|
Post by Mila on Aug 27, 2016 19:19:33 GMT 2
Suski omistaa sh-tamman Kärmeniemen Hippakeisarinnan
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 27, 2016 21:40:18 GMT 2
27.8.2016 - Ensimmäinen
Oli vaivalloista vilkuilla sylissä olevaa iPhonen ruutua jossa paistoi google maps kun samaan aikaan yritti pyörittää rattia ja katsoa, että auton perässä hilautuva traileri pysyi varmasti mukana. "Ei perkele", mutisin harmissani kun puhelin luiskahti sylistäni auton lattialle mun jalkoihin. Päätin jättää sen sinne, ajattelin pääseväni ihan hyvin perille ilman sitäkin. Voin sanoa suoraan, että se oli erittäin huono päätös.
Puolen tunnin päästä mä suostuin viimein myöntämään itselleni, että olin aivan totaalisesti eksyksissä. Sen siitä saa kun luottaa omaan, heikkoon suuntavaistoonsa. Alistuin kohtalooni ja kaivoin auton lattialta puhelimeni, jonka näyttöön oli tullut pieni särö sen pudotessa. Selasin yhteistiedoista sinne tallentamani Milan numeron ja huokaisten asetin puhelimen korvalleni. Pian mulle vastasi ystävällinen naisääni.
Mila seisoi mua vastassa tallin pihalla, kun viimein kaikkien vaikeuksien kautta kaarsin auton tallin parkkipaikalle. "Pääsittehän te perille!" Mila naurahti ja ojensi kättään. Mä väläytin hymyn ja tartuin käteen. "No joo, mulla ei oo ehkä maailman paras suuntavaisto. Mut täällä sitä nyt ollaan, otetaanko Hippis heti ulos?" "Otetaan vaan", Mila nyökkäsi.
Kun talutin Hippiksen talliin sisään alkoi hirveä hulabaloo. Hippis kiljui kuin teurassika tervehdyksiä joka suuntaan. "Helvetti Hippis, oritkaan ei pidä noin kovaa melua itsestään! Aivoton laama", mä puhisin mun karvaiselle otukselleni. Jotenkin sain hörisevän ja hirnuvan tamman raahattua Milan osoittamaan karsinaan. Nappasin kuljetussuojat pois Hippiksen kintuista ja läimäisin karsinan oven kiinni. Me oltiin näköjään päätetty tulla talliin oikein tyylillä, rutosti myöhässä ja kaamealla metelillä.
Olin loppujenlopuksi oikein tyytyväinen kun olin saanut raahattua suurimmat osat Hippiksen tavaroista omille paikoilleen. Osa oli vielä mun kämpällä (muunmuassa varmaan sata litraa showshineä, lienee varmaan turhaa sanoa että mä olin sen tuotteen suurkuluttaja?) Kävin raaputtamassa karsinaansa asettunutta Hippistä otsasta etten tuntisi itseäni huonoksi hevosenomistajaksi ja pakenin sitten tupakalle lantalan taakse. Aivan liian myöhään mä tajusin ettei mulla ollut sytkäriä mukana. Onneksi paikalle tuli joku toinen tallilainen, joka kaivoi tupakka-askin ja sytkärin taskustaan. "Hei, sori, saisinks mä lainata sulta sytkäriä?" kysäisin toiselta. Hän nyökkäsi, sytytti oman tupakkansa ja ojensi sytkärinsä mulle. Hymyilin kiitokseksi. Ehkä tästä vielä tulisikin jotain.
324 sanaa
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 28, 2016 19:15:05 GMT 2
28.8.2016 - Toinen
En ollut tänään ehtinyt tallille kuin vasta illalla. Toivoin ettei Hippis olisi mulle siitä kauhean vihainen. Hipsin sen tarhalle, ja siellä se hassu karvakorva jo odottelikin portin takana iloisesti höristen. Katseeni vaelsi alas kohti Hippiksen kinttuja, kengättömiä kinttuja. Justjust, täytyisikin soittaa kengittäjälle heti aamulla. Eihän nuokaan kengät olleet kuin muutaman päivää vanhat. Hei mami! Mulla on ollut ihan hirrrvee ikävä sua! Ja kato, potkin kengätkin jalasta, enks ookkii taitava?
