post by Rebekka on Sept 20, 2013 15:06:55 GMT 2
On mulla poni verraton, Sen nimi Zombi on. Syö ruuat kaikki nää, Ei ylimäärästä mulle jää. Ei oo Zombi välkyimmästä päästä, Erottaa sentään veden jäästä.
Sitten on kans Rino, On mulla siitä kuvia vino pino. Ruuna vähän säikky on, Muovipussi mörkö on ehdoton. Aina välil' kiukuttaa, Kun selkää oikein kutkuttaa.
Rino ja Zombi ihanat, Aina välil meteliä pitävät. En silti kumpaakaan vaihtaa vois, Lähtis siinä yöunet pois!
Rebekka ja Zombi # 7 Rebekka & Rägby's Rinaldo # 13
|
|
|
Post by Rebekka on Sept 24, 2013 20:23:11 GMT 2
Peikon probleemi -Zombi siis...Peikko haluaa vaihtaa tarhakaveria. Ei kuulemma siedä Zombia tai jotain.. Jostain tuntemattomasta syystä.. (täytynee klikata suuremmaksi) (ja älkää välittäkö huonosta piirtojäljestä) Psst... Zombi on tuo jolla on jotain väriäkin, Peikko taasen näyttää kärsivältä. Rebekka ja Zombi #8
|
|
|
Post by Rebekka on Oct 2, 2013 14:35:29 GMT 2
Joku nappasi Rinosta kuvan kun ratsastelin sillä tänään. :> Rebekka & Rägby's Rinaldo #14
|
|
|
Post by Rebekka on Nov 5, 2013 16:32:18 GMT 2
(Lokakuun tallivuokra :3) "Milaa! Katos mitä mä toin sulle vahdittavaks!" hihkaisin taukkiksen ovelta, josta olin bongannut tallinomistajan rötköttävän pitkin pituuttaan sohvalla. Tsiungh, ja jaloissani pyöri kolme elikkoa. "Kukas tää on?" kysäisin katsellessani huskynpentua, mikä riemuissaan rallitteli Tohelon perässä. "Mico! Eiks ookki söpö!" Mila hihkaisi, ja kuullessaan nimensä pentu kohotti päätään vilkuillen Milaa. "Niin, nyt sitä ruokaa jos olis?" Nyytti takkini sisällä kiemurteli ja vikisi, näykkäisi sormestakin. "Mitäs, ootaks säki varsoja?" nainen heitti vitsikkäänä, ja avasin takkini. "Katos, tälläinen ötökkä täällä on.." hihitin korjatessani pienen novascotiannoutajan pennun asentoa. "Tämä on Konna. Se tuli meille tos pari viikkoo sit, ja ku se nyt suostu irtautuu Minnist ni päätin roudata sen tänne", virnuilin. Tolleri tärisi innostuksesta huomatessaan muut eläimet, ja sain laskea sen alas. "Ooi! Minkä rotunen toi on?" Mila hihkui pennun kipittäessä sylini turvaan. Ei se Tohelo ollutkaan niin kiva ystävä. "Novascotiannoutaja. Eli tolleri", kerroin rauhoitellessani vikisevää Konnaa. "Pystyks muute vahtiin tätä riiviöö hetken, ku meen hakee Zombin?" kyselin ja länttäsin oranssihtavanpunaisen koiran Milan syliin tuon vastatessa myöntävästi. Avasin Taukkiksen oven, ja hoksasin Joonaksen seisovan siinä edessä. Jahas, avattiin ovi samaan aikaan. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen tuon hoksatessa kolmannenkin koiran. "Mila. MIKÄ toi on?" Joonas älähti. "Konna. Ja kultaseni, se on Rebekan koira!" Mila hymyili, ja viittilöi Joonaksen vierelleen sohvalle. Päätin liueta paikalta otin suunnaksi Zombin tarhan. Kesken matkan kuitenkin tieni keskeytti Annika. "Ooksä menossa hakemaan Zombia?" tyttö kysäisi, ja nyökkäilin vastaukseksi, "Saanksmä tulla mukaan?!" "Joo! Saat!" hymyilin ystävällisesti, ja kipitimme yhdessä tarhalle. Annika tarjoutui pitämään porttia, ja sujahdin itse tarhaan. Hei hetkonen. Eihän tuo poni tuossa Zombin terrorisoitavana ollutkaan Peikko! En jaksanut välittää siitä sen enempää, ja kävin nappaamassa Zombin kiinni. Köytin sille riimun päähän, ja olin juuri pistämässä siihen narua, kun ruuna kiljaisi ja hyppäsi päin. Väistin aika sujuvasti, kuitenkin niin että Zombi töytäisi minua pehvallaan läksiessään karkuun. Ja siinä niin, ihan edessäni tönötti harvinaisen ilkeän näköinen poni. Astuin hieman lähemmäs, antaen ponin nuuhkia kättäni. Huono liike. Ennen kuin tajusinkaan, ruunan hampaat olivat upotettuina käteeni. "Hei!" ärisin ja nappasin ponin päästä kiinni. Se rimpuili, ja kolautteli kavioillaan kantapäitäni. Kiepsautin riimunarun sen kaulan ympäri, ja päästin päästä irti. Ruuna kavahti pystyyn näreissään, huitaisi kerran etusillaan ilmaa, ja laskeutui sitten yrittäen näykkiä minua. "Annika! Otaks sä Zombin