|
Post by Mila on Feb 3, 2016 14:11:42 GMT 2
Keskiviikkona 2.3. vaihdetaan hoitsuja/yksäreitä yhdeksi päiväksi! Vaihdokkaan kanssa saa touhuta mitä haluaa, käydä ratsastamassa vaikka maastossa tai puuhailla muuten vain maasta käsin. Myös yksityisten omistajat saavat tähän osallistua jos haluavat "luovuttaa" heppansa jonkun toisen käsiin yhdeksi päiväksi. Ilmottautumiset tähän alle viim. 28.2. Osallistuneiden kesken arvon "uudet" hoidokit. Maksu tapahtuu kirjoittamalla / piirtämällä päivästä vaihdokkaan kanssa tähän alle. Jokainen, joka maksaa tämän maaliskuun aikana, saa merkin. Kysy, jos jäi jotain epäselväksi. Yritän parhaani mukaan selittää mitä, missä ja milloin. OSALLISTUNEETJesse - Valle € Julia - Eetu € Jonna - Salli € Jemina - Iippa € Veera - Nekku € Rosanna - Tuju € Petra - Elli Catherine - Villa € Inna - Wanda € Jannika - Ulla € Rosa - Hukkis €
|
|
|
Post by Mila on Feb 29, 2016 12:57:36 GMT 2
Hevoset jaettu. Valitukset voitte osoittaa vaikka vasemmalle pottuvarpaalle.
|
|
|
Post by Veera Ruusula on Feb 29, 2016 19:20:36 GMT 2
Tänään oli kauan odotettu hoitohevostenvaihtopäivä. Ahtauduimme kaikki Milan toimistoon kuuntelemaan kuka saisi mikäkin hevosen. Korvatarkkana kuuntelin milloin nimeni lausuttaisiin. Milan kirkas ääni kuului puheensorinan keskeltä: "Jemina saa Iipan, Veera Nekun, Rosanna Tujun..".
Nekku, en ollut ihan varman kuka tuo hevonen olisi. Tuntipuolella ei mielestäni ollut sen nimistä. Nolotti vähän, kun en muistanut vielä kaikkien vaahterapolun hevosen nimiä, vaikka yleensä minulla oli hyvä nimimuisto. Milan saatua jaettua uudet päivähoidokit, menin nykäisemään naista hihasta. "Kukas se Nekku nyt olikaan, kun en ole 100% varma", takeltekin nolona. Mila vain naurahti minulle ja pyysi seuraamaan. Kävelimme ulos tarhoille. Lunta sateli hiljalleen maahan. Tunnistin tarjasta Tuiskun ja nyt nolotti, kun kyllähän minä nyt tuon ruunan komean tarhakaverin tunnistin. Kiitin Milaa ja pujahdin tarhaan. Pojat olivat syömässä heinäpaalilla. Astelin niiden luokse reippaasti. Tuisku äkkäsi minut ensimmäisenä ja tuli tervehtimään. Rapsutin ruunan turpaa hetken. Nekku seurasi myös tarhakaverinsa esimerkkiä ja tuli tervehdimään. Jompikumpi pojista hönkäisi lasini huuruun, enkä hetkeen nähnyt mitään. Talven ihanuuden, ajattelin. Naurahdin pojille ja silittilin niitä sokkona. Pian lasien näkökenttä palasi ja sain napsautettua riimunnarun kiinni Nekun riimuun. Tuisku jäi haikeana tarhaan seisomaan, kun minä lähdin taluttamaan ruunikkoa puoliveristä yksityistenpuolelle.
Jätin Nekun varmuuden vuoksi käytävälle, kun en tiennyt miten ruuna käyttäytyy hoitaessa. Mila oli kyllä sanonut ruunan olevan kiltti. Yksityistenpuolella oli rauhallista. Nekku osoittautui oikein kiltiksi hoidettavaksi, joka ei oikeastaan välittänyt mitä minä tein. Kaviot nousivat hyvin ja jalka pysyi ylhäällä niinkauan kuin tarve vaati. Taputin Nekkua kaulalle ja tiputin kaviokoukun pakkiin. Suljin kannen ja kävin hakemassa ruunalle varusteet satulahuoneesta. Etsin katseellani Nekun nimikylttiä. Jesse sattui samaan aikaan satulahuoneeseen ja huomasi etsivän katseeni. "Kenen varusteita etsiskelet?", Jesse huikkasi iloisena. "Nekun", vastasin. "Tuo toinen rivi, kolmas oikealta", Jesse neuvoi. Kiitin avusta ja kävelin oikean satulan luokse. Nappasin mustan koulusatulan kainalooni. Pistin huomiolle, että Nekun varustevärinä oli vihreä. Sopi kyllä hyvin ruunikon karvapeitteen kanssa.
