|
Post by Mila on Mar 13, 2016 18:19:46 GMT 2
Kinderi Suprise "Kakru"
Hoitaja: Sesilia (kesäkuu 2016 ->)
Hoitajahistoria Emma (kesäkuu 2016)
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 6, 2016 12:13:14 GMT 2
6.6.2015, sommarlov
Aurinko pilkisti tummien sadepilvien takaa, luoden varjoja sinne tänne. Tallipiha oli märkä rankkasateen jäljiltä, samoin tarhatkin. Sadehan meinasi mutasia hevosia, eli toisin sanoen nauttivia poneja ja henkihieverissä hikoilevia hoitajia. Mua jopa vähän jännitti, kun hengitin sateelta tuoksuvaa ilmaa ja vetäisin tallin painavan oven auki. Kuljin juuri alkeiskurssin aloittaneen ponitytön tavoin innostuneena pitkin tallia. Osa hevosista töllötti sisällä valmiina ohikulkijan rapsutettaviksi, joten innostuin rapsuttelemaan jokaista sisällä seisovaa otusta.
"Hei! Sä oot varmaan Emma, Kakrun hoitaja?" pienikokoinen, ehkä 160 senttinen nainen kysyi multa. Käännähdin ympäri, jotta näkisin, kuka mua oikein kyseli. "Joo, olen mä.." sanoin ja laskin tallikassini maahan. "Okei, no hyvä. Mä oon Kiaran omistaja, alias Julia Luoti. Mila oli eilen, leirin jälkeen, bileissä, joten mun pitää näyttää sulle paikkoja", Julia kertoi nopeasti ja viittoi mut seuraamaan.
Julia kuskasi mut mitä ilmeisimmin taukotupaan, missä muutama muu tallilainen höpötteli omiaan. Kaikkien katseet kääntyivät kuitenkin mua kohti. Kerkesin tervehtimään kaikkia, ennen kuin Julia näytti mulle hoitajien lokerot.
"Valkkaa siitä joku noista vapaista kaapeista", blondi sanoi. Nyökkäsin ja avasin kaapin, jonka oveen oli piirretty tussilla sarjakuvamainen poni & numero 7. Melko ahdas lokero oli täynnä tyhjyyttä ja Julia ehdottikin, että teippaisin kaapin oven sisäpuolelle kuvia vaikka Kakrusta. Ängin tallilaukkuni uuteen kaappiini sillä aikaa, kun Julia meni hakemaan jääkaapista kaksi kokistölkkiä. "Ota siitä", pirteä naikkonen sanoi ja ojensi mulle punaista tölkkiä. Kiitin Juliaa ja avasin kokikseni.
”Mä haluaisin mennä nyt kattomaan Kakrua. Haluutko näyttää missä se asustaa?" kysyin siemaillen samalla limsaani.
Julia nyökkäsi. "Kakru on itse asiassa jo laitumella, voin viedä sut sinne."
Hörpimme juomamme loppuun. Kerkesin samalla tutustua Julian lisäksi Linneaan ja Veeraan. Kun olin nakannut tölkkini mustaan roskikseen, sanoin heipat Linnealle, sillä Veera lähti mukaamme laitumelle. Nappasin tallista matkaani harjapakin ja riimunnarun, jotta voisin tutustua Kakruun laitsalla, kukkien sekä vihreän nurmikon keskellä. Olin iloinen siitä, että ruunani oli laitumella, sillä siellä ei varmaankaan ollut hirveästi mutaisia piehtarointipaikkoja. Laitumille ei ollut kovin pitkä matka, koska se taittui nopeasti. Valkoiset Converset eivät kyllä olleet maailman parhaat tallikengät, sillä laitumelle päästyämme ne eivät olleetkaan enää valkoiset..
Julia vislasi laitumen portilla ja huuteli hevosten nimiä. Tiikerinkirjava ruuna nosti päänsä ruohon seasta ja höristi korviaan, muttei viitsinyt liikuttaa jalkojansa. Veeran hoidokki tuli sen sijaan villisti laukaten kohti porttia. Se teki kuitenkin äkkipysähdyksen ja kääntyi salamannopeasti takaisin kavereidensa luokse. Veera puisteli päätään ja nojaili aitaa vasten.
"No, istutaan tähän. Mä voin näyttää teille videota hevosten rallitteluista, kun ne pääsivät laitsalle", Julia tokaisi ja istahti kostealle nurmelle. Istuin blondin ja bruneten keskelle ja katsoin videota Julian iPhonesta. Naurahdin kevyesti, kun Kakru spurttailu sinne tänne, selvästi erittäin iloisena. Kun minuutin - parin video oli päättynyt, hevosetkin tulivat katsomaan mille me oikein naureskeltiin. Kakru tuli joukon mukana. Nousin siis seisomaan ja silittelin Kakrun silkkistä kesäkarvaa, joka kiilsi puiden takaa pilkottavan auringon valossa. Napsautin riimunnarun kiinni ruunan riimuun ja tein vetosolmun aidan tolppaan. Käväisin hakemassa aidan taakse jääneen harjapakin laitumen sisäpuolelle.
Annoin pölyharjan lipua Kakrun karvapeitteellä. Koko poni oli puoliksi vihreä - se oli piehtaroinut nurmella oikein antaumuksella! Juttelimme vähän niitä näitä arkisen työn lomassa. Kun olin tsekannut hoidokkini vekkien ja kavioihin juuttuneiden kivien takia, päästin hevosen irti. Kakru ei kuitenkaan ymmärtänyt vapauttaan, vaan jäi norkoilemaan portille. Rapsuttelin ponia ja juttelin sille hiljaa kaikesta tulevasta, kunnes kuulin Veeran rääkäisyn kauempaa.
"Hemmetti!" Juliakin huudahti, kun Iippa juoksi jo metikössä. Sitten tuli vauhtia villasukkiin. Veera töytäisi raollaan olevan portin kiinni ja pujahti sen ali hakemaan Iippaa, joka onnistui villiinnyttämään muutkin, myös Kakrun. Mäkin lähdin pyydystämään Iippaa ja piiritystekniikalla Julia sai lämppärin kiinni, takaisin tarhaan. Täällähän oli mukavasti menoa ja meininkiä... Mutta kesä, se oli ihanaa, ja tästä kesästä tulisi Kakrun avulla kaikista parhain! Niillä fiiliksillä lähdimme tavaroidemme kanssa kohti tallia.
Tallilla päätin siivota Kakrun harjoja, joissa oli talven jäljiltä irtokarvoja vaikka muille jakaa! Julia putsaili vieressäni Kiaran satulaa ja jutteli mulle Vaahtiksen muista tallilaisista. Pian päädyin hakemaan rikkalapion, sillä harjojen talvikarvatupot olivat varisseet satulahuoneen lattialle. Kun olin saanut siistittyä sekä harjat että harjapakin, otin käsittelyyni Kakrun hoitovihon, sillä sen kannessa ei ollut mitään.
"Tiedätkö sä mistä löytyisi paperia, jotain nuppineuloja ja kuvia Kakrusta?" kysyin Julialta ja näytin vihjailevasti Kakrun hoitovihkoa. "Multa löytyy kaapistani se kaikki. Tule!" naisenalku hoputti. Kipitimme kaappien luokse. Niiden luona ei ollut yhtäkään tallilaista, joten sain valikoida rauhassa muutaman kuvan Kakrusta. Nappasin kainalooni pussillisen nuppareita, paperilapun ja kuvat. Satulahuoneessa aloin sommittelemaan kuvia ryppyiselle paperille. Kun olin monen naurunremakan jälkeen onnistunut asettelemaan kuvat paikoilleen, lävistin yhden pienillä nastoilla ja liimasin toisen puolikuivalla pikaliimalla, joka lojui korkittomana lattialla. Tuhrustin vielä tussilla Kakrun tietoja paperiin.
"Valmis!"