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 29, 2016 15:01:30 GMT 2
29.8.2016 - Kolmas
Kilk, kilk, kilk.
Vasara löi metalliseen hevosenkenkään saaden aikaan kilkattavan äänen, joka kaikui yksäripuolen käytävällä.
Kilk, kilk, kilk.
Hippis seisoi rentona paikallaan alahuultaan roikottaen. Se raotti vähän silmäluomeaan kun kengittäjä suoristautui ylös. "Tämä tamma on kyllä aina niin mukava käsiteltävä! Se tuntuu ihan nauttivan tästä toimenpiteestä", kengittäjä tokaisi ja taputti hiukan Hippiksen kaulaa. "Kunpa samaa vois sanoa musta", puuskahdin. "Satanenko se oli?" "Juu." Ojensin rahat kengittäjämiehen ojennettuun käteen ja katsoin, kuinka pieni siivu mun palkastani katosi likaisten käsien kautta miehen taskuun.
"Älä näytä noin surulliselta, voin mä antaa seuraavalla kerralla alennustakin vähän kun tuo on niin kiva käsiteltävä, vaikka heittääkin kengät jalastaan alta aikayksikön", meidän vakikengittäjä naurahti. "Toisaalta se on ihan hyvä juttu minun ja palkkapussini kannalta." "Mun palkkapussin kannalta se on kaikkea muuta kuin hyvä juttu." mutisin. Meidän vakiokengittäjä oli hauska, kalju vanhempi mies, jolla riitti aina juttua. Mua se nimitti yleensä nuoreksi neidiksi ja saattoi saarnata pitkään siitä, kuinka kauniiden nuorten neitien ei kuulunut pilata sieviä keuhkojaan tupakan savulla. Silti se poltti itsekin.
Hyvästelin kengittäjän ja talutin Hippiksen karsinaansa Fellan ja Wandan väliin. Poneista kirjavampi tapaus nosti päätään ja hörähti ihan vähän Hippikselle, ja Hippis hörähti takaisin. Sitten tamman pää sukelsi heinäkasaan alta aikayksikön.
Kipaisin hakemassa satulahuoneesta mun silmäteräni, tummanruskean koulupenkin ja satulasaippuaa. Vein ne mukanani taukohuoneeseen, ajattelin josko sieltä löytyisi porukkaa joiden kanssa lörpötellä samalla kun hinkkaisi satulaa puhtaaksi.
Olin oikeassa, taukohuoneessa istui jos jonkinlaista porukkaa. Oli kolme about mun ikäistä ja sitten nuorempia hoitajatyttöjä, jotka hihittelivät sohvalla omille jutuilleen. Mä suuntasin niiden mun ikästen tyyppien luo pöydän ääreen. Istahdin jonkun hyvännäköisen jätkän viereen, joka tuijotteli puhelintaan. Sillä oli pähkinänruskea tukka ja samanväriset silmät ja hymykuopat.
"Moro! Me ei ollakkaan vielä tavattu, oon Suski, tulin tänne Hippiksen kanssa ihan pari päivää sitten", aloitin hymyillen kaikille kolmelle. "Aiku kiva! Mä oon Julia, Kiaran omistaja", yksi heistä, se jolla oli blondi tukka, sanoi ja hymyili. "Mä oon Rasmus", se hyvännäköinen jätkä tokaisi. "Aura", hymyili kolmas, jolla oli ihanan värikäs tukka. "Onks teillä kans täällä hevoset?" kysyin Rasmukselta ja Auralta kun aloin hieromaan satulasaippuaa koulupenkkiin. "Joo, mä omistan Benkun. Ja Aura omistaa Siriuksen", Rasmus sanoi. "Jaa", tyydyin vain vastaamaan ja kävin miettimään, kuka hevosista oikein oli Benkku ja kuka Sirius. Kiaran sentään tiesin.