ulos! Ei se tee mitään, kunhan vaan säikähti ku tää tuli päälle!" pyysin, ja hieman epäröiden nuori tyttö kävi varovasti nappaamassa Zombin riimusta kiinni, ja hommasi sekä itsensä että ponin tarhasta. Kun portti oli visusti kiinni, päästin kiukkuisen ruunan irti. Ja ennen kuin tajusinkaan, oli se jo kääntynyt ympäri, ja singonnut kipeän potkun suoraan reiteen. "Ai saasta!" kiljahdin ja huitaisin riimunarulla ruunan kauemmaksi. Se läksi laukassa tarhan nurkkaan, ja itse kipitin hieman ontuen ulos. "Ooksä kunnossa?!" Annika huolehti, ja nyökkäilin klipsauttaessani narua Zombin riimun. "Herranjumala kuink urpo hevonen!" tokaisin katsoessani nurkassa edelleen jurottavaa ruunaa. "Se on Harri, uus poni!" Annika selitti. "Ja sit tänne kans tuli se Vikan kaksonen! Ne on niin söpöjä yhessä!" tyttö hymyili. "Paitsi että Moona on söpömpi.." "Selvä!" hymyilin, ja kiikutin Zombin talliin. Köytin ponin käytävälle, ja hain harjat sekä Konnan. Pentu terrorisoi Zombin harjoja, ja kun tylsistyin sen touhuiluun nostin koiran Zombin ruokakippoon. Sieltä se töllisteli kun suoritin harjausoperaatiota mielenkiintoisen mutamaamion kasvattaneelle Zombille. Rebekka ja Zombi #9 // Kiitän! Joonaksen ilme tosiaan oli näkemisen arvoinen, vissiin luuli että mä oon taaaaaas hankkinu uuden elikon "sen riesaksi". Mutta kivahan se on että meillä koiria käy vieraina, vaikkei se Tohelo välttämättä niinkään asiasta ole samaa mieltä.
|
|
|
Post by Rebekka on Nov 17, 2013 8:47:27 GMT 2
16.11.2013 lauantai (juu, olen liian hidas kirjoittamaan niin veny vähän sunnuntaille....) "Anssi!" hihkaisin nähdessäni pojan. Liusuin Rinon selästä, ja halasin tuota. "Ihana nähä sua!" "Moi vaan sullekki.." poika virnisti, ja taputti Rinoa. "Ooksä taas lintuja kuvailemassa?" virnuilin. "Joo, mut kato, kyl säki pääsit hihhuloimaan Rinos kaa tänne. Se oli hieno laukka!" Juupa juu, hieno tosiaan, räjähtävä lähtö, random pukki, random säikähdys ja järkyttävän kova kiitolaukkapätkä. Ah, ja eihän unohdeta minua joka keikun selässä hädin tuskin, ilman satulaa. Ilmeetkin ovat kuvissa sitä luokkaa…. "Hmmh.. Et sä pistäis pahakses jos mä pistäisin sut Zombin selkään? Se tarttee liikutusta ja mä en jaksa…" kysäisin. "Siis mitä? Mä saisin ratsastaa Zombilla? Joo!" Anssi innostui. "Okei hyvä! Mä ravaan vähän tässä, ni mennää sit?" hymyilin. Anssi sai kunnian puntata minut selkään, ja hyvin niin tekikin, sillä olisin lentänyt yli, ellei poika olisi napannut jalastani kiinni. Ravailin hieman Rinon kanssa loppuraveja, ja lähdimme sitten kolmistaan takaisin tallille. Pihalla laskeuduin selästä, ja hoidimme Rinon nopeasti kuntoon. Kävimme metsästämässä Anssille sopivan kypärän, ja hetken ruinattuani Joonas suostui lainaamaan kypäränsä. Mila oli kuulemma antanut sen joskus lahjaksi, ei saataisi tuhota. Selvä, ei tuhottaisi kypärää. Zombista en kyllä niinkään lupaisi… "Noniin, eli joo, siitä vedät niin. Ei se sua potkase, kunhan uhkailee vain. Ai sä et saa sitä kiinni? Pullisteleeks se nii paljo?" puhelin. Kun Anssi ei saanut satulavyötä millään kiinni, 'jouduin' minä hommiin. "Äp! Koipi alas!" murahdin Zombin heilutellessa jalkaansa. Kun ruuna kuitenkin kuopaisi, tahallaan osuen minuunkin, läppäisin sitä jalkaan kevyesti. "Hyi! Mä kielsin sua!" murisin. Anssi katsoi touhujamme kuin hullua, ja virnistin. "Pitää kato suuttua jos se ei tottele.." selitin. Vielä viimeinen silaus, eli etusuojat oikeisiin jalkoihin (Anssi pisti ne ensin väärin päin), ja sitten tallustelimme kohti maneesia. Roikuin kun poika punnersi itsensä vajaan ponini selkään, ja säätelin jalustimet tuolla sopivan mittaisiksi. "Joo, eli alota tekemällä tosi paljon tollasia asetuksia ja voltteja ja tollasia, voit sä sitä taivutellakki.. Ei, sisäohja ei johda! Kädet alemmas! Kantapäät alas! Nooin, hyv- ne kantapäät!" huutelin muurinpalan päältä. "Dodiih.. Nyt kun se on vertynyt niin ohjat kätösiin ja kevyttä ravia mars! Noniin.. Nyt