|
Post by Mila on Jan 1, 2017 18:58:20 GMT 2
Vuoden 2017 tallipäiväkirja -lukeminen omalla vastuulla -
Jokainen hoitaja, yksityisen omistaja, työntekijä sekä satunnainen hiippailija saa tähän kirjaan raapustaa sekalaista "sontaa" jos inspiraatio iskee.
|
|
|
Post by Mila on Jan 3, 2017 20:20:47 GMT 2
01.01.2017 RKM-FINAALI SUSIKALLIOSSA
|
|
|
Post by Mila on Jan 5, 2017 12:13:55 GMT 2
05.01.2017
"Jumansviidu, että on kylmä!" Stina ulisi kömpiessään unisen näköisenä talliin. Itse olin jo jakamassa aamuruokia hevosille ja hymyilin työntekijälle, joka puhalteli kohmeisiin käsiinsä. Ilmoitin tälle, että voisi käydä viemässä heiniä tarhoille ja sekös kirvoitti naisen suusta pitkän litannian kirosanoja. "Tää menee jo työpaikkakiusaamiseksi!" Stina nurisi. "Jos olisit ehtinyt tänne ennen minua, niin...." naurahdin kaataessani Ossin ruokakuppiin aamuannoksen. Connemaraori syöksyi ruokiensa kimppuun ahnaasti ja jatkoin matkaani Vennan karsinalle. Stina lähti lastaamaan heinäkuormaa mönkijän kyytiin ja toivoin, että menopeli suostuisi lähemmäs kolmenkymmenen asteen pakkasella lähtemään käyntiin. Hutun karsinalla olin vanhasta tottumuksesta laittamassa risteytysruunan kuppiin tarvittavaa annosta, mutta juuri kun olin kauhallista kaatamassa, muistin, että ruuna oli edellisenä päivänä lähtenyt uuteen kotiin. Sammynkin olin luvannut Julialle, sillä kaksikko oli pärjännyt niin hienosti RKM:ssä ja uskoin, että Sammy varmasti pääsisi Julian kanssa kisakentillä ominaisuuksiinsa. Kisahevonen se ennemmin oli kuin tuntiratsu...
Jaoin lopuille hevosille ruokansa ja lähdin sitten pihaton ponit ruokkimaan. Avasin pihaton oven, jotta Bertta, Tohveli sekä Goljat pääsisi myös ulos juoksentelemaan, sillä olin sulkenut ison oven yöksi kovien pakkasten vuoksi. Kun pikkuruiset ponit olivat aamuruokansa ahmineet, lähtivät ne juoksentelemaan kirpeään pakkasilmaan. Katselin hymyillen kolmikon perään. Stina körryytteli mönkijällään paikalle ja ilmoitti, että tarhoissa olisi nyt heinät valmiina. "Hyyvä. Lähdetäänpä sitten loimittelemaan hevosia ja kärräämään ne pihalle", totesin ja hyppäsin naisen taakse istumaan. Minähän en tuota muutaman metrin matkaa tallille kävelisi, kun kyytikin oli tarjolla.
Juuri kun olin taluttamassa loimiin käärittyä Pilgrimiä tarhaan, pakkanen paukautti puunrunkoa sen verran komeasti, että ruunikko poni sai säpsyt. "Raaaaaauhotu!" yritin pidätellä riimunnarun toisessa päässä pomppivaa ruunaa, mutta hanskoista huolimatta kohmeiset sormeni eivät halunneet yhteistyöhön kanssani ja otteeni irtosi riimunnarusta. Niinpä Catherinen silmäterä säntäsi tuli persauksen alla karkuun. "Voi vittu!" ähkäisin. Onneksi poni suuntasi kulkunsa suoraan talliin ja oli jyrätä Wandan kanssa ulos tulevan Stinan yli. "Mila! Menikkö sä itse sinne tarhaan ja pistit Pilgrimin hakemaan muut hevoset ulos?" Stina vinoili napatessaan ponin kiinni ja taluttaessaan ruunan luokseni. Pilgrim tanssahteli tyytymättömänä, kun tartuin sen riimunnaruun uudestaan. "Hekoheko.." mutisin. Äkkiä poni tarhaan ennen kuin se lähtisi uudestaan karkuteille. Myös pallomahaansa kasvattava Anna päätti kiukutella tapojensa vastaisesti ulos mennessä. Ilmeisesti pakkanen oli neidin herkälle hipiälle liikaa ja se jumittui heti ulko-ovelle. "En tuuuu!" "Äläs nyt viiti, pieni happihyppely tekee sulle hyvää... Tuun heti parin tunnin päästä hakemaan sut takasin sisälle!" maanittelin mustaa tammaa. Tamma riuhtoi riimunnarua tympääntyneenä, mutta lopulta suostui lähtemään liikkeelle.
"Tarvitaankos täällä apukäsiä?" kuului Jessen ääni ovelta, kun putsasin Randyn karsinaa. Mies oli ottanut ja repäissyt uuden vuoden kunniaksi, eli lopettanut asianajaja hommat ja etsi nyt uusia tuulia elämälleen. Minun onneni, sillä mies oli enemmän kuin avuksi tallihommissa. Ja mikä parasta, teki sen vielä ilmaiseksi. "Tarvitaan!" Stina puuskaisi Iipan karsinasta. Jesse nyökkäsi ja lähti hakemaan itselleen talikkoa sekä kottikärryjä. Oona oli ehdottanut, että kakkakuormat vietäisiin erillisellä peräkärryllä lantalaan mönkijän voimin. Ei tarvitsisi koko aikaa edestakaisin rampata "pitkää matkaa" tallin sekä lantalan välillä. "Pitäis vaan ensin ostaa toinen peräkärry, sillä se varakärry hajosi. Mutta pistetään mietintämyssyyn. Olisihan se tietenkin helpompaa..." olin luvannut naiselle.
Loput karsinoista putsaantui suitsait sukkelaan, kun myös Sari sekä Eljas saapuivat työvuoroonsa. Annoimme ilomielin Stinan kanssa kaksikon hoitaa päiväheinien jaon ja pakenimme itse Jesse vanavedessä taukohuoneeseen juomaan kahvit. "Mitähän tuota tekis, kun ei tuolla pihallakaan oikein tarkene olla", Stina huokaili sohvalla maatessaan. "Voisit Tuiskun käydä liikuttamassa?" ehdotin. Stina pyöräytti silmiään. "Kai se on sitten pakko, kun pomo käskee..." "Mä tuun Nubin kanssa sun seuraksi", lupauduin. "Mä voin tulla kuvaamaan! Varmasti tuun saamaan jotain Hauskat Kotivideot-materiaalia..." Jesse nauroi. "Pysy pois, senkin paparazzi!" Stina ähkäisi.
Onneksemme Jessen älyluurista loppui akku alta aikayksikön. Tuisku oli tapansa mukaan alussa höyryjuna, joka paahtoi pitkin maneesia ja Stina yritti parhaansa saada ruunan tekemään sen, mitä pyydetään eikä hölmöillä. Nubbi puolestaan tanssahteli häntä viuhuen pitkin kaviouraa ja minulla teki tiukkaa pitää hermot kurissa ruunan pelleillessä. Nurkkia paukutteleva pakkanen häiritsi pilkullista ruunaa myös, jonka vuoksi se oli entistä enemmän säpsynä eikä millään tahtonut asettua. "Hyvältä näyttää", Jesse naljaili katsomosta, kun Nubbi veti pienen pukkisarjan. "Pää kii!" murahdin, kun ruuna jälleen nakkasi takapuoltaan kohti korkeuksia. "Miksi suokit on tämmösiä jästejä?" Stina ulvoi Tuiskun selästä, kun ruuna tahmaili jossain nurkassa eikä taipunut mihinkään suuntaan.
Lopulta saimme Stinan kanssa ratsut kuulolle ja Jessekin jo myönsi, että hyvältä näyttää. "Jesse muuten... Tallilaiset toivoivat, että pidettäis tänä vuonna joku kenttäratsastuskurssi ja ajattelin, että kun sä oot niissä kisoissa ahkerasti käynyt ja asiasta jotain tiedät, niin mite ois? Haluaisitko pitää sellaisen?" kysäisin mieheltä, kun annoin Nubille pitkät ohjat ja luvan köpötellä maneesissa miten haluaa. "Jaaaa... Milloin?" Jesse hieroskeli leukaansa. Silmistä kyllä näki, että mies innostui ideasta. "Joskus keväällä, kun lumet sulaa. Tai kesällä. Ihan miten sun aikatauluihin sopii..." selitin. Jesse lupasi miettiä asiaa. "Niin ja toki mä siitä sulle vähän maksaisinkin!" "Katsotaan sitä sitten, kun sen aika on ", Jesse sanoi. "En mä vielä oo luvannut mitään." "Kyllä mä sut sen verran hyvin tunnen, että suunnittelet jo päässäs sitä!" nauroin ja laskeuduin Nubin selästä. Jesse tyytyi vain virnistämään. "Saanko mäkin sit osallistua?" Stina kysyi. "Saat, jos kerran haluat", Jesse lupasi. "Eli sä pidät sen?" innostuin. "Pakko kai se on, kun kerran niin nätisti pyydetään." "Jes! Oot ihana!" hihkaisin ja olisin kapsahtanut miehen kaulaan, jos tämä olisi seissyt vieressäni eikä istunut katsomossa termoskannu kädessään. "Totta kai mä oon ihana."
|
|
|
Post by Mila on Jan 8, 2017 16:10:30 GMT 2
08.01.2017
"Onko teillä mitään tähellistä tekemistä vai mitä te täällä tyhjänpanttina roikutte?" murahdin pilke silmäkulmassa taukohuoneessa lorviville Jonnalle ja Sesilialle, jotka näyttivät säikähtävän minun äkäistä ääntä. "Öö..Eii..." Jonna rapsutti takaraivoaan ja katseellaan haki Sesilialta apua. "Talli on kuin pyörremyrskyn jäljillä ja te vaan istutte täällä piereskelemässä. Niinkö?" jatkoin tyttöjen hiillostamista. Kaksikko näytti siltä, että luikkisivat tuli hännän alla karkuun. Tuijotin tyttöjä tuima ilme naamallani hetken, ennen kuin pokka petti. Purskahdin nauramaan ja parivaljakko katsoi toisiaan kulmat kurtussa. "Viiitsi vitsi. Onko teillä kiire kotiin vai lähdetäänkö käymään ajelulla?" hekotin. "Ajelulla?" Jonna rykäisi. "Niin. Tiedätkö, semmosella neljärengasta omistavalla menopelillä, jota myös autoksi kutsutaan. Perään laitetaan semmonen koppi, mihin mahtuu hevosia kyytiin.." selitin kädet heiluen. Sanan "Hevosia" kohdalla tytöt ponkaisivat kuin vieteriukot sohvalta. "JOO! Mennään vain!" kuului kuin yhdestä suusta. "Siis onko joku lähdössä vai haetaanko me uusia hevosia?" Sesilia varmisti. "Haetaan. Kipinkapin autoon siitä, meitä odotetaan Seppeleessä ja Yläkokossa!"
Olimme vasta illankähmeessä takaisin Vaahterapolussa. Pikkuruinen russponi Yläkokon Ordagrann eli Kani, majottui pihattoon ja veimme juuri ruunatun ponin uuteen asumukseensa ensimmäisenä. Tohveli ja Goljat oli heti isottelemassa uudelle tulokkaalle, mutta Bertan komennuksella ruunat jättivät Kanin rauhaan ja antoivat porukan ainoan tamman pitää jöötä kaikille. Toinen tulokas oli risteytysruuna Patron, joka majottui päätalliin. Hopeanruunikko ruuna oli ollut aikaisemmin Seppeleen tuntiratsuja, mutta oli sen jälkeen myyty eteenpäin yksityiseksi ratsuksi eräälle tytölle. Tyttö oli kuitenkin kasvanut nopeasti ponista yli, jonka vuoksi tämä Patukaksikin kutsuttu poni oli palautunut Annelle. Kun molemmat ponit olivat karsinoissaan, kävin viemässä Sesilian sekä Jonnan koteihinsa. Olin luvannut tytöille myös pizzapalkkion kaverina olosta, joten piipahdimme myös paikallisessa pizzeriassa syömässä navat täyteen.
|
|
|
Post by Julia on Feb 2, 2017 21:36:12 GMT 2
Perjantai 3. helmikuuta - Nellan tuparit! (vihdoinkin..)