(jos lisäisit tän alkuun, niin I am happy :-D)
♥ 1 hm, Kakru & Emma // 1 p ♥
|
|
|
Post by Jonna on Nov 24, 2016 18:06:27 GMT 2
Kakrun kanssa kilpakentille torstai 24.11.2016
Astuin sisälle ratsastuskouluun päästen ulkona vallitsevaa lumisadetta karkuun. Näin Helenan kauempana hääräämässä, samaten pari mulle tuntematonta kasvoa näytti harjailevan heppoja. Joko ne oli tuntilaisia tai joitain uusia hoitajia, joita en vaan mun tauon takia tunnistanut. Käppäilin ilmoitustaululle ihan vain tsekatakseni oliko jotain tässä lähiaikoina tapahtumassa jotain, ja olihan siellä uusi huomiota herättävä lappu - ratsastuskoulumestaruudet. Mulle alko iskee pieni kisakuume, siitä oli jo reippaasti aikaa kun viimeks olin kisannut. Käännähdin ympäri etsien Helenaa katseellani, jonka huomasinkin ihan parin metrin päästä. - Helena! Tiiätkö et voisinkohan mä osallistua noihin mestaruuksiin? kysyin naiselta astuen pari askelta lähemmäs. Helena kääntyi katsomaan mua, näytti hetken miettivät asiaa ja sanoi sitten: - Etköhän. Käy kuitenkin vielä varmistamassa Milalta. Nyökkäsin ja lähdin automaattisesti toimistoa kohti. Sieltä mä naisen löysinkin, ja edelleen ehkä vähän vaivaantuneena katoamiseni vuoksi rykäisin saadakseni omistajattaren huomion. - Nii? Mila nosti katseensa joistain papereista. Ilmeisesti joitain heppojen papereita, nyt kun kaikki oli myynnissä. - Aattelin et olisinks voinu osallistua noihi ratsastuskoulumestaruuksiin? Ei mul kyl ketää vakkaria ole mut nii. Ehkä mulle näitten kisojen ajaks joku löydettäs? heitin ilmoille. Pienesti mielessä saatoin toivoa Eetua.. Mila nyökkäs ja alko sit katella niit samaisia lappuja pöydällään läpi. - Yritän täs kattoo jotai ketä ei oo viel varattu, Mila pian selvensi. Ainiin, Eetu kun tosiaan oli varattu. Olis ollu aika mahtavaa ottaa sen kanssa mestaruudet uusiks, etenki ku ne viime vuonna meni nii hyvin. Toisaalta ehkä meidän oli järkevämpää lopettaa kisaaminen hyviin tuloksiin. - No Kakru olis ainakin yks vaihtoehto, tai esimerkiks Tuisku. - Kakrun kaa voisin yrittää, ilmoitin pienen mietinnän jälkeen. - Okei, se siis. Mäpäs merkkaan tänne et sä tuut Kakrun kanssa. Sä et oo sillä tainnu hetkeen mennä, et jos haluat sillä vaikka tänään ratsastaa? Muistaakseni Kakru ei tänää tunneilla oo, Mila kerto. - Joo, voisin mä sillä mennä. Mitä luokkia niissä mestaruuksissa on? - Voisitte mennä B:tä ja esteitä... 70 senttiä? Kakru menis kyllä viel kasikymppiä, mut et oo sil paljoo hypänny ja finaali on 85 senttiä. Et jos nää luokat ois ok? - Juu on. Kiitti, huikkasin vielä ovelta ennen kuin palasin tallin. Tästä vois tulla mielenkiintosta, ruunalla kun en ollut ennen mennyt kuin pari hassua kertaa. Kakrua ei karsinassa näkynyt, joten oletin sen olevan tarhassa. En varmaan koskaan ollut kiinnittänyt huomiota siihen, missä pilkukas ruuna tarhasi. Niimpä jouduinkin hetken harhailemaan pihalla ja näin jälkeenpäin tajusin, että olisin toki joltain voinut asiasta kysyä. Kyllä mä sitten lopulta kuiten Kakrun löysin samasta tarhasta Tujun kanssa. Vihelsin pienesti, jolloin tilastohevonen lähtikin käppäilemään portille suokki perässään. - Moikka, tervehdin talvikarvaa kasvattanutta hevosta kiinnittäessäni narun päitsiin. Taputin Kakrua kaulalle, jonka jälkeen avasin portin ja käänsin ruunan toiselle puolelle. Sen jälkeen maiskautin pienesti ja lähdin taluttamaan tulevaa kisaratsuani kohti tallia. - Älä, komensin pariinkin otteeseen matkalla, kun Kakru koetti järsiä riimunarua tai mun lapasia. Selvittiin kuitenkin matka talliin, ja pistin herran neloskarsinaan. Tallissa pyöri jo tuntilaisia, joten tuskin kerkeäisin maneesiin ratsastamaan ennen tunteja. No, kyllä me selvittäis varmaan kentälläkin. Hetkittäin jopa tuntu, et voiko hevosen varustaminen olla näinkin helppoa - jos ei siis oteta huomioon satunnaisia leikkisiä tökkimisiä ja pipon varastamisia. Muuten kyllä homma tuntui ihan helpolta verrattuna aina siihen tappeluun, mikä Eetun kanssa oli. Tai ei se kyllä enää loppuaikoina niin pirullinen ollut, mutta etenkin hoitajaurani alussa kaikki oli pelkkää neuvottelua siitä, että pitikö mua totella. - Moi! Ootko sä alkanu Kakrua hoitamaan? karsinan ovelle ilmestynyt Jannica kysyi. - Ai moi. Een, mut meidän ois tarkotus osallistua ratsastuskoulumestaruuksiin. Jos siis yhteistyö pelaa ees jotenkin, hymähdin kyykistyen sitten laittamaan takaseen suojan. - Aijaa, vähän kiva. Mä en oo ainakaan viel osallistunu niihin, mut pitää kattoo. Nähään, tyttö hymyili ja poistui sitten ilmeisesti taukohuonetta kohti. - Moikka, sanoin vielä Jannican perään, lähtien sitten hakemaan satulaa. Pienen pelleilyn kautta sain loputkin varusteet Kakrulle niskaan. Noin kymmenen minsaa sitten hevosjoukko oli häipynyt maneesia kohti, joten me siis tosiaankin suunnattaisiin tonne pieneen lumisateeseen ruunan kanssa. - Tule, maiskautin avaten karsinan ovea isommalle. Saisipa nähdä mitä tästä tulisi, vaikka Kakrusta kyllä tykkäsin ainakin niiden parin ratsastuskerran perusteella. Asetuin kaartoon ja laskin jalustimet alas. Vyötä kiristäessäni valppaasti ympärilleen katsellut Kakru hirnahti pari kertaa tarhassa oleville lajitovereilleen, joskaan ei saanut vastausta. Siirsin jakkaran lähemmäs pilkukkaan jalkoja ja kipusin sitten selkään. Vaikkei Kakru erityisen suuri ollut, niin reippaasti kuitenkin hevosen mitoissa. Siksi se tuntuikin Liinun ja Pallon jälkeen melko jätiltä. Taputin ratsuani pikaisesti kaulalle ja lyhensin sitten jalustimia kahdella reiällä. Käppäilin melko pitkät alkukäynnit, ihan vain totutellen Kakrun askeliin. Ne oli kyllä muistamani ja kuulemani mukaan aika helpot istuttavat, mikä oli tietty hyvä. Keräilin ohjia tuntumalle ja Kakru terästäytyi samantien. - Prrr, juttelin korviaan tiuhaan tahtiin kääntelevälle ruunalle. Se hirnahti jälleen kavereilleen kauempana, samalla melkoisen reippaasti kävellen. Mulla löi ensin ihan tyhjää päässä, että mitä voisin tehdä - itsenäisesti kun en ollut aikoihin ratsastanut. Lopulta päädyin ratsastamaan toiselle pitkälle sivulle pohkeeväistöä siksakkimaisesti, ja toiselle pitkälle sivulle kolme volttia. Lyhyille sivuille ratsastin pysähdykset. Tälläisellä kokoaikaisella tekemisellä koetin saada Kakrun kuuntelemaan mua, eikä