sä aiot mennä kaikkii nää muut sivut ravissa, mutta tän pitkän sivun sä teet pohkeenväistöä niin, että takaosa menee uran sisäpuolelle, ja etujalat pysyy uralla. Käynnissä siis. Pohkeenväistö! Nyt se vaan peruuttaa keskelle!" totesin, ja tulin tarraamaan Zombin kuolaimesta kiinni. "Ohja, pohje, ohja, pohje, pidätä!" ohjeistin ja liikuttelin itse Anssin jalkaa kädelläni. "Noin! Nyt! Nyt se menee!" "Laukka! Ihan sama, jalustimia ei nyt oteta! Hop hop, hyytyy hyytyy! Jap jap! Mä tuun juoksemaan sinne perään jos et sä saa sitä liikkeelle!" huutelin taas muurinpalaltani. "Noniin, nyt riittää. Mee tonne kulmaan asti sitä ravia, ja sitte pitkät ohjat, käyntiin ja uran sisäpuolelle! Kehu sitä, hyvä!" "Rebee… Tuu auttaa tän vyön kaa…" Anssi marisi loppukaarrosta. Olin käskenyt tuota löysäämään vyötä yhdellä reiällä selästä käsin, ja laskeutumaan sitten ilman että satula keikkaisi. Hieman harjoitusta, hehe. Kävelin tuon luo, ja taputtelin Zombin ryntäitä. "Yritä." "En mä saa…" "Äh.. No mä autan", lupauduin, ja kävelin vyön luokse. "Eli, otat tän sun kätees, ja vedät siitä. Sitte ku toi solki lähtee irti, niin pistät sen soljen siihen reikään mihin sä halusit. Eli tähän", neuvoilin, ja päädyin itse siinä selittäessäni löysäämään vyön. Katselin kuinka Anssi irroitteli jalustimia jaloistaan, ja hetkeksi katseemme kohtasivat. Käänsin katseeni salamannopeasti maahan, Zombin ah-niin-ihaniin jalkoihin. Olin varmaan ihan punainen. Ääääääh. Tallissa passitin Anssin harjailemaan ja riisumaan ponin, kun itse kävin hakemassa lämmintä vettä. Huuhdoin Zombin hikisen vatsanaluksen sekä selän, kainalotkin sai siivouksen. Tosin kainaloiden pesusta kirjava ei tykännyt sitten yhtään, ja nappasi sitten selästäni kiinni. Tai oikeastaan paidasta, tyhmä. Jos kerran uskaltautuu puremaan sitä, kuka sille ruuat roudaa, niin voisi sitten puraista kunnolla… Ei vaiskaan, hyvä vain. Riisuin Zombilta riimun jo käytävällä, ja hieman harjasta avustaen poni löntysteli karsinaansa. Heitin sille fleecen selkään, ja jätin sitten yksinään. "Kiitti muute tunnista. Sä oot hyvä ope", Anssi hymyili, ja kaappasi minut kainaloonsa. "Ö-ö-öh.. Kiitti…" takeltelin naama punaisena. Kiemurtelin pois pojan otteesta, ja kävin hakemassa kassini. "Mun pitää mennä nyt…" totesin. "Joo, okei, munki pitäis varmaan mennä. Moikka!" "Moi.… Rebekka & Rägby's Rinaldo #15 Rebekka & Zombi #10 // Uuuuuuu, nuorta rakkautta
|
|
|
Post by Rebekka on Dec 26, 2013 18:15:06 GMT 2
26.12.2013 Näin siinä sitten kävi.
Ärrrrrrrsytti. Taas vaihteeksi. Laitoin musiikin asteen kovemmalle, ja vajosin syvemmälle mietteisiini. Raahasin itseni Zombin tarhalle, ja yllätyin nähdessäni kirjavan idiootin nojailevan porttiin. Hipsin lähemmäs, ja huomasin, että ruuna oli taas aivan täynnä puremajälkiä, ja jalassa oli hokinmentävä, verinen jälki. Hitto. Nähtävästi Harri oli taas terrorisoinut pikku vauvaa... Nappasin ruunan mukaan, ja totesin, että Zombi ontui veristä jalkaansa.
Raahasin kirjavan suoraan vesiboksiin, ja yökkäillen kumarruin katselemaan jalkaa. Peräännyin kuitenkin hyvin nopeasti nähdessäni jotain epäilyttävän ällöttävää ja jännemäistä haavassa. Paha olo, huippaus ja oksetus hiipivät ei-niin-hitaasti päähän, ja peräännyin kauemmas. Avasin hitaasti satulahuoneen oven, ja pyysin jotakuta haavatietäväistä paikalle. Mila saapui no-mitä-nyt-taas-ilmeellä paikalle, ja kalpeana osoitin Zombin jalkaa. "So-sori.. Mä vaan tota.. joo.. voin pahoin.. verestä..." kakisin, ja Mila kyykisteli ponini etujalan luona. "Hmm... Kyllä kannattais ehkä hommata eläinlääkäri paikalle.." nainen mutisi, ja piti kiinni Zombin jalasta lähempää haavaa. Poni kiljaisi, ja riuhtaisi jalkansa hädissään irti. Noin se teki vain pelleilläkseen, tai ollessaan kivuissa. Ja nyt Zombi ei kyllä pelleillyt. "Mites se on ittensä tollain telonu..?" Mila pohdiskeli, ja mutisin vastaukseksi jotain Harrista. Sitä todisti puremajäljetkin.