(Julia) Puistelin kylmää pakkassäätä, kun talutin nyt minun ikiomaa puoliveriruunaani talliin. Jo ennen ratsastuskoulumestaruuksia olin hamunnut ruunaa itselleni, mutta virallisesti pystyimme kirjoittamaan paperit Sammysta vasta tämän vuoden puolella. En edes ottanut asiaa esille, vaan finaaliin pääsyn johdosta Mila kätteli minua ja sanoi ruunan olevan nyt minun. Ruuna muuttaisi pian uudelle tallille, uusiin kuvioihin. Koska en halunnut kenenkään tietävän moisesta, talutin Sammyn yksäripuolelle varustettavaksi. Siellä meitä vastassa möllötti vain pieni musta suomenhevonen, jota olin vältellyt kuin ruttoa. Se jotenkin veresti muistoja, joita en enää tahtonut muistella. Sammy seisoi yhtä mietteliäänä kuin minä, kun harjasin sitä topakasti puolelta kuin toiseltakin. Mikään ei saanut meidän hiljaisuutta rikkoontumaan, paitsi käyvä ulko-ovi. (Pyry) Criminal oli onneksi taas oma (miellyttävämpi) itsensä, ja olin saanut sen ongelmitta mukaani. Olin luvannut itselleni hypätä takaisin satulaan tänään, vaikka pakkasen puolesta olisin voinut heittäytyä kolmen peiton alle koko päiväksi. Astelin sisään yksäritalliin tottuneesti. Yllätyin hieman huomatessani Julian yksäripuolella uuden hevosen karsinassa. Tai no, eihän tuo tainnut olla edes uusi, pystyin vannomaan, että olin nähnyt hevosen aikaisemminkin. Eikös tuo ollut sama puoliverinen, jolla Julia oli kilpaillut ratsastuskoulumestaruuksissa menestyksekkäästi? " Mitä Sammy täällä tekee? Eikö Kiara tule mustasukkaiseksi? " naurahdin Julialle ja talutin Criminalin karsinaan. Ruokakupit tutkittuaan ja tyhjäksi ne pettymyksekseen todettuaan musta tamma jäi katselemaan uteliaana käytävälle, minun alkaessa riisua loimea. (Nella) Täytettyäni kottikärryt heinällä ja luovutettuani ne Stinalle, suuntaan hakemaan Hyrrää tarhasta. Ruuna on jälleen oma laamaileva itsensä, ja saan tarpoa ruunikon tarhan keskeltä. Pakkaset olivat yllättäneet taas kaikki, eikä minulla olisi kiinnostusta väkertää mitään kentällä tai maneesissa. Suuntaan tottuneesti yksäripuolelle, jossa tungen hevoseni karsinaansa. Kiskottuani loimen ja harjattuani ruunan suuntaan hakemaan varusteita. Aikomuksenani on laittaa tänään lampaankarvasatula, se lämmittäisi onaa persausta enemmän. "Nella! Mistä toi on ostettu!" Julia hyökkää kysymään Sammyn kimpusta. "Ööm en mä edes muista, se on ollut mulla monta vuotta.." vastaan yllättyneenä. "Lähtisittekö muuten maastoon mun kanssa, vai onko teillä jo muita suunnitelmia?" jatkan Pyryn ilmestyttyä Criminalin karsinasta. Saan myöntäviä vastauksia aikaan. (Julia) Sammy alkoi olla varustettu ja Pyryn kanssa kuulumiset vaihdettu, joten nyökkäsin lupaavasti. Kiara kyllä tosiaan tulisi mustasukkaiseksi, jos tietäisi että menemme maastoon ilman sitä. "No mennään vaan. Eiku hei, Pyry tulee mukaan?" Sanoin ja sain miehen kalpeaksi kuin lakana. "Jos nyt tämän kerran", tämä mutisi ja minä ehdin hihkua jo riemusta. Puoliverilauma hilppasi rauhalliseen tahtiin pitkin pakkasesta narskuvaa maastopolkua. Vaikka matka oli vasta alussa, tuntui että jutut loppuivat kuin seinään. Pyryn kanssa tuskin edes vaihdoimme muita kun piikitteleviä huumorikommentteja, mutta eniten minua häiritsi Nella, jonka vierestä olin kuulemani mukaan löytynyt viikko, jos toinenkin, takaperin. No, mun perusmottoa noudattaen kaikki se, mitä mä en muista, ei ollut koskaan tapahtunutkaan. "Otettasko laukkapätkä?" Rikoin piinaavan hiljaisuuden ja sain vastaukseksi vain pöllyävän lumipilven, jonka jälkeen iskin pohkeet myös oman pyöräkän ruunani kylkiin. (Pyry) Olin suhtautunut vähän skeptisesti ideaan lähteä muiden mukaan maastoon - Criminal todennäköisesti puhkui energiaa. Päätin kuitenkin uskaltautua mukaan, ehkä muut hevoset rauhoittaisivat tammaa tarpeeksi. Alkumatka sujuikin lupaavasti. Julian ehdottaessa laukkapätkää, olin aikeissa jopa jänistää, mutten ehtinyt lausua vastaväitettä puoliveriseni tunnistaessa varsin hyvin sanan - etenkin Nellan karauttaessa edelle. Criminal ei vaatinut kuin pienen jalan liikautuksen, ja syöksyi jo Hyrrän perään. Sammykin tavoitti porukan varaslähdöstä huolimatta. Pyrin pitämään tammani Hyrrän takana - ruunikko saisi toimia jarruna, kun hidastettaisiin. Laukkapätkä päättyi risteyksen lähestyessä, ja kaikki hevoset epäilyksistäni huolimatta hidastivat kuuliaisesti. " Tää perkeleen Siperia tappaa mut vielä. En tunne sormiani. " narisin ja koetin piilottaa kohmeisia näppejäni mustan tammani harjan sekaan. Sainkin marinastani muutaman nasevan kommentin matkan jatkuessa hiljaista tietä pitkin. (Nella) Ennenkuin kukaan maastoseuralaisistani kerkesi kissaa sanoa, olin jo Hyrrän kanssa nostanut laukan. Criminal pinkaisi peräämme, jonka jälkeen myös Julia ja Sammy nostivat laukan. Annoin Hyrrän laukata hieman vapaammin, varsinkin kun huomasin Pyryn mustan tamman olevan aivan häntäjouhissa kiinni. Suoran loppupuolella Hyrrä hidastaa kiltisti, eikä suurempia kyseenalaista hidastavia apuja. Matkamme jatkuu muutaman "Siperia"-kommentin jälkeen hieman pienemmälle metsäpolulle, joka kiertää pienen lenkin saapuen lopulta takaisin samalle reitille missä olemme alunperin. "Odottakaa hetki, mun puhelin soi!" huikkaan kun tunnen puhelimeni tärisevän. "Haloo?" "Joo tänään olis tarkoitus tuoda ne tavarat, ollaan vielä maastossa tosin. Menee vähän illemmalle." "Mitkä tavarat?" Julia ihmettelee. Ilmoitan lyhyesti vain muuttavani tänään Vaahterapolkuun. "Bileet!" Pyry jo innostuu. Nyökkään pienesti, ehkäpä. (Julia) "Ja ihan perkuleenmoiset bileet", sanoin ja käänsin Sammyn kohti tallia. Minä, jos joku, osaisin tehdä näistä tupareista ikimuistoiset. Nella naurahti ehkä hieman hermostuneesti, mutta minä olin jo unohtanut, miksi olin vältellyt häntä. Hevoset löysivätkin nopempaa talliin märehtimään iltapalaa, kun minä sain luvan alkaa järjestelemään taloon menoa ja meininkiä. "JA sinä! Sanot joka ikiselle tallilaiselle, että tänään juhlitaan Nellaa", tarrasin Pyryä olkapäästä ja käskin häntä, ehkä vähän liiankin raivokkaasti. "J-joo!" Hän naurahti ja passitin hänet matkaan. Milan ja Innan myöhemmin tavoitettuani he olivat kerenneet järkätä syömistä ja juomista, kaikenikäisille. Jos olisin auton mittari, olisin ollut tuolloin menossa jo satasta. "Sitten kaikki valmiiksi kun se tulee.. eli noin tunnin päästä", hoputin ja katsoin kelloa. (Pyry) Olin varsin tyytyväinen Juliankin innostuttua ja porukan suunnatessa kohti tallia. Jäiset varpaani ja sormeni kiittivät. Tallilla Julia tuntui olevan varsin innostunut Nellan bileistä, ja itse sain tehtäväkseni kuuluttaa asiasta kaikille. Tiesin heti minne suunnata. Taukohuoneessa kaikki paikalla olevat lorvijat saivat kuulla Nellan tupareista, ja pyysin laittamaan sanaa kiertämään. Päädyin auttamaan Juliaa, joka oli todella laittanut tuulemaan. Mokoma orjapiiskuri kyllä osasi hoitaa hommansa, ja kaikki oli teoriassa hoidettu yllättävän nopeasti. " Susta tulis hyvä... Mikä se on joka järjestää ammatikseen juhlia? " virnistin ja mietin kuumeisesti kadottamaani sanaa. " Tai no unohda, sua olis jo tarvittu Egyptissä piiskaamaan niitä orjia, että oltaisiin saatu enemmän pyramideja. " virnistin sitten. " No tuli vähän puskista, ei nää bileet tästä seisomallakaan järjesty! " blondi julisti, passittaen minut auttamaan juomien ja ruokien kannossa Milan ja Innan kaarrettua pihaan. (Nella) Muut olivat jo kerenneet katoamaan tallista, kun sain Hyrrän tuotua pesarilta takaisin karsinalleen. Se oli tallipihalla onnistunut sohimaan jalkojensa kanssa, joten nyt ruunalla komistaa hieman verestävä hokinreikä takajalassa. Hoidettuani Hyrrän mahdollisimman nopeasti, vien sen takaisin tarhaan. Tämän jälkeen suuntaan autolleni, käynnistän Mazdan ja suunnistan hakemaan viimeisiäkin tavaroita. "Ootko nyt varma että pärjäät?" Camilla kyselee huolestuneena katsoen samalla tavararöykkiötä joka minulla on matkassani. "Pärjään - ja eikö sulla ala työvuoro kohta?" vakuuttelen ruskeasilmäiselle tytölle. Tämä kauhistuu ja lähteekin pian kohti paikallista mäkkäriä. Kannan tavarani muutamassa erässä autolleni. Kun varmistan tuhannennen kerran kaiken olevan mukana, voin rauhallisin mielin startata Mazdan toistamiseen, ja suunnata takaisin tallille. Tallin pihalle päästyäni pysäytän auton parkkipaikalle, ja huomaan kuinka muutama tallilainen juoksentelee pihalla. (Julia) "Terrvetuloaaa!" Huusin yhdessä muiden kanssa, kun Nella asteli kämppään sisään muutama laatikko sylisään. Olin ehkä ehtinyt jo nauttia muutaman lasillisen 'sitä toista' boolia, joka selitti sammaltavan ääneni. Nella ei meinannut saada sanaa suustaan, kun näki miltei koko poppoon tallilaisia ja henkilökuntaa ottamassa häntä avosylin vastaan meidän sekalaiseen seurakuntaan. Ehkä pirskeet pääsivät vähän paisumaan, kun Pyry oli viestinviejänä. "Laita se Cola song!" Inna huusi jo kolmatta kertaa tytöille, jotka naisen ja minun silmien välttäessä pistivät soimaan omaa musiikkiaan. Minä ja Inna kun toimimme virallisina jukeboxeina, ei kukaan saanut vaihtaa PMMP'n tai INNA'n biisejä pois, tai emme vastanneet seurauksista. (Pyry) Porukkaa oli saapunut paikalle yllättävän tiheästi ja tunnelma oli korkealla. Itse viihdyin melko tiheästi juomien lähistöllä tai yllyttämässä tyttöporukkaa sabotoimaan Julian ja Innan musiikkilistoja. Olihan se huomattavasti helpompaa ulkoistaa sodan käynti. Nellakin oli joutunut nopeasti luopumaan ajatuksesta muuttolaatikoiden purkamisen suhteen suuren painostuksen alla. Porukka lupaili auttaa aamulla, minä mukaan lukien jos saisin majoittautua Vaahterapolkuun yöksi - se mikä ääni aamulla olisi kellossa, se olisi tosin sitten eri juttu. (Nella) Suunnitelmani siitä että alkaisin samalla sekunnilla saavuttuani muuttotavaroiden kanssa purkaa niitä, sai jäädä. Julia ja Pyry tosiaan olivat järjestäneet tuparit minulle, jossa ainakin vielä oli myös muutama alaikäinen. Moni olikin luvannut auttaa seuraavana aamuna tavaroiden kanssa, mutta hieman epäilen. "Jos se yöpaikasta on kiinni, niin mulla on autossa pari patjaa, joten mun huoneeseen voi ainakin jäädä", ilmoitan samalla kun Pyry lupautuu auttamaan jos vain saa yösijan talosta. Julia ja Inna hoitavat musiikkipuolta, eikä minulla siihen ole kyllä paljoa motkotettavaa. Pikkuhiljaa myös itse aloin kokemaan pientä heittoa päässä, sitä en tosiaan tiedä mitä kaikkea booliin on sekoitettu. Havahdun myös siihen että kaikki alaikäiset ovat poistuneet vähin äänin paikalta. (Julia) Kello juoksi kuin Usain Bolt kohti keskiyötä, eikä minulla ollut hajuakaan enää, oliko porukassa enää alaikäisiä. Jesse paimensi Milaa keittiössä ja Inna istui Pyryn sylissä, selittäen miehelle elämäntarinaansa kyynel silmäkulmassaan. "Aha", tokaisin vain kylmästi ja painelin etuovesta istumaan terassille ja siemailemaan huurteista. "Wiennaa! Tuus tänne ni saat kaljaa!" Yhtäkkiä Nella raotti etuovea ja huusi, mikä sai minut hätkähtämään. "Ai, moi Julia", Nella totesi ja otti muutaman ristiaskeleen, tipahtaen persuuksilleen viereeni kuistin portaalle. "Mä jo vähän ihmettelinkin, kun ei Rusketusraidat soinu", hän nauroi. Minä vain puistelin päätäni ja yritin olla itkemättä. (Pyry) Ihmiset katoilivat vähän väliä jonnekkin, ja havaitsin istuvani sohvalla lähes yksin. Pää oli jumissa, eikä ajatus kulkenut juurikaan. " Mihin Nella ja Julia meni? " Inna kysyi saapuessaan uusi tölkki kourassa. Kohautin olkapäitäni, ja muistin hämärästi Nellan ainakin kadonneen etuovelle aiemmin. " Hei mä käyn sanoo niille. " tokaisin ja nousin hieman horjahtaen ylös, etuovelle sännäten ja sen auki tempaisten. " Teitä kaivataan! " huudahdin ja haivaitsin tytöt juttelemassa portailla. Synkeän näköistä sakkia. " Onks teillä jotkut yksityisbileet täällä? Aika röyhkeää. " irvailin ovelta. " No, mä meen juomaan teidän kaikki kaljat, että tulkaa ku kerkeette. Ei kiirettä! " lausahdin uhkauksen ilmoille silmää iskien, kun en saanut reaktiota aikaiseksi kaksikossa. (Nella) Pyry räjähtää etuovesta terassille samalla kun kömmin itse ylös penkiltä avaamaan tuhkakuppina toimivaa purkkia. "Otatko sä?" Kysyn Julialta joka kieltäytyy. Poltan tupakkaani rauhalliseen tahtiin, ja välillä vilkaisen naista. "Mikä on, vai meenkö takasin sisälle?" Isken kysymyksen suoraan päin kasvoja. Julia hieman hämmentyy. "Toin teille seuraneideille lisää juotavaa!" Mila läväyttää oven seuraavaksi auki. Hyökkään heti hakemaan tuliaiset. Sihautan kylmän juoman auki samalla kun Mila suuntaa vaihtamaan musiikkia. "Niin tosiaan, Julia?" (Julia) Enää silmäni eivät pitäneet vesiputosta vaan päästinkin pitkät kyynelvanat vapaaksi silmistäni. Näin Nellan ehkä hieman hätääntyvänkin, mitä hänen olisi kuulunut tehdä. "M-mä en oo t-tuntenut itteeni ikin-nä näin yksinäisek-ks kun tänään", nyyhkytän samalla kun hikka katkoo sanavirtaani. "Hei, jos yhtään lohduttaa niin tässä mä oon - taisiis, tarkotan että, samoin", nainen sekoilee sanoissaan ja minä painan vain pääni hänen olkapäälleen. Pian humalaiset aivoni käskevät tehdä jotain, mitä en koskaan voisi tehdä, mutta nyt vain koin siihen pakottavaa tarvetta. Pussaan vieressäni istuvaa vaaleaverikköä nopeasti ja raotan etuovea sen verran, että pääsen luikkimaan sisään. Seuraavaksi Inna kantaakin minulle jo pientä shottilasia, jonka kumotessani kumoan samalla viimeisetkin muistikuvani. Hiljainen puheensorina saa minussa aikaan elonmerkkejä, mutta viimeistään oven avautuminen saa minut täysin hereille. Ensimmäinen huomioni on, että päätä särkee. Ja paljon. "No oho, täällähän on sakkia!" Inna huudahtaa alakertaan portaita kohden, joka saa minut kurtistamaan kulmiani. Kohta yläkertaan ryntää myös muutama muu ihmettelemään, ketä täältä löytyy. "Julia! Mitäs tää nyt on?" Jesse irvailee ja siinä vaiheessa pakotan itseni ylös... Nellan ja Pyryn välistä......
|
|
|
Post by Mila on Feb 7, 2017 10:22:17 GMT 2
7.2.2017
Pitelin kaksin käsin lämpimästä kahvikupista kiinni ja katselin taukohuoneen ikkunasta ulos omissa ajatuksissani. Pakkanen paukutteli taas vaihteeksi nurkkia eikä ulkona hirveän kauan viihtynyt, ellei ollut aivan pakko. Vakkarituntilaiset olivat juuri lähteneet maneesiin tämän viikon tunnille ja tallilla oli ainakin hetken hiljaista, ennen kuin seuraavat tuntilaiset saapuisivat paikalle laittamaan hevosia valmiiksi. Minka kolisteli sisään taukohuoneeseen ja kirosi ääneen kylmyyttä. Hymähdin huvittuneena ratsastuksenopettajan tuhinalle ja käskin ottamaan kahvia: "Vasta keitin."
Minka tunki piponsa takin taskuun ja syöksyi keittimen kimppuun. Nainen näytti tottuneen tallin rutiineihin ja muutenkin osasi hommansa hienosti. Ratsastajatkin olivat kehuneet naisen opettajan taitoja, joten eiköhän Minkan palkkaaminen ollut hyvä päätös. Ovi kävi ja Tuomo sekä Inna astelivat sisään huoneeseen naureskellen jollekin yhteiselle vitsilleen. Moikkasin parivaljakkoa ja hymyilin leveästi. Ilmeisesti pariskunta oli ajatellut kokeilla uudestaan juttuaan ja totta kai olin onnellinen heidän puolestaan. "Hiljaa hyvä tulee!" oli Inna todennut, kun olin kysellyt, miten hänellä ja velipuolellani menee. Taukohuoneen ovelta kuului puheensorinaa ja pian blondikaksikko, eli Sari ja Julia tallusteli sisään. "Haettiin Minkan tunnin hevoset jo sisälle", Sari ilmoitti. "Saat Mila sä hakea sit seuraavan satsin!" "Onneksi minulla on orjia, jotka käskyttää auttamaan", virnuilin takaisin ja istahdin pöydän ääreen vilkuilleen Juliaa kulmat koholla. Nainen näppäräsit ohitti katseeni. En tiedä johtuiko tämän poskien puna kirpeästä talvisäästä vaiko jostain muusta. Kyllä mä saisin vielä puristettua blondista ulos tietoja, mitä ihmettä Nellan tupareissa oli tapahtunut. Vai oliko tapahtunut mitään. Kukaan ei tuntunut muistavan kyseisestä illasta mitään. Minä mukaanlukien.
Pian saapasteli Jessekin paikalle. Mies oli saanut pienen valmentajan pestin vanhan tuttunsa tallilta naapurikylältä ja kävi pari kertaa viikossa siellä valmentamassa ystävänsä kisahevosia. "No, mitäpä Julpukka?" mies virnisti leveästi saaden Julian mutisemaan kahvikuppiinsa jotain epämääräistä. "Äläs nyt kiusaa toista!" naurahdin. Jesse läsähti sohvalle istumaan ja oikoi jäseniään naureskellen Julian ilmeelle. "Mä oon taas ihan pihalla", Sari totesi. "Ei oo yllätys", vinoilin. "Työpaikkakiusaamista." Minka lähti tallin puolelle paimentamaan tuntilaisiaan ja pian tulivat paikalle vakkariryhmäläiset keskustellen tunnista. "Mites meni?" kysyin. "Hyvin! Venna on kyllä tosi kiva poni!" Jannica selitti. "Riemukin tuntui toimivan hyvin", Oona jatkoi. "Entäs Tuike?" kysyin Julielta, joka kaiveli jääkaapista limukkapulloa esiin. "Pysyin selässä. Eikö se ole jo jotain?" Julie naurahti. "Ei vaan, hyvin meni meilläkin."