vain hössöttämään omia menojaan. Kakru suoritti pyytämäni jutut ihan hyvin, mitä nyt välillä koetti pyrkiä raville ja nyökytteli päällään kärsimättömänä. Kun kaikki osat tehtävästäni sujui edes jotenkuten, annoin hevoselle luvan siirtyä raviin. Kevensin ravin tahdissa ja jatkoin volttien pyörittelyä molemmille pitkille sivuille. Eteenpäin pilkukasta ei tarvinnut ainakaan potkia, vaan se oli alusta alkaen pohkeen edessä. Välillä jopa liiankin, ja sain etenkin suorilla pätkillä tehdä pieniä puolipidätteitä. Aloin ratsastamaan voltit harjoitusravissa, ja sainkin huomata että askeleet tosiaan olivat mukavat istua. Otin tähän väliin pienet välikäynnit, joiden aikana Kakru pärski tyytyväisenä. Mulle oli tullut jopa kuuma, koska olin varustautunut pikkupakkaseen vähän liiankin hyvin. Lepohetken jälkeen lähdin nostamaan laukkaa, ja siihen ei paljoa tarvinnut Kakrua kannustaa. Pieni lumikerros kentällä taisi saada tilastohevoseen potkua, sillä se korskahteli innoissaan mun noustessa pätkittäin kevyeeseempään istuntaan. - Sehän on innoissaan, kottareita tallin pihan poikki kuljettava Sari naurahti. - Näköjään, vastasin blondille istuen sitten alas satulaan. Pidättelin Kakrun raville ja vaihdoin suuntaa lävistäjän läpi. - Odotas vaan esteitä, silloin se vasta innostuu! Sari hymyili ja jatkoi sitten matkaansa kohti siirtotallia. Jahas, eli hyppykertaa innolla odottaen. Vaihdettuani suunnan ravasin muutaman ympyrän, jonka jälkeen nostin uudelleen laukan. Nyt en antanut herran edetä enää niin vauhdilla, vaan hain rauhallisempaa tempoa suurella keskiympyrällä. Parin ympyrän jälkeen hidastelin raville ja jäin keventelemään tahdissa. - Hyvä, kehuin ruunaa ja löysäsin pariksi viimeiseksi kiekaksi vähän pidempää ohjaa. Kakru venyttikin mielellään kaulaansa alemmas, ja pärski tyytyväisenä. Loppukäyntien jälkeen vein Kakrun talliin. Ruuna ei ollut oikeastaan hionnut, joten vietyäni varusteet takaisin paikoilleen harjailin sen karvan kertaalleen läpi. Tarkistin myös kaviot, jonka jälkeen päätin vielä viedä ruunan takaisin ulos. Kakru lähtikin mieluusti perässäni tarhaa kohti, missä Tuju edelleen oli. Pilkukkaan hevosen vapautettuani kaksikko lähtikin ravailemaan tarhaa ympäriinsä. Päätin putsata Kakrun karsinan, sillä tavallaan tunsin sen velvollisuudekseni. Vaikken Kakrua virallisesti hoitanutkaan, tulisi se varmaan näiden kisojen aikana aikalailla siltä tuntumaan. Niimpä hain kottarit ja talikon, alkaen sitten hommiin. Kovin paljon putsattavaa ei kyllä ollut, kun ruuna oli tainnut lähes koko päivän viettää ulkona. Kävin kippaamassa kottarit lantalaan ja palasin sitten talliin. Kävelin ilmoitustaululle tsekkaamaan vielä ratsastuskoulumestaruuksien lappua. Ensimmäiset kisat olisivat jo 2. joulukuuta, siihen ei olisi edes pitkä aika. Onneksi sentään ensimmäiset kilpailut olisivat täällä kotitallilla, niin saisin tuntumaa Kakrun kanssa kilpailemiseen tutussa ympäristössä. Joku päivä pitäisi tosin käydä vielä hyppäämässä Kakrulla ennen kisoja, eikä lisätreenaaminen koulunkaan parissa pahitteeksi olisi. Toivottavasti löydettäisiin sellainen yhteinen sävel Kakrun kanssa ennen kisoja. Menin vielä hetkeksi taukohuoneeseen, missä olikin suurimmaksi osaksi tuttuja kasvoja. Kyytini tullessa huikkasin kuitenkin muille heipat ja lähdin kotia päin pienesti tulevia kisoja jännittäen.
|
|
|
Post by Jonna on Nov 26, 2016 12:07:27 GMT 2
Monellakin tapaa lennokkaat estetreenit lauantai 29.11.2016
Mulla jäi ihan positiivinen mieli mun ja Kakrun koulutreenistä, joten jo parin päivän päästä mulle iski hinku päästä kokeilemaan hyppäämistä ruunan kanssa. Eilen en koulultani tallille kerinnyt, mutta tänään olin päättänyt käydä testaamassa esteitä Kakrun kanssa. Meillä ei muistaakseni sen suurempaa esteuraa takana ollut, enintään pari hassua irtotuntia joilla ylitettiin maksimissaan pari 50 sentin pystyä. Tulin tallille neljän aikoihin, kun muistelin että tunnit loppuivat kolmelta. Muistin sit totta kai väärin, ja jollain ratsastajalla oli yksityistunti neljästä viiteen. No, kerkeäisimpähän ainakin varustaa ruunan rauhassa. Ennen sitä päätin ahkerana putsata Kakrun karsinan. Edellisen tunnin ratsastajat purkivat ratsujaan pois, ja monen iloisesta puheensorinasta päätellen ihan hyvin oli mennyt. Reilun viiden minuutin päästä sain karsinan putsattua ja kävin viemässä kottarit takaisin paikoilleen. Paluumatkalla suuntasin suoraan Kakrun ja Tujun tarhalle. Kuten edelliselläkin kerralla, köpötteli tilastohevonen korvat hörössä portille vastaan. - Moikka Kakru. Lähetäänkö hyppäämään? juttelin pilkukkaalle hevoselle pistäessäni sille päitset päähän. Tuju jäi suosiolla kauemmas seisoskelemaan, eikä olisi selvästikään jäänyt yhtä näppärästi kiinni. Napsautin narun lukon päitsiin, ja käänsin herran portin toiselle puolelle. Suljin säpin ja lähdin sitten kävelemään tallia kohti, jolloin Kakru seurasi perässäni takkini hihaa hamuten. Suurinosa tuntilaisista oli jo lähtenyt tai siirtynyt taukohuoneen puolelle, joten tallissa oli itseasiassa aika hiljaista. Kakru hirnahti parille kaverilleen päästäessäni sen karsinaan irti. Kävin hakemassa pakin ja aloin samantien harjailemaan ruunaa. Yksityistunnin loppuun olisi nyt vajaa puoli tuntia, joten luultavasti kerkeäisin Kakrun varustaa. Esteet mun tosin pitäisi vielä käydä kantamassa. Kakrulla tuntui virtaa olevan, kun tuntilistan mukaan se ei eilen ollut tunnillakaan. Harjauksesta ei meinannut tulla mitään, kun herra vain pyöri karsinassa tai tuuppi mua turvallaan. Lopulta päädyin pistämään ruunan kiinni, mikä helpottikin aika paljon. Putsasin kaviot, pistin suojat jalkoihin ja hain sitten satulan selkään. Vyötä kiristettyäni ja jalustimia pari reikää nostettuani lämmittelin vielä suitsien kuolaimia, jonka jälkeen pistin suitset päähän. Huomasin taukohuoneesta mulle tutuksi tulleen Saran ilmoitustaululla, joten suljettuani karsinan oven käppäilin punatukkaisen naisen luo: - Moi! Olisiks voinu talutella Kakrua vaik hetken tossa kentällä, kun mun pitäs käydä kasaa esteet kun toi yksityistunti loppuu. En nimittäin viittiis jättää tota tonne karsinaan meluamaan, aika energiseltä kun vaikuttaa. - Joo, voin totta kai, Sara hymyili ja kiitinkin häntä ennen kuin lähin maneesiin