Kiristin kypäräni leukahihnan ja tarkistin, että kaikki remmit oli Nekun varusteissa kunnolla kiinni. Kapusin ruunan selkään. Ruuna seisoi hievahtamatta, kun pidensin jalustimia yhdellä reiällä. Tarkistin vielä kädelläni satulavyön ja painoin sitten hellästi pohkeeni kiinni Nekun kylkiin. Ruuna lähti verkkaisasti eteenpäin. Muutaman kierroksen jälkeen sain huomata, että ruunalle piti vähän muistutella reippaammasta tahdista. Keräsin ohjat ja lähdin tekemään jokaiseen kulmaan ison voltin ja uralla nopeita siirtymiä. Nekku vastasi hyvin pysähdyksiin, mutta lähti liikkeelle vähän tahmeasti. Siirryin nopeasti käynti-pysähdys siirtymistä ravi-käynti siirtymiin. Pikkuhiljaa ruuna alkoi vastaamaan paremmin eteenpäinvievään apuun, eikä sitä tarvinnut olla heti pyytämässä reippaampaan vauhtiin. Olimme saaneet juuri alkulämmiteltyä, kun kentälle tulivat Julia pienen Eetun kanssa sekä Rosanna Tujun kanssa. "Tänne varmaan mahtuu kaksi ruunan kopukkkaa?", Rosanna huikkasi innoissaan. "Seura tekee aina hyvää", naurahdin. Tyttäöjen alkaessa lämmitellä ratsujansa minä jatkoin Nekun kanssa koulutyöskentelyä. Päätin tehdä kolmikaaristakiemurauraa, jolla hain hyvää tuntumaa ja taivutusta. Nekku oli jo alkanut lämmetä ja se tuntui eri hevoselta. Askellukseen oli tullut terävyyttä ja minun ei tarvinnut enää muistuttaa tahdista. Nekku ravasi eloisasti eteenpäin.
Julialla oli alkutunnista vaikeuksia Eetun kanssa. Tiesin tunteen, kun olin muutaman kerran mennyt tuolla shettiksellä. Tuju puolestaa oli laiskkahkolla päällä. Huutelimme välillä toisillemme vinkkejä ja saimme skarpattua jokaista suoriutumaan tehtävistä. Isolla kentällä vältyimme törmäyksiltä ja kerroimme mitä olimme tekemässä, jos vaihdoimme tehtävää. Päivän laukkaosuuden otin pääty-ympyrällä. Julia ja Rosanna jäivät siksi aikaa työstämään ratsujansa toiselle ympyrälle. Alkuun laukka oli vähän ponnetonta, mutta sain kaivettua paremman rytmin esille. Loppuverryttelyksi tein samoja siirtoja, mutta nyt vähän pidemmillä väleillä, sekä voltteja. Nekku oli ollut ihan mukava ratsastaa. Mielestäni eri hevosia on aina mukava kokeilla, ja jokaisen kanssa voi aina oppia jotakin uutta. Huikkasin Julialle ja Rosannalle heipat ja lähdimme Nekun kanssa kohti tallia.
Nyt uskalsin viedä ruunan karsinaan, jossa purin sen ensimmäisenä varusteista. Kiikutin varusteet satulahuoneeseen omille paikoilleen. Karsinalle takaisin tullessa tein ruunalle kunnon harjauksen kiitokseksi kivasti tuntikokemuksesta. Pitkän harjailutuokion jälkeen lähdin hakemaan Nekulle kevyttoppaloimea. Kävin myös hakemassa Nekulle porkkanan rehuhuoneesta. Nekku söi porkkanan hyvällä ruokahalulla ja tuli kaivelemaan takkini taskuja, jos sieltä sattuisi löytymään lisää herkkuja. "Yksi kuule riittää, vaikka olet iso hevonen", toruin ruunaa lempeästi ja kiristin samalla loimesta remmejä. Tuisku otti meidät tarhassa ilolla vastaan. Ruuna pyysi kumminkin kuuliaisena muutaman metrin päässä tarhanportista, joten sain hyvin vietyä Nekun sinne sisään. Annoin vielä loppu taputukset ruunan kaulalle ja päästin riimunnarusta irti. Nekku laahusti tarhakaverinsa luokse. Hetken ruunat rapsuttivat toisiansa ja sitten ne lähtivät yhteistuumin heinäpaalille syömään.