"Jos sä haluut me voidaan näyttää sulle Sirius ja Benkku ku oot saanu ton satulan hoidettua", Aura sanoi kuin lukien ajatukseni. "Kiva!" hymyilin. Putsasin satulan vain nopeasti jotenkinkutenkin ja vein sen nopeasti takaisin telineeseen. Sitten seurasin Rasmusta ja Auraa ulos ja siirtotalliin.
"Tää tässä on Sirius", Aura sanoi ylpeänä ja rapsutti mustaa, nuorta suomenhevos-oria otsasta. "Ja tää tässä vieressä on Benkku." "Näähän on ihan mahtavia hevosia!" huokaisin tarkoittaen jokaista sanaa täydestä sydämestäni. Ojensin käteni Siriuksen nuuhkittavaksi ja rapsutin sitä harjan alta. "Tää on kai vielä aika nuori? Meinaanku se on vielä vähän tämmönen raakile", kohotin katseeni Auraan. "Joo on, tää on vasta ihan junnu. Toi Benkku on sit jo vanhempi ja myös aika korkeelle koulutettu", Aura nyökkäsi naapurikarsinan Benkkua kohti, joka tuijotti meitä jopa hitusen kopea ilme naamataulullaan. "Ai? Kuinka korkeelle koulutettu?" kysäisin kiinnostuneena. "Vetää vaativaa aata ja sataakolmeakymppiä, estehevonen enempi kyllä", Rasmus nyökkäsi tyytyväisenä. "Oikeesti? Niin korkeeta? Herranisä, Hippis vois mönkiä sellasten esteiden alta." "Niin kai", Rasmus hymähti.
Kaikenkaikkiaan päivä oli oikein mukava. Rasmus ja Aura esitteli mulle tallia ja mä kävin taluttelemassa Hippistä hetken kentällä. Huomenna olisi aika ottaa koulusatula esiin ja ryhtyä treenaamaan uudessa ympäristössä. Hippis saisi tehdä tuttavuutta Vaahterapolunmaneesin kanssa, mutta siinä ei takuulla tulisi mitään ongelmia, se oli niin lunki tamma ettei sen silmäkään räpsähtäisi vaikka sen korvan juuressa räjähtäisi atomipommi.
Syksyn huumava tuoksu täytti mun sieraimeni kun viimein taivalsin illan hämärtyessä tallipihan yli autolleni. Ennen kotiin menoa mä käväisisin vielä äidin luona nopeasti hakemassa Hippikselle äidin oman puutarhan omenia, niitä se tamma rakasti yli kaiken.
Kyllä syksy oli ihanaa aikaa. Varsinkin Vaahterpolussa.