odottamaan tunnin loppumista. Kun ratsastaja ja Hyrrä olivat poistuneet maneesista, aloin raahata tolppia ja puomeja. Päätin pidättäytyä aika yksinkertaisessa: laine pitkälle sivulle, halkaisijalle kaksi kavalettia ja toiselle pitkälle sivulle okseri. Kun sain esteet kasattua, lähdin kenttää kohden missä Sara talutteli Kakrua. - Kiitti tosi paljon, sanoin naiselle ja otin ruunan ohjat Saralta. - Ei mitään. Olisiks tarvinnu esteitten nostajaa vai? Mulla ei nyt oo mitää tekemistä, Sara kertoi silittäen pilkukkaan hevosen turpaa. - Joo, voisin mä tartetakin, hymyilin ja lähdin taluttamaan tulevaa kisaratsuani maneesiin Sara perässä. Maneesissa pysäytin Kakrun kaartoon, laskin jalustimet alas ja vyön kireyden tarkistettuani pomppasin selkään. Taputin ruunaa kaulalle ja päästin sen samantien kävelemään. Vähän Kakru taisi olla hämillään, kun tottuneena tuntihevosena olikin nyt ihan yksin maneesissa. Katsomossa istuvaa Saraakin sen piti varmaan ihan tahallaan "säikähtää" pariin otteeseen. Päätinkin jo muutaman kierroksen jälkeen ottaa ohjastuntuman, ratsuni kun tuntui tänään vähän levottomalta. Varmaan tämä pikkupakkanenkin lisäsi vireystilaa. Lähdin ratsastamaan pitkille sivuille käyntiravi -siirtymisiä tiuhalla tahdilla, lyhyillä sivuilla tein käyntivoltit. Kakrulla oli jatkuva hoppu, ja ravista käyntiin tekemäni siirtymät tahtoivat venyä. Vaihdoin suuntaa ja tein paljon siirtymisiä oikeallekin, kunnes hidastin Kakrun käyntiin. - Olisiks voinu käydä laittamassa noi puomit maahan? - Voin, Sara vastasi ja nousi katsomosta. Pari ensimmäistä kertaa me lähinnä rynnittiin puomisarjojen yli, mutta pikku hiljaa aloin saamaan ruunan parempaan kontrolliin. Oli tää pelkkä puomienkin ylitys ihan erilaista hevoskokoisella otuksella, joka harppoi huomattavasti isommilla askelilla kun vaikkapa shettis. Eikä tullut muutenkaan unohtaa, että hyppytaukoa oli päässyt kertymään kiitettävästi. - Alaks nyt hyppää? Sara kysyi katsomosta mun siirtäessä Kakrun käyntiin. - Voisinhan mä alkaakin. Jos laitat vaikka laitat noi johonkin 40 senttiin eka? ehdotin, jolloin punahiuksinen nyökkäsi. Löysytin esteiden korotuksen ajaksi pidempää ohjaa, ja tilastohevonen pärskikin pirteästi. Kylmä ilma höyrysi meidän molempien hengityksestä, vaikkei mulla muuten mitenkään kylmä ollut. - Valmista! Kiitin Saraa ja päätin ensimmäisenä tulla ne kaksi kavalettia halkaisijalla. Siirsin innosta korskahtelevan hevosen raviin ja katselin jo kavalettisarjaa. Pari metriä ennen hyppyä ruuna nosti automaattisesti laukan ja ylitimme kavaletit ongelmitta. - Hyvä! kehuin pilkukasta ja taputin pikaisesti kaulalle. Siirryin raviin, vaihdoin suunnan takaisin oikeaan ja otin saman uudelleen. Ihan hyvin tälläkin kertaa, mitä nyt herra päätti lähteä hyppyyn ehkä hiiiukan liian kaukaa. Seuraavaksi lähdin hyppäämään lainetta. Nostin nyt suorilta laukan, ja pysyttelin kevyessä istunnassa pitkällä sivulla. Suoristin esteelle, jolloin Kakru lujensi hiukan vauhtiaan ja hypähti innolla toiselle puolelle. - Sehän on reipas! Sara naurahti ratsuni vaihdellessa pari kertaa laukkaa laineen jälkeen. - Kieltämättä, puuskahdin ja päätin samantien ottaa testihypyn myös okserille. Kakru loikkasi liioitellun isosti esteen toiselle puolelle, missä hidastelin sen käyntiin. Taputin Kakrua kaulalle ja pyysin sitten Saraa nostamaan esteet 50 senttiin. Koska kisoissa kuitenkin ratsastettaisiin rata eikä paria hassua irtonaista hyppyä, päätin lopputunnin sitten tulla esteitä ratana. Ensimmäiseksi tulisin laineen, sitten kavaletit ja lopuksi okserin. Kakru siirtyi helposti takaisin laukalle, ja siirsin katseeni laineelle. Lähestyimme estettä, ja pian olimmekin sen toisella puolella. Innostunut ruuna oli jatkaa suoraan okserille, joten käännös kavaleteille tuli aika huonosti. Yli kuitenkin päästiin, nehän ovat niin matalia. Okseri ylittyi vauhdilla, ja tarrasinkin vähän harjasta Kakrun pompatessa ilmavaralla yli. - Huh! Jos vielä laitat vaikka laineen 70 ja okserin 60 senttiin? Sit varmaan lopettelen, kerroin Saralle hölläten hetkeksi hevoselle ohjaa. Kun esteet oli nostettu, päätin tulla äsköisen takaperin. Okseri, kavaletit, laine. Selkeästi esteiden muuttuessa korkeammiksi oli myös Kakru sitä enempi innoissaan, sillä nyt se suorastaan ponnahti liikkeelle luvan saadessaan. Tasainen korskimisen ääni täytti maneesin pilkukkaan hevosen lähestyessä okseria. Pääsin hyppyyn mukaan, ja aloin samantien katselemaan kavaletteja. Niiden jälkeen Kakru vaihtoi näppärästi laukan, ja lähestyimme 70 senttistä lainetta. Jäin jotain säätämään siinä, enkä tajunnut että Kakru sitten päätti lähteä melko kaukaa ylittämään lainetta. En päässyt hyppyyn mukaan, jolloin satula niinsanotusti pukkasi mua eteenpäin ja tasapainohan siinä meni. Kakru laskeutui esteeltä alas, niin mä laskeuduin satulasta. Hetki kesti tajuta et mitäs täs tapahtu, ihan lähiaikoina kun en ollut tipahtanut. - Ei kai sattunu? Sara kysyi mun noustessa maasta ja Kakrun laukatessa kauemmas meistä. - Eei, vähän vaan yllätyin. Toi ponnistuskohta oli vähä arvaamaton, totesin pudistellen hiekkoja vaatteistani. Kakru jäikin ihan suosiolla kiinni, ja päätin tulla laineen vielä yksittäisenä, ettei jäisi paha maku suuhun. Kipusin selkään ja otin kierroksen laukkaa, jonka jälkeen ohjasin hevosen laineelle. Tällä kertaa olin varautunut isoon hyppyyn, ja pääsimme toiselle puolelle tällä kertaa vähän paremmin. - Hyvä, kehuin ja aloin ravailemaan loppuraveja Saran alkaessa jo ystävällisesti kantaa esteitä pois. Loppuverkan jälkeen pysäytin ratsuni kaartoon, taputin kaulalle ja laskeuduin maankamaralle. Nostin jalkkarit ylös ja lähdin sitten Saran kanssa yhtä aikaa tallia kohti. Heti punatukkaisen naisen nähdessään Mila kutsui hänet mukanaan jotain tallityötä tekemään, joten jäin lähes yksin talliin Kakrua purkamaan. Ruuna tuntui jo levollisemmalta ja seisoskeli paikallaan mun harjaillessa sen karvaa. Putsasin myös kaviot, jonka jälkeen kävin nakkaamassa Kakrun tarhaan. Pesin vielä kuolaimet, niputin suitset ja pistin varusteet omille paikoilleen. Saatuani hommat valmiiksi soitin mulle kyydin. Noin vartin päästä se saapuikin Vaahtiksen pihaan, ja huikkasin vielä kiitokset Saralle joka meni ohitseni talliin.