Hälytin eläinlääkärin paikalle, joka totesi tulevansa heti, kun olisi tarkistanut, että juuri syntyneet kaksosvarsat (sekä niiden emä) olisivat kunnossa. "Miiilaa... Mä tiiän että tota joo... Mutta saisinks mä hakee Rinon tänne, ja hoitaa sen vaik Zombin karsinas, ku mun pitäis harjata se, mut en sit haluu jättää tota tyyppiä tänne yksinään..?" kyselin niin maireasti kuin osasin. Hetken mietiskelyn jälkeen Mila suostui, ja lupasi jäädä itse vartioimaan ponia, samalla kun kipaisin hakemassa Rinon tarhastaan.
Rino lähti mielihyvin sisälle kuivaan, mutta sen vauhti hidastui, kun se huomasi joutuvansa yksityispuolelle. Hetken ovella maanittelun jälkeen ruuna tuli sisälle, ja hommasin sen Zombin karsinaan. Kipaisin pikaisesti hakemassa harjat satulahuoneesta, ja palasin takaisin.
Harjasin ympärilleen vilkuilevaa Rinoa, samalla kun vahtasin silmä kovana Zombia. Rino hypähti pienimmästäkin äänestä, ja ärsytyslevelini vain nousi. En kuitenkaan korottanut ääntäni, paha olo oli sellainen, etten kehdannut edes avata suutani.
Rinon hoitaminen rauhoitti, ja paha olo alkoi hiljaa helpottamaan. Kavioiden puhdistamisessa meinasin pökertyä lattialle, mutta tahdonvoimalla sain kaikki kaviot kunnialla hoidetuksi. Kun konitohtoria ei kuulunut vieläkään, päädyin tekemään pikkulettejä Rinon harjaan.
Kun eläinlääkäri vihdoinkin tuli, suurinpiirtein raahasin tuon Zombin luokse. Pitelin ruunasta kiinni lääkärin tutkiessa ja pohtiessa vikaa. Hetken jos toisenkin tunnusteltuaan totesi lääkäri, että taisi se hankoside katketa. Prkl taisi se vaan katketa. Vaan katketa. Hankoside. Paskan marjat! Katsoin lääkäriä 'b*tch please'-ilmeellä, kun tuo pölisi jotakin klinikoista ja leikkauksista. Soitin äidin hakemaan Zombia trailerilla klinikalle, ja annoin lääkärin selitellä äidille tarkemmin, samalla kun ohjeiden mukaan väsäsin Zombilaisen jalkaan jonkinlaista tukisiteen tapaista. Tainnut käydä jotakin muuta myös, kuin saada hokista...
Tovin jos toisenkin jälkeen klenkkasi Zombi traileriin, ja kävin palauttamassa Rinon tuntihevosten puolelle. Ja niin lähti matkamme kohti klinkikkaa, ja syvempien tutkimuksien jälkeen selvisi lääkärin ennuste oikeaksi. Hitto. Zombi jäi klinikalle leikkaukseen ja ensiapuun. Autossa takaisin kotiin tekstasin Anssille kauniin angstailuviestin. "Jes, Zombilta katkes sit hankkari. Uujee ja jehee, saikulle siis. -.-"
Vaahterapolun kohdalla muistin jättäneeni laukun taukohuoneeseen, joten kipaisin myrtsinä hakemassa sen. Sohvalla retkotti varsin tuttua porukkaa, Mila, Sari, Markus, Larissa, Petra sekä Tessa. Kathreen näytti myös istuvan sohvalla, siitä olikin aikaa kun olin hänet viimeksi nähnyt. "No, mitä siin oli?!" Mila kysäisi heti. "Hankkari prkl katkennu.." mutisin, ja nappasin laukkuni mukaan. "Oikeesti?!" Larissa henkäisi rakkaansa kainalosta. "Eiii, ku muuten vaan. Ainahan me viedään ponia klinikalle!" murisin. Tajusin kuitenkin kuulostaneeni hirvittävän töykeältä, joten lisäsin, "Sori. Mutta on. En mä tollasesta valehtelis." Larissa nyökkäili, ja totesin lähteväni autolle.
Rebekka & Rägby's Rinaldo #16
Rebekka & Zombi #11
// Aaapua... Toivottavasti Zombin jalka kuitenkin paranee!
|
|
|
Post by Rebekka on Dec 27, 2013 12:05:08 GMT 2
Huokaisin helpotuksesta kuullessani uutiset. Zombin leikkaus oli onnistunut hyvin, ja sen pitäisi parantua. Tosin poni olisi sairaslomalla puoli vuotta. Ja se lasta/kipsijuttukin olisi jalassa vaikka kuinka kauan. Matka takaisin Vaahterapolkuun oli tuskallisen hidas, äiti ajoi normaalia hitaammin, ettei vain traikku tömähtäisi ja Zombi joutuisi ottamaan tukea jalallaan. Äiti ajoi muutenkin traileri ja hevonen perässään hitaammin kuin muut samoin tekevät, ja nyt oli vauhti pudonnut melkein puoleen. Ääh, vielä viisi kilometriä... Tuskallisen ajan kuluttua saavuimme tallille, ja riensin päästämään Zombin ulos. Etenimme ramppia pitkin hitaasti ja varovaisesti, ja maleksimme yksityispuolelle muiden tallilaisten säälivien silmien alla. Päästin Zombin karsinaaansa, ja se haisteli sitä uteliaana. Ai niin, Rino oli käynyt herra Tahvon kämpässä. Mila saapui äidin kanssa yksityispuolelle. "Hmm.. Lääkäri sanoi että yksin tarhaan, ja mahdollisimman lähelle tallia.. Onko mitenkään mahdollista? Ja jos pitää rakentaa jokin sähkölankahäkkyrä, niin Rebekka auttaa mielellään, eiks nii?" äiti puheli, ja osoitti viimeisen lauseen minulle. Nyökkäsin. Äiti kaivoi laukkuaan, ja tunki kouraani kuvan Zombista klinikalla. "Tohtorit anto", äiti virnisti, ja hymyilin. "Ai nii, ja väkirehut ja kaurat vähennykseen!" äiti muisti. Tajusin vasta silloin, että kuinka laiha Zombi olikaan. Se oli luonnostaan tuollainen luiseva, ja kylkiluut näkyivät helposti. Eipähän olisi onnekkaalla ongelmia laihdutuskuurilla, jos sellaiselle joutuisi. Rebekka & Zombi #12
|
|
|
Post by Rebekka on Feb 5, 2014 18:15:42 GMT 2
Pitkästä aikaa näin Vaahterapolun pihan edessäni, ja hymyilin hieman. Vauhtini nopeutui hieman pikakävelyn puolelle, ja talsin heti talliin. Rino ei ollut karsinassaan, joten dumppasin laukkuni sen karsinan eteen ja lähdin metsästämään ruunaa.