622 sanaa
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Sept 13, 2016 7:04:36 GMT 2
13.9.2016 - NeljäsMun suunnitelmiin ei todellakaan ollut kuulunut varsaa. Mun suunnitelma oli ollut se, että me saataisiin Hippiksen kisaura paremmin käyntiin ja treenattaisiin mun välivuoteni aikana ahkerammin kuin koskaan. Meidän olisi pitänyt käydä kisoissa joka toinen viikonloppu ja joka viikko valmentajan valvovan silmän alla valmentautumassa. Mutta niin vaan siinä sitten kävi, että eräs kaunis aamu mä olin lastannut Hippiksen koppiin ja hurauttanut läheiselle orinomistajalle. Mutta olihan se pakko myöntää, että ori oli hieno. Se oli vaaleanrautias ja sillä oli liinahtava harja. Mutta se, mikä sai muut pyörittelemään silmiään mun päätökselleni valita juuri se ori, oli se, että se oli työhevoslinjainen. Niinpä, joskus mä mietin miksi mä olin itsekin valinnut juuri tämän, Murikaksi kutsutun suomenorhin enkä jotain kouluradoilla jo menestynyttä hevosta, mutta se oli niin sanotusti rakkautta ensisilmäyksellä. Hippiksen ja Murikan varsasta tulisi kaikkein hienoin varsa, mun ensimmäinen varsani, ihan itse kasvattamani varsa. Ja kun mä sitten joskus myisin sen, lukisi sen papereissa silti kasvattajana Susanna Laine. Se kuulosti hienolta. Lienee sanomattakin selvää että mä pompin taukohuoneen kattoon saakka kun sain ultrakuvista viimein tietää, että Hippiksen masussa oli nyt pienenpieni hevosenalkio. Mä toivoin että siitä tulisi tamma, pitkäripsinen, kaunis suomenhevostamma, mutta mulle oli oikeastaan se ja sama millainen hevonen sieltä ulos tulisi, mulle se olisi joka tapauksessa maailmankaikkeuden kaunein hevonen. Kunhan kaikki vain sujuisi hyvin, kun Hippis joskus syksyn aikana varsoisi... 219 sanaa// Ladies änd gentlemen, pikkuhevosen isä, Murheen Muisto!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Sept 20, 2016 19:08:00 GMT 2
20.9.2016 – Viides
Mun mielestä oli tosi jännää että mun Hippiksestäni tulisi äiti. Joka aamu tallille tullessani uskottelin itselleni, että Hippiksen vatsa oli jo pyöristynyt hiukan entisestä. Mä pureskelin vähintään joka toinen päivä kynsinauhojani verille ja murehdin sitä, olisiko varsalla kaikki hyvin, menisikö itse varsominen hyvin tai kuolisiko varsa ennen kuin se edes syntyisi. Aura, jonka kanssa olin jo ehtinyt ystävystyä, nauroi mulle aina kun sain tällaisen huolestumiskohtauksen, mutta se vakuutteli parhaansa mukaan, että kyllä kaikki hyvin sujuisi hyvin ja kyllä mä sitä uskoinkin. Ajatus omasta suokkivarsasta oli jännittävä, ja musta oli lohduttavaa, että Auralla oli kokemusta suokkivarsojen kanssa elämisestä, joten mulla oli ainakin yksi tukihenkilö.
Koska Hippiksellä sai vielä ratsastaa, mä olin käynyt ahkerasti liikuttamassa sitä joka päivä eri tavoin ennen mammalomalle pääsyä. Me oltiin oltu syysvaelluksella pari päivää, joten Hippis oli saanut eilisen päivän vapaaksi. Tänään olisi siis vuorossa liikutusta. Mun oli ensin tarkoitus lähteä maastoon, mutta kun musta oli tuntunut siltä, että Hippiksen koulusatula oli katsonut mua ihan liian vaativasti ja odottavasti, olin päättänyt sittenkin mennä heti aamupäivästä tekemään kunnon koulutreenin.
Maneesi oli autio, olin kai ainut järkevä joka tajusi, että iltapäivällä se olisi luultavimmin tupaten täynnä tuntilaisia. Tai sitten vaan muut halusivat hyödyntää kauniin sään ja mennä kentälle tai maastoon.
Maneesin hiljaisuudessa kuului vain nahkasatulan narina ja Hippiksen satunnaiset pärskähtelyt, kun se kulki kootussa ravissa uraa pitkin. Ravi oli vaivatonta ja kevyttä, tuntui kun Hippiksen kaviot olisivat tuskin koskettaneetkaan maneesin pohjaa, kun mun suokkineitoni liiteli menemään. Käänsin kulman jälkeen lävistäjälle ja otin lisättyä ravia; mä rakastin jostain kumman syystä lisättyä ravia yli kaiken, jopa enemmän kuin harjoitusravia tai istuntatunteja. Rakastin sitä tunnetta, kun hevonen venytti askeliaan ja ponnisti jaloillaan voimakkaasti.