|
|
|
Post by Sesilia on Dec 18, 2016 2:22:28 GMT 2
Aamuyön tuotokset /en jaksa alkaa pelaa näiden kuvahommien kanssa nyt, olkoot pieni Tosiaan tehty 01.00 jälkeen yöllä.... inspis iski ja suojia ei nyt ollu, mutta menkööt! (en oo tän vuoden aikana vieläkään oppinu piirtämään XD)
|
|
|
Post by Sesilia on Dec 19, 2016 19:25:01 GMT 2
Ekaa kertaa Kakrun kanssa 19.12.2016Heräsin aamulla herätyskelloni pirahdukseen. Hieraisin silmiäni ja tihrustin puhelimeni himmeää näyttöä. Laitoin äkkiä herätyksen pois päältä ja selasin nopeasti kaikki somet läpi. Sitten nousin ylös ja raahauduin pyjamassani keittiöön. Maanantai. Viikon hirvein päivä. Onneksi pääsisin tänään tallille uuden hoitsuni Kakrun luo. Muistaakseni olin muutamia kertoja nuorempana mennyt sillä tunnilla, mutta hirveän hyvin en ruunaa tuntenut. Söin nopeasti aamiaisen, pesin hampaani ja hoidin muut aamutoimet. Sitten lähdin kävelemään hämärässä bussipysäkkiä kohti. Koulupäivä tuntui matelevan kohtuuttoman hitaasti. Biologian tunti aamulla ja historian tuplatunti päivän lopuksi eivät parantaneet maanantain hehkeyttä. Aluksi luokkamme oli todella levoton enkä pystynyt keskittymään yhtään, mutta päivän viimeisillä tunneilla porukka meinasi suoraan sanottuna nukahtaa pystyyn. Minulla ei ollut paljon ystäviä koulussa, he olivat niin erilaisia kuin minä. Puolet luokan tytöistä oli ihkudaa pissiksiä ja loput lähinnä mielikuvitusleikkejä leikkiviä kakaroita. Itse hengailin paljon jätkäporukassa, oli niin rentoa elää ilman tyttöjen draamaa! Rinnakkaisluokalla oli kuitenkin paras ystäväni Sanni, johon olin tutustunut vasta alle vuosi sitten. Tekstasin hänelle ruokavälkällä: ”Moi, missä meet? Ja onko suunnitelmia tänään, meen tänään tallille uuden hoitsun luo. Haluutko lähtee seuraks?” Noin kahden sekunnin jälkeen puhelimeni kilahti ja vastaus tuli: ”Todellakin tuun mukaan! monelta nähään?” Ilmoitin tytölle nopeasti ajan ja tallille lähtevien bussien aikataulut. Sitten palasin takaisin luokkaan kemian tunnille. Koulun loputtua juoksin ehtiäkseni aikaisempaan bussiin. Ehdinkin siihen ja kotiin päästessä olin jo todella innoissani Kakrun tapaamisesta. Tein nopeasti osan läksyistä ja luin hetken tulevaan kokeeseen. Sitten lämmitin eilistä spaghettia ja hotkaisin sen suuhuni. Käytin koirani Doran lenkillä ja pakkasin nopeasti tallikassini. Ratsastushousuni olivat jo vanhat ja kuluneet, joten muistutin itseäni lisäämään uudet joulutoivelistalleni. Heitin tallikassiin myös omenan ja voileivän välipalaksi. Sitten huikkasin heipat Doralle ja lähdin talsimaan kohti bussipysäkkiä. Tallin pihaan päästessäni kello oli 14.23. Maassa oleva lumipeite narskui pikkupakkasessa jalkojeni alla. Kävin heittämässä tallikassin taukohuoneeseen jossa näin noin 18-vuotiaan punahiuksisen naisenalun nauttimassa kahvia sohvalla puhelintaan selaillen. Vilkaisin naista uteliaasti ja moikkasin häntä hieman ujosti: ”Moi. Oon Sesilia, siis ihan Sessu vaan. Alotin just hoitamaan Kakrua täällä.” Nainen nosti katseensa puhelimestaan ja vastasi: ”Moi, mä oon Sara. Hoidan täällä Goljatia ja omistan kanssa kaks yksityishevosta täällä.” ”Okei! Mä oon ollu täällä hoitajana joskus, mut nyt on ollu yli vuoden tauko. Saa nähä pysynkö enää selässäkään”, naurahdin. ”Ahaa, oot siis käyny täällä aikasemminkin! Goljat on siis sulle vissiin uus tuttavuus. Se on Gotlannin russ, muutti tänne marraskuussa. Asustelee tossa pihatossa.” ”Ai sekös se oli, taisin nähä sen tossa kun kävin yks päivä täällä moikkaamaassa”, vastasin. ”Sanoit et oot ollu hoitajana, niin ketäs sä sit oot hoitanu?”, Sara kysyi. ”Kessuahan mä”, hymähdin. ”Aijaa, ootko kuullu siitä et se on myynnissä”, Sara kysyi varovasti. jähmetyin hetkeksi. Vaikka en ollut maailman läheisimmäksi Kessun kanssa tullutkaan, oli se kuitenkin ensimmäinen oikea hoitohevoseni. ”En ollu kuullukkaan”, takeltelin. ”Mut näin tarkemmin ajateltuna se on mulle ihan ok, itehän en oo täällä yli vuoteen käynyt. Ja onhan mulla nyt Kakru, ja sen mukana uudet haasteet”, jatkoin nyt jo hymyillen. Sara näytti helpottuneelta kun en ollut pahemmin järkyttynyt asiasta. Juttelimme vielä hetken kunnes puhelimeni piippasi ja Sanni ilmoitti olevansa parkkipaikalla. Sanoin heipat Saralla ja lähdin Sannin luo. Sannin tultua hän vei kamansa taukohuoneeseen ja minä lähdin hakemaan Kakrua tarhasta. Huhuilin portilta sen nimeä ja pian tiikerinkirjavan hevosen pää nousi ylös ja kääntyi minuun päin. Vislasin hevoselle ja se lähti kävelemään ensin hitaasti, ja sitten jo reippaammin minua kohti. Hymyilin iloisena ja kehuin ruunaa. ”Hyvä poika, tosi hyvä”, lässytin ja nappasin Kakrun kiinni. Talutin ruunan karsinaan ja aloin harjata sitä. Sanni tuli kanssani karsinaan ja alkoi puunaamaan toista puolta. Putsasin kaviot ja lähdin hakemaan Kakrun kamoja satulahuoneesta. Satuloimme hevosen ja lähdimme kohti maneesia. Maneesi oli tyhjä joten saimme sen kokonaan käyttöömme. Tallillakin porukkaa oli ollut todella vähän, ja sitä vähän ihmettelin. Tietysti Helena oli jo jäänyt joululomalle ja tunteja ei enää ollut, mutta yleensä tallilla oli enemmän porukkaa. Nousin maneesin keskellä Kakrun selkään ja Sanni siirtyi katsomoon ottamaan kuvia ja seuraamaan ratsastustani. Aloitin löysillä ohjilla uraa pitkin kävellen. Vähitellen keräsin ohjat tuntumalle ja siinä vaiheessa ruunan meno muuttui. Se alkoi automaattisesti kävellä reippaammin ja naurahdin sen innokkuudelle. Paljon ei tarvinnut apuja antaa kun Kakru jo kohotti raviin. Ravasin hetken aikaa ja tein erilaisia voltteja ja kiemurauria. Ihan perusjuttuja. Välillä hidastin käyntiin kokeillakseni hevosen kuuliaisuutta. Ihan hyvin se hidasti, ei ollut ongelmaa. Kokeilin myös pohkeenväistöä, jokseenkin se meni vähän miten nyt meni, Kakru kun ei aluksi millään olisi halunnut alkaa keskittymään. Lopuksi otin vielä laukkaa, ja siinä hevonen tuntuikin olevan elementissään. Se innostui ja hidastamisen kanssa meinasi olla vähän ongelmia. ”Prrrrr, rauhassa poika”, rauhoittelin ja istuin syvälle satulaan. En halunnut alkaa kiskomaan vaan tein pieniä lyhyitä pidätteitä. Käänsin Kakrun isolle voltille ja se alkoi hidastaa vauhtia. Sanni tuli jälkeeni kentälle ja annoin hänen ratsastaa hetken Kakrulla. Sanni teki ns loppuverkat, ravaili hetken ja hidasti sitten loppukäynteihin. Kaikenkaikkiaan olin todella tyytyväinen uudesta hoitsusta ja todellakin pidin sen energiasta! Maneesista ulos tullessamme ulkona oli alkanut sataa lunta. ”Ihanan jouluista”, huokasin ja Sanni nyökytteli myöntyväisesti. Hänen bussinsa Vaahtiksen pysäkiltä lähtisi hetken päästä joten hän ei jäänyt kanssani laittamaan Kakrua tarhakuntoon. Itse joutuisin odottamaan äitiä vielä yli puoli tuntia, tämä kun hakisi minut töiden jälkeen. Vein Kakrun sisälle ja otin siltä kamat pois. Harjasin nuoren herran perusteellisesti ja se nautti hellimisestä. Kello oli jo sen verran etten hevosta enää tarhaan lähtenyt viemään. Hain tallikassistani evääni ja hotkaisin leivän suurimpaan nälkääni. Sitten aloin syömään omenaa vähän rauhallisemmin. Vilkaisin kelloa ja huomasin että äiti tulisi hakemaan minut 10 minuutin päästä. Vaihdoin tiukat ratsastussaappaani lämpimiin talvikenkiin ja lähdin parkkipaikkaa kohti. Matkalla pysähdyin ensin Kessun karsinalle silittämään ruunaa hetkeksi. Sitten jatkoin matkaa Kakrun luo. Silitin kaltereiden (kuullostaa joltai vankilalta XD) läpi hevosen silkinpehmeää turpaa ja se henkäisi lämmintä ilmaa kädelleni. Annoin ruunan haukata palasen omenastani ja lähdin sitten äidin autoa kohti. Kotiin päästyäni kävin lämpimässä suihkussa ja söin äidin tekemää kanakeittoa. Kävin vielä Doran kanssa ulkona ja tein loput läksyni. Sitten tekstasin Sannille: ”Oli kivaa, joku pv uusiks? Voin kysyy Milalta jos voisit lainaa jotain tallin heppaa? ” Hetken päästä tyttö vastasi: ”Todellakin! koulussa nähään…” Kävin enää pesemässä hampaani ja sitten painelin sänkyyn ”nukkumaan” eli katsomaan Netflixiä. Päivästä jäi kaikenkaikkiaan tosi hyvä fiilis ja oli kiva päästä heppailemaan pitkästä aikaa. Tietysti muistin klo 23 jälkeen seuraavana päivänä olevan Ruotsin kokeen johon en ollut lukenut sitten lainkaan. Kirosin muistiani ja aloin lukemaan kokeeseen. Lopulta nukahdin Ruotsin kirja vatsani päällä ja koira sänkyni jalkopäässä syvään uneen. Saatoin myös unohtaa laittaa herätyksen. No jaa, ei sekään iloani pilannut! sanat: 1049 (huhhuh olipa pitkä verrattuna mun normaaleihin ) //kirjoitettu la-su yönä kello 23.00-01.30 joten kirjotusvirheet mahd vaikka tarkistan… Ja siis mun ymmärtääkseni Kessu myynnissä mut korjatkaa jos oon väärässä // Juu, Kessu on varattu 1.1. päivään saakka. Jos en saa sivuja ennen sitä, niin ruuna jää Vaahterapolkuun. -Mila-
|
|
|
Post by Sesilia on Dec 22, 2016 13:48:41 GMT 2
Kakrun jouluyö
Valot sammuu, kaikki väki nukkuu, väki nukkuu. Öitten varjoon tallin touhu hukkuu, touhu hukkuu. Tip-tap, tip-tap, tipe, tipe, tip-tap, tip, tip, tap. Heppajoukko silloin kavioillaan,kavioillaan, varovasti hiipii läpi tallin, läpi tallin. Tip-tap … Joulukauraa pöllii hevosväki, hevosväki. Raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki. Tip-tap … Oven läpi veittikaiset rientää, veitikkaiset, syövät kauroja ja juovat vettä, juovat vettä. Tip-tap … Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista. Kuiske kuuluu: ”Miltä rehu maistaa, rehu maistaa?” Tip-tap … Hiljaa hiipii joukko kavioillaan, kavioillaan, omiin karsinoihin läpi tallin, läpi tallin. Tip-tap … //Meinasin laittaa vasta aattona mut tässä nyt jo Hyvää joulua! tosiaan alkuperänen on Tonttujen jouluyö
|
|
|
Post by Sesilia on Jan 1, 2017 21:45:36 GMT 2
Joululoman tallipäivä
Saavuin Vaahtiksen pihaan yhdeksältä aamulla Sannin kanssa. Joululomaa oli vielä jäljellä ja lomapäivän kunniaksi päätimme mennä maastoon. Mila oli lakaisemassa lattiaa ja moikkasimme häntä.