|
|
|
Post by jannica on Mar 1, 2016 11:45:06 GMT 2
Kävelin tallikäytävää pitkin etsien hoitsuvaihtareiden hevostani Ullaa. En tiennyt miltä tamma näytti, mutta onnekseni minua oli opastettu yksityistallin puolelle ja jo toisen karsinan kohdalla tuli tuttu nimi vastaan. Kimo suomenhevostamma katseli minua kiinnostuneena, kuin kysyen "kukahan tuo on?". Ulla ei varmastikaan ollut tottunut tuntiratsastajiin, joten päätin ottaa sen kanssa tänään rauhallisesti ja hevosen ehdoilla edeten. Jemina oli jättänyt karsinanoveen lapun, koska hän oli itse mennyt ratsastamaan jo Iippaa. Luin siitä pikaisesti ohjeet ja lisätiedot tammasta. "Moikka Jannica! Ulla on vähän säikky, joten kannattaa hoitaa se sidottuna, kun olet uusi ihminen tammalle. Se on kyllä todella kiltti, myös ratsastaa. Maneesissa tamma kyttäilee mielellään etenkin peilipäätyä, ei se mitään erikoista tee, mutta tiedätpähän varautua. Ullan varusteet löytyvät varustehuoneesta toisesta rivistä, siinä ei lue mitään, mutta tunnistat satulan tummanliilasta huovasta, jossa on W kirjain. Suitset roikkuvat kolmannessa telineessä, Ullalla on ainoana remonttiturparemmi, joten et voi erehtyä. Kannattaa mennä nyt tällä kerralla maneesissa, Ulla on vähän hermoilija maastossa. Laita ratsastaessa pintelit etujalkoihin, ne löytyvät harjapakista. Kannattaa ottaa raippa mukaan varoiksi, jos menee ihan toivottomaksi kyttäilyksi." Luettuani pitkän esittelyn ja ohjeistuksen hain Ullan varusteet kerrotuista paikoista ja kiinnitin tamman sitten narulla karsinaan melko löyhästi, jotta sillä olisi liikkumatilaa ihmetellä minua. Tamma katseli kiinnostuneena puuhiani ja nuuhki varovasti kättäni aluksi. Sitten se ei enää jaksanut keskittyä minuun vaan jatkoi tallikäytävälle katselua, jossa seisoi muutama hevonen kuntoonlaitettavana. Harjasin suurimmat liat kimosta sualla ja toisella kädellä puhdistin jäljen pölyharjalla. Jalat ja pään harjasin pehmeällä harjalla, eivätkä ne kovin likaiset olleetkaan. Saatuani karvan miellyttävään kuntoon selvitin vielä harjan ja hännän. Otin lopuksi kaviot ja satuloin sitten Ullan. Sitten olikin suitsien vuoro, Ulla otti kuolaimet hyvin. Laitoin kypärän päähäni ja lähdimme maneesille, jossa oli melkoisen täyttä, olihan kello sentään jo puoli kaksitoista. Keli oli aurinkoinen, joten olisimme voineet mennä kyllä kentälläkin, mutta olin sen verran herkkähipiäinen, etten halunnut ratsastaa ulkona viidentoista asteen pakkaskelillä. Ulla vaikutti lisäksi melko energiseltä, joten oli ehkä hyvä, ettemme menneet yksin kentälle. Suljin maneesinoven perässäni ja talutin Ullan kaartoon selkäännousua varten. Kiristin vyötä ja laskin jalustimet alas pidentäen niitä reiällä, koska olin jonkin verran pidempi kuin Jemina. Sitten tartuin etukaareen ja nousin ratsaille. Ulla tuntui hurjan korkealta Villaan verrattuna! Onneksi Jemina oli sanonut sen olevan kiltti, joten eiköhän tästä selvittäisi kunnialla.. Pujotin jalustimet jalkaan kiristettyäni vyön pari reikää. Otin ohjat käteen ja pyysin tammaa uran sisäpuolelle kävelemään, ettemme olisi ravailijoiden tiellä. Käveltyämme viitisen kierrosta olin valmis ottamaan ohjat, vaihdoimme suuntaa täyskaarrolla ja kävelimme toiseen suuntaan vielä viisi kierrosta tehden voltteja ja pysähdyksiä uran sisäpuolella pysytellen. Sitten lyhensin ohjaa vielä hieman ja aloimme harjoitella helppo B rataa, jota olin viime aikoina kilpaillut paljon ja rata oli tuoreessa muistissa. Ullalle tehtävät tulisivat olemaan helppoja, olihan tamma sentään vaativa B tasoinen! Olin itse suunnilleen samaa tasoa, mutta oli kiva välillä kertailla perusjuttuja vaihteeksi. Harjoittelimme keskihalkaisijalla tervehdystä ravissa muutaman kerran ja pysähdyksen sujuttua tasajaloin jatkoin harjoitusravia ja tein M:stä kokorataleikkaalle askeleenpidennyksen kevyessä ravissa. Sitten jatkoimme uralla harjoitusravia ja jälleen B:stä samainen askeleenpidennys. Uralta siirsin käyntiin ja muutaman käyntiaskeleen jälkeen nostin lyhyen sivun keskeltä laukan, jota jatkoimme pääty-ympyrällä kaksi kierrosta. Ulla innostui pukittamaan, kun joku riehaantui toisessa päässä lumien pudottua katolta. Sain sen kuitenkin pian kuriin ja jatkoimme laukkaa R:n asti, josta siirsin raviin ja tein täyskaarron B:hen. M:n kohdalla siirsin tamman käyntiin ja nostin jälleen laukan, jota jatkoimme toiseen