Hetken kuluttua mä vaihdoin suuntaa ja siirryin hiomaan väistöjä, ensin käynnissä, sitten ravissa. Hippis pureksi kuolaintaan ja toimi moitteettoman hyvin, ihan kuin tamma olisi kuunnellut pelkkää ajatustakin. Vilkaisin istuntaani kun ratsastin peilin ohi, ja korjasin sisäreiteni hiukan lähemmäksi satulaa saadakseni jalkaterän osoittamaan eteenpäin.
Annoin Hippiksen kävellä jonkinaikaa pitkin ohjin, jonka jälkeen mä rupesin työstämään laukkaa. Aluksi laukka ei noussut kunnolla, mutta siitä mä sain syyttää itseäni, en ollut valmistellut nostoja tarpeeksi. Seuraavalla nostolla mä laskin painoa hiukan enemmän jalustimille, tein pari puolipidätettä ja kokosin Hippistä, ja Hippis nosti laukan heti kun hipaisin sen kylkiä jaloillani.
Loppuosasta treeniä Hippis nosti laukat jo pelkällä istunnalla. Mä olin erittäin tyytyväinen tammaan, se oli toiminut oikein mukavasti ja sen kanssa oli ollut ilo treenata. Hyppäsin alas satulasta, nostin jalustimet ylös ja löysäsin Hippiksen vyötä hiukan ja talutin tamman sitten talliin.
Ennen kun mä vein tammani tarhailemaan kavereidensa kanssa, nappasin punaisesta kestokassista sille kaksi omenaa, jotka kävin puolittamassa veitsellä ennen kuin vein ne palkinnoksi Hippikselle. Omenat olivat mun mummiltani, jolla oli omakotitalonsa pihassa monta vanhaa ja suurta omenapuuta, ja joka syksy se poimi suuren kassillisen Hippikselle. Mummi oli ihana kun se muisti mun tammaani, se usein kyseli sen kuulumisia ja joka joulu se leipoi Hippikselle suuren, sydämen muotoisen piparkakun, jonka mä ripustin Hippiksen karsinan oveen. Se kyseli aina kun me tavattiin koska se voisi tulla taas mun tammaani katsomaan, niin kuin se oli kysellyt silloinkin, kun se yksi ilta toi omenat mun luokseni. Päätin omenoita pilkkoessani että soittaisin illalla mummille, koska se haluaisi tulla mun kanssani tallille.
Kun Hippis loikki tyytyväisenä tarhassaan omenat vatsassaan, mä kipitin taukohuoneeseen keittämään kahvia. Laitoin kahvinkeittimen päälle ja istahdin sitten sohvalle selailemaan uutta hevostarvikeliikkeen kuvastoa. Selailin lehtistä hajamielisesti kunnes huomasin jonkun istahtavan viereeni.
”Moikka! Mitäs sä?” hymyili viereeni istahtanut Rasmus.
”Mitäs tässä, kävin ratsastamassa Hippiksen äsken”, hymyilin ja nousin ottamaan kahvia. Kaadoin kahvin kaapista löytyneeseen muumimukiin, jonka kyljessä koreili muumimörkö.
”No höh, aattelin pyytää sua maastoseuraksi, mut jos oot kerran ratsastanu jo…” Rasmus hymähti näyttäen hiukan pettyneeltä.
”No, ens kerralla sitten!” hymyilin ja istahdin takaisin sohvalle. Hörppäsin kuumaa juomaa ja uppouduin taas selaamaan hevostarvikekuvastoa.
617 sanaa
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Sept 28, 2016 14:20:43 GMT 2
28.9.2016 - Kuudes Hippis poseeraa kauniissa syyssäässä. Tamma on jo pyöristynyt ihan mukavasti!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 5, 2016 14:39:56 GMT 2
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 9, 2016 12:26:13 GMT 2
9.10.2016 - Kahdeksas
Hippis ja tyttärensä Moona poseeraavat kameralle!
|
|