”Aateltiin mennä maastoon niin voisko Sanni lainata jotain hevosta?”, kysyin. Nainen vilkaisi kaveriani nopeasti ja nyökkäsi sitten:
”Ottaisitko vaikka Annan? Sessu voi näyttää missä se on, jos et ite tiedä.” Sanni vakuutti tuntevansa Annan ja lähdimme hakemaan ratsujamme tarhasta. Kakru vaikutti todella pirteältä, kuten aina. Koko poni oli lumesta ja kurasta - joita molempia tarhasta löytyi – likainen, joten harjasin sen supertarkkaan. Sitten satuloin ruunan ja huikkasin Sannille karsinan yli:
”Ootko jo valmis, me ollaan!”
”Juu oon, voidaan mennä nyt”, hän vastasi ja haki nopeasti meidän kypärämme taukohuoneesta, johon olimme ne jättäneet. Huikkasimme Milalle ja Iippaa karsinassaan harjaavalle Veeralle moikat. Sitten lähdimme kohti metsää.
Kevyt lumisade pyrytti ja lumi narskui hevosten kävellessä metsätiellä.
”Ravataanko?”, kysyin ja Sanni nyökkäsi. Kosketin kevyesti Kakrun kylkiä pohkeillani, sillä tiesin sen riittävän innokkaan ruunan merkiksi. Kakru nostikin heti päätään ja alkoi ravaamaan. Sanni tuli Annalla perässä. Sää oli ihanan talvinen, sillä yöllä oli satanut lunta ja tunnelmakin oli mainio. Ravasimme vielä hetken ja hidastimme sitten takasin käyntiin. Annoin ponille pitkät ohjat ja se venytti kaulaansa pitkäksi hörähtäen. Käännyin katsomaan taakseni ja näin vain valkoisen metsän, lumisen metsätien ja kahdet kavionjäljet lumella. Jäin ihailemaan täydellistä maisemaa ehkä vähän liian pitkäksi aikaa, koska pitkillä ohjilla kävellyt Kakru ilmeisesti näki jotain pusikossa ja säikähti. Siinä sitä sitten mentiin. Yllätyin itsekin miten pysyin kyydissä. Kahmaisin nopeasti ohjat tiukemmalle ja kouraisin ponin valkoisesta harjasta. Kaviot rummuttivat lumisen tien pintaa. Pelkäsin ponin liukastuvan mahdolliseen lumen alla olevaan jäähän. Huomasin myös Annan lähteneen pelästyneenä laukkaan. Sanni näytti pysyvän kyydissä - ainakin toistaiseksi. Sain Kakrun nopeasti takaisin käyntiin, se kun ei pienestä säikähtänyt. Anna kuitenkin jatkoi hurjan näköistä pukkilaukkaa Sannin roikkuessa selässä. En ollut kyllä ikinä nähnyt Annaa noin pirteänä! Kaksikon menoa katsellessa vatsasta kyllä kouraisi pariin otteeseen. Eikä aikaakaan kun he jo hävisivät mutkan taakse.
Sannin nk:
”Shhhhh”, hyssyttelin yrittäen pysäyttää Annaa. Se kuitenkin jatkoi kauhuissaan matkaansa. Kuulin kaukaa Sessun huutavan jotain, mutta en saanut selvää mitä. Annan laukan kova vauhti sai vedet tulvahtamaan silmiini. Yritin kaikin voimin pysäyttää hevosta, mutta se oli selvästi pelästynyt pahemman kerran eikä suostunut hidastamaan. Hetken päästä leveä tie vaihtui kapeammaksi, ja tietä reunustavien koivujen oksat löivät vasten kasvojani, mutta en halunnut sulkea silmiäni.
Huomasin meidän tulleen suuren pellon laitaan. Pellolla oli paljon lunta, ja huomasin hevosen alkavan väsyä. Se hidasti raviin, mutta halusin sen tottelevan käskyjäni eikä hidastavan milloin huvittaa, joten napautin kantapäilläni tamman kylkiin. Se nosti vielä kerran laukan, ja oli vihdoin hallinnassani. Huokaisin helpotuksesta ja hidastin vauhdin ravin kautta käyntiin. Sitten vilkaisin ympärilleni.
En ollut ikinä tullut näin pitkälle metsään. Vilkaisin rannekelloani ja huomasin kellon olevan jo 10.32. Katsoin ympärilleni ja näin vain joka puolella minua ympäröivän metsän. Anna riiputti päätään ja hamuili turvallaan lumipeitteen alta pilkistävää oksaa. Otin ohjat käsiini ja lähdin käynnissä takasin samoja jälkiä. huhuilin Sesiliaa, ja pian vaalea tyttö ravasikin kirjavan ponin kanssa vastaani.
Sesilian nk:
”Herranjestas, ootteko ok?”, huudahdin nähdessäni Sannin ja Annan tulevan puiden takaa.
”Joo, ollaan me”, tyttö vastasi nolona.
”Mitä nää pelästy?”, kysyin hämilläni.
”Etkö sä nähny sitä? Siellä metsässä oli hirvi!”, Sanni vastasi. Suuni loksahti auki.
”Say whaaat? Siis hirvi? Ootko ihan varma?”, kysyin.
”Satavarma!”, Sanni vakuutti. Jäin vielä miettimään asiaa ja huokasin helpotuksesta, onneksi mitään ei käynyt! Jos en olisi saanut Kakrun ohjia kerättyä, se olisi voinut kompastua ja taittaa jalkansa. Sannista ja Annasta puhumattakaan! Noin kova laukka ei varmasti ollut turvallista pienillä metsäteillä. Sain kiittää onneani, ettei Kakru ihan pienistä hätkähtänyt. Lähdimme rauhallisesti käynnissä takasin tallille. Oli siinäkin reissu!
Takaisin päästyämme hoidimme hevoset ja Sanni laittoi Annalle loimen päälle, hikinen kun se oli. Sitten veimmekin ne tarhoihin ja suuntasimme taukotupaan.