suuntaan pääty-ympyrällä. S:n kohdalla siirsin raviin ja sen jälkeen tulikin harjoitusravissa täyskaarto ja lopputervehdys. Harjoitus sujui hyvin laukkariehaantumista lukuunottamatta, joten olin tyytyväinen neitiin. Taputin tammaa kaulalle, se oli hieman hionnutkin. Otin molempiin suuntiin pidemmällä ohjalla pari kierrosta ravia kevennellen ja kävelin sitten pitkät loppukäynnit. Tulin kaartoon alas selästä, nostin jalustimet ylös ja löysäsin vyötä rei'ällä. Pujotin ohjat kaulalta ja talutin kimon ratsuni talliin. Ulla käveli kiltisti karsinaansa ja riisuin varusteet. Sitten otin loimen ovesta ja vein varusteet paikoilleen. Otin kaviot vielä ja annoin valmiiksi punnitut päiväheinät tammalle, se saisi jäädä hetkeksi kuivumaan sisään. Vein harjapakin paikalleen ja lakaisin käytävän. Sitten puhdistin Ullan satulan ja kävin pesemässä jalustimet, kuivaten ne lopuksi pyyhkeeseen. Rasvasin jalustinhihnat myös, satula oli sen näköinen, ettei sitä oltu hetkeen huollettu, joten puhdistus ja rasvaus tuli kyllä tarpeeseen! Nostin satulan paikalleen telineeseen ja otin suitset naulasta. Purin en osiin ja puhdistin kaikki osat. Otin satulaan uuden huovan ja vyön kaapista laittaen edelliset pesuun. Jätin pesemäni harjat kuivumaan ja otin kaapista vaihtoharjat, jotka olivatkin valmiina puhtaassa harjapakissa. Harjasin pintelipatjat ja käärin pintelit siististi omaan koriinsa, ne eivät olleet likaantuneet maneesissa. Varusteet siistittyäni vaihdoin Ullalle ulkoloimen päälle ja vein sen tarhaan takaisin. PS. Mun puolesta tämän saa kopioida Ullan päiväkirjamerkinnäksi, jos niitä haluaa lisää
|
|
|
Post by Jonna on Mar 3, 2016 22:09:27 GMT 2
Tänään oli viimein vuorossa kauan odottamani ja jännittämäni hoitsuvaihtarit. Saavuin tallille hyvissä ajoin, tosin en tainnut olla ainoa - näin ainakin päättelin ilmoitustaulun luona parveilevasta ihmismäärästä. Odotin malttamattomana että loputkin saivat katsottua oman vaihtuneen hoitsuna, jonka jälkeen menin itse katsomaan minulle määrättyä heppaa. Yllätyin lukiessani kohdalleni laitetun Sallin, en ollut ikinä koskenutkaan koko hevoseen, saatika nähnyt kun sillä ratsastetaan. Oikeastaan ainoa juttu minkä Sallista tiesin oli se, että Jesse omisti sen ja kyseessä oli kuulema välillä vähän malttamaton tyyppi. - Kenet sä sait? Mä pääsen kokeileen Iippaa! Jemina hymyili. - Sallin, jännä mennä pitkästä aikaa jollain yksärillä. Vähän kyl jännittää jos Jesse sattuu samaan aikaan maneesille ja meil meniskin ihan päin persuusta, selitin ja lisäsin nyt suuntaavani yksäripuolelle. Siellä en hetkeen ole ollutkaan, joten oli outoa olla täällä yksäriheppojen seassa. Myös muunmuassa Hukkis ja Wanda olivat mukana arvonnassa, joten nopealta vilaisulta näin Innan ja Rosan. Sain kuitenkin huomata minun ratsuni olevan vielä tarhassa, joten suuntasin tarhoille. Mustanruunikko tamma löytyikin pienen etsinnän jälkeen. - Salli! kutsuin jolloin sirohko neiti kipitti häntä viuhkana portille. Laitoin päitset päähän ja narun kiinni, jonka jälkeen lähdimme kävelemään talliin. Koko matkan Salli steppasi puoliksi sivuttain ja tuntui kummastelevan, kun suuri mies oli vaihtunut tälläiseen pieneen rääpäleeseen. Onneksi selvisimme kuitenkin talliin selvin nahoin, ja tyytyväisenä laitoin neidon kiinni karsinassa. Matkalla varustehuoneesta takaisin Sallin luo törmäsin Jesseen. - Sä vissiin meet tänään Sallilla? hän kysyi ja nyökkäsin. - Joo, se on tosiaan ihan kiltti mut sen kanssa saa varmaan olla hiukan herkemmät avut kun sen pihaton shettiksen kanssa, mies naurahti ja kävi nopeasti tervehtimässä hevostaan. Nyökkäsin ymmärtämisen merkiksi ja menin sen jälkeen harjaamaan ratsuani. Kieltämättä tuleva ratsastus vähän jännitti, mutta ainakin varustus sujui näppärästi eikä tamma juuri pistänyt missään vastaan. Pian olimmekin molemmat valmiita, ja suuntasimme maneesille. Maneesissa todella oli muitakin, esimerkiksi Veera ja Nekku, sekä Jannica ja Ulla. Käänsin valppaan neidon kaartoon ja kiristin vyötä, jonka jälkeen loikkasin mahdollisimman rauhallisesti selkään. Kyseessä ei toki ollut mikään jättikokoinen ratsu, mutta yllättäen kuitenkin Eetua korkeampi ja olihan se alkuun melkoista totuttelua.. Pitkien alkukäyntien jälkeen aloitin ratsastuksen suurien volttien avulla, joilla yritin saada neitoa hiukan rennommaksi - se kun tuntui hiukan jännittävän