”Rino!” vihelsin piilottaessani riimun ja narun selkäni taakse. Ruuna höristi korviaan ja pysähtyi. Kävelin sen luokse, ja hetken rapsuttelun jälkeen lähdin tarhasta musta ruuna perässäni. Tänään oli keskiviikko, joten voisin ratsastaa vapaasti. Paitsi etten ehkä tekisi niin, vaan saattaisin mennä vain taluttamaan maastoon.
Vein Rinon karsinaansa ja hain sen harjat. Aloin harjaamaan ruunaa, tosin se kääntyi enemmän silittelyyn ja rapsutteluun. Miten olinkaan selvinnyt kuukauden ilman hevosia? Ehkä en ajatellut sitä silloin, kun olin linnoittautunut huoneeseeni kera suklaalevyn. Niin se tammikuu oli kulunut, mutta äitikään ei hoputtanut minua pihalle hoitamaan Lagia tai muita tallimme hevosia. Hän oli itsekin aivan murtunut isän kuoleman takia, joten tammikuu oli sujunut ikään kuin horroksessa.
Kun Rino oli harjattu, huikkasin Milalle lähteväni taluttamaan maastoon. Nainen nyökytteli ja totesi ”Kiva kun palasit” juuri ennen kun lähdin takaisin tallin puolelle.
Maastossa oli vain minä ja Rino, sekä tietenkin linnut mitkä visersivät omia laulujaan. Aivan liian pian olimme takaisin tallin pihassa, ja vein ruunan karsinaansa. Suuntasin sitten taas ulos, ja pääsin Zombin sairastarhalle. Hain klenkkaavan ruunan sisään, ja harjailin sitä.
Harjaus sujui paremmin kuin aikaisemmin, sillä Zombi ei päässyt kuopimaan taikka potkimaan erikoisemmin. ”Heiii, Repesorsa!” Petra hihkaisi, ja virnistin. ”Terveterve.. Mitäs tänne kuuluu?” kyselin. Kuulemma ihan hyvää ja asiat oli menneet ihan hyvin. No hyvä. Paljon uusia hoitajia ja monta heppaa lähtenyt.
Rebekka & Rägby's Rinaldo #17 Rebekka & Zombi #13 (sori tynkä.. :<)
|
|
|
Post by Rebekka on Mar 6, 2014 15:52:00 GMT 2
Rinon haaveet löytyi vanhasta vihkosta Rebekka & Rägby's Rinaldo #18
|
|
|
Post by Rebekka on May 12, 2014 15:51:20 GMT 2
"Teille laulamme nyt näkemiin" 12.5.2014 - Anssi Kun mä pitkästä aikaa raahasin sievän pienen peppuni tallille, Rebekka mökötti taukohuoneen sohvalla kippurassa, Zombin päiväkirjaa selaillen. "Mitäs, lueskeleks sä niitä mun merkintöi?" virnistin ja annoin ruhoni valua ei-niin-hiljaisesti sohvalle. Olin käynyt Reben puolesta hoitamassa Zombia alkuvuodesta, kun tyttö oli linnoittautunut huoneeseensa suremaan isäänsä. Rebekan katse porautui muhun, ja aivan kuin sen silmät kimmels. "En." Rebekka sai sanotuksi hieman murtuneella äänellä, ja käänsi taas sivua. No, mikäs sillä nyt oli? "No mitä sitte?" mä kysyin ja heitin jalkani tytön polvien päälle. "Ota ne haisevat koipes pois siitä!" Rebekka ärähti ja kiltisti sanottuna heitti jalkani alas. "Heihei, raaauha...." mä virnistin ja hivuttauduin lähemmäksi, lukemaan päiväkirjaa. "Lekuri oli käyny kattoo Tahvon jalkaa taas vaihteeks, ja todennu ettei siitä tuu mitään. Ni äitipä sit päätti pistää Zombin myyntiin ilma kysymist. Eipä oo kukaa kiinnostunu ku ei siitä tuu mitää kisaheppaa kumminkaa, esteponiks se ois menny jollekki, mut kouluponia siitä ei saa. Niin nyt sit mun serkku ottaa sen hoiviinsa, Zombi muuttaa meille, mut yksäriks Alinalle. Et enää se ei oo ees tuntsari jonka kaa mä voin mennä touhuumaa ku vapaata on..." porkkanapää, tai gingeri kuten itse tuota kutsuin, selitti hiljaa, aivan totisena. "Siis se muuttaa pois Vaahtiksesta?" mä kysyin, hirveellä vauhdilla selvittäen tietoja mun päässä. "No niinhän mä just sanoin! Ja kaiken lisäks äiti haluu et mä kumminki kisaan, ni se on menny ostamaan jonku pikkusuokin. Haluu et mä alan kisaa sillä tai