Taukotuvassa tuoksui piparille. Joku oli kai tuonut ylijäämiä jouluherkuistaan. Moikkasin ujosti sohvalla istuvaa Rosannaa, Innaa ja jotain uutta tallilaista ketä en vielä tuntenut. Juttelimme hetken joulusta, kunnes kaikki lähtivät eri suuntiin. Emme keksineet oikein mitään tekemistä Sannin kanssa, joten päätimme mennä tekemään kerrakin jotain hyödyllistä. Putsasimme Kakrun varusteita ja lakaisimme tallikäytävän. Sitten olikin aika lähteä kotiin. Hain kamani ja kerroin samalla Sannin hirvihavainnosta karsinaa putsaavalle uudelle tallityöntekijälle Oonalle. Rupattelimme hetken ja mielellään olisin häntä jäänyt auttelemaan, mutta bussini oli lähdössä ja en voinut myöhästyä. Niimpä lähdin kohti kotia lumipyryn ja kova tuulen saattelemana.
sanat: 703
|
|
|
Post by Sesilia on Jan 10, 2017 8:15:00 GMT 2
Alkeistunti 10.1
Lumihiutaleet leijuivat hiljalleen alas harmaiden pilvien peittämältä taivaalta ja naputin kynääni pulpettini pintaan. Joululoma oli päättynyt ja istuin jälleen koulu penkillä. Koulupäivä tuntui järkyttävän pitkältä, mutta pääsin vihdoin kotiin. Olin suunnitellut pitäväni vapaapäivän, kunnes sain viestin Milalta:
”Moi, pääsistkö tänään taluttamaan alkeistunnille Kakrulla?” Vastasin että tottakai, täältä tullaan. Lähdin oitis tallille eväsleipä mukanani. Olin paikalla juuri ennen ratsastajan tuloa. Ehdin juuri hakea Kakrun sisälle, kun pieni tyttö kirjaimellisesti nykäisi minua hihasta.
”Öö, tiiätkö missä tääl on Kakru?”, hän kysyi.
”Ootko sä tulossa alkeistunnille? Mä oon Kakrun hoitaja Sesilia”, esittäydyin.
”Joo oon, mä oon Ida”, tyttö sanoi.
”Hain just Kakrun sisälle, mennäänkö laittamaan se valmiiks?”, ehdotin ja lähdimme ruunan karsinalle. Pikkutyttö harjasi ponia reippaasti ja naureskeli itsekseen, kun Kakru irvisteli suitsia laitettaessa. Ida näyttikin olevan jo taitava hevosten kanssa, hän putsasi reippaasti kaviotkin.
Tunti pidettiin maneesissa, ja Helena odottelikin jo reipasta heppajoukkoa ja innokkaita pieniä heppatyttöjä ja poikia. Autoin Idan selkään ja lyhensin jalustimet. Kiristin vielä satulavyön ja olimmekin valmiita. Lähdimme kävelemään uralla ja talutin uneliaalta vaikuttavaa Kakrua. Ida chillaili selässä ja höpötteli minulle koko ajan jostain kaveridraamastaan. Mumisin välillä myöntävästi ja nyökkäilin tarmokkaasti vastaukseksi. Tunnilla Kakru oli todella laiska ja sitä sai hoputtaa koko ajan. Ida yritti maiskutella ja antaa pohkeita, mutta pienen tytön jalat eivät tuntuneet poniin tehoavan. Napautin ponia raipalla pari kertaa, ja kyllähän se liikkeelle lähtikin.
Ida laukkasi ensimmäistä kertaa Kakrulla talutuksessani ja olin ylpeä siitä, kuinka hyvin ruuna käyttäytyi alkuvaikeuksien jälkeen. Ida säteili ja vilkutti innoissaan katsomossa istuvalle äidilleen. Lopputunnista lapset saivat kokeilla ratsastamista ilman taluttajaa. Kävelin ensin Kakrun rinnalla, mutta sitten annoin Idan ohjailla itse ja siirryin kauemmaksi. Kaikilla näytti menevän hyvin, kunnes yhtäkkinen tuulenpuuska löi kattopeltiin ja ponit säikähtivät. Kenelläkään ei ollut taluttajaa vierellä, ja Helena ohjeisti kaikkia pitämään kiinni ja vetämään ohjista. Hoitajat pyydystelivät villiintyneitä poneja ja joku lapsista lensikin selästä – ei onneksi kuitenkaan kovalla vauhdilla. Tyttö tirautti pienet itkut ja hätääntynyt äiti riensi katsomosta silmäteränsä luo:
”Emma oletko kunnossa??? Voi äidin pieni kullannuppu olen aina yrittänyt kertoa kuinka vaarallista tämä on…” Tyttö vakuutteli kovasti olevansa täysin kunnossa. Tässä välissä ponit olikin saatu kiinni ja kaikki seurailivat kiinnostuneena äidin ja tyttären keskustelua.
”Voi voi rakas, ei meidän enää ikinä tarvitse tulla tänne huonolle tallille! Aloita rakas se baletti, minähän olen aina sanonut, että se on todella hieno laji!”, äiti hössötti.
”IIK”, hän kiljaisi ja Kakru hyppäsi sivulle. Onneksi otteeni oli kuitenkin tiukka eikä Ida edes heilahtanut.
”Minun upouusi Michael Korsin laukkuni on tässä hevosenpask- siis hevosen lannassa!”, nainen jatkoi kiljumistaan. Hoitajat vilkuilivat toisiinsa ja naureskelivat hiljaa, sillä nainen oli todella ylidramaattinen ja hän todella puhui kirjakielellä. Ei siis hevosihmisiä.
”Rauhottuisitteko, täällä on hevosia”, Helena pyysi erittäin ärtyneen näköisenä.
”Me lähdemme nyt!”, hän julisti ja lähti raahaamaan Emmaa pois maneesista.
”Anteeksi, mutta ette ole maksaneet!”, Helena muistutti ja nainen lätkäisi hänen käteensä 50e setelin ja sanoi:
”Pienempää ei ole, pitäkää loput me emme tänne yhtään kauemmaksi jää!” Sitten hän marssi tyttö mukanaan ulos jättäen Helenan seisomaan 50e setelin kanssa. Naisen mentyä Helenan pokerinaama petti ja hän purskahti nauruun. Lopulta kaikki katsomoa myöten nauroivat hysteerisesti.
Tunti oli saatu loppuun ihan rauhallisissa merkeissä ja hevosetkin rauhoittuivat onneksi nopeasti. Hoidimme Kakrun Idan kanssa ja tyttö julistikin sen olevan hänen uusi lempiponinsa. Noh, veikkaanpa että seuraavan tunnin jälkeen hänellä olisi jo uusi lemppari mutta olin silti ylpeä hoitsustani. Lasten lähdettyä kotiin jäin vielä auttelemaan iltaruokien jaossa ja lähdin sitten kotiin.
|
|
|
Post by Sesilia on Mar 6, 2017 17:03:05 GMT 2
Yllätysvieras
Heräsin lauantaiaamuna keittiöstä kuuluvaan meteliin. Laahustin väsyneenä vessaan aamupesulle. Sen jälkeen tallustelin keittiöön jossa näin jo kolmen ihmisen istuvan. Minulla meni hetki ymmärtää, että talossamme asui vain kolme ihmistä, mukaan lukien minä. Kukas hemmetti se meidän keittiössä sitten litki kahvia vanhempieni kanssa. Kävelin lähemmäs ja yllätyin suuresti.
”Salla mitä sä täällä teet?!”, kiljahdin. En uskonut silmiäni, 19-vuotias siskoni Salla istui valkoisen keittiönpöydän ääressä kuin se olisi normaaleinta ikinä.
”Miks ei kukaan kertonu että sä oot tulossa?”, kysyin kiiruhtaen halaamaan siskoani. Hänen koiransa Mandi hyppi jaloissani.
”Sen piti olla ylläri, tuun tänne viikonlopuks”, Salla sanoi.
”Mennäänkö tallille tänään?”, hän kysyi heti. Parantumaton heppatyttö kuten minäkin.
”Mennään vaan”, myönnyin ja aloin etsiä kaapista myslipakettia. Istuin Sallan viereen ruokapöytään ja aloitin ihan vain kysymällä, mitä hänelle kuului. Emme olleet nähneet pitkään aikaan, koska Salla oli muuttanut pois lukion takia ja jäänyt asumaan sille tielleen. ”Hyväähän mulle”, hän vastasi.
Iltapäivällä päätimme lähteä tallille. Pakkasin nopeasti kassini ja tsekkasin seuraavan lähtevän bussin. Se oli juuri mennyt nenämme edestä ja seuraava lähtisi vasta yli tunnin päästä! Päätimme lähteä tallille kävellen ja otimme koiramme mukaan. Koirat temmelsivät lumessa iloisesti ja meinasivat väsyä jo ennen tallille pääsyä.
Tallin pihassa päästin Doran irti ja käskin sen seurata minua. Veimme kamat taukotupaan ja lähdin sitten hakemaan Kakrua tarhasta. Sillä välin koirat lähtivät tekemään tuttavuutta Wiennaan. Kakru ravasi pirteänä luokseni ja hirnahtikin vähän.