minua selässä. Pikku hiljaa meno alkoi ainakin selkään tuntua jo kivemmalta, joten jatkoin pohkeenväistöjen treenauksella. Ikävä kyllä niissä Salli taas hiukan jännittyi, mutta yritin olla itse rento ja hellä käden kanssa, jolloin väistöt sujui oikeastaan toistamisella hienosti. Kehuin tammaa, jonka jälkeen aloinkin ravailemaan. Ravissa tein kiemurauria ja ympyröitä sen mukaan kun maneesissa mahtui, eli aika kehnosti. Minun kokeillessa saada niskaan rentoutta alkoi porukkaa kuitenkin valua jo osittain pois, kun suunnilleen tunnin ratsastus oli täynnä. Mahduin siis hyvin testaamaan Sallin laukannostoja käynnin kautta erilaisten tehtävien kautta. Mustaruunikon laukka oli hyvin erilaista ja pomputtavampaa mihin olin tottunut, mutta kun aikani laukkailin ympyröitä tehden, pääsin jopa istumaan sinne penkkiin. Jätin laukkatyöskentelyn vähälle ja tein töitä oikeastaan aika paljon ravissa. Kun Salli ei jännittynyt jokaisesta liikkeestäni, istuin alas ja koetin hakea hyvää harjoitusravia. Kokeilin temmonmuutoksia ja käyntiravi -siirtymisiä, mitkä sujui hyvin kun alla oli suhtkoht miellyttämishaluinen ratsu. Salli tuntui lopussa tosi kivalle, joten siihen oli hyvä lopetella. Tallissa vielä purin Sallilta kaikki varusteet ja tarkistin kaviot. Lopuksi myös harjasin karvan kertaalleen läpi, vaikkei likaa juuri ollutkaan. Salli oli kyllä tosi kiva ja erilainen ratsu kun mihin olin tottunut, mutta vaihtelu virkistää! // ok ei nyt ihan sulautunu esim Veeran tarinaan ton heppojen jaon kohdalta, mut jaah
|
|
|
Post by Mila on Mar 5, 2016 14:19:55 GMT 2
Musta ruuna mulkoili minua karsinastaan hieman epäileväisesti. Olin osallistunut Sallin kanssa hoitsuvaihtareihin ja onnetar oli arponut minulle Vallen "lainahevoseksi". Mila oli kyllä pirruuttaan sanonut, että arpaonni saattaisi minun kohdallani osua Eetuun.. "Ihan vahingossa!" Eetu oli kuitenkin mennyt Julialle, joten minun ei tarvinnut keksiä pikkuponin kanssa tekemistä. Otin Vallen käytävälle harjattavaksi heti, kun olin hakenut sen harjat sekä varusteet satulahuoneesta. Valle seisoi kiltisti paikoillaan koko toimenpiteen ajan, mitä nyt hieman uhitteli puremisella kun mahaa harjailin.
Suurinosa porukasta kuulosti menevän maneesiin, joten me suuntaisimme ruunan kanssa kentälle. Kiristin satulavyötä ennen kuin nousin mustan hevosen selkään. Valle lähti käskystä eteenpäin ja hetken kuljimme pitkin ohjin kaviouralla. Parin kierroksen jälkeen otin ohjat tuntumalle, tein ympyröitä ja erilaisia taivutuksia käynnissä. Valle totteli hienosti vaikkakin hetken verran jaksoi junnata vastaan. Rosa oli kertonutkin ettei ruunan selässä usein käy ketään muita kuin hän itse, joten hevonen saattoi hieman kummaksua outoa ratsastajaa.
Ravi- ja laukkatyöskentelyssä Valle malttoi jo kuunnella paremmin. Lumi vain lenteli sen kavioista kun viipotimme kenttää ristiinrastiin tehden erilaisia kouluradan kiemuroita. Koska Rosa oli kertonut, että tänään Vallella olisi ns. rento päivä liikutuksen suhteen, lopettelimme pikku hiljaa. Juuri kun kävelin kohti tallia, Rosa tuli meitä vastaan Hukkiksen kera. "Mites meni?" Rosa kysyi. "Hyvin. Alussa oli hieman erimielisyyksiä, mutta nopeasti päästiin yhteisymmärrykseen", vastasin ja taputin Vallea kaulalle. Rosa nyökkäsi ja jatkoi sitten matkaansa Hukkiksen kanssa minne lie. Me jatkoimme ruunan kanssa matkaamme talliin, jossa hoidin Vallen perinpohjaisesti ja laitoin sen karsinaansa loimitettuna. Ruokintaohjeesta vilkaisin ruunan iltaruoka-annoksen määrät ja laitoin ne valmiiksi odottamaan ruokinta-aikaa. Puhdistin myös ajankuluksi Vallen harjoja sekä suojia ennen kuin lähdin sisälle tekemään akkalaumalle illallista...
|
|
|
Post by Inna on Mar 5, 2016 17:10:34 GMT 2
Katsoin kirjavaa ponia arvioivasti. Mitähän me tänään tekisimme? Ihmiset tuntuivat valuvan maneesiin ja kentälle. Päätin kuitenkin suunnata ihan jalan Wandan kanssa maastoon. Ensin kuitenkin olisi harjaushetken aika. Talutin kiltisti vierellä kulkevan ponin talliin ja sen omaan karsinaan. Kävin hakemassa harjapakin varustehuoneesta. Wanda antoi minun harjailla kaikessa rauhassa. Se vain tutki karsinansa pohjaa toivoen varmasti heinänkorsia vielä löytyvän. Viimeisenä puhdistin tamman kaviot, jotka se nosti jo ilman pyytämistä ylös. Taputin Wandaa kaulalle ja lähdin viemään harjoja takaisin varustehuoneeseen.