jotain. Mutku se on suokki ja ponikokonen... Kuvittele, iha salee joku hienohelma tamma!" Rebe selitti vielä lisää, ja käänteli sivuja. "Joka tapaukses äiti sano et heti ku se saa sen Likan, ni se aikoo tuua sen tänne ja sit Zombi lähtee samal kyydil pois. Just ku mä tutustuin siihe kunnol. Sä et tiiäkkää kui paljo oppii ku pystyy tekee vaa maastakäsinjuttui..." tyttö huokaisi, ja varovasti laitoin käden tuon olalle. Rebe nyyhkäisi, painoi päänsä mun kylkeen ja alkoi pillittämään. "Hei...." mä mutisin tosi hämmentyneenä, eipä usein tullut nähtyä Rebekkaa itkemässä. Ei edes silloin kun siltä lähti mopo käsistä pari viikkoo sitten, siis ihan oikeesti. Se keuli, mut keulipa vähän liikaa ni mopo jatko eteenpäin ku tyttö istui maassa. Jalka sillä jäi pyörän alle kuulemma, mutta reippaasti (sensuroidun puhetulvan kanssa) se nous ylös ja kävi hakemassa oranssin mopon. Joku pakkomielle sillä oli oranssin kanssa, hiuksetkin tollaset. Ja vihree. Vihree ja oranssi. "Eka se otti Lagin pois, ja nyt sit Zombin..." Rebekka nyyhkäisi, havahduttaen mut mun haaveista. "No mut sähän tykkäät Zombist... Varmaan tykkäät siit uudestaki. Ja sä kastelet mun paidan.." mä mutisin. Rebekka nousi ylös, heitti pöydällä lojuneen kaviokoukun mua päin, ja marssi ulos huoneesta. "No kiitti vaan avusta!" tuon ääni kuului vielä yksäripuolelta. Ai samperi... Mä hieroin mun päätä, johon kaviokoukku oli osunut. Mitä mä nyt tein? Perhana sillä varmaan rättipäivät kun tollanen on....
Justiinsa samaan aikaan ovi aukes, ja Markus pölähti sisälle. "Anssi hei! Mitäs sulle on käyny?" mies virnuili ja valtasi toisen sohvan. "Rebekka ja kaviokoukku kävi.." mä mutisin ja pakenin ovelle. "Jaa, kuis se sillai?" Markus nappasi pöydältä jonkun naistenlehden, mutta vippas sen hyvin nopeesti takas pöydälle. Mä kohautin olkiani ja mutisin jotain Zombista, ja ennen lisäkysymyksiä pakenin yksäripuolelle.
Rebekkahan se siellä oli, Zombin kaulaa halailemassa. Sen kännykkä kuitenkin päräytti soimaan jotain Billy Talentin kappaletta arvatenkin, joten tyttö irroittautui ponistaan. "No mitä?! -- Tallilla -- NYTKÖ?! Mut ei! Ei se oo reiluu! -- Höh. Okei sit." Rebekka sulki puhelun ja lähti tuhisten satulahuoneeseen. "Sä saat hakee kamoi, Zombi lähtee nyt", tyttö totesi harjapakki ja kuljetussuojat sylissään. "Paitsi et älä ota loimii, suojii, tai satulahuopii. Tai oikeestaan ota se ruma satulahuopa, se sininen ja punanen. Ja sit kans se liilan voit ottaa. Kaikki miut otetaan, okei?" Rebekka alkoi sukimaan poninsa karvaa. "Ent riimut?" "Ne otetaan, paitsi et jätä se vihree teddyriimu ja sit se nahkanen." "Yes söör!"
Kun olin kerännyt kaikki tarvittavat, romppeet ja Rebekka saanut Zombin siististi matkakuntoon, tuli Rebekan äiti mua vastaan kun menin ulos vartioon. Päätimme toimia seuraavasti: Rebekka hoitaisi ponit sisään ja ulos, tuon äiti Zombin varusteet sisään autoon, ja minä uuden hevosen varusteet talliin. Suunnitelma kuitenkin muuttui hieman, joten minä sain yksinäni hoitaa varusteet.
Rebekka talutti Zombin pihalle, ja mun piti laskea ramppi ja kaide. Ihan hyvin se onnistui, ja mä sainkin nähdä ruskean hevosen perseen naamani edessä. Rebekan äidin käskystä mä puominkin irrotin, ja väistin sitten alta pois. Vaihdoin ponien varusteet Rebekan kisk- taluttaessa Zombia traikkuun, ja mä menin sitten moikkaamaan ruunaa. Pari taputusta kaulalle, ennen kuin Rebe kävi hakemassa uuden ponin narun, ja mä sen äidin kaa suljin kaikki ovet sun muut.