”No moikka”, naurahdin ja nappasin ponin kiinni. Sitten vein sen sisälle ja aloin hoitamaan sitä. Salla seurasi karsinan ulkopuolelta, kun itse harjasin Kakrun ja putsasin sen kaviot. Satuloin vielä ponin ja sitten olimme valmiita. Lähdimme kohti kenttää. Maneesi oli tyhjä, joten menimme sinne.
”Mä voin pitää sulle pienen estetunnin, jos haluut”, Salla ehdotti.
”Joo tottakai!”, innostuin, sillä siskoni oli ratsastanut yli 13-vuotta ja saisin varmasti hyviä vinkkejä. Lähdin tekemään omatoimista alkuverkkaa kun Salla kokosi pieniä ristikoita ja pystyesteitä kentälle. Ravailin kentällä ja tein voltteja ja kiemurauria. Tein myös rytminvaihtoja, kunnes Salla oli valmis.
”Okei, nosta tuolta kulmasta laukka ja hyppää sit toi ristikko. Muista antaa kaikki avut tarpeeks ajoissa ja selkeesti”, Salla aloitti. Kuulostaa helpolta, ajattelin ja nostin ravin. Voi kuinka väärässä olinkaan.
Sallan ”estetunti” oli kestänyt vasta 15 minuuttia ja minusta tuntui kuin olisin saunassa. Selässäni valui hikivana ja tunsin myös kasvojeni punoittavan tomaatinkirkkaana.
”Napakammin nyt! Ja ryhti suoraksi….”,tytön saarna ei tuntunut loppuvan millään. Voi herraisä, mitähän tästäkin tulee….
Lopettelimme noin 30 minuutin päästä. Olin kauttaaltaan hikinen ja punainen.
”Noniin sehän oli… mielenkiintosta”, puuskutin.
”Hengitä ihan rauhassa vaa”, Salla nauroi.
Harjasin Kakrun kunnolla ja se melkein nukahti hoitamisen aikana. Loimitin sen myös kunnolla, hikinen kun se oli. Sen jälkeen vein ponin takaisin tarhaan ja lähdin etsimään Sallaa. Tyttöä ei näkynyt missään. Lopulta hän kuitenkin löytyi taukotuvasa jutskailemasta Nellan kanssa. Huoh, olin aina ajatellut isosiskoni olevan ylisosiaalinen! Vaikka ulkonäöltämme olimmekin lähes saman näköisiä, luonteemme olivat erilaiset.
”Moi”, sanoin ja kävelin lähemmäs. Juttelimme hetken - tai oikeastaan tytöt siinä enemmin juttelivat, ja minä heitin välikommentteja. Koirat olivat nukahtaneet nurkkaan leikittyään ensin Wiennan kanssa. Äiti haki meidät tallilta ja kotona vietimme rauhallisen viikonlopun.
Olin todella tyytyväinen päivän esteisiin Kakrun kanssa, se kulki reippaasti ja oli muutenkin kuulolla. Poni totteli kaikkia apujani hyvin. Sallaakin oli ihana nähdä pitkästä aikaa, kaukana kun hän asui. Päivä oli todella hauska, ja minusta tuntui että Kakrukin tykkäsi välillä hieman kovemmastakin treenistä.
|
|
|
Post by Sesilia on Apr 7, 2017 21:42:04 GMT 2
Sessu ja Kakru nauttivat tänään aurinkoisesta kevätsäästä //Todella epämääräinen ja rennolla kädellä soherrettu tapaus tällä kertaa
|
|
|
Post by Sesilia on May 11, 2017 17:16:31 GMT 2
Räntäsadetta toukokuussa
Kun koulun kello viimein pärähti päivän loppumisen merkiksi, olin ensimmäisenä ulkona luokasta. Kuulin historian opettajan huutavan perääni, mutta kiiruhdin äkkiä hakemaan takkini. Halusin äkkiä kotiin, ennen kuin kuulisin yhtään anteeksipyyntöä ystäviltäni. Olin kuullut luokkamme ärsyttävimmältä pojalta heidän puhuneen minusta paskaa. Jaa. En oikeastaan ollut surullinen, enemminkin todella, todella vihainen. Pyöräilin nopeasti kotiin, jonka kautta lähdin suoraan tallille. Sinne saavuttuani toivoin kovasti, etten joutuisi kohtaamaan muita ihmisiä – en ollut jutustelutuulella. Vein nopeasti tallikassini taukotupaan, joka oli tyhjänä. Hain Kakrun liejuisesta tarhasta, jonka reunoilla kasvoi muutamia kuukahtaneita kukkasia. Kakru oli tavalliseen tapaansa reippaana vastassa. Olin edelleen vihainen, mutta ajatukseni olivat sentään keskittyneinä johonkin muuhun.
Varustin Kakrun rauhallisesti, yhä toivoen, että pääsisin livahtamaan jo sulaneille maastoreiteille ilman suurempaa hämminkiä. Hetken päästä joku tuntiratsastaja putkahti kuitenkin kuin tyhjästä kyselemään apua ponien sisälle tuomisessa. Väänsin pikaisen tekohymyn naamalleni – en halunnut vaikuttaa tympeältä – ja autoin pikkutyttöjä. Sen jälkeen talutin Kakrun ulos ja lähdin jo melkoisen tutuiksi tulleille maastopoluille. Koko matkan juttelin Kakrulle. Se hörähteli aina välillä kuin vastaten. Kyllä eläimet sitten olivat hyviä kuuntelemaan, tuntuivat ymmärtävän hyvin. Tai niin ainakin halusin uskoa. Eikö olisi tylsän realistista, jos joku nyt tulisi särkemään kuplani ja kertomaan että olin avautunut tunteistani puoli tuntia eläimelle, joka ei ymmärtänyt muminastani sanaakaan?
Hetken päästä tunsin, että halusin nollata pääni täysin. Melkoisen sopivassa kohdassa itseasiassa, sillä olimme juuri saapuneet laukkasuoralle. Kakru oli tuntunut olevan koko päivän hieman tavallista rauhallisemmalla tuulella, mutta kiristettyäni ohjastuntumaa tunsin ponin jännittyvän allani. Nostin laukan ravin kautta ja viiletimme pitkän tien loppuun. Vauhti hidastui vasta päästyämme ylämäkeen. Metsä tuoksui raikkaalta, mutta sää ei edelleenkään näyttänyt kovin kesäiseltä. Osittain maassa saattoi nähdä ohuelti lunta, sillä vielä muutamien viimeisten päivien aikana Suomeen olivat iskeneet lumikuurot. Oikea kesäsää. Hetken päästä alkoikin ihanainen räntäkuuro, eikä aikaakaan, kun vaaleat ratsastushousuni olivat täyttyneet tummilla pilkuilla. Koko metsä oli märkä, ja tuoreelta tuoksuvien kuusenoksien päistä tipahteli tasaisin väliajoin vesipisaroita.
Fiilikseni olivat melko korkealla, kun palailin tallille. En halunnut vielä palata sisälle, joten riisuin Kakrun varusteet ja otin sen riimun kanssa ulos. Kenttä oli tyhjänä, joten ajattelin kehitellä hieman maastakäsittelyä. Minulla ei oikeasti ollut minkäänlaista tietoa aiheesta, mutta pikaisen googlailun jälkeen minulle selvisi edes jonkinlainen ajatus homman nimestä. Opetin Kakrua seuraamaan minua, ja vaikka täydellistä suoritusta emme vielä saaneet Kakrukin taisi hieman hiffata mitä yritin siltä pyytää. Päätin, että olisi aika palata sisätiloihin, joten hoidin ponin karsinassa. Vilkaisin kelloa, joka näytti kulkeneen tavallista nopeammin. Siirryin kuitenkin satulahuoneeseen puhdistamaan Kakrun kuraisia varusteita, sillä sekin homma tuntui kiinnostavan paljon enemmin, kuin tulevaan maantiedon kokeeseen pänttääminen. Muutaman minuutin kuluttua Oona pärähti huoneeseen. Naisen kulmakarvat kohosivat ainakin kilometrin ylöspäin tämän huomattua minut putsaamassa likaista satulaa.
”Ohhoh, mitäs nyt on tapahtunut? Täällä kun ei yleensä näin omatoimista siivousta tapahdu”, hän naurahti.
”Älä huolestu, en mä tätä vakituisesti rupee harrastamaan. Saatan nyt vaan vältellä kotona odottavia mantsan kirjoja”, paljastin. Juttelimmen hetken kuulumisia, minä kun en hetkeen taas tallilla ollut käynyt.
”Pitäähän sitä nyt juoruissa pysyä ajan tasalla!”, nauroimme.
Puolisen tuntia jaksoin siivoushommia, kunnes päätin vähin äänin palailla kotiin. Pyöräilin vesisateen saattelemana kotia kohti. Oi tätä Suomen säätä <3
|
|