Varustehuoneessa otin tamman suitset käsiini, mutta nappasin ohjat pois. Nappasin tamman varusteista vielä mukaani enkkuloimen, mutta liinaa en löytänyt. Siksi nappasin sen Nekun varusteista kainalooni. ”No, mutta tuopa oli hienosti tehty”, mutisin Wandalle, joka parasta aikaa makasi karsinansa pohjalla ja oli aivan puruissa. Jätin käsissäni olevat varusteet karsinan ulkopuolelle ja menin houkuttelemaan ponin ylös. Maiskauksien jälkeen Wanda kampesi itsensä hieman laiskanomaisesti ylös. Vedin kädellä purut pois, jonka jälkeen heitin tamman selkään loimen. Olihan pihalla muutama aste pakkasta. Sen jälkeen pujotin mustat suitset pieneen päähän ja liinan kiinnitin niihin, niin että ne menivät niskan takaa.
Lähdimme Wandan kanssa hiekkatietä pitkin kävelemään. Wanda käveli reippaasti ja kiltisti vierelläni, eikä se yrittänyt edes testailla minua. Muistelin siinä kävellessä, että olin tainnut kerran ratsastaakin Wandaa jollain tunnilla. Siitä oli kyllä ikuisuus. Tallustimme hetken aikaa rauhallisesti hyvin aurattua tietä pitkin ennen kuin lähdin itse hölkkäämään. Wanda seurasi merkkiäni perässä ja lähti reippaaseen poniraviinsa. Sain itsekin hieman lisätä vauhtia ja vasta hengästyttyäni kunnolla, hidastin Wandankin käyntiin. Jatkoimme kävelyä vielä hetken eteenpäin tietä pitkin, ennen kuin ohjasin meidät metsään hieman pienemmälle tielle.
Päätin paluumatkalla pysähtyä hetkeksi laukkapelolle, jossa päästin Wandan kulkemaan huomattavasti pidemmällä narulla. Poni oli selvästi innoissaan pienestä vapaudestaan ja näytti nauttivan hankikävelystä. Itse en olisi millään pysynyt ponin perässä ilman liinaa. Siispä seisahduin pellolle ja ohjasin Wandan ympyrälle. Maiskutellen ajoin tamman raviin. Wanda ravasi ympärilläni reippaasti pää alhaalla maata hipoen. Jatkoin maiskuttelua ja pian tamma nosti jo laukan. Wanda oli kyllä todella kivan näköinen poni ja aikalailla sellainen luonteeltaan, jonka kanssa oli varmasti mukava työskennellä. Annoin Wandan siirtyillä itsekseen raviin ja käyntiin.
Palattuamme tallille huomasin, että aikaa meillä oli kulunut yli puolitoista tuntia. Mukavaahan meillä oli ollut, joten se ei haitannut minua ollenkaan. Hoidin Wandan pois karsinassaan ja heitin sille pari porkkanaa ruokakippoon kiitokseksi seurasta. Taputettuani ponia vielä kaulalle, jätin sen omaan rauhaansa.
|
|
|
Post by Julia on Mar 24, 2016 9:45:53 GMT 2
"Voi luoja!" Huokaisin vilkaistessani hoitsuvaihtarilistaa. Se, jota vähiten odotin ja toivoin oli sattunut kohdalleni, eli hirviöponi Eetu. Joka ikinen kerta kun olin sievän ponin selkään kavunnut, oli se keksinut kaikenlaisia metkuja pääni menoksi. Tuju oli päässyt kiusaamaan tänään Rosannaa, mutta uskoin parivaljakon pärjäävän hyvin. Jesse nauroi vieressäni ja kiitti onneaan, ettei Milan "arpaonni" osunut Eetun kohdalla häneen. No, ei kai se auttanut kun niellä ylpeytensä ja lähtä katsastamaan, millaisella tuulella herra ponipässi oli tänään.
Varttitunnin hippasleikin jälkeen sain ketterän pikkuponin kiinni, minkä pettymyksen pystyi oikein lukemaan sen happamalta naamalta. Talutin ponin talliin, tai oikeastaan raahasin, ja pieni poni oli varustettu kuin käden käänteessä. "Hiiohoi, kelpaako seura?" Rosanna kysyi tallipihalla musta uljas Tuju-Soppa vierellään ja nyökkäsin. "Paremmin kuin hyvin. Pidä musta huolta etten lähetä tätä ponia makkaratehtaalle", totesin humoristisella äänensävyllä, suunnatessamme kohti maneesia. Viheltelimme mennessämme ja ovet avattuamme kysyin lupaa liittyä Nekun ja Veeran seuraan. Hän oli enemmän kuin mielissään seurasta, joten talutimme Rosannan kanssa mustat ruunanrupsukkamme kaartoon selkäännousua varten.
Eetu oli tänään vähän laiskalla tuulella ja yritti jopa testata minua, mutta yllätyksekseni se kuunteli minun apujani heti kun pyysin, ja lisäsi tempoa. Ympyrät pyörähtivät pyöreinä ja lävistäjäkin pysyi suorana. Kehuin ruunaa äänellä ja myötäsin hieman ohjaa. Tujulla ja Rosannalla sen sijaan oli alkuun hieman ongelmia löytää kaapin paikka, mutta Rosanna sai vatipään kuulolle melko nopeasti, joten pystyin keskittymään omaan ratsastukseeni paremmin. Pieniravisena Eetun ravia oli kamalaa yrittää keventää, kun tuntui, että missasin ainakin kolme askelta kun nousin ylös satulasta. Eetu oli kuitenkin ihmeen kuuliainen ja yritti kovasti miellyttää minua, joka oli tälle ruunalle erittäin harvinaista. Mutta kuinka ollakkaan, kun Veera ja Nekku lähtivät maneesista, päätti Eetu ottaa vähän tilaa egolleen ja repäistä sellaiset ilopukit, että olin melkein turvallani maassa, mutta sain itseni pysymään selässä. "Prkl! Oishan se pitänyt arvata!" karjuin ja revin ponia pysähdyksiin. Rosanna nauroi isomman ratsunsa selästä, joka juuri äsken oli yrittänyt lähtä pienemmän mustan sekoiluihin mukaan.