Meille oli kertynyt pieni yleisö tuntilaisista, jotka kiltisti väistivät Emman lähtiessä kuskaamaan Zombia pois. Rebekka lähti taluttamaan suokkiaan pois, Zombin vanhalle karsinalle, ja korvat hörössä kulkevan tamman alkaessa jyräämään tuo karjaisi sille niin, että kylä raikui. Oltiin kyllä sitten hiljaista poikaa.... Mä aloin roudaamaan tamman tavaroita satulahuoneeseen, ennen kuin joku about 12-13-vuotias, täysin meikattu ja merkkivaatteissa kulkeva blondi tyttö tuli tarjoomaan apua. Kovasti se yritti siinä näyttää mahdollisimman sievältä ja ihanalta, mutta jos se mua yritti vikitellä niin se olisi ihan turhaa touhua. Tahalteen tungin tuolle satulan joka painoi niin pirusti, ja mä lähdin mitään sanomatta laittamaan tavaroita paikoilleen. Se tyttö, jonka ristin myöhemmin Ilona junioriksi, kyseli kovasti voiko auttaa lisää, mutta passitin tuon vain hoitamaan oman kopukkansa tunnille. Mä suunnistaisin yksärilään.
Rebellä oli kädet täynnä kun se tuntilaisia ja hoitajia hätisteli pois ja vastaili kysymyksiin; "Leiskuva Peilikuva, kutsutaan Likaks. Säkä 143cm, en tiiä mitä se osaa, seittemän, ei saa silittää, antakaa sen olla rauhassa. Tai vielä parempi, antakaa MUN olla rauhas!" tuo ärähti lopulta, saaden yleisön hipsimään hitaasti takavasemmalle. Ties vaikka Sorsa pommittais niitäki kaviokoukuilla... "Hei muute, tiesiks et on sellanen laulaja nimeltä Riki Sorsa. Sehän ois sulle ihan niiku täydellinen mätsi, sit sä olisit oikeesti Repe Sorsa!" mä yritin piristää myrtsiä tyttöä. "Vai niin", kuului tympeä vastaus ja tarranauhan riips -ääni, kun tuo veteli suojia pois. Höh, ei sit.
Rebekka Anssi & Zombi #14
Rebekka Anssi & Likka #1
|
|
|
Post by Rebekka on May 13, 2014 12:04:54 GMT 2
Valokuvausta 13/5/2014 Koulun valokuvaustunnilla sai lähteä hieman kauemmaksi kuvailemaan, joten nappasin pari kaveria mukaan ja lähdimme kuvailemaan eläviä asioita. Rino katseli pellolle jonkin mörön perään, ja Likka kameran nähdessään poseerasi hetken, ennen kuin keskittyi itsensä rapsutteluun. Rebekka & Rägby's Rinaldo #19 Rebekka & Likka #2
|
|
|
Post by Rebekka on May 18, 2014 19:15:01 GMT 2
"Mä oon valmis kohtaa mitä vastaan tulee, kun lähtiessä tuikkaan koko p*skan tuleen" - 18/5/2014
Kuuntelin Spotifyssa Suomen top-listaa, ja juuri nyt hyräilin Nikke Ankaran Perjantai 13. mukana. Perjantai 13... Sillä hetkellä tajusin, että mun ja Rinon vuosipäivä osuu juuri perjantai 13. kesäkuuta. "Haistapa laa la la la la laa laa.." virnistin ja möngin Likan tarhalle. Hain ufoloimessaan möllöttävän tamman sisälle, ja se meinasi rynniä ylitseni syystä x. Sitten se päätti jumittaa paikoilleen, ja sainkin kiskoa vastaan haraavaa suomineitoa kohti tallia. Kun viimein pääsin yksityispuolelle, meinasimme molemmat saada paskahalvauksen kun käytävällä möllötti Hukkis ja sen ympärillä pyörivät sekä Petra että Julia. Hukkis alkoi kuopimaan ja pyörimään ja hörisemään järkyttävällä äänellä, kun raahasin Likan sisälle. Kun melkein olimme turvassa, niin tamma täysjärkeni päätti heittää perseensä orin nenän eteen, ja potkaista. Eihän se Hukkikseen osunut, kun ori ei muutenkaan pysynyt paikoillaan, ja Likkakin tuli vauhdilla karsinaan. "Sori..." mä mutisin ja suljin oven ekstrahyvin. Kävin sitten hakemassa omat ja Likan ratsastusvarusteet, sekä tietenkin harjat. Luikahdin Hukkiksen takaa Likan luokse, ja köytin sen sitten karsinaan. Nyt voisi ottaa vähän tuntumaa tammaan, ja hyödyntää tuntsareiden vapaapäivää, mikä tarkoitti melkein tyhjiä maneesia ja kenttää.
Suunnistimmekin siis tamman kanssa kentälle, ja kiristelin kaikessa rauhassa vyötä, ennen kuin kapusin alhaalla keikkuvaan selkään. Voi kamala, tämähän oli hirveän matala ja leveä verrattuna Rinoon! Varmistin vyön vielä selästäkin käsin, ennen kuin säädin jalustimet sopiviksi. Kun kaikki oleellinen oli tehty, lähdimme löntystelemään uran sisäpuolella, pitkin ohjin. Tein jo pitkin ohjin paljon voltteja ja kahdeksikkoja, ennen kuin keräsin ohjia näppeihini. Pyysin saman tien Likalta ravia, ja se lähtikin mukavaan harjoitusraviin. Hetken vain istuin ja ihastelin askelten mukavuutta, Rinon suuressa ravissa pomppi kuin perunasäkki jos ei yrittänyt pysyä kyydissä, ja Zombin ravi oli vain jotain niin hirveää, että siitä ei edes tarvinnut puhua. Kääntelin ja vääntelin punarautiasta tammaa allani, tehden kulmista aina ekstra-terävät ja taivuttaen Likkaa niissä. Eipä aikaakaan kun uljas ratsuni alkoi hieman pyöristymään ja rentoutumaan, viskaisten kuitenkin päänsä taivaisiin aina välillä, inhottavien kärpästen kiusatessa sitä.