Jesse ilmoitti lähtevänsä tekemään ruokaa ja miehen poistuttua paikalta Tuomo vanavedessään, Inna kääntyi puoleeni: "Milloin te menette kihloihin?" "Täh?" "Niin. Eikö olis jo aika? Te olette olleet yhdessä jo iäisyyden!" Inna päivitteli. "Iäisyyden? Kolme vuotta vasta. Joonaksen kanssakin olin kauemmin", naurahdin epäuskoisena viitaten ex-miesystävääni. "Niin, mutta kyseessä ootte kuitenkin sinä ja Jesse!" Inna huokaili maalaillen vaaleanpunaisia pilvilinnoja mielessään. "Kuka sä oot ja mitä sä oot tehny Innalle? Ritva, sinäkö siellä? Oletko siirtynyt Innan kroppaan?" vitsailin. "Mieti jotkut ihanat kesähäät?" Jannica jatkoi Innan juttua silmät innosta kiiluen. "Oiiii, vähänkö olisi söpöä!" Julia huokaisi kuuluvasti. "Pitäisitte juhlat täällä!" "Mikä hitto teitä vaivaa?" älähdin. "Taitaa lähestyvä ystävänpäivä pehmittää jokaisen pään", Sari päätteli pidätellen nauruaan. "Milloin se sekin on?" ihmettelin. "Viikon päästä", Oona tiesi kertoa. "Hyi helevetti." "Älä nyt Mila oo tommonen! Mieti nyt, ihana rakkauden täyteinen päivä! Ruusuja, suklaata, sydämiä, rakkautta..." Julia kihersi. Hörppäsin kahvini pois ja ilmoitin lähteväni hakemaan hevosia sisälle.
Sari tuli perässäni kikatellen ja pyydellen anteeksi heidän juttujaan puolustellen, että oli kuulemma kiva päästä välillä minuakin härnäämään. "Ootte ääliöitä", tuhisin pieni hymy huulillani. "Mut mieti, jos Jesse kosis, niin mitä vastaisit?" Kysymys jäi roikkumaan ilmaan. En osannut vastata.
|
|
|
Post by Julia on Feb 8, 2017 23:38:25 GMT 2
Torstai 9. helmikuuta - Tyypillinen torstai "Ylös, ulos ja lenkille!" Minka ryntäsi taukohuoneeseen ja sai minut kavahtamaan lehteni ääreltä. Nainen riisui kypärää hikisestä päästään ja ryntäsi suoraan kahvipannulle. "Ei jaksa enää", marisin ja valuin syvemmälle nahkasohvaan. Kiaran kanssa viimeisetkin voimat olivat kulutettu, kun yritin saada rautakangesta irtoamaan koulukiemuroita. "Heikko. Vielä ois kaks heppaa liikutettavana", pinkkipää laski ja katsahti samalla ilmoitustaulun tuntilistoja. "Tai siis, ponia", nainen korjasi ja minä nostin katseeni Heppahullun Pollesarjiksesta. "Mä oon mukana", sanoin ja sain ratsastuksenopettajan naurahtamaan. Kahvia hörppiessään hän tuuletteli ratsastussaappaitaan ja oli melkein silmänräpäyksessä valmis ratsastamaan lisää. Oli nuo tosihevosnaiset rautaa. "No, autatko hakee Patronin ja Ginnyn sisälle? Esteryhmän Netta ilmoitti olevansa kipeänä, niin Nella vois tullessaan ratsastaa sen", hän selitti ja sai minut jo ponnahtamaan ylös sohvalta, kunnes kuulin nimen Nella. "Oikeestaan, muistinkin et mun piti olla just ihan jossain muualla", viitoin läpinäkyvästi ja istahdin samantein sohvalle. "Mitä ihmettä teidän välillä on oikein tapahtunu? Vastahan te olitte kun paita ja perse", Minka ihmetteli, ojentaessaan kättään minulle. "Pääsisin kyllä itsekin ylös, JOS vain tahtoisin.. Ja ei mitään", sanoin suoraan, sillä se olikin se ongelma. Ei mitään. Ei mitään sellaista, mitä olisin tahtonut tapahtuvan. "Minka! Mitäs tänään?" Nella pamahti parahimpaan aikaan taukohuoneeseen, eikä alkuun huomannut minua. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun katseemme kohtasivat. "Moi! Pääset ratsastaa Ginnyn ja Julia just lupautukin nostelee meille esteitä", ratsastuksenopettaja sutjautti ja sai minut kaksinkertaisen hämmentyneeksi. "Aijaa", Nella ehti sanoa, kun pakotin itseni ylös sohvasta ja tarjouduin hakemaan molemmat ponit tarhasta ratsastajia varten. "Paatuu. Patukkaa. Patron!" Huutelin tarhan portilla, kun ruuna tahalleen jättäytyi tarhan perimmäiseen nurkkaan ja siniloiminen pikkuponi antautui vasta, kun olin itse mennyt sen sieltä hakemaan. Ginny oli sentään viisaampi ja tuli heti kutsusta luokseni, eikä venkuloinut yhtään riimussakaan. Ponit seurasivat minua kuin koirat talutushihnassa, ja tallissa ojensinkin pienet ratsut ratsastajilleen. "Varustakaas nää yhdessä, niin mä meen kentälle pystyttää muutamat pikkuristikot", Minka tokaisi minulle ja iski silmäänsä. Voi luoja! Nella parkkeerasi Ginnyn sopivasti pesupaikalle, Patronin karsinan viereen, jotten saanut hetkeäkään rauhaa tältä piinavalta hiljaisuudelta. Onneksi Patronin kanssa puuhailu sai minut vaipumaan muihin maailmoihin, kun ruuna juoksutti minua ympäri karsinaa perässään. Yhtäkään sanaa emme vaihtaneet kuin ponien kanssa, joten Minkan suunnitelmat Nellan ja minun rauhallisesta keskusteluhetkestä menivät heti alkuun karille. Aura ja Lauri mustilla ratsuillaan antoivat pienelle ponikaravaanille tilaa ja siirtyivät mielellään kentän keskestä talliin höpöttelemään. Auran kikatus kantautui vielä kauan korviimme, josta päätellen Lauri oli kovakin naistennaurattaja.. Ponien saadessa kyytiläiset selkäänsä, parkkeerasin itseni ensimmäisen ristikon vierustalle kytikselle. Välillä itsekin tein lämmittelyä X-hyppyjen muodossa, mutta ponien herätessä nopeasti tähän päivään, pääsin pian elementtiini. Välillä piti juosta puomeja pitkältäkin, kun Ginny päätti mennä esteistä läpi ja Patron kompuroida pienissä askelissaan. Muuten pienikokoiset naiset saivat ponit liikkumaan kauniin rennosti kireästä pakkassäästä ja kahjosta pomppivasta esteennostajasta huolimatta. "Ettei kylmä tuu, niin Julia kannappas noi esteet takas varastoon", Minka käskytti minua kuin viimeistä päivää ja minä tein työtä käskettyä. Olin lopulta melkein yhtä hiessä kun ponikyytiläiset, kuskatessani painavia tolppia ja puomeja yksi kerrallaan. Minun 'huomaamatta' Minka huuteli Nellalle jotain minun orjuuttamisestani, mutta pakkanen ei sentään vielä ollut pudottanut korvia päästäni.. "Niin joo tosiaan, kiitos Julia avusta", Nella sanoi loppukaartoon kääntäessään, johon minä vain mutisin sen olleen vaivatonta. Ulkona alkoi jo hämärtää, kun saimme ponit purettua ja hoidettua yöpuulle. Kohta istuin taas samalla kohdassa taukohuoneen sohvaa, mistä alunperin en olisi halunnut noustakaan. Porukkaa oli tosin kertynyt hieman enemmän, joten jouduin tekemään tilaa- viereeni ainoalle tyhjälle paikalle änkäävälle Nellalle. "Missäs se teidän kolmas pyörä on?" Sara kysyi minulta ja Nellalta, mikä sai minut kurtistamaan kulmiani. Vastasin tälle kysymyksellä, ja hyvin ytimekkäällä: "Mitä?" "Nii, kun sanoit ettet osaa päättää kumman haluut, niin sanoit mulle ottavas molemmat", Sara selitti minulle ja sai pääni lyömään tyhjää. Tuollaista en todellaan muista sanoneeni, joten se täytyi olla kuningas alkoholin syytä. Kuulin myös hiljaista hihitystä vierestäni, jonka lopettaakseeni tyrkkäsin naista kyynärpäällä. "No, onneksi edes sä muistat", Nella totesi Saralle, kun itse hautasin paloauton punaisia poskiani kämmeniini. Olin edelleen yhtä nolo humalassa kun aina ennenkin.
|
|
|
Post by Mila on Feb 28, 2017 10:00:46 GMT 2
Markus Aamutalliin Eljaksen kanssa tallustaessamme vastassa oli tukka pystyssä tallikäytävällä istuva Mila, jonka silmäpussit loistivat kilometrien päähän ja suu oli jatkuvasti ammollaan haukotusten takia. "Se syntyi!" Mila virnisti väsyneesti ja osoitteli peukalollaan Annan karsinan ovea. "Oon valvonut koko yön..." Kurkistin Annan karsinaan ja siellä musta varsa imi ahnaasti emänsä nisää. Anna hörähti minulle pehmeästi ja Eljaskin tuli huokailemaan viereeni. "Ompa söpö!" Eljas totesi, kun hieman huterajalkainen varsa hoiperteli kauemmas emänsä tisseiltä ja katsahti meitä päin. Emänsä tavoin varsan otsaa koristi tähti, mutta jaloissa ei ollut minkäänlaisia sukkia, toisin kuin Annalla yhdessä jalassa. "Pitäiskö sun mennä nukkumaan?" kysyin Milalta, joka edelleen istui puolinukuksissa lattialla. "Mä ootan eläinlääkäriä..." Mila nurisi. "Tulee kohta tarkistaan... Nuo..." Taputin naista päälaelle ja viittoilin Eljasta seuramaan minua, sillä muut hevoset alkoivat jo hermostumaan. Olihan kuitenkin jo aamuruokien aika ja me vain pällistelimme Annan karsinalla. Aamutouhuissa ei kauan nokka tuhissut Eljaksen kanssa. Eläinlääkäri tuli ja meni, totesi Annan sekä tämän tammavarsan terveiksi kavereiksi eikä mitään ongelmia pitäisi tulla jatkossakaan. "Totta kai kannattaa vähän seurata tilannetta, mutta eipä näillä näyttäis mitään hätää olevan." "Joko on nimi mietittynä?" Eljas uteli Milalta, joka edelleen roikkui karsinan ovella ihastelemassa uusinta tulokasta. "Maplepath's Triangle. Eli ihan Tilli vain", Mila kertoi. "Päätin sen jo ajat sitte, tuli sitten tamma tai ori." "Tillipilli minimilli", rallattelin. "Sekopää. Mä lähden nukkumaan.." Mila haukotteli makeasti. "Soittakaa vaikka Jesselle, jos tulee jotain mistä ette selviä. Mua ei saa herättää..." "Selvä. Eiköhän me pärjätä..."
|
|
|
Post by Petra on Mar 29, 2017 2:39:36 GMT 2
29.3.2017 - Vanha koira ei löydä uusia talleja
Tungin käteni hiljaa mustan tuulitakin taskuihin, kun parkkeerasin pienen kiroilun ja tappelun jälkeen fiatini viimein melkein suoraan, melkein ruutuun ja melkein kolhimatta jonkun hoitajaparan autoa. Sormiini osui taskujen pohjalta puhelin ja yksinäinen viisisenttinen, kun tavallaan yritin pitkittää asteluani takaisin vanhoihin lantakasoihin. Hermostumisen ikävä, rintakehällä painava tunne tuntui nousevan jatkuvasti rintaan, kunnes viimein avasin auton oven ja nousin koko 160 sentin pituuteeni, katse hakoillen pitkin tuttua, keväistä pihaa. Kello läheni vasta puoltapäivää, mutta harmaat pilvet peittivät taivaan, tehden vähitellen lumista eroon pääsevästä pihasta miltei ankean, mutta jollain tapaa houkuttelevankin. Vedin hiljaa henkeä ja lähdin sitten astelemaan parkkipaikalta läpi lätäkköisen, mutavellin täyttämän pihan kohti taukohuoneen ovea, sydän rummuttaen rintakehässä kuin viimeistä päivää. Juuri ennen kuin olin nostamassa kättäni taukohuoneen ovelle, nousi huulilleni pieni, vino virne, miltei ilkikurisena. Suuntasinkin saappaideni suunnan toisen suuntaan, kohti päätallin ovea, jossa tallin hevoset majailivat. Raotin hiljaa ovea, silmäillen sisälle. Sisällä ei näkynyt kuin yksi henkilö - blondit kutrit kevyellä ponnarilla. Virneeni leveni hieman, kun hiipparoin Sarin taakse mahdollisimman hiljaa kun tallityöntekijä lakaisi juuri käytävää. Läiskäisin käteni mammalomalla ennen lähtöäni olleen työntekijän silmille. "Guess who ~ " leikittelin naurua äänessäni, nostaen hieman esille ulkomailta tarttunutta aksenttia. Sari päästi hiljaisen älähdyksen ennen kuin pyrähti hymy kasvoillaan ympäri. Siniset silmät tuntuivat kuin skannaavan minua pari sekuntia pimeyden hävittyä naikkosen silmiltä, ennen kuin tallityöntekijä päästi yllättyneen kiljahduksen. "Petra!! Mitä sä täällä teet? Milloin sä tulit takaisin?" "Shh! Älä nyt kaikille huuda, koitan pitää matalaa profiilia..." naurahdin, nostaen sormeni kuin suuren vakoiluelokuvan pistooliksi virnuillen. "Ihan tossa viikko sitten. En mä täältä nyt kauaa pois voinut pysyä, kun Suomeen asti pääsin. No, mutta, mikä meininki täällä päin on?" Kysymykseni sai aikaan pitkän papatuksen Sarilta, kunnes sitten sain naisen hiljennettyä sanomalla, että kävisin vilkuilemassa hevosia ennen kuin käväisisin taukohuoneen puolella - jos vanhat merkit paikkaansa pitäisivät, olisi se taas kerran täynnä lintsaavia koululaisia tai muka-aikuisia. Itsekseni hykerrellen lähdin sitten taas pihalle, nyt vetäen hupun päähäni varmuuden vuoksi. Kävelin hiljalleen tarhoille, silmäillen hevosia - pysähtyen pitkäksikin aikaa monien luokse. Tohveli oli ensimmäinen bongaukseni - no, tuskin Mila olisi sitä pois voinutkaan antaa - mutta sitten bongasin Riemun. Hymy levisi leveänä kasvoilleni, kun Riemu sekä vieras russruuna kipittelivät haistelemaan käsiäni. "Sori kaverit, ei mulla oo teille mitään. Ehkä mä pummin jostain jotain..." mutisin karvaturville, hymyillen itsekseni silitellen russin turpaa. Muuten pihaton väki oli jokseenkin tuttua ja tuntematonta, mutta Tohvelin tunkiessa miltei iholle aidan toiselta puolelta, totesin sen olevan merkki lähteä jatkamaan matkaa. Astellessani kohti siirtotallia, joka oli minun käydessäni yhä aktiivisesti Vaahterapolussa aivan uusi juttu ja Milan hullutus, oli tasaisesti täyttynyt hevosista, kun kipittelin aidan reunalle. Kaikki hevoset olivat minulle aivan vieraita, joskin katseeni osui jatkuvasti upeaan, mustaan suomehevosoriiseen. Hymyillen silmäilin hevosia, hetken katsellen puoliveriruunaa, joka jollain tapaa tuntui kovin tutulta. Mutta kuitenkin, katseeni etsiytyi aina nuoreen suomenhevoseen, pieni hymy nousten huulilleni, kun rintaani miltei kivisti ikävästä. Olin melko yhtäkkisesti saanut työtarjouksen ulkomailta kesäksi vaihtoon ja loppukevät oli kulunut, kun olin järjestellyt elämää muutamaksi kuukaudeksi ollessani poissa. Lähdin melko vähin äänin, vähitellen tavarani pois vieden Vaahterapolusta, koskaan sanomatta kunnollisia hyvästejä kenellekkään, sillä ajattelin, että poissaolo olisi muutaman kuukauden mittainen. Kesä kului Alankomaissa