Yritimme väännellä pohkeenväistöjä ja ympyröitä, mutta ratsumme olivat tänään sellaisella tuulella, että olisivat mielummin viilettäneet tukka putkella, joten lähdimme vielä loppukäyntien kunniaksi kiertämään lähitien kautta maastolenkin talliin. "Olipas se taas ikimuistoinen Eetuilupäivä", nauroin purkaessani pientä takkutukkaista ponia varusteista. Se ei olisi millään halunnut pysyä enää paikoillaan, joten talutin sen harjattuani takaisin pihattoon nauttimaan aurinkoisesta talvisäästä.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 30, 2016 18:52:53 GMT 2
- Saa nähdä mitä tästäkin tulee, mutisin, kun hyppäsin Vaahterapolun pihassa Iipan selkään. Ruuna odotteli rauhassa, kun säädin jalustimet oikean pitusiksi ja lähti reippaana, mutta rentona liikkeelle maastoja päin, kun pyysin. Köpsyttelimme rauhassa ensimmäiseen risteykseen saakka, jossa käänsin Iipan vasemmalle kääntyvälle tielle. Jatkoimme käyntiä vielä kilometrin verran, nautimme vain kauniista maisemista ja luonnosta. Kun eteemme sattui sopiva pätkä, ravasimme hötkyilemättä sopivan matkaa, kunnes eteemme avautui taas risteys. Hiljensin jo ennen risteystä ja hyvä niin, sillä samaa aikaa risteyksen toisesta suunnasta ilmestyi Julia Eetun kanssa. Vaihdoimme kuulumiset nopeasti tien sivussa ja jatkoimme sitten matkaamme, kumpikin mennen erisuuntiin. Suurten peltojen avautuessa sivullemme, otimme taas rennon ravipätkän. Iippa ei kuitenkaan nukkunut, vaan ravasi innokkaasti, mutta rauhallisessa temmossa eteenpäin. Kesken ravin fasaani hyppäsi ojan vieressä olevasta pienestä pusikosta eteemme ja Iippa pysähtyi katsomaan vikkelän linnun menoa pää korkealla. Rauhoittelin ruunaa, mutta eihän tämä ollut edes järkyttynyt. Kehuin Iippaa ja linnun kadotessa vastakkaiseen metsään, puristin pohkeillani ruunikkoa kylkiin, jolloin tämä lähti taas liikkeelle. Pian tämän jälkeen minulta valui kyyneleet silmistä. Sillä sitä se vauhti tekee! Laukkasimme reippaita pätkiä ja nautimme kumpikin täysin sydämin. Taputin ruunaa kaulalle ja yhtäkkiä huomasinkin olevamme jo pian Vaahterapolussa. Otin vielä yhden lyhyen ravipätkän, jolloin Iippa innostui jopa hieman kiihdyttelemään! Mutta lopuksi otin vielä runsaat loppukäynnit ja niiden ajaksi nostin jalustimet ylös Iipan kaulalle. Tallipihassa halasin ruunaa kiitokseksi todella mukavasta reissusta. Iippa vain nyökytteli päätään ja saikin minut tippumaan sieltä, kun halailin sitä ihan kunnolla. Noh, onneksi kumpaakaan ei sattunut! Iippa oli kyllä mukava maastoratsu, joskus pakko päästä uudestaan ruunan selkään. Oli kyllä todella kiva vaihtopäivä, täytyy järjestää uudestaan! //Nyt en kyllä yhtään tiedä, menikö tämä muiden tarinoiden mukaisesti :0
|
|
|
Post by Rosanna on Mar 31, 2016 1:24:33 GMT 2
Tujun vaihtariksi sain, ja sen tarhasta hain. Harkasti sen harjaan, kaviotkin puunaan.
Kun ruuna valmiina on, suitsien aika on. Suitset päähän sujautan, remmin kiinni pujotan.
Narun suitsiin kiinnitän, matkaanlähdön aika on. Karsinasta pikaisesti ruuna poistuu, maastolenkeille matkamme suuntaa.
Tuju rauhallisesti tallustaa, minä mukana matkustan. Puskissa vihreitä miehiä, mutta enhän minä mitää nää?
Pian matka tallille alkaa, Tuju jalkoihin vauhtia pistää. Tallissa ruunan varusteista poistan, hoitotoimet toistan, ja ruunan tarhaansa palautan.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Apr 12, 2016 18:40:42 GMT 2
Ounou tää meni nyt vähän myöhälle..