Jonkin aikaa ravailimme tamman kanssa, ennen kuin pyysin siltä laukkaa. Se lähti nätisti heti pyynnöstä eteenpäin, ja kääntelin sitä volteille ja ympyröille. Tosin aika kovaa Likka meni, rynni vain eteenpäin. Ympyröiden avulla tammakin rauhoittui, ja laukasta tuli taas tasaista ja mukavaa. Vaihdoin vielä suuntaa lävistäjällä ravin kautta, ja jatkoin samaa tehtävää. Hidastin pian käyntiin, ja nostin jalustimet ristiin kaulalle. Siirryin harjoitusraviin, ja aina välillä menin kentän poikki, tehden joko pysähdyksen, pysähdyksen ja peruutuksen, taikka laukannoston. Ensimmäisillä kerroilla Likka ei olisi halunnut pysähtyä tai peruuttaa, ja laukkoja se ei nostanut heti, vaan vasta parin askeleen viiveellä. Tekemällä kuitenkin parani koko ajan, ja pian minulla olikin herkkä ratsu, joka reagoi lopulta siihenkin, jos liikautin pohkeita hieman eteenpäin. Loppuajan se siis saattoi aivan yhtäkkiä nostaa laukan, mutta pysähtyikin siitä melkein heti.
Kun minulta loppui kunto kesken ja Likkakin oli hikinen, päätin suosiolla jättää treenit siihen. Käväisimme tallitiellä pyörähtämässä loppukäyntien aikana, ennen kuin suunnistin talliin. Vein Likan suoraan pesuboksiin, riisuin varusteet ja päätin suorittaa tammalle harjan ja hännän perusteellisen pesun, ennen kuin läästin ne taas pikiöljyllä.
Tervankatkuisin sormin ähersin ötökkäloimen päälle, laittaen milloin minkäkin osan väärin päin. Onneksi Likka oli oikein rauhallinen potilas, ja antoi minun touhuta rauhassa. Kyllä se siitä joskus paranisi, itse olin vain vähän ruosteessa, ötökkäloimia kun en ollutkaan vähään aikaan laittanut. Sekoitin Likan ruuat valmiiksi, laittaen niihin allergialääkettä, ja jätin oven eteen kannellisessa "Likka ruoka" ämpärissä. Eipähän tarvitsisi ruokkijan päätään sekoittaa mössöillä....
Rebekka & Likka #3
|
|
|
Post by Rebekka on Jun 13, 2014 21:26:26 GMT 2
Perjantai 13. 2014 - All of me REBEKKA & RÄGBY'S RINALDO ~ 1 year"What would I do without your smart mouth? Drawing me in, and you kicking me out You've got my head spinning, no kidding, I can't pin you down What's going on in that beautiful mind I'm on your magical mystery ride And I'm so dizzy, don't know what hit me, but I'll be alright
My head's under water But I'm breathing fine You're crazy and I'm out of my mind
'Cause all of me Loves all of you Love your curves and all your edges All your perfect imperfections Give your all to me I'll give my all to you You're my end and my beginning Even when I lose I'm winning 'Cause I give you all of me And you give me all of you, oh
How many times do I have to tell you Even when you're crying you're beautiful too The world is beating you down, I'm around through every mood You're my downfall, you're my muse My worst distraction, my rhythm and blues I can't stop singing, it's ringing, in my head for you
My head's under water But I'm breathing fine You're crazy and I'm out of my mind
'Cause all of me Loves all of you Love your curves and all your edges All your perfect imperfections Give your all to me I'll give my all to you You're my end and my beginning Even when I lose I'm winning 'Cause I give you all of me And you give me all of you, oh
Give me all of you Cards on the table, we're both showing hearts Risking it all, though it's hard
'Cause all of me Loves all of you Love your curves and all your edges All your perfect imperfections Give your all to me I'll give my all to you You're my end and my beginning Even when I lose I'm winning 'Cause I give you all of me And you give me all of you
I give you all of me And you give me all of you, oh"Rebekka & Rägby's Rinaldo #20 //kuva ei näytä yhtään Rinolta, ja laatu kusee, mut ei kai se mitään? :]
|
|
|
Post by Rebekka on Jul 2, 2014 10:22:59 GMT 2
Löllömakkara Ihmissyöjä Karvainen Kammotus Alieni
Rebekka & Likka #4
|
|
|
Post by Rebekka on Aug 31, 2014 18:33:00 GMT 2
31/8/2014 - Joskus hevoseni on hot...
...joskus taas not. Olkaapa hyvät, Likan ja Rinon derp-ilmeet, ja jotenkin on sellainen kutina, että nää mun omat hevoset on jotenkin vajaita. Rino on sentään fiksu. Joskus. //Eli toisin sanoen tylsyyden tuottamat pikatöhryt, ja Rinossa loppu usko kesken, olen hyvin pahoillani.. Rebekka & Rägby's Rinaldo #21 Rebekka & Likka #5 Sanat ja pisteet: 0, kuinka monta nyt tuleekaan kahesta kuvasta..? Pisteet yhteensä: öö, apua mila? // yhdestä kuvasta saa sen 2pistettä, joten jos osaan laskea oikein niin 4pistettä Mun laskujen mukaan sulla on 14pistettä tällä hetkellä Yleensä sitten kun alkaa 20pist. lähestymään niin tarkistan vielä, koska minun muistilla en välttämättä ole aina muistanut laittaa ylös oikeaa pistemäärää - Mila -
|
|