oman alani töissä, Hukkareissu mukanani kulkien pienellä maalaistallilla, mutta kiitos työsuoritukseni, tuli minulle lopulta tarjous lähteä britteihin tekemään töitä maahanmuuttotaustaisten nuorten kanssa tulkkaamassa ja auttamassa keskuksissa. Hukkareissu lähti Suomeen, mikä Skotlantiin. Vähitellen kuukaudet venyivät vuodeksi ja monenlaista ehti tapahtua. Jouduin muun muassa yhteisestä päätöksestä eroamaan Juliasta ja englannissa koitin muutamaa säätöä, mutta mikään ei toiminut, kun ainoa ilo tuntui olevan työ. Työssä olo oli tosiaan mukavaa ja nautin siitä, mutta ei mennyt kauaa, ennen kuin yksin vietetyt joulunpyhät, hiljainen kotona istuttu uusi vuosi ja puhdas yksinäisyys tulivat elämääni pinttyneiksi tahroiksi, erityisesti kun olin vieraassa maassa yksin ja ilman kauraturpaterapiaa. Niinpä, kun tammikuussa työnantajani läiskäisi taas eteeni sopimuksen jatkolomakkeen, asetinkin kynän syrjään ja ilmoitin, että haluaisin lopettaa. Ja viimein, kun maaliskuun puoliväli häämötti, astuin minä viimein lentokoneeseen, joka vei kotiin. Tullessani koto-Suomeen, oli minua vastassa perhettä, mutta vähitellen olin miltei menettänyt täysin kontaktini vanhoihin ystäviin kun uppouduin ajatukseen, että en ollut enää kuin takaisin kaivattu. Kohtasin kotona myös selvästi pulskistuneen, mököttävän Hukkiksen, joka onneksi pian alkoi taas lämmetä minulle - no, siihen kului melko monta porkkanaa ja tuntia selässä ja hoitamassa, mutta lopulta eräänä iltana jakaessani iltapöperöitä pienen kotipihatallin hevosille, sain tuntea mustan turvan töykinnän käsivarressani ja tajusin, että kenties Hukkareissu oli antanut minulle anteeksi - seuraavaksi yrityksenä olivatkin siis eliöistä monimutkaisemmat, ihmiset. Tai, no, voiko Milaa kovin monimutkaiseksi sanoa, on eri asia. Nousin viimein taas seisomaan pystyyn siirtotallin aidalta ja lähdin kipittelemään kohti yleisiä tarhoja. Vastassa oli - taas kerran - lähinnä vierasta kauraturpaa. Nauravaisena seurailin Kakrun riehumista läpi tarhansa ja Tuiskun lönköttelyä pitkin tarhaansa. Olinhan minä jonkin verran seurannut Vaahterapolkua salaa sosiaalisen median kautta, mutta suurin osa hevosista oli tuntemattoman oloisia. Etsin katseellani Annaa, järkyttyneenä kun tammaa ei näkynyt missään, ennen kuin huokaisin ja tajusin, että asiat tosiaan muuttuivat. Hevoset muuttuivat, nekin, joihin olin ennen niin kiintynyt ja joiden kanssa oli tullut luotua muisto jos toinenkin. Kyyneleiden kihotessa silmiini vetäisin tiukasti, terävästi henkeä. "Ei, nyt ei ole aika tuolle. Sä itkit tarpeeksi, nyt katsotaan mitä muuta täältä löytyy!" tsemppasin itseäni ääneen, miltei kiukkuisena herkistelystäni, kun annoin katseeni kiertää vielä kertaalleen läpi tarhojen. Olin melko varma, että sydämeni pysähtyisi, kun näin Kiaran kirmailevan pöhkönä tarhassaan, sitten astellen pari askelta kohti tammaa ja mietin hetken ennen kuin vedin ojennetun käteni pois, kuin sähköiskun saaneena. Purin hetken huultani ennen kuin vilkuilin muita yksityisiä nyt tarkemmin - nekin lähes muuttuneet, joskin Wanda jaksoi aina vain ilahduttaa kuralätäköissä pomppimisellaan. Lähdin sitten astelemaan kohti yksityisten käytävää, ihan vain vanhoja muistoja verestääkseni. Kävelin hiljaa kasikarsinan ohi - karsina, jossa Hukkareissu oli majaillut liki kolme vuotta. Itsekseni hymähtäen astelin sitten läpi varustehuoneen ennen kuin suorastaan läiskäisin taukohuoneen oven auki. "PÄIVÄÄ TALOON!" karjaisin keuhkojeni täydeltä, saaden koneen takana nuokkuneen Milan heittämään kahvit syliinsä. "EI PER---- PETRA!!" nainen karjaisi miltei yhtä kovalla äänellä, hypähtäen pystyyn ja samalla onnistuen häätämään Pirskatin - tai Perskatin, en ollut aivan varma - pois tietokonepöydältä. Keskellä olevasta pöydästä nousi sitten muutama vähintään hämmentynyt katse - ainakin yksi punapäinen tyttö ja mustahiuksinen poika, joiden naamat olivat aivan vieraita - mutta samassa näin viimein kaksikin tuttua kasvoa, Catherinen sekä puoliksi tuolillaan maanneen Jessen. Tämäkin kaksikko hyppäsi ylös, Catherine suunnillen kiljuen nimeäni (that's what she said) kun hyppäsi Milan kanssa kaulaani nauraen. "MÄ KURISTUN!!" älisin kun tulin ryhmähalin keskelle kun Sarikin hyppäsi jostain niskaan. "ME EI AIEMMIN ONNISTUTTU SIINÄ!!" Mila rääkäisi korvaani naurua tosin äänessään, kuitenkin hellittäen otettaan hieman, ihme ja kumma. "Tää on siitä että hävisit sanaakaan sanomatta, nilkki!" Catherine kiusasi korvaani. Pääsin lopultakin ihmislauman keskeltä vapaaksi, purskahtaen nauruun kun tajusin Milan näyttävän lähinnä siltä, että oli laskenut alleen innostuksesta, kiitos kahvionnettomuuden. Vähän ajan päästä pääsin viimein istumaan muiden mukana taukohuoneeseen, kello vierien eteenpäin kun selitin reissujani ympäri ja ämpäri, esitellen kuvia lähes hajonneesta puhelimestani ja päivittelin Hukkareissun lihoamista. Nauru ja jatkuva vitsailu täyttivät lopulta taukohuoneen, tuoden vanhan, tutun tunnelman huoneeseen, vaikka naamat olivat kovasti vaihtuneet. Lopulta pääsin kuitenkin ylös, kun paikalle alkoi valua naperoita valmiina osallistumaan tunnille ja heilautin kättäni kun lähdin kipittelemään taas kerran vähin äänin pihalle, luvattuani, että jos en muuten, niin tulisin ainakin käymään Vaahterapolussa silloin tällöin lihottamassa tuntihevosia porkkananpaloilla. // ULOS TÄÄLTÄ!! Ei vaa, tuu vaan käymään ihmeessä uudestaan! Jos hinku hevosen selkään iskee, niin siinäpä on talli täys kopukoita joita saa lainata. - Mila-
|
|
|
Post by Mila on Apr 1, 2017 20:57:18 GMT 2
01.04.2017
Harjasin kimoa ponia tallikäytävällä uteliaiden tallilaisten pyöriessä haitolla ja tutustumassa uusimpaan ostokseeni, Mr. Pokemoniin. Paukuksi Metsälammella kutsuttu nyffiruuna hörähteli iloisesti jokaiselle uudelle kasvolle, joka tuli sitä morjestamaan ja innokkaasti otti huomionosoitukset vastaansa. "On se aika söpö!" Sara höpötti. "Joo!" Catherinekin huokaisi. "Ei vissiin enää mikään kovin nuori?" "Parisen kymmentä. Kyllä siitä vielä muutamaksi vuodeksi tuntiratsuksi on", vastasin ja laskin pölyharjan harjapakkiin. "Lopettiko Metsälampi muka oikeasti?" Veera ihmetteli ääneen. "Lopetti. Valitettavasti", huokaisin. Vaikka Metsälampi oli periaatteessa niin sanotusti meidän kilpailija, olin pitänyt Sinten pyörittämästä tallista todella paljon. Kun ilmoitus Metsälammen ovien sulkemisesta tuli, oli minun melkein pakko käydä sieltä hakemassa joku poni itselleni. Ja se joku oli tämä kimo ruuna tässä. Se oli se perinteinen "Käyn vain katsomassa"-reissu taas...
Kun Paukku oli karsinassaan, kävin laittamassa sen tarvikkeet varustehuoneeseen oikealle paikalle. Jesse pyyhälsi paikalle iloisesti vihellellen ja läpsäisi minua takapuolelle. "Pöhelö", murahdin huvittuneena. "Onko Nella tai Inna täällä?" mies kysäisi virnuillen. "Taukohuoneessahan nuo kuulosti kaakattavan. Kuinka niin?" "Ajattelin kysyä heitä kimppakivaan meidän kanssamme." Pyöräytin silmiäni. "Ei vaan jompikumpi oli ilmeisesti laittanut makaronia vessanpöntön kannen alle ja olin saada sydärin, kun istahdin pöntölle", mies myönsi. Puraisin huultani. En kehdannut myöntää, että se olin minä, joka sen kuluneen makaronitempun oli tehnyt. Antaa Jessen syyttää muita. "Voitais keksiä joku pila niille! Ja muillekin. Mitä keksitään?" mies jatkoi jutteluaan. "Mieti sä, mun pitää mennä laittaa se viimeinen tyhjä karsina valmiiksi seuraavaa asukkia varten." "Mitä seuraavaa asukkia varten?" Jesse ihmetteli. "Johan se sun nyffiruuna tuli..." "Seuraavaa, joka on jo matkalla tänne." Mies silmäili minua päästä varpaisiin miettien, kusetinko nyt. "Mikä muka?" "Yksivuotias suokkitamma." "Vuosikas? Haha. Kusetat. Kohta käsket syömään silliä ja juomaan kuravettä päälle." "Ei ku ihan oikeasti", virnistin leveästi. "Hekoheko." Kohautin harteitani ja sanoin, että herra voi miettiä ihan yksinään kusetanko vaiko en. Jätin Jessen pähkäilemään ja lähdin itse hakemaan pari säkkiä puruja. Mies kipitti perässäni koiran tavoin kuin varmistaakseen, etten puhunut höpöjä. Levittelin puruja pitkin karsinan lattiaa miehen roikkuessa ovella epäilevän näköisenä. "Voitko hakea vähän heiniä? Siivu riittää", komensin ukkoa. Jesse rapsutti takaraivoaan hetken, mutta lähti sitten hakemaan heiniä. Jotain se mutisi, että sekaisin olen mennyt.
Kun karsina oli valmis vastaanottamaan uuden asukkaan, lähdimme Jessen kanssa taukohuoneeseen kahville. Porukkaa oli kertynyt taukohuoneeseen höpöttämään niitä näitä. Huomenna alkaisi matka kohti Yläkokkoa, koska Tie Tähtiin-osakilpailu pidettäisiin siellä. Ensi viikon sunnuntaina kisattaisiin sitten meillä... "Joko Juliaa jännittää?" kysyin blondilta, joka lojui sohvalla räpläten puhelintaan. "Vähän... Tohvelista kun ei koskaan tiedä..." Julia hymähti. "Totta. Mut ainakin teillä meni hyvin ne koulukisat", naurahdin viitaten parivaljakon voittoon omassa luokassaan. "Ihme!" Julia hymähti ja jatkoi sitten puhelimensa tuijottamista. "Kävikö Petra muka oikeasti täällä?" Stina kysyi pöydän äärestä saaden Julian tuhahtamaan äänekkäästi. "Kävi!" Catherine kiljahti iloisesti. "Oli kyllä tosi kiva nähdä sitä!" Jälleen kuului epämääräinen tuhahdus sohvalta. En tiedä, oliko Petra Julialle mitään kertonut palaavansa Suomeen, mutta reaktioista päätellen ei. Juttelimme hetken Petran ilmestymisestä tallille, kunnes puhe jälleen kääntyi huomisiin kisoihin. "Jahas, Tossu on pian täällä", totesin lopulta puhelimeni piipattua viestin merkiksi ja vääntäydyin ylös sohvalta. "Tossu?" Julia älähti. "Mikä ihmeen Tossu?" "Mun uusi suokki, josta koulin hienon tuntiratsun ja toivon mukaan kisoissakin käydään!" ilmoitin ylpeänä. "Tää on aprillipila", Jesse tiesi kertoa ja naurahdin huvittuneena. "Höh. Mä kun jo luulin..." Inna tuhahti. En sanonut mitään. Kiskoin takin niskaani ja kävelin pihalle. Lunta satoi jälleen ja äsken niin keväisen näköinen pihamaa peittyi valkoiseen huntuun. Perskeles.
Siinä hetken aikaa seisottuani taakseni oli kertynyt muutama muukin utelias naama. Edelleen he olivat sitä mieltä, että kusetin heitä aprillipäivän kunniaksi, mutta kun hevoskuljetusauton valot siinsivät pihatieltä, alkoi kuhina. "Sä et oikeasti kusettanut?" paikalla norkoileva Aurakin hihkaisi. "Sä oot ostanut jonkun suokin?" "Olen, olen!" "En usko ennen kuin näen", Inna mutisi huppunsa alta. "Ostaisit välillä jonkun pikkuponin!" Julia nurisi. Muistutin naista, että pihatto oli lähes täynnä pikkuponeja saaden vastaukseksi epämääräistä mutinaa. Hevoskuljetusauto kaarsi meidän eteemme ja Tinja hyppäsi kuskin paikalta iloisesti tervehtien. "Täällähän on kunnon vastaanottokomitea", nainen nauroi kiertäessään auton taa laskeakseen lastaussillan. Olin eräs ilta törmännyt Lynn-nimiseen naiseen, jonka tunsin jo entuudestaan (Riemun isä oli naisen hevonen). ja kerroin, kuinka haaveilin suokkitammasta. Nainen oli kertonut tuttavansa, Tinjan, suomenhevostallista, missä oli toinen toistaan upeampi hevonen. "Heljäkosken tila se on nimeltään", Lynn oli kertonut. "Siellä on tälläkin hetkellä muutama varsa myynnissä ja jos en ihan väärin muista, on siellä pari tammaakin." Olin pyytänyt Lynniltä Tinjan numeroa ja seuraavana päivän olinkin jo kyseiselle henkilölle soitellut. Tinja oli käskenyt tulla katsomaan Heljän Tossu-nimistä tammavarsaa ja olinkin lähes samalta istumalta lähtenyt Heljäkoskea kohti. Paikan päällä olin sitten tutustunut tähän Tossu-tammaan sekä tämän vanhempiin. Iloinen suokkivarsa oli tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Pian huomasinkin kätteleväni Tinjaa sekä tämän yhtiökumppania, Nannaa, sekä allekirjoittavani kauppakirjat kyseisestä hopeanruunikosta suomenhevosesta. Ja tässä sitä oltiin. Nuorihan tamma oli. Ei siitä vielä todellakaan ollut tuntihommiin, mutta eiköhän me neidistä hieno tuntiratsu saada. Randynkin koulutus eteni jättiharppauksin ja uskalsin jo toivoa, että ruunaa voisi jo ensi kuussa tunneilla satunnaisesti käyttää. Ja koska Randy olisi pikkuhiljaa jo "valmis" pakkaus, pitäisihän minulla olla jo seuraava projekti valmiina. Tai no, ei pidä, mutta ku mä haluuuuuuuunnnnn!
Niin Paukku kuin Tossukin saivat ihasteluja osakseen. Ylpeänä katselin molempia tulokkaita ja toivoin, että meidän yhteiselo lähtisi rullaamaan ilman suurempia ongelmia. Varsinkin Tossua varten olin rakennellut suuriakin pilvilinnoja, jotka toivottavasti pysyisivät kasassa eivätkä romahtaisi alta aikayksikön. Koska lauantai oli minun ns. vapaapäivä, jätin Nellan ja Markuksen tekemään iltatallin keskenään. Ilmoitin taukohuoneessa lojuville, että saunaan saisi tulla ja kutsuun tarttuivat Pyry, Rasmus sekä Aura. Tosin Tuomon Viron reissulta tuomat juomat taisivat enemmän houkuttaa kolmikkoa tulemaan paikalle... Ja kun Tuomo Virossa kävi, ei sieltä ihan vähillä juomamäärillä takaisin tultu.
Talolle päästyäni huikkasin tervehdykseni Tuomolle sekä Innalle, jotka kuhertelivat sohvalla.Tallilta mukaan tarttunut kolmikko meni häiritsemään pariskuntaa (??) ja itse suunnistin huoneeseeni vaihtamaan vaatteet. Jesse lojui sängyllä pitkin pituuttaan ja oikaisin hetkeksi miehen viereen. "Mitä mietit?" kysyin mieheltä, joka tarttui käteeni ujuttaen sormensa minun sormien väliin. "Elämää..." mies mutisi tuijottaen minua silmiini. "Kuulostaapa kohtalokkaalta", naurahdin. Jesse hipaisi toisella kädellään hiussuortuvan kasvoiltani pieni hymyn kare suupielessään. "Mä tiedän, että sä et usko avioliittoon tai kihloihin tai mitään..." mies totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Niin?" "Mutta olisiko se sinusta kamalaa, jos nyt kysyisin, että haluaisitko vaimokseni?" Jesse uteli silitellen poskeani. Rykäisin kuuluvasti ja pidättelin nauruani: "Oliko toi jonkinsortin kosinta?" "Entä jos oli?" "Sanoisin, että harvinaisen huono aprillipila", vastasin. Jesse hymyili, painoi huulet huuliani vasten kierähtäen päälleni. Vastasin suudelmaan silmät kiinni ja luulin jutun jatkuvan siihen K18-aktiviteettiin, mutta yöpöydän laatikon kolahdus hieman latisti tunnelmaa. Jesse irrottautui minusta ja avasin silmäni nähdäkseni edessäni pienen korurasian. "Mit...?" "Tää ei ole mikään aprillipila. Ja joo, tää olis voinut olla romanttisempikin kosinta, kihlaus, mikälie, mutta tiedän ettet sä sellaisista välitä..." Jesse jatkoi minun kohottautuessa istumaan. Jesse avasi pienen korurasian, jonka sisältä ilmestyi pieni simppeli sormus. Henkäisin äänekkäästi miljoonan ajatuksen risteillessä päässäni. En saanut sanaakaan suustani, tuijotin vain sitä pientä rinkulaa. "Vai olisiko sulle sittenkin pitänyt olla niitä kynttilöitä, shamppanjaa ja terälehtiä?" Jesse herätti minut ajatuksistani. "Joo!" älähdin lopulta. "Ai, olis pitänyt olla?" Jesse huokaisi pettyneen kuuloisena. "Voihan vit..." "Ei! Ei olis pitänyt, mutta siis joo. Kyllä. Mitä ikinä tähän pitäiskään vastata oikeaoppisesti!" niiskaisin osoittaen sitä rasiassa olevaa sormusta. "Eli, Mila Santanen, tahdotko sinä minun vaimoksi?" Jesse hymyili leveästi. "Joo, toki. Siis.. Tahdon." niiskutin ja kapsahdin Jessen kaulaan. "Tahdon." Pitkän ja tulisen suudelman jälkeen Jesse ujutti sormuksen vasempaan nimettömääni. Pyyhkäisen pienen kyyneleen poskeltani. "Noi tuolla ei ikinä tuu uskomaan tätä", naurahdin Jessen kaapatessa minut kainaloonsa. "Ei niin." "Kerrotko sä vai mä?" kysyin ihastellessani sormusta sormessani. Tuntui jotenkin hullulta pitää ylipäätänsä mitään korua. "Kerrotaan yhdessä. Ja sen jälkeen soitetaan mun äidille. Ja sun." "Ritvahan änkeää heti tänne suunnittelemaan häitä! Apua!" kiljahdin ja teatraalisesti yritin repiä sormusta irti sormesta. Jesse tarttui käteeni nauraen ja käski rauhoittua. "Ei meillä ole mikään kiire. Yritä nyt ensin totutella ajatukseen, että sitten joskus", Jesse hymyili onnellisen näköisenä. "Sitten joskus..." "Jep. Sitten joskus. Tule. Mennään nyt kertomaan muillekin..." mies sanoi ja nousi seisomaan ojentaen kätensä. Tartuin käteen kuin hukkuva oljen korteen ja suunnistimme olohuoneeseen....
|
|
|
Post by Nella on Apr 4, 2017 12:44:09 GMT 2
4.4.2017
"Ootko sä nähnyt sen Milan uusimman hankinnan? Sen 'aprillipilan'? Millanen se on? Kerro kaikki siitä!" pienellä lomalla ollut Sara hihkuu vieressäni kun työnnän kottikärryjä kohti Metkun ja Hyrrän karsinaa. Olin kuin olinkin saanut taijottua itselleni vapaan tälle päivälle, kun edellisellä viikolla tein lauantaina aamuvuoron, josta lähes juoksin tallille liikuttamaan kauramoottorit ja iltatalliin. "Eihän se oo ollut täällä kuin pari päivää. Mutta ihan kivalta se vaikuttaa, tosi järkevä ikäsekseen ja nätti kun mikä."
Siivottuani ensin Hyrrän karsinan, totean ettei herraa tarvitsekkaan liikuttaa. "Voi perskule..", mutisen noukkiessani hevosenkengän kuivikkeitten seasta. Jasitten vaan toivotaan ettei ruuna ole itseään rikkonut siihen. Catherinekin oli Rompun kanssa heti aamutuimaan pakanneet Wandan koppiin ja lähteneet lääkärille. Innolla itsekkin odottelen naisia saapuvaksi.
Liikutettuani Metkun nopeasti liinassa ja vietyäninsen takaisin tarhaan, suuntaan kohti taukohuonetta. "Nella! Mitä ihmettä teet täällä tähän aikaan? Eikö sun pitäisi olla töissä?" Stina yllättyy nähdessään minut. Heilautan hieman pinkkiin vivahtavia hiuksiani silmien edestä. "Mulla on tänään vapaapäivä. Ja mähän itseasiassa valmistun kohta, niin ajattelin tuolta ottaa lopputilin.." vastaan hieman pilke silmäkulmassa. Ja olinhan mä ajatellut antaa toisen hevosista ylläpitoonkin. Hyrrästä tosin olikin muutama kysely jo tullut. "Onko Catherinea näkynyt? Tai onko siellä tuntikirjassa merkittynä jotain hevosta mikä pitäisi liikuttaa? Mulla olisi aikaakin kun Hyrrä on tiputtanut kengän, ja Metkulla oli kevyt hölkkä eilisen valmennuksen jälkeen", kysyn nopeasti. "Joku traikku tuolla oli pihalla", Markus pamahtaa paikalle. "Eikö täällä emännät ole edes kahvia keittäneet?" Hän parahtaa. "Sori, ei ole. Enkä mä mikään emäntä ole.." mutisen miehelle. "Ai etkö? Mä kun luulin, tai no niin varmaan puolet tallilaisista, että sulla jotain vipinää on.." tähän väliin helahdan ensin aivan vitivalkoiseksi, ja sen jälkeen paloauton punaiseksi. "Sen verran oon kuullut juttua että sulla, Julialka ja Pyryllä oli läheisiä kontakteja." "Markus! Eipäs ollut", puolustaudun. "Ja eiköhän Julialla plasmat mennyt sekaisin kun se Petra täällä kävi", Stina kommentoi väliin.
Lopulta pääsen kuin pääsenkin kiperästä tilanteesta, ja suuntaan pihalle. Huomaankin Catherinen tallipihalla taluttaen kaunista ratsuponiaan. "Miten meni?" hihkun. "Hyvin! Siellä on Wandan vatsassa sulle uusi kisaratsu", Catherine paljastaa. Hymy nousee kasvoilleni, jes!
|
|
|
Post by Mila on Apr 27, 2017 15:47:20 GMT 2
27.4.2017
Huokaisin syvään ja painoin kädet kasvoilleni. Ilma oli kuin morsian Tuksun häissä ja kaikki tuntui menevän päin persettä. Veera oli ilmoittanut lopettavansa Iipan hoitajana, joten meidän hoitajakatras oli kaventunut vain Sesiliaan sekä Iituun. Jos ei ahkerana hoitajana tunnetun Veeran hoitajauran loppuminen pistänyt mieltä matalaksi, sen teki kyllä itkuinen Nella, joka oli valitettavasti joutunut päästämään Hyrrän vihreämmille laitumille laukkailemaan. "Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu!" Jesse oli lohdutellut, kun olin kiukutellut hänelle jostain hemmetin reiästä paitani hihassa. "Saas nähdä." "Kohta on kesä", mies yritti saaden vain osakseen ilkeän mulkaisun suuntaansa. "Ootko katsonut ulos ikkunasta?" ärähdin. Mies katsahti ikkunan läpi tallipihalle, jossa vaihteeksi satoi kissan kokoisia räntäpisaroita. "Pistän kohta lapun luukulle, perkele!" ulisin ja kaivoin taskustani puhelimen, joka piippasi whatsapp-viestin merkiksi. Nana siellä kyseli, haluaisinko jonkun vanhan kasvattini takaisin. Vastasin naiselle, etten halua, voi myydä kyseisen orin pois jos mieli tekee.
Työnsin puhelimen takaisin taskuuni hymyillen leveästi. "Milaaa...." Jesse huokaisi nähdessään ilmeeni. "Mitä sä teit?" "Eeen mitään..." virnuilin. Hitto ku tuo ukko osasi lukea minua kuin avointa kirjaa. "Mila", Jesse torui pieni hymy suupielessään. "Saatoin juuri ostaa yhden suokin!" ilmoitin samalla, kun taukohuoneeseen kävelivät Inna, Aura, Pyry ja Sara. "MITÄ?" Inna kiljahti. "Taas?" "Kukamikämissämilloin? Näytänäytänäytä!" Aura innostui ja porhalsi tukka putkella luokseni kurkkimaan tietokoneen näyttöä, kun näpyttelin juuri Ryövärin Suomijätkän sivuja esille. "Ompas se komea", Sara huokaisi. "Sehän on minun entinen Jäskä!" Inna innostui. "Ostitko sinä minun Jäskän?" "Mun piti joskus ottaa toi ylläpitoon", Pyry kertoi. "Mut se sit vähän jäi." "Nonih, tuttu kopukka teille." Inna purskahti hekotukseen ja käski napauttaa orin sukutaulun esiin. "No mikä siellä muka niin erikoista?" mutisin nenä kiinni tietokoneen ruudussa. "Kato sen isän emän isä..." Inna tirskui. "No voi nyt jumalauta... PEEEEEEEEEEEETRAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!"
|
|
|
Post by jannica on May 1, 2017 18:47:02 GMT 2
Istun heinäpaalilla ja seuraan sivusta tallipihan vilskettä, hevosia talutetaan edestakaisin ja huomioni kiinnittyy uuteen tyttöön, joka taluttaa siron oloista welshponia trailerista etäämmällä. Tuo on ilmeisesti Hannah, järkeilen. Tyttö vaikuttaa hieman koppavalta, mutta tiedän kokemuksesta, että uudet tulokkaat ovat usein hyvinkin mukavia kun heihin tutustuu. Tällä hetkellä se ei vaan hirveästi innosta. Olen osa porukkaa, mutta en kuitenkaan ole. Sen jälkeen, kun Villa ja Eetu muuttivat meille asumaan, ei minulla oikein ole ollut paikkaa Vaahterapolussa paitsi kisatiimin jäsenenä. Ginny-tamma vaikuttaa kivalta, mutta ei se oikein hoitoponiainesta ole. Mila on useaan otteeseen väläytellyt hoitsuksi Tohvelia, mutta mieluummin olen tällä hetkellä kiireideni keskellä ilman hoitoponia, kun sopivaa ei tunnu löytyvän. - Ossinkin laitoit sitten myyntiin, Inna tuhahtaa sohvalta, jonne on lötkähtänyt toimiston ovesta astuttuaan. Mila selailee papereita eikä näe eikä kuule mitään, nainen on nykyään usein omissa ajatuksissaan. - Niin että eiköhän me laiteta se Ossi traileriin ja hurauteta Keskustaan näytille, Inna iskee silmää vieressään istuvalle Nellalle ja näen ovenraosta tyttöjen hihittävän keskenään. Nousen heinäpaaliltani ja suuntaan kohti tarhoja. Ginny syö keskittyneesti päiväheiniään ja katseeni osuu Tuiskun tarhalle. Tuisku on näemmä saanut uuden koekaniinin. Seuraan huvittuneena pojan kävelyä hevosen perässä, Tuisku on kyllä oikein kiltti, mutta vieraat ihmiset hämmentävät sitä. Viimein poika jää portille odottelemaan. Odotus palkitaan ja pikkuhiljaa ruuna hiihtelee portille katsomaan, onko uuden pojan mukana samoja herkkuja kuin muidenkin. Ja onhan sillä!
Saatuaan kaverinsa kiinni he siirtyvät talliin ja lähden maleksimaan heidän perässään kohti Tuiskun karsinaa. Odotan että poika saa hevosensa kiinni, ennen kuin tarjoan hänelle avatusta pakista harjaa. - Kiitti! poika naurahtaa ja ojentaa toisen kätensä, mä olen Aaron! - Jannica, vastaan pojalle hymyllä ja esittelen itseni. - Onko sullakin hoitohevonen täällä? poika kyselee harjauksen lomassa. - Ei enää, mie ostin sen omaksi, tyydyn sanomaan tarjoamatta pidempiä selityksiä. - Aijaa, onko teillä kotona talli? Aaron kiinnostuu ja laittaa harjat pois saatuaan ruunan valmiiksi. - Joo, meillä on siitoshevosia, sanon lyhyesti. - Haluisitko sä esitellä vähän paikkoja? poika kysyy pitkän tauon jälkeen, ei se Mila oikein ehtinyt kun tän Tuiskun mulle näyttää. Poika vaikuttaa pettyneeltä, joten tarjoan apuani säälistä. - Joo mikä ettei, ei mulla täällä parempaakaan tekemistä ole kun vakiotuntikin on vasta huomenna. - Ai mikäs se sellanen on? poika ihmettelee. - No se on sellanen vakkaritunti, joka järjestetään aina tiistaisin, meitä on siinä nyt aika vähän, joten siekin varmasti mahtuisit mukaan. Se Helena, ratsastuksenopettaja siis, pitää tunnin ja me tehdään aika paljon kaikkea erilaista joka kerta. Ja saadaan päättää aika paljon mitä me tehdään tunneilla, jatkan. - Kuulostaa hauskalta, kenellä sä yleensä ratsastat? Aaron kysyy keksiäkseen jotakin puheenaihetta samalla kun kierrämme Vaahterapolun tiluksilla. - No arvaa, kysyn pojalta naurahtaen. - Bertalla? poika kysyy naurahtaen ujosti. - En kovin usein kylläkään, hymyilen. Ginnyllä meen aika paljon, mutta muuten kyllä hevoset vaihtuu tosi paljon. Kaikkia on varmaankin tullut kokeiltua tuntihevosista. - Sun pitää lähtee joku kerta näyttämään meille maastoja, kun tutustun ensin vähän Tuiskuun, poika sanoo kun jätän hänet takaisin ruunan luo. - Mikä ettei, lupaan, kunhan Mila antaa luvan. Menemme taukohuoneeseen juomaan vapun kunniaksi simaa ja syömään munkit vielä ennen lähtöäni. Juttu eksyy väkisinkin tapaturmaani estekilpailuissa ja ennen kuin huomaammekaan olemme jutelleet Aaronin kanssa lähes tunnin. Emme me niin erilaisia loppujen lopuksi olekaan ja myös Aaronilla on paljon kisakokemusta, myös sitä huonommanlaista, kuten minullakin onnettomuuden myötä. Olen hieman jännittynyt pyöräillessäni kotiin sinä iltapäivänä, olenkohan viimein löytänyt Vaahterapolusta sielunkumppanin? Kotona pitäisi kyllä puhua asiasta Christianin kanssa, ettei tulisi sanomista..
|
|
|
Post by Mila on May 30, 2017 18:14:27 GMT 2
30.05.2017
Hörpin kahviani haalistuneesta kupista ja katselin Innaa, joka selaili pöydän ääressä puhelintaan ja raapusti jotain muistiinpanoja paperilappuselle. "Sä siis lähdet oikeasti sinne Englantiin?" kysäisin kuin ohimennen. Nainen nosti katseensa minuun ja sipaisi hiussuortuvan korvansa taa. "Juu... Ei tällaista tilaisuutta joka päivä vastaan tule", Inna kohautti harteitaan. "Mä ja Ransu tarvitaan tätä. Ja paljon." "Mmmhmmm... Ja kurssista kertojalla ei ole mitään tekemistä asian kanssa?" Inna mulkaisi minua vihaisesti. "No, ei ole, ei! Älä sinäkin nyt aloita..."
Puraisin huultani, etten olisi jatkanut naljailuani. Olihan tämä tilanne tällaiselle draamahaukalle mehukas, mutta toisaalta harmitti myös Tuomon puolesta. Velipuoli väitti, ettei ollut mustasukkainen saatika häntä olisi häirinnyt se, että Inna lähtee toiseen maahan exänsä seurassa, mutta kyllä Tuomosta loisti kilometrien päähän silkka vitutus. Jessekin oli lupautunut lähtemään mukaan ja pitämään huolta, että Innalla pysyisi Jumala mielessä ja housut jalassa, muttei se Tuomon alapäästä otsaan siirtynyttä kikkeliä laskenut laisinkaan. Tuntui, että päinvastoin. Kyllähän tuo itseäkin hieman kiukutti, että kaksikko pakkaisi laukkunsa ja lähtisivät kolmeksi viikoksi muille maille, mutta enköhän minä selviäisi ilman heitä. Olihan minulla talli täynnä hevosia, kissat, koirat, Nella sekä Julia, joka oli useampana aamuna löytynyt keittiöstä juomasta kahvia. Tiedä sitten, mikä se Nellan ja Julian juttu oli - mikäli mitään "juttua" olikaan. Toisaalta, eipä se minulle kuulunut... Blondi oli muutenkin niin vakiokalustetta niin tallilla kuin talollakin, joten ennemmin olisin ihmetellyt jos Juliaa ei olisi näkynyt missään. "Ainahan mä voin pyytää äidin tänne sun seuraksi!" Jesse oli ehdottanut vitsillä, kun olin miehelle tulevasta matkasta hieman kiukutellut. "Mieluummin ottaisin tunnin turpaani..." olin murahtanut vastaukseksi. Ajatus kolmesta viikosta ilman Jesseä Ritva seuranani, sai lähinnä itsetuhoiset aatokset mieleeni.
Nakkasin likaisen kuppini lavuaariin ja lähdin sitten katsomaan, miten Venna jakseli. Ponitamman maha oli pyöristynyt valtavaksi palloksi eikä laskettuun aikaan ollut enää pitkä aika. "Kumpikohan sieltä tulee?" viereeni ilmestynyt Jannica kysäisi. "Mä veikkaan oria", vastasin olkiani kohauttaen. "Veikkaat vai toivot?" Jannica naurahti. "Sekä että. Tammavarsa olisi myös kiva, mutta pieni orin pirulainen piristäisi kummasti!" Jäimme Jannican kanssa hyväksi toviksi suustamme kiinni siihen tarhan laidalle. Nainen oli juuri tullut vakioryhmän kanssa maastoilemasta ja kertoi, että hienosti oli mennyt Eetun kanssa maastoesteet. "Vaikken mä mikään esteratsastaja olekaan. Mutta onhan tuo ihan kivaa vaihtelua..." Jannica totesi. Aaronkin ilmestyi paikalle iloisesti tervehtien. En tiedä, mutta jotenkin oli huomannut Jannican sekä Tuiskun uuden hoitajan välillä pientä kipinää, mutten ollut asiasta sen enempää udellut. Tiedä vaikka tässä kaksikossa olisi ainesta seuraavaksi talliromanssiksi... Jätin parivaljakon vaihtamaan kuulumisia ja lähdin itse hakemaan viimeisiä hevosia sisälle. Huomenna pitäisi käydä laittamassa laitumien aidat kuntoon ja viikonloppuna hevoset pääsisivät laiduntamaan kesäksi.
|
|
|
Post by oonapietinen on Jun 3, 2017 16:13:29 GMT 2
*Mä tartun tähän tilaisuuteen* 1.6.2017
Kesäää!!!! Tallissa on tänään vilinää, Mila julisti kesän alkaneeksi ja ulkona tuulee aivan järkyttävästi. Raahauduin jo aamusta tallille, sillä tänään on pitkä päivä. Markus on tämän päivän ainut, joka saa tulla myöhempään, hänkin teke vain kevyen 12 tuntisen työpäivän. No aamutallissa tuli onneksi lämmin, kun hoidimme ja mätimme kilpaa karsinat Stina, Mila, Sari, Eljas ja minä. Lisäksi tallille alkoi kerääntyä pikkuhiljaa porukkaa aitatalkoisiin, joten erkaannuin luudasta. Kukaan ei ole viellä laittanut peräkärryjä kuntoon. Niin traktori, kuin mönkijäkin lähtee pellolle hommiin. Yllätyin kun löysin Tuomon nostamassa uusia puutolppia traktorin lavalle piikeillä, toisaalta mies on kyllä näppärä koneiden kanssa, joten miksi ei. Pakkasin mönkijän peräkärryyn ämpärin eristeitä, uusia paksuja lankoja ja joitian vanhoja keriä, jotka joudutaan kyllä pellolla selvittämään. Portinkahvoja löysin pienellä etsinnällä, Stina auttoi nostamaan muovitolppia mönkijään ja traktorin lavalle. Viellä painava moukari ja rautatanko tarktorin kauhaan, niin alamme olla valmiita. Tuomo oli askarrellut muutamia kiiloja, joten nekin kauhaan ja kirves varuiksi. Traktorin lavalle nousi myös pari vesuria ja raivaussaha, metsikössä tarvii katkoa pienempiä risuja pois tieltä, niin hevoset eivät raavi itseään.
Juuri kun ajoimme hallista molemma ajokit pihalle Mila johdatti iloisen joukon pihalle ja aloitti ohjeistuksen. "Minun puolestani saatte jakaa työt miten lystää, mutta Tuomo, Markus ja Eljas ottaa puutolppien pystytyksen se on kaikkein rankointa ja täysikäiset saavat vain käyttää vesureita ja raivaussahaa, sekä ajaa kulkupeleillä. Tehkää suorat aidat ja linjatkaa tarvittaessa. Sarilla ja Markuksella on kartat miten lohkot jaetaan, joten he ovat johdossa. Pitäkää hauskapäivä, minä lähden kauppaan hakemaan makkaraa", Mila tiedoitti. Sinäänäs tarkat ohjeet, sillä kaikki päästiin traktorin lavalle ja mönkijän peräkärryyn, sitä kautta myöskin pellolle. Pakko myötää että lumen paino ja villieläimet olivat laittaneet laitumet ihan uuteen järjetykseen. Hyvin nopeasti pojat ottivat omat paikkansa, Stina aloitti lankahelvetin ja Sari alkoi ohjeistaa apureita, joten minä koin että paras ottaa vesuri ja raivaussaha käyttöön. Kypärä päähän, napit korviin ja kuulosuojaimet alas, suojalasit päähän ja hanskat käteen, jalassa oli jo turvakengät, joten tämä mimmi oli valmis kohtaamaan metsikön. Perääni lähetettiin kaksi tyttöä, joilla oli oksasakset ja molemmilla hanskat. He näköjään keräävät jälkijäni pois, eipä pahemmin haitannut koneen hurina kuunnellesani latino musaa ja suomipoppia vuoroin spotifystä.
Pikku hiljaa alkoi tulla kuuma ja välissä sammutin hetkeksi raivaussahan ja laskin sen maahan. Poistin hupparin ja jatkoin raivaamista. Hyvin kaatuu nuoripajukko ja muutkn epämääräiset puskat. Joitain pusikkoja ei selkeästi ole ennenkään kaadettu, vaan niiden keskellä meni polkuja, joten siistin puskien reunat ja levensin hieman polkua, niin mahtuu pulleammatkin kaverit kulkemaan lauman perässä. Isoimman lohkon metsäosuus on jo siistitty ja olin juuri siirtymässä pienempien puolelle, kun Markus tuli mehupullon kanssa. "Mila käski tuoda tämän, tyyppi on painanut täällä puoltoistatuntia johan tuo konekin varmaan jo ylikuumenee", Markus ivasi pyyhkiessäni hikeä otsalta. Ai kamala kuinka poiki ihminen voikaan olla. No liityin pikku tauolle traktorin kauhaan ja totesin että voisikin olla jo shortseissa Sari ja muutama apuri olivatkin jo luovuttaneet, mutta minä en viitsi kun sahan terästä lentää kiviä ja oksasilppua sääriin ei ole kiva kun on mustelmilla sääret kun tulisi mekkokelit.
Töitä jatkettiin niin kauan kun niitä riitti, mutta onneksi Tuomo tuli päästämään minut pois raivuassahan luota, sen paino ja tärinä alkoi jo viedä voimat lopullisesti. Siirryin vesuriin ja siivoamaan apureiden kanssa. "Hei, joko alkaa olla valmista. Mila kysy voiko alkaa jo paistamaan makkaroita", Sari aapui tiedustelemaan. Vilkasin ympärilleni Tuomon sahan ääni oli lakannut ja mies jo huolsi konetta. Mekin oikeastaan enään siloittelimme turhia, joten alamme olemaan. "Jep eiköhän me kohta voitaisi jo poistua, miten muualla onko redi", tiedustelin kääntyen ensimmäistä kertaa laitumien suuntaan. Siistit valkoiset lankarivistöt komeilivat pellolla. Kyllähän tänne jo viikonloppuna voi hevoset päästää, ai miten ihanaa kun Mellikin pääsee laitumelle kavereiden kanssa.
Iltapalalla (kello oli jo kuusi) Mila ja Helena olivat hoitaneet hevoset. Oli kyllä koko porukka melko valmista kauraa nukkumaan ja SUIHKUUN. Rupattelun tuoksinnassa saimme vapautuksen loppuillasta, Markus ja Tuomo joutuu viellä purkamaan koneet, mutta Helena hoitaa iltaruokinnan tänään ja yrittäjän Mila nauttii tottakai harrastemielessä iltatallin tekemisestä. "Miten päästetäänkö kaikki mahdolliset isoon laumaan? Mellistä voisi ainakin olla hauskaa saada lisää kavereita joiden kanssa rallittaa", kysäisin Milalta ennen kuin suuntasin talliin.
|
|
|
Post by Mila on Jun 4, 2017 11:53:01 GMT 2
4.6.2017 Talli tuntui niin tyhjältä. Hevoset olivat laitumella, Inna ja Jesse lähteneet eilen sinne Enklanttiin eikä ihmisiäkään näkynyt pihapiirissä muutenkaan. Ei talli ihan tyhjä kuitenkaan ollut. Oli yhdessä karsinassa asukkaat paikalla. Nimittäin Venna ja tämän tuore tammavarsa, Maplepath's Eirian. Poni oli pyöräyttänyt varsan hieman ennen puolta päivää ja hienosti oli Venna urakasta suoriutunut. Eläinlääkärikin oli käynyt toteamassa, että hyvältä näyttää ja lähtenyt sitten matkoihinsa lähes samantein. Voikko varsa imi ahnaasti emänsä nisää ja minä ihastelin näkyä haltioissani. Olinhan minä varsoja nähnyt ennenkin roppakaupalla, mutta aina se jaksoi hämmästyttää, kuinka suloisia pikkuiset varsat olivatkaan. Julia ilmestyi viereeni karsinan ovelle ja huokaisi ihastuksissaan. "Milloin sä ne pihalle päästät?" blondi uteli. "Eiköhän ne lähde siihen pikkulaitumelle heti huomenna", vastasin.
|
|
|
Post by Mila on Jun 25, 2017 10:28:54 GMT 2
25.6.2017
"Ai jumaliste", mutisin raotellen varovaisesti silmiäni. Päässä jyskytti, suussa maistui kissan ripuli ja olo oli kuin jyrän alle jääneellä. Yöh. Ei enää ikinä...
"Lähdetään baariin! Se on auki vaikka onkin juhannuspäivä!" oli Stina houkutellut eilen saunomisen ohessa ja kun Nella oli luvannut tehdä aamutallin (tosin eipä sitä hirveästi näin kesällä tekemistä siinäkään ollut), olin päättänyt lähteä Stinan mukaan. Ilmeisesti oli juotu kaksin käsin, sillä filmi oli poikki totaalisesti. Muistan taksimatkan baariin, mutta sen jälkeen alkoi pätkimään. Tönäisin Perskatin pois päältäni ja vääntäydyin sängyn laidalle istumaan. Kello oli kahdeksan ja mietin, mitä hittoa mä hereillä tein tähän aikaan. Noh, kun kerran hereillä olin, niin samahan se oli nousta. Jos se olokin helpottaisi, kun tekisi jotain muuta kuin kuolemaa sängyn pohjalla.
Vedin yöhousut jalkaani ja raahustin keittiöön, jossa tuoksui tuore kahvi. "Onpa se kiva, kun palvelu pelaa heti aamusta!" huikkasin jo ovelta luullen, että Nella olisi kahvit keittänyt. No, ei ollut Nella se. "Mitä vittua se sinä täällä teet?" älähdin, kun näin Joonaksen istuvan pelkät bokserit jalassa pöydän ääressä. "No, mutta huomenta vain sinullekin. Oliko meillä eilen kivaa?" Tuijotin ex-miestäni monttu auki ja yritin miettiä, mitä hittoa täällä tapahtuu. Miksi Joonas oli täällä? Missä sen vaatteet oli? Miten minä pääsisin siitä eroon? Heitänkö ulos niska-perse-otteella nyt vai heti? "Taitaa muisti pätkiä neidillä, kun tuollainen ilme..." Joonas hykerteli. "Laita nyt jumaliste vaatetta päälle!" murahdin. "Miksi? Oothan sinä ennenkin minut puolialasti nähny. Ja alastikin." "Huomenta!" Stina hihkaisi tullessaan paikalle ja käännyin tämän puoleen pakokauhu silmissäni. "Mitä TOI täällä tekee?" sihisin hampaiden välistä. "Miksi se on täällä?" "Hei sori, mä luulin, että se olis sulle ihan jees..." Stina mutisi punastellen ja vilkaisi Joonaksen suuntaan. "Noei!" "Mutta sä ainakin eilen sanoit, ettei se haittaa jos Joonas tulee tänne yöksi..." "Mä olin eilen kännissä! Mun sanomisia kännissä ei kannata ottaa niin tosissaan!" mutisin. "Mitähän se Jessekin sanoo.. Ei helvetti." "No, mutta sä voit aina kertoa sille totuuden", Stina huokaisi syvään. "Kyllä se ymmärtää." "Kyllä se varmasti ymmärtää. Hei Jesse, mä muuten sun reissun aikaan otin mun exän meille yöksi. Eihän haittaa? Ollaan just menty sun kaa kihloihin, mut mitäpä se haittaa jos mä otan exän kainaloon heti, ku sä oot poistunu maasta." puuskahdin. "Jaa, onko se Jesse mustasukkaista sorttia?" Joonas huuteli pöydän äärestä. "Ole sinä hiljaa!" tiuskaisin. Stina puri huultaan ja hymyili leveästi Joonakselle. "Mila, Joonas nukkui ihan jonkun muun kainalossa kuin sinun. Jos et muista, niin se olin minä, joka Joonaksen tänne raahasin sohvalle nukkumaan, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ja se oli sulle ihan fine."
Yksinäinen, krapulainen aivosoluni teki ylitöitä, jotta tajuaisin, mikä oli homman nimi. "Ai. AII! Te kaks! Joojoo, ei siinä sitten mitään... Tota joo." mutisin nolona. Istahdin pöydän ääreen ja Stina istahti Joonaksen syliin. Tuijotin pariskuntaa hämmentyneenä ja ryystin kahvia kupista kulmat kurtussa. Ei kai siinä sitten mitään... "Saako käydä suihkussa?" Stina kysyi kiherrellen. "Ihan vapaasti." mutisin. "Saako liittyä seuraan?" Joonas kysyi pilke silmäkulmassaan. "Toki!" Stina nauroi ja kipitti juoksujalkaa kohti saunatiloja. "Hyi saatana..." mutisin. "Älä oo mustis. Se meidän juttu on ohi. Ollut jo kauan, tiedäthän sen", Joonas vinoili noustessaan ylös. "Pää kii." Jäin istumaan pöydän ääreen kysymysmerkkinä. Oksennuskin kävi suussa. En tiedä johtuiko se krapulasta vai mielikuvasta, mitä suihkussa mahdollisesti juuri nyt tapahtui...
Nellakin kävi kyselemässä, miten ilta meni, mutta koska muistikuvia oli alle viisi, ei minulla hirveästi kerrottavaa ollut. "Kuka se Stinan mies oli, joka aamulla sohvalla nukku?" Nella kysäisi. "Joonas." "Onko se joku teidän tuttu?" nainen jatkoi uteluaan. "Se on mun ex." Nella pyrskähti huvittuneena ja minuakin alkoi pikkuhiljaa naurattamaan koko tilanne. Siinä hekotellessamme ulko-ovi kävi ja eteisestä kajahti tuttu "Moi!" Ponkaisin ylös tuolista vieteriukon tavoin ja syöksyin eteiseen. Jesse seisoi eteisessä matkalaukkuineen ja kapsahdin miehen kaulaan kuin takiainen. Myös koira-kissa-lauma syöksyi eteiseen tervehtimään miestä. Kyllä voi elukoista lähteä kamala ääni... "Oliko ikävä?" mies kysyi halatessaan minua. "Oli!" sanoin roikkuessani miehen kaulassa kuin hukkuva oljenkorressa. "Voisiko joku auttaaaaaaa!" Inna kiljui pihalla raahaten omia matkalaukkujaan, jotka ilmeisesti painoi kuin synti. "Oliko kiva reissu?" Nella uteli. "Oli kyllä. Vai mitä Inna?" Jesse kysyi naiselta, joka naama punaisena oli saanut raahattua laukkunsa portaille asti. Mies nappasi yhden laukuista ja nosti sen ovesta sisään. "Olioli", Inna puuskutti. "Onko täällä tapahtunut mitään jännää?" "Noei. Venna varsoi tosiaan sen tammavarsan... Uusia hoitajia tullut muutama!" mietiskelin.
"Otatteko kahvia? Just keitin?" Nella kysyi, kun ulkomaanmatkaajat olivat saaneet raivattua tiensä eteisestä kohti keittiötä. "Taidan ihan ensimmäiseksi mennä suihkuun." Jesse ilmoitti. Suihkuun? ... Voi hitto! SUIHKUUN! Ennen kuin ehdin varoittamaan miestä, oli tämä kadonnut jo kohti saunatiloja. Vilkaisin Nellaa irvistäen ja kuulin, kuinka pesuhuoneen ovi kävi. "Kas, Jesse, huomenta!" kuului Joonaksen ääni. "Oot tullut kotiin." "Mitä?" Inna älähti ja katsoi minua silmät lautasen kokoisina. "Oliko toi Joonaksen ääni?" Nyökkäsin pyöritellen silmiäni. Jesse lampsi takaisin keittiöön vihaisen näköisenä Joonas vanavedessään. "Mila, mitä vittua?" mies tivasi. "Tota, siis minä en tuota tänne oo pyytänyt!" selitin mulkoillen Joonasta vihaisesti. "Suihku on vapaa!" kuului Stinan kiljunta käytävän toisesta päästä. "Mitä? Oliko toi Stina?" Inna ihmetteli. Nyökyttelin helpottuneena. "Miksi Stina ja Joonas oli yhdessä suihkussa? Täällä?" Inna jatkoi ihmettelyään. "No mietippä miksi..." naurahdin. "Hei, hyi. Iuuu!" Inna irvisti. "Kiitos vaan!" Joonas murahti. Stinakin kipitti paikalle. "Jesse! Inna! Te tulitte jo takaisin! Luulin, että tulisitte vasta illalla!" Stina hihkaisi iloisesti. Jesse mulkoili edelleen Joonasta vihaisesti, mutta exänperkeleeni ei antanut Jessen mulkoilun häiritä vaan tyynen rauhallisesti kaatoi itselleen kahvia kuppiin ja istahti takaisin pöydän ääreen. Sentään vaatteet oli päälle saanut.
Lopulta Jesse kantoi tavaransa meidän huoneeseen ja ilmoitti lähtevänsä tallille. Kipitin miehen perään. "Sorisorisori! En ehtinyt varoittamaan..." puuskutin, kun sain miehen kiinni tallin ovelta. Jesse pyöritteli päätään, muttei sanonu mitään. "Ootko sä vihainen?" huokaisin seuratessani miestä varustehuoneeseen. Jesse sulki oven perässäni ja olin näkeväni pienen hymyn tämän suupielessä. "En ole vihainen", Jesse murahti ja nappasi minut syliinsä kantaen minut istumaan pienen natisevan pöydän päälle. "Hyvä", virnistin ennen kuin Jesse paino huulensa minun huulia vasten. "Mulla oli oikeasti ikävä", kikatin kuin mikäkin teini, kun miehen kädet eksyivät paitani alle. "Mullakin", Jesse mutisi. "KHRRRMMM!" kuului Aaronin ääni ovelta ja irrottauduimme Jessen kanssa toisistamme punastellen. "Sooorii..." mutisin laskeutuessani pöydän päältä pois. "Juu-u.. Eipä se mitään... Tuota... Voiko Tuiskun kanssa käydä maastossa?" Aaron kysyi. "Totta kai. Mene vain..." "Mä voisin lähteä mukaan!" Jesse ehdotti. "Mukava päästä pitkästä aikaa kotikonnuille samoilemaan." "Kyllähän se seura aina kelpaa", Aaron totesi.
Jätin miehet valmistautumaan maastoon lähtöön ja lähdin itse hakemaan Tossua laitumelta. Suokkitamma ei millään halunnut antaa itseään kiinni, mutta lopulta sain tamman kiinni ja tuotua tallille. Harjasin raudikkoa pitkin vedoin. Tossukin oli kasvanut silmissä. Ratsukoulutustakin olimme pikkuhiljaa aloitelleet ja hienosti tamma oli oppinut, miten hommat hoitui. Pientä varsamaista häsläystä oli edelleen ilmassa, mutta ei se mitään. Tänään en Tossun selkään nousisi, joten tamma saisi hieman juosta liinan toisessa päässä kentällä.
Inna raahusteli kentän laidalle, kun olimme Tossun kanssa aloittelemassa hommia. "Onko Stina ja Joonas nyt niin kuin pari?" Inna uteli. Kohautin harteitani: "Mikä lie yhdenillan juttu. Tai mistäs mä tiedän." "Eikö se sua häiritse ollenkaan?" Inna ihmetteli. "Ei. Siinäpähän sutinoivat. Kunhan Joonas ei ala täällä roikkumaan päivittäin", vastasin kannustaen Tossun raviin. Inna katseli Tossun menoa. "Ootko jo Tuomolle ilmoittanut, että ootte takas?" Inna pudisti päätään. "Miksi?" Inna kohautti harteitaan. "Vieläkö se mököttää?" kysyin. "Vielä." "Anna sille aikaa. Kyllä se siitä rauhoittuu ja tajuaa, että lapsellista tuollainen kiukuttelu." Inna katseli jonnekin horisonttiin mietteissään ja itse jatkoin Tossun komentelua. "Saat kertoa teidän reissusta kaiken, kunhan oon lopetellu tän kanssa", huikkasin Innalle, joka räpläili puhelintaan aidan tolppaan nojaten. Inna nyökkäsi hymyillen. "Siitä riittää kerrottavaa!" Näytin naiselle peukaloa leveä hymy kasvoillani. Mukavaa, että kaksikko oli tullut takaisin.
|
|
|
Post by Mila on Jul 27, 2017 16:51:52 GMT 2
27.7.2017
Tuijotin kalenteria epäuskoisena. Mihin ihmeeseen tää kesä oikein on livahtanut?! Tuntui, että kesällä piti tehdä vaikka ja mitä, mutta mitä mä oon ehtinyt tekemään? En yhtikäs mitään...
Jaskalta piti poistaa pallit kesän aikana. Olenko soitellut eläinlääkärille? No en. Ira piti myydä ennen kesän loppua, jotta sitä ei laidunkauden jälkeen tarvitsisi tunkea johonkin komeroon, mutta olenko muistanut näpytellä siitä myynti-ilmoitusta? No en. Suursiivous tallissa piti myös tehdä. Pestä karsinat perusteellisesti lattiasta kattoon. Olenko tehnyt sen? No... Veikatkaapa! EN. Kesäleirin järjestäminenkin unohtunut tyystin, mutta onneksi on tuo Minka, joka halusi pitää tulevana viikonloppuna minileirin. Olin minä kuitenkin jotain saanut aikaiseksi, sillä Tossun koulutus oli edennyt loistavasti ja ehkäpä jo syyskuussa tammaa uskaltaisi lainata tunneillekin...
Hautasin kasvot käsiini ja kirosin ääneen. Taas oli sellainen fiilis, että nakkaan lapun luukulle, myyn kaikki hevoset, ostan niillä rahoilla itselleni matkan Ibizalle enkä tulisi koskaan takaisin. Makaisin vain alasti jonkun palmupuun alla drinkki kädessä ja iskisin jonkun rikkaan miehen, joka elättäisi minut koko loppuelämäni. Huokaisin syvään, avasin tietokoneeni ja näpyttelin samantein Irasta myynti-ilmoituksen nettiin. Myös ensi kuun tuntilistat oli Helena lähettänyt sähköpostiin, joten tulostin ne ja länttäsin ilmoitustaululle kaikkien pällisteltäväksi. Seuraavaksi soittelin eläinlääkärille kysyäkseni, milloin passaisi tuoda Jaska palluroiden poistoon. Puhelun jälkeen merkitsin kalenteriini syyskuun ensimmäisen päivän kohdalle "Jaska klinikalle".
Hörppäsin kupin kahvia ja kiinnitin uuden lapun ilmoitustaululle. "MAANANTAINA SUURSIIVOUSPÄIVÄ! Kaikki kynnelle kykenevät auttamaan tallin siivoamisessa!" Yksin en kyllä rupeais kaikkia karsinoita jynssäämään, prkl. Osallistujaryntäystä tuskin tulisi, mutta eiköhän sieltä toivon mukaan edes muutama apukäsi ilmestyisi... Ehkä. Ainakin tallin pihapiirissä asuvat kaksijalkaiset joutuisivat auttamaan. Vaikka kirveellä uhaten.
Ehkä tää tästä pikkuhiljaa. Ainahan näitä epätoivon hetkiä tuli, mutta kun otti itseään niskasta kiinni ja teki jotain valittamisen sijaan, rupesivat asiatkin rullaamaan. Etteenpäin! Sanoi mummo lumessa. Hyi.. Lumi. Kohta olisi taas talvi...
|
|
|
Post by jannica on Jul 31, 2017 11:49:47 GMT 2
31.07.
Siivousrumba oli alkamassa kovalla tohinalla, kuten joka kesä. Olin jo odotellessa ohjeita haravoinut tallipihalta ylimääräiset heinänkorret muutaman raavaan miehen kannettua loputkin heinäpaalit vintille. Sen jälkeen kävin tsekkaamassa laitumilla vedet ja sitten alkoikin porukkaa valumaan tallipihalle, jossa Mila jo odotteli monen A4:n kanssa jaettavia tehtäviä. Meidät jaettiin pareihin ja meidän tehtävänä oli neljän muun parin kanssa tyhjentää karsinoita, jotta talli saatiin pestyä. Tämän päivän aikana urakoimme kymmenen karsinaa tyhjäksi ja aloittelimme myös traktorin apuna tyhjentämään pihattoa, sekä otimme karsinoista ja pihatosta ruokakupit irti. Myös vesiautomaatit jynssättiin. Saatuamme tarpeeksemme pesemisestä oli suuri osa jo porukasta aivan märkäkin. Syötyämme Milan paikalle kiikuttamat voileivät ja kahvit jatkoimme vielä muutamia tunteja hommaa ja sitten oli vuorossa saunan lämmitystä sekä uintia. Huomenna jatkellaan!
|
|
|
Post by Julia on Aug 6, 2017 19:05:51 GMT 2
maanantai 7. elokuuta 2017
Tuntilaiset olivat taas valloittaneet tallin ja kesäloman jäljiltä tunnelma Vaahterapolussa oli muuttunut kotoisammaksi. Uusia tuntilaisia oli tullut vanhojen tilalle, mutta ystävyyssuhteiden muodostamista se ei haitannut, remakasta naurusta ja hevosjuoruista päätellen. "Tarvitseeko joku apua?" Huutelin käytävällä ystävällisesti, sillä Helena oli värvännyt minut apulaisekseen. En ollut ratsastanut aikoihin, vaan aikani kului nykyään tuntihevosten parissa. "Mitä suojia Tohvelille tulee?" Pieni, oma-aloitteiselta vaikuttava tyttö kysyi minulta. Hänen ratsunsa oli suojia vaille valmiina, vaikkakin Tohvelin tuuhean paksu harja oli jäänyt otsapannan alle. "Sille tulee nämä siniset suojat etujalkoihin", ohjeistin ja tyttö nyökkäsi, rueten tuumasta toimeen. Tohvelin ilmeestä näki, kuinka sitä tympäännytti lähtä taas tänäkin syksynä töihin.. "Hei, nyt on mennyt Patulla suitset vähän huonosti", sanoin ruunan ympärillä hyörivälle, ujohkolle tytölle. Käskin häntä kokeilemaan uudelleen, sillä tyttö selvästi oli jo viimevuoden ratsastustuntioppilas ja osasi kyllä nämä hommat. "Meneekö ne näin?" Tyttö kysyi ujosti ja minä nyökkäsin hymyillen. "Turparemmi tulee aina poskiremmien alta. Hyvähyvä", sanoin ja taputin Patua kaulalle. Poniratsastajat alkoivat olla valmiina, eikä aikaakaan kun Helena jo kaitsi nuorison kentälle kaartoon.
Mila näytti mietteliäältä toimistopöytänsä takana, enkä tiennyt tohdinko kysyä naiselta edes kuulumisia, joten pistin kahvit muina miehinä tulille ja istahdin sohvalle. "Huomasin kyllä, että oot siinä", nainen sanoi katsahtamattakaan minuun. "Yleensä oot noin mietteliäs, kun pistät tuntihevosia myyntihevosiksi", sanoin ja kurtistin kulmiani, mutta omistajatar ei vieläkään katsonut minuun. "Niiiin", Mila totesi vetäessään pitkän viivan paperiinsa. Huokaisin syvään ja suljin hetkeksi silmäni, ennenkuin uskalsin sanoa mitään. "Eikai taas? Ei mulla oo enää varaa ostaa sulta yhtäkään hevosta", naurahdin vitsikkäästi. "No hehheh, eikun oikeesti. Mihin meidän kaikki hoitajat on hävinneet?" En osannut muuta kun kohauttaa olkiani, sillä se oli täyttä totta. Näiden viiden vuoden aikana tallilaiset olivat vaihtuneet tiuhaan tahtiin, mutta nyt kato oli vallinnut jo pidemmän aikaa. "Lisäksi seuraavalta tunnilta kaksi on perunut varauksensa, eikä Nella ehdi ratsastaa kahta hevosta. Oisitko innokas menee seuraavalle tunnille?" Mila kysyi epätoivoisena, mutta hänen kasvoiltaan loisti tietoisuus, etten voinut kieltäytyä tarjouksesta. "Tottahan toki."
Minun lisäkseni kentällä pyöri Riemun ja Tuiskun kanssa vakiotuntilaisia jonka perään Helena katsoi tarkemmin kun minun. Olihan minulla alla vanha opetusmestari, lasten talutusratsu ja patalaiska Naava. Tamma oli kaukana minun hevosihanteistani, sillä pystyynkuollut ja tuntihevonen eivät yleensä samassa lauseessa olleet kovin houkuttelevia. "Juliakin vois vähän aktivoida sitä Naavaa tähän päivään, ei se noin laiska oikeasti ole", Helena käski ja minä otin epäillen ohjat käteeni. Lehmänkirjava oli kieltämättä vanhuudestaan hieman jäykkä tapaus, mutta kiihdytti hyvin tahtia ohjien noustessa tuntumalle. Ehkä tämä tapaus ei ollutkaan se stereotyyppinen, elämäänsä kyllästynyt hevosrukka. Teimme reilusti ympyröitä, jotta vanhus pääsi vertymään hyvin ennen todellista työskentelyä. Naava herkistyi ohjalle heti, kun vain aloin pyörittelemään kuolainta sen suussa. En kuitenkaan vaatinut tammalta pyöreyttä, vaan annoin sen itsekseen hakeutua rentoon peränantoon, mikäli se jaksoi kantaa itseään.
Ravityöskentelyssä tamma vaikutti aluksi todella etupainoiselta. Yritin pitää ohjan mahdollisimman kevyenä mutta tukevana, ja ajaa Naavaa ravissa eteenpäin. Tein myös paljon kaarevia uria sekä isoja ympyröitä, jotta se olisi liikkunut enemmän tasapainoisempana. "Nyt näyttää Naava tosi hyvältä, elä pyydä siltä liikaa", Helena kerkesi kommentoimaan välissä, kunnes taas palasi tuntilaisten pariin. Heille oli ihanteellista päästä noin tarkan ja valvovan silmän alle, kun yleensä oli niin monta tuntilaista, johon keskittyä. "Kävelläänhän välillä, että jaksetaan vielä tuuppailla", sanoin Naavalle ja siirryin hetkeksi uran sisäpuolelle kävelemään. Pitkäharjainen kylmäverinen pärskähteli rennon oloisena, mutta sen takapää tarvitsi vielä työstämistä.
"Kokeillaan laukassa tehdä joka toisella sivulla tehdä kootumpaa laukkaa ja toisella lisätympää. Ihan ensiksi istunnalla koitetaan hillitä sitä askellajia, ennenkuin tartutaan koviin ohjasotteisiin", Helena selitti ja minä keräsin Naavan päätä ylös. Sen etupainoisuus oli kyllä laiskuutta, joten nostin sillä napakan laukan. Tamma kuunteli apuja hyvin, nostaen kierrokseen sopivan laukan heti kättelyssä. Pyrin pitämään pohkeet lähellä tamman kylkiä ja pidin laukan reippaana, että vanhan neidin takapää sai vähän vertyä. Koska tuntilaiset tekivät kokoamisharjoituksia tarkemmin kuin lisäyksiä, jumituin tamman kanssa hetkeksi laukkaamaan isolle pääty-ympyrälle. "Hyvä laukka Julia", Helena kommentoi ja sanojen saattelemana siirryin kokoamisharjoituksiin. Naavan innostuttua reippaasta laukasta oli neidissä hieman pidättelemistä... Unohtui hetkessä ne puheet pystyynkuolleesta tuntihevosesta!
"No, millainen tämä meidän vanhus oli?" Helena kysyi muiden tuntilaisten jo lampsiessa talliin. "Tosi mukava! Ei yhtään sellainen, kun kuvittelin", sanoin hymy korvissa. "Harvemmin tuon tamman noin tunnollisena tuntilaisten alla näkee", ratsastuksenopettaja totesi, jonka otin kehuna. Minulla oli tapana saada kaikista ratsastamistani hevosista parhaat puolet esiin. "Tuot kuule sen Sammyn Kiaraa tuuraaman niin pääset vähän edistymään. Sulla menee taidot ihan hukkaan", Helena suunnitteli ja rapsutti Naava paksusta etuharjasta. Se kuulosti kyllä suunnitelmalta.
Hoidin loppujen lopulta Naavaa yöpuulle ruhtinaalliset 2 tuntia, jonka jälkeen olin sopinut syksyn alottajaisiksi käyväni talolla saunomassa. "Täällähän on porukkaa", ihmettelin ja silmäilin paikalle ilmestyneitä tallityöntekijöitä. "Mila on ruennu miettimään tallin toiminnan uudistamista ja kutsu meidätkin ideoimaan", Sari sanoi ja minä nyökkäsin tietoisesti. "Minäpä tiesin jo", totesin ja pystyin lukemaan pettymyksen Innan kasvoilta. "Eikai se aio myydä Jäskää?" Hän kysyi surumielisenä, mihin omistajatar puuttui pikimiten. "Se on Jaska! Ja en tiedä vielä", Milan ääni muuttui päättäväisestä mietteliääksi. Inna meinasi jo aloittaa saarnansa hyvästä ex-hevosestaan, mutta Stina keskeytti naisen puheet. "Eiköhän kaikki selviä aikanaan", hän kohautti olkiaan puolueettomana. Ja sehän oli täyttä totta.
|
|
|
Post by Mila on Sept 10, 2017 9:43:47 GMT 2
10.9.2017Tänään oli jännä päivä, nimittäin Tossun ensimmäiset viralliset kouluratsastuskisat! Katriinan talli järjesti harjoituskoulukilpailut, joihin olin ehkäpä hetken mielijohteesta ilmoittanut minut ja Tossun mukaan. Startattaisiin luokissa Helppo C ja Helppo B. Ei muuta kuin aamusta hevonen autoon ja menoksi. Stina oli lupanut hoitaa tallia Nellan kanssa, kun taas Milla oli lupautunut tulemaan minun avukseni kisareissulle, koska Jesse ei sattuneesta syystä päässytkään minun orjak.. siis seuraksi. "Jännittääkö?" Milla uteli, kun nousin Tossun selkään verryttelyalueen reunalla. "Ainahan se pieni jännitys on, vaikka oonhan mä kisoissa kiertänyt aikalailla..." mutisin. "Varsinkin kun nää on Tossukan ensimmäiset kisat..." Oltiinhan me Tossun kanssa kotopuolessa treenanneet ahkerastikin näitä kisoja varten ja ihan hyvin meillä oli mennyt, mutta silti... Verryttelyssä Tossu meni hienosti. Hieman meinasi keskittyminen herpaantua, kun paikalla oli muitakin outoja ratsukoita, mutta kyllä se siitä sitten rauhoittui. Olihan Tossu parilla ratsastustunnillakin ollut mukana, mutta ne tutut tallikaverit nyt olivat eri asia kuin nämä ihan uppo-oudot hevoset. Ensimmäisenä vuorossa oli Helppo C, joka ei ihan oppikirjojen mukaisesti mennyt. Vaikka luokkaohjelma olikin pääosin harjoitusravia pitkin kenttää, niin pari virhettä sieltä silti lipsahti. Mutta olimme kuitenkin sijalla seitsemän! Ei huonosti, ottaen huomioon, että luokassa oli yhteensä 20 osallistujaa. Taputin Tossua kaulalle kiitokseksi ja hymyilin leveästi Jannicalle, joka oli myös paikalla osallistumassa kisoihin omilla poneillaan. Jannica ja hänen Hopearinteen Marshmallow olivat kirineet kuudenneksi. "Aika komia kaveri tää sun vaahtokarkki-poni", sanoin Jannicalle, kun satuimme kioskille samanaikaisesti luokkien välissä. "Onhan se", Jannica virnisti ylpeänä. "Mites ne Eetu ja Ginny jakselee? Anteeksi etten ole ehtinyt tallilla käymään hetkeen ja KIITOS, kun olet katsonut Eetunkin perään." "Hyvinhän ne. Eetu on oma itsensä ja Ginnystä tullut yksi suosikki ratsastustunneilla", vastasin ja maksoin kassalle ostokseni, eli limupullon ja pullan. "Onko siellä mitään muuta tapahtunut? Kuulin Jessestä! Joko hän on päässyt sairaalasta?" "Joo, pääsi eilen. Ihan niin kuin siinä ei ollut onnettomuutta tarpeeksi, niin eiköhän Ritva tullut poikaansa hoitamaan muutamaksi kuukaudeksi", naljailin. "Mutta eipä siellä hirveästi muuta oo tapahtunut... Julia muutti toiselle paikkakunnalle, mutta jätti kuitenki hevosensa meille. Aikoi etsiä sille vuokraajan. Innakin aikoi etsiä oman kodin.." "Aijjaa!" Jannica hämmästeli pyöritellen päätään. "Mutta saattepa Jessen kanssa koko talon käyttöönne. Sopisi vaikka lapsi jos toinenkin sinne." "Haha! Onhan siellä vielä Nella... Ja lapsia ei tule kuin ehkä karvaisten penskojen muodossa." Mikä ihmeen lisääntymisvillitys ihmisillä oli... Tai no, villitys udella minulta ja Jesseltä, milloin tulisi pikku-Mila tai pikku-Jesse maailmaan. Never.Hyvästelimme Jannican kanssa toisemme ja lähdimme valmistautumaan seuraavaan luokkaan. Milla touhusi trailerin luona Tossun kanssa ja iloisesti otti vastaan limukkapullon, jonka olin häntä varten ostanut. "Sori ku kesti, jäin Jannican kanssa suustani kiinni..." "Eipä se mitään. Hyvin me Tossun kaa pärjättiin!" nuori nainen lohdutteli rapsuttaessaan Tossun kaulaa. "Valmiina seuraavaan luokkaan?" "Todellakin!" Kohtasimme Jannican kanssa pian uudestaan. Nimittäin kunniakierroksella. Jannica ja tämän ratsu, Fiina, olivat tulleet toiseksi ja minä Tossun kanssa... ENSIMMÄISIKSI. Wtf...?!? Me voitettiin! Olin ollut ihan varma, että näin unta, kun kuulin meidän voittaneen! "Nipistä mua!" sanoin Millalle. "Tässä ehdi mitään nipistelemään! Mene hakemaan ruusukkeesi!" tämä nauroi ja suurinpiirtein työnsi minut satulaan. Kotiin palattiin siis voittajina loppujen lopuksi. Kun sain Tossun hoidettua ja laitettua yöpuulle, säntäsin talolle saunomaan (sekä juomaan pari olutta). Inna löhösi sohvalla läppärinsä kanssa ja näytti selailevan asuntomarkkinoita. "Nooh? Löytyykö mieluista?" utelin kurkkiessani tämän olkapään yli. "Muutama ihan varteenotettava vaihtoehto", nainen hymähti. "Ne, jotka olisivat lähes täydellisiä, ovat joko liian kalliita tai sitten liian kaukana..." "Ehkä se on kohtalo ja sun pitää jäädä tänne!" Inna pyöräytti silmiään: "Ehkä mun olisi jo aika kokeilla, miltä tuntuu asua yksin." "Pfffffttttt..." tuhahdin. "Mutta jos tullee ikävä niin aina meiltä joku sohvan nurkka löytyy, jonne majottautua." Nellakin könysi paikalle sen jälkeen, kun oli laittanut hevoset yöpuulle. "Kaikki lähtee", nainen murahti, kun Inna kertoi hänellekin muuttoaikeensa. "Mutta ettehän te minusta eroon pääse kuitenkaan, tuun kuitenkin päivittäin tallille", Inna lohdutteli. "Jääpähän meille enemmän kaljaa juotavaksi!" hihkaisin Nellan avatessa tölkin. "Ei oo tuo loppasuu joka ilta ryystämässä minun kaljoja." "Etköhän se sinä ryystä niitä ihan ite! Minä ja Nella löydetään jääkaapista yleensä Ei Oo:ta, kun joku puliakka on kitannut kaikki kaljat..." Inna nauroi. Heitin naista sohvatyynyllä. "Taasko ne kaljaa täällä kittaa? Eikö teillä oo muuta tekemistä?" kuului Ritvan papatus olohuoneen ovelta, jonne hän oli ilmestynyt Jessen kanssa. "Olkaa hiljempaa, minä menen nukkumaan jo!" Ritva tyrkkäsi Jessen rullatuolinsa kera sohvan viereen ja Jesse pyöritteli silmiään turhautuneena odottaen, että Ritva katoaisi omaan huoneeseensa. "Vasta pari päivää mennyt ja mä oon jo ihan hermoraunio tuon kanssa..." mies murahti. "Noh, siinäpä on motivaatiota kuntoutua ainaki sen verran, ettei enää äidin apua tarvitse!" Nella kikatti. Katselimme siinä hetken televisiota, ennen kuin lähdimme jokainen omiin sänkyihimme. Jesse simahti lähes samantein, kun sai päänsä tyynyyn - kiitos tujujen kipulääkkeiden -, mutta minun ajatukset eivät antaneet minun nukahtaa pariin tuntiin. Pyörin kuin puolukka emättimessä hyvän tovin, ennen kuin Nukkumatti tuli ja kosautti minua kunnon nuijalla päähän... ---- Treenikuva kotopuolesta
|
|
|
Post by Mila on Oct 1, 2017 17:46:30 GMT 2
1.10.2017
"Siis ostit kenet?" Inna älähti ja veti kahvia henkeensä. Nainen yski hetken naama punaisena pudistellen päätään minun virnuillessa tämän vieressä. "Ostin Kelmin", toisin sanani uudelleen heti, kun Innan yskänpuuska oli mennyt ohi. "Siis Julian Kelmin?" Inna varmisti. Nyökytin päätäni. "Tuleeko se halavatun poni tänne taas?" Markus voivotteli taukohuoneen sohvalta. "Eiihh..." "Tulee. Eikö olekin kiva!" virnistin. "Mihin sä sen aiot tunkea?" Inna puuskahti. "Ootteko te tapelleet Jessen kanssa vai miksi tällainen päähänpisto?" Pyöräytin silmiäni turhautuneena. Ihan niin kuin minä aina riidan jälkeen säntäisin hevosmarkkinoita selailemaan. En ihan aina... Joka toinen kerta ehkä.... Sitä paitsi, kun Julia kertoi Kelmin myymisestä, en voinut vastustaa kiusausta. Riiviömäinen russiruuna oli aina jollain oudolla tavalla ollut minun lemppariponeja, joten kyllähän mun piti se itselleni saada! Niih!
Okei, oltiin me Jessen kanssa hieman riidelty ihan turhanpäiväisistä asioista viime päivinä. Jesseä turhautti pyörätuolilla kulkeminen ja sen vuoksi oli pahalla päällä. Ja kun Jesse oli pahalla päällä ja vinkui joka asiasta, myös minun otsaani kasvoi miehinen fallos ja sitten sitä oltiinkin napit vastakkain. Joojoo, minun pitäisi ymmärtää Jesseä ja päläpälä, mutta silti... Tuskin nyt kukaan jaksaisi kuunnella heti herättyään jotain ininää ja nukkumaanmennessä viimeisenä.
"Pihattoon minä sen pistän", vastasin lopulta Innan kysymykseen. "Kyllä minä uskon, että Kelmistä on tuntiratsuksi", Helena lausui viimein kuunneltuaan hiljaa meidän keskustelua. "Poni, joka ei ole mikään automaattituntsari vaan vaatii sen, että siellä selässä oikeasti ratsastetaan eikä matkusteta." "Nonih! Kuulitteko! Helenakin on minun kaa samaa mieltä", hihkaisin voitonriemuisena. Hörppäsin viimeiset kahvit kurkustani alas ja ilmoitin lähteväni hakemaan Kelmiä kotiin. "Sä voit, Markus, sillä välin laittaa pari karsinaa sellaiseen kuntoon, että sinne voi uudet yksärit muuttaa", komensin miestä. Tallille nimittäin muuttaisi lähipäivinä kaksi uutta yksityistä: puoliveriset Erik ja Myriad. "Mut mulla on vapaapäivä!" Markus ulisi. "No, iteppä oot tänne tullu norkoilemaan vapaapäivänäs", hymyilin herttaisesti. Markus pyöräytti silmiään ja kampesi itsensä ylös sohvalta. Hetken hän nurisi, et miksei Helenan tarvinnut tehdä mitään, mutta nainen kertoi lähtevänsä kohta pitämään yksityistä valmennusta maneesiin.
-----
Kelmi tuntui olevan heti kuin kotonaan. Niinhän se melkein olikin, sillä ruunanrupsukka asunut ennenkin Vaahterapolussa eikä näin ollen arastellut ollenkaan paikan vaihdosta. Pihaton sakkikin otti ponin hyvin vastaan. Edi hieman ihmetteli uutta tulokasta, mutta lopulta ei jaksanut kiinnostua häseltävästä russista, joka poukkoili pitkin aitausta piereskellen. Iltahämärä jo laskeutui tienoon ylle, vaikka kello oli vasta vajaa seitsemän. Pyyhkäisin hihalleni tippuneen keltaisen lehden pois ja lähdin tallustamaan takaisin tallille laittamaan pihavalot päälle. Kaikki muut olivat jo lähteneet, joten sain tehdä iltatallin kaikessa rauhassa. Joskus oli vain hyvä olla yksin.
|
|
|
Post by Mila on Oct 8, 2017 20:34:46 GMT 2
Syksyisiä touhuja
|
|
|
Post by Mila on Nov 5, 2017 10:32:54 GMT 2
5.11.2017
Istuin talon terassilla kahvikupin kanssa ja katselin tallipihalle. Vettä satoi ja pari viikkoa maassa pysyneet lumet sulivat silmissä pois. Luontoäiti oli ilmeisesti vaihteeksi humalassa, eikä osannut päättää tuleeko se talvi vai ei. Kuten olin monesti jo todennut, minun puolesta syksyn ja talven saisi muutenkin pyyhkiä pois kalenterista. Kevät ja kesä saisivat pysyä...
Hörppäsin loput kahvistani kurkusta alas ja sytytin tupakan. Kohta pitäisi lähteä jakamaan päiväheiniä tarhoille, mutta ajattelin delegoida homman Nellalle, ihan pirruuttani. Tympäsi taas kaikki. Vaihteeksi. Eljas oli ilmoittanut kuukausi sitten, että lopettaisi hommat ja muuttaisi pois paikkakunnalta. Vittu. Eljas oli ollut kyllä tunnollinen työntekijä ja läksiäisetkin miehelle oli järjestetty perjantaina. Stina oli ottanut Eljaksen lähdön raskaasti, vaikka jotain teerenpeliä edelleen Joonaksen kanssa viritteli. Onneksi exääni ei ollut näkynyt tallilla sen jälkeen, kun oli meiltä Stinan vierestä herännyt. Tajusi vissiin pysyä kaukana... Ei minua Stinan ja Joonaksen sutinointi häirinnyt, mutta en mä silti halunnut, että mies rupeaisi täällä roikkumaan jos ja kun parivaljakosta tulisi jotain vakavaa...
Onneksi ihan pulaan en ollut jäämässä Eljaksen lähdön jälkeen, sillä huomenna meillä alottaisi uusi työntekijä, Ansa. Toivottavasti uusin tulokas olisi yhtä reipas touhuaja kuin Eljaskin. Eikä säikähtäisi hulluja tallilaisia... Tai minua.
Tumppasin tupakkani, karjaisin koirat sisälle ja lähdin itse tallille touhuamaan. Nella olikin jo lähtenyt jakamaan heiniä, joten minun ei tarvinnut naista sinne potkia. Istahdin työpöydän ääreen ja mietin, mitä kivaa joulukuussa tallilaisille keksisi. Joulukin olisi ihan pian. Hui. Olin minä jo vähän jouluvaloja terassille sekä tallin eteen viritellyt, mutta kuittasin ne sanomalla niitä "kaamosvaloiksi." Inna yritti renkuttaa joululauluja tilaisuuden tullen, mutta uhkailuni radion heittämisestä seinään, oli vähentänyt joululaulujen kuuntelua huomattavasti.
Jessekin oli kuntoutunut hienosti. Vielä se keppien kanssa köpötteli menemään, mutta uskalsi jo kävellä hetken ilman niitä. Kuulemma hevosen selkään kaipaili kovasti... Odottakoon nyt vain lupaa lääkäriltä ennen kuin kipuaisi hevosen selkään. "Kyllä äiti", oli mies tuhahtanut. Ritvasta puheen ollen... Nainen aikoi tulla joulun viettoon meille. "Jee." Ilmeisesti myös Jessen sisko tyttöystävänsä kanssa olisi tulossa. Noh, ei siinä. Tervetuloa vaan... En ollut nähnytkään Jessen siskoa koskaan, joten kai se oli jo aikakin tavata.
Laitoin jälleen kahvia tippumaan ja rojahdin takaisin tuolille. Maksoin laskuja ja mietin, miten kiva olisi lähteä hermolomalle jonnekki Ibizalle...
|
|
|
Post by Mila on Dec 21, 2017 19:09:38 GMT 2
"Miksei Vaahterapolulla muuten oo ig-tunnusta?" Iitu kyseli eräs päivä. "Emmä tiiä. En oo vaa saanut aikaiseksi tehdä sitä..." vastasi Mila. Kunnes sitten eräs päivä, aamukakalla istuessaan, Mila teki sen. Eli Vaahterapolku löytyy nykyään myös instagramista!
|
|
|
Post by Mila on Dec 24, 2017 22:28:00 GMT 2
|
|
|
Post by Mila on Dec 31, 2017 15:10:35 GMT 2
MMMMMMAHTAVAA UUTTA VUOTTA JOKAISELLE! Tämän päiväkirjan sivut sulkeutuvat tämän viestin myötä, kirja siirretään arkistoon ja uusi päiväkirja kaivetaan esiin pöytälaatikosta.
Kiitokset kuluneesta vuodesta jokaiselle kävijälle, vierailijalle, paikalle jääneille ja lähteneille. Ilman teitä ei olisi Vaahterapolkuakaan.
Uusi vuosi 2018 on ihan nurkan takana ja aika siirtää katseet tulevaan vuoteen. Saas nähdä mitä vuosi tuo tullessaan....
Juhlikaa uv:ta maltillisesti. Älkää vetäkö hirveitä koomia, sammuko hankeen, ampuko raketeilla päätänne irti tai tapelko. Pitäkää hauskaa!
|
|