Olin aika onnellinen, että Valle pääsi osaaviin käsiin vaikka ei siinä, sille teki hyvää mikä tahansa satulassa keikkuja, kunhan se en ollut minä. Kun olin tarkastanut Vallen ratsastajan, siirryin etsimään listalta omaa nimeäni. Kohdallani luki ”Hukkis”. Olin kuullut siitä usein, mutta varsinaisesti en kyseisestä hevosesta tiennyt mitään. Seuraava tehtäväni olikin etsiä tuo ori käsiini.
Katselin kauhulla, kuinka Hukkis riehui karsinassaan. Se pyöri, kuopi, hirnui ja riuhtaisikin itseään pari kertaa. ”Just. Tästähän tuleekin hauskaa,” totesin ja siirryin harjaamaan ruunaa. Se kääntyi niin, että olin vähällä litistyä mustan takapuolen ja seinän väliin. Karjaisin jotain kiellon tyylistä ja Hukkis kääntyi tuijottamaan minua. Rosa 1, Hukkis 0. Harjaus sujui melko hyvin loppujen lopuksi. Toki ori vielä jatkoi riehumistaan, mutta rauhoittui pikkuhiljaa.
Nostin satulan kevyesti Hukkiksen selkään. Ori laittoi korvansa luimuun. Se olikin ainut huono asia, jonka se teki varustaessa. Alusta huolimatta Hukkis vaikutti ihan mielenkiintoiselta hevoselta. Ehkä se olisikin ihan kiva ratsastaa.
Ponnistauduin satulaan jakkaran päältä. Maneesissa oli muitakin ratsastajia, joista yksi oli Hukkiksen omistaja, Petra. Hän näytti menevän loppukäyntejä, joten sain kysyttyä muutamia neuvoja ratsuni ratsastukseen, hyvän välimatkan päästä tietysti. Ohjeet saatuani minulle tuli paljon parempi olo. Ehkä en pilaisi tätä ratsua.
Hukkiksesta kuoriutui ratsastuksen aikana kiva menopeli, jonka sain kulkemaan edes jotenkin. Tasoltaan se oli paljon taitavampi kuin Valle ja se tuntui mahtavalta. Oli upeaa saada ratsastaa välillä taidokkailla kouluhevosilla. Otin muutamat väistöt käynnissä ja pari laukanvaihtoa. Siinä olivatkin suurimmat saavutukset meidän osaltamme. Taitoni eivät riittäneet suorittamaan mitään vaativampaa, joten tyydyin siihen, että sain edes ylipäätään ratsastaa jotain muuta hevosta. Muiden selässä käyminen teki tosiaan hyvää ja sain taas lisää intoa treenata oman hevoseni kanssa.
Ratsastuksen jälkeen hoidin Hukkiksen kuin olisin hoitanut Vallen, eli huolellisesti, ja suoritin kaikki tehtävät, jotka piti suorittaa. Tämä tapahtuma oli kyllä osallistumisen arvoinen!
|
|
|
Post by Catherine on May 3, 2016 17:48:35 GMT 2
Myöhässä? Häh, miten nii Selasin listaa hieman huolestuuneena. Vaikka olihan Wanda ihan kiva poni tai jotain sinne päin, uskalsin silti hieman stressata, että kenen käsittelyyn se pääsee. Tai oikeastaan, että kuka pääsee ponin käsittelyyn. Huomattuani sen pääsevän Innan kanssa töihin, olin todella helpottunut. Eiköhän nainen saa pidettyä ponin aisoissa. Selasin listaa ja pysähdyin oman nimeni kohdalle. "Villa", sanoin mietteliäästi. Hevonen, josta minulla ei oikeastaan ollut mitään kokemusta. Innokkaana lähdin kuitenkin hakemaan tammaa tarhasta, sillä ainahan on mukava kokeilla uusia ratsuja. Haettuani Villan sisälle ja noukittua sen harjat, aloitin harjausoperaation. Ei mennyt aikaakaan, kun jo valmiiksi melko puhdas tamma oli varusteet päällä valmiina treeniin. Menimme muiden kanssa samassa lössissä maneesiin. Nopeiden alkuverryttelyjen jälkeen aloitin melko tavallisilla tehtävillä, eli siis pysähdyksillä ja muutamilla väistöillä. Tuntumaa oli hieman vaikea saada aluksi, mutta pikkuhiljaa se alkoi löytymään. Villa liikkui omalla moottorilla ja oli hyvin hereillä, toisaalta ehkä vähän liiankin - muutaman kerran nurkissa hyppi pieniä vihreitä miehiä, jotka saivat tamman sydänkohtauksen partaalle. Niistä kuitenkin selvittiin melko nopeasti. Villan hevoskokoiset askeleet pakottivat minua käyttämään vatsalihaksia kunnolla harjoitusravissa ja laukassa, mutta silti minusta tuntui että pompin selässä kuin superpallo. Istunnalla oli myös hieman haastava vaikuttaa pomppimisen takia, ja Villa tosiaan otti kaiken hyödyn siitä. Jos lopetin vähäksikin aikaa apujen antamisen, ampaisi tamma joko reippaaseen laukkaan tai vielä sitäkin reippaaseempaan laukkaan. Loppujen lopuksi Villa oli oikein mainio ratsu, vaikka siitä tosiaan löytyi hieman haastetta. Mielelläni kuitenkin menisin tällä tammalla